1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 2.10.2014 Norjalle langettavan tuomion, joka koskee hovioikeutta vastaavan tuomioistuimen eli lagmannsrettin velvollisuutta perustella päätöstään, jolla valitus seulotaan varsinaisesta tutkinnasta (täystutkinnasta). EIT katsoi tapauksessa (Hansen v. Norway, application no. 15319/09) antamassaan ratkaisussa, että valittaja ei ollut saanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen EIS) 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, kun Borgartingin lagmannsrett (toimipaikka Oslo) ei ollut perustellut seulontaa (siling) koskevaa päätöstään asianmukaisella tavalla.
2. EIT:n ratkaisusta on laadittu tuomioistuimen verkkosivuilta löytyvä lehdistötiedote. EIT:n tuomio kokonaisuudessaan löytyy tästä.
3. Hroar Anton Hansenin Ekheim Invest AS -nimistä yhtiötä vastaan käräjäoikeudessa (tingrett) nostama vahvistuskanne koski parempaa oikeutta kiinteistöön, jonka yhtiö oli ostanut Hansenin entiseltä vaimolta. Hansen väitti, että hän oli omistanut puolet kiinteistöstä. Alioikeuskäsittelyn erityispiirteisiin kuului, että tingrett lyhensi alun perin kolmipäiväiseksi suunnitellun pääkäsittelyn viiteen tuntiin. Alioikeus hylkäsi Hansenin kanteen 21.1.2008 antamallaan tuomiolla.
4. Hansen valitti lagmannsrettiin ja vetosi valituksessaan pääkäsittelyn yllättävään lyhentämiseen, minkä vuoksi hän ei ollut voinut kuulustuttaa oikeudessa kaikkia todistajiaan tai esittää asiakirjanäyttöä omistusoikeudestaan. Lagmannsrett epäsi 12.6.2008 valitusasian pääsyn täystutkintaiseen käsittelyyn toteamalla päätöksessään lyhyesti, että oli selvää, ettei valituksella ollut mahdollisuutta menestyä.
5. Ihmisoikeustuomioistuin totesi ensiksi, ettei alioikeuskäsittely ollut loukannut Hansenin oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, vaikka pääkäsittelyn aikaa oli lyhennetty. Asiassa oli kuitenkin pidetty pääkäsittely, jossa kumpikin osapuoli oli ollut saapuvilla ja esittänyt selvitystä.
6. EIT:n mukaan tapauksessa oli kysymys siitä, oliko lagmannsrett laiminlyönyt perustella päätöstään, jolla se oli kieltäytynyt ottamasta Hansenin valitusta asiallisesti tutkittavakseen. EIT:n mukaan lagmannsrett oli vain toistanut siviiliprosessilain asianomaisen säännöksen sanamuotoa, kun se oli todennut olevan selvää, ettei valituksella ollut menestymisen mahdollisuutta. Tämän jälkeen Hansen teki vielä valituksen ylimmälle oikeudelle, mutta Høysterettin ankeutvalg -niminen jaosto ei 19.9.2008 myöntänyt hänelle muutoksenhakulupaa.
7. EIT totesi, että lagmannsrettin toimivalta ei rajoittunut ainoastaan lainsoveltamis- eli oikeuskysymysten tutkintaan, vaan tuomioistuimeen voitiin valittaa myös näytön eli tosiasiakysymysten osalta. Hansenin valituksessa oli kysymys lain soveltamisesta sekä alioikeuden käsittelyä koskevasta päätöksestä, jolla se oli lyhentänyt pääkäsittelyn keston kolmesta päivästä viiteen tuntiin. Hansenin valitus koski siten myös tosiseikkoja, joiden osalta hän ei valituksensa mukaan ollut saanut alioikeudessa tilaisuutta todistajien kuulemiseen ja kirjallisten todisteiden esittämiseen.
8. EIT lausui, ettei se voi tapauksesta ilmenevien olosuhteiden perusteella olla vakuuttunut siitä, että lagmannsrettin päätöksen 12.6.2008 perusteluja voitaisiin pitää riittävinä, kun otettiin huomioon lagmannsrettin laaja toimivaltaa sekä valittaja Hansenin intressit. EIT otti myös huomioon, että lagmannsrettin päätös ei ollut lopullinen, vaan siitä voitiin valittaa Norjan korkeimpaan oikeuteen (Høyesterett), jos mainitun tuomioistuimen valituskokoonpano (ankevalg) antoi siihen luvan. EIT:n mukaan lagmannsrettin niukat perustelut eivät antaneet Hansenille mahdollisuutta hyödyntää sanottua valitusoikeuttaan tehokkaalla tavalla.
9. Näissä olosuhteissa EIT katsoi, että koska lagmannrett ei siis ollut perustellut seulontapäätöstään asianmukaisella tavalla, Hansenin tapauksessa oli rikottu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan EIS 6 artiklan 1 kappaleen määräyksiä.
10. Ratkaisunsa loppupuolella EIT totesi, että Norjassa on vuonna 2010 muutettu lakia siten, että lagmannsrettin tulee perustella seulontaa koskeva päätöksensä. Lainmuutoksen johdosta myös lagmannsrettin käytäntö on muuttunut. Tämä ei kuitenkaan estänyt EIT:ta ottamasta kantaa aiemmin voimassa olleen lain aikana annetun seulontapäätöksen puutteellisiin perusteluihin.
11. Kuten EIT:n perusteluista ilmenee, Norjan lainsäädännön ja oikeuskäytännön muutokset perustuvat YK:n ihmisoikeuskomitean Abushanif -tapauksessa (rikosjuttu) Norjalle vuonna 2008 antamaan langettavaan ratkaisuun. Ihmisoikeuskomitea katsoi Norjan rikkoneen KP-sopimuksen oikeudenmukaisen oikeudenkäyntiä koskevia velvoitteita, kun lagmannsrett ei ollut perustellut päätöstään olla ottamatta A:n tekemää valitusta enempään tutkintaan, vaan oli vain todennut lain sanamuotoa siteeraten olevan selvää, ettei valitus voi menestyä ("klart at anken ikke ville føre frem"). Tämän jälkeen Høyesterett katsoi kolmessa vuonna 2009 vahvennetussa kokoonpanossa antamassaan ratkaisussa, että lagmannsrettenin perustelemattomat seulontapäätökset rikkoivat KP-sopimuksen 14 artiklan 5 kohtaa, jossa taataan jokaiselle rikoksesta tuomitulle oikeus muutoksenhakuun. Ks. näistä ratkaisuista myös Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 166.
12. EIT:n ratkaisu annettiin äänestyksen (6-1) jälkeen. Huomionarvoista on, että eriävän mielipiteen tuomioon jätti nimenomaan norjalainen tuomari Erik Møse, joka on toiminut EIT:ssa vuodesta 2013. Aikaisemmin Møse on ollut lyhyen aikaa Høysterettenin jäsenenä ja sitä ennen lagmannsrettin tuomari ja - yllätys yllätys - juuri Borgartingin lagmannsrettenissä. Tämä on mielenkiintoista, sillä EIT:n ko. ratkaisu koski nimenomaan kyseisen tuomioistuimen siling-päätöstä.
13. Voisiko EIT:n ratkaisulla olla vaikutusta suomalaisten hovioikeuksien jatkokäsittelylupa- asioissa tekemien päätösten perustelemiseen? Suomen lainsäädäntöön kopioitiin vuonna 2003 nimenomaan Norjan siling -menettelyä vastaava seulontamenettely. Hovioikeudet eivät, kun laki ei niitä siihen nimenomaan velvoittanut, perustelleet asiallisesti päätöksiään, jolla valitus seulottiin varsinaisesta jatkokäsittelyssä, vaan päätöksissä siteerattiin ainoastaan laissa olevia yleisiä sanontoja (fraaseja), joilla valitus saatiin seuloa. Olen kritisoinut mainittua käytäntöä ja yleensä koko seulontamenettelyä monissa kirjoituksissani, esimerkiksi Defensor Legis -lehdessä vuuonna 2003.
14. Seulontamenettely jäi, kuten odottaa saattoi, varsin lyhytaikaiseksi, sillä se korvattiin jo vuonna 2010 lakiin (OK 25 a luku) otetuilla jatkokäsittelylupaa koskevilla säännöksillä. Mutta perustelemiskäytäntö ei muuttunut, sillä hovioikeudet eivät perustele myöskään päätöstä, jolla jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Tällaisesta päätöksestä on käytävä OK 25 a luvun 17 §:n 1 momenin mukaan ilmi ainoastaan kolme muutenkin itsestään selvää asiaa, eli se 1) että kaikki mainitun luvun 11 §:ssä säädetyt perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle on tutkittu; 2) jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty; ja 3) että käräjäoikeuden päätös jää pysyväksi.
15. Laissa ei siis otettu mainintaa lupahakemuksen hylkäävän päätöksen perustelemisesta. Lain esitöissä mainitaan, että hovioikeus voi perustella lupaa koskevan kielteisen päätöksen laajemmin kuin OK 25 a:17.1:ssa sanotaan (HE 105/2009 vp s. 65); sama kanta ilmenee KKO:n ratkaisusta 2013:14, kohta 12. Mainitussa momentissa luetelluissa kohdissa ei tosin ole kysymys päätöksen varsinaisista perusteluista. Kun laissa ei ole nimenomaista perustelujen ilmoittamiseen velvoittavaa säännöstä, eivät hovioikeudet vaivaudu - tietenkään - ilmoittamaan perusteluja silloin, kun lupaa ei myönnetä. Mikään instanssi tai viranomainen ei ole tähän epäkohtaan puuttunut, ei korkein oikeus, oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.
16. Hovioikeuksien perustelut, jos sellaisista ylipäätään voidaan puhua, käsittävät joka tapauksessa yksinomaan OK 25 a luvun ao. lainkohtia täydellisesti mukailevat fraasi- tai fasadiperustelut. Hovioikeus mainitsee aluksi, miksi valittaja tarvitsee luvan, eli esimerkksi sen, ettei valittajana olevaa rikosasian syytettyä ole tuomittu käräjäoikeudessa neljää kuukautta ankarampaan vankeusrangaistukseen. Tämän jälkeen ilmoitetaan, jälleen tarkasti lain sanamuotoa käyttäen, että jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteet on tutkittu. "Hyväksi" lopuksi päätöksessä yksilöidään OK 25 a:11:ssä mainitut luvan myöntämisperusteet tai oikeastaan se, ettei lupaa ole millään ko. lainkohdassa mainitulla perusteella syytä myöntää.
17. Hovioikeus kirjoittaa esimerkiksi, että "ei ole ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta". Tämä ei kuitenkaan riittä valittajalle, sillä hän haluaisi tietää, mitkä ovat hoviokeuden konkreettiset perustelut eli miksi hovioikeus on katsonut, että sanottua epäilyn aihetta ei ole ilmennyt ja miksi valituksessa esiteyt perusteet ja todisteet eivät riitä asian saattamiseen täystutkintaan. Näitä syitä hovioikeuden tuomarit eivät kuitenkaan millään halua valittajalle ilmoittaa. Valittaja saa ko.salailusta käsityksen, että hovioikeus ei ole halunnut noteerata lainkaan hänen esittämiään seikkoja, todisteita tai juridisia näkökohtia. Hovioikeus ei välitä perustella ratkaisuaan konkreettisillä syillä, vaikka valituksessa on asianmukaisesti perustelleen katsottu, että käräjäoikeuden ratkaisu ei ole ainoastaan epäilyttävä, vaan selvästi virheellinen ja lainvastainen. Valittaja siis perustelee valitustaan, mutta hovioikeus ei perustele päätöstään. Tämä on kyllä perin outoa "vuoropuhelua".
18. Olen kritisoinut sanotunlaista käytäntöä ja puutteellista lainsäädäntöä monta kertaa. Ks. esimerkiksi blogikirjoituksia 554/8.3.2012, kohdat 11-13, ja 735/29.5.2013, kohdat 3 ja 11. Hovioikeuksien omaksumaa salailuun perustuvaa käytäntöä tulisi muuttaa niin, että jatkokäsittelyluvan epäävät päätökset perusteltaisiin asianmukaisella tavalla eikä vain tyydyttäisi toistamaan, millä perusteella lupa olisi voitu, jos olisi haluttu, myöntää. Toisin kuin Norjan Høysterett, Suomen korkein oikeus ei ole ollut kehnosta asiantilasta millänsäkään. Jatkokäsitteluvan myöntämistä koskevissa ennakkopäätöksissään, niitä on annettu kahden viimeisen vuoden aikana jo lähes parikymmentä, korkein oikeus kyllä perusteelee seikkaperäisesti, miksi hovioikeuden olisi tullut myöntää lupa. Sen sijaan KKO ei puutu sanallakaan hovioikeuksien omituiseen käytäntöön jättää luvan epäämispäätökset tyystin perustelematta.
19. Ne samat näkökohdat, joiden EIT on katsonut tapauksessa Hansen v. Norja vaativan lagmannsrettenin siling-päätöksen perustelemista, pätevät luonnollisesti myös suomalaisen hovioikeuden päätökseen, jolla jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Lagmannsrettenin tavoin myös hovioikeuden toimivaltaan kuuluu tutkia, ei vain käräjäoikeuden ratkaisuihin liittyviä oikeuskysymyksiä, vaan myös näyttö- ja tosiasiakysymyksiä, joiden osalta hovioikeuteen saadaan valittaa. Hovioikeuden olemattomissa perusteluissa valittajalle ei kerrota, miksi hänen valituksensa on seulottu ja miksi sitä ei ole haluttu ottaa tutkittavaksi hovioikeuden varsinaisessa käsittelyssä. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että useat hovioikeudelta hylkäävän lupapäätöksen saaneet valittajat haluavat valittaa päätöksestä edelleen korkeimpaan oikeuteen. Siihen heille ei kuitenkaan tarjoudu kunnollista mahdollisuutta, koska hovioikeus ei ole kertonut, mitkä ovat ne konkreettiset ja tosiasialliset syyt. joilla lupahakemus on hylätty.
20. Korkein oikeus myöntää vuosittain lähes kymmenkunta valituslupaa hovioikeuden jatkokäsittelylupaa koskevissa asioissa. Mutta tämä on vain jäävuoren huippu eli vain osa niistä kaikista valituslupahakemuksista, joita jatkokäsittelyluvan hylkäämistä koskevista hovioikeuden päätöksistä KKO:lle tehdään. Tilastokeskuksen, oikeusministeriön, hovioikeuksien tai korkeimman oikeuden julkisuuteen saatetuissa tilastoissa taikka edes jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa (esim. OM:n mietintöjä ja lausuntoja 10 /2014) ei kerrota, kuinka paljon mainittuja valituslupahakemuksia korkeimmalle oikeudelle vuosittain tehdään.
21. Vuonna 2012 jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin kuului 36 % kaikista hovioikeuksissa ratkaisuista asioista eli noin 3 700 valitusasiaa. Niistä lupa myönnettiin noin 1 800 asiassa (49 %) ja lupa taas evättiin noin 1 600 järjestelmän soveltamisalaan kuuluvassa asiassa (43 %).
22. Sain korkeimman oikeuden viestintäpäälliköltä tietoja jatkokäsittelylupa-asioita koskevien valituslupahakemusten määristä. Tilastoluvut ovat siis korkeimman oikeuden tiedossa ja tarkassa seurannassa, vaikkei niitä ole haluttu julkistaa. Vuonna 2012 KKO:een tuli sanottuja asioita 198, vuonna 2013 yhteensä 227 kpl ja vuonna 2014 10.9. mennessä 213 kpl. Vaikuttaa siltä, että ko. valituslupahakemusten määrä tulee tämän vuoden loppuun mennessä ylittämään 300 kappaleen rajan. Näiden lupahakemusten joukossa on luultavasti runsaasti sellaisia asioita, joissa hakijat eivät tiedä tai heillä kenties ei ole edes aavistusta siitä, millä konkreettisilla perusteilla hovioikeus on hylännyt heidän jatkokäsitelylupahakemuksensa.
23. Oikeusministeriön työryhmä on viime helmikuussa jättämässään mietinnössä ehdottanut jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan merkittävää lajentamista (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 10/2014). Ehdotuksen mukaan järjestelmää sovellettaisiin jatkossa yleisesti kaikissa riita- ja hakemusasioissa. Rikosasioissa vastaaja tarvitsisi jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta. Kun sanottu raja on nykyisin neljässä kuukaudessa, merkitsi ehdotus toteutuessaan lupajärjestelmän todella huomattavaa kiristämistä. On selvää, että valittajien oikeusturva tulee entisestään huononemaan.
24. Ministeriön työryhmä ei ehdota lupapäätösten perustelemista. Mietinnössä ei ole edes pohdittu mainittua kysymystä. Mietinnön johdosta on pyydetty lausuntoja, joita on annettu oikeusminsteriölle yhteensä 34. Parissa kolmessa lausunnossa on mainittu kysymys jatkokäsittelylupapäätöksen perustelemisesta, mutta vain sivulauseessa ja ikään kuin ohimennen. Tällaisilla vienoilla toteamuksilla ei ole käytännössä minkäänlaista merkitystä, vaan ne sivuutetaan jatkovalmistelussa tyystin. Lausunnonantajien olisi tullut painottaa päätösten perustelemisen merkitystä selvin sanoin ja nostaa kunnon debatti siitä, ettei hakemuksen hylkääviä päätöksiä perustella nykyisin asiallisesti mitenkään.
25. Jos OM:n työryhmän mietintö toteutuu, on selvää, että korkeimmalle oikeudelle tehtävien valituslupahakemusten määrä jatkokäsittelylupa-asioissa kasvaa tuntuvasti. Todennäköistä on, että ko. valituslupahakemusten vuotuinen määrä nousee nykyisestä 300 hakemuksesta noin 500 hakemukseen.
26. Nyt olisi korkea aika vaatia, että hovioikeudet ryhtyisivät perustelemaan päätöksiä, joilla jatkokäsittelylupahakemus hylätään. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan jokaisen oikeus saada tuomioistuimelta perusteltu päätös on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen perusedellytyksiä. EIT:n Hansen -tapauksessa Norjalle antama opetus ja langettava tuomio soveltuu mutatis mutandis myös hovioikeuden jatkokäsittelylupamenettelyyn. Tuntuisi oudolta, jos Suomessa haluttaisiin yhä edelleen ummistaa silmät ihmisoikeussopimukselta, ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuilta sekä perustuslain vaatimuksilta.
27. Jos saaennustaa, niin luulisin, että mikään ei tule, tässäkään asiassa, muuttumaan. Hovioikeudet, korkein oikeus, oikeusministeriö ja sen lainvalmisteluosasto, oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies sekä nykyisin "remmissä" olevat harvat prosessioikeutta edustavat oikeusoppineet tulevat myös jatkossa visusti vaikenemaan ko. ongelmasta. Hovioikeudet ja KKO:n presidentti - viimeksi tänään Helsingin Sanomissa taloustoimittaja Petri Sajarin haastattelemana - kannattavat mieluusti OM:n edellä mainitun työryhmän mietintöä, jossa ehdotetaan jatkokäsittelyluvan soveltamisalan tuntuvaa laajentamista ja rajoitetaan samalla valittajien oikeutta saada asiat hovioikeudessa kunnolla tutkituiksi. Oikeusturvan kaventamista ja rajoittamista koskeviin ehdotuksiin suhtaudutaan hyväksyvästi ja aplodeja antaen, mutta oikeusturvan parantamiselle tai edes sen säilyttämiselle joten kuten nykyisellä tasolla sen sijaan viitataan kuuluisalla kintaalla.
19 kommenttia:
Jep.. Jep!
EIT kun ei itse perustele seulontapäätöksiään.
Strasbourg ei ole mikään hovioikeus.
Tässä taas mennään ns. perse edellä puuhun. Ollaan sitä mieltä että hovioikeuksiin valitetaan liikaa, joten sitä pitää rajoittaa. Siitä ei olla lainkaan huolissaan miksi valituksia tehdään niin paljon.
Syy on käräjäoikeuksien tuomioiden heikko laatu. Anteeksi vaan tuomarit, mutta valituksia ei todellakaan tehdä siksi että asianajaja saisi lisää palkkiota. Hovioikeudet muuttavat yli 30 % käräjäoikeuden tuomioista, joten käräjäoikeuden toiminnassa on todellakin toivomisen varaa.
Siitä olen varma, että jos tämä uusi ehdotus menee läpi alkaa kärjäoikeuden rikospuolella näkyä pirun paljon tasan 8 kk tuomioita. Jokainen voi sitten tykönään miettiä miksi. Tällä hetkellä yleisin vankeustuomio lienee tasan 4 kk. Omituista. Vai onko?
Erinomainen, hyvin perusteltu (!) kannanotto blogistilta. Hovioikeuksien näennäisperustelut ovat surkuhupaisia, osoittavat vain sanojenkäsittelyn copypaste -tekniikan hallintaa.
Kansalaisen oikeusturva on todella vaarassa, jos yksi ja ainoa työmääränsä alla uupunut ja unettomuudesta kärsivä tuomari voi antaa lopulliseksi jäävän väärän tuomion, vaikkapa 8 kk vankeutta.
Hovioikeuksien työmäärää voitaisiin oikeusturvallisemmin keventää siirtymällä katsomaan käräjäoikeuden todistajien kuulemisen videolta. Nythän todistaja voi joutua toistamiseen matkustamaan muutaman lauseen lausuakseen vaikka Sodankylästä Turkuun, ja kolmannenkin, jos istunto joudutaan peruuttamaan.
Asianajajien kannattaa herkita "pienissä" siviilijutuissa, uskaltaako päätöksenteon jättää tuon uupuneen tuomarin arvottavaksi, vai kannattaako pyytää häpeilemättä kolmen tuomarin kokoonpano.
Oikeushallinnolla on kyllä varaa upottaa jälleen 25 miljoonaa euroa lähivuosien tietohallintojärjestelmiin. Ne eivät kuitenkaan paranna oikeusturvaa.
Joskus on väitetty, että KKO olisi kahdessa ratkaisussaan eli tapauksissa KKO 2013:14 ja 2013:62 suorastaan kieltänyt hovioikeuksia perustelemasta jatkokäsittelyluvan hylkäämistä koskevaa päätöstään.
Tämä käsitys on kuitenkin virheellinen, sillä kumpikaan mainituista tapauksista ei koske ko. asiaa, vaan sitä, että hovioikeus - po. tapauksissa Kouvolan hoviokieus - ei saanut mennä "ronkkimaan" käräjäoikeuden tuomion perusteluja, kun se ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa.
Tämä on siis eri asia kuin jatkokäsittelyluvan hylkypäätöksen perusteleminen. KKO:n ratkaisussa 2013:14 (kohta 12) sanotaan nimenomaan, että ko. lupapäätöstä voidaan perustella laajemmin kuin OK 25 a:17.1:ssa on mainittu.
Leijonatason ex-jääkiekkoilija Marko Jantunen sai tänään Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa tuomion 15 eri rikoksesta, jotka syytetty myönsi oikeudessa.
Jantusen katsottiin syyllistyneen kuuteen kortitta ajamiseen, neljään huumausaineen käyttörikokseen, neljään rattijuopumukseen sekä yhteen liikennerikkomukseen.
Tuomion lievyys yllätti, sillä MJ tuomittiin kolmen (3) kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Olisi odottanut, että tuollaisesta rikosmäärästä olisi annettu ehdoton tuomio, mutta mehän olemme Suomessa, jossa ex-huippu-urheilijoita kohdellaan lempeästi silkkihansikkailla.
Lehtijutun mukaan tuomion MJ:lle "lätkäissyt" tuomari perusteli - varmaan pahoitellen - että hän ei voinut tuomita MJ:tä ainoastaan sakkkoon, koska rikoksia oli noin paljon.
Norjassa 10 olympia- ja MM- kultamitalia voittanut hiihtäjä Petter Northug tuomittiin muutama viikko sitten yhdestä ainoasta rattijuopumuksesta ja liikenteen vaarantamisesta 50 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja ajokieltoon eliniäkseen.
Toivotaan, että mahdollisimman monelle ministerille tai muulle päättäjälle aiheutuisi oikeudenmenetyksiä ja sitä samaa epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, jota yhä useampi suomalainen valitettavasti saa maistaa jouduttuaan tavalla tai toisella oikeusjärjestelmän kanssa tekemisiin.
Hyvä ja asiallinen kirjoitus blogistilta. Oikeusministeriöön olen erityisen pettynyt. Kyseinen ministeriö on ottanut oikein missiokseen asettaa vain ja ainoastaan säästöt kaiken muun edelle. Sanoisivat edes suoraan, ettei rahaa haluta oikeusturvaan sijoittaa. Sitten mietinnöissä muutetaan mustaa valkoiseksi, ja muistaakseni näiden välitusrajoitusten jopa väitetään parantavan kaikkien asemaa, kun "turhilta" valituksilta vältytään. Tuomaritkin alkavat jo liittyä tähän kuoroon.
Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Hovi pitää jatkokäsittelylupaa KKO:n valitusluvan kaltaisena ja koska KKO ei päätöksiään perustele niin miksi hovikaan. KKO:lla ei ole oikein munaa puuttua tähän, sillä samallahan se tulisi potkineeksi omia muniaan. Ei nimittäin ole mitään oikeaa syytä miksi jatkokäsittelylupa pitäisiperustella mutta valituslupaa ei. KKO ei halua lähteä tähän akrobatiaan eikä se taatusti reagoi asiaan mitenkään ennenkuin EIT antaa suoraan Suomelle langettavan päätöksen asiassa. Ihan samalla tavalla KKO on viis veisannut muistakin EIT:n tuomioista ennenkuin ne on annettu Suomea koskien.
Juntusen tuomion lievyydestä mielensä pahoittanut ei ottanut huomioon, että Northug päinvastoin kuin Juntunen tuomittiin törkeästä rikoksesta. Juntunen tuomittiin rikoksista, joista kaikista pääsääntöisesti tuomitaan sakkoja.
Käräjäoikeuksien tuomiosta muutetaan hoveissa siis 30%:ia. Kuinkahan suuria nuo muutokset ovat? Keikahtaako koko tuomio vai onko osa muutoksista melko pieniä viilauksia? Jos 70 prosenttia tuomiosta pysyy, niin tekevät vain osaamattomat avustajat nuo valitukset? Ehkä moni valitus tehdään lykkäämistarkoituksessa. Pitäisisikö ottaa palkkio pois valituksista, jotka eivät johda tulokseen? Mitäpä sitä turhista maksamaan.
Kyllä syyllistyminen 15 kertaa rikoksiin on jo sen verran törkeää, että rikoksista voidaan ja pitääkin antaa ehdoton rangaistus.
Ja mitenkäs on, heijastuuko tämä kannanotto myös KHO:n valituslupasysteemiin, ottaen huomioon, että KHO on asioiden toinen, vaikkakin ylin oikeusaste?
Ei heijastu.
EIT:n ratkaisu ei koske "kaikkein korkeimpien" tuomioistuisten perusteluja, vaan toisen oikeusasteen eli esim. norjalaisen lagmannsrettin ja suomalaisen hovioikeuden antamien lupapäätösten perustelemisvellisuutta, jos hakemus hylätään.
Mitähän hyötyä jatkokäsittelylupajärjeselmästä olisi, jos ratkaisut pitäisi perustella? Eihän hovioikeuden tarvitse perustella ratkaiuja muutoinkaan, jos se hyväksyy käräjäoikeuden perustelut.
Anonyymi ei nyt ymmärrä.
Jos jatkokäsittelylupaa ei myönnetä, hovioikeus ei tutki valitusta normaalissa eli täystutkintaisessa menettelyssä.
Niitä syitä, joiden vuoksi j-lupapäätös on perusteltava, mainitaan EIT:n Hansen -tuomion perusteluissa, joita on selostettu blogikirjoituksessa.
Luepa siis sieltä, eläkä vouhkaa omiasi!
Norjan seulontajärjesltm on erilainen kuin Suomen jatkokäsittelylupajärjeestelmä eikä EIT-ratkaisusta voi tehdä päätelmiä, ovatko Suomen jkl-ratkaisut asianmukaisia. Kyllä hovioikeus tutkii jatkokäsittelylupaharkinnassa käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden. Jos oikeellisuutta on aihetta epäillä, jatkokäsittelylupa tulee myöntää. Muissakin kuin jatkokäsittelylupaasioissa pääkäsittelyjä jätetään toimittamatta sen vuoksi, ettei näyttöratkaisua ole syytä epäillä. Joten en kyllä vouhkaa omiani. Jatkokäsittelylupajärjestelmä on hyvä. Näin saadaan turhat valitukset pois hovioikeuksista.
Anonnyymi on taas ja edelleen väärässä.
Jatkokäsittelylupajärjestelmä on periaatteessa samanlainen kuin Norjan siling -menettelykin eli siinä karsitaan pois hovioikeuden varsinaisesta käsittelystä n. 30-40 prosenttia valituksista.
Hovioikeus ei tutki käräjäoikeuden tuomion oikeellisuutta, vaan ainoastaan sen, onko jokin luvan myöntämiseen oikeuttava peruste olemassa. Tutkinta on hyvin summaarista puuhaa.
Koskaan ei voida tietää, kun hovioikeudet eivät perustele ko. päätöksiään asianmukaisella tavalla, asiallisestu eivät mitenkään, onko hovioikeus todella myös käytännössä tutkinut käräjäoikeuden tuomion oikeellisuutta ja miten intensiivisellä tavalla. Perustelut ratkaisevat, mutta hovioikeudetpa eivät vaivaudu perustelemaan päätöksiään!
Se, että KKO:een valitetaan vuosittain n. 300 jatkokäsittelyluvan epäämistä koskevassa asiassa, kertoo selvää kieltä siitä, että hovioikeudet hylkäävät j-käsittelylupia perusteettomasti ja vain päästäkseen eroon "hankalista" tapauksista ja jutturuuhkistaan.
KKO on antanut parin vuoden kuluessa parikymmentä ennakkopäätöstä ko. asioissa ja niistä useimissa on katsottu, että hovioikeudet ovat evänneet j-käsittelyluvan perusteettomasti, vaikka lain mukaan lupa olisi tullut myöntää.
Blogisti on mielestäni oikeassa, mitä tulee EIT:n vaikutuksesta jatkokäsittelylupamenettelyyn.
Se laajempi näkökulma, että hän ei ymmärrä on tuollaisten järjestelmien (seulonta, valituslupa, jatkokäsittelylupa) merkitys työnsäännöstelyssä. Kun Suomessa on omaksuttu suullinen prosessi, se on niin meillä kuin muuallakin pidentänyt yksittäisen jutun käsittelyaikaa. Kun valtiovalta ei ole halunnut lisätä resursseja vastaavasti, se edellyttää sellaisia keinoja, joiden avulla virtausmäärän ylittävät jutut voidaan "tappaa" mahdollisimman vähällä työllä. Käyttäjien ammattitaitoon kuuluu, että järjestelmä kohdistetaan juttukannan suhteellisesti vähemmän merkityksellisiimpiin juttuihin. (Suhteellisuus rautalangasta: jos aika riittää vain tappoihin, silloin törkeät pahoinpitelyt seuloittaisiin tms). Jos harkinnassa tapahtuu virheitä, KKO korjaa.
Tuollaiseen järjestelmään perustelujen lisääminen sopii huonosti, koska ei kohdistuu suhteessa vähämerkityksellisimpiin juttuihin.
Toinen vaihtoehto on, että jutut ruuhkautuvat, jolloin ne käsitellään sitten kun ehditään ja asianosaiset ostetaan viivästyskorvauksella hiljaisiksi, jolloin EIT:ään ei älähdä.
Typerä kommentti, jonka esittäjä ei ymmärrä tai tiedä esimerkiksi sitä, että ns. jatkokäsittelyluvan saantia edellyttävät jutut ovat järjestään sellaisia, joissa hovioikeus ei pitäisi päkäsittelyä, vaikka luopa myönnettäisiin!
Oikei ymmärrettynä ja toteutettuna suullinen hovoikeusprosessi ei tietenkään pidentsi merkittävästi, jos ollenkaan, hovioikeuksien käsittelyaikoja. Tämä on hukamttu monissa maissa (Ruotsi, Norja, saksa jne.), jossa toisen asteen menttely on pääsäntöisesti aina suullista.
Varsinkaan ns. pienimuotoiset pääkäsittelyt eivät pidennä vaan päin vaston suorastaan lyhentävät hovioikeuden käsittelyaikaoja.
Myös väite, jonka mukaan jatkokäsittelyluvan epäämistä koskevan päätöksen peusteleminen rasittaisi hovioikeuden työtä tai pidentäisi käsittelyaikoja, ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Mistä ihmeestä tällaisia resurssien vähäisyyttä jatkuvasti ja ilman perusteluja "itkeviä" surkeita iikkoja löytyy jatkuvasti? Outoa!
Näiltä tyypeiltä unohtuu autuaasti muutoksenhaun tarkoitus, joka on aina ollut ja on edelleen oikeusturvan lisääminen ja varmistaminen, juttutyyppiin aivan katsomatta.
Lähetä kommentti