tiistai 18. marraskuuta 2008

47. Salaman jumalanpilkkaoikeudenkäynti (KKO 1968 II 16)


1. TV1 esitti eilen 17.11. Kotikatsomo sarjassaan toisen osan tv-elokuvasta "Katso ihmistä." Se on tositapahtumiin perustuva elokuva kirjailija Hannu Salaman vuonna 1964 ilmestyneen "Juhannustanssit" -romaanin ympärille syntyneestä kohusta, joka johti vuonna 1965 alkaneeseen jumalanpilkkaoikeudenkäyntiin Salamaa sekä kustannusyhtiö Otavaa ja sen toimitusjohtajana ollutta vuorineuvos Kari Reenpäätä vastaan. Elokuvan on ohjannut Kari Paljakka ja filmin pääosissa esiintyvät Salamaa näyttelevä Juho Milonoff ja hänen vaimoaan esittävä Kreetta Salminen.

2. Tämä juttu ei ole mikään taidearvostelu. Täytyy kuitenkin sen verran sanoa, että minua elokuva ei taiteellisesti juuri vakuuttanut. Suomalaiset onnistuvat melkein aina pilaaman hyvänkin tositapahtumineen perustuvan aiheen, esimerkiksi ruotsalaiset filmintekijät ovat tässä suhteessa usein taitavampia. Salama-filmin kerronta oli jotenkin kömpelöä ja väkinäisen tuntuista. Filmissä kuvattiin lähinnä kirjailijan ja hänen nuoren vaimonsa tuntoja ennen oikeusprosessia ja sen aikana. Toisaalta filmissä alleviivattiin tuolloin voimissaan olleiden yhteiskunnallisen vaikuttajien ahdasmielistä asennetta tuloillaan ollutta vapaamielisempää suuntausta kohtaan. Samat tahot, jotka olivat suuttuneet 50-luvulla Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan johdosta, halusivat nyt teilata Hannu Salaman romaanin.

3. Salaman puolisoiden sopu näytti olleen filmissä koetuksella monta kertaa. Pääosan esittäjä Juho Milonoff ei muistuttanut kyllä yhtään oikeudenkäynnin aikana valokuvien mukaan varsin tuhdissa kunnossa ollutta kirjailijaa. Luultavasti Salama ei ottanut oikeusprosessia lainkaan niin raskaasti, kun filmissä annettiin ymmärtää, mutta kysymyksessä on tietenkin käsikirjoittajan ja ohjaajan fiktiivinen näkemys asiasta. Näyttelijäsuorituksista vahvimman vaikutuksen minuun teki arkkipiispa Martti Simojokea esittänyt Antti Litja. Jumalapilkkasyyttettä lietsovasta kiihkouskovaisten ryhmästä, johon kuuluivat kouluneuvos Miettinen, hovioikeudenneuvos Hiltunen ja pastori Pulkkisesta esittänyt Martti Suotsalo, oli tehty filmissä koominen, sinne tänne päättömän tuntuvasti säntäilevä kolmikko.

4. Suurimman pettymyksen minulle tuotti oikeusprosessin kuvaaminen, vaikka se ei varmaan ollutkaan tekijöiden mielestä filmin pääasia. Oikeusprosessista oli elokuvassa vain kaksi lyhyttä otosta, joissa oli kyse lähinnä samanlaisesta oikeussaliparodiasta kuin 50- ja 60 -luvun SF-filmeissä pahimmiltaan. Vaikka suomalainen oikeudenkäynti oli tuohon aikaan käytännössä aika aneemista ja kuivaa ja perustui paljolti etukäteen laadittujen oikeudenkäyntikirjelmien lukemiseen ja lykkäyksiin, niin en usko, että raastuvanoikeuden Salama-prosessi olisi ollut sentään niin idioottimaista kuin filmissä annettiin ymmärtää. Esimerkiksi jo prosessin alku oli omituinen, kun oikeuden puheenjohtaja tokaisi, että koska syytekirjelmä on kaikille tuttu, niin syyttäjä lukekoon sen! Ja sitten syyttäjä nousi ja luki noin 5-6 sekunnin ajan syytekirjelmää, jossa ei kerrottu mitään perusteita tai faktoja. Ymmärrän toki, etteivät tekijät olleet tarkoittaneet oikeussalikohtausta autenttiseksi kuvaukseksi asiasta, ja että heidän tarkoituksenaan on ilmeisesti ollut välttää juridisiin kysymyksiin paneutumista, mutta silti edes pieni ripaus oikeussalirealismia ei olisi ollut elokuvan uskottavuudelle yhtään pahitteeksi.

5. Jotta Salama-oikeudenkäynnistä voisi saada täysin totuudenmukaisen käsityksen, olisi ilmeisesti luettava oikeuden pöytäkirjat lävitse. Tähän minulla ei ole ollut mahdollisuutta, vaan olen tutustunut oikeusjuttuun korkeimman oikeuden vuosikirjaan otetun tapausselosteen perusteella. Kun ryhdyin tänä aamuna etsimään KKO:n jumalanpilkkajutun ratkaisua netissä olevasta Finlex-säädösrekisteristä, olin ihmeissäni, sillä tuota ratkaisua ei löytynytkään sieltä millään. Muistelin, että KKO, johon juttu lopulta siis eteni, oli antanut jutussa tuomionsa joko vuonna 1966,1967 tai 1968, ja selasin siksi varmuuden vuoksi KKO:n ratkaisut näiden kolmen vuoden osalta, mutta en vain löytänyt jumalanpilkkajutun selostetta. Siten otin esiin oikeusneuvos Martti Miettisen toimittaman, vuonna 1969 ilmestyneen hakuteoksen Korkeimman oikeuden ratkaisujen hakemisto 1926-1968, mutta sielläkään tapauksesta ei ollut mainintaa. Päättelin, että Miettinen oli jättänyt ratkaisin tarkoituksellisesti pois, ilmeisesti siksi, että tapaus oli käynyt tarpeettomaksi, koska jumalanpilkkaa koskeva lainkohta on sittemmin kumottu. Koska Finlex-rekisteri on laadittu Miettisen hakuteosten pohjalta, on tuo kuuluisa ratkaisu jäänyt pois myös netistä. Tämä on minusta kyllä väärin ja toivoisinkin, että KKO:n jumalanpilkkaoikeudenkäynnin päätös mitä pikimmiten saatetaan julkisuuteen ja otettaisiin tässä tarkoituksessa Finlex-rekisteriin, sillä onhan ratkaisussa sentään kyse yhdestä suomalaisen oikeushistorian kuuluisimmista oikeudenkäynneistä.

6. Ajattelin jo, että näinköhän en löydä enää koko tapausta, kunnes mieleeni välähti, että minähän olen itse selostanut tapausta yhdessä Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassani kirjassa "Pro et contra, tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä (2003)" , ja sieltähän tuo ratkaisu sitten löytyikin ja perustelujen osalta vieläpä analysoituna (s. 265-267). Tapauksen vuosikirjanumero on KKO 1968 II 16. Olen kirjamme sivulla 266 alaviitteessä 699 viitannut Hannu Salaman avustajana oikeusprosessissa toimineen asianajaja Kullervo Kemppisen pojan Jukka Kemppisen väitöskirjan (1990) sivuille 98-99, jossa Jukka K. on lyhyesti kommentoinut KKO:n jumalanpilkkajutun päätöstä.

7. Ratkaisuselosteesta KKO 1968 II 16 ilmenee, että syyteasia on pantu vireille vuonna 1965 Helsingin raastuvanoikeudessa. Raastuvanoikeus suoritti jutussa tutkinnan ja tuomitsi Hannu Salaman kolmeksi kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vielä 1960-luvulla alioikeuden päätös, joka koski törkeää ja lain mukaan ankarasti rangaistavaa tekoa, oli lain mukaan alistettava alioikeuden toimesta suoraan hovioikeuden (HO) tarkastettavaksi; alioikeuden päätöksestä ei siis voinut valittaa HO:lle, mutta toisaalta juttu alistettiin hovioikeuden tarkastettavaksi, vaikka kaikki jutun osapuolet olisivat kenties tyytyneet alioikeuden ratkaisuun. Näihin HO:lle alistettaviin rikosasioihin kuului myös jumalanpilkkaa koskeva juttu. Tämä vuoksi KKO:n päätöksessä käytettään sanontaa, jonka mukaan RO on "suorittanut jutussa tutkinnan" ja alistanut jutun sitten HO:n tarkastettavaksi; merkille pantavaa on, että KKO:n ratkaisuselosteessa ei kerrota, millaisen, tavallaan "ratkaisuehdotuksen" RO jutussa antoi, mutta tässäkin suhteessa päätöksessä on noudatettu tuolloin käytössä ollutta tuomion kirjoitustapaa. Alistetussa jutussa vasta HO:n antamaa tuomiota pidettiin ensimmäinen "varsinaisena" ratkaisuna asiassa. - Alistusmenettely poistettiin oikeudenkäymiskaaresta vuonna 1978, nyt siis asianosaisen pitää aina itse valittaa, jos aikoo saada käräjäoikeuden tuomion HO:n tutkittavaksi.

8. KKO:n ratkaisuselosteen mukaan Helsingin HO, jossa hovioikeuden kanneviskaali esitti syytekirjelmän - siis ikään kuin ensimmäisessä asteessa - ja jossa Hannu Salamaa, vuorineuvos Kari Reenpäätä ja Kustannusosakeyhtiö Otavaa "myös kuultiin", katsoi 19.9.1966 antamassaan päätöksessään selvitetyksi, että

"Salama ja Reenpää olivat Salaman kirjoittaman, yhtiön toimitusjohtajansa Reenpään vastuulla julkaiseman, osaksi Keuruun kunnassa ja osaksi Helsingissä painetun, 7.10.1964 ensimmäisenä ja seuranneen joulukuun 18. päivään mennessä yhteensä kuutena painoksena ilmestyneen "Juhannustanssit" nimisen kirjan, mitä yhtiön toimesta oli myyty yleisölle 39 426 kappaletta, sivuilla 139-142 olevilla Hiltunen-nimisen henkilön lausumilla, joilla Jumala sen käsityksen mukaan mikä maamme kristillisillä uskontokunnilla on Jeesuksen persoonasta, oli tehty halveksimisen alaiseksi, syyllistyneet Jumalan pilkkaamiseen. Sen vuoksi ja kun Reenpään oli katsottava tehneen rikoksensa ajattelemattomuudesta, HO RL 10 luvun 1 §:n ja painovapauslain 31 §:n nojalla tuomitsi Salaman tahallisesta, oikeastaan harkiten tehdystä Jumalan pilkkaamisesta kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen, ja Reenpään ajattelemattomuudesta tehdystä Jumalan pilkkaamisesta 50:een 40 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 2 000 markkaa sekä RL 2 luvun 16 ja 17 §:n ja painovapauslain 37 §:n 1 momentin nojalla tuomitsi Salaman, Reenpään ja Otavan ja kirjan levittäjän tai julkisen myyjän hallussa olevat sanotun kirjan kappaleet sekä edellä mainituilla kirjan sivuilla olevia Hiltusen lausumia koskevat laatat ja kaavat menetetyiksi ja käyttämättömyyteen saatettaviksi kuin myös Salaman, Reenpään ja yhtiön yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen näille tuottamana taloudellisena hyötynä HO:n harkinnan mukaan 46 000 markkaa. Salamalle tuomittu vankeusrangaistus määrättiin ehdolliseksi kolmen vuoden koetusajoin HO:n päätöksestä tarkemmin ilmenevin ehdoin." - HO:ssa oli jutussa äänestys, yksi hovioikeuden kolmesta jäsenestä tiettävästi hylkäsi syytteen. Ajan tavan mukaan KO ratkaisuselosteessa ei kuitenkaan kerrota HO:n äänestyksestä mitään.

9. Salama, Reenpää ja Otava hakivat muutosta HO:n päätökseen, kanneviskaali vastasi muutoksenhakemuksiin. KKO tutki jutun ja katsoi päätöksessään, ettei ollut esitetty syytä muuttaa HO:n päätöstä muulla tavoin kuin että, "koskei ollut näytetty Kari Reenpään henkilökohtaisesti saaneen hyötyä hänen syykseen luetusta rikoksesta, reenpää vapautettiin HO:n päätöksessä hänelle määrätystä hyödyn menettämisseuraamuksesta sekä että salama ja yhtiö, erikseen, määrättiin RL 2 luvun 16 §:n nojalla menettämään valtiolle rikosten näille tuottamana taloudellisena hyötynä harkinnan mukaan, salama 20 000 ja yhtiö 30 000 markkaa." - Salamalle HO:n päätöksellä harkiten tehdystä Jumalan pilkasta langetettu kolmen kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus jäi siis voimaan.

10. KKO:ssa ratkaisu tehtiin viiden jäsenen kokoonpanossa, joista vain yhden eli oikeusneuvos Hakalan mielipide ilmaisi sellaisenaan edellä mainitun KKO:n ratkaisun lopputuloksen. Kaksi eri mieltä ollutta jäsentä, oikeusneuvokset Elfving ja Eskola, lausuivat, ettei ollut syytä muuttaa HO:n päätöstä muulla tavoin kuin että Salaman, Reenpään ja Otavan valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä yhteisvastuullisesti menetettävä määrä harkinnan mukaan alennettiin 30 000 markkaan. - KKO:n presidentti Antti Hannikainen puolestaan muutti HO:n pätöstä vain siten, että tuomitsi lausumillaan perusteilla Salaman ajattelemattomuudesta tehdystä Jumalan pilkasta 50:een 15 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 750 markkaa.

11. KKO:n kokoonpano nuorin jäsen, ylimääräinen oikeusneuvos Paavo Salervo oli kaikkein liberaalein, sillä hän hylkäsi syytteen kokonaan. Salervon eriävä lausunto, jonka Jukka Kemppinen katsoo vuonna 1990 julkaistussa väitöskirjassaan kuuluvan "suomalaisen oikeuskulttuurin kultaiseen kirjaan " (s. 98-99), kuuluu kokonaisuudessaan seuraavasti

"Tutkin jutun ja katson selvitetyksi, että Hannu Salaman puheena olevassa teoksessa on kuvattaessa Hiltunen nimistä henkilöä pantu tämä eräässä kohtauksessa juovuksissa ollen esittämään lausumia, jotka yhteydestään erotettuina voidaan ymmärtää Jumalan pilkaksi. Koska kuitenkin on katsottava, että kirjallisen teoksen tekijällä on oikeus kuvata totuudellisesti myös sellaisia henkilöitä, jotka Hiltusen tavoin suhtautuvat kristinuskoon välinpitämättömästi tai kielteisesti, eikä mainittuja Hiltusen lausumia, joita on pidettävä teoksen kokonaisuuden ja siihen olennaisena kuuluvan Hiltusen luonnekuvan kannalta perusteltuina, voida katsoa tekijän omaksi mielenilmaukseksi, niin ja kun Salaman ja Kari Reenpään ei näin ollen ole katsottava puheena olevilla Hiltusen lausumilla pilkanneen Jumalaa, harkitsen oikeaksi, kumoten HO:n päätöksen ja hyläten jutussa ajetun syytteen, vapauttaa Salaman ja Reenpään heille tuomituista rangaistuksista sekä heidät ja Kustannusosakeyhtiö Otavan myös jutussa tuomituista muista seuraamuksista."

12. KKO:n ratkaisu kuvastaa hyvin, millainen tuomioiden perustelu- ja kirjoitustapa oli tuohon aikanaan vallalla. HO ei itse asiassa perustellut ratkaisuaan - ainakaan KKO:n siitä omaan ratkaisuunsa laatiman referaatin mukaan - juuri olleenkaan, ja samaa voidaan sanoa myös KKO:n päätöksestä. Ainoastaan oikeusneuvos Salervon lausumassa on esitetty perusteluja sille, miksi Salaman kirjassa ei olisi ollut kyse rangaistavasta Jumalan pilkasta. Mutta myös Salervo on pukenut lausumansa ajan tavan mukaisesti pitkiksi virkkeiksi, joissa on jouduttu käyttämään "on katsottava" ja "niin ja kun" -tyyppisiä konstruktioita. Salervon lausumassa on ilmaistu oikeastaan vain hänen päättelynsä lopputulos. Sitä vastoin varsinainen oikeudellinen päättely, jollaista nykyisin ainakin lain mukaan tuomion perusteluilta edellytetään ja joka lähtisi tapauksen kysymyksenasettelusta ja kirjoitetun lainsäännöksen sanamuotoon ja muihin oikeuslähteisiin perustuvasta, sovellettavaksi vaaditun oikeusnormin tulkinnasta ja etenisi erilaisia kysymykseen tulevia arvoja ja arvostuksia avoimesti punnitsevaksi pro et contra -tyyppiseksi pohdinnaksi, puuttuu myös oikeusneuvos Salervon lausumasta.

13. Salervon mielipide ei vaikuta asiallisesti täysin vakuuttavalta oltakoonpa syytteestä ja koko jumalanpilkkaprosessista muuten mitä mieltä tahansa. Syytteessähän lähdettiin siitä, että Salaman kirjaan kirjoittamat, Hiltusen suuhun pannut lausumat olivat suorastaan rienaavia, ts. kyse ei syyttäjän mukaan ollut siten vain kristinuskoa kohtaan osoitetusta välinpitämättömyydestä tai kielteisyydestä, kuten Salervon lausumassa annetaan ymmärtää. Lisäksi Salervon ajattelu, jonka mukaan kirjailija voisi vapautua vastuustaan sillä perusteella, etteivät hänen kirjan henkilön (Hiltusen) suuhun panemansa lausumat olleetkaan hänen omia "mielenilmauksiaan", vaikuttaa hieman arveluttavalta. Salervon "oikeusohjetta" ei voitane soveltaa analogisesti ainakaan tapaukseen, jossa kirjailijaa syytetään jonkin roolihahmonsa suuhun pannuilla lausumilla tehdystä tietyn henkilön törkeästä kunnianloukkauksesta. Vai voisiko kirjailija myös tällöin vapautua vastuustaan sillä oikeusneuvos Salervon mainitsemalla perusteella, että tietyn henkilön kunniaa loukkaavat lauseet ovat vain juovuksissa olleen kirjan roolihenkilön ("Hiltusen") lausahduksia, eivät kirjailijan omia mielpiteitä?

14. TV1 eilisestä osasta ilmeni, että kirjailija Salama jäi pois raastuvanoikeuden toisesta käsittelystä, lähti junalla "pakoon" ensin Tampereelle ja sitten Rovaniemelle. Seuraavassa kohtauksessa hänet kuitenkin tavattiin Kauhavan asemalta, josta hän lähti kulkemaan jalan pitkin lakeuksia. Yövyttyään heinäladossa ja päästyään taas ihmisten ilmoille Salama kirjoitti kirjeen syyttäjälle, jossa hän tunnusti auliisti, että hänen tarkoituksenaan olikin ollut kirjassa pilkata Jumalaa - tämä Salama oli kiistänyt RO:n ensimmäisessä istunnossa. Tunnustuskirje on faktaa, sillä sellaisen Salama todellakin postitti syyttäjälle ja kirje luettiin Salaman poissa ollessa oikeudessa.

15. Sitä, oliko Kauhava-episodi tarua vai totta, en tiedä, enkä oikein tajunnut kirjailijan tuskallisen lakeusvaelluksen symboliikkaa muuten kuin että kyse oli ilmeisesti kirjailijan oman tien tai jonkinlaisen yksilöllisen totuuden etsimisestä ja eksistentialismista. Mutta miksi "totuus" löytyi juuri Kauhavalta? Oliko tässäkin symboliikkaa sikäli, että Salaman advokaattina prosessissa toiminut asianajaja Kullervo Kemppinen oli aiemmin ennen Helsinkiin siirtymistään harjoittanut asianajoa juuri Kauhavalla? Kullervo Kemppinen kertoo omissa muistelmissaan, "Laamanni muistelee" (2000), että tunnustuksellaan Salama tavallaan antoi potkut hänelle, juristilleen (s. 411). Kemppinen arvelee, että Salama kenties katsoi edullisemmaksi lavastaa oikeudenkäynnistä näyttävän show´n ehkäpä hankkiakseen siten itselleen ja teokselleen ylimääräistä mainosta. Kemppinen piti käännettä harmittavana, koska "puhtaana oikeusjuttuna" prosessi olisi hänen käsityksensä mukaan ilmeisesti "kirkkaasti" voitettu. "Mutta kun syytetty itse meni myöntämään syytteen oikeaksi, eihän siinä oikeudelle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin tuomita niin kirjailija kuin kustantajakin," toteaa laamanni Kemppinen muistelmissaan. - Tätä samaa mieltä on myös Kullervo Kemppisen poika Jukka Kemppinen tämänpäiväisessä (18.11.-08) blogissaan. Jukka K:n mukaan "tunnustus rikosasiassa on niin vahva asia, ettei tuomioistuin voi oikein jättää sitä huomiotta."

16. Syytetyn tunnustus on toki noteerattava oikeudenkäynnissä, mutta onkohan asia silti noin yksinkertainen ja sellainen, että tunnustus ratkaisee koko asian? Minulle on opetettu ja minä olen itsekin opettanut, että rikosasiassa syytetyn tunnustus ei ole tuomioistuinta ehdottomasti sitova, ja että näin on periaatteessa aina, siis jutun laatuun ja vakavuusasteeseen katsomatta. Rikosasiassa asianosaiset eivät voi disponoida tuomioistuinta sitovasti faktoista samalla tavalla kuin dispositiivisessa riita-asiassa, jossa tunnustus sitoo ja tekee todistelun tunnustetusta faktasta tarpeettomaksi (OK 17:4). Rikosasiassa, jossa pyritään totuuteen, pitää olla aina riittävä näyttö syyllisyydestä, jotta syytetty voidaan tuomita rangaistukseen, eikä tähän riitä pelkästään syytetyn tunnustus. Ei ole suinkaan täysin harvinaista, että syytetyn tunnustus onkin syystä tai toisesta paikkansapitämätön. Tietenkin syytetyn tunnustuksella on usein merkittävä todistusarvo, joka on sitä vahvempi, mitä vähäisemmästä asiasta on kyse, mutta periaatteessa pelkän tunnustuksen perusteella ei rikosjutussa voida tuomita eikä oikeus voi langettavan tuomionsa perusteluissa voida nojautua yksinomaan syytetyn tunnustukseen.

17. Jumalanpilkkaratkaisussa KKO 1968 II 16 selostettua HO:n päätöstä, jonka KKO siis syyllisyyskysymyksen osalta pysytti, ei ole syyksilukemisen osalta millään tavalla perusteltu - se oli tapa tuohon aikana - joten emme tiedä, mikä vaikutus Salaman tunnustuksella oli asiassa. Mutta on syytä huomata, että vaikka syytetty tunnustaisi faktisesti teon eli kertoisi menetelleensä siten kuin syytteessä on väitetty hänen menetelleen, voi syyte tulla kuitenkin hylätyksi sillä perusteella, että kyseessä oleva teko ei itse asiassa ole rikos eli täytä minkään laissa kriminalisoidun teon tunnusmerkistöä. Silloin syyte on hylättävä, vaikka syytetty olisi faktisesti tunnustanut teon tai jopa myöntänyt, että kyseessä on rikos. Rikosasiassa myöntäminen ja tunnustaminen eivät sido tuomioistuinta, sillä tuomioistuimen velvollisuutena on soveltaa lakia viran puolesta eikä oikeus siis ole sidottu asianosaisten käsityksiin siitä, miten lakia on tulkittava ja sovellettava.

18. Oikeusneuvos Paavo Salervon lausumassa ratkaisussa KKO 1968 II 16 näyttäisi olevan kysymys juuri tästä tilanteesta. Salervo ei ota lausumassaan kantaa Salaman tunnustukseen ja sen merkitykseen, vaan pohtii asiaa vain siltä kannalta, onko Salaman kirjassa Hiltusen lausumien osalta ylipäätään ollut kyse rangaistavasta Jumalan pilkasta. Hän on päätynyt siihen johtopäätöksen, ettei rikosta ollut ja hylännyt syytteen tällä perusteella; Salaman tunnustukseen, johon Kemppiset katsovat jutun puolustuksen kannalta "kaatuneen", Salervon ei siis ole tarvinnut ottaa kantaa. Itse asiassa Kullervo Kemppinen on muistelmiensa mukaan (s. 410-411) puolustanut Hannu Salamaa oikeudessa juuri sentapaisilla perusteilla, joihin oikeusneuvos Salervon eriävässä lausunnossakin on viitattu. Toisin sanoen Salama olisi halunnut kirjassaan kuvata vain "todenmukaisesti tanssipaikalle kokoontuvien nuorten kieltämättä räävitöntä kielenkäyttöä eikä suinkaan pyrkinyt tuomaan sitä esiin omana mielipiteenään eikä minään elämänohjeena, vielä vähemmän kirjailijan itseensä Jumalaan kohdistuvana rienauksena." Tämä puolustuksen hyvä yritys ei vain purrut tuohon maailman aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa tuomiovaltaa käyttäneiden HO:n ja KKO:n enemmistöön.

19. Sitä vastoin HO ja KKO:n enemmistö, Paavo Salervoa siis lukuun ottamatta, ovat tuomitessaan Salaman pitäneet kyseistä tekoa rangaistavana. HO tai KKO:n enemmistön niukoista, itse asiassa suorastaan olemattomista, perusteluista ei sen sijaan saada vastausta siihen, mikä merkitys Salaman tunnustuksella jutussa oli. Ilmeisesti tunnustus vaikutti siihen, että Salaman katsottiin syyllistyneen nimenomaan tahalliseen tai harkiten tehtyyn Jumalan pilkkaan, ei siis ainoastaan ajattelemattomuudesta tehtyyn rekon, josta presidentti Hannikainen olisi kuitenkin Salaman tuominnut.

20. Kekkonen armahti 1968 Hannu Salaman hänelle tuomitusta ehdollisesta vankeusrangaistuksesta. Pian tämän jälkeen rikoslaista poistettiin Jumalan pilkkaa koskeva rangaistussäännös. Salamalle myönnettiin vuonna 1975 Pro Finlandia -mitali, jota hän ei kuitenkaan ottanut vastaan. Samana vuonna hänelle myönnettiin Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto.






10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus. Tässä on esimerkki blogikirjoitusten ainutlaatuisista mahdollisuuksista mediamaailmssa. Millä muulla tavalla voisi saada asiantuntijan perinpohjainen kommentti edellispäivän tapahtumasta julki? Tuskin vastaavaa anallyysia oli missään edes edellisen valtakunnanoikeuden tuomion jälkeen.

Jukka Kemppinen kirjoitti...

Salama oli ollut asevelvollisena Kauhavalla. Minulle hän puhui hyvistä muistoista tuolta ajalta.

Se ei ole todiste eikä peustelu mutta olen lukenut Salaman jutun aktin, vieläpä laput.

Kuten Jyrkikin varmaan muistaa, entisessä KKO:ssa ei puhuttu juuri koskaann ratkaisuista jutuista.

Joitakin poikkeuksia oli. Pahasti näytti jääneen hiertämään sotamies Hytin tapaus ( S.O. Lindgren). Luin senkin ja kiinnitin huomion siihen, että purkuhakemukseen olisi suostunut S. Sohlberg, joka oli toliminut sodan aikana sotaylioikeuden syyttäjänä. (Kysymys esimiehen aseenkäyttöoikeudestsa.)

Anonyymi kirjoitti...

"Äitis oli kömpelön ja väkinäisen tuntuinen, kun sinut sai!", Virolainen!
1)Niilläkö pers`lihoilla, joilla olet "nuorena nerona" hankkinut ylivertaisuutesi, sinä toteat, ettei Hannu S. ottanut "luultavasti raskaasti" koko hommaa?
2)Että oli Suosalosta tehty "säntäilevä koomikko"? (taitavasti näytelty, oikeistolainen fanaatikko)
3) Tekijäluettelossa on mainittu oikeussaliasiantuntija. Vastatkoon hän Sinulle. Itse en ole ollut, vaan tunkkainen touhu,tuntui fiktiossa hyvinkin uskottavalta.
9) Salervon eriävä mielipide oli uljas! (Tiedätkö onko mahd. näyt.kirj. Esko Salervon isä? Tai sukua?)
10) Rovaniemellä mennessä pääsee kai pois junasta Kauhavalla?
11) Taiteilijan/kirjailijan sielunelämää Sinä et kyllä ymmärrä yhtään! Et myöskään näyttelijäntyöstä, ohjaamisesta jne. tiedä tuon taivaallista, kuhan höpiset käsittämättömällä omahyväisyydellä!
Silti:
Kemppisen kautta löysin blogisi ja sulaudut täst`edes suosikkeihini!
pekka s-to.
P.S. Jos on liian tylyä, jätä julkaisematta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

pekka s-to (=suolisto ?)

Minähän varoitin: blogini ei ollut filmiarvostelu

Anonyymi kirjoitti...

Termos !
Täällähän kohta kirveet lentelevät. Mutta kauas itse asiasta. Jyrskä sai melkein tipan silmääni, ei toki varsinaiseti itse, mutta muistui mieleeni kaukaisten sukulaisteni Kalle, Antti ja Kustaa Pajulan juttelut ja naureskelut Juhannustansseille. Tunsivat henkilökohtaisesti niitä tapahtumia, paikkoja ja henkilöitä joihin romaani perustui. Ja Kustaa jos joku oli juttumies viimesenpäälle takuulla nääs meinaan. Olin pikkuinen elämän aloittelija kun kuuntelin Kustaan juttuja, mutta niiden kautta sikisi yhteys ja ymmärrys myös Juhannustansseja kohtaan. Kurkatkaahan Kustaan kuva Pertti Virtarannan kirjasta Kynällä kylmällä- kädellä lämpimällä s. 333. (Samalla näette Teisko-laivan takasillan)

Anonyymi kirjoitti...

Pekka S-tolle sen verran, että minäpä ymmärrän jonkinverran taiteilijan sielunelämää kun olen sattunut niitäkin hommia sapuskaa saadakseni päätoimisesti tekemään. Esitetyn tv-ohjelman tasoa en voi silti miltään osin paljoa kehua, vaikka sen ole katsonutkin.

Telemakhos kirjoitti...

Olipa komea kirjoitus! Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, voiko kirjoittaja päättää yksikantaan sen, miten lukijoiden pitäisi tulkita hänen tekstinsä. Jos sanon, että seuraava teksti ei ole taidekritiikki, vaikka siinä puhutaan taiteesta kriittiseen sävyyn, niin onko asia sillä selvä?

Hannu Salama koetti kai sanoa, että hänen teoksensa on fiktio, romaani ei uskontunnustus. Silti sitä luettiin toisin. More väitti Utopiassaan (1515), että teoksella ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa; tarina on kuultu merimieheltä ja merimiehethän valehtelevat. Silti More menetti päänsä yhteiskuntakriittisistä mielipiteistään. Lukijat päättävät, väittää myös Barthes.

Tämä on tietenkin saivartelua. Ajattelit kai, että koska et lähesty TV-elokuvaa ensisijaisesti taideteoksena vaan olet kiinnostunut taustatarinasta ja tapaukseen liittyvästä oikeudenkäytöstä, ei teksti ole elokuvakritiikki. Sovitaan niin.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen kirjoitus Salaman oikeudenkäynnistä! Blogisi oikeudellisia katsauksia on minunkaltaiseni maallikonkin mielenkiintoista lukea. Hienoa että kommentoit vanhempiakin tapahtumakulkuja.

Herkko Hietanen kirjoitti...

Etsin Salaman ratkaisua verkosta ja törmäsin tähän kiinnostavaan analyysisi. Tuot hienosti monesti piiloon jääviä advokaattien ajatuksia esille. Me jotka emme eläneet tuota aikaa olemme usein vuosikirjojen varassa kun yritämme ymmärtää KKO:n ajatusmaailmaa.

Eila kirjoitti...

Kustaa oli vaarini, Kalle hänen veljensä ja Antti isäni 😊