sunnuntai 18. joulukuuta 2016

1055. Oikeuskansleri Jonkka: Hallitus jyrännyt näkemykseni perustuslaista

1. Ei viikkoa ilman kriisiä ja painostusväitteitä! 

2. Suomessa on pari viikkoa puhuttu siitä, miten suunnattomasti pääministeri Juha Sipilä närkästyi Ylen uutisjutusta, joka koski pääministerin mahdollista esteellisyyttä Terrafamen asiassa. Pääministeri vihastui ja menetti kokonaan malttinsa, lähetti jutun kirjoittaneelle toimittajalle ja Ylen vastaavalle päätoimittajalle parikymmentä sähköpostiviestiä ja sanoi arvostuksensa Yleen olevan nolla. Vaikka pääministeri on muuta yrittänyt väittää, tapauksessa oli kyse median toimintavapauden rajoittamisesta ja painostuksesta, jolla Ylen ao. toimitus saatiin luopumaan tapauksen jatkokäsittelystä ja jolla pyrittiin rajoittamaan hallitusta kritisoivien uutisjuttujen julkaisemista. Kärhämän seurauksena ko. toimittaja ja tämän esimies irtisanoutuivat Ylen palveluksesta. Pääministerin asian puuttuminen on noteerattu myös Suomen ulkopuolella.

3. Nyt meillä on uusi kriisi, kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoi Helsingin Sanomille, että Juha Sipilän hallitus on vastoin hänen kantaansa antanut eduskunnalle useita lakiesityksiä, joissa on ollut suuria perustuslaillisia ongelmia. Perustuslain mukaan oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa valtioneuvoston eli hallituksen toimien lainmukaisuutta sekä yleensä perusoikeuksien ihmisoikeuksien toteutumista.

4. Jaakko Jonkka (63), joka on toiminut oikeukanslerina vuodsta 2007, sanoo, ettei oikeuskanslerilla ole mitään lakiin perustuvaa oikeutta estää yhdenkään hallituksen esityksen lähettämistä eduskuntaan. Hän voi esittää ainoastaan näkemyksensä siitä, miten esitystä pitäisi muuttaa tai korjata, jotta se ei olisi ristiriidassa perustuslain kanssa.  Jonkka valittelee haastattelussaan, ettei hallitus ole aina ottanut hänen näkemyksiään huomioon, vaikka hän on tehnyt kaikkensa sen eteen, että hallituksen esityksiä korjattaisiin ennen kun ne tuodaan valtioneuvoston yleisistuntoon. Oikeusanslerin näkemykset on voitu tylysti sivuuttaa, sanoo Jonkka.

Jonkan haastattelu HS:ssa

5. Jonkka mainitsee lehtijutussa kolme esimerkkiä, joita jutun kirjoittanut toimittaja kutsuu  "räikeiksi kompasteluiksi": 1) syytesuoja veronkiertäjille, 2) sakkorangaistusten säätäminen ankarammaksi vain siksi, että valtio saisi lisää tuloja, ja 3) normaalia pienemmän työttömyyskorvauksen maksaminen työttömille turvapaikanhakijoille. Mm. näissä tapauksissa hallitus on joutunut peruuttamaan esityksensä joko jo ennen eduskuntakäsittelyä tai eduskunnan perustuslakivaliokunnan antaman lausunnon johdosta.

6. Oikeuskansleri pitää suurimpana syynä hallituksen esitysten oikeudellisiin ongelmiin ministriöiden lainvalmistelun heikkoa tasoa. Ministeriöiden resurssit ovat määrärahojen supistusten takia niukat, mutta asiaan vaikuttaa myös lakiesitysten valmistelussa esiintyvä kova kiire ja poliittinen paine. Jonkka sanoo olevan täysin kestämättömänä, jos kiireellä ja poliitisella paineella edes yritetään perustella hyvän lainvalmistelun periaatteiden syrjäyttämistä.

7. Olisiko oikeuskanslerin pitänyt tulla asian takia julkisuuteen jo aiemmin eikä vasta nyt? Olisiko hänen tullut kertoa kantansa epäkohtiin ministereille ja hallitukselle tiukemmin, lyödä nyrkkiä pöytään ja jyrähtää, että tämä tällainen peli ei kerta kaikkiaan enää vetele? Jaakko Jonkka on pätevä juristi, mutta joskus hän on tuntuu liian varovaiselta ja joviaalilta herrasmieheltä. Jonkan edeltäjistä Kai Korte oli jämäkkä tyyppi, joka ei pelännyt oikeuskanslerin tehtävää hoitaessaan hakaukseen joutumista edes presidentti Mauno Koiviston kanssa. 

8. Edellä kappaleessa 5 mainitussa  työttömyyskorvausasiassa Jaakko Jonkka kertoo määrännensä yhden esittelijänsä olemaan yhteydessä sosiaali- ja terveysministeriöön  "hyvissä ajoin", jotta asiaan liityvät perus- ja ihmisoikeuskyysmykset olisi voitu käydä ministeriössä lävitse. Ministeriö ei kuitenkaan korviaan lotkauttanut esittelijän mielipiteille, vaan asia etenin hallituksen yleisistuntoon. Miksi Jaakko Jonkka ei ottanut itse yhteyttä ministeriöön ja asianomaiseen ministeriin, vaan pani esittelijänsä asialle? Jos näin olisi tapahtunut, asia tuskin olisi edennyt yleisistuntoon asti.

9. Oikeusoppineet eli tässä tapauksessa tunnetut valtiosääntöjuristimme ovat olleet oikeuskanslerin ulostulon johdosta ihmeissään ja jopa tyrmistyneitä. Minusta he ovat kyllä toki jo aiemmin tienneet, mistä kenkä puristaa, sillä esimerkiksi lainvalmistelun heikosta tasosta on puhuttu jo vuosia ja jopa vuosikymmeniä. 

10. Mitään kunnon korjausliikettä ei ole paljosta puheesta huolimatta kuitenkaan tapahtunut, vaan asiat ovat edenneet nyt siihen pisteeseen, että hallitus on viitannut oikeuskanslerin näkemyksille kintaalla yrittäessään runnata lävitse lakiesityksiä, joista monet lakimiehet ovat nähneet, että ne tulevat kaatumaan viimeistään eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. 

11. Juha Sipilän hallitus on joutunut puolentoista vuoden aikana luopumaan jo kymmenkunnasta merkittävästä lakiesityksestään. Syynä on ollut todella jumalaton hoppu ja paine saada hyväksytyiksi lakiesityksiä, jotta "kansa" eli äänestäjät näkisivät, mitten kovasti ja oikein hampaat irvessä entinen bisnesmies Juha Sipilä ja hänen hallituksensa yrittävät saada asioita (muka) reilaan. 

12. Juha Sipilä uhosi ja paasasi hallituksen aloittaessa kovasti tulos tai ulos -periaatetta ja nyt Sipilä yrittää väen väkisin ja monista topppuutteluista huolimatta vakuutella, että IHME on tapahtumassa, ei vain "Kankkulan Kaivoksella" Talvivaarassa vaan koko Suomen maassa. Sipilä ähisee ja puhisee, taivuttelee ja painostaa, uhriutuu ja uhittelee tyyliin "minä kävelen huomenna presidentin pauheille, jollette vielä tänään hyväksy esitystäni"!

13. Ensin Sipilä ryhtyi nakertamaan perustuslaissa turvattua median ja toimittajien sananvapautta. Heti tämän jälkeen oikeuskansleri on paljastunut, miten pääministeri ja hallituksen muutkin ministerit ovat viitanneet kintaalla myös lakiesitysten perustuslainmukaisuudelle ja sitä kautta koko oikeusvaltioperiaateelle. On selvää, että tällainen touhu herättä laajaa huomiota myös kansainvälisissä medioissa. Kansainvälinen toimittajajärjestö Toimittajat ilman rajoja otti muutama päivä sitten voimakkaasti kantaa Suomessa vellovaan Yleisradion kriisiin, joka uhkaa Suomen asemaa sananvapauden kärkimaana.Järjestö pitää ilmeisenä, että Suomen pääministeri on pyrkinyt vaikuttamaan Terrafamen uutisoinnin yhteydessä vapaan median toimintaan. 

14. Sipilä on puolustautunut samalla tavalla kuin poliitikot yleensä tällaisten epäilyjen ja syytösten edessä menettelevät. Hän vähättelee syntynyttä ongelmaa ja oikeuskanslerin lausumia ja tokaisee, että lainvalmistelun ongelma on jo "pidempiaikainen" asia. Pääministeri näyttää toisin sanoen olevan sitä mieltä, että kyllä "mekin" saamme viitata perustuslain vaatimuksille sopivissa kohdin kintaalla, koska se ei ole Suomessa mitenkään epätavallista, vaan suorastaan eräänlainen maan tapa. Siis: me saadaan rikkoa perustuslakia, koska samaa ovat tehneet myös aiemmat hallitukset!

15. Jaakko Jonkan olisi pitänyt pysyä HS:lle antamissaan lausumissa eikä ryhtyä vetämään niitä heti takaisin, kuten näyttää valitettavasti  tapahtuvan. Tänään iltapäivällä Jonkka on nimittäin jo Yle Uutisille kovasti toppuutellut tyrmistystä, jonka hänen haastattelunsa oli ehtinyt aiheuttaa. 

16. Pääministeri Sipilä puolestaan sanoo, että hallitus ottaa hyvin vakavasti Jonkan väiteet ja puhuu niitä näitä joutavia lainvalmistelun tasosta ja ties mistä. Myös tämä on tyypillistä poliitikon puhetta, jolla pääministeri, jolla on hallituksessa päävastuu oikeuskanslerin esille ottamasta asiasta eli perustuslain sivuuttamisesta, yrittää kääntää keskustelua sivuraiteille. 

17. Ulkoministeri Timo Soini säestää parhaansa mukaan pääministriä ja nostaa esille ikuisuusasian eli perustuslakituomioistuimen perustamisen. Soini kyllä hyvin tietää, että perustuslakituomioistuimesta paasaaminen on turhaa puhetta, joka on myös tässä tilanteessa vain keino, jolla keskustelu saataisiin siirrettyä sivuraiteille ja epäolennaisten kysymysten piiriin.


38 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Saiko tämä Jonkka-kohu alkunsa Perustuslakiblogin uusimmasta kirjoituksesta "Erään valtiosääntösaagan anatomia:Miten hallituksen maahanmuuttopolitiikka törmäsi oerustuslakiin"?. Blogin kommentointiin osallistui myös esittelijäneuvos Maija Salo oikeuskanslerinvirastosta.

Anonyymi kirjoitti...

Mitenkähän olisi äskeisenä esimerkkinä vaikka tuo:

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/kho-vaikutukset-tuomioistuimien-toimintaedellytyksiin-on-selvitett%C3%A4v%C3%A4-ennen-postilain-muuttamista-1.171332
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kho-postilain-esitysluonnoksessa-ei-ole-huomioitu-vaikutuksia-viranomaistoimintaan/6199568

Anonyymi kirjoitti...

Voi, voi!

"HS- jyrähdyksensä" jälkeen Jaakko Jonkka on mennyt puihin! Hän rauhoittelee heti itse liikkeelle panemaansa lainvamistelukohua sanomalla, ettei asiaan "liity ajankohtaista dramatiikkaa".

http://yle.fi/uutiset/3-9360105

Lepsu mikä lepsu!

Anonyymi kirjoitti...

Kuinkas muuten, Jaakko Jonkka on jäänyt sairaslomalle.

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Hyvä avaus, mut sit JJ kusas heti punttiin?

Tuli ihan ikävä "oikeuden batmannea", hän olis pistänyt "pikku Kekkosen" ruotuun..

Anonyymi kirjoitti...

Pääministeri Sipilä kertoo blogissaan haluavansa keskustella OKa Jaakkko Jonkan kanssa, kun tämä on palannut sairauslomaltaan töihin.

Jasså! Nyt se Sipilä aikoo painostaa oikeuskanslerin hiljaiseksi!

Jaakko-kulta! Ethän vaan mene tuohon palaveriin Juhan kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Voisi joskus nämä oikeusoppineet joskus avata suutaan yhdessä kuorossa ja tehdä asioille jotain, eikä "vain" tyrmistyä omassa yksinäisyydessään.

Vai onko sitten niin että loossin kavereista ei vasikoida oman edun vuoksi?

Se, että hallitus on toiminut hätiköinen, on aivan normaalia ihmisen toimintatapaa: Mennään sieltä mistä aita on matalin jos kukaan ei ole vartioimassa.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi tuntuu toimivan hätiköiden, ei siis "hätiköinen".
Hallitus ei muuten ole ihminen.

Anonyymi kirjoitti...

Ihme juttu tämäkin. Viime vaalien puheissa ja hallitusta kasaan väsättäessä kansalaisille hoettiin, että haölitusogjelma on ollut aivan liian tarkka js tiukka paperi, mutta nyt sitten piti tehdä löysä ja väljä sellainen. Mutta kuinkas kävi. Sipilän hallituksen ohjelma onkin noussut lähes tähtitieteelliselle tasolle ja ajaa tuosta vaan perustuslainkin ohi. Kuulemma jopa pitkien nippeliliitteiden viimeisiä kohtia ja viitteitä myöten.

Anonyymi kirjoitti...

Sipilä esitti eilen ratkaisuksi ministeriöiden poistamista eli yhtenäisvaltioneuvostoa. Se nyt tästä vielä puuttuisi. Silloinhan kaikki näkökulmaerot ja niiden väliset pienetkin terveelliset jännitteet poistettaisiin, esimerkiksi osaavan oikeusministeriön kannat suhteessa muihin. Tällaisia yhden totuuden malleja on maassa ja maailmalla nyt jo liikaa.

Mitä taas tulee Soinin eiliseen taktiseen väistöliikkeeseen eli puheeseen perustuslakituomioistuimesta, niin se toki on eräs mahdollinen lääke aivan muuhun syyhyyn kuin nyt puheena olevaan.

Anonyymi kirjoitti...

Sipilän aiheuttama itsesensuuri Ylessä tuntuu toimivan tässäkin yhteydessä. Ensimmäisissä uutisoinneissa korostettiin ykkösasiana sitä, että lainvalmisteluongelmia on ollut ennenkin (ikään kuin nyt ei olisi aivan eri mittaluokan tilanne. Ja telkkariin haettiin tänä aamuna aiheesta haastateltavaksi Sanni-ministeri, kaikista mahdollisista ihmisistä!

Anonyymi kirjoitti...

Pääministeri Sipilä tuntuu hallitusta hoputtaessaan sekä kikyä, Sotea ja maakuntahallintoa ym. uudistuksia kiirehtiessään unohtaneen vanhan kansanviisauden: "Hätättäilyllä ei synny muuta kuin kusipäisiä kakaroita"!

Kiireellä laadittujen heikkotasoisten ja peruutettujen lakiesitysten yhteydessä tämä tarkoittaa: Syntyy vain sutta ja sekundaa..

oikeustohallituksen kylmä kyyti kirjoitti...

Suomalaisessa mediassa ollaan todella myöhäisheränneitä! OKa Jaakko Jonkka kirjoitti jo virastonsa vuosikertomuksen 2014 puheenvuorossa Dekokraattisten oikeusvaltion peruskysymysten äärellä oikeudenhoidon tilasta ja poliittisen ohjauksen ja virkamiesvalmistelun suhteesta, ja niistä hälytysmerkeistä, jotka saivat hänet epäilemään että demokraattisen oikeusvaltion kulmakivi on meillä rapautumassa.

Tämä meno alkoi jo Kataisen hallituksen aikana!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi = Sipilä = keskusta.

Vika onkin oikeistohallituksessa!

Jos jo Kataisen hallitus poikkesi lakiesityksissään perustuslain vaatimuksista, niin kyllä mekin saadaan tehdä samoin tässä Juha Sipilän hallituksessa!

Kataisen sixpack -hallituksessa taisivat olla mukana myös vihreät ja vasemmistoliitto.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Saksalainen laatulehti Frankfurter Allgemeine vertaa Juha Sipilää Donald Trumpiin: Kumpikaan ei kestä kriittistä mediaa.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000005012061.html

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos Jaakko Jonkka on "jyrähtänyt" jotakin - tuo sana kyllä kuulostaa Jonkan yhteydessä käytettynä aika vieraalta - vuoden 2014 vuosikertomuksessaan, se on mennyt useimmiltaa ja käytännössä melkein kaikilta ohitse, sillä vain harvat viitsivät lukea OKa:n vuosikertomuksia!

Jaakko Jonkalla on oikeuskanslerina käytettävissään vuosikertomusta paljon tehokkaampia foorumeita tuoda puheenvuroissaan esiin kriittisiä asioita, joita hän on virassaan havainnut. Hänen tulisi olla oikeuskanslerin tiedotustoiminnassa aktiivisempi ja tehokkaampi.

Skorpioni kirjoitti...

Kovasti vannoi blogisti Trumpin nimiin hänen vaalikampanjansa aikaan. Nyt kun. Sipilä verrataan Trumpiin,niin nyt molemmat ovat pahiksia! Miksi moinen kannanmuutos? Olisiko syy siinä,että Sipilä on kepulainen,mutta Trump äärioikeistolainen.

Jonkka muuten perui Hesarin kirjoituksessa lausumansa. Suurin syy lainsäädäntösekoiluun on siinä,että meillä ei oikeusministeriltä vaadita enää juristin tutkintoa ja ettei Tiitinen ole enää remmistä. Lisäksi ministeriöiden kansliapäälliköt,joille lainsäädännön valmistelun laadunvalvonta kuuluisi,askartelevat jonninjoutaviin asioiden,kuten pakolaiskysymysten ym. asioiden kimpussa!



Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpsistä taas, Skorpioni!

Pahikseksi en ole kumpaakaan toki haukkunut. Trumpin valintaa kannatin koko ajan. Hyvin näyttää USA:ssa Trumpin valinnan jälkeen pyyhkivän, vaikka kaikki suomalaiset toimittajat - Saarikosket etunenässä (!) - ja mediat esittivät ennen vaaleja todellisia kauhukuvia, joihin Trumpin voitto johtaisi.

USA:ssa pörssikurssit ovat nousseet jo kymmenellä prosentilla, kun Trump valitsee ministereikseen lähinnä ex-kenraaleja ja useita miljardörejä.

Suomen hallituksessa ei edes ole erillistä oikeusministeriä. Pappa-Lindström on ex-paperimies ja voimasaliyrittäjä. Sipilä ja kokoomus tekisivät viisaasti, jos päättäisivät, että hallitukseen nimitetään kiiruusti uusi oikeusministeri, joka voisi olla ammattiministeri eli puoleuisiin kuulumaton ja niistä riippumaton pätevä juristi.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuskanslerin viraston vuosiraportti 2014 täällä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lukaisin Jonkan kirjoituksen vuoden 2014 kertomuksessa. En kutsuisi sitä minkäänlaiseksi jyrähdykseksi. Alkuosa oli hyvää tekstiä, mutta loppua kohti sanoman taso mielestäni laski kuin se kuuluisa lehmän häntä konsaan. Kirjotuksen loppupuolella Jonkka tyytyy lähinnä vain siteeraamaan kuulemiensa kansaliapäälliköiden lausumia, joista ei todellakaan kovin paljon irtoa. Kirjoituksen viimeisessä kappaleessa esitetyt keinot eivät ainakaan minua mitenkään vakuuttaneet.

Paljoin räväkämpää puhetta ja tekstiä oikeuskanslerilta tulisi voida odottaa! Hesarin haastattelu sunnuntaina oli hyvä. Paha kyllä, Jonkka on alkanut heti samana päivänä vetää länkiä kaulaansa eli vähätellä itse omia lausumiaan ja haastattelun dramatiikkaa! Tätä Sipilä, Soini ja muut ministerit ovat oikeuskanslerilta tietnkin odottaneet. Nyt Jonkan lausumat on perin helppo vaieta kuoliaaksi. Meno hallituksessa jatkuu entisenlaisena.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuskanslerista annetun lain mukaan oikeuskanslerin on esitettävä huomautuksensa perusteluineen, jos valtioneuvoston päätös tai toimenpide antaa aihetta huomautukseen.

Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

Onko Jonkka esittänyt huomautuksia joita ei ole otettu huomioon, mutta ei kuitenkaan ole merkityttänyt kannanottoaan pöytäkirjaan?

Anonyymi kirjoitti...

Edellä jo mainittu saksalainen lehti Frankfurter Allgemeine Zeitung (FAZ) kertoo käsityksiään siitä, miten Suomen poliittinen kultturri on viime aikoina nopeasti muuttunut. Lehden mukaan perinteiset ammattipoliitikot ovat Suomessa vaihtuneet liike-elämän ja informaatioteknologian johtajiin, joista Sipilä on esimerkki.

Politiikan asioiden käsittelyn sävy on vaihtunut tämän muutoksen myötä, ja uudet poliitikot käyttäytyvät kuin yritysjohtajat, päättävät asioista nopeasti ja tunnelmasta riippuen, miettimällä vain vähän pitkäaikaisia seurauksia, saksalaislehti kirjoittaa.

FAZ väittää, että Juha Sipilän hallituksen lakiesitykset on valmisteltu puutteellisesti ja ilman demokraattista keskustelua.
- Keskusta- ja kokoomuspuolue haluavat yhdessä vakiinnuttaa uuden, kovan linjan. Suomi on kärsinyt kovasti Venäjän vastaisista talouspakotteista, ja oikeisto lietsoo vaikutelmaa, jossa heidän maansa on jälleen kerran maksamassa Euroopan laskua. Myös Suomelle on uutta se, että pääministeri yrittää pelastaa liikeyrityksiä verorahoilla. Kun hän käyttäytyy asiassa kuin tsaari, syntyy väistämättä protesteja, FAZ analysoi.

Suomi ei kuitenkaan ole mikään Puola, lehti muistuttaa. Puolassa hallitus on kiristänyt lehdistönvapautta merkittävästi ja ehdotti viikonloppuna, ettei toimittajilla olisi enää pääsyä parlamenttitaloon. Ehdotus johti laajoihin protesteihin.

Sipilän kohdalla ei ole tosin kyse siitä, että vallassa olisi kokonaan uusi ideologia. Sen sijaan Suomessa vallassa on ihminen, joka "ei osaa erottaa yksityistä ja poliittista vaikutusalaa toisistaan ja luulee, että hän voi ohjata valtion asioita kuin kyseessä olisi hänen oma firmansa".

Anonyymi kirjoitti...

Suoria sanoja ja kovia arvioita saksalaisessa lehdistössä Suomen hallituksesta ja pääministeri Juha Sipilästä, tästä "Pikku-Trumpista"!

Jatkoa seurannee, sillä eurooppalaiset mediat ovat varmaankin kiinnostuneita myös Sipilän hallituksen tavasta asettaa hallitusohjelma perustuslain yläpuolelle ja sivuuttaa maan korkeimman laillisuusvalvojan näkemyksiä perustuslain lakiesityksille asettamista vaatimuksista.

Näin Juha Sipilä hallituksineen tekee Suomea tunnetuksi ulkomailla!

Sipilä selittää yksinkertaisesti, että hän hän ei ole "törmännyt" kertaaakaan mainitunlaisiin väitteisiin. Näin on, jos lukee vain Suomenmaata ja Kalevaa,

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kyseli edellä:

- Oikeuskanslerista annetun lain mukaan oikeuskanslerin on esitettävä huomautuksensa perusteluineen, jos valtioneuvoston päätös tai toimenpide antaa aihetta huomautukseen. Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin.
Onko Jonkka esittänyt huomautuksia joita ei ole otettu huomioon, mutta ei kuitenkaan ole merkityttänyt kannanottoaan pöytäkirjaan?

Jonkka on vastannut jo eilen I-S:lle ko. kysymyksiin. "Ei mielipiteen ilmaisulla tuossa vaiheessa olisi mitään vaikutusta"!

Epäilen, voisiko JJ:n lakoninen kanta pitää paikkansa. Hänen olisi kannattanut toki kokeilla, miten hallitus olisi reagoinut, jos hän olisi joskus merkityttänyt pöytäkirjaan oman eriävän mielipiteensä.

Anonyymi kirjoitti...

Lausunto löytyy KHO:n sivulta. Siitä päätellen lainvalmistelussa on nyt vinksallaan paljon, paljon muutakin kuin perusoikeusosaaminen. Eihän tämmöistä ole koskaan ennen ollut, sanoo Sipilä mitä sanoo.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä on Toimittajat ilman rajoja -järjestö? Kukahan sinne tiedot Suomesta antaa? Epäilen hieman järjestön painoarvoa.

Skorpioni kirjoitti...

Oikeuskansleri Jonkka vaikuttaa kuvien perusteella olevan jotenkin heikohkon näköinen. Miten virkamies yleensä antaa lehtihaastatteluja sairauslomaltaan. Jotain outoa tässä Jonkka-casessa on! Kun Jonkka samantien perui Hesarille antamat lausunnot ja "keskustelu" siitä huolimatta jatkuu ikään kuin täytenä totena, ei voi päätyä mihinkään muuhun tulokseen,että Hesari,tämä demarien vanha pää-äänenkannattaja, haluaa ajaa hallituksen umpikujaan YLE-jupakan jälkeen. Sen takia tarvitaan hallitukselta ns.kestävyyttä,mitä sillä epäilemättä löytyykin.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka Skorpioni on jo kaksi kertaa muuta väittänyt, Jaakko Jonkka ei ole perunut HS:lle antamiaan lausuntoja.

Anonyymi kirjoitti...

Entinen oikeusasiamies Jacob Söderman arvostelee myös hallituksen lainvalmistelua ja sanoo, että talouden intressit ovat menneet perusoikeuksien edelle. Ko. ongelmia on hänen mukaansa ollut ennenkin, mutta kiireen ja asennemuutoksen takia ne ovat kärjistyneet pääministeri Juha Sipilän hallituksen aikana.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005012449.htm

Anonyymi kirjoitti...

Kaikkein innokkaimmat lausujat ovatkin emeritusprofessorin! Heillä on näkemystä ja toisilla jopa kykyä vielä ajatella. Eläköön emeritukset!

Anonyymi kirjoitti...

Niin ehdottihan professori Alpo Juntunen,että Suomen tulisi liittoutua Venäjän kanssa puolustuyhteistyssä. Sopii vain kysyä ketä vastaan Suomi sitten puolustautuisi? Järkyttäviä nämä professorien lausunnot. Mihinkähän tutkimukseen Juntunen perustaa näkemyksensä?

Anonyymi kirjoitti...

Yep, yep! Proffat suksikoot suolle! ja jättäkööt meidän Sipilän Juhan rauhaan!

Anonyymi kirjoitti...

Tästä tulee mieleen koulukiusaaminen ja nimenomaan oikeuskanslerin eristäminen porukasta. Ja nyt ministeri ovat, että ei me mitään pahaa olla tehty, ja jos on, niin oli siinä muitakin mukana. Edellisetkin hallitukset ovat kiusanneet, miksi niitä lellitään ja meitä rangaistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Miten se Juntunen tähän aiheeseen liittyy? Pelkkä läpinäkyvä yritys kääntää huomio pois onnettomasta lainvalmistelusta ja Sipilästä.

Anonyymi kirjoitti...

Mediakin osaa kaivaa esiin parhaat perustuslain asiantuntijat. Ensin Grahn-Laasonen ja nyt sitten Slunga-Poutsalo. Kukahan seuraavaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Blogistikin on muussa yhteydessä odottanut, että ulkoministerimme kertoo sairauslomansa taustoja. Voisiko samoja odotuksia asettaa tälle OKA:lle? Hänhän on tasavallassamme aivan uniikkivirkamies.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nyt anonyymi pikkusen kyllä "höperöittee"!

Ulkoministeri painii aivan eri sarjassa kuin oikeuskansleri. Enkä tarkoita nyt Timo Soinin ja Jaakko Jonkan paino- tms. fyysistä erilaisuutta!

Ulkoministeri on hallituksen toiseksi tärkein ministeri , ja Timo Soini on lisäksi pääministerin sijainen, eli jos pääministeri sairastuu, ulkoministeri hoitaa sijaisena pääministerille kuuluvia tehtäviä. Ulkoministerin joutuu matkustamaan tuon tuostakin Brysseliin ja muihin pääkaupunkeihin EU-kokousten yms. pippaloiden merkeissä. On huippukokousta, ulkoministereiden kokousta, Barack Obaman ja Donald Trumpi rukousaamiaista Washingtonissa, presidentti Niinistön matkoja milloin mihinkin, joilla ulkoministeri on usein mukana ja vaikka minkälaista muuta "menoa" ja happeningia ties missä.

Ulkominissterin viikon tai parin viikon poissaolo huomataan herkästi, ei vain Suomessa, van myös esim. Brysselissä, jossa kv. ulkoministereiden kokouksia usein pidetään. Suomalaisilla on suuri tarve tietää, mikä on se sairaus tai lääketieteellinen operaatio, jonka takia ulkoministeri on jäänyt sairauslomalle.

Oikeuskansleri on täysin erilainen henkilö kuin ulkoministeri. Hän ei ole kansan tehtäväänsä valitsema poliitikko, vaan virkamies, jolla on omat tehtävänsä, eivätkä ne liity politiikan tekoon lainkaan. Oikeuskansleri ei matkustele ulkomailla juuri koskaan - jollei lomamatkoja oteta huomioon. Hän istuu Valtioneuvoston Linnassa omassa virkahuoneessaan kuin tatti konsanaan asiakirjaröykkiöiden ympäröimänä. Hänelle kannellaan tuon tuostakin, kun pääministeri tai muut ministerit kansan mielestä töppäilevät, kuka raskaasti, niin kuin Sipilä, ja kuka taas vähemmän raskaasti. Oikeuskansleri on tavallaan "kruunun juristi", sillä hän toomii, paisti laillisuusvalvojana, myös hallituksen neuvonantajana. OKa:lla on siis aika merkillinen kaksoisrooli, vaikkeivät valtiosääntöjuristit ja Jukka Kekkonen ole tätä pointtia huomaavinaan - prosessualistit ovat sitä vastoin tämänkin asian ja epäkohdan toki huomanneet, sillä heiltä "mikään ei unholaan jää", niin sanoakseni.

Jos OKa sairastuu, hänen tilalleen astuu "apugangsteri" eli apulaisoikeuskansleri, jolla on muutoinkin aivan samanlaiset valtuudet ja valtaoikeudet kuin oikeuskanslerillakin. Ulkoministeriä - varsinkaan Timo Soinia - ei sen sijaan voi korvata kukaan tai mikään. Toki Mykkäsen poika hoitelee Soinin sairausloman aikana joitakin Soinille kuuluvia rutiinitehtäviä, mutta ei käytä ulkopoliittista valtaa.

Tuliko selväksi, anonymous? Älä ole huolissasi J. Jonkan terveystilasta, eli ollos huoleton, poikas valveil´on! Ethän sie tok huolissais ookkaan, sie haluut vain vähän kettuilla!.

Anonyymi kirjoitti...

Hesarin ison otsikon mukaan ksikki tämä tuli yllätyksenä. No ei kyllä tullut kenellekään lainvalmistelupuuhia vähänkään seuranneelle. Taas kerran yleiseksi toteamukseksi kohotettiin asianosaisten eli ministereiden oman etunsa vuoksi kuorossa antama meriselitys.