lauantai 28. huhtikuuta 2018

1144. Paavo Väyrynen palaa eduskuntaan



                                        Enhän minä niin ole sanonut...

1. Kulunut politiikan viikko on ollut täynnä eroamisia ja lolkkauksia. Kirjojakin on julkaistu - Elina Lepomäeltä esimerkiksi - ja ilma on sakeana syytöksistä, vihjailuista ja erilaisista tulkinnoista.

2. Ensin Hjallis Harkimo ilmoitti eroavansa kokooomuksesta ja perustavansa Liike nyt -nimisen liikkeen. Sitten sinisten savonlinnalainen kansanedustaja Kaj Turunen - persu vielä 10 kuukautta sitten - ilmoitti, että hän loikkaa kokoomuksen, koska hän on sielultaan yrittäjähenkinen. Hjallis moitti kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon johtamistyylin, mutta vastavetona Kaj Turunen äityi kehumaan Petteriä rakentavaksi ja asialliseksi johtajaksi

3. Keskiviikkona sitten Paavo Väyrynen marssi esiin ja piti - ties kuinka monennen kerran tänä vuonna - oman infonsa siitä, mitä hän aikoo nyt oikein tehdä. Miljöö oli leppoisa, sillä Paavo istui (keinotekoisen) takkatulen ääressä ja kertoi suunnitelmistaan pitkään ja hartaasti. 

4. Mitä Paavo oli nyt keksinyt?  Aika odotetusti Paavo ilmoitti, että hän eroaa keskustan jäsenyydestä, palaa eduskuntaan jo kesäkuun alkupuolella, perustaa oman eduskuntaryhmän ja aikoo asettua ehdolle ensi vuonna sekä eduskuntavaaleihin että eurovaaleihin Kansalaispuolueen ehdokkaana. Lisäksi Paavo kertoi, että hän luopuu keskustan kunnianpuheenjohtan arvonimestä.Presidentivaaliehdokkuudestaan vuonna 2024 Paavo ei sentään mainnnut mitään.

5. Paavo ei eroa keskustasta henkilökohtaisesti, vaan asia junaillaan niin, että Keminmaan keskustaseura, jonka jäsen Pavo on, lopettaa toimintansa. Tämän manööverin tarkoituksena on luultavasti jättää takaportti siltä varalta, että Paavo myöhemmin saisi päähänsä palata puolueen jäseneksi. Hän voisi silloin sanoa, että "enhän minä ole koskaan eronnut keskustasta" sillä, että Keminmaan paikallisosasto lopetti toimintansa. "Minähän olen ollut koko ajan keskustan jäsen".

6. Mutta nyt Väyrynen vakuutti, että hänen ja keskustan välit ovat lopullisesti katkenneet.  katkenneen nyt lopullisesti. Viikkoa aikaismemin Pavo oli vielä kovasti pyrkimässä keskustan puheenjohtajaksi ja, luovuttuaan tuosta hankkeesta, keskustan puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Väyrynen oli keskustellut toista tuntia puheenjohtaja Juha Sipilän kanssa, minkä jälkeen hän ilmoitti luopuvansa puheenjohtajaehdokkuudesta.

7. Keskustan puoluevaltuusto oli koolla viime viikonvaihteessa Lahdessa eikä Väyrysen halu puolueen sääntöjen muutamisesta siten, että hänet voitaisiin Sotkamon puoluekokouksessa valita puoluevaltuuston puheenjohtajaksi, saanut lainkaan kannatusta.

8. Väyrysen moitti tällä viikolla Sipilää johtajuuden puutteesta. Väyrysen mukaan Sipilä ei itse asiassa johda puoluetta, vaan hän antaa valitsemansa pienen joukkueen johtaa. Paavo ei täsmentänyt, keitä hän joukkueella tarkoittaa, vaan viittasi vuoden 2015 hallitusneuvotteluihin, joiden yhteydessä arvioi Sipilällä olevan vääränlainen joukkue ja huonot neuvonantajat. Väyrynen kehotti tutkivia journalisteja selvittämään asiaa. Toimittajien tingatessa, esiin nousi viimein yksi nimi eli Olli Rehn

9. Väyrysen mukaan keskusta on luisunut pois alkiolaisuudesta ja ryhtynyt ajamaan markkinaliberalistia oppeja. Hän ennsti, että keskustan kannatus vajoaa  ensin vuoden eduskuntavaaleissa keskisuurten tai pieneten puolueiden tasolle. Kansalaispuolueen Väyrynen aikoo noustaa eduskuntavaaleissa lähes suurtmpien puolueiden tasolle; tavoitteena on 10 prosentin ääniosuus. EU-vaaleissa Väysen tavoitteena on, että KP, siis Kansalaispuolue, saisi kolme paikkaa Euroopan parlamenttiin.

10. Heti tiedotustilaisuutensa jälkeen Väyrynen sai pakit Kansalaispuolueen Sami Kilpeläiseltä ja Piia Kattelukselta, jotka tyrmäsivät suoralta kädeltä Paavon aikeet jtkaa toimintaansa puolueessa. Katteluksen mukaan "Paavon mieli vaihtuu useammin kuin sukat jalassa". Kilpeläinen ja Kattelus huomauttivat, että Väyrynen on erotettu Kansalaispuolueesta ja että Väyrynen on itse julkisuudessa ilmoittanut erostaan. 

11. Väyrysen kanta kysymyksestä on, ettei hän ole suinkaan eronnut KP:n jäsenyydestä, vaan on sanonut ainoastaan "päättävänsä erota", mutta tätä aiettaan hän ei ole kuitenkaan toteuttanut. Riitapukareiden välejä ja sitä, onko Värynen erotettu puolueesta laillisesti, kiistellään parhaillaan Helsingin käräjäoikeudessa. Väyrysen asiamiehenä on oikeustieteen tohtori Kari Uoti, joka pari kuukautta sitten teilasi yhdistysoikeuden johtavien asiantuntijoiden eli Lauri Tarastin ja Heikki Halilan keskustalle antaman "maksetun lausunnon" Väyrysen kelpoisuudesta olla keskustan puheenjohtajaehdokkaana Sotkamon puoluekokouksessa.

12. Keskustan kansnedustaja Mikko Kärnä, joka nousi 2015 eduskuntaan EU-parlamenttiin siirtyneen Paavo Väyrysen ensimmäisenä varamiehenä, lähetti heti Paavo pitämän infon jälkeen medialle tiedotteen, jossa hän toivotti Väyryselle "kaikkea hyvää" ja totesi, että Väyrysellä on lainsäädännön nojalla "kaikki oikeus" palata Brysselistä eduskuntaan. 

13. Mutta vajaa vuorokausi myöhemmin Mikko Kärnän mieli muuttui totaalisesti, sillä "yön yli nukuttuaan" - tässähän Paavo on ollut tunnettu edelläkävijä - Kärnä yllättäen ilmoitti medialle lähettämällään uudelle tiedotteella, että hän aikookin "kynsin hampain" taistella paikastaan eduskunnassa. Kärnä mainitsi, että hän on valmis vaikka nostamaan oikeusjutun tuomioistuimessa, jos Väyrynen "noin vain" veisi hänen paikkansa eduskunnasta. 

14. Kovaa peliä Pohjolassa, eli tarkemmin sanottuna Arkadianmäellä, ei voi muuta sanoa! Sitä, saiko Mikko Kärnä mielensä muutokselle tukea keskustan puoluetoimistosta vai kenties edellä mainitulta "Sipilän joukkueelta", on mahdonta sanoa. Kärnä itse ilmoitti keskustelleensa asiasta "useiden lakimiesten" kanssa; lakimiehiäkin on niin kovin monenlaisia.  Asiassa kiistellään valtiopäiväjärjestyksen ao. pykälän tulkinnasta, jota ei tässä yhteydessä lähteä tarkemmin ruotimaan.  Asiaan ovat alustavasti ottaneet kantaa myös eduskunnan pääsihteeri Maija Paavola ja apulaispääsihteeri Timo Tuovinen. Varmaa on, että kiistakysymyksestä tullaan kuulemaan usein esillä olleita valtiosääntöasiantuntijoita. 

15. Itse en ole kysymystä tarkemmin pohtinut, koska asia on mielestäni muutenkin jokseenkin selvä. Kiista ei ratkea suinkaan pelkästään eduskunnan työjärjetyksen nojalla, vaan ensijaisesti perustuslain ao. säännöksen tulkinnalla. 

16. Perustuslain 28 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan edustajantoimen hoitaminen keskeytyy siksi ajaksi, jonka kansanedustaja toimii Euroopan parlamentin jäsenenä. Kun säännöksessä ei puhuta mitään siitä, milloin kansanedustaja palaa EU-parlamentista eduskuntaan, on järkevää tulkita lainkohtaa niin, että se koskee myös tilannetta, jossa kansanedustaja haluaa palata eduskuntaan kesken EU-parlamentin toimikauden. Meillä on vuosien varrella nähty erilaisia hyväksyttäjä "loikkia" eduskunnasta Brysseliin ja takaisin, joten olisi varsin kummallista, jos Paavo Väyrysen kohdalla otettaisiin yhtäkkiä käytäntöön aivan uusi tulkinta, joka estää kansanedustajaa palaamasta eduskuntaan.

17. Paavo Väyrynen palaa siis eduskuntaan kesäkuun alkupuolella, jolloin hän ehtinee mukaan sotesta käytäviin ratkaiseviin äänestyksiin. Paavo on jo ehtinyt ilmoittaa äänestävänsä sotea vastaan. Kun sotea vastaan äänestävät myös Elina Lepomäki ja (varsin todennäköisesti) Hjallis Harkimo sekä kenties muutama muukin kansandustaja, ei soten läpimeno ole suinkaan varma asia. Pääministeri Juha Sipilä joutuu anelemaan tukea oppositiosta, lähinnä KD:n ja RKP:n yksittäisiltä kansanedustajilta.

18. Paavo Väyrysen paluu eduskuntaan on monille mieluinen asia jo siksi, että se tuo eduskuntaan kauan kaivattua lisäväriä, vilkastuttaa keskustelua ja lisää muutenkin suuren yleisön politiikantekoa kohtaan osoittamaa kiinnostusta


3 kommenttia:

Skorpioni kirjoitti...

Kyllä Väyrysen kohtalon ratkaisee se mitä mieltä Seppo Tiitinen asiasta on! Tiitinen on nykyisen perustuslain valmistelija, ”isä”; joten häneltä varmaan asiaa kysytään. Tiitinen on varmasti peruskepu, joka on valmis tulkitsemaan tilanteen kepun hyväksi,joten tiukoille Paavo Väyrynen joutuu!

Anonyymi kirjoitti...

"Pääministeri Juha Sipilä joutuu anelemaan tukea oppositiosta, lähinnä KD:n ja RKP:n yksittäisiltä kansanedustajilta."

Helppo nakki: luvataan Henriksonin vaalipiirin Vaasan keskussairaalan säilyminen täydellisenä, niin saadaan 11 lisä-ääntä, jolla sote saadaan kirkkaasti läpi ja hallitus säilymään.

Anonyymi kirjoitti...

Paavo on säntäillyt viime viikkoina puolelta toiselle kuin marjaropposesta yllätetty päästäinen. Valtiomieheksi ei tuollaista hemmoa voi kutsua.

Sote-uudistus ei kaadu takinkääntöihin ja puolueloikkauksiin vaan ehkä juridiseen saivarteluun, jolla ei ole mitään tekemistä palvelujen parantamisen kanssa.