torstai 11. heinäkuuta 2013

751. Räjähdysherkkiä aiheita

                                                Merten valtias

1. Sisä- ja poliisiministeri Päivi Räsänen - riihimäkeläisiä julkkiksia siinä missä Aku Hirviniemi ja Janne Katajakin - se sitten osaa kohahduttaa mediaa ja ylesiöä sopivasti silloin, kun median uutisähky alkaa muuten jo hiukka helpottaa. 

2. Kankaanpäässä viime viikonloppuna pidetyillä Kansanlähetyspäivillä pitämässään puheessa Räsänen antoi ymmärtää, että uskonnolliset kirjoitukset voivat ohittaa maallisen lain. Ministerin mukaan ihmisen tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä ja ihmisten säätämiä lakeja. Näin kuulemma sanotaan Raamatussakin. Puheessaan Räsänen hyökkäsi voimakkaasti aborttia vastaan ja oli huolissaan homoliitoista ja eutanasiasta.

3. Räsänen onnistui siis - varsin helposti ja heppoisin perustein - ylittämään uutiskynnyksen, kuten esimerkiksi seuraavista uutisotsikosta ilmenee

- Päivi Räsänen vertaa aborttia eläinten teurastukseen
- Räsänen puolustautuu Raamattu-kiistassa
- Näin Räsänen selvittää raamattu-puheitaan
- Räsäsen puheet lämmittivät poliitikot twiittaamaan
- Räsäsen kohupuheesta useita kanteluja
- Räsäsen puheet olivat liikaa - sadat erosivat kirkosta
- Räsen puheista eropiikki - lähes tuhat ihmistä erosi kirkosta
- Räsänen täsmensi aborttipuheitaan - "en kehottanut anarkismiin"
- Päivi Räsänen tarkentaa: kaikki homot eivät tunne kipua
- Kirkko ei tuomitse Räsästä
- Arkkipiispa: Räsänen on vain kirkon rivijäsen

4. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson valitteli Räsäsen sananvalintoja, kun taas Räsänen itse väitti - kuinkas muuten - että hänen hänen puheensa oli irrotettu asiayhteydestä. Turun piispa, arkkipiispa ja kirkko yleensä eivät  sen sijaan "tuomitse" Räsäsen puheita.

5. Eniten ihmetyttää ihmisten suorainen vimma kannella ministeri Räsäsen yksityisistä puheista oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle. Mitä nämä kantelijat katsovat kanteluillaan saavansa aikaan ja mihin he mahtavat perustaa kantelunsa? Siihenkö, että ministeri yllyttää ihmisiä rikkomaan maallista lakia, jos se on ristiriidassa Raamatun kanssa? Huvittavaa! Mutta ehkä Jaakko Jonkka ja Petri Jääskeläisen on "yleisen edun nimissä" nyt kiireesti keskeytettävä hyvin alkanut lomansa, palattava ikäviin virastoihinsa, lyötävä viisaat päänsä yhteen ja ryhdyttävä hartain mielin ja kielin pohtimaan, kumpiko se oikein onkaan hierarkiassa korkeampi koodisto, Suomen Laki II vaiko Raamattu. 

6. Kun meillä ei ole enää Kekkosta tai yleensä vahvaa presidenttiä, niin ihmiset ajattelevat ilmeisesti, että täytyyhän meillä nyt sentään olla joku "taho" tai  vahva viranomainen/virkamies, jolle voimme purkaa sisintämme, ja tämä tyyppi on tietenkin ylin laillisuusvalvoja eli Jonkan Jaakko, Laviasta lähtöisin oleva perussatakuntalaisen kuivahkon habituksen omaava totinen lakimies. Jonkkaan ovat monet ihmiset usein vuosien saatossa ennenkin panneet viimeisen toivonsa, mutta vähintään yhtä monet heistä ovat joutuneet myös pettymään. Mutta voihan olla, että ihmeiden aika ei ole ohi, eli katsokaamme, miten käy tällä kertaa. Saisiko Jaakko Jonkka - kenties jo ennen Jaakon päivää - visaisen ongelman ratkaistuksi? Mitkä mahtavat olla hänen oikeus- ja kirkkohistoriaan jäävät perustelunsa Raamatun ja Lain ristiriitaa koskevassa polttavassa kiistassa!

7. TV2:n kuuluissa homoillassa 2-3 vuotta sitten Päivi Räsänen teki homovastaisilla puheillaan uuden kirkosta eroamisennätyksen. Nyt eli siis yhden päivän aikana Räsäsen puheen johdosta kirkosta erosi noin tuhat ihmistä. Nähtäväksi jää, rikkooko Räsänen Raamattu-puheelleen omansa rekordinsa. No, uusia aiheita ja tilaisuuksia on varmaan vielä tulossa ja Räsäsellä piisaa - uusien vaalien lähestyessä - vielä kosolti aiheita, joiden avulla hän voi tavoitella uutta ennätystä. Arkkipiispa ja kirkko eivät ole erobuumista huolissaan, sillä he tietävät, että kyllä nämä nyt pikaisesti kirkosta eronneet ihmiset  liittyvät kohta uudelleen kirkkoon - on ne niin hulluja (!) - voidakseen taas sitten seuraavan Räsäs-kohun johdosta erota yhteisöstä.

8. Päivi Räsänen saa myös ministerin virassaan usein julkisuutta. Millon hän vaatii pontevasti Liikkuvan poliisin lakkauttamista tai puolustelee Mikko Paateroa, milloin taas vastaa poliisia kohtaan esitettyihin rasistisyytöksiin tai muuunlaisiin poliisin toiminnassa tuon tuostakin ilmeneviin epäkohtiin. 

9. Eilen ministeri Päivi Räsänen joutui ottamaan kantaa uhkaavaan "Vihtavuoren pamaukseen". Ministerikin sentään tuntui ymmärtävän, että räjähdejätekontti oli sijoitettu Forcitin Vihtavuoren tehtaalla aivan liian lähelle räjähteitä täynnä olevaa varastoa ja samaa jonoon räjähdysainekonttien keskelle. Yli 2000 asukkaan Vihtavuoren kyläkeskus jouduttiin evakuoimaan tehtaan räjähdysvaaran takia. 

10. Käsittämätöntä touhua Forcitilta ja toimialaa valvovilta viranomaisilta, erityisesti Tukesilta! Forcit oli saanut jo viime syksynä Tukseilta huomautuksen ja kehotuksen hoitaa asiat ko. osin kuntoon ja uuden kehotuksen viimeksi nyt kesäkuun alussa, mutta vieläkään tässä suhteessa ei tehty mitään eivätkä valvontaviranomaiset ole ilmeisesti olleet tehtäviensä tasalla. Kuvaavaa on, että tehtaan johtaja kertoi tänä aamuna tv-uutisissa, että nyt on sentään jo ajateltu työryhmän perustamista tarkoituksella selvittää, mitä asiassa voitaisiin tehdä! Suomi on tunnetusti työryhmien luvattu ennätysten maa, joten jopa ruutitehtaalla nähtävästi ajatellaan, että vaikka räjähdysvaara on ilmeinen ja ruuti palaa jo, asiaa ei voida hoitaa kuntoon noin vain, vaan ensin on toki pantava pystyyn kunnon työryhmä, joka istuu vuoden tai pari asiaa hautomassa.

11. Vihtavuoren Pamaus on kivan niminen ja aika tunnettu keski-suomalainen urheiluseura. Ketkä ovat olleet Pamauksen tunnetuimmat urheilijat? Muistan itse maratoonari Mikko Hietasen (1911-1999), joka voitti SM-mitalien lisäksi vuonna 1946 Oslon EM-kisoissa maratonjuoksun euroopanmestaruuden. Mutta vielä menestyneempi Pamauksen urheilija on hiihtäjä Sirkka Polkunen (sittemmin Vilander, synt. 1926), joka voitti viestinhiihdossa sekä MM-kultaa (Falun 1954) että olympiakultaa (Cortina 1956). Oslon talviolympiakisoissa 1952 Sirkka Polkunen sijoittui henkilökohtaisessa kisassa "viidenneksi eli oli neljästä suomalaishiihtäjästä heikoin", kuten aikakirjat tuohon aikaan koruttomaan tapaan kertoivat. Sirkka Polkunen ja Mikko Hietanen olivat molemmat töissä Vihtavuoren tehtaalla, tottakai.

27 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KHO mukana Porin SuomiAreenassa.

Korkein hallinto-oikeus esittäytyy Pori Jazzien yhteydessä järjestettävissä SuomiAreena-keskusteluissa. Kansalaistori-lavalla nähdään hallintoneuvos Matti Pellonpää keskiviikkona 17.7. klo 13.00 - 13.15 ja esittelijäneuvos Outi Siimes torstaina 18.7. klo 14.30 - 14.45 yhdessä viestintäjohtaja Teuvo Arolaisen kanssa.

Nyt yleisö voi siis kysyä KHO:n edustajilta, miksi KHO tekee EIT:n ja EU-tuomioistuimen ratkaisukäytännön vastaisia päätöksiä ja miksi KHO rikkoo EU-oikeuden säännöksiä niin, että niistä aiheutuu tuntuvaa vahinkoa ihmisille. Onko KHO:n lainkäyttö vain verohallinnon ja muun hallinnon jatketta?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minusta sellainen tekstikokoelma joka on syntynyt kivien alta löytyneiden ikuisten totuuksien valikoimana, on parempi perusta tässä ajassa elävien ihmisten olojen järjestämiseen, kuin blogistin tapaiset kirjanoppineet kavereineen Johannes Koskisen neuvonantajina.

Anonyymi kirjoitti...

T. Arolaisen titteli muuten on viestintäpäällikkö -ei sentään vielä viestintäneuvos.

Keskipohjalainen kirjoitti...

Ja niin joku kuopiolainen viäräleuka keksi korvata parkkikiekon Raamatulla!

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288581511453.html

oscari kirjoitti...

Kannattaa lukea Jussi Jalosen blogikirjoitus Päivi Räsäsen asiata, Se nyt vaan on hieno ja moninaisesti asiaa käsittelevä.

Anonyymi kirjoitti...

Jussi Jalonen ei kirjoita asiasta sen kummemmin kuin muutkaan. Ote Jalosen blogista:

Räsäsen tapa sotkea huumeiden käyttö, homoseksuaalisuus, abortit, avioerot, ateismi, islam ja lasten pahoinvointi keskenään on pöyristyttävä. Millä oikeudella hän puhuu Jumalan nimissä?

Uskonto on saanut muidenkin kuin Räsäsen pään sekaisin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minua eniten tässä "kohussa" hämmentää se, miksi Räsäsen puheesta on oikeastaan tarvetta kiihkoilla julkisuudessa näin ihmeen kovasti! Ja miksi sen vuoksi pitää rynnätä eroamaan kirkosta, vaikka Räsänen ei edes edusta kirkkoa ja sen kantaa. Räsäsen puheissa ei ole mitään uutta, tuolla tavallahan monet ns. uskovaiset puhelevat tai suorastaan vaahtoavat. Ministerilläkin on siihen oikeus.

Itse erosin aikoinani kirkosta/seurakunnasta siksi, että seurakunta (Ikaalisissa) tunaroi kirkon paanukaton korjaamisesssa monta vuotta niin, että kirkollisvero uhkasi nousta.

Anonyymi kirjoitti...

Aika ison kansalaisryhmän mielestä Räsäsen oikeus "vaahdota" ei ole sopivaa ministerille. Kyllä herran (rouvan) tulee käyttäytyä arvokkaasti. Ei uskovaisilla ole erivapauksia toimia poikkeavalla tavalla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo on mielipidekysymys. Ne, jotka ovat eri mieltä, sanovat, ettei ministeri "esiinny arvokkaasti", vain he itse ovat mielestään "arvokkaita", koska ovat eri mieltä ja "oikeassa".
Ministeriä voi ja pitääkin toki kritisoida, mutta miksi reaktio kohdistuu kirkkoon, vaikka se sanoutuu irti Räsäsen puheista?
Kun ministeri kiihkoilee, niin hänen kritisoijansa kiihkoilevat vielä enemmän! Ja osoittavat mieltään aivan väärää tahoa vastaan. Kummallista!

Anonyymi kirjoitti...

1. Onko täällä joku todellakin sitä mieltä että lakia tulisi aina noudattaa, on se sitten sisällöltään mitä tahansa?
2. Onko joku täällä todellakin sitä mieltä että Räsäsellä ei olisi oikeutta esittää näkemystään siitä että sikiötä tulisi kohdella arvokkaammn? Jos laki kieltää Räsäseltä oman näkemyksensä esittämisen niin se olisi ainakin yksi laki jota saisi rikkoa.

Anonyymi kirjoitti...

K-kaupan Pirkka-munasta kuoriutui kukko, sisäministeri Räsäsen sisältä ihka aito ”kettutyttö”! Mistähän ilmestyisi Matti Wuoren kaltainen asianajaja puolustamaan Räsäsen verbaalisia iskuja?

Anonyymi kirjoitti...

Räsäsen kiihkoilu voi olla pelkkä aasinsilta kirkosta eroamiseen. Kirkon virallinen kanta mm. homosteluun ja naispappeuteen on kuitenkin ollut kovasti riitaisan keskustelun tulos. Maailmalla kirkon herrat tuntuvat suhtautuvat pedofiliaan hyvinkin myönteisesti. Kirkko on menettänyt karsimaansa ja sitä myötä jäseniään.

Anonyymi kirjoitti...

"Mistähän ilmestyisi Matti Wuoren kaltainen asianajaja puolustamaan Räsäsen verbaalisia iskuja?"

Niin, kun Matti Tolvanenkin tuntuu saivartelevan Iltalehdessä Räsäs-asiassa vain eläinsuojelulain tulkinnan parissa!

Tarvitsisiko Räsänen MW:n tapaisen "Paholaisen asianajajan" tuekseen?

Anonyymi kirjoitti...

Eroakirkosta.fi-palvelun mukaan Räsäsen kohupuheen ansiosta kirkosta on eronnut parissa päivässä noin 3 500 henkilöä. Rahassa mitattuna tämä voi tarkoittaa jopa 1,6 miljoonan verotulojen menetystä!



Anonyymi kirjoitti...

Kun meillä ei ole enää Kekkosta tai yleensä vahvaa presidenttiä, niin ihmiset ajattelevat ilmeisesti, että täytyyhän meillä nyt sentään olla joku "taho" tai vahva viranomainen/virkamies, jolle voimme purkaa sisintämme, ja tämä tyyppi on tietenkin Jumala

Anonyymi kirjoitti...

Mm, Jumala virkamiehenä/kanteluviranomaisena...

mr kirjoitti...

Tukesista puheenollen. Ei siitä ole kovin pitkä aika kun Tukes hyväksyi muutaman lapualaisen "huippu"poliitikon ajaman nestekaasun välivarastointialueen Lapuan keskustaan. Onneksi vireä kansanliike sai aikaan sen, että jo rakennetut kaasusäiliöt purettiin ja kuljetettiin ties minne. Muutama Tukesin johtaja taisi saada potkutkin asian tiimoilta. Mainitut huippupoliitikot jatkavat vielä yhteiskunnan kehittämistoimiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tukesin kaltaisten lupa- ja valvontaviranomaisten virkamiehet saattavat olla usein alttiina lahjonnalle ja korruptiolle.

Anonyymi kirjoitti...

Ei siinä tarvitse korruptiosta olla kyse. Nykyinen Suomen hallintokulttuuri vain korostaa kaikkialla viranomaisen palvelevaa ja jopa makeilevaa yhteistyötä "asiakkaiden" kanssa silloinkin, kun kyse on julkisen vallan käytöstä ja yksiselitteisestä valvoja-valvottava-suhteesta. Valvottavien asiakastyytyväisyys ei tietenkään tällaisissa tapauksissa saa olla toiminnan ensisijaisten mittareiden joukossa, mutta epäilenpä vain, että se alkaa ajaa varsinaisten lakisääteisten viranomaisvelvoitteiden ohikin. Ja perusoikeusfundamentalistit ovat oma lukunsa. Tällaisessa tilanteessa ensimmäisenä käteen tulee tietysti elinkeinovapaus, varsinkin jos PeV olisi sattunut siitä jotain kiveenhakattua lausahtamaan. Ihmisten turvallisuus on sitten jotain täysin toissijaista, koska se ei ole yhdenkään yksilön ikioma perusoikeus,

Anonyymi kirjoitti...

Tekesin "herrojen" typeryydestä tässä on kyse, toivottavasti tietää potkut persiisiin.
Nykyisen virkamieskunnan (naisetkin) järjenkäyttö on vähäisestäkin vähentynyt jostakin kumman syystä.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä en ole huomannut ohjelmatiedoissa keskustelupaneelia, jossa olisi joku julkkisjuristi, piispa, Räsänen ja vaikka pari vihreää peruskansalaista. Kun sinne otettaisiin piispaksi Irja Askola, joka ilmiselvästi vihaa Räsästä, saataisiin varmaan mielenkiintoinen keskustelu aikaiseksi. Edellyttäen, että juontajat/toimittajat ylittävät tavanomaisen tasonsa. Uskoisin, että sellaisella paneelilla voitaisiin saada ero vieläkin vahvemmaksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Keskustelu, jossa tämä ylenmäärin ylensyönyt naispiispa ylenkatsoisi Räsästä ja jossa Räsänen tekisi pullerosta hakkelusta.

Anonyymi kirjoitti...

6. "perussatakuntalaisen kuivahkon habituksen omaava totinen lakimies"

jaakko oli 1970 luvun opiskeluaikana perussatakuntalainen ja lavialainen, mutta ei kuivahko ja totinen vaan päinvastoin vilkas, tarmokas ja rento oik.yo.

Olen huomannut muutamissa myöhemmissä kohtaamisissa ja julkisuudessa muutoksen JVn kuvaamaan havaintoon. Profiilin nostaminen tuskin haittaa viran hoitoa.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ministerit edellä, sitä kansanedustajat perässä! Kansalaistottelemattomuus on nyt "IN".

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071617269633_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

On se vaan merkillistä, miten yksi ihminen kykenee liikuttelemaan näin isoja kansanryhmiä. Tuhannet eronneet kirkosta vain yhden rivijäsenen ääneen lausuman aivopierun takia! Kerrassaan naurettavaa! Miksi ihmiset eivät sitten boikotoi esim. kauppaketjuja ja vaatemerkkejä, joita Räsänen käyttää tai ylipäätään vaikka kaikkea ”riihimäkeläistä”.

Anonyymi kirjoitti...


HS Kommentti:Suomi-areenalla hoidetaan päivät kriisiä, yöt porsastellaan firman piikkiin

http://www.hs.fi/politiikka/Suomi-areenalla+hoidetaan+p%C3%A4iv%C3%A4t+kriisi%C3%A4+y%C3%B6t+porsastellaan+firman+piikkiin/a1374199554564?ref=hs-art-top-1

Anonyymi kirjoitti...

Räsäsen puheiden takia erotaan kirkosta siksi, että niissä on sentään jotakin särmää toisin kuin varsinaisten kirkonmiesten ja naisten puheissa. Tietenkin osoite on väärä, mutta täytyyhän joku "kunniallinen" peruste eroamiselle löytää, vaikka loppupeleissä on kyse siitä että fyrkka ei riitä kaljaan, jauhelihaan ym. elämän kannalta tarpeellisempaan tarkoitukseen.