New Yorkin venäläis-turkkilainen klubisauna,
jonka jäseneksi Martti Ahtisaari tuli vuonna 1977.1. Vaasan hovioikeus päätti tänään kolme viikkoa kestäneen pääkäsittelyn Ulvilan murhajutussa, jonka alioikeuskäsittelyä olen blogissa seurannut. Satakunnan käräjäoikeushan tuomitsi 12.11.2010 antamallaan tuomiolla Anneli Auerin miehensä murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tuomio syntyi äänestyksen jälkeen 2-1 yhden käräjätuomarin hylätessä syytteen näyttämättömänä.
2. Olen kommentoinut käräjäoikeuden 23.6.2010 antamaa välituomiota, jolla Auerin syyllisyys todettiin jo ennen mielentilatutkimuksen määräämistä ja sen jälkeen annettua lopullista tuomiota, blogissa n:o 292/23.6.2010. En ollut mitenkään ihastunut käräjäoikeuden enemmistön perusteluihin, en teknisenä suorituksena enkä myöskään asiaperusteilla. Minusta näytti selvältä, että vähemmistöön jääneen tuomarin syytteen hylkäävä mielipide oli asiallisesti perustellumpi.
3. Hovioikeus ilmoitti tänään antavansa tuomionsa 1.7.2011. Hovioikeus päätti kuitenkin jo tänään vapauttaa Anneli Auerin tutkintavankeudesta, jossa tämä on ollut syksystä 2009 lähtien. Iltapäivälehdissä Auerin vapaaksi päästämistä on jo ehditty pitää "dramaattisena käänteenä" tai ainakin "yllätysvetona."
4. Mutta oliko päätöksessä mitään kovin yllättävää? Minusta ei ollut, sillä kuten hovioikeus lehtitietojen mukaan totesi, edellytyksiä Auerin vangittuna pitämiselle ei enää ollut. Hovioikeus on siis katsonut, ettei ole syytä epäillä, että Auer 1) pakenisi tai muuten karttaisi hänelle mahdollisesti tuomittavan rangaistuksen täytäntöönpanoa, tai 2) vaikeuttaisi rikoksen selvittämistä esimerkiksi todistusaineistoa hävittämällä tai muuttamalla (todistusaineistoa koskevaa ns. kolluusiovaaraa ei enää ole, koska oikeudenkäynti on nyt päättänyt), taikka 3) jatkaisi rikollista toimintaansa. Paon vaara olisi ollut käytännössä ainoa mahdollinen tutkintavankeuden jatkamisen peruste, mutta sitäkään ei siis hovioikeuden mukaan ollut ilmeisesti syytä epäillä.
5. Hovioikeuden tänään tekemä päätös laskea Auer vapaaksi ei kuitenkaan merkitse lopullista kannanottoa syyllisyyskysymykseen. Tuomio voi siis edelleen olla myös langettava. Mutta melkoinen yllätys olisi, jos hovioikeus päätyisi pysyttämään käräjäoikeuden langettaman elinkautisen rangaistustuomion murhasta. Jutun syyttäjä totesi tänään päätöksen kuultuaan, että hänen tiedossaan ei ole yhtään tapausta, jossa oikeus olisi katsonut tutkintavankeudesta ennen tuomion julistamista tai antamista vapaaksi päästetyn syytetyn syylliseksi. On siis syytä olettaa, että syytettä tukeva näyttö ei ole riittävä, vaan Auerin väitetystä syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, jota ei ole kyetty sulkemaan pois.
6. Hovioikeus lienee joka tapauksessa katsonut, että Auerin pitäminen edelleen vangittuna olisi kohtuutonta muun muassa siksi, että pääkäsittelyn aloittaminen hovioikeudessa kesti todella kauan. Esimerkiksi niin sanotun hätäkeskusnauhoitteen tutkimiseksi esitutkinta käynnistettiin käräjäoikeuden tuomion jälkeen uudelleen ja se saatiin valmiiksi vasta kevättalvella. Puolustus suoritutti omia tutkimuksiaan asiassa jne.
7. Kuten olen jo aiemmin sanonut, Ulvilan murhajutussa kävi siis kuten monessa muussakin merkittävässä rikosasiassa, eli niin, että rikoksen esitutkinta jatkui vielä tuomioistuinkäsittelyn alettua ja vieläpä sen jälkeen, kun alioikeus on antanut jutussa tuomionsa. Tätä ei toki voida aina ehdottomasti välttää, mutta kun puheena oleva käytännöstä näyttää tulevan Suomessa vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa pysyvä, eivät asiat näytä olevan oikein rikosprosessista huolehtivien viranomaisten hanskassa. Tämän se sitten tekee kun syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan ainoastaan "seuraa" sitä - tai on seuraavinaan!
8. Vangittuna jo pitkään ollut syytetty joutui tässä tapauksessa joutunut odottamaan hovioikeuskäsittelyä aivan liian kauan. Hän joutui käräjäoikeudessa odottamaan käsittelyn päätyttyä vielä monta kuukautta mielentilatutkimusta, johon käräjäoikeus määräsi hänet, vaikka asianosaista kukaan ei edes vaatinut mielentilatutkimuksen suorittamista ja käräjäoikeus itsekin arvioi tuomiossaan, että syytetty oli osoittanut erityistä harkintakykyä ja mielenmalttia.
9. Mahdollisesti tuomioistuimissa ja tutkintaviranomaisissa on virkamiesmäisen lakonisesti arveltu, että kun syytetty on kerran tuomittu elinkautiseen murhasta, niin mikäpä kiire tässä (enää) olisi! Syytetyn puolustus vaati vielä käräjäoikeuden tuomion jälkeen hovioikeudessa syytetyn laskemista tutkintavankeudesta vapaalle jalalle odottamaan hovioikeuden pääkäsittelyä. Syytetyn pitäminen kuukausikaupalla tutkintavankeudessa viranomaisten ja tuomioistuinten kohtuuttomasti pitkittyneen käsittelyn takia ei ole oikein sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa. Hovioikeus ei kuitenkaan suostunut puolustuksen pyyntöön ja lätkäisi pääkäsittelyn aloittamisajan neljän kuukauden päähän eli toukokuun alkuun.
10. Kävipä Ulvilan jutussa miten tahansa, niin yksi asia näyttää jo nyt varmalta: Syytetyllä on oikeus saada valtiolta hyvitystä kohtuuttomasti viivästyneen oikeuskäsittelyn takia. Ilmeisesti niin sanottu hyvityslaki on johtanut käytännössä monessa muussakin tapauksessa siihen, ettei oikeudenkäynneissä tavoitella nykyisin enää juuri minkäänlaista joutuisuutta. Tendenssinä tuntuu olevan: "Hakekoot sitten prosessin pitkittymisen takia korvausta valtiolta."
11. Hyvityslaki säädettiin oikeusministeri Tuija Braxin johdolla, koska haluttiin, ettei Suomesta enää valitettaisi oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittämisestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jolta Suomi on saanut jo toista sataa langettavaa tuomiota tai siihen verrattavaa ratkaisua kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista. Hyvityslailla haluttiin korjata Suomen pahasti kolhiintunutta mainetta ihmisoikeuksia kunnioittavana valtiona. Toisaalta ei ole tehty mitään toimenpiteitä, joilla oikeudenkäyntien kestoa olisi saatu lyhennetyksi. Epäkohdat on vain työnnetty hyvityslain muodossa maton alle eli kansainvälisen kontrollin ulkopuolelle.
38 kommenttia:
Tekstissä mainitun ns. hyvityslain virallinen nimi on Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (362/2009) ja se tuli voimaan 1.1.2010.
Blogistille tuohon kohtaan 4. Kyseessä on niin sanottu ylitörkeä rikos, jolloin erityisiä edellytyksiä vangitsemiselle ei vaadita.
Rikoksesta todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää = vangita:
1) jos rikoksesta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta.
Hyvityslain mukaista korvausta pitää hakea ennen pääasian käsittelyn päättymistä. On varmasti hyvä tapa pottuunnuttaa tuomari jättämällä korvaushakemus ennen pääasian ratkaisua.
Vaikka ns. ylitörkeän rikoksen ollessa kyseessä vangitsemiseen ei lain mukaan vaadita erityisiä edellytyksiä (kuten esim. paon vaaraa), on hovioikeus varmaankin pohtinut, olisiko mainitunlaisia syitä tai perusteita (siis esim. paon vaaraa) ollut olemassa pitää A. vangittuna tuomion antamiseen asti.
Sanoihan hovioikeus - lehtitietojen mukaan - ettei edellytyksiä pitää A. vangittuna ollut enää olemassa.
Auer on edelleen, kun vapauttava asiaratkaisua ei ole vielä annettu, todennäköisin epäiltynä murhasta, joten tältä osin vangitsemisen ja vangittuna edelleen pitämisen edellytys olisi ollut olemassa
Itse tulkitsin tuon edellytysten puuttumisen siten, että ei ollut enää "todennäköisiä syitä" A.A:n syyllisyyden tueksi.
Jos henkilöä ei enää edes todennäköisin syin epäillä rikoksesta, niin miksikös siinä pitäisi vielä pohtia pakenemisvaara.
AA on vain syyttäjän mielestä todennäköisin syin epäilty.
HO on ratkaissut vangitsemista koskevan asian erikseen ottamatta itse pääasiaan kantaa. Pakkokeinoasiassa HO on päätynyt kannalle, että todennäköisiä syitä syyllisyyden tueksi ei enää ole.
Tiettävästi hovioikeuden päätöksessä ei kuitenkaan puhuta mitään sellaista, että "todennäköisiä syitä A:n syyllisyyden tueksi ei enää ole" tai jotain muuta vastaavaa.
Tässä näkee tuon oikeustoimittajien tason. Tarkkaa tietoa HO:n ratkaisuista ei näytä kukaan pystyneen välittämään.
Pohjanoteeraus oli kyllä Lapin radion Matti Mykkänen. Hän sijoitteli uutisissaan oikeudenkäyntejä sellaisiin tuomioistuimiin, jotka olivat aika päiviä sitten lakkautettu.
Kun blogistikin on palannut juridiikan pariin, niin itse olen ihmetellyt tuota oikeusasiamiehen kanslian toimintaa. Sen nettisivuillaan julkaisemat päätökset ovat hyvin perusteellisesi anonymisoituja yhtä poikkeusta lukuunottamatta.
Jos kantelijana on Markku Fredman, niin hänen nimensä on jätetty näkyviin. Jotenkin vaikuttaa mainostoimistolta tuo EOA:n byro.
Hyvityslain mukainen järjestys (7 ja 9 §), jonka mukaan hyvitystä on haettava ennen pääkäsittelyn päättymistä ja että hakemuksen ratkaisee pääasian päättänyt tuomioistuin, on tietenkin korvauksen hakijan kannalta sangen huono ratkaisu.
Vaikka tuomioistuimen tai tuomarin ei pitäisikään "pottuuntua" hyvitystä koskevasta hakemuksesta, tuomioistuin joutuu kuitenkin usein ottamaan kantaa myös siihen, onko se itse toiminut niin, että oikeudenkäynti on on kohtuuttomasti pitkittynyt.
Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, miten lainsäätäjä on ajatellut vain lainkäyttäjän ja vianomaisten mukavuutta ja työn säästöä, muttei lainkaan yksityisen ihmisen eli tässä tapauksessa korvauksen tai hyvityksen vaatijan ongelmallista asemaa.
Outoa on myös se, että KKO:ssa hyvitystä voidaan vaatia vain "erityisestä syystä." Tässä on siis ajateltu KKO:n työnsäästöä ja "erityistä asemaa", hyvityksen hakijan asema on sivuutettu.
Tällaisia valitettavia säännöksiä lainsäädännöstä löytyy runsaasti.
En osaa sanoa tuosta Fredmanin nimen näkyviin panosta. Minusta olisi paikallaan, että oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin päätöksissä mainittaisiin reilusti "töpänneiden" tuomareiden, syyttäjien tai muiden virkamiesten nimet.
Kun nyt kaikki julkaistut päätökset, joissa jokin huomautus tai "käsitys" virheellisestä menettelystä on "rohjettu" antaa, on töppäilijöiden osalta anonymisoitu, on tilanne johtanut siihen, että OKa:n ja EOA:n päätöksille käytännössä lähinnä vain naureskellaan päätösten kohteiden ja heidän lähipiirinsä keskuudessa.
Ilmankos kyseisillä päätöksillä ei sitten ole juuri minkäänlaista ennalta estävää vaikutusta, mikä näky siinä, että tuomarit, syyttäjät ja muut virkamiehet syyllistyvät toistuvasti samanlaisiin virheisiin vuodesta toisiin. Tämä koskee esim. asianosaisten kuulemisessa ja päätösten perustelemisessa ilmeneviä puutteita ja epäkohtia.
Viivästyskorvauksen suhteen voi tietysti pohtia, voiko nykyinen menettely ylipäätään olla tehokas kansalaisen oikeussuojan kannalta.
Taitaa olla aika harvinainen sääntelymekanismi, että korvausta pitää hakea sellaiselta virkamieheltä, jonka laiminlyönti itseasiassa toimii korvausperusteena.
Olen asianosaisena melko yksinkertaisessa rikosjutussa, joka on kaikkiaan ollut prosessissa yli viisi vuotta. Ajattelin ensin pyytää korvausta, mutta en millään kehdannut perustella vaatimustani hovioikeuden kokoonpanon puheenjohtajan lepsulla prosessinjohdolla.
Laki olisi tietenkin pitänyt säätää sellaiseksi, että hyvitystä haettaisin vasta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen.
Toiseksi hyvitysasia olisi ratkaistava kokonaan eri kokoonpanossa, ei siis siinä, joka on pitänyt pääkäsittelyn ja antanut tuomion.
Mutta, mutta. Suuressa ja usein käsittämättömässä viisaudessaan lainsäätäjä, oikeusministerimme johdolla, päätti sivuuttaa viivytyksen kohteeksi joutuvien oikeussuojan ja ajatteli vain sitä, miten noista "ikävistä" hakemusista voitaisiin päästä eroon mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti!
Ei ole vaikea arvata, keiden "asiantuntijoiden" lausuntoihin nyt laissa omaksuttu järjestely perustuu.
Alun perinhän lakiin kaavailtiin erityistä tuomioistuimista erillistä lautakuntaa, joka olisi ratkaissut kyseiset hyvitysasiat. Mutta tästä luovuttiin "säästö- yms. syistä."
Olisikohan ylitörkeissä rikoksissa erityisten edellytysten osalta kyseessä ns. legaalinen presumtio. Tämä tarkoittaisi ettei erityisiä edellytyksiä tarvitse erikseen näyttää vaan ne seuraavat rangaistusasteikosta. Legaalinen presumtio on kumottavissa joten hovioikeus on voinut katsoa ettei erityisiä edellytyksiä enää ole ja päätynyt sillä perusteella vapauttavaan päätökseen. Tämä tarkoittaisi, että yleiset edellytykset voivat vielä täyttyä.
Vaikka jurristi-tutkinto on joskus menneinä aikoina tullut suoritettua, en ole tähän hyvityslakiin paneutunut.
Mutta täysin käsittämätön ajatushan on se, että tuomioistuimen kokoonpano tutkii, onko se yksin (tai yhdessä alemman asteen kanssa) aiheuttanut viivästyksen.
Saman logiikan mukaan Krp olisi voinut antaa tuomion Annelin asiassa.
Jygge:
"Tiettävästi hovioikeuden päätöksessä ei kuitenkaan puhuta mitään sellaista, että "todennäköisiä syitä A:n syyllisyyden tueksi ei enää ole" tai jotain muuta vastaavaa."
Minunkin prosessioikeuden oikeustapausseminaariesitystä sanoit "puutteelliseksi". Ehkä sinullekin tapahtui ensimmäinen lapsus. :)
Siltä tuo blogissa ainakin näytti, kun kirjoitit vain vangitsemisen (tietyistä) erityisistä edellytyksistä. Eihän sinulla vielä ole voinut tuossa vaiheessa olla tietoa siitä, onko todennäköisiin syihin kannanottoa vai ei?? Eikä tuota ole huonoista uutisoinneistakaan ilmennyt.
Sattuuhan sitä. Pääsinpähän sanomaan :D
Kaikella ystävällisyydellä (oikeasti),
nimim. oppilas
Olen Kortelaisen kannalla.
Minä olen tälläkin kertaa omalla linjallani.
PKL:
"26 § (17.2.1995/213)
Tuomitun vangitseminen
Tuomioistuin saa määrätä ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitun vangittavaksi tai pidettäväksi edelleen vangittuna, jos:
1) tuomittu rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. "
Muuta ei lähtökohtaisesti edellytetä tuomitun vangitsemiselle. Jos käo on tuominnut vähintään kaksi vuotta, erityisiä edellytyksiä ei vaadita, vaan vaan edellytykset vangitsemiselle perustuvat käräjäoikeuden tuomion lopputulokseen . Pääsääntö on, että pitkän tuomion saanut vangitaan.
Poikkeus on toki aina PKL 26 a §:n mukainen kohtuuttoman vangitsemisen kielto. Kohtuutonta on pitää vangittuna, jos tuomio tulee olemaan syytteen hylkäävä.
Olisikohan tästä kyse?
nimim. oppilas
Kirjoitin blogin loppuosassa vangitsemisen jatkamisen kohtuuttomuudesta, koska hovioikeus pääsi aloittamaan pääkäsittelynsä vasta toukokuun alussa, vaikka valitus oli tullut "sisään" luultavasti jo vuoden vuodenvaihteessa.
Lain mukaan tuomioistuin aloittaa päätösneuvottelunsa (pääasian osalta) vasta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Tänään on siis ilmeisesti neuvoteltu lähinnä vain vangitsemiskysymyksestä.
Toki vaikuttaa siltä, että hovioikeus on ottanut alustavasti kantaa myös jo syyllisyyskysymykseen, jos asia on sen mielestä niin selvä, ettei enempää neuvoteltavaa syyllisyyskysymyksestä ole.
Reilun kuukauden aika käytettäisiin siis lähinnä vain vapauttavan tuomion perustelujen kirjoittamiseen.
Voi olla myös mahdollista, että tuomio tulee, jos langettava sellainen olisi tulossa, murhan sijasta taposta. Mutta silloin hovioikeuden olisi pitänyt ottaa rikosnimikkeen mahdollinen muutos keskustelun kohteeksi pääkäsittelyssä, jottei sanottu vaihtoehto tulisi asianosaisille ja lähinnä tietenkin syytetylle tiedoksi täysin yllättäen vasta tuomiossa.
En ole seurannut hovioikeuden pääkäsittelyä kovin tarkkaan, joten en tiedä, onko vaihtoehtoisesta rikosnimikkeestä keskusteltu pääkäsittelyn aikana.
Kirjoituksen kohdat 10. ja 11. ovat mietityttäneet myös meikäläistä. Siltä tosiaan vaikuttaa, että hyvityslailla ikään kuin oikeutetaan pitkät oikeudenkäynnit.
Tämä tuntuu kyllä melko raukkamaiselta tavalta ratkaista EIT:n toteama ongelma. Onko jollain parempaa tietoa siitä, miten hyvityslain nojalla tuomitut ja EIT:n pitkittyneiden oikeudenkäyntien vuoksi määrätyt korvaussummat eroavat toisistaan? Ei kai hyvityslailla vain pudoteta EIT:n ratkaisukäytännön mukaisia vastaavia korvauksia?
Jos hyvityslain nojalla tuomittu korvaus on selvässä epäsuhdassa EIT:n ratkaisukäytäntöön, voisikohan EIT ottaa asian käsiteltäväksi siitä huolimatta, että asiassa on jo tuomittu korvausta kansallisen hyvityslain mukaan?
Blogisti kirjoitti hyvityslaista (jonka syyt ja tausta ovat paljon Braxin ministerikautta varhaisemmat):
"Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, miten lainsäätäjä on ajatellut vain lainkäyttäjän ja vianomaisten mukavuutta ja työn säästöä, muttei lainkaan yksityisen ihmisen eli tässä tapauksessa korvauksen tai hyvityksen vaatijan ongelmallista asemaa."
Kyllä oikeasti lainsäätäjä ajatteli asian myös korvauksenhakijan puolelta. Asia on ollut esillä lausunnoissa ja lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa. Asiaa valmistellut työryhmä esitti "parempaa" hyvitysjärjestelmää v. 2006.
Se, että viivyttelijä itse päättää hyvityksestä, ja viivytellyt syyttäjä voi valittaa hyvityksen maksamisesta on siis ollut täysin tietoinen ratkaisu eikä mikään huitaisu tai ajattelemattomuus.
Asian säätäminen näin varmasti myös säästää valtion varoja, mutta riittää täyttämään EIT:n Kudla-tapauksessa (26.10.2000) lainsäädännölle asettamat vaatimukset.
Lainsäätäjän toimenpiteistä ja säästöhaluista kysymys blogistille: mitä mieltä olette suunnitelmasta lakkauttaa hovioikeus (Kuopiosta) ja kaksi hallinto-oikeutta (Rovaniemeltä ja Kouvolasta)?
"Ilmankos kyseisillä päätöksillä ei sitten ole juuri minkäänlaista ennalta estävää vaikutusta, mikä näky siinä, että tuomarit, syyttäjät ja muut virkamiehet syyllistyvät toistuvasti samanlaisiin virheisiin vuodesta toisiin."
Tässähän se selvästi sanottuna on.
Olin omassa asiassa yhteydessä syyttäjän esimieheen kun eräästä kokonaisuudesta yhdessä osassa tehtiin sjp. Kävi somasti kun kyseinen "johtava syyttäjä" oli pari viikkoa aiemmin ajanut samanlaista syytettä joka menestyi oikeudessa, eli tuomio tuli.
Hän kertoi puhelimessa asiasta ja sanoi minulle ettei voi lainmukaan puuttua alaisensa tekemään sjp-päätökseen mutta voin yrittää edistää asiaani joko kantelemalla valtakunnansyyttäjälle tai olemalla suoraan yhteydessä ko syyttäjään uudelleen harkintaa varten. No olin yhteydessä syyttäjään ja hän kertoi ettei lähde pyörtämään aiempaa päätöstään ja kehotti tekemään tutkintapyynnön poliisille jonka tutkinnan jälkeen hän saattaa tehdä uuden harkinnan. Toiseksi vaihtoehdoiksi hän mainitsi myös mahdollisuudesta kannella valtakunnansyyttäjälle ja sanoi:
"Minulle on arkipäivää tehdä selvityksiä valtakunnansyyttäjälle"
Mitä tuo sanonta kertoo? Eli totta on että kanteluilla ei ole mitään merkitystä.
Jos lähtisin asiassa uudelleen poliisille niin miksi poliisi nyt tutkisi asiaa kun ei tehnyt sitä aiemminkaan ja toisekseen asia ehtisi vanheta.
Tällaista suomessa 2011 uskokaa tai älkää!
Käsittelyjen pitkittyminen on valtava epäkohta Suomessa. Perehdyin eräänä iltana paremman tekemisen puutteessa viinipullon kera tuoreimpaan valtion talousarvioesitykseen ja erityisesti oikeusministeriön hallinnonalaan, jossa esiteltiin tilastoja keissien käsittelyajoista eri oikeusasteissa. Ajat ovat pysyneet koko ajan yhtä pitkinä, mutta pahinta oli, että arviota sorvatessa tavoitteeksi tulevalla budjettikaudella käsittelyajoissa oli asetettu nykyisenpituiset käsittelyajat ja paikoin jopa hieman pidemmät! Asialle ei edes haluta tehdä mitään, joten voimme odotella jatkossakin tuomioita Strasbourgista.
Kuinkahan muuten käy Auerin mahdollisen korvauksen tarpeettomasta vangitsemisesta, hänhän edesauttoi vangitsemistaan väärällä tunnustuksella...
Hyvityslain voimaantulon jälkeen (1.1.2010) Suomesta ei enää pääse valittaman Strassbourgiin pitkittyneestä oikeudenkäynnistä, jollei ole ensin hakenut hyvitystä kotimaassa hyvityslain mukaisessa järjestyksessä.
Hyvityslaki säädettiin juuri sinä tarkoituksessa, että Suomen "mainetta pilaavat" valitukset EIT:hen saataisiin estetyksi.
Jollei ihminen siis "kehtaa" vaatia hyvitystä esim. hovioikeuden pääkäsittelyssä välttääkseen oikeuden "pottuuntumisen", hänellä ei ole enää asiaa valittaa myöskään Strassbourgiin.
Auerin ns. tunnustus Ulvila-jutussa ei todellisuudessa liene edes ollut mikään selvä tunnustus. Puolustuksen mukaan poliisi johdatteli Auerin ottamaan kanta ikään kuin hypoteettisella tasolla tapahtumiin, mutta veti Auerin pohdinnoista sitten johtopäätöksen, jonka mukaan Auer olisi (muka) tunnustanut.
Tuota "tunnustusta" voidaan sitä paitsi pitää mitättömänä, jos se saatiin aikaan, kuten on kerrottu, silloin, kun Auerin avustaja ei ole kuulustelussa saapuvilla.
Onkin mielenkiintoista nähdä, mikä on hovioikeuden kanta tuohon "tunnustukseen". Käräjäoikeus ei ottanut siihen(kään) mitään selvää kantaa.
Vangitsemisesta vielä:
Pakkokeinolain 1 luvun 3 §:ssä säädetään vangitsemisen edellytyksistä. Ensisijainen ja yleinen edellytys on todennäköinen syy rikosepäilylle. Tämä riittää ylitörkeiden rikosten osalta, eikä erityisiä edellytyksiä tarvitse tutkia. Toisin sanoen, erityisillä edellytyksillä ei voida vangita, ellei ole todennäköisiä syitä. Vangitsemista koskeva ratkaisu ei siten ylitörkeän rikoksen kohdalla voine perustua erityisiin edellytyksiin, tai niiden puuttumiseen. Ainoa PKL:n mukainen peruste edellytysten puuttumiselle on siten mielestäni todenäköisen syyn puuttuminen.
Kohtuuttoman vangitsemisen kielto (PKL 1:26 a)koskee toki kaikkia vangitsemisia. Tällöin ei kuitenkaan (ainakaan PKL:n sanamuodon mukaan) ole kyse edellytyksistä, joten vaikea ajatella tämän olevan kyseessä.
P.S Pääasiaan liitännäisen vangitsemisasian ratkaisu tulisi myös perustella ainakin summaarisesti, joten sinänsä on hassua että asiaa joudutaan näin spekuloimaan... :)
Asia ei liene niin yksinkertainen, kuten anonyymi kirjoittaa. Vangitsemissäännökset on kirjoitettu muotoon "saadaan vangita." Epäiltyä siis ole pakko vangita tai pitää edelleen vangittuna edes ylitörkeästä rikoksesta, vaikka olisi todennäköisiä syitä syyllisyydestä.
Näin ollen oikeus joutuu vangitsemispäätöstä myös ylitörkeästä rikoksesta harkitessaan katsomaan, mitä tosiasiallisia syitä kussakin tapauksessa on vangita tai olla vangitsematta epäiltyä. Paon vaara ja todisteiden hävittämisvaara ovat sellaisia syitä, joita oikeus de facto ottaa huomioon myös ylitörkeissä rikoksissa.
On kyllä "hassua", että hovioikeuden vapaaksi laskemisen perusteita joudutaan arvailemaan. Hovioikeuden olisi tullut laatia ratkaisustaan tiedote, joka olisi julkaistu heti eilen internetissä.
Mutta kuten olen aiemmin usein todennut, suomalaisten tuomioistuinten tiedottamistoiminta on täysin lapsenkengissä.
Urheilumieltä pitää olla. Aikaisemmassa kommentissani mainitsin siitä vähäisestä rikoasiasta, jonka käsittely on kestänyt kuudetta vuotta.
Taidan kuitenkin kirjoittaa EIT:lle ja todeta, että minulla ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta hakea korvausta, koska vahingonkorvauksen olisi ratkaissut henkilö, joka on vahingon aiheuttanutkin. Oikeusuojakeino ei saa olla muodollinen, vaan sen pitää olla myös tehokas.
Eiköhän Hirvelän ulkomaiset kollegat mahda ihmetellä suomalaista systeemiä. Enää kyse ei olekaan yksittäisestä virkamiehestä ja tämän töppäilyistä, vaan lainsäätäjän toiminnassa ja lainsäätääjän toiminnan motiiveista.
Blogisti varmastikin lähtee reissumiehenä kannustamaan, jos juttu menee suulliseen käsittelyyn.
Ilman muuta, mukana ollaan!
Eikö oikea lainkohta ole tuomitun vangitsemista koskeva PKL 2:26, jonka 1-kohdan mukaan vähintään 2 vuoden rangaistukseen tuomittu voidaan vangita ilman 2-kohdan erityisiä edellytyksiä. Ko. lainkohdan esitöiden mukaan lainsäätäjän tahtö on, että pääsääntöisesti tuollaiseen ylitörkeään rikokseen syyllistynyt pysyy vangittuna täytäntöönpanoon asti.
Näin olen tuntuu todenäköiseltä, että HO on - blogistin suosittelemalla tavalla - pitänyt päätösneuvottelun heti ja päätynyt siihen, ettei näyttö riitä tuomitsemiseen, ja otettuun riittävän kirjoitustauon pitävien perustelujen kirjoittamiseen vapauttanut heti Auerin.
Arvasin, että tästä ukosta kuullaan vielä. Persuilla on Hakkaraisen kanssa vielä monta soppaa edessä:
"Suomussalmen kihlakunnanoikeus tuomitsi viitasaarelaisen Hakkaraisen kesäkuussa 1986 yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä varkaudesta.
Hakkarainen ja neljä muuta henkilöä tunkeutuivat kesäkuussa 1986 avoimesta ikkunasta Suomussalmen kirkkoon. He anastivat kirkon holvista yli sata arvokasta ehtoollispikaria kuljetuslaukkuineen, ehtoollisviiniä ja kolehtirahoja 400 markkaa.
Seurakunta sai pikarit myöhemmin takaisin, mutta esimerkiksi Malaga-viinejä ei."
Nyt on ymmärrettävä PKL 3§/8§ ja PKL 26§ ovat samaa jatkumoa ja että PKL 26§:ssä on sisällä kaikki vangitsemisen edellytykset, jotka ovat 3§/8 §:ssä. Tämä tarkoittaa myöskin ylitörkeää rikosta.
PKL 26§ ja sitä edeltävät säännökset säädettiin sen vuoksi ettei rikoskierteessä olevan tai vaarallisen rikoksenuusijan taikka ylitörkeään rikokseen syyllistyneen hovioikeuskäsittelyä tarvitsisi odottaa kauan.
Kahden vuoden tuomio on sellainen rajapyykki, että sen voidaan lähtökohtaisesti olettaa synnyttävän paon vaaran kaikissa tuomituissa.
Jos yli kahden vuoden tuomio on yhteinen rangaistus ja koostuu useasta pienemmästä teosta sen voidaan olettaa kertovan jatkamisvaarasta.
Yli kahden vuoden tuomio voi syntyä lukemattomin eri tavoin lukemattomista eri rikoksista. Luonnollisesti kahden vuoden tuomion voi saada sekä ensikertalainen että rikoksenuusija. Koska tilanteet vaihtelevat voimakkaasti, on lainsaatäjällä harkintavaltaa.
Jos kahden vuoden tuomio on tullut ylitörkeästä rikoksesta voidaan ajatella käsillä olevan paon vaaran tuomion pituuden perusteella ja jatkamisvaaran teon luonteen perusteella.
Joskus tuomion jälkeen voidaan ajatella olevan käsillä myöskin todisteiden hävittamisvaara mutta se on harvinaisempaa kun käräjäoikeudessa on todistelu jo kertaalleen otettu vastaan.
Se, että PKL 3§/8§:ssä ja 26§:ssa on kahden vuoden rajapyykki molemmissa on koherenttia. Todennäköisyys kahden vuoden tuomiosta taikka jo annettu kahden vuoden tuomio luo legaalisen presumtion tilanteen erityisistä edellytyksistä.
PKL 26§ siis sisältää ylitörkeän rikostyypin mutta myös monia muita tapauksia.
Blogisti kiinnitti huomiota ilmaisuus "saadaan vangita". Tämä luo nimenomaan legaalisen presumtion tilanteen. Jos laissa lukisi "on vangittava" kyseessä olisi ehdoton presumtio. Legaalinen presumtio on kumottavissa vastanäytöllä.
Koska kyseessä on harkintavalta, joka nimenomaan kohdistuu erityisiin edellytyksiin, ei vapautamisesta voida päätellä paljoakaan yleisistä edellytyksistä. Tilastot ovat tätä varten. Ylitörkeissä rikoksissa vapauttaminen kesken hovioikeuskäsittelyä tarkoittaa erittäin todennäköisesti syytteen hylkäämistä.
Sen lisäksi on monia tapauksia, joissa PKL 26§ perusteella vapautettu mutta kesken hovioikeusmenettelyn vapautettu henkilö tuomitaan lopulta hovioikeudessa syytteen mukaan. Joskus vapauttamisen syynä voi olla se, ettei muutoksenhakumahdollisuus rapaudu jos henkilö tosiasiassa suorittaa rangaistuksensa ennen hovioikeuden päätöstä.
Olen toiminut hovioikeuden tuomarina yli 20 vuotta ja istunut useita henki- ja muita vakavia rikoksia. Koskaan ei tällaisessa jutussa ole epäiltyä vapautettu ennen tuomion antamista jollei ole oltu varmoja siitä, että syyte tullaan hylkäämään.
Pitkän pääkäsittelyn kyseessä oillen on hovioikeuden jo matkan varrella mietittävä esitetyn näytön merkitystä. Muutoin ei välittäönyysperiaate toimisi sillä jos vasta pääkäsittelyt päätyttyä aletaan miettiä näytön riittävyyttä, tulee jo inhimmiset rajat muistillekin vastaan. Hovioikeus on siis jo aika pitkälle muodostanut kantansa syyllisyyskysymykseen matkan varrella ja kokoontunut jo pääkäsittelyn kestäessä päätösneuvotteluihin. Uskon, että hovioikeus jo vapaaksipäästämiskeskustelun yhteydessä muodosti kantansa siihen miten asia tullaan ratkaisemaan, eikä voinut enää pitää Aueria vangittuna. Muussa tapauksessa ei olisi ollut kokonaisuuteen nähden kohtuutonta, että Auier olisi vielä ollut vangittuna muutaman viikon hovioikeuden tuomion antamiseen asti.
Tuosta oikeudenkäyntien pitkittymisestä olen pitkäaikaisena raastuvanoikeuden tuomarina, lähes 20 vuotta, sitä mieltä,että uusi oikeudenkäyntimenettely on monessa suhteessa epäonnistunut. Käräjäoikeudessa esimerkiksi riita-asiat ratkaistiin nopeasti ja jos hovioikeuteen mentiin, oli olemassa tarkka pöytäkirja, josta ilmeni todistajankertomukset. myönnän tähän systeemiin liittyvät heikkoudet, mutta onko muka "paremman" oikeusturvan vuoksi annettava ihmisten odottaa ratkaisuja kohtuutoman kauan. Oikeudenkäynnin on oltava mahdollisimman nopea ja kustannuksiltaan kohtuullinen. Nyt esimerkiksi riita-asiaa ei voi pistää vireille intressin ollessa suhteellisen pieni, jollei ole aivan varma jutun voittamisesta. Suullisuuskin on hyvä asia, mutta vanhalla ns.kirjelmäsysteemillä oli monet hyvät puolensa. En tietenkään kannata vanhaa systeemiä, jossa kokoonpano saattoi vaihtua kesken oikeudenkäynnin. Jotkuthan ukkotuomarit saattoivat lykätä tahallaan vaikeitakin juttuja auskultanttien ratkaistaviksi. Tuohon aikaan auskultanit istuivatkin suurimman osan käräjäjutuista enkä usko oikeusturvan pahemmin vaarantuneen, mutta tämä on jo toinen asia.
Varmaankin hovioikeus on "matkan varrella" eli käsittelyn kuluessa miettinyt näytön arviointia ja riittävyyttä.
Olen itsekin sitä mieltä, että vapauttava tuomio "sieltä" nyt on tulossa. Muutenhan hovioikeus olisi eilen kertonut päätöksessään tarkemmin ne syyt, joiden perusteella syytetty päästettiin jo nyt vapaaksi. Jos vapaaksi päästämiselle ei ollut muuta syytä kuin näytön riittämättömyys, ei hovioikeus voinut kuitenkaan tätä vielä sitä tässä vaiheessa, kun tuomio tulee vasta 1.7., "kakaista" ulos.
Mitä tulee "uuden" oikeudenkäyntimenettelyn - se on ollut riita-asioiden osalta voimassa kohta 20 vuotta - onnistuneisuuteen, niin olen kyllä eri mieltä kuin anonyymi hovioikeustuomari.
Kuten olen monasti aiemmin todennut, tässä suhteessa pitää erottaa kaksi eri puolta: a) uusi prosessijärjestys sinänsä ja b) sen toimivuus käytännössä.
Suomen nykyinen oikeudenkäyntijärjestys on sekä riita-asioiden että rikosjuttujen osalta moderni ja sinänsä toimiva - jos vain sitä osattaisiin käyttää.
Tässä siis tullaankin jo tuohon toiseen kohtaan eli prosessijärjestyksen toimivuuteen käytännössä.
Olen aiemmin monasti kertonut, miksi sinänsä hyvä ja kelpo laki eli tässä tapauksessa oikeudenkäyntijärjestys suullisine ja välittömine periaatteinen ei toimi. Säännökset ovat riittävän joustavat ja mahdollistavat nopean ja tehokkaan prosessin jutun laadun edellyttävällä tavalla, mutta käytäntö on osoittautunut toisenlaiseksi.
Syitä hitaaseen, tehottomaan ja vieläpä epävarmaan prosessiin on pääasiassa kaksi: 1) asianajajien ja muiden oikeudenkäyntiasiamiesten heikko ammattitaito ja/tai - moraali ja 2) tuomarikunnan heikko ammattitaito ja/tai -etiikka.
Asianajajat ja muut asiamiehet eivät valmistaudu esim. riita-asioihin riittävällä huolellisuudella eivätkä ajaja juttuja ripeästi, vaan vetkuttelevat joka käänteessä. Kun asianosaisilla on oikeusturvavakuutus ja kun asianajajien laskutus perustus aika- eli tuntilaskutukseen, ei juttuja kerta kaikkiaan aina edes haluta ajaa tehokkaasti eikä niihin edes valmistauduta riittävällä huolellisuudella. Mitä kauemmin juttu kestää, sen parempi asianajajille!
Tuomareiden velvollisuuksiin kuuluisi valvoa, että oikeudenkäynti on ripeää ja että asianajajat hotaisivat tehtävänsä asianmukaisesti. Mutta tuomarimme eivät välitä tästä huolehtia, Tuomareiden prosessinjohto on aivan liian lepsua, usein se puuttuu kokonaan. Prosessia johtavat käytännössä asianajajat, eivät tuomarit. Tuomareiltamme puuttuu tarvittava ammattitaito ja ammattieetillinen näkemys ja intohimo.
On toki hyviä ja ammattitaitoisia tuomareita, mutta keskimäärin tuomareiden ammattitaito ja -etiikka on heikolla tasolla.
Siis arvoisa anonyymi hovioikeustuomari: katse ensimmäiseksi peiliin, kun lähdette etsimään syitä esimerkiksi siihen, että oikeudenkäynnit viivästyvät kohtuuttomasti!
Stasi-Sepon rooli? Olikohan Seppo vapautettua vastassa? Poliisi mokasi asiansa niin mahtavasti ettei totuus tule ikinä uskottavasti esiin. Poliisi intti alle 10-vuotiaille lapsille: "Tapahtumat eivät ole voineet mennä lapsen kertomalla tavalla"... Lastensuojelijaa Ei ollut tietojen mukaan paikalla "Stasi-kuulustelun" aikana. Totuus Stasi-Seposta..Seppo(nimi muutettu, kuulin että oikea nimi onkin Paavo).Enoni naapuri tietää. Poliisin työssä nokkeluutta, kuin Komissaario Palmulla konsanaan. Lopputuloksena sekasotku,mikä Ei selviä koskaan. Nim. L.H.Hoppu
Asian vierestä mutta tässä blogissa esiin nostettuja teemoja Hesarissa: Vallanjako hämärtynyt Suomessa
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oikeusoppineet+Vallanjako+hämärtynyt+Suomessa/1135266506217
Frank
Blogisti kiinnitti huomiota Auerin "tunnustukseen" joka on annettu ilman asianajajaa pidetyssä kuulustelussa. Samanlainen teema oli myös Bodom-jutussa, jossa tosin "tunnustusta" ei annettu edes kuulustelussa vaan muussa jutustelussa kuulustelijan kesken.
Suomessa on jäänyt vähälle huomiolle EIT:n suuren jaoston Salduz-tapaus (2008), jossa todettiin Finlexin mukaan mm. seuraavaa: "Syytetyn sanotuille oikeuksille aiheutuu periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa nojaudutaan hänen syyllisyyttään osoittaviin lausumiin, joita on annettu ilman asianajajaa toimitetussa poliisikuulustelussa."
EIT:n huomio näyttää siis siirtyneen avustajan käytön oikeudesta tosiasillisiin mahdollisuuksiin käyttää avustajaa kuulusteluissa ja neuvotella ennen kuulusteluja.
Salduz-tapaus on herättänyt laajan huomion muualla Euroopassa. Ks. esim. http://blog.soros.org/2011/04/case-watch-salduz-fever-sweeps-europe/.
No, kuten tiedämme, Suomessa ei juuri keskustella oikeudenkäyttöä koskevista asioista yleensäkään!
Salduz-tapauksessa (27..11.2008) ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto lausui tuomion suomennoksen mukaan syytetyn oikeudesta avustajan käyttöön mm. seuraavaa:
EIT totesi, että EIS 6 artiklaa voitiin sanamuodostaan huolimatta soveltaa myös oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa sikäli kuin sen määräysten noudattamatta jättäminen tuossa vaiheessa olisi omiaan merkittävästi horjuttamaan oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta. EIS 6 artiklan 3 c)-kohdan takaama oikeus kuului oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kulmakiviin. Toisaalta tarkempien määräysten puuttuessa sopimusvaltiot saivat valita ne keinot, joilla ne panivat tuon kohdan täytäntöön oikeusjärjestelmissään. Keinojen tuli kuitenkin olla oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan vaatimuksen kanssa yhteensopivia. EIS:n takaamien oikeuksien tuli olla käytännöllisiä ja tehokkaita eikä vain teoreettisia ja näennäisiä. Esitutkinnalla oli tärkeä merkitys rikosjutun valmistelun kannalta, koska tuolloin kerätty näyttö määräsi ne puitteet, joissa syytteessä ilmoitettua tekoa harkittiin oikeudenkäynnissä. Siten EIS 6 artikla edellytti normaalisti, että syytetyllä oli oikeus asianajajaan jo poliisikuulustelujen alkuvaiheissa. Syytetty oli usein erityisen suojattomassa asemassa juuri oikeudenkäynnin tuossa vaiheessa. Hänen asemaansa pahensi se, että rikosprosessimenettely oli tullut entistä monimutkaisemmaksi varsinkin todisteiden keräämisen ja käytön kohdalta. Tuota suojattomuutta voitiin useimmissa tapauksissa kompensoida riittävästi asianajajan avulla. Asianajajan tehtävänä oli mm. huolehtia siitä, että syytetty ei joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen. Syyttäjän oli näytettävä syyte toteen turvautumatta näyttöön, joka oli saatu käyttämällä syytetyn tahtoon vaikuttavaa pakkoa tai painostusta. Siten varhainen mahdollisuus asianajajan saamiseen kuului tärkeisiin prosessuaalisiin takeisiin. Sanottu koski varsinkin juttua, jossa henkilöä syytettiin törkeistä rikoksista ja joissa voitiin odottaa ankaraa rangaistusta. Lausumiinsa seikkoihin nähden EIT katsoi, että rikoksesta epäillyllä tuli olla mahdollisuus asianajajan apuun jo heti ensimmäisestä poliisikuulustelusta lukien paitsi jos kunkin jutun erityisissä oloissa osoitettiin, että sellaista mahdollisuutta ei voitu pakottavista syistä antaa. Asianajajan käytön epäämisellä ei kuitenkaan sen perusteluista riippumatta saanut epäasianmukaisesti vaikeuttaa syytetyn EIS 6 artiklan mukaisten oikeuksien käyttöä. Syytetyn sanotuille oikeuksille aiheutui periaatteessa korjaamatonta vahinkoa, jos tuomiossa nojauduttiin hänen syyllisyyttään osoittaviin lausumiin, joita oli annettu ilman asianajajaa toimitetussa poliisikuulustelussa.
Satakunnan käräjäoikeus ei muistaakseni Auer-tapauksessa noteerannut perusteluissaan A:n "tunnustusta" mitenkään. Tämä ei kuitenkaan merkitse välttämättä sitä, etteikö käräjäoikeus olisi antanut tunnustukselle lainkaan painoarvoa syytettä tukeva näyttönä.
Nyt on syytä odottaa ja toivoa, että hovioikeus ottaisi tuomionsa perusteluissa nimenomaan kantaa epämääräiseen tunnustukseen.
HS:n tämänpäiväisen artikkelin "Vallanjako hämärtynyt Suomessa" johdosta hieman myöhemmin.
Kiintoisa tuo Ulvilan keisi. Jokainen voi kokeilla käydä myöhään syksyllä ulkona lenkillä ja tulla sitten saappaat jalassa suoraan olohuoneeseen leikkisästi 20 minuutiksi painimaan ja katsoa sitten minkälaista on jälki.
Kaikkinensa Annelin syyttömyystodennäköisyys lienee pikoprosentin luokkaa, eli samaa luokkaa kuin että aurinko sammuisi lähiviikkoina.
Silti vaan jaksetaan viisastella selvää asiaa. Jos Anneli olisi mies ja hän olisi tappanut vaimonsa ja ilmoittanut, että mustahuppuinen nainen tuli ikkunasta, niin poliisi olisi nauranut partaansa.
Minua ei kyllä naurata se, että virkamiehet asettavat lähtökohtaisesti kansalaiset sukupuolen perusteella täysin eriarvoiseen asemaan. Jopa henkirikoksen tekijänä. Kyseessä on selkeästi rikollinen viranomaismenettely, mutta kukapa tässä maassa mitään mistään laista välittäisi. Virkakunta viimeisenä.
Anonyymillä ei kyllä ole minkäänlaista, edes vähäisintäkään hakua todistusharkinnan tai yleensä prosessin periaatteista rikosjutussa!
Lähetä kommentti