keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

1093. Sauli Niinistö venkoilee

                                 
                               
1. Sauli Niinistö julkisia esiintymisiä ja kannanottoja seuratessa tulee usein mieleen substantiivi venkoilu ja verbi (teonsana) venkoilla. Nykysuomen sanakirja mainitsee  venkoilun synonyymeinä sanat kieroilla, juonitella, vilpistellä ja mutkitella. Esimerkkinä venkoilusta sanakirjassa mainitaan virke: "Älä yritä venkoilla, vaan anna suora vastaus". 

2. Suomisanakirja.fi mainitsee, että "venkoilu" tarkoittaa samaa kuin venkoileminen ja verbi venkoilla puolestaan samaa kuin irvailla, virnuilla, leukailla ja pilailla. Sanat "virnuilla" ja "leukailla" kuvaavat minusta aika osuvasti Niinistön hieman julkisuushakuista käyttäytymistä, silloin kun hän liikkuu kansan parissa ja tv-kamerat kuvaavat tapahtumaa. Sitä paitsi, virnuileehan se Niinistön ja Jenni Haukion Lennu -koirakin ihan samalla tavalla kuin Sauli! 

2a. Sauli Niinistön usein hieman kaartelevia ja kierteleviä puheita ja lausuntoja kuullessa tulee joskus mieleen myös sana saivarrella ja saivartelu. Juristina ja entisenä sivutoimisena asianajajana Sauli osaa tarvittaessa puhua pitkään niitä näitä eli heiman asian vierestä ja sivuuttaa pääasian.

3. Tyypillinen esimerkkitapaus Sauli Niinistön venkoilusta saatiin viime talvena ja keväänä, jolloin media ja yleisö odottivat lähes malttamattomina ilmoitusta siitä, aikooko Niinistö asettautua ehdolle ensi vuoden presidentinvaaleissa, eli kuten asia mediassa suorasukaisesti ilmaistiin, hakeeko Sauli itselleen jatkokautta. Asiaa oli arvuuteltu mediassa itse asiassa jo lähes kaksi vuotta.

4. Sauli Niinistö ei ollut odotuksista ja asiaa koskevista tiedusteluista moksiskaan, vaan sivuutti ne ennenaikaisina. Talvella Ninistö antoi pikku hiljaa ymmärtää, että hän ilmoittaa asiasta "kesän korvalla". Tyypilitä venkoilua asiassa, jonka ihmiset ja media kokivat tärkeäksi. Arvuuteltiin oikein urakalla ja ennakkopäätöksiä arkistoista kaivellen, mitä käsite "kesän korvalla" oikein tarkoittaa tai voisi tarkoittaa. 

5. Mutta Sauli Niinistön vastausta ei vain kuulunut. Ei, vaikka keskusta oli asettanut Matti Vanhasen presidenttiehdokkaaksi jo kesällä 2016 ja tämän vuoden puolella saman tempun olivat tehneet vihreät, joiden ehdokkaaksi huudettiin Pekka Haavisto, ja vasemmistoliitto, joka nimesi ehdokkaakseen Merja Kyllösen.

6. Loputtomiin Sauli ei voinut jatkaa venkoiluaan ja pantata jatkokautta koskevaa ilmoitustaan. Hän tuli "asian kanssa" ulos toukokuun lopulla Niinistö ilmoitti Mäntyniemessä pitämässään tiedotustilaisuudessa, että hän pyrkii ehdokkaaksi ja jatkokaudelle ensi tammikuun presidentinvaaleissa. 

7. Mutta tämäkään ilmoitus ei ollut selvä ja kirkas eli venkoilematon kyllä -vastaus, vaan Niinistö jatkoi venkoiluaan kertomalla, että hän tahtoo jatkokaudelle vain sillä edellytyksellä, että hänen ehdokkuutensa saa taakseen "riittävän kannatuksen". Niinistö ilmoitti toivovansa - todellisuudessa kyse ei toki ollut ainoastaan toivomumuksesta, sillä asiasta oli tehty jo ajat sitten kulisseissa selkeä päätös  - taakseen valitsijayhdistystä, jonka perustamiseen tarvitaan lain mukaan 20 000 kannattajaa ja näiden allekirjoittamaa kannattajakorttia. Mikäli valitsijayhdistystä ei saataisi perustetuksi, Niinistö ei kertomansa mukaan aio lähteä ehdokkaaksi.

8. Lain mukaan presidentinvaleissa on mahdollista asettaa ehdokkaita sekä puolueiden toimesta että valitsijayhdistysten kautta. Tätä valinnanvaraa myös istuvalla tasavallan presidentillä on mahdollisuus käyttää. Niinistö teki edellä mainitussa Mäntyniemen tilaisuudessa kuitenkin selväksi - kerrankin - ettei hän halua ryhtyä vaaleissa minkään poliittisen puolueen ehdokkaaksi, sillä hän haluaa pysytellä erossa puoluepolitikoinnista. Niinistö perusteli kantaansa lähinnä sillä, että valitsijayhdistys, toisin kuten poliittiset puolueet tekevät, ei harjoita puolue- eikä sisäpolitiikkaa. Niinistö halusi siis erottaa ulkopoliitikan ja sisäpolitiikan selkeästi toisistaan, koska presidentin valtaoikeudet keskittyvät nimenomaan maan ulkopolitiikan hoitoon. 

9. Sauli Niinistön mainittu kanta on kuitenkin suurimmaksi osaksi venkoilua ja tosiasioiden kiertämistä ja ohittamista. Kuten presidenttiehdokas Matti Vanhanen on blogikirjoituksessaan "Presidentti ja puoluejärjestelmä" 9.6. 2017 maininnut,  puolueilla on roolinsa ja kantansa myös ulkopolitiikan alalla. Vanhasen mukaan Suomen tärkein ulkopoliittinen asiakirja on hallitusohjelma, joka on hallituspuolueiden keskenään neuvottelema ja sopima linjaus, jota saatetaan hallitusneuvotteluissa vilauttaa myös tasavallan presidentille. 

10. Matti Vanhasen mukaan esimerkisi Nato-kysymyksessä ei voi tapahtua mitään merkittävää suuntaan tai toiseen ilman hallituspuolueiden tai jopa kaikkien  eduskuntapuolueiden tiivistä keskinäistä keskustelua ja laajapohjaista linjanvetoa. Presidentinvaaleissakaan ei päästä Vanhasen mukaan mihinkään siitä, että eri puolueilla on toisistaan poikkeavia Nato-kantoja. Vanhanen toteaa, että useiden eduskuntapuolueiden kesken joudutaan hakemaan kärsivällisesti konsensusta yhteisiin kysymyksiin, ja tämä yhteinen kanta tukee tasavallan presidenttiä työssään. Vanhasen mukaan on siten väärä viesti presidentti Niinistöltä, että presidentti-instituutio pyrkii ottamaan etäisyyttä "puoluepolitikointiin".

11. Hyvin kiteytetty Vanhaselta! Lisäksi on syytä mainita, että presidentin kädenjälki näkyy myös sisäpoliitikan kohdalla aika monessa asiassa. Ajatellaanpa vain esimerkiksi korkeiden virkojen täyttämistä ja siinä yhteydessä harjoitettavaa nimityspolitiikkaa. Viimeksi presidentti Sauli Niinistön panos näkyi virkanimityksissä, kun täytettävänä oli oikeuskanslerin virka. Oikeusministeriö ja ilmeisesti myös maan hallitus oli päässyt yksimielisyyteen siitä, että valtioneuvosto esittää oikeuskansleriksi valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasta. Tämä ei kuitenkaan käynyt Niinistölle, joka viestitti, ettei hän tule nimittämään Viljasta. Syytä tähän emme varmuudella tiedä, mutta melko yleisesti on arveltu, ettei Niinistö pitänyt siitä tavasta, jolla Viljanen oli arvostellut hänen uudenvuodenpuhettaan 2016. Niinistö antoi ymmmärtää, että hän tulisi nimittämään oikeuskansleriksi alivaltiosihteeri Tuomas Pöystin; syytä tähän emme tiedä. Halltus taipui Niinistön  uhkauksen edessä ja hoiti asian niin, että Niinistö pääsi nimittämään Pöystin valtioneuvoston esityksen mukaisesti. 

12. Mäntyniemen tiedotustilaisuudessa toukokuun lopulla Niinistö kertoi ja antoi ymmärtää, että hän aloittaisi - jos nyt tulisi nimityksi ehdokaaksi - vaalikampanjansa vasta itsenäisyyspäivän eli 6.12. jälkeen. Hän vetosi lukuisiin viranhoitoa koskeviin tilaisuuksiin ja Suomi 100 - juhlallisuuksiin eri puolella maata; Niiistön mukaan hänellä on loppuvuodesta yli 400 tilaisuuttta, joihin hän aikoo osallistua.

13. Suomi-Areenan tilaisuudessa eilen Porissa  Niinistö kertoi edelleen, ettei aio vielä lähteä kampanjoimaan jatkokaudelle, vaikka muut presidenttiehdokkaat ovat sitä toivoneet. Hän vetosi siihen, että vuonna 2005 kampanjointi alkoi vasta noin kahta kuukautta ennen vaaleja. Minusta ei synny korvaamatonta vahinkoa, jos näin kuusi kuukautta ennen vaaleja ei aloiteta, Niinistö yritti vakuuttaa. 

14. Niinistö sivalsi samalla Matti Vanhasta, joka oli edellisenä päivänä Porissa pontevasti vaatinut Niinistöä osallistumaan ehdokkaiden muiden kanssa vaalikeskusteluihin sanomalla, että vuonna 2005 Vanhanen oli pääministerinä itse edellyttänyt, että presidentinvaalikeskustelut  aloitettaisiin vasta joskus marraskuussa. Hetkeä myöhemmin Porin torilla pidetyssä Mtv:n haastattelutunnilla Sauli Niinistö kertoi, että hän voisi osallistua yhteisiin keskustelutilaisuuksin muiden ehdokkaiden kanssa jo lokakuun loppupuolella.  

15. Presidenttikisaan ilmoittautuneet muiden puolueiden neljä ehdokasta eli Matti Vanhanen, Pekka Haavisto, Merja Kyllönen ja Nils Torvalds vaativat tiistaina Suomi-Areenassa Niinistöä mukaan vaaliväittelyihin. He pitivät  suorastaan epädemokraattisena, jos Niinistö ei väittelyihin osallistu. Tämä ilmeisesti osittain tepsi, sillä nyt Niinistö on valmis aikaistamassa keskusteluihin osallistumistaan lokakuun loppuun. Kampanjointi sanaa hän kuitenkin sanoi vierastavansa, koska kyseessä on keskusteluun osallistuminen. 

16. Sauli Niinistö epäili, että monet ja toistuvat vaalikeskustelut ja -väittelyt saattavat aiheuttaa ihmisten keskuudessa kyllästymistä koko asiaan. Tämä on turhaa puhetta ja yksinomaan venkoilua, sillä kyse ei ole siitä, että näitä keskusteluja tulisi käydä joka viikko, vaan esimerkiksi kerta tai pari kertaa kuukaudessa olisi sopiva määrä, joka ei ylittäisi ihmisten sietokykyä. Ihmiset ovat olleet aina paljon kiinnostuneempia presidentinvaaleista kuin eduskuntavaaleista.

17. Turhaa puhetta eli venkoilua oli myös Niinistön eilen esittämä näkemys, jonka mukaan hänen tilanteensa olisi jotenkin kiusallinen, koska "en ole vielä virallisesti ehdokas. Minulla ei ole vielä 20 000 kannattajakorttia vietävänä oikeusministeriöön. Toivottavasti ne saadaan kasaan nopeasti". Kaikki tietävät erinomaisen hyvin, että Niinistö oli ehdokas jo silloin, kun hän ilmoitti Mäntyniemessä toukokuun lopulla tavoittelevansa jatkokautta. 

18. Olen varma siitä, että mainitut 20 000 kannattajakorttia on saatu jo ajat sitten saatu kerätyksi. Valitsijayhdistyksen puuhamiehet eivät tyydy tähän, vaan aikovat kerätä kortteja paljon enemmän, mikä antaisi ihmisille vaikutelman, että Niinistö on vaaleissa ylivoimainen suosikki ja tulisi olemaan "koko kansan presidentti". Kuten Merja Kyllönen sanoi Suomi-Areenassa tiistaina, Niinistön valitsema valitsijayhdistyksen taktiikka ei kuitenkaan poista hänen otsaansa aikoinaan löytyä kokoomuksen leimaa. Samaa mieltä olivat myös Vanhanen, Torvalds ja Haavisto.

19. Entäpä sitten Sauli Niinistön kannanotto perussuomalaisten uuteen puheenjohtajistoon ja ns. hallituskriisiin? Kultarannan telttaseminaarissa noin kuukusi sitten Niinistö otti voimakkaasti kantaa Jussi Halla-ahoa ja persussomalaisten uusiavarapuheenjohtajia vastaan. Niinistö leimasi, nimiä tosin mainitsematta, Halla-ahon ja puolueen kolmanneksi varapuheenjohtajaksi valitun Teuvo Hakkaraisen langettavan tuomion rasistisista teoista saaneiksi rikollisiksi, jotka eivät ole "tehokkasti" katuneet tekojaan ja syntejään; he ovat siis, kuten Niinistö antoi ymmärtää, edelleen rikollisia, joiden kanssa keskustan ja kokoomuksen on vaikea tehdä hallitusyhteistyötä. Niinistön "ennustus" osui nappiin, sillä ei kulunut kuin pari kolme päivää, kun Juha Sipilä ja Petteri Orpo sanoivat  hallitusyhteistyön Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa irti.

20. Sauli Niinistön sanottua menettelyä on arvosteltu, ja niin kuuluikin tehdä. Niinistö otti harteilleen armottoman tuomarin viitan, joka ei halunnut jäädä odottelemaan päivääkään, miten Halla-ahon johtama puolue tulisi toimimaan, vaan oli valmis antamaan vahvaa taustatukea Sipilän, Orpon ja Timo Soinin suunnitelmalle ja päätökselle eristää halla-aholaiset poliittisen yhteistyön piiristä. Tällä tavalla maltillinen ja kunnon arvojohtaja tai tasavallan presidentti ei tietenkään saisi menetellä, presidentti sen vuoksi, että hallituksen hajoittaminen ei ole enää pitkiin aikoihin kuulunut presidentin toimivaltaan. Niinistö halusi kuitenkin  "kukkoilla" ja näyttää kaapin paikan Jussi Halla-aholle ja hänen kannattajilleen, sillä hän tiesi, että hänen jyrkkä lausuntonsa lisäisi hänen omaa kansansuosiotaan. Tiistaina Suomi-Areenan vaalipaneelin osallistuneista Niinistön kilpaehdokkaista Vanhanen, Haavisto ja Kyllönen moittivat selvin sanoin Niinistön menettelyä, ymmärrystä tässä kohdin löytyi vain Nils Torvaldsilta. 

21. On syytä korostaa, että perussuomalaiset eivät aiheuttaneet hallituskriisiksi kutsuttua hässäkkää, vaan sen tekivät ja saivat aikaan Juha Sipilä, Petteri Orpo ja Timo Soini, sekä keskusta, kokoomus ja perussuomalaisista omaksi ryhmäkseen irtaantunut Uusi vaihtoehto -niminen eduskuntaryhmä, johon siirtyessään entiset persuministerit halusivat  säilyttää salkkunsa.

22. Matti Vanhanen arvosteli tiistaina Suomi-Areenassa Sauli Niinistöä myös jälkiviisaudesta, jota tämä esitti kesäkuun puolivälissä Hossan kansallispuiston avajaisissa. Kyse on siitä, olisiko Sipilän hallituksen tullut jättää eronpyyntönsä,  kun hallituksen viisi ministeriä oli eronnut perussuomalaisetn eduskuntaryhmästä. Sipilä oli lähtenyt Helsingistä kohti Turkua ja sieltä edelleen Naantalin Kultarantaa jättämään presidentti Niinistölle hallituksen eronpyyntiä. Matkalla Turusta Naantaliin Sipilä teki kuitenkin U-käännöksen ja palasi ensin Turun kentälle ja lensi sieltä takaisin Helsinkiin. Ressun aikana oli nimittäin ilmennyt, että uusi UV-ryhmä oli perustettu ja sen jäseniksi olivat perussuomalaisista loikanneet kaikki viisi persu-ministeriä Timo Soini mukaan lukien. Tällöin Sipilä oli sopinut ryhmänjohtaja Simon Elon kanssa, että hallitus jatkaa ilman eronpyyntöä ja uusia hallitusneuvotteluja entisellä kokoonpanolla ja ohjelmalla.

jatkuu...





29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Poliittinen muistini ei ole niin lyhyt, etten muistaisi Salen närkästyneen isosti, kun ei saanut puhemiesvaalissa yksimielistä kannatusta. Herkkyyttä hipiässä siis löytyy. Kun kampanjointiin osallistumattomuudesta tarpeeksi vittuillaan, niin jotain mölinää kuuluu varmasti Naantalista ja myöhemmin Helsingistä.

Anonyymi kirjoitti...

Selittelyn makua, kun Niinistö toteaa jälkikäteen, että pääministeri olisi voinut pyytää eroa PS:sten jupakan jälkeen. Miksei hän ilmoittanut kantaansa Sipilälle?


Anonyymi kirjoitti...

Sauli Niinistön kannattajakorttien keräys lähti käyntiin 1,5 kuukautta sitten ja ehdokkuuteen tarvittavat 20 000 allekirjoitettua kannattajakorttia ei ole vieläkään kasassa. Mistä tämä kertoo?

Anonyymi kirjoitti...

Ilkka Kanerva totesi SuomiAreenassa että kun Niinistö on niin ylivoimainen ehdokas ettei kukaan pysty häntä haastamaan, niin silloin puututaan epäolennaisuuksiin, kuten siihen ettei Niinistö osallistu väittelyihin. Olipa onnettomasti lohkaistu. Ikelle on mitä ilmeisemmin jäänyt elinikäiset traumat siitä "tyypillinen yhden kauden kansanedustaja" lausunnostaan, ettei uskalla enää sanoa yhtä poikkipuolista sanaa Niinistöstä. Kantapään kautta on Ike saanut tuta mitä Niinistön arvostelu voi tuoda tullessaan. Kuten niin moni muukin..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Selittelyä makua? Kyllä, Matti Vanhanen, jota vastaan Niinistö eilen hyökkäsi Porissa, kuvasi toissa päivänä saman asian eli Niinistön lausunnon sanalla jälkiviisastelu.

Olen samaa mieltä kuin anonyymi. Kyllä Juhani Sipilä olisi toiminut ns. hallituskriisisin ratkaisuissa varmasti siiten kuin Niinistön mukaan eli ns. hänen "omasta milestään" olisi ollut viisasta toimia, eli pyytää ensin hallituksen eroa, minkä jälkeen olisi aloitettu normaalit hallitusneuvottelut. Näin Ninistö ei halunnut kuitenkaan Sipilän välttämättä toimia, kun hän ei halunnut esiintyä pääministerin kanssa Kultarannassa yhdessä, "kun paikalla oli lehdistöä".

Outoa puhetta ja selittelyn makua! Presidentti ja pääministeri olisivat kyllä voineet "kipaista" sisätiloihin, jos lehdistö noin hivittävästi presidentiä pelotti. Sipilä olisi voinut mennä sisälle Kultarannan päärakenukseen, ei suinkaan paraatiovesta, jonka ulkopuolella tai portilla mediaväki odotti, vaan jostakin sivuovesta, joita rakennuksesta luulisi löytyvän.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Entä sitten kannattajakorttien keräilyn nykytila?

Olen varma, että valitsijayhdistyksen perustamista tarvittavat 20 000 korttia on saatu kokoon jo aikoja sitten. Mutta Niinistön tukijaporukka ei tietenkään tyydy näihin 20 000 koetiin, vaan haluaa "huutaa Niinistön" presidentiksi keräämällä mahdollisimman paljon kortteja. Luulisin, että kortteja on nyt saatu kasaan ainakin 100 000 - 200 000 kappaletta. Tällä halutaan osoittaa, että Sauli olisi ja pysyisi "koko kansan presidenttinä", joita vastaan muiden ehdokkaiden on turha pullikoida ja kampanjoida.

Kortttien määrä paljastetaan vasta joskus lokakuussa eli silloin kun Niinistö lupasi eilen aloittaa kampanjansa.

Anneli Karvinen kirjoitti...

Sauli sekoilee nykyään liian usein venkoilusta nyt puhumattakaan. Kysymykseen sekaantumisestaan Persujen puheenjohtaja-asioihin ja hallituskriisiin, antoi hyvin sekavan ja ylimielisen vastauksen - ei ollut munaa katua sekoiluaan. Niinistö on menettänyt paljon kannatustaan, jota Ilkka Kanerva ei ole vielä tajunnut. Runo-Jenni kerää mummojen äänet, mikä vielä kannattelee Kokoomuksen lisäksi.

Eitar Vita kirjoitti...

Presidentti Niinistössä alkaa näkyä kekkostumisen merkkejä. Haluja on jatkaa, mutta kun on harmina ne vaalit.

Anonyymi kirjoitti...

Heti kun tämä valitsijayhdistysidea lanseerattiin julkisuuteen, joku arvovaltainen taho, en muista kuka, käytti yhdistyksestä virheellistä nimitystä "valitsijamiesyhdistys". Sen jälkeen tuota väärää termiä on toistettu mediassa tavan takaa. Valitsijamiehethän ovat aivan eri juttu, liittyivät kuolleeseen ja kuopattuun kaksivaiheiseen pressanvaaliin. Enää mitään sellaisia miehiä ei ole, eikä niillä miehillä silloinkaan mitään yhdistyksiä ollut.

Anonyymi kirjoitti...

On se Sipilän Juha uppiniskainen mies, kun ei pyydä hallituksen eroa, vaikka tasavallan presidentti pitäisi sitä oikeana menettelynä.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ja sellainen presidentti, joka ei saa tuollaista uppiniskaista pääminissteriä jättämään hallituksensa eronpyntöä, tosi löperö ja oikea vellihousu!

Helppoa sen on sitten joskus kuukauden päästä alkaa jälkiviisastella ja venkoilla, että niin…tuota…hmmm.. kyllähän minä…olisin ehkä kuitenkin pitänyt… tuota... parempana että se… siis hallitus olisi eronnut...

Anonyymi kirjoitti...

Toisessa lauseessa Niinistö totesi, että eihän tämä asia(hallituksen ero) mitenkään minulle kuulu...

Kamunen kirjoitti...

Moni Jyrki kysyy näinä aikoina: tällainenko on ihminen?, nähdessään nyt asetetut ehdokkaat. Eivätkö suomalaiset todellakaan pysty parempaan? Kuusi vuotta sumua. Tähän on tultu.

Anonyymi kirjoitti...

Väyrynen mukaan presidenttikisaan! Väittelyistä ei todellakaan tule tylsiä kun Pave astuu kehiin. Mainiota!

Skorpioni kirjoitti...

Toivottavasti Paavo Väyrysen pyrkimys asettua presidenttiehdokkaaksi onnistuu. Ainakin kaikki ulkoiset edellytykset ovat olemassa. Perussuomalaiset ovat jakautuneet kahtia. Kepussa taistelee alkiolainen ja liberaalinen ryhmä keskenään. Väyrysen kansalaispuolueen nelikohtainen ohjelma on erinomainen. Ts. Paavo kerää ääniä varmaan kerran odotettua enemmän,koska miehen kuntokin ja henkinen kantti on kunnossa!

Anonyymi kirjoitti...

Joskus aikoinaan äänestin erästä toista ehdokasta, jotta Paavo ei pääsisi toiselle kierrokselle - eikä päässyt. Nyt äänestän Paavoa, jos vaan on kisassa mukana. Paavolle kannattajakortinkin kirjoitan jos vaan lomake kohdalle osuu.

Anonyymi kirjoitti...

Kunto kunnossa!

Kamunen kirjoitti...

Lehdistökatsaus:

Iltalehti odottaa Timo Soinin asettuvan ehdolle presidentin vaaliin ellei vaadita 20 000 nimen keräystä.

Wall Street Journal kertoo Helsingin valmistaneen 200 km:n tunneliverkoston kaupungin alle Venäjän syksyisen Zapad-sotaharjoituksen varalle. 600 000 kaupunkilaista voidaan sinne majoittaa. Kyberekspertti Jarno Lindell ei odota joukkojen tulevan rajan yli, mutta kukapa tietää jos jättävät osan kuikuilemaan rajan pintaan?

Anonyymi kirjoitti...

Muutamista Sauli Niinistön julkisista puheista saa sen käsityksen, että hän oli jo etukäteen tietoinen tästä lähinnä Kokoomuksen masinoimasta Persujen jakaantumisprosessita.

Jos hallitus olisi hajonnut, niin tämä olisi todennäköisesti merkinnyt ainakin yhtä lisäsalkkua Kokoomukselle.

Jos oikeat hallitusneuvottelut olisivat alkaneet, niin U-wattien salkkumäärä olisi tuskin ollut viisi. Jäljelle olisi ehkä jäänyt Soinin, Jussi Niinistön ja Terhon salkut.

Luultavasti Kokoomus tavoitteli itselleen ministeripaikka STM:ssä, koska Sote on levällään.

Anonyymi kirjoitti...

Vahvaa johtajaa jotkut meistä kaipailevat, mutta ainakin Puolassa yksi sellainen on muun vallantäyteyden ohessa viemässä maan tuomioistuimilta riippumattomuuden. On sentään väessä itsenäisesti ajatteleviakin: https://yle.fi/uutiset/3-9725910

Anonyymi kirjoitti...

Juha Sipilä on niin mielensä pahoittanut, kun poliitikot antavat vääriä todistuksia lähimmäisestään. Ketä hän tarkoittanee?

Anonyymi kirjoitti...

Vissiin Niinistöä ja sen versiota U-käännöksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Niinistö kävi läpi tapahtumien kulun täpötäydelle Porin torille.

– Sinä kriittisenä tiistaina (13.6.) kävi niin, että minulle alkoi valjeta kello yhden jälkeen, perussuomalaisten ryhmäkokouksen jälkeen että, ahaa! Ne jutut joita on pidetty vähän nurkan takana toteutuvat näköjään.

– Kun sitten pääministeri oli minulle jo silloin aamulla kyllä sanonut, että hän on puhunut valtiosääntöoppineitten kanssa niin minäkin päätin puhua vähän valtiosääntöoppineitten kanssa. Niinpä sitten kun hän Turkuun saapui niin me jouduimme sitten toteamaan sen että onkohan kauhean viisasta, että me yhdessä tässä nyt esiinnymme, koska silloin oli media paikalla, että onkohan se viisasta koska minulla oli oma vähän eri henkilökohtainen mielipide, sanotaan näin.
Yle / Pirjo Auvinen 12.7.2017

vs

Laskeuduttuaan kahden jälkeen Turun lentokentälle Sipilä soittaa Simon Elolle. Sipilä kiittää rohkeasta ratkaisusta, joka on varmasti ollut vaikea. Sipilä haluaa vielä varmistaa, mihin ryhmä on sitoutunut. Elo kertoo, että Uusi vaihtoehto on valmis jatkamaan Sipilä 1:ssä samalla hallitusohjelmalla, mutta myös samalla ministerikokoonpanolla.

Sipilä jatkaa ajomatkaa kohti Naantalia. Hän soittaa matkalla Mikael Hidénille, Seppo Tiitiselle, Petteri Orpolle ja lopulta presidentille. Sipilä kertoo presidentti Sauli Niinistölle, että hänen harkintansa mukaan eroa ei tarvitsekaan jättää. Sipilä kysyy, ajaako hän silti kahville Kultarantaan, mutta presidentin mukaan pääministerillä on tärkeämpääkin puuhaa.

Yle / Sara Rigatelli 8.7.2017

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Noinnikkää siis!

Keitä mahtoivat olla ne "omat valtiosääntöoppineet", joiden kanssa Niinistö oli kertomansa mukaan "vähän puhunut". Mitä nämä olivat Niinistölle lausuneet? Onko Niinistön selitys Porin torilla vain jälkiviisautta vai mitä? Miksi Niinistö ei halunnut kääntää Sipilän päätä niin, että asiassa olisi edetty normaalisssa järjetyksessä, eli hallitus oliis jättänyt eronpyyntönsä, jota varten Sipilä oli nimenomaan Naantalin reisulle lähtenytkin? Urho Kekkonen olisi ilman muuta tehnyt niin, eli pääministeri olisi taipunut presidentin tahtoon. Eikö Niinistö olekaan Kekkosen veroinen presidentti?

Kävikö ite asiassa niin, etä niinistö käänsi Sipilän pään, ts. ettei hallituksen eronpyyntö tarvinnut jättää? Miksi niinitö pelkäsi Kaultarannan pihalle tulleita median edustajia? Eivätkö Niinistö ja Sipilä olisi voineet keskustella ensin tilanteessa Kaltarannan sisätiloissa? Onko media Niinistölle kaiken a ja o? Kumpi herroista antoi hieman virheellisen ja väärän selityksen
Miksi Niinistö paljasti asian todellisen laidan vasta Hossan kansallispuiston avajaisissa? Olik matti vanhanen sittenkin arviossaan oikeassa?tapahtunesta?

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kysyy, miksi Sauli Niinistö paljasti asian todellisen laidan vasta Hossan kansallispuiston avajaisissa. Ajatukset kirkastuvat avarissa ja vaikuttavissa maisemissa kun hengittelee hapekasta ilmaa; luonto havahduttaa meitä näkemään tärkeää. Matti Vanhasen ajatus nostaa eläkkeelle siirtymisikää syntyi "Rukan lumilla". Ehkäpä Niinistön kohdalla ajatus kypsyi toteutusasteelle Julma-Ölkyn jylhän kanjonijärven rannalla hänen pohtiessaan minkälaista olisi kiertää Ölökyn-Ähkäsyn rengasreittiä?

Anonyymi kirjoitti...

Niinistö on taitava poliitikko, tästä asiasta uskoakseni valtaosa suomalaisista on samaa mieltä. Se ilmenee siinä, että häntä on hyvin vaikea pussittaa - termi, jota hän itse on joskus käyttänyt - eli saada kiinni siitä, että puhuisi tänään tätä ja huomenna ihan toista.

Jos Niinistö olisi “pakottanut” Sipilän jättämään eroilmoituksen, niin voi vai kuvitella, mikä meteli siitä olisi noussut mediassa ja valtiosääntöoppineiden keskuudessa presidentin valtaoikeuksien ylittämisestä. Se kalapaliikki olisi ollut paljon kovaäänisempää kuin mitä nyt nähtiin tapauksessa, jossa hallitus ei eronutkaan.

Ja jos Sipilä ei olisi moiseen presidentin mahtikäskyyn suostunut, niin hän olisi vetänyt kuitenkin pidemmän korren, hallitus olisi istunut paikallaan kuin tatti ja presidentti olisi nolannut itsensä. Koko maan media olisi muistellut pääministeri Koiviston ja jo dementoituneen presidentti Kekkosen yhteenottoa 1981, jolloin Koivisto kieltäytyi jättämästä hallituksensa eronpyyntöä ja vetosi siihen, että hallitus istuu niin kauan kuin sillä on eduskunnan luottamus. Nyt vaan olisi hurrattu pääministeri Sipilälle kuinka on kova kaveri.

Se, että Niinistö paljasti tämän ristiriidan vasta Hossassa johtuu luullakseni siitä, että sattui paikalle toimittaja, joka kyseli kommenttia. Ei siihen tarvita mitään sen kummoisempaa selitystä, vaikka salaliittoteoriat aina kiehtovatkin mieliä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymin mielestä presidentiksi olisi siis valittava ehdokkaista se, jota on hankalin tai vakein "pusittaa", t. joka ei jää kiinni takinkäännöstä tms. Sillä seikalla, että ehdokas on tosiasiassa joskus tai ehkä useinkin puhunut risitin tai kääntänyt takkiaan, ei ole väliä: pääasia on, ettei hän jää tai ole jäänyt kiinni siitä!

Tästäkin nyt nähdään, miten erilaisilla perusteilla ja seikkojen nojalla äänestäjät todellisuudessa tekevät valintojaan. Esim. se, ettei menetä kasvojaan, on vankka osoitus ehdokkaan pätevyydestä tai jopa ylivertaosuudesta.

Anonyymi: Jos Niinistö olisi “pakottanut” Sipilän jättämään eroilmoituksen, niin voi vai kuvitella, mikä meteli siitä olisi noussut mediassa ja valtiosääntöoppineiden keskuudessa presidentin valtaoikeuksien ylittämisestä.

Heh ja hah! Eivät Ninistö ja Sipilä sentään noin yksoikoisia ja hömppiä ole! Jos Niiistö olis "pakottanut" Sipilän jättämään hallituksen eroilmoituksen, niin järkevänä insinöörinä ja miehenä Sipilä ei olisi puhunut tästä tietenkään mitään! Hänhän oli juuri menossa ensin Turkuun ja siltä edelleen Naantaliin nimenomaan jättämään Niinistölle hallituksensa eroilmoitusta!

Eivätkä Niinistö ja Sipilä olisi tietenkään "riidellet" kskenään asiasta Kultarannan pihamaalla tai portilla lehtimiesten edessä!

Anonyymi kirjoitti...

Arvon bloginpitäjä,

En yllä olevassa kirjoituksessani sano ollenkaan kuka minusta tulisi valita presidentiksi. Sanoin sen, mikä nähdäkseni pitää aika yleispätevästi paikkansa, että Sauli Niinistöä pidetään taitavana poliitikkona kansan keskuudessa (josta ehkä yhtenä osoituksena, että 5000 ihmistä tuli hänen tori tilaisuuteensa Porissa) ja mediassakin, ja uskoakseni eräs syy siihen on, että häntä ei voi syyttää valehtelusta, takinkäännöstä, kieroilusta tai jostakin vastaavasta. Tällaisia johdonmukaisia poliitikkoja on Suomessa ja maailmalla todella harvassa.

Olisi tietysti pitänyt käyttää muuta ilmaisua kuin “jäädä kiinni”, koskapa se antaa professorille mahdollisuuden vääristellä kirjoitustani. Kyse ei siis ole suinkaan siitä, että saa tehdä mitä lystää kunhan ei jää siitä kiinni. En sitä tarkoittanut.

Mitä itse asiaan tulee, niin se, että Sipilä kääntyi kannoillaan ennen Kultarantaa osoittaa, että hän oli päätynyt olla jättämättä eronpyyntöä ja puhelinsoitto Niinistölle oli audienssin peruutus. Presidentti tietää vallan hyvin mitä laki sanoo (hallituksen eronpyyntö on pääministerin käsissä) ja kehotti pääministeriä vaan jatkamaan hallituksensa kohtaaman kriisin hoitamista. Pidän todennäköisenä, että Niinistö on myös ilmaissut kantanaan, että eronpyyntö olisi hänestä selkeämpi vaihtoehto tai hänellä on siitä asiasta jotain muuta materiaalia.

Mitään valtioelinten yhteentörmäystä ei näin ollen tapahtunut, tuskin oli näköpiirissäkään, koska molemmat osapuolet toimivat perustuslain mukaan ja korrektisti. Se ei poista tietenkään sitä, että presidentti oli kaikesta päättäen pohjimmiltaan eronpyynnön kannalla, ja nimenomaan siinä tilanteessa. Se ei siis ollut mitään jälkiviisastelua, kuten Vanhanen Porissa väitti.

Jos Vanhanen haluaa jatkaa tästä aiheesta keskustelua Niinistön kanssa, hänen on syytä varmistaa selustansa hyvin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuin suoraan Kultarannan teltalta! Tuo anonyymin vuodatus, meinaan.

Mitään valtioelinten yhteentörmäystä tuskin olisi tapahtunut myöskään siinä tapauksessa, että Sipilä olisi taipunut Niinistön tahtoon ja jättänyt hallituksensa eronpyynnön.

Juha Sipilä ei muuten halunnut peruttaa Kultarantaan menooaan, kuten abonyymi väittää, vaan kertoi itse, että hän oli menossa joka tapauksessa sinne, kun kerran oli reissuun lähtenyt ja noin pitkälle jo pääsyt. Tapaamisen ja kahvinjuontihetken Kultarannass peruutti presidentti Niinistö.

Jälkeenpäin anonyyminkin on helppo syyttää muita vääristelystä ja selitellä, mitä hän oikeastaan oli tarkoittanut.

Sauli Niinistö tuskin on rehellisempi tai epärehellisempi poliitikko kuin muutkaan suomalaiset johtavat poliitikot tai valtionpäämiehet maailmassa keskimäärin. Niinistö on vanha poliitikko ja tyypillinen puoluepukari siinä missä muutkin suomalaiset puoluejohtajat. Viimeisessä puhemiehen vaalissa Niinistö muuten sai vain 89 ääntä; eduskunnassa on 200 kansanedustajaa.

Porin torin yleisömäärä ei kerro paljoakaan, tuskin yhtään mitään Niinistön taitavuudesta ja osaavuudesta. Keskikesällä jouten ja lomilla oleva kansa menee sinne minne muutkin menevät tai ovat tottuneet kesäsisin usein menemään. Porin Suomi Areena tilaisuus ei ole kovinkaan kaksinen happening. Siellä käydään latelemassa aivan ne samat puheet ja kannanotot, joita niiden esittäjät ovat ladelleet jo muinakin vuodenaikoina. Tuskinpa Porissa tuli tänäkään kesänä mitään todella uutta esiin. Kuka vielä muistaa, mitä kesällä 2016 Porissa puhuttiin? Tuskinpa juuri kukaan. Sama "kohtalo" tulee olemaan Porissa ja SuomiAreenassa myös tänä kesänä pidetyillä puheilla ja väittelyillä.

Noin 90 prosenttisesti ko SuomiAreena on pelkää hömppää.Iltapäivällä ja illalla kuunnellaan jatsia, viinaa ja viini virtaa illalla ja joka yönä, ilmaisen viinan perään juoksevat monet muutkin ei vain Roosa Meriläinen. SuomiArenaa on lobbareiden kulta-aikaa.

Sauli Niinistö menee mieluusti sinne, missä on kansaa runsasti liikeellä, kuten esim. Itä-Länsi -otteluun, Kuninkuusraveihin, Helsnki Cupin avajaisiin, Jukolan Viestiin, Tangomarkkinoille jne. jne. Hän halua vedota kansaan jo pelkällä paikallaolollaan yhdessä Jennin kanssa; onneksi Lennu oli sentään ymmärretty jättää kotiin, mutta kyllä se tulee taas takuuvarmasti julkisuuteen kun Mäntyniemeen kiikutetaan ennen joulua kinkkua, lohta, joulukuusta ym. tavaraa; ettei presidentin tarvitsisi kärsiä jouluna nälkää.

Sauli Niinistön erityisen aktiiviisuuden liikkua kansan parissa tänä kesänä ja koko loppuvuotena ymmärtää hyvin, sillä ensi tammikuussa ovat presidentinvaalit. Niinistö tekee tänä vuonna maakuntamatkan Suomen jokaiseen maakuntaan, mikä on SE ja varsin poikkeuksellista, sillä Tarja Halonen ehti vuonna 2006 vain 12:lle maakuntamatkalle.

Niinistö sanoo osallistuvansa vaalikeksusteluihin vasta joskus marraskuussa ja aloittavansa kampanjointinsa "virallisesti" vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Katin kontit! Hän nimittäin tekee vaalikampanjaa jo nyt ja koko ajan; on tehnyt sitä jo koko tämän vuoden. Niinistö on tosi "taitava"myös tässä suhteessa, sillä hän yhdistää viekkaalla tavalla kampanjansa viranhoidon yhteyteen, siis käymällä kaikissa mahdollisissta kissanristiäisisissä, joita Niinistölle kertyy tänä vuonna peräti hieman li 400 tilaisuutta. Ihmisten kättelyt ovat merkittävä osa Niinistön kampanjaa. Hän pitää ykyisin näissä pikku tilaisuuksissa myös pikku puheen, näin mm. Itä-Länsi -ottelussa ja Helsinki Cupin avajaisissa.