perjantai 29. huhtikuuta 2011

425. Vähemmistövaltuutettu ilmiantoi kansanedustaja Hakkaraisen rasistisesta lausumasta

Valtiopäivämies sahallaan

1. Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet on pyytänyt valtakunnansyyttäjää tutkimaan kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) lausuntoja. Hakkarainen antoi kolme päivää sitten eli viime tiistaina Helsingin Sanomille videohaastattelun, jossa hän vähemmistövaltuutetun mielestä ilmaisi mielipiteitään rasistisesti ja ihmisarvoa loukkaavasti.

2. Biaudet: "Hakkaraisen lausunnot maahanmuuttajista, turvapaikanhakijoista, ihonväriltään tummista ihmisistä ja muslimeista ovat sekä panettelevia että solvaavia. Niistä voi saada harhaanjohtavasti kuvan siitä, että tiettyyn kansanryhmään kuuluvat henkilöt ovat rikollisia ja alempiarvoisia".

3. Biaudet on pyytänyt valtakunnansyyttäjää arvioimaan, täyttävätkö Hakkaraisen lausunnot jonkin rikoksen tunnusmerkit. Rikosnimikkeenä voisi hänestä olla kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

3. Mitä Hakkarainen sitten tarkkaan ottaen sanoi HS:n videohaastattelussa 26.4. eli viime tiistaina? Jokseenkin sanatarkasti näin:

– Tuo maahanmuuttohomma pitää saada kuriin, ettei täällä ruveta rosvoja elättämään. Pikakäännytyslaki heti voimaan.
– Viitasaarella on yks kaveri, sen poika on rajalla. Se sano että neekeriukko tullee sinne ja sanoo turvapaikka. Se ei osaa mitään muuta suomea, ja heti ollaan sisällä.
– Ja kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kyykkii tuolla ja huutaa. Kahtokaahan, minareetti on kohta tuossa ja ukko huutaa siellä tolpassa Ööö, ööö, ööö!. Aamusella viiden aikaan aloittaa, sitä on mukava kuunnella.

4. Aika pahaltahan tuo kuulostaa! Minusta tuollaista puhetta voisi hyvin pitää rikoslaissa tarkoitettuna vihapuheena tai kiihottamisena kansanryhmään vastaan (RL 11:10). Joka tapauksessa asia on todella tutkinnan arvoinen. Kansanedustajallekin kuuluu sananvapaus, mutta sananvapaudellakin on rajansa.

4. Mutta suojaisiko Hakkaraista tässä tapauksessa perustuslaissa säädetty parlamentaarinen koskemattomuus? Perustuslain 30 §:n 2 momentin mukaan kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään 5/6 annetuista äänistä on kannattanut. Mainitussa lainkohdassa on kysymys kansanedustajan rikosoikeudellisesta koskemattomuudesta eli immuniteetista.

5. Mainittu säännös on peräisin niiltä kansanedustuslaitosten alkuajoilta, jolloin jokainen edustaja saattoi hallitsijan taholta odottaa kostotoimenpiteitä eduskunnassa esittämiensä mielipiteiden vuoksi. Suomessa oli tällaiseen varovaisuuteen aivan erityinen syy Venäjän vallan aikana. Demokraattisen järjestelmän vallitessa kansanedustajan immuniteettia ei sen sijaan olisi tarvetta pitää niin vaikeasti kumottavana kuin mitä PL 30 §:n 2 momentin mukaan on asian laita. On toki paikallaan, että edustajaa ei voida vetää mistä tahansa pienestä huomaamattomuudessa tai hyvässä uskossa esitetystä virheellisestä edesvastuuseen, mutta toisaalta saattaisi olla paikallaan, että kansanedustajat eivät voisi möläytellä mitä tahansa parlamentariseen koskemattomuuteensa vedoten.

6. Hakkaraisen tapauksessa mainittu PL 30 §:n 2 momentti ei kuitenkaan tule sovellettavaksi. Hakkaraisesta oli tosin ilmeisesti jo ehtinyt tullut kansanedustaja ennen kuin HS häntä eduskuntatalossa haastatteli ja hän antoi kyseisen "neekeri-ukko" -lausuntonsa. Ehdokkaasta tulee virallisesti kansanedustaja, kun hänen saamansa valtakirja on oikeuskanslerin toimesta tarkastettu. Mutta valtiopäivät, johon PL 30 §:n 2 momentissa nimenomaan viitataan, avattiin juhlallisesti vasta eilen eli 28.4., siis kaksi päivää sen jälkeen, kun Hakkarainen oli möläytyksensä videolle kakaissut.

7. Hakkarainen ei voi puolustukseen vedota, toisin kuin on jo ehditty väittää, siihen, että hän puhui neekeriukosta vain sen, mitä hän oli kuullut joltakin toiselta henkilöltä. Hakkarainen ilmiselvästi hyväksyi viitasaarelaisen kaverinsa - sen jonka poika on töissä "rajalla" - esittämän arvion "neekeriukosta, joka on heti sisällä."

8. Tuoreille persujen edustajille tuntuu sattuvan ensimmäisellä viikolla eduskunnassa kaikenlaista. Ikäpuhemies Kauko Tuupainenhan möläytti puhemiehen vaalien yhteydessä "noloja" tokaisemalla ilmeisesti erästä tuntemaansa naiskansanedustajaa tarkoittaen jotakin epämääräistä "fyysisistä töistä" kyseisen edustajan ollessa juuri pudottamassa äänestyslippuaan Tuupaisen valvovan katseen alla äänestyslippupönttöön. Eivätkö uudet persut oikein hallitse uutta tekniikkaa ja osaa varoa sanomisiaan, vai mistä oikein on kysymys?

9. Joka tapauksessa on outoa ja täysin ennenkuulumatonta, että kansanedustaja, joka väittää olevansa ensimmäisellä Helsingin reissullaan ja käyttävänsä toista kertaa elämässään solmiota, joutuu heti ensimmäisenä viikolla ilmiannetuksi ja epäillyksi vakavasta rikoksesta. Vieläpä rikoksesta, joka perustuu nimenomaan hänen uudella työpaikallaan eli eduskuntatalossa antamaan haastatteluun.

9. Jussi Halla-aholla sen sijaan tuntuu menevän paljon paremmin. Hän oli syytteessä samannimisestä rikoksesta, josta vähemmistövaltuutettu on nyt ilmiantanut Teuvo Hakkaraisen, mutta sekä käräjäoikeus että hovioikeus hylkäsivät sanotun syytteen. Halla-aho sai kuitenkin sakkotuomion uskontorauhan rikkomisesta. Tämä ei estänyt Timo Soinia valituttamasta Halla-ahoa maahanmuuttoasioita käsittelevän hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi. Tämä on jakanut mielipiteitä eduskunnassa ja sen ulkopuolella. Toiset ovat pitäneet Soinin valintaa nerokkaana ratkaisuna, toiset taas ovat katsoneet, ettei Halla-aho ole sanottuun tehtävään rikosjutun ja hänen blogissaan ilmaisemien maahanmuuttovastaisten mielipiteidensä takia lainkaan sopiva. Halla-aho itse katsoo olevansa nyt tehtävässä, joka on kuin valettu hänelle, ministeriksi hän ei edes halua. Olisiko edes päässytkään?

10. Alex Stubbia mukaillen Jussi Halla-aho voisi nyt sanoa: Mä ole nyt mun ihanneduunissa, josta mä olen aina haaveillut.

11. Mutta mitä sanoi Teuvo Hakkarainen, kun toimittaja kysyi, tulisiko hänelle kenties joskus vielä ikävä takaisin sahalleen? "Minulla on jo nyt ikävä sinne", vastasi Hakkarainen 26.4.

81 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Biaudet tiedotteessa sanotaan näin:

- Kansanedustaja Hakkaraisen rasististen lausuntojen moitittavuutta lisää merkittävästi se, että hänen tiedossaan on ollut, että hänen esittäessään lausunnot valtakunnalliselle medialle, ne saattavat levitä laajastikin.

Perustuslain 12 §:n turvaama sananvapaus suojaa avoimeen demokratiaan kuuluvaa poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua, sekä vapaata tiedonvälitystä. Sananvapauden ytimeen kuuluu poliittisten päättäjien, ja aivan korostetulla tavalla kansanedustajien, oikeus ilmaista mielipiteitään.

Toisaalta poliittinen sananvapaus, mukaan lukien kansanedustajan oikeus ilmaista mielipiteitään, ei ole absoluuttinen. Yksi keskeisimmistä poliittista sananvapautta rajoittavista säännöksistä on rikoslain 11 luvun 10 § kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, joka kieltää niin sanotun vihapuheen ehdottomalla tavalla kaikilta henkilöiltä. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on ratkaisuissaan ottanut kantaa sananvapauden ja vihapuheen väliseen rajanvetoon. EIT on selkeästi todennut, ettei vihapuhe ansaitse ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan sananvapauden suojaa.

Anonyymi kirjoitti...

– Tuo maahanmuuttohomma pitää saada kuriin, ettei täällä ruveta rosvoja elättämään. Pikakäännytyslaki heti voimaan.

Hakkarainen ilmaisi huolensa romaniongelmaan ja turvallisista maista tuleviin turvapaihanhakijoihin. Hiljattain mm. Helsigin hovioikeus katsoi, ettei neljä näpistystä ja yksi varkaus riittänyt romaninaisen käännytykseen. Maahanmuuttovirasto ja poliisi saivat siten nenilleen oikeudessa.

– Viitasaarella on yks kaveri, sen poika on rajalla. Se sano että neekeriukko tullee sinne ja sanoo turvapaikka. Se ei osaa mitään muuta suomea, ja heti ollaan sisällä.

En haluaisi olla tuon Viitasaarelaisen kaverin poika. Rajavartiolaitoksen esikunta lienee jo aloittanut esitutkinnan ja sopivaa pykälää etsitään RL 45 luvusta. Toki turvapaikka-anomus "estää" kaiken rikostutkinnan maahantulijan kohdalla, mutta siitä huolimatta...

– Ja kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kyykkii tuolla ja huutaa. Kahtokaahan, minareetti on kohta tuossa ja ukko huutaa siellä tolpassa Ööö, ööö, ööö!. Aamusella viiden aikaan aloittaa, sitä on mukava kuunnella.

Jostain syystä en ole kiihottunut kansanryhmää vastaan. Pitäisin lähinnä naurettavana, jos (minkään) valtakunnansyyttäjä lähtisi mukaan tähän pelleilyyn, joka menee lähinnä "maanläheisen" (junttimaisen) sanailun piikkiin.

Ei helv*tti, pystyttäkää joku äkkiä se nyrkkeilykehä puhemiehen pöntön eteen. Tämä menee _muuten_ liian naurettavaksi.

-KS

Anonyymi kirjoitti...

Kansanedustaja Hakkarainen lausui suoria mielipiteitään, mutta ei kehottanut eikä yllyttänyt.

Jos minä sanoisin, mitä en sano, että meidän pitää kiikuttaa epäpätevä tasa-arvovaltuutettu muurahaispesään istumaan niin saattaisin langeta yllytyksen syntiin.

Frank

Anonyymi kirjoitti...

Ollaankohan me nykyään aivan liian herkkähipiäisiä? Minun aikani kouluopetuksessa neekeri oli neekeri, joka asui tai oli kotoisin Afrikasta, ja sitä se on minulle tänäkin päivänä.

Ei siihen liity mitään negatiivisesti värittynyttä asenteellisuutta. "Neeekeri" on suomen kielen sana, joka kuvaa mustaa, Afrikasta kotoisin olevaa ihmistä. Kuka on tehnyt siitä haukkumasanan?

Puolueeton tarkkailija kirjoitti...

Kysehän on selkeästi kehä kolmosen sisäpuolisen helsinkiläisen kantelusta maaseudun suomalaisen normaalia kielenläyttöä vastaan. Ovat siellä Hesassa niin pirun herkkiä maaseudun kielenkäytölle. Tavallisen ihmisen Suomen kieltä ei suvaita lainkaan.

Kait pitäisi yliopistossa suoritettu kielikoe säätää, jotta kansanedustaja voisi käyttää perustuslaissa säädettyä sananvapauttaan. Ja vielä blogistikin ilkeää painottaa kansanedustajalle säädetystä tavallista suuremmasta sananvapaudesta.

Tavallisen ihmisen on parasta olla ihan hiljaa, vaikka kuinka tekisi mieli puhua tosiasioita. Kyllä hesalaistenkin olisi hyvä edes joskus pistäytyä Lande-Suomessa, jos ei muuta niin opettelemassa tavallisen suomalaisen kielenkäyttöä. Aina siitä ei löydy yliopistokoulutuksen kiillettä.

Anonyymi kirjoitti...

Hakkaraisen lausumassa oli kysymys kuitenkin muustakin kuin tuosta "neekeristä."

Anonyymi kirjoitti...

Huomattakoon, että Timo Soinikin piti Hakkaraisen lausuntoa sopimattomana. Ei hän muuten olisi pitänyt Hakkaraiselle eilen puhuttelua eduskunnassa.

mulcero kirjoitti...

"7. Hakkarainen ei voi puolustukseen vedota, toisin kuin on jo ehditty väittää, siihen, että hän puhui neekeriukosta vain sen, mitä hän oli kuullut joltakin toiselta henkilöltä. Hakkarainen ilmiselvästi hyväksyi viitasaarelaisen kaverinsa - sen jonka poika on töissä "rajalla" - esittämän arvion "neekeriukosta, joka on heti sisällä.""

Ja mikäs ero tässä on johonkin bloggaajaan, joka lainaa toisen tuollaisen lausuman omalle sivulleen?

Ja mitä tulee sananvapauteen, niin sellanen on joko rajaton tai sitä ei ole ollenkaan. Kiinassakin on rajoitettu sananvapaus, mutta eipä sille täällä järin paljoa arvoa anneta.

Ja aivan yhtä hyvin tämä vuoden 2007 SDPn vaalimainos olisi kiihottamista kansanryhmää vastaan ja heidän esittämistään rikollisina tms..

http://www.youtube.com/watch?v=xshAd3Nitfw

Vai eikö yrittäjät ole kansanryhmä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Bloggaaja ei hyväksy kyseistä lausumaa.

Anonyymi kirjoitti...

Laitetaan kansa linnaan, kun tuntemistani miehistä ainakin 70 % ja naisista 30 puhuu kuten Hakkarainen. Toteutuu se ikiaikainen haave että herrat tekevät työt kun on ne keksineetkin.

Anonyymi kirjoitti...

Kylä kansa tietää! Mutta tietääkö se, mikä on vihapuhe ja miksi se on säädetty rangaistavaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Se on ihan sama, tuleeko sinne rajalle "Neekeriukko/-akka Afrikasta", "Sergei Hanti-Mantinskista", "Ping Pong Kiinasta", jne...

Varsinkin jos ne sanoo SEN sanan(turvapaikka, suomeksi tai vaikka enklanniksi), niin ovat samalla lailla sisällä.

PS. Ja kuka perkele sitä haluaisi herätä "multikulttuuriseen herätyskelloon"?
Ulkomaat on erikseen, SIELLÄKIN pitää olla "Maassa maan tavalla".

Kumitonttu kirjoitti...

Jos oikeus sanoa oma mielipiteensä on noin vaikea hyväksyä, jopa professorin ymmärtää, niin en yhtään ihmettele, että kansa jakautuu kahtia. Jos kahtiajakautuminen on tavoite, niin ymmärrän tällaiset purkaukset. Jos ei ole, niin suosittelen noudattamaan vanhaa sanontaa, että viisaampi antaa periksi.

Anonyymi kirjoitti...

Iltapäivälehti oli tehnyt ikäpuhemies Tuupaisen kommentista omituisen ”kärpäsestä härkänen” -jutun, jonka mukaan ”kansanedustajien työhistoriaa pilkattiin puhemiehen vaalissa”.

Saman linjan uutisointia sitten ilmeisen tarkoitushakuisesti jatkettiin toisella jutulla, kun lausujan henkilöllisyys seuraavana päivänä ”paljastui”. (Toimittajallahan lausujan henkilöllisyys todennäköisesti oli tiedossa jo ensimmäistä juttua kirjoittaessaan – ensimmäinen juttu oli vain alkunostatusta tulevalle toiselle jutulle.)

Tuupaisen itsensä mukaan kommentti (”Kansanedustajille vihdoin fyysistä työtä.”) ei ollut osoitettu erityisesti kenellekään tietylle kansanedustajalle, joka tietysti käy melko ilmeiseksi jo käytetystä monikkomuodosta. Hankalapa kommenttia myöskään on ymmärtää kenenkään edellisiä työhistorioita koskettavaksi. Olipahan nyt vain yleinen humoristiseksi tarkoitettu lohkaisu, jonka avonainen mikrofoni nappasi.

Ymmärrän Tuupaisen kommentin tarkoituksen siten, että uudet kansanedustajat olivat viettäneet eduskuntataloon tutustuessa jo tovin jos toisenkin, mutta kyseiseen äänestykseen saakka lähinnä kuunteluoppilaina. Ensimmäisestä äänestyksestä tositoimet ja varsinainen kansanedustajan työ vasta alkoivat, jonka Tuupainen kommentissaan noteerasi.

Pidänkin täten vähän omituisena – ja myös melko tarkoitushakuisena – ison numeron tekemistä Tuupaisen kommentista valtakunnanmediassa, tai asian esittämistä sellaisessa pahansuovasti vihjailevassa valossa kuin nyt on esitetty. Tarkoituksellista väärinymmärtämistä? Vaalituloskiukuttelua?

Hakkaraisen juttu on sitten asia erikseen, ja harkitsemattomasti möläytetty. Mutta siitäkin ilmeisesti yritetään paisutella nyt vähän isompaa juttua kuin mihin asiassa todellisuudessa olisi meriittejä. (Toisaalta itse asia on poliittisen keskustelun piiriin kuuluva – äänestettiinhän Sveitsiinkin 2009 uusien minareettien rakennuskielto.)

heikki rönkkö kirjoitti...

Hain parisen viikkoa sitten Welholta lätkämatseja katsoakseni tv:n maksukortin. Kun siihen sai paketissa seitsemän muutakin kanavaa, niin otin kielitaidon verestämiseksi mukaan italialaisen Rai Unon.

Kultturi on siellä ihan eri planeetalta. Jos sitä tähän Hakkaraisen tapaukseen soveltaisi, niin tällaiset ehkäistäisiin etukäteen tv1:n keskusteluohjelmalla jossa asiantuntijat pohtisivat maahanmuuton kysymyksiä. Ja sitä tulisi suorana joka arki-ilta parhaaseen katseluaikaan parisen tuntia!

heikki rönkkö kirjoitti...

edelliseen piti lisäämäni että italialaiset eivät jättäisi asiaa oikopäätä yhden byrokraatin arvioitavaksi koska suhtautuvat omiin hakkaraisiinsa lähtökohtaisesti ymmärtäen periaatteella "viehätysvoima on sitä, että osaa kuulla myöntävän vastauksen, vaikka ei olisi esittänyt selvää kysymystäkään". Eikös meillä kansa sano saman asian, että maassa maan tavalla?

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole tullut vielä vastaani sitä näkemystä, että nyt alkaa paljastumaan Suomemme jakaantuminen ja eriarvoistuminen jo kahdessakin suhteessa: ei vain taloudellisesti vaan myös sivistyksellisesti.

JarMom kirjoitti...

Oikeusoppineet syyttivät Karia hänen somaliaiheisista pilapiirroksistaan.

Kari iski takaisin tällä kuvalla:

http://i41.tinypic.com/34gv60n.gif

Kyllä tähän maahan kaikenmaailman "oikeusoppineita" riittää. Nauretaan niille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Klara Vappen, köike mualima öigesöppinud!

Anonyymi kirjoitti...

Ennen meillä oli sentään vielä Kari S., Kari Kuuva ja. Kari S. Tikka, aga nyt meil on vain Kari Rajamäki.

jotu karjalainen kirjoitti...

Hakkarainenhan puhui vain sydämmestään.

Tämän epäpätevän Biaudetin ulostulo asiassa on juuri sitä huttua mistä perussuomalaisten hurja suosio voimansa ammentaa.

Tapsa kirjoitti...

Ei nimi miestä pilaa, jos ei mies nimeä.

Tämä vanhan kansan viisaus vain vastauksena kysymykseen, mikä siitä n-sanasta on tehnyt haukkumasanan.

Toinen fiksu sanonta: Mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei voi olla lakikaan.

Jos todella noista Hakkaraisen puheista saa syytteen - ja vieläpä tuomion - niin tämän maan herroilta on kadonnut se vähäkin järki, joka niillä ennen on ollut.

Lauseita täytyy lukea kuin piru raamattua löytääkseen niistä kiihotusta kansanryhmää kohtaa. Täällä on jo ansiokkaasti käsitelty asiaa, joten tyydyn vain muutamaan huomioon.

Ensimmäisessä lauseessa Hakkarainen esittää hyvin perustellun huolen siitä, että tänne pääsee muiden maahanmuuttajien ohella myös rikollista ainesta.

Mistä alkaen tällaisen huolen esittäminen on katsottu rikokseksi?

Toisessa lauseessa Hakkarainen kertoo kuulleensa, että maahan tulee turvapaikan hakijoina kielitaidotonta väkeä mm. Afrikasta, ja että he kaikki pääsevät sisään turvapaikanhakijoina.

Eikö tämä ole totta? Ja vaikkei olisikaan, mistä alkaen tällaisen huolen esittäminen on katsottu rikokseksi?

Kolmannessa lauseessa Hakkarainen esittää huolensa muslimien julkisesta uskonharjoittamisesta ja mahdollisesta minareettien rakentamiseta, sillä hänestä se ei sovi maamme tapoihin ja on häiritsevää.

Mistä alkaen tällaisen huolen esittäminen on katsottu rikokseksi?

Ja mitä tulee Hakkaraisen puhetapaan ja sanavalintoihin: mistä alkaen kansalaisten asiallisten huolien esittäminen kärjekkäällä tavalla katsottu rikokseksi?

Jos emme pysäytä noita viherfasisteja nyt, elämme kohta poliisivaltiossa, jossa vallanpitäjät määräävät, millainen kritiikki on sallittua ja millainen rikollista.

Tällaisia valtioita on olemassa.

Raimo kirjoitti...

Biaudet sai virkaansa erivapauden, hänellä ei ole viran edellyttämää akateemista loppututkintoa. Eikä viisautta, hän edustaa rkp:tä, eikä pyrikään olemaan tasapuolinen.

Korkeintaan 6 kk Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset eivät maksa Suomen tuloveroa penniäkään! Siksi Suomessa on kymmeniä tuhansia ylimääräisiä työttömiä, koska heidän työnsä vie verottomasti työskentelevä vierastyöläinen, erityisesti rakennusalalla.

Euro valuuttana saattaa romahtaa lähivuosina Kreikan, Portugalin ja Italian ylivelkaantumisen vuoksi. Jo syksyllä 2010 on pakko tehdä jotain (esim. erottaa eurosta ongelmamaat) Espanjan joutuessa vuorostaan sijoittajien pörssikeinottelun uhriksi. Velkakriisi on vasta alkamassa, ei loppumassa. Suomi on jo nyt sijoittanut miljardeja euroja velkaantuneiden ulkomaiden tukemiseen. Hyvinvointivaltio lopulta romahtaa.

Kaksikielisyys maksaa Suomelle 1-4 miljardia euroa vuodessa.

Ruotsalaismielisyyteensä kaatuivat presidentit Relander ja Svinhufvud. - Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

lyyxem.freehostia.com/1930.htm

Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkotti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

http://suomenmaa.bravehost.com/

Anonyymi kirjoitti...

Oliko se erityisesti tämä joka alensi jonkun ihmisarvoa?

Tämähän on täyttä faktaa ja muslimien itsensä tekemää mainosta itselleen.

Biaudetin pitäisi siis viedä tutkittavaksi muslimit jotka ajavat tänne moskeijoita ja minareetteja ja jotka hilluvat ja vaativat omia uintivuorojaan jne.

"– kaiken maailman muslimit täällä hilluu ja kyykkii tuolla ja huutaa. Kahtokaahan, minareetti on kohta tuossa ja ukko huutaa siellä tolpassa Ööö, ööö, ööö!. "

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän Biaudetin arvostelyky on nyt pettänyt pahan kerran. On päivän selvää, että valtakunnansyyttäjä ei tule asettamaan Hakkaraista syytteeseen.

Hakkaraisen käyttäytyminen ei ollut erityisen fiksua, mutta ei se mitään kiihoittamistakaan ollut.

Biaudetin koheltaminen kolahtaa pahasti hänen omaan nilkkaansa: valtakunnansyyttäjä tulee toteamaan, että tällainen sanominen ei riitä syytteen nostamiseen.

Ei ihme, että juristin tutkinnon suorittaminen osoittautui Biaudetille ylivoimaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en usko oik.yo. Biaudetin velvollisuudentuntoon hoitaa virkaansa hyvin. Enemmänkin kyse lienee siitä, että ajamalla voimakkaasti pienempien vähistöjen asiaa tulee samalla auttaneeksi omaa kielipuoluettaan ja sen tavoitteita.

En pääse irti siitä ajatuksesta, että Biaudetin toiminnan motiivit ovat jossain muualla kuin niiden pitäisi olla.

Toipila kirjoitti...

Ehkä siellä Kehä III:n sisällä on liian koulutettua ja oppimutta väkeä?

Itse asiassa Hakkarainen on vain siteerannut lehtien uutisia ja otsikoita kansan kielellä. Siis ihan normaalia arkikieltä, jota landella puhutaan.

kansalainen kirjoitti...

"näitä tutkintapyyntöjä tehtailevat semmoiset, joilla ei ole edes pätevyyttä oman virkansa hoitamiseen"

Anonyymi kirjoitti...

Eikö Biaudetin olisi tullut viedä asia poliisin harkittavaksi sen suhteen ylittyykö asiassa syytä epäillä kynnys (ETL 2 §) eikä käyttää valtakunnansyyttäjää omana hoviarvioitsijanaan tai astinlautanaan. Kohta ihmiset alkavat jakautua senkin mukaan kenen arvolla asia jätetään arvioitavaksi suoraan paikallispoliisille, krp:lle, valtakunnansyyttäjänvirastoon, jne...

J.P.H. kirjoitti...

Vähemmistövaltuutetun reagointi meni överiksi! Kyllä heti huomasi, että vvv Eeva Biaudet on RKP läinen. Hän heti älähti kun esitetään julkisesti kritiikkiä arfikkalaisista maahanmuutajista. Tosiasi on kuitenkin, että nimenomaan Somalit syyllistyvät rikoksiin useimmin kuin muut vähemmistöryhmät, lukuunottamatta romanian romaneja, jotka ovat luku sinänsä.

Ihmettilin itsekkin voiko neekeri sanan käytöstö ja turvapaikanhakijoiden rikollisen toiminnan arvestelemisesta joutua noin kovaan julkiseen ryöpytykseen kuin Hakkarainen on joutunut. Hänhän kertoi vain totuuden. Mutta totuuden puhujalla ei tunnetusti ole yösijaa. Mistä lähtien turvapaikan hakijat ovat luokiteltu joksikin kansanryhmäksi johon Biaudetja blogisti viittaavat. Hakkarainenhan puhui neekereistä tarkoittaen lsomaleja, jotka ovat tosiasiallisesti syyllistyneet huomattavan usein rikoksiin ja toisessa lauseessa muslimeihin, jotka voivat olla mitä rotua tahansa. Hän piti vain muslimien tapoja Suomeen kuulumattomina ja kantaväestöä häiritsevinä. Kolmas kritiikki oli lepsu turvapaikkakäytäntö, joka on myös yleisesti todettu ja vaalituloksen mukaan siihen tarvitaankin tiukennuksia. Hakkaraisella on kansan vankka tuki ja parlamentaarinen koskemattomuus. Vanhat vallanpitäjät eivät vain voi hyväksyä, että asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Vennamokin kannettiin aikoinaan laittomasti ulos eduskuntasalista kun hän ei tyytynyt vanhan vallan sääntöihin.
Toivotan Hakkaraiselle periksi antamattomuutta ja menestystä eduskuntatehtävässään

Antaa kaikkien kukkien kukkia.

mr kirjoitti...

. . . voi teitä, jotka elätte parhaassa mahdollisessa maailmassanne! Säälini käy ylitse muiden tunteitteni.

Anonyymi kirjoitti...

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen vappupuheessaan tänään:

Teuvo Hakkarainen loukkasi maalaisia pahimmalla tavalla

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Annetaan kaikkien kukkien kukkia."

Ei anneta, kyllä "rasismin kukkaset", oikeastaan rikkaruohot, on kitkettävä pois yhteiskunnasta!

Vähemmistövaltuutetun oli Hakkaraisen puheiden johdosta pakko saattaa asian valtakunnansyyttäjänviraston selvitettäväksi, ei hän voinut laiminlyödä valvontatehtäväänsä.

Hakkarainen ei ole mikä tahansa Viitasaaren Teboililla jonninjoutavia turiseva ukko, vaan kansanedustaja, parlamentin jäsen, joka laukoi "totuuksiaan" valtakunnan ykkösmediassa. Vihapuhetta se oli.

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki, olisitko tehnyt Biaudetin laiminlyönnistä rikosilmoituksen, mikäli hän ei olisi tehnyt valtakunnansyyttäjälle tutkintapyyntöä asiasta? Oletko sitä mieltä, että Biaudet olisi tullut tuomita virkavelvollisuuden (tuottamuksellisesta) rikkomisesta, mikäli hän ei olisi nostanut asiasta äläkkää?

Mikäli vastaat molempiin kysymyksiin kieltävästi, on ilmauksesi "vähemmistövaltuutetun oli pakko saattaa..." virheellinen - jopa hieman tekopyhä.

Uskallan väittää, että ulkomaalaisasioissa harvalla blogin lukijalla (ml. itse blogisti) on yhtä vankkaa käytännön ja teorian kokemusta kuin itselläni. Ulkomaalaislain 148 - 150 pykäliä olen soveltanut kutakuinkin yhtä usein, kuin blogisti on parin edellisen vuoden aikana päivittänyt blogiaan. Pidän Hakkaraisen lausuntoja junttimaisina ja harkitsemattomina, mutta (oikeusteoreetikoille tuntemattoman) oikeusrealismin ja tosielämän kannalta niissä oli totuuden siemen, ellei jopa useampikin.

-KS

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Asia on joka tapauksessa valtakunnansyyttäjänviraston harkittavana, sille eivät juntitkaan mitään voi. Odotellaan nyt vain rauhassa, mikä on asiantuntijaviranomaisen arvio.

Tapsa kirjoitti...

Lakia lukematon tulee äkkiä ajatelleeksi, että tässä on kyseessä aito ja oikea neuvostomeininki: syyllinen on löydetty, tarvitaan enää rikos.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpsistä! Tuo on tyypillistä klisheilyä.

Anonyymi kirjoitti...

On luotava kansankielistä älymystöajattelua. Sen tämäkin jupakka osottaa.
Liian kauan on eletty Kekkoslovakian juristeriassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tapsa on oikeassa. Taas on menty halpaan, vaikka ei pitäisi provosoitua kun provosoidaan.

Tutkiva juristi osaisi kysyä miten lehti tiesi etsiä käsiinsä tämän ristiinnaulittavan, tuskin hän itse tarjosi haastattelua.

Anonyymi kirjoitti...

Jaahas, Iltalehti on näköjään käynyt taas haastattelemassa Hakkaraista. Tänään painetussa lehdessä: "Tuore kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (PS) jatkaa maahanmuuttajien ja homojen möyhentämistä puheenjohtaja Timon Soinin puhutteluista huolimatta."

Voi olla vähän kärjistetty tuo nettilehden hehkutus, mutta tiukkaa settiä Teukka varmasti taas pistää. Paperipinot Kalskeen Jorman pöydällä senkun kasvavat.

-KS

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Uuden "kansankielikielisen älymystöajattelun" luomisen vaikutukset alkavat siis näkyä nopeasti!

Niitä se Teukka vain esittää: kansalaisten tuntemia "asiallisia huolia"!

Ja hallituskipeä Soinin Timppa kääntää takkiaan minkä kerkiää. Saipas vedettyjä hölmöjä äänestäjiä pahimman kerran retkuun vaalilupauksillaan!

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä tuon asiantuntijaviranomaisen tulevaa arviota voi kuitenkin yrittää arvailla. Vaihtoehtoja on nähdäkseni kolme:

- Valtakunnansyyttäjä toteaa, että rikos on tapahtunut ja panee Hakkaraisen syytteseen
- Valtakunnasyyttäjä toteaa, että rikos on tapahtunut, mutta ei pane Hakkaraista syytteeseen(kansanedustajan koskemattomuus, teon vähäisyys tms. peruste)
- Valtakunnansyyttäjä toteaa, että rikosta ei ole tapahtunut

Ensimmäisen vaihtoehdon toteutumiseen on ainakin minun täysin mahdotonta uskoa. En tunne kiihottamisjuridiikkaa, mutta kansanedustajan syyttäminen sanomisistaan olisi vain niin iso juttu, että sellaista päätöstä syyttäjä ei tule tekemään.

En jaksa uskoa toiseen vaihtoehtoonkaan. Tässä vaihtoehdossahan syyttäjä joutuisi ottamaan merkittävän (tuomioistuimelle kuuluvan)kannan tunnusmerkistön täyttymisestä. Ei riitä syyttäjän kantti tähänkään.

Jäljelle jää kolmas vaihtoehto. Ehkä jonkinlaisen paheksuvan mutinan säestyksellä.

Tämä on minun käsitykseni.

Anonyymi kirjoitti...

Pieleen meni anonyymin veikkaus.

Ennen kuin syyttäjä voi ratkaista, nostetaanko syyte vai ei, hänen on päätettävä, käynnistetäänkö asiassa poliisin suorittama esitutkinta, eli onko asiassa syytä epäillä rikosta.

Skorpioni kirjoitti...

Persujen "kuherruskuukausi" median kanssa näyttää jäävän hyvin lyhyeksi. Eikö olisi nyt olisi ollut korrektimpaa mediankin taholta, että Hakkaraiselle ym. olisi annettu aikaa hieman totuttautua "vallan kammareihin" ja solmion käyttöön.

Joka tapauksessa on selvää, että Timo Soini kääntää takin vaikka kuinka monta kertaa tahansa nurin, että pääsee hallitukseen. Ei kai kukaan järkevä äänestäjä voinut tosissaan kuvitella, että Timon voitto muuttaisi kaiken. Timo itsekin kertoili TV 1:n lauantaisessa aamuhaastattelussa, että nyt "syödään neljät joulukinkut" ennen kuin seuraavat vaalit ovat. Soini ajanlasku on siis mitoitettu joulukinkun välisiksi ajoiksi ja Timo varmasti jaksaa muistuttaa häntä ja persuja arvostelevia siitä, että heitä ei saa "mollata", koska silloin mollataan ja halveksutaan 564.000 suomalaista samalla. Siinäpä se.

Lukekaapa Taina Westin Hesarin 1.5. lehden sivulla D 13 kirjoittama loistava kolumni "Mörrimöykyt livenä". West kirjoittaa persujen touhuista muun muassa, että "Ryhmäkurin repeämiä nähdään varmasti pian. Ja toivottavasti livenä. Formuloitten lähtökään ei enää ole yhtä dramaattista katsottavaa kuin lähetykset eduskunnasta".

Näin siin West. Kuka vielä sanoo, ettei politiikka olisi kiinnostavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Onko tässä nyt joku prosessuaalinen toimivalta/muu kysymys, vai miksi tutkintapyyntö tehdään valtakunnansyyttäjälle eikä poliisille? Vai oliko prosessioikeuden tentti vain näitä Biaudet'lta tekemättä jääneitä oikeustieteen opintoja ja hän olettaa VKSV:n olevan esitutkintaviranomainen?

Anonyymi kirjoitti...

Syyttäjä, jopa paikallissyyttäjä, voi määrätä poliisin suorittamaan esitutkinnan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Persujen, siis näiden uusien kansanedustajapersujen, pitäisi nyt näyttää valtansa ja sanoa Soinille, että Portugalin tukipakettia ei hyväksytä.

Jos Timppa ei tottele, niin ei muuta kuin puolueen päättävät elimet kokoon ja puheenjohtajanvaihdos!

Soini on ryhtynyt pullikoimaan kansan vaaleissa osoittamaa mielipidettä vastaan.

Vatikaanissa paavi Paavali Johannes II julistettiin eilen autuaaksi. Persujen pitäisi nyt julistaa Soini luopioksi.

Anonyymi kirjoitti...

Taisi professori luopioksi julistamisessa nyt nuolaista ennenkuin tipahti. Perussuomalaiset eivät tue Portugalin pakettia, tätä uutista tulee kaikista tuuteista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ok, Soini näyttää siis - ainakin tässä vaiheessa -huomioineen muiden persujen ja puolueensa muiden kansanedustajien äkäisesti ilmaiseman tahdon: Portugali-pakettia ei saa hyväksyä!

Mutta seurataan tilannetta. Nyt annettiin vasta ensimmäisen vastaus Kataiselle. Ovatko persut jatkossa valmiit palaamaan ruotuun, jos heille ilmoitetaan, että hallituspaikka on sitten mennyt, jos ja kun pakettia ei hyväksytä.

Anonyymi kirjoitti...

Miltä se olisi näyttänyt, jos perussuomalaisten hallitusneuvottelijat olisivat antautuneet jo heti startissa ennenkuin ensimmäinen koitos edes alkaa?

On melkoista Soinin aliarvoimista kuvitella, että hän olisi toiminut näin tyhmästi äänestäjiään kohtaan. Jotkut heistä voivat muistaa asian neljän vuoden päästä.

Se miten lopulta käy, jää nähtäväksi. Jos demaritkin luistavat ja perussuomalaiset jäävät yksin kantoineen, niin silloin vasta on valinnan paikka, kaatuako saappaat jalassa vai mennä mukaan, jotta edes jotakin saadaan aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Soinihan vastasi, että persut eivät voi hyväksyä pakettia "hyvällä omallatunnolla".

Takaportti on siis apposen auki! Sanankäyttö on tarkkaan harkittua. Ainoastaan vastuiden lisäämisen osalta Soini toteaa kategorisesti, että sitä ei hyväksytä.

Skorpioni kirjoitti...

Persut ilmoittivat Kataiselle anttamassaan vastauksessa, etteivät he voi hyvällä "omallatunnolla" äänestää portugalitukien puolesta.

Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita Soinin kielenkäytössä sitä, etteikö hän menisi hallitukseen. Onko poliitikolla yleensä omaatuntoa? Sitä sopii kysyä Soininkin kohdalla.

Blogistin ehdotus siitä, että Soini pitäisi julistaa jo nyt "luopioksi", on hyvä ja suorastaan erinomainen ehdotus.

Kun Soini kuitenkin pyrkii pysymään vallassa neljän "joulukinkun ajan", hän ehtii hyvin nousta luopiosta vielä pyhimykseksi ennen kuin seuraavan kerran eduskuntavaaleissa äänestetään. Voidaanhan paavikin julistaa vielä autuaaksi julistamisen jälkeen pyhiykseksi.

Älä siis anna Timo kaikenmaailman suunsoittajien estää sinun pääsyä "mustien autojen takapenkille", vaan kuuntele Putkosen ja Jusulan neuvoja hyvä mies!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Soini haluaa edelleen hallitukseen, mutta ei äänestä eduskunnassa Portugali-paketin puolesta. Tyypillistä populismia: persuille kelpaavat hallituspullasta ainoastaan rusinat.

Anonyymi kirjoitti...

Ensin Soini olisi pitänyt julistaa luopioksi ja takinkääntäjäksi, kun näytti että hän harkitsee Portugalin tukipakettia, ei ainoastaan vain contra, vaan myös myös pro -näkökulmasta.

Nyt kun hän sitten ilmoittikin, että omatunto menee Audikyydin edelle, vaalilupaukset on pidettävä ja että perussuomalaiset äänestävät Portugalipakettia vastaan, mutta ei silti kieltäytynyt hallitusneuvotteluista, se onkin populismia ja rusinoiden poimimista pullasta.

Niin tai näin, herra professorille se tuntuu olevan aina väärinpäin.

Anonyymi kirjoitti...

Miten Portugalin paketti voitaisiin hyväksyä vastuita lisäämättä?

Vastuisiin luetaan myös takaukset. Jos vastuut eivät lisäänny, ei ole koko pakettiakaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minä nostan toki oitis Soinille ja persuille hattua, jos persut todella pysyy tämänpäiväisessä päätöksessään eikä luista siitä millään ilveellä eikä siis mene hallitukseen.

Mutta epäilen kyllä, että tämä tämänpäiväinen episodi oli vasta alkusoittoa hallituspelissä.

Ehkä persut ja myös muut puolueet odottavat, että muut maat, Saksa etunenässä, tekevät tarvittavat muutokset Portugali-pakettiin niin, että persutkin voivat sen lopulta hyväksyä.

Oikeastaan paljon "julmempi" lupaus oli Soinin selväsanainen ilmoitus, etteivät persut hyväksy myöskään pysyvää vakuusrahastoa.

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä blogistin kanssa siitä, että Soinin puheessa merkittävää oli tiukka ei pysyvälle vakausmekanismille.

Sitä vaan ei lakkaa ihmettelemästä, että sen paremmin YLE kuin MTV:kään eivät saaneet iltapäivän aikana minkäänlaista asiantuntija-arviota tulevista hallituskuvioista.

Ei sillä, että jonkun arvaus olisi sen parempi kuin vaikkapa oma, mutta olisi ollut mielenkiintoista kuunnella ja verrata. Taitaa toimittajilla vielä vappu jatkua, tai ainakin sen juhlistaminen!

Anonyymi kirjoitti...

Tottakai tämänpäiväinen oli vasta alkusoittoa.

Demarien vastaus piti Portugalipaketin osalta sisällään asiallisesti ottaen joksenkin saman viestin kuin perussuomalaistenkin - jos sen jaksoi lukea loppuun.

Punaisen valon näyttäminen myös pysyvälle vakuusrahastolle oli sekin perussuomalaisilta loogista. Miksi ylipäätään pitää luoda järjestelmä, joka mahdollistaa vapaamatkustajaksi heittäytymisen ja velkojensa maksattamisen muilla?

Eikö tilanne, jossa vakaan yleismaailmallisen talouskehityksen aikana jonkin unionin jäsenvaltion talous muista poiketen ja siitä itsestään riippumattomista syistä yks kaks keikahtaisi "kuralle", ole jo lähtökohtaisesti melkoisen outo ajatus?

Tähän varautumisestahan pysyvässä vakuusrahastossa nimenomaan olisi kysymys.

Ehkä on vain hyvä, että asia mietitään muuallakin kuin Suomessa vielä kerran uudestaan. Hätäilemällähän tunnetusti saadaan harvoin hyvää aikaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Muut euromaat ovat edelleen tukipaketin ym. kannalla. Suomi voi jättäytyä ulkopuolelle, mutta joutuisi tällöin maksamaan tästä aikanaan kovan poliittisen hinnan. Näin ennustetaan ja näin on ennustanut EU:n johtavan tutkimuslaitoksen johtaja.

Hätäapua annetaan Portugalille ym. ainakin niin kauan kuin Saksa on sillä kannalla.

Kaikissa muissa euromaissa tukipaketista päättää ao. maan hallitus, vain Suomessa hyväksymiseen tarvitaan parlamentin suostumus.

Timo Soini ja persut haluaa leikkiä vakavalla asialla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Persut tulisi jättää hallituksen ulkopuolella ja hallitus muodostaa näin:

Kokoomus 44 + sdp 42 + rkp 10 + krist. 6 = 102 paikkaa.

Portugalin tukipaketin osalta hallitus saisi ääniä myös keskustalta ja vihreiltä

Anonyymi kirjoitti...

"Timo Soini ja persut haluaa leikkiä vakavalla asialla."

On vain hyvä, että joku uskaltaa kyseenalaistaa. Mikä on se poliittinen hinta, jonka joudumme maksamaan?

Mielenkiintoista on nähdä, kuinka demarien takki pysyy siinä asennossa, missä se nyt on: "Keskeisenä lähtökohtana tulee olla, että euromaat eivät siirry yhteisvastuuseen toistensa julkisesta taloudesta ja veloista."

Tämänhän on kirjaimellisesti ottaen tulkittava tarkoittavan punaista valoa myös pysyvälle vakuusrahastolle.

Demarit kärsivät kuitenkin vaaleissa oppositioasemastaan huolimatta tappion samalla kun perussuomalaiset viisinkertaistivat kannatuksensa, ei vähiten EU kriitisyytensä takia.

Ennen vaaleja demarit olivat kriittisiä ja vaativat vähintään sijoittajavastuuta, mikä käytännössä merkitsisi ainakin muutoksia tuen ehtoihin ja kysymysten vähintään osittaista uudelleenneuvottelemista. Nyt kun Soini on suoraselkäisesti sanonut jyrkän ein koko Portugalipaketille, on demarien varsin vaikea tämän esimerkin jälkeen ottaa takinkääntäjän roolia itselleen.

Anonyymi kirjoitti...

Asiaa voidaan ajatella myös näin päin:

Portugali laisti melkoisen härskisti EU velvoitteistaan ja päästi taloutensa pahasti kuralle, suorastaan konkurssin partaalle.

Eikö voisi luulla, että se joutuisi tästä karkeasta rikkeestään maksamaan myös melkoisen kovan poliittisen hinnan?

Vielä mitä! Muut EU -valtiot päinvastoin rahoittavat sen yli varojen elämisen tukipaketilla ja takauksilla. Minkäänlaiset sanktiot eivät tule kuuloonkaan. Talouskuuria en laske sanktioksi, sehän olisi vain Portugalin parhaaksi.

Miksi Suomen siis pitäisi pelätä jotakin "kovaa poliittista hintaa" joka nyt joudutaan maksamaan, jos irtisanoudutaan tästä hullutuksesta? Alan yhä vahvemmin olla sitä mieltä, että Sauli Niinistö puhui täyttä asiaa ihmetellessään mitä pelättävää sääntöjen mukaan pelanneella Suomella pitäisi olla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jäbä ei nyt kyllä yhtään käsitä, mistä Portugalin tukipaketissa on kysymys!

Paketillahan pyritään estämään samanlainen kaikkiin EU-maihin ulottuva dominoefekti, mikä syntyi 2008 USA:n finanssikriisin seurauksena ja minkä vaikutukset ulottuivat tuhoisasti myös Suomeen, vaikka Suomi ei ollut yhtään "syyllinen" finanssikriisiin.

Suomi samoin kuin muut euromaat tukevat Portugalia siten aivan omien itsekkäiden intressiensä vuoksi.

Anonyymin puhe on juuri sellaista vakavavilla asioilla leikkimistä, jota ei pitäisi tehdä. Persut kuitenkin onnistui vaaleissa tässä leikissä hölmöjen äänestäjien kustannuksella ja johdatti Suomen todelliseen vaikeaan asemaan.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti ei ole lainkaan pohtinut Portugali tukiaisia Suomelle aiheutuvien riskien valossa. Takaukset eivät ole mikään mitättömän pieni sitoumus vaan realisoituessaan takauksista aiheutuu Suomelle merkittävä taloudellinen riski (pahimmillaan Suomi itse ylivelkaantuu). Korot ovat nousussa joten ylimääräisen rahoituksen hankkiminen voi käydä Suomelle erittäin kalliiksi, jos Portugali ei saa asioitaan kuntoon ja menee konkurssiin parin-kolmen vuoden sisään. Huomaa että tämä ei välttämättä riipu pelkästään Portugalista itsestään, sillä konkurssi saattaa olla myös seurausta muiden heikossa taloudellisessa tilassa olevien eurovaltioiden kaatumisesta (esim. Espanja).

Jostain syystä yrität viestittä että paketin vastaisuus on vain persujen ideologiaa. Kuitenkin kriittisiä ääniä löytyy monelta asiantuntevalta ja puolueettomalta taholta (julkiusuudessa esillä ollut ainakin Thomas Mayer, http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/05/01/kriisi-paattyy-saneerauksiin-lehman-pelottelu-liioittelua/20116106/12), kun taas itse olet luottanut asiantuntijoihin joiden voi olettaa olevan "EU:ta lähellä" (ainakin Rehn, Daniel Gros, Katainen). Itse asiassa perustelusi myötäilevät heidän kantojaan melko tarkasti, joten tämä herättää epäilyjä siitä että kuinka kriittisesti (pro et contra, kuten Mayer on tehnyt) olet itse miettinyt tukipaketin läpi.

Asiasta toiseen niin tuo keskustelu poliittisesta hinnasta on mielenkiintoinen, sillä se on hieman saman henkistä kuin "rahat tai henki" eli tässä tapauksessa "takaus tai poliittiseksi luopiokisi julistaminen". Kyllä Suomen pitäisi itse saada arvioida ja päättää että kuinka suuria ylimääräisiä riskejä se voi ja haluaa ottaa kannettavakseen.

Mayerin analyysin lukeneet päätyvät helposti johtopäätökseen että on olemassa täysin valideja argumentteja paketin puoltamisen ja vastustamisen puolesta. Blogisti vaikuttaa hyväksyneen kannan jonka mukaan ainoa vaihtoehto on paketin hyväksyminen sellaisinaan, jolloin muista vaihtoehdoista ei edes keskutella vaan ne torpataan välittömästi enemmän tai vähemmän asiallisilla argumenteilla. Tämä johtunee merkittävin osin siitä että asian puolesta rummuttaneille tahoille paketin hyväksyminen on muodostunut arvovaltakysymykseksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Saksassa ja muualla EU-maissa toki suorastaan vilisee näitä mayereita ja meyreitä sun muita tutkijoita ja asiantuntijoita, jotka kiivailevat kovasti Portugalin tukipalettia vastaan ja vaativat Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia välittömästi velkasaneeraukseen.

Fakta on kuitenkin se, että euromaiden ja EU:n johdon ja niiden asiantuntijoiden piirissä ei ole ainakaan toistaiseksi korvia näille "tuhoennusteille" pahemmin lotkautettu.

Näillä mennään, mitä nyt on päätetty, tuntuu olevan Saksan selvä virallinen kanta, ja siihen on ollut muidenkin euromaiden tyytyminen. Jos Suomi pullikoi vastaan, nyt neuvoteltu suunnitelma Portugalin väliaikaisesta avustamisesta kaatuu ja sen tilalle on saatava aikaan kahdenvälisiä sopimuksia ilman Suomea. Tämä kaikki tuskin ainakaan mitenkään rahoittaa markkinoita, jolloin Portugalin tilanne heikkenee entisestään ja kriisi uhkaa levitä Espanjaan ja ties minne.

Yhteisellä nyt sovitulla tukipaketilla kriisin leviäminen saataisiin sen sijaan estetyksi muihin maihin.

Olli Rehn alkaa olla EU:ssa hyvin hermostunut suomalaisten viivyttelystä, kuten tänään saimme lukea. Kaikki muut euro-maat hyväksyvät paketin, mutta persut, vaikka Soini itse tuntuisi olevan toista mieltä, vain leikkivät tulella ja uhkaavat panna kaiken ranttaaliksi.

Soini on pantu kuriin persujen ryhmässä, jota johtavat sellaiset "talousviisaat" kuten Teuvo Hakkarainen, Kauko Tuupainen, Kike Eloranta jne.

Anonyymi ei tunnu ymmärtävän, että Portugalin paketin kaatuminen, puhumattakaan pysyvän vakausraastoa koskevan suunnitelman kaatumisesta, jolle persut myös sanoi jyrkän ei, on myös Suomelle paljon, paljon suurempi riski kuin konsanaan Portugalin lainatakuista Suomelle mahdollisesti koituva riski.

Skorpioni kirjoitti...

Ei tule mitään! Niin mistä? Siitä, että Timo Soinilta karkasi puolue käsistä heti eduskuntatyön alkumetreillä.

Eilisessä tiedotustilaisuudessa Soinin vakavat kasvot kertoivat kaiken. Jytkystä ei ollut enää tietoakaan!

Persujen eduskuntaryhmä oli palauttanut Soinin maan pinnalle. Soini ilmeisesti luuli saavansa eduskuntaryhmän portugalitukien taakseen. Sitä osoitti hänen esiintymisensä lauantaisessa Ylen lauantaiseurassa, mutta tiedotustilaisuus todisti, että persuja johtaa ryhmä eikä Soini.

Soinille tämä tietää jatkossa sitä, etä hänen täytyy ottaa "neljän joulukinkun ajan" monta kertaa lusikka kauniiseen käteen asioita persujen ryhmässä ratkaistaessa. Niin tietysti pitää ollakin. Ryhmä määrää ei Soini!

Se mitä siitä seuraa, on taas eri asia. Hallituspuoluetta persuista ei kuitenkaan tule - ei ainakaan pitkäaikaista. Toivottavasti Katainen ymmärtää tämän jo hallitusta muodostaessaan!

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti on jättänyt huomiotta sen vaihtoehdon jossa finanssikriisi tapahtuu siitä huolimatta että takaukset myönnetään. Yritän nyt havainnollistaa tukien myöntämisen riskiproblematiikkaa erittäin pelkistetyllä esimerkillä.

Tarkastellaan seuraavaa nelikenttää (miljardia euroa):
Ei kriisiä / Kriisi
**********************
+0 / -18 * Tue
-2 / - 12 * Älä tue

Taulukon soluissa ovat eri skenaarioiden aiheuttamat taloudelliset lopputulemat. Jos kriisiä ei tapahdu ja on taattu niin tappioita ei synny, mutta jos ollaan jätetty takaamatta niin tappioita synyy tulehtuneiden EU-suhteiden takia esim. enintään 2 miljardia (tässä imago ja muut kolhut muunnettu euroiksi analyysin yksinkertaistamiseksi). Toisaalta jos kriisi toimenpiteistä huolimatta tulee niin takaamalla menetetään takauksen summa 8 miljardia ja lisäksi kriisin aiheuttamat kustannukset 10 miljardia. Toisaalta jos ei ole taattu niin menetetään vain kriisin kustannukset 10 miljardia ja lisäksi tulehtuneiden suhteiden 2 miljardia.

Oletetaan lisäksi että finanssikriisin toteutumistodennäköisyys on sama riippumatta siitä että onko Suomi mukana talkoissa vai ei. Tätä voidaan pitää ainakin suurin piirtein totena sillä vaikka yksimielisyys tuissa on parempi niin tuskimpa piskuisen Suomen jättäytyminen voisi merkittävästi syödä uskottavuutta koko paketilta.

Mitä tästä nähdään? Ensinnäkin huonoin lopputulos on silloin jos ollaan taattu ja syntyy päälle finanssikriisi, mutta toisaalta paras vaihtoehto syntyy myöskin silloin kuin taataan. Olettaen, että kriisin toteutumistodennäköisyys ei merkittävästi riipu siitä että onko Suomi myöntämässä takauksia vai ei, on takauksien myöntämisellä suurempi riski kuin niiden hylkäämisellä. Tämä voidaan nähdä myös niin että maksamalla 2 miljardia pienennetään pahimman tapauksen tappioita 6 miljardia. Kumpi vaihtoehto pitäisi valita? Tämä tietysti riippuu kunkin henkilön riskiasenteesta ja arviosta kriisin todennäköisyydelle. Yhtenä mittatikkuna voidaan pitää sitä että millä todennäköisyydellä molemmat vaihtoehdot ovat yhtä hyviä. Jos pitää kriisin todennäköisyytenä 25 % (eli yhden suhde kolmeen) on molempien vaihtoehtojen odotusarvo sama (-4,5 miljardia). Esimerkin arvojen perusteella paketin puoltajat, jotka ovat riskineutraaleita, uskovat siten kriisiin alle 25 % todennäköisyydellä. Teoreettisesti riskiä karttavat puoltajat uskovat siis huomattavasti alle 25% todennäköisyydellä finanssikriisiin.

Tämän esimerkin parametrit eivät tietenkään ole mitään "oikeita arvoja", ja analyysin lopputulos voi riippua käytetyistä arvioista kustannuksille. Jokainen on vapaa tekemään omat herkkyysanalyysinsä vaihtelemalla numeroita, ja katsomalla millä ääriarvoilla saa oman tämänhetkisen uskomuksensa mukaisen tuloksen (ks. http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/03/30/nain-suomikin-voi-upota-euroopan-velkasuohon/20114402/12). Maailma ei myöskään ole mikään dikotomia mutta toivottavasti esimerkki antaa takauksien puolustajille ymmärrystä niistä riskeistä joihin nyt halutaan sitoutua.

VM:n arvion 19.08.2010 perusteella valtionvelka nousee tänä vuonna 85 miljardiin euroon, joka on noin 45 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Valtionvelka on kasvanut talouskriisin seurauksena voimakkaasti ja velan määrän arvioitiin vuoden 2011 lopussa olevan noin 30 miljardia euroa suurempi kuin vuonna 2008.

Vasta sitten kuin ymmärretään otettu taloudellinen riski, voidaan sitä ruveta puntaroimaan muihin ehkä vaikeammin arvioitaviin näkökulmiin, kuten euroopan talousalueen yhtenäisyys jne. En usko paketin puoltajien täysin ymmärtävän otettua riskiä, tai sitten he ylipainottavat näitä muita näkökulmia kohtuuttoman paljon. Ainakaan ei ole itsestäänselvää että paketti olisi ainut järkevä poistumistie tai selkeästi paras vaihtoehto.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mielenkiintoisia esityksiä "talouspaketista" blogissa, joka koskee otsikkonsa mukaan Teuvo Hakkaraisen vihapuheita!

Varmaankin on olemassa ja kehitettävässä lukuisia ja monenmoisia skenaarioita, malleja, teorioita, oppeja ja ties mitä, joilla joku tai jotkut taloustieteilijät ja alan harrastelijat halaisivat velkakriisiä hoitaa.

Pitäisi vaan saada päättäjät Suomessa sekä Saksassa ja 15 muussa euromaassa vakuuttuneiksi noiden teorioiden ja laskemien järkevyydestä tilanteessa, jossa aika uhkaa loppua ja maassa vasta aloitellaan tunnusteluja hallituksesta, jonka pitäisi esittää Suomen kanta, josta kuulemma koko tukipaketin kohtalo riippuu!

Päättäjiä nuo vaihtoehdot eivät ole tähän asti vakuuttaneet.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mielenkiintoisia esityksiä "talouspaketista" blogissa, joka koskee otsikkonsa mukaan Teuvo Hakkaraisen vihapuheita!

Varmaankin on olemassa ja kehitettävässä lukuisia ja monenmoisia skenaarioita, malleja, teorioita, oppeja ja ties mitä, joilla joku tai jotkut taloustieteilijät ja alan harrastelijat halaisivat velkakriisiä hoitaa.

Pitäisi vaan saada päättäjät Suomessa sekä Saksassa ja 15 muussa euromaassa vakuuttuneiksi noiden teorioiden ja laskemien järkevyydestä tilanteessa, jossa aika uhkaa loppua ja maassa vasta aloitellaan tunnusteluja hallituksesta, jonka pitäisi esittää Suomen kanta, josta kuulemma koko tukipaketin kohtalo riippuu!

Päättäjiä nuo vaihtoehdot eivät ole tähän asti vakuuttaneet.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti ohjaa itse keskustelun ensin aiheesta Portugalin tukipakettiin.

"Persujen, siis näiden uusien kansanedustajapersujen, pitäisi nyt näyttää valtansa ja sanoa Soinille, että Portugalin tukipakettia ei hyväksytä."

Seuraavaksi, kun kommentoijat alkavat puhua tukipaketista, hän ihmettelee, että keskustelu on siirtynyt Portugaliin ja jättää julkaisematta tukemisesta eri mieltä olevien kommentit.

"Mielenkiintoisia esityksiä "talouspaketista" blogissa, joka koskee otsikkonsa mukaan Teuvo Hakkaraisen vihapuheita!"

Sisältävätkö tuen kritisoijien perustelut liian vaikeasti kumottavia väitteitä? No, onhan blogi toki hänen, tätä kaikki asianosaiset noudattakoot.

Anonyymi kirjoitti...

"Päättäjiä nuo vaihtoehdot eivät ole tähän saakka vakuuttaneet."

Ehkä totta, mutta päättäjät edustavatkin kansaa, he eivät koostu asiantuntijaporukasta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Päättäjillä tarkoitan toki "virallisia" päättäjiä ja päätöksentekoelimiä eli EU:n hallintoelimiä ja euromaiden hallituksia. Päätökset Suomessakin tekee eduskunta ja hallitus.

Tässä blogissa, vaikka se alun perin käsitteli vain Herra Hakkaraista, on kyllä julkaistu myös suuri määrä Portugalin tukipakettia vastustavia kommentteja.

Anonyymi kirjoitti...

Pidin blogin kirjoittajaa aikaisemmin edes jotenkin järkevänä, mutta nyt taidan lopettaa tämän lukemisen kokonaan.

T. Matti

Anonyymi kirjoitti...

Pidin blogin kirjoittajaa aiemmin jopa järkevänä kaverina, mutta taidan lopettaa lukemiset nyt tähän.

Nillität täällä aivan vääristä asioista.

T. Matti

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onkohan tuo "Matti" "se" Matti V?

Anonyymi kirjoitti...

Takaisin asiaan...

Hakkaraisen puheet ovat ilmeisen sopimattomia varsinkin kansanedustajalle, mutta onko pelkkä satunnaisten puheiden sopimattomuus asiallinen peruste rikosprosessin virittelyyn? Eikö pelkkä julkinen ja puolueen johdon paheksunta riitä ainakin alkuun?

EIT on selkeästi todennut, ettei vihapuhe ansaitse ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan sananvapauden suojaa.

Toisaalta EIT on useaan otteeseen hyvin selkeästi todennut, että mahdollisuudet rajoittaa yhteiskunnallista keskustelua ovat hyvin rajalliset.

Mitä EIT on tarkkaan ottaen pitänyt vihapuheena? Minusta näyttää siltä, että EIT on hyväksynyt lähinnä puuttumisen määrätietoiseen, puolueen johdon harjoittamaan vihapolitiikkaan.

Poliittisen puheen rajoittaminen hyväksyttiin esim. tapauksessa Feret vs. Belgia, jossa oli kyse rankalla muukalaisvihamielisyydellä ratsastaneen puolueen vaalikampanjasta - ei rivikansanedustajan yksittäisesta haastattelusta.

Minusta meillä ei ole niin suuria etnisten ryhmien välisiä jännitteitä, että tiukka puuttuminen jokaiseen möläytykseen olisi välttämätöntä.

Anonyymi kirjoitti...

"Minusta meillä ei ole niin suuria etnisten ryhmien välisiä jännitteitä, että tiukka puuttuminen jokaiseen möläytykseen olisi välttämätöntä."

Toden totta. Tällaisella "nollatoleranssilla" ja hysterian lietsomisella olemattomasta ongelmastakin saadaan varmasti aikaan ennen pitkää oikea ongelma.

Tuomari kirjoitti...

Vittu mitä paskaa kirjoitat! Asiahan on just niin kun toi Hakkarainen sanoi. Kuka saatana niitä mulkkuja täällä haluaa katella. Muuta Somaliaan Virolaisen perkele puolustamaan neekeriukkoja.

T. Tuomari

Anonyymi kirjoitti...

Vasarahammer kirjoitti Teuvon jutusta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei Hakkarainen joutunut mihinkään "väijytykseen", kyse on vain tiedonvälityksestä, joka kuuluu medialle.

Kananedustaja on vallankäyttäjä, jonka sanomisia ja tekemisiä pitääkin seurata tarkasti. Tuskinpa Hakkarainen on mikään pöljä, joka ei tätä ymmärtäisi.

Eilen uutisoitiin Tervo Hakkaraisen "esitelmöineen" eduskunnassa koululaisille "tuplahomoista."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Poliisi (tutkinnanjohtaja Jouko Niskanen) ilmoitti tänään, ettei ei pidä kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) ulkomaalaiskommentteja Helsingin Sanomien videohaastattelussa rikoksena. Poliisi esittää valtakunnansyyttäjänvirastolle, että asiassa ei tehtäisi esitutkintaa.

Saapa nähdä, mitä mieltä valtakunnansyyttäjä on asiasta.