Osakeyhtiö A, joka ei ollut arvonlisäverovelvollinen, oli 22.5.2003 tuonut Belgiasta Suomeen käytetyn henkilöauton, josta oli määrätty maksettavaksi autoveron lisäksi autoverolle kannettua arvonlisäveroa (elv). Kyseinen vero voitiin Suomessa vähentää arvonlisäverotuksessa, vaikka vero ei ollut luonteeltaan arvonlisävero. Valtion katsottiin riittävän ilmeisellä tavalla rikkoneen verotuksen syrjivyyden kieltoa (SEUT 110 artikla). Valtio velvoitettiin korvaamaan A:lle unionin oikeuden rikkomisella aiheutettu vahinko.
KKO:2013:58
2. Ratkaisusta ilmenee, miten Suomen valtio peri autoveron yhteydessä alv-maksua vastoin unionin oikeutta ja EU-tuomioistuimen päätöstä. Ratkaisun mukaan valtio rikkoi vuonna 2003 verotuksen syrjivää kieltoa, kun se vaati arvonlisäveroksi rinnastettavaa veroa EU-alueelta käytetyn auton ostaneelta yksityisautoilijalta.
3. Tapaus ei ole ainutlaatuinen, sillä kerrotun mukaan jopa 30 000 suomalaista yksityisautoilijaa olisi joutunut maksamaan vuosina 2002-2005 EU-alueelta tuoduista käytetyistä autoista sanottua elv-maksua. Vastaavanlaisia korvaushakemuksia on vireillä eri käräjäoikeuksissa, jossa ne ovat odottaneet korkeimman oikeuden nyt antamaa ennakkopäätöstä. Nyt odotetaan, tarvitseeko muissa tapauksissa oikeutta käydä loppuun asti vai suostuuko tulli palauttamaan virheellisesti perityt maksut vapaaehtoisesti autonostajille. Valtio on jo hyvittänyt vuodesta 2006 lähtien maahan tuoduista käytetyistä autoista maksetut autoverojen alv-maksut. Ratkaisun mukaan valtion olisi tullut hyvittää sanotut maksut myös ennen vuotta 2006 eli vuosina 2002-2005 perityistä tuontiautoista.
4. Tapauksesta ilmenee, miten monimutkainen järjestelmä asiassa on luotu ja miten tiukasti valtio eli tulliviranomaiset ja hallintotuomioistuimet ovat tulkinneet EU-oikeuden asianomaisia säännöksiä autonostajien vahingoksi. Monimutkainen järjestelmä ei liity ainoastaan EU-oikeuteen ja EU-tuomioistuimelta pyydettäviien ennakkoratkaisuihin, vaan Suomen kaksinapaiseen tuomioistuinjärjestelmään. Valittajien ja vahinkoa kärsineiden oikeusturva on todella ollut heikoilla ja asian puiminen on ollut tehotonta, sillä asiaa on jouduttu käsittelemän ensin hallintotuomioistuimissa ja sitten vahingonkorvausjuttuna kolmessa yleisessä tuomioistuimessa niin, että kokonaiskäsittelyaika lähentelee kymmentä vuotta.
5. Tapaus antaa selviä viitteitä siitä, miten tiukasti hallintotuomioistuimet ovat taipuvaisia tulkitsemaan lakeja - jopa menettelyä koskevia prosessilakeja - monessa suhteessa eri tavalla kuin yleiset tuomioistuimet. On sanottu - useimmiten toki lähinnä jonkinlaisena heittona - että hallintolainkäyttö ei itse asiassa ole samanlaista muista viranomaisista itsenäistä ja puolueetonta oikeusprosessia kuin yleisissä tuomioistuimissa tapahtuva rikos- tai riitaprosessi, vaan vain pikemminkin hallintoviranomaisessa vireille tulleen käsittelyn eli hallinnon jatketta. Tämä on omiaan kaventamaan yksityisten kansalaisten ja yritysten oikeusturvaa, sillä hallinnossa "ymmärretään" usein paljon paremmin viranomaisia kun hallintoalamaisia.
6. Valtiota edustava Tullihallitus on kamppailut jutussa voimallisesti sen puolesta, ettei valtio vain joutuisi korvausvelvolliseksi virheellisesti perityistä autoveroista. Huomiota herättää se, että Tullihallitus on tehnyt asiassa kaksi merkittävää oikeudenkäynti- eli prosessiväitettä. Niistä toinen koskee yleisten tuomioistuinten toimivaltaa ja toinen KHO:n päätöksen väitettyä oikeusvoimavaikutusta - tässäkin asiassa olisi siis tullin mukaan kysymys ne bis in idem -säännön uutta tutkintaa ja ko. korvausprosessia estävästä oikeusvoimavaikutuksesta.
7. Korkeimman oikeuden toimivaltakysymyksessä omaksuma kanta on kuitenkin hyvin perusteltu (perustelujen kohdat 4-10). Jutussa on kyse valtion väitetystä virheellisestä toiminnasta aiheutuneen vahingon korvaamisesta, johon sovelletaan vahingonkorvauslakia. Korkein oikeus on jo aiemmin useissa vastaavanlaisissa tapauksessa katsonut, että yleinen tuomioistuin on asiassa toimivaltainen (perustelujen kohdassa 7 mainitut ennakkopäätökset). Tosin KHO on puolestaan ratkaisussaan 2012:104 katsonut, että koska tilanne olisi toimivaltakysymyksen suhteen epäselvä, myös hallintotuomioistuimella on toimivalta eli että asia voitaisiin tai se tulisi käsitellä hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa.
8. Korkein oikeus on kuitenkin hylännyt Tullihallituksen sanotun väitteen ja perustanut kantansa EU-oikeuden loukkaukseen ja valtion moitittavaan huolimattomuuteen ja siihen, että normaalisti myös kansallisen lain mukaan tämänkaltaiset korvausjutut kuuluvat vakiintuneen käytännön mukaan yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Olisikin ollut epäjohdonmukaista ja suorastaan outoa, jos kyseinen asia olisi käsitelty hallintoriita-asiana hallintotuomioistuimessa, koska juuri hallintotuomioistuimet itse - KHO ylimpänä - ovat tulkinnoillaan ja ratkaisuillaan vaikuttaneet lopullisesti siihen, että ko. verotusasioissa on annettu EU-oikeuden vastaisia päätöksiä. Jos hallinto-oikeus ja KHO olisivat käsitelleet korvausasian hallintoriita-asiaana, ei ole lainkaan saletti, että valtio olisi tuomittu maksumieheksi! Niin vahva tuntuu olevan hallintotuomioistuinten johtava tulkintaperiaate veroasioissa: in dubio pro fiscus (epäselvässä tapauksessa verottajan eduksi).
9. Korkein oikeus on hylännyt myös Tullihallituksen oikeusvoimaa koskevan väitteen (perustelujen kohdat 11-13). Ratkaisu on täysin odotettu ja perusteltu. Täytyy todella kummastella Tullihallituksen ja yleensä verottajan tietynlaista härskiyttä väittää, että kysymys valtion vahingonkorvauksesta virheellisen lainsoveltamisen johdosta olisi ratkaistu lainvoimaisesti jo KHO:n 2.3.2007 antamalla päätöksellä, jolla KHO hylkäsi valittajan hallinto-oikeuden verotuspäätöksestä tekemän valituslupahakemuksen! Korkein oikeus viittaa EU-tuomioistuimen kantaan, josta ilmenee, että unionin oikeuden rikkomiseen perustuvan, jäsenvaltioon kohdistetun vahingonkorvauskanteen tulee olla mahdollinen myös tilanteissa, jossa vahinko on aiheutunut asiaa viimeisenä oikeusasteena käsitelleen tuomioistuimen päätöksestä (sic!). Kuten korkein oikeus toteaa, vahingonkorvausasiassa ei välttämättä ole edes kyse samasta asiasta kuin verotusta koskevassa asiassa, joten ne bis in idem -kielto ei sovellu tälläkään perusteella tapaukseen.
10. Valtion vahingonkorvausvastuuta ko. tapauksessa arvioidessaan korkein oikeus lausuu laajoissa perusteluissaan mm. näin (kohdat 55-57):
55. Korkein oikeus toteaa, ettei kysymys elv:n vähennyskelpoisuuden yhteensopivuudesta arvonlisäverodirektiivin 17 artiklan kanssa ole ollut unionin tuomioistuimen arvioitavana asiassa C-101/00. Myöskään kysymys vähennysoikeuden merkityksestä verotuksen syrjivyyden kannalta ei ole ollut asiassa C-101/00 esitetyn ennakkoratkaisupyynnön perusteella nimenomaisesti ratkaistavana, eikä tätä kysymystä ole asiassa annetussa tuomiossa yksityiskohtaisesti arvioitu. Siilinin sanotun tuomion C-101/00 kohdan 113 tulkintaa koskeneesta väitteestä huolimatta vähennysoikeuden merkitystä ei ole myöskään korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa KHO 2002:85 tarkemmin käsitelty. Korkein oikeus katsoo, ettei unionin tuomioistuimen tuomiosta asiassa C-101/00 ole voitu kaikilta osin yksiselitteisesti päätellä elv:n hyväksyttävyyttä verotuksen syrjivyyskiellon kannalta.
56. Verotusta koskevassa oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin pian asiassa C-101/00 annetun tuomion ja autoverolakiin keväällä 2003 tehtyjen muutosten jälkeen esitetty kriittisiä kannanottoja, joissa elv:n perimistä ei-arvonlisäverovelvollisilta on pidetty syrjivänä ja sen vähennyskelpoisuutta arvonlisäverosta kuudennen arvonlisäverodirektiivin vastaisena. Unionin tuomioistuimen edellä kohdassa 39 selostetun ratkaisun asiassa C-387/01 (Weigel) on todettu selkeyttäneen Suomessa elv:stä käytävää keskustelua, koska elv ja normikulutusveron korotus olivat, teknisistä eroista huolimatta, erityisesti tavoitteeltaan ja vaikutuksiltaan hyvin samankaltaisia (Eila Rother, Eurooppaoikeus ja arvonlisäverotus, 2003, s. 493; Rother ja Santtu Turunen, Elv ja syrjimättömyysvaatimus, Verotus 2004, s. 74; Esko Linnakangas ja Leila Juanto, Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus, 2004, s. 22 sekä Rother ja Turunen, Elv ja Itävallan normikulutusvero, Verotus 2004, s. 448 - 450).
57. Vaikka komission vuonna 2005 esittämä huomautus Suomen verotuksen syrjivyydestä ei ole itsessään osoitus siitä, että elv:n periminen olisi ollut syrjivää, komission käynnistämä rikkomusmenettely on osaltaan horjuttanut käsitystä Suomen viranomaisten omaksuman tulkinnan oikeellisuudesta.
12. Perjantai 5.7.2013 oli synkkä päivä verottajalle, tullille ja hallintotuomioistuimille, tietenkin viime kädessä myös maan ylimmälle hallintotuomioistuimelle eli KHO:lle. Korkeimman oikeuden tuomion perusteluista voidaan lukea, että käytetyn auton EU-alueelta vuosina 2002-2005 ostaneet kymmenet tuhannet suomalaiset yksityishenkilöt ovat joutuneet maksamaan verottajan ja tuomioistuimen virheellisen laintulkinnan perusteella perittyä autoveroa keskimäärin luultavasti useita tuhansia euroja. Yhteensä virheelliseti perityt autoverot noussevat kymmeniin miljooniin euroihin. Tällaiseen tilanteeseen on jouduttu, kun verottajan ja sitä myötäilevän tuomioistuimen ylin laintulkintaperiaate on kautta aikojen ollut veroasioissa in dubio pro fiscus. Väitteet hallintolainkäytöstä lähinnä vain hallinnon jatkeena saavat kyllä tästä tapauksesta jälleen kosolti ilmaa alleen.
13. Verottajan luulisi sille näin nolossa tilanteessa tulevan esiin ja ilmoittavan, että se tulee palauttamaan kaikille virheellisistä verotuspäätöksistä kärsineille autonostajille lainvastaisesti perityt autoverot mahdollisimman nopeasti. Mutta näin ei toimita Suomessa, sillä Tullihallitus on jo ehtinyt ilmoittaa, että autovero palautetaan ainoastaan niille noin 60:lle ihmisille, jotka olivat nostaneet korvauskanteen määräajassa eli viimeistään viime vuoden lopuun mennessä. Muiden noin 30 000 ihmisten oikeus veronpalautukseen on näet lain mukaan vanhentunut. Ks. tarkemmin tästä.
14. Autoverotukseen erikoistunut ja lakimies Petteri Snell on asiasta ymmrrettävästi eri mieltä ja katsoo, että kolme vuotta kestävä vahingonkorvausten hakuaika tulee laskea vasta 5.7.-13 annetusta korkeimman oikeuden tuomiosta. Petteri Snellin tulkintaa voidaan ilman muuta pitää oikeana ja kohtuullisena. Tietenkin olisi oikein ja kohtuullista, että veroviranomaiset palauttaisivat viimeistään nyt korkeimman oikeuden yksimielisen tuomion jälkeen kaikille palautukseen oikeutetuille ihmisille virheellisesti perityt verot ilman maksuhakemusta takaisin.
15. Korvausvaatimuksen vanhentumiskysymystä arvioitaessa on syytä muistaa, että
kysymys on valtion/julkisyhteisön korvausvastuusta, jonka on korkeimman oikeuden tuomion mukaan aiheutunut valtion veroviranomaisten ja hallintotuomioistuinten vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta huolimattomuudesta. Kun mainittu kysymys on ollut nimenomaan vireillä olleen prosessin kohteena, on järkevää tulkita vahingonkorvaussaaatavan vanhentumispykälää (laki velan vanhentumisesta, 7 §) siten, että säädetty kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa vasta siitä, kuin korvausasiassa on saatu lainvoimainen tuomio ja valtion korvausvastuusta on siis saatu lopullinen ja varma tieto.
16. Lisäksi myös kanneoikeuden vanhentumiskysymystä harkittaessa tulee tietenkin ottaa huomioon, ei vain kansallinen lainsäädäntö, vaan myös unionin oikeus. Jos kansallinen laki eli tässä tapauksessa laki velan vanhentumisesta (7 §) on mainituilta osin ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, tulee sen väistyä ja asiassa soveltaa unionin oikeutta.
17. Unionin oikeudessa on vakintuneesti katsottu, että kansallisilla säännöksilllä, kuten juuri erilaisilla kanneoikeuden käyttämistä tai muilla vastaavilla määräaikaa koskevilla säännöksillä, ei saa tehdä korvauksen saamista käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. Viittaan tämän osalta vain KKO:n ratkaisun perustelujen kohdassa 27 mainittuihin EU-tuomioistuimen ratkaisuihin, joista Francovich ym. tuomio on annettu jo vuonna 1991.
18. Tulllihalituksen edustaman, tiukasti yksinomaan kansalliseen lakiin perustuvan vanhentumissäännöksen soveltaminen aiheuttaisi sen, että korvauksen vaatiminen ja saaminen kävisi korvaukseen oikeutetuille käytännössä mahdottomaksi. Sen vuoksi unionin oikeuden edellä mainittu periaate, joka on asiassa ensisijainen, syrjäyttää kansallisen lain ko. määräaikasäänöksen niin, että korvaussaaatavan vanhentumisaika alkaa tässä tapauksessa vasta korkeimman oikeuden tuomion antamisesta eli 5.7.2013.
39 kommenttia:
Viittaan vielä KKO:n tuomion perustelujen kohtaan 59, josta ilmenee, ettei KHO välittänyt vuonna 2006 ratkaisun asian yhteydessä (KHO 2006:95) pyytää asiasta EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisua, vaikka sitä oli ko. asiassa nimenomaisesti valittajan taholta pyydetty. Tämän jälkeen v. 2007 KHO sitten hylkäsi ko. vahingonkorvausasian kantajan verotusasiassa tekemän valituslupahakemuksen.
Nyt vahingonkorvausasiassa Tullihallituksella oli otsaa esittää KKO:ssa, että asiassa tulisi pyytää EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu (perustelujen kohta 1), mikä olisi viivyttänyt lopullisen ratkaisun saantia asiassa vielä vuodella tai parilla. KKO kuitenkin piti ennakkotratkaisun hakemista tässä vaiheessa tarpeettomana.
Korkeimmalla hallintotuomioistuimella on vaikeuksia noudattaa ylikansallista oikeutta.
Tuossakin tapauksessa ennakkoratkaisu olisi pitänyt pyytää, se olisi estänyt väärät päätökset. Nyt näyttää siltä etteivät kaikki saa maksamiaan veroja takaisin ajan kulumisen vuoksi.
Hesari ei maininnut tämänpäiväisessä jutussaan lainkaan KHO:n virheellistä päätöstä olla myöntämättä valituslupaaa eikä myöskään ennakkoratkaisun pyytämättä jättämistä EU-tuomioistuimelta, miksi näin?
Toinen ylin tuomioistuin joutui korjaamaan KHO:n tekemät virheet.
Ehkä siksi, että KHO:n viestintäpäällikkö on Hesarin entinen toimittaja...
Tullin mukaan valitusaika meni jo:
http://www.hs.fi/kotimaa/Tulli+Valitusaika+meni+jo++autoilijoiden+miljoonakorvaukset+j%C3%A4%C3%A4v%C3%A4t+haaveeksi/a1373334396504?ref=hs-art-top-5
Tuohon samaan HS-uutiseen oli linkki jo blogijutussa, ks. kappale 13.
Töppäilevät ne tuomarit muuallakin kuin Suomessa. Norjassa Oslon käräjäoikeus tuomitsi tuomari Tor Holger Bertelsenin (58) menettämään virkansa. Tuomari oli oli ollut töissä vähän miten sattuu ja käyttäytynyt muutenkin sopimattomasti.
http://www.vg.no/nyheter/innenriks/artikkel.php?artid=10110017
Blogisti on täysin oikeassa siinä, että olisi oikein ja kohtuullista, että veroviranomaiset palauttaisivat kaikille palautukseen oikeutetuille ihmisille virheellisesti perityt verot ilman maksuhakemusta takaisin.
Sen sijaan kysymyksessä vahingonkorvausoikeuden vanhenemisesta Tulli taitaa valitettavasti olla oikeassa. Autoveron arvonlisäveron eli ELV:n laittomuus, siis EU-oikeudellinen syrjivyys, todettiin silloisen EYTI:n Suomea vastaan antamassa tuomiossa 19.3.2009. Tämän tuomion myötä Suomen valtio kumosi autoverolain ne pykälät, joiden nojalla ELV:iä kannettiin ja siis luopui kantamasta sanottua veroa. ELV:n EU-oikeuden vastaisuus siis vahvistettiin ja se tuli yleiseen tietoon tuon tuomion myötä, ei suinkaan viimeviikkoisen KKO:n tuomion myötä.
EYTI:n antaman tuomion jälkeen noin 60 yksityistä kansalaista on, nyt KKO:ssa voittaneen yhtiön lisäksi, nostanut valtiota vastaan vahingonkorvauskanteen EU-oikeuden vastaisesti heiltä vuosina 2002-2005 kannetun ELV:n johdosta. Kaikki nämä kanteet on nostettu samanaikaisesti helmi-maaliskuussa 2012 eli juuri ennen kuin kolme vuotta tuli täyteen sanotusta EYTI:n tuomiosta.
Ei ole sattumaa, että kanteet nostettiin juuri helmi-maaliskuussa 2012, vaan ne nostettiin tuolloin juuri siitä syystä, että valtiota vastaan oikeutta käyvät ymmärsivät itsekin ajankohdan olevan viimeinen mahdollisuus.
Millähän ihmeen perusteella vuonna 2009 yleisesti tietoon tulleen ELV:n EU-oikeudenvastaisuuden perusteella nostettavien vahingonkorvauskanteiden vanhenemisaika pitäisi laskea viimeviikkoisesta KKO:n tuomiosta, kun tuonkin jutun kantaja sekä noin 60 muuta yksityishenkilöä ovat kuitenkin älynneet nostaa tällaisen kanteen normaalin, lainmukaisen ja täysin kohtuullisen kolmen vuoden määräajan kuluessa vahingon ilmenemisestä?
Asia ei taida kuitenkaan olla niin yksinkertainen mitä anonyymi edellä yrittää esittää.
Korvausvaatimuksen vanhentumiskysymystä arvioitaessa on syytä muistaa, että
kysymys on valtion/julkisyhteisön korvausvastuusta, jonka on korkeimman oikeuden tuomion mukaan aiheutunut valtion veroviranomaisten ja hallintotuomioistuinten vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä tarkoitetusta huolimattomuudesta. Kun mainittu kysymys on ollut nimenomaan vireillä olleen prosessin kohteena, on järkevää tulkita vahingonkorvaussaaatavan vanhentumispykälää (laki velan vanhentumisesta, 7 §) siten, että säädetty kolmen vuoden vanhentumisaika alkaa vasta siitä, kuin korvausasiassa on saatu lainvoimainen tuomio ja valtion korvausvastuusta on siis saatu lopullinen ja varma tieto.
Lisäksi myös kanneoikeuden vanhentumiskysymystä harkittaessa tulee tietenkin ottaa huomioon, ei vain kansallinen lainsäädäntö, vaan myös unionin oikeus. Jos kansallinen laki eli tässä tapauksessa laki velan vanhentumisesta (7 §) on mainituilta osin ristiriidassa unionin oikeuden kanssa, tulee sen väistyä ja asiassa soveltaa unionin oikeutta.
Unionin oikeudessa on vakintuneesti katsottu, että kansallisilla säännöksilllä, kuten juuri erilaisilla kanneoikeuden käyttämistä tai muilla vastaavilla määräaikaa koskevilla säännöksillä, ei saa tehdä korvauksen saamista käytännössä mahdottomaksi tai suhteettoman vaikeaksi. Viittaan tämän osalta vain KKO:n ratkaisun perustelujen kohdassa 27 mainittuihin EU-tuomioistuimen ratkaisuihin, joista Francovich ym. tuomio on annettu jo vuonna 1991.
Tulllihalituksen edustaman, tiukasti yksinomaan kansalliseen lakiin perustuvan vanhentumissäännöksen soveltaminen aiheuttaisi sen, että korvauksen vaatiminen ja saaminen kävisi korvaukseen oikeutetuille käytännössä mahdottomaksi. Sen vuoksi unionin oikeuden edellä mainittu periaate, joka on asiassa ensisijainen, syrjäyttää kansallisen lain ko. määräaikasäänöksen niin, että korvaussaaatavan vanhentumisaika alkaa tässä tapauksessa vasta korkeimman oikeuden tuomion antamisesta eli 5.7.2013.
Komppaan Virolaista siinä, että olisi ehdottomasti oikeus ja kohtuus, jos valtio, tässä tapauksessa siis Tulli ja valtiovarainministeriö, ottaisivat nyt lusikan kauniiseen käteen ja palauttaisivat virheellisin perustein kannetut verot kaikille koko siltä ajalta, kun veroa EU-oikeuden vastaisesti kannettiin. Tämä olisi oikeudenmukaisuusnäkökulmasta sekä kansalaisten tasapuolisen kohtelun edellytyksen vuoksi perusteltua ja se poistaisi tarpeen riidellä näistä asioista tuomioistuimissa.
Vahingonkorvausoikeudellisen vanhenemisen osalta olen kuitenkin anonyymin kannalla. Vahingonkorvauskanteen kanneperuste on ollut olemassa 19.3.2009 alkaen. Korvauksen saaminen ei ole ollut korvaukseen oikeutetulle "käytännössä mahdotonta", vaan päin vastoin noin 60 eri yksityishenkilöä ovat nostaneet kanteita valtiota vastaan ajoissa ja he ovat siis saamassa oikeudenkäyntikuluineen Tullin ilmoituksen mukaan vajaat 200.000 euroa korvauksia. Korvauksen saaminen oli siis täysin mahdollista ja tämä mahdollisuus oli luonnollisesti yhtäläisesti jokaisella EU-auton tuoneella.
Jos "korvauksen vaatimisen aika" alkaisi vasta KKO:n tuomion antamisesta, niin millähän hemmetin perusteella valtiota vastaan riitansa voittanut yhtiö ja ne 60 muuta oikein ajoivat kannettaan, kun "korvausten vaatimisen aika" ei ollut vielä edes alkanut?
Voitaisiinko kaikissa oikeudelisesti epäselvissä kysymyksissä noudattaa sellaista menettelyä, jossa yksi ihminen ajaa eräänlaisen pilottikanteen juuri ennen kanneoikeuden vanhenemista, ja jos hän voittaa juttunsa, kanneoikeus sanotunlaisissa kysymyksissä alkaa ikään kuin uudestaan asian tultua lainvoimaisen päätökseen?
Eikös pitäisi pikemminkin katsoa että vanheneminen alkaa vasta siitä, kun valtio todisteellisesti ilmoittaa vahingonkärsineelle (siis yksilöllisesti jokaiselle) että valtio on aiheuttanut tälle vahingon.
Eihän ihmisillä ole velvollisuutta seurata eikä tulkita mitä merkitsevät milloinkin julkistetut prejudikaatit tai lakimuutokset. Eikä ole kohtuullistakaan edellyttää yksityisten vahingonkärsijöiden osaavan tulkita mitä milloinkin sössötetään minkäkin ptrejudikaatin perusteluissa, ne kun ovat hankalasti ymmärrettäviä kooulutetuille juristeillekin, esimerkiksi virassa oleville käräjätuomareille joista eräskin kirjoitti että ei ymmärrä KKOn pitkiä perusteluja.
Huomaan, ettei kumpikaan vm. anonyymi ole lukenut blogijutun kohtia 15-18, jossa olen käsitellyt kanneoikeuden vanhentumiskysymystä. Se ei ratkea Suomen lain mukaan vaan unionin oikeuden ensisijaisperiaatteen mukaan niin, että vanhentumisaika lasketaan KKO: tuomiosta,
Suomen poliisi osoitti asenteellisuutensa aamu-TV:ssä maahanmuuttajia kohtaan. Poliisipäällikön mielestä kaikki eriväriset ovat ulkomaalaisia, vaikka keskustelukumpaani tuntui olevan Suomessa syntynyt värillinen. Poliisipäällikön mielestä värillisten ihmisten kohdalla on aina pelko maastapoistumisesta minkä tahansa rikostutkinnan yhteydessä. Ei siis ole ihme, että KHO:lla on vaikeuksia noudattaa ylikansallista oikeutta. Poliisin on vaikea ymmärtää, että tummaihoisista vanhemmista syntyy tummaihoinen lapsi jopa Suomessa.
Valtio tulkitsee ALV asioita muutenkin aivan hetken mielijohteen mukaan. Valtio myy selkeästi ALVillisia palveluita ALVittomana eikä toimi mitenkään, vaikka asia on kaikkien osapuolten tiedossa. Näin toimii kilpailun rajoittaminen ja kartelli.
Hesari ei tänäänkään maininnut mitään hallintotuomioistuinten ja KHO:n virheellisten menettelyjen vaikutuksesta asian pitkittymiseen ja mahdollisiin lopullisiin oikeudenmenetyksiin. Olisi jo aika tuoda esiin hallintotuomioistuinten ja erityisesti KHO:n toiminta hallinnon jatkeena eikä piilotella totuutta kansalaisilta. Näyttää siltä että kaksinapaiselle tuomioistuinlaitokslle ei kansalaisten oikeusturvankaan takia ole enää perusteita.Hallintotuomioistuimet, erityisesti KHO, eivät noudata eurooppaoikeutta ja tekevät siten oikeusmurhia. Ei ole kansalaisten edun mukaista kustantaa verovaroin tuollaiste instituutiota.
Jees! tässä muuten ne purkujutut kho:ssa. joku haki siis purkua EU-tuomioistuimen päätöksen 2009 jälkeen. kts. myös 2010:45. Sen nyt arvaa mitä niissä kävi.
http://www.kho.fi/paatokset/51255.htm
Tämä kuvastaa millainen "oikeusvaltio" Suomi lopultakin on.
Kun yksityinen yrittäjä talousvaikeuksissaan jättää ennakonpidätykset ja ALV:t tilittämättä, hän syyllistyy ennakkoperintälain rikkomiseen ja joutuu käräjille. Siellä hänen verovelkansa, joka normaalisti vanhenee 3 tai 5 vuodessa, muuttuukin automaattisesti "vahingonkorvaukseksi" jonka vanhenemisaika on 25 vuotta. Samalla hänet tuomitaan rangaistukseen rikoksesta.
Kun verottaja ja tulli tietoisesti perivät väärin perustein veroa vuosikausia, ne eivät joudu siitä minkäänlaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen, ja kun puhutaan hyödystä, jonka valtio on virkamiesten rikollisen toiminnan tuloksena saanut, valtio katsookin, että 30.000 kansalaisen saatava on jo vanhentunut.
Jos tapauksen KKO 2013:58 valittaja olisi joutunut hakemaan korvausta valtiolta hallintoriita-asiana hallinto-oikeudelta ja edelleen KHO:lta, olisi tulos ollut selvä: kanne olisi ilman muuta hylätty.
On käsittämätöntä, että tullihallitus teki prosessiväitteen yl. tuomioistuimen toimivallasta! Olisi ollut todella kornia, jos tuomioistuimet, joiden virheestä vahinkoa juuri on aiheutunut, olisivat saaneet ratkaista valtiota vastaan ajetun korvausvaatimuksen!
Keskustelua autoverotuksesta vuonna 2010
http://www.autovero.fi/phpbb2/viewtopic.php?p=8561&sid=4b1eca0a8ef39e48eebeb20ea1934b6d
Eikö tässä tapauksessa rikosvahinkolaki voisi tulla sovellettavaksi?
Rikosta ei ole edes väitety tapahtuneen.
Päivän uutissaldoa:
Linja-auton matkustaja heitti toisen matkustajan puhelimen ulos autosta, koska tämä oli puhunut puhelimeen venäjäksi, kerrotaan Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta. 47-vuotias mies puhui puhelimeen linja-autossa Vantaan Martinlaaksossa. Taaempana istunut 53-vuotias mies kehotti huutamalla lopettamaan puhelun.
Kun mies jatkoi puhelua, tuli vanhempi mies miehen luo, tarttui venäjää puhunutta niskasta ja heitti puhelimen ulos avonaisesta bussin ovesta.Puhelimen omistajalle ei tullut vammoja, eikä puhelin mennyt rikki. Välikohtaus sattui heinäkuun alussa Martinlaakson aseman lähellä Martinlaaksontiellä. 53-vuotias saa syytteen lievästä pahoinpitelystä.
--
Oliko kyseessä rasistinen rikos? Uutisessa ei kerrota, oliko puhelimen heittäjä kenties myös venäläinen tai ymmärsikö hän venäjän kieltä.
Käyhän tämä hyvänä esimerkkinä siitä, kuinka valtio osaa jymäyttää. Luulisi olevan itsestään selvää joka on vääryydellä otettu niin se palautetaan.
Päivän polttavin uutinen:
Sisäministeri Päivi Räsäsen Raamattu-puheesta on tehty kaksi kantelua oikeusasiamiehelle ja oikeuskanslerille.
Hm, visainen tapaus! Oikeuskansleri Jonkka ja oikeusasimaies Jääskinen joutuvat nyt varmaan keskeyttämään välittömästi kesälomansa ja pohtimaan hartain mielin, kumpi on korkeampi käyttäytymistä osoittava koodisto, Suomen Laki I-II vai Raamattu.
Sama problematiikkahan liittyy muihinkin vahingonkorvausasioihin, joiden taustalla on jokin hallintoprosessissa annettu ratkaisu, kuten esimerkiksi kartelleihin.
Olennaista näissä on se, että valtio (väärin verottavana) tai kartelliyritys kiistää ensiprosessissa loppuun saakka menetelleensä väärin. Sen jälkeen kun väärä menettely on lainvoimaisella päätöksellä todettu, sama taho väittää vahingonkorvausasiassa, että kantajan olisi pitänyt tietää vahingosta ja siitä vastuussa olevasta jo vuosikausia aikaisemmin.
Ei kovin kunniakasta logiikkaa.
Pitäisi siis iolmeisesti kaksinapainen tuomioisutinjärjestelmä lakkauttaa ja hallintotuomioistuimet integroida yleisiin tuomioistuimiin? Vältyttäisiin kahdenkertaisilta prosesseilta, muun ohella.
"Yhdysvaltalaiseen Suurin pudottaja -tosi-tv-sarjaan osallistunut ja kisan voittanut Tara Costa on haastettu oikeuteen, koska hän lihoi. Costa pudotti kisan aikana painoaan 70 kg".
Tuo pitänee ymmärtää niin, että Miss Costa lihotti itseään voidakseen osallistua toistamiseen ko. kisaan ja pudottaa taas painoastaan 70 kg ja voittaa kilpailun uudelleen.
Onko tietoa, kuka oli osakeyhtiö A:n asiamiehenä tässä KKO:n jutussa?
Morjesta!
Kävin läpi kaikki valitusasteet Kho;ta myöden, päätöksen sain 28.10.2010 kielteisenä tietysti.
Valitin nimenomaan arvonlisäveron laittomuudesta.
Monia vuosia prosessissa meni, aina kielteinen päätös.
Mitään vahingonkorvausvaadetta en kuitenkaan tehnyt Kho;n päätöksen jälkeen tehnyt, kun en hokannut.
En tiedä miten prosessi jatkuu tästä eteenpäin, mutta sinänsä Kho; päätös on melko tuore/ alle 3 vuotta. Käsittääkseni näitä Kho;n autoveropäätöksiä ei kovin montaa ole. Onko seuraava aste sitten EU
tuomioistuin, ellei asia muuten ratkea.
T. Mapo
valtion asiamiehenä toimi tulliasiamies Jarmo Nieminen ja osakeyhtiö A:n
asiamiehenä asianajaja Risto Tuori asianajotoimisto ACTAS Oy:stä.
Tulliasiamies Jarmo Nieminen löytyy myös tapauksesta jossa tulli joutui lopulta korvaamaan 165 000 euroa viinikauppa.com:in asiakkaille alkoholijuomien laittomasta takavarikosta. Kyseisessä tapauksessa tulli suostui korvauksiin ilman että jokaisen asiakkaan olisi erikseen pitänyt haastaa tulli oikeuteen.
http://www.hs.fi/politiikka/Taloussanomat+Ex-ministeri+Louekoski+pit%C3%A4%C3%A4+tullin+tuontiautokantaa+k%C3%A4sitt%C3%A4m%C3%A4tt%C3%B6m%C3%A4n%C3%A4/a1373937783513?ref=hs-art-top-8
KHO toimi tässäkin jutussa hallinnon jatkeena.
Autoverosta maksettua arvonlisäveroa koskevassa asiassa tuo ei-arvonlisävelvollisen vahinko on hieman kyseenalainen, koska toteutetulla ja sittemmin virheelliseksi tuomitulla järjestelyllä on nimenomaan kaikki ei-arvonlisävelvolliset (kuluttajat) saatettu tasapuoliseen asemaan. Kaikki kuluttajat ovat maksaneet ensirekisteröintiin liittyvästä autoverosta alvin riippumatta auton hankintatavasta.
Miksi toisesta maasta autonsa ostaneet ovat kärsineet vahinkoa tultuaan kotimaisen toiminnan kanssa samalla tavalla verotetuiksi. Ei EU-säännösten tarkoitus ole asettaa vierasta valtiota verotuksessa edullisempaan asemaan ja kotimaisella lainsäädännöllä ei tietenkään voida syrjiä kotimaassa tapahtuvaa (liike)toimintaa.
Anonyymi ei näytä sitten yhtään käsittävän, että tuolla "järjestelyllä" rikotiin voimassa olevaa lakia eli EU-oikeutta!
Ellei verovelvollinen ole kärsinyt rahallista vahinkoa, niin pelkkän EU-oikeuden rikkomisen ei pitäisi tuottaa joillekin verovelvollisille rahallista etua suhteessa muihin verovelvollisiin.
Valtiolle tietenkin voitaisiin langettaa sanktio EU:n alv-direktiivin rikkomisesta (laiton vähennysoikeus), mutta "sanktion" maksaminen vain joillekin verovelvollisille sotii oikeustajua vastaan.
T: Jussi K (äskeinen anonyymi)
Nuija!
KKO:n tuomiossa 2013:58 on nimenomaan todettu, että verovelvolliselle aiheutui vahinkoa, joka valtio velvoitettiin hänelle korvaamaan!
Professori Aamulehdelle: Tullin olisi maksettava oma-aloitteisesti takaisin laittomasti vuosina 2002-2005 kerätyt tuontiautojen arvonlisäverot.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071817275738_uu.shtml
Virkkunen Keskisuomalaiselle:
Valtio maksaa korvauksia väärän autoveropäätöksen saaneille
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/valtio-maksaa-vahingonkorvauksia-vaaran-autoveropaatoksen-saaneille/1359618
http://www.tulli.fi/fi/yksityisille/autoverotus/Ohjeet_ja_tiedotteet/ohje_02082013.jsp
KHO ei sitten millään halua korjata omia virheitään. Johtuuko tämä siitä, että heti 2002 Siilin päätöksen jälkeen VM:ssä tehtiin tulkinta ELV:n laillisuudesta ja se kerrottiin kansalle ministeri Niinistön toimesta. Onko tuo tulkinta ja nykyisen presidentin arvovalta niin pyhä asia ettei ilmeistä virhettä voi korjata edes 11 vuoden jälkeen vaikka siihen olisi kaikki eväät olemassa?
http://www.kho.fi/fi/index/paatoksia/vuosikirjapaatokset/vuosikirjapaatos/1387530483846.html
Toisaalta ei ihme, että KHO sählää ELV:n kanssa kun VM:n virkamies Kuitunen ei ole vieläkään tajunnut asiaa. Hän elää edelleen uskossa jonka mukaan valtion ei olisi tarvinnut palauttaa ELV:ejä edes vuosilta 2006-2009. Ihan vaan hyvää hyvyyttään nekin muka palautettiin suhdetoiminnan nimissä eikä EY tuomioistuimen velvoittamana.
http://autoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/6864312cae5ca98dde55e9299ca9c490/1388439519/application/pdf/8149596/1001%20K%C3%A4r%C3%A4j%C3%A4oikeuden%20tuomio%2020130930.pdf
Lähetä kommentti