1. Käsitteellä lainvoima tarkoitetaan oikeudenkäynnissä annetun tuomion lopullisuutta eli sitä, ettei tuomiooon voida enää hakea muutosta varsinaisella muutoksenhakukeinolla eli valituksella. Lainvoima estää siis muutoksenhaun. Tuomio tulee lainvoimaiseksi (ja samalla oikeusvoimaiseksi; oikeusvoima estää asia koskevan uuden oikeudenkäynnin) tyytymättömyyden ilmoittamiselle tai muutoksenhaulle varatun määräajan viimeisenä päivänä, jos tuomiota vastaan ei ole määräajan kuluessa mainituin tavoin reagoitu. Jos tuomioon haetaan muutosta valituksella, lainvoimaa ja oikeusvoimaa koskevat kysymykset lykkääntyvät siksi, kunnes muutoksenhakutuomioistuin (esimerkiksi hovioikeus tai korkein oikeus) antaa ratkaisunsa. Jos korkein oikeus ei myönnä hovioikeuden tuomiosta valittaneelle asianosaiselle valituslupaa tai jättää lupahakemuksen tutkimatta, hovioikeuden tuomio saa lainvoiman korkeimman oikeuden mainitun ratkaisun tekohetkellä.
2. Nyt kommentoitavassa ratkaisusssa KKO 2014:10 on kysymys siitä, onko lainvoimaisen rikostuomion antaneen käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineella käräjätuomarilla (A) oikeus hakea tuomion purkamista tuomitun vahingoksi. Helsingin käräjäoikeus oli A:n puheenjohdolla tuominnut 28.5.2012 antamallaan ratkaisullaan X:n törkeästä pahinpitelystä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
KKO 2014:10
3. Tuomittu rangaistus alittaa laissa ko.rikoksesta säädetyn minimirangaistuksen, sillä RL 21 luvun 6 §:n mukaan törkeästä pahoinpitelystä on tuomittava vähintään yhden vuoden vankeusrangaistus. Tuomio oli siis selvästi lainvastainen, mutta se sai lainvoimainen rangaistuskysymyksen osalta, koska ainoastaan jutun asianomistaja valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja valitus koski vai tuomittua vahingonkorvausta. Syyttäjä oli kyllä ilmoittanut tuomioon tyytymättömyyttä, mutta ei ollut jostakin syystä jatkanut valitustaan hovioikeudessa. Tuomari haki virheen huomattuaan käräjäoikeuden tuomion purkamista. Se, millloin A haki purkua - jo ennen hovioikeuden tuomion antamista vai vasta sen jälkeen - ei ilmene KKO:n ratkaisuselosteesta. Purkuhakemus täytti laissa tuomionpurulle asetetut edellytykset (OK 31:9).
4. Tapauksessa on kysymys purkulegitimaatiosta- tai oikeudesta, joka on erityistapaus muutoksenhakuoikeudesta. Muutoksenhakuoikeudessa on yleisesti ottaen kysymys siitä, kenellä ylipäätään on oikeus hakea muutosta tuomioistuimen ratkaisuun. Kyseinen oikeus on jutun asianosaisilla ja niillä henkilöillä, joihin tuomion oikeusvoima sitovalla tavalla ulottuu. Myös eräille viranomaisilla on poikkeuksellisesti katsottu olevan muutoksenhakuoikeus ja siten myös, yleisen edun niin vaatiessa, oikeus hakea lainvoimaisen tuomion purkua, vaikkei viranomainen ole ollut asianosaisena jutussa
5. Oikeudenkäymiskaaressa (OK) tai rikosasiain oikeudenkäyntilaissa (ROL) ei ole säännöksiä siitä, onko muilla kuin jutun asianosaisilla oikeus hakea lainvoimaisen tuomion purkamista. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudesa on vakiintuneesti katsottu, että dispositiivissa riita-asioissa eli asioissa, joissa sovinto on sallittu, oikeus hakea tuomion purkamista kuuluu ainoastaan jutun asianosaisille. Korkein oikeus on joissakin ennakkopäätöksissään katsonut, ettei dispositiivisessa asiassa ratkaisun antanella tuomarilla ole oikeutta hakea tuomion purkamista (KKO 1977 II 100, KKO 1986 II 10 ja KKO 1990:146). Indispositiivissa riita- tai hakemusasiassa, jossa sovinto ei ole salllittu (oikeusriita on siis vietävä tuomioistuimeen), tuomarilla on sen sijaan katsottu olevan julkisen intressin vuoksi oikeus hakea tuomion tai päätöksen purkamista. Tämä ilmenee mm. KKO:n ratkaisun kohdassa mainitusta ennakkopäätöksestä KKO 2011:106; nämä tapaukset ovat kuitenkin käytännössä harvinaisia.
6. Rikosasiassa tuomarilla on katsottu olevan oikeus hakea oman ratkaisunsa purkamista syytetyn (tuomitun) eduksi, jos laissa säädetyt edellytykset (OK 31:8:n 1 kohta) siihen ovat olemassa. Näin on katsottu esimerkiksi ratkaisussa KKO 2013:64, johon on viitattu KKO:n päätöksen kohdassa 8; ko. ratkaisussa ei ole tosin kiinitetty huomiota tuomarin purkulegimaatiota koskevaan kysymykseen. Tuomarin purkuhakemukset syytetyn vahingoksi sen sijaan ovat hyvin harvinaisia, mikä johtunee osaksi siitä, että lain mukaan lainvoimainen tuomio voidaan purkaa syytetyn vahingoksi paljon rajoitetummin perustein kuin syytetyn eduksi (ks. OK 31:9 ja 8). Korkeimman oikeuden päätöksen kohdassa 8 mainitussa ratkaisussa KKO 1991:97 tuomarin purkuhakemus syytetyn vahingoksi on tosin tutkittu, mutta tapaus ei koskenut tuomion, vaan rangaistusmääräyksen purkamista ja poistamista; tuomarin hakemus hylättiin.
7. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, yleensä tarkemmin perustelematta, että myös jutun ratkaissut tuomari voi hakea tuomion tai päätöksen poistamista, ei vain syytetyn eduksi, vaan myös vahingoksi. Perusteena on tyydytty viittaamaan lähinnä vain KKO:n yksittäisiin ratkaisuhin. Ks. esim. Jaakko Raution kirjoitusta Ylimääräinen muutoksenhaku, teoksessa Dan Frände ym., Prosessioikeus, 4. painos 2012 s. 1204. Jotkut oikeusoppineet ovat katsoneet, että purkua voisi hakea myös tuomioistuimen päällikkötuomari, vaikkei hän olisi itse osallistunut purkuhakemuksen kohteena olevan tuomion tekemiseen. Ks. Leppänen - Välimaa, Muutoksenhaun pääpiirteet, 4. painos, 1998 s. 133, jossa on viitattu mainitun kannanoton tueksi ratkaisuun KKO 1982 II 164.
8. Korkein oikeus ei ole, tässäkään tapauḱsessa, viitannut perusteluissaan edes viitteenomaisesti oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannnottoihin, vaikka päätöstä tehtäessä on varmaankin selvitetty, mitä kirjallisuudessa on tuomarin purkulegitimaatiosta esitetty. KKO, samoin kuin KHO:kin, ovat vakiintuneesti katsoneet, ettei tuomioiden tai päätösten perusteluissa ole soveliasta puuttua tai edes viitata oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Tässä kohdin suomalaisten ylimpien oikeuksien käytäntö poikkeaa selkeästi lähes kaikkien muiden maiden ylimpien oikeuksien perustelemiskäytännöstä. Suomi on ainoita maita maailmassa, joissa ylimmät tuomioistuimet eivät salli päätöstensä perusteluissa avointa vuoropuhelua tuomioistuimen ja oikeuskirjallisuuden välillä.
9. Korkeimman oikeuden ratkaisu, jonka mukaan tuomarilla ei ole oikeutta hakea antamansa tuomion purkamista syytetyn vahingoksi, on epäilemättä oikea. KKO:n enemmistö on perustellut ratkaisuaan sillä, ettei yleinen etu vaadi tässä tapauksessa tuomarin hakemuksen tutkimista. Syyttäjällä sitä vastoin olisi yleisen nimissä ollut oikeus hakea purkua syytetyn vahingoksi. Korkeimman oikeuden mukaan tuomarin hakemuksen tutkiminen olisi yleisen edun kannalta pikemminkin haitallista kuin hyväksyttävää, koska se vaarantaisi luottamusta rikoslainkäytön puolueettomuuteen. Perustelujen osalta eri mieltä ollut oikeusneuvos Häyhä on perustanut oman ratkaisunsa nimenomaan tuomarilta edellytettävään puolueettomuuteen. Häyhän lausumassa viitataan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin.
10. Ratkaistavana ollut asia ja oikeuskysymys on melko yksinkertainen ja selvä. Tähän nähden vaikuttaa hieman yllättävältä, että korkein oikeus ei ole ratkaissut asiaa normaalissa eli viiden jäsen kokoonpanossa, vaan asia on viety vahvennettuun eli 11 jäsenen jaostoon. Perustetta tähän ei ole päätöksessä ilmoitettu. Korkeimmasta oikeudesta annetun lain 7 §:n mukaan KKO:n presidentti voi päättää lainkäyttöasian siirtämisestä tarpeellisilta osiltaan käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa, jossa on 11 jäsentä, jos asian tai sen osan ratkaisua harkittaessa osoittautuu, että jaosto on poikkeamassa korkeimman oikeuden aikaisemmin omaksumasta kannasta. Presidentti voi muutoinkin määrätä periaatteellisesti merkittävän tai muuten laajakantoisen lainkäyttöasian tai sen osan käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa jaostossa. Ei kuitenkaan voitane sanoa, että KKO:n nyt antama ratkaisu poikkeaa sen aikaisemmin ko. kysymyksestä omaksumasta kannasta tai että asia olisi ollut periaatteellisesti niin merkittävä, että se piti viedä vahvennettuun kokoonpanoon. Viisijäsenisen jaoston antama ratkaisu olisi riittänyt.
11. Käräjäoikeudessa on ollut melkoista tunarointia asian ratkaisemisen suhteen. Miten voi ylipääätään olla mahdollista, että oikeuden puheenjohtaja toiminut käräjätuomari ei ole tiennyt, että törkeästä pahoinpitelystä tuomittava minimirangaistus on yksi vuosi vankeutta eikä esimerkiksi kuusi kuukautta vankeutta? Eikö vilkaisu lakikirjaan olisi ollut ratkaisua harkittaessa paikallaan? Mainittu minimirangaistus on ollut voimassa ainakin vuodesta 2001 lähtien. Onko oikeuden puheenjohtajana ollut uransa ehtoopuolella oleva tuomari, joka on ollut edelleen siinä uskossa, että törkeästä pahoinpitelystä tuoittu vastaaja selviää kyllä puolen vuoden vankeudella? Käräjätuomari on syyllistynyt selkeästi virkavelvollisuuden rikkomiseen eikä vain tuottamuksellisesti vaan tahallisella teolla, sillä hänen olisi tullut tietää, mikä on törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikko. Tuomari on ilmeisesti kuvitellut purkuhakemuksen tekemisellä säästyvänsä virkasyytteellä, joka häntä nyt ilmeisesti odottaa. Tuomarin purkuhakemus ei ole perustunut yleiseen etuun, vaan yksinomaan hänen oman etunsa ajamiseen.
12. Myös jutun syyttäjä on tumpeloinut pahemman kerran. Hän on ilmoittanut ensin tyytymättömyyttä tuomioon - tyytymättömyyden ilmoitus on valittamisen edellytys - mutta jättänyt sitten "jostakin syystä" valituksen kokonaan tekemättä. Syyttäjä ei ole hakenut myöskään tuomion purkamista. Käräjätuomari A on mahdollisesti kertonut syyttäjälle, että hän aikoo hakea itse tuomion purkamista. Syyttäjä ei olisi kuitenkaan saanut luopua valituksen tekemisestä, sillä myös hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei korkein oikeus tutki tuomarin purkuhakemusta. Syttäjä ansaitsisi VKSV:lta jonkinlaiset rapsut, ainakin huomautuksen.
13. Lainvoiman saaneen tuomion purkamista syytetyn vahingoksi on haettava yhden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hakija sai tiedon hakemuksen perusteena olevasta seikasta (OK 31:10). Käräjäoikeuden tuomio on annettu 28.5.2012. Määräaika hakea käräjäoikeuden tuomion purkua syytetyn vahingoksi on siten kulunut umpeen, sillä syyttäjä on saanut tietoonsa oikeuden tekemän pahanlaatuisen virheen jo toukokuun lopulla 2012.
23 kommenttia:
Mikä ihmeen rikokseen syyllistyneden virkamiesten ja naistenkin suojelusopimus estää rikostutkinnan aloittamisen törkeissäkin virka-aseman väärinkäyttöön liittyvissä rikoksissa.
Vakuutusoikeus on puolueettomana riippumattomana tuomioistuimena aivan omassa luokassaan salaisine peiteltyine muistioineen.
Mistä tällaisia perättömiä väitteitä oikein sikiää? Vakuutusoikeudessa kuten muissakin tuomioistuimissa käydyt päätösneuvottelut ovat salaisia eivätkä niistä laaditut muistiot ole julkisia. Tämä perustuu oikeudenkäynnin julkisuudesta annettuihin lakeihin eivätkä tuomioistuimet voi määrätä sellaista aineistoa julkiseksi, jonka salassapito perustuu lakiin. Anonyymin esille nostama kysymys ei liity ratkaisuun KKO 2014:10 mitenkään.
"...tahallisella teolla, sillä hänen olisi tullut tietää, mikä on törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikko."
Sekö mitä olisi pitänyt tietää on blogistin mielestä tahallisuutta?
Ainakin ennen HO:t putsasivat tarkkaan pois perusteluttyypin "olisi puukolla lyödessään pitänyt ymmärtää..."
Toivottavasti virkasyyttäjä ja -tuomioistuin ottavat huomioon ko. tuomariraukan oma-aloitteisen pyrkimyksen poistaa menettelynsä haitalliset seuraukset.
On se vaan kumma, että vain tuomareilta kaikista ammattikunnista edellytetään rangaistuksen uhalla erehtymättömyyttä.
Vai ei tuomari muka syyllistynyt tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, perkele!
Totta helvetissä hänen olisi rikosasioita jatkuvalla syötöllä ratkaisevana lakimiehenä pitänyt ehdottomasti tietää, mikä on törkeän pahoinpitelyn minimirangaistus! Sitä ei ole epäilystäkään.
Ajatella nyt. Tyypillä on tuomaripöydällä edesään läjäpäittäin lakikirjoja, josta rangaistusasteikon olisi voinut noin 20 sekunnissa tarkistaa, jos tuomari epäili, mikä on ko. minimirangaistus! Mutta ei vaan juolahtanut tuomarin mieleen lakikirjaa aukaista! Voihan helevetti!
Vakuutusoikeuden toiminnassa ei ole juuri mitään puolusteltavaa. KKO joutuu jatkuvasti puuttumaan vakuutusoikeuden vakuutusyhtiöitä selvästi ja räikeästi suosiviin ratkaisuihin, lukekaapna noita KKO:n päätöksiä!
Viimeksi tälllä viikolla KKO on jälleen kerran joutunut tukistamaan vakuutusoikeutta. Katso ratkaisua KKO 2014:9, jossa KKO on palauttanut asian takaisin vakuutusoikeuteen siksi, että vakuutusoikeus ei ole toimittanut valittajan siellä pyytämää suullista käsittelyä.
Tuskinpa vain on tuomari tässä tahallaan asteikkoa alittanut, huolimattomuudesta kyllä.
Se tuomari tai kuka tahansa muukin henkilö, joka koskaan ei ole tehnyt helpossakaan asiassa ns lipsua, heittäköön ensimmäisen kiven. Ai niin, Virolainenhan sen jo tekikin.
Ei virheitä tietysti pitäisi tehdä, mutta ei kai joka hemmetin virheen seurauksena tarvitsisi nähdä (ainakaan tahallista) rikosta ja olla virittämässä rikosprosessia.
Pitäisi hyäksyä se, että joskus sattuu, kun paljon tekee. Sitten kun sattuu, niin korjataan.
Toleranssia, arvoisat verikoirat.
Voi, voi, millaista "huolenpitoa "meidän tuomareistamme" anonyymiltä! Olin itse "remmissä" eli tuomarina pitkälti toistakymmentä vuotta enkä olisi edes unissani syyllistynyt moiseen töppäykseen.
Aattelepa nyt ite. Helsingin käräjäoikeuden tuomari tuomitsee törkeästä rikoksesta rangaistuksen, joka alittaa tasan puolella vuodella rangaistuksen, joka lain mukaan on ko. rikoksesta vähintään tuomittava! Joko ko. tuomari on ollut täydessä kännissä - ehkä kyseessä on ollut taas paljon puhuttu "kansliatuomio" - tai sitten hän on päässyt ko. virkaansa jotenkin keplottelemalla ja suhteilla.
Me emme suinkaan tiedä, millaisia muita samanlaisia vakavia virheitä ko. tuomari on työkseen tehnyt, joten anonyymin hurskastelu, että "jos jotakin kerran sattuu" on todella syvältä.
Oikeuskanslerin päätös asiasta
http://www.okv.fi/media/uploads/ratkaisut/ratkaisut_2013/okv_33_31_2012.pdf
Oikeuskansleri Jonkka on siis tyytynyt antamaan tuomari A:lle ainoastaan huomautuksen. Tästä nyt taas kerran ilmenee, miten heppoisin perustein ylimmät laillisuusvalvojamme katsovat sormiensa lävitse ammattituomareiden mitä raskaimpia virkavirheitä! Häpeäälllistä!
Jonkka puolustelee tuomari A:n karkeaa virhettä mm. sillä, että myös lautamiehet ovat olleet tuomiossa samaa mieltä A:n kanssa. Huh, huh! Eihän se, että ammattituomari johdattaa maallikkojäsenet harhaan ja rikkomaan vakavalla tavalla lakia, ole tietenkään minkäänlainen tuomarin virheellistä menettelyä lieventävä seikka!
Kun edes korkein laillisuusvalvoja ei joko halua tai ymmärrä suhtautua tuomareiden raskaisiin virheisiin tarvittavalla vakavuudella, ei ole tietenkään mikään ihme, että vastaavanlaisia virheitä sattuu ja vääriä tuomioita tehdään yhä enemmän ja enemmän. Tuomarit voivat luottaa siihen, että mitä vakavimpiin virheisiin he syyllistyvät, sitä helpommin he saavat ne "anteeksi" oikeuskansleriltamme!
Voitko kertoa montako VAKOa koskevaa valituslupaa KKO myönsi 2013? Kolme tai neljä? Montako tapaturma-asiaa VAKO ratkaisi vuonna 2013? Ehkä n. 1000. KKO ei koskaan julkaise vakuutusasioissa antamiaan hylkyratkaisuja, joten julkaistujen ratkaisujen perusteella ei saa koko totuutta.
Ellei KKO muuttaisi VAKOn ratkaisuja, muutoksenhaulla ei olisi mitään funtkiota. Ehkä ei ole nytkään, koska KKO:lla on vaikeuksia antaa aineellisia ratkaisuja sen jälkeen kun VALVIRA lopetti lausuntojen antamisen.
Ero normaalirangaistukseen on niin suuri, ettei se "tuomariraukka" - kuten joku osuvasti ilmaisi - ole tuomiota lätkäistessään myöskään välittänyt pohtia yhtenäistä rangaistuskäytäntöä.
Missä vakuutetuille jaetaan oikeutta pitäisi toiminta olla avointa ja puolueetonta.
Olisi jo aika viedä luurangot vakuutusoikeuden kaapeista.
Kun toiminta on rehellistä, ei pitäisi olla mitään salattavaakaan.
Antaa masentavan kuvan oikeuslaitoksesta. Tuomari tekee karkean virheen ja syyttäjä rientää avuksi ilmoittamalla tyytymättömyyttä, mutta muilta kiireiltään unohtaa valittaa.
Törkeät pahoinpitelyt ovat (ainakin "omassa" tuomioistuimessani eli juuri Helsingin KäO:ssa) tavallisimpia lautamieskokoonpanossa ratkaistavia juttuja, joten kummastelen, kuinka kukaan lautamiehistä ei huomannut asteikon alittamista. Kenties kokoonpanoon on sattunut kokemattomia tai muuten vain harvoin istunnossa olleita lautamieskollegoja? Vähänkään enemmän istunut / vähintään toisen kauden lautamies ei ole voinut välttyä törkeistä pahoinpitelyistä (ainakaan syytteinä, tuomiohan voi tulla perusmuotoisestakin), ja rikoksen rangaistusasteikon suuri vaihteluväli eli vuodesta kymmeneen vuotta vankeutta jää aika äkkiä mieleen. Toivottavasti tämä ei vaikuta omahyväiseltä, mutta olisin varmasti neuvottelussa huomauttanut asteikosta pj:lle, koska kerran perustetta vähimmäisrangaistuksesta poikkeamiselle ei näemmä ollut käsillä. Oikeuskäytännössä ja lainvalvojien ratkaisuissa on kyllä katsottu, ettei lautamiehillä ole velvollisuutta tietää vähimmäis- eikä enimmäisrangaistusta, vaan heillä on oikeus luottaa puheenjohtajan ilmoitukseen.
(Se, että kyseessä olisi ollut kolmen ammattituomarin kokoonpano, voitaneen sulkea pois, koska kyllä joku kahdesta muusta lainoppineesta jäsenestä olisi varmasti muistanut asteikon oikein!)
Katsoin vasta nyt anonyymin kirjoittajan kommenttiketjussa antamasta verkko-osoitteesta OKa:n kannan: "Asiassa puheenjohtaja ja lautamiehet ovat yhdessä päätyneet ratkaisuun, joka on tullut käräjäoikeuden tuomioksi. En ole pitänyt aiheellisena ryhtyä tutkimaan asian ratkaisemiseen osallistuneiden lautamiesten menettelyä, sillä he ovat nähdäkseni asiassa saaneet luottaa puheenjohtajana toimineen ammattituomarin laintuntemukseen." Taidanpa silti käydä KKO:n kirjaamossa tutustumassa aktiin tarkistaakseni ainakin kokoonpanon puheenjohtajan nimen...
Kyllä, käräjäoikeus toimi tuossa jutussa lautamieskokoonpanossa 1+3.
Onkohan niillä lautamiehillä ylipäänsä mitään vastuuta vai voivatko käytännössä aina luottaa ammattituomareihin?
Totta kai lautamiehillä on vastuuta, mutta tulkinnaksi on vakiintunut, että ammattituomari-puheenjohtajan (tai "harjoittelevan nuoren juristin" eli käräjänotaarinkin) on kerrottava sovellettavat lainkohdat, rangaistusasteikko, asteikosta poikkeamisen perusteet ja muut tällaiset "pykälätekniset" seikat. Blogisti täydentänee asiantuntijana halutessaan. Lautamies on jäsen ja maallikkotuomarikin on tuomari, joka vastaa tarvittaessa hovioikeudessa rikkomuksistaan.
Voitaisiinko lautamiehistä vihdoin luopua, kun ei heistä mitään lisäarvoa ole. Naurettavaa puuhastelua lautamiesten vähentäminen yhdellä.
Kyllä se on mennyt jo nyt lautamiesten vähentämisen myötä naurettavaksi ja vielä naurettavammaksi se menee edelleen! Seuraava "säästöaskel"on varmaan sellainen, että oikeudessa istuvat puheenjohtaja ja yksi (1) lautamies.
Sen verran vielä, että tässä "lautamieskokoonpanon keventämistä" koskevassa HE:ssä on myös tilastotietoa:
http://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2014/20140004.
On kyllä aika kummallista, jos tämä säästölaki (muutahan se ei ole, vaikka sitä koetetaankin naamioida) tulee voimaan kesken vuoden - suunniteltu voimaantuloaika on toukokuun alussa, mutta siihen se ei taida ehtiä edes presidentin esittelyyn...
En ymmärrä yhtään tätä tapausta.
Miten voi olla mahdollista, että kun vaaleilla valittu eduskunta on säätänyt jostain rikoksesta minimirangaistuksen (käyttänyt lainsäädäntövaltaa) eikä oikeuslaitos ei ole tuominnut lain mukaista rangaistusta niin nyt ei sitten voidakaan tehdä mitään. Asia pitäisi ehdottomasti palauttaa käräjäoikeuteen, tässähän pidetän koko kansanedustuslaitosta pilkkanaan!
Tämä linjahan on tuomareiden virheissä ollut voimassa jo pitkään. Virassa tuomari ei syyllisty rikokseen vaikka mitä tekisi. Mieleen tulee erityisesti se tapaus, jossa tuomari väärenteli diaaritietoja tarkastusten ajaksi ettei juttujen venymistä huomattaisi. Siis tasan varmasti tahallaan. Ei tuomittu koska ei aiheuttanut konkreettista vahinkoa asianosaisille. Toinen oli se taannoinen korkaimman oikeuden tapaus tilanteessa, jossa tuomari oli hankkinut näyttöä oma-aloitteisesti. Ei tuomittu koska "tuomarin tarkoitus ei ollut rikkoa lakia". Ignorantia juris nocet ei selvästi päde tuomareihin.
Lähetä kommentti