sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

832. Putin haluaa myös Suomen?

  
                                          Karhun naapurina on turvallista olla?                       

1. Kuusi vuotta presidentti Vladimir Putinin läheisenä avustajana toiminut Andrei Illiairanov varoittaa Svenska Dagbladetissa, etteivät Putinin valloitusretket pysähdy Krimille ja Ukrainaan. Ex-avustaja sanoo suoraan, että Putin haluaa liittää myös Suomen Venäjän imperiumiin.

2. Illiaironovin mukaan Putin halua saada Venäjälle takaisin tsaarinvallan aikaiset rajat, mikä merkitsisi muun muassa Baltian maiden ja Suomen miehittämistä. Koska Suomi on kuulunut Venäjälle toistasataa vuotta (vuosina 1809-1917), se kuuluu Putinin opin mukaan edelleen Venäjään.  Putinin tavoitteena on suojella, ei vain ulkomailla asuvia venäläisiä, vaan myös niitä alueita, jotka kuuluivat hänen edeltäjiensä aikana Neuvostoliittoon. 

3. Suomen EU:n jäsenyys ei Illiaronovin mukaan estä Putinia toimimasta. Suomen valtaus ei tosin ole Putinin agendalla 
tänään eikä huomenna, mutta jos Putinia ei pysäytetä aikaisemmin, asia tulee esille ennemmin tai myöhemmin.

4. Putin on todennut usein, että bolsevikit ja kommunistit tekivät aikoinaan suuren erehdyksen Suomen suhteen.  B
olsevikit 1917 pettivät Venäjän kansalliset edut myöntäessään Suomelle itsenäisyyden. Illiaronovin mukaan Putin voidaan pysäyttää ainoastaa asettumalla vastarintaan kaikin tarvittavin keinoin. Jollei  muuta ratkaisua ole, jää jäljelle vain sotilaallinen isku vastustajaa vastaan.

5. Illiaironovin mukaan aseelliseen vastarintaan ryhtyminen itsenäisyyden säilyttämiseksi on oikeutettua, sillä se estäisi estäisi vielä suuremman verenvuodatuksen. Hän ottaa esimerkiksi talvisodan 1939. Tuolloin Suomi asettui vastarintaan Josef Stalinia vastaan ja säilytti vapautensa pysäyttämällä Neuvostoliiton hyökkäyksen.

6. Venäjän toimeenpanema Krimin valtaus näyttää hermostuttavan myös Suomen poliittista johtoa, nykyistä ja entistäkin. Mitä Suomi sitten voisi tehdä turvallisuutensa säilyttämiseksi ja Putinin pysäyttämiseksi? Yhtenä keinona on, jälleen kerran, väläytetty Nato-jäsennyyttä ja puheet jäsenyyden hakemisesta ovat voimistuneet. 

7. Yhtä  mieltä ollaan siitä, että tässä epävarmassa tilanteessa Putinia ja Venäjää ei pidä ärsyttää, vaan Naton jäsenyyttä voitaisiin hakea vasta sitten, kun Putin on rauhoittunut ja Ukrainan kriisi on saatu liennytetyksi neuvotteluteitse. Naton vastustajat taas ovat ottaneet Venäjän pelossa entistä vielä kielteisemmän asenteen Nato-jäsenyyden suhteen. On sanottu, että Natojäsenyyden hakeminen merkitsisi Putinille "punaisen rajan" ylitystä, jota Venäjä ei jättäisi rankaisematta. Vastaiskuna Venäjä voisi uhata Suomea kaasu- ja öljytoimitusten lopettamisella tai vaikkapa Ahvenanmaan taikka Hankoniemen miehittämisellä.

8. Ilta-Sanomien tänään haastattelemat ulkoasiainvaliokunnan jäsenet Ilkka Kanerva ja Jussi Niinistö eivät ole Illiaronovin puheista erityisen huolestuneita. Jussi Niinistön mukaan Suomi on venäläisten johtajien keskuudessa eri asemassa kuin esimerkiksi Baltian maat. Häntä Illiaronovin puheet eivät huolestuta sen enempää kuin Ukrainan kriisi, Georgian sota tai mikään muukaan. Niinistön mukaan riittää, että Suomi huolehtii omasta puolustuksestaan. Venäjän johtoa olisi syytä informoida siitä, että Suomi ei ole Ukraina, vaan taistelee tarvittaessa.

9. Onko asia todellakin näin yksinkertainen?  Poliitikot alleviivaavat omaa puolustusta, joka perustuu puolustusvoimiin, yleiseen asevelvollisuuteen ja reserviläisten kutsumiseen isänmaata puolustamaan. Nyt eletään kuitenkin monessa suhteessa aivan erilaisia aikoja kuin joskus 75 vuotta sitten, jolloin Suomi edellisen kerran taisteli omaan puolustukseensa nojaten vihollisen hyökkäyksiä vastaan.

19 kommenttia:

Skorpioni kirjoitti...

Blogistin huoli on aito!
Käsittämätöntä, että Tarja Halonen hävitytti maamiinat. Täytyy alkaa tarkkailla, liikuskeleeko vihreitä ukkoja jo esim. Lappeenrannan seudulla!

Olli Savosta kirjoitti...

Oma raha olisi nyt kullan kallis. Olimme talvisodassa yksin, mutta oli sentään oma raha ja saatoimme rahoittaa sotaa Suomen Pankin setelipainolla. Miten nyt saisimme rahaa sotimiseen? Antaisitko EKP ensi alkuun vaikka kymmenen miljardia sotamenoihin, onhan se antanut pankeillekin tuhat miljardia LOTR-lainoina?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Rahako se ratkaisee tämänkin ongelman? Maamiinoja on kuulemma vielä varastosssa iso kasa - pahan päivän varalle. Nyt pitäisi perua koko maamiinakielto ja perustaa itärajalle tehdas, jossa maaniinoja valmistettaisiin lisää jatkuvalla syötöllä.

Anonyymi kirjoitti...

Huolestuttavaa toden totta. Itse olen kiireellisesti Nato-jäsenyyden kannalla. Se tietää mahdollisesti ihmishenkien menetyksiä kv-operaatioissa, mutta pieni hinta turvallisuudesta. Olin vuosi sitten kuuntelemassa luentoja, joilla mm. Puolustusvoimien edustaja kertoi tulevista leikkauksista ja mahdollisista uhista, joista Venäjä ei ole pienin. Mitkä tyhmyrit vetoavat Nato-kielteisyydessään Suomen puolueettomuuteen.. Mikä puolueettomuus, YYA-sopimus jne, hohhoijaa. Maamiinat takaisin heti :)

Anonyymi kirjoitti...

Heh heh, Venäjän armeija on niin puutteellinen taistelukyvyltään, että Putin joutuu kyllä odottelemaan Suomen valloitusta vuosikymmenen. Suomi pistäisi uusintaottelussa itäistä naapuriaan jälleen turpiin talvisodan malliin. Nyt on vielä se eroavaisuus, että suomalaisella puolustajalla on muutakin varustusta kuin kokardi ja pystykorva.

Venäjä ei hyökkää Ukrainaan, koska ei ole varmaa ampuuko ukrainalaiset takaisin. Krimi oli helppo valloitus, mutta Putinin 40.000 miestä ei riitä koko Ukrainan miehittämiseen. Siksi Venäjä on nyt "sovitteleva".

Suomi kykenee nykyisin puolustautumaan mistä ilmansuunnasta tahansa tulevaa hyökkääjää vastaan. Tulevaa varten NATO jäsenyys olisi silti järkevää Suomen turvallisuuden kannalta. Venäjä vaurastuu kunhan taloudellinen kehitys saavuttaa länsimaista tasoa ja silloin armeijan varaustamiseen löytyy enemmän budjettivaroja.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi tohtori Virolainen ei käsittele blogikirjoituksissaan enää juridiikkaa ja oikeuspolitiikkaa? Tänä vuonna ilmestynyt vain pari kelvollista bloggausta ko. aiheista.

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä Illiarovin kommentti on saanut meillä huomiota. Sitä arvioidessa on kuitenkin syytä muistaa, mikä hänen työnantajansa Cato-instituutti on, jonka toimeksiantamana hän taitaa "ajatuksensa" kuitenkin lausua. Cato-instituutti on libertaarinen ajatushautomo, jonka yksi tehtävä on edustaa ja ajaa Yhdysvaltalaista vapautta. Se tunnetaan myös yhtenä vahvimpana tupakkateollisuudelle myönteisten asenteiden tukijana 70 - 90 -luvuilla.

Minkähän takia Illiarovin näkemys julkaistiin juuri nyt? Illiarov siirtyi Venäjän G8-edustajan tehtävistä Cato-instituuttiin jo 2006. Nato keskustelu on kuitenkin ollut Suomessa ajankohtainen ja nyt Katainenkin on voinut ilmaista vahvan kantansa aiheeseen.

Illiarov on ollut tehtävissä, joissa on varmasti joutunut monesti miettimään erilaisia skenaarioita konflikteista naapurimaiden kanssa. Eiköhän me olla siitä huolimatta ihan yhtä turvassa kuin jos hän olisi sanonut sen kaksi vuotta sitten.

Minä pidän vaikeana uskoa, että Suomi kiinnostaisi maantieteelliseltä kannalta muuten kuin Pietarin läheisenä kauppakumppanina. Jos olisimme Natossa, eiköhän Venäjä silloin merkitsisi rajamme paljon tarkemman huomion kohteeksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mikä mahtaisi olla Putinin marssijärjestys? Ensin Baltian maihin ja sen jälkeen vasta Suomenn? Vai päin vastoin?

Tämän päivänä HS:n gallupin mukaan suomalaisten innostus Nato-jäsenyyden hakemisesta on Putinin Krimin valtauksen johdosta kummasti lisääntynyt. Persuja äänestäkin joka neljäs halajaa Natoon ja vasureistakin jo 16 prossaa, aiemmin vain 4 prosenttia.

Ilmeisesti vasurit tuntevat olonsa hiukka turvattomiksi myös sen takia, että puolueen ministerit Ärhis-Paavo ja "Mertsi" Kyllönen jättivät hallituksen?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Heh heh, Venäjän armeija on niin puutteellinen taistelukyvyltään, että Putin joutuu kyllä odottelemaan Suomen valloitusta vuosikymmenen. Suomi pistäisi uusintaottelussa itäistä naapuriaan jälleen turpiin talvisodan malliin".

Noinnikkään hehhetteli anonyymi edellä. Talvisodan henkeä aletaan nostatella, mikä on sinänsä hyvä merkki.

Mutta turha uhoaminen on myös lapsellista. Kantsisi realistisesti muistaa, mitä Ruotsin asevoimien ylipäällikkö - oliko se nyt joku Gustafsson - sanoi pari kuukautta sitten. Hänen mukaansa Ruotsin armeija ei kestäisi isompaa hyökkäystä maahan viikkoa kauempaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hirmuista!

"...ulkoasiainvaliokunnan jäsenet Ilkka Kanerva ja Jussi Niinistö eivät ole Illiaronovin puheista erityisen huolestuneita."

Tämä taas johtuu siitä, että jokainen vähäiseksi johtajaksi itsensä kuvitela henkilö on koulutettu kriisitilanteessa ensimmäisenä rauhoittelemaan suurta yleisöä. Valistuneet katsojat tarkaikoot mieluiten Kataisen tai Niinistön ruumiinkieltä: sillä on vaikeampi valehdella.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tuntuu omituiselta jalkaväkimiinojen haikailu. Kuten blogisti sanoi, sota on kovin toisenlaista kuin ~70 vuotta sitten.

Baltian maissa ja Puolassa kuulemma keskustellaan ilma- ja ohjuspuolustuksen ajantasaisuudesta, ei jalkaväkimiinojen hankkimisesta.

Mitä hyötyä on jalkaväkimiinoista, jos valtioneuvoston linnassa istuu spetnatzien asettama dos. Bäckmanin antifasistinen kansanhallitus vuorokauden sisällä siitä kun liikekannallepanosta on alettu kuiskailla eduskunnan käytävillä?

Johtopäätös joka pitää vetää: Venäjän strategia on pakottaa alusmaat tapahtuneiden tosiasioiden eteen.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ne jalkaväkimiinat olisi edelleen hyvin tarpeellisia. Ei kai voi kuvitella, että Putin rynnisi Suomeen pelkästään lentokoneilla ja laivoilla ilman jalkaväkeä! Eikös sinne Krimillekin tuotu Venäjän puolelle tuhansia solttuja vaivihkaa? Ei ne vanjat lähteneet pommittamaan Krimiä hajalle.

Reijo Leppänen kirjoitti...

"Me pyydämme teitä ottamaan paikkanne taistelussa sen varmistamiseksi, että yksikään hallitus, valtio, juntta tai armeija missään päin maailmaa ei voi rikkoa ihmisoikeuksia rankaisematta. Vain silloin voivat kaukaisten sotien ja konfliktien viattomat uhrit tietää, että he voivat luottaa kansainvälisen oikeuden turvaan, että myös heillä on oikeuksia, ja niitä jotka näitä oikeuksia polkevat tullaan rankaisemaan." YK:n pääsihteeri Kofi Annanin vetoomus maailman johtajille 1998 Roomassa kaikui kuuroille korville. Ihmisyyden ja uskottavan oikeudenmukaisuuden puolustajana Yhdistyneellä Kansakunnalla ei ole ollut toimivaa mandaattia. Valitettavasti ihmiskunnan ahneudenkin siivittämä pelko ja keskinäisen luottamuksen puute pitää yllä uhkailun ja terrorismin kaltaista voimapolitiikkaa.
Nykyisessä tilanteessa vain todellinen ja uskottava voima voisi olla kaikkien kansakuntien yhteinen Maailman Poliisi. Jos tämä ihmisyyden ja oikeudenmukaisuuden YK:n alainen rauhanturvaajajoukko olisi täyttänyt Krimin jokaisen kadunkulman tuskin siinä kenelläkään olisi ollut halua pullikoida.

Anonyymi kirjoitti...

Maailman poliisin perustaminen kaatuisi tietenkin YK:n turvaneuvostossa Venäjän ja Kiinan vastustukseen!

Anonyymi kirjoitti...

Suomipoliitikot pläräävät Natokorttejaan selän takana. Nimittäin Ruotsin selän. Ruotsissa Naton kannatus on noussut vuoden aikana voimakkaasti ja asia on enää demareista kiinni. Nyt kun Naton pääsihteerinä on tuttu ja turvallinen norskidemari ei laajaa vastustusta voi tulla. Kamelin selkä on katkeamassa.

Suomen Natotilanne on aivan sama kuin oli aikanaan EU-asiassa. Kaksi viikkoa Ruotsin hakemuksen jälkeen lähtee Suomen hakemus. Asiasta ei siinä tilanteessa edes keskustella.

Tapani Heikonen kirjoitti...

Minua on jos monia vuosia ihmetyttänyt se, miksi länsieurooppa ei ole voinut sataan vuoteen pitää huolta omasta puolustuksestansa. Pitkän aikaa ollaan oltu pohjilmintansa heidän varassa. EU on sotilasvoimiensa puutteessa toimintakyvytön toimija maailmalla. Kuten viikonlopun aikana nähtiin niin EU ei kelpaa edes neuvottelukumppaniksi.

Anonyymi kirjoitti...

Aina näitä iänikuisia sotajuttuja!
- Tämä kommentti on usein nähty Kemppisen blogissa.

Minä taas pidän tärkeiden asioiden käsittelystä, hyvä, hyvä!

Anonyymi kirjoitti...

Maanpaossa olen, Viipurin ensimmäisen evakon pojanpoika. Ryssä tulee. Rajalla 3-1 tilanne,kuin Shotsissa. Miinat aseistakätkijöiden perillisten haltuun. Nim. L.H. Hoppu

Anonyymi kirjoitti...

Käsittämätöntä, että suomalaiset haluavat uskoa ettei maassamme olisi mitään valloitettavaa. Suomi on portti länteen, Ruotsin ja Norjan naapuri. On ollut äärettömän typerää myydä maatamme venäläisille. Heitä on joka paikassa. Venäjä valloitti Ukrainaa, mutta mitä me ollaan tehty: Me MYYMME maamme heille. ei heidän tarvitse tänne tankkien kanssa tulla. Me myydään oma maa heille. Valloitus meidän suhteen käy niin ja se on paljon helpompaa! Kukaan ei PUUTU asiaan: ei Nato eikä EU eikä kukaan. Tässä me pähkäillään, koska on meidän vuoromme. Me olemme jo vuorossa, uskokaa tai älkää. Mutta keino on toinen kuin muissa Ukrainassa tai Baltiassa.