torstai 19. heinäkuuta 2012

619. Kaksi oppositiojohtajaa

Oppositiojohtajaa opastaa hallitusta Välimeren maista: "Nyt hiljaa hiljaa hiivitään, näin Kardemumman yössä, on kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raataa työssä"

1. Tämänpäiväisessä eduskuntakeskustelussa oli mielenkiintoista verrata kahden oppositiojohtajan eli Timo Soinin ja Juha Sipilän puheita ja esiintymistä yleensä.


2. Juha Sipilä puhui ja käyttäytyi nuhteettomasti kuin pyhäkoulupoika, vaikka esittikin epäluottamuslausetta hallitukselle. Kukaan ei tuntunut ottavan häntä oikein todesta. Vaikka Sipilä esitti puheessaan nelikohtaisen ohjelman, jolla Espanja hänen käsityksensä mukaan selviäisi ilman muiden euromaiden lainatakauksia kriisistään, Katainen ja Urpilainen eivät olleet kuulevinaan Sipilän listaa, vaan tivasivat häneltä hieman myöhemmin, mikä on Sipilän ja keskustan vaihtoehto kriisistä selviämiselle! Kun Sipilä sitten hieman vaisusi sieltä takapenkistään toisteli jonkin verran puhettaan, Katainen ja Urpilainen vain pyörittelivät ivallisen näköisesti päätään eivätkä ottaneet minkäänlaista kantaa Sipilän esitykseen!

3. Timo Soini sen sijaan esiintyi rehvakkaasti kuin vanha rovasti, joka saarnastuolistaan karjahtelee seurakuntalaisilleen ja vaatii parannuksentekoa ja uhkaa näitä helvetin tulella, jollei parannusta ala kuulua! Kun Sipilän kielenkäyttö oli korrektia ja kuivan asiallista, Soinilla viljeli totutusti värikkäitä kielikuvia tyyliin "Välimeren maissa on menty vuosikausia kuin Kardemumman yössä". Siis: Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä; on kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raataa työssä".

4. Vaikka Soinin puhe oli jälleen kerran pelkkä retoriikkaa, keräsi hänen varmaankin tv-katsojien ylivoimaisen enemmistön äänet esiintymisellään. Sipilä ja keskusta jäivät kauaksi Soinin taakse, vaikka Sipilä esitys olikin selvästi Soinin puhetta analyyttisempi. Soini sai pompata vähän väliä pystyyn ja pyytää puheenvuoroa ja hänen kanssaan hallitus keskusteli, ei Sipilän kanssa. Katainen ja Urpilainen sekä kokoomuksen ja demareiden ryhmäpuheenjohtajat Jan Vapaavuori ja Jouni Backman ottivat maalitaulukseen Timo Soini ja syyttivät tätä vaihtoehdon puutteesta. Sipilä sai jäädä hallitukselta rauhaan.

5. Kyllä Sipilän pitää petrata todella paljon esiintymistään ja otettaan, jos hän aikoo olla uskottava oppositiojohtaja. Ja aivan ensimmäiseksi hänen olisi kömmittävä sieltä piippuhyllyltä alas istuntosalin etupenkkiin, muuten hän jää täysin näkymättömäksi.

6. Keskustelussa Katainen ja Urpilainen näyttivät taktikoivan ja halusivat jättää Juha Sipilän ja keskustan kannanotot vaille huomiota keskittyen yksinomaan tivaamaan Timo Soinilta, mikä on perussuomalaisten vaihtoehto ja näkemys siitä, mitä tapahtuisi, jos Espanjan tukipaketti kaatuu. Juha Sipilästä ei ollut miestä ottamaan keskustelua paremmin haltuunsa.

Seksi aina mielessä...oikeusministeri kaavailee seksinoston täyskieltoa








78 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kysyttäessä kuka oikein on keksinyt tämän suomalaisen vakuurumban, minä etsisin sylttytehdasta Kokkolan suunnalta, Jutta Urpilaisen synnyinseudulta, Chydenius-seminaarien saleista, mistä se on sujahtanut finanssiministeriöön demareiden piikkiin pantuna.

Yhä enemmän vaatimus alkaa muistuttaa "valtiontakuuta" jonka antaman perustuslaillisen suojan varaan tietty vähemmistö on aina historiallisista syistä tottunut nojaamaan - puhtaasti kotimaisessa resurssienjako väännössä.

Ikäänkuin esitetään tervettä itsetuntoa!

Anonyymi kirjoitti...

Kaikella kunnioituksella, mutta T. Soini alkaa pikkuhiljaa muistuttamaan vieteriukkoa, joka pompahtaa esiin laatikostaan aina kun sanotaan sana ”EU” ja joka toistaa tautologisesti sitä yhtä ja samaa...

J. Sipilän EU:sta heittämä makkarapötkövertaus, jossa mennään siivu kerrallaan kohti liittovaltiota ja vaatimus kansanäänestyksestä, jos Euroopan perussopimusta muutetaan jäi hieman ontoksi, sillä unionin perussopimuksiahan on jo muutettu neljä kertaa (vai viisi?), ja aina ilman kansanäänestystä. Tarkoittiko J. Sipilä Maastrichtin sopimusta?

Sinänsä syvempi keskustelu meneillään olevasta integraatioyhteistyöstä (muustakin kuin vakuusjärjestelyjen detaljeista) olisi ihan paikallaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, kyllähän kaikki tietävät ja Katainen ja Urpilainenkin sen kernaasti myöntävät, että ei kukaan mielellään lähde tulemaan noita Välimeren maita.

Soini on toki aivan aidosti huolissaan tilanteesta, mutta minkäs teet, kun kerran sinne euroon oli Lipposen aikana ja aloitteesta niin hemmetin kova hinku mennä heti Saksan kelkassa eikä kansanäänestystä sallittu, niin nyt ollaan tässä paskatilanteessa. Kyllä maassa pitää kunnon oppositio olla ja Soini on siinä mies paikallaan oppositiota johtamaan. Tuen tarve ei tietenkään lopu tähän Espanjan tukipakettiin, vaan niitä paketteja tulee vielä lisää; Kypros on jättänyt kaiketi tukianomuksen.

Joten tuollaiset vieteriukkopuheet ovat nyt vähän höpön höpö puheita.

Suomen herrat ovat nyt kovasti neuvottomia ja huutavat oppositiolta vaihtoehtoja. Ei kovin hyvältä näytä. Mutta kohta kaikki ryntäävät taas Poriin ja Suomi Areenalle puhumaan kaikenlaista viihdesontaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sipilä tarkoitti kansanäänestystä siitä, salliiko Suomi tai haluaako se olla mukana rakentamassa EU:sta liittovaltiota. Mutta kuka osaa sanoa, mistä ja milloin se liittovaltio oikein alkaa? Nyt kaiketi jo ollaan oltu jo hyvässä vauhdissa "liittovaltion tiellä". Katainen välttelee selvästi puhumasta liittovaltiosta, hän puhuu nätisti "integraation syventämisestä", mikä käytännössä tarkoittaa juuri unionin liittovaltiollistumista.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta mitä mieltä on blogisti Harry Bolomoff:in kommenteista Lapin yliopiston lumilapio juristeista?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

En tiedä ketään Harry Bolomoffia! Onko se joku koirarotu vai mikä? Anonyymin kannattaisi varmaan opetella ensin kirjoittamaan ennen kuin hän yrittää kysyä jotakin.

Anonyymi kirjoitti...

Itä-Suomen yliopisto; päivystävä professori(kaikki oikeudenalat tunteva)Matti alkaa nyt opettaman tulevia juristeja. Harry Bogomoloff vertasi Lapin yliopistosta valmistuneita henkilöiksi, joita hän voisi palkata pelkästään lumenluontihommiin.Miten eri yliopistoja voidaan tältä osin verrata. Tulleeko Hesasta parhaat juristit ja muut yliopistot tulevat kaukana perässä Mikä on blogistin valistunut näkemys asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Edellä viitattu, Bogomoloffin henkinen esi-isä, Anders Chydenius ehdotti aikanaan mm. että Lapista tehtäisiin ns. yövartijavaltio, siis vapaan riiston kohde.

Deekoo kirjoitti...

Keskustelua seurasin, ja pakkoraossa ollaan, mutta viimeistään nyt olisi kerättävä euromaista koalitio, jonka avulla neuvoteltaisiin ja ehdotettaisiin, miten tästä eteenpäin mennään, eli miten saadaan tilanne vakautettua isoja pelisääntömuutoksia tarvitaan.
Nyt tilanne muodostuu ehkä sellaiseksi, että rahoja valuu sinne missä verotus on alempi, eli missä vajeet ovat suurempia.
Suomen on turha tuudittautua hyvänolon tunteseen, vajeita on meilläkin, ja viennin varassa mennään eteenpäin.
Jotenkin en usko että pelkästään maksamalla tai vaatimalla vakuuksia tästä selvitään, tarvitaan paljon muuta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Bogomoloffin kommentti osoitti, ettei Bogo antanut lausuntoaan selvin päin. Jäbä ei pidä Lappia lainkaan asuin- tai kehityskelpoisena paikkana, vaan kylmänä ja sääskisenä.

- Siellähän on vain ne pari aurinkoista kuukautta keväällä. Olkoon siellä ne, jotka siellä ovat ja jos kerran pystyvät olemaan, mutta kyllä siellä on varmaan vaikeaa. Lapin yliopiston Bogo olisi valmis lakkauttamaan kokonaan jne.

Kokoomus tulee Bogon (kok) lausuntojen takia menettämään rutkasti äänestäjiä Lapissa. Bogo on ollut monia kertoja tyrkyllä eduskuntaan, muttei ole koskaan sinne selviytynyt. Syksyn kunnallisvaalit ovat tulossa ja Hgin valtuustossa istuvan B:n pitää yrittää nyt jotenkin näyttää, että hän on vielä hengissä ja hinkumassa taas valtuustoon.

Ainakin Lapista valmistuneet juristit ovat työllistyneet erittäin hyvin ja moni heistä on saanut työpakan myös Helsingistä. Lapista valmistuneita oikkareita on paljon tuomareina, esittelijöinä (mm. KKO, hovioikeudet, OKa-virasto, EOA:n kanslia jne.), syyttäjinä ja asianajajina, työmarkkinajuristeina jne.

Olen hovioikeuksista kuullut, että Lapista valmistuneilla on usein paremmat valmiudet tehtäviinsä kuin muista tiedekunnista valmistuneilla.

Lapista valmistunut OTT Tuomas Pöysti nimitettiin muutama vuosi sitten 35-vuotiaana Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajaksi.

Eduskunnassa istuu nykyisin ainakin neljä Lapin yliopistosta valmistunutta kansanedustajaa, mm. 27-vuotias Heikki Autto (kokoomus). Bogohan voisi kysyä Autolta, miten kokoomuksesta mennään eduskuntaan, minne hän ei itse koskaan päässyt

Lapista valmistuneiden ei ole tarvinnut kysellä töitä joltakin jääkiekkotuomarilta, kyllä töitä on löytynyt hyvin pääkaupungista muutenkin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toinen kokoomuslainen öykkäri Helsingistä eli Jan Vapaavuori on arvostellut hallituksen päätöstä myöntää Itä-Suomen yliopistolle lupa aloittaa juristikoulutus Joensuussa syksyllä 2013. Vapaavuori kirjoitti, että hallituksen päätös "oikein hävettää". Päätöksessä aluepolitiikka on ajanut JV:n mukaan korkeakoulupolitiikan edelle puistattavalla tavalla.

Aiemmin myös mm. Kimmo Sasi ja silloin tietenkin myös Ben Zyskowicz ovat vastustaneet hallituksen päätöstä, josta itse asiassa päätti yksin opetusministeri Jukka Gustafsson.

Hallituksen ko. päätöksestä voidaan toki olla montaa eri mieltä, mutta miksi nuo kokoomuslaiset eivät yrittäneet saada hallituksen ja ministeri Gustafssonin päätä kääntymään, kun kokoomus kerran on johtava hallituspuolue?

Näiden kokoomusedustajien kirjoitus noudattelee Suomen Lakimiesliiton kantaa ja halua keskittää mahdolliset oikeustieteen uudet resurssit ja koulutuspaikat nykyisiin tiedekuntiin Helsinkiin, Turkuun ja Lappiin.

Joensuussa on kuitenkin jo pitkään ollut mahdollisuus opiskella oikeustieteitä monipuolisesti juridiikan erikoisaloille mm. ympäristö-, vero- sekä rikos- ja prosessioikeudessa. Ongelmana on ollut, että hallintotieteiden maisteriksi valmistuneilla ei ole juristitutkinnon puuttumisen takia ollut mahdollisuutta saada koulutustaan vastaavia työpaikkoja.

Lakimiesliitto ja mainitut kokoomusedustajat ovat vihjailleet, että lakimieskoulutuksen laatu heikkenisi, mikäli juristikoulutus laajenisi Joensuuhun.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tänään Bogomoloff jo sitten katuu eilisiä puheitaan Lapin yliopiston lakkauttamisesta. Bogomoloff sanoo, että hän "katuu vahvasti harkitsemattomia puheitaan ja pyytää niitä anteeksi" mutta ei lupaa vierailla Lapissa.

Kuten jo arvasin, "selvittyään" pohmelostaan Bogo huomaa päästelleensä sammakoita suustaan. Sellaasia ne nyt on, nämä "kykypuolueen" hesalaiset veitikat!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Odotamme nyt vain, milloin Jan Vapaavuori katuu puheitaan Itä-Suomen tiedekunnasta! Hänhän sanoi muutama päivä sitten, että Urpilaisen Espanjan kanssa neuvottelemat vakuudet ovat p:seestä! Mutta katui heti seuraavana päivänä lausuntoaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka pyrkisi Bogolle muuta kuin lapiohommiin, ja tarvitsetko Vapaavuoren rötöksiä paheksuaksesi mitään koulutusta?

Anonyymi kirjoitti...

Luulenpa että Bogo on saanut noottia sanomisestaan suoraan kokoomusjohdolta ja siksi joutunut perumaan sanomisiaan. Tuollaiset lausunnot kun tosiaan näkyvät jo äänestystuloksissakin. Vaikka Lappi ei olekaan kokoomuksen vahvinta aluetta niin kyllä sielläkin kokoomusta äänestetään.

Vapaavuoren lausunnot ovat olleet viime aikoina vähintäänkin kyseenalaisia. Kuten vaikkapa Kanervan tapauksessa missä rikoslakia pitäisi kuulemma selkiyttää koska kokoomuspoliitikko tuomittiin. Seuraavana päivänä lausuntoa sitten "tarkistettiin" että kansanedustajille pitäisi kuulemma selittää tarkemmin näitä rikospykäliä. Vai miten se nyt menikään. Melkoisia veijareita tosiaan nämä kokkarit.

Deekoo kirjoitti...

Teknillisten korkeakoulujen, oikeustieteellisten tiedekuntien, kauppatieteellisten yksikköjen hajasijoitusta kannatan, (johonkin rajaan asti, mutta oikeustieteellisiä ei ainakaan ole liikaa).

Ei varmaankaan ole tarkoituksen mukaista, että kaikki opiskelevat Helsingissä.
***
Myös ammattikorkeakouluja keskitetään, mutta niistä minusta alun alkaen hajautettiin liikaa.
***
Olen kuullut, että Turunkin kauppakorkeakoulusta valmistuneet vaan sitten suuntaavat pääkaupunkiseudulle töihin, eli miten saadaan maakunnissa pidettyä paikkoja korkeasti koulutetuille.

Kunigunde kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Timo soini ei ole uskottava. Aina sama virsi, mutta ei mitään uutta. Kaveri on helppoheikki, myymässä vanhaa makkaraa.

Timo S ja Jyrki K ovat muuten kummatkin opetelleet puhumaan kuin saarnasmiehet, tosin Timo pesee Jyrkin K:n mennen tullen.

Timo ratsastaa vanhalla poliittisella menetelmällä jolla on aina tehty hyvää tulosta. Ulkoa tutee uhka ja yhdessä olemme vahvempia -menetelmä on toiminut Timolla. Joillakin on tosin mennyt vähän tämäkin yli, kuten Halla-aho -reppanalla.

Timon porukat ovat näköjään sen verran hitaita, etteivät vielä ole huomanneet, että Timolla ei ole tarjota mitään oikeaa vaihtoehtoa.

Toisaalta onhan se turvallista kun voi paasata Eu-sontaa, ja mitään ei kuitenkaan tapahdu. Tuttua, turvallista, eikö?

Sipilä tosin ei saa nostettua Keskustaa mitenkään. Sipilä on miljonääri joka leikkii politiikkaa. Ainakin pitämänsä puheen perusteella on luvassa jopa Vanhasta kuivempaa puoluejohtamista. Vanhasella oli sentäs värikäs yksityis- ja yöelämä!

Anonyymi kirjoitti...

Sipiläkö huonompi kuin Kiviniemi, joka sentään lähetti julkisuuteen vaalien alla tiedotteen, jossa ilmoitti Steffille olevansa vaalitappion uhallakin flirttailematta muiden kanssa!

ps. Kiviniemi nimitetään syksyllä suurlähettilääksi Wieniin. Yllatys, yllätys!

Anonyymi kirjoitti...

Suomen saamiin vakuuksiin käytettäisiin Espanjan talletussuojarahastoa (HS 18.7.). Tätä HS mielipidekirjoittaja pe 20.7. pitää lainvastaisena eli Suomi jäisi konkurssitilanteessa ilman rahoja? Pitääkö tämä paikkansa?

Anonyymi kirjoitti...

Vanhasen yöelämä? ilo ilman viinaa on teeskentelyä ja roskalehdistö Vanhas-Matin maineen loi! Muuten kylläkin city-kepulainen ja eipä juurikaan Siilinjärven senaattorista paljoakaan eroa.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, heh, katsokaapa Chydenius-säätiön henkilötietoja: asiamies on nimeltään Juha Mustonen, mikä sattuu olemasn sama nimi kuin ulkoministeriön palveluksessa olevan Jutta Urpilaisen aviomiehen nimi.

Anonyymi kirjoitti...

Sipilä jatkaa Keskustan kanki-akselia. Ensin tuli Kanki-Kaikkonen, sitten Kanki-Matti ja nyt Kanki-Sipilä. Tanssitaito, naisseikkailut ja nyt rautakankimainen esiintyminen ovat melkoisen kankea värisuora politiikan sökössä, jota ei juuri patarouva Anneli ja hertta-akka Mari paljoa pelasta. Surkealle näyttää Kepun tulevaisuus, vaikka monia oikeita asioita Sippi onkin nostanut esille.

Se on ainakin varmaa, että tulevat taloushistorioitsijat tulevat muistamaan Jutan ja Jykän. Valtionvelkaa lisää 15 miljardia vuodessa ja 30 miljardin takausvastuut päälle, se on sitä vastuullista asioiden hoitamista se. No, olihan noilla aikaisemmillakin sepillä osuutensa asiaan, mutta kyllä tämä kaksikko on suorittamassa sellaista kliimaksia jotta oksat pois! Muistaakohan kukaan, että täällä Suomessa oli työpaikkoja, vientiä ja elämää ennen euroakin?

Pera kirjoitti...

Eikö olisi jo aika virkamieshallituksille ja päästää kansanedustajat päättämään muista kuin heille nyt perinteisesti kuuluvista asiosta. Esim. alkoholin verotuksesta ja seksin ostosta.

Että ei jokaisen uuden eduskunnan mukaan ryhdyttäisi esim. alkoholin verotusta "räsäsmäisesti" muuttamaan. Vaan annetaan alkoholin verotukselle stabiili ja kestävä pohja - ja sillä siisti. Ja annettaisiin monille muillekin asioille kestävä pohja. Eikä niin, että jokainen eduskunta taas rappaa veroprosentit mukaisekseen uusien kansanedustajien myötä.

Alkavat jo hampaatkin suussa vanhalla rapistumaan noita eduskunnan vekkuleiden yhä uudestaan ja uudestaan samalla sävelellä soivaa laulua kuunnellessaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, haluaisiko Pera meille aivan aluksi Liinamaa I:n vai II:n, vai kenties Teuvo Auran virkamieshallituksen? Entä kävisikö Peralle tähän hätään Martti Miettusen hätätilahallitus?

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisten avauksella Eurooppaan on syntynyt uusi talousoppi nimeltään kapitalismikommunismi: voitot kapitalisteille ja tappiot veronmaksajille.

Anonyymi kirjoitti...

Heh heh! Suomalaisten "avauksella"". Voiko enää härskimmällä tavalla puhua potaskaa ja liioitella!

Anonyymi kirjoitti...

Jos Sipilä nyt viihtyy hyvin siellä piippuhyllyllä, niin sehän tarkoittaa vain, että mies ei kärsi korkean paikan kammosta. Korkealta näkee lisäksi kauas, yli horisontin eikä tarvitse eturivin istujien lailla kääntää pöllömäisesti päätään melkein akselinsa ympäri nähdäkseen, mitä istuntosalin muissa osissa tapahtuu.

Piippuhyllyn eduksi on kuitenkin ehdottomasti luettava se - ja varsinkin huomioiden, että kysymyksessä on syvästi uskovainen heteromies - että sieltä asti edustajan silmä ei edes vahingossakaan erehdy ihailemaan ja hämmästelemään Wäinö Aaltosen luoman veistossarjan saliin selkänsä kääntäneen alastoman naishahmon kiinteitä pakaroita...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joopa joo!

Mutta arvatkaapa, mitä ja millaisia "naisten pakaroita" sieltä Sipilän piippuhyllyltä voi "erehtyä" ihailemaan ja hämmästelemään?

Aivan oikein, ei suinkaan Wäinö Aaltosen elottomien naispatsaiden pakaroita, vaan viehkeiden ja "eläväisten" naiskollegojen pakaroita, kun nämä kävellä keikuttelevat paikalleen, istuutuvat, ponnahtavat ylös tuolistaan pyytääkseen puheenvuoroa ja pitäessään puheenvuorojaan, ryntäillessä - kuten näyttää tapahtuvan- sillon tällöin edestakaisin ja sinne tänne toistensa luokse jne.

Väittäisin, että juuri piippuhylly eli eduskunnan suuren salin takarivi tarjoaa tähän "havainnointiin" aivan ihanteellisen ja joka tapauksessa istuntosalin parhaat paikat!

Kas kummaa, kun anonyymin mieleen ei tämä "näkökulma" lainkaan juolahtanut, vaikka minun mieleeni se juolahti hetimiten!

Anonyymi kirjoitti...

Katse harhailee kun vaatteet vähenee! Tosin, jos henkilöllä on eideettisiä taipumuksia, niin silloin mikä tahansa pieni yllyke voi vetää vieterin selässä ja mielikuvitus saa siivet...

29640 kirjoitti...

Kansalaisen muutoksenhakuoikeus kattaa myös eduskunnan - julkisen viranomaisen - päätöksenteon

Kuninkuusraveista Mikkelistä tavoitettu puoluejohtaja Timo Soini kertoo HS-haastattelussaan 22.7. olevansa “kuohuksissa” eduskunnan viime viikkoisesta päätöksestä Espanjan yksityisten pankkien lainoittamiseksi ja lainoitusta koskevasta vakuusepäselvyydestä.

Kun tilanteessa “kuohuksissa oleminen” ei ole ilmeisesti riittävä tai oikeasuuntainen toimi, eduskunnan tuore Espanja-päätös tulee saattaa siviilikanteella riippumattoman tuomioistuimen ratkaistavaksi päätöksen poistamiseksi.

Perustuslaissamme on turvattu jokaiselle oikeus saada asianmukaisesti perustelu päätös ja oikeus hakea valittamalla tuomioistuimesta muutosta virheelliseksi koetun päätöksen poistamiseksi.

Hallituksen lakiesityksen perusteluissa perusoikeusuudistukseksi todetaan jo vuonna 1993 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen laajentaneen oikeuskäytännöllään kansalaisten muutoksenhakuoikeutta kaikkiin niihin tilanteisiin, jotka perustuvat yksityisen kansalaisen ja julkisen vallan vastakkainasetteluun.

Näin myös eduskunnan päätöksiä julkisena viranomaisena koskee laillinen muutoksehakuoikeus riippumatta kansallisen lainsäädännön, ministerivastuulain muutoksenhakukielloista.
Euroopan neuvoston korruption ja lahjonnan vastaisessa rikosoikeudellisessa yleissopimuksessa, joka on ollut vuodesta 2003 osaa oikeuttamme, kielletään kaikki ne kansalliset erillistuomioistuimet, joiden funktiona on antaa vaaleilla lainsäädäntöelimen jäseneksi valitulle kansalaiselle syytesuoja julkisen vallan väärinkäyttöä koskevia korruptiorikoksia vastaan.

Näin ministerivastuulaissa säädetty ministerien virkatoimia koskeva valtakunnanoikeusmenettely ei tule sovellettavaksi eikä “kansallinen syytesuoja” estä korruptiosopimuksen mukaan esimerkiksi poliisia tutkimista itsenäisesti esitutkintalain säädösten mukaisesti ministeriä koskevaa virkarikosepäilya tai syyttäjää - tai yksityistä kansalaista - ajamasta kansanedustajaa tai ministeriä vastaan virkarikossyytettä Helsingin käräjäoikeudessa.

Martti Pelho
suuhygienisti
Fuengirola
Andalusia

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kaikkihan me tunnemme vanhan sanonnan ja kansanviisauden:

"Suuhygienisti puhuu aina suunsa puhtaaksi".

Valitettavasti tässä tapauksessa tuo sanonta ei kuitenkaan päde, sillä sellaisia sammakoita tämä suuhygienisti nyt kyllä päästelee suustaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuninkuusraveista tavoitettu Timo Soini - siellähän ne kaikki hevosmiehet alkaen Sauli Niinistöstä nyt tietenkin ovat - on tyrmistynyt Hesarin "paljastuksesta", jonka mukaan kansanedustajia johdettiin harhaan 3,6 miljardin suuruisesta Espanja-lainasta päätettäessä.
– Olen varma, että kansa järkyttyy tästä megauutisesta, Timo Soini hihkaisi.

– On täysin selvää, että eduskuntaa ja Suomen kanssa on harhautettu. Se, että hallitus antaa harhaanjohtavia tietoja eduskunnalle, on erittäin vakava asia, Soini sanoi.

HS uutisoi eilen, että eduskunta on käsitellyt ja hyväksynyt 28.6. valtiosopimuksen Euroopan vakausmekanismista (EVM) osittain virheellisen tiedon pohjalta. Näin lehdelle kommentoivat HS:n haastattelemat pysyvät asiantuntijat eli professorit Tuomas Ojanen ja Kaarlo Tuori.

Eduskunta hyväksyi EVM-sopimuksen 28. kesäkuuta. Hallitus esitti sopimuksen hyväksymistä sanomalla, että "EVM:llä on sama etuoikeusasema yksityisiin velkojiin nähden kuin IMF:llä".

Eurovaltioiden valtiovarainministerit päättivät kuitenkin perjantaina yksimielisesti perua Espanjalle annettavasta hätälainasta EVM:n ensisijaisen velkojan aseman.

VVM kiistää, että eduskunta olisi hyväksynyt sopimuksen Euroopan vakausmekanismista (EVM) virheellisen tiedon pohjalta.

Alivaltiosihteerin Martti Hetemäen mukaan euroryhmä päätti perjantaina koko Espanjan sadan miljardin lainaohjelman antamisesta Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) kautta, ei Euroopan vakausmekanismin kautta.

– ERVV-sopimukseen ei voida kirjata ensisijaisen velkojan asemaa, koska sillä ei sellaista ole. Euroopan vakausmekanismin ensisijaisen velkojan asemaan ei ole tehty siis muutoksia, Hetemäki sanoi.
----
Soini ja asiaa myös kritisoinut Mauri Pekkarinen ovat väärässä ainakin sikäli, että hallitus olisi johtanut kansanedustajia harhaan tällä viikolla päätetyn espanjalle myönnetyn takausvastuun osalta.

Toinen asia on, onko eduskunnalle annettu virheellistä tietoa tai jätetty kertomatta 28.6. hyväksytyn valtiosopimuksen käsittelyn yhteydessä, ettei myöskään EVM:n tulevaisuudessa myöntämillä lainoilla ole etuoikeutta yksityisten rahoituslaitosten myöntämiin lainoihin nähden.

Jos näin on, niin silloin eduskunnan pitää kokoontua uudelleen päättämään ko. valtiosopimuksen hyväksymisestä.

Mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä, ja kyllä edustajat ovat vain mielissään, että pääsevät käymään pitkän lomansa aikana vielä toisenkin kerran pääkaupungissa!

Anonyymi kirjoitti...

Ilta-Sanomien megauutinen: presidentti Sauli Niinistö sai pakit Kunkkareissa! Kuningatarkilpailun avausmatkan voittanut tamma B. Helmiina, jonka sanotaan olevan ”kuuma pakkaus vielä kilpailun jälkeenkin” ei suostunut tapojensa mukaan pysähtymään voittajakehään ja kumartamaan arvovieraalle, vaan tällä kertaa se ravisteli päätään niskojaan nakellen ja pärskähdellen, ja mennä lönkytteli kaikessa rauhassa rataa ympäri.

Niinistö tietenkin pahoitti mielensä moisesta röyhkeydestä, mutta ei kuitenkaan yrittänyt lähteä juoksemaan hirnuvaisen perässä...

(Kuvassa B. Helmiina uimassa)

El Doctor kirjoitti...

Newyorkilainen tuomari ohjeistaa poliisin toimintaa tavalla, joka on minusta aika miellyttävää. HS linkkaa myös NYT:n uutiseen, jossa asiaa selostetaan tarkemmin.

Suomessa kai laillisuusvalvoja saattaisi esittää jotain vastaavaa.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Lehti+Tuomari+kyllästyi+juopottelusta+sakottamiseen+New+Yorkissa/a1305574724524

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Presidentti Sauli Niinistö toivoo selkokielistä ja perusteellista selvitystä Espanjan tukipaketin ehdoista.

Niinhän me kaikki toivomme.

Hieman huvittavaa Niinistön lausunnossa oli se, että häntä tentattiin asian johdosta Kultarannassa tilaisuudessa, jonne Latvian presidentti oli juuri saapunut varta vasten työvierailulle Niinistön kutsusta.

Eikö Niinistö olisi voinut vastata lehdistön Espanjan tukipakettia koskeviin kysymyksiin etukäteen eli siis jo ennen kuin latvian pressa saapasteli Kultarannan linnan ovelle?

Lehdistö tenttasi ja kiinnitti kuitenkin kaiken huomionsa Niinistöön, jolloin Latvian pressa jäi kuvissakin kokonaan taka-alalle; vierailulle ja vieraalle ei siis annettu minkään valtakunnan merkitystä. Aika moukkamaiselta vaikuttava tapa suomalaisilla ja myös Niinistöllä isäntänä!

Varmaan Latvian mies tunsi olonsa hieman orvoksi ja ihmetteli, että mistähän tässä nyt oikein on kysymys!

Anonyymi kirjoitti...

no eikös emeritus viitsi tehdä oikeustieteellistä analyysiä sitä urpilaisen sopimuksen johdannon etusijalausekkeen tulkintaa koskevasta juridisesta skabasta

Itse olen sitä mieltä että taas suomalaisia poliitikkoja on viety kuin litran mittaa: onhan aivan yleisesti tiedossa että sopimusjohdannot ovat tavoitepölinää ja taustan selostuspälpätystä - tekstipykälissä ovat ne oikeasti sitovat ehdot, ei johdannossa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vai että oikein analyysi, hoh-hoijaa!

Käyn ahon laitaa, minä ilman paitaa jne.
Hoitakaatte te nyt vain hyvin "sorvia"
minä aioin lorvia!

Kysymys on kohta aika akateemista laatua, sillä kohta yksityisiä sijoittajia ei espanjassa enää ole, vaan kaikki vetävät sijoituksiaan pois sieltä. Espanjaan jää siis vain tuota julkista kriisirahaa.

Jos yksityisiä sitoumuksia halutaan saada Espanjaan, niin on ilman muuta selvää, ettei ERVV:n eikä EVM:n myöntämillä lainoilla ole eikä saakaan olla etuoikeusasemaa. Tässä suhteessa Olli Rehn on aivan oikeassa.

Suomalaiset ajattelevat siis lyhytnäköisesti ja itsekkäästi vakuusvaatimuksineen kaikkineen, vaikka kyse on Espanjan pankkien ja valtiontalouden pelastamisesta ja kriisin leviämisen ehkäisemisestä myös Suomeen. Suomi haluaa eurossa vain viedä rusinat pullasta, kuten halvat korot, muttei osallistua talkoisiin euron ja euromaiden talouksien pelastamiseen ja sitä kautta kriisin leviämiseen myös Pohjolaan.

Anonyymi kirjoitti...

Litranmittaisten poliitikkojen kokemuksista pitää lisätä, että kun olin muutama syksy sitten keskustaväen Tallinnan risteilyllä, niin laivalle pöllähti suoraan Brysselistä pääministeri Matti Vanhanen antamaan viimeisimmän tilannetiedotuksen Olli Rehnin mahdollisuuksista tulla valituksi EU:n korkeaksi edustajaksi, so. ulkoministeriksi, minkä vaatimisesta puolueen hallintoelimet olivat tehneet useita päätöksiä.

Kun sitten kuitenkin namu meni ohi suun, HS kirjoitti pääkirjoituksessaan, että ne jotka asioita oikein aina tietävät, olivat alunperinkin tähdänneet torjuntavoittoon, eli saamaan Suomelle talouskomissaarin viran!

Niin saatiin kekkoslaisen yleispolitiikan kähmyri "hoitamaan" talousasioita, mutta jo Jäätteenmäen kokemuksista muistamme kuinka tärkeää on tunnistaa faksiesn tulevan oikeasta osoitteesta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Sauli Väinämö N varmaankin tietää muustakin kuin ravihevoisista...
Sauli Väinämö N. oli pätkätöissä euroopan investointipankissa varapääjohtajana että...
Palataan paremmalla ajalla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tietää, tietää toki muustakin..mutta mistä muusta?

Nyt Sauli Väinämöltäkin on sormi mennyt suuhun ja hän vain "ihmettelee" - siinä missä me muutkin - että mitenkäs tässä näin oikein kävi.

Ts. Saulilla ei ole mitään neuvoa siitä, miten tämä kimurantti tilanne selvitetään. Hän vain "presidentilliseen" tapaan edellyttää, että olisi selvitettävä, mistä on sovittu.

Mutta miten se tehdään? Tähän Urkilla olisi jo ollut selvä vastaus ja suunnitelma.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomeen on yritetty tuoda ohi tullin 12 mlj. euron arvosta väärennettyjä laakereita, joista olisi tullut erityinen uhka turvallisuudelle.

Olisivat vaan tuoneet nuo laakerit Suomeen. Täällähän on paljon nuoria rikkaita huippujohtajia, virkamiehiä, ex-urheilijoita ja urheilujohtajia ja poliitikkoja, jotka eivät muuta tekeekään, kun vain "lepäävät laakereillaan". Olisi noilla laakereilla siis toki ollut täällä käyttöä, sillä paljosta lepäämisestähän laakerit toki menettävät kimmoisuutensa ja muut huippuominaisuutensa.

Anonyymi kirjoitti...

Paavo Haavikkoa lainaten
"Vallanhaltijoihin ei luoteta, heihin uskotaan silloikin kun he ovat epäluottamuksen ruumiillistumia heille ollaan uskollisia hirsipuun juurelle asti."

Anonyymi kirjoitti...

Pieni vihreä Osmo sen sanoi: Euroa ei voi enää pelastaa.

Anu Suomela kirjoitti...

Bogisti huomautti, että oikeusministerillä on aina seksi mielessä. Näyttää olevan, kun haluaa profiloitua naisten ja lasten asian ajajaksi.

Mahtaako olla feministi,kun haluaa kriminalisoida seksin oston Ruotsin femakkojen malliin? Sitähän yritettiin meillä joskus viime vuosikymmenen puolivälissä, muttei mennyt läpi.

Minun on henkilökohtaisesti vaikea ymmärtää, että kahden täysivaltaisen ihmisen välinen sopimus ostosta ja myynnistä voitaisiin kieltää siksi, että kyseessä on seksi.

Silloin päädyttäisiin moralistiseen lainsäädäntöön = seksi kuuluu ilmeisesti vain parisuhteeseen, tai ainakaan siitä ei saa maksaa.

Harmittaahan se varamaan, jos isäntä kantaa perheen elatukseen tarvittavia rahoja huoriin, mutta eikö tällaiset asiat pitäisi jättää pariskunnan sisäiseksi riidaksi.

Kokonaan eri asia on, jos kyse on rikoksesta. Sellaiseksi ei pidä täysivaltaisten ihmisten kanssakäymistä määritellä.

Anu Suomela

Kunigunde kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anu Suomela kirjoitti...

Prostituutiokeskusteluun liittyy yksi kiusallinen piirre (niinkuin useisiin keskusteluihin). Eli mukaan sotketaan käsite 'ihmiskauppa', jolla viitattaneen orjuuttaviin olosuhteisiin.

Joskus 2000-luvulla USA väitti, että Pohjois-Suomi on valtavan ihmiskaupan kauttakulkualue. Toimittajat parveilivat motellien pihoilla kamerat kaulassa, mutta näkivät vain joitakin harvoja venäläisnaisia, jotka saattoivat olla siellä tienaamassa lastensa ruokarahoja.

Kahden täysivaltaisen ihmisen välistä seksiä ei voi määritellä ihmiskaupaksi, vaikka jotkut poliitikot tätä yrittävätkin.

Joku kysyi kuka hyötyisi täyskiellosta. Varmuudella 'maan alla' toimivat parittajat, joihin kielitaidottomien prostituoitujen olisi turvauduttava. Ehkä myös poliisit. Voisivat taas itkeä, miten määrärahat ei millään riitä uuteen, mittavaan tehtävään.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tähän maahan tarvitaan turvallisia ja kohtuuhintaisia seksipalveluja kaikille!
Nim. Peräkammarin poika

Anonyymi kirjoitti...

Seksityö kunniaan!

YK:n tukema Aids-komissio vaatii seksityön laillistamista koko maailmassa. Komissio vaatii kansainväliseltä yhteisöltä myös useita muita toimia seksityöläisten aseman parantamiseksi.

Komission tärkein ehdotus on, että vapaaehtoinen prostituutio on tulkittava samanlaiseksi työksi kuin mikä tahansa muukin ammatti. Virallinen ammattiasema vähentäisi seksikauppaan liittyviä haittoja ja parantaisi seksityöläisten asemaa monin tavoin.

Samalla seksikauppa siirtyisi valtioiden valvontaan ja sitä kautta nykyistä paremmin myös hallintaan. Yhteiskunnan kontrolli tarkoittaisi muun muassa HI-viruksen leviämisen vähenemistä ja prostituoitujen kokeman väkivallan vähenemistä.

Anu Suomela kirjoitti...

ILO on muutaman vuosikymmenen ajan vaatinut seksityön hyväksymistä lailliseksi työksi, jota säädellään kuten muitakin työsuhteita. Se on ainoa tie saada tämä alue työlainsäädännön ja -suojelun piiriin.

Olen tutkijana seurannut laajasti prostitutioon liittyvää kansaninvälistä tutkimusta, joka on todella tasokasta. Aiheesta väännettiin kättä eduskunnassa 2000-luvun puolivälisssä. Tuolloin ehdottomasti parhaat analyysit toi esiin Salli ry. Jos jotakuta oikeasti kiinnostaa lukea tiukkoja argumentteja, niin kannattaa vierailla siellä.

Oikeusministerin olisi ollut syytä perehtyä Salli ry:n Eduskunnassa esittämiin tietoihin ja lausuntoihin ennen kuin lähti omaan imagokampanjaansa seksin väitettyjen uhrien puolesta.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Jos seksi tilastoitaisiin työksi kuten Kreikassa, tilastot saataisiin siivommiksi.

Kunigunde kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Salli on kaunis naisennimi (vrt. Sally) ja ko. yhteydessä "sallivuuteen" liittyen jopa seksikäskin. Sallilla oli muuten nimpparit männä viikolla eli 19.7.

Anonyymi kirjoitti...

PANO, jonka KKO 66/12 on määrännyt valtion maksettavaksi?
Täyttää törkeän parituksen tunnusmerkit!
Mäen Anna Kylmäsen Uskon vai oliko se toisinpäin

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ratkaisu KKO 2012:66 (siis "seksisex") tosiaan osoittaa, miten vaikeaa tuota vaatimusta ihmiskaupasta tai seksikaupan uhrista on näyttää toteen. Tämän ovat myös KKO:n "tytöt ja pojat" oivaltaneet; no. onhan siellä kyllää alan tietämyskin edustuttuna.

Anu Suomela kirjoitti...

Salli ry:n perustajajäsen kertoi: Yhdistyksen rekisteröintiin meni runsaat neljä vuotta, koska PRH ei halunnut millään niellä tällaisen etujärjestön olemassaoloa.

Lainkuuliaisena henkilönä hän halusi maksaa veronsa ja eläkemaksunsa nimikkeellä prostituutio. Ei käynyt verottajalle eikä eläkeyhtiöille. Sopuun päästiin, kun hän lopulta määritteli itsensä konsultiksi.

Kansanedustaja Anna Kontula on väitellyt prostituutiosta, ja hän toteaa mm. että suuri osa alalla työskentelevistä heittää keikkaa satunnaisesti lisätulojen saamiseksi. Eivät siis ryhdy taisteluun verottajan kanssa.

Muistetaan nyt sekin, että presidentti Tarja Halonen otti 2002 julkisen kannan, että prostituutio ei ole työtä. Kukahan mahtoi olla neuvonantajana?

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Oikeustieteellisistä vielä sananen. Otetaan esille Lakimiesmatrikkeli 2010 ja tiedekuntien valmistuneiden luettelot 1999 ja vertaillaan. Ei kai sitä tietosuojavaltuutettukaan kiellä.

Anonyymi kirjoitti...

Hansan aikana Itämeren valtioiden tärkein vientiartikkeli oli silakka. Nyt maksulliset naiset, jos on feministien puheita uskominen. Kas kun ongelmaa ei huomattu ennaltaehkäisevästi jo itse hajusta...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Em. oikeustieteilijä lienee siis sitä mieltä, että "määrä korvaa laadun."

Tässä hän näyttäisi yhtyvän "akateemikko" Osmo Kontulaan, joka on nyt tehnyt mullistavan tieteellisen havainnon (Ilta-Sanomat):

Seksisuhteissa määrä, siis yhdyntöjen määrä, on laatua tärkeämpi! Siis: mitä enemmän yhdyntöjä, sitä tyytyväisempi on myös naisen sukupuolielämä - laadulla ei nyt ole niinkään väliä.

Tällä hätkähdyttävällä tutkimustuloksellaan Osmo Kontula, tiettävästi Anna Kontulan isä, alkaa kohta tavoitella yhteiskuntatieteilijöille jaettavaa Nobelin palkintoa, sanokaa minun sanoneen.

Anu Suomela kirjoitti...

Osmo ja Anna Kontula eivät ole mitään sukua keskenään. Osmo on ennenkin hämmästyttänyt tilastotietojen tulkinnoillaan. Luulisi että mitä laadukkaampaa seksiä, sitä enemmän sitä halutaan. Kyseessä voi myös olla tuntematon muuttuja, jota kysymyspatteristossa ei ole huomioitu.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Tapaus 2012 66 "panomies ei puhu eikä pussaile" kysyntä ja tarjonta kohtaa ei muuta kun "töihin". maksoipa mitä maksoi on tämän tapauksen opetus.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anna ja Osmo eivät siis ole sukua keskenään. Seksi-ilmiöiden tutkiminen näyttää olevan muuten vain "kontuloiden" bravuuria.

Anonyymi kirjoitti...

”miten vaikeaa tuota vaatimusta ihmiskaupasta tai seksikaupan uhrista on näyttää toteen”

Paritusrikoksissa ei ole voimassa olevan lainsäädännön mukaan varsinaisia uhreja, sillä parituksen kohde on oikeudessa pelkkä todistaja, toisin kuin ihmiskaupan uhri, joka on rikosprosessissa aina asianomistajan asemassa. Lisäksi, vain ihmiskaupan uhrilla, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa on oikeus päästä yhteiskunnallisen auttamisjärjestelmän piiriin esim. saada oleskelulupa uhriutumisen perusteella (ns. ”uhrilupa”).

Kunigunde kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Millaiset avajaiset Helsingin olympiakisoissa 2012 olisi nähty?
Popmusiikin suurista olisi kuultu Mattia ja Teppoa, Dannya
Jari Sillanpäätä, Paula Koivuniemeä jne. Livenä paikalla olisi kuultu Matti Nykästä ja Lordia. Koomikoista olisi esitelty Uuno Turhapuro ja Simo Salminen ja tanssijoita Aira Samulin ja Marco B. James Bondin vastine olisi ollut Hjallis Harkimo, joka olisi saatellut helikopteriin Tarja Halosen; Tarja olisi "vahingossa" tipahtanut lasmkeutumisvaiheessa maahan....

Anonyymi kirjoitti...

Olympiatulen syytettäisi itseoikeutetusti Martti Vainio.
Onpa hyvä, että kisat eivät ole Suomessa!

Anonyymi kirjoitti...

Osaakohan uintiselostaja Hannu-Pekka Hänninen uida? Selostuksensa perusteella ei osaa.

Kunigunde kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kenties Elisbeth II saa 60 vuoden jälkeen hallitsemisesta tarpeekseen, luopuu kruunusta sekä heittäytyy kokonaan filmialalle. Hän voisi vaikkapa näytellä Agatha Cristien hahmoa Miss Marplea, eli nuo Marple-sarjat voitaisiin filmata uudelleen.
Helén Mirren näytteli Elisabeth II:n roolin elokuvassa The Queen. Ehkä Elisabeth II voisi vuorostaan esittää Helen Mirreniä, jos vm. tehdään elokuva

Anonyymi kirjoitti...

Olympialaiset kalpenevat kun Suomi-poika päättää pelastaa maailman.

Sale kävi katsomassa mallia Elisabetin kutsuilta NYK:ssä järjestettäviä Voitonpäivän juhlia varten. Tartsa esittelee siellä don Eeron nuoremman polven ehdokkaana rauhannobelistiksi, Mara muuten vaan myhäilee kaikkivaltiaan rutiinilla, kuten lesatdiolainen HS tänään ennakoi.

Anonyymi kirjoitti...

"Sipilä ja keskusta jäivät kauaksi Soinin taakse, vaikka Sipilä esitys olikin selvästi Soinin puhetta analyyttisempi."

Olisiko tuossa ollut se ero, että Soini tähtää vain vaalijytkyihin haluamattakaan kantaa hallitusvastuuta kun taas Sipilän täytyy varoa polttamasta siltoja tulevien hallituskumppaneiden kanssa. Kuka nimittäin uskoo, että Kepu ei hallituksessa noudattaisi nykyhallituksen EU-linjauksia?

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuskansleri ottaa tutkittavakseen EVM-sotkun.

YLE: ”Kiistaa on ollut siitä, saako pysyvä kriisirahasto aina lainoilleen etuoikeutetun velkojan aseman eli maksavatko tukea saaneet maat lainansa ensimmäisenä takaisin juuri EVM:lle. Ensisijaisuus on kirjattu vain eduskunnan hyväksymän sopimuksen johdantoon eikä varsinaisiin pykäliin”.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onko oikeuskanslerille edes toimivaltaa asiassa, josta eduskunta on tehnyt päätöksen? Ei tietenkään! Oikeuskansleri tutkii ainoastaan valtioneuvoston ja ministereiden virkatointen laillisuutta, mutta ei voi puuttua eduskunnan asioihin ja päätöksiin.
Kyseessä voi olla Suomen valtion ja EU:n komission välinen riita, joka voitaneen viedä EU-tuomioistuimeen.

Anonyymi kirjoitti...

Suomenmaan paperiversiossa oli sunnuntaina (29.7) kahden aukeaman haastattelu Juha Sipilästä. Leppoisan ja vaatimattoman oloinen Sipilä saapui haastattelupaikalle Ainolan puistoon päällään neulepaita ja farkut ja vaikutti toimittajasta enemmän tavalliselta kempeleläiseltä perheenisältä kuin it-miljonääriltä. Sipilä kertoo, että aika on ollut kortilla ja suunniteltu parin viikon kesäloma supistui kahteen päivään, joista toisen hän aikoi käyttää häkäpönttöautonsa korjaamiseen.

Sipilän mukaan yrittäjävuodet opettivat häntä katsomaan kauas ”Tärkeämpää on tehdä oikeita asioita pitkäjänteisesti. Se tuottaa kestäviä tuloksia”. Gallupeihin tuijottamista hän vieroksuu. Uuden puoluejohdon onkin tarkoitus kesän aikana kerätä kenttäväeltä tärkeimmät kehittämistoiveet ja laittaa ne prioriteettijärjestykseen, mutta kesän ykkösasia on kuitenkin kuntavaalien ehdokasasettelu, sillä syksyn kuntavaalit ovat puolueelle todellinen näytönpaikka.

Haastattelun lopussa Sipilä sanoo kaipaavansa politiikkaan lisää ”armeliaisuutta ja avoimin silmin kulkemista”, sillä virheet ovat usein terve merkki yrittämisestä ”Ihmisiä ei saa sulkea ulkopuolelle sen takia, että he ovat joskus erehtyneet. Luovan ja menestyvän organisaation tunnistaa siitä, että siellä hyväksytään virheet ja opitaan niistä”.

Kuulostaa humanistin puheelta, mutta Sipilä taitaa olla insinööri vain puoliksi.

ps. Osana puolueen varainhankintaa Keskusta aikoo järjestää huutokaupan, johon Sipilä lahjoittaa omana panoksenaan häkäpönttöautonsa. Minkälaista rompetta ja roinaa puolueväen varastoista mahtaakaan löytyä...Vanhasen tuppeensahatuista laudoista rakentama hylly, Kiviniemen minkkiturkki, Jäätteenmäen faksilaite...

Anonyymi kirjoitti...

Risto Hiekkataipale halveksuu teitä:

http://www.youtube.com/watch?v=rwB3KNas-pQ

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kiitos vaan tiedosta! MInä puolestani en voi sanoa mitenkään kunnioittavani tätä kovasti mahtailevaa, soittajaakin hyvin epäasiallisesti puhuttelevaa ja vieläpä nimittelevää virkamiestä, joka silmin nähden kiihtyi soittajan kysymysten johdosta!

Pidän virkamiehen puhetta ja käytöstä hyvin kummallisena ja jään aprikoimaan, että onkohan tuo virkamies täysin sopiva, objektiivinen ja pätevä korkeaa virkaansa hoitamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Harvinaisen suulas, mutta tyypillinen ”urautunut virkamies”, joka on ollut talossa selvästi liian kauan (vuodesta -84). Ylimielisyys soittajaa kohtaan paistoi läpi ja pahasti. Eikö varatuomari Risto Hiekkataipaleen viiden vuoden määräaikainen ura AOK:n sijaisena ole katkolla 1.10.2012? Kai ko. virkaan olisi tarjolla fiksumpiakin tyyppejä...

Anonyymi kirjoitti...

Jos OKa-viraston ko. osastoa johtaa tuollainen ylimielinen öykkäri, niin ei mikään ihme, että OKa:n ratkaisut esim. juuri ministereitä koskevissa kanteluasioissa ovat olleet mitä ovat!