torstai 27. maaliskuuta 2014

831. Ennustamisen sietämätön keveys

                                                     Paikoillenne…valmiinanne…..

1. Huippujuristin arvonimen Suomessa saa yllättävän helposti. Nimike annetaan mediassa, lähinnä iltapäivälehdissä, lakimiehille, jotka esiintyvät usein syytetyn avustajana julkisuutta saaneissa rikosjutuissa. Nimikkeen saaminen edellyttää, että lakimiehellä on hyvät suhteet toimittajiin. Se, miten asianajaja menestyy työssään puolustajana, ei vaikuta asiaan. Vaikka huippujuristin, josta myös nimikettä "tähtiasianajaja" käytetään, päämies tuomitaan lähes aina siitä rikoksesta, josta häntä syytetään, hänen avustajansa on silti huippujuristi. Julkisuus tekee lakimiehestä huippujuristin, ei hänen ammattitaitonsa tai pätevyytensä. 
2. Yksi tälläinen median hellimä huippujuristi on Heikki Lampela, 53-vuotias asianajaja Helsingistä. Hänellä on ollut oma toimisto jo lähes parikymmentä vuotta. Hänen toimistossaan työskenetelee asianajajina kolme kuvankaunista naispuolista juristia. Lampela on avustanut uransa aikana syytettyjä monissa julkisuutta saaneissa rikosjutuissa.
3. Heikki Lampela on puolustanut oikeudessa esimerkiksi kansanedustaja Tony Halmetta, moottoripyäräkerho Bandidos MC:n johtajaa, Bodomjärven murhajutun asianomistajia, veroprofessori Kari S.Tikan surmaajaa, Heinolan kirvesmurhaajaa, lääkkeillä vanhuksia myrkyttänyttä hoitajaa, poliisin yliajajaa, Porvoon kolmoissurmaajaa, Anton-pojan äitiä Rimma Salosta ja ATK:n entistä päällikköä Timo Rätyä.  Lampelalla on ollut asiakkaita yhteiskunnan laidasta laitaan: surmaajien lisäksi myös esimerkiksi vuorineuvoksia, ministereitä, suojelupoliisin päällikkö (Seppo Nevala) jne.  Lampelan mukaan syytetyn puolustaminen ei tarkoita sitä, että hän avustajana hyväksyisi päämiestensä teot. Hänen tehtävänsä on varmistaa, että hänen päämiehensä saa asiassa oikeudenmukaisen oikeuskäsittelyn.
4. Miksi myös monet  "kunnon kansalaiset" ja vieläpä yhteiskunnan huippua lähellä olevat henkilöt kääntyvät oikeusjutuissaan juuri Heikki Lampelan puoleen? Onko Lampela niin taitava ja pätevä juristi, että valinta kannattaa, vai mistä mahtaa olla kysymys? Kuka tietää, mutta ehkä osasyy mainittuun ilmiöön on se, että Lampela osaa käyttäytyä oikeudessa sopuisasti ja herättää luottamusta. Kenties Lampelan puoleen kääntyvät "konnatkin" toivovat, että tuomarit arvostaisivat Lampelan asianajoa, sillä onhan kyseessä mediassa tuon tuostakin esillä oleva huippujuristi. Vaikka Lampelan puolustamat vastaajat ovat syyllisiä, he toivovat, että Heikki junailisi heille lievän "kakun" rangaistukseksi.
5. Heikki Lampela on esiintynyt lehdistön kansikuvapoikana viimeksi tänään. Mistä syystä? Yksinkertaisesti siksi, että Heikki on rakastunut!  Eihän julkkisten tekemisten esittelyyn mitään ihmeellistä syytä vaadita.  Heikki esittelee sekä Me naiset -lehdessä että Ilta-Sanomissa uuden rakkautensa, jonka nimi on Danita. Paljon onnea! Heikki sanoo, että naisesta pitää löytyä "enkelien ominaisuuksia" eli naisella tulee olla myös "kaunis sielu".
6. Ilta-Sanomien etusivulla on Heikin ja Danitan kuva ja otsikko, jonka mukaan Heikki Lampelalla on outo kyky, josta emme ole vielä aikaisemmin kuulleet. Kyse on siitä, että kertomansa mukaan Lampela OSAA ENNUSTAA.
7. Ennustamisella on  monissa kulttuureissa kaikkialla maailmassa pitkät perinteet. Asia, josta iltapäivälehti on tehnyt lööppijutun, ei Lampelan sukujuuret huomioon ottaen vaikuta mitenkään oudolta. Onhan Suomessa väestöä, jolle ennnustaminen on tavallaan luontainen ominaisuus ja joskus jopa sivutoimi tai ammatti. Tuota taitoa kutsutaan usein myös povaamiseksi. Jos Wikipediaan on uskominen, Lampelan kertoma "outo kyky" tuntuisi olevan lähempänä povaamista kuin ennustamista. Povaaminen on "tulevaisuuteen katsomista", kun taas ennustamisessa on kyse tulevaisuutta koskevan järkiperäisen arvion esittämisestä. 
8. Lehden sisäsivuilla Heikki Lampela kertoo, että hän pystyy ennustamaan tulevaa. Hän näkee esimerkiksi "draama-asioita", kuten sen, että joku hänen tapaamansa henkilö tulee menestymään suuresti tai kuolemaan lähiaikoina. Lampela kertoo ennustaneensa erään henkilön kuoleman nähdessään kyseisen ihmisen "samalla käytävällä". Sitä, missä tuo käytävä oli -  esimerkiksi "rosiksessa" tai kenties vankilassa - Lampela ei paljasta. Hän oli vain saanut jälkeenpäin tietää, että kyseinen "henkilö käytävällä" oli joskus myöhemmin todella kuollut.
9. Mutta onko jonkun henkilön kuoleman ennakoiminen silti noin suuren "messun" arvoinen? Ilman ennustajan armolahjaa me kaikki tiedämme että jokainen meistä kuolee, enemmin tai myöhemmin. Ei siihen erityistä ennustajan tai povarin taitoa tarvita.
10. Monia surmaajia, murhaajia ja tappajia oikeudenkäynnissä puolustanut Lampela myös osaa ennustaa lähes aina, mihin lopputulokseen oikeus hänen ajamissaan rikosjutuissa päätyy. Jos syytetty on syyllistynyt esimerkiksi murhaan, on helppo ennustaa, että oikeus lätkäisee teosta elinkautisen vankeusrangaistuksen, koska lain mukaan murhasta ei voida lievempää rangaistusta tuomita. Taposta taas tuomitaa yleensä aina samanpituisia rangaistuksia, samoin monista muista rikoksista. Ei noissakaan tapauksissa mitään erityisiä ennustajan lahjoja tarvita.
11. Lehtijutuista päätellen Heikki Lampela, samoin kuin monet muutkin huippujuristin tittelin medialta saaneet advokaatit, esiintyvät usein jutuissa, joissa syytetty todetaan lähestulkoon aina syylliseksi ja tuomitaan rangaistukseen. Tapaukset, joissa syyte hylätäään kokonaan, ovat harvinaisia. Epäilemättä näissäkin jutuissa syytetty tarvitsee kuitenkin puolustajakseen pätevän juristin. Ei pelkästään valvomaan oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuutta, vaan todella puolustamaan päämiestään ja vaikuttamaan siihen, että tämä saisi rikoksestaan mahdollisimman lievän tai oikeudenmukaisen rangaistuksen.



56 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni Lampelan avustamista päämiehistä on tuomittu oikeudessa elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Onko Lampelalla karannut realiteetit kokonaan. Vaikuttaa siltä, että miehen toiminta on mennyt vahvasti manian puolelle (tätä ei tarvinne paljo perustella kun katsoo vain miehen julkisuuskuvan muuttumista).
Alkaakohan miehellä kohta näkyä ns. Keikkojen vähyytenä.

Anonyymi kirjoitti...

Prosentuaalisesti ilmaistuna ilmeisesti 100, joille se on ollut Suomen Lain mukaan mahdollista!

Anonyymi kirjoitti...

Juice Leskisellä oli sama ominaisuus kuin Heikillä, josta syntyi laulu "Ei elämästä selviä hengissä".

Anonyymi kirjoitti...

Enkeleitä onko heitä...

Anonyymi kirjoitti...

Lampelan poijan toimistoon näkkyy iskeneen jonninlainen juttupula. Sitä nyt ollaan näilä heppoisilla "enkelitarinoilla" kohentelemassa!

Anonyymi kirjoitti...

»Pettäjän tie
On tuskainen käy harhaan
Vei valhe sun
Mun elon ainaisen»

Anonyymi kirjoitti...

Toimittajien heppoisin perustein jakamat huippujuristin tittelit kertovat kertovat lähinnä toimittajien oman ammattitaidon puuttesta.

Rikostoimittajilta näyttää pääsääntöisesti puuttuvan kyky analysoida oikeusjuttuja. Se tuntuu merkilliseltä, kun laadukasta tutkivaa journalismia kuitenkin on mitä erilaisimmalta elämän alueilta. Vai onko niin, että oikeujuttuja väheksytään, eikä ala kiinnosta kyvykkäitä toimittajia? Se tekee myös tuomioistuinten työn yksinkertaiseksi, kun kaikki perustelut otetaan vastaan juumalan sanana.

Anonyymi kirjoitti...

Hm. Menisinkö asiansa osaavan asianajajan vastaanotolle vai ennustaja(eukon)?
"Minä olen säveltäjä, en ennustaja" Sibeliuksen sanotaan kertoneen vaimolleen.
Sibeliusta pidettiin alansa huippuna.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Onhan meillä Suomessa toki muutamia asiansa osaavia rikostoimittajia, jotka eivät sorru iltapäivälehtien seurapiiritoimittajien käyttämään "huippujuristi"-nimittelyyn!

Anonyymi kirjoitti...

Juttupulasta voi kertoa myös se, että TV5-kanavalla alkaa huhtikuussa julkkisten tähdittämä Tavallista elämää -sarja. Mukana mm. asianajaja Heikki Lampela, joka paljastaa ohjelmassa miten löysi uuden rakkauden hoitaessaan juttua Timo Räty vs. Hilkka Ahde.

Anonyymi kirjoitti...

Hah. Aika harva Lampelan asianajoa seurannut kollega pitää häntä huippujuristina.

Anonyymi kirjoitti...

Se on täysin yhdentekevää,että jotain asianajajaa kutsutaan huippujuristiksi.Sanotaanhan kaikkia lakimiehiä tuomareiksi,vaikka vain osa heistä on tuomareita.Lääkäri on tohtori,vaikkei ole väitellyt.Maallikoiden käyttämiin nimityksiin ei kannata kiinnittää mitään huomiota.Lampelaa voi siis ja saa kutsua huippujuristiksi,vaikka hän sitä faktisesti olisikaan.Moni huippujuristiksi kutsuttu tiedetään ammattipiireissä alansa hännänhuipuksi.

Anonyymi kirjoitti...

Juristipiireissä kyllä huiput ja hännänhuiput tiedetään, mutta säälittää ne maallikot, jotka kääntyvät hädässään jonkun huippujuristiksi nimetyn asianajajan puoleen luullen saavansa huippuosaamista.

Anonyymi kirjoitti...

Blogistilta virkistävä aihe. Oikeudenhoito on vakava asia ja julkisuudessa väärien mielikuvien synnyttäminen saattaa tosiaan koitua kohtalokkaaksi apua tarvitsevalle. Yleisesti asianajajat ja muut palvelujaan tarjoavat juristit ovat hyvin vähän julkisuudessa. Aikanaan asianajaja Heikki Salo oli paljon julkisuudessa, mutta ansioillaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä blogista! Olen maallikkolukija.

Kiinnostaisi tietää, että minkälainen merkitys hyvällä asianjajalla on? Voiko hän oikeasti vaikuttaa tuomion pituuteen tai rikosnimikkeeseen? Eikö keskiössä ole kuitenkin faktat - jos pystyään toteamaan että vastaaja on tehnyt teot, ei siinä auta edes ''huippujuristi''.

Igor kirjoitti...

Rohkea ja loistava kirjoitus minkälaisia asianajajia kannattaa välttää.

Olen muutaman kerran huomannut miten kielteisiä, jopa päämiehensä edun vastaisia lausuntoja hän on avoimesti antanut mediassa päämiehestään, jota hän on juuri avustanut Alkaa tyhmimmätkin rikolliset ymmärtää ja hankkivat taitavampia asianajajie. Kun muutama vuosi sitten kuuntelin ruosalaisen huippuasianajaja Leif Silberskyn pitkää haastattelua jouduin jo silloin huomaamaan eron. Herroille taitaa yhteistä olla vain kuulumisen vähemmistöryhmään.

Erikoistutkija Nyyssönen kirjoitti...

Kiitos blogistille hauskasta mutta samalla taas myös asiallisesta kannanotosta. - Huippujuristeja tai "huippujuristeja" on mielestäni kolmenlaisia: 1) todelliset oman alansa huiput kuten vaikkapa blogisti ja rikosasianajajaista vaikkapa muuan rikosasianajajan käsikirjankin kirjoittanut (huippupalkkaisista liikejuristeista en tiedä muuta kuin että moni heistäkin on hävinnyt juttunsa). 2)Sitten ovat nämä heikkilampelat, jotka ovat jonkin heille sattuneen ison juttunsa ansiosta kohonneet julkisuuden taivaan pysyväisjäseneksi. 3) Vielä on niitä, jotka ovat töppäilleet humalassa tai muutoin (tai avioituneet julkkiksen kanssa) ja päässeet iltapäivälehtiin huippujuristin arvoon yhtäkkiä kohotettuina. - Blogin kohteen lienee tiettävästi paljolti ansioton julkisuus saanut menettämään harkintakykynsä ja suhteellisuudentajunsa. - Ennustamisen taito olisi tietysti hyödyllinen taito jutun menestymismahdollisuuksia pohtivalle advokaatille. Ehkä "Nora Karma" pitäisi pyytää tiedekuntaan vetämään juristi-mentalisti -opintosuuntaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen aihevalinta jälleen professori Virolaiselta. Olen monesti miettinyt aivan samaa kysymystä, miksi jotkut ovat "huippujuristeja".

Maallikon on äärimmäisen vaikeaa, tai jopa mahdotonta arvioida lakimiehen ammattitaitoa.
Maallikon silmissä hyvä juristi on sellainen, joka istuntosalin ulkopuolella esiintyy suurieleisesti, salissa puhuu paljon (asiasta ei välttämättä ole tietoakaan), korottaa jopa ääntään ja uskaltaa laittaa "luun kurkkuun" tuomarillekin, sekä esiintyy paljon julkisuudessa, ei kuitenkaan välttämättä ammatillisissa yhteyksissä.

Ammattilaiset sen sijaan tietävät, että tällainen lakimies ei ole huippujuristi, pikemminkin päinvastoin.

Oikeasti hyvä juristi puhuu istuntosalissa rauhellisella äänellä ja vähän, mutta vain asiaa. Hän osaa vedota juuri niihin seikkoihin, joilla on asian ratkaisemisen kannalta merkitystä hänen päämiehensä eduksi, tuoda nämä seikat esiin hyvin jäsennellysti ja jättää pois kaikki asiaan kuulumaton.

Mutta maallikko, jolla ei oikein ole käsitystä miten oikeudenkäynnissä tulee menetellä, pitää tällaista tuomioistuimen arvostamaa ja ammatillisesti korkeatasoista juristia lähinnä huonona lakimiehenä, hissukkana joka ei oikein saa suutaan auki.

Nämä oikeat huippuluokan ammattimiehet ja -naiset eivät juuri naistenlehdissä keikistele.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti on havainnut saman asian josta Kemppinen kirjoitti jo 7v sitten blogissaan:

- Näkyviä juristeja ovat sellaiset kuin Matti Wuori -vainaja, Heikki Salo, Aarno Arvela ja vastaavat. He ovat usein mukana huomiota herättävissä oikeudenkäyntiasioissa.

Tietämäni mukaan heidän tulotasonsa on täysin järjellinen ja työmääränsä suunnaton.

Sitten ovat nämä "tähtiasianajajat", joiden taitoa ja luotettavuutta vakuutellaan lehdissä. Yleensä he eivät ole ammatitaidoltaan edes keskinkertaisia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Aarno Arvela kuoli viitisen vuotta sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Se on näköjään iskeny Lampelaanki tämä viidenkympinvillitys!

Anonyymi kirjoitti...

Voin yli 30 vuoden tuomarikokemuksella todeta,että tuomion lopputulokseen ei ole juurikaan merkitystä sillä,onko syytetyllä avustajana ns. huippuasianajaja vai joku täysin tuntematon asianajaja.Jos asianajaja osaa löytää sellaista merkittävää lisänäyttöä,joka on jäänyt esitutkinnassa havaitsematta,hänen roolinsa oikeudenmukaisen ratkaisun toteutumisessa korostuu.Yleensä kuka tahansa ammattitaitoinen avustaja osaa selvittää päämiehelleen edullisten toimenpiteiden tarpeellisuutta.Rikosioissa ei ole kysymys mistään rakettitieteestä,joka avautuisi vain jollekin yliluonnolliset kyvyt omaavalle lakimiehelle.Sen sijaan riita-asoissa on merkitystä sillä,minkälaisen lakimiehen asinosainen valitsee avustajakseen.

Erikoistutkija Nyyssönen kirjoitti...

Anonyymi Kmeppisen jo taannoin kirjoittaneen "näkyvistä juristeista". So what, sanoisi Lipponen, onhan tuo Lampelakin nyt kovin näkyvä. Mutta kyllä toki esim. Aarno Arvela oli kollegoidenkin huippujuristiksi ja nimenomaan huippuasianajajaksi tunnustama. Eikä tehnyt numeroa itsestään.

Oman alansa huippujuristihan ei välttämättä ole mikään juridiikan yleisnero ja -taikuri. Esim. Hannu Tapani Klami -vainaja oli huippulahjakas tutkija (ja muistihirmu, kenties jopa vaarallisessa määrin yliälykäs). Asianajoa sivutoimekseen harjoittaessaan hän ei kuitenkaan menestynyt kehuttavasti.

Anonyymi kirjoitti...

"Huippujuristilla" on myös huikeat velat. Seiska paljastaa, että H. Lampela otti hiljattain 7 miljoonan euron pankkilainan.

– Ajattelin ostaa Pikku-Kuusisaaresta neljä eri kiinteistöä. Laitan ne maan tasalle ja rakennan yhden ison talon, johon muutamme (tyttöystäväni) Danitan kanssa asumaan. Saan käyttööni koko saaren, Heikki kertoi.

Äärimmäisyyksien mies?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

H.T. Klami hallitsi monen eri oikeusalan teorian, myös todistusoikeuden, erinomaisen hyvin ja kirjoitti merkittäviä julkaisuja, mutta käytäntö on "toinen laji" eikä Hannu Tapani tainnut olla nuoruudessaan edes auskultoinut.

Sitä paitsi asia taitaa olla niin, että mitä älykkäämpi ja "kirjanoppineempi" juristi/advokaatti on, sitä suurempaa "vastarintaa" hän kohtaa tuomarikunnassa! Näin etenkin silloin, jos tuo todellinen huippujuristi on vielä "hyvä suustaan", kuten H.T. Klamikin oli.

Anonyymi kirjoitti...

Lampelan toimiston asiakkaina ovat myös pikkurikolliset, joiden huolia tosin maestro itse tuskin vaivautuu puimaan. Siitä huolehtivat nuoret assistentit, ilmeisesti vastavalmistuneet tai harjoittelijat. Opin tämän asianomistajana rikosasiassa takavuosina. Vastaaja oli uussuomalainen, jolla nuoresta iästään huolimatta oli jo vankka kokemus viranomaistyöstä. Pääkäsittelyssä syytetyn avustaja piirteli muistiinpanoihinsa. Sinänsä sympaattista, voittaa toki älypuhelimen selailun.

Siru Pola kirjoitti...

Olisikohan Hessun suosio ainakin aikaisemmin perustunut siihen, että hän mainitsi hantahitarin toimeksiannoissa olevan melkoisen. Nyt ei nettisivuilla puhuta hinnoista mitään, joten luulen, että jututkin ovat siksi vähentyneet.

Toisaalta, jos tu puhe 7 m€ lainasta on puoliksikaan totta, niin eihän se ole Hessun maniasta kyse vaan pankinjohtajan mnetetystä todellisuudentajusta. Hessun tuloilla kun ei öyrien perustella makseta siitä kuin korot.

Anonyymi kirjoitti...

Tangon "Pettäjän tie" aikoinaan levyttänyt ja laulanut Taisto Ahlgren oli Heikki Lampelan isäpuoli.

Anonyymi kirjoitti...

Mallikolle on melkoista sattumankauppaa, millaisen juristin sattuu saamaan, ellei tuttavapiirissä ole luotettavaa suosittelijaa. Asianajajaliiton jäsenyyskään kun ei ole mikään laadun tae.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Heikki Lampelan menestyminen ammatissaan johtuu kaiketi siis siitä, että hänellä on niin pätevä "suosittelja", media ja sen tuoma julkisuus.

Silloin myös monet johtavat virkamiehet, kauppaneuvokset tai poliitikotkin, jotka lukevat iltapäivälehdistä tai naisten lehdistä juttuja Heikistä ja hänen uudesta rakkaastaan, ymmärtävät kääntyä oikeusongelmissaan juuri Heikin toimiston puoleen.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni asianajajien merkittävin dismeriitti ei ole naistenlehtijulkisuus, vaan joidenkin asianajajien ammattitaidon puute ja laiskuus. Enkä puhu Lampelasta. Vastauksia ei anneta ajoissa - paras aika vastauksen antamiselle on loppulausunto. Todistelua ei kerrota prosessisuunnitelmaa tehtäessä - voihan sen ilmoittaa jutun kuluessa, kun juttu vähitellen tulee tutummaksi. Ja todistelua esitetäänkin kaikesta maan ja taivaan välillä tapahtuvasta. Siitähän maksetaan. Loppulausunnon laadun tae on pituus: kun tarpeeksi monta kertaa ja tarpeeks painavalla äänellä sanoo saman asian, niin ehkä se menee paremmin jakeluun.

Mitään merkitystä ei ole sillä, että asianajaliiton säännöt kieltävät pitkittämästä tarpeettomasti oikeudenkäyntiä. Ja tämä kaikki tapahtuu tietysti tuomioistuinten, erityisesti käräjäoikeuksien siunaamana.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Syy siihen, miksi jotkut ja hyvn monet advokaatit voivat menetellä anonyymin kertomalla tavalla, on tuomareiden passiivinen ja suorastaan kelvottoman huono prosessinjohto!

Lain mukaan tuomarieden pitisi niin valmistelussa kuin pääkäsittelyssäkin huolehtia käsittelyn joutyusuudesta. Tuomarin pitäisi puuttua heti asiaan, jos hän huomaa, että asianajaja ei noudata määräaikoja tai pyrkii muuten pitkittämään prosessia aiheetta ja kohtuuttomsti.

Anonyymi kirjoitti...

Huh, kannattaisiko asiaa penkaista hieman syvemmältä, jos joku osaa sanoa jostakusta, että "kohta toi kuolee". Pelottavaa!

Anonyymi kirjoitti...

Kas kun Lampela ei ole keksinyt laajentaa liikeideaa ja lisätä ennustamista osaksi yrityksensä palvelutarjontaan: asianajoa ja selvännäköä!

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä tämä Danita hoitaa Heikin firmassa jatkossa ennustamispuolen?

Anonyymi kirjoitti...

Parinkymmenen vuoden kokemuksella useimmille meistä kertyy osaamista. Tällaisen kokemuksen nimittämistä huippuosaamiseksi en tekisi. Huippujuristiksi minuakin kutsuttaisiin sen jälkeen jos syyllistyisin rattijuopumukseen. Huippujuristiksi kutsutuksi tuleminen on kaikin puolin vältettävä tavoite.

H.L:n kohdalla tulee esille hänen kokemuksen kautta saatu osaamisensa. Asianajajan tehtävässä ei kuitenkaan pitäisi käyttäytyä kuin asiantuntija näissä oikeuden istunnoissa. Asianajajan rooli on vaatimattomasti tuoda päämiehelleen edulliset seikat näissä rikosasioissa, ei niin, että pitää arvuutella, onkohan nyt muistettu tuoda esille kaikki tarpeellinen. Eikä myöskään niin, että oikeudenkäynti on avustajan oma show:ta salissa ja ulkopuolella. Monesti on pitänyt miettiä, onko päämies tullut unohdetuksi jos ei kokonaan niin osaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ennustan, että tämä "huippujuristi" päätyy ehdolle kokoomuksen listoilta seuraaviin eduskuntavaaleihin. En keksi mitä muutakaan näillä haastatteluilla ja tosi tv pläjäyksillä haettaisiiin kuin julkisuutta tulevia vaaleja varten.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hm, eikö kokoomus saa todellakaan pätevämpiä ehdokaita ko. vaaleihin.

Anonyymi kirjoitti...

Ei se saa, kokoomus ei ole enää mikään kykypuolue.

Anonyymi kirjoitti...

Saa nähdä käyttääkö Lampela tulevissa vaaleissa vanhaa sloganiaan: "Nyt tulee Lampelan Heikki – ja loppuu tuhlausleikki".

ps. Muistelisin, että Lampela on kertonut jossakin lehdessä unelmoivansa oikeusministerin postista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eduskunnan isossa salissa Lampela ja Kanerva joutuisvat istumaan luultavasti vierekkäin. No, onhan molemmilla älyköillä kokemusta, paitsi muusta, myös Noora Karman tv-ohjelmista.

Ehkä Noorankin pitäisi lähteä eduskuntaehdokkaaksi, pääsisi sitten läpimentyään varmuudella Ilen viereen täysistuntosalissa istumaan. Kanerva ja Karma nääs.

Anonyymi kirjoitti...

Kampela on legenda jo eläessään. Eräs käräjätuomari kerran suositteli Kampelalle lämpimästi auskultointia, sen puuttuminen kun näkyi.

Anonyymi kirjoitti...

Pakko lisätä vielä, huomattuani nyt aikaisemman kommentin. "Voin yli 30 vuoden tuomarikokemuksella todeta,että tuomion lopputulokseen ei ole juurikaan merkitystä sillä,onko syytetyllä avustajana ns. huippuasianajaja vai joku täysin tuntematon asianajaja.Jos asianajaja osaa löytää sellaista merkittävää lisänäyttöä,joka on jäänyt esitutkinnassa havaitsematta,hänen roolinsa oikeudenmukaisen ratkaisun toteutumisessa korostuu.Yleensä kuka tahansa ammattitaitoinen avustaja osaa selvittää päämiehelleen edullisten toimenpiteiden tarpeellisuutta.Rikosioissa ei ole kysymys mistään rakettitieteestä,joka avautuisi vain jollekin yliluonnolliset kyvyt omaavalle lakimiehelle.Sen sijaan riita-asoissa on merkitystä sillä,minkälaisen lakimiehen asinosainen valitsee avustajakseen." Se täytyy sanoa, että keskustelumme kohde ei ole tietääkseni koskaan tuonut mitään uutta kentälle ja kaikki esittämänsä on ollut sangen pinnallista. Tässä voisi ajatella, että kuka rikosasioita hoitavista lakimiehistä on saanut eniten aikaan alan kehittämisessä. Heistä kumpaakaan ei kutsuta pilkkanimellä huippujuristi. Toinen on alan käsikirjan kirjoittanut asianajaja nimeltä mainitsematta. Jaetun kärkipalkinnon saa asianajaja Tampereelta, jolla on merkittävä markkinaosuus KKO myöntämissä valitusluvissa. Tämä kummankin henkilön pienipiirteinen työ pitäisi oikeastaan ottaa esille kun etsitään niitä alallaan, siis rikosasianajon alalla, oikeaa arvostusta ansaitsevia lakimiehiä. Silloin ollaan kaukana tv-ohjelmista ja naistenlehtien jutuista

Anonyymi kirjoitti...

IL 3.4: Lampelan Danita-puolisolla on rikostausta.

- Vuonna 2004 tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta. Seurauksena oli 80 päivän ehdollinen tuomio sekä 960 euroa sakkoa.

- Vuonna 2006. Seurauksena 80 päivän ehdoton vankeustuomio, joka muutettiin 80 tunnin yhdyskuntapalveluksi.

- Vuonna 2012 sakkotuomio petoksesta.

Enkelien ominaisuuksia?

Anonyymi kirjoitti...

Jos Lampelan kumppanilla on rikostausta,hän sopii hyvin yhteen rikosasianajajan kanssa.He tarvitsevat toisiaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kenties kyseessä on langennut enkeli?

Pääasia että on fasadi kunnossa!

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, kumpi parempi? Huippujuristi vai kohujuristi?

Iltalehden mukaan suhteessa on tapahtunut uusi käänne: "Danita Westphal: En seurustele Heikki Lampelan kanssa"

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymille ylempänä: Taitaa olla käräjätuomarin kommentista aikaa, sillä Lampela on VT vuodesta 1993.

Se mikä ihmetyttää on tämän jo pidempiaikaisen julkisuuden näkymättömyys firman tulopuolella. Neljän lakimiehen toimistolle n. 470000 liikevaihto on tällaisella julkisuudella aika vaatimaton.

Anonyymi kirjoitti...

Naulan kantaan! Teksti oli ihan kuin omat mielipiteeni, mutta en olisi osannut sitä kirjoittaa noin osuvasti. Minäkin olen "huippujuristi", mutta väärästä päästä kun en ole julkisuudessa. Asianajajien ammattikunnan arvostus kärsii tuollaisesta julkisuudesta eikä edes tarvita Karjalan takaisin vaatimista rynnäkkökiväärin kanssa poseeraten. Eikö liitolla ole mitään "työkaluja pakissaan" jäsentensä käyttäymiseen puuttumiseksi. Leppoisia eläkepäiviä herra professori!

Anonyymi kirjoitti...

Mikähän on Asianajaliiton rooli asianajajien valvonnassa esim. ammattitaidon suhteen? Riittääkö se, että joskus on läpäissyt tutkinnon, vai edellytetäänkö osallistumista jatkokoulutuksiin?

Anonyymi kirjoitti...

Montaa mieltä voidaan olla Heikki Lampelan huomionhakuisuudesta julkisuudessa. Itse koen hänen esiintymisensä pelkästään positiivisena, sillä se antaa kuitenkin kuluttajalle paremmat mahdollisuudet arvioida minkätyyppisen asianajajan hän haluaa tai ei halua.

Anonyymi kirjoitti...

Heikki Lampela ELCrew'ssa: "Oon mä vähän tärähtänyt.".

Samanlaista rehellisyyttä kaipaisi muiltakin juristeilta:)

Anonyymi kirjoitti...

TV-ohjelmaa en katso, mutta HL on nyt kauppojen kassoilla kansikuvapoikana nostamassa joka toisen seiska-lehden myyntiä. Vanha lakimieskasku kertoi päämiehestä, joka sanoi oikeudessa vastatessaan syytteeseen, että "syytön, jos sitäkään". Valtakunnansyyttäjänvirasto on teettänyt tuolla tekstillä t-paitoja, jollaista mm. Matti Nissinen on pitänyt. HL on siis tätä vitsiä plagioidessaan tehnyt yhden rimanalituksen lisää. Eli tältäkään osin HL:lla ei ole uutta annettavaa. HL:n slogan on kin nyt "nyt alkaa julkisuusleikki". Jos hänen julkisuusleikkinsä tässä asiassa on tahatonta, oikea lakimiesyhteisön tunne on myötähäpeä. Jos kaikki on tarkoituksellista ja suunniteltua lööppijulkisuutta, on se pilkantekoa. Kosta varmaan HL lähtee Seiskan maksamalle _____( täydennä)lomalle ______:n (täydennä) kanssa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuollainen on toki Matti Nissiseltä suoranaista typeyyttä!

Ehkä Nissisen selkään sopisi paremmin T-paita, jonka selässä olisi teksti "evp = ei velä pidätetty"!

apassi kirjoitti...

Vanha blogi, mutta tuli mieleen tämän päivän iltalehden otsikosta "Kohujuristi Heikki Lampela on erotettu Asianajajaliitosta - syynä tuomio pahoinpitelystä":
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201801222200686197_u0.shtml

Tälläkin kertaa, tähdenlento loppui lopulta, taino, ratkaisulla ei vielä ole lainvoimaa, mutta luulisin, että päätöstä ei ole enää kovin helppoa muuttaa, edes huippujuristin.
Suomen vallan kolmijako on viime vuosina ryvettynyt kohtuullisen kattavasti. Ehkä sitä saadaan nyt edes vähän siistittyä.

Mitenköhän tuon mökin koskaan kävi.. https://www.seiska.fi/Uutiset/Mitah-Heikki-Lampela-kauppaa-mokkiaan-ase-kourassa-katso-kuva/1110085