maanantai 6. maaliskuuta 2017

1063. Sampo Terho puheenjohtajakisaan


1. Suomen kevät näyttää olevan aika vauhdikasta luopumisen aikaa. 

2. Eilen Timo Soini ilmoitti luopuvansa perussuomalaisten puheenjohtajuudesta. Hän ehti olla puoluepomona 20 vuotta. Eduskunnassa Soini on kuitenkin ollut vasta vuodesta 2003 lähtien, siis 14 vuotta. Tämä ei ole aika mikään. Esimerkiksi Ilkka Kanerva on istunut eduskunnassa yhtäjaksoisesti vuodesta 1975, eli 42 vuotta. Paavo Väyrynenkin, joka on piipahtanut välillä meppinä Brysselissä, on viihtynyt kansanedustaja ainakin 30 vuotta.

3. Muitakin tunnettuja luopujia on ilmaantunut. Rokkia ja metallia soittava HIM -yhtye, jonka keulakuva on Ville Valo,  ilmoitti lopettavansa musisoinnin kuluvan vuoden vuoden lopussa. Bändi oli koossa 26 vuotta. Laulaja Kasimir, oikealta nimeltään Thomas Kirjonen, luopui tai itse asiassa joutui luopumaan TTK:sta eli MTV:n Tanssii tähtien kanssa -kilpailusta, koska mies oli katsellut keikkabussissa salakatselusta tuomion saaneen Axl Smithin kuvaamia seksivideoita.

4. Tänään iltapäivälehdissä on kerrottu, että ex-mäkihyppääjä Toni Nieminen on luopunut vihkisormuksestaan, ainakin Lahden MM-kisojen ajaksi, sillä hänen avioliittonsa Heidi-vaimon kanssa on pahassa kriisissä eikä hän ole "tällä hetkellä" yhdessä Heidin kanssa. Syksyllä Toni joutui luopumaan työstään kiinteistönvälitysfirmassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa Veera, joka on kirjailija, luopui Tonista 2013 ja heitti miehen ulos huushollistaan. Juuri tulleen tiedon mukaan Heidi kuitenkin kiistää pariskunnan pitävän taukoa. Sekavalta näyttää! Kyllä Tonin pitäisi tässä tilanteessa alkaa harjoitella tosissaan ensi vuonna Koreassa pidettäviä olympiakisoja varten; hänhän on vasta 41-vuotias ja siis 3-4 vuotta nuorempi kuin Japanin huippuhyppääjä Noriaki Kasai, joka täyttää toukokuussa 45.

5. Timo Soinin seuraajaksi on jo nyt ilmaantunut kaksi ehdokasta. Eilen kansanedustaja Leena Meri (48) ehätti ensimmäisenä kertomaan ehdokkuudestaan. Meri on varatuomari, siviiliammatiltaan henkikirjoittaja, ja ensimmäisen kauden kansanedustaja Hyvinkäältä. Hän sai vuoden 2015 vaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä vain 2 500 ääntä, mutta jäi varasijalle. Tie Arkadianmäelle Merelle aukeni, kun  Pirkko Ruohonen-Lerner siirtyi Euroopan parlamenttiin Sampo Terhon tilalle. 

5a. Kukaan tuskin uskoo Meren menenestymisen mahdollisuuksiin puheenjohtajakisassa, mutta on toki paikallaan, että kilpailijoiden joukossa on myös naisehdokkaita. Meren tarkoituksena on lähinnä vain julkisuuden hankkiminen, sillä hän tähtää ministeriksi Sipilän hallituksessa. Hallitukseen jouduttaneen ottamaan lähiaikoina kolme uutta ministeriä, joista yksi tulee perussuomalaisille. Tuplaministri Jari Lindström joutuu luultavasti luopumaan oikeusministerin salkusta, joka kiinnostaa kovasti varatuomari Merta. Itse en pidä Merta kovinkaan sopivana oikeusministeriksi, hänellä on selvästi liian kova hinku päästä ministeriksi. Oikeusministeriksi voi nousta kansanedustaja Ville Tavio, joka on myös juristi. Yksi vaihtoehto olisi se, että Sampi Terho saa oikeusministerin salkun, johon yhdistetään nyt ulkoministeri Soinille kuuluvat EU-asiat.

6. Jussi Halla-aho kertoi jo ennen joulua olevansa kiinnostunut persujen puheenjohtajan paikasta myös siinä tapauksessa, että Timo Soini haluaisi vielä jatkaa. Soini ilmeisesti pelästyi jonkin verran Halla-ahon ilmoituksesta, sillä Jussilla on persujen kenttäväen keskuudessa laaja kannatus. Halla-aho ei ole vielä ehtinyt virallisesti ilmoittautua puheenjohtajakisaan. Jos Halla-ahosta tulisi uusi puheenjohtaja, Timo Soini joutui  todennäköisesti lähtemään hallituksesta, sillä miehet eivät tunnetusti siedä toisiaan.

7. Timo Soinin oma ehdokas uudeksi puheenjohtajaksi on kansanedustaja Sampo Terho, joka ilmoitti tänään halukkuudestaan tehtävään. Terho on 39-vuotias filosofian maisteri, pääaineena Suomen historia. Hän on työskennellyt aiemmin jonkin aikaa puolustusministeriössä ja ollut rauhanturvaajana Bosniassa ja Hertsegovinassa, Maanpuolustuskorkeakoulun strategiantutkiajana ja mediatutkijana. Tänään puolustusministeri Jussi Niinistö, puhemies Maria Lohela sekä työ- ja oikeusministeri Jari Lindström ilmoittivat, etteivät he lähde puheenjohtajakisaan. Asiasta oli ilmeisesti sovittu Terhon kanssa. Niinistö ja Lohela ilmoittvat kannattavansa Terhon valintaa uudeksi puheenjohtajaksi. Lohelan kohdalla ilmoitus on hieman yllättävä, sillä hänet on tunnettu aiemmin ja esimerkiksi vielä ennen vuoden 2011 vaaleja nimenomaan Jussi-Halla-ahon kannattajana; molemmat kuuluivat Nuivan manifestin allekirjoittajiin. Nyt Lohela on ymmärtänyt, että hän saa pitää puhemiehen paikan vain sillä edellytyksellä, että ilmoittaa julkisesti tukevansa Sampo Terhon valintaa puheenjohtajaksi.

8. Sampo Terho piti tänään puoluetoimistossa työmies Matti Putkosen isännöimän tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoi ehdoḱkuudestaan. Huomiota kiinnitti mm. se, ettei Terho edes asiaa nimenomaisesti kysyttäessä luvannut, että ex-puheenjohtaja Timo Soini voisi jatkaa ulkoministerinä, jos hänestä tulee uusi puheenjohtaja. Terho sanoi, että puheenjohtajana hän ottaisi itselleen "merkittävän salkun" hallituksessa. Jussi Niinistö puolestaan kertoi, että hän pitää "kynsin hampain" kiinni puolustusministerin salkustaan. Hän lupasi ryhtyä perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi.

9. Terho yritti luoda uskoa siihen, että hän - eikä siis vain Jussi Halla-aho - on sangen kiinnostunut maahanmuuttopolitiikasta. Hän väläytti mahdollisuutta, että Suomessa järjestettäisiin kansanäänestys EU-jäsenyydestä Britannian tapaan. "Jos jäsenistö nin haluaa", Terho lisäsi. EU-kansanäänestys saattaisi Terhon mukaan olla persujen keskeinen vaatimus vuoden 2019 eduskuntavaleissa ja kenties myös seuraavan hallituksen kynnyskysymys. Tämä on persuille tyypillistä retoriikkaa. Kaikki muut puolueet Suomessa ovat realisteja ja katsovat, ettei meillä ole tarpeen järjestää kyseistä kansanäänestystä.

10. On helppo ennustaa, että persujen puheenjohtajajuudesta tullaan Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon kesken käymään kova otatus. Puolueen eliitti Soinin johdolla on Terhon takana, mutta kentällä Jussi Halla-ahon kannatus on vankkaa. Puolueen sääntöjen mukaan kaikki jäsenmaksunsa 1.5. mennessä maksaneet puolueen jäsenet saavat osallistua puheenjohtajaäänestykseen. Tämä panee kovaa vipinää etenkin Halla-ahon kannattajiin ja puolueen jäsenmäärä kasvaa muutenkin roimasti.  Puoluekokokous, jossa puheenjohtaja valitaan, pidetään kesäkuun alkupuolella Jyväskylässä. Halla-ahon valintaa kannattavat puolueaktiivit ovat kuulemma jo nyt varanneet suuren määrän busseja, joilla Jussia äänestäviä kuskataan Jyväskylään.

11. Mutta mikä tulee olemaan Timo Soinin loppusijoituspaikka? On puhuttu Lontoon suurlähettilään paikasta, joka avautuu sopivasti vuonna 2019, jolloin Soini luopuu myös kansanedustajajuudesta. Jos tuo virka ei Soinia kiinnosta, niin löytyisikö uudesta Vaikkaus-yhtiöstä Soinille sopivia johtajan hommia, esimerkiksi totopelin sektorilta? Timppahan on ravimiehiä, joten kokemusta ja asiantuntemusta raveista ja hevospeleistä miehellä kyllä olisi vaikka muille jakaa. Yksi vaihtoehto voisi olla, että valtion omistajanohjausministerin tehtäviä itsevaltaisesti hoitava pääministeri Juha Sipilä järjestäisi Soinille mukavan johtajan paikan jossakin tunnetussa valtionyhtiössä.

12. Kansanedustajana Timo Soini voitaisiin valita yhdeksi vuodeksi eduskunnan puhemieheksi. Kolme vuotta sanottua hommaa hoitanut Maria Lohela, joka oli Soinin "löytö" puhemieheksi, tekisi varmaankin mieluusti tilaa Soinille. Timo Soini tulee joka tapauksessa toimimaan jatkossa perussuomalaisen väen henkisenä isähahmona ja johtajana, eräänlaisena ajatollahina, jonka neuvoa kysytään ja joka kulisseissa tosiasiallisesti päättää, miten suuren luokan poliittisissa kysymyksissä tulisi menetellä. Onhan Timo Soini omien sanojensa mukaan harras katolilainen kristitty ja perhearvoja syvästi  kunnioittava ihminen. Eilen Brysselissä tavoitettu Soini luonnehti itseään "viimeiseksi samuraiksi".

26 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sana ajatollah tarkoittaa uskonnollista johtajaa siialaisessa islamissa. Ajatollahit ovat yleensä islamilaisen oikeustieteen, etiikan ja filosofian asiantuntijoita ja opettajia. Ajatollahiksi ei vrallisesti nimitetä, vaan arvostettu ja oppinut uskonnollinen johtaja, jolla on paljon seuraajia, saa aluksi kannattajiltaan tämän arvonimen, ja vähitellen muutkin ajatollahit hyväksyvät hänet vertaisekseen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jussi Niinistö ilmoitti tänään tukevansa Sampo Terhon valintaa uudeksi puheenjohtajaksi.

Puhemies Maria Lohela, joka allekirjoitti ennen vuoden 2011 ns. Nuivan manifesti ja kuului Jussi Halla-ahon kannattajiin, ei ole vastaava ilmoitusta sen sijaan antanut.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suurista luopujista on syytä mainita myös oikeuskansleri jaakko Jonkka, joka eläköityy 1.5., jo 64 -vuotiaana.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eilen A-studiossa ja tänä aamuna Huomenta Suomi -lähetyksessä Sampo Terho vaikutti hieman kireältä ja hermostuneelta. Hän melkein tiuski toimittajalle!

Leena Merestä taas paistoi kummallakin kerralla jonkinlainen tekokarskius ja ilmiselvä pyrky päästä oikeusministeriksi! Ei hyvältä vaikuta!

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho sai tahtonsa läpi ja Soini jätti puheenjohtajuuden. Terho valitaan puheenjohtajaksi, kun Halla-aho ei edes lähde ehdolle, on asiaa vain vakavasti harkinut. Lindström jättää Terholle ministerin salkun ja palaa eduskuntaryhmän vetäjäksi. Näin on jälleen puolueilla väriin katsomatta syvä rauha ja politikoilla hyvä tahto.

Anonyymi kirjoitti...

Parin, kolmen viikon päästä uutisoidaan kuinka Therese Johaug joutuu luopumaan tulevista talviolympialaisista. Sitä odotellessa..

Mitä tulee Halla-ahoon ja hallitukseen, niin Sipilä ei taatusti tule "marssimaan presidentin puheille" tuli eteen mitä hyvänsä, joten Halla-aho voi jokseenkin vapaasti sanella ehdot millä jatkavat hallituksessa. Taannoinen "marssiminen" presidentin puheille oli tietty pelkkää bluffia joka meni täydestä kokkkareille, mutta eipä mene enää persuille. Sipilä ei tule hallitusta hajottamaan, se on selvä. Se tarkottaisi sitä että hän on epäonnistunut tehtävässään, ja se ei ole vaihtoehto. Ministerin tehtävät eivät kuulemma kiinnosta Halla-ahoa pätkääkään, joten mielenkiintoiseksi menee, millaisen roolin hän puolueessa ottaa. Kuten vanha sanonta kuuluu, elämme mielenkiintoisia aikoja.

Skorpioni kirjoitti...

Ylen vaalitenteissä Timo Soini vaikutti 20 vuotta ikäisiään vanhemmalta. Soini kunto ei yksinkertaisesti enää kestä puolueen puheenjohtajan paineita. Terho olisi paras,mutta Halla-aho voittaa. Soini ja Vistbacka ovat "suuressa viisaudessanne" aikanaan laatineet sellaiset säännöt,joita Halla-aho voi nyt hyödyntää. Halla-aho varasi pari viikkoa ilmoittautuaksen kisaan. Nyt käydään kulisseissa kovaa joukkojen kokoamistaistelua. Kun Soini ja muut persuministerit asettuivat vielä avoimesti Terhon takuumiehiksi,kasvoi halla-aholaisten taistelutahto. Sitä osoittavat Hakkaraisen ja Tynkkysen lausunnot. "Herrat" eivät persuista määräile. Nyt Timokin saa sen perskohtaisesti tuntea. Voi herranjestas mikä poliittinen kevät tästä tulee. Perusteella voivat hajota ja miten käy persujen säätiön rahavarojen,puoluetoimiston huoneiston kanssa jne.. Taitaa tulla juristeille töitä!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä persut selviää kaikesta, myös juridiikasta ja oikeusriidoista. Niiden advokaattina on nimittäin Kari Uoti, oikeustieteen tohtori!

Sampo Terho on kyllä liian väritön ja käytökseltään kiukkuinen ja hermostuneen tuntuinen pikkupoliitikko. Sen hermo ei pidä tiukoissa vaaliväittelyissä. Puhuu liian nopeasti ja sopertelee sanoissaan. Miehltä puuttuu Soinin karisma täydellisesti.

Yks kiipijä on myös tuo Leena Meri, josta oikein paistaa lävitte hirmuinen hinku päästä käsiksi oikeusministerin salkkuun. Sen mies on on töissä käräjätuomarina Hyvinkäällä. Ne on keksinyt yhdessä, että eukko alkaa puheenjohtajakisan ehdokkaaksi, jotta se sais julkisuutta. Ville Tavio olisi paljon parempi ehdokas oikeusministeriksi, jos nyt persujen pitää puoliväkisin oikeusministerin salkku saada.

Anonyymi kirjoitti...

Se Meren mieshän on Jarpan toinen erityisavustaja eli politrukki.

Anonyymi kirjoitti...

Ai on vai! No, se tästä sopasta vielä puuttui!
Persut on kaikki kuin "yhtä suurta perhettä".

Jarppa taitaa olla Leena Meren takapiru "salkkuasiassa". Merellä on todella hirmuinen hinka ja halu päästä käsiksi jarpan "toiseen salkkuun". Se vetoaa varmaan myös Soinille asiassa siihen, että hän vois hoitaa tuon "kevyen" oikeusministerin salkun yhdessä miehensä kanssa, koska mies on jo ollut Jarpan opissa pari vuotta ja oppinut kaiken oikeusasioista!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se Erkki Havansi kannattaisi kaivaa " naftaliinissa", jos hyvää oikeusministeriä persuista etsitään. Vai onko Havansi jo kyllästynyt äänestäjiä vaaliteltoilla tapaamaan?

Anonyymi kirjoitti...

Arto Järvinen on todellakin nyt ministerin erityisavustaja. Ei siis "töissä" Hyvinkään käräjäoikeudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ja se toinen OM:ssä on hän, joka on ollut paljon esillä kouvolalaisten Kiina- ja kiinteistöbisnesten tiimoilta.

Anonyymi kirjoitti...

Valtamedia tekee näemmä kaikkensa että Sampo Terho tuli valituksi. Tulee melkeinpä USA:n pressanvaalit mieleen, missä Hillary julistettiin voittajaksi jo ennen vaaleja. Onneksi persujen(kaan) johtajaa ei valitse valtakoneisto, vaan ihan yksittäiset jäsenet. Uskokaa huviksenne, Terholla ei ole mitään mahdollisuuksia Halla-ahoa vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vallan ahneus (Soini) vie persut, Vennamon suvun puolueelle kävi samoin (Pekka) jälkipolven vallanhimo vei puolueelta äänestäjät.
Valtaa Pekkallekin oli ja meni jäljelle jäi kehäraakki.

Anonyymi kirjoitti...

Valistunut analyytikko, nimim. Anonyymi lausui:
"Valtamedia tekee näemmä kaikkensa että Sampo Terho tuli valituksi. Tulee melkeinpä USA:n pressanvaalit mieleen, missä Hillary julistettiin voittajaksi jo ennen vaaleja. Onneksi persujen(kaan) johtajaa ei valitse valtakoneisto, vaan ihan yksittäiset jäsenet. Uskokaa huviksenne, Terholla ei ole mitään mahdollisuuksia Halla-ahoa vastaan."

Lopettakaa nyt tuo typerä "valtamedia sitä, valtamedia tätä". Vaikka siellä MV-lehden mahorkantuoksuisessa harhamaailmassa niin luulettekin, ei ole olemassakaan mitään yhtenäistä "valtamediaa", muuta kuin ehkä joissain vähemmän vapaissa maissa joissa tarkkaan pidetään huoli, että valtaapitäviä kohtaan ei kritiikkiä esitetä. Ihan tässä viime aikoina "valtamedia" on mm. kirjoittanut, että Timo Soini on pönkittänyt Terhon ehdokkuutta ja asiaa on todennäköisesti ajettu PS:n korkeimpien vaikuttajien taholta. Lisäksi olen "valtamediasta" lukenut myös kirjoituksen, jossa arvioitiin että puolueen kenttäväkeä voi ärsyttää se, että puolue-eliitti on juntannut Terhoa uudeksi puheenjohtajaksi, ja tämä ärsyyntyminen voi vaikuttaa tuntuvastikin puheenjohtajavaalin tulokseen. Lisäksi "valtamediassa" on muutenkin analysoitu ja arvioitu kumpaisenkin ehdokkaan vahvuuksia ja antivahvuuksia pj-vaalissa.

Jotkut hokevat sitä "valtamedian" vastaista agendaansa kuin papukaijat, ja aina se "valtamedia" on just oman mielipiteen vastaisesti puolueellinen. Kun joku on ensiksi keksinyt tämän agendan niin sitähän pitää matkia ja jäljitellä totuudesta piittaamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Liittyen yllä käytyyn keskusteluun oikeusministeristä, tänään ilta-sanomat uutisoi, että Jarppa on joutunut jäämään sairaslomalle ylirasituksen vuoksi: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005122006.html.

Sitaatti lehtijutusta:
"Lindström kertoi aiemmin tällä viikolla Demokraatille pitävänsä työtaakkaansa kohtuuttomana. Lindströmin oireet viittaavat ylirasitukseen.

– Kysymys on lähinnä verenpaineesta. Siihen voi liittyä monia seikkoja. Jos ei ehdi nukkumaan ja näin."

Toivon Jarpalle tietysti pikaista paranemista, mutta ihmetelen ääneen, että eikö tämä nyt ollut jo ennalta nähtävissä?

Anonyymi kirjoitti...

"Toivon Jarpalle tietysti pikaista paranemista, mutta ihmetelen ääneen, että eikö tämä nyt ollut jo ennalta nähtävissä?" Tietysti oli, mutta valtamedian Sipilä- ja hallitushype on tähän asti estänyt kriittisen asiakeskustelun.

Skorpioni kirjoitti...

Jarppa vastaa omasta terveydestään! On älytöntä kytkeä sitä johonkin siihen,että Jarppaa "työllistettiin" liikaa. Kyllä jokainen on itse vastuussa terveydestään. Jarppa söi ja joi liikaa. Hän ei nukkunut tarpeeksi. Jarppa sokaistuu vallasta ja verenpaine nousi.

Kun seurasin Jussi Halla-ahon esiintymistä eilisessä Persujen valtuuston kokouksessa,olen satavarma,että hän ilmoittaa olevansa huomenna käytettävissä puheenjohtajiksi. Hän istui eturivissä Terhon ja Soinin kanssa. Hän ei halunnut ilmoita kokouksessa ehdokkuudestaan,koska olisi ilmoittamisellaan samaistuneensa "puolue-eliitiin". Hän haluaa käyttää ilmoituskanavana facebookia,koska hän seurustelee siellä kannattajiensa kanssa, jne,jne

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, samaa mieltä!

"Pappa" Lindström ehti hoitaa kahta ministerin salkkua levollisena ja hyvässä kunnossa kaksi vuotta, mutta sitten iski "sopivasti" väsy! Iski juuri samalla hetkellä, kun Timo Soini ilmoitti luopuvansa persujen johtajuudesta, mutta ilmoitti jäävänsä hallitukseen, ja Sampo Terholle piti löytyä myös "merkittävä" salkku hallituksesta.

Aika oli otollinen, sillä Terho on tarkoitus istuttaa oikeusministeriksi ja antaa hänelle Soinin salkusta EU-asiat, jottei Timpan tarvihe rampata enää Brysselissä. Siksi Jappa sairastui ja halusi juuri nyt keventää työtään.

Ulospäin ainakin näyttää siltä, että Lindström on varsin hyvässä ja riskissä kunnossa. Hän harrastaa voimailulajeja, punttisalia jne. Entisenä paperimiehenä hän on tottunut kestämään paineita. Hän valitti ennen joka tilaisuudessa, että kyllä hän tietää, sillä onhan itse joutunut kärsimään työttömyyttä. Nyt miehelle sitten lätkäistiin hallituksessa työtä oikein "vuorotta" ja annettiin johdettavaksi kaksi ministeriötä. Olisi siis ollut ollut tyyväinen, kun pääsi kerrankin kunnon töihin!

On toki selvää, että hallitusta muodostettaessa tehtiin oikea emämunaus, kun oikeusministerin salkku lykättiin umpimaallikolla eli työmiehelle, joka ei tiedä laista ja oikeusasioista käytännössä yhtikäs mitään! Samalle jätkälle annettiin lisukkeeksi vielä työministerin salkku! Lindström joutuu ramppaamaan tuon tuostakin kokouksissa EU:ssa, pohjoismaissa ja ties missä kaikissa maissa. Hän tarvitsee aina OM:stä mukaansa 2-3 virkamiestä ja yhden tulkin!

Nyt oli edessä raskas Kiinan-reissu ja silloin Jarpalle tuli yhtäkkiä mitta täyteen! Ei mikään ihme, sillä eihän niitä kiinalais-suomalaisia höpinöitä "maitteme välisestä hedelmällisestä oikeusyhteistyöstä" ole kiva kuunnella Pekingissä, kun pitäisi vielä olla pokkana ja yrittää sanoa jotain väliin kun kiinalaiset yrittävät kehua itseään ja "erinomaista oikeusvaltiotaan"!

Koko kiinalais-suomalainen oikeusyhteistyö on tietenkin täyttä humpuukia. Kiinalaiset viis veisaavat esim. oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä ja tuomioistuinten riippumattomuudesta. He sortavat, kiduttavat ja vangitsevat toistuvasti ja sääliä yhtään tuntematta toisin ajattelijoitaan. Tällaisten "konnien" kanssa pitäisi sitteen tehdä oikeusyhteistyötä välittämättä mistään mitään! Helevetti sentään. Jokaikinen Suomen oikeusministeri, jopa Anaa-Maija Henriksson on kutsuttu Pekingiin tämän yhteistyön merkeissä, ja kiinalaiset oikeusministerit ja virkamiehet vierailevat Suomessa tuhka tiheeään ja kouluavat suomalaisia tuomioistuimia ja vankiloita aina Perä-Pohjolaa ja Lappia myöten. Mutta mikään Kiinassa ei käytännössä ko. asioissa muutu.

Skorpioni kirjoitti...

Oliko Jussi Halla-ahon ainoa tavoite ryhtyessään "harkitsemaan" puheenjohtajiksi pyrkimystään saada " savustettua" Soini pois pUheenjohtakisasta? Eli homma meneekin niin,että Halla-aho ei sittenkään pyri puheenjohtajiksi. Ts. Halla-ahon tavoite ei ollutkaan oma puheenjohtajuus. Jos/kun näin oli, Halla-aho voi Terhon avulla saavuttaa omat poliittiset tavoitteensa eli maahanmuuttopolitiikan kiristämisen /tiukentamisen eikä hänen tarvitse ajatella miten puolueen kannatuslukujen laskun kanssa käy!!
Kieroa tämä politiikan teko. Taitaa tässä Skorpionikin vielä oppia jotakin! Oli lähellä,etten mennyt "retkuun"
Jarpan osalta blogisti kuvaa tilanteen oikein osuvasti edellä! Kukahan on ollut se lääkäri,joka on mitannut Jarpan verenpaineen ja kirjoittanut parin viikon sairausloman?
Nukutaan siis vielä yksi yö ja sen jälkeen tämä kaamea jännitysnäytelmä paljastuu.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinassa Jarppan avustajalla oli omia bioetanoli virityksiä, kuten näkyi olevan kuuluisalla Intian matkalla. Tosin UPM:n möi bioetanoliin tuottamiseen tarvittavat lämpökattilat Saksaan, joten tämä lähipiirin viritys lienee haudattu olkikasaan. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201702012200063841_pi.shtml

Harmi, ettei Erkki Havansi päätynyt erityisavustajaksi Oikeusministeriöön. Olisi ollut hauska nähdä, miten Havansin toiminta olisi vaikuttanut ministeriön työtapoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Ministeri Jari Lindström sai viikon sairasloman (pl. viikonloput). Kysymys ei siis voi olla kovin vakavasta tilasta. Nykykäytännön mukaan työuupumuksen takia ei voi saada sairaslomaa, sillä se ei ole virallinen eikä hyväksyttävä diagnoosi kuten kohonnut verenpaine.

Anonyymi kirjoitti...

Sattumaa vai ei, että Halla-aho valitsi ilmoituspäiväksi 13.3, mikä sattuu olemaan talvisodan päättymispäivä. Hommafoorumilla yli 60 %:ia uskoo Halla-ahon pyrkivän puheenjohtajaksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Halla-aho kertoo päätöksestään - videolla. Tämä tietää sitä, että hän on ryhtyy pj-ehdokkaaksi. Hyvä juttu, saadaan kunnon kisa puheenjohtajuudesta!

Anonyymi kirjoitti...

Ministeri Mäntylän toimia ei saatu puolueettoman ja riippumattoman tuomioistuimeen tutkittavaksi. Halla-ahon osalta asia on loppuun käsitelty, puheenjohtajuus tai ehdokkaaksi alkaminen on enemmän kunnian kuin omantunnon asia.