torstai 26. helmikuuta 2009

79. Lennä Saloniuksen Jussi, lennä/tule bisnesluokassa myös takaisin!

Kullanarvoisiin tyyppeihin voi törmätä
myös Thaimaahan lennettyään...

1. Kuluvan viikon merkillisimpiin uutisiin kuuluu valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen väistyminen lentäjien lakon sovittelusta. Finnairin ja Suomen liikennelentäjäliiton (SLL) välistä työriitaa sovitellut Salonius väistyi tehtävästään, kun SLL epäili sovittelun riippumattomuutta. SLL oli saanut tietää, että Finnair oli järjestänyt Saloniukselle bisnesluokan lentopaikan edestakaiselle Thaimaan lomalennolle tammi- helmikuussa, vaikka Salonius oli varannut ja maksanut itselleen ja puolisolleen turistiluokan lennot.

2. SLL ja Finnair ovat neuvotellet lentäjien työehtosopimuksesta viime vuoden marraskuusta lähtien. SLL:n valtuusto päätti 23.1.2009 työtaistelun aloittamisesta helmikuussa. Myöhemmin lakon alkamisaikaa päätettiin ministeriön päätöksellä lykätä maaliskuulle. Suurin erimielisyys koskee työnantajan esitystä siitä, että se voisi jatkossa yksipuolisesti päättää ulkoisen työvoiman käytöstä. Toinen merkittävä kiistakysymys koskee Finnairin eläkejärjestelmää, johon työnantaja SLL:n mukaan vaatii heikennystä.

3. Noin viikko sitten valtakunnansovittelija Juhani Salonius jätti työriitaa koskevan sovintoesityksen. Finnair hyväksyi esityksen sellaisenaan, mutta SLL ilmoitti 22.2. hylkäävänsä sen. SLL:n tiedotteen mukaan keskeisten kynnyskysymysten eli juuri ulkopuolisen työvoiman käytön vapauttamisen ja tulevien lentäjien eläkejärjestelyjen osalta Salonius ei esittänyt tavanmukaista kompromissiratkaisua, vaan sovintoesityksessä työnantajan vaatimukset olivat miltei alkuperäisessä muodossaan. Tiedotteessaan lentäjät ilmoittivat vaativansa työnantajalta aitoa neuvottelua ja luopuvansa lakon uhastaan vauhdittaakseen oikean neuvotteluinnon löytymistä.

4. Varsinainen uutispommi kuultiin tiistaina 24.2., jolloin SLL ilmoitti epäilevänsä sovittelun riippumattomuutta ja jättävänsä tutkintapyynnön poliisille selvittääkseen, onko työnantajapuoli pyrkinyt vaikuttamaan sovittelijan puolueettomuuteen. "Meillä on valitettavasti erittäin vahva syy epäillä, että valtakunnansovittelijan päätöksiin on yritetty vaikuttaa kyseenalaisin keinoin neuvottelupöydän ulkopuolella. Tämä luonnollisesti aiheuttaa särön tähän asti vallinneeseen luottamukseen", sanoi SLL puheenjohtaja Timo Willberg.

5. Salonius veti SLL:n tiedotteesta heti omat johtopäätöksensä ja ilmoitti, ettei hän "tämmöisten epäilyjen" jälkeen voi jatkaa kyseistä sovittelua. Salonius piti SLL:n väitteitä hämmästyttävinä ja toivoi niiden nopeaa selvittämistä. "Minulla ei ole tiedossa mitään sellaisia keinoja, joilla minuun olisi yritetty vaikuttaa tässä asiassa," Salonius kertoi STT:lle. Työriidan sovittelu siirtyi Juhani Saloniuksen varamiehenä toimivalle piirisovittelija Esa Longalle.

6. Finnair julkisti kohta SLL:n tiedotteen jälkeen oman tiedotteensa, jossa esitettiin selitys lentäjien epäilylle. Yhtiön mukaan syynä oli ollut se, että valtakunnansovittelija ja hänen puolisonsa siirrettiin äskettäisellä yhtiön Thaimaan lennolla turistiluokasta bisnesluokkaan. Lentopaikan siirto tehtiin Finnairin tiedotteen mukaan tavanomaisessa ylibuukaustilanteessa ja Saloniuksen lonkkavian takia. Siirto ja sen syy - Saloniuksen lonkkavika - näkyy yhtiön tiedotteen mukaan lennon matkustajatiedoissa. Siirto tehtiin etukäteen Finnairin lentotoimintaryhmän johtaja Veikko Sieväsen päätöksellä, kerrottiin yhtiöstä.

7. Turistiluokan lentoliput Aurinkomatkoilta Thaimaan lennolle ostanut Juhani Saloninus kertoo Ilta-Sanomissa tänään 26.2., että hänet siirrettiin matkallaan bisnesluokkaan kahdesti eli sekä meno- että paluulennolla. Siirrot tulivat Saloniuksen mukaan "odottamatta ja yllätyksenä." Molemmilla kerroilla hän sai tietää asiasta vasta lentokoneen lähtöportilla. Hänelle ei ollut kerrottu, kuka oli päättänyt istumapaikkojen siirtämisestä. Hän oli tämän jälkeen yksinkertaisesti vain noudattanut lentovirkailijoiden ohjeita ja mennyt istumaan bisnesluokkaan hänelle varatulle paikalle. Lähtöportilla virkailija oli vain todennut, että jaaha, teidän paikkanne on muuttunut, kertoi Salonius. Matkaa varatessaan Salonius kertoo esittäneensä toivomuksen saada istumapaikka koneen varauloskäytävän kohdalta lonkkavikansa perusteella.

8. Myös paluumatkalle Bangkokista lähtiessään Juhani Salonius oli kertomansa mukaan mennyt lentokentällä turistiluokan jonoon, mutta jälleen vasta lähtöportilla oli selvinnyt, että heidän paikkansa oli siirretty yllättäen bisnesluokkaan. Salonius kertoo, että hän ei ollut ajatellut asiaa sen kummemmin, vaan oli päätellyt ainoastaan, että kiva juttu, kun matkatoimistossa esitetty toive jalkatilasta oli otettu huomioon! Salonius oli lähtenyt Thaimaan lennolle 22. päivä tammikuuta. Saloniuksen mukaan tuossa vaiheessa lentäjien lakonuhka tai hänen tuleva roolinsa sovittelijana ei ollut tiedossa. Ilmoitus lakonuhasta oli tehty vasta hänen ollessaan perillä Thaimaassa.

9. Finnairin viestintäjohtaja Christer Haglund pitää yhtiön lentotoimintaryhmän johtaja Veikko Sieväseen kohdistunutta lahjusepäilyä "absurdina" ajatuksena. "On ihan naurettava ajatus, että Finnair yrittäisi tällä tavalla vaikuttaa johonkin," Christer Haglund kertoo (I-S 26.2.). Päivää aikaisemmin Finnairista kerrottiin, että johtaja Sievänen oli tehnyt päätöksen Saloniuksen pariskunnan paikanvaihdosta lennolla. Sievänen kertoo päätöstä tehdessään tienneensä, että paikkaa vaihtava matkustaja oli juuri Juhani Salonius (Ilta-Sanomat 25.2.). Sievänen oli päätöstä tehdessään tiennyt, että Salonius osallistuu puheena olevan työriidan selvittämiseen valtakunnansovittelijana. Sievinen kertoo olleensa itse mukana kyseisen työriidan sovittelussa työnantajapuolen yhtenä edustajana ja istuneensa Saloniuksen kanssa samassa neuvottelupöydässä. " Joo, pöydässä ollaan istuttu sen verran, mitä on istuttu," totesi Sievänen. Myös Sievänen piti SLL:n epäilyä absurdina kysymyksenä. "En ole edes ajatellut moista asiaa siinä vaiheessa, en kuuna päivänä," sanoi Sievänen. Sieväsen mukaan SLL:n väitteet ovat muuttaneet työkiistan "likaiseksi peliksi."

10. Viestintäjohtaja Christer Haglund on kertonut Saloniuksen paikan vaihto-operaatiosta hieman eri tavalla kuin Veikko Sievänen (I-S 26.2.). Haglundin mukaan Sievänen ei ollutkaan itse määrännyt Saloniusta bisnesluokkaan, vaan asianomaisen lennon "tsekkauksen" hoitaneet virkailijat päättivät lopulta valtakunnansovittelijan paikanvaihdosta. Sievänen oli ilmoittanut yhtiön matkustajaohjauskeskukseen, että jos tulee ns. upgreidaustarpeita ylibuukauksen takia, Salonius täyttää ehdot, joilla hänet voidaan siirtää bisnesluokkaan. Haglundin mukaan Saloniuksen Thaimaan matkan suunnitelmat olivat tulleet Sieväsen tietoon neuvottelujen lomassa. Sievänen tiesi myös Saloniuksen lonkkavaivasta. Haglund kertoi vielä, että turistiluokan ns. platina-asiakkaat ovat etuoikeutetussa asemassa, kun lentoyhtiö päättää bisnesluokkaan pääsevistä ylibuukaustilanteissa. Platina-asiakkaat ovat paljon matkustavia ihmisiä, joille mahdollisuus yllätyspääsystä bisnesluokkaan on ylimääräinen asiakasetu.

11. Vaikuttaa siltä, että johtaja Veikko Sievänen on tiennyt tarkasti valtakunnansovittelijan matkustusaikataulun Helsingistä Bangkokiin ja takaisin, sillä muutenhan hän ei ilmeisesti olisi voinut antaa ohjeita tai määräyksiä siitä, että Salonius voidaan juuri sanotuilla lennoilla mahdollisesti ilmenevissä upgreidaustapauksissa siirtää bisnesluokkaan. Ilmeisesti Sievänen on saanut tietää Saloniuksen lentojen aikataulun valtakunnansovittelijalta itseltään ja tämä on luultavasti tapahtunut silloin, kun Sievänen ja Salonius ovat tavanneet työriitaa koskevien neuvottelujen yhteydessä. Sieväsen mukaan liikuntarajoitteista matkustajaa ei voi turvallisuussyistä siirtää istumaan lentokoneen varauloskäynnin kohdalle.

12. Hieman omituista on se, että Saloniuksen mukaan hän ei ollut ennen Thaimaahan lähtöään osallistunut kyseiseen sovitteluun, kun taas Sieväsen mukaan hän oli saanut tietää Saloniuksen matkasta "neuvottelujen lomassa." Salonius kertoo, että hän ei ennen matkalle lähtöään edes tiennyt, että lentäjät tulisivat jättämään lakonuhkaa koskevan varoituksen ja että asia etenisi valtakunnansovittelijan toimistoon. Lentäjät päättivät lakonuhasta 23.1. ja Saloniuksen lento Thaimaahan lähti 22.1. Helsinki-Vantaalta, luultavasti illalla kello 23 aikoihin.

13. Jokin tässä nyt tuntuu mättävän. Ei tunnu oikein uskottavalta, että Saloniuksen toimistossa ei olisi tiedetty mitään lentäjien ja Finnairin välisistä työehtosopimusneuvotteluista. Luulisi, että valtakunnansovittelijan toimistossa seurattaisiin hyvinkin tarkasti sellaisten neuvottelujen edistymistä, joiden osapuolilla ei ole voimassa olevaa työehtosopimusta. SLL julkaisi jo 13.1. tiedotteen, jonka mukaan lentäjät vaativat työnantajalta aitoa neuvottelua työehtosopimuksesta ja ilmoittavat valmistautuvansa myös työtaisteluun. Sitä paitsi johtaja Sieväsen mukaan hän ja Juhani Salonius olivat tavanneet toisensa ennen Saloniuksen Thaimaan lentoa ja nimenomaan vielä neuvottelujen yhteydessä. Joka tapauksessa paluumatkalle lähtiessään Saloniuksella oli jo tieto lentäjien lakonuhasta ja siitä, että työriita etenisi valtakunnansovittelijan toimistoon. Mutta hälytyskellot eivät vielä tällöinkään alkaneet ilmeisesti soida, vaan myös paluumatkan paikanvaihdos tuli Saloniukselle "iloisena yllätyksenä." Saloniuksen lonkkavika haitannee luultavasti enemmän liikkumista kuin paikallaan istumista. Salonius on varmaan joutunut työnsä takia istumaan pitkiäkin rupeamia toimistossaan ratkoessaan uransa aikana menestyksellisesti useita vaikeita työriitoja.

14. Saloniuksen mukaan lentopaikan vaihtuminen turistiluokasta bisnesluokkaan tuli hänelle yllätyksenä ja pyytämättä. Tämä tuntuu jotenkin tutulta perustelulta...kukas se nyt olikaan, joka muutama vuosi sitten käytti tätä sanontaa ensimmäisenä? Finnairin ja lentäjien välisiin työehtosopimusneuvotteluihin ja työriidan sovitteluun osallistuneen johtajan päätöksellä valtakunnansovittelija nousi Finnairin rankingissa komeasti kertaheitolla turistiluokasta platina-kerhoon. Olisiko operaatiossa sittenkin ollut jonkinlaisena taka-ajatuksena tai toiveena pyrkimys vaikuttaa työriidan sovitteluun? Kullanarvoiselle miehelle platina-luokan kohtelu!

15. Epäselvät kysymykset selvinnevät poliisikuulusteluissa, toivotaan niin. Selvää oli, ettei Saloniuksella ollut SLL:n julkituoman epäilyn jälkeen enää mahdollisuuksia jatkaa uskottavasti työriidan sovittelua. Finnairin johtajat ovat leimanneet kaikenlaiset vaikuttamis - ja lahjusepäilyt absurdeiksi ja naurettavaksi. Tämä ei ole mikään yllätys, sillä niinhän tällaisissa tapauksissa on yleensä aina tapana tehdä.

16. Finnairin johtajat saisivat kuitenkin naurettavuusväitteitä esittäessään katsoa itse peiliin. Tuntuu aika uskomattomalta, että lentoyhtiö on lähtenyt muuttamaan sovittelua johtavan virkamiehen lentopaikan turistiluokasta bisnesluokkaan, mikä lehtitietojen mukaan on merkinnyt Saloniukselle noin 3 000 euroa arvoista etuutta, juuri kun työehtosopimusneuvottelut olivat kuumimmillaan. Lentoyhtiön edustajien olisi pitänyt ottaa huomion, että lentäjät todennäköisesti tulisivat jättämään lakkovaroituksen ja työriidan sovittelu siirtyisi parin kolmen viikon kuluttua valtakunnansovittelijan toimistoon. Mutta kuten paikanvaihdoksesta päättänyt johtaja Sievänen kertoo, hän ei tullut edes ajatelleeksi, että siirrossa voisi olla jotain epäselvää tai ristiriitaa. Tämän mukaan kyse olisi siis ajattelemattomuudesta. Jos ja kun valtakunnansovittelija on joutunut tapauksen johdosta kiusalliseen asemaan, tulisi syypäitä etsiä työnantajapuolelta, ei liikennelentäjäliitosta.


maanantai 23. helmikuuta 2009

78. Matti Vanhanen vs. Susan Ruusunen - Helsingin hovioikeuden tuomion analysointia

Mistä tunnet sä ystävän
onko vierelläs´vielä hän ...

1. Helsingin hovioikeus antoi 10.2. langettavan rikostuomion Susan Kurosen, nyk. Ruusunen, kirjoittaman Pääministerin morsian -kirjan johdosta. Kommentoin tuomiota blogissani tuoreeltaan samana päivänä. Nyt kun pöly on ehtinyt jo hieman laskeutua tuomion antamisen jälkeen, lienee paikallaan analysoida hieman tarkemmin tuomiota. Olen saanut nyt tuon kohukirjan käyttööni. Tarkasteluni kohdistuu vain hovioikeuden tuomioon, ei jutun asianosaisiin. Tuomioistuimien ratkaisujen arviointi ja kritisointi on demokraattisessa yhteiskunnassa sallittua aivan samalla tavalla kuin lainsäätäjän ja eduskunnan toiminnan kritisointikin.

2. Sain blogini johdosta seuraavana päivänä 11.2. viestin pääministeri Matti Vanhaselta. Viesti oli, kuten arvata sopii, kriittinen. Voitaneen puhua jopa jonkinlaisesta myllykirjeestä, vaikka mistään tulikivenkatkuisesta kirjeestä á la Urho Kekonen ei sentään ollut kyse. Pääministerin viestistä tarkemmin tämän kirjoituksen lopussa.

3. Tuomiolla ratkaistu asia ei ole mitenkään selvä ja yksinkertainen, mitä osoittaa jo sekin, että hovioikeus on päätynyt erilaiseen lopputulokseen kuin Helsingin käräjäoikeus. Tapauksella on ennakkopäätösarvoa, vaikka Suomessa onkin viime vuosina annettu monia sananvapauden ja yksityiselämän suojan välistä suhdetta linjaavia korkeimman oikeuden ratkaisuja. Niissä kaikissa on kuitenkin ollut kyse tiedotusvälineitä vastaan ajetuista jutuista. Suomalaissa tuomioistuimissa eikä tiettävästi myöskään Euroopan ihmistuomioistuimessa (EIT), ei sitä vastoin ole ollut ratkaistavana juttuja, joissa olisi ollut kyse kaunokirjallisessa teoksessa tapahtuneeksi väitetystä yksityiselämän loukkauksesta. Tiedotusvälineitä koskevissa jutuissa syytetyt ovat ulkopuolisia journalisteja, kun taas Vanhanen vs. Ruusunen -jutussa on kyse parisuhteen toisen osapuolen väitetystä yksityiselämän loukkauksesta. Asian tekee vielä hankalammaksi se, että asianomistajana jutussa on maan johtava poliitikko eli pääministeri, jonka yksityiselämää kirjassa väitetään loukatun.

Perusteluistaan tuomio punnitaan

4. Tuomion perusteluilla on tärkeä merkitys, koska tuomion oikeellisuutta voidaan pohtia ainoastaan perustelujen valossa. Jotkut tutkijat ovat pitäneet Helsingin hovioikeuden tuomion hyvänä puolena perustelujen selkeyttä, mutta asiasta voidaan olla toistakin mieltä, kuten jäljempänä ilmenee. Selkeys ei ole ainoa perustelujen onnistumisen mittari, sillä selkeät perustelut voivat olla ylimalkaisia ja niissä voidaan sivuuttaa tiettyjä kysymyksiä ja vaihtoehtoisia argumentteja. Ennen kuin käyn lähemmin tarkastelemaan Helsingin hovioikeuden tuomion perusteluja, lienee paikallaan esittää joitakin yleisiä näkökohtia optimaalisista tuomion perusteluista.

5. Aikaisemmin tuomioistuinten toiminnan ja sen vallankäytön oikeutus eli legitimiteetti pohjautui lähes yksinomaan niiden muodolliseen asemaan valtiovallan käyttäjänä ja siihen perustuvaan auktoriteettiin. Yleisen koulutustason parantuessa ja ihmisten arvomaailman muuttuessa kunnioitus erilaisia institutionaalisia auktoriteetteja, kuten esimerkiksi kirkkoa ja koululaitosta kohtaan, on vähentynyt ja niihin suhtaudutaan aikaisempaa kriittisemmin. Tämä auktoriteettien murentuminen on kohdannut myös oikeus- ja tuomioistuinlaitosta. Tuomioistuimet eivät voi enää perustaa arvovaltaansa yksinomaan muodolliseen asemaansa valtiovallan käyttäjänä. Arvovalta riippuu siitä, miten tuomioistuimet kykenevät tosiasiassa vastaamaan ihmisten oikeusturvaodotuksiin. Tuomioistuinten on ansaittava legitimiteettinsä ja uskottavuutensa, itse asiassa se on ansaittava uudelleen jokaisessa vähänkin merkittävässä jutussa.

6. Tuomioistuimien ratkaisuihin ei enää nykyisin sitouduta samalla tavalla kuin joskus aikaisemmin, jolloin ratkaisun hyväksymiseen ja sitoutumiseen riitti, että ratkaisu oli tuomioistuimen antama. Nykyisin tuomioistuimien legitimiteetti ja luottamuspohja joudutaan rakentamaan uudelta pohjalta, jolloin etusijalle nousevat yksittäisten oikeusjuttujen asianosaisten sekä yleisön median välityksellä saamat kokemukset oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta ja se tapa, jolla ratkaisut perustellaan. Tuomion perustelut ovat kiperissä oikeusjutuissa itse asiassa ainoa keino, jonka avulla tuomiota voidaan arvioida. Kuten professori Aulis Aarnio on todennut, perustelut ovat kuin kahva, johon tarttumalla on mahdollista punnita ratkaisujen kestävyyttä ja hyväksyvyyttä.

7. Kun ihmisten tiedontaso ja -tarve on kasvanut, ei heille enää riitä pelkkä tieto siitä, mitä on päätetty, vaan he haluavat tietää, millä perusteilla lopputulokseen on päädytty ja mihin seikkoihin ja tulkintoihin tuomiot oikeasti perustuvat. Seikkaperäisillä ja ymmärrettävillä perusteluilla voidaan paitsi saada ihmiset vakuuttuneeksi ratkaisun oikeellisuudesta, myös lisätä luottamusta ratkaisutoiminnan puolueettomuutta ja koko tuomioistuinlaitosta kohtaan.

8. Nykyinen oikeudenkäyntimenettely on, tai sen ainakin pitäisi olla, luonteeltaan aikaisempaa enemmän vuoropuhelua ja keskustelua tuomioistuimen ja asianosaisten välillä, jossa tuomari osallistuu aktiivisesti asian käsittelyyn prosessinjohdollisten keinojen avulla. Tämä dialogi jatkuu tuomion perusteluissa, joissa tuomari kertoo avoimesti ja yksityiskohtaisesti, miten hän on suhtautunut asianosaisten oikeudenkäynnissä esittämiin argumentteihin ja todisteisiin ja mikä merkitys niillä on ollut asian ratkaisemisen kannalta. Pelkkä lopputuloksen ilmoittaminen tai ylimalkaiset perustelut, joissa vain lyhyesti ilmoitetaan ratkaisua puoltavat seikat, eivätkä riitä tyydyttämään asianosaisten ja varsinkaan hävinneen osapuolen tiedontarpeita.

9. Toisaalta tuomion perusteluilla tuomioistuin viestii ratkaisuun vaikuttaneista seikoista myös muutoksenhakutuomioistuimelle ja viime kädessä koko oikeusyhteisölle. Avoimien ja ymmärrettävien perustelujen kautta tuomioistuimen toiminta siten viime kädessä avautuu julkisuudelle, tiedotusvälineille ja sitä kautta myös suurelle yleisölle. Perustelujen avulla asianosaiset ja ulkopuolisetkin voivat kontrolloida ratkaisun oikeellisuutta. Perusteleminen on dialogia, joka palvelee kommunikaatiota, justifikaatiota ja ratkaisujen oikeellisuuden ja hyväksyttävyyden kontrolloitavuutta.

10. Laissa säädetään vain perustelemisvelvollisuudesta, mutta siitä, millä tavalla tuomioistuinten on ratkaisunsa perusteltava ja mitä yleisempiä laatuvaatimuksia perustelujen sisällölle voidaan asettaa, ei voida laissa yksityiskohtaisesti säätää. Olen pohtinut optimaalisille perusteluille asetettavia laatuvaatimuksia yhdessä OTL Petri Martikaisen - entisiä oppilaitani, joka toimii nykyisin oikeuskanslerinviraston osastopäällikkönä - kanssa vuonna 2003 kirjoittamassamme kirjassa Pro & contra, tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä (Talentum). Kirjassa esittämämme näkemykset on hyväksytty esimerkiksi laajapohjaisen tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3)

11. Perustelujen rationaalinen hyväksyttävyys edellyttää perusteluilta erityisesti seikkaperäisyyttä, informaation avoimuutta ja pro et contra -tyyppistä argumentaatiota. Pro et contra -metodi edellyttää, että perusteluissa otetaan kantaa, ei ainoastaan ratkaisun lopputulosta puoltaviin seikkoihin ja argumentteihin, vaan myös valittua lopputulosta vastaan puhuviin argumentteihin ja kerrotaan avoimesti, miksi lopputulosta puoltavat argumentit ovat olleet muita painavampia. Perusteluita edellytetään myös selkeyttä ja ymmärrettävyyttä, mikä asettaa erityisiä vaatimuksia perusteluissa käytettävälle kielelle ja retoriikalle sekä perustelujen havainnollisuudelle.

12. Eri ratkaisuvaihtoehtojen avoin esilletuominen ja asianosaisten jutussa esittämien argumenttien monipuolinen punninta on tärkeää myös menettelyllisen oikeudenmukaisuuden kannalta, jota pidetään nykyisin yhtenä tärkeimmistä oikeudenkäyntimenettelyn kehittämistavoitteista. Erityisesti jutun hävinneelle osapuolelle tuskin jää oikeudenkäynnistä reilua ja asianmukaista kuvaa, jos tuomioistuimen ratkaisussa on sivuutettu joko kokonaan tai osittain hänen esittämänsä vastakkaista ratkaisuvaihtoa puoltavat seikat, todisteet tai argumentit.

Hovioikeuden tuomion perusteluista

13. Helsingin hovioikeuden tuomion perustelut tuottavat monessa suhteessa pettymyksen. Tuomion rakenne ei ole paras mahdollinen tai edes hyvä. Kuusitoista sivua käsittävän tuomion seitsemän ensimmäistä sivua on käytetty syyttäjän, Matti Vanhasen, Kari Ojalan ja Susan Ruususen valitusten selostamiseen, varsinaiset perustelut alkavat vasta sivulta 8. Kun syyttäjä ja Vanhanen ovat ajaneet syytettä samoilla perusteilla, tulevat heidän esittämänsä argumentit selostetuiksi tuomiossa itse asiassa kahteen kertaan. Selostusosa olisi voinut huomattavasti tiiviimpi, perusteluosa puolestaan yksityiskohtaisempi.

14. Kun tapauksessa ovat vastakkain sananvapaus ja yksityisyyden suoja, olisi tämä pitänyt ilmetä perustelujen alussa esitettävässä kysymyksenasettelussa. Hovioikeuden perusteluista puuttuu kuitenkin kysymyksenasettelua koskeva jakso tai kappale kokonaan, mikä on selkeä puute. Malli tähän olisi löytynyt esimerkiksi korkeimman oikeuden ennakkopäätöksistä, joihin nykyään sisältyy säännönmukaisesti kysymyksen- tai ongelmanasettelua koskeva jakso. Vaikuttaa siltä, että hovioikeus ei ole oikein tiennyt, mihin kaikkiin kysymyksiin sen olisi pitänyt antaa tuomion perusteluissa lausunto.

15. Puutteena on pidettävä myös sitä, että hovioikeus ei ole kirjoittanut perusteluosan alkuun soveltamansa lainkohdan eli rikoslain 24 luvun 8 §:n säännöksen sisältöä sellaisenaan. Hovioikeus tuntuu edellyttävän, että jokaisella tuomion lukijoilla olisi käytössään lakikirja, josta he voivat katsoa, mitä puheena olevassa lainkohdassa sanotaan. Puute on myös se, että toisesta punnittavana olevasta perus- ja ihmisoikeudesta eli sananvapaudesta ei mainita perusteluissa edes asianomaisia lainkohtia tai määräyksiä (perustuslain 12 § ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 §). Sanavapaus ei ole saanut hovioikeuden perusteluissa omaa väliotsikolla varustettua jaksoa kuten yksityiselämän suoja. Hovioikeus mainitsee perusteluissa sanavapauden ensimmäisen kerran oikeastaan vasta sivulla 11 jaksossa, joka on varustettu väliotsikolla "Yksityiselämään liittyvien tietojen ja vihjausten esittämisen tarpeellisuus." Tästä voitaisiin tehdä se johtopäätös, että sananvapausaspekti on saanut jäädä hovioikeuden ratkaisunteossa yksityisyyden suojaan nähden alisteiseen asemaan.

Lakien esityöt oikeuslähteenä

16. Hovioikeuden pääasiaratkaisun perustelut alkavat jaksolla, jonka otsikkona on "Yksityiselämän suojasta yleisesti." Asianomaista lainkohtaa (RL 24:8) ei siis ole kirjoitettu näkyviin, mutta sen sijaan hovioikeus selostaa, mitä sanottua lainkohtaa koskevassa hallituksen lakiesityksessä on vuonna 1999 sanottu yksityiselämän sisällöstä. Tällainen lain esitöillä "ratsastaminen" ja suora hyödyntäminen näyttää tulleen nykyään tavaksi myös korkeimman oikeuden useissa ennakkopäätöksissä. Tuomioistuimet näyttävät kuivittelevan, että hallituksen lakiesityksen perusteluista löytyisi niin sanottu "lainsäätäjän tahto", jonka avulla voitaisiin selvittää, miten lainsäätäjä on halunnut sovellettavaa säännöstä tulkita.

17. En toki halua rajata lakien esiöitä täysin oikeuslähdearsenaalin ulkopuolelle, mutta oudoksun ylimpien tuomioistuiminen tapaa ja käytäntöä perustaa tulkintakannanotot usein yksinomaan ja jopa kritiikittömästi siihen, mitä esimerkiksi hallituksen lakiesityksen perusteluissa on tietystä tulkinnanvaraisesta kysymyksestä sanottu. Lainkäyttö ja tuomitseminen olisi helppoa työtä, jos ratkaisut ja oikeat tulkinnat löytyisivät aina hallituksen esityksestä ja eduskunnan valiokuntien mietinnöistä! Tuomareiden ei tarvitsi käyttää omaa harkintaa ja järkeä, vaan he voisivat tyytyä tutkimaan vain sitä, mitä esitöissä sanotaan.

18. Lainkäyttö ei voi kuitenkaan olla lakien esitöiden suoraa seuraamista ja niistä muka löytyvän lainsäätäjän tahdon selvittämistä. Tosiasiallisesti lainsäätäjä eli eduskunta hyväksyy vain lain sanamuodon, mutta ei lakiesityksen perusteluja. Lakiesityksen perusteluihin kyllä paneudutaan asianomaisissa valiokunnissa ja myös täysistunnoissa siltä osin kun on kyse lakiehdotuksen sanamuodon muutoksista, mutta käytännössä eduskunnalla ei ole edes mahdollisuuksia paneutua laajojen lakiesitysten perustelujen yksityiskohtiin. Lakiesityksen perustelut, joista lainsäätäjän tahto ilmenisi, ovat eri ministeriöiden virkamiesten ja lainvalmistelussa kuultujen asiantuntijoiden työn tulosta ja heijastelevat kulloinkin vallankahvassa olevan hallituskoalition näkemyksiä. Tuomioistuimet ovat kuitenkin perustuslain mukaan riippumattomia muun muassa juuri hallitusvallasta, joten olisi suorastaan paradoksaalista, että ne nojautuisivat lainkäytössä sellaisenaan lakien esitöistä tosiasiallisesti ilmeneviin hallitusvallan näkemyksiin.

19. Tuomioistuimien ja tuomareiden tulisi tulisi suhtautua hallituksen esitysten ja muiden esitöiden perusteluihin kriittisesti ja pohtia aina erikseen, voidaanko esitöissä esitetty näkemys hyväksyä. Valitettavasti suomalaiset tuomioistuimet eivät ainakaan perustelujen kirjoitustavan valossa näin menettele, vaan seuraavat esitöissä esitettyjä näkemyksiä ja mielipiteitä usein orjallisesti. Kyse on tässä(kin) tuomarin ammattietiikasta ja moraalista, tuomarin pitäisi vaivautua käyttämään ensi sijassa omaa järkeään ja suhtautumaan kriittisesti lakien esitöihin ja muihinkin heikosti velvoittaviin tai sallittuihin oikeuslähteisiin ja niissä esitettyihin kannanottoihin. Näihin samanlaisiin tuomioistuimia ainoastaan heikosti velvoittaviin tai sallittuihin oikeuslähteisiin kuuluvat myös ylimpien oikeuksien antamat ennakkopäätökset ja oikeuskirjallisuus.

20. Tässäkin tapauksessa näyttää käyneen niin, että hovioikeus on hyväksynyt lähes kohta kohdalta sellaisenaan hallituksen esityksestä, KKO:n ennakkopäätöksestä (KKO 2005:82) sekä oikeuskirjallisuudesta löytämänsä kannanotot pohtimatta näiden kannanottojen järkevyyttä tai edes soveltuvuutta ratkaistavana olevaan tapaukseen. Perusteluissa ei ole pohdittu esimerkiksi sitä, mihin hallituksen esityksessä yksityiselämän ydinalueesta esitetyt näkökohdat perustuvat, onko kysymys lainvalmistelijoiden yksityisajattelusta vai voidaanko perustelujen tueksi vedota esimerkiksi joihinkin ennakkopäätöksiin, ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin tai joidenkin muiden maiden oikeuskäytäntöön. Suomalaisia lakien esitöiden perusteluja rasittaa se puute, että käytettyjä lähteitä ei juuri koskaan ilmoiteta.

Hovioikeus sivuutti puolustuksen argumentteja

21. Matti Vanhanen totesi heti hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen, että Ruususen kirjassa hänen yksityiselämästään kerrotut tiedot ovat sinänsä aivan harmittomia. Tämä kanta ei ollut uusi, sillä Vanhasen asiamies on jo käräjäoikeudessa todennut saman asian lausuessaan, että julkaistuihin tietoihin ei sinänsä sisälly mitään erityistä tai poikkeuksellista. Tästä ei asiamiehen mukaan olekaan kysymys, vaan merkityksellistä on ainoastaan yksityiselämään kuuluvien tietojen kielletty julkaiseminen, ei tietojen sisältö. Tätä näkökohtaa jutussa on korostanut myös syyttäjä, ja sama näkemys ilmenee esimerkiksi OTT Päivi Tiilikan julkisuuteen antamista lausumista.

22. Syytettyjen puolustus sen sijaan on kyseenalaistanut mainitun näkemyksen ja kiinnittänyt huomiota myös julkaistujen tietojen laatuun ja loukkaavuuteen. Puolustus on pitänyt omituisena, että rangaistavaa olisi myös sellaisten tietojen levittäminen, joita asianomistaja itsekin on luonnehtinut sanomalla, etteivät ne ole mitenkään erityisiä tai poikkeuksellisia.
Hovioikeus ei ole ottanut puolustuksen sanottuun väitteeseen suoraan kantaa, vaikka pro et contra -perustelumetodi olisi tätä edellyttänyt. Tuomion perusteluissa ei ole otettu kantaa myöskään siihen, että pääministerin ja Ruususen suhdetta oli käsitelty jo suhteen kestäessä yli puolen vuoden aikana eri aikakausilehdissä varsin perusteellisesti ja että monet kirjan sisältämät tiedot olivat jo yleisesti tiedossa ennen kirjan julkaisemista. Suhde oli siis yleisesti tunnettu, mikä olisi tullut ottaa huomioon teon rangaistavuutta harkittaessa.

23. Hovioikeuden ansioksi on kuitenkin luettava, että se on tehnyt tässä suhteessa tärkeän rajoituksen; tämä näyttäisikin olevan onkin ainoa kohta, jossa hovioikeus on poikennut syyttäjän ja Vanhasen näkemyksistä. Hovioikeus ei nimittäin pitänyt kaikkia Matti Vanhasen omakätisesti kirjaan merkitsemiä kuvauksia loukkaavina, vaan katsoi, että monet, lukumääräisesti itse asiassa useimmat niistä, koskevat "varsin tavanomaisia ja arkipäiväisiä ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyviä seikkoja." Kuriositeettina voidaan mainita, että näihin arkipäiväisiin tietoihin kuuluu hovioikeuden mielestä muun muassa maininta siitä, että pääministerillä on kotonaan kaksi kissaa. Tämä on mielestäni merkittävä rajaus, joka osoittaa, että hovioikeudenkin mielestä RL 24:8:n tunnusmerkistössä mainittu sana "loukkaava" liittyy paitsi "yksityiselämään", myös sanaan "tieto", jota tarkoittaen hovioikeus käyttää perusteluissaan ilmaisua "kuvaus."

24. Toisaalta hovioikeus katsoi, että kaikki kirjassa kahdeksalla eri sivuilla esitetyt tiedot ja vihjaukset - sana vihjaus, jota ei tuomion perusteluissa mitenkään määritellä, tulee KKO:n aiemmista prejudikaateista - jotka liittyvät pääministerin sukupuolielämään ja muihin intiimeihin tapahtumiin, ovat omiaan aiheuttamaan hänelle RL 24:8:ssä tarkoitettua vahinkoa tai kärsimystä taikka halveksuntaa. Samoin kirjan seitsemällä sivuilla kerrotut tiedot ja tapahtumat Vanhasen lapsista ja lasten tunne-elämän ilmauksista kuuluvat hovioikeuden mukaan tietoihin, joita Ruusunen ei olisi saanut paljastaa.

25. Kahdeksalla sivulla (sivut 27, 31, 40, 51, 60, 61, 62 ja 73) pääministerin ja Ruususen sukupuolielämästä esitetyt kuvaukset ovat laadultaan siistejä, sillä niistä ilmenee lähinnä vain se, että pääministerin ja Ruususen suhde oli ollut luonteeltaan aivan normaali sukupuolisuhde. Syötiin uuniperunaa ja pihviä, saunottiin, mentiin peiton alle ja rakasteltiin, useimmiten "kiihkeästi." Siinä kaikki. Kuten Vanhanen itsekin totesi, kyseiset tiedot ovat sinänsä harmittomia, sillä niistä ei paljastu mitään yllättävää ja loukkaavaa. Sellaisesta olisi sitä vastoin voinut olla kyse, jos kirjassa olisi esimerkiksi kerrottu, että asianosaisten välillä ei olisikaan ollut tavanmukaista sukupuolista kanssakäymistä.

26. Myöskään lasten käyttäytymisestä ja suhtautumisesta "iskän uuteen" ei sivuilla 43, 44, 53, 55, 59, 72 ja 82 kerrota ainakaan minun mielestäni mitään raflaavaa. Lasten nimiä ei mainita, vaan kerrotaan vain heidän ikänsä, mikä on ollut yleisesti tiedossa muutenkin. Lasten käyttäytyminen Vanhasten puolisoiden avioeron jälkeen ja heidän suhtautumisensa Vanhasen kodissa vierailleeseen Ruususeen on kirjan mainittujen sivujen mukaan ollut tuossa tilanteessa täysin odotettua ja tavanmukaista. En ole lukemani perusteella havainnut, että kyseisillä sivuilla olisi kerrottu jotakin nimenomaista tai ainakaan erityistä lasten "tunteista," vaikka hovioikeuden perusteluissa, samoin kuin Vanhasen omassa valituksessa, on haluttu erityisesti painottaa juuri tätä asiaa.

27. Syyllisyyskysymystä ja teon loukkaavuutta ei voitane ratkaista yksinomaan sillä perusteella, että julkaistut tiedot koskevat tai liittyvät jollakin tavalla henkilön yksityiselämään. Minusta kysymystä harkittaessa tulisi kiinnittää huomioida myös yksityiselämään koskevien tietojen laatuun sekä siihen tapaan, millä parisuhteen toisen osapuolen yksityiselämästä on kerrottu. Jos kerronta ei ole loukkaavaa vaan siistiä ja huomaavaista tai suorastaan herttaista, kuten käräjäoikeuden lautamiehet asian ilmaisivat, ja paljastetut tiedot sinänsä aivan harmittomia, tuntuu sangen kyseenalaiselta, onko tietojen julkaiseminen ilman kyseisen henkilön suostumusta rangaistavaa. Niin sanotut tieteis- tai oikeusoppineet ovat esittäneet asiasta toisenlaisia käsityksiä, mutta tuomarin ei tulisi tyytyä oikeuskirjallisuudessa tai lain esitöissä esitettyjen käsitysten kritiikittömän hyväksymiseen, vaan käyttää myös ja ensi sijassa omaa järkeään harkitessaan, mikä on lain (eikä siis vain lainsäätäjän) oikea tarkoitus (ratio legis). Harkinnassa tulisi kiinnittää huomiota myös niihin seurauksiin, joihin erilaiset ratkaisuvaihtoehdot käytännössä ilmeisesti johtavat. Tällainen pohdinta puuttuu hovioikeuden tuomion perusteluista.

Ruusunen kertoi omasta elämästään

28. Kuten hovioikeuden tuomion selostusosasta ilmenee, syytetyt ovat oikeudenkäynnissä korostaneet sitä, että Ruusunen käsitteli omaelämänkerrallisessa kirjassaan hänelle hyvin poikkeuksellista elämänvaihetta, ihmissuhdettaan ja niitä ongelmia, joita hänelle tuosta suhteestaan ja siihen liittyvästä valtavasta julkisesta "pyörityksestä" aiheutui. Näihin ongelmiin kuului esimerkiksi se, että Ruusunen koki, kuten hänen kirjastaan hyvin ilmenee, suhteensa pääministeri Vanhaseen "syvällisemmäksi" kuin mitä se jälkikäteen ajatellen ilmeisesti Vanhaselle oli, vaikka suhteen kestäessä Vanhanen oli Ruususen mukaan antanut hänelle aiheen ymmärtää hieman toista. Ruusunen kirjoittaa luulleensa löytäneensä Vanhasesta elämänkumppanin, kun taas Vanhasen menettely osoitti suhteen loputtua, että suhde olikin ollut pääministerille vain jonkinlainen tilapäinen salasuhde. Tästä kaikesta syntyi monenlaisia jännitteitä, joilla oli mullistava vaikutus Ruususen elämään. Näissä olosuhteissa kustantaja ja Ruusunen ovat katsoneet, että Ruususella oli oikeus kuvata suhteensa keskeinen sisältö sellaisena kuin hän sen nimenomaan itse koki ja sellaisena kuin se hänen elämäänsä vaikutti.

29. Tällä perusteella syytetyt ovat katsoneet, että Ruususella oli oikeus kuvata kirjassaan myös Ruususen ja Vanhasen sukupuolielämää ja intiimejä tapahtumia samoin kuin heidän lastensa suhtautumista seurusteluun, kunhan nämä kuvaukset tehtiin hienovaraisella tavalla. Kirjassa on kerrottu muutamalla varsin harmittoman tuntuisella lauseella siitä, miten Vanhasen Ruususen mielestä hieman ylisuojeleva suhde hänen omiin lapsiinsa aiheutti käytännön ongelmia, kun pariskunta lapsineen suunnitteli lasten yhteisiä tapaamisia ja rientojaan.

30. Mutta yllätys, yllätys: Hovioikeus on sivuuttanut perusteluissaan edellä mainitut syytettyjen argumentit täysin, vaikka ne tuntuisivat olevan hyvinkin relevantteja arvioitaessa syyllisyyskysymystä sananvapauden näkökulmasta. Mutta toisaalta hovioikeuden menettely ei yllätä, sillä kuten edellä jo totesin, hovioikeus ei ole välittänyt perusteluissaan pohtia asiaa juurikaan sananvapauden kannalta, vaan on ohittanut perusteluissaan jopa sananvapautta koskevat lainkohdat.

31. Hovioikeus on katsonut, että sillä seikalla, että kysymyksessä olisi kaunokirjallinen ja Ruususen oman käsityksen mukaan myös omaelämänkerrallinen kirja, ei ole merkitystä RL 24:8:n soveltamisen kannalta. Tähän nähden on hieman yllättävää, että hovioikeus on nähnyt vaivaa kertoa perusteluissaan, minkä vuoksi Ruususen kirja ei edes ole omaelämänkerrallinen teos. Hovioikeuden mukaan kyse ei voi olla omaelämänkerrasta, koska kirja kuvaa vain lyhyttä (vajaan vuoden mittaista) ajanjaksoa. Tämä näkemys, jota kulttuurielämän asiantuntijat ovat julkisuudessa arvostelleet, ei kuitenkaan vaikuta vakuuttavalta. Kirjallisuudesta löytyy lukuisia omaelämänkerrallisina pidettyjä teoksia, joissa on kuvattu paljon lyhyempiäkin ajanjaksoja, jopa vain yhden päivän tai illan tapahtumia.

32. Toisena perusteena johtopäätökselle, jonka mukaan Ruususen kirjaa ei voitaisi pitää omaelämänkerrallisena, hovioikeus mainitsee sen, että kirjassa keskitytään pääasiallisesti toisen ihmisen elämään ja käyttäytymiseen. Tätä perustetta tuskin kuitenkaan voidaan pitää perusteltuna, sillä ainakin minä koin kirjan läpi kahlattuani lukeneeni nimenomaan Susan Ruususen poikkeuksellisesta elämänvaiheesta kertovan tarinan, jota kirjoittaja on kuvannut omasta näkökulmastaan ja omia kokemuksiaan peilaten. Pääministeri Vanhanen ei ole kirjan päähenkilö. Se, että jotkut lukijat ovat kokeneet asian näin, johtunee siitä, että kirjan kirjoittaja on tavallinen henkilö, kun taas hänen rakastettunsa on valtakunnallinen merkkihenkilö eli pääministeri. Ne taas, jotka eivät ole koko kirjaa edes lukeneet, ovat ilmeisesti muodostaneet käsityksensä sillä perusteella, mitä lukemattomissa lehtijutuissa on kirjan tiimoilta jokseenkin yksipuolisesti kerrottu.

33. Edellä olevaan liittyen on vielä todettava, että kirjaan sisältyy laaja, itse asiassa lähes puolet kirjan sivumäärästä käsittävä mediakriittinen osuus (sivut 85-152), jossa Kuronen-Ruusunen kommentoi yleensä kriittiseen sävyyn hänen ja Vanhasen suhteesta kirjoitettuja lehtijuttuja. Siinä ei toki ole kyse mistään akateemisesta kritiikistä, mutta mediakritiikistä kuitenkin. Kirjan tähän osaan hovioikeus ei ole kiinnittänyt perusteluissaan huomiota.

34. Kun hovioikeus ei ole pitänyt kirjaa omaelämänkerrallisena teoksena, olisi ollut mielenkiintoista tietää, mikä sitten olisi ollut hovioikeuden mielestä oikea luonnehdinta kirjasta. Tätä ei perusteluissa kuitenkaan sanota. Matti Vanhanen on luonnehtinut kirjaa hovioikeudessa toteamalla kirjan levittämisen tapahtuneen "viihteellisen tai sensaatiohakuisen toiminnan piirissä"; tämä ilmenee Vanhasen valitusta koskevasta hovioikeuden tuomion selostuksesta. Kysymyksessä on Vanhasen mielestä ilmeisesti niin sanottu "paljastuskirja." Mutta paljastuskirjakin voi olla omaelämänkerrallinen muistelmateos, eikä kirjan taiteellisella tasolla pitäisi olla merkitystä RL 24:8:n soveltamisen kannalta.

35. Hovioikeus on kuitenkin hyväksynyt tältäkin osin Vanhasen näkemyksen sellaisenaan, sillä myös hovioikeus puhuu, viitatessaan jäljempänä mainittuun ratkaisuun KKO 2005:82, "viihteellisen tai sensaatiohakuisen mediatoiminnan piirissä" tapahtuvasta toisen yksityiselämän hyödyntämisestä (tuomion s. 12). Hieman aikaisemmin hovioikeus, käsitellessään kirjan julkaisemistapaa ja mainostamista, puhuu "sensaatiolehdistön tapaan" tapahtuvasta suurta yleisöä kiinnostavien henkilöiden yksityiselämää koskevien tietojen "uutismaisesta julkaisemisesta" (sivu 11).

36. Hovioikeus on siis rinnastanut kirjan, jonka sivumäärästä lähes puolet käsittelee muun muassa juuri niin sanotuissa sensaatiolehdissä kyseisistä tapahtumista kirjoitettujen juttujen kritiikkiä, sensaatio- tai viihdelehdissä julkaistuihin julkisuuden henkilöiden yksityiselämästä julkaistuihin kirjoituksiin. Tämä vaikuttaa oudolta siihen nähden, miten kirjan kirjoittaja ja kustantaja ovat itse kirjaa luonnehtineet ja minkälainen käsitys myös monille kirjan lukijoille on syntynyt. Hovioikeuden arvioinnissa on jäänyt huomioimatta muun muassa se, että tekstiä ei ole julkaistu sensaatiolehdissä eikä kirja ole lehden journalistin tai kenenkään muunkaan ulkopuolisen tekijän kirjoittama, vaan kirjoittajana on kirjassa kuvatun pari- tai rakkaussuhteen toinen osapuoli, jonka omiin kokemuksiin kuvaus perustuu. Yksistään se seikka, että parisuhteen toisena osapuolena on ollut julkisuuden henkilö, ei voine tehdä kirjasta sensaatiomaista paljastuskirjaa, kuten hovioikeus näyttää ajattelevan. Mitään sensaatiomaisia tietoja kirjassa ei edes yritetä paljastaa, kuten on jo tullut mainituksi. Jos rooliasetelma asiassa olisi ollut päinvastainen, kukaan tuskin keksisi puhua mistään "paljastuskirjasta", jossa olisi keskitytty Susan Ruususen elämään ja asioihin.

Yksityiselämä contra sananvapaus

37. Hovioikeus toteaa, että korkein oikeus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) ovat antaneet useita ratkaisuja, joissa on käsitelty perusoikeutena turvatun yksityiselämän ja toisaalta perusoikeutena myös turvatun sananvapauden suhdetta. Näistä ennakkopäätöksistä hovioikeus on kuitenkin jostakin syystä tarkastellut vain yhtä eli ratkaisua KKO 2005:82, minkä lisäksi perusteluissa kerrotaan toisen käden lähteenä sanotussa korkeimman oikeuden ratkaisussa siteeratusta EIT:n ratkaisusta von Hannover v. Saksa vuodelta 2004. Hovioikeus on perustanut ratkaisunsa suoraan kyseisissä ratkaisuissa esitettyihin argumentteihin ja kannanottoihin. Minusta näyttää kuitenkin siltä, että näissä ratkaisuissa esitettyjä argumentteja ei voida soveltaa sellaisenaan juttuun Vanhanen vs. Ruusunen, koska siinä on kyse aika tavalla erilaisesta tapauksesta.

38. Ennakkopäätös KKO 2005:82 ei koske poliitikon, vaan presidentinvaaliehdokkaan kampanja-avustajana toimineen henkilön yksityiselämän suojaa. Toiseksi tapaus KKO 2005:82 eroaa hovioikeuden ratkaisemasta tapauksesta sikäli, että ensin mainitussa tapauksessa - samoin kuin mainitussa EIT:n ratkaisemassa tapauksessa - oli kysymys lehtiartikkelissa kerrotusta asiasta ja syytettä ajettiin lehden toimittajaa ja uutispäätoimittajaa vastaan. Hovioikeuden tapauksessa sitä vastoin on kyse muistelmateoksessa, jonka pohjalta vireille pannussa jutussa ovat vastakkain entisen parisuhteen osapuolet. KKO:n ratkaisu 2005:82 on muuten äänestysratkaisu, jossa eri mieltä ollut oikeusneuvos Lehtimaja oli sitä mieltä, että poliitikon kampanja-avustajan yksityiselämään puuttuvan tiedon julkistaminen lehtijutussa ei ollut rangaistava teko.

39. Tämä tapausten erilaisuus on jäänyt hovioikeudelta havaitsematta. Hovioikeus on arvioinut Ruususen kirjoittamaa kirjaa ikään kuin siinä olisi kyse jossakin naistenlehdessä julkaistussa lehden toimittajan kirjoituksesta. Sananvapauden laajuus suhteessa yksityiselämän suojaan ei ole vakio, vaan vaihtelee eri tilanteissa. Omasta elämästään kirjoittavan kirjailijan sananvapaus suhteessa teoksessa mainitun toisen henkilön yksityiselämän suojaan on minusta lähtökohtaisesti laajempi kuin tiedotusvälineen tai aikakausilehden toimittajan oikeus kirjoittaa jonkin ulkopuolisen henkilön elämästä. Lisäksi valtakunnan johtavan poliitikon, joka on ollut myös presidentinvaaliehdokkaana, elämästä tulee voida kertoa julkisuuteen sellaisia tietoja, joita ei ehkä pidettäisi yksityiselämän suojan kannalta sopivana kertoa poliitikon kampanja-avustajan toiminnasta tai elämästä.

40. Hovioikeuden mukaan kirjalla ei voida katsoa olevan yhteiskunnallista merkitystä sillä perusteella, että kirja Vanhasen ja Ruususen suhteen solmimistapa huomioon ottaen mahdollisesti herättäisi keskustelua pääministerin tietoturvasta tai valtiojohdon turvallisuudesta yleisemminkin. Tämä argumentti on esimerkki siitä nuivasta tavasta, jolla hovioikeus on yleensäkin suhtautunut syytettyjen puolustuksen esittämiin väitteisiin. Kaikista vastaväitteistä perusteluissa ei ole edes lausuttu, mutta jos lausunto on annettu, on väitteen kumoaminen jätetty tarkemmin perustelematta. Myös edellä mainitussa esimerkkitapauksessa hovioikeus lausuu lakonisesti vain, että "kirjalla ei voida katsoa olevan yhteiskunnallista merkitystä." Lukija jää ihmettelemään, että miksi ja millä perustella ei voida katsoa olevan merkitystä, sillä hovioikeus ei perustele tarkemmin lausumaansa. Perusteluissa olisi tullut myös lähemmin selostaa, mitä syytettyjen puolustus on oikeastaan tarkoittanut väitteellään, että kirja "mahdollisesti herättäisi keskustelua pääministerin tietoturvasta tai valtiojohdon turvallisuudesta yleisemminkin."

41. Puheena olevilta osin kirja ei ainoastaan "mahdollisesti herätä keskustelua", vaan julkisuudessa on todella käyty kirjan johdosta edellä tarkoitettua keskustelua. Kun otetaan huomioon Vanhasen asema pääministerinä, voidaan suhteen solmimistapaa pitää aika hämmentävänä ja Vanhasen kannalta jälkikäteen ajatellen jopa kiusallisena. Lisäksi netin deittailupalstalle levinneiden henkilökohtaisten tai luottamuksellisten tietojen levittäminen saattaa olla, ei vain kiusallista tai poliittisesti harmillista, vaan tieto- ym. turvallisuuden kannalta jopa vaarallista. Olemmehan saaneet lukea maailmalta tapauksista, joissa poliitikkoja on muun muassa kiristetty heiltä julkisuuteen vuotaneilla tiedoilla. Susan Kuronenkin olisi voinut olla viehättävän naisihmisen sijaan netissä kuka vain, esimerkiksi poliitikoille tarkoitettu houkutuslintu tai vaikkapa mies taikka jopa suomen kielellä esiintyvä vieraan vallan agentti. Tekstiviestit voivat olla yhtä vaarallisia kuin sähköpostit, sillä niistäkin jää todiste.

42. Onkohan ministereille ja muille johtaville poliitikoille annettu turvallisuusohjeita sähköpostien ja tekstiviestien lähettämisestä tai noudattavatko he niitä lainkaan, kun pääministerikin voi seikkailla nimettömänä internetin treffi- ja keskustelupalstoilla? Ovatko valtioneuvoston jäsenten turvallisuudesta vastaavat viranomaiset edes tienneet asiasta tai ovatko he puuttuneet siihen? Hovioikeuden olisi tullut pohtia perusteluissaan asiaa tältä kannalta eikä tyytyä lakoniseen tokaisuun, jonka mukaan netissä tapahtuneella suhteen solmimistavalla ei (muka) ole merkitystä tietoturvan tai turvallisuuden kannalta.

43. Hovioikeus jatkaa: "Myöskään sillä seikalla, onko Vanhanen antamalla julkisuudessa paikkansa pitämättömiä tietoja suhteen solmimistavasta osoittanut epärehellisyyttä tai onko hän ryhtymällä suhteeseen osoittanut harkintakyvyn puutetta, ei ole katsottava olevan yhteiskunnallista merkitystä, koska seurustelusuhde on Vanhasen yksityisyyden ydinalueelle kuuluva asia, jolla ei ole merkitystä arvioitaessa hänen kelpoisuuttaan toimia pääministerin tehtävässä."

44. Tällä tavalla muotoilussa perusteluissa on ensinnäkin sama puute kuin edellä, eli hovioikeus on jättänyt kertomatta, millä tavalla pääministeri oli antanut paikkansa pitämättömiä tietoja eli suomeksi sanottuna valehdellut suhteensa solmimistavasta. Se, että useimmat suomalaiset tämän jo kenties tiesivät, ei ole oikeuttanut puutteelliseen perusteluun. Vanhanen kertoi suhteen paljastuttua tutustuneensa Susan Kuroseen Ikean myymälässä, vaikka suhde oli alkanut siten, että pääministeri oli vastannut Kurosen netin seuranhakupalstalle nimimerkillä Carpe Diem laittamaan ilmoitukseen lähettämällä nettiin omalla profiilillaan varustetun ns. flirtin.

45. Hovioikeus puhuu perusteluissaan varovaisin sanakääntein pääministerin mahdollisesta epärehellisyydestä ja harkintakyvyn puutteesta, mutta torjuu niiden yhteiskunnallisen merkityksen yksinomaan sillä lakonisella toteamuksella, että seurustelusuhde, jonka osalta epärehellisyyttä tai harkintakyvyn puutetta olisi ehkä voitu todeta ilmenneen, kuuluu Vanhasen yksityiselämän ydinalueeseen. Tämä perustelulausuma on saanut jopa tohtori Päivi Tiilikan ja jotkut muutkin yksityiselämän suojaa yhtä tiukasti ajavat ihmiset hieman kurtistamaan kulmiaan, ja syystäkin. Selvältä tuntuu, että pääministerin ja muiden poliitikkojen "kelpoisuutta", uskottavuutta ja luotettavuutta tehtävissään on lupa ja syytäkin puntaroida, ei yksinomaan heidän virka- yms. toimien ja puheiden perustella, vaan myös siltä kannalta, miten poliitikko käyttäytyy yksityiselämässään ja millaista harkintakykyä ja rehellisyyttä tai niiden puutetta hän tällöin osoittaa.

46. Muistettakoon, että ulkoministeri Ilkka Kanerva joutui luopumaan virastaan juuri siksi, että hänen katsottiin menettäneen ministerin virassaan tarvittavan uskottavuuden, kun hän oli aluksi kiistänyt lähettäneensä sopimattomina pidettäviä tekstiviestejä eräälle tanssitytölle. Onko nyt todella niin, että ulkoministeri on valehtelun ja harkintakyvyn suhteen eri asemassa kuin pääministeri: edellinen joutuu eroamaan virastaan, mutta kun pääministeri kertoo muunnettua totuutta suhteestaan tuntemattomaan naiseen, siitä ei saa edes kertoa suhteen toisen osapuolen omasta elämästään kirjoittamassa kirjassa?

47. Kari Ojala sanoo valituksessaan hovioikeudelle, että johtavien poliitikkojen yksityiselämän liittyvät tiedot ovat aina yhteiskunnallisesti merkittäviä, sikäli kuin tiedot antavat kansalaisille kuvan poliitikon luonteesta ja ominaisuuksista sekä niihin liittyen tämän perustuslaissa säädetystä kelpoisuudesta toimia ministerinä. Tämän vuoksi niistä tulee saada kirjoittaa vapaasti. Hovioikeus on kuitenkin ohittanut myös nämä argumentit perusteluissaan lyhyellä tokaisulla, mikä tarkoittaa sitä, että johtavalla poliitikolla on lupa valehdella tilapäisistä naissuhteistaan, koska niillä ei ole yhteiskunnallista merkitystä. Jokainen voi miettiä, millaisiin hämmentäviin käytäntöihin tällainen poliitikkojen valehtelu ja vetäytyminen yksityiselämän suojan taakse voisi vastaavanlaisissa tilanteissa johtaa.

48. OTT Päivi Tiilikka on vedonnut tässä kohdin siihen, että Ruususta ja Ojalaa ei tuomittu eikä edes syytetty nettitreffeistä kertomisesta, vaan muista kirjassa kerrotuista tiedoista. Tiilikan mukaan koko kirjaa ei voida perustella tällä yhdellä seikalla. Jos jotain valhetta oikaistaan, niin ei sillä verukkeella voi kertoa kaikkea muutakin, sanoo Tiilikka (I-S 11.2.). Tämä tuntuu kuitenkin hiusten halkomiselta, ja sitä paitsi kirjaan sisältyy useiden lukijoiden mielestä monia muitakin seikkoja, joiden perusteella voidaan arvioida pääministerin harkintakykyä myös poliitikkona. Ajatellaanpa vaikka pääministerin aika tylyä tapaa lopettaa suhde kertaheitolla tekstiviestillä. Olisi myös muistettava, että Ruusunen kertoi kirjassaan omasta elämästään ja kuvaa omasta näkökulmastaan suhdettaan Vanhaseen. Jos tässä yhteydessä kerrotaan asioista, jotka pääministerin omankin maininnan mukaan ovat "aivan harmittomia," voidaan pitää kyseenalaista, onko kyse RL 24:8:ssä kriminalisoidusta yksityiselämän loukkauksesta.

Muita kysymyksiä

49. Hovioikeuden tuomion perusteluista löytyy paljon kommentoitavaa ja monia kritisoitavia kohtia. Tässä vielä pari huomiota. - Hovioikeuden syytettyjen tekojen tahallisuutta koskevat perustelut ovat niukkoja. Hovioikeus on muun muassa sivuuttanut kokonaan kysymyksen siitä, mikä merkitys sananvapaudella ja syytettyjen käsityksellä siitä voisi olla tekojen tahallisuutta arvioitaessa. Suurin osa niistä näkökohdista, joita syytettyjen puolustus on tuonut tahallisuuskysymyksen osalta esiin, hovioikeus on kuitannut lyhyesti luettelemalla nuo argumentit yhdessä virkkeessä ja toteamalla sitten lakonisesti, ettei noilla seikoilla ole merkitystä syytettyjen tekojen tahallisuuden arvioinnin kannalta. Eihän tuollainen tokaisu riitä perusteluksi, koska hovioikeus ei kerro, miksi ja minkä vuoksi puolustuksen argumenteilla ei ole merkitystä.

50. Hovioikeus on arvioinut Ojalan ja Ruususen tekojen tahallisuutta yhtenä "könttänä," vaikka oikea tapa olisi ollut arvioida tahallisuutta kummankin syytetyn osalta erikseen. Se, mikä pätee tahallisuuden osalta Ojalan tekoon, ei sellaisenaan pidä paikkaansa kirja-alalla amatöörinä esiintyneen Ruususen kohdalla. Ruususen osalta asiassa on nähtävissä monia tahallisuuden todennäköisesti poistavia seikkoja.

51. Hovioikeus toteaa tekojen tahallisuusarvion yhteydessä, että kirjaa on markkinoitu ja myyty Vahasen yksityisyydellä. Kun syytettyjen puolustus oli kiistänyt tämän väitteen jo käräjäoikeudessa, ei hovioikeus olisi saanut tyytyä näin yksilöimättömän lausuman esittämiseen, vaan perusteluissa olisi tullut ensinnäkin kertoa, millä tavalla väitetty kirjan markkinointi Vanhasen yksityisyydellä on oikein ilmennyt. Jos ja - niin kuin näyttää tapahtuneen - kun syyttäjä ei ole yksilöinyt kyseistä väitettä käräjäoikeudessa, olisi hovioikeuden tullut vaatia häntä tämä tekemään. Kun kyseinen väite on jäänyt tarkemmin yksilöimättä, eivät syytetyt ole voineet puolustautua väitettä vastaan, koska eivät ole tienneet, mitä kirjan markkinoimisella Vanhasen yksityisyydellä itse asiassa on tarkoitettu. Syyttäjällä on ollut myös todistustaakka sanotunlaisesta markkinoinnista. - Tuomioistuimen tulisi viran puolesta valvoa, ettei tällaisista rikosoikeudenkäynnin perusperiaatteista ja syytettyjen prosessuaalista oikeuksista lipsuta ja tingitä ja että asia tulee kaikilta osin asianmukaisesti selvitetyksi.

Yhteenvetoa

52. Suomen korkein oikeus on viimeisten 10-15 vuoden aikana antamissaan ennakkopäätöksissä punninnut sanavapauden ja yksityiselämän suojan suhdetta tavalla, joka on toisinaan erättänyt arvostelua. Yksityiselämän suoja on tuntunut painavan vaakakupissa lähtökohtaisesti sananvapautta enemmän, sillä tulkinnoissa etusija on annettu yksityiselämälle tai kunnialle. Toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut Suomelle jo monta langettavaa tuomiota, jotka ovat perustuneet sananvapauden rajoittamiseen. EIT:n langettavissa päätöksissä poliitikon yksityiselämän, rikoksesta epäillyn tai muun henkilön maineen suojaamista ei ole katsottu riittäväksi perusteeksi rangaista heitä uutisoinnillaan loukanneita viestimiä. Viimeisimmän langettavan tuomion Suomi sai Strasbourgin tuomioistuimelta sattumalta juuri samana päivänä eli 10.2.2009, jolloin hovioikeus antoi nyt kommentoitavan tuomionsa. EIT:n sanottu tuomio koski Alibi-lehden sananvapauden rajoittamista vuonna 2001, jolloin KKO velvoitti Alibin maksamaan vahingonkorvausta yksityiselämän loukkaamisesta naiselle, jota epäiltiin törkeistä petoksista ja jonka kuva oli julkaistu sanotussa lehdessä ilman lupaa alkuvaiheissaan olleen oikeusjutun selostuksen yhteydessä.

53. Vaikka nyt kysymyksessä oleva Helsingin hovioikeuden ratkaisu ja edellä mainittu EIT:n ratkaisu eivät koske samanlaista asiaa, on syytä yleisellä tasolla huomata se, mitä EIT toteaa tuomiossaan ratkaisun KKO 2001:96 perusteluista. KKO teki kyseisen yksityiselämän loukkaamista tarkoittavan ratkaisunsa lähinnä yksittäisten kriteerien eli kuvan julkaisemisen perusteella kiinnittämättä juurikaan yleisellä tasolla huomiota journalistiseen sananvapauteen; termiä "sanavapaus" ei taideta KKO:n perusteluissa edes mainita kertaakaan. EIT puolestaan painotti tapauksessa teon kokonaisarvioinnin sekä asian yhteiskunnallista merkitystä samoin kuin sitä, että demokraattisessa yhteiskunnassa sananvapauteen saa puuttua vain, jos se on perustelluista syistä välttämätöntä. EIT tuntuu rivien välistä moitiskelevan KKO:n tuomiota siitä, ettei siinä otettu huomioon kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja.

54. KKO:n kyseiseen ratkaisun 2001:96 tekemiseen osallistunut presidentti Pauliine Koskelo on Helsingin Sanomissa 22.2.2009, vastatessaan OTT Riitta Ollilan aika napakasti kirjoittamaan artikkeliin "KKO:n on tarkistettava käsitystään sananvapaudesta," myöntänyt, että tapaus osoittaa perusteellisen argumentoinnin tärkeyttä ja ilmoittanut, että EIT:n ratkaisusta on jo otettu opiksi. Toivotaan, että näin olisi tapahtunut ainakin KKO:ssa, mutta Helsingin hovioikeuden tuomio 10.2.2009 osoittaa, että hovioikeudessa tätä "opiksi ottamista" ei ole vielä tapahtunut.

55. Tapaus Vanhanen vs. Ruusunen sisältää monia mielenkiintoisia juridisia kysymyksiä, joista olisi tarpeen saada KKO:n ennakkopäätös. Nyt ei ole kyse aikaisemmin useimmiten esillä olleesta journalistisesta sananvapaudesta, vaan omaa elämänvaihettaan muistelevan kirjoittajan kaunokirjallisesta teoksesta, jossa kuvataan kirjoittajan ja valtakunnan johtavan poliitikon välistä seurustelusuhdetta ja jossa tuodaan esiin tiettyjä poliitikon yksityiselämään liittyviä, mutta seurustelusuhteisiin normaalisti kuuluvia seikkoja, joista ei kuitenkaan paljastu mitään sensaatiomaista ainesta, vaan joissa käsitellään hienovaraisella tavalla jokseenkin arkipäiväisiä ilmiöitä, so. aivan harmittomia tietoja, kuten pääministeri itsekin on myöntänyt.

56. Tuntuu siltä, että johtavan poliitikon yksityiselämän suoja on saanut hovioikeuden tuomiossa liian ylikorostuneen aseman suhteessa omasta elämästään kirjoittaneen henkilön sananvapauteen. Jos samanlaisissa olosuhteissa syntyneen seurustelusuhteen toisena osapuolena olisi pääministerin sijasta ollut tavallinen Matti Meikäläinen, vaikkapa joku valtionhallinnon pikkuvirkamies - hyvänä esimerkkinä kenties yliopiston professori - olisi tämän tavallisen Matin vireille panema rikosjuttu Ruususen kaltaisen kirjan kirjoittajaa vastaan yksityiselämän loukkauksesta luultavasti naurettu kaikissa oikeusasteissa niin sanotusti pihalle. Mutta kun jutussa aloitteen tekijänä on ollut pääministeri, ovat oikeustieteilijät olleet aivan intona valmiita tuomitsemaan naispolon ja tämän kustantajan sakkoihin ja rikoshyödyn menettämiseen.

57. Kuitenkin Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuin on muun muassa Suomelle vuonna 2004 antamassaan langettavassa tuomiossa (Karhuvaara ym. v. Suomi) todennut, että poliitikon tulee voida sietää kielteistäkin julkisuutta enemmän kuin tavallisen kansalaisen, koska ihmisillä voi olla oikeus saada tietoa politiikassa toimivien henkilöiden yksityiselämään kuuluvista seikoista. Hovioikeuden tuomion valossa tilanne Suomessa tuntuu kuitenkin kääntyneen tässä suhteessa jotenkin päälaelleen.

58. Jos hovioikeuden tuomio saa lainvoiman, voitaisiin perustuslain yksityiselämän suojaa koskevaan pykälään lisätä seuraavanlainen uusi momentti: "Valtioneuvoston jäsenen, erityisesti pääministerin, yksityiselämän suoja suhteessa sananvapauteen on valtiovallan erityisessä suojeluksessa."

Toteutuiko oikeudenmukainen oikeudenkäynti?

59. Prosessioikeuden harrastajana minua kiinnostaa aineellisoikeudellisen lopputuloksen ohella myös se, ovatko syytetyt saaneet hovioikeudessa perustuslain 21 §:n 2 momentissa ja ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa edellytetyn oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Tätä kysymystä on arvioitava tässä tapauksessa erityisesti oikeudenkäynnin julkisuuden ja sen edellyttämän suullisen pääkäsittelyn sekä tuomion perustelujen valossa.

60. Hovioikeudessa ei toteutunut käsittelyn julkisuus eikä suullisuus, koska juttu on ratkaistu yksinomaan jutussa kertyneiden asiakirjojen perusteella. Olen kritisoinut eri puolilta hovioikeuden menettelyä jättää suullinen pääkäsittely toimittamatta jo 15.1.-09 julkaistussa blogissani. Kari Ojalan valituskirjelmässä hovioikeudelle on perusteltu seikkaperäisesti pääkäsittelyn toimittamista koskevaa pyyntöä. Nämä perusteet ovat täysin oikeutettuja, mutta hovioikeus sitä vastoin on evännyt pyynnön perusteluilla, jotka eivät ole kestäviä. Se, että jutun muut asianosaiset ovat katsoneet, ettei pääkäsittelyä tarvita, tai että pääkäsittely toimitettiin jo käräjäoikeudessa, ei ole peruste jättää pääkäsittely toimittamatta, sillä hovioikeuden tulee lain mukaan jo omasta aloitteestaan valvoa, että asia tulee perusteellisesti selvitetyksi. Kun pääkäsittelyä ei toimitettu, ovat tietyt jutun ratkaisun kannalta relevantit kysymykset jääneet puutteellisen selvityksen varaan, mikä on voinut olennaisesti vaikuttaa ratkaisun lopputulokseen.

61. Hovioikeuden tuomion perustelut eivät täytä, kuten jo aikaisemmin totesin, pro et contra -metodin mukaisia vaatimuksia. Perusteluissa on tuotu esiin lähinnä vain syyttäjän ja asianomistajan vaatimuksia ja näkemyksiä tukevia seikkoja ja argumentteja, kun taas puolustuksen esittämät vastaväitteet ja argumentit on joko sivuutettu kokonaan tai kuitattu lyhyesti maininnalla "ei ole merkitystä." Perusteluissa olisi pitänyt kertoa, miksi ei ole merkitystä. Kun pääkäsittelyä koskeva pyyntö on hylätty perusteilla, jotka eivät vastaa KKO:n vakiintunutta prejudikatuuria, ja kun hovioikeuden perustelut ovat yksipuolisia, voi syntyä epäily, että hovioikeudella olisi ollut tietty ennakkokäsitys asiasta, josta se on halunnut pitää kiinni. Tässä valossa kustantaja Kari Ojalan julkisuudessa esittämä väite, jonka mukaan hän ei saanut hovioikeudessa puolueetonta oikeudenkäyntiä, tuntuu ymmärrettävältä.

Pääministerin myllykirje

62. Pääministeri Matti Vanhanen näyttää saaneen hovioikeuden tuomiosta uutta puhtia ja potkua jatkosuunnitelmilleen. Muutama päivä hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen Vanhanen esitteli Helsingin Sanomissa visioitaan kymmeneksi vuodeksi eteenpäin. Jutusta näytti käyvän ilmi, että Vanhasella olisi haluja jatkaa pääministerinä vielä vuonna 2019, joten hänestä tulisi nelinkertainen pääministeri. Aiemmin Vanhanen on ilmoittanut tähtäävänsä "vain" kolmannelle pääministerikaudelle, joten ruokahalu näyttää kasvavan syödessä.

63. Urho Kekkonen on ollut sekä Matti Vanhasen isän Tatun että Matin itsensä poliittinen idoli. Urho Kekkosen kaksospojat Matti ja Taneli olivat tavallaan esikuvina silloin, kun Matti Vanhanen sai vuonna 1955 kasteessa nimet Matti Taneli. Kekkonen oli uransa aikana viisi kertaa pääministerinä, mutta hänen hallituksensa olivat sen verran lyhytaikaisia, että Matti on ilmeisesti jo nyt ollut pääministerinä kauemmin kuin Kekkonen. Ehkäpä Matti vanhetessaan alkaa omia Kekkosen aikanaan käyttämiä tapoja ja vaikuttamiskeinoja. Viinanjuonnista ja lauleskelusta hyvässä seurassa Matti ei, toisin kuin Kekkonen, kuitenkaan tunnetusti piittaa. Mutta kenties Matti ottaa tai on jo ottanut käyttöönsä myllykirjeet á la Urho Kekkonen.

64. Minulla on jo ollut kunnia saada pääministeriltä myllykirje. Tämä tapahtui 11.2. eli päivä sen jälkeen kun olin julkaissut blogissani alustavan kommentin hovioikeuden tuomiosta. Pääministerillä on tietenkin oikeus kritiikkiin - kriittisiä kommentteja voi muuten lähettää myös blogissa julkaistavaksi. Pääministeri ei ilmeisesti ollut ehtinyt lukea blogiani kunnolla läpi, sillä parissa kolmessa kohtaa hän moittii minua sellaisista asioista, joista en ollut blogissani tarkkaan ottaen kirjoittanut. En esimerkiksi käsitellyt blogissani hovioikeuden tuomiota minään kunnianloukkausjuttuna enkä maininnut mitään sellaista, että pääministerin lapset olisivat olleet kirjan julkistamishetkellä helmikuussa 2007 tarpeeksi varttuneita kestämään julkisuutta.

65. Yhdessä kohtaa olin kuitenkin ensin valmis vetämään sanojani takaisin. Kirjoitin, että Vanhanen oli tuonut poliitikon uransa alkuaikoina aktiivisesti julkisuudessa esiin perhe-elämäänsä ja kotiolojaan. Tämän Vanhanen on kiistänyt julkisuudessa jo aiemmin, samoin hän on tehnyt myös nyt käydyssä oikeusjutussa. Onkin myönnettävä, että pääministerinä ollessaan Matti Vanhanen ei ole tuonut aktiivisesti julkisuudessa esiin perhettään ja kotiolojaan. Ehkä tämä johtuu osin siitä, että Vanhasen perhe hajosi jo hänen pääministerikautensa alkuvaiheissa.

66. Lauantaina 12.2. TV1:ssä esitetyssä ohjelmassa "Presidentin kanslia" näytettiin pätkä 1990-luvun lopulla esitetystä ohjelmasta "Iltalypsy". Kyseessä oli jakso, jossa kansanedustaja Matti Vanhanen oli juonnon mukaan halunnut esitellä tv-katsojille, mitä kaikkea Vanhasen perhe pakkaa tv-kuvassa näytettyjen lastenvaunujen lisäksi auton takakonttiin perheen lähtiessä kyläreissulle mummolaan. Kansanedustajan lapsia ei filminpätkässä nähty, mutta jutussa Matti Vanhanen ilmeisesti puheli autoa pakatessaan lähinnä juuri perheeseensä liittyvistä asioista, vaikka pätkästä oli häivytetty ääni lähes kuulumattomiin. Ainakin tuossa tv-jutussa uransa alkutaipaleella ollut poliitikko Matti Vanhanen näytti haluavan aktiivisesti esitellä julkisuudessa tiettyjä perhe- ja kotioloihinsa liittyviä asioita, joten kyseistä väitettäni ei voitane pitää täysin tuulesta temmattuna.

67. Nähtäväksi jää, myöntääkö korkein oikeus aikanaan Ojalalle tai Ruususelle valitusluvan, jota nämä ovat ilmoittaneet tulevansa hakemaan. Perästä myös kuuluu, antaako tämä juttuni aiheen myllykirjeisiin.












torstai 12. helmikuuta 2009

77. Ministeritason möläytyksiä

Tässä työnantaja näyttäisi tehneen suvi lindénit...

Kun itse tulee joskus lausuttua tai kirjoitettua (joidenkin mielestä) hieman sopimattomia, niin on helpottavaa nähdä, että osataan sitä politiikassakin möläytellä. Viime ajoilta tästä voidaan mainita 3-4 tapausta aivan ministeritasolta.

Ensin valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen vertasi Turun Sanomien kolumnissaan nykyistä poliittista oppositiota talvisodan aikaisen Otto Wille Kuusisen johtamaan Terijoen hallitukseen, kun oppositio ei ollut Kataisen mielestä osoittanut "päällemme käyvän kansainvälisen taloustaantuman taittamiseksi talvisodan kansallista yhteishenkeä." - Kataisen mielestä oppositio ei ilmeisestikään saa olla hallituksen kanssa eri mieltä elvytyskeinoista. Kataisen puheista tulevat mieleen ex-ministeri Iiro Viinasen puheet 90-luvun lama-aikana, kun hän alituiseen jankutti, että hallituksen valitsemat keinot olivat aina ainoita mahdollisia kysymykseen tulevia vaihtoehtoja.

Ministeri Katainen pyysi 5.2. Eduskunnan täysistunnossa anteeksi kyseisestä lausahdustaan, "jos hän oli pahoittanut sillä oppositiopuolueiden jäseniä." Anteeksipyyntö ei siis ollut mitenkään pahoitteleva eikä Katainen myöntänyt olleensa väärässä, vaan hän ilmaisi anteeksipyynnön vain siltä varalta, että joku mahdollisesti olisi pahoittanut mielensä. Tästä voitaisiin tehdä johtopäätös, että Katainen olisi edelleen sitä mieltä, että oppositio voidaan rinnastaa O.W. Kuusisen propagandahallitukseen. Mutta oppositio oli ilmeisesti niin yllättänyt Kataisen nopeasta reagoinnista, että kaikkien oppositiopuolueiden täysistunnossa puheenvuoroja käyttäneet edustajat hyväksyivät kilvan Kataisen puolittaisen anteeksipyynnön.

Vain muutama päivä Kataisen anteeksipyynnön jälkeen oli vuorossa toinen kokoomusministeri eli vastikään opetusministeriksi Kataisen päätöksellä Sari Sarkomaan jälkeen valittu Henna Virkkunen. Helsingin Sanomien helmikuun kuukausiliikkeessä haastateltu Virkkunen loihe lausumaan: "En tiedä, onko se ikävästi sanottu, mutta Sdp ja vasemmistoliitto ovat sellaisia katkerien ihmisten puolueita. Ei hyväksytä, että toiset ihmiset menestyvät."

Kyllä, vasemmistopuolueiden mielestä se oli ikävästi ja vieläpä perin ikävästi sanottu. Opetusministeri Virkkunenkin joutui nöyrtymään, sillä jo parin päivän kuluttua eli 9.2. hän pyysi Aamulehdessä anteeksi lausahdustaan. "Olen tosi pahoillani siitä, mitä menin sanomaan. Lausunto ei ollut loppuun saakka ajateltu," Virkkunen tunnusti. Virkkunen kertoi tarkoittaneena Sdp:n vasemmistoliiton tapaa tehdä politiikkaa, tapa on Virkkusen mukaan asioita vastustava ja kielteinen. - Niin, eihän tuollainen "vastustava asenne" sovi tietenkään lainkaa opposition rooliin!

Kului taas pari päivää, kunnes oli viestintäministeri Suvi Lindénin - jälleen kokoomuspuolueesta - antaa näyttö omista möläyttämistaidoistaan. Keskiviikkona 11.2. ministeri Lindén puolusti Aamulehden haastattelussaan paljon arvostelua herättänyttä hallituksen Lex Nokiaksi ristittyä hanketta, jonka mukaan mm. yrityksille annettaisiin laissa tietyin ehdoin oikeus tutkia työntekijöidensä sähköpostiliikenteen tunnistetietoja. Lindén sanoi tässä yhteydessä, että yritys voi vaatia työntekijänsä vaikka riisuuntumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta.

Kun ministeri Lindénin väite oli ammuttu nopeasti alas mm. työoikeuden asiantuntijoiden lausumissa, ministeri perui 12.2. eduskunnassa toimittajille riisuuntumispuheensa ja sanoi nyt, että "ei tietystikään työnantaja voi vaatia työntekijää riisuuntumaan." Samoin hän kertoi eduskunnan kyselytunnilla 12.2. Lindén: "Kuvailin, väritin, kärjistin, yritin olla huumoripitoinen, ilmeisesti sitä ei sallita." Lex Nokiaa ei Lindénin mukaan kyetä käsittelemään neutraalisti ja objektiivisesti.

Puheenjohtaja Jyrki Katainen riensi hätiin ja sanoen, että "ei kai tässä ketään ole loukattu?" Katainen puolusti Lindéniä myös sanoen, että "totta kai" Lindén jatkaa virassaan. Kun siis ketään ei loukattu Lindénin puheilla, ei hänen tarvinnut pyytää eduskunnan edessä anteeksi puheitaan Kataisen malliin, hän vain perui puheensa. No, kukaan työnantaja tuskin vielä ehti ryhtyä noudattamaan ministeri Lindénin omalaatuista mallia. Ks. kuitenkin kuvaa ylempänä.

Ministerit Lindén ja Virkkunen ovat Jyrki Kataisen valitsemia ministereitä. Katainen valitsi ministeriksi myös ase- ja poliisiministerin eli sisäministeri Anne Holmlundin. Myös Anne Holmlund kuluu Kataisen porukassa "totta kai jatkaa" -ministereihin. Näillä sanoilla Katainen nimittäin puolusti myös Holmlundia yhteensä 21 kuolonuhria vaatineiden Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen 2007 ja 2008. Anne Holmlund näyttää olevan nyt puolueessaan kokonaan lausunnonantokiellossa - tämän kyllä ymmärtää.

Mikä selittää kokoomusministereiden lyhyen ajan kuluessa esittämät möläytykset? Ilmeisesti se, että kokoomuksen viimeaikainen gallup-menestys on noussut ministereille hieman päähän. Ministerit ovat ikään kuin humaltuneet vallastaan, kun kokoomus on noussut yli 25 prosentin gallup-kannatuksellaan valtakunnan selvästi suurimmaksi puolueeksi samaan aikaan kun Sdp:n ja toisen suuren hallituspuolueen eli keskustan kannatus on pudonnut alle 20 prosentin.

Kannattaisi kuitenkin varoa puheitaan, sillä seuraaviin vaaleihin on aikaa vielä kaksi vuotta ja siinä ajassa ehtii vielä tapahtua paljon. Onkin mielenkiintoista nähdä, millaiset ovat seuraavaksi julkaistavat puolueiden kannatusluvut. Ovatko ministereiden varomattomat lausahdukset syöneet kokoomuksen kannatusta ja kuinka paljon?

Mutta osataan sitä muissakin puolueissa. Demareiden kansanedustaja Maria Guzenina-Richardson sanoi Sara-lehdessä äskettäin näin: "Me emme voi sulkea lapsia koteihin ja katsella verhojen välistä keskustalaisten vihamielisesti, että mitä kamalaa siellä ulkona tapahtuu, älkää tulko tänne." Maria ei ole vielä perunut puheitaan eikä esittänyt anteeksipyyntöä keskustalaisille.

Niin, ja sitten meillä on möläytyslistalla vielä tämä pääministerin tapaus. Matti Vanhanenhan meni, voitettuaan Pääministerin morsian -kirjasodan hovioikeudessa, lausahtamaan heti tuomion jälkeen avomielisesti, että no, Ruususen kirjassa ei toki ollut mitään erityistä, vaan hänen yksityiselämästään siinä kerrotut tiedot olivat "aivan harmittomia."

Pääministerin möläytys lienee kuitenkin valtakunnan edun kannalta "aivan harmitonta luokkaa", sillä sehän koski hänen yksityiselämäänsä. Helsingin hovioikeus on päättänyt, että johtavan poliitikon yksityiselämä on valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Älkäämme siis missään nimessä kommentoiko tapausta enempää!

Jäädäänpä (kauhulla) odottelemaan, mitä politiikan möläytysrintamalla seuraavaksi tapahtuu.

tiistai 10. helmikuuta 2009

76. Hovioikeuden tuomio Pääministerin morsian -kirjasta ei vakuuta

Suljettua ja salaperäistä kuten hovissakin...

1. Niinhän siinä sitten kävi kuten jo aiemmin ennakoin! Tarkoitan Helsingin hovioikeuden tänään antamaa tuomiota jutussa Pääministeri vs. Pääministerin morsian. Kun hovioikeus oli tammikuun alussa päättänyt - pääministeri Matti Vanhasen toiveen mukaisesti ja kustantaja Kari Ojalan vaatimuksen hyläten - että hovioikeudessa ei järjestetä julkista pääkäsittelyssä, totesin blogikirjoitukseni 15.1.-09 lopussa, että vieläkö joku tämän jälkeen uskoo, että käräjäoikeuden tuomio ei tulisi muuttumaan hovioikeudessa. Minä en uskonut.

2. Todellakin, Helsingin hovioikeus kumosi tuomiossaan nro 274 (diaarinro R 08/1221) Helsingin käräjäoikeuden 5.3.2008 antaman vapauttavan tuomion ja tuomitsi Pääministerin morsian -kirjan kustantaneen ja julkaisseen Etukeno Oy:n omistajan Kari Ojalan ja kirjan kirjoittajan Susan Ruususen rangaistukseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, Ojalan 60:een ja Ruususen 20:een päiväsakkoon, eli maksamaan sakkoa, Ojalan (60 x 14 euroa) 840 euroa ja Ruususen (20 x 15 euroa) 300 euroa. Tuomitut velvoitettiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä, Ojala 4 260 euroa ja Ruusunen 4 270 euroa. Ojala velvoitettiin suorittamaan Matti Vanhaselle korvaukseksi kärsimyksestä vaaditut 1 000 euroa sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 9 344 euroa.

3. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteet ja siihen perustuvat muut vaatimukset äänestyksen jälkeen kahden lautamiehen äänin. Eri mieltä olleet käräjäoikeuden virkatuomari ja kolmas lautamies olisivat tuominneet Ojalan ja Ruususen sakkorangaistuksiin.
Lautamiehet eivät ole hovioikeudessa lainkaan mukana, mikä on epäjohdonmukaista ja vesittää, kuten blogissani 10.1. totesin, osin tyystin ne perusteet, joihin koko lautamiesjärjestelmä perustuu.

4. Hovioikeuden ratkaisu olla toimittamatta suullista ja julkista pääkäsittelyä on perusteltu tuomiossa täysin puutteellisesti, ja olennainen lainkohta eli oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentti on sivuutettu perusteluissa kokonaan. Hovioikeus on sivuuttanut myös sanottua lainkohtaa koskevat KKO:n ennakkopäätökset. Hovioikeuden sanottu käsittelyratkaisu on selkeässä ristiriidassa noiden ennakkopäätösten kanssa.

5. Ymmärrän hyvin, että kustantaja Kari Ojala on ollut tänään kommenteissaan sitä mieltä, että hän ei saanut hovioikeudessa asianmukaista käsittelyä ja tilaisuutta puolustautua. Ojalan seikkaperäisesti perusteltu pyyntö julkisen pääkäsittelyn toimittamisesta evättiin ja juttu on ratkaistu pääministeri Vanhasen ja syyttäjän toiveiden mukaisesti pelkästään kirjallisen aineiston perusteella.

6. Tänään professori Matti Tolvanen ja viestintäoikeuden ykkösasiantuntijaksi kohonnut oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka ovat jo ehtineet julkisuudessa kehua hovioikeuden tuomion perusteluja. Rikos- ja prosessioikeuden professori Tolvanen Joensuusta on sanonut, että tuomio on niin hyvin perusteltu, että hän voisi käyttää sitä opetusmateriaalina luennoillaan. Minäkin tulen todennäköisesti käyttämään hovioikeuden tuomiota opetustarkoituksessa, mutta en kyllä samassa mielessä kuin Tolvanen, vaan varoittavana esimerkkinä siitä, miten tuomiota ei pitäisi perustella. Jos Tolvanen ja Tiilikka pitävät hovioikeuden tuomiota hyvin perusteltuna, niin sitten he eivät ole kyllä hyvin perusteltuja tuomioita aiemmin edes nähneet.

7. Hovioikeuden tuomio on toki pitkä ja siinä on hyvää se, että hovioikeus viittaa oikeuslähteinään muun muassa korkeimman oikeuden ratkaisuihin - lukuun ottamatta edellä mainittua kysymystä pääkäsittelyn toimittamisesta - ja oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Mutta toisaalta hovioikeuden tuomion perustelut ovat myös pääasian osalta niukat ja sekavat ja niistä puuttuu suurimmaksi osaksi pro et contra -tyyppinen pohdinta hovioikeuden tyytyessä luettelemaan vain tuomion lopputulosta puoltavia seikkoja ja näkökohtia, mutta sivuuttaessa contra-perusteet ja seikat lähestulkoon kokonaan.

8. Hovioikeuden perusteluissa on edetty ikään takapuoli edellä puuhun, sillä heti kärkeen hovioikeus lyö kiinni kantansa kirjassa Vanhasen yksityiselämää koskevista tiedoista ja vihjauksista rangaistavuuden edellytyksenä. Vasta tämän jälkeen tuomiossa aletaan pohtia muita relevantteja kysymyksiä ikään kuin niillä ei olisi lainkaan merkitystä syyksilukemisen kannalta. Tämä hieman takaperoinen perustelutapa vaikuttaa oudolta ja viittaa siihen, että hovioikeus on ensin päättänyt, että kyseessä on rikos ryhtyen vasta sen jälkeen kokoamaan perusteluja kannanotolleen.

9. Outoa on myös tapa, jolla hovioikeus tuomion sivulla 9 tyytyy ainoastaan lakonisesti luettelemaan ne kirjan sivut, joilla sen mielestä on esitetty Vanhasen sukupuolielämään, perhe-elämään, lasten tunteisiin ym. yksityiselämään liittyviä tietoja. Mutta eihän tämä tietenkään riitä, vaan hovioikeuden olisi tullut ainakin esimerkinomaisesti kertoa, mitä kirjassa on näiden tietojen osalta oikeastaan sanottu. Tuomiota lukeva ihminen ei voi muuten päätellä, onko kirjassa todella kyse tiedoista, jotka ovat, kuten laki edellyttää, omiaan loukkaamaan yksityiselämää ja aiheuttamaan kärsimystä. Tämä on minusta selkeä puute hovioikeuden tuomion perusteluissa.

10. Jos ulkopuolinen ihminen haluaisi todella perehtyä siihen, mistä asiassa on kyse, hänen pitäisi hankkia ensin kyseinen kirja ja lukea siitä ainakin ne sivut, joissa hovioikeuden mukaan on esitetty pääministerin yksityiselämää koskevia tietoja. Minullakaan ei ole tuota kirjaa, sillä en aikanaan ostanut sitä, vaan tyydyin selailemaan sitä kirjakaupassa heti sen ilmestyttyä. En osannut kuvitella, että kirjasta syntyisi oikeusprosessi, sillä niin miedoilta ja mitättömän naiiveilta pääministerin yksityiselämää koskevat tiedot kirjaa selaillessa tuntuivat.

12. Tänään sitten ajattelin hankkia kirjan, mutta eihän se enää onnistunut. Riihimäen kaupunginkirjastossa sanottiin, että he eivät ole hankkineet koko kirjaa. Lähin kirjasto, jossa kirja kuulemma olisi saatavilla, on Nurmijärvellä (sic!) ja sielläkin kirja oli juuri nyt lainassa ja siitä oli jätetty seitsemän varausta. Riihimäen kirjakaupoistakaan kirjaa ei löytynyt, toisessa kaupassa hymyiltiin hieman vinosti ja todettiin, etteivät he nyt sentään "kaiken maailman" kirjoja tilaa myyntiin. Kirjaa ei löytynyt edes antikvariaatista, jossa poikkesin. Tilava liike suorastaan pursui hirmuisia määriä vanhoja kirjoja ja pilvin pimein "kaiken maailman" tex willereitä vuosikymmenten takaa, mutta Ruususen kirjasta omistaja tokaisi kuivasti, että kukaan ei ole edes yrittänyt tuoda sitä heille myytäväksi.

13. Olisi siis ollut sangen lukijaystävällinen teko, jos hovioikeus olisi vaivautunut edes joidenkin kirjaan sisältyvien tietojen osalta raottamaan hieman salaperäisyyden verhoa ja kertomaan perusteluissaan, millaisista tiedoista oikeastaan on kysymys. Mistään kielletystä kirjasta ei sentään ole kysymys, ja pääministerin lapsetkin ovat varmaan nyt sen verran varttuneita, ettei heidän tunteitaan ja käyttäytymistään koskevien tietojen julistaminen voine enää aiheuttaa traumoja. Ne uuniperuna-hommathan me kaikki sentään tiedämme!

14. Tavallisella kansalaisella ei ole ulottuvillaan myöskään lakikirjaa, josta hän voisi katsoa, mitä laki oikeastaan edellyttää, jotta syytetty voidaan tuomita rangaistukseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Sen vuoksi tuomioistuimen tulisi ratkaisunsa perusteluissa ainakin tällaisessa harvinaislaatuisemmassa tapauksessa kirjoittaa näkyviin asianomainen rikoslain pykälä, jottei lukijan tarvitsisi lähteä etsiskelemän lakikirjaa kirjastoista tai kirjakaupoista taikka selailemaan sanotussa tarkoituksessa nettiä. Korkein oikeus menettelee säännönmukaisesti näin, mikä helpottaa suuresti lukijan perehtymistä asiaan. Mutta Helsingin hovioikeus ei vaivautunut tuomiossaan näin tekemään, vaan aloitti perustelunsa kertomalla, mitä lain esitöissä on asiasta kerrottu. Mutta tämä ei tietenkään korvaa kirjoitetun lain säännöksen ilmoittamista - Tässäkin olisi Matti Tolvaselle ja kumppaneille hieman osviittaa siitä, miten hyvin perusteltu tuomio tulisi laatia ja mitä puutteita hovioikeuden kyseisessä tuomiossa on.

15. Asiassa on vastakkain kaksi perusoikeutta, sananvapaus ja yksityiselämän suoja, joita ratkaisussa joudutaan punnitsemaan keskenään. Näyttää siltä, että hovioikeus on sivuttanut kyseisen punninnan perusteluissaan liian löysin ja niukoin perusteluin. Ratkaisu ja sen perustelut näyttävät lähtevän siitä, että pääministeri Vanhasta ja hänen yksityiselämänsä suojaa on arvioitu samalla tavalla kuin kenen tahansa ei-julkisuuden henkilön yksityisyyttä. Perusteluissa ei ole riittävästi puntaroitu eikä otettu huomioon, että nyt on kysymys kestojulkkiksesta ja valtakunnan ykköspoliitikosta, jonka täytyy sietää kovaa julkista kritiikkiä ja myös yksityiselämäänsä liittyvien tietojen käsittelyä julkisuudessa laajemmalti kuin tavallisten vanhasten, virtasten ja pulliaisten. Perusteluissa ei ole riittävän painokkaasti huomioitu myöskään sitä, että pääministeri Vanhanen on itse tuonut aktiivisesti esiin uransa alkuvaiheissa perhettään, asumistaan ja muita yksityiselämäänsä liittyviä seikkoja.

16. Jutussa ei ole kyse kunnianloukkauksesta ja siitä, että kirjan sisältämät tiedot olisivat perättömiä, vaan lähtökohtana on ollut RL 24:8, jonka mukaan myös sinänsä totuudenmukaisten yksityiselämää koskevien tietojen levittäminen voi olla rangaistavaa. Toisaalta on lähdettävä siitä, että aivan arkipäiväisten ja harmittomien tietojen paljastaminen ja levittäminen ei riitä toteuttamaan yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevaa rikostunnusmerkistöä. Näin voidaan sanoa, kun otetaan huomioon myös se jo edellä mainittu seikka, että kyse on pääministeristä, joka saa asemansa puolesta varautua kovempaan kohteluun kuin tavalliset ihmiset.

17. Tältä osin minusta olikin aika yllättävää, mitä pääministeri Matti Vanhanen sanoi tänään kommentoidessaan hovioikeuden tuomiota häntä eduskuntatalon takana piirittäneelle sankalle toimittajajoukolle. Pääministeri sanoi aika sanatarkasti näin:

- Sinänsä kirjassa on kyse aivan harmittomien tietojen levittämisestä.

18. Pääministeri siis myöntää, saatuaan hovioikeudelta vihdoin "oikeutta", että Ruususen kirjassa esitetyt tiedot, joiden levittämistä kirjassa Vanhanen ja hänen asiamiehensä ovat aiemmin prosessin kuluessa paheksuneet kovasti kertoen niiden tuottaneen hänelle kärsimystä - Vanhanen saa kärsimyksestään hovioikeuden tuomiolla 1 000 euron suuruisen korvauksen Kari Ojalalta - eivät itse asiassa aiheuttaneetkaan hänelle kärsimystä, koska kyse oli loppujen lopuksi aivan harmittomista tiedoista.

19. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä koskevassa lainkohdassa (RL 24:8) ei teon rangaistavuudelta edellytetä vahingon tai kärsimyksen konkreettista aiheuttamista, vaan riittää, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä. Tiedon tulee kuitenkin loukata yksityiselämää, eli rangaistavaa ei voi olla minkä tahansa yksityiselämää koskevan tiedon paljastaminen. Yksityiselämää ei voida katsoa loukatun, jos ihminen, jonka yksityiselämää tiedot koskevat, selittää avoimesti, että kyseiset tiedot ovat "aivan harmittomia" ja sellaisia, joissa ei ole mitään "erityistä tai poikkeuksellista." Aivan harmittomien tietojen kertominen ei voine olla omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä.

20. Olisiko siis syyte tullut hylätyksi myös hovioikeudessa, jos pääministeri olisi ollut yhtä avomielinen oikeussalissa? Tätä emme voi tietää, sillä Vanhasen pelastukseksi hovioikeus riensi hätiin ja päätti jättää järjestämättä pääkäsittelyn, jossa vastapuoli olisi voinut tentata Vanhasta mm. juuri kyseisestä asiasta ja sen arviointiin vaikuttavista seikoista. Tässä nähdään, mikä merkitys suullisella pääkäsittelyllä olisi voinut jutussa olla. Ehkä hovioikeus on ajatellut, evätessään Kari Ojalan pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta, että sen "valmiit konseptit" voisivat mennä sekaisin, jos Ojala ja hänen avustajansa saisivat vielä hovioikeudessa tilaisuuden tentata Vanhasta kirjan tietojen laadusta ja muista relevanteista seikoista.

21. Helpottuneen oloinen pääministeri laukoi tänään tiedotusvälineille, että hän sai sen, mitä halusi. Niin varmaan saikin - mukaan lukien ne 1 000 euroa "kärsimyksestä" - mutta kysymys kuluukin: tapahtuiko oikeus? Tämä on edelleen kysymysmerkki, ja olisikin toivottavaa, että hovioikeuden tuomiosta valitetaan korkeimpaan oikeuteen. Jutussa on varmasti ennakkopäätöksen aihetta. Korkein oikeus on tosin antanut jo aiemmin sananvapautta ja yksityiselämän suojaa koskevia ennakkopäätöksiä, mutta koskaan aiemmin ei ole annettu ratkaisua, jossa olisi ollut kyse maan johtaviin poliitikkojen kuuluvien henkilöiden yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

22. Korkeimman oikeuden käytännössä trendi on tähän asti ollut melko selvästi sen suuntainen, että yksityiselämän suoja painaa punninnassa sananvapautta enemmän. Tätä linjaa hovioikeus näyttää nyt kritiikittömästi seuranneen. Edes se seikka, että pääministeri oli julkisuudessa valehdellut siitä, miten ja missä olosuhteissa hän oli tutustunut Kuronen-Ruususeen, ei painanut hovioikeudessa mitään. Ilman mitään sen kummempaa pohdintaa hovioikeus tyytyi tokaisemaan, ettei tällä seikalla "ole katsottava olevan yhteiskunnallista merkitystä, koska seurustelusuhde on Vanhasen yksityisyyden ydinalueelle kuuluva asia, jolla ei ole merkitystä arvioitaessa hänen kelpoisuuttaan toimia pääministerin tehtävässä."

23. Mutta asia tuskin on aivan näin yksinkertainen, sillä maan johtavan poliitikon rehellisyydellä, vaikka kysymys olisikin vain yksityiselämää koskevasta seikasta, on merkitystä arvioitaessa hänen uskottavuuttaan yleensä. Eihän Vanhasen olisi tarvinnut kertoa julkisuuteen mitään kyseisen seurustelusuhteen alkamistavasta, mutta hän valitsi toisin ja halusi nimenomaan kaunistella asiaa. Pääministerin tapa valita naisystävänsä netin seurustelupalstoilta kertoo myös selvää kieltä hänen harkintakyvystään, mikä on luonnollisesti myös yhteiskunnallisesti huomionarvoinen asia ajatellen pääministerin harkintakykyä. Kyse ei ole Vanhasen "kelpoisuudesta" pääministerinä - kukaan ei liene edes väittänyt että pääministerin pitäisi erota jupakan takia, koska hän on menettänyt kelpoisuutensa - vaan kyse on siitä, miten ihmiset arvioivat Vanhasen luotettavuutta yleensä ja suhtautuvat hänen mahdolliseen uudelleen valintaansa pääministeriksi seuraavien vaalien yhteydessä. Vanhanenhan on ilmoittanut avoimesti haluistaan jatkaa tehtävässään myös seuraavien vaalien jälkeen.

24. Voi olla, että korkein oikeus ei myönnä valituslupa tai muuta hovioikeuden tuomiota. Siinä tapauksessa on mahdollista, että asia viedään vielä Europan ihmisoikeustuomioistuimeen, jossa on tälläkin hetkellä vireillä useita Suomena koskevia sananvapausasioita. Viimeksi juuri tänään ihmisoikeustuomioistuin julkisti Suomea koskevan langettavan tuomion (Eerikäinen ym. v. Suomi) sananvapautta koskevassa tapauksessa, jossa korkein oikeus oli vuonna 2001 tuominnut erään lehden maksamaan korvausta yksityiselämän loukkaamisen perusteella henkisestä kärsimyksestä (KKO 2001:96). Korkein oikeus oli katsonut, ettei tapauksessa, joka koski törkeästä petoksesta syytettyä henkilöä, ollut kyse yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta eikä lehti olisi siten saanut julkaista tavallisen kansalaisen nimeä ja kuvaa. Ihmisoikeustuomioistuin oli kuitenkin toista mieltä ja katsoi, että lehtijutun aihe oli yhteiskunnallisesti merkittävä ja yleisöllä oli oikeus saada siitä tietoa, joten asiassa ei ollut pakottavaa syytä sananvapauden rajoittamiseen.

25. Ratkaisun saaminen ihmisoikeustuomioistuimesta vie aikaa, joten on mahdollista, että tapauksesta Ojala v. Suomi saataisiin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu vasta joskus vuonna 2013-14, jos asia todella Strasbourgiin vietäisiin. Onko Matti Vanhanen silloin vielä Suomen pääministerinä, on mielenkiintoinen kysymys. Vanhasen tämänpäiväinen voitto hovioikeudessa vahvistanee hänen asemaansa ja suosiotaan ainakin hänen oman puolueensa keskuudessa. Mutta onko kysymyksessä lopulta vain Pyrrhoksen voitto, se nähdään aikanaan.

maanantai 9. helmikuuta 2009

75. Voiko KKO:n jäsen toimia asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä?

Hiihtokelejä on edelleen pidellyt...

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksen hyvää asianajajatavan rikkomista koskevassa asiassa (KKO 2009:10). Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta oli päätöksellään, jonka Helsingin hovioikeus oli jättänyt pysyväksi, määrännyt asianajajalle kuripidollisen seuraamuksen (varoitus) sillä perustella, että hänen katsottiin sanomalehdessä ja kotisivuillaan internetissä julkaisemiensa ilmoitusten sisällön perusteella toimineen vastoin asianajotoiminnan markkinointia koskevia ohjeita ja hyvä asianajajatapaa. Asianajajan menettelyä pohdittiin erityisesti asianajajan sananvapauden kannalta.

2. Ratkaisuselosteen mukaan asianajaja "A" oli vuoden 2006 lopulla Helsingin Sanomissa julkaissut ilmoituksen, jonka otsikkona oli "Sotasyyllisyystuomion purkaminen." Siinä A oli kehottanut sotasyyllisyysoikeuden sotaan syyllisinä tuomitsemien kahdeksan nimeltä mainitun henkilön sukulaisia ottamaan yhteyttä A:han tuomionpurkuhakemuksen laatimiseksi. Sanottu ilmoituksen johdosta yhden sotaan syyllisenä tuomitun eli Väinö Tannerin pojanpoika X otti yhteyttä A:han, joka laati X:n asiamiehenä purkuhakemuksen KKO:lle. Hakemus ei kuitenkaan johtanut tulokseen.

3. Toiseksi A oli internet-kotivisuillaan julkaissut maa- ja vesialueiden omistajille suunnatun kuulutuksen, joka koski Suomen ja Venäjän alueelle rakennettavaksi suunniteltua kaasuputkea. Kuulutuksessaan A katsoi kaasuputken olevan uhka Suomen ympäristölle, puolustukselle ja maa- ja vesialueiden yksityiselle omistukselle. A oli pyytänyt alueella maa- ja vesialueita omistavia yksityisiä ja juridisia henkilöitä ja kuntia ottamaan häneen yhteyttä venäläisiä tahoa vastaan kohdistettavia oikeustoimia varten. A oli ilmoittanut avustavansa kaikkia alueen ja siihen liittyvien alueiden omistajia kaasuputken rakentamisen estämisessä, ellei vastapuoli sitoutunut todelliseen ja aitoon sovinnolliseen ratkaisemiseen.

4. Kuten kaikki asioita seuraavat tietävät, asianajaja A on helsinkiläinen asianajaja Kari Silvennoinen.

5. Asianajajaliiton hallitus päätti saattaa vireille Silvennoista koskevan valvonta-asian sen selvittämiseksi, oliko hän lehti-ilmoituksellaan tai kotisivullaan julkaistussa kuulutuksessa rikkonut rikkonut hyvää asianajajatapaa. Asianajajaliiton hallitus epäili S:n menettelyn rikkoneen hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 2 §:n 2 momenttia sekä asianajotoiminnan markkinointia koskevien ohjeiden pääsääntöä.

6. Vastauksessaan S myönsi julkaisseensa ilmoituksen ja kuulutuksen, mutta kiisti syyllistyneensä hyvän asianajajatavan rikkomiseen. Kysymys oli S:n mielestä ollut asianajajan sananvapauden käyttämisestä.

7. Valvonta-asian käsitteli ensimmäisenä asteena asianajajaliiton valvontalautakunta. Täysistunnossaan 26.4.2007 valvontalautakunta totesi Silvennoisen rikkoneen hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 2 §:n 2 momenttia ja 5 §:ää sekä asianajotoiminnan markkinointia koskevien ohjeiden 1 ja 5 kohtaa ja määräsi Silvennoiselle kurinpidollisena seuraamuksena varoituksen. - Silvennoinen valitti valvontalautakunnan päätöksestä Helsingin hovioikeudelle, jolle kaikkien valvontalautakunnan päätöksistä tehtyjen valitusten ratkaiseminen on keskitetty. Hovioikeus hyväksyi päätöksessään 6.11.2007 valvontalautakunnan ratkaisun perusteluineen. - Silvennoinen valitti hovioikeuden päätöksestä edelleen KKO:lle, joka myönsi valitusluvan ja 9.2.2009 antamassaan päätöksessä perusteli ratkaisunsa hieman eri tavalla kuin valvontalautakunta, mutta päätyi samaa lopputulokseen kuin alemmat instanssitkin. KKO:ssa oli äänestys (3-2), mutta se koski vain päätöksen perusteluja, ei lopputulosta.

8. Ratkaisun lopputuloksen asia on jokseenkin selvä. Asiassa oli kyse sangen epätavallisesta asianajotoiminnan markkinoinnista, jollaista hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet eivät hyväksy eikä asianajajan sananvapauteen voida tässä kohdin menestyksellisesti vedota. Jos Silvennoisen menettely olisi hyväksytty, olisi samanlainen mainonta pitänyt sallia myös muille 1 800 asianajajalle. Kaikki ymmärtänevät, millainen mainosrumba ja sekaannus tästä olisi seurannut.

9. Minua kiinnostaa tapauksessa kuitenkin eräs toinen asia, johon olen aikonut jo aikaisemmin kiinnittää huomiota. Tämän tapauksen yhteydessä siihen tarjoutuu mahdollisuus. Kyse on asianajajaliiton valvontalautakunnan kokoonpanosta ja siitä, voiko korkeimman oikeuden jäsen toimia valvontalaitakunnan jäsenenä.

10. Kiinnitin KKO:n ratkaisuselosteessa huomiota siihen, että siinä mainita, ketkä henkilöt ovat olleet Asianajajaliiton valvontalautakunnassa jäseninä, kun lautakunta on täysistunnossaan tehnyt puheena olevaa Silvennoista koskevan kurinpitoratkaisun. Hovioikeuden jäsenet samoin kuin korkeimman oikeuden jäsenet kyllä mainitaan ratkaisuselosteessa, mutta valvontalautakunnan jäseniä ei. Kuitenkin valvontalautakunta vastaa asianajajan kurinpitoasiassa asiallisesti alinta instanssia eli käräjäoikeutta, sillä asia on pantu vireille lautakunnassa, jonka päätöksestä on valittu hovioikeuteen ja edelleen KKO:een. Kaikissa KKO:n ennakkopäätöksissä, jotka käsitellään ensimmäisenä asteena käräjäoikeudessa, mainitaan aina käräjäoikeuden ratkaisuun osallistuneiden virkatuomareiden nimet. Siksi tuntuu hieman oudolta, että tässä tapauksessa ei ole mainittu ensimmäisenä instanssina toimineen valvontalautakunnan jäseniä?

11. Tiedustelin asiaa valvontalautakunnan sihteeriltä ja korkeimman oikeuden esittelijältä, ja heidän vastauksistaan lautakunnan kokoonpano sitten selvisi. Valvontalautakunta teki täysistunnossaan päätöksensä seuraavassa kokoonpanossa:

- asianajaja Aarno Arvela, lautakunnan puheenjohtaja
- professori Eero Backman
- asianajaja Berndt Juthström
- asianajaja Sinikka Kelhä
- oikeusneuvos Hannu Rajalahti
- asianajaja Markku Sinivaara
- asianajaja Harri Tuure
- hovioikeudenneuvos Marianne Wagner-Prenner

Minun mielestäni korkeimman oikeiden ratkaisukokoonpanossa olisi tullut mainita lautakunnan sanottu kokoonpano. Mutta mikä elin tämä valvontalautakunta oikein on, miten sen jäsenet valitaan ja mitä sen tehtäviin kuuluu?

12. Asianajajien tulee olla ammatissaan riippumattomia, ja tätä riippumattomuutta ilmentää myös Asianajajaliiton autonominen asema suhteessa julkiseen valtaan. Näistä lähtökohdista käsin asianajajien ammatillinen valvonta on lain mukaan uskottu asianajajaliitolle, jonka jäseniä kaikki asianajajat ovat. Liiton hallituksen tehtäviin kuuluu asianajajien toiminnan yleinen valvonta kuten toimistojen tarkastukset ja asiakasvaratarkastukset. Hallitus voi saattaa vireille asianajajaan kohdistuvan valvontamenettelyn, joka voi johtaa asianajajalle annettavaan kurinpitoseuraamukseen (huomautus, varoitus, vähintään 500 ja enintään 15 000 euron suuruinen seuraamusmaksu ti pahimmassa tapauksessa liitosta erottaminen). Valvontalautakunta käsittelee valvontamenettelyssä myös asianajajista tehdyt kantelut - ulkopuolinenkin voi tehdä kantelun - sekä asianajajan ja hänen päämiehensä välisen palkkioriita-asian. Valvontalautakunnan päätöksestä voi valittaa Helsingin hovioikeuteen. Tässä ammatillisessa valvontamenettelyssä ei voida käsitellä vahingonkorvauskysymyksiä.

13. Valvontalautakuntaan kuluvat puheenjohtaja sekä kahdeksan muuta jäsentä ja viimeksi mainittujen henkilökohtaiset varajäsenet. Puheenjohtajan ja viiden muu jäsenen ja heidän varajäsentensä tulee olla asianajajia ja heidät valitsee tehtäväänsä asianajajaliiton valtuuskunta. Kolmen jäsenen ja heidän varajäsentensä tulee olla asianajajakuntaan kuulumattomia oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneita henkilöitä. Nämä kolme "ulkopuolista" jäsentä ja heidän varajäsenensä nimittää valtioneuvosto oikeusministeriön esityksestä, kun ministeriö on ensin saanut asianajajaliiton puoltavan lausunnon ehdokkaiden kelpoisuudesta tehtävään. Jäsenten toimikausi on kolme vuotta. - Asianajajaliitto näyttää siis haluavan "vahtia" tarkasti mainittujen kolmen liiton ulkopuolelta valvontalautakunnan jäseniksi valittavien kelpoisuutta ja siinä sivussa ehkä myös sopivuuttakin.

14. Asianajajakunnan ulkopuolisia jäseniä on kuulunut valvontalautakuntaan ja sitä edeltäneeseen kurinpitolautakuntaan vuodesta 1992; alun perin lautakuntaan kuului kaksi asianajajakunnan ulkopuolista jäsentä. Näistä kahdesta jäsenistä toinen oli tuomari ja toinen oikeustieteellisten tiedekuntien valitsema edustaja. Myöhemmin, kun ulkopuolisten jäsenten lukumäärää nostettiin kolmeen, tuomarikunnasta on valittu kaksi jäsentä ja kolmas tiedekunnista.

15. Miksi valvontalautakunnassa ylipäätään pitää olla mukana tuomareita? Jäsenten kelpoisuusehdot eivät tätä välttämättä edellyttäisi, sillä lain mukaan mainittujen jäsenten tulee olla "asianajajakuntaan kuulumattomia oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneita henkilöitä, jotka ovat perehtyneitä asianajotoimintaan sekä lisäksi tuomarin tehtäviin taikka oikeustieteen yliopistolliseen koulutukseen ja tutkimukseen." Sanonta "tuomarin tehtäviin perehtynyt" ei edellytä, että henkilö toimii tuomarin virassa, vaan riittää, että hän on suorittanut tuomioistuinharjoittelun ja saanut varatuomarin arvonimen. Kun lautakunnan jäseniksi on valittu tuomareita. on ilmeisesti ollut tarkoiutksena, että lautakunnan kokoonpano olisi mahdollisimman arvovaltainen.

16. Alkujaan lautakunnan tuomarijäseneksi valittiin käräjäoikeuden päällikkötuomari, heistä ensimmäinen oli Helsingin käräjäoikeuden laamanni Kauko Huttunen. 2000-luvulla tuomarikunnan toiseksi edustajaksi valittiin ensimmäisen kerran hovioikeuden presidentti, Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen. Korkeimman oikeuden jäsen valittiin ensimmäisen kerran valvontalautakunnan jäseneksi vuonna 2006, jolloin valtioneuvosto nimitti oikeusministeriön esityksestä tehtävään oikeusneuvos Hannu Rajalahden. Toisena tuomarikuntaa edustavana jäsenenä lautakunnassa on tällä hetkellä hovioikeudenneuvos Marianne Wagner-Prenner Rovaniemen hovioikeudesta. Rajalahden nimitys juontanee juurensa siitä, että hän toimi jo Jämsän käräjäoikeuden laamannina ollessaan vuosina 2004-2005 valvontalautakunnan jäsenenä. Minulla ei ole tietenkään henkilökohtaisesti mitään oikeusneuvos Rajalahtea vastaan.

17. Mutta voiko valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsen todellakin toimia asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä, vaikka tehtävä onkin vain sivutoimi? Miksei voisi, kysytään luultavasti. Laki ei näytä estävän korkeimman oikeuden jäsenen tai esimerkiksi hovioikeuden presidentin nimittämistä tehtävään. Esteellisyyssäännöksetkään eivät ole esteenä, sillä selvää on, että valvontalautakunnassa asian ratkaisemiseen osallistunut tuomari ei osallistu eikä lain mukaan voisikaan osallistua lautakunnan päätöksestä tehdyn valituksen käsittelyyn hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa.

18. Kysymystä on kuitenkin syytä tarkastella myös tuomioistuinten ja asianajajien valvontalautakunnan riippumattomuuden kannalta. Miltä asia näyttää ulospäin, jos ylimmän tuomioistuimen tuomari "häärii" sivutoimisesti jäsenenä alimmassa instanssissa eli tässä tapauksessa valvontalautakunnassa? Valvontalautakunta on merkittävä lainkäyttöelin, joka käyttää samantapaista tuomiovaltaa kuin juuri käräjäoikeus. Vaikka valvontalautakunnan määrättävissä lain mukaan olevat seuraamukset eivät ole muodollisesti rangaistuksia, vaan kurinpitoseuraamuksia, ovat nuo seuraamukset asiallisesti rinnastettavissa rangaistuksiin. Mistään mitättömistä seuraamuksista ei olekaan kysymys, kun ajatellaan esimerkiksi 15 000 euron suuruista "sakkoa" eli seuraamusmaksua tai asianajajaliitosta erottamista, joka on asiallisesti verrattavissa virkamiehen viraltapanoon.

19. Valvontalautakunnan jäsenyys on myös aika työteliäs, sillä lautakunta käsittelee vuosittain viitisensataa asiaa. Useimmat asiat ratkaistaan lautakunnan kolmessa kolmijäsenisessä jaostossa, joista jokaisessa on mukana yksi tuomari tai professorijäsen. Palkkioriita-asioita käsittelevät jaoston puheenjohtajana toimii nykyisin hovioikeudenneuvos Wagner-Prenner. Merkittävimmät asiat, kuten juuri nyt esillä olevan asianajaja Silvennoisen "markkinointiasia", käsitellään lautakunnan täysistunnossa. Vuonna 2007 jokainen kolme jaostoa kokoontui kuusi kertaa ja täysistuntoja oli neljä; täysistunnoissa ratkaistiin 15 prosenttia kaikissa lautakunnassa ratkaistuista asioista. Kukin jaosto ratkaisi vuonna 2007 yhdessä kokouksessa keskimäärin 24 asiaa.

20. Tuomioistuinten riippumattomuuteen kuuluu muun ohella oikeusasteellinen riippumattomuus, jolla tarkoitetaan sitä, että alemmat instanssit ovat riippumattomia oikeusastejärjestyksessä ylempänä olevista tuomioistuimista. Käräjäoikeudet ovat riippumattomia hovioikeudesta ja korkeimmasta oikeudesta, eikä tämä oikeusasteellinen riippumattomuus ole ristiriidassa korkeimman oikeuden ennakkopäätösfunktion kanssa, sillä Suomen oikeuden mukaan korkeimman oikeuden ennakkopäätökset eivät juridisesti sido alempia tuomioistuimia.

21. Tuomioistuimien oikeusasteriippumattomuus edellyttää, että eriasteisilla tuomioistuimilla on omat tehtävänsä. Luonnollisesti jokainen tuomari voi toimia samanaikaisesti vain yhdessä instanssissa. Ei voisi tulla kuuloonkaan, että hovioikeustuomari toimisi samanaikaisesti tuomarina myös käräjäoikeudessa. Yhtä mahdotonta on ajatus, että korkeimman oikeuden jäsen voisi toimia tuomarina myös hovioikeudessa tai käräjäoikeudessa. Tämä ei olisi mahdollista edes siten rajoitettuna, korkeimman oikeuden jäsenen osallistuisi alemmassa oikeudessa vain tietynlaisten juttujen käsittelemiseen.

22. Asianajajaliiton valvontalautakunta ei ole tuomioistuin, mutta asiallisesti se käyttää merkittävää lainkäyttövaltaa. Valvontalautakunta on kolmiportaisen valvontajärjestelmän ensimmäinen instanssi, jonka päätöksistä voi valittaa hovioikeuteen ja edelleen valituslupaa pyytämällä korkeimpaan oikeuteen. Valvontalautakunnalla on samanlainen asema ja rooli asianajajien valvonta- ja kurinpitomenettelyssä kuin käräjäoikeudella rikosprosessissa. Kun korkeimman oikeuden jäsen ei voi toimia tuomarina käräjäoikeudessa, on tietenkin johdonmukaista katsoa, että hän ei voi olla myöskään valvontalautakunnan jäsenenä. Merkitystä ei ole sillä, että lautakunnan jäsenyys on "vain" sivutoimi. Ilman nimenomaista lainsäännöstäkin on selvää, että tuomari ei saa pitää sivutointa, joka voisi vaarantaa hänen ja tuomioistuimen riippumattomuutta.

23. Päädyn siis tässä tarkastelussa siihen, että korkeimman oikeuden jäsen ei saisi ottaa vastaan asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenyyttä koskevaa sivutointa eikä hänelle pitäisi myöntää lupaa sanotun sivutoimen vastaanottamiseen tai pitämiseen. Käytännössä valvontalautakunnan tuomarijäsenet "poimii" esiin joko oikeusministeriö tai asianajajaliiton hallitus. Korkeimmassa oikeudessa jäsenen sivutoimiluvasta päättää kansliatoimikunta, johon kuuluvat korkeimman oikeuden presidentti ja neljä oikeusneuvosta.

24. Kaikkien tuomioistuinten tuomarit ovat tältä osin periaatteessa samassa asemassa, mutta korkeimman oikeuden jäsenen kohdalla valvontalautakunnan jäsenyyttä voidaan pitää erityisen komplisoituna asiana. Selvää pitäisi myös olla, ettei hovioikeuden presidentti saisi pitää kyseistä sivutointa. Näillä kahdella tuomarilla on heidän asemastaan johtuen arvovaltainen asema, jonka avulla he voivat arvovallallaan ainakin teoriassa taivuttaa lautakunnan tai sen jaoston jäsenet oman mielipiteensä taakse; tällainen käsitys voi ainakin syntyä ulkopuolisille. Muutoksenhaku valvontalautakunnan päätöksistä hovioikeuteen voi myös menettää osan merkitystään, kun hovioikeus toteaa, että asian ratkaisemiseen lautakunnassa on osallistunut korkeimman oikeuden jäsen tai toisen hovioikeuden presidentti. Sama arviointiin voidaan periaatteessa päätyä silloin, kun asiasta valitetaan korkeimpaan oikeuteen. Kun korkeimman oikeuden jäsenet toteavat, että juu, heidän kollegansa on osallistunut asian ratkaisuun alimmassa instanssissa, he saattavat olla taipuvaisia pitämään valvontalautakunnan ratkaisua jo tällä perusteella oikeana ja kallistua epäselvässä tapauksessa samalle kannalle.

25. Minusta olisi perusteltua, että minkään oikeusasteen tuomarit eivät osallistuisi jäseninä asianajajaliiton valvontalautakunnan toimintaan. Tuomioistuimien jäsenet voivat sitä paitsi valvoa asianajajien toimintaa jo omassa työssään, kuten laki edellyttää (OK 15:10a). Se on tuomareille aivan riittävä vaikuttamiskeino. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että KKO:n jäsentä ei pitäisi nimittää valvontalautakunnan jäseneksi.

26. Tehdäänpä vielä pieni oikeusvertaileva ekskursio naapurimaihimme. - Ruotsissa on käytössä melko samanlainen asianajajien valvontajärjestelmä kuin Suomessakin. Sikäläisen asianajajaliiton (advokatsamfund) kurinpitolautakuntaan (disciplinnämnd) kuuluu puheenjohtajan ja seitsemän muun asianajajakuntaan kuuluvan jäsenen lisäksi kolme ulkopuolista jäsentä. Kukaan viimeksi mainituista jäsenistä ei ole tuomari eikä tuomareita ole tiettävästi myöskään aiemmin kuulunut kurinpitolautakuntaan. Mainituista kolmesta jäsenestä Alice Åström on vuodesta 1994 lähtien valtiopäivillä istunut kansanedustaja (vänsterpartiet), Marie Wahlgren, joka toimi vuosina 2003-2006 liberaalisen kansanpuolueen kansanedustajana, Lundin yliopiston dosentti, ja Lotty Nordling, joka on toiminut aiemmin ulkoministeriön oikeudellisen osaston päällikkönä, sikäläistä kuluttajariitalautakuntaa vastaavan lautakunnan puheenjohtaja. - Norjassa yksikään korkeimman oikeuden (høysterett) tuomari ei ole jäsenenä asianajajien valvontalautakunnassa.

27. Tuomioistuimien ja erityisesti ylimmän tuomioistuimen tulisi suhtautua pidättyvästi jäsentensä sivutoimiin ja etenkin sellaisiin sivutoimiin, josta he saavat palkkaa tai palkkiota. Sivutoimen vastaanottamisessa ja pitämisessä on aina kyse tuomarin etiikasta. Jokaisen tuomarin tulisi tarkoin harkita, millainen vaikutus sivutoimella voi olla yleisön arvioon tuomarin riippumattomuudesta tai puolueettomuudesta taikka tuomarin viranhoitoon. - Näin todetaan Norjassa julkaistuissa tuomareiden eettisiä sääntöjä koskevassa ehdotuksessa.

28. Suomen korkeimman oikeuden jäsenet näyttävät tähän asti olleet persoja välimiestehtävien ja muiden sivutointen vastaanottamisessa. Jokin tolkku sivutoimien haalimisessa tulisi kuitenkin korkeimmassa oikeudessakin olla.