lauantai 1. heinäkuuta 2017

1088. Pääministerisuosikit

1. Nykyään ihmisiltä kysytään, ei vain puolueiden ja presidenttiehdokkaiden kannatusta, vaan myös sitä, kuka olisi suosikki maan seuraavaksi pääministeriksi. Maahan saadaan uusi pääministeri näillä näkymin vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen. Pääministerisuosikeista on tällä viikolla julkaistu kahden kyselyn tulokset. 

2. Uutissuomalaisessa (USU) kolme päivää sitten julkaistujen kyselytulosten mukaan valtiovarainministeri Petteri Orpo olisi suositumpi henkilö pääministeriksi kuin nykyinen pääministeri Juha Sipilä. Orpon kannatus on kyselyn mukaan 30,6 prosenttia ja Sipilän 26,4 prosenttia, selvä ero siis. Kyselyn oli tilannut europarlamentaarikko Pavvo Väyrysen perustama Kansalaispuolue. Kyselyyn vastanneita oli 1 004, joista 72 prosenttia ilmaisi kantansa pääministeristä.

3. Seuraavaksi eli kolmanneksi suosituin olisi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ja hänen takanaan tulevat tasaväkisinä vihreiden Touko Aalto ja perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Heidän kannatuksensa oli 8,3 prosenttia. Paavo Väyrysen kannatus pääministeriksi oli kyselyn mukaan 6,9 prosenttia. Timo Soinia ei tunnu noteeraavan näissä kyselyissä enää kukaan. Soini on menneisyyden mies, joka hajoitti puolueensa ja joka istua nököttää hallituksessa vain voidakseen saada säällisen eläkeviran esimerkiksi Lontoon suurlähetystöstä.

4. Kansalaispuolueen edellisen eli vuoden alussa teettämässä pääministerikyselyssä Sipilä oli vielä suosituin henkilö pääministeriksi ja Orpo vasta kolmanneksi suosituin. 

5.Istuva pääministeri Juha Sipilä on siis sangen lyhyessä ajassa menettänyt kansalaisten silmissä suosituimman pääministeriehdokkaan asemansa. Tämä on merkittävä tieto. Sipilä on töpännyt usein ja jopa raskaasti. Hän uhkasi hallituksen erolla jo syksyllä 2015, jollei hänen vaatimuksiinsa suostuta, ja lisää dramaa seurasi Yle Uutisten painostusasiassa, samoin ns. hallituskriisin selvittelyssä, jonka tarkoituksena oli yksinomaan savustaa Jussi Halla-ahon johtamat perussuomalaiset hallituksesta. Kansa ymmärsi, mistä oli kysymys. Kyse ei ollut arvoista tai arvopohjasta, vaikka Juha Sipilä yritti lähes suu vaahdossa tätä jankuttaa. Kansa kyllä tiesi ja ymmärsi, mikä tarkoitus manööverillä oli. Se oli poliittista peliä ja ruma temppu, josta Juha Sipilä saa kuulla vielä kauan kunniansa. Viimeinen niitti tapahtui tällä viikolla, kun paljon puhuttu ja vatvottu sote-uuditus kompastui jälleen eduskunnan perustuslakivaliokunnan tiukkasävyiseen mietintöön. Näin kävi, vaikka sote-uudistamista valmistelemaan ja valvomaan palkattiin huippujuristi, jolle luvattiin palkinnoksi uurastuksestaan oikeuskanslerin virka.

Iltalehden suorituttama kyselytutkimus

6. Toisen eli Iltalehden Taloustutkimus Oy:llä tettämän kyselytutkimuksen mukaan ykkössuosikiksi nousi täpärästi nykyinen pääministeri Juha Sipilä, jota kannatti  21 prosenttia vastaajista. Toiseksi tuli tässä kyselyssä valtiovarainministeri Petteri Orpo 19 prosentin kannatuksellaan. Kolmanneksi nousi ehkä hieman yllättäen perussuomalaisten uusi puheenjohtaja, europarlamentaarikko Jussi Halla-aho, jota kannatti 13 prosenttia vastanneista. Halla-ahon taakse jäivät SDP:n Antti Rinne (11 %), vasemmistoliiton Li Andersson ( 6 %), vihreiden Touko Aalto (4 %), KD:n Sari Essayah (3 %) sekä Sinisen tulevaisuuden Sampo Terho ja RKP:n Anna-Maja Henriksson, joita kumpaakin kannatti vain vaiset 1 prosenttia vastanneista. 

7. Jussi Halla-aho hakkasi siten IL:n kyselyssä selvästi hallitusryhmä UV:tä edustaneenja Sinisen tulevaisuuden tulevan puheenjohtajan ja ministeri Sampo Terhon. Mutta vielä merkittävämpi tulos oli se, että Jussi Halla-aho on selkeästi nuorten eli 25-34 -vuotiaiden henkilöiden suosikki uudeksi pääministeriksi. Tässä ikäryhmässä 24 prosenttia piti Halla-ahoa sopivimpana tulevaksi pääministeriksi, mutta Juha Sipilää vain 10 prosenttia ja Petteri Orpoakin ainoastaan 11 prosenttia. Myös Li Andersson on nuorten keskuudessa Sipilää ja Orpoa suositumpi pääministeriehdokas. Sipilän ja Orpon kannatus on siten suhteellisen iäkkäiden eli 50-vuotiaiden äänestäjien varassa. Masentava tulos kyseisten herrojen kannalla. Kansa tiesi tässäkin kyselyssä, miten räikeää poliittista valtapeliä  Sipilä ja Orpo sekä Timo Soini pelasivat pari viikkoa sitten Jussi Halla-ahon kustannuksella.

8. Eduskuntaavaaleissa 2019 on tulossa mielenkiintoinen kamppailu pääministeripuolueen eli eduskunnan suurimman puolueen paikasta. Ei ole lainkaan kirkossa kuulutettu, että pääministeri tulisi kolmikosta keskusta, kokoomus ja SDP. Jussi Halla-ahon kansansuosio on nousussa ja voi hyvinkin käydä niin, että perussuomalaisista tulee maan suurin puolue. Sinisen tulevaisuuden tulevaisuus näyttää tosiasioiden valossa vähemmän siniseltä, se on vaikuttaa synkältä.

9. Jussi Halla-aho sanoo tänään Helsingin Sanomien haastattelussa, että vaikka häntä joskus pidetään epäsympaatttisena ihmisenä, hän ei itse tunnista sitä lainkaan. Hän sanoo kokevansa hyvin voimakkaasti, kun johonkin ihmiseen kohdistuu epäoikeudenmukaisuuksia. Hyvä pointti!

Perussuomalaisille oma ehdokas presidentinvaaleissa

10. Ennen eduskuntavaaleja maassa käydään ensi vuoden tammikuussa presidenvaalit. Ehdokkaiksi on asetettu liuta päteviä poliitikkoja. Sauli Niinistön ohella ehdolle ovat asettuneet keskustan Matti Vanhanen, vasemmistoliiton Merja Kyllönen, RKP:n Nils Torvalds ja vihreiden Pekka Haavisto. SDP tulee asettamaan oman ehdokkaansa, näin tekee luultavasti myös KD. Sen sijaan Sininen tulevaisuus kehottanee jäseniään - jos sellaisia maasta juuri löytyy - äänestämään Sauli Niinistöä. 

11. Mitä tekee perussuomalainen puolue? Vielä kolme viikkoa sitten Jyväskylän puoluekokouksessa Jussi Halla-ahon kanta oli se, että omaa ehdokasta ei kannata asettaa Sauli Niinistön ollessa ehdolla jatkokaudelle, vaan puolue voisi asettua tukemaan Niinistön valintaa. Seuraavana päivänä tilanne kuitenkin dramaattisesti muuttui, kun Saul Niinistö kritisoi Kultarannan teltassa kovin sanoin ja tökerösti vastikään PS:n uudeksi puheenjohtajaksi valittua Halla-ahoa ja puolueen varapuheenkohtajia leimaamalla näitä entisiksi rikollisiksi, jotka eivät kadu mitään.

12. Oli selvää, että tällaisen epäasiallisen höykytyksen jälkeen, jolla Niinistö osoitti, että hän oli itse asiassa Sipilän, Orpon ja Timo Soinin mukana kampeamassa perussuomalaisia ulos hallituksesta,  PS ei voi lähteä tukemaan Niinistön uudelleen valintaa. Tänään HS:n haastattelussa Halla-aho vahvisti, että PS tulee nimeämään vaaleihin oman ehdokkaansa. Ehdokkaan nimeä hän ei paljastanut, mutta on selvää, että puolueen ehdokkaaksi nimetään joko Halla-aho tai varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari.

13. Presidentinvaaleissa on mukana niin paljon hyvin ehdokkaita, että jo nyt on selvää, että Sauli Niinistö saa kyllä haudata haavensa tulla valituksi tehtävään jo ensimmäisellä kierroksella. Toinen äänestyskierros on ilman muuta tulossa. Kuka sinne voisi selviytyä Niinistön vastaehdokkaana? Jos Jussi Halla-aho lähtee ehdokkaaksi, pidän melko todennäköisenä, että hän pääsee toiselle kierrokselle. 

14. Sauli Niinistön ja Jussi Halla-ahon välisestä kisasta tulisi kova otatus. Keskustelijana ja väittelijänä Halla-aho peittoaa vanhenevan Sauli Niinistön aika helposti. Jos Niinistö edes rohkenee lähteä Halla-ahon kanssa kahdenkeskiseen tv-väittelyyn. Jollei lähde, vaan vetoaa jälleen Halla-ahon menneisyyteen tms. syyhyn, hänen voittoaan ei voida pitää mitenkään varmana. Tulossa ovat nimittäin protestivaalit.

Pääministerin onnistumista mitattu

15. Myös muita kyselytutkimuksia on tehty.Taloustutkimus Oy kysyi Iltalehden toimeksiannosta 28..-29.kesäkuuta kansalaisten mielipidettä Juha Sipilän tähänastisesta toiminnasta pääministerinä. Sipilän kouluarvosanaksi tuli 6,5 eli kohtalainen. Kyselyn tuloksista kerrotaan Iltalehdessä tänään 2.7.

16. Arvosanat jakautuvat melko tasaisesti heikoimman (4) ja toiseksi parhaimman (9) välillä. Hieman yli puolet vastaajista (52 prosenttia) antoi Sipilälle arvosanan 4, 5 tai 6. Miesten ja naisten välillä ei ollut kovin merkittäviä eroja. Nuoret suhtautuvat Sipilään selkeästi kriittisemmin. Lähes 40 prosenttia 25-49-vuotiaista vastaajista antoi Sipilälle arvosanaksi 4 tai 5. Yli 50-vuotiaissa 36 prosenttia antoi Sipilälle arvosanaksi hyvän (8) tai kiitettävän (9).

17. Vastaajan työllisyys- ja taloustilanne vaikuttaa annettuun arvosanaan. Työttömistä vastaajista 31 prosenttia antoi Sipilälle heikoimman arvosanan (4). Johtavassa asemassa olevien kohdalla näin teki 16 prosenttia vastaajista. Johtavassa asemassa olevista vastaajista 20 prosenttia antoi Sipilälle arvosanaksi 9, maanviljelijöistä peräti 38 prosenttia. Lähes puolet (48 prosenttia) maanviljelijöistä antoi arvosanaksi joko 9 tai 10. Alle 10 000 euroa vuodessa ansaitsevista vastaajista 70 prosenttia antoi arvosanaksi 4, 5 tai 6. Yli 70 000 euroa vuodessa ansaitsevista vastaajista 55 prosenttia antoi arvosanaksi 7, 8 tai 9.

18. Pääministeri Sipilä on omiensa keskuudessa huomattavasti suositumpi kuin kansan keskuudessa yleisemmin. Keskustan kannattajat antoivat Sipilälle arvosanaksi 8+, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien kannattajat 7. Huonoimman arvosanan (5) Sipilä sai vasemmistoliiton kannattajilta. Perussuomalaisten, SDP:n ja vihreiden kannattajat antoivat arvosanaksi 5,5. RKP:n kannattajat antoivat Sipilälle arvosanaksi 6. Keskustan kannattajista 37 prosenttia antoi arvosanaksi kiitettävän (9), 44 prosenttia hyvän (8) ja 12 prosenttia tyydyttävän (7). Tätä huonommin Sipilän arvioi suoriutuneen vain neljä prosenttia keskustan kannattajista.

Suosituimmat hallituspuolueet

19. Sdp on halutuin hallituspuolue. Tämä  käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) teettämästä Kantar TNS:n suorittamasta kyselystä, josta kerrotaan tänään Ilta-Sanomissa.  Sdp:n haluaisi hallitukseen 43 prosenttia vastanneista. Toiseksi suosituin on kokoomus 41 prosentin kannatuksella, seuraavina keskusta (37) ja vihreät (35). Muut puolueet jäävät selvästi nelikon taakse. Verrattuna edelliseen kyselyyn vuonna 2015, keskustan suosio on heikentynyt dramaattisesti 60 prosentista 37:ään. Sdp:n ja perussuomalaisten suosio on myös heikentynyt. Sen sijaan kokoomuksen ja vihreiden suosio on kasvanut.






14 kommenttia:

Toipila kirjoitti...

Kannatan Laura Huhtasaarta persujen presidentinvaaliin ehdokkaaksi.

Jos Jussi Halla-aho lähtee itse kisaan mukaan, niin on suurena vaarana, että hän voittaisi koko vaalin. Presidentin seurustelu-upseerin virassa Halla-aho menisi aivan hukkaan ja olisi poissa päivänpoliittisista kuvioista.

HTK kirjoitti...

Kiitos. Asiallinen ja miettimistä herättävä kirjoitus.

DuPont kirjoitti...

En usko kenenkään istuvaa presidenttiä kykenevän kunnolla uhkaamaan ensi pressanvaaleissa, pientä näpäytystä voi hyvinkin olla luvassa, kuten se, että vaalit menevät toiselle kierrokselle. Haavisto voi saada melko paljon kannatusta, vaikka Oikea Median uutisissa olikin aika ikävää juttua Haaviston kelmeilystä aikoinaan kv. tehtävissä.

Perussuomalaisista taas voi kahden vuoden kuluttua tulla, jos ei hallituspuolue, niin vaaankielipuolue. Uskoisin tuon olevankin Halla-ahon jonkinsortin tavoite, hänhän on ihaillut Tanskan Kansanpuoluetta sen politiikasta ja asemasta. Tanskan KP on saanut painostettua varsin tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa aiemman leväperäisen tilalle, koska nykyhallitus tarvitsee sen tukea.

Uskoisin Halla-ahon olevan sen verran realisti, että hallitusvastuu ei voitollakaan ole hevin saavutettavissa, mutta hyvä parlamentaarinen asema on. Toki kolme kelmiä, SDP, Kepu ja Kok voivat hätätilassa jopa luoda epäpyhän allianssin pitääkseen PS:n ulkona, mutta tuo voi olla lyhytnäköinen ratkaisu. Veikkaan PS:lle melko suurta nousua 2 vuoden päästä. Tuskin on suurin puolue, suurten joukossa on.

Anonyymi kirjoitti...

Höh. Naurettavia kuvitelmia Halla-ahon suosiosta. Tulemme näkemään, että perussuomalaiset ja siniset katoavat suomalisesta poliittisesta kentästä riitaisuutensa takia. Sauli Niinistö on pressanvaaleissa ylivoimainen, oli vastaehdokkaana kuka tahansa, mutta Haaviston kannatuksella toinen kierros lienee edessä heidän kesken.

Seuraavat eduskuntavaalit voittaa Kokoomus, joten Orposta tulee pääministeri Kokoomus, SDP, Vihreät ja tukipuolueet kokoonpanolla.

Anonyymi kirjoitti...

Orpo ja Sipilä ovat vehkeilynsä ansiosta menettäneet suosionsa. Myös sote-soppa vaatii veronsa. Veikkaanpa, että näistä syistä demarit ja vihreät nousevat hallitukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistön ja Halla-ahon väittelyä olisi mielenkiintoista seurata, mutta Halla-aholla ei ole mitään mahdollisuuksia toiselle kierrokselle. Edustaa aivan liiaksi marginaaliryhmää. Jos nyt edes lähtee ehdokkaaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kepulla ja kokoomuksella on kummallakin ns. likaisten temppujen osasto, joissa varmaan mylly käy punaisena. Tarttumapintaa ei oikein Halla-ahoon saa, kun äpärätapauskin ohitettiin suurin piirtein olankohautuksella. Tuomiot sekä Hakkaraisella että Halla-aholla olivat sakkoja, joten ei kovin vakavia rikoksia (vrt kepulaisten Anttilan ja Kaikkosen ehdollinen vankeus).

Saattepa nähdä, niin persujen kannatus nousee hurjasti rauhallisen ja asiallisen Halla-ahon ollessa puheenjohtaja. Näkyvyys on taattu ja ehkä Halla-ahon nimikin jossain vaiheessa osataan kirjoittaa oikein.

Odotan mielenkiinnolla seuraavaa mielipidetiedustelua, jossa on jo persujen jakaantuminen huomioitu.

Siru Pola kirjoitti...

Noinkohan se Halla-aho ajatteli, kun se kirjoitteli niitä toivomuksiaan siitä, että ns. suvakkinaisia ryhdyttäisiin raiskaamaan. Mikähän lienee hänen puolijäykkä päiväunensa sekin ollut??

DuPont kirjoitti...

Sanoiko se Halla-aho toivovansa suvakkinaisten raiskauksia, vai sanoiko suvakkimedia Halla-ahon väittäneen näin?
Scriptasta voi aina lukea, mitä Halla-aho on ITSE sanonut.

Anonyymi kirjoitti...

Siru Pola on tyypillinen lukija ja kommentoija, joka tulkitsee tekstin ilman kontekstia, irrottaa pari lausetta asiayhteydestä ja ottaa "tulkinnan" tarkoituksellisesti tosissaan ymmärtämättä, että ko. Halla-ahon tapauksessa "heitto" oli tyylilajiltaan ironinen( ks. teksti) ja verrattavissa vihreiden Osmo Soininvaaran kirjoitukseen Tehyn työtaistelusta (ks. teksti):

"Sen sijaan olen ollut huolissani Tehyn symppareiden mielipiteistä. Jos joku kuoleekin, niin sehän on työnantajan vika. Tuli spontaani vihanpuuska, jonka aikana ajattelin, että jos jonkun on pakko kuolla, niin toivottavasti tämä on joku kirjoittajan omaisista".

Anonyymi kirjoitti...

No johan Väyrynen näyttelijä, ohjaaja muun toimiensa ohella on lähtenyt tutkituttaamaan tärkeää asiaa.
Kommenttiin ei ole lisättävää eikä poistettavaakaan.

Sipilän hallituksen -prosessit- toimet tuhoaa yhteiskuntarauhaa ja vääristää (halventaa) demokraattista päätöksentekoa.

Anonyymi kirjoitti...

Avioliiton ulkopuolinen lapsi ei Halla-ahon suosioon vaikuta, pikemminkin tuo persoonaan inhimillisyyttä. Tuomion merkitys taas riippuu siitä, mitä se koskee eli mitä se henkilöstä kertoo. Halla-ahon saama tuomio on ongelmallinen Niinistön mainitsemien seikkojen johdosta. Niistä syistä laajaa suosiota on vaikea saavuttaa huolimatta siitä, että Halla-aho on kiistatta älykäs ja analyyttinen.

Toipila kirjoitti...

Anonyymi on hotkaissut Niinistön hölmöt puheet sellaisenaan.

Arvoisa blogistimme on seikkaperäisesti selvittänyt sen, että Niinistön esittämä näkemys tehokkaasta katumisesta on kummallista puhetta juristikoulutuksen saaneelta Niinistöltä. Tehokas katuminen on tuomiota alentava mahdollisuus ennen tuomion julistamista.

Sitten, kun tuomio on julistettu ja kärsitty, niin tehokas katuminen on myöhäistä, kun rikkeet on sovitettu yhteiskunnalle.

Anonyymi kirjoitti...

Halla-aho on älykäs ja analyyttinen. Totta varmaan. Ratkaisevaa on se, mitä asiata kukin älykkyydellään tai pienemällä älykyydellään ajaa. Stalinkin lie ollut mustamaalauksesta huolimatta älykäs ja analyyttinen. Voitti kuulemma Lenininkin usein shakissa. Ja kyllä vähemmänkin älykäs ainakin aikansa pärjää, kuten esim. Hitler.