perjantai 2. syyskuuta 2011

476. Seksinostokielto? Miksi poliisi ei puutu ravintolaprostituutioon?

1. Nyt kun eduskunnan syysistuntokausi ei ole vielä alkanut, ovat hallituksen useat misterit ahkeroineet mitä erilaisimpien "asiaan puuttumisten" ja "ehdotusten" merkeissä oikein urakalla. Tässä puuhassa on kunnostautunut erityisesti tuore oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp), josta uhkaa tulla tätä vauhtia uusi "Päivän-Koskinen," siis lausuntoautomaatti á la ex-oikeusministeri Johannes Koskinen. Henrikssonin lausumiin ja tokaisuihin on syytä palata myöhemmin tarkemmin.

2. Hyvänä kakkosena lausuntoautomaattina on kunnostautunut uusi sisäministeri Päivi Räsänen (kd). Myös hän on laukonut julkisuuteen vaikka minkälaisia ajatuksia ja esityksiä. Ilmeisesti tarkemmin asioita juurikaan ajattelematta, sillä sen verran populistisia hänen esille nostamansa asiat ovat. Harva se päivä saamme lehdistä lukea, miten ministeri Räsänen kollegansa Henrikssonin tavoin "puuttuu" milloin mihinkin asian, "haluaa kitkeä" jonkin epäkohdan, "vaatii" muutosta johonkin asiaan, "väläyttää" jonkin asian esille ottamista jne. jne.

3. Vajaa viikko sitten ministeri Räsänen väläytti Ruotsin mallin mukaista yleisen seksinoston kieltämistä koskevan lain säätämistä. Tämä asia on tyypillinen iäisyyskysymys, johon poliitikot palaavat julkisuutta saadakseen aina uudelleen ja uudelleen. Räsäsen edeltäjänä sisäministerinä toiminut Anne Holmlud oli - tietenkin - myös "puuttumassa" samaan asiaan, mutta pelkäksi puheeksi se hänenkin kohdallaan jäi.

4. Hallituksen lakiesityksen mukaan (HE 221/2005 vp) seksipalvelujen ostaminen olisi säädetty yleisesti rangaistavaksi. Eduskunta ei kuitenkaan esitystä hyväksynyt. Vuonna 2006 voimaan tulleen rikoslain uudistuksen mukaan seksinosto on kriminalisoitu vain parituksen ja ihmiskaupan uhreilta (seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö, RL 20:8) ja 18 vuotta nuoremmalta henkilöltä (RL 20:8a). Järjestyslaissa (612/2003) on kielletty seksipalvelujen ostaminen ja maksullinen tarjoaminen yleisellä paikalla; kiellon rikkominen on kriminalisoitu järjestysrikkomuksena, josta tuomitaan sakkorangaistus.

5. Todennäköistä on, ettei nyt istuva hallitus tule esittämään yleistä seksinostokieltoa. Räsäsen "väläyttämisessä" onkin kyse lähinnä vain siitä, että ministeri haluaa lausunnollaan julkisuutta ja ylläpitää populistista retoriikkaa. Olen pitänyt Päivi Räsästä suhteellisen järkevänä poliitikkona, mutta nyt näyttää siltä, että tätä käsitystä on syytä tarkistaa.

6. Ministeri Räsänen tuli julkisuuteen seksinostokieltoa koskevan ehdotuksena kanssa heti sen jälkeen, kun Helsingin Sanomissa oli - jälleen kerran - noin viikko sitten laaja reportaasi parissa Helsingin keskustassa sijaitsevassa ravintolassa eli niin sanotussa "tyttöyökerhossa" harjoitettavasta ravintolaprostituutiosta ja mainittujen ravitsemusliikkeiden liepeillä öisin rehottavasta katuprostituutiosta. Tämä ravintolaprostituutio on ollut poliisin tiedossa jo vuosikaudet, mutta tästä huolimatta poliisi ei ole jostakin syystä halunnut tehdä asialle juuri mitään.

7. Helsingissä rehottavasta katuprostituutiosta on puhuttu jo parisenkymmentä vuotta, mutta sitä ei ole vain saatu kitketyksi pois, tätä ei ole vakavasti edes yritetty. Kuluvan vuoden toukokuun lopulla Helsingin Sanomissa oli juttu, jossa komisario Jussi Huhtela vakuutti, että nyt "prostituutio on saatu lakaistua pois kaduilta." Sanotun lehtijutun mukaan maksullisia seksiä tarjoavia naisia on aiemmin liikkunut paljon etenkin Mannerheimintien alkupäässä, Eerikinkadulla ja Yrjönkadulla. Mutta tuolloin - siis toukokuun lopulla - näitä naisia oli komisario Huhtelan mukaan liikkeellä enää vain muutamia.

8. Kyseisen lehtijutun mukaan poliisi oli kiristänyt valvontaotettaan tekemällä valvontaiskun maaliskuussa ydinkeskustassa. Poliisipartiot olivat Huhtelan mukaan kirjoittaneet sekä seksin ostajille että myyjille yhteensä 15-20 sakkolappua. (Ohoh, miten valtava määrä!) Huhtelan mukaan poliisi oli puuttunut huomattavasti useammin asiaan jo ennen ostotapahtumaa ja säikyttänyt etenkin asiakkaat tiehensä. Huhtela: "Vaikuttaa siltä, että ongelmaan puututtiin hyvään aikaan. Tämä olisi voinut levitä käsistä".

9. Ihmettelin tuolloin poliisin hyväuskoisuutta, sillä pitihän poliisin toki tietää, että katuprostituution huippusesonki on vasta kesällä, ei vielä huhti- ja toukokuussa. Piti myös ymmärtää, ettei katuprostituutiota saada kitketyksi pois yhdellä ainoalla valvontaiskulla. Niinhän siinä sitten kävi, että elokuun lopulla Hesarisssa oli uusi juttu, jossa kerrottiin, että katuprostituutio ei ollutkaan loppunut tai edes vähentynyt, niin kuin komisario H. oli luvannut, vaan päin vastoin lisääntynyt kesän aikana. Lehtijutun mukaan etenkin viikonloppuiltaisin Eerikinkadulla sijaitsevan yökerhon edustalla ja tuntumassa pörrää taas kymmeniä katuprostituoituja.

10. Lehtijutussa puhuttiin kuumasta prostituutiokesästä. Kesä on kuulemma ollut helteinen, mikä on saanut kadut kuhisemaan myös seksikauppaa. Poliisin järjestyslain nojalla silloin tällöin kirjoittamilla sakkolapuilla ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta asiaan.

– Näin on päässyt käymään. Katuprostituutio on kesän aikana taas lisääntynyt kun valvontaa on höllätty, joutui komisario Jussi Huhtela elokuun lopulla myöntämään.

11. HS:n jutun mukaan Helsingin ravintolaprostituutio on keskittynyt kahteen yökerhoon, joista se valuu kaduille. Poliisille nämä yökerhot ovat kuulemma sangen tuttuja. Niissä myydään ja ostetaan seksiä täysin avoimesti.

12. Komisario Huhtela sanoo, että nyt on poliisin mitta tulossa täyteen: "Istumme ensi viikolla aluehallintoviranomaisten kanssa keskustelemaan keinoista, joilla puuttua yökerhojen toimintaan. Keskustelemme myös niiden anniskeluluvista". Anniskeluluvan epääminen olisi yökerholle tietenkin kuolinisku. Prostituutiota ei juuri tapaa ravintolassa, jossa tarjoillaan juomapuolella vain kahvia ja kokista.

13. Tarkastaja Ilkka Ripatti aluehallintovirastosta sanoi mainitussa HS:n jutussa, että ravintolalta voidaan ottaa anniskelulupa pois, jos ravintolalla on ongelmia järjestyksen tai turvallisuuden kanssa. Ripatin mukaan on paradoksaalista on, että tyttöyökerhoissa anniskelu ja järjestyksenvalvonta on aina hoidettu tavallista paremmin. Viranomaiset voisivat puuttua myös ravintoloiden jatkoaikalupaan. Käytännössä tämä merkitsisi, että yökerho saisi olla auki öisin vain esimerkiksi kello kahteen, kun nyt se voi olla avoinna neljään asti.

14. Onpa todella outoa! Miksi Helsingin poliisi hölläsi katuprostituution valvontaa juuri siihen aikaan, kun se kokemuksen mukaan on aina ollut kuumimmillaan? Miksi poliisi ei tee "iskuja" ravintoloihin ja kirjoita järjestyslain nojalla sakkolappuja siellä oleville prostituoiduille ja heidän asiakkailleen? Eikö poliisi tiedä, että myös ravintola on yleinen paikka, jossa järjestyslaki ja siis myös laissa mainittu seksinosto- ja -myyntikielto pätee. Miksi asiaan ei ole puututtu, vaikka mainittu ongelma eli ravintola tai yökerhoprostituutio on ollut polisin tiedossa jo parikymmentä vuotta? Miksi poliisin "mitta" on tulossa täyteen vasta nyt? Miksi seksipalvelujen oston ja myynnin on sallittu jatkua pitkään "kahdessa keskustan yökerhossa" ikään kuin kuin prostituutiosta ei olisi saatavissa minkäänlaista tietoa? Miksi nämä aluehallinto- tai muut lupaviranomaiset eivät ole puuttuneet kyseisten ravintoloiden toimintaan ja anniskelulupiin, vaikka perusteet luvan väliaikaiseen tai pysyvään peruuttamiseen ovat olleet vuosikausia olemassa? Onko kyseisille ravintoloille/yökerhoille annettu tähän mennessä edes varoitusta havaitusta prostituutiosta? Miksi edes yökerhojen jatkoaikalupiin ei ole puututtu millään tavalla?

15. Summa summarun: Miksi poliisi ja muut asianomaiset viranomaiset ovat olleet kyseisen ilmiön kitkemisen tai edes hillitsemisen suhteen niin kovin löperöitä?

16. Mitä sisäministeri Päivi Räsänen sanoi, kun hän sai tietää siitä, että katuprostituuio ja ravintoprostituutio rehottaa Helsingin keskustassa edelleen täysin valtoimenaan?

17. Ministeri ei osannut sanoa muuta kuin vain puolustella poliisin toimintaa. Räsänen sanoi "uskovansa", ettei poliisi salli ravintolassa tapahtuvaa seksikauppaa tahallaan, vaan ongelmana on pikemminkin näytön saamisen vaikeus. "Jos seksikauppa ei ole sillä tavalla avointa, että siitä voi tehdä havaintoja julkisella paikalla, niin näytön samainen tuntuu olevan hankalaa", puolusteli ministeri poliisin saamattomuutta.

18. Onko tämä totta, onko meillä Suomessa todella noin ammattitaidoton ja saamaton poliisi! Näyttää olevan niin, että poliisiministeri Räsänen vain toistelee sitä, mitä maan ylin poliisiviranomainen eli Pappa-Paatero on hänen korviinsa kuiskinut. Tämä pappahan tunnetaan siitä, että hän on jo virkaan tulleessaan asettanut tärkeimmäksi tehtäväkseen poliisin puolustamisen, ei yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta huolehtimisen.

19. Toisaalta ministeri ja hänen takapirunaan Paatero ehdottavat aivan vakavissaan, että tälle samalle poliisille, joka ei siis pysty hankkimaan näyttöä edes ravintolassa valtoimenaan rehottavasta seksikaupasta, tulisi antaa oikeus sakottaa niin sanotusti tien päällä kiinni jääneitä rattijuoppoja. Toisin sanoen poliisille pitäisi uskoa perustuslain mukaan tuomioistuimille ja tuomareille kuuluvaa tuomiovaltaa!

20. Onpa yllättävää. Eivätkö nämä kaksi korkeassa asemassa olevaa ihmistä lainkaan huomaa, miten hemmetin epäjohdonmukaista heidän ajattelunsa on? Yhtäältä ministeri ja Paatero valittavat poliisien henkilöresurssien vähyyttä ja suunnitteilla olevia uusia leikkauksia, mutta toisaalta he oikein haalimalla haalivat poliisille yhä vain uusia tehtäviä! Ei, kyllä poliisin pitää pysytellä omassa rootelissaan ja ruodussaan ja hoitaa ne tehtävät, jotka poliisille nykyisen lain mukaan kuuluvat. Siinä on poliisille työtä ja tehtäviä aivan yllin kyllin. Poliisin ei pidä ryhtyä vaatimaan itselleen tuomarin tehtäviä ja roolia. Poliisin tehtävänä on huolehtia ihmisten turvallisuudesta ja yleisestä järjestyksestä sekä estää ennakolta rikosten tekemistä ja selvittää tehtyjä rikoksia. Syyttäjän ja tuomarin tehtävät evät kuulu poliisille lukuun ottamatta ylinopeustapauksia ja muita selviä liikennerikkomuksia.

22. Ravintola- ja katuprostituution osalta ainoa asia, mikä sisä- ja poliisiministeri Räsäsen mieleen juolahtaa ja mitä hän ehdottaa eli "väläyttää," oli siis se, että Suomessa tulisi ottaa lakiin Ruotsin mallin mukainen yleinen seksinostokielto. Räsänen sanoo, että hänen käsityksensä mukaan myös "poliisin keskuudessa" on tämäntapaista ajatusta. Räsänen on siis konsultoinut Paateroa myös myös tämän asian tiimoilta. Ikään kuin tuo yleinen seksinostokielto jotakin auttaisi. Tuollaista lakia olisi nimittäin vielä vaikeampi valvoa kuin konsanaan järjestyslain mukaista seksikauppaa yleisellä paikalla.

23. Nollatoleranssiin ei päästä eikä se ole tarkoituskaan, mutta järjestyshäiriöitä aiheuttavaa ravintola-ja katuprostituutiota ei saada kuriin, jos viranomaisten nykyisenkaltainen nyhveröinti ja paaterointi sen kun vain jatkuu jatkumistaan, eli jos poliisi ei välitä hoitaa sille kuuluvaa järjestyksenpitovelvollisuuttaan ja lupaviranomaiset puolestaan anniskelulupia koskevaa valvontavelvollisuuttaan. Poliisin on mentävä kapakkaan ja sakotettava siellä seksikaupan harjoittajia ja lupaviranomaisten taas tulee rajoittaa anniskelulupia ja peruuttaa ne tarvittaessa kokonaan. Sillä tavoin tästä epäkohdasta päästään, jos niin halutaan. Ei siihen yleistä seksinostokieltoa koskevaa lainsäädäntöä tarvita.







42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Seksin ostamisen ja myymisen kieltäminen on peruoikeuksien, terveen järjen ja ties minkä vastaista. Muu on hurskastelua.

Mitä hemmettiä se muille kuuluu, jos aikuiset ihmiset myyvät ja ostavat tavaroitaan. Vapaa kauppa, vapaa liikkuvuus ja vapaa maailma on se nykyajan juttu nääs.

Eri asia on se, että pakottaa ei saa eikä pakotetulta ostaa. Jos tähän liittyy näyttöongelmia, niin sen kyllä yhteiskunta kestää. Kestää se saman ongelman muiden asioiden suhteen.

Samoin on järjestyshäiriöiden laita, mutta niidenkin hoitamiseen täytyy olla muut työkalut kuin täyskielto.

Täallaista se on kun kaiken maailman populistit ja fundamentalistit nimitetään ministereiksi. Kaipa seuraavaksi krinalinoidaan vieraissa käynti ihan yleisestikin, aiheutuuhan siitäkin usein inhimillistä tuskaa ulkopuolisille.

Ihmiset vissiinkin tykkäävät seksistä, muuten oltaisiin jo kuoltu sukupuuttoon. Kaikki eivät vain ole yhtä onnellisessa ja ilmeisesti antoisassa parisuhteessa kuin eräät muita paheksuvat ministerit.

Anonyymi kirjoitti...

Tietämäni mukaan Ruotsissa, jossa seksin ostaminen on ollut rangaistavaa jo vuosia, on onnisttu saamaan kiinni vain muutamia kymmeniä ja tuomituiksi muutama. Ei tämmöisillä kvasisäännöksillä pystytä ratkaisemaan ongelmaa tai poistamaan ihmiskunnan vanhinta ammattia! Yleensäkin Suomessa uskotaan, että säätämällä lakeja poistetaan ongelmat simbsalabim.Ne poistuvat aivan toisenlaisilla yhteiskunnallisilla keinoilla ainakin osaksi. Millä? Se Tarvitsee hieman pitemmän kirjoituksen.

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa se olla niin, että varmoja mielipiteitä on helpoin esittää asioista, joista ei mitään tiedä. Ministeri Räsänen saattaisi antaa punnitumman lausunnon, jos häneltä kysyttäisiin vaikka jostain sisätaudista.

Räsänen näyttää ulottaneen asiantuntemattomuutensa nyt myös pelastusasioihin. Räsäsen mukaan automaattinen sammutusjärjestelmä olisi estänyt Turun eilisen sairaalapalon leviämisen.

Räsänen vaatiikin nyt automaattisten sammutusjärjestelmien rakentamista sairaaloihin.

Savon Sanomien haastattelema Kuopion yliopistosairaalan kiinteistöyksikön päällikkö Pekka Turunen ihmettelee Räsäsen lausuntoa ja perustaen kantansa Turusta saatuihin tietoihin sanoo, ettei automaattisesta sammutusjärjestelmästä olisi ollut apua Turun palossa. Palo-ovet eivät Turusssa menneet kiinni niin kuin niiden on suunniteltu menevän.

Anonyymi kirjoitti...

Jos yksi ravintola torpataan, toiminta siirtyy seuraavaan.
Kysyntä ja tarjonta eivät katoa , joten kyse on vain mitkä vaatimukset markkinapaikan tulee täyttää.
Impivaaralaisuudesta pitäisi luopua ja sallia kunnon bordellit, joissa turvallisuus- ja terveysasiat hoidetaan kaikkien osapuolten parhaaksi.
Euroopassa on malleja ja organisaatioita. Niiden pitäisi liikkua vapaasti, asetettujen sääntöjen puitteissa.
Silloin palvelun hintataso asettuisi kohtuulliseksi. Ongelmat tulisivat ratkaistuiksi, raiskaukset ja sekoilut vähenisivät.

Anonyymi kirjoitti...

Mehän olemme Euroopassa. Ken bordelleja ja niissä käyntejä halajaa, voi piipahtaa niin usein kuin mieli tekee esimerkiksi Amsterdamisssa, Hampurissa ym. kaupungeissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti kaikki maailman viisaus on kasaantunut Suomeen ja Ruotsiin. Poliitikot kuvittelevat pystyvänsä ratkaisemaan maailman vanhimman ammatin ongelman säätämällä lain, jolla se kielletään. Sillä lailla. Kuinkahan tätä ei ole aikaisemmin keksitty?

Anonyymi kirjoitti...

Tänään oli HS:ssa juttu otsikolla "Yökerho Alcatraz tyrmää poliisin syytökset seksikaupasta" Jutussa haastateltu A:n ovimies O:ta, joka on ollut sanotulla "ovella" jo 14 vuotta, väittää, että A:ssa ei tehdä seksikauppaa, vaan "seksiä myydään muualla".

Tätä ovimies perustelee sillä, että seksikaupassa raha vaihtaa omistajaa vasta ravintolan ulkopuolella. Ovimies tietää toki, että suuriosa ravintolan naisasiakkaista on ammatiltaan prostituoituja.

Peräti kummallinen perustelu tältä ovimies O:lta! Jopa Itä-Suomen päivystävä proffa on HS:n juutn mukaan havainnut, että O:n väite on saivartelua, koska että kysymyksessä olevanlaista kauppaa koskeva sopimus syntyy jo silloin, kun asiakas hyväksyy hänelle tehdyn tarjouksen.

Ovimies O sanoo, että "on mahdollista", että seksikaupasta keskustellaan ravintola A:ssa, mutta että "virallinen kauppa" tapahtuu jossakin muualla, eli paikassa, missä seksin myyminen ja ostaminen on laillista.

Siis: koska seksikauppa yleisellä paikalla kuten juuri ravintolassa, ei ole järjestyslain mukaan laillista sitä ei "tietenkään" ovimies O:n mukaan tapahdu hänen vartioimassa ravintola A:ssa!

Näin yksinkertaista tämä siis on! Mutta ilmeisesti tämä selitys on mennyt Hgin poliisille täydestä, koskapa poliisi ei ole tiettävästi koskaan sakottanut seksikapan osapuolia ravintolassa tapahtuneesta seksikaupasta.

HS:n jutussa selvitellään ja myös ihmetellään sitä, miten ravintola A:lla menee niin kovin hyvin. Ei ihme, että ovimies O. on seisoskellut A:n ovella jo peräti 14 vuotta putkeen!

Suorastaan huvittavaa on O:n puhe siitä, milloin seksikauppa on "virallisesti" vahvistettu ja tapahtunut.

Kas, kun O ei sentään väittänyt, että seksikauppa on "virallisesti" solmittu vasta silloin, kun prostituoitu on tehnyt ensin oman "suorituksensa" ja on maksun aika!

Mutta kuten sanottu, hölmö tässä asiassa on poliisi, joka ei tunnu ymmärtävän, miten tuollainen räikeä ravintolaprostituutio saadaan loppumaan. Poliisiministeri ja ylipoliisipäällikkö sen kun vain puolustelevat poliisin samattomuutta ja haikailevat yleisen seksikiellon perään!

Anonyymi kirjoitti...

Tuon saman HS:n jutun mukaan ravintola A:n ovimies O toimii myös ravintolan "puhemiehenä".

Jasså.

Toimisiko hän jotenkin puhemiehenä myös näissä seksikauppaneuvotteluissa? Laillisesti siis, koska sopimus O:n mukaan "virallistetaan" vasta, kun raha maksetaan ravintolan ulkopuolella.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Poliisin ja ravintoloiden vastaavien henkilöiden kannattaisi lukea järjestyslain 7 §:n 1 momentti, jonka mukaan järjestysrikkomuksena kriminalisoidun "seksikaupan" toteuttaa seksin ostamisen ohella jo "seksuaalipalvelujen maksullinen tarjoaminen" yleisellä paikalla, kuten esimerkiksi juuri ravintolassa.

Ei siis vaadita tarjouksen hyväksymistä saati seksikaupan "virallistamista" rahan maksulla tms. toimenpiteellä.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi voisi puuttua ravintolaprostituutioon lähinnä vain peiteoperaatioin, jossa laitetaan valemyyjiä jekuttamaan ostajia tai valeostajia houkuttelemaan alan ammattilaisia kauppoihin. Vain jälkimmäinen voisi onnistua käytännössä, eli joku yksittäinen prostituoitu saataisiin sakotettavaksi. Panostuksen ja hyödyn epäsuhta olisi valtava.

Ravintolan ovimies ei voi kohdella jokaista venäjää puhuvaa naista huorana! Siitä se huuto nousisikin. Kaiken maailman backmanneilla ja putin jugend - järjestöillä olisi ihan perusteltu syy nostaa meteli ja vaatia syrjinnän lopettamista ja siihen yllyttäneiden virkamiesten ja poliitikkojen julkista teilausta!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Siis polisi ja lupaviranomaiset eivät voi tehdä mitään, vaan niiden on nostettava kädet pystyyn?!

Sallikaa minun nauraa! Onko meillä todellakin näin löperöt, saamattomat ja ammattitaidottomat viranomaiset?

Mutta tien päällä rattijuoppoja sakottamaan poliisilla ja Pappa-Paaterolla on suuri tarve!

PS.
Saavatkohan poliisimiehet muuten alennuksia seksikaupassa?

Anonyymi kirjoitti...

Seksikaupassakin. ABC-asemilla poliisit kuulemma aterioivat puoleen hintaan.

Anonyymi kirjoitti...

Uusi Suomi tänään:

S-ryhmän ringissä jopa poliisi. Poliitikothan ovat siinä aina olleet. Poliisi syö siis halvemmalla ketjuravintolassa. Miksi?

MIksi poliisi siis ei puutu ravintoprostituutioon? Pitäähän jepareidenkin toki "syödä"!

Anonyymi kirjoitti...

"Siis polisi ja lupaviranomaiset eivät voi tehdä mitään, vaan niiden on nostettava kädet pystyyn?!"

Voimavarojen suuntaaminen (hienommin: allokointi) on osa poliisijohdon vaativaa työtä. Resurssit kannattaa suunnata sinne missä niistä on suurin hyöty. Rattijuopot ovat vaaraksi yleiselle turvallisuudelle, samoin kaaharit. Prostituutio ei huononna edes meidän helsinkiläisten oloja, saati sitten rovaniemeläisen professorin. Todellakin: Mitä rovaniemeläisen professorin oikeushyvää ravintola A:ssa Helsingissä mahdollisesti käytävä intiimipalvelujen kauppa loukkaa? Kannattaako keuhkota?

Anonyymi kirjoitti...

Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö poliisi olisi mukana paritusbusineksessa. Parikymmentä vuotta sitten silloinen, jo edesmennyt appiukkoni tapasi kestitä erästä Helsongin korkeaa poliisiviranomaista kerran viikossa, ensin syöttämällä ja juottamalla kotonaan, jonka jälkeen otettiin taksit, ellei minua sillä kerralla saatu kuljettajaksi ja ajeltiin läpi useita kaupungin kapakoita, joissa tiedettiin maksullisten naisten tarjoavan palvelujaan.

Tiedän omakohtaisesti sen, että noilla keikoilla ei maksettu seksistä, eikä se johtunut appiukostani, vaan homman hoiti aina kyseinen poliisi.

Räsäsen ongelma on hieman toinen. Hän naisena haluaa kieltää miehiltä naimisen maksua vastaan, miksi? No siksi että suomalainen nainen voi jatkossakin kiristää seksillä suomalaista miestä. Tämänhän tietää kaiketi jokainen johtavan useisiin itsemurhiin joka ainoa vuosi.

Lailliset bordellit pitää saada Suomeen. Ei voi olla niin, että miesten ja vain miesten luontaisia haluja laeilla pyritään tukkimaan!

Törkeää käytöstä naisministeriltä.

Anonyymi kirjoitti...

"...mutta järjestyshäiriöitä aiheuttavaa ravintola-ja katuprostituutiota ei saada kuriin..." Tässä onkin jutun clou: ravintoprostituutio ei aiheuta järjestyshäiriöitä (lue: yleistä tätipaheksuntaa) siinä määrin kuin katuprostituutio. Joku fiksu poliisijohtaja on tämän tajunnut. Kaikkein vähinten järjestyshäiritöitä ja terveyshaittoja tietenkin aiheutuisi, kun tehtäisiin prostituutiosta ja parituksesta ts ilontalonpitämisestä luvanvarainen elinkeino niinkuin Hollannissa. Tätä on tietenkin turha nykyisen sisäministerin aikana odottaa.
Jos lait jäävät nykyiselleen ja valtion tuottavuusohjelma jyllää herää kysymys kumpaan poliisin tulisi priorisoida: raiskausten, taskuvarkauksien ja katuväkivallan vai prostituution ennaltaehkäisyyn ja tutkintaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Räsäsen mukaan automaattinen sammutusjärjestelmä olisi estänyt Turun eilisen sairaalapalon leviämisen...Räsänen vaatiikin nyt automaattisten sammutusjärjestelmien rakentamista sairaaloihin."
Räsänen saisi halvemmalla sulkia hattuunsa kun panisi alaisen palotarkastajat töihin ylimääräisissä palotarkastuksissa: palon leviämisen syynä kun tiettävästi oli se, ettei pakollisia palokatkoja ollut tehty happi- ja muiden kaapeleiden läpivienteihin. Nuo läiviennet ovat normaalisisti peitettyinä ja siten normaalitarkastuksessa vaikeasti havaittavissa.

Anonyymi kirjoitti...

Missä kaupungissa maailmalla on saatu prostituutio lopetettua? Jos esimerkki löytyy, pohdittakoon samoja keinoja. Kysyn vaan.

En kannata prostituutiota enkä edes pidä prostituoiduista ja vielä paljon vähemmän heidän säälittävistä asiakkaistaan, mutta kuinka helevatissa tuon toiminnan kukaan järkevä ihminen kuvittelee tukahduttavansa!

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka järjestyslain 7 § 1 momentin mukaan järjestysrikkomus täyttyy jo "seksuaalipalvelujen maksullisella tarjoamisella", on mielestäni täysin ymmärrettävää, että poliisilla on tärkeämpiäkin järjestyksenvalvontatehtäviä suoritettavanaan, kuin ravata Alcatrazissa ja Sohossa rikesakottamassa prostituoituja (joista btw valtaosa on ulkomaalaisia ja sakot tuskin koskaan päätyisivät valtion kassaan).

Lisäksi en ole myöskään ymmärtänyt täysin sitä, millä tavoin tämä mainituissa kahdessa yökerhossa tapahtuva melko avoin tarjonta on järjestystä häiritsevää. Toki se sitä lain kirjaimen mukaan on, mutta kukaan tuskin noihin kahteen yökerhoon eksyy "vahingossa" ja täydellisesti yllättyy ilmiön esiintymisestä siellä. Mielestäni on suotavampaa asian keskittyminen "alan paikkoihin" kuin se, että ilmiö leviää kaduille tai ties minne, mikäli nämä kaksi yökerhoa suljetaan. Fakta kun kuitenkin on, ettei prostituutiota Helsingistä poisteta tai edes sanottavasti vähennetä sen enempää näitä yökerhoja rokottamalla kuin myöskään seksin ostaminen kieltämällä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Viimeksi mainittu anonyymin vuodatus on tyypillinen esimerkki ihmisestä -luultavasti poliisikuntaan kuuluvasta sellaisesta - joka ei a) tiedä mitään, b) ei ymmärrä mitään eikä c) halua mitään, ei pienintäkään, muutosta mihinkään.

.."kuin ravata Alcatrazissa tai Sohossa rikesakottamassa prostituoituja..."

Kyse ei olekaan "alvariinsa ravaamisesta", vaan siitä, että poliisi ei ole käynyt kertaakaan, siis yhtä ainoata kertaa, A:ssa tai S:ssa sakottamassa prostituoituja!

Tässä on vissi ero, mutta eihän tuo toope sitä tietenkään huomaa tai noteeraa.

Sitä paitsi sakottaa voidaan myös seksuaalipalvelun ostajia, ei vain niiden tarjoajia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joku- ilmeisesti "soholainen" neropatti - vaahtosi edellä tähän tyyliin:

"Todellakin: Mitä rovaniemeläisen professorin oikeushyvää ravintola A:ssa Helsingissä mahdollisesti käytävä intiimipalvelujen kauppa loukkaa? Kannattaako keuhkota?"

Minä en tiedä, ketä tämä neropatti tarkoitti "rovaniemeläisellä professorilla." Itse en ole koskaan ollut "rovaniemeläinen" enkä asunut kyseisessä kaupungissa, vaikka olenkin ollut 20 vuota virka- ja työsuhteessa Lapin yliopistoon.

Sitä paitsi, minua katu- tai ravintolaprostituutio jossakin Helsingin osassa ei häiritse tipan tippaa, ei sitten alkuunkaan.

Voin kertoa, että olen joskus 10-20 vuotta sitten vieraillut itsekin noissa sen ajan stadilaisissa tyttö- eli huorakapoissa ihmettelemässä "menoa", ensimmäinen oli Pikku Pietari Kalliossa ja sen jälkeen pari vastaavanlaista paikkaa Bulevardilla.

Alcatrazissa kävin jokunen vuosi siten ja totesin, minkä jokainen siellä kävijä voi todeta - ellei ole aivan sikakännissä - että maksullista seksuaalipalvelujen tarjoamisestahan siellä on aivan ilmiselvästi kyse, ei mistään muusta.

Mutta kuten sanottu, minua ei todellakaan häiritse sanotunlainen "meno" eikä prostituutio kapakoissa tai kadulla.

Se, miksi kuitenkin hieman "keuhkoan", liittyy ainoastaan siihen avuttomuuteen ja naiiviuteen, millä poliisi ja lupaviranomaiset selittävät medialle sitä, miksi poliisi ei puutu ravintola- ja katuprostituutioon.

Kyse ei ole tietenkään siitä, ettei poliisi voisi puuttua asiaan tai sillä ei olisi tarvittavia keinoja tai resursseja puuttua asiaan, vaan selvääkin selvemmin siitä, että poliisi ja lupaviranomaiset eivät halua puuttua asiaa.

Jos ja kun näin on, niin silloin poliisi pitäisi tietenkin myöntää asian oikea laatu, eikä yrittää sysätä vastuuta kaikille muille mahdollisille tahoille.

Miksi poliisi ei halua puuttua asiaan? Sitä pitäisi tietenkin tentata ja kysyä Pappa-Paaterolta ja Hgin poliisikomentelija Jaakko Riikoselta.

Mutta sitähän nämä toimittelijat eivät kuitenkaan tee. Kas, kun on se "Poliisi-lehdistö" kerhokin olemassa!

Siru Pola kirjoitti...

Kappas vaan tuota appiukkoa, joka kestitsi poliisipomoa ja sai pollarit maksamaan huorissakäyntinsä. Kummallinen yhtälö, joka ei millään tavalla liittyne poliisien asemaan tai poliisitehtäviin. Jo 80 - luvun alusta kuvioissa mukana olleena ja sivullisena havaintoja tehneenä totean vain että täyttä puppua. Kyllä pollarit huorissa käyvät ja niin käyvät appiukotkin, mutta tuo olettama poliisista paritusbisneksen pyörittäjänä tuon sadun perusteella on varmaan deliriumin aiheuttamaa.

Anonyymi kirjoitti...

Alcatraz! - Auer - poliisi Seppo, ei ainakaan implotentti, hurjia kysymyksiä syntyy, jos on nähnyt saarivankilan San Franciscon edustalla.

Anonyymi kirjoitti...

Härski-Hallberg jää eläkkeelle!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pappa-Paatero tyrmäisi polisin saaman ruokaedun ABC-asemilla:

"En tiennyt, että ateriasta voi saada jopa puolet hinnasta pois. Alennuksen suuruusluokka yllätti. Pienet kahvialennuksia olivat toki tiedossa, mutta tuntuvat ateriaedut tulivat täysin uutena tietona, Paatero kommentoi".

Vaikea kuitenkaan uskoa, että asia olisi tullut P:lle täydellisenä yllätyksenä! "Pienet kahvialennukset" - kuinhan pienet?

Eikö Paatero tiedä, että ABC-asemilla myytävän lounaan hintaan kuuluu aina kahvi?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KHO:n Pekka "Härski" Hallberg jää todella eläkkeelle ensi maaliskuun alusta lukien. Hän olisi saanut jatkaa virassaan kesäkuun loppuun asti.

MIksi siis jo maaliskuun alusta? Tietenkin siksi, että 1.3. ensi vuonna tapahtuu myös eräs toinen merkittävä vallanvaihto, sillä tuolloin astuu virkaansa uusi TP.

Pekka Hallberg on, kuten tiedetään, aina tähdännyt TP:n virkaan. Siksi hän on ajoittanut eronsa sopivasta juuri maaliskuun alkuun, sillä jos hänet valitaan TP:ksi, hän ei voi enää jatkaa KHO:ssa!

Pikku pulma on siinä, että mikään puolue tai 20 000 hengen ryhmä ei ole vielä hoksannut pyytää Pekkaa presidenttiehdokkaaksi.

Mutta vielähän sitä kerkiää!

Anonyymi kirjoitti...

Arvoisa prof. Virolainen

Olen tuo mainitsemasi "toope", jonka lähettämä on tuo "viimeksi mainittu anonyymin vuodatus" (5.9.2011), jonka niin kovin kärkkäästi tuomitset.

En kuulu poliiskuntaan. Kuvittelen ymmärtäväni jostain jotain. En ole lainkaan muutosvastainen. Elämääni ei vaikuta pätkän vertaa se, puuttuuko poliisi näissä kahdessa Helsinkiläisravintolassa "rehottavaan" prostituutioon.

Tiedän kuitenkin, että pääkaupunkimme järjestystä valvovalla poliisilla on enemmän töitä kuin mitä käytössä on resursseja. Toimintaa on siksi pakko priorisoida jotenkin. Kohdentamalla resursseja siihen, että seksuaalipalvelun myyjiä tai ostajia rikesakotettaisiin järjestyrikkomuksista mainituissa yökerhoissa tai että nämä yökerhot suljettaisiin kokonaan (epäämällä anniskeluluvat?), ei kuitenkaan olisi mitään merkitystä Helsingissä tarjolla olevan maksullisen seksin määrään.

Miksi poliisin siis pitäisi kohdentaa resursseja näissä kahdessa sinänsä siistissä ravintolahuoneistossa neljän seinän sisällä tapahtuvaan erittäin vähän ulkoista järjestystä häiritsevään toimintaan?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jollei Härski-Hallbergista kuitenkaan ole Suomen pressaksi, hän oi aina palata Mongoliaan ja ryhtyä pänttäämään näiden mongoloidien päähän oikeusvaltiota (rule of laws).

Perustanee Mongoliaan poron spermakeskuksen ja ryhtyy hoitelemaan mongolialaisten porojen lisääntymistä kuntoon. Voi asettua aikanaan vielä Mongolian pressaehdokkaaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki kirjoitit näin:

"Poliisin ja ravintoloiden vastaavien henkilöiden kannattaisi lukea järjestyslain 7 §:n 1 momentti, jonka mukaan järjestysrikkomuksena kriminalisoidun "seksikaupan" toteuttaa seksin ostamisen ohella jo "seksuaalipalvelujen maksullinen tarjoaminen" yleisellä paikalla, kuten esimerkiksi juuri ravintolassa.

Ei siis vaadita tarjouksen hyväksymistä saati seksikaupan "virallistamista" rahan maksulla tms. toimenpiteellä. "

Miten ehdottaisit kyseisten ravintoloiden järjestyksenvalvojien toimivan, jotta saataisiin riittävä näyttö seksikaupasta, syyllistymättä kuitenkaan salakuunteluun?

Voivatko järjestyksenvalvojat evätä sisäänpääsyn kiinni jääneiltä seksinmyyjiltä vain olettamalla että
myynti käynnistyisi uudelleen seuraavana päivänä,viikkona,kuukautena?
Porttikieltoahan laki ei enää tunne ja kaikenlaiset "mustat listat" ovat kiellettyjä.

Yritetäänkö tässä nyt sälyttää järjestyksenvalvojien niskaan enemmän velvoitteita kuin laki oikeastaan sallii?

Anonyymi kirjoitti...

Pari viime presidenttiä on aivan syystä pitänyt hovineitiä, Ahtisaari tohtori Laura Kolbea ja Halonen tohtori Pekka Hallbergia.

Ei unohdu pressalta miten EU-Suomessa pääsee valtiomiessarjaan ja saa lopulta kirkkaimman kruunun mukaansa valtiollisissa hautajaisissa, kunhan on käynyt Ahvenanmaalla vakuuttamassa, että "jos minusta riippuu, niin saatte vaikka oman rahan, mutta kun tuolla mannermaalla on semmoisia"

Anonyymi kirjoitti...

Eihän Pekka Hallbergin eroilmoituksen ajoituksella voi olla mitään tekemistä hänen ja arvojohtajan yhteisen Mongolian matkan kanssa?

Arvojohtajahan ehtii vielä ennen ennen presidenttikautensa päättymistä nimetä tämän tuhokaksikon yhdessä sopiman henkilön Hallbergin seuraajaksi KHO:n presidentin virkaan.

Mikäli ko. henkilön pätevyys ei riitä, keksitään taas joku erivapaus tms., jottei arvojohtajan kanssa samaan verkostoon kuuluvan henkilön tarvitse pettyä.

Ensimmäisenä mieleen tulee nimi

Astrid Thors

Juristi, Tavjan "hyvä sisko" -verkoston jäsen jne.

Spekulointia, myönnän, mutta viimeisten 12:n vuoden aikana mukamas "koko kansan presidentin" nimityspolitiikka antaa tähän vahvat perusteet.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sanotaan, että yksi hullu kysyy enemmän kuin 10 viisasta ehtii vastaamaan. Tässä tapauksessa liikkeellä näyttäisi olevan kaksi "hullua" monine kysymyksineen.

Tämä ei ole kuitenkaan mikään "Joka virkapojan niksipalsta", jossa blogistin tulisi selittää ja antaa vastaukset kaikkiin mahdollisiin ja osin myös mahdottomiin kysymyksiin ja tilanteisiin.

Sitähän vartenhan meillä on hirmuinen määrä poliiseja ja muita virkamiehiä, joille vielä maksetaan kovaa palkkaa, että he virkavelvollisuutenaan yrittäisivät ratkoa ongelmia! Eikä siis peitellä niitä ja yrittää vain sälyttää vastuuta lainsäätäjälle ja kaikille muille tahoille.

Onko Tukholmassa tai Oslossa vastaavanlaista "kahden yökerhon" erikoisoikeuksia, joissa prostituoitujen annetaan mellastaa täysin vapaasti? En tiedä. Mutta sen tiedän, että Tallinnassa oli vielä 10-20 vuotta sitten hirmuinen määrä näitä ns. tyttöpaikkoja, joissa suomalaismiehet ja erityisesti juuri he laukkasivat laumoittain. Mutta nyt nämä kaikki paikat on ratsattu ja puhdistettu huorista, toiminta on lopetettu ja katukuvakin on tämän myötä siistiytynyt huomattavasti. Ko. paikkoja ei enää kerta kaikkiaan ole.

Valvontaiskuja ja ratsioita yms. mukavaa vain tehokkaasti ja jatkuvalla syötöllä, kyllä se homma tämän myötä lutviutuu.

Eivätkö nämä meidän paateromme ja poliisikomentelija riikosemme ja lupaviranomaisemme voisi käydä tutustumassa ja kyselemässä oppia vaikkapa Tallinnan poliisilta ja muilta sikäläisiltä viranomaisilta, miten homma hoidetaan kuntoon?

Paatero, Riikonen ja kumppanit voivat myös vierailla silloin tällöin näissä helsinkiläisissä ravintolaissa A ja S ja käydä siis istumassa ns. iltaa noissa "tyttöpaikoissa". Ottaisivat vielä messiin Räsäsen Päivin sieltä ministeriöstä. Oppisivat hieman tuntemaan ja tietämään, mistä on kyse.

Mukaan vielä poliisi-lehdistö -kerhon kunniapuheenjohtaja Hannes Markkula, joka voisi väsätä kerrankin kunnon jutun Iltikseen ennen kuin joutuu vihdoin ja viimein lähtemään eläkkeelle.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi prostituutio ylipäänsä pitää säätää rangaistavaksi, kun jokainen ymmärtää, että tätä asiaa on mahdotonta lainsäädännöllä hoitaa? Miksi pitää säätää laki, josta jo etukäteen tiedetään, ettei se tule toimimaan.

Pitäisikö poliisinkin vielä munata itsensä ja lähteä tähän taisteluun tuulimyllyjä vastaan, kun on etukäteen selvää, että ainoa lopputulos mikä on saavutettavissa, on lain ja tuomioistuinten kunnioituksen, samoin kuin poliisin arvovallan mureneminen entisestään?

Eikö ole järkevämpiä puheenaiheita tässä maassa kuin vaatia poliisia saattamaan itsensä naurunalaiseksi? Hyssälöintiä parhaimmillaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Venäjän kaupallisen edustuston huoneistoissa toimineet ilotytöt hankkivat asiakkaansa helsinkiläisistä ravintoloista. Yksi sellainen ravintola oli Mannerheimintiellä sijaitseva Mikado, joka tunnetaan nimen omaan seksiravintolana, sekä siitä, että kyseisessä paikassa tarjotaan avoimesti maksullista seksiä".

Anonyymi kirjoitti...

Poliisia ei saa kiusata eikä saattaa naurunalaiseksi, riittää että meillä on Pappa!

Poliisin pitää keskittyä sakottamaan ihmisiä liikenteessä ja toimimaan siten tuomarin roolissa. Se on poliisin arvovallalle sopivaa sisäsiistiä puuhailua.

Ja sitten ABC-asemalle lounaalle ja ilmaiskaffelle!

Anonyymi kirjoitti...

KSML: Paatero selvittää poliisien S-etuja.

Heh, heh. On varmaan tosi luotettava selvitys!

Anonyymi kirjoitti...

Jospa mainituissa ravintoloissa poliisit saavat puoleen hintaan. Lopettamalla tuon toiminnan poliisilta menisi nautinta- ja koulutuspaikka. Siellähän voi nyt opetella peitetoimintaa ja solutusta. Mutta odottakaamme kunhan Paatero saa ensin asiat selviteltyä.

Frank

gorby kirjoitti...

Mutta sen tiedän, että Tallinnassa oli vielä 10-20 vuotta sitten hirmuinen määrä näitä ns. tyttöpaikkoja, joissa suomalaismiehet ja erityisesti juuri he laukkasivat laumoittain. Mutta nyt nämä kaikki paikat on ratsattu ja puhdistettu huorista, toiminta on lopetettu ja katukuvakin on tämän myötä siistiytynyt huomattavasti. Ko. paikkoja ei enää kerta kaikkiaan ole.

Ihanko totta? Arvon professori on ilmeisesti säästänyt energiansa ainoastaan käsinkudottujen sukkien etsimiseen Vanhassa kaupungissa. Ns. alan miehet löytävät perille alan paikkohin lukuisten mainosten avulla (saapi mistä tahansa hotellista) tai vaikka kysymällä infoa sihteeriopisto.net sivuilta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lohdullista tietää, että alan miekkkosille löytyy edelleen "tosi" paikkoja!

Tätä en ole toki epäillyt. Blogissa ei ollut kyse tällaisista paikoista, vaan ainoastaan paikoista, siis ns. tyttöpaikoista, jotka toimivat kaikille avoinna olevissa ravintoloissa, siis paikoissa, jotka uskottelevat (muille), että ne olisivat todellakin vain tavallisia kaikille avoinna olevia ravintoloita, jonne vain "sattuu" ikään kuin "kohtalon oikusta" silloin tällöin poikkeamaan myös joku puolituhma prostituoitu!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Helsingin poliisikomentaja (p-komentelija) Riikosen etunimi on Jukka, ei siis Jaakko, kuten edellä olen maininnut. Vuoden 2006 Stadin kundi muuten.

Helsinki on ollut kärkisijoilla, kun on listattu maailman viihtyisimpiä pääkaupunkeja ja asuinkaupunkeja. Viimeksi näin listan, jossa Helsinki sijoittui kuudenneksi, kärkisijan otti Melbourne.

Kuuluisiko pari "yleistä" ja poliisin erityissuojelua nauttivaa tyttöyökerhoa viihtyisään kaupunkikuvaan? Ilmeisesti tätä mieltä ollaan Helsingin poliittisessa johdossa ja myös poliisin johdossa. Ilman paria tyttöpaikkaa Stadi olisi aivan liian kuiva city.

Anonyymi kirjoitti...

Hohhoijaa.

Poliisi on hoitanut asiansa esimerkillisesti. Ensinnäkin, miksi prostituutio pitäisi pyrkiä kitkemään pois kokonaan? Minua nyt ei ole koskaan haitannut se, että joku haluaa harjoittaa ammattiaan ja hänellä riittää asiakkaita. Tuskimpa tuosta on kenellekään muullekaan koitunut sen suurempaa häiriötä. Päinvastoin ottaa päähän kaikenlaiset Räsäset jotka ovat kieltämässä jatkuvasti sitä sun tätä.

Yhdysvalloissa joku fiksu keksi laittaa yleisellä paikalla paperipussin oluensa ylle, jotta poliisi voisi ummistaa silmänsä tältä suurelta laittomuudelta. Näkisin, että prostituution rajoittaminen yhden tai kahden yökerhon tiloihin on juurikin tämä paperipussi. Miksi yrittää kitkeä toimintaa, josta ei ole kenellekään haittaa ja jonka kitkeminen aiheuttaisi enemmän haittaa kuin sen salliminen.

Anonyymi kirjoitti...

Hohhoijaa-anonyymin mielestä prostituutiosta ei ole kenellekään haittaa. Tämä on varsin yllättävä väite, mikä kertonee siitä, ettei kirjoittajalla ole minkäänmoista käsitystä ajan ilmiöistä.

Prostituution ja pornoteollisuuden taustalla häärii laajamittainen ja tuottoisa järjestätynyt rikollinen toiminta. Nais- ja lapsikauppa ovat tämän toiminnan keskeisiä muotoja. Tämä tarkoittaa ihmisten pakottamista tai moraalitonta suostuttelemista kauppaamaan itseään.

Suomessa rikollisuuuden ääri-ilmiöitä ilmeisesti esiintyy suhteellisen vähän, mutta toisinaan on tullut ilmi tapauksia, että ammatin harjoittaminen ei ole suinkaan aina vapaata, vaan siinä vallitsee tietty järjestäytymispakko eli suojelu- yms. organisaation ottaminen mukaan toimintaan hyötyjäksi. Yksityisyrittäjyyteen eksyneitä on välillä rangaistu ns. kovalla kädellä.

Prostituution ja järjestäytyneen rikollisuuden välinen kytkös, prostituoitujen riisto ja siihen liittyävä ihmiskauppa sekä rikollisuuteen liittyvät muut lieveilmiöt kuten huumekauppa ovat monen mielestä haittoja eikä ihan syyttä.