keskiviikko 7. toukokuuta 2014

841. Urpilainen vai Rinne? Rinne voitti äänin 257-243.

Demarit ovat, kuten kuvastakin näkyy, Seinäjoella perimmäisten kysymysten äärellä...

1. SDP:n puheenjohtajana valitaan parin päivän kuluttua Seinäjoella. Valinnan tekevät 500 sanottua tehtävää varten paikallispiireissä valittua puoluejäsentä.
2. Pääministerin pallilta kohta pois luiskahtava ja kovia EU:n poliittisia virkoja tavoittelemaan rientävä Jyrki Katainen on pannut oman lusikkansa demareiden puheenjohtajapeliin. Ymmärtäähän sen toki Erkkikin, että Katainen haluaisi Jutta Urpilaisen jatkavan puheenjohtajana, jotta Kataisen-Urpilaisen hallitukseen jäisi edes toinen johtava ministeri jäljelle. Urpilainen on itse kiivaillut, ikään kuin vihon viimeisenä valttikorttinaan. että hän ei kyllä jatkaisi enää hallituksessa, jos Antti Rinne valitaan puheenjohtajaksi. Katainen haluaa Urpilaisen jatkavan myös siksi, että SDP on hävinnyt Urpilaisen johdolla kaikki vaalit ja sama kehitys jatkuisi todennäköisesti myös ensi vuoden eduskuntavaaleissa, jos Urpilainen jatkaa puheenjohtajana. Rinteen johdolla demareilla sitä vastoin saattaa olla pieniä mahdollisuuksia päästä uuteen nousuun. 
3. Katainen kommentoi tänään kriittisesti Antti Rinteen näkemystä, jonka mukaan uuden puheenjohtajan ei välttämättä tarvitse olla myös hallituksen valtiovarainministeri. Kataisen mukaan hänelle itselleen olisi täysin mahdotonta olla puolueen puheenjohtaja, eikä olla hallituksessa.. - Niinpä niin, mutta toisaalta ainakaan oppositiopuolueiden puheenjohtajat eivät sattuneesta syystä istu samaan aikaan hallituksessa, vaan yrittävät päin vastoin kaataa hallituksen.
4. Antti Rinne on joskus aiemmin talvella sanonut, ettei hän välttämättä ottaisi ministerin paikkaa, vaikka tulisi valituksi puolueen puheenjohtajaksi. Nyt Rinne on kuitenkin muuttanut mielipidettään ja kertonut, että hän voisi mennä aivan hyvin hallitukseen ja jatkaa Urpilaisen jättämällä ministeripostilla. Ehkä Katainen ei vain "tiennyt" tätä.
5. Luultavasti demarit ajattelevat ennen kaikkea tulevia eduskuntavaaleja ja haluavat sen vuoksi valita uudeksi puheenjohtajaksi Antti Rinteen. Jutta Urpilaiseen ei enää luoteta, vaan katsotaan, että hänen johdollaan SDP:n äänisaalis voisi pudota jopa alle 15 prosentin. Hallituksen vaalitaktisista syistä viisaasti jättäneet vasemmistoliittolaiset hengittävät kannatuksessa jo demareiden niskaan.
6. Eihän tämä Antti Rinne toki mikään poliittinen kultakimpale ole, vaan näyttää ylipainoiselta nallekarhulta taaperrellessaan omiensa kokouksissa. Hän on ammattiyhdistysjyrä, joka vaahtoaa työttömyyden kasvusta - tosin AY-liike huolehtii käytännössä vain työssä käyvien duunareiden eduista. Jutta Urpilainen on Rinnettä paljon edustavampi, kun hänet nähdään milloin missäkin päin Euroooppaa pidettävissä huippukokouksissa vaihtamassa poskisuudelmia milloin Luxemburgin ex- pääministerin ja tulevan EU:n puheenjohtajan Junckerin tai Saksan valtiovarainministeri Schäublen - sen pyörätuolityypin - kanssa.  Ilmankos Urpilainen korostaa maailmanmenon ja talouden globalisoitumista, missä suhteessa Rinne ei pärjää hänelle alkuunkaan.
7. Rinne valitaan uudeksi puheenjohtajaksi, sillä demarit toivovat, että tämän jäyhän ay-pomon johdolla he voisivat saada seuraavissa eduskuntavaaleissa takaisin perussuomalaisten leiriin viime vaaleissa loikanneita äänestäjiä, ainakin niitä rasvanahkaduunareita. Rinne valtiovarainministerinä? Hm. mitähän siitäkin sitten tulisi, se jää nähtäväksi. Hyvässä tai huonossa lykyssää Rinteen valinta saattaa tietää syksyllä hallituksen hajoamista ja ennenaikaisia vaaleja. sillä Rinne ei liene yhtä helposti kokoomuksen ja virkamiesten johdateltavissa kuin Jutta Urpilainen on ollut. 
8. Hallituksen kaatuminen olisi toki vain hyvä asia, sillä onhan näitä kompurointeja nähty jo aivan tarpeeksi, eikä monikaan jäisi suremaan, jos hallituksesta päästäisiin lopullisesti eroon. Tähän mennessä hallituksen ovat jo jättäneet tai kohta jättämässä monet sen avainministereistä, aina pääministeristä lähtien. Ei sellaisella pätkähallituksella pitkälle pötkitä eikä sillä ole enää mitään virkaa. Vai onko, täh?
9. Toinen johtava hallituspuolue eli kokoomus valitsee Jyrki Kataisen seuraajan EU-vaalien jälkeen kesäkuun puoluekokouksessa. Tänään julkaistujen tietojen mukaan kolmikko Alex Stubb, Jan Vapaavuori ja Paula Risikko olisi mieltei tasoissa, mitä kannatuslukuihin tulee. Mielenkiintoista, että Risikollakin on näin laajaa kannatusta. Pääministeriksi Risikosta tuskin olisi, ei ainakaan seuraavien vaalien jälkeen. En usko Paula Risikon kykyihin johtaa maan hallitusta. Eiköhän se olisi pikemminkin Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntahallitus, jonka johtoon Risikko sopisi.



                                  Arvatkaapa, kumpi voitti Seinäjäella?



42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Urpilaisen johdolla on hävitty kaikki vaalit tähän mennessä. En jaksa uskoa että puoluekokousedustajat eivät tajuaisi että jotain tarttis tehdä?

Anonyymi kirjoitti...

Varmaan tarttis tehdä, mutta Rinteestä ei ole tekijäksi. Vaaleissa tarvitaan muitakin kuin demarien ääniä, eikä Rinne ole kansan kansan villitsijä. Ehkä jokunen persu voi äänestää.

Anonyymi kirjoitti...

Tsot, tsot! Eivät ne olleet häviöitä ollenkaan vaan torjuntavoittoja!

Anonyymi kirjoitti...

Urpilainen on ollut korkealla moraalilla varustettu tekijänainen kovassa paikassa. Rinne on ay-änkyrä, jolla löytyy omia kupruja ja nyt ilmeisesti luurankoja myös puolison kaapista.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka ei ole ollut Urpilaisessa kehumista, niin onko mitään säälittävämpää kuin feministiksi julistautuva mies ?

Silläkö niitä persumiehiä pitäisi takaisin saada ?

Anonyymi kirjoitti...

Solisaliratit haikailevat vanhan kunnon työväenliikkeen perään ja sen kaipuun nykyinen toivo on Rinne. Tosiasiassa olisi virkistävää jos SDP:stä tulisi rehellisesti vasemmistopuolue, jota se ei ole aikoihin ollut. Kannatus nousisi aatteen voimalla lähelle 20%:ia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, ja onhan tällä "Analla "myös enemmän elämänkokemusta kuin Jutalla. Kolmatta kertaa aviossakin eli kaksi eroa tähän mennessä jo takana, ja kakaroitakin se on ehtiny maailmaan laittaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä käy niin, että SDP:n puolue-eliitti järjestää valtavan myllytyksen Jutan puolesta loppumetreillä. Kerrotaan, miten J on kansainvälisesti arvostettu merkkihenkilö, joka hankki hienosti takuutuksetkin ainoana Euroopassa.

Kulisseissa uhkaillaan, että demarit ovat oppositiossa koko Rinteen kauden, jossa R valitaan, kun kukaan ei halua moisen henkilön kanssa hallitusta pyörittää.

Luultavasti Lipposet, Haloset, Paasiot ja muut Who´s WHo in Demari CIrcles -kirjan ykköskentän edustajat tulevat mukaan julistamaan Jutta-ilosanomaa.

Veikkaan, että kääntyy vielä Jutan eduksi. Olisihan sekin erikoista, että tällainen "suuri" puolue valitsisi puheenjohtajan, joka ei ole koskaan ollut kansanedustajana eikä ministerinä eikä ole saanut vaaleissa mainittavia äänimääriä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Rinne on sentään valittu ison ammattiliiton pomoksi, joten on sillä sikäli kokemusta vaaleista.

Demarithan sen valinnan tekevät, joten miten vaan. Jos ne haluaa ottaa riskin, että vasemmistoliitto ajaa heitin puolueen ohi seuraavissa vaaleissa, niin siitä vaan Jutta jatkamaan arvokasta puheenjohtajan työtään.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Urpilaisella olisi todella korkea moraali kuten eräs anonyymi väitti, hänen olisi jo aikoja sitten pitänyt kieltäytyä jatkamasta puolueen johdossa ja kantavansa ryhdikkäästi vastuun SDP:n surkeasta vaalimenestyksestä ja alati laskevasta kannatuksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi tässä SDP:n alamäkeä surraan? Ollaan piilodemareita vai.

Kaipaako joku Rinnettä? Taitaa olla ay-ihmisiä. Syöpä pois ja vapaat markkinat. Joka ei pärjää omillaan, voi matkata Putinilaan tai Somaliaan.

Anonyymi kirjoitti...

Demareilla on sama ongelma kuin koskenkorvan laskevalla myynnillä. Kannatuksen lasku johtuu siitä, että vanhat kannattajat kuolevat ja uusia ei tule tilalle. Todettakoon myös kannatuspohjan olleen päällekkäisen. Joukostamme poistuneet demarit ovat olleet myös suuressa vastuussa koskenkorvan ostamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Poliitikon pitää uskaltaa tehdä oikeina pitämiään asioita ja luottaa siihen että äänestäjät kannattaa. Jos poliitikko pyrkii tekemään niitä asioita joita uskoo äänestäjien kannattavan, ei asiat tule vaikeina aikoina hoidetuiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Rinne voittaa puheenjohtajuuden ja sitten tulee hallitukseen, jossa on jo entinen SAK:n puheenjohtaja Ihalkainen toisena "ammattiyhdistysministerin", on tilanne demareiden kohdalla aika ongelmallinen eduskuntavaaleja silmällä pitäen. Asiaa sotkee myös vihreiden mahdollinen lähtö hallituksesta. Lisäksi jo sinänsä vaalien läheisyys tekee tilanteen tosi haastavaksi. Näytä nyt pätevyytesi "Ana", kun hallituksessa on jo linjat päätetty etukäteen. Demareiden kannatus vaaleissa saattaa pudota 13 %:n kieppeille, teki sitten mitä tahansa. Rahaa tuskin on kannatuksen nousuun jaettavana.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nyt sainkin "loistoidean":

Jutta ja Antti vaihtakoot vain paikkoja keskenään, eli kun Antti valitaan SDP:n johtoon, niin tehtäköön Jutasta sitten Pron puheenjohtaja!

Ja niin on taas Valtakunnassa kaikki helvetin hyvin!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Paavo Lipponen puhui tänään sdp:n kokouksessa Seinäjoella ja arvosteli rajusti kokoomusta ja syytti Jyrki Kataista rintamakarkuruudesta. Lipponen sanoi, että nykyisin "vastuunkantoa ei arvosteta, kaikenlaista huulen heittoa sen sijaan juhlitaan".

Niinpä niin. Ilmankos Lipponen palkititin tänään samaisessa kokouksessa demareiden korkeimmalla kunniamerkillä eli Väinö Tanner -mitalilla.

Huuleheitto siis palkittiin ja juhlistettiin tässäkin tapauksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Lipponen näytti esimerkkiä peräänkuuluttamastaan vastuunkannosta nolatessaan itsensä SDP:n presidenttiehdokkaana. PÖÖ!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Elinkeinoministeri Jan Vapaavoren tänään "suurena uutisena" ketoma tieto STX:n Turun telakan ostamisesta korealaisyhtiöltä yhdessä saksalaisen Meyer-telakan kanssa oli tietenkin tilaustyö 1) Vapaavorelle itselleen kokoomuksen puheenjohtajakisassa, mutta 2) vielä enemmän Jutta Urpilaisen valintaa silmällä pitäen .

On selvää, että Vapaavori kertoi asiasta juuri tänään SDP:n puheenjohtajakisan aattona, koska Urpilaisen vastaehdokas Antti Rinne on kritisoinut hallitusta aiemmin vahvasti siitä, että se ei ole tehnyt telakka-asiassa mitään.

Meyer-yhtiö on kertonut, että Turun telakan ostamisesta on käyty vasta aivan alustavia neuvotteluja eikä kaupan toteutuminen ole lainkaan varma asia.

Anonyymi kirjoitti...

Minkähän vuoksi demareiden puoluekokous pidetään Seinäjoella, jossa ei taida olla yhtään demariäänestäjää, kun kaikki ovat kepulaisia?

Anonyymi kirjoitti...

"Pohojammaalla viisaus asuu vahahoos naisis, mutta miehis, niis on hulluus!"

Anonyymi kirjoitti...

Urpilaisen arpa on katsottu, eikä se sisältänyt voittoa. Ryhdikäs liike demareilta vaihtaa johto Rinteeseen!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Äänet jakautuivat 257-243.
Tiukoille meni, mutta Rinne kuitenkin löi Jutan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Korkein oikeus käsittelee tänään oululaisen näyttelijättären ja tämän avopuolison kotona tapahtuneen puukotustapahtuman uudelleenkäsittelyn Oulussa.
Korkeimman oikeuden on selvitettävä, löikö nainen puolisoaan rintakehään vai syntyikö vamma siten, että uhri nousi suuttuneena sängyltään ja törmäsi omalla liikevoimallaan syytetyn pitelemään veitseen.

Niin, tällaisten perhetappeluiden käsittelyyn KKO:lla on kyllä aikaa ja "harrastusta" aina suullisiin käsittelyihin asti, ei sen sijaan todella merkittävän lahjustapauksen eli Ilkka Kanervan jutun käsittelyyn. No, puukotusjuttu on todella paljon helpompi asia kuin huippupoliitikon lahjusjuttu.

Anonyymi kirjoitti...

Mikael Jungner oli jälleen kerran häviäjien leirissä. Tätä on kyllä aika vaikea enää kääntää torjuntavoitoksi. Jungnerhan yritti eilen vihjailla ettei Rinteen takana olisi alkuunkaan enemmistöä, että se on vain Rinteen omaa mielikuvituksen tuotetta. Noh, ei ollut.

Onkohan Jungner ollut koskaan oikeassa, missään asiassa?

Anonyymi kirjoitti...

Rinteen valinta saattaa vahvistaa Vapaavuoren asemaa Kokoomuksen kisassa. Rinnehän on kovanaamaa ja vastapuoli tarvitsee myös samanlaisen.

Anonyymi kirjoitti...

IS kertoo, että Rinne, jonka molemmat vanhemmat ovat juristeja meni oikeustieteelliseen 1986 ja valmistui juristiksi 1,5 vuodessa. Miten tuo on mahdollista noin lyhyessä ajassa? Imenyt pykäliä äidinmaidossa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, jollei tuo ole urbaanilegendaa, vaan totta, niin silloinjan Antti Rinne nostaa vuodessa SDP:n kevyesti yhdessä vuodessa Suomen suurimmaksi puolueeksi!

Anonyymi kirjoitti...

"Niin, jollei tuo ole urbaanilegendaa, vaan totta, niin silloinjan Antti Rinne nostaa vuodessa SDP:n kevyesti yhdessä vuodessa Suomen suurimmaksi puolueeksi!"

Kyllä se on niin, että Rinne on kuolemansuudelma SDP:lle. Persuista kotiin palaavat perusdunaarit eivät riittää korvaamaan niitä julkisen hallinnon naisia, jotka katoavat Urpelaisen myötä. Jos kokoomus valitsee vielä Vapaavuoren hallitus hajoaa ja vaalien jälkeen tulee porvarihallitus. Tuo korpivaellus/Siperia opettaa, niin kansan kuin demaritkin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Persut ja demarit muodostavat vaalien jälkeen uuden hallituksen rungon. Pääministerinä Timo Soini ja oikeusministerinä Antti Rinne!

MIltä kuulostaa?

Anonyymi kirjoitti...

Löyhä on sosiaalidemokraattisen aatteen palo, jos Urpilaisen peruskannattajat, julkisen sektorin naiset, eivät kestä yhteiseloa puolueessa perusduunareitten kanssa. Mitä ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus muuta kuin tuuleen puhallettuja huokauksia!

Rinnehän on ollut tarmokas ja vastuuntuntoinen opiskelija, suorittanut noin 10 ov per kuukausi! Nopea valmistuminen on hyvin poikkeuksellista, vain alle prosenttia valmistuu alle kahdessa vuodessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ylen teksti-tv:n uutisotsikko:

Putin juhli voitonpäivää Krimillä.

Siis Antti Rinteen voitonpäivääkö?

Anonyymi kirjoitti...

Rinteen Antin nopeasti suorittamasta juristintutkinnosta ei voida kyllä tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä sen suhteen, miten hän menestyy demareiden puheenjohtajana ja ministerinä.

Niinistön Saulilta juristiksi valmistautuminen taisi kestää 4-5 vuotta. Olisiko Niinistö siis kolme kertaa huonompi poliitikko kuin Rinne?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Antti Rinteen voitto on herättänyt monenlaisia tunteenpurkauksia ympäri maata.

Muuramesta lennätetään, että siellä 72-mummo kiipesi korkean kuusen latvaan laulamaan ylistystä luonnolle ja Rinteelle! Poliisi hälytettiin paikalle.

Kamunen kirjoitti...

Täällä Rooman satamakaupunki Civitavecchiassa hiljensi parturi hiustenkuivaajan metelin siksi aikaa kun sain kännykkääni puhelun Rinteen valinnasta.

Anonyymi kirjoitti...

Kas, kun ne demarit eivät ymmärtäneet vaihtaa myös puoluesihteeriään! Aika tapetinoloinen kaveri tämä sihteeri Reijo Paananen vaikka kuuluukin "siihen" vähemmistöön.

Anonyymi kirjoitti...

Puussa laulavan mummon etsinnässä ei varmaankaan tarvittu poliisin mm. muistihäiriöisten vanhusten etsinnässä käytettävää MSO-menetelmää ("Managing Search Operation" tai vitsikkäästi "Missä sie oot")...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Muinoin tapahtui, että "nous´ hauki puuhun laulamaan" (Aaro Hellaakoski)

Nyt sitten kapsahtavat mummot kuusen latvahan samalle asialle.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen reaktio ei-demarille oli pettymys, toinen ajatus vahingonilo.

Anonyymi kirjoitti...

Tarpeettomaksi luonnonvaraksi on käynyt sosiaalidemokratiakin. Tuskin jää ketään surettamaankaan.
Työvoimaa on yli tarpeiden ja vieras maalainen työvoima ja harmaat markkinat pitää kasassa rapautuvaa yhteiskuntaa.

Anonyymi kirjoitti...

Rinne aloitti heti mokalla, kun ei ottanut heti johtajuutta ts ilmoittanut, että luonnollisesti ottaa valtionvarainministerin tehtävän. Ei tuollaista voi jättää pari viikon päähän jonkun konklaavin päätettäväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Niin osuvaa. Seinäjoella kömpi karhu pesästään herättämään ihmetystä ja pelkoa: voiko siitä aiheutua vaaraa?

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kiipeilijämummo on näköjään ottanut tosissaan 90-luvun valtiovarainministerin ajatukset liikuntapaikkarakentamisen turhuudesta kun maa on täynnä kiipeilykelpoisia puita!
Äkkiä tv-kuvaajat paikalle, tuosta olisi pakko saada elävää kuvaa, menisi helposti myös kansainväliseen levitykseen. Yhtä hyvää Suomi-kuvaa on tuskin luotu sitten 70-luvun kus- anteeksi- muurahaispesässä istuneiden jurvalaisveljesten...