maanantai 26. toukokuuta 2014

846. EU-vaalien mentyä


Ilmankos Suomi niitä jäähyjä niin tuhottomasti saikin...

1. EU-vaalien äänestysprosentti Suomessa jäi lähes ennätyksellisen alhaiseksi eli vain 40,9 prosenttiin. Se on selvästi heikompi kuin keskimäärin muissa EU-maissa. 

2. Mistä vähäinen kiinnostus johtui? Mediaa ei voida syyttää - vai voidaanko? Vaaleja pidettiin mediassa ja tv-kanavilla kyllä paljon esillä, mutta ilmeisesti liika on liikaa, lienee äänestäjien keskuudessa ajateltu. Määrä ei tässäkään tapauksessa korvannut laatua, siitä minun mielestäni oli kysymys.

3. Hirveän paljon erilaisia vaaliväittelyjä järjestettiin esimerkiksi televiossa, mutta niiden kaikkien sisältö oli aina samanlaista pölinää ja puhetta. Väittelyjen tai keskustelujen kaava muistutti hieman tv-kanavien eroottisia filmejä, joita esitetään pikkutunneilla ja joissa edetään aina samassa järjestyksessä ja tehdään aina  samat "temput". Kyllästyttämäähän tuo tuollainen alkaa pitemmän päälle!

4. Kanavasta riippumatta vaaliväittelyissa toistettiin kymmeniä kertoja samoja itsestäänselvyksiä ja kuivia asioita, eli pölistiin jotain puuta heinää Ukrainan tilanteesta, Suomen turvallisuuden vaarantumisesta, tietenkin Nato-optiosta ja natoon liittymisestä - voihan hitto sentään - jotakin ympäripyöreää työllisyydestä ja talouskasvusta, eurosta, Venäjä-pakotteista, sijoittajavastuusta, pankkiverosta, Kreikka vakuuksista ja Kreikan lainojen anteeksiannosta jne, jne. Huh, miten tylsää!

5. Peräti tylsää jaarittelua, jossa ei tullut esiin kerta kaikkiaan mitään uutta! En usko ihmisten viitsineen katsella tuollaisia "väittelyjä", joissa toistetiin illasta iltaan samaa EU-liturgiaa tai -jargonia. Itse ainakin vaihdoin vaaliviikolla tv-kanavaa aina, kun näin Antti Rinteen, Jyrki Kataisen, Päivi Räsäsen ja muiden omahyväisten ja tylsien puoluejohtajien hiippilevan studioon samojen ikävystyttävien toimittajien "tentattaviksi".

6. Vaalitulos oli se mitä oli eli aika odotettu. Perussuomalaisilta jäi jytky nyt saamatta, vaikka puolueen ehdokkaana oli Halla-ahon lisäksi peräti kahdeksan (8) muuta kansanedustajaa; heistä kukaan ei yltänyt lähellekään valituksi tulemista. Persujen ääniosuus, jotain 12 prossaa ja risat, jäi todella kauas vuoden 2011 eduskuntavaalien tuloksesta. Timo Soinin olisi pitänyt lähteä itse ehdolle.

7. Vielä surkeampi oli SDP:n menestys, vaikka puolue sai kaksi paikkaa parlamenttiin. Erilaiset vaaliasiantuntijat ovat sanoneet, että huonosta vaalituloksesta ei voida syyttää puolueen uutta puheenjohtajaa eli Antti Rinnettä. Mutta ketä sitten tulisi syyttää? Minusta Antti Rinne on ilman muuta yksi "pääsyyllinen" puolueen heikkoon menestykseen. Hänestä ei kerta kaikkiaan ole vaaliväittelijäksi, vaan hän vain mumisee jotakin yhdentekevää ja rykäisee välillä päälle käsi suun edessä - "mun mielestä"! Antti Rinne jaksoi tilaisuudesta toiseen toistaa vaatimustaan "talouskasvusta" ja "työllisyyden turvaamisesta", mitään muuta hän ei kerta kaikkiaan osannut sanoa. Jos tyyppi ei kunnollasaa suutaan auki, niin demarit kyllä hukka perii vaaleissa kuin vaaleissa.

8. Antti Rinne ei rohjennut sanoa ennen vaaleja edes sitä, minkä ministerinpaikan hän aikoo ottaa hallituksessa, vaan panttaa edelleen tietoa. Perin surkeaa demareilla siis! Voikohan tämä Rinne jatkaa puolueen puheenjohtajana edes ensi vuoden eduskuntavaaleihin asti? Jos jatkaa, niin silloin demareiden kannatus voi notkahtaa lähelle 10 prosenttia ja vasurit ovat porhaltamassa demareiden ohitse.

9. Paavo Väyrysen menestyminen yllätti, vaikka tyyppi lähestyy hyvää vauhtia jo seitsemääkymppiä. Ilmeisesti Paten hankkimat uudet vahvat silmälasit toivat hänelle jonkinlaista valtiomiesimagoa. Äänestäjien EU-kriittisyys auttoi tällä kertaa Väyrystä ja vasemmistoliittoa, ei perussuomalaisia. Paavo vaatii tietenkin päästä mukaan ensi vuoden vaalien jälkeen muodostettavaan hallitukseen, jos keskusta on siinä mukana. Jos Juha Sipilässä olisi miestä, niin hän kertoisi Paavolle jo nyt, että "älä nyt sentään hulluja puhu"!
Olli Rehn voiti äänimäärässä vain niukasti Väyrysen. Rehn on varsin kuivakiskoiselta vaikuttava tyyppi, joka tekee myös politiikkaa kuivalla tavalla. Tänään I-S:ssa ollut pusukuva Ollista ja vaimostaan Merjasta oli paljastava - Merjan epäeduksi.

10. Ruotsalaiset eli RKP kokosi jälleen puolueista ylivoimaisesti parhaiten rivinsä eli sai väkensä äänestämään ja turvasi näin yhden paikkansa. Mitähän tuokin minipuolue sillä edustajallaan Brysellisissä oikeastaan tekee? Minulle oli yllätys, että ruotsalaiset halusivat Nils Torvaldsin (68)  jatkavan parlamentissa. Rkp on selvä  oikeistopuolue, mutta tämä Torvalds tunnettiin vielä kymmenisen vuotta sitten jonkinlaisena punavihreänä tv-toimittajana ellei peräti ns. stalinistina tai jonain muuna sellaisena; itse asiassa Torvalds oli 1980-luvulla SKP:n keskuskomitean taistolainen jäsen. Torvaldsin valinnassa oli ilmeisesti jonkinlaista Linus-lisää. Lienee ajateltu, ettei menestyneen ja fiksun pojan isäkään taida ihan sieltä tyhmemmästä päästä olla - olkoon sitten millainen punavihreä tahansa!

11. Mitro Repo sai näissä vaaleissa ihan sitä, mitä hänen sietikin saada, eli hänen äänimääränsä putosi vaatimattomasti noin 60 000 äänellä ja tyyppi koki todella nöyryyttävän putoamisen parlamentista. Samat sanat sopivat mutatis mutandis Eija-Riitta Korholaan - hyvä että putosi! Toista ääripäätä edustaa sitten KD:n Sari Essayh, joka sai nyt 60 000 ääntä, mutta jäi valitsematta, koska KD ei ollut tällä kertaa vaalilitossa persujen kanssa. Mitä minä seuraisin vaalitenttejä, niin Sari E. oli kyllä ylivoimaisesti ehdokkaiden ja poliitikkojen fiksuimmasta päästä hyvällä ulosannillaan ja asiaosaamisellaan. Jos Sari olisi kokoomuslainen poliitikko, niin hän olisi vaaleissa ilman muuta puolueen ääniharava heti Alex Stubbin jälkeen. Päivi Räsäsen tulisi ymmärtää luopua puheenjohtajan tehtävästään jo syksyllä, jotta Essayh voitaisin valita KD:n uudeksi johtajaksi.

12. Eipä tullut sitten kultaa MM-Minskistä, vaikka Suomi johti Venäjä-ottelua toisessa erässä vielä 2-1 Palolan maalilla. Palola laukaisi kaksi kertaa myös Venäjän maalin ylärimaan; jos ne kudit olisivat uponneet, olisi matsi saanut varmaankin toisenlaisen luonteen. Tuomarit pilasivat kuulemma - tietysti - Suomen mahdollisuudet. Näinhän sitä aina väitetään, kun häviö tulee, mutta kyllä Venäjä oli taidollisesti Suomea selvästi parempi joukkue eikä se hävinnyt Minskissä yhtään ottelua. Suomi sen sijaan hävisi useampia ja tarvitsi jo puolivälieriin pääsemistä varten apua Sveitsin joukkueelta.

33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikös se Halla-aho ole kansanedustaja? Terho taitaa olla vain meppi.

Anonyymi kirjoitti...

Jokohan Donnerin vetovoima alkaa hiipua kun äänisaalis jäi niin vaatimattomaksi? Noh, ei muuta kuin sukkana läpi eduskuntaan!

Anonyymi kirjoitti...

Paskantärkeimmät tyypit Suomen uudessa meppijoukossa ovat Halla-aho ja Rehn. Rehnillä sentään joskus pilkahtaa silmäkulmassa, mutta tämä Halla-aho! Siitä miehestä aivan huokuu kylmyys, sielun koleus, tunteettomuus ja katkeruus!

Anonyymi kirjoitti...

Jörkka Donnerin mahdollisuudet menivät lopullisesti siihen, kun hän joutui poistamaan Fecebookista lähettämänsä kuvan omasta alastomasta takapuolestaan. Ikivanhan äijän perskarvat lähikuvassa, ah, siinä vasta olisi ollut mahtava täky kaikille naisäänestäjille!

Anonyymi kirjoitti...

Ville Niinistö lohduttautuu blogissaan:

- Vihreät voittivat, jos Ruotsi lasketaan mukaan!

Voihan perhana, millainen tollo vihreillä oikein on puheenjohtajana!

Anonyymi kirjoitti...

Mistä vähäinen kiinnostus johtui?


Tähän on hyvin helppo vastaus.

Elämä on.

Niin se vaan jostain ylhäältä kaikki määrätään ja yksittäisen ihmisen kannanotto on pieru saharassa. Toki sitten massoilla voidaan vaikuttaa.

Ja Halla-ahon mollaajille: Ainoa joka puhuu järkeä!

Voi hemmetti jonkun esim. Rehnin laajentumisajatukset. Alkaa pikku hiljaa toteutua se, että EU kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

- Jukkeli

Anonyymi kirjoitti...

Paavo Lipposen mukaan Halla-aho on häpeäksi Suomelle maahanmuuttovihamielisine lausuntoineen! Paavokin puhuu järkeä.

Mutta niinhän se taitaa olla, että mitä paksumpaa ja tylympää tekstiä poliitikkoehdokas latelee, sitä suositumpi hän on - samanmielisten tympeässä joukossa, meinaan.

Anonyymi kirjoitti...

"maahanmuuttovihamielisine lausuntoineen!"

Ei se ole sitä. Kuunnelkaa mitä hän puhuu. Asiaa. Kaikki vain ei ole kuten Strömssössä. Ja mitä on nähty mm. Ruotsissa ym. "slummialueilla". Järki käteen eikä vain parhaimpien idealismien mukaan.

Kivaahan se olisi jos kaikilla olisi kivaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hän
Han puhuu aina asiaa
vaikkei siitä ain selevää saa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Presidentti V.Putin Rus) ihmetteli Minskissä Suomen joukueen pukukopilla, miten pieni Suomi on saanut kasaan näin hyvän joukkueen. Näin kertoi Putinin tavannut valmentaja Erkka Westerlund.

Joopa joo. Varokaa vain, nyt on Putinilla taas yksi syy lisää hamuta Suomea Venäjän osaksi!

Anonyymi kirjoitti...

Ei se määrä vaan se laatu!

Anonyymi kirjoitti...

Suomen äänestysprosentti n. 41 ei kovin selvästi eroa keskiarvosta n. 43. Lukuiset maat äänestivät meikäläisiä selvästi laiskemmin.

http://electionsnight2014.eu/post/86824114715/european-elections-turnout-by-countries

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joka lähtöön näitä kritiikin vähättelijöitä näköjään riittää!

"Ei eroa merkittävästi muista eu-maista"

Suomen äänestysprosentti 40,9 on häpeällisen alhainen ja osoitus siitä, miten pahasti poliitikot ja puolueet ovat epäonnistuneet tehtävässään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, kyllä Suomen julkinen talous on myös meillä kunnossa, ei sitä kannata eikä saa kritisoida.

Jäähän Suomen taakse kaikista EU-maista sentään Kypros - ellei sitten ole ajanut jo Suomen ohi.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ja onhan se Antt Rinne oikein hyvä ja sopiva puheenjohtaja demareille. Hänhän voitti äänestyksessä selvin numeroin itsensä Jutta Urpilaisen!

Anonyymi kirjoitti...

Eniten ääniä saanut nainen, Essayah jätettiin rannalle. Ihmettelen, ettei naisasiaa yksisilmäisesti ajavat ole nostaneet tuota esille, kun politiikan huipulta pudotetaan jatkuvasti naisia. Saa nähdä keksiikö joku mediatalo vielä tuoda tuota näkökulmaa esille, kun pahin uutisruuhka saadaan purettua.

Taitaa Räsänen jo pedata Essayahille paikkaansa ja eiköhän siinä olisikin kova ammattilainen, jonka voisi valita näiden sekoomuksen ehdokkaiden ohi pääministeriksi. Ainakin Stubbin suomalaiset jo ilmaisimme hyvin selväsanaisesti haluavamme lähettää niin kauas kuin äänestämällä kykenemme, eihän sellaista voi sivuuttaa yhden puolueen päätöselimissä. Valtiovarainministerin paikka olisi sekin osuva, jos Rinne haluaisikin sisäministeriksi. Ainakin TV:n keskustelujen perusteella Essayah toisi sille pallille sellaista osaamista, jota siinä ei ole vuosiin nähty.

Ja politiikkaahan se jääkiekkokin on. Putin on taitava vetämään median naruista ja heti pääsee myönteisessä valossa koko Suomen medioihin, kun käy kättelemässä Erkkaa hopean jälkeen onnistumisesta, jota täälläkään ei osattu varsinkaan Sveitsin ottelua jännittäessä odottaa. Kyllä se kättely aika paljon Ukrainaa antaa anteeksi. Siellähän ajetaan vain kansan tahtoa, jota nyt kotimaassakaan ei toteuteta, kun naisia jätetään euroopasta miehekkäästi kotihellojen ääreen.

Anonyymi kirjoitti...

Antti Rinteen eroa vaaditaan jo joidenkin yhtä paksumahaisten miesdemarien piirissä. Jos ko. pj ei vetoa edes heihin, niin keneen sitten??

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei muuta avuksi kuin Paperiliiton entinen pj. Jouko Ahonen vaan demareiden puh.johtajaksi. Johan lähtisivät demareiden gallupkannatuskäyrät heti sojottamaan kivasti ja eroottisesti ylöspäin n. 45 asteen kulmassa, meinaan!

Anonyymi kirjoitti...

Hesarissa oli tänään valituista euroedustajista nelikenttä akseleilla oikeisto-vasemmisto ja konservatiivi-liberaali. Kummalliselta vaikutti. Mitä enää halutaan oikeistolla tarkoittaa? Onko oikeistolla enää mitään yhteyttä isänmaallisuuteen? Onko veroparatiisien suosiminen nykyoikeistolaisuuden tuntomerkki?

Erikoistutkija Nyyssönen kirjoitti...

Suomen kansa rankaisi "Isä" Mitroa siitä, ettei hän ole ollut viime pääsiäisinä TV:ssä kertomassa viini- ja "schnapsi" -mieltymyksistään. Isä joutuu jättämään Brysselin suun- ja silmänruoat. Epistä, siis epäreilua!

Muuten, KKKO joutui tänään jälleen kerran ohjaamaan ala-asteita tapaturmakorvausasiassa. Muutoksenhakulautakunnan kuusi viisasta olivat yksimielisesti evänneet korvauksen, samoin VakO:n viisi vielä viisaampaa.- Ei ole tainnut viesti mennä perille vieläkään.

Anonyymi kirjoitti...

Antti Rinne tekisi nyt fiksusti jos kylmän rauhallisesti hajottaisi hallituksen. Edessä olisi uudet vaalit ja demarit voisivat hyvinkin saada uutta nostetta kannatukselleen. Rinnehän nähtäisiin jonkinasteisena antisankarina, ja se näkyisi varmaan vaalituloksessakin. Muuten on vaarana, ja itseasiassa hyvinkin todennäköistä, että demarien kannatus vaan laskee laskemistaan, ja oppositio kutsuu. Demarit hoi, ihan oikeesti!

Anonyymi kirjoitti...

JV alkaa vaikuttamaan kohteliaalta konsensusmieheltä, kun on käynyt katsomassa Aurejärven blogia - huh huh.

Strix Senex kirjoitti...

Jos vaaliväittelyt olivat sisällöltään köyhää pakkopullaa ja pölinää, samaa on ollut pääosin myös tulosten arviointi. Yhdet tahot ovat keskittyneet selittämään menestyneensä, jopa suorastaan voittaneensa. Toiset taas ovat paneutuneet kauhistelemaan niiden kauheiden EU-vastaisten ja -kriittisten populistien menestymistä tai vaihtoehtoisesti selittämään niiden menestyneen heikommin kuin pelättiin.

Onneksi silmiin sattui pari kannanottoa, joissa oli jopa vedetty johtopäätöksiäkin.

Hollande sanoi haastattelussa, että EU:sta on tullut liian monimutkainen. Euroopan pitää olla yksinkertainen, selkeä ja tehokas siellä, missä sitä tarvitaan. EU:n pitää vetäytyä sieltä, missä sitä ei tarvita.

Angela Merkel puolestaan korosti talouskasvun merkitystä. Hänen mielestään kilpailukyvyn parantamiseen sekä kasvun ja työpaikkojen luomiseen keskittyminen on paras vastaus ihmisille, jotka äänestivät tavalla, jota ei välttämättä olisi toivottu.

Hollande ja Merkel näyttävät vetäneen vaalituloksesta oikeat johtopäätökset. Johtaako tämä oikeansuuntaisiin käytännön toimiin, vai onko kyse pelkästä retoriikasta, on sitten oma lukunsa. Ehkä tässä voi kuitenkin elätellä pientä optimismia, kun suuret EU maat Saksa, Ranska ja Britannia ovat kaikki esittäneet samansuuntaisia näkemyksiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eivät nämä Hollande ja Merkel ole todellakaan mitään ruudinkeksijöitä tai EU:n "pelastajia"!

Kaikki edokkaat pölisivät - myös Suomessa ja jopa Antti Rinnekin moneen kertaan - jo ennen vaaleja ja vaalilupauksissaan talouskasvun merkityksestä ja työlllisyydesta huolehtimisesta!

Ei siis kerrassaan mitään uutta tällä rintamalla.

Kukaan ei kertonut tai kerro vieläkään konkreettisesti, miten nuo ihmetemput tehdään, eivätkä sitä tehneet myöskään Hollande tai Merkel.

Anonyymi kirjoitti...

Miten Se temppu tehdään. Se on Se eurosta luopuminen. Sitä juuri ei saa kertoa.

Anonyymi kirjoitti...

Eurosta ei luovuta. Kuka Suomen mepeistä esimerkiksi olisi edes puhunut euorosta luopumisesta? Ei ainakaan Halla-aho, joka puhuu vain maahanmuutosta, jota Suomessa tuskin edes on.

Hesaboy kirjoitti...

Halla-aho= oha-allaH, slaavilaisten kielten tohtori, asuu Hesan eliittialueella Juhani Ahon tiellä Eirassa.

Anonyymi kirjoitti...

Persuilta jäi jytky saamatta, mutta kuitenkin kannatuksen kasvu parempaa kuin kokkareiden, joiden kannatus valahti nilkkoihin vuoteen 2009 verraten.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi oli tosiaan heikko joukkue. Loppuvaiheessa alkoi se yhtenäinen sävelkin löytyä, kun jalosmainen siilipuolustus ei enää ollutkaan *se* juttu. Täytyy silti kyllä sanoa, että jos eivät loppuottelun tuomarit saaneet tekosistaan venäläistä rahaa, he olivat tosiaan täysin sokeita ja taitamattomia. Venäjä oli parempi, mutta maalit ratkaisevat ja tuomarit kyllä pelasivat ne paikat Venäjälle.

Anonyymi kirjoitti...

"Miten Se temppu tehdään. Se on Se eurosta luopuminen. Sitä juuri ei saa kertoa."
Yllättäen ja yksipuolisesti. Muuten se ei toimi. Hallittu alasajo ei onnistu, koska siinä on niin monen arvovalta kiinni, että he joko vesittävät koko jutun tai tekevät sen erittäin kalliiksi.
Minulle on toistaiseksi periaatteessa aivan sama erotaanko, mutta onhan se aika epädemokraattista, että omasta valuutasta luovuttiin lupaamalla erillistä äänestystä, jota ei sitten tullut, koska sopimukset oli jo kirjoitettu niin, että EU:n myötä mennään euroon. Ja tosiaan eri tilanteiden erosuunnitelmat olisi silti hyvä olla kassakaapissa valmiina välittömästi ja täysin toteutuskelpoisina - ihan vain akuutin tarpeen varalta.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä on priimaa tarjolla, kun melkein jokaisella nykyisellä mepillä on ministeri taustaa... on mistä valita komissaariuksen (huippu)korkeisiin virkoihin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

On tietenkin typerää olettaa, että kaikki mepeiksi(kään) valitut ministerit ja ex-ministerit olisivat "priima-laatua"!

Jos ovat tai olisivat olleet, niin eihän Suomen talous, ylivelkaantuminen ja työllisyys toki oli nykyisessä eli umpisurkeassa jamassa!

Tavikset eli kansalaiset äänestävät useimmiten väärin, koska vain tunnetut nimet "vetävät", eivät äänestäjät ehdokkaiden ansioista ja varjopuolista ole tietoisia tai vakka olisivatkin, niistä mitään välitä.

Viime kerralla 70 000 sinisilmäistä äänesti Mitrio Revon parlamenttiin vain siksi, että hän on "Isä-Mitro". Siis tyyliin "Isä meidän, joka olet EU:ssa" jne.

Pohjois-Suomi äänesti Kyllöstä ja Väyrystä, rkp:läiset taas ex-taistolaisaktivisti Torvaldsia. Ikään kuin Kyllönen tai Väyrynen saisivat EU:ssa jotakin aikaiseksi pohjoissuomalaisten hyväksi .

Hesaboy kirjoitti...

Rkp-läiset älyävät rahan päälle joten säästivät kirjemaksuissa koska pystyivät käyttämään samoja esipainettuja osoitekuoria joita Nils Torvalds oli hankkinut taistolaisaikoinaan, rkp:n toimisto on näet samassa Koiton talossa Simon-ja Yrjönkadun kulmassa kuin missä taistolaiset pitävät majaansa. Kaikki vaan eivät ymmärrä aatteiden elitististä yhteyttä.