Mr. Peitetoiminta
1. Korkein oikeus antoi tänään periaatteellisesti merkittävän ennakkopäätöksen (KKO 2011:27) Ulvilan murhajutun esitutkinnan yhteydessä tapahtunutta peitetoimintaa koskevien asiakirjojen esittämisvelvollisuudesta hovioikeudessa parhaillaan jatkuvassa oikeudenkäynnissä.
2. Lyhyt kertaus. - Anneli A:lle vaadittiin Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa reilut vuosi sitten vireille tulleella syytteellä rangaistusta 1.12.2006 väitetyksi tehdystä aviomiehensä murhasta. Käräjäoikeuden viime vuoden huhti-toukokuussa toimitetun pääkäsittelyn kuluessa A sai tietää, että esitututkinnan aikana poliisi oli kohdistanut häneen peitetoimintaa. Eräs poliisimies, jota on kutsuttu julkisuudessa nimeltä "Seppo", oli väärän henkilöllisyyden turvin ystävystynyt A:n kanssa. Seppo oli viettänyt aikaa A:n kanssa, oleskellut tämän asunnossa ja ollut myös tämän lasten seurassa. Peitetoiminta alkoi helmikuussa 2009 ja päättyi syksyllä 2009. Sepon ja A:n yhteydenpito on alkanut toukokuussa 2009. A vangittiin syylliseksi epäiltynä syyskuussa 2009.
3. A sekä surmatun miehen sisarukset vaativat käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikana, että KRP velvoitetaan ilmoittamaan, onko A:han kohdistettu peitetoimintaa ja jos peitetoimintaa on käytetty, KRP velvoitetaan luovuttamaan peitetoiminnan perusteella laadittu pöytäkirja. KRP vastusti hakemuksen hyväksymistä.
4. Päätöksellään 5.5.2010 käräjäoikeus hylkäsi sanotun vaatimuksen, koska peitetoimintaa koskeva pöytäkirja sisälsi ainakin osaksi salassa pidettäviä poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä, joita koskeva osuus ei ollut erotettavissa asiasisällöstä. Käräjäoikeus viittasi KRP:n edustajan oikeudelle antamaan kertomukseen, jonka mukaan peitetoiminnassa ei ollut tullut esiin seikkoja, jotka olisivat olleet syytteessä todettua tapahtumainkulkua tukevia taikka sitä vastaan puhuvia.
5. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12.11.2010 antamallaan tuomiolla A:n murhasta elinkaudeksi vankeuteen. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Oma kommenttini käräjäoikeuden tuomiosta löytyy blogista n:o 292/23.6.2010.
6. Hovioikeudessa A, jonka vaatimukseen surmatun miehen sisarukset yhtyivät, vaati pääasiasta tekemänsä valituksen yhteydessä, että hänen käräjäoikeudessa asiakirjan esittämistä koskeva vaatimuksensa hyväksytään. A vaati, että KRP velvoitetaan esittämään peitetoimintaa koskeva esitys, sen toteuttamisesta laadittu suunnitelma, päätös peitetoiminnasta perusteluineen sekä kaikki muut peitetoimintaa koskevat raportit, muistiinpanot ja asiakirjat.
7. Päätöksellään 29.3.2011 hovioikeus määräsi KRP:n esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Perusteluissaan hovioikeus lausui, että jos A tai surmatun miehen sisarukset erityisestä syystä katsovat, että otteista puuttuu pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeuden tulee ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti edellä kerrottua laajemmin.
8. Hovioikeuden antaman muutoksenhakuosoituksen mukaan mainittuun päätökseen ei saanut erikseen hakea muutosta. KRP kuitenkin kanteli päätöksestä KKO:een. KKO toimitti 18.4.2011 asiassa suullisen käsittelyn.
9. KKO totesi valitusoikeudesta, että KRP:n KKO:lle toimittama kantelu ei ollut tutkittavissa ylimääräisenä muutoksenhakuna. KKO katsoi kuitenkin - käsitystään laajasti perustellen - että KRP:llä täytyi olla asiassa käytettävissään muutoksenhakumahdollisuus ja että hovioikeuden olisi tullut antaa valitusosoitus, jonka mukaan sen ratkaisuun saa hakea erikseen muutosta KKO:ltä valituslupaa pyytämällä. KKO oikaisi hovioikeuden valitusosoitusta ja myönsi valitusluvan.
10. Korkeimmassa oikeudessa oli siis kysymys siitä, ovatko A ja surmatun miehen sisarukset esittäneet riittävän syyn vaatimukselleen asiakirjojen esittämisestä ja voiko yleinen tuomioistuin antaa tällaisen velvoitteen viranomaiselle. Lisäksi kysymys oli siitä, miten asiakirjan esittäminen oli tässä toteutettavissa niin, että sekä rikosasian vastaajan puolustautumismahdollisuudet että viranomaisen yleiseen etuun perustuva salassapito voidaan asianmukaisesti turvata.
11.Voimassa olevassa pakkokeinolaissa tai poliisilaissa ei ole säännöksiä, joiden mukaan peitetoiminnasta olisi annettava tieto sen kohteeksi joutuneelle. Poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan poliisin henkilöstöön kuuluva ei ole velvollinen ilmaisemaan salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä eikä 2 momentin mukaan paljastamaan peitetoiminnassa toimineen henkilön henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi peitetoiminnassa toimineen tai tämän läheisten turvallisuuden taikka tulevien vastaavanlaisten tehtävien hoitoa taikka tiedonhankinnan onnistumisen. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voi kuitenkin erittäin painavien syiden vaatiessa määrätä ilmaistavaksi 1 tai 2 momentissa mainitun tiedon, milloin virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai sitä ankarampi rangaistus. Tällöinkään ei saa määrätä ilmaistavaksi peitetoiminnassa toimineen henkilöllisyyttä, jos siitä ilmeisesti aiheutuisi vakavaa vaaraa hänen tai hänen läheistensä turvallisuudelle. - Uudessa pakkokeinolaissa, jonka eduskunta vaalien alla kovassa kiireessä hyväksyi, mutta joka ei ole vielä voimassa, on sitä vastoin säännöksiä poliisin velvollisuudesta ilmoittaa salaisesta tiedonhankinnasta rikoksesta epäillylle.
KKO:n ennakkopäätökseen pääsee käsiksi tästä.
12. KKO ratkaisi asian siis periaatteessa samalla tavalla kuin hovioikeuskin, mutta kirjoitti ratkaisulle kokonaan uudet ja varsin laajat perustelut. Perusteluissa todetaan muun muassa, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että rikosasian vastaajalla tulee olla käytettävissään rikostutkinnan aikana kertynyt aineisto. Rikosjutun asianosaisilla täytyy lähtökohtaisesti olla mahdollisuus saada tieto toistensa esittämistä väitteistä ja todisteista sekä kommentoida niitä. Vastaajan oikeus esitutkinnan aikana kertyneeseen aineistoon ei ole kuitenkaan poikkeukseton. Vastaajan oikeutta saattavat rajoittaa kilpailevat intressit, kuten tarve pitää salassa poliisin rikostutkintamenetelmät.
13. Ratkaisun mukaan tiedon salaaminen rikosasian vastaajalta tulee kysymykseen vain tiukoin edellytyksin, eikä keskusrikospoliisin vaatimusta asiakirjojen täydellisestä salaamisesta voitu hyväksyä. Vastaajan oikeus puolustautua murhasyytettä vastaan edellyttää, että esitutkinnassa kertynyt aineisto paljastetaan hänelle mahdollisimman laajasti ja että hän voi niin halutessaan vedota siihen oikeudenkäynnissä.
14. Toisaalta KKO katsoi, että vaikka rikosasian vastaajan etu on erittäin painava, tässä tapauksessa ei ollut perusteita sille, että asiakirjat olisi kokonaisuudessaan esitettävä asianosaisille. Näin ollen annettavista asiakirjoista saatiin poliisimiesten henkilöllisyyden ohella peittää tietoja poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä, mutta niistä tuli ilmetä tiedot poliisin peitetoiminnassa tekemistä havainnoista ja arvioista.
15. KKO määräsi, että KRP:n tulee toimittaa hovioikeudelle viimeistään 10.5. mennessä peitetoimintaa koskevista pöytäkirjasta (2 sivua) ja raportista (reilut 100 sivua) otteet, joista saadaan salata vain peitetoimintaa suorittaneiden poliisimiesten henkilöllisyys sekä tietoja peitetoiminnan suunnitelmista ja poliisin käyttämistä seuranta-, salaamis- ja yhteydenpitomenetelmistä. Salata voidaan myös sellaiset peitetoimintaoperaatioiden aloittamiseen jälkeen laaditut raportin osata, jotka koskevat tutkintateknisiä tai -taktisia suunnitelmia peitetoiminnan jatkamisesta taikka tulevien operaatioiden suorittamisesta. Nämä asiakirjat on toistaiseksi pidettävä salassa muilta kuin asianosaisilta, kunnes hovioikeus lopullisen asiaratkaisun yhteydessä päättää niiden salassapidosta.
16. Huomionarvoista päätöksessä on myös se, että tietoja, jotka koskevat peitetoiminnassa tehtyjä havaintoja ja arvioita, ei saa salata sillä perusteella, että samalla paljastuisi seikkoja, joista ilmenee poliisin menettelytapaoja peitetoiminnan toteuttamisessa.
16. Vaikuttaa hieman yllättävältä, että päätöksen mukaan KRP saa, edellä mainittujen määräysten puitteissa toki, päättää salattavista tiedoista. Vaihtoehtona olisi voitu harkita menettelyä, jossa koko peitetoiminta-aineisto, toimintaan osallistuneiden henkilöllisyyttä lukuun ottamatta, olisi määrätty luovutettavaksi hovioikeudelle, joka olisi, keskusteltuaan ensin KRP:n edustajan, syyttäjän sekä asianosaisten asianajajien kanssa ratkaissut, mitkä tiedot ja asiakirjojen osat kuuluvat salattaviin tietoihin ja mitkä taas eivät.
17. Miten menetellään, jos asianosaisten hovioikeuden pääkäsittelyssä syntyy erimielisyyttä siitä, onko peitetoiminnasta laadittu pöytäkirja tai raportista salattu enemmän tietoja tai jaksoja, kuin mitä KKO:n päätöksessä on tarkoitettu tai onko salaamisen toteuttamisessa muutoin menetelty asianmukaisesti? Esimerkiksi syytetyn puolustus voi väittää, että salaaminen on ulotettu liian pitkälle. Hovioikeus lausui päätöksessään tästä kysymykerstä niin, että jos A:n puolustus tai surmatun miehen sisarukset "erityisestä syystä katsovat, että sanotuista otteista puuttui pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeus ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti laajemmalti.
18. KRP epäili KKO:ssa, että hovioikeuden päätös on sisällöltään epäselvä ja mahdollistaa "asian uuden käsittelyn asianosaisten niin vaatiessa." KKO ei ottanut päätökseensä edellä mainittua hovioikeuden päätöksessä olevaa lausumaa siitä, miten salassa pidettäviä tietoja koskevat erimielisyydet oli ratkaistava. KKO toteaa päätöslauselmassaan sen sijaan, että "otteet on laadittava niin, että pöytäkirjan ja raportin jäljennöksistä salattujen tekstikohtien pituus ja sijainti käyvät ilmi luovutettavasta asiakirjasta." Asiaa käsittelevä tuomioistuin joutuu joka tapauksessa ratkaisemaan salassa pidettäviä tietoja ja salaamisen toteuttamistapaa koskevat erimielisyydet.
19. KKO:n ratkaisu on periaatteellisesti tärkeä ja itse asiassa myös ainoa hyväksyttävissä oleva vaihtoehto asiassa. Oikeudenmukaisen oikeuskäynnin kannalta olisi perin nurinkurista, jos osa rikostutkinnassa saaduista tiedoista olisi vain esitutkintaa suorittavan poliisin ja mahdollisesti syyteharkintaa suorittavan syyttäjän tiedossa, mutta voitaisiin salata kokonaan syytetyn puolustukselta ja tuomioistuimelta. Tässä tapauksessa käräjäoikeus vielä erehtyi - minusta pahemman kerran - noudattamaan "poliisivaltioperiaatetta", jonka mukaan salaisen pakko-tai tutkintatoimenpiteen käyttämisestä päättänyt ja sen käytännössä suorittanut poliisi voisi yksin tuomioistuinta sitovasti arvioida, onko sanotulla keinolla saatu tieto oikeudenkäynnissä merkityksellistä vain ei; käräjäoikeuden päätöksen perustelut hämmästyttävät kyllä kovasti.
20. Hovioikeus ja korkein oikeus ovat kuitenkin olleet tehtävänsä tasalla todetessaan muun muassa, että rikosasian vastaajalla tulee käytettävissään periaatteessa koko esitutkinnan aikana kertynyt aineisto ja että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että syytetty ja hänen puolustuksensa saavat tiedon ja mahdollisuuden lausua kaikesta siitä aineistosta, jolla voi olla vaikutusta annettavaan tuomioon. Sitä, onko jokin osa aineistosta tai tieto asiaan vaikuttava, ei siis ratkaise poliisi, syyttäjä tai edes tuomioistuin, vaan syytetyn puolustus. Tätä periaatetta koskeviin poikkeuksiin tarvitaan todella painavat perusteet. Korkeimman oikeuden päätöksessä on onnistuttu hyvin haettaessa tasapainoa toisaalta kuulemisperiaatteen ja syytetyn tasavertaisen aseman turvaamisen ja toisaalta salassa pidettävien poliisin rikostutkintamenetelmien suojaamisen välillä.
21. Nyt sitten tämäkin "episodi" on saatu (vihdoin) loppuun käydyksi ja hovioikeuden pääkäsittely, jota on odoteltu tässä jutussa jo kauan eli kuukausikaupalla, on päässyt vihdoin alkamaan: Tässä kuten monessa muussakin merkittävässä rikosasiassa kävi siis niin, että rikoksen esitutkinta jatkui vielä tuomioistuinkäsittelyn alettua ja vieläpä sen jälkeen, kun alioikeus on antanut jutussa tuomionsa! Tätä ei toki voida aina ehdottomasti välttää, mutta kun puheena oleva käytännöstä näyttää tulevan Suomessa vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa pysyvä, eivät asiat näytä olevan oikein rikosprosessista huolehtivien viranomaisten hanskassa. Vangittuna jo pitkään ollut syytetty on tässäkin tapauksessa joutunut odottamaan hovioikeuskäsittelyä aivan liian kauan. Hän joutui käräjäoikeudessa odottamaan käsittelyn päätyttyä vielä monta kuukautta mielentilatutkimusta, johon käräjäoikeus määräsi hänet, vaikka asianosaista kukaan ei edes vaatinut mielentilatutkimuksen suorittamista ja käräjäoikeus itsekin arvioi tuomiossaan, että syytetty oli osoittanut erityistä harkintakykyä ja mielenmalttia.
22. Mahdollisesti käräjä- ja hovioikeudessa on virkamiesmäisen lakonisesti arveltu, että no, kun tuo syytetty on kerran tuomittu elinkautiseen murhasta, niin mikäpä kiire tässä (enää) olisi! Syytetyn puolustus vaati vielä käräjäoikeuden tuomion jälkeen hovioikeudessa syytetyn laskemista tutkintavankeudesta vapaalle jalalle odottamaan hovioikeuden pääkäsittelyä. Syytetyn pitäminen kuukausikaupalla tutkintavankeudessa viranomaisten ja tuomioistuinten kohtuuttomasti pitkittyneen käsittelyn takia ei ole oikein sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa. Hovioikeus ei kuitenkaan suostunut puolustuksen pyyntöön ja lätkäisi pääkäsittelyn aloittamisajan neljän kuukauden päähän.
23. Kävipä Ulvilan jutussa miten tahansa, niin yksi asia näyttää jo nyt varmalta: Syytetyllä on oikeus saada valtiolta hyvitystä kohtuuttomasti viivästyneen oikeuskäsittelyn takia. Ilmeisesti niin sanottu hyvityslaki on johtanut käytännössä monessa muussakin tapauksessa siihen, ettei oikeudenkäynneissä tavoitella nykyisin enää minkäänlaista joutuisuutta. "Hakekoot sitten pitkittymisen takia korvausta valtiolta."
26 kommenttia:
Kohdassa 16b on tärkeä ihmettelyn aihe. Saako tietojen salaamista vaativa viranomainen itse selvittää mitkä kohdat asiakirjoissa ovat salassa pidettäviä ja mitkä kuuluvat sellaisiin johon asianosaisella on oikeus.
Viranomaisilla asiakirjojen 'saastuttaminen' sekoittamalla sinne salassapidettävää aineistoa on klassinen keino. Pitäisi lailla kieltää tuollaisten seka-asiakirjojen laatiminen. Kas kun on kohdalleni sattunut että kaksi eri tuomioistuinta sensuroi samasta esittelymuistiosta hyvin erilaiset kohdat salassapidettävinä. Sensuroinnin rinnakkainen vertailu oli vielä mielenkiintoinen: se tuomioistuin jolla oli ns oma lehmä ojassa sensuroi pois kaikki hakijalle myönteiset faktat. Ylempi tuomioistuin (KKO) sensuroi asiallisemmin jos nyt niin voi ylipäänsä sanoa. Mutta että sensuuri iski molemmissa versioissa hyvin erilaisiin kohtiin osoittaa ettei esimerkiksi tuomioistuimen neuvottelusalaisuus (aines jonka salaisuutta haluttiin vaalia) ole mikään yksiselitteinen asia. Samoin paljastui että sensuuria käytettän myös hyvin tarkoitushakuisesti jos se päästään tekemään itse. Kuten nyt on sallittu KRP:lle.
Blogissa ja kommentissa ihmetellään, että KRP voi itse rajata salassapidettävät tiedot asiakirjoista ja kysytään, miksei kaikkia asiakirjoja voitu toimittaa hovioikeudelle, joka olisi ratkaissut salassapidon. Tämä tuntui minustakin hiukan ihmeelliseltä, koska asianosaisille ei oikein jää keinoa kontrolloida KRP:n toimintaa. Kävin kuitenkin lukemassa KKO:n ratkaisun ja jäin pohtimaan, voisiko vastaus tähän löytyä perusteluiden kohdasta 48? Jos ymmärrän perustelun oikein, niin Suomessa tuomioistuin ei voi salata sille tulevaa aineistoa asianosaisilta. Olisi hauska kuulla blogistin käsityksen asiasta.
Anonyymiltä hyvä huomio tuo KKO:n perustelujen kappale 48! Tuomioistuin on siis nykylainsäädännön osalta po. kohdin samassa asemassa kuin asianosaisetkin.
Mutta saiko Ulvila-jutun syyttäjä kuitenkin esitutkinnan aikana - hän kun seurasi sitä vaikkei johtanut - tilaisuuden tutustua peitetoiminta-asiakirjoihin kokonaisuudessaan?
KKO:n perusteluista näkyy, ettei peitetoiminta-asiakirjoja esitetty suullisessa käsittelyssä edes KKO:lle miltään osin.
Kohdasta 48 vielä. KKO:n mukaan "nykyinen sääntely ei mahdollista sellaisia edellä kohdassa 33 mainituissa ratkaisuissa tarkemmin kuvattuja ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen hyväksyttävinä pitämiä menetelmiä, joissa erityinen tuomari ratkaisee asiakirjojen julkistamista koskevan kysymyksen tai joissa asiakirjat ovat tuomarin käytettävissä, mutta salassa näyttöä arvioivalta valamiehistöltä."
Eikö asiaan muka voisi määrätä esim. valmistelevaa tuomaria (onnistunee ainakin käräjäoikeudessa ja ehkä VVJ:n toimesta HO:ssa, KKO ?), joka voisi tutustua aineistoon ja olla istumatta pääasiassa?
Kiintoisa piirre myös se, että KKO "teki numeroa" siitä, että julkisuuslain mukainen valitusreitti ja -mahdollisuus poikkeaa editiomenettelystä. Niinpä, mutta onko ylipäätään mitään järkeä, että julkisuusjuttuja tämäntyyppisissä oikeusjuttuun liittyvissä asioissa hajautetaan hallinto-oikeuksiin julkisuuslain mukaisina asioina?
Olen ollut toimittajana häviämässä yhtä juttua, jossa hallinto-oikeudessa riitautettiin poliisin tekemä päätös asiakirjojen saalaamisesta tapauksessa, jossa oikeudenkäyntiä ei koskaan tullut, koska tekijä oli kuollut. Meidän puolesta esitettiin näyttöä, että ihan samanlaisissa tapauksissa oikeudenkäynnit ja esitutkinta-aineisto olivat olleet julkisia.
Maallikkona en vieläkään ymmärrä, miksi juuri hallinto-oikeus on tämmmöisessä asiassa forumina. Mikä viisaus siellä piilee, vaikka eivät ole koskaan tekemissä rikosjuttujen ja niihin liittyvien julkisuusongelmien kanssa.
SEPPO on Stasi-Supon keksimä peitenimi. Sepon oikea nimi on Paavo. Nim. L.H.Hoppu
Seppo-Paavon toiminta oli tehokasta. Hän seurusteli Annelin kanssa aina siihen asti kun Anneli syyskuussa 2009 vangittiin!
Tuskinpa ihan kaikkia "toimenpiteitä" on kerrottu ja raportoitu peitetoiminnasta laaditussa KRP:n raportissa!
Sukupuolisuhde noissa olosuhteissa on ilman muuta virkavelvollisuuksien rikkomista. Ei tosin ole harvinaista, että poliisilla menee intohimot ja työt sekaisin tai ainakin töitä käytetään tekosyynä päästä tytön sänkyyn.
Pienestä maalaispiiristä tiedän tapauksen, jossa poliimies oli hankkinut itselleen tiedottajan. Nainen liikkui porukoissa, joissa näki ja kuuli asioita.
Kuinka ollakaan, konstu vielä änkesi sukupuolisuhteeseen kyseisen naisen kanssa. Lupaili ulkomaanmatkoja ja yhteisestä tulevaisuudesta puhuttiin, vaikka konstu oli tahollaan avioliitossa.
Siinä sitä oli tiedottaja ja rakastajatar samassa roolissa. Konstaapelin nimi ei kyllät ollut Seppo...
Minä olisin Annelina ottanut tai otattanut kuvia siitä Seposta. Niitä olisi voinut ihan vapaasti julkaista, koska virkamies virkatoimiaan suorittamassa ei ole yksityisyyslainsäädännön suojaama. Mielenkiintoinen pohdinnan asia olisi tietenkin myös se, olisiko mikään suoritettu toimi lain suojaama.
Aiheen vierestä: Huomasiko arvoisa blogaaja suuren hämmästyksen http://www.nelonen.fi/uutiset/?vt=video&vid=142376 josta konstaapeli Reinikainenkin olisi ylpeä. Käräjätuomari Pasi Kumpula herätti poikkeuksellista ihastusta asiantuntijoissa lukiessaan tuomiot kolmelle nuorelle miehelle viimekesäisestä iskusta seksuaalivähemmistöjen Pride-kulkueeseen.
Peitetoiminnan järjestämisestä ja valvonnasta on annettu sisäasiainministeriön asetuksessa 499/2001 (PolL 32a§:n alla) tarkemmat sännökset.
Tässä yhteydessä on syytä myös mainita, että mainitun asetuksen 11 §:n mukaan peitetoiminnan käyttämisestä on myös tehtävä merkintä esitutkintapöytäkirjaan ETL:n sääönösten mukaisesti.
Tämän mukaan myös tässä tapauksessa olisi esitutkintapöytäkirjaan tullut tehdä merkintä muun muassa siitä, että peitetoimintaa on ylipäätään käytetty. En tiedä, onko esitutkintapäytäkirjaan tehty tästä merkintä.
Samoin pöytäkirjaan olisi tullut merkitä, minä aikana peitetoimintaa ja minkä selvittämiseksi sitä on käytetty. Hyvin tärkeää olisi myös tullut merkitä esitutkintapöytäkirjaan merkitä, minkäluunteisteista ja millaisten seikkojen selvittämiseksi peitetoimintaa oli käytetty. Tietenkään ei olisi riittänyt että olisi merkitty pöytäkirjaan ainoastaan se, että peitetoimintaa oli käytetty rikoksen selvittämiseksi.
Olen muuten sitä mieltä, ettei peitetoimintaa voida käyttää lainkaan muun muassa sellaisissa tilanteisasa, että soluttautuja seksuaalista vaikuttamista tai edes siihen viittaamalla yrittää selvittää rikoksen niin kuin A:n tapauksessa on näyttää käyneen, koska on puhuttu kuitenkin jatkuvasta seurustelusuhteesta, joka on ollut usemamman kuukauden pituinen.
Ad anonyymi - Käräjätuomari Pasi Kumpula onkin palsturin entisiä oppilaita ja assistentteja Lapin yliopistosta, joten kyllähän hän osaa! Hän on ollut myös KKO:ssa esittelijänä eli oikeussihteerinä ennen käräjätuomariksi siirtymistään. Kenties tulevia KKO:n jäseniä...
Kumpulan tapa "kertoa" tuomion perustelut rauhallisesti ja vapaasti ilman tiukkaa paperista lukemista oli juuri sellaista kuin tuomion "julistamisen" tulee ollakin. Huomiota herätti myös se, että hän puhui "omissa nimissään" eli minä-muotoa käyttäen, ei siis paasannut, että "käräjäoikeus" on päättänyt näin ja näin.
Olen erään toisen entisen oppilaani eli Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassani kirjassa Tuomion perusteleminen (2010) yrittänyt aika laajasti opastaa perustelujen kirjoittamisen ohella myös sitä tapaa, jolla tuomio ja sen perustelut tulisi julistaa, siis oikeastaan kertoa oikeuden istunnossa. Viittaan tuon kirjan sivuille 129-139. Kumpulan tapa oli malliesimerkki siitä, mitä kirjassa on ajettu tältä osin takaa.
Erinomainen asia oli myös se, että Kumpula julisti tuomion oikeuden istunnossa eikä siis tyynyt, kuten nykyisin valitettavasti on tapana lähes jutussa kuin jutussa, antamaan tuomion kirjallisena eli ns. kansliatuomiona.
Kuten olen tässä blogissanikin muutaman kerran todennut, meillä käytetään kansliatuomiota aivan liian usein. Myös hovioikeuksien ja KKO:n tulisi alkaa julistaa/kertoa tuomion sisältö istunnoissa. Tämä lisäisi oikeudenkäynnin julkisuutta ja edistäisi sen avoimuutta.
Keskusta myy puoluetoimistonsa, uutisoitiin tänään.
Miksei keskusta voisi myydä koko puolueen eniten tarjoavalle?
Arto Merisalo ja kumppanit olisivat varmasti kiinnostuneita ja tekisivät tarjouksensa.
Olisihan se täysin käsittämätöntä, jos peitetoimintatiedot olisi saatu pitää salassa.
Poliisilta puuttuu usein suhteellisuudentaju ja realismi. Vähän kuin Heinolan edesmenneessä reumasairaalassa. Ei tutkita onko potilaalla reuma vai ei, vaan kysytään sen sijaan, että minkäslainen reuma teillä on?
Poliisi luvattoman usein tekee omat johtopäätöksensä jo heti tutkinnan alkuvaiheessa, ja sen jälkeen aletaan kasata näyttöä vain ja ainoastaan tämän johtopäätöksen tueksi.
Näin oli jo Suti Aittoniemen aikana, luultavati jo ennen häntä: "Joko nämä miehet lähtee linnaan, tai minä eroan virastani!" Tällaisen sammakon päästi Suti julkisuuteen aikanaan.
Eihän se näin saa mennä! Poliisin tehtävä on tutkia mitä on tapahtunut, eikä astua syyttäjäkin ohittaen suoraan tuomioistuimen tontille. Poliisi unohtaa, että emme onneksi elä poliisivaltiossa.
En sano että tämä olisi säännönmukainen toimintamalli, mutta luvattoman usein tätä nähdään. Ongelma on todellinen ja siihen pitäisi puuttua.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on huolissaan hylättyjen syytteiden määrän hupenemisesta, kertoo Turun Sanomat. Kalskeen mukaan syyttäjät pelaavat syyteharkinnassa turhan usein varman päälle.
Syytteiden hylkäämisprosentti Suomen oikeusistuimissa on 5,5, kun Ruotsissa vastaava prosentti on noin 20.
Kalskeen mielestä on ongelmallista, jos hylkyprosentti tuomioistuimessa lähenee nollaa. Hänen mukaansa syyttäjien ei pitäisi pelätä hylkäämistä etenkään tärkeissä jutuissa.
---
Kalske tuntuu siis olevan huolissaan siitä, etteivät syyttäjät nosta syytteitä riittävän usein. Syyttäjät joko aliarvioivat syytteen tueksi esitettävän näytön tai pitävät rikosta vähäisenä tai luopuvat syytteestä jollakin muulla syyttämättäjättämisperusteella.
Sen sijaan Kalske ei kanna huolta siitä, että tuomioistuimet tuomitsisivat liian usein ikään kuin varmuuden vuoksi "syytteen mukaan," vaikka näyttö ei riittäisi tuomitsemiseen.
Kuka tutkisi, edes rukkastuntumalla, kuinka paljon kansalaisten ja yritysten veromarkkoja puolueille syydetään erilaisina tukina (puolue-, viestintä- ym.), verohelpotuksina ja muina etuuksina? Meni kyllä totaalisesti aiheen vierestä tämä, mutta olkoon aasinsiltana tässä tuo salassapito tai salassapitely joka on niin mukava asia...
Arto Merisaloa parempana ostajana pitäisin SITRA:n entisten johtajien Vesa Lehtomäen ja Pasi Lehtisen firmaa Korona Invest Oy:tä.
Nämä reippaat miehet saneeraisivat Keskustapuolueen pian tuloskuntoon ja myisivät sen muutaman tuhannen prosentin voitolla joko Euroopan unionille tai sopiville tahoille Venäjälle.
Näin ostajat pääsisivät suoraan vaikuttamaan Suomen politiikan ytimeen, säätämään Portugalin tukipaketteja tai puuhaamaan muiden omistajilleen edullisten hankkeiden parissa, mihin heillä on erinomaisen suuri intressi.
Saataisiin myös Vesa ja Pasi hetkeksi pois rahastamasta valtion tuella suomalaisten terveydellä, kun heille tulisi muuta puuhaa.
Nahkuri tulee vastaan jos siirtää konttorinsa Punavuoren periferiasta lähemmäs manalaa.
Ratkaisu löytyy taas kerran Sonkajärveltä: HS:n kuukausiliitteessä todistetaan Timo Soinin varoitelleen sikäläisiä kansanmiehiä kateudesta.
Kateus se kalvaa mieltä ja polttaa sisuksia, jos alkaa himota sellaista, joka kuuluu parempiosaisille hiljaisen perimätiedon mukaisesti. Kukin tyytyköön osaansa periferiassa.
Samaisessa Turun Sanomien jutussa Kalske väittää, että ekonomiaan perustuvaa rajoittamista käytettäisiin vain vähäisissä jutuissa.
Kalske ei puhu totta. Valtakunnansyyttäjänviraston siunauksella rajoitetaan sellaisiakin juttuja, joissa ainoa seuraamus on ollut vankeutta.
Tietämässäni konkreettisessa tapauksessa jutun valmistuminen olisi edellyttänyt kahta arviolta neljän tunnin kuulustelua.
Asianomistaja ei pääse Suomessa oikeuksiinsa, koska poliisi hoitaa esitutkintaa hyvin leväperäisesti. Työaikaa käytetään omien asioiden hoitamiseen ja Suomen kuvalehden mukaan jopa esitellään omaa sukukalleutta virka-aikana naipuoliselle kollegalle ennemmin kuin tehtäisiin niitä virkaan kuuluvia töitä.
Syyttäjät on sitten se rikosprosessiketjun toinen ryhmä, joka viis veisaa asianomistajista. Oman työn tehokkuus (siis töistä laistaminen) on pääasia. VKSV on ollut tätä kehitystä siunaamassa, vaikka julkisuudessa yritetään väittää muuta.
Kuusimäen kanssa aikoinaan asioista keskustelin, ja hänen suhtaumisessaan tai ymmärryksessään ei ollut mitään vikaa. Taitaa olla tämä valtakunnansyyttäjän pikkuapulainen Jorma, joka niitä naruja tässä nukkekomediassa vetelee. Kulisseissa on hyvä toimia yhteen suuntaan ja Tusun Sanomissa väittää toista.
Luultavaa on, että syyttäjät haluavat "varman päälle syyttämisillään" tavallaan "kostaa" yhteiskunnalle sen, ettei heidän pyyntöjään saada lisää syyttäjän virkoja ole kuultu ja hyväksytty.
Tästä kostomentaliteetista kuitenkin kärsivät ennen muuta rikoksen yksityiset uhrit eli asianomistajat.
Kalske olisi voinut näyttää omalla toiminnallaan esimerkkiä ja päättää nostaa syytteen esimerkiksi Marja Tiuraa ja Sampsa Katajaa koskevissa jutuissa ja jättää syyllisyyskysymyksen ratkaisun tuomioistuimelle. Nuo jutut ovat molemmat yhteiskunnallisesti merkittäviä tapauksia, jotka olisi ollut paikallaan saattaa syytteen nostamisella tuomioistuimen tutkittaviksi.
Blogistilla on varsin kiusallinen tapa olla oikeassa. Varsinkin Marja Tiuraa koskeva päätös syyttämättäjättämisestä on jäänyt kaihertamaan. Hetken naiviudessani jo ajattelin VKSV:n oma-aloitteisesti kontrolloivan alisyyttäjän ratkaisun, koska julkisuudessa esitetyt perustelut olivat hyvin omituiset.
Tuota kostoa yhteiskunnalle en kyllä allekirjoita. Kyse taitaa olla enemmän henkilökohtaisesta mukavuunhalusta. Ja valitettavaa tietysti on, että juoppojen lakimiesten mennessä poliisihallintoon töihin, ne vähän heikoimpisaattoiset sitten jäävät syyttäjiksi.
Olisi tosiaan hyvä, jos Jorma Kalske tai ylipäänsä joku olisi huolissaan myös siitä, tuomitsevatko tuomioistuimet varmuuden vuoksi syytteen mukaan ja johtuuko syytteiden alhainen hylkäämisprosentti sittenkin ainakin osittain tästä, eikä vain syyttäjien resurssipulasta.
Voisin luetella lonkalta ison joukon tapauksia, joissa objektiivisesti arvioiden näyttöä ei ole lainkaan, mutta syyte on hyväksytty ja epäilty tuomittu jonkinlaisen "kyllä me tiedetään" -intuition pohjalta. Favor defensionis on usein aivan kuollut kirjain.
Olisi kiva tietää onko syyttäjien palkkausjärjejestelmässä tuloksellisuus/henkilökohtaisen suorituvuuden osaa.
Jos nimittäin syyttäjien arvioidaan kehityskeskusteluissa mm. läpimenneiden juttujen kautta, niin se kyllä helposti ohjaa syyttäjän työtä "varmoihin tapauksiin"
Maanmittari kiinnitti huomiota aivan oikeaan asiaan.
Valtion järjetön tehokkuusohjelma on johtanut lukuisiin järjettömyyksiin.
Ainakin julkisilla oikeusavustajilla on tulostavoitteet sekä juttujen kappalemäärien että työmäärän mukaan pisteytettynä.
Jos tavoite uhkaa jäädä täyttymättä, pitääkö mennä yöllä kapakoiden sulkeuduttua nakkikioskille lietsomaan riitaa ja jakamaan käyntikortteja? Ei kai terveyskeskuslääkärinkään voi olettaa öljyävän katuja saadakseen jalankipsauksen tavoitteet täyteen?
Jutut on pisteytetty, näennäisesti työmäärän mukaan. Pisteytykset eivät kuitenkaan kuvaa todellista työmäärää. Sen vuoksi pisteillä kikkaillaan yleisesti.
Taivaan lahja on rattijuoppo, joka haluaa valittaa tuomiostaan. Kirjallinen menettely hovioikeudessa ropisuttaa reilusti pisteitä laariin, mutta teettää töitä vain vartin; "päämieheni pyytää lievempää rangaistusta".
Sotkuisesta perinnönjaosta, jossa saa tehdä viikkotolkulla töitä, heruu vain muutama piste. Syntyy intressi vältellä huonosti pisteitä tuottavia juttuja, tai hoitaa "vasurilla" kiireesti pois päiväjärjestyksestä.
Tietääkseni syyttäjillä on myös jonkinlaiset tulostavoitteet.
Tämä on kansalaisten oikeusturvan kannalta suorastaan vaarallista, jos syyttäjän täytyy vuoden lähetessä loppuaan saada tavoitteet täyteen.
Tällainen tehokkuusajattelu ei OM:n hallinnonalalle useinkaan kertakaikkiaan sovi. Tätä(kään) ei ministeriössä ymmärretä.
Lisänä rikka rokassa: Pasi Kumpula oli minulla auskultanttina Rovaniemellä. Hyvin oli hänelle oppisi menneet perille.
No, toki Pasi on ammentanut oppia myös sieltä Arposen "putiikista"! Taitaa olla tuo Pasin tapa kertoa tuomion perustelut vapaamuotoisesti pohdiskellen "Arposen mallin" mukaista menettelyä.
Lähetä kommentti