sunnuntai 21. joulukuuta 2008

58. Lyhyesti


Poliisi ja oppiriidat

1. Poliisille jo yli vuosi sitten tehty rikosilmoitus, jonka mukaan Suomen suurin yksityinen pysäköintivalvontayhtiö ParkComin johtajisto olisi syyllistynyt virkavallan anastukseen, on johtanut nyt esitutkintaan, kertoi Iltalehti 19.12. Esitutkinta käynnistyi, kun Helsingin hovioikeus totesi tuomiossaan 20.11,. että ParkComilla ei olisi lain mukaan oikeutta määrätä yksityisoikeudellisen sopimuksen perusteella valvontamaksua, koska valvontamaksu on hovioikeuden mukaan rangaistuksenluontoinen maksu, jonka voi määrätä ainoastaan poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvoja. - Kuten olen jo monta kertaa ehtinyt perustella, minun mielestäni hovioikeuden näkemys ei ole oikea. Mutta antaapa nyt poliisin tutkia ja syyttäjän päättä asiasta, lopullisestihan asia ratkaistaan tuomioistuimessa.

2. Rikostarkastaja Juha Vohlonen Helsingin poliisin talousrikosyksiköstä kertoo (IL 19.12.), että kyseessä ei olekaan perinteinen rikostutkinta, vaan "jonkinlainen oppiriita" siitä, mistä valvontamaksusta oikein on kysymys. Todella mielenkiintoista - polisi ottaa nykyisin siis myös oppiriidat tutkittavakseen! Tämähän avaa aivan uusia näköaloja. Monilla tieteenaloilla on käynnissä vastaavanlaisia oppiriitoja, joten ei siis muuta, kuin riita poliisin ratkaistavaksi, jos oppiriidan osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen siitä, kumpi kanta on oikea! Poliisilla tuntuu olevan resursseja vaikka mihin, ja poliisiylijohtaja Mikko Paatero on luvannut ensi vuodeksi 600 uuta poliisivirkaa. Näistä osa ryhtynee siis tutkimaan oikein tosissaan oppiriitoja! Tästä taas poliisiministeri Anne Holmlund saa uuden sulan hattuunsa - se alkaakin olla kohta jo täynnä sulkia Jokelan ja Kauhajoen jäljiltä.

3. Tämä Vohlonen tuntuu olevan reipasotteinen poliisimies. Hän sanoo jo nyt tässä vaiheessa lehdistölle, vaikka tutkinta on vielä kesken - poliisi saa Vohlosen mukaan tutkinnan valmiiksi vasta tammikuussa - että joo, selvä tapaus, kyllä tämä syyttäjälle menee! Yleensä poliisi pyrkii puolueettomuuttaan varjellen olemaan hyvin vaitonainen keskeneräisistä tutkimuksista. Mutta nyt ei olekaan kyse normaalista asiasta, vaan oppiriidasta, ja siitä poliisi saa laukoa mielipiteensä näköjään koska tahansa. - Jäämme seuraamaan mielenkiinnolla oppiriidan ratkaisuprosessin kehittymistä!

4. ParkComin lehdistötiedotteessa 19.12. rikostutkintaan suhtaudutaan tyynesti ja todetaan, että on hyvä, että poliisi tutkii asian. Tiedotteesta ilmenee, että samaa asiaa on tutkittu poliisin toimesta virkavallan anastuksena jo aiemmin, jolloin Vantaan syyttäjä teki asiassa vapauttavan päätöksen: ei rikosta. Tästä päätöksestä kanneltiin valtakunnansyyttäjänvirastoon, mutta päätös ei muuttunut.

5. Uutta asiassa on Helsingin hovioikeuden 20.11. velkomusjutussa antama tuomio. Yhtiön tiedotteen mukaan tuomiosta haetaan tammikuussa valituslupaa KKO:lta. - Olettaisin, että syyttäjä ei ratkaise asiaa pikaisesti, vaan haluaa jäädä odottamaan, mitä mieltä KKO on asiasta.

Vrt. vartiointiliikkeen vartijan toimivalta

6. Tämän päiväisessä (21.12.) Turun Sanomien mukaan sisäministeriö ja Kiinteistöliitto ovat eri mieltä vartijan toimivallasta. Kiinteistöliiton mielestä vartiointiliikkeen vartijoilla on oikeus puuttua asuintaloyhtiöiden järjestyshäiriöihin menemällä naapurin kutsusta paikalle, soittaa ovikelloa ja huomauttamalla häiritsevästi käyttäytyvää asukasta. Turun ylioppilaskyläsäätiön (TYS) "Auringonnousun" asunnoissa vartiointiyritys ja sanottu säätiö ovat tiettävästi sopineet, että vartiointiyritys voi laskuttaa vartijan käynnistä häiritsijää 70-120 eurolla.

7. Turun Sanomien jutun mukaan sisäministeriön edustaja tyrmää kuitenkin Kiinteistöliiton tulkinnan, koska lain mukaan vartiointiyritys voi tehdä sopimuksia vain yleisten tilojen osalta. Laki yksityisiä turvallisuuspalveluista nimenomaan kieltää sisäministeriön tulkinnan mukaan vartiointiyrityksiä tekemästä sopimuksia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä.

8. Sisäministeriön kanta tässä asiassa on oikea. Vartijoiden sanotunlaisissa käynneissä on kyse puuttumisesta huoneiston haltijan tai asukkaan kotirauhaan. Kotirauha on perustuslaissa turvattu perusoikeus, johon voidaan puuttua vain laissa nimenomaan säädetyin edellytyksin. Vartiointiyrityksillä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta, laissa on vieläpä kielletty yrityksiä tekemästä vuokrataloyhtiöiden tai vastaavien asuintaloyhtiöiden kanssa sanotunlaisia sopimuksia. Lakia tulisi, jos niin halutaan, muuttaa ennen kuin esimerkiksi Turun tapauksen kaltaiset "vartijakäynnit" olisivat hyväksyttäviä.

9. Minulta on jo ehditty kysyä, miten tämä "Turun tapaus" vartiointiyritysten asiasta vaikuttaa parkkiyhtiöiden valvontamaksuihin. Vastaukseni on: ei mitenkään.

10. Toisin kuin vartiointiyritysten kohdalla on asian laita, parkkiyhtiöiden toiminta perustuu nimenomaiseen lainsäännökseen eli tieliikennelain 28 §:n 2 momenttiin, kuten jo aiemmin olen tässä blogissa joutunut monen monituista kertaa toteamaan ja selittämään. TLL 28.2 § oikeuttaa yksityisen kiinteistönomistajan valvomaan pysäköintiä alueellaan ja asettamaan sille ehtoja. Parkkiyhtiöiden valvonta ei riko tai vaaranna pysäköijien perusoikeuksia tai oikeusturvaa.

11. Pohjimmiltaan kiinteistönomistajien ja siten myös parkkiyhtiöiden toiminta perustuu perustuslaissa suojattuun omaisuuden suojaan ja omistusoikeuteen, johon kuuluu myös oikeus hyödyntää sanottua oikeutta ja tehdä siihen perustuvia sopimuksia. Kuten on moneen kertaan tullut todetuksi ja perustelluksi, parkkiyhtiöiden valvontamaksut perustuvat yksityisoikeudellisiin sopimuksiin, tarkemmin sanottuna pysäköinnin johdosta syntyneisiin reaalisopimuksiin, joita laki ei millään tavalla kiellä tekemästä.

12. Valvontamaksuissa ei ole, tulkoon tämä nyt jälleen kerran sanotuksi, mistään "julkisen vallan" käytöstä, vaan toiminta perustuu sopimuksiin, jotka pysäköijät omasta vapaasta tahdostaan ovat hyväksyneet. Tällöin kyse ei tietenkään voi olla minkäänlaisesta "virkavallan anastamisesta", koska parkkiyhtiöt eivät käytä yksinomaan viranomaisille kuuluvaa toimivaltaa, vaan heidän toiminta perustuu sopimuksiin ja sopimukset taas lakiin.

13. Poliisi voi oikein hyvin tutkia asiaa ja syyttäjä harkita syytteen nostamista, mutta ei noiden viranomaisten tutkinta selvää asiaa miksikään voi muuttaa.



10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mutta ajatteles kuinka pulassa kansalaiset ovat. Poliisille on sentään annettu jos jonkimoista koulutusta, eikä asia ole heillekään selvä. Maailmassa on virhe.

Anonyymi kirjoitti...

Jos olet kyllästynyt perustelemaan yksityisen pysäköinninvalvonnan myöntämiä valvontamaksuja, niin voisitko tällä kertaa perustella miksi tämä asia on niin lähellä sydäntä? Viisi kirjoitusta blogissa ja muutama valtalehdissä kertoo melko intohimoisesta suhtautumisesta aiheeseen.

Eikö oikeusoppineiden pitäisi antaa asiaa pohtiville tuomareille työrauha, eikä julistaa omaa näkemystään erilaisissa medioissa?

Anonyymi kirjoitti...

Rikostutkinta oppiriitoja selvittelemässä ei kuulosta ihan järkevältä. Ehkä tämä on kuitenkin ainoa tapa saada selkeä virallinen ja lopullinen kannanotto asiaan oikeuslaitokselta.

Koko pysäköintivalvonta jupakka tuntuu olevan täynnä erilaisia oppiriitoja. Yksittäisen henkilön syyttämättäjättämis tai vastaavat päätökset eivät tuota lopullista päätöstä.

Mielipiteitä ja jopa lain tulkintoja voi olla useita. Lopullinen "totuus" nykyisen lain osalta tulee KKO:n päätöksestä. Jos syyteharkinta ja syytteen nostaminen on ainoa keino saada virallinen totuus lain oikeasta tulkinnasta selvitettyä, tarvitaan näitä kummallisia kuvioita.

Sääli vain, ettei jo vuonna 2004 lähdetty vaikkapa ParkCom oy:n tai kuluttajaviraston aloitteesta hakemaan lainvoimaista päätöstä yksityiseen valvontaan liittyvistä seikoista.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Turun ylioppilaskyläsäätiön järjestelyhän on suorastaan järjetön.

Sillä ei tosiaan vaikuttaisi olevan säännöspohjaa missään järjestyksenvalvojien toimintaa sääntelevissä laeissa (mm. L yksityisistä turvallisuuspalveluista, L järjestyksenvalvojista, järjestyslaki).

Kielto ottaa vastaan toimeksiantoa, joka tarkoittaisi yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitoa, sisältyy yksityisistä turvallisuuspalveluista säädetyn lain 9.1:ään. Säännöksen 2 momentissa kuitenkin todetaan, että vartioimisliike saa vastaanottaa toimeksiannon järjestyksenvalvojista säädetyssä laissa tarkoitettujen järjestyksenvalvojan tehtävien suorittamisesta.

Tuossa laissa (1 §) kuitenkin säädetään tyhjentävästi laeista, joiden mukaisia velvoitteita laissa tarkoitettu järjestyksenvalvoja voidaan asettaa valvomaan. Laissa järjestyksenvalvojien toimialueeksi ei uloteta, kuten blogisti mainitsee, yksityisiä alueita.

Oma mielenkiintoinen kysymyksensä kuitenkin on, missä ominaisuudessa järjestyksenvalvoja Ylioppilaskylän käyntejä toimittaa.

Voitaisiinhan tilanne tulkita esimerkiksi niin, että häiriköintimaksun jakava järjestyksenvalvoja ei toimikaan missään edellä mainituissa laeissa tarkoitettuna järjestyksenvalvojana, vaan Ylioppilassäätiön sopimuskumppanina, joka vain jakaisi ko. sanktiomaksun sopimuskumppaninsa puolesta.

Tällöinhän tehtävän suorittaminen ei estyisi esimerkiksi asukkaan kotirauhan suojaamisnäkökohtien nojalla - kotirauhaahan ei varsinaisesti edes loukattaisi, jos järjestyksenvalvoja ei (esim. omin avaimin) tunkeutuisi asuntoon. Samaan tulokseen - maksun määräämiseen - Ylioppilaskyläsäätiö pääsisi, jos paikalle mobilisoitaisiin vartiointiliikkeen sijasta isännöitsijä.

Ei tuollainen maksu kuitenkaan olisi pätevä siinäkään tapauksessa, että maksulapun toisi isännöitsijä. Perustelen kantaani sillä, että asuinhuoneiston vuokrauksesta säädetyssä laissa vuokranantajan oikeudeksi häiriötapauksissa säädetään sopimuksen irtisanominen tai purkaminen, joista vm. edellyttää varoitusta sekä sitä, että vuokralainen ei ole ottanut varoituksesta ojentuakseen.

Ottaen huomioon lain monissa kohdin nimenomaisesti todetun, vuokralaisen hyväksi pakottavan luonteen, katsoisinkin, että maksun määrääminen vuokralaista sitovalla tavalla edellyttäisi lain muutosta - ei kuitenkaan järjestyksenvalvoja- tai muun lain, vaan L asuinhuoneiston vuokrauksesta.

Mitä sanoo blogisti?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Miksi tämä asia on "lähellä sydäntäni"" - Kuten olen monta kertaa jo todennut, minulla ei ole henkilökohtaisesti tämän asian kanssa mitään tekemistä; en aio ryhtyä tässä enää torjumaan erilaisia epäilyjä, joita oikeus ja kohtuus -sivustolla näköjään jatkuvasti heitellään! Heidän epäilynsä osoittavat vain, miten heikoilla he asiallisesti tässä ovat!

Asia kiinnostaa minua vain juridisesti, enkä ole ainoa juristi, joka on asiasta lausunut mielipiteensä julkisuudessa. Ovathan esimerkiksi dosentit Janne Kaisto ja Frey Nybergh kirjoittaneet teemasta jopa pikku kirjankin ja he ovat kirjoittaneet myös Hesariin asiasta artikkelin! Miksei heitä epäillä, että he olisivat esim. oikeus ja kohtuus -liikkeen tai tuota liikettä "lähellä olevien piirien" asialla?

Olen joutunut kirjoittamaan asiasta useasti torjuakseni esim. juuri oikeus ja kohtuus -liikeen joskus jopa hieman aggressiivisten edustajien erilaisia virheellisiä näkemyksiä, ei siinä sen kummempaa ole. Tämä on normaalia keskustelua, jollaista Suomessa ei vain olla totuttu käymään, siis juristien keskuudessa yleisillä foorumeilla. Minulle se sopii oikein hyvin.

KKO:n tai minkään munkaan viranomaisen työrauhaa ei ole tietenkään tarkoitus ollut häiritä enkä ole varmasti niin tehnytkään, tällainen väite on taas noita halpamaisia väitteitä, joita on esitetty ennenkin.

Lopullinen ratkaisu - eri asia on totuus, sillä oikeusteoreetikkojen mukaan riidanalaisesta kysymyksestä ei ole milloinkaan edes mahdollisuutta päästä yhteen ainoaan ehdottomasti oikeaan "totuuteen" - saadaan sitten toivottavasti KKO:n ratkaisusta, jos nyt vain KKO rohkenee myöntää valitusluvan eikä vetäydy sen verukkeen taakse, että ministeriössä aletaan valmistella asiasta lakia!

Asser Salo sentään kykenee lähestymään tätä uuttakin ongelmaa eli vartiointiliikkeiden järjestyksenpitoa yksityisissä asunnoissa rationaalisesti! Ilman muuta esim. Turun tapauksen kaltaisen menettelyn hyväksyminen edellyttää lain muuttamista.

Enpä nyt lähde kuitenkaan tässä yhteydessä pohtimaan lähemmin, mitä lakia pitäisi muuttaa ja millä tavalla - muuten jotkut taas voisivat saada uuden aiheen alkaa moittia minua "intohimoisesta suhtautumisesta" myös tähän toiseen asiaan!

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki Virolainen

Jätä tuo roskapostipalsta "oikeusjakohtuus"- aivan omaan arvoonsa.
Maailmaan mahtuu roskaa...

Palstaa jonkin verran seuranneena, palsta kuhisee "asiantuntijoita", "lakimiehiä" ja "tuomareita".

Katsoisin kuitenkin, että palstalla käy tuomittuja, tunnettuja rikollisia sekä opiskelijoita/työttömiä.
Palstalla kirjoittaa suhteellisen aktiiviseti mm. lähestymiskiellon saanut yrittäjä, joka vainoaa käsittääkseni edelleenkin parkkiyhtiöiden johtajia?

Eli, älä Jyrki lähde tuon kakkapalstan kelkkaan, ok?

Hyvää Joulua !!!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvää Joulua myös lukijoille ja kommentoijille!

Minä en tunne mainitulla sivustolla esiintyviä ihmisiä, koska kaikki kirjoitukset, yhtä kommentoijaa lukuun ottamatta, ovat anonyymien tai nimimerkkien kirjoittamia. Onhan siellä joukossa ollut joskus aivan asiallisiakin kirjoituksia, mutta kirjoittajat tuntuvat muutoin olevan jostakin syystä hieman aggressiivisia tai ainakin hieman liian "tohkeissaan", mikä voi pilata hyvän tarkoituksen.

Anonyymi kirjoitti...

Minä en tunne mainitulla sivustolla esiintyviä ihmisiä, koska kaikki kirjoitukset, yhtä kommentoijaa lukuun ottamatta, ovat anonyymien tai nimimerkkien kirjoittamia. Onhan siellä joukossa ollut joskus aivan asiallisiakin kirjoituksia, mutta kirjoittajat tuntuvat muutoin olevan jostakin syystä hieman aggressiivisia tai ainakin hieman liian "tohkeissaan", mikä voi pilata hyvän tarkoituksen.

Olen itse kirjoittanut viestejä oikeusjakohtuus-blogin kommenttiosioon silloin tällöin, kuten moni muukin. Blogin kutsuminen miksikään "liikkeeksi" on hieman yliampuvaa, sillä en tunne nimeltä tai muutenkaan ketään muuta blogiin kommentoivaa tai blogia itseään ylläpitävää henkilöä. Suhtaudun lähtökohtaisesti kriittisesti kaikkeen lukemaani. Sattumalta satun kuitenkin olemaan oikeusjakohtuus-blogin kirjoittajan kanssa useasta asiasta samaa mieltä.

On totta, että osa blogin kommenteista on varsin vähän asiaa sisältäviä, mutta tämä on välitön seuraus siitä, että kommentit julkaistaan ilman ennakkomoderointia. Joukkoon mahtuu kuitenkin myös asiantuntijoita, jollaisena itseänikin rohkenen jo pitää kohta kolmen vuoden kokemuksella asian seuraamisesta.

Pysäköinninvalvontayhtiöiden toiminta ei ansaitse missään määrin puhtaita papereita. Ne ovat itse pyrkineet hallitsemaan mediajulkisuutta mm. julkaisemalla ainoastaan itselleen edullisia viranomaiskantoja. Esimerkiksi Parkcomin sivustolta on kyllä löytynyt valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätös, mutta ei esimerkiksi Kuluttajaviraston jo vuosia sitten laatimaa muistiota ParkComin ja viraston tapaamisesta. Ilman oikeusjakohtuus-sivustoa tätäkään dokumenttia tuskin olisi saatu yleiseen tietoisuuteen (julkinen asiakirja kun tuo sattuu näet olemaan). Kun tieto tästäkin asiakirjasta levisi, se oli yhtenä aineistona mukana Vantaan käräjäoikeuden viimevuotisessa päätöksessä.

Mediajulkisuuden hallinnointi on tietysti sitä, mitä jokainen yritys pyrkii tekemään - tässä suhteessa ParkCom ei ole poikkeus. Oikeusjakohtuus-blogi on ollut mainio vastapaino yritysten yksipuoliselle tiedottamiselle, ja se on noteerattu mm. Kuluttajaviraston oikeusministeriölle laatimassa aloitteessa esimerkkinä kansalaiskeskustelusta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minusta oikeusjakohtuus -blogi on ihan hyvä idea ja siellä on otettu kantaa monin todella tärkeisiin asioihin ja yleensä aivan asiallisesti, etenkin ns. alustukset ovat olleet usein asiapitoisia ja perusteltuja kannanottoja.

Oikeusjakohtuus-blogia kannattaa siis ehdottomasti jatkaa ja kehittää paremmaksi! Mutta pitäisi oppia kunnioittamaan myös hieman vastapuolen näkemyksiä, vaikka pysyikin tiukasti omalla kannallaan! Minullakin on toki ollut tapana ennenkin vastata tai ainakin yrittää vasta "samalla mitalla" kuin minulle on "huudeltu", siitä se vain on johtunut, jos olen joskus ollut omissa kommenteissani tai kirjoituksissani kärsimätön tai ylimielisen tuntuinen.

Anonyymi kirjoitti...

Turhaan tässä yleistät ja tartut yhteen sanaan. Kyseessä on "oppiriita" laintulkinnasta ja poliisin pitääkin tutkia, jos kerran lakia epäillään rikotun. Epäilen poliisisedän yrittäneen sanoa, että heidän mielestään asia on vielä epäselvä, koska tutkinta on kesken.

WTF tässä ei ole se, että poliisi näitä tutkii vaan että poliisi aloittaa tutkinnan vasta yli vuosi tutkintapyynnön jälkeen kun asiasta on jo oikeuden päätöskin. Ei pitäisi olla poliisin asia miettiä liikoja laintulkintaa etukäteen vaan pitää tutkia mikäli asiassa on jotain epäselvää. Syyttäjä miettiköön asiaa osaltaan ja sittenhän vielä pitäisi olla se puolueeton tuomioistuinkin siellä jossain..

"ei noiden viranomaisten tutkinta selvää asiaa miksikään voi muuttaa"

Ilmeisesti heidän mielestään asia ei ole noin selvä sopimussuhteen syntymisen osalta - etenkään kun on olemassa oikeuden päinvastainen tulkinta. Eriävä mielipiteesi on tosin ehtinyt käydä jo moneen kertaan selväksi. Asia alkaa jo kuulostaa henkilökohtaiselta.