1. Maaliskuun 1. päivänä esitettiin Turun yliopistossa julkisesti tarkastettavaksi oikeustieteen kandidaatti Anna-Liisa Aution väitöskirja ”Lainkäyttö yritysten riidanratkaisussa”. Virallisina vastaväittäjinä toimivat asianajaja, OTT Gisela Knuts ja professori Anssi Keinänen. Kustoksena oli prosessioikeuden professori Johanna Niemi. Väitös kuuluu prosessioikeuden alaan. Tähän nähden herättää huomiota, että vastaväittäjistä kumpikaan ei kuulu prosessioikeuden professori- tai opettajakuntaan. Asianajaja Knuts on tosin väitellyt prosessioikeuden alalta eli tuomioistuinsovittelusta, mutta YTM, KTT, HTT Anssi Keinänen on hallintotieteilijä ja toimii Itä-Suomen yliopistossa lainsäädäntötutkimuksen professorina.
2. Anna-Liisa Aution (49) väitös on Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan historian sadas väitöstilaisuus. Väittelijä, joka on Turun hovioikeuden viskaali eli esittelijä, selvitti tutkimuksessaan lainkäytön asemaa ja saatavuutta yritysten riidanratkaisussa. Aution mukaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että suuryritykset pitävät oikeudenkäynnin tarjoamaa lainkäyttöä ja oikeusturvaa huonompina kuin välimiesmenettelyä. Aution mukaan tuomioistuinten kilpailukyky on laskenut erityisesti tilanteissa, joissa riita koskee yritysten välistä sopimusta.
3. Aution väitöstilaisuudesta on tiedotettu Turun yliopiston kotisivulla otsikolla "Keskenään riitelevät suuryritykset pysyvät usein pois oikeussalista". Katso tarkemmin tästä.
4. Aution mukaan yritykset näkevät oikeudenkäynnin tärkeänä riidanratkaisukeinona. Käytännössä riidat kuitenkin halutaan ratkaista usein välimiesmenettelyllä. Tämä tarkoittaa sitä, että osapuolet sopivat, ettei asiaa viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Välimiesmenettelyssä kumpikin osapuoli valitsee ensin oman välimehen, minkä jälkeen nämä kaksi välimiestä valitsevat puheenjohtajaksi kolmannen välimiehen. Tunnetaan myös yhden välimiehen menettely, jolloin välimiehen valitsee useimmiten Keskuskauppakamarin välimieslautakunta.
5. En ole nähnyt Aution väitöskirjaa, mutta edellä viitatun esittelyn perusteella väitöstutkimuksella ei ole saavutettu kovin uusia tutkimustuloksia, vaan ne havainnot, joihin väittelijä on päätynyt, ovat jo ennestään tuttuja. Positiivista on, että Aution tutkimus on osin empiirinen, eli hän on selvittänyt asiaa 250:lle suurimmalle suomalaiselle yritykselle lähetettyjen kysymysten avulla. Tutkimuksen ukopuolelle on jätetty pienemmät yritykset, joita lienee Suomessa huomattava määrä eli kymmeniä tuhansia varteenotettavia firmoja. Miten näissä pienemmissä yrityksissä mahdetaan suhtautua tuomioistuinmenettelyyn contra välimiesmenettely? Olisiko väitöskirjan otsikossa pitänyt mainita, että tutkimus koskee suuryritysten riidanratkaisua? Selvää on, että suuryritykset ovat jo kustannussyistä pienempiä yrityksiä "hanakampia" viemään riitansa välimiesten ratkaistaviksi.
6. Autio päättelee, että yritysten mielestä oikeudenkäyntiä tulisi nopeuttaa ja tuomareiden liike-elämän asiantuntemusta kasvattaa esimerkiksi asiantuntijoiden käyttöä ja tuomareiden erikoistumista lisäämällä, jotta yleisten tuomioistuinten lainkäyttö eli tuomitseminen riita-asioissa olisi tarkoituksenmukaista. Tämä on "tuttua tarinaa", sillä juuri näillä perusteilla välimiesmenettelyä on yleensä aina pdetty kilpailukykyisempänä tuomioistuimessa tapahtuvaan prosessiin verrattuna.
7. Tuomiovalta kuuluu perustuslain mukaan riippumattomille tuomioistuimille, joten myös yrityksillä on oikeus viedä riitansa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Yritykset voivat kuitenkin, yksityisten ihmisten tavoin, ratkaista riitojaan myös vaihtoehtoisilla mekanismeilla kuten neuvottelemalla, sovittelemalla, välimiesmenettelyllä tai esimerkiksi asiantuntijan avulla. Olisi ollut mielenkiintoista selvittää, miten paljon yritykset, nimenomaan "suuryritykset", ratkaisevat riitojan erilaisten sovittelukeinojen - esimerkiksi SAL:n sovittelumenettely, tuomioistuinsovittelu jne. - avulla tai keskenään neuvottelemalla. En tiedä, onko Aution tutkimuksesssa tarkemmmin selvitetty näitä kysymyksiä vai onko siinä keskitytty selvittämään ainoastaan välimiesmenettelyä suhteessa tuomioistuinmenettelyyn.
8. Se, että edellä mainittu kyselytutkimus on suunnattu ainoastaan yrityksille ja käytännössä ilmeisesti niiden palveluksessa oleville lakimieheille, on hieman yllättävää. Asia on nimittäin käytännössä niin, että suuryritykset turvautuvat jo sopimusneuvotteluissa yleensä aina asiantuntijoiden ja asianajajien apuun, jolloin sopijapuolten asianajajat käytännössä ratkaisevat, otetaanko sopimukseen välimiesmenettelyä koskeva ehto vai ei; yleeensä se käytännössä otetaan. Asianajajat olisivat luultavasti pystyneet kertomaan ja perustelemaan yrityksiä tarkemmin, miksi välimiesmenettely ohittaa usein tuomioistuimessa tapahtuvan oikeudenkäynnin yritysten välisenä riidanratkaisukeinona.
9. Autio mainitsee, että "riidanratkaisumekanismin valintaan vaikuttavat yritysten toimintatavat, riidan laatu ja intressi, mutta olennaisesti myös riidanratkaisumekanismin saatavuuteen liittyvät tekijät. Tutkimuksesta selvisi myös, että vain harvalla kotimaisella suuryhtiöllä on riidanratkaisustrategia. Onkohan tuollainen paperilla oleva riidanratkaisustrategia käytössä kuitenkaan erityisen olennainen puute, kun kuitenkin hyvin tiedetään tai ainakin tulisi tietää, mitä vaihtoehtoja riidan ratkaisemiseksi on olemassa?
10. Aution tutkimuksen tulosten mukaan oikeudenkäynnin julkisuus, kesto ja tuomioistuinten asiantuntemuksen kyseenalaistaminen ovat tekijöitä, jotka saavat yrityksiä välttämään oikeudenkäyntejä. Sen sijaan oikeudenkäynnin kustannuksilla ja tuomion ennakoitavuudella ei kyselytutkimuksen mukaan ollut tällaista vaikutusta. Aution mukaan tulokset osoittavat, että mitä suurempia yrityksen liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat, sitä enemmän oikeudenkäynnin ja tuomion julkisuus sekä oletettu tuomioistuinten asiantuntemuksen puute vaikuttavat yritysten riidanratkaisutapoihin.
11. Se, miksi yritykset ja nimenomaan suurimmat yritykset pelkäävät oikeudenkäynnin julkisuutta, on hieman outoa. Mitä haittaa tai vahinkoa oikeudenkäynnin julkisuudesta voisi yrityksille käytännössä aiheutua? On syytä muistaa, että myös oikeudenkäynnissä voidaan tietyin edellytyksin suojata esimerkiksi yritysten liike- ja ammattisalaisuuksia ja oikeudenkäynnin julkisuutta voidaan muillakin perusteilla rajoittaa. Todennäköisesti jo mediaan leviävä tieto siitä, että kaksi suuryritystä riitelee käräjäoikeudessa keskenään, saattaa yritysten mielestä vaikuttaa haitallisesti niiden toimintaan.
12. Myös oikeudenkäynnin kesto on suhteellinen asia. Käytännössä myös välimiesmenettely kestää yleensä kuukausia tai jopa vuosia. Tuomioistuimen tuomiosta voidaan valittaa, mikä lisää oikeudenkäynnin kestoa, mutta toisaalta valitusoikeus, joka puuttuu välimiesmenettelyssä, kuuluu oikeusturvan tärkeimpiin takeisiin, jota ei ole syytä vähätellä. Oikeudenkäynnissä voidaan myös tehdä osapuolia sitova sovinto, jolloin valitusmahdollisuus ei pitkitä oikeudenkäyntiä. Tuomarilla on lain mukaan velvollisuus edistää riita-asian sovinnollista ratkaisemista, sen sijaan välimiehillä ei ole samanlaista velvollisuutta.
13. Tuomareiden asiantuntemuksen kyseenalaistaminen on myös tuttu peruste, jonka katsotaan heikentävä merkittävällä tavalla tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla. Tuomareiden ammattitaito varsinkin vaikeampien riita-asioiden ratkaisemisessa vaihtelee toki melkoisesti, mutta toisaalta käräjäoikeuden tuomiosta saadaan valittaa hovioikeuteen ja edelleen KKO:een, jos valituslupa heltiää. Luotan itse enemmän korkeimman oikeuden viiden tuomarin hyvin perusteltuun ja julkiseen tuomioon kuin kolmen välimiehen salaiseen tuomioon, johon ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta tutustua.
14. Tuomareilta edellytetään perustuslain mukaan riippumattomuutta ja puolueettomuutta eivätkä he ole asianosaisten tai näiden nimeämien välimiesten valitsemia kuten välimiehet. Välimiestenkin tulee olla estettömiä, mutta käytännössä asianosaisilla, usein yritysten advokaateilla, on tapana nimetä välimieheksi tuttu juristi, jonka ennakoidaan tai otaksutaan pitävän asianosaisen puolta riidan käsittelyssä.
15. Riidan ratkaisijoiden asiantuntemus on toki tärkeä näkökohta välimiehiä nimettäessä. Vaikka välimiehiltä löytyykin juridista asiantuntemusta, kuullaan välimiesjutuissa kuitenkin yhtä paljon ao. alan asiantuntijoita kuin tuomioistuimissakin, usein jopa enemmänkin. Tämä lisää välimiesmenettelyn kustannuksia ja kalleutta, mutta niin kuin myös Anna-Liisa Aution väitöksessä todetaan, kaikkein suurimmat yritykset eivät pidä kustannuskysymystä ja oikeudenkäyntikulujen suuruutta, jota lisäävät myös välimiesten palkkiot, mitenkään merkittävänä kriteerinä. Jos siis yrityksellä sattuu olemaan millä mällätä, niin sitä käytännössä myös pannaan sitten menemään sumeilematta.
16. Anna-Liisa Autio näyttää suhtautuvan yritysten riidanratkaisuun välimiesmenettelyssä positiivisesti. Toisaalta väitöstutkimuksessa teemaa on yritetty lähestyä paitsi yritysten, myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Aution toteamus, jonka mukaan oikeudellisen kysymyksen sisältävien asioiden riidanratkaisu ei saisi siirtyä kokonaan yksityisesti ratkaistavaksi, on perusteltu. Aution mukaan oikeuden kehittyminen voi vaarantua, jos oikeudellista arviointia sisältyvät asiat siirtyvät yksityisesti ja pääsääntöisesti ei-julkisesti ratkaistaviksi. Tuomiovallan siirtyminen yksityiselle puolelle voi vaikuttaa haitallisesti aineellisen oikeuden arvostukseen ja tuomioistuinten asemaan yhteiskunnassa. Välimiesmenettelyn yleistymisen myötä myös riippumattomien tuomioistuinten mahdollisuus ottaa laintulkinnallisesti kantaa talouselämän sopimuksiin tai menettelytapoihin vähenee. Yritysten liiketoiminnan läpinäkyvyys heikkenee, eikä tieto lain oikeasta tulkinnasta ja esimerkiksi sopimuksen kohtuullisuudesta uusissa tilanteissa välity muille toimijoille.
17. Näinhän se, vaikka Aution mainitut toteamukset liikkuvat vain yleisellä tasolla. Aution mukaan tarvittaisiin sopiva tasapaino oikeudenkäynnin ja sille vaihtoehtoisten menettelyjen välille. Keskuskauppakamari on hiljattain uudistanut välimiesmenettelyä koskevat sääntönsä. Esimerkiksi välitystuomioiden julkisuus on nykyisin tietyin edellytyksin mahdollista, mikä on Aution mukaan nähtävä myönteisenä kehityksenä.
18. Välimiesmenettelyä on siis Keskuskauppakamarin säännösten uusimisella kehitetty ja joustavoitettu ja hyvä niin. Mutta sanotulla uudistuksella ei lisätä yleisten tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla, vaan asiassa saattaa käydä pikemminkin päin vastoin, eli välimiesmenettelyyn turvaudutaan jatkossa nykyistä enemmän.
19. Olisi syytä pohtia, tulisiko ja millä tavalla oikeudenkäyntimenttelyä yleisissä tuomioistuimissa riita-asioiden osalta uudistaa ja kehittää. Mikä nykyisessä tuomioistuinten menettelyssä on niin huonoa, että se saa yritykset ja niiden asianajajat mieluummin valitsemaan välimiesmenettelyn? Tähän Aution väitöskirja ei ilmeisesti anna yksityiskohtaista vastausta, vaikka siinä onkin kysymys prosessioikeudellisesta tutkimuksesta. Minusta lain eli oikeudenkäymiskaaren menettelysäännökset ovat riittävän joustavia, sillä ne mahdollistavat asian laadun ja laajuuden mukaisen tarkoituksenmukaisen käsittelyn. Tässä suhteessa ei siis näyttäisi olevan syytä suuriin muutoksiin.
20.Tuomioistuinten kilpailukykyä voitaisiin kenties lisätä muilla tavoin. Tulisiko yritysten väliset riita-asiat antaa kaikissa käräjäoikeuksissa vain tiettyjen kokeneiden ja pätevien tuomareiden ratkaistaviksi, jolloin muut tuomarit voisivat keskittyä lähinnä rikosasioiden ja muiden kuin yritysten välisten riita-asioiden käsittelyyn? Voitaisiinko laissa olevia oikeuspaikkasäännöksiä joustavoittaa niin, että asianosaisilla olisi oikeus valita käräjäoikeus, jossa riita-asia pannaan vireille ja käsitellään ensimäisenä asteena? Olisiko oikeusastejärjestystä koskevia säännöksiä mahdollista muuttaa niin, että tietyt vaikeimmat ja laajemmat riita-asiat käsiteltäisiin ensimmäisenä asteena käräjäoikeuden sijasta hovioikeudessa?
21. Kysymystä olisi syytä tarkastella etenkin siviiliprosessin yhteiskunnallisen funktion kannalta. Riita-asioiden, myös yritysten välisten asioiden, käsittely ja ratkaiseminen tuomioistuimissa on tarpeellista lainkäytön ohjausvaikutuksen takia. Ei siis riitä, että yritysten välinen riita-asia saataisiin jollakin keinolla ratkaistua ja pois päiväjärjestyksestä (konfliktinratkaisufunktio). Siviiliprosessilla on yhteiskunnassa kaksoisfunktio, eli mainitun konfliktinratkaisufunktion tai oikeusturvafunktion ohella myös edellä mainittu ohjausfunktio. Sen mukaan siviiliprosessin ensisijaisena funktiona on estää oikeusriitojen syntymistä. Lainsäädännön tavoin myös lainkäytön tarkoituksena on myötävaikuttaa ihmisten ja yritysten käyttäytymiseen niin, että lainsäätäjän asettamat siviilioikeudelliset normit lyövät itsensä läpi yhteiskunnassa ja niitä noudatetaan mahdollisimman tarkoin ilman oikeudenkäyntejä. Jos ja kun oikeusriitoja kuitenkin syntyy, ne olisi ohjausfuntkion toteutumista silmällä pitäen ratkaistava pääosin julkisessa ja läpinäkyvässä oikeudenkäynnissä. Välimiesprosessi ei täytä läpinäkyvyyden vaatimuksia, vaan on ulkopuolisilta salaista menettelyä, jossa lainkäytön ohjausfuntkio ei voi toteutua.
40 kommenttia:
Oikeustieteellisiä väitöskirjoja väsätään, tarkastetaan ja hyväksytään suomalaisissa tiedekunnissa enemmän kuin koskaan ennen. Tuntuu vahvasti siltä, että väitöstutkimusten hyväksymiskynnys on madaltanut aikaisemmasta selvästi. Väitöskirjat tuovat yliopistoille valtion rahaa.
Vaikuttaa hieman siltä, että mitä enemmän lainsäädännön tutkimiseen (ja hutkimiseen) yliopistoissa (mm. virkoina) satsataan, sitä heikompitasoista lainsäädäntöä maassa saadaan!
Blogisti "näyttäisi" hyvää vauhtia tervehtyvän. (arvaus ei ole vakuutuslääketieteellinen)
Mahtaakohan olla tekeillä vakuutusoikeuden alaan kuuluvaa väitös tai muuta tutkimusta.
Vakuutusoikeudenkaan päätöksenteko ei ole erityisen läpinäkyvää eikä julkista.
Minustakin on mukava asia, että Jyrki vaikuttaa jälleen olevan hyvässä vireessä.
Tuomioistuinten kipailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla voisi lisätä myös siten, että asianosaisilla olisi oikeus paitsi valita käräjäoikeus myös sopia siellä asian ratkaisevat kolme tuomaria. Virkavastuulla asian ratkaisevien tuomarien suostumusta tehtävään ei tietenkään vaadittaisi.
Kokoonpano ja suomalaisten tuomarien korkea eettinen taso estäisivät pyrkimykset epäasiallisesti vaikuttaa ratkaisuun. Ja voitaisiinhan näihin asioihin säätää kielto valittaa tuomiosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin.
"Luotan itse enemmän korkeimman oikeuden viiden tuomarin hyvin perusteltuun ja julkiseen tuomioon kuin kolmen välimiehen salaiseen tuomioon, johon ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta tutustua."
Mikähän mahtaa olla todenäköisyys saada HO:sta riitansa korkeimpaan oikeudeen, joka antaa 100-150 ennakkopäätöstä vuodessa?
Käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien liike-elämän tuntemus lienee vähäinen eikä hovioikeuksissa ole juuri erikoistumista.
Po. todenäköisyys ei ole tilastojen eli riita-asioissa tehtävien valituslupahakemusten ja myönnettyjen valituslupien vertailussa kovin suuri, mutta tällainen systeemi meille on nyt vain on kerta kaikkiaan aikoinaan Ruotsista kopioitu!
"Liike-elämän tuntemus" on aika tulkinnanvarainen ilmaisu, jolla voidaan tarkoittaa eri asioita.
Voisi sanoa, että sitähän varten partit palkkaavat liike-elämän jutuissa päteviä advokaatteja, että juuri nämä tekevät tuomareille liike-elämän lakeja ja niiden tulkintaa tunnetuksi!
Ei tuomioista voida tietenkään syyttää yksinomaan tuomareita ja heidän "tuntemustaan", kyllä prosessi on yhteispeliä, jossa advokaattien asiana on saada tuomarit vakuuttuneiksi omien kannanottojensa ja tulkintojensa pätevyydestä.
Jos aletaan saivarrella, niin voidaan aina väittää, ettei hovioikeuksilla ole "erikoistumista" juuri missään jutuissa - tarpeeksi!
"Olisiko oikeusastejärjestystä koskevia säännöksiä mahdollista muuttaa niin, että tietyt vaikeimmat ja laajemmat riita-asiat käsiteltäisiin ensimmäisenä asteena käräjäoikeuden sijasta hovioikeudessa?"
Tämän ehdotuksen hyvä puoli olisi, että se olisi omiaan vähentämään asianosaisten kuluja. Huono puoli taas olisi siinä, että juuri vaikeimmissa ja lajimmissa asioissa, joissa muutoksenhaun tarve on aidoin, se evättäisiin, koska ei ole uskottavaa, että Korkein oikeus ryhtyisi niissä aidoksi muutoksenhakuasteeksi.
Sitä paitsi suhtautuisin tietyllä varauksellisuudella hovioikeuksien, joiden juttukannasta 80 % on rikosasioita ja joissa ei ole erikoistumista, kykyyn ylipäänsä käräjäoikeuksia paremmin ensiasteena käsitellä tuollaisia asioita.
Luulen, että Markku Arposen ehdotusta siitä, että partit saisivat valita käräjäoikeuden tuomareista kolme tuomaria riita-asioissa, on vaikea toteuttaa. Arposen ehdotus muistuttaa Matti Norrin pari vuotta sitten tekemää ehdotusta, jonka mukaan asianosaiset saisivat aina valita riita-asiassa "oman tuomarinsa"!
Mutta se, että vaikeammat riita-asiat annettaisiin yleensä käräjäoikeuksissa vain tiettyjen kokeneiden ja pätevien tuomareiden käsiteltäväksi, ajaisi saman asian, jota Arponen ajaa takaa, vaikka parteilla ei olisikaan muodollisesti oikeutta nimetä kolmea "välimiestuomaria".
Laadusta ollaan valmiit maksamaan. Vaikkein välityskäytäntöä tunnekaan, voisin kuvitella, että firmojen "kuluja kaihtamatta"-asenne johtuu nimenomaan siitä, että välitystuomiot ovat laadultaan niin paljon parempia kuin yleisissä tuomioistuimissa annetut tuomiot. Laadukas tuomio myös vähentää (jopa poistaa) tarvetta valittaa.
Ongelmallisempaa on kysymys siitä, voiko välityskäytännössä kehittynyt lainkäyttö (periaatteet ja tulkinnat) levitä yleiseen lainkäyttöön; voisiko suur-yritys vedota siihen, miten asioita on ollut tapana arvioida välimiesmenettelyssä. Välitystuomioiden ei-julkisuudesta johtuen katsoisin, ettei niihin voitaisi vedota yleisissä tuomioistuimissa. Se, että minä ja Pera sovimme keskenämme välillämme olleen riidan, ei yletä vaikutuksiaan sinun ja Samin riitaan.
Toisaalta nämä välimiesoikeudessa kunnostautuneet advokaatit voivat toki käyttää samoja argumentteja myös yleisissä tuomioistuimissa. Samoin argumentteja voidaan esittää oikeuskirjallisuudessa, joka on sallittu oikeuslähde.
"Vaikkein välityskäytäntöä tunnekaan, voisin kuvitella, että firmojen "kuluja kaihtamatta"-asenne johtuu nimenomaan siitä, että välitystuomiot ovat laadultaan niin paljon parempia kuin yleisissä tuomioistuimissa annetut tuomiot. Laadukas tuomio myös vähentää (jopa poistaa) tarvetta valittaa".
Näin kirjoitti anonyymi, vaikkei hän "välityskäytäntöä" tunnekaan.
Voin omasta kokemuksestani ja erilaisia välitystuomioita luettuani sanoa, että käsitys, jonka mukaan välitystuomiot olisivat yleensä aina paljon parempia kuin tuomioistuinten antamat tuomiot, ei pidä paikkaansa, vaikka välimiesmenettelyissä annetaan toki myös hyvin perusteltuja ratkaisuja. Osa välitystuomioista on käytännössä kuitenkin aika keskinkertaisesti perusteltu.
Välitystuomioille on ominaista, että niissä usein, useimmin kuin oikeudenkäynnissä annetuissa tuomiossa, pannaan riita tavallaan halki, eli tuomiossa kumpikaan osapuoli ei välttämättä voita juttua kokonaan. Tämä johtuu ehkä osaksi siitä, että välitystuomio on lopullinen eikä siitä saa valittaa.
Välimiesmenettelyssä osapuolet voivat valita välimiehensä, yleisessä tuomioistuimessa saattaakin yllättäen olla vastapuolen (ex) lakimies tuomitsemassa ja tuomio melko yllätyksellinen:
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/01/530-kko-20121-sopimuksen-tulkinnasta.html
http://jyrkivirolainen.blogspot.fi/2012/01/531-kko-20121-oliko-kkon-tuomari.html
Blogijutut 530 ja 531 koskevivat kuitenkin käytännössä melkoisen epätavallista tilannetta eli sitä, että KKO:n tuomari oli toiminut joskus aikaisemmin "lähellä" toista riidan osapuolta. Jos asianosainen epäilee tuomaria jääviksi, pitää tehdä väite tuomarin esteellisyydestä.
Mutta kuten olen muutamaan otteeseen selostanut, tilanne on hovioikeuden ja KKO:n 8samoin kuin hallinto-oikeduen ja KHO:Nn) kirjallisessa menettelyssä sellainen, että asianosaiset saavat tietää jutun ratkaisseiden tuomareiden nimet vasta tuomiosta! Sillloin partti ei voi tietenkään tehdä esteellisyysvöitettä.
Tämä on paha epäkohta mutta tälle(kään) epäkohdalle eivät KKO, hovioikeudet tai ylimmät laillisuusvalvojamme eivät ole ns. korviaan lotkauttaneet!
Olemmeko siis oikeusvaltiossa, vai mikä mikä piru piru tätä suomalaista oikeuslaitosta ja sen korkeimpia päättäjiä oikein vaivaa?
Jos pätevimmät tuomarit valitaan hoitamaan liike-elämän juttuja, miten käy oikeusturvan rikosasioissa? Myös niissä on hyvin vaativia juttuja ainakin suuremmissa kaupungeissa. Tuomioistuinten päälliköiden tulisi huolehtia siitä, että vaativimmat jutut - niin riita- kuin rikosasiatkin - jaetaan asianmukaiseen kokooonpanoon. Tätä voi edesauttaa tuomareiden erikoistuminen palkkausta unohtamatta. Se vaan edellyttää sitä, että päälliköt myös tunnistavat kyvykkäät tuomarinsa. Ja onko niitä tarpeeksi?
En kyllä sanonut tai "vaatinut", että riita-asioita käsittelisivät vain kaikkein "pätevimmät" tuomarit, vaan ehdotin vain, että niitä käsittelisivät kokeneet ja pätevät tuomarit. He voisivat toki istua myös rikosasioita, jollei "liike-elämän" riita-asioita olisi tarpeeksi. Parin kolmen vuoden kuluttua osa riita-asioiden tuomareita voitaisiin myös vaihtaa, eli tilalle tuli uusia tuomareita, jotka ovat aikaisemmin käsitelleet lähinnä rikosjuttuja.
"Markku Arposen ehdotusta siitä, että partit saisivat valita käräjäoikeuden tuomareista kolme tuomaria riita-asioissa, on vaikea toteuttaa."
Ei se nyt aivan mahdottomalta kuulosta, koska tuomioistuinsovittelussa partit voivat pyytää tiettyä tuomaria sovittelijaksi.
Kyse on viimekädessä punninnasta kummasta riita-asioissa on enemmän haittaa: siitäkö, että jutut käsitellään partien toivomassa kokoonpanossa mutta yleisessä tuomioistuimessa vai siitä, että partit toteuttavat tuon halunsa välimiesmenettelyllä.
Kaiken kaikkiaan riita-asioiden menettelyn sääätelyssä voisi enemmän painottaa ajatusta, asianosaisten suostumuksella menettelysäännöksistä voisi joustaa kunhan ei menetellä oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisesti.
Helppo se on noin sanoa teoriassa ja "periaatteessa", mutta käytäntö on kokonaan toinen. Tuomareiden valintaoikeuteen ei ole menty eikä mennä ilmeisesti myöskään tulevaisuudessa! Vaikka sääntelyssä painotettaisiinkin "ajatusta".
Eikö välimiesmenettelyn osalta olennaisinta ole se, miten sitä käyttävät tahot ovat asiasta mieltä.
Jos käyttäjät ovat tyytyväisiä, on vaikea nähdä erityistä tarvetta sille, että asioita pyrittäisiin imuroimaan enemmän tuomioistuimiin tai että välimiesmenettelyyn muuten puututtaisiin.
Jos taas käyttäjät kokevat välimiesmenettelyssä olevan pahoja puutteita ja oikeusturvariskejä, sitten tietysti tulisi ryhtyä toimenpiteisiin, jotka voisivat olla välimiesmenettelyä koskevan sääntelyn uudistamista ja tuomioistuinten kilpailukyvyn parantamista.
Oma kysymyksensä on sitten tietysti tuomarien asema välimiehinä ja se, mitä ongelmia siitä voi tuomioistuinlaitoksen uskottavuudelle aiheutua. Tämä kai on taas pöydällä ns. Könkkölän toimikunnassa.
Toki, toki! Mutta asia on kyllä niin, että merkittäviin yritysten välisiin sopimuksiin otetaan yleensä aina ikään kuin "tavan vuoksi" välityslauseke, joka merkitsee sitä, ettei sopimuksesta aiheutuvia riitoja voida ratkaista valtion tuomioistuimessa. Sellainen lauseke otetaan usein myös pikkuyritysten välisiin sopimuksiin.
Välimiesjutun hävinneet osapuolet tuskin ovat aina kovin tyytyväisiä välitystuomion lopputulokseen ja kuluvastuuseensa. Mutta pakko niiden on tuomioon tyytyä, koska tuomiosta ei voi valittaa mihinkään.
Kun nyt on otettu jopa väitöskirjatasolla tutkittavaksi yritysten ja nimenomaan suuryritysten lainkäyttöä ja niiden välistä välimiesmenettelyä, ei voida tietenkään sulkea, vaikka anonyymi tuntuu sitä kiivaasti suosittelevan, pois kysymystä siitä, onko välimiesmenettely ulotettu liian pitkälle ja mitä yritysten välisten riitojen ratkaiseminen salaisissa välimiesprosesseissa merkitsee lainkäytön ja koko yhteiskun an toimivuuden kannalta. Anonyymi tuntuu sivuuttavan kokonaan siviiliprosessin ohjausfunktion, joka voi toteutua kunnolla vain tuomioistuimissa pidettävissä julkisissa prosesseissa.
Könkkölän toimikunnan työn tuloksiin en usko tässä enkä oikein muissakaan suhteissa. Mikko Könkkölä on varmaan pätevä juristi, mutta hän on joutunut toimimaan tai jopa tarjoutunut entisenä pitkäaikaisena OM:n virkamiehenä toimmaan erilaisssa lainsäädäntöhankkeissa myös tuomarina ollessaan aivan liikaa. Könkkölä huseeraa myös itse välimiehenä, joten ei kai hän ole niin hullu, että menisi kieltämään tuomareilta rahakkaat välimiestehtävät kokonaan? Täh?
Kyllä, blogisti on oikeassa. Aonyymit täällä tuntuvat unohtavan, että kolikolla on aina kaksi puolta, joten ei pitäisi tarkastella yksinomaan kolikon yhtä puolta. On oltava oikeus sanoa myös "Ei". Muutoin joudutaan "krimiläiseen tilanteeseen", jossa kansanäänestyksessäkin tarjotaan ainoastaan kahta vaihtoehtoa elii "kahtaa jaata", joissa molemmissa on kyse myönteisestä suhtautumisesta Krimin liittymisestä Venäjään!
Hoitakoot rahakkaat firmat juttunsa välimiehillä, niin säästyy tuomioistuimen resursseja. Vai säästyykö, jos virassa olevat tuomarit käyttävät välimiesmenettelyyn ajan, jonka voisivat käyttää vakinaiseen työhönsä? Ja jutturuuhkan vuoksi sitten vaaditaan lisäresursseja. Tosin KKO voi itse säädellä juttuuruuhkaakin.
Vm. anonyymi tarkastelee asiaa varsin kapeasta näkökulmasta! Tyypillistä anonyymeille!
Tuomarit eivät toimi kovin yleisesti välimiehin, ja KKO:n jäsenten osallistuminen näihin hommiin on vähentynyt merkittävästi sen jälkeen, kun Mikko Tulokas ja Gustaf Möller siirtyivät KKO:sta eläkkeelle.
Esittämässäni mallissa virassa olevat tuomarit eivät ratkaise asioita välimiehinä, vaan virkavastuulla virkatuomareina.
Jutut käsitellään yleisissä tuomioistuimissa asianosaisten toivomissa kokoonpanoissa, kuten eräs anonyymi oivaltavasti totesi.
Laajentaisin vielä keskustelua siihen, että jos vaikka yritysten riidanratkaisu jäisikin välimiesmenettelyyn - jolla on blogistin mainitsemat ongelmat - missä ovat muut, "tavallisten" ihmisten jutut?
Hyvin pitkäaikaisen trendin mukaan kaikki Suomen käräjäoikeudet toimittavat vuosittain n. 3000 pääkäsittelyä so. loppuun asti vietyä oikeudenkäyntiä. Herää kysymys täytyykö silloin acess to court -periaate ts. onko oikeudenkäynti se väline, jolla kansalainen ratkaisee riitaisuutensa. Asia voidaan nähdä niinkin, että täysimittainen riitaprosessi ei täytä asiakkaansa odotuksia.
Seuraava kysymys on: miksei. Pelkään vastauksen olevan liian korkeissa oikeudenkäyntikuluissa (= asiamiesten palkkioissa).
Anonyymi ei näytä tietävä, että tilastoihin riita.asioina viedyistä riita-asioista n. 95 % on "tavallisten ihmisten" riitoja, niitä ratkaistaan vuosittain käräjäoikeuksissa muistaakseni yli 300 000 kappaletta! Kyse on pikkuasioista eli selvistä ja riidattomista perintäasioista, mutta riita-asioina ne vain halutaan pitää jatkossakin!
Mitä vähemmän tavallisten ihmisten riitoja käräjäoikeuksiin tulee, sitä parempi. Riidat voidaan aina sopia ilman tuomiotakin, mutta tätä anonyymi ei käsitä lainkaan!
Lain mukaan tuomioistuimet ratkaisevat kokoonpanonsa viran puolesta eivätkä ole sidottuja asianosaisten po. suhteessa esittämiin "toivomuksiin"!
Tuomioistuimen puolueettomuus ja riippumattomuus edellyttää,että jutun tuomarit määräytyvät sattumanvaraisesti ilman ,että asianosaiset pääsevät myötävaikuttamaan tuomarien valintaan.Jos liike-elämä päästetään valitsemaan riita-asian tuomarit,niin silloin pitää päästää syytettyjen valitsemaan rikosasioiden tuomarit.
Näin on, riippumattomuus edellyttää kyllä anonyymin mainitsemaa sattumanvaraisuutta.
Tuomarit tulisi määrätä eri juttuihin oikeastaan arpomalla. Asia oli vaikea järjestää "ennen vanhaan", kun maalla oli vain yksi tuomari eli se "ukkotumari" ,ja sen jälkeen kun siirryttiin käräjäoikeuksiin, vain kolme tai neljä tuomarinvirkaa. Nyt sen sjaan kaikissa käräjäoikeuksissa alkaa olla kymmeniä tuomareita ja KKO:n Koskelo vaatii vielä nykyisten 27 käräjäoikeuden puolittamista!
Kun juttukanta on monimutkaistunut, ja tuomareiden osaaminen vaihtelee, ei arpominen johda hyvään lopputulokseen. Ainakin jonkinlainen esivalinta olisi tehtävä. On ymmärrettävää, että halutaan asiantuntevat välimiehet ratkaisemaan riitoja.
Tuomioistuimissa kun ei vaan satu olemaan välimiehiä.
Voin omasta kokemuksestani ja erilaisia välitystuomioita luettuani sanoa, että käsitys, jonka mukaan välitystuomiot olisivat yleensä aina paljon parempia kuin tuomioistuinten antamat tuomiot, ei pidä paikkaansa, vaikka välimiesmenettelyissä annetaan toki myös hyvin perusteltuja ratkaisuja. Osa välitystuomioista on käytännössä kuitenkin aika keskinkertaisesti perusteltu.
Olen luullut, että rikkaat ostavat rahalla oikeutta, kun taas rahvas joutuu tyytymään virkatuomareihin.
Luulin siis kuitenkin väärin ja hyvä näin. Tasa-arvo toteutuu, kun kaikki saavat "osansa".
Riita-asioissa on kyse samasta asiasta kuin terveydenhoidossa. Varakkaat valitsevat mieleisensä yksityislääkärin (välimies) ja muut joutuvat tyytymään terveyskeskuksiin (käräjäoikeus). Jos sairaus on vakava ja sen hoidossa päädytään erikoissairaanhoitoon (HO, KKO), voi sen asiantuntemus kuitenkin päihittää yksityislääkärit (välimiehet).
Rikosasiat sen sijaan menevät aina ensin terveyskeskuslääkäreille.
Vaikka tuomareiden osaaminen yritysjuridiikassa vaihteleekin uskalla väittää, että riski saada omaa asiaa käsittelemään asiaa ymmärtämätön käräjätuomari kuin riski saada välimieheksi asiaa ymmärtämätön henkilö on niin paljon suurempi, että jo ihan todennäköisyyksien valossa välimiesmenettely on kannattavampi. Todellisuus kun on se, ettei pitkän linjan yritysjuristeja käräjätuomareista juuri löydy jos läytyy ollenkaan, mutta välimiehistä näitä on selvästi suurin osa.
Yritysjuristeja kasvaa asianajopuolella, kun saa hoidettavakseen sen sortin juttuja. Vastaavasti yritysjuridiikkaan perehtyneitä tuomareita kasvaisi, jos sellaisia juttuja vain tuomarinpöydälle tulisi.
Kyllä niitä tulee!
Miksi blogisti ei mainitse tunnistetiedoissa Anna-Liisa Aution nimeä?
Mielestäni modernissa maailmassa käsitys, että yritysten välisiin riitoihin pitäisi saada yleisten oikeusistuimien ratkaisu mieluummin kuin välimiesoikeuden antama ratkaisu, on aikansa elänyt relikti. Miksi vaikkapa Samsungin ja Nokian välisiin patenttiriitoihin pitäisi saada jonkun korkeimman oikeuden ratkaisu? Tai johonkin rakennusurakkariitaan?
En ole väitöskirjaa lukenut, mutta mielestäni tästä jutusta paistaa käsitys että yritysten välisiä riita-asioita pitäisi käsitellä enemmän yleisissä oikeuksissa. Tuo käsitys on täysin perustelematon. En kannata verovarojen käyttöä siihen, että näiden oikeuksien tasoa pyrittäisiin nostamaan kilpailussa muiden juristien kanssa. Oikeudenkäyttö yleisissä oikeusistuimissa on hidasta ja kankeaa ja jopa heikkolaatuista vaikeissa siviilijutuissa. Tähän on menty ja tilanteeseen on tyydyttävä.
Vm. anonyymin käsitys on tyypillisen vanhanaikainen ja "perämettäläinen"! Tuollaisia käsityksiä kannattaa varoa!
Virolainen: "Vm. anonyymin käsitys on tyypillisen vanhanaikainen ja "perämettäläinen"! Tuollaisia käsityksiä kannattaa varoa!"
Mielestäni kommenttini on asiallinen. Mihin perustuu vaatimus, että pörssiyhtiöiden pitäisi tuoda riitansa yleiseen tuomioistuimeen? Vaatimus ei ainakaan perustu lakiin tai mihinkään perusteltuun oikeudelliseen argumantaatioon.
Lisäksi minulla on noin 20 vuoden asianajokokemus, joten tiedän jotain lainkäytöstä tuomioistuimissa. Esim. KHO ei perustele päätöksiään ja sivuuttaa esitettyä näyttöä. Blogistihan on ollut tästä asiasta samaa mieltä! Parantamisen varaa on kyllä myös yleisten tuomioistuinten puolella.
Ei niihin isojen yhtiöiden business -riitoihin mitään yleisen tuomioistuimen Eskon puumerkkiä tarvita. Sorry, mutta näin se on.
20 vuotta asianajajana ollut anonyymi ei, valitettavasti, tunnu ymmärtävän lainkäytön, myös siviiliprosessin yhteiskunallista funktiota.Hän tuijottaa omaan napaansa ja arvioi asioita siitä näkökulmasta käsin.
"Oikeudenkäyttö yleisissä oikeusistuimissa on hidasta ja kankeaa ja jopa heikkolaatuista vaikeissa siviilijutuissa. Tähän on menty ja tilanteeseen on tyydyttävä."
Näin valitteli anonyymi edellä. Anonyymille välimiesmenettely näyttää olevan täysin vierasta. Siinä ne jutun häviävät osapuolet vasta noituvat ja moittivat välimiesten puolueellisuutta, asiantuntemattomuutta ja vääriä päätöksiä sekä menettelyn hitautta.
Lähetä kommentti