1. Hohhoijaa, vieläkö tätä kiistaa jaksetaan yhä vain jauhaa! Tällainen ajaus tuli minulle päällimmäisenä mieleen, kun näin ja kuulin eilen, miten Yle Uutiset ja jotkut muutkin tiedotusvälineet uutisoivat tapauksesta, jossa yksityinen parkkiyhtiö voitti sitä vastaan valvontamaksun määräämisestä nostetun oikeusjutun korkeimmassa oikeudessa (KKO).
2. Mainittu asia on ollut nimittäin täysin selvä jo sitä siitä lähtien, kun korkein oikeus vuonna 2010 ratkaisi samanlaisen kiistan yksityistä pysäköinninvalvontaa harjoittavan yhtiön eduksi (KKO 2010:23). Ko. tapauksessa valvontamaksun saanut henkilö haki vielä, eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanoton innoittamana, kyseisen ennnakkopäätöksen purkua, mutta korkeimman oikeuden kanta ja päätös oli selkeä ja hyvin perusteltu: lainmukaista ratkaisua ei ole syytä purkaa (KKO 2011:43).
3. Olen selostanut edellä mainittuja KKO:n ratkaisuja sekä mielestäni virheellistä perustuslakivaliokunnan lausuntoa, jossa KKO:n vuonna 2010 antaman ennakkopäätöksen jälkeen katsottiin, että yksityisessä pysäköinninvalvonnassa olisi kysymys julkisen vallan käytöstä ja vieläpä sellaisen vallan merkittävästä käytöstä.
4. Perustuslakivaliokunta kuuli asiantuntijoina useita valtiosääntö- ja hallinto-oikeuden oikeusoppineita, mutta vain yhtä sopimus- ja siviilioikeuden asiantuntijaa, joten ei ollut ihme, että valiokunnan kanta meni mainitussa ydinkysymyksessä (julkisen vallan käyttöä vai yksityisoikeudellista sopimusoikeutta) mönkään. Yksityinen pysäköinninvalvonta ja sen yhteydessä tapahtuva valvontamaksun määrääminen perustuvat luonnollisesti sopimusvapauteen ja yksityisoikeudelliseen sopimukseen eikä siinä rikota mitenkään tai missään olosuhteissa perustuslakia. Sopimukseen perustuvassa valvontamaksun määräämisessä ei ole kyse sakotusoikeudesta tai myöskään julkisen vallan käytöstä, ei merkittävästä tai edes vähäisestä.
5. En ryhdy tässä kertaamaan kaikkea sitä, mitä olen aikaisemmin pysäköinninvalvontaa käsittelevissä blogikirjoituksissani lausunut. Olen kirjoittanut, kuten blogin etusivullla olevasta tunnisteluettelosta ilmenee, yksityisestä pysäköinninvalvonnasta viiden vuoden aikana yhteensä 25 ja valvontamaksusta 17 kertaa; olkaa hyvä ja lukekaa sieltä. Tätä ennen olen kirjoittanut yksityisen pysäköinninvalvonnan suitsimiseksi kaavailluista lainsäädäntöhankkeista blogissa 787/17.10.2013 otsikolla "Perustuslakivaliokunta: Nykyisenlainen yksityinen pysäköinninvalvonta voi jatkua".
6. Mutta vaikka asia on KKO:n ennakkopäätöksen johdosta selvä, jotkut valvontamaksun saaneet ihmiset nostavat silloin tällöin käräjäoikeuksissa kanteita, joissa vaaditaan parkkiyhtiön määräämän valvontamaksun kumoamista. Näin tapahtui näyttävästi - koska Ylen toimittajat olivat tapauksesta jälleen kerran niin kovasti innoissaan - elokuussa 2012, jolloin helsinkiläinen mies nosti käräjäoikeudessa mainitunlaisen kanteen Q-Park Services Oy:tä vastaan.
7. Yle Uutiset hehkutti asian merkittävyyttä 28.8.2012 otsikolla "Merkittävä parkkisakkoikeudenkäynti alkoi Helsingin käräjäoikeudessa". Itse en kuitenkaan nähnyt selvässä ja jo etukäteen vailla menestymisen mahdollisuutta olevassa asiassa mitään merkittävää, kuten blogikirjoituksessa 28.8.2012 numero 630 otsikolla "Uusi parkkimaksuprosessi on turha" olen kertonut. Mainittu kirjoitus vaikuttaa vielä näin jälkikäteenkin luettuna aika kattavalta katsaukselta koko problematiikkaan.
8. Niinhän tuossa uudessa "merkittävässä" parkkisakkojutussa sitten kävi, kuten oli jo etukäteen helposti ennakoitavissa. Helsingin käräjäoikeus nimittäin hylkäsi autoilijan kanteen 10.9.2012 antamallaan tuomiolla. Käräjäoikeus ei lämmennyt kantajan näkemykselle, jonka mukaan yksityinen parkkiyhtiö käyttää valvontamaksun määrämisessä merkittävää julkista valtaa, jota perustuslain mukaan on oikeutettu vain viranomainen. Yle Uutisten porukka ei kuitenkaan halunnut käräjäoikeuden tuomiota niellä, minkä havaitsee Ylen kotisivuilla 10.9. 2012 olleesta uutisjutusta "Yksityinen parkkifirma voitti käräjillä". Yle Uutiset jaksoi edelleen hehkuttaa perustuslakivaliokunnan ja korkeimman oikeuden "tyystin erilaisia ja ristiriitaisia linjauksia" ja valaa uskoa siihen, että eduskuntaan tuolloin saatettu uusi hallituksen esitys pysäköinninvalvontaa koskevaksi laiksi (HE 79/2012 vp) vielä "kaiken muuttaa voi".
9. Käräjäoikeudessa juttunsa hävinnyt autoilija puolestaan jatkoi omaa sitkeää - tosin jo etukäteen tuhoon tuomittua oikeustaisteluaan - ja valitti jutussa hovioikeuteen. Korjaus: Autoilija ei valittanut hovioikeuteen, vaan haki suoraan KKO:lta lupaa ennakkopäätösvalituksen tekemiseen (OK 30 A luku). Eilen antamallaan päätöksellä korkein oikeus päätti olla myöntämättä lupaa ennakkopäätösvalitukseen. Käräjäoikeuden kanteen hylkäävä tuomio jäi siis voimaan.
10. Tämä oli - jällen kerran - kova isku myös Yle Uutisten väelle, joka joutui uutisoimaan kotisivullaan, että "Yksityinen parkkifirma voitti korkeimmassa oikeudessa". KKO:n päätös, jolla valituslupaa ei siis myönnetty, nousi yllättäen TV1:n kello 18:n uutisten ykkösuutiseksi. Siinä haastateltiin, paitsi Q-Park Oy:n toimitusjohtajaa, myös Yle Uutisten avustajakunnassa pysyväksi ja johtavaksi asiantuntijaksi jo monta vuotta sitten kohonnutta rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasta Itä-Suomen yliopistosta.
11. Professori Matti Tolvanen muistetaan ainakin lakimiespiireissä miehenä, joka on taistellut vuosikausia yksityisiä pysäköinfirmoja vastaan ja väittänyt niiden syyllistyneen valvontamaksujen määräämisessä jopa virkavallan anastamiseen. Valtakunnansyyttäjä on kuitenkin tyrmännyt Tolvasen mainitun väitteen. Oikeustaistelun kiivaimmissa vaiheissa Matti Tolvanen on pari kertaa suorastaan yllyttänyt valvontamaksuja saaneita ihmisiä jättämään maksut maksamatta. "Minä en ainakaan maksaisi", tokaisi Tolvanen. Tämä lausahdus tullee jäämään oikeushistorian lehdille.
12. Mutta eilen Matti Tolvasella oli, vihdoin ja viimein, jo toinen ääni kellossaan, sillä hän näytti osoittavan jopa oikeustaistelun luovuttamisen merkkejä. Yle Uutisille antamassaan haastattelussa professori nimittäin pettyneen oloisesti totesi, että yksityiset pysäköinninvalvontamaksut on "ilmeisesti" pakko maksaa. Tolvanen ei enää uhonnut, että "minä en ainakaan maksaisi", vaan sanoi, että hän ei lähtisi riitauttamaan maksuja, koska käräjäoikeudessa tulisi todennäköisesti tappio. (Niin, ja tappiokierre jatkuisi myös ylemmissä oikeusasteissa). Ainakin tilanteissa, missä kiistatta ajoneuvon omistaja tai haltija on pysäköinyt kulkupelinsä, autolija joutuu kyllä maksamaan, toteaa Matti Tolvanen.
13. Eduskunnassa on maannut jo kaksi vuotta hallituksen esitys pysäköinninvalvonnassa avustamista koskevaksi lainsäädännöksi (HE 79/2012 vp). Jos se olisi toteutunut tai toteutuisi, mitä ei kuitenkaan tule tapahtumaan, niin yksityisiltä parkkiyhtiöltä olisi samalla viety oikeus määrätä sopimukseen perustuvia valvontamaksuja. Yhtiöistä olisi tehty kylmästi poliisin ja kunnallisten pysäköinninvalvojien avustajia, joilla olisi ollut ainoastaan mahdollisuus kertoa eli tavallaan ilmiantaa viranomaisille yksityisillä alueilla tapahtuvia pysäköintivirheitä. Seuraamuksen määrääminen sanotusta virheestä olisi siirretty poliisille ja pysäköinninvalvojille ja maksut rikkeistä olisivat lakiesityksen mukaan kilahtaneet valtion tai kunnan kassaan.
14. Kerrassaan epäonnistunut lakiesitys, jolla olisi puututtu ikään kuin vaivihkaa ja jonkinlaisen sosialisoimisen tarkoituksessa omistusoikeuteen, sopimusvapauteen ja yksityisten maanomistajien perustuslaillisiin oikeuksiin. Hallituksen esityksessä on lähdetty virheellisesti siitä, että valvontamaksu olisi rangaistus tai rangaistuksenluonteinen maksu, jonka voisi myös yksityisillä alueilla määrätä vain viranomainen. Esityksen laatineet virkamiehet ja sen hyväksyneet oikeusministeri ja valtioneuvosto eivät ole ilmeisesti ymmärtäneet, ettei valvontamaksu ole sakko, pysäköintivirhemaksu tai muu rangaistuksenluonteinen maksu, vaan se perustuu konkludenttisesti syntyneeseen yksityisoikeudelliseen reaalisopimukseen, jollaisia tehdään muissakin asioissa massoittain joka päivä.
15. Jostakin syystä hallituksen epäonnistunutta esitystä 79/2012 vp halutaan pitää yhä keinotekoisesti hengissä makuuttamalla sitä edelleen lakivaliokunnassa. Perustuslakivaliokunnan siitä antaman lausunnon (PeVL 23/2013 vp) perusteella on selvää, että eduskunta ei voi hyväksyä esitystä, jolla yksityisiltä maanomistajilta tosiasiallisesti riistettäisiin heille kuuluva oikeus valvoa kiinteistöillään tapahtuvaa pysäköintiä ja sopia pysäköinnin ehdoista ja perittävästä korvauksesta. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaan tällaiseen sopimukseen voidaan edelleen sisällyttää myös rikkomuksesta aiheutuvia seuraamuksia. Näin ollen valvontamaksuja ei tarvitse myöskään jatkossa saattaa poliisin tai kunnallisen pysäköinninvalvojan vahvistettaviksi.
38 kommenttia:
Selvyyden vuoksi totean, että tämä nimenomainen juttu ei käynyt hovioikeuden arvioitavana, vaan sitä yritettiin saada KKO:n arvioitavaksi ns. hyppyvalituksella suoraan käräjiltä. KKO:lla kesti noin kaksi vuotta päätyä siihen ratkaisuun, että valituslupaa ei myönnetä. Jokainen voi ehkä siitä tykönään pohtia, onko asia heille ollut aivan yksiselitteinen.
Asianajaja Jussi Sarvikivi on ilmeisesti toiminut blogissa mainitun pysäköijän avustajana ko. jutussa.
Kiitän kommentista! Ihmettelinkin juttua kirjoittaessani, että missä vaiheessa juttu on käväissyt hovioikeudessa, kun siitä ei löytynyt minkäänlaista mainintaa edes juttua tarkasti seuranneen Yle Uutisten sivuilta!
Käräjäoikeuden ratkaisusta suoraan eli hovioikeusvaihe ohittaen tai sivuuttaen (puhutaan myös ohivalituksesta) KKO:een tehtävästä ns. hyppyvalituksesta (Sprungrevision) eli virallisesti ennakkopäätösvalituksesta säädetään OK 30 A luvussa.
KKO voi voi myöntää luvan ennakkopäätösvalitukseen vain, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.
Ennakkopäätösvalitus on mahdollista tehdä vain, jos muutoksenhakijan vastapuoli on antanut siihen suostumuksensa joko kirjallisesti tai suullisesti käräjäoikeudessa.
Luulisin, ettei tapauksen vaikeus lain soveltamisen kannalta ole ollut syy. jonka vuoksi KKO "pähkäili" kaksi vuotta luvan myöntämisasiaa. Mahdollisesti kyse on ollut siitä, että HE 79/2012 vp, josta blogijutussani mainitsin, on myös ollut eduskunnan käsiteltävänä juuri kaksi vuotta! KKO on halunnut ilmeisesti katsoa, johtaako HE lainmuutokseen. Ei ole eikä ilmeisesti tulekaan johtamaan.
Toisaalta on mahdollista, että eduskunnan lakivaliokunta puolestaan on "kytännyt", milloin KKO ratkaisee ko. hyppyvalituksen tai myöntääkö KKO luvan ennakkopäätösvalituksen tekemiseen.
Blogisti jättää taas täysin huomioimatta maanvuokralain 1 §:n ja 3 § 1 ja 3 momentin jotka säätävät asiasta ja miten maata pitää vuokrata. Kyllä tämä lain säännös koskee pysäköintiäkin.!!! Sehän on maanvuokraa pysäköintitarkoitukseen. Kyllä nämä blogistin laajentavat tulkinnat selvistä lakipykälistä siitä että sopimus syntyisi jonkun kyltin ohi ajamalla ovat täyttä puppua.
Valittaja olisi vain viitannut valituksessaan tähän maanvuokralain pykälään ja kiistänyt ko. pykälän perusteella koko kanteen. Kantaja ei ole maanvuokralaissa säädetyllä tavalla vuokrannut aluetta pysköintitarkoitukseen ja piste. Näin yksinkertainen asia tämä on.
Minä kyllä luulen, että jo monen vuoden ajan maanvuokrasta kommentiosastolla jankuttanut anonymi on vielä asiaakin yksinkertaisempi!
Kas kun hän ei vetoa, varmemmaksi vakuudeksi, myös Lex-Kallioon eli vuonna 1918 Kyösti Kallion aloitteesta säädettyyn maanlunastuslakiin, jolla maansa lunastamaan päässeet maanvuokraajat eli torpparit pystyivät hankkimaan itselleen lisämaita pientilojensa elinkelpoistamiseksi.
Tuo Anonyymin maanvuokrakiajatus on jo niin hulvaton, että huvitin itseäni vartin verran keksimällä tilanteita, johon tuollaista tulkintaa voisi soveltaa puolin tai toisin ja päästyäni tilanteeseen, jossa taksit etsivät tilaisuutta solmia kirjallisia maanvuokrasopimuksia voidakseen pysähtyä päästämään asiakkaansa laillisesti ulos päätin lopettaa.
Tässä parkkimaksuasiassa on saanut vuosien mittaan kyllä lukea monenlaisten "kyöstien" ideoita!
Maanvuokraperusteluista tulee mieleen, sanonta, että susi keksi mitä vaan saadakseen lampaan lihaa syödä.
Vähän samanlainen vitsi on, että monet jotka vastustavat kerjäämistä, kirjoittelevat itse omia kerjuukirjeitään pyytäessään veronalennusta milloin milläkin perusteella, jotta just heitä ei verotettaisi. Järkeen muka vetoavat ja taustalla luuraa usein ahneus.
Aiheen sivusta. Sähköpostiin tuli tällainen viesti tänään. Ehkä blogistilla ja osalla lukijoista olisi kerrottavaa. Toki mielellään luettaisiin juttuja täälläkin...
...vaikka korkeimman oikeuden peräseinään saakka! – Hovioikeuksia ja korkeinta oikeutta koskevan muistitiedon keruukilpailu jatkuu 31.3.2015 saakka
Tiedote. Julkaistu: 03.10.2014 klo 16:19 - Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
Muistitiedon keräämisen tarkoituksena on tallentaa erityisesti sitä tietoa, mitä vielä on jäljellä korkeimman oikeuden ja hovioikeuksien toiminnasta ennen suuria muutoksia, joiden myötä korkeimmasta oikeudesta tuli vuonna 1980 ennakkotapaustuomioistuin ja hovioikeuksissa siirryttiin vuonna 1998 suuressa osassa jutuista suulliseen menettelyyn.
Arvokasta on myös se muistitieto, jota on noiden uudistusten jälkeiseltä ajalta, esimerkiksi henkilökunnan suhtautumisesta uusiin menettelytapoihin. Samoin kahden uuden hovioikeuden perustamiseen 1970-luvun lopulla ja äskeiseen yhden hovioikeuden lakkauttamiseen liittynee monenlaisia muistoja. Virastokulttuuri ja monet muut asiat ovat myös viimeisten vuosikymmenten aikana muuttuneet.
Keruuseen toivotaan kertomuksia tositapauksista, kuvailuja tilanteista sekä muistoja persoonallisuuksista. Muistella voi työn vaikeita ja raskaita hetkiä, toisaalta työn tuottamaa iloa ja tyydytystä. Jokainen tarina on tärkeä ja yksittäinenkin muisto on arvokas muistitiedon kokonaisuudessa.
Esimerkkejä aihepiireistä muistelun tueksi:
• Korkein oikeus tai hovioikeus työpaikkana
• Työtilat ja -välineet
• Tehtävien hoito
• Työpäivä
• Yhteydet muuhun yhteiskuntaan
• Vuodenkierto ja juhlatilaisuudet
• Henkilöhistorioita
• Työuran ja työn merkitys
• Perimätieto
Keruukilpailun järjestävät korkein oikeus, hovioikeudet ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kansanrunousarkisto.
Tulokset julkistetaan toukokuussa 2015. Kolme parasta tekstiä tai äänitettä palkitaan, I palkinto 1000 euroa, II 800 euroa ja III 600 euroa. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja. Palkintolautakuntaan kuuluvat oikeusneuvos Kati Hidén, eläkkeellä oleva hovioikeuden presidentti Mikael Krogerus, arkistonjohtaja Lauri Harvilahti ja arkistotutkija Juha Nirkko.
Vastausohjeet: www.finlit.fi/HO_KKO_muistitieto.
Lisätietoja:
SKS:n kansanrunousarkisto, puhelin 0201 131 240, sähköposti keruu@finlit.fi sekä korkeimpaan oikeuteen ja hovioikeuksiin nimetyt keruukilpailun yhteyshenkilöt.
Mielenkiintoinen perinnekeruu todella käynnistety. Hyvä, että Jarkko Sipilä ilmoitti siitä meillekin. Virolaisen pitämään blogiinhan tuollaisia tietoja ei "erinäisistä syistä" yleensä lähetetä.
Tuo on jatko-osa teokselle "Oikeutta maalla ja kaupungissa - Tuomiokuntien ja raastuvanoikeuksien muistitietoa (toim. Mari Hatakka & Juha Nirkkko), mutta miksi oikeusministeriö ei ole projektissa enää mukana?
Parkkiyhtiön tulee yhä edelleen kyetä oikeudessa todistamaan, että epäilty autoa todellisuudessa ajoi. Lähtökohtaisesti kenenkään ei kannata myöntää ajaneensa autoa, ellei objektiivista näyttöä asiasta ole. Itse olen jo kaksi kertaa voittanut jutun tältä pohjalta KO:ssa. Suosittelen menettelyä muillekin.
Tuo anonymi "ajoin, mutta kiistin ajaneeni" osoittaa huonoa ja matalamielistä moraalia. Se, että hän suosittelee samaa menettelyä muillekin, osoittaa tolvasmaista vastuun pakoilua ja yllytyshalua tyyliin "minä en ainakaan maksa". Tyyppi on yksi lukuisista parkkiaktivisteista, oikeastaan parkkiterroristeista, jotka oikein ylvästelevät teollaan.
Hän osoittaa vielä suurempaa vastuunpakoilua ja huononompaa moraalia kuin tyyppi, josta kerrotiin viikko pari sitten annetussa KKO:n ennakkopäätöksessä. Siinä tyyppi oli kolaroinut parkkipaikalla toiseen autoon, mutta ei halunnut ilmoittaa virheestään auton omistajalle, jonka ajoneuvolle aiheutti varomattomuudellaan vaurioita.
Tyypin maininta siitä, että hän olisi jo kaksi kertaa "voittanut" pysäköintifirman häntä vastaan nostaman parkkikanteen käräjäoikeudessaa, tuskin pitää paikkansaansa. Jos tällaisia tapauksia olisi sattunut, niin totta kai tyyppi olisi ilmineerannut niistä Yle Uutisille, jonka toimittajat olisivat oitis kiirehtineet tekemään hänestä jutussaan "parkkisankarin".
Todistustaakka siitä, kuka autoa todellisuudessa ajoi, kuuluu sitä paitsi ajon kiistäneelle auton omistajalle, ei parkkiyhtiölle. Jos nimittäin käräjäoikeus on perillä todistustaakkanormeista.
Iljettävä tyyppi kertakaikkiaan!
Matin ja Pian vihkinyt pappi odottaa edelleen vihkipalkkiotaan
http://www.iltalehti.fi/viihde/2014100318718638_vi.shtml
Matti Pialle: Ei p***kele makseta sille, minä en ainakaan maksaisi!
Blogisti: ..."Jos nimittäin käräjäoikeus on perillä todistustaakkanormeista."
Tällainen jossittelu heittää pahan varjon käräjäoikeuksien päälle.
Kai nyt käräjäoikeudet ovat perillä todistustaakkanormeista. Se on sitten eri asia, jos ja kun käräjäoikeudet eivät aina välitä todistustaakkanormeista vaan tuomitsevat ihan niin kuin lystäävät omien ennakkoasenteidensa mukaan.
Kyllä ne tuomarit eivät ole aina perillä siitä, mitä todistustaakka kussakin konkreettisessa tilanteessa on sovellettava. Em. tilanne on yksi tällaisista tapauksista. Tuomareiden osaamistaso vaihtelee suuresti ja heikkoja tuomareita on yllättävän paljon..
Täytyy onnitella Jyrkiä ja KKO:ta tästä käsitejuridiikan riemuvoitosta. Itse olen alusta saakka (toimin Vantaan käräjäoikeuden puheenjohtajana pilottijutussa) edustanut sitä näkemystä, että toiminnan tosiasiallinen luonne ratkaisee eikä käytetty nimitys tai se kuka toimintaa harjoittaa. Pysäköintivirhemaksun eli "parkkisakon" määrääminen kuuluu kiistatta julkiselle vallalle myös yksityisellä alueella. Mutta KKO:n mukaan maanomistaja voi siis tehdä autoilijan kanssa "sopimuksen" siitä, että esim.pelastustielle ei saa pysäköidä ja joka tätä rikkoo, maksaa sopimussakkona "valvontamaksun". Se näyttää, tuntuu, tuoksuu ja maistuu pysäköintivirhemaksulta, muttei kuitenkaan ole sellainen, sillä eihän sitä peritä kunnalle eikä sitä voi ulosottaa ilman tuomiota!
Käsitejuridiikasta ei ole kysymys, vaan juuri tosiasioiden ja niiden "luonteen" tunnustamisesta.
Siis siitä, että valvontamaksun nimellä kulkevat maksut perustuvat - kiistatta - sopimukseen, joka syntyy ja tehdään, kuten jokainen järkevä autoilijan ja tuomarikin hyvin ymmärtää, silloin kun autoilija havaitsee pysäköintialueen edustalla olevan kyltin tai taulun ja lukee siinä mainitut pysäköintiehdot sekä pysäköi sen jälkeen ajoneuvonsa yksityiselle parkkialueelle.
Tämä oli KKO:n kanta ratkaisussa KKO 2010:23, jolla Hgin hovoikeuden ja Markku Rädyn edustaman käräjäoikeuden antama vastakkainen kanta ja tuomiot kumottiin. Sama kantaa ilmenee myös ratkaisusta KKO 2012:43 ja nyt tällä viikolla tehdystä ratkaisuista, jolla KKO ei antanut helsinkiläismiehelle lupaa ennakkopäätösvalituksen tekemiseen.
Paljon puhuttu julkinen valta eli poliisi ja kunnalliset pysäköinninvalvojat eivät ole olleet milloinkaan tippaakaan kiinnostuneita pysäköinninvalvonnasta esim. kerrostalojen pihamailla, kauppaliikkeiden edustoilla yms. yksityisillä alueilla. Sitten kun yksityiset maanomistajat alkoivat huolehtia itse ko. valvonnasta, tuo sama "valta" toruu maanomistajia ja lausuu, vasemmistoradikaalien oikeusoppineiden mielipiteeseen nojautuen ja sopimusoikeuteen perehtyneiden oikeusoppineiden vastakkaisen kannan täydellisesti sivuuttaen, että kamoon, ei siellä yksityisillä alueilla kukaan muukaan saa harjoittaa pysäköinninvalvontaa, se kuuluu julkiselle valalle, joka ei siis kuitenkaan halua valtaansa käyttää.
Perustuslakivaliokunta on 2013 lausunut, tosin pitkin hampain, tappionsa ja häviönsä KKO:n myöntäen ja sangen lyhyesti, ettei kaavailtu uusi lainsäädäntö estä nykyisten pysäkäköintifirmojen toiminnan jatkumista yksityisllä alueilla.
Perustuslaki suojaa omistusoikeutta ja sopimusvapauden periaatetta. Jos maaomistajilta riistettäisiin sopimukseen perustuva oikeus pysäköinnin valvontaan ja maksujen perintä sopimuksen rikkomistapauksissa, olisimme tekemisissä yhden sortin sosialisoinnin kanssa.
Nyt on pakko vielä jatkaa sen verran, että huomautan, että kyllä jo Vantaan käräjäoikeus hyväksyi sopimuksen syntymisen. Tämä ilmenee myös KKO:n (KKO 2010:23) selostuksesta. Sopimus ei kuitenkaan käräjäoikeuden mielestä ollut velvoittava eikä sen toteuttamiselle voitu antaa oikeussuojaa, "koska valvontamaksun asettaminen tosiasiassa oli täysin vastaavan seuraamuksen määräämistä kuin se pysäköintivirhemaksun määrääminen, joka oli säädetty tieliikennelaissa ja pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa julkisen vallan tehtäväksi". Nähdäkseni samanlainen tilanne syntyy, kun sovitaan ns. mustasta kauppahinnasta tai pelivelasta. Niitäkään ei saa tuomioistuimessa perityksi.
Kirjoitan anonyyminä, koska olen tuomari. En ole eläköitynyt, kuten entinen kollega Räty. Tässä asiassa on jäänyt häneltä, entiseltä syyttäjäkollegalta Tolvaselta ja monelta muultakin vieläkin huomaamatta se, mikä tässä maailmassa on siviilioikeutta. En minäkään syyttäjänä osannut sitä riittävästi. Tuomarina voin vahvistaa kliseen, että syyttäjät eivät ole siviilioikeuden osaajia. Olen itse joutunut alan vaihtamisen jälkeen tekemään paljon töitä tässä suhteessa.
Presidentti Koskelokin on joitakin vuosia sitten tuonut oikeassa yhteydessä esille, että tuomareidenkin siviili- ja velvoitetoikeuden osaamisessa on vähintäänkin kehitettävää (valitsin poliittiseen suostuttelukieleen kuuluvan sanomisen tavan). Se johti osaltaan siihen, että tuomareille on viime vuosina opetettu yliopistovoimin velvoiteoikeutta. Kiitos siitä, että sitä on järjestetty.
Mutta asiaan. Tolvanen on rikosoikeuden syyttäjätaustaisia miehiä, mutta hänkin voisi kerrata siviilioikeuden opintonsa, mihin on hyvä tilaisuus nyttemmin myös Joensuussa. Tolvasenkin tulisi lausuntoja antaessaan tunnistaa, mistä asiassa on kysymys ja tunnistaa, jos häneltä kysytään jotakin osaamisalueen ulkopuolelta.
Tuomarikin joutuu tekemään töitä tässä ongelman tunnistamisessa niin käräjä- kuin hovioikeudessakin. Aina ei osuta oikeaan sielläkään. Räty on vieläkin omaa mieltään ratkaistavasta kysymyksestä, mutta onneksi hän on eläkkeellä kommenttiaan kirjoittaessaan.
Blogisti ei ole vielä koskaan suostunut vastaamaan seuraavaan kysymykseen:
Miten sopimuksen syntymistä on arvioitava, jos autoilija nimenomaisesti ilmoittaa, ettei aio hyväksyä sopimusta, mutta parkkeeraa auton silti tällaiselle alueelle?
Jos autoilija jopa expressis verbis ilmoittaa hylkäävänsä maanomistajan tarjouksen, lienee asia sopimusoikeudellisesti harvinaisen selvä. Mitään sopimusta ei voi tietenkään syntyä. Tällöin maanomistajan olisi turvauduttava sopimuksen ulkoisiin vastuuperusteisiin.
Markkku Räty ei siis edelleenkään hyväksy KKO:n ratkaisussa 2010:23, samoin kuin ennakkopäätöksessä KKO 2012:43, omaksuttua yksimielistä kantaa, jonka mukaan yksityisessä parkkivalvonnassa ja valvontamaksussa ei ole kyse julkisen vallan käytöstä, vaan sopimuksen perustuvasta asiasta. Ko. sopimus on sitova. En voi mitään, jos selvää asiaa ei ymmärretä. "Ymmärrys hoi, äly älä jätä"!
Valpuri puolestaan ei ymmärrä, että jos autoilija parkkeeraa, vaikka itsekseen kiroillen ja/tai autonsa ikkunasta kovalla äänellä huutaen, että "en hyväksy sopimusta", hän tosiasiassa hyväksyy taulusta näkyville pannut pysäköintiehdot ja valvontamaksun määräämisen pysäköidessään autonsa ko. alueelle, jolloin sopimus syntyy. En voi tässäkään tapauksessa mitään ymmärryksen puuttumiselle. Kannattaisi kuitenkin harkita, voiko noin ymmärtämätön ihminen ylipäätään kuljettaa autoa liikenteessä.
Miten Valpuri luulet, että käy tilanteessa, jossa henkilö esimerkiksi kävelee Ikean itsepalvelukassan ohi maksamatta tuotteita kailottaen kovaan ääneen, etten hyväksy sopimusta kanssanne?
Anonyymi, joka maanvuokralain perusteella konstruoisi pysäköintisopimuksen, antaa eväät oman näkemyksensä kumoamiselle jo omassa kommentissaan.
Hänen peräänhuutamassaan lain 1 §:ssä jo todetaan, että lain säännöksiä on sovellettava sopimukseen, jossa määräsuuruista maksua vastaan, kiinteistö tai alue annetaan vuokralle.
Monissa paikoissa yksityisellä maalla tapahtuva pysäköinti on ilmaista. Ehdot voivat määrätä esim. pysäköinnin sallitusta maksimiajasta. Ehtojen vastaisesta toimimisesta seuraa valvotamaksu.
Blogisti kirjoitti: ”Hän osoittaa vielä suurempaa vastuunpakoilua ja huonompaa moraalia kuin tyyppi, josta kerrottiin viikko pari sitten annetussa KKO:n ennakkopäätöksessä. Siinä tyyppi oli kolaroinut parkkipaikalla toiseen autoon, mutta ei halunnut ilmoittaa virheestään auton omistajalle, jonka ajoneuvolle aiheutti varomattomuudellaan vaurioita”.
Laki ja moraali eivät aina kulje käsikädessä. Jos KKO on linjannut päätöksessään (2014:67), että itsekriminointisuoja oikeuttaa rikoksesta epäillyn vaikenemaan ja olemaan vastaamatta kysymyksiin eikä hänellä ole velvollisuutta pysyä totuudessa esitutkinnassa tai oikeudenkäynnissä, miksi vastustaa? Moraalihan on yksityisasia - tai on kunnes moraalinvartijat tarttuvat siihen.
KKO linjaa päätöksissään lainkäyttöä, ei moraalia. Mutta toisin kuin anonyymi väittää, moraali ei missään nimessä tai missään mielessä ole yksityisasia. Moraali on tapa säädellä yhteiselämistä ihmisyhteisössä, ei yksinäinen erakko tarvitse moraalia mihinkään.
Mitä JV tykkää KHO:n uusimmasta ne bis in idem -ratkaisusta viime viikolla? Onkohan koskaan aikaisemmin toisen korkeimman oikeuden laintulkintaa kritisoitu toisen korkeimman oikeuden toimesta.
"Tykkääminen" ei ratkaise, vaan ratkaisun perustelut. En ole lukenut tuota KHO:n ratkaisua, joka ei muuten liity nyt esillä olevaan asiaan eli yksityiseen pysäköinninvalvontaan.
Nyt hiukan vilkaisin KHO:n ko. ratkaisua, jossa KHO:n jäsenet näyttävät painottavan EIT:n viimeisintä ratkaisua, josta KKO:n pari viimeisintä ratkaisua KHO:n tulkinnan mukaan poikkeavat.
Aiemmmin KHO on sitä vastoin ainakin yhdessä merkittävässä asiassa eli ns. pakkohoitopäätöksessä puolestaan poikennut selvästi EIT:n linjasta. Olen kritisoinut KHO:n vm. päätöstä blogikirjoituksissani 635/15.9.2012 ja 701/17.2.2013.
"Kahden korkeimman oikeuden" ongelma ja ristiriitasten päätösten käytäntö poistuisi, jos tuomioistuinorganisaatio yhtenäistettäisiin, jolloin meillä ei olisi nykyistä kahta eri linjaa eli yleisiä tuomioistuimia ja hallintotuomioistuimia.
Sen verran täytyy vielä tuosta hyppyvalituksesta todeta, että en todennäköisesti enää koskaan tule suosittelemaan sitä päämiehelleni. Olen itse kolme kertaa koettanut saada juttua käsiteltäväksi KKO:ssa hyppyvalituksella ja joka kerta on tullut tyssi.
Kyse ei ainakaan omasta mielestäni ole ollut mistään toivottomista valituksista, vaan jutuista, joilla näkemykseni mukaan aidosti olisi voinut olla laajempaakin merkitystä - juuri se syy, miksi olen mm. kulujen välttämiseksi ja oikeudenkäynnin kestoa lyhentääkseni tällaista suosittanut. Tämän jutun osalta - kun perustuslakivaliokunta on yhtä mieltä ja KKO ainakin tulkinnallisesti toista - on perin erikoista, ettei se riitä valitusluvan perusteeksi. Mutta ehkä siksi toiminkin asianajopuolella enkä tuomarina. Olisin hyvin voinut tyytyä ratkaisuun, jossa valituslupa myönnetään ja valitus sen jälkeen hylätään, kunhan se olisi tehty hyvillä perusteilla. Ei tästä sen enempää.
Toisessa hoitamassani jutussa oli kyse itsekriminointisuojasta: poliisi tuli kolkuttelemaan päämieheni ovelle ja hän piti tuona aikana hallussaan muistaakseni kannabista/sen siemeniä. Hän luonnollisesti kieltäytyi avaamasta ovea, koska avaamalla oven poliisille hän suoraan saattaisi itsensä syytteen vaaraan. Syyte tuli paitsi huumausainerikoksesta, myös niskoittelusta. Jälkimmäinen syyte kiistettiin sillä perusteella, että päämiehelläni ei ollut mitään velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Käräjäoikeus sinänsä ymmärsi tämän näkökohdan, mutta sen sijaan että olisi hylännyt syytteen tältä osin, jätti siitä rangaistukseen tuomitsematta. Huumausainerikoksesta toki aivan oikein tuomittiin. Olisi ollut ihan mielenkiintoista tietää KKO:n kanta varmaan aika monta kansalaista mahdollisesti koskettavaan asiaan, mutta ei lupaa.
Toinen juttu koski hallinnollisen vapaudenriiston merkitystä syytteen tutkimisen kannalta. Päämieheni - tekoaikaan alaikäinen lapsi - oli kiireellisesti sijoitettu mm. rikosten tekemisen perusteella ja hänen liikkumisvapauttaan oli lastensuojelulain perusteella rajoitettu. Väitin, että tuo hallinnollinen menettely etenkin liikkumisrajoituksen osalta oli rinnastettavissa rikosasiaan, ja että syyte olisi tullut (osittain) jättää tutkimatta. Asiaa pohdittiin käräjäoikeuden tuomiossa pitkälti, mutta lopputulos oli se, että hallinnollinen vapaudenriisto otettiin huomioon rangaistusta alentavana seikkana eikä se estänyt syytteen tutkimista. KKO: ei lupaa, vaikka Suomessa lienee satoja - jollei tuhansia - alaikäisiä, joita sijoitetaan kotinsa ulkopuolelle rikosperusteisesti ja heille määrätään mm. liikkumisvapauden rajoituksia ja tämän jälkeen syytetään samoista asioista. Eikä kyse ole tässäkään siitä, että kenenkään pitäisi päästä "kuin koira veräjästä", vaan että (hallinnollistenkin) pakkokeinojen käyttöä pohdittaisiin siten, ettei kahdesti samasta asiasta rangaista.
Olen ollut - ja osittain edelleen olen - sitä mieltä, että KKO:n ratkaisut ovat nykyisin erinoimaisen hyvin perusteltuja, ja ne voi sen vuoksi hyväksyä, vaikka lopputuloksesta olisikin eri mieltä. Mutta se, että valituslupa tyssää koodisanoihin "ei lupaa", vaikka aika moni - ennen kaikkea ihan asiantunteva raati; esimerkiksi syytäjä toisella puolella, olisi sitä mieltä, että ehkä olisi syytä, on kyllä aika turhauttavaa.
Kuluja koetetaan vähentää, oikeudenkäyntejä lyhentää ja valitusoikeutta rajoittaa entisestään, koska ne kaikki maksavat aika paljon. Toivoisi, että hyppyvalitukseen suhtauduttaisiin sen vaatimalla vakavuudella siihen nähden, että valittaja ottaa riskin luopua aika isosta oikeusturvaelementistä turvautuessaan siihen. Kuten todettu, en itse sitä enää todennäköisesti tule suosittelemaan. Vastapuolten pyyntöihin voin varmaan hyvin suostua jatkossakin, koska tulos on aika selvä; käsittääkseni tähän mennessä yksi ennakkoratkaisu on annettu hyppyvalituksen perusteella - valituslupia ei liene paljoa enempää.
Yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva tapaus on ollut ollut jo kahdesti KKO:n ratkaistavana eli ratkaisuissa KKO 2010:23 ja KKO 2012:43. KKO on päätynyt samaan lopputulokseen kummassakin ratkaisussa. Jälkimmäinen ratkaisu on annettu sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta 2011 otti "omalaatuisensa" kannan asiassa.
Tähän nähden minusta ei ollut yllättävää tai tavatonta, että KKO ei ottanut enää uudelleen ja nyt jo kolmannen kerran vastaavanlaista tapausta tutkittavakseen, vaan epäsi pyydetyn ennakkopäätösluvan.
Kaikki asiantuntijat tykkäävät omasta "regiimistään" ja antavat sitä tukevia lausumia, eikä blogisti tietenkään tee tästä poikkeusta.
Tämä on asia, jota oikeusteoria voisi tutkia lisääkin, kuinka erilaiselta sama asia saattaa näyttää vaikkapa kilpailuvirastossa ja terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella.
KKO:n vitkuttelu asiassa on mielenkiintoista. Tämä valitusluparatkaisu olisi kyllä pitänyt perustella.
Itse asiasta olen kuitenkin samaa mieltä. Lähtökohtana on se, että omaa tonttia pitää voida puolustaa pysäköijiä vastaan.
Yksityiselle pysäköintialalle voisi antaa vaikka mahdollisuuden itsesääntelyyn ja katsoa, että syntyykö jonkinlaiset kohtuulliset pelisäännöt, joilla vältetään ylilyöntejä pysäköinnin valvonnassa. Ja pystyykö ala myös itse valvomaan niiden noudattamista. Jos se ei onnistu, sitten vähän lainsäätäjän apua jollain lyhyellä ja simppelillä erityislailla. Normienpoistotalkoiden henkeä kunnioittaen.
Regiimi on tässä yhteydessä outo ja epäsopiva termi.
Se, ettei KKO perustellut eikä perustele ennakkopäätösvalitusta koskevan luvan epäävää päätöstään, ei ole mikään yllätys, sillä eihän KKO perustele milloinkaan myöskään "tavallisen" valitusluvan hylkääviä päätöksiään.
Itse olen jo 20-30 vuotta edellyttänyt tai suorastaan "vaatinut", että KKO:n pitäisi perustella ainakin merkittävimmissä tapauksissa valitusluvan hylkääviä päätöksiään. Mutta "korjausliikettä" ei ole tapahtunut ja tuskin tulee jatkossakaan hevin tapahtumaan.
Yksityisen maanomistajat eivät valvonnallaan ja valvontamaksuillaan toki, kuten anonyymi kirjoittaa, yksinomaan "puolustele" omia tonttejaan "pysäköijä vastaan", vaan päin vaston tarjoavat ja antavat alueitaan pysäköintiä varten!
Pysäköijät saavat pysäköidä, mutta heidän tulee noudattaa, kuten myös kaduilla ja muilla julkisilla alueilla tapahtuvassa pysäköinnissä, niitä sopimusehtoja, joita he pysäköidessään sitoutuvat noudattamaan.
Näkyviin asetetut sopimusehdot muodostavat yhtenäisen pysäköintikäytännön eikä merkittäviä epäkohtia yksityisen pysäköinnin valvonnassa ole esintynyt. Valvontamaksut eivät ylitä kunnallistenpysäköintivirhemaksuja, vaan ovat usein niitä alhaisempia.
Eikös tuo toinen KKO:n päätös ole vain selittelyä siitä, ettei ensimmäistä päätöstä ole ihan pakko purkaa, koska se ei ole ollut ilmeisen lainvastainen, vaikka KKO myöntää, että se on ollut tulkinanvarainen laisäädännön puuttuessa. Uuden päätöksen olisi voinut tehdä. Toinen asia on voiko julkishallinto antaa sille lain perusteella kuuluvan sakotusoikeuden noin rahan ansaitsemismielessä pois itseltään. Saadun tiedon mukaan kunnallisen pysäköinninvalvonnan tuotto on noin nelinkertainen kustannuksiin verrattuna.
Uusi asia on kyllä tutkittu ja päätöskin eli ennakkopäätöksen hylkäävä ratkaisu annettu viime viikolla.
Kuten sanottu, asiasta on jo annettu kaksi ennakkopäätöstä, joten kolmatta ennakkopäätöstä ei ole nähty enää tarpeelliseksi tässä sinänsä täysin selvässä asiassa.
Tulkinnanvariasessa asiasakin voidaan toki täysin oikes ja perusteltu ratkaisu.
Valvontamaksusssa ei ole kyse mistään "sakotusoikeudesta", joten anonyymi on aivan hakoteillä asiassa.
Emeritustuomari MArkku Rädyn kommentit pysäköintiasiaan saa kauhunhien nousemaan pintaan!
Näin siksi, että juuri tuollaisella asian ymmärtämättömyydellä ja asenteellisuudella oikeusmurhia tapahtuu Suomessa monissa asioissa. En siis puhu vain pysäköinnistä.
Se että Helsingin hovioikeuskin perusteli asiaa yhtä surkeasti, oli sitten jo suomalaisen oikeusjärjestelmän häpeän hetki. Itselläni (koulutukseltani lakimies) oli sen tuomion luettuani sekä itkussa että naurussa pitelemistä yhtä aikaa. Hovioikeuden tuomion voi nimetä kaikkien aikojen munaukseksi!
No, KKO sentään oli tolkussaan ja ratkaisi itsestään selvän asian lopulta oikein, tosin sekin yllättäin äänesti siitä, oliko pysäköintiä koskeva kyltti tullut autoilijalle yllätyksenä??? Voi pyhä sylvi!
Mutta ei tästä enempää. Oikeusmurhien luonne on kuitenkin samanlaisen asenteellisuuden seurausta, vaikkapa vakuutusoikeudessa, jossa esim. vakava aivovamma muuttuukin masennukseksi.
Oikeusmurha on kyllä liian vahva ilmaisu ko. asiassa, jossa "viimeinen tuomio" eli KKO:n päätös esti virheellisen tuomion jäämisen voimaan.
Niin ja onneksi "muuan blogisti" otti asiaan oikean kannan hovioikeuden tuomion jälkeen ja ennen KKO:n ratkaisua. Emme tiedä, olisiko myös KKO "harhautunut"väärille jäljille, jollei blogijuttua olisi kirjoitettu.
Mutta eivät nämä epämääräiset yksityisoikeudelliset parkkiyhtiötkään osoita toiminnassaan yhtään sen korkeampaa moraalia.
Vai mitä sanotaan seuraavasta tapauksesta, joka sattui aivan hiljattain.
Kaveri pysäytti autonsa erään Helsingin Sörnäisissä sijaitsevan ravintoloita ja liikehuoneistoja täynnä olevan kiinteistön sisäpihalle purkaakseen autostaan kuormaa ravintolaansa. Pysähdys kesti noin kuusi (sic!) minuuttia. Sen muutaman minuutin aikana, jonka kaveri oli autonsa luota poissa, tuulilasiin oli ilmestynyt pysäköintivirhemaksu. Perusteena pysäköintikiellon rikkominen. Koko laajalla sisäpihalla ei ollut yhtäkään muuta autoa ja tapahtuma-aika oli sunnuntai aamupäivä.
Ilmeisesti sakottaja oli ollut jossain kulman takana kyttäämässä ja iskenyt sitten välittömästi tilaisuuden tullen hankkiakseen itselleen bobuspalkkioita.
Pysäköintivirhemaksujen tarkoitus ei voine olla tämä. Mutta tähän on tultu, kun julkiselle vallalle kuuluvia töitä on lähdetty ulkoistamaan mitä epämääräisimmille toimijoille.
Voihan kaverini tottakai valittaa yhtiölle, mutta todennäköisesti sekään ei johda yhtään mihinkään. Sama yhtiö, joka virhemaksun on määrännyt käsittelee valituksen.
Edellä mainittu anonyymi on erehtynyt. Sillä valvontamaksu ei ole mikään "sakko" eikä sopimusrikkomuksesta seuraa "sakotus", vaan valvontamaksun vaatiminen. Valvontamaksu ei ole myöskään pysäköintivirhemaksu. Yksityisellä alueella tapahtuvassa pysäköinnin valvonnassa ei ole kyse julkisen vallan käytöstä, joka kuuluisi vain viranomaiselle.
Sopimukseen perustuvassa valvonnassa ja valvontamaksun vaatimisessa silloin, kun sopimusta rikotaan, ei ole myöskään moralisesti mitään väärää.
Anonymit kommentoijat voivat täällä esitää tai yrittää kaikenlaisia "outoja" tapauksia, joista ei kutenkaan tiedetä, onko sellaisia koskaan todellisuudessa tapahtunut.
Anonyymin pasmat ovat nyt kyllä menneet pahasti sekaisin.
Yksityisen pysäköinninvalvonnan tarve lienee hyvin ilmeinen. Miksi siis ei toimittaisi kuten yksityisellä turvallisuuspuolella: kurssi ja poliisilta lupakortti, joka taskussa saa toimia luvan saaneen firman "parkkipirkkona"
Lähetä kommentti