perjantai 14. marraskuuta 2008

46. Tuomarin etiikka, osa II


1. Suomen tuomariliiton 17.10. järjestämän XVI Tuomaripäivän teemaksi oli valittu "Tuomarin etiikka". Käsittelin teemaa samana päivänä blogissani. Tässä teemaa koskevassa toisessa kirjoituksessani tarkastelen tuomaripäivän aikana pidettyjä esitelmiä, jotka on julkaistu tuomariliiton kotisivuilla. Tuomaripäivän osanottajille oli jaettu etukäteen Norjassa vuonna 2007 valmistunut ehdotus tuomarin eettisiksi ohjeiksi ja siitä oli suomalaisille tuomareille kertomassa ehdotuksen laatineeseen toimikuntaan kuulunut Gulatingin lagmannsrettin førstelagman (virkanimike vastaa suomalaista hovioikeuden presidenttiä) Bjørn Sølbakken. Tämä Sølbakken ei olekaan mikä tahansa "Nalle", sillä Gulatingin lagmansrett, joka sijaitsee Bergenissä, on Norjan toiseksi suurin ankedomstol, siis toisen asteen tuomioistuin. Bjørn Sølbakken toimii myös Europan tuomariliiton (EAJ) puheenjohtajana ja Kansainvälisen tuomariliiton (IAJ) varapuheenjohtajana. Sølbakkenin sekä tilaisuudessa myös esitelmöineiden pastori Jaakko Heinimäen, VTT Heta Gyllingin ja asianajaja Aarno Arvelan puheenvuoroja ei ole toistaiseksi julkaistu.

2. Täytyy heti alkajaisiksi sanoa, että tuomaripäivillä puhuneiden suomalaisten juristien esitelmissä käsiteltiin tuomarin etiikkaa melko vähän, paljon enemmän puhetta riitti muista asioista. Jos norjalainen Sølbakken ymmärtäisi suomea, hän olisi ehkä miettinyt, että onkohan hän nyt varmasti tullut oikeaan paikkaan; niin laihaksi jäi erityisesti tuomarikuntaan kuuluvien alustajien teemaa koskenut anti. Sen sijasta tuomarit puhuivat totuttuun tapaan pitkään kaikesta muusta, kuten esimerkiksi tuomioistuinlaitoksen heikoista resursseista, juttumääristä ja tuomarikunnan työssä jaksamisesta.

3. Ovathan nuo toki tärkeitä - vaikka varsin usein jo kuultuja - asioita, mutta niillä ei kuitenkaan ole kovin paljon yhtymäkohtia tuomarin etiikkaan. Etiikasta pitäisi pitää kiinni, työmäärästä huolimatta. Jos tuomareita olisi liian vähän tai jos tuomioistuin muissa resursseissa olisi toivomisen varaa, edellyttää tuomarin ammattietiikka, että työt tehtäisiin silti mahdollisimman hyvin ja ammattitaitoisesti. Tuomarit eivät siis voi missään olosuhteissa lyödä "läskiksi" tai iskeä "pensseleitä santaan" tai "rukkasia naulaan."". No, mistään tällaisesta Suomessa ei toki ole merkkejä näkynyt.

4. Tuomarikuntaa Suomessa on kansainvälisesti vertaillen lukumääräisesti aivan kohtuullisesti eikä muussakaan resursoinnissa ole mitään huutavia puutteita. Tuomareiksi Suomessa tulisi laskea mukaan myös hovioikeuksien, hallinto-oikeuksien sekä ylimpien tuomioistuinten, KKO:n ja KHO:n ynnä vielä erityistuomioistuinten (markkinaoikeus, vakuutusoikeus ja työtuomioistuin) esittelijät, sillä onhan ylimpien tuomioistuinten vakinaisilla esittelijöillä samanlainen perustuslaissa turvattu tuomarin status ja erottamattomuus kuin tuomareillakin. Suurella osalla - ehkä jopa puolella - hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksien esittelijöillä puolestaan on tiettävästi tarvittava kompetenssi toimia asianomaisten tuomioistuinten kokoonpanoissa tarvittaessa juttukohtaisesti tuomarina eli apujäseninä; käytännössä hovioikeuksien ja hallinto-oikeuksien kokoonpanoon kuuluukin varsin usein - kyseinen osuus taisi hovioikeuksien osalta olla peräti 40 prosentin luokkaa - kahden hovioikeudenneuvoksen rinnalla hovioikeudessa asessori tai hovioikeudenviskaali, hallinto-oikeudessa taas esittelijä.

5. Ruotsin ja Suomen ulkopuolella muualla Euroopassa ei sen sijaan juuri missään tunneta samanlaista esittelijäjärjestelmää, josta siis voidaan juttukohtaisesti ottaa kätevästi tuomioistuimen kokoonpanoon tuomareita "apujäseniksi." Jos esittelijät lasketaan mukaan, niin kuin tietenkin pitäisi, havaittaisiin, että Suomessa on tuomareita asukaslukuun suhteutettuna kenties eniten koko Europassa. Suomalaisten tuomareiden työmäärä taas poikkea juurikaan siitä, mitä tuomarit muuallakin joutuvat tekemään. Mitä erityisesti tulee muutoksenhakuinstanssien työhön, niin sehän on muissa maissa, myös Ruotsissa, vaativampaa sikäli, että pääsääntönä siellä on yleensä aina suullinen käsittely, Suomessa sen sijaan selkeänä pääsääntönä on kirjallinen menettely. Suomalaisten ylioikeustuomareiden alati hellimän logiikan mukaan suullisista käsittelyistä aiheutuu paljon enemmän työtä kirjalliseen esittelymenettelyyn verrattuna. - Tämä siitä paljon puhutusta suomalaisten tuomioistuin resurssipulasta. Nyt voimmekin sitten mennä itse asiaan.

6. Ensimmäisen puheenvuoron tuomaripäivillä käyttänyt oikeusministeri Tuija Brax viittasi tuomarin etiikan osalta Olaus Petrin 1500-luvulla kokoamiin vanhoihin tuomarinohjeisiin, jotka edelleen otetaan Suomen laki -nimisen lakikirjan alkuun. Tämä on kovin tuttua, sillä näihin tuomarinohjeisiinhan on tapana yleensä aina tällaisissa yhteyksissä viitata ja kertoa, että niistä löytyy tuomareiden ammattietiikan yleinen arvoperusta. Tuomarinohjeet, jotka perustuvat osaksi vanhoihin sananlaskuihin ja kansanviisauksiin, ovat kuitenkin aikojen kuluessa, jolleivät nyt vanhentuneet, käyneet ainakin sanonnaltaan ja sisällöltäänkin vanhahtaviksi ja siten hieman vaikeaselkoiseksi. Brax tuntui kuitenkin olevan sitä mieltä, ettei Suomeen tarvittaisi varsinaista tuomareihin kohdistuvaa eettistä säännöstöä, koska "sellaista ei ole useissa muissakaan läntisen Euroopan maissa." (Olikohan joku tuomari kenties luonnostellut oikeusministerin puhetta?) Hieman pakonomaisesti Brax kuitenkin luetteli muutamia tuttuja asioita, jotka tulevat mieleen, kun puhutaan tuomarin etiikasta. Tuomioistuimen riippumattomuus on tietenkin yksi niistä, mutta sitäkään Brax ei käynyt puheenvuorossaan tarkemmin erittelemään. Tavanomainen rutiiniesitys Braxilta.

7. Seuraavaksi voidaan tarkastella johtavan kihlakunnansyyttäjän - virkanimikkeen lyhenne on hieman arvoituksellisesti JKiS - Matti Nissisen puheenvuoroa. Nissinen oli aiemmin valtakunnansyyttäjänvirastossa valtionsyyttäjänä, mutta vuosi pari sitten tapahtuneen paikallissyyttäjistön uudelleen organisoinnin yhteydessä hän päätti palata kotikonnuilleen Itä-Suomeen ja ryhtyi maakunnan syyttäjäviraston päälliköksi. Nissinen on hyvä kirjoittaja ja mainio esiintyjä, mutta minusta Nissinenkään ei tällä kerralla päässyt oikein asian ytimeen. Asiaa Nissisen esityksessä oli kosolti, ehkä liikaakin, mutta punainen lanka, joka olisi yhdistänyt selostetut asiat ja kysymykset päivän teemaan, jäi jotenkin puuttumaan. Hän tuntuu painottaneen erityisesti sitä, ettei syyttäjän etiikka eroa itse asiassa kovin paljon tuomarin etiikasta, samoin kuin sitä, miten tärkeää oikeuslaitoksen eri tahojen olisi tehdä yhteistyötä oikeusturvan parantamiseksi ja mitä yhteistyö merkitsee ammattieettiseltä kannalta.

8. Nissinen puhui asiaa mm. rikosasioiden monimutkaisesta juttulogistiikasta, juttujen kokonaiselonkaaresta, vuoden 2010 alusta toteutuvan käräjäoikeusuudistuksen toimeenpanoon liittyvästä kuulemma ziljoonasta päälle kaatuvasta kysymyksestä, joista pitää keskustella käräjäoikeuksien päällikkötuomareiden kanssa jne. jne.

9. Muistuivatpa taas mieleen omat päällikkötuomarivuoteni 1970- ja 80 -luvuilta. Silloin ei tuntunut olevan juuri minkäänlaisia hallinnollisia ongelmia, joista nykyiset laamannit alituiseen puhuvat, vaan kihlakunnantuomari saattoi keskittyä olennaiseen eli juttujen istumiseen ja, jos johtamisesta halutaan välttämättä puhua, lainkäytön ohjaamiseen ja alioikeudessa käyttöön otettuihin uusin oikeudenkäyntiä koskeviin menetelmiin, vaikka laki ei niitä vielä tuolloin edes tuntenut. Nykyiset hallinnon "riivaamat" käräjäoikeuksien päälliköt eivät tunnu ehtivän mukaan lainkäytön kehittämiseen ja seuraamiseen lainkaan ja, jos olisin hieman ilkeä", voisin sanoa, että jälki on usein sitten myös sen mukaista.

10. No, ehkä hallinnolliset ongelmat ovat nykyisin varsinkin isommissa käräjäoikeuksissa toista luokkaa kuin joskus aikaisemmin - mutta eiväthän ne tietenkään mitenkään ylivoimaisia voi olla. Mutta jos syyttäjäpäälliköiden ja tuomaripäälliköiden työ on tai ainakin tuntuu ajoittain hektiseltä ja liittyy lähinnä vain hallintoon, niin eipä siinä sitten taida jäädä juurikaan aikaa tai mielenkiintoa pohdiskella tuomarin tai syyttäjän ammattietiikan eli lainkäytön etiikan yksityiskohtia! Tämä on vahinko, sillä lainkäyttö, siis yksittäisten oikeusjuttujen käsitteleminen ja ratkaiseminen, on kuitenkin tuomareiden ja syyttäjien päätehtävä, ei suinkaan hallinto. Muiden suomalaisten esitelmöitsijöiden tavoin Nissinenkin tuntui puhuvan lähinnä vain järjestelmistä, koneistoista, instituutioista ja tavoittelevan jonkinlaista kollektiivista eettisyyttä ja yhteisvastuuta. Tärkeitä asioita, mutta kyllä tuomarin etiikassa on kyse nimenomaan yksilön, siis yksittäiseltä tuomarilta edellyttävästä moraalista ja ammattitaidosta ja -etiikasta. Tältä kannalta asiaa on lähestytty esimerkiksi juuri edellä mainitussa norjalaisessa ehdotuksessa.

11. Nissinen tuli ottaneeksi puheensa aluksi esille yhden tärkeän kysymyksen viitatessaan nyt jo eläkkeellä olevan apulaisvaltakunnansyyttäjän (AVKS) Martti Jaatisen "joskus viime vuosituhannella" - sitaatti on Nissisen puheesta - pitämään luentoon syyttäjän etiikasta. Nissinen muisteli Jaatisen määritelleen syyttäjän etiikan niin, että se voisi vastata kysymykseen: Mitä tehdään, kun laki loppuu? Toisin sanoen etiikka astuisi kuvaan vasta sitten, kun tuomari (tai syyttäjä) ei saa lainsäädännöstä tai muistakaan oikeuslähteistä (mm. lakien esityöt ja ennakkopäätökset) tarvittavaa tietoa siitä, miten jokin laintulkintaongelma pitäisi ratkaista.

12. Nissinen ei määritellyt omaa käsitystään etiikasta, mutta tuntui siltä, että hän olisi valmis hyväksymään Jaatisen näkemyksen. Minusta sitä vastoin Jaatinen on kyllä erehtynyt, jos hän todella on käsittänyt tuomarin etiikan edellä kerrotulla tavalla. Tässä ei ole mahdollisuutta ryhtyä määrittelemään tuomarin ammattietiikkaa yksityiskohtaisesti, mutta se on sanottava, että etiikka ja sen merkitys ei tietenkään rajoitu vain tilanteisiin, joissa laki vaikenee ("loppuu") tai on kovin tulkinnanvarainen.

13. Etiikka on luonnollisesti mukana kaikessa lainsoveltamisessa ja -tulkinnassa, sillä kuten käräjätuomari Antti Savela omassa esitelmässään asian ilmaisi, lakia voidaan soveltaa enemmän tai vähemmän hyvin taikka huonosti ilman, että (muodollisen) laillisuuden rajoja rikotaan. Ja mikä tärkeintä: etiikka ei rajoitu eikä tyhjenny yksinomaan lainsoveltamiseen, vaan on "läsnä" oikeudenkäynnin ja lainkäytön jokaisessa vaiheessa, siis myös asian käsittelyssä asettaen vaatimuksia mm. tuomarin asennoitumiselle käsiteltävään asiaan samoin kuin käyttäytymiselle asianosaisia kohtaan sekä ylipäätään menettelyn reiluudelle, läpinäkyvyydelle ja oikeudenmukaisuudelle. Etiikka liittyy tuomarin ja syyttäjän toimintaan ja käyttäytymiseen yleensä, siis oikeudenkäynnin ja viranhoidon ulkopuolellakin, ja ilmenee mm. tuomarin ja tuomioistuimen suhteessa ja suhtautumisessa omaan työyhteisöön, kollegoihin, muihin vallankäyttäjiin (lainsäätäjään, hallitusvaltaan), politiikkaan, julkisuuteen, mediaan, järjestötoimintaan, sivutoimiin jne. jne. - Jos minulta kysytään, niin tuomarin etiikassa on kyse hyvää tuomarintapaa koskevista eettisistä normeista, jotka koskevat tuomarin ammattitaitoa ja yleensä tuomarin viranhoitoa sekä tuomarin suhdetta tuomioistuimen ulkopuolisiin tahoihin.

14. Tuomaripäivillä esillä ollut ja osanottajille etukäteen internetin välityksellä jaettu norjalainen, yli kolmikymmenkohtainen ehdotus tuomarin eettisestä normistosta, johon muuten liittyy yli satasivuinen perusteluosa, on tässä suhteessa varsin kattava. Ehdotus perusteluineen löytyy sivuston www.domstol.no kautta (domstoladministrasjønen-->klage på dommere-->etiske retningslinjer). Olisi siten voinut kohtuudella odottaa, että suomalaiset esitelmöitsijät olisivat - jo kohteliaisuussyistä korkea-arvoista norjalaista tuomarivierasta kohtaan - ottaneet tuomaripäivillä juuri tuon ehdotuksen lähtökohdakseen. Näin ei kuitenkaan valitettavasti tapahtunut, vaan keskustelu tuomaripäivän aikana oli hyvin kotikutoista ja kosketteli, kuten edellä jo totesinkin, paljolti muita asioita kuin tuomarin etiikkaa. Mutta tämä ei suinkaan ole mitenkään ainutlaatuista suomalaisten tuomareiden ja yleensä juristien aika nuivassa suhtautumisessa eettisiin kysymyksiin, vaikka heille tarjoutuisi tilaisuus keskustella siitä ulkopuolisten luennoitsijoiden toimesta.

15. Mieleen muistuu tässä yhteydessä vuonna 1987 Helsingissä pidetty hyvin laaja-alainen pohjoismainen lakimieskokous, jonka yhtenä teemana oli juuri syyttäjien eettinen normisto, hyvä syyttäjätapa. Alustajaksi oli saatu, tuolloinkin Norjasta, professori Johs. Andenæs, joka on pohjoismaiden yksi tunnetuimpia oikeusoppineita. Andenæsin alustuksen jälkeen käydyssä vilkkaassa keskustelussa yksikään suomalainen osanottaja ei pöytäkirjan mukaan käyttänyt yhtään puheenvuoroa. Etiikka ei siis tainnut oikein kiinnostaa kokouksen isäntäväkeä silloinkaan. Ehkä tämä selittyi osaksi siitä, että Suomessa ei vielä tuolloin ollut erillistä syyttäjälaitosta, vaan hajanaisen syyttäjistön johto ja valvonta kuului oikeuskanslerille, joka hoiti kyseistä tehtävää monien muiden tehtäviensä ohella.

16. Jottei esitykseni venyisi - jälleen kerran - liian pitkäksi, joudun palaamaan teemaan vielä kolmen muun tuomaripäivillä puhuneen alustajan esitysten osalta myöhemmin, kirjoitussarjani osassa III. Käsittelen silloin käräjätuomari Antti Savelan, KKO:n presidentti Pauliine Koskelon sekä KHO:n presidentti Pekka Hallbergin puheenvuoroja ja niiden herättämiä kysymyksiä.

17. Totean tässä lopuksi vain, että Pekka Hallberg viittasi puheessaan Suomen Lakimiesliiton toimesta vuonna 1995 valmistuneisiin Lakimiesten eettiset säännöt -nimiseen normistoon. Se on alun toistakymmentä kohtaa käsittelevä lista, "huoneentaulu", ilman perusteluja. Säännöissä korostetaan oikeudenmukaisen lopputuloksen tavoittelemista, luottamuksen osoittamista, ammattitaitoa, totuudessa pysymistä, riippumattomuutta ulkopuolisista vaikutteista, asiallista ja tasapuolista käyttäytymistä jne. Kyse on siis hyvin yleisluonteisista ohjeista, joista ei "tosipaikan" tullen luultavasti saada kovin paljon johtoa tuomarin toimintaa arvioitaessa. Mutta jäljempänä kerrottu tapaus osoittanee, että Lakimiesliiton säännöt tulisi kuitenkin ottaa vakavasti - myös niiden laatijoiden toiminnassa.

18. Mainittuja Lakimiesliiton eettisiä sääntöjä valmisteli liiton hallitus, johon kuului jäsenenä myös eräs professori, joka valittiin sittemmin eli vuoden 1997 alusta lukien Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtajaksi eli liittoon kuuluvien juristien keulakuvaksi. Professorimme toimi vuonna 1997 KKO:n ylimääräisenä oikeusneuvoksena, ja hänellä sanottiin olleen hyvät mahdollisuudet tulla nimitetyksi tuota pikaa KKO:n vakinaiseksi jäseneksi. Mutta sanottu vuosi 1997, tuo tuomioistuinlaitoksemme "hullu" tai "kauhea" vuosi, jota nimitystä siitä on käytetty ja josta olen kertonut blogissani 20.9.-08, koitui sitten myös sanotun professorimme kohtaloksi.

19. Professori oli valittu välimieheksi merkittävää (ja välimiehen kannalta "rahakasta") oikeusriitaa vuosina 1994-1995 käsitelleeseen välimiesoikeuteen, joka antoi riidassa tuomion vuonna 1995. Tuomion jälkeen ilmeni, että professori oli ennen välimiesriidan vireilletuloa ja sen aikanakin antanut juridisia asiantuntijalausuntoja jutussa väliintulijaksi tulleelle kahdelle liikepankille. Tästä kytköksestä professori ei ollut kuitenkaan hiiskunut mitään jutun asianosaisille, kuten olisi tietenkin pitänyt. Professori-välimiehen esteellisyydestä välimiehenä riideltiin sitten hovioikeuteen asti. Helsingin hovioikeus, jonka päätös jäi lainvoimaiseksi, ei voinut lokakuussa 1997 antamassaan ratkaisussa luonnollisestikaan tehdä muuta kuin julistaa professori välimiehenä esteelliseksi. Tämä johti samalla kustannuksiltaan kalliin välimiesmenttelyn päätteeksi annetun välitystuomion kumoamiseen ja sen jälkeen samojen osapuolten välillä käytyyn uuteen välimiesmenettelyyn, jonka lopputulosta ei ole julkistettu; välitystuomiot eivät ole julkisia.

20. Tämä jälkeen välimiesmenettelyn kolme asianosaista nosti professoria vastaan vahingonkorvauskanteen, jossa he vaativat professorilta korvausta kumottuun välimiesmenettelyyn liittyneistä, kantajille tarpeettomiksi muodostuneista kustannuksista. Jutussa riideltiin KKO:een asti. Vuonna 2005 antamassaan ennakkopäätöksessä (KKO 2005:14) korkein oikeus vahvisti, että koska professori ei ollut näyttänyt, ettei mahdollinen vahinko ollut ollut johtunut hänen tuottamuksestaan, hän oli vastuussa menettelystään mahdollisesti aiheutuneesta vahingosta; alemmat oikeudet olivat - ihme kyllä - päätyneet toisenlaiseen lopputulokseen. Vahingon suuruuteen KKO ei ottanut kantaa, vaan palautti asian tältä osin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

21. Olen kertonut professori-välimiehen tapauksesta lähemmin kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997). Siinä kerroin myös, että sain vuonna 1997 tapauksesta hyvän syyn erota protestiksi Lakimiesliiton jäsenyydestä, koska kyse oli nimenomaan liiton uudenuutukaisia eettisiä sääntöjä laatimassa olleen liiton puheenjohtajan menettelystä.

22. Tästä hieman surullisesta tapauksesta oppinemme, etteivät ne ylöskirjoitetutkaan hyvää tuomarintapaa koskevat eettiset normit suinkaan yksin riitä. Ne pitäisi myös sisäistää ja niitä pitäisi käytännössä myös noudattaa!

23. Tässäpä oli "sanaa viikonvaihteeksi" taas tällä kertaa. Nenäkästä Nenäpäivän iltaa! Palataan asiaan, pysykää foorumilla!






8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Siis kukaan suomalaisista alustajista ja puhujista ei vaivautunut kommentoimaan etukäteen annettua osanottajille jaettua vierailijan esitelmästä minkäänlaista kritiikkiä, arvostusta, näyttöä, että oli "vaivautunut" edes lukemaan jotain siitä?

Voivoteltiin vain resursseja ja jaariteltiin jo luetut ja tiedostetut säännöt ja asiat.

Hmmmm... vaikuttaa pikkukylän sosiaaliselta tapaamiselta.

Oikeuslaitoksemme näyttää olevan vaikeuksissa astua suojatun yhteiskunnan tavoista tähän kovan kolauksen kylläkin nyt saaneeseen globaalisuuteen.

Anonyymi kirjoitti...

Toipila kirjoittaa:

Mainio kirjoitus Jyrki Virolaiselta.

Kiinnitän huomiota yhteen seikkaan. Vuoden 1997 jälkeen käräjäoikeuksien pöytäkirjanpidossa tuli onneton muutos. Kun siihen mennessä kaikki käräjäsalissa lausuttu todistajien kuulemiset mukaanlukien kirjattiin pöytäkijaan, niin sittemmin tästä on luovuttu ja pöytäkirjaan tulee epämääräisiä selostuksia jutun tiimoilta.

Näin ollen pelkän tynkäisen pöytäkirjan perusteella ei hovioikeus voi päästä kunnolla kärryille jutun kokonaisuudesta eikä varsinkaan näytöstä todistajien kertomuksista, koska niitä ei ole kirjattu pöytäkirjaan sanasta sanaan.

Suullinen käsittely hovioikeudessa voi olla ja useimmiten varmaan onkin onneton ratkaisu, koska esim todistajat unohtavat asioita ajan kuluessa. Asiakirjanäyttöhän ei muutu, mutta todistajien kertomukset voivat muuttua ja jopa vääristyä käräjäoikeudessa esitetystä. Mistäs sitä päästään todistajia pätevästi hiillostamaan,kun ei ole kunnon pöytäkirjaa käräjäoikeuskäsittelysta johon voisi vedota.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa tämä, että olipa aiheena etiikka tai ihan mikä tahansa, niin tuomarien (kuten myös yliopistoihmisten) puheenvuorot kääntyvät aina vain rahapulan valitteluun ja hallinnolliseen tyytymättömyyteen.

Hyvähän se on keskenään kertoa, miten kauhean tärkeitä ollaan ja miten tarvittaisiin lisäresursseja, mutta jatkuvana jankutuksena se ei vie mitään eteenpäin.

Siru Pola kirjoitti...

Tuomaripulaa oikeuslaitos ei minunkaan kokemukseni mukaan pode, ja ainakin käräjäoikeuksissa näyttää olevan vielä vallalla perinne, että hoidatetaan notaareilla ne tehtävät, jotka suinkin mahdollista. Notaarithan toimivat myös jonkinlaisina pikkutuomareina käräjäoikeuksissa. Voisi ehkä jossain vaiheessa pohtia kuitenkin, minkälaisen eettisen ohjeistuksen juuri koulunpenkiltä tehtäväänsä päässeetopiskelijat ovat ennen tuomarinpestiään saaneet. Tuomarinkokemus kun heiltä kuitenkin puuttuu, mutta vastuu ei. Näköhavaintojeni perusteella kuitenkin olen ainakin eräässä suurehkossa käräjäoikeudessa asioidessani tehnyt havainnon, että laamannisetä on valinnut notaareja ainakin osaksi muodollisin perustein. Onkohan se liitynnässä etiikkaan...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toipilalle

Ruotsissa tuli marraskuun alussa voimaan laki, jonka mukaan kaikki käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu - siis esim. todistajien ja asianosaisten todistelutarkoituksessa antamat lausumat - aina videoidaan ja että hovioikeus, jos tuomiosta valitetaan, katselee aina nämä videoinnit. Täten hovioikeuden ei tarvitse enää pitää välttämättä uutta suullista käsittelyä, jossa käräjäoikeudessa jo kuullut todistajat kuultaisiin uudelleen hovioikeudessa, vaan hovioikeus arvioi todistajien kertomusten uskottavuutta videoiden perusteella.

Myös meillä on juuri nyt valmisteilla hovioikeusuudistus, jota koskevasta komiteanmietinnöstä (KM 2008:3) on juuri saatu lausunnot. Mutta meilläpä - yllätys yllätys - ei esitetä lainkaan käräjäoikeudessa kuultujen todistajien ym. antamien kertomusten videointia, vaan tarkoitus on yksinkertaisesti rajoittaa valittajan oikeutta saada käräjäoikeuden tuomio näyttökysymyksen osalta hovioikeudessa tutkittavaksi. Komitean tiedossa oli hyvin em. Ruotsin malli, mutta komitea sivuutti mietinnössään koko asian vaikenemalla siitä. Itse ehdotin omassa lausunnossani Ruotsin mallin omaksumista myös meillä, mutta esim. KKO ei omassa lausunnossaan pukahtanut siitä mitään.

Tulen ottamaan hovioikeusuudistuksen blogissani tarkasteltavaksi laajemmin lähiaikoina.

siru polalle

Notaarit toimivat nykyisin "pikkutuomareina" käräjillä enää harvoin - onneksi, jos ajatellaan ihmisten oikeusturvaa.

Tuomioistuinharjoittelua pohditaan meillä parasta aikaa erityisessä komiteassa, ja aion ottaa tämänkin asian blogissani kohtapuolin esille kunhan po. mietintö on ensin valmistunut; niitä asioita, joihin blogissa pitäisi puuttua, on todella paljon!

Siinä olet oikeassa, että notaarien valintatapa käräjäoikeuksiin on nykyisin aika arveluttava. Käräjäoikeuden laamannit voivat tosiaan aivan vapaasti päättää, kenet tai ketkä hän haluaa ottaa notaareiksi; tällöin ns. pärstäkerroin ja nepotismi ovat usein ratkaisevassa asemassa. Notaareiksi ilmoittautuvien vastavalmistuneiden juristien yliopistosta saamilla arvosanoilla ei ole käytännössä merkitystä. Sen voin todeta, että Lapin yliopistosta valmistuneet oikkarit ovat saaneet - ainakin tähän asti (!)- aika hyvin notaarin paikkoja muualtakin kuin Pohjois-Suomesta.

Olen esittänyt omat perustellut ehdotukseni siitä, miten tuomioistuinharjoittelua ja notaariksi ottamista pitäisi kehittää jo vuonna 1994 presidentti Olavi Heinosen puheenjohdolla toimineen tuomarinuratoimikunnan mietintöön (KM 1994:15) jättämässäni eriävässä mielipiteessä, samoin kirjassani Lainkäyttö (1995)

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa oli puhetta Jaatisen näkemyksestä että tuomarin etiikka alkaa vasta sitten kuin laki loppuu. Vaikka sinänsä leikkimielisesti sanottuna tuomari voi käyttää tervettä järkeä jos laki ei muuta määrää niin tuomarin etiikka on juuri niitä kokonaisvaltaisia hyviä käytäntöjä jotka läpäisevät niin itse ratkaisutoiminnan kuin kaiken menettelynkin. Olaus Petrin ohjeissa sama asia on sanottu seuraavalla tutulla tavalla: "Missä paha ja väärä tuomari on, siinä ei auta hyvä laki mitään, sillä hän vääntää ja vääristelee sitä oman mielensä mukaan."

Mitä tulee tuomistuinharjoitteluun niin odotan innolla blogiasi siitä. Sinänsä varsin varma muutos on että vuoden 2010 alussa notaarit eivät enää harjoittele kirjaamisasioilla kun ne siirtyvät Maanmittauslaitokselle. Tiedän että tuota kirjaamisharjoittelua pohdittiin mutta asioita pohtinut työryhmä tuli siihen tulokseen että kirjaamisasioiden harjoittelu loppuu vuoden 2010 alusta kun kirjaamisviranomainen muuttuu.

Siru Pola kirjoitti...

Tuosta notaarihommasta senverran, että kyllähän notaarit hoitelevat nytkin monenlaisia hakemusasioita joihin liittyy paljonkin harkintavaltaa sekä lain soveltamista. Vaikka oikeuskysymykset eivät mitään mittavia olekaan, sattuu niissä välillä hamoja, joiden oikominen onkin jo toinen juttu. Näitä sitten kiertoteitä käyttäen oiotaan ja yritetään saada asianmukaisiksi ilman, että toimitaan hidasta ja kankeaa valitusmenettelyä käyttäen. ja ilman että asiat pääsevät kiusallisesti julkisuuteen. Kokemusta sattuu asiasta olemaan ihan omalla kohdalla.

Anonyymi kirjoitti...

Komitean tiedossa oli hyvin em. Ruotsin malli, mutta komitea sivuutti mietinnössään koko asian vaikenemalla siitä.

Yritetäänköhän tässä peitellä jotain? Käytäntö saattaisi nimittäin hyvinkin nopeasti paljastaa kaikennäköistä ikävää kaikista oikeusasteista.