sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

229. Sotasyyllisyystuomiot purettava oikeusvaltion kunnian palauttamiseksi


1. Eilen 13.3. vietettiin talvisodan päättymisen 70 -vuotispäivää. Rauhanehdot olivat kovat, mutta pääasia oli, että Suomi onnistui torjumaan Hitlerin silloisen rikoskumppanin Stalinin aloittaman hyökkäyksen ja onnistui säilyttämään itsenäisyytensä. Jollei Suomi olisi puolustautunut Stalinin hyökkäystä vastaan, meitä olisi odottanut vuosina 1940-1990 sama karmea kohtalo kuin veljeskansaamme virolaisia: kyyditykset Siperiaan, jatkuvat urkinnat, venäläistämistoimet, sivistyksen tukahduttaminen, taloudellinen kurjuus jne.

2. Olemme kiitollisuuden velassa vuosien 1939-1945 sotilaille samoin kuin sotatoimia hyökkäyksen torjumiseksi ja kotirintamalla eri tavoin tukeneille miehille ja naisille. Sankarivainajamme ja sotaveteraanimme ansaitsevat syvän kunnioituksemme. Oma isäni osallistui talvi- ja jatkosotaan ja sen jälkeen vielä Lapin sotaan. Isän veli Johannes kaatui 23.12.1939 Muolaassa 22-vuotiaana.

3. Suomettumisen huippukaudella 1970- ja 1980 -luvuilla, jolloin Suomen poliittinen johto ja virkamieskunnan eliitti ja talouselämän päättäjä olivat syvästi rähmällään Neuvostoliiton edessä ei talvisodan 30- ja 40 -vuotispäivän asianmukainen viettäminen ja sotaveteraanien kunnioittaminen ollut mahdollista. Sotaveteraaneja ja heidän taistelujaan ivailtiin ja sotaveteraani-sanasta tuli taistolaisten keskuudessa samoin kuin NL:n ja DDR:n yhteiskuntia ihannoivien piirissä todellinen haukkumasana. Vielä 2000-luvulla tasavallan presidentti valitsi sotaveteraanien vuosijuhlien sijasta käyntikohteekseen samaan aikaan pidetyn punakapinallisten tilaisuuden.

4. Oikeusministeriön kaksihenkinen työryhmä (Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki) jätti talvisodan 70-vuotispäivää edeltäneenä päivänä 12.3. selvityksen vuonna 1946 sotaan syyllisinä tuomittujen oikeudenkäynnin eli sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mahdollistaneesta lainsäädännöstä, itse oikeusprosessista ja tuomioista oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta (OM:n selvityksiä ja ohjeita 22/2010). Selvityksessä pohditaan erilaisia vaihtoehtoja sille, miten julkinen valta voisi nyt käsitellä tätä jo vuosikymmenien ajan laajan keskustelun ja kritiikin kohteena ollutta oikeudenkäyntiä ja siinä annettuja tuomioita.

5. Selvitys ei itse asiassa sisällä kovinkaan paljon uutta, sillä samoja kysymyksiä ja toimenpiteitä on pohdittu ja käsitelty eri selvityksissä usein aikaisemminkin. Selvitys sisältää jonkinlaisen yhteenvedon asiasta aiemmin kirjoitetusta. Viimeksi sotasyyllisyysasiaa käsiteltiin KKO:n antamassa päätöksessä 17.10.2008 (KKO 2008:94). Sotasyyllisyysoikeuden (SSO) tuomiossa 21.2.1946 rangaistukseen tuomitun Väinö Tannerin (1881-1966) pojanpoika Ilkka Tanner oli marraskuussa 2007 KKO:lle jätetyssä, asianajaja Kari Silvennoisen laatimassa hakemuksessa vaatinut, että SSO:n tuomio puretaan Väinö Tannerin osalta sikäli kuin Tanner oli tuomittu sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain 1 §:n nojalla virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeusrangaistukseen. KKO (oikeusneuvokset Tulokas, Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi päätöksessään, ettei KKO ole toimivaltainen käsittelemään sanottua purkuhakemusta eikä siis ottanut Tannerin hakemusta asiallisesti tutkittavaksi.

6. Olen kommentoinut kommentoinut KKO:n kyseistä päätöstä tuoreeltaan blogissani 20.10.2008 ("KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä"). KKO:n päätöksen perustelut toimivaltansa puuttumisesta ovat tyypillistä tiukan muodollista pykälänikkarointia, jonka tavoitteena on välttyä tutkimasta vaikeita asioita, jos se vain suinkin on mahdollista. Minusta KKO olisi voinut tulkita säännöksiä toisin ja ottaa purkuhakemuksen tutkittavakseen. KKO myöntää kyllä valitusluvan ja ottaa tutkittavakseen sellaisia helppoja "nakkeja" kuin esimerkiksi lesboparin lapsen huoltajuusasian tai lääkärin nännin imemisjutun, mutta epää valitusluvan Jippii jutun - tyyppisissä talousrikosjutuissa.

7. KKO:n päätöksen jälkeen ryhdyttiin jälleen kerran kyselemään ja pohtimaan, olisiko sotaan syyllisinä tuomittujen kunnian palauttamiseksi vielä nyt jotain tehtävissä. Kun kyse oli oikeusministeri Tuija Braxin toimialaan kuuluvasta asiasta, päätti oikeusministeri tehdä samalla tavalla kuin hän on tehnyt lähes aina erilaisissa ongelmatilanteissa: ministeri päätti selvittää asiaa työryhmässä. Työryhmään kutsuttiin vain kaksi jäsentä. Tästä jo ilmenee, että kysymystä ei haluttu todellisuudessa ryhtyä pöyhimään kovinkaan laajasti, vaan työryhmän päätehtävänä oli lähinnä vain yhteenvedon tekeminen aiemmin kertyneestä materiaalista.

8. OM:n työryhmän mukaan SSO:n tuomioita ei voida purkaa, ellei eduskunta säädä lakia, jonka perustella KKO olisi toimivaltainen tutkimaan menettelyn lainmukaisuutta. Tätä vaihtoehtoa työryhmä ei kuitenkaan suosittele. Eduskunta ei voi työryhmän mukaan julistaa sotasyyllisyystuomioita pätemättömiksi. Julkista anteeksipyyntö tuomittujen omaisille ei mietinnön mukaan tarvita, koska tuomitut ja heidän omaisensa ovat jo saaneet"varsin paljon hyvitystä." Työryhmän yhtyy usein esitettyyn ajatukseen, jonka mukaan vain menetetty kunnia voidaan palauttaa, eivätkä sotasyyllisinä tuomitut ole menettäneet kunniaansa.

9. Anteeksipyynnön vaihtoehtona voisi tutkijoiden mukaan olla jokin muu symbolinen ele, esimerkiksi presidentin tai pääministerin lausunto, jolla sotasyyllisyysprosessi todettaisiin oikeusvaltion periaatteiden vastaiseksi. Työryhmän mukaan on myös mahdollista, että katsotaan tähänastisen tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun riittävän asian käsittelemiseksi, jolloin valtiovallan toimenpiteet eivät olisi tarpeen.

10. Oikeusministeri Brax yhtyi mietinnön luovutustilaisuudessa ajatukseen, jonka mukaan presidentti tai pääministeri toteaisi sotasyyllisyysoikeudenkäynnin poliittisen luonteen ja oikeusvaltioperiaatteen vastaisuuden. Tuomioita ei siis purettaisi, mutta ne julistettaisiin poliittisella liturgialla perustuslain vastaiseksi. Kysymys olisi jonkinlaisesta poliittisesta rehabilitaatiosta perinteiseen neuvostotyyliin. Presidentti Tarja Halonen sanoi jo eilen, että ajatus poliittisesta rehabilitaatiosta ja presidentin lausumasta on harkinnanarvoinen asia, jota hän aikoo miettiä.

11. Perustuslakia rikkovat tuomiot jäisivät voimaan, vain tulkinnat vaihtelisivat. Tässäkö kaikki? Pitäisikö meidän tyytyä poliittiseen liturgiaan ja presidentin tai pääministerin ympäripyöreisiin lässyn lässyn lausahduksiin? Ei helvetissä, tähän emme voi ja saa tyytyä, muuten jälkipolvet pitävät meitä kurjina vätyksinä ja idiootteina! Tarvitaan konkreettisia toimia tuomittujen kunnian ja ennen muuta Suomen oikeusvaltion maineen ja kunnian palauttamiseksi.

12. Pääministeri Matti Vanhanen kiirehti heti OM:n julkistamisen jälkeen lausumaan, että sotasyyllisinä tuomitut eivät tarvitse erityistä kunnianpalautusta, koska hei eivät suomalaisten silmissä koskaan menettäneetkään kunniansa. Tämä oivallus ei toki ole Matin oma keksintö, vaan tätä samaa toteamusta on jankutettu vuodeta toiseen ja jankutetaan edelleen kaikilla keskustelupalstoilla. Näin voidaan tietenkin sanoa, mutta toisaalta pitää muistaa, että sotasyyllisyysoikeus ei tuominnut syytettyjä menettämään kunniaansa, vaan heidät tuomittiin pitkiin kuritushuone- ja vankeusrangaistuksiin, joista he myös joutuivat kärsimään osan. Osa suomalaisesta yhteiskunnasta ja ilmeisesti myös eduskunnan äärivasemmistosta on edelleen sitä mieltä, että tuomitut saavat ansionsa mukaan.

13. Tuomittujen kunniaa ei ehkä ole tarvis palauttaa, mutta tämä ei olekaan pääpointti. Kyse on ennen muuta siitä, että oikeusvaltioissa vääriksi havaitut langettavat rikostuomiot ja poliittiset tuomiot tulee oikaista ja purkaa. Sotasyyllisyystuomioiden purkamista vaatii siis, ei ensisijassa tai yksinomaan tuomittujen kunnian palauttaminen, vaan nimenomaan oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen. Juuri oikeusvaltio koki sotasyyllisyysasiassa suurimman kolauksen! On outoa, että tähän tärkeään kysymykseen ei ole joko osattu tai haluttu kiinnittää huomiota. Sotasyyllisyysprosessi oli Suomelle oikeusvaltiona suuri nöyryytys ja häpeä, josta maa ja kansalunta ei ole vieläkään kunnolla toipunut.

14. Katsotaanpa luettelonomaisesti, mitä oikeusvaltioperiaatteita lakia säädettäessä ja oikeutta käytäessä rikottiin:

- Sotasyyllisyysoikeus (SSO) oli perustuslaissa kielletty satunnainen tuomioistuin;
- Oikeudenkäyntiä varten säädettiin perustuslain vastaisesti taannehtiva rikoslaki, johon
tuomio perustettiin;
- Jutun syytettävät valittiin osittain perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuusperiaatetta
loukaten;
- Oikeudenkäynnissä ei noudatettu ihmisoikeuksiin kuuluvaa syyttömyysolettamaa eli periaatetta, jonka mukaan syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen;
- Syytetyille ei annettu asianmukaista tilaisuutta puolustautua, vaan heidän mahdollisuuksiaan puolustautua rajoitettiin;
- Osa oikeuden tuomareista oli ilmeisen jäävejä;
- Tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta ei voitu taata, vaan oikeuteen ja sen jäseneen kohdistettiin ulkopuolista painostusta poliitikkojen ja valtiojohdon taholta.

Karmaiseva määrä mitä räikeimpiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisia! Jopa aina niin varovainen korkein oikeus totesi vuonna 2008, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä rikottiin useita oikeusvaltion keskeisiä elementtejä (KKO 2008:94). Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta perustui oikeusministeri Urho Kekkosen johdolla valmisteltuun lakiesitykseen.

15. Tiedetään toki, että Suomi pakotettiin Neuvostoliiton painostuksesta säätämään sotasyyllisyyslaki ja tuomaan syytettävät oikeuteen, joka ei ollut riippumaton eikä puolueeton. Mutta meidän ei tilisi ajatella, kuten korkein oikeus sanotun ratkaisunsa perusteluissa, että kun Suomi ei vuonna 1945 voinut toimia sodan voittajavaltioiden painostuksen edessä muulla tavoin kuin painostajien tahdon mukaisesti, emme voisi nyt enää tehdä mitään räikeiden oikeudenloukkausten korjaamiseksi. Tuollainen ajatuksenkulku on minusta hämmästyttävää. Pitäisi ajatella niin, että koska oikeudenmukaisuus ei voinut 1945-1946 toteutua, vaan oikeusvaltion periaatteista jouduttiin painostuksen edessä monissa kohdon tinkimään, tulisi asia korjata viimeistään nyt, kun meihin ei enää voida kohdistaa ulkopuolista painostusta. - Vai voidaanko? Tätäkö on pelätty, kun vääryyden oikaisemiselle ei ole tehty eikä rohjettu tehdä mitään?

16. Minusta oikea tapa hoitaa kunnianpalautus niin sotasyyllisiksi tuomituille kuin oikeusvaltiollekin on se, että SSO:n tuomio puretaan KKO:n päätöksellä. Eduskunnan pitää säätää laki - itse asiassa tarvitaan vain yhden tai kahden pykälän muutos ylimääräistä muutoksenhakua koskevaan OK 31 lukuun - joka mahdollistaa tuomion purkamisen yleensä tällaisissa tilanteissa. Kun eduskunta 1945 tosiasiallisesti karkealla tavalla rikkoi oikeusvaltion periaatteita ja sääti taannehtivan lain, pitää eduskunnan myös korjata tuo virhe. Eduskunta ei voi kumota SSO:n sotasyyllisyystuomioita, vaan tämä tehtävä jää ylimmälle tuomioistuimelle eli korkeimmalle oikeudelle. Lainsäätäjän pitää luoda edellytykset purkuhakemuksen tekemiselle ja purun asialliselle käsittelylle. Vain näin toimittaessa menetellään asianmukaisessa ja oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä.

17. OM:n työryhmä on vastustanut edellä mainittua vaihtoehtoa - sen puolesta on puhunut mm. Eero Heinäluoma (sd) - ja katsonut, että jos eduskunta muuttaisi tuomionpurkua koskevaa lainsäädäntöä, sitä voitaisiin pitää KKO:n painostuksena tietynlaiseen lopputulokseen. Oikeusministeri Brax yhtyi tähän näkemykseen. Myös arvonihilistinä tunnettu Jukka Kemppinen on tänään blogissaan tyrmännyt Heinäluoman ehdotuksen pitäen sitä törkeänä KKO:n riippumattomuuden takia. Antamalla tuomion purkuoikeuden KKO:lle poliitikot Kemppisen mukaan kehottaisivat KKO:ta purkamaan tuomiot. Kemppisen mukaan menneisyyttä ei voi muuttaa eikä oikeudellista farssia voi paikata uudella farssilla. Hän toivoo, että poliittis-juridinen menneisyys käsiteltäisiin pelkin puhein.

18. Sotasyyllisyysprosessi ei ollut farssi, vaan kansallinen tragedia, jonka synnyttämä häpeä jätti syvät jäljet kansalliseen itsetuntomme. OM:n työryhmä, Brax, Kemppinen ja heidän peesaajansa esiintyvät asiassa juridis-poliittisina helppoheikkeinä väittäessään, että OK 31 lukuun tehtävällä teknisellä täydennyksellä KKO:ta voitaisiin jotenkin painostaa purkamaan tuomiot. Arvostus KKO:ta ja puolueettomuutta kohtaan ei ole todellakaan näytä kovin suurelta, jos tällaista väitetään. Lainmuutoksessa ei tietenkään mainittaisi sotasyyllisyysoikeudesta tai sotasyyllisyystuomioista mitään, vaan laki laadittaisiin kuten aina yleiseen ja abstraktiseen muotoon. KKO ei sitä paitsi voi ottaa purkuasiaa käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan, vaan siihen vaaditaan hakemuksen tekeminen esimerkiksi oikeuskanslerin toimesta.

19. Presidentin tai pääministerin lausunnolla epäkohtaa ei kuitenkaan voida korjata. Saavathan he toki antaa lausumansa, mutta se ei riitä, vaan oikeusvaltion maineen palauttaminen vaatii tuomion purkamista oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä. Matti Vanhanen meni muuten heti ilmoittamaan, että hän ei aio pääministerinä antaa mietinnössä kaavailtua julistusta tai lausuntoa. Hyvin ymmärrettävää, sillä Vanhanenhan on kohta entinen pääministeri, jonka lähtölaskenta on jo alkanut ja jonka lausumilla on enää merkitystä lähinnä vain maitopurkkiasioissa. Vanhasen kieltäytymisen syy on tietenkin poliittinen, sillä hän pelkää Venäjän valtiojohdon reaktioita asiassa. Tuntuu häpeälliseltä, että valtakunnan poliittinen johto kyyristelee edelleen Venäjän edessä ja haluaa pitää entiset ja edesmenneet syyttömät kollegansa syyllisinä, vaikka juuri nämä pelastivat maan ja sen itsenäisyyden.

20. Presidentti Tarja Halonen yhtyi kuoroon, joka toitottaa toitottamasta päästyään, etteivät tuomitut menettäneet kunniaansa. Oikeusvaltion kunnian palauttaminen ei Halosta tuntunut kiinnostavan. Halonen lupasi kuitenkin perehtyä OM:n selvitykseen ja harkita siinä ehdotetun poliittisen liturgian antamista.

21. En kuitenkaan usko Halosen vilpittömyyteen asiassa. Viittaan perusteluina useissa blogikirjoituksissani presidentti Halosen toiminnasta esittämiini arvioihin. Luulen, että Tarja Haloselle on yksi lysti, miten asia hoidetaan, todellisuudessa hän ei ole siitä kiinnostunut. Jos olisi, niin hänellä olisi ollut presidenttinä jo 10 vuotta aikaa osoittaa kiinnostuksensa ja antaa lausuma, jossa hän olisi todennut sotasyyllisyystuomion olevan oikeusvaltion periaatteiden vastainen. Miksi hän ei ole tätä tehnyt, vaan aikoo vasta nyt "tutustua" asiaan? Vastaukseni on, että Halonen ei ole ollut kiinnostunut koko asiasta. Hän sanoi eilen tulevansa tutustumaan asiaan OM:n mietinnön perusteella. Halosen ei sitä paitsi tarvitse antaa puheena olevaa lausumaa, sillä hänen edeltäjänsä Martti Ahtisaari on sellaisen lausuman omalla presidenttikaudellaan jo antanut. Mutta ei sotasyyllisyysasia Ahtisaarenkaan lausumasta mitenkään korjaantunut.

22. Luultavasti Tarja Halonen ei tule kyseistä lausumaa edes antamaan. Hän pitäisi tapansa mukaan keskustella asiasta ensin Venäjän johtokaksikon eli presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin kanssa, näinhän Halonen teki myös Georgian sotaa koskevassa asiassa. Onko joku todella niin sinisilmäinen, että uskoo näiden herrojen näyttävän Haloselle vihreää valoa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mitätöivän lausuman antamiseen? Ei, kyllä Moskovasta tulisi punaista valoa. Tämän tietäen Halosen ei tarvitse ottaa asiaa Medvedevin ja Putinin kanssa edes puheeksi. Siispä presidentti Halonen kertoo kohtapuolin meille, ehkäpä ensi kesänä pidettävän Seinäjoen maatalousnäyttelyn yhteydessä, että hän on harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että presidentin lausumaa ei tarvita. Halonen katsoo, että hänen mielestään "tähänastinen tutkimus ja yhteiskunnallinen keskustelu" asian tiimoilta riittää, eikä hänen tai yleensä valtiovallan toimenpiteitä asiassa tarvita.

23. Viimeistään tämän jälkeen eduskunnan olisi ryhdistyttävä ja täydennettävä lakia niin, että se antaa korkeimmalle oikeudelle mahdollisuuden sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen, jos sitä haetaan. Korostan vielä kerran: tuomion purkamista vaatii ensi sijassa Suomen oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen, ei niinkään tuomittujen kunnian palauttaminen.

24. Valtiovallan näkyvänä toimenpiteenä tuomittujen elämäntyön tunnustamiseksi olisi minusta paikallaan kaikkia tuomittuja esittävän yhteisen patsaan tekeminen ja pystyttäminen sopivaan paikkaan eduskuntatalon edustalle Svinhufvudin ja Ståhlbergin patsaiden seuraksi. Tämän Ryti, Tanner, Linkomies ja kumppanit ansaitsisivat.

25. Sotasyyllisyyskysymyksestä on julkaistu useita historiallisia ja valtio-opillisia tutkimuksia, muttei vielä yhtään juridista tutkimusta. Sotasyyllisyysprosessi olisi sopiva ja mielenkiintoinen tutkimusaihe esimerkiksi prosessioikeudellisen väitöskirjan tekemiselle. Vaasan hovioikeuden entinen presidentti Erkki Rintala yritti viime syksynä innostaa minua tutkimaan sotasyyllisyysjuttua oikeudelliselta kannalta ja kirjoittamaan siitä kirjan. Rintala lähetti minulle joitakin kopioita edeltäjänsä Paavo Alkion kohta sotasyyllisyystuomion antamisen jälkeen 1940-luvulla laatimista muistioista, joissa Alkio on tutkinut, olisiko tuomio voitu purkaa tuolloin voimassa olleen lainsäädännön perusteella. Havaitsin, että Alkion ideat ja perustelut olivat yllättävän lähellä omia blogissani 20.10.2008 esittämiäni käsityksiä. - En kuitenkaan luvannut Rintalalle ryhtyä tutkimus- ja kirjoittamistyöhön. Se on minua nuorempien tutkijoiden asia.

P.S.

KKO on myöntänyt valitusluvan nännin imemisjutussa, jossa miesgynekologia syytetään potilaansa nännin imemisestä. Sekä käräjäoikeus että Rovaniemen hovioikeus ovat hylänneet lääkäriä vastaan ajetun syytteen, kuten olen blogissani 171/12.20.2009 kertonut. Varmaan Tulokas, Raulos ja kumppanit päättävät pitää nännijutussakin - kuten myös lesboparin lapsijutussa - suullisen käsittelyn. Saa nähdä, toimitetaanko KKO:n suullisessa väitetyn rikollisen teon rekonstruktio?

22 kommenttia:

Kalle kirjoitti...

Oletko sitä mieltä, että KKO:n tulisi purkaa myös iso osa vuoden 1918 laittomista tuomioista? Entäpä jatkosodan aikaiset poliittiset oikeudenkäynnit, tai muut Lindstedtin ja Löytömäen mainitsemat selkeästi oikeusvaltion periaatteiden vastaiset oikeudenkäynnit? Eikö oikeusvaltiossa pitäisi toimia niin, että jos KKO:lle säädetään purkuoikeus sotasyyllisille, tätä oikeutta ei tule ajallisesti tai henkilöllisesti rajata, jolloin se koskisi myös yllämainittuaj tapauksia?

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Heil Jyrki.

Unohdus ja vainajien kunnioitus olisi mielestäni parasta historiallista oikeutta jo lähiomaisia ajatellen. Miksi repiä auki haavoja, jotka ei itseään koske ja oli sen ajan realiteetti! Tuolloin toimittiin ulkoisen uhan- ja pakon edessä tavalla, joka ei ansaitse arvostusta, mutta ei se myöskään ansaitse anteeksipyytelyä sellaisesta "mitä ei ole menetetty" eli kansallinen itsekunnioitus- ja arvonanto veteraanejamme kohtaan, vaikka joitakin heistä on raskaasti koeteltu!

Talvisodan ja ylipäätään sodan muisteloista pitäisi pikkuhiljaa yrittää jo luopua. Ei sitä pidä täysin unohtaa, mutta ei se enään 70 vuoden jälkeen saisi enää olla jokavuotista paatostakaan. Se olisi parasta "kunnian ja oikeusvaltion" palautusta SE!

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin hyvä kirjoitus. Pätevää tekstiä niin juridisesti kuin historiallisesti.

En ole lukenut Lindstedtin OM:n toimeksiannosta tilaustyönä tekemää selvitystä. Mutta siinä kuulema sanotaan, että Suomi syyllistyi hyökkäyssotaan 1941.

Siinähän se tuomio tuli ja sotasyyllisyys vahvistettiin (sic).

Suomi pidättyi hyökkäystoimista siihen saakka, kun neuvostoliitto oli kohdistanut Suomea kohtaan kunnon sotatoimia eli ilmapommitti lukuisia suomalaisia kaupunkeja ja paikkakuntia pommikoneillaan 25.6.1941. Tämä oli myös ennalta ilmoitettu aseveljelle.

Sen vuoksi 26.6.1941 Ryti totesi Suomen olevan sodassa neuvostoliiton kanssa.

Että sellainen hyökkäyssota.

On suorastaan säälittävää, että Lindstedtit ym myyvät itsensä joko halvalla tai tarkoituksella esim. paremman urakehityksen tms. toivossa.

Anonyymi kirjoitti...

Professori Virolainen kirjoittaa
Suomettumisen huippukaudella 1970- ja 1980 -luvuilla, jolloin Suomen poliittinen johto ja virkamieskunnan eliitti ja talouselämän päättäjä olivat syvästi rähmällään ei talvisodan 30- ja 40 -vuotispäivän asianmukainen viettäminen ja sotaveteraanien kunnioittaminen ollut mahdollista.

Professri Virolainen ei tunne tuon aikakaudenkaan realiteetteja. Oliko mm Suomen ja Neuvostoliiton välinen kauppa Suomelle ja sitä käyneille suomalalsille yrityksille epäedullista jostakin ns rähmällään olosta johtuen? Olin mukana Nl-kaupassa vuodesta 1966 alkaen eli jotain uskon tietäväni.

Jali Raita, diplomi-insinööri
Somerolal 15.3.2010

Jyrki Virolainen kirjoitti...

En puhunut idänkaupasta mitään, kyse oli poliittisesta ja kulttuurisesta rähmällään olosta, suomettumisesta.

Siru Pola kirjoitti...

Sotasyyllisiksi tuomittujen tuomiot on purettava ja kunniat on palautettava ja äkisti.

Sitten kun se on tehty, niin pitää palauttaa esimerkiksi enoni enon, Tammisaaren vankileirillä punakapinan seurauksena nälkään tapetun Heikin kunnia. Hänen ainoa rikoksensa sinne joutuessaan oli tiettävästi se, että sattui olemaan Tampereella silloin, kun valkoiset valtasivat Tampereen.

Sitten kun se on hoidettu, niin pitää kunnioittaa enoani, kolmasti sodissamme haavoittunutta, etenkin Taipaleen ja Kollaan taistelujen sankaria. Hänellä on vielä muisti ja ajatustoiminta erinomaisessa kunnossa, vaikka ikää onkin jo 93 v. Hän joutuu hoitohenkilökunnan puutteen vuoksi tekemään tarpeensa vaippoihin, koska ei pääse yhden henkilön auttamana vessaan tarpeilleen. Kahta avustajaa ei häneen uhrata.

Tärkeintä kuitenkin on, että voimavarat suunnataan oikein ja sotasyyllisyystuomiot puretaan. Muut toimet tehdään sitten asianmukaisessa järjestyksessä.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki kunnia toisen maailmansodan suomalaisille sotaveteraaneille. He pelastivat Suomen itsenäisyyden.

Sotasyyllisyys on kuitenkin Suomessa oudolla tavalla väistetty kysymys. Keskustelu tapahtuu kuin Suomi ei olisikaan ollut Hitlerin Saksan aseveli. Juutalaisia luovutettiin sodan aikana Suomestakin Saksaan tuhottaviksi. Tämä oli yksiselitteinen sotarikos. Valloitettuille alueille Venäjän Karjalaan perustettiin keskitysleirejä siviiliväestölle Geneven sopimuksen vastaisesti, jälleen sotarikos. Pohjois-Suomessa toimi saksalainen SS-yksikkö Einsatzguppe Finnland etsien sotavankien joukosta teloitettavia bolsevikkeja. Nämäkin sotarikokset toimeenpantiin Suomen alueella. Tässä joitakin poimintoja.

Suomalaiset johtajatko eivät olleet vastuussa näistä rikoksista?

Oikeusprosessi sodan jälkeen Suomessa oli poliittinen eikä täyttänyt oikeusvaltion periaatteita. Mutta reilussa oikeudenkäynnissä suomalaiset sodan aikaiset johtajat eivät myöskään selviäisi puhtain paperein.

Tuomioiden purkamiseen ei ole näissä olosuhteissa edellytyksiä. Tuomitut eivät ole kiistattomasti syyttömiä. Asiasta olisi tehtävä tutkinta ja jonkinlaisen "totuuskomission" olisi ratkaistava asia oikeusvaltion periaatteita noudattaen. Vain tällä tavalla sotasyyllisyyskysymys saisi historiallisesti kestävän lopullisen ratkaisunsa.

Arhi Kuittinen Finnsanity kirjoitti...

Jos sotasyyllisyysoikeudenkäynti puretaan niin sitten olisi käynnistettävä aito ja julkisesti laaja tutkimus siitä, kuinka mm. ministeri Eljas Erkko ja Ryti päämäärätietoisesti ajoivat Suomea talvisotaan ja sitäkin ennen Saksan liittolaiseksi.

Rytihän puhui talvisota-käsitteestä kauan ennen talvisotaa kuin lapsi joululahjoista.

Talvisota oli viime kädessä Erkon sota, puhtaasti poliittinen valinta uhrata suomalaisia solidarisuudesta "Saksan suuruudelle" ja germaanisille "kulttuurisuhteille".

Miksi ihmiset ovat tietämättömiä historiasta?

Miksi sodan uhreja vieläkin pidetään oikeistolaisen politiikan historiallisina kulisseina?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuten parista viimeisimmästä kommentista näkyy, Matti Vanhanen ei taida olla oikeassa, kun hän sanoi, että sotasyyllisinä tuomitut eivät koskaan menettäneet kunniaansa.

Kuten jo sanoin, osa näistä kaiken maailman vasureista, stallareista ja komukoista kehtaa edelleen väittää, että Ryti, Tanner, Linkomies ne. olivat todella syyllisiä jatkosotaan (vaikka nyt puhutaan lähinnä talvisotaan syyllisistä).

Sotasyyllisyysprosessi ja siinä annetut tuomiot ovat todellinen häpeätahra Suomen historiassa ja oikeusvaltiossa.

Anonyymi kirjoitti...

Taas ne 8 juutalaista ja venäläisten sotavankieen luovutukset "varmaan kuolemaan". Elina Sanan vaahtoamat Suomen suurimmat sotarikokset

Ne 8 olivat paitsi juutalaisia, myös ulkomaalaisia, osa varmuudella rikollista ainesta.

Tuohon maailmanaikaan, niin sodan kuin rauhankin vallitessa ei Suomessa tai muuallakaan turvapaikkoja jaeltu. Vaan palautettiin sieltä mistä olivat tulleetkin eli tässä saksalaisten hallinnassa olleelle alueelle.

Mistää juutalaisten joukkotuhannasta tai siihen osallistumisesta ei siis ollut kysymys.

Venäläisiä sotavankeja etunenässä komissaareja, politrukkeja ja ihan tavallisia sotavankeja kaikkiaan noin 520 ja sattumalta niiden joukossa 49 juutalaista luvotutettiin Pohjois-Suomessa saksalaisten haltuun. Osa tutkivaksi tiedustelusyistä mutta myös vaihdokeiksi saksalaisten vankeina oleviin suomensukuisiin.

Entä sitten, ei niitä teloitettavaksi luovutettu. Ja eipä omatunto ensimmäisenä soimaa NKVD:n ja kommunistisen puolueen murhamiesten puolesta.

Paitsi joillakin suomalaisilla, joilla on tarve nostaa se mitä erilaisimmissa yhteyksissä esille.

Kalle kirjoitti...

Suomen valtionjohto joutui 1941 tekemään valinnan kahden huonon vaihtoehdon välillä. Tukeutua Saksaan ja näin varmistaa, että Neuvostoliitto ei saa päähänsä ryhtyä laajentumaan luoteeseen; tai pysyttäytyä puolueettomana luottaen siihen, että Saksan ei ole järkevää hyökätä Suomeen saadakseen laajemman rintamalinjan Neuvostoliittoa vastaan. Minun käsittääkseni silloinen valtionjohto on poliittisessa vastuussa tekemästään valinnasta.

Oliko valinta sitten oikea vai väärä, sitä emme voi koskaan tietää. Voi olla, että Suomi olisi voinut olla irrallaan maailmansodan loppuvuodet Ruotsin lailla - tai sitten Saksa ja/tai Neuvostoliitto olisivat miehittäneet Suomen. Emme myöskään voi tietää miten Neuvostoliitto olisi käyttäytynyt maailmansodan jälkeen - olisiko meille käynyt kuten vaikka Tsekkoslovakialle.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että valtionjohto olisi - edes nykyisillä sotarikoskriteereillä - syyllistynyt johonkin rangaistavaan tekoon. Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli Stalinin vaatima farssi, ja farssina sitä käsiteltäköön jatkossakin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei, sotasyyllisyysprosessissa ei ollut tietenkään kyse mistään farssista, komediasta tai ilveilystä, vaan kyse oli tragediasta eli murhenäytelmästä.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli tragedia, jonka kohteeksi mielivaltaisin perustein ja syin valikoidut henkilöt haluttiin häväistä ja he joutuivat kokemaan murheellisen kohtalon. Se oli murhenäytelmä myös Suomi-nimiselle oikeusvaltiolle.

Oikeusvaltio-Suomi ei ole toipunut tästä tragediasta. Sen vuoksi sotasyyllisyystuomiot on purettava laillisessa järjestyksessä: laki, purkuhakemus ja KKO;n päätös.

Presidentin tai pääministerin jollakin lausumalla vääryyttä ei voida korjata eikä oikeusvaltion maineen palauttaa. Kyseiset poliitikot eivät ole osoittaneet toiminnassaan tarvittavaa arvojohtajuutta eikä heillä yksinomaan asemansa perusteella arvovaltaa oikeusvaltion kunnian palauttamiseksi.

Puolueeton tarkkailija kirjoitti...

Virolaisen mielestä pitää säätää laki, joka antaa KKO:lle oikeuden purkaa aikoinaan "laittomin" perustein tehdyt väärät sotasyyllisyystuomiot.Tämän lain pitää olla yleinen laki, ilman mainitaa siitä, mitä tuomioita se koskee tai mitkä tuomiot sen perusteella voidaan peruuttaa.

Tälläisestä laista seuraisi sitten vaatimus sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta. Näin varmasti tapahtuisi. Ja vaatimuksia monesta muusta laittoman tuomion purusta myöskin, alkaen 1918 kapinatuomioista, jatkuen 30-luvun muilutusoikeudenkäynteihin ja muihin laittomuuksiin. Osansa saisivat sota-ajan lukuisat "pikatuomiot" karkuruudesta tai pelkuruudesta.Jne.

No sellainen laki takaisi lakimiehille työtä. Työ tietää leipää. <<se on hyvä. KKO:lle tulisi varmasti ruuhkaa. Valituskiellot kasvattaisivat KKO:ta kohtaan tunnettua katkeruutta. Tämä ei olisi hyvä. Eiköhän olisi viisainta unohtaa koko juttu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpön höpön, "Puolueeton tarkkailija"! Olet kyllä kaikkea muuta kuin "puolueeton"!

Minä en ole yhtään sanonut, miten ao. OK 31 lukuun otettava säännös olisi muotoiltava! Se voidaan toki muotoilla niin, että "Tarkkailijan" maalailemat uhkakuvat eivät toteudu.

Pitäisikö minun vielä kirjoittaa kyseinen pykälä lakiin? Kyllä kai nyt OM:n kovapalkkaiset lakineuvokset ja asiassa varmaan kuultavat lukuisat asiantuntijat sen verran osaavat, että kirjoittavat säännöksen siten, ettei se avaa "ovia" kaikenmaailman purkuhakemuksille!

Anonyymi kirjoitti...

Jos kerran itse laki sotasyyllisyysoikeudesta ja rikoksista oli perustuslainvastainen, niin eikö silloin ole selvää että kyseessä ei ollut oikeudenkäynti van teatterinäytelmä lavastuksineen, rooleineen ja käsikirjoituksineen. Näytelmä näyteltiin voittajavaltioiden viihdyttämiseksi (=tyytyväisenä pitämistä). On juristien ammattivirhe luulla, että sotasyyllisysoikeudenkäynti oli oikeudenkäynti tai siihen liittyvät lait oikeasti lakeja.

Ne eivät ole lakeja, mitään oikeudenkäyntiä ei käyty. Mitään tuomioita ei annettu.

Sen sijaan tapahtui laiton vapauden riisto, josta Suomen valtio on vastuussa.

Anonyymi kirjoitti...

Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä on varmasti loukattu kaikkia mahdollisia oikean oikeuden periaatteita. Prosessi oli politiikkaa, osa rauhansopimustamme.

Harmillisinta minusta on se, että ko päätökset syyllistävät Suomen eli meitä kaikkia pidetään edelleenkin talvi- ja jatkosotaan syyllisinä maailman historiassa. Vääryys tulisi siis poistaa, koska suuri osa kansastamme varmasti ei usko, että Suomi aloitti talvi- ja jatkosodan ja olisi sillä tavoin syyllinen. Harmi on se, että viimeksi TP Tarja Halosen juridinen neuvonantaja Jukka Lindstedt on raportissaan OM Braxille todennut Suomen olleen syyllinen hyökkäyssotaan. Saman on todistanut kirjoissaan VT Jukka Tarkka. Suomen syyttömyydestä saa vahvistusta Erkki Hautamäen kirjasta: Suomi myrskyn silmässä.

Mikä siis neuvoksi? Ensiksi meidän tulisi itse vakuuttua siitä, että emme olleet sotaan syyllisiä ja aloittaneet hyökkäyssota. Venäjähän on jo itse pyytänyt anteeksi talvisotaa. Sotasyyllisiä varten tehtiin uusi laki eduskunnassa ja nyt eduskunta voisi anulleerata tuon lain takautuvasti. Kun ei ole lakia sotasyyllisyydestä ja ko tuomioistuimesta, ei voi olla myöskään laillista prosessia. Tuon laittoman prosessin voisi silloin vaikka valtioneuvoston oikeuskansleri kumota.

OT Jukka Lindstedt on erikoinen persoona. Hänestä ja kumppaneistaan on jätetty Helsingin kärjäoikeuteen rikoshaaste pvm 21.11.2009 dnro R 09/10445. Viime perjantaina käräjäoikeus päätti jättää jutun tutkimatta tutkittuaan sitä lähes kolme kuukautta.

Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero

Anonyymi kirjoitti...

Niin lukuisasti, kuin olenkin ihaillut ja suitsuttanut tri Virolaisen viiltävän teräviä analyysejä, nyt joudun esittämään eriävän mielipiteeni. blogisti kirjotitaa nasakasti: "Oikeusvaltio-Suomi ei ole toipunut tästä tragediasta. Sen vuoksi sotasyyllisyystuomiot on purettava laillisessa järjestyksessä: laki, purkuhakemus ja KKO;n päätös." - Minä vain kysyn: Entäs sitten, jos (kun) KKO ei teekään päätöstä! Tai päättää de facto jotain, esim. ettei pura SSO:n päätöksiä, tai suorastaan vahvistaa ne.
Muuten olen sitä mieltä, että niin kiehtova kuin historia onkin, elävä elämä on vielä kiehtovampi, tuo "ikivehmas viherjä" tai miten tämä hern Goethe runoilikaan. Kaikkia maailmanmenneisyyden vääryyksiä ei voida oikaista. Sitäpaitsi jonkin asian oikaisu voi tuoda uusia ongelmia/kysymyksiä/vääryyksiä.
Veikko-setä

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Varmasti KKO purkaisi, ole huoleti, Veikko-setä!
Purkuoikeus voitaisiin antaa vaihtoehtoisesti valtakunnanoikeudelle.

KKO viestitti jo Kari Silvennoisen Väinö Tannerin pojanpojan purkuhakemuksen johdosta antamassaan päätöksessä, että tuomion purkamiseen olisi monia perusteita, jos vain KKO:lla olisi lailliset toimivaltuudet purkaa ja poistaa tuomio.

Toimivaltuuksien antaminen ei ole mikään mahdoton asia, "Missio impossible", vaan kyse on vain lainsäätäjän tahdosta. Kyseessä on tahdon asia.

Löytyykö tahtoa, on jo eri asia. Onko missio "varallinen" itänaapurin reaktioiden pelossa? Halutaanko tuomioita edes "oikeesti" purkaa? Osa porukasta katsoo edelleen, että SSO:n tuomio oli ihan oikea, siitäs saitte, saatuna vie! Tällä kannalla on näköjään Markku Jokisipiläkin.

Sitten on nämä kaiken karvaiset "pilkunnussijaproffat ja -juristit", pikkulegalistit, joka suu vaahdossa ja kynät sauhuten pauhaavat, että vääryyttä ei saa poistaa toisella vääryydellä eikä farssia toisella farssilla!

Minusta olisi vain suuri oikeus ja oikeudenmukaisuus, jos vääryys poistetaan. Tietenkin pikku vippaskonsteja jouduttaisiin lainsäädännössä käyttämään, mutta mitä helevetin väliä sillä on tässä asiassa, jossa oikeudenkäynti pantiin pystyyn ja tuomiot langetettiin mitä törkeimmällä tavalla kaikkia ihmis- ja perusoikeuksia rikkoen.

Okei, ymmärrän, että Suomen oli pakko toimia v. 1945 niin kuin tehtiin, mutta näin tehty vääryys olisi pitänyt luonnollisesti purkaa ja poistaa ja hyvittää heti, kun se oli suinkin mahdollista.

Kekosen itsevaltiuden ja suomettumisen aikakaudella se ei ollut mahdollista, mutta heti kun "Pahan valtakunta", joka oli kaiken takan, oi romahtanut, olisi toimeen pitänyt tarttua välittömästi ja purkaa sotasyyllisyystuomiot.

Mutta vääryyksien oikaiseminen ei ole koskaan liian myöhäistä.

Siru Pola kirjoitti...

Olenkohan ihan väärässä, kun muistelisin, että -18 tapahtumien jälkeen säädettiin laki, jolla joitain henkilöitä vapautettiin tekemistään teloituksista/murhista. Siinähän lienee ollut samaan tapaan kysymys taannehtivasta lainsäädännöstä kuin sotasyyllisyysasiassakin. Mitähän sille asialle voisi tai tulisi tehdä..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mitä Siru Paolan mainitsemalle asialle pitäisi tehdä?

Vastaus: tehkäämme parhaamme.

Mutta ovatko sanotut asiat eli v. 1918 jälkeiset tapahtumat ja sotasyyllisyysasia itse asiassa täysin vertailukelpoiset? Ainakin se ero on, että v. 1945 taannehtivalla lailla nostettiin syyte ja annettiin tuomiot teoista, joita ei ollut väitettynä tekoaikana säädetty rangaistavaksi. Vuoden 1918 tapauksessa tai tapauksissa taas tekijät armahdettiin tai muuten vapautettiin väitetyistä tai todetuista rikoksistaan.

On kai taannehtivaan rikoslakiin perustuvalla syytteen nostamisella ja tuomitsemisella ja toisaalta syytteen nostamatta jättämisellä ja/tai armahtamisella nyt sentään jokin ero?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Erkki (EKL) ihmetteli, että "mitkä ihmis- ja perusoikeudet olivat voimassa 1939-1946"?

Ihmis- ja perusoikeudet ovat universaaleja oikeuksia eikä niistä tarvitse välttämättä säätää pykäliä laissa; Norjassa ei taida vieläkään olla perustuslaissa säännöksiä perusoikeuksista, vaan ne ovat voimassa ja niitä noudatetaan - joskus paljon tarkemmin kuin Suomessa - tavanomaisen oikeuden perusteella.

Ihmisoikeudet nousivat "pintaan" ja niistä otettiin säännöksiä perustuslakiin Ranskan Suuren vallankumouksen jälkeen 1700-luvun lopulla, samoin Yhdysvaltojen perustuslakiin samoihin aikoihin.

Kyllä ne tunnettiin hyvin myös Suomessa! Eihän tämä ollut silloinkaan mikään takapajula.

Kannattaa myös muistaa, että Suomen Laki I:een vieläkin präntätyt Vanhat tuomarinohjeet kirjattiin meillä jo 1500-luvulla Olaus Petrin toimesta, näin väitetään. Niihin sisältyy paljon lainkäyttöä ja oikeudenkäyntiä koskevia ihmis- ja perusoikeustyyppistä normistoa.

Tuomioistuimen riippumattomuus on sekin perusoikeus, jota kaikkien muiden valtaapitävien tahojen ja erityisesti eduskunnan ja maan hallituksen tulee kunnioittaa.

Jo vuoden 1919 hallitusmuotoon (HM) eli perustuslakiin sisältyi nimenomainen säännös tuomioistuimien riippumattomuudesta. Jokaisella oli jo tuolloin oikeus oikeudenkäyntiin riippumattomassa tuomioistuimessa.

Sotasyyllisyysoikeus (SSO) oli irvikuva riippumattomasta tuomioistuimesta. Se ei ollut vakinainen ja sen puolueettomuutta ja itsenäisyyttä rikottiin kaikin mahdollisin keinoin. SSO pakotettiin antamaan tietynlaisia tuomioita. Jos ei olisi annettu, niin ryssä uhkasi Suomea sodalla!

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Kiitos vastauksesta!
(EKL)