Suljettua ja salaperäistä kuten hovissakin... 1. Niinhän siinä sitten kävi kuten jo aiemmin ennakoin! Tarkoitan Helsingin hovioikeuden tänään antamaa tuomiota jutussa Pääministeri vs. Pääministerin morsian. Kun hovioikeus oli tammikuun alussa päättänyt - pääministeri Matti Vanhasen toiveen mukaisesti ja kustantaja Kari Ojalan vaatimuksen hyläten - että hovioikeudessa ei järjestetä julkista pääkäsittelyssä, totesin blogikirjoitukseni 15.1.-09 lopussa, että vieläkö joku tämän jälkeen uskoo, että käräjäoikeuden tuomio ei tulisi muuttumaan hovioikeudessa. Minä en uskonut.
2. Todellakin, Helsingin hovioikeus kumosi tuomiossaan nro 274 (diaarinro R 08/1221) Helsingin käräjäoikeuden 5.3.2008 antaman vapauttavan tuomion ja tuomitsi Pääministerin morsian -kirjan kustantaneen ja julkaisseen Etukeno Oy:n omistajan Kari Ojalan ja kirjan kirjoittajan Susan Ruususen rangaistukseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, Ojalan 60:een ja Ruususen 20:een päiväsakkoon, eli maksamaan sakkoa, Ojalan (60 x 14 euroa) 840 euroa ja Ruususen (20 x 15 euroa) 300 euroa. Tuomitut velvoitettiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä, Ojala 4 260 euroa ja Ruusunen 4 270 euroa. Ojala velvoitettiin suorittamaan Matti Vanhaselle korvaukseksi kärsimyksestä vaaditut 1 000 euroa sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 9 344 euroa.
3. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteet ja siihen perustuvat muut vaatimukset äänestyksen jälkeen kahden lautamiehen äänin. Eri mieltä olleet käräjäoikeuden virkatuomari ja kolmas lautamies olisivat tuominneet Ojalan ja Ruususen sakkorangaistuksiin.
Lautamiehet eivät ole hovioikeudessa lainkaan mukana, mikä on epäjohdonmukaista ja vesittää, kuten blogissani 10.1. totesin, osin tyystin ne perusteet, joihin koko lautamiesjärjestelmä perustuu.
4. Hovioikeuden ratkaisu olla toimittamatta suullista ja julkista pääkäsittelyä on perusteltu tuomiossa täysin puutteellisesti, ja olennainen lainkohta eli oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentti on sivuutettu perusteluissa kokonaan. Hovioikeus on sivuuttanut myös sanottua lainkohtaa koskevat KKO:n ennakkopäätökset. Hovioikeuden sanottu käsittelyratkaisu on selkeässä ristiriidassa noiden ennakkopäätösten kanssa.
5. Ymmärrän hyvin, että kustantaja Kari Ojala on ollut tänään kommenteissaan sitä mieltä, että hän ei saanut hovioikeudessa asianmukaista käsittelyä ja tilaisuutta puolustautua. Ojalan seikkaperäisesti perusteltu pyyntö julkisen pääkäsittelyn toimittamisesta evättiin ja juttu on ratkaistu pääministeri Vanhasen ja syyttäjän toiveiden mukaisesti pelkästään kirjallisen aineiston perusteella.
6. Tänään professori Matti Tolvanen ja viestintäoikeuden ykkösasiantuntijaksi kohonnut oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikka ovat jo ehtineet julkisuudessa kehua hovioikeuden tuomion perusteluja. Rikos- ja prosessioikeuden professori Tolvanen Joensuusta on sanonut, että tuomio on niin hyvin perusteltu, että hän voisi käyttää sitä opetusmateriaalina luennoillaan. Minäkin tulen todennäköisesti käyttämään hovioikeuden tuomiota opetustarkoituksessa, mutta en kyllä samassa mielessä kuin Tolvanen, vaan varoittavana esimerkkinä siitä, miten tuomiota ei pitäisi perustella. Jos Tolvanen ja Tiilikka pitävät hovioikeuden tuomiota hyvin perusteltuna, niin sitten he eivät ole kyllä hyvin perusteltuja tuomioita aiemmin edes nähneet.
7. Hovioikeuden tuomio on toki pitkä ja siinä on hyvää se, että hovioikeus viittaa oikeuslähteinään muun muassa korkeimman oikeuden ratkaisuihin - lukuun ottamatta edellä mainittua kysymystä pääkäsittelyn toimittamisesta - ja oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Mutta toisaalta hovioikeuden tuomion perustelut ovat myös pääasian osalta niukat ja sekavat ja niistä puuttuu suurimmaksi osaksi pro et contra -tyyppinen pohdinta hovioikeuden tyytyessä luettelemaan vain tuomion lopputulosta puoltavia seikkoja ja näkökohtia, mutta sivuuttaessa contra-perusteet ja seikat lähestulkoon kokonaan.
8. Hovioikeuden perusteluissa on edetty ikään takapuoli edellä puuhun, sillä heti kärkeen hovioikeus lyö kiinni kantansa kirjassa Vanhasen yksityiselämää koskevista tiedoista ja vihjauksista rangaistavuuden edellytyksenä. Vasta tämän jälkeen tuomiossa aletaan pohtia muita relevantteja kysymyksiä ikään kuin niillä ei olisi lainkaan merkitystä syyksilukemisen kannalta. Tämä hieman takaperoinen perustelutapa vaikuttaa oudolta ja viittaa siihen, että hovioikeus on ensin päättänyt, että kyseessä on rikos ryhtyen vasta sen jälkeen kokoamaan perusteluja kannanotolleen.
9. Outoa on myös tapa, jolla hovioikeus tuomion sivulla 9 tyytyy ainoastaan lakonisesti luettelemaan ne kirjan sivut, joilla sen mielestä on esitetty Vanhasen sukupuolielämään, perhe-elämään, lasten tunteisiin ym. yksityiselämään liittyviä tietoja. Mutta eihän tämä tietenkään riitä, vaan hovioikeuden olisi tullut ainakin esimerkinomaisesti kertoa, mitä kirjassa on näiden tietojen osalta oikeastaan sanottu. Tuomiota lukeva ihminen ei voi muuten päätellä, onko kirjassa todella kyse tiedoista, jotka ovat, kuten laki edellyttää, omiaan loukkaamaan yksityiselämää ja aiheuttamaan kärsimystä. Tämä on minusta selkeä puute hovioikeuden tuomion perusteluissa.
10. Jos ulkopuolinen ihminen haluaisi todella perehtyä siihen, mistä asiassa on kyse, hänen pitäisi hankkia ensin kyseinen kirja ja lukea siitä ainakin ne sivut, joissa hovioikeuden mukaan on esitetty pääministerin yksityiselämää koskevia tietoja. Minullakaan ei ole tuota kirjaa, sillä en aikanaan ostanut sitä, vaan tyydyin selailemaan sitä kirjakaupassa heti sen ilmestyttyä. En osannut kuvitella, että kirjasta syntyisi oikeusprosessi, sillä niin miedoilta ja mitättömän naiiveilta pääministerin yksityiselämää koskevat tiedot kirjaa selaillessa tuntuivat.
12. Tänään sitten ajattelin hankkia kirjan, mutta eihän se enää onnistunut. Riihimäen kaupunginkirjastossa sanottiin, että he eivät ole hankkineet koko kirjaa. Lähin kirjasto, jossa kirja kuulemma olisi saatavilla, on Nurmijärvellä (sic!) ja sielläkin kirja oli juuri nyt lainassa ja siitä oli jätetty seitsemän varausta. Riihimäen kirjakaupoistakaan kirjaa ei löytynyt, toisessa kaupassa hymyiltiin hieman vinosti ja todettiin, etteivät he nyt sentään "kaiken maailman" kirjoja tilaa myyntiin. Kirjaa ei löytynyt edes antikvariaatista, jossa poikkesin. Tilava liike suorastaan pursui hirmuisia määriä vanhoja kirjoja ja pilvin pimein "kaiken maailman" tex willereitä vuosikymmenten takaa, mutta Ruususen kirjasta omistaja tokaisi kuivasti, että kukaan ei ole edes yrittänyt tuoda sitä heille myytäväksi.
13. Olisi siis ollut sangen lukijaystävällinen teko, jos hovioikeus olisi vaivautunut edes joidenkin kirjaan sisältyvien tietojen osalta raottamaan hieman salaperäisyyden verhoa ja kertomaan perusteluissaan, millaisista tiedoista oikeastaan on kysymys. Mistään kielletystä kirjasta ei sentään ole kysymys, ja pääministerin lapsetkin ovat varmaan nyt sen verran varttuneita, ettei heidän tunteitaan ja käyttäytymistään koskevien tietojen julistaminen voine enää aiheuttaa traumoja. Ne uuniperuna-hommathan me kaikki sentään tiedämme!
14. Tavallisella kansalaisella ei ole ulottuvillaan myöskään lakikirjaa, josta hän voisi katsoa, mitä laki oikeastaan edellyttää, jotta syytetty voidaan tuomita rangaistukseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Sen vuoksi tuomioistuimen tulisi ratkaisunsa perusteluissa ainakin tällaisessa harvinaislaatuisemmassa tapauksessa kirjoittaa näkyviin asianomainen rikoslain pykälä, jottei lukijan tarvitsisi lähteä etsiskelemän lakikirjaa kirjastoista tai kirjakaupoista taikka selailemaan sanotussa tarkoituksessa nettiä. Korkein oikeus menettelee säännönmukaisesti näin, mikä helpottaa suuresti lukijan perehtymistä asiaan. Mutta Helsingin hovioikeus ei vaivautunut tuomiossaan näin tekemään, vaan aloitti perustelunsa kertomalla, mitä lain esitöissä on asiasta kerrottu. Mutta tämä ei tietenkään korvaa kirjoitetun lain säännöksen ilmoittamista - Tässäkin olisi Matti Tolvaselle ja kumppaneille hieman osviittaa siitä, miten hyvin perusteltu tuomio tulisi laatia ja mitä puutteita hovioikeuden kyseisessä tuomiossa on.
15. Asiassa on vastakkain kaksi perusoikeutta, sananvapaus ja yksityiselämän suoja, joita ratkaisussa joudutaan punnitsemaan keskenään. Näyttää siltä, että hovioikeus on sivuttanut kyseisen punninnan perusteluissaan liian löysin ja niukoin perusteluin. Ratkaisu ja sen perustelut näyttävät lähtevän siitä, että pääministeri Vanhasta ja hänen yksityiselämänsä suojaa on arvioitu samalla tavalla kuin kenen tahansa ei-julkisuuden henkilön yksityisyyttä. Perusteluissa ei ole riittävästi puntaroitu eikä otettu huomioon, että nyt on kysymys kestojulkkiksesta ja valtakunnan ykköspoliitikosta, jonka täytyy sietää kovaa julkista kritiikkiä ja myös yksityiselämäänsä liittyvien tietojen käsittelyä julkisuudessa laajemmalti kuin tavallisten vanhasten, virtasten ja pulliaisten. Perusteluissa ei ole riittävän painokkaasti huomioitu myöskään sitä, että pääministeri Vanhanen on itse tuonut aktiivisesti esiin uransa alkuvaiheissa perhettään, asumistaan ja muita yksityiselämäänsä liittyviä seikkoja.
16. Jutussa ei ole kyse kunnianloukkauksesta ja siitä, että kirjan sisältämät tiedot olisivat perättömiä, vaan lähtökohtana on ollut RL 24:8, jonka mukaan myös sinänsä totuudenmukaisten yksityiselämää koskevien tietojen levittäminen voi olla rangaistavaa. Toisaalta on lähdettävä siitä, että aivan arkipäiväisten ja harmittomien tietojen paljastaminen ja levittäminen ei riitä toteuttamaan yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevaa rikostunnusmerkistöä. Näin voidaan sanoa, kun otetaan huomioon myös se jo edellä mainittu seikka, että kyse on pääministeristä, joka saa asemansa puolesta varautua kovempaan kohteluun kuin tavalliset ihmiset.
17. Tältä osin minusta olikin aika yllättävää, mitä pääministeri Matti Vanhanen sanoi tänään kommentoidessaan hovioikeuden tuomiota häntä eduskuntatalon takana piirittäneelle sankalle toimittajajoukolle. Pääministeri sanoi aika sanatarkasti näin:
- Sinänsä kirjassa on kyse aivan harmittomien tietojen levittämisestä.
18. Pääministeri siis myöntää, saatuaan hovioikeudelta vihdoin "oikeutta", että Ruususen kirjassa esitetyt tiedot, joiden levittämistä kirjassa Vanhanen ja hänen asiamiehensä ovat aiemmin prosessin kuluessa paheksuneet kovasti kertoen niiden tuottaneen hänelle kärsimystä - Vanhanen saa kärsimyksestään hovioikeuden tuomiolla 1 000 euron suuruisen korvauksen Kari Ojalalta - eivät itse asiassa aiheuttaneetkaan hänelle kärsimystä, koska kyse oli loppujen lopuksi aivan harmittomista tiedoista.
19. Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä koskevassa lainkohdassa (RL 24:8) ei teon rangaistavuudelta edellytetä vahingon tai kärsimyksen konkreettista aiheuttamista, vaan riittää, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä. Tiedon tulee kuitenkin loukata yksityiselämää, eli rangaistavaa ei voi olla minkä tahansa yksityiselämää koskevan tiedon paljastaminen. Yksityiselämää ei voida katsoa loukatun, jos ihminen, jonka yksityiselämää tiedot koskevat, selittää avoimesti, että kyseiset tiedot ovat "aivan harmittomia" ja sellaisia, joissa ei ole mitään "erityistä tai poikkeuksellista." Aivan harmittomien tietojen kertominen ei voine olla omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä.
20. Olisiko siis syyte tullut hylätyksi myös hovioikeudessa, jos pääministeri olisi ollut yhtä avomielinen oikeussalissa? Tätä emme voi tietää, sillä Vanhasen pelastukseksi hovioikeus riensi hätiin ja päätti jättää järjestämättä pääkäsittelyn, jossa vastapuoli olisi voinut tentata Vanhasta mm. juuri kyseisestä asiasta ja sen arviointiin vaikuttavista seikoista. Tässä nähdään, mikä merkitys suullisella pääkäsittelyllä olisi voinut jutussa olla. Ehkä hovioikeus on ajatellut, evätessään Kari Ojalan pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta, että sen "valmiit konseptit" voisivat mennä sekaisin, jos Ojala ja hänen avustajansa saisivat vielä hovioikeudessa tilaisuuden tentata Vanhasta kirjan tietojen laadusta ja muista relevanteista seikoista.
21. Helpottuneen oloinen pääministeri laukoi tänään tiedotusvälineille, että hän sai sen, mitä halusi. Niin varmaan saikin - mukaan lukien ne 1 000 euroa "kärsimyksestä" - mutta kysymys kuluukin: tapahtuiko oikeus? Tämä on edelleen kysymysmerkki, ja olisikin toivottavaa, että hovioikeuden tuomiosta valitetaan korkeimpaan oikeuteen. Jutussa on varmasti ennakkopäätöksen aihetta. Korkein oikeus on tosin antanut jo aiemmin sananvapautta ja yksityiselämän suojaa koskevia ennakkopäätöksiä, mutta koskaan aiemmin ei ole annettu ratkaisua, jossa olisi ollut kyse maan johtaviin poliitikkojen kuuluvien henkilöiden yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.
22. Korkeimman oikeuden käytännössä trendi on tähän asti ollut melko selvästi sen suuntainen, että yksityiselämän suoja painaa punninnassa sananvapautta enemmän. Tätä linjaa hovioikeus näyttää nyt kritiikittömästi seuranneen. Edes se seikka, että pääministeri oli julkisuudessa valehdellut siitä, miten ja missä olosuhteissa hän oli tutustunut Kuronen-Ruususeen, ei painanut hovioikeudessa mitään. Ilman mitään sen kummempaa pohdintaa hovioikeus tyytyi tokaisemaan, ettei tällä seikalla "ole katsottava olevan yhteiskunnallista merkitystä, koska seurustelusuhde on Vanhasen yksityisyyden ydinalueelle kuuluva asia, jolla ei ole merkitystä arvioitaessa hänen kelpoisuuttaan toimia pääministerin tehtävässä."
23. Mutta asia tuskin on aivan näin yksinkertainen, sillä maan johtavan poliitikon rehellisyydellä, vaikka kysymys olisikin vain yksityiselämää koskevasta seikasta, on merkitystä arvioitaessa hänen uskottavuuttaan yleensä. Eihän Vanhasen olisi tarvinnut kertoa julkisuuteen mitään kyseisen seurustelusuhteen alkamistavasta, mutta hän valitsi toisin ja halusi nimenomaan kaunistella asiaa. Pääministerin tapa valita naisystävänsä netin seurustelupalstoilta kertoo myös selvää kieltä hänen harkintakyvystään, mikä on luonnollisesti myös yhteiskunnallisesti huomionarvoinen asia ajatellen pääministerin harkintakykyä. Kyse ei ole Vanhasen "kelpoisuudesta" pääministerinä - kukaan ei liene edes väittänyt että pääministerin pitäisi erota jupakan takia, koska hän on menettänyt kelpoisuutensa - vaan kyse on siitä, miten ihmiset arvioivat Vanhasen luotettavuutta yleensä ja suhtautuvat hänen mahdolliseen uudelleen valintaansa pääministeriksi seuraavien vaalien yhteydessä. Vanhanenhan on ilmoittanut avoimesti haluistaan jatkaa tehtävässään myös seuraavien vaalien jälkeen.
24. Voi olla, että korkein oikeus ei myönnä valituslupa tai muuta hovioikeuden tuomiota. Siinä tapauksessa on mahdollista, että asia viedään vielä Europan ihmisoikeustuomioistuimeen, jossa on tälläkin hetkellä vireillä useita Suomena koskevia sananvapausasioita. Viimeksi juuri tänään ihmisoikeustuomioistuin julkisti Suomea koskevan langettavan tuomion (Eerikäinen ym. v. Suomi) sananvapautta koskevassa tapauksessa, jossa korkein oikeus oli vuonna 2001 tuominnut erään lehden maksamaan korvausta yksityiselämän loukkaamisen perusteella henkisestä kärsimyksestä (KKO 2001:96). Korkein oikeus oli katsonut, ettei tapauksessa, joka koski törkeästä petoksesta syytettyä henkilöä, ollut kyse yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta eikä lehti olisi siten saanut julkaista tavallisen kansalaisen nimeä ja kuvaa. Ihmisoikeustuomioistuin oli kuitenkin toista mieltä ja katsoi, että lehtijutun aihe oli yhteiskunnallisesti merkittävä ja yleisöllä oli oikeus saada siitä tietoa, joten asiassa ei ollut pakottavaa syytä sananvapauden rajoittamiseen.
25. Ratkaisun saaminen ihmisoikeustuomioistuimesta vie aikaa, joten on mahdollista, että tapauksesta Ojala v. Suomi saataisiin ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu vasta joskus vuonna 2013-14, jos asia todella Strasbourgiin vietäisiin. Onko Matti Vanhanen silloin vielä Suomen pääministerinä, on mielenkiintoinen kysymys. Vanhasen tämänpäiväinen voitto hovioikeudessa vahvistanee hänen asemaansa ja suosiotaan ainakin hänen oman puolueensa keskuudessa. Mutta onko kysymyksessä lopulta vain Pyrrhoksen voitto, se nähdään aikanaan.
46 kommenttia:
Toipila kirjoittaa:
Vanhanen: ...kyse on ollut sinällään ihan harmittomien tietojen levittämisestä, mutta kyse on ihan periaattelisesta seikasta kysymys, että saako yksityisyyden piiriin liittyviä tietoja levittää henkilöistä, jotka hoitavat yhteisiä asioita"...
Jotenkin näin sitä pääministeri Vanhanen TV-kameroille toimitti. Sinällään ihan harmittomat tiedot eivät ole loukanneet vaan kun niitä on levitetty, niin Matti ei ole niistä tykännyt.
Lähde: http://nettitv.mtv3.fi/uutiset/index.shtml/uutiset/uutiset/lisamateriaali?156622#156622
Erinomainen analyysi, jolle toivon jatkoa, jos vain saat sen tekeleen käsiisi. Itseä, joka en alan ole asiantuntija, kyllä ihmetyttää kovin tämä tuomio.
Laitoin linkin tähän kirjoitukseen Osmo Soininvaaran blogiin , mutta ilmeisesti "Ode" ei lukenut kirjoitustasi tai sitten ei sitä ymmärtänyt. Tästä tuomiosta olisi kuitenkin hyvä saada keskustelua aikaan.
Parasta tuomiossa oli se, että hovioikeudessa toimitettu suullista käsittelyä!
1) Kun näyttö on kaikelta osin otettu vastaan jo käräjäoikeudessa.
2) Oikeuskysymykset ja siihen liittyvät riidattomat seikat on tutkittu jo käräjäoikeudessa.
Niin miksi ihmeessä oikeudenkäynti pitää toistaa hovioikeudessa.
Aiheuttaa samalla epävarmuutta oikeudellisesti, ajanhukkaa ja kuluja kaikille jne
Sellaista ei kenenkään asianosaisen oikeusturva tai oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin edellytä.
Kenelläkään ei ole oikeutta kahteen suulliseen oikeudenkäyntiin samassa asiassa, kuten JV näyttää lakia tulkitsevan.
Se ei ole sama asia kuin muutoksenhakuoikeus, siis valittaa ratkaisusta.
Miksi muuten kaikissa muissa EIT-maissa ei sitten ole kaksinkertaisen suullisen käsittelyn pakkoa kuten ainakin ylioikeudellistetussa Ruotsissa ja tässä kai myös Suomessa.
Itse asiasta olen sitä mieltä, että jos Vanhanen sortuu tuollaisiin naikkosiin, niin kärsiköön seuraukset nahoissaan.
Jälleen painavaa tekstiä tohtori Virolaselta. Tätä on nautinto lukea kaiken hömpän ja amamtillisesti kepeän kommentoinnin keskellä.
Kiinnitän huomiota vain yhteen näkökulmaan; miltä oikeudenkäyttö näyttää ulkoapäin katsottuna?
Ei hyvältä, vaan pahalta. Näyttää siltä, että yhteiskunnan eliitille ollaan oikeusistumien lainkäytössä muokkaamassa omaa erityistä rälssiä.
Pääministeri vastaan yksinhuoltaja! Oikeutta hakemassa, voi Herra siunaa Suomenmaa!
Veikko-setä
Toipila kirjoittaa:
Ainakin oman kokemukseni perusteella juttu vaan huononee uudessa suullisessa käsittelyssä hovioikeudessa. Kun aikaa on kulunut, niin juttu rapistuu, todistajia on voitu kovistella käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen, todistajien muisti heikkenee ajan kuluessa ja sen sellaista.
Käräjäoikeudesta pitäisi tulla pätevät pöytäkirjat, joihin olisi purettu todistajalausunnot sellaisenaan kuin ne on annettu käräjäoikeudessa. Nythän näin ei tapahdu vaan pöytäkirjaan tulee epäämäräinen ja puutteellinen selostus jutun käsittelystä käräjäoikeudessa.
Ei juttu tietenkään "huonone" sillä, että hovioikeudessa pidetään suullinen käsittely! Todistelun välittömyys edellyttää suullista käsittelyä ja välittömyys taas on tärkeää vapaan todistusharkinnan kannalta.
"Paperit eivät punastele", sanotaan, eli hovioikeus ei voi kirjallisen aineiston ja mm. todistajien ja asianosaisten pöytäkirjaan tai alioikeuden tuomion merkittyjen selostusten perustella tietenkään lainkaan harkita alioikeudessa annettujen kertomusten uskottavuutta.
Tietenkin jo lainkäytön julkisuus etenkin pääministeriä koskevassa jutussa edellyttäisi välttämättä suullisen käsittelyn toimittamista hovioikeudessa. Kirjallisessa esittelymenettelyssähän käsittelyn julkisuus ei lainkaan toteudu. Muissa maissa pidettäisiin hyvin outona, jos johtavan poliitikon rikosjuttua, jonka hän itse pannut vireille, käsiteltäisiin salassa julkisuudelta!
Toki hovioikeuden suullisista käsittelyistä aiheutuu lisäkustannuksia ja erilaista vaivannäköä asianosaisille ja todistajille, mutta alioikeudessa annettujen kertomusten purkaminen hovioikeutta varten olisi kyllä aivan takaperoista kehitystä mm. juuri oikeudenkäynnin välittömyyden kannalta.
Ruotsissa on uudistettu ho-menettelyä siten, että käräjäoikeudessa todistajankertomukset ja asianosaisten todistelutarkoituksessa antamat lausumat videoidaan, ja heidän näin antamansa lausumat otetaan hovioikeudessa vastaan katsomalla nuo videot käsittelyssä, jossa vain asianosaisten asiamiehet ovat paikalla. Todistajia ja asianosaisia ei siis välttämättä tarvitse kuulla uudelleen hovioikeudessa. Tämä olisi hyvä kompromissi, johon myös Suomessa pitäisi mennä.
Suomen hovioikeustuomarit ovat kuitenkin kieltäytyneet hyväksymästä tällaista uudistusta! He pitävät parempana, että suullisia käsittelyjen määrää rajoitetaan nykyisestä tuntuvasti. Tämä tietysti "mukavoittaisi" ho-tuomarien työtä "kivasti", mutta asianosaisten oikeusturvan kannalta, jota tuomarit eivät näemmä "jostakin syystä" halua lainkaan pitää silmällä, suullisten käsittelyjen vähentäminen hovioikeudessa olisi tietenkin huono ratkaisu.
Hyvä Jyrki Virolainen
Olen tarkkaan mielenkiinnosta lukenut avaamanne seikat, miten puollatte tapaus Ruusunen mielestänne tulevia "vääryyksiä":
Kansalaisena esitän julkisen kysymyksen yhteenvetona näkemykselleni.
Miten siinä tapauksessa, että teidän sänkykamariasioita julkisesti toinen osapuoli, joka on jakanut nämä sänkykamaripuuhat, toisi koko kansan luettavaksi ja ihmeteltävävksi. Eikö sukupuolisiveys jotenkin jo tule vastaan turvaamaan toisen osapuolen yksityisyyttä.
Siitähän tässä asiassa on kyse, ettei toista osapuolta voi ja saa nolata siten, kuin tapaus Ruusunen kirjassaan ja sitä seuranneissa tekstiviestijutuissa on tullut ilmi. Jos tämä kaikki tapahtuisi teille herra Virolainen, miten ja mitä lakipykäliä löydätte siihen, että vastapuolta jotenkin rangaistaisiin.Miiten te pysäyttäisitte kirjan kautta levinneet tekstiviestit jne?
Kysymys lisää. Jos te veisitte asian sitten poliisille rikosasiana tutkimaan, niin oliko oikein, että yleinen syyttäjä ottaisi asianne käsittelyyn ja veisi käräjäoikeuteen. Vai löytyisikö teiltä suopeutta sänkykamarikumppanianne kohtaan ja painaisitte kaiken villaisella, vaikka kansa nauraisi, opiskelijat virnuilisivat, kaupassa asioidessanne kuulisitte tirskahtelua jne.
Ennenkuin lähdette analysoimaan asiaa, kuten olette sen nyt tehneet, miksi ette ota esimerkkiä omasta elämästänne, miten te käyttäyisitte vastaavassa tilanteessa olettaen että nyt vertaan teitä M Vanhasen reaktioon.
Kiihkotonta vastausta mielenkiinnolla odotan.
JV siirtyy sujuvasti iskusana-oikeuden puolelle.
Suullinen, välitön ja keskitetty - siitä revitään argumenttia ihan mihin tahansa. Varsin analyyttistä.
Kuinka monta kertaa?
Miksi samat vaatimukset ja vastaukset pitää toistaa uudelleen suullisesti hovissa?
Paraneeko sama todistelu kun se esitetään toistamiseen hovissa. Päinvastoinhan se kaikkien todistelun kokemussääntöjen perusteella on, se huononee.
Julkisuus ei vaadi suullisuutta. Ja julkista se on po. tapauksessa ollut jo käräjäoikeudessa.
Mitäs välitömyyttä tai suullisuutta se videokuulustelujen katsominen on.
Suomen kaksikertainen automaattinen suullinen oikeudenkäynti rikosasioissa (ilman painavia yksittäistapaukseen liittyviä perusteita) on pähkähullua. Niin aineellisen totuuden ja resurssien kannalta.
Ruotsissa vedetään jo takapakkia, vaan täällä kveruloidaan edelleen moisella haaskauksella.
Siis miten ihmeessä "pääministerin tapa valita naisystävänsä netin seurustelupalstoilta kertoo myös selvää kieltä hänen harkintakyvystään"??
Itse käyn monilla nettideiteillä ja tämä kertoo harkintakyvystäni mielestäni vain hyvää. Miksi naisseuran iskeminen räkälöistä on jotenkin arvostettavampaa? Tai tansseista? Netissähän näkee esimerkiksi millainen kirjallinen ilmaisukyky toisella on.
Kyllä on tullut paria juristineitiäkin netin kautta deitattua.
Nettideittailija
Sinä et olekaan pääministeri - tässä on se "pieni" ero.
Kyllä yksityinen ja julkinen pitää erottaa toisistaan, vaikka kuinka olisi kyseessä pääministeri. Kyseessä on periaate: jos tällaisen annetaan olla, niin myös siinä on ennakkotapauksen makua. Muutenkin julkisuus on täynnä sosiaalipornoa ja muuta silsaa.
Virolaisen kommentit eivät vakuuta.
Jahas, professori Virolainen pääsi ihan HS.fi:n etusivun uutiseksi :)
Iskulause-anonyymille sen veran, että todistelun välittömyys, vapaa todistusharkinta ja oikeudenkäynnin julkisuus eivät ole toki mitään iskulauseita, vaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusasioita.
Voimassa olevan oikeudenkäyntijärjestys perustuu siihen, että myös hovioikeuden tulee toisena oikeusasteena pitää suullinen ja julkinen käsittely mm. jos todistelun välittömyyden turvaaminen sitä edellyttää. Tähän periaatteeseen ei ole tulossa muutosta.
Puhe todistelun "paranemisesta" tai "huononemisesta" muutoksenhakuvaiheessa on iskulauseilla ja fraaseilla puhumista. Tuollaisella puheella ei ole mitään tarkkaa sisältöä.
Jos kerran hovioikeuteen voidaan valittaa myös näyttökysymyksistä, tulee hovioikeudella tietenkin olla yhtä hyvät mahdollisuudet arvioida todistajan kertomusten painoarvoa ja uskottavuutta kuin käräjäoikeudellakin. Tämä edellyttää todistelun välittömyyttä ja ns. avaintodistajien uudelleen kuulemista hovioikeudessa; kaikkia todistajia ei tarvitse kuulla uudelleen.
Käräjäoikeudessa todistajien ja asianosaisten todistelutarkoituksessa antamien kertomusten tallentaminen videolle on parempi keino kuin noiden kertomusten nauhoittaminen, kuten nykyisin tehdään. Näitä nauhoitteita hovioikeudet eivät ilmeisesti milloinkaan kuuntele, ja aika tylsää puuhaa se varmaan olisikin. Sen sijaan videotallenteiden avulla tapahtuva todistelun vastaanotto, johon Ruotsissa on viime vuonna siirrytty, on paljon järkevämpi tapa hoitaa asia myös sikäli, että silloin hovioikeudessa ei tarvitse järjestää suullista pääkäsittelyä.
Videoiden vulla hovioikeus voi tehdä havaintoja todistajien ja asianosaisten kertomusten uskottavuudesta. Suullinen pääkäsittely olisi kyllä parempi siksi, että silloin hovioikeus ja myös asianosaiset voisivat tehdä todistajille ja asianosaisille kysymyksiä, joita heille ei ole käräjäoikeudessa lainkaan esitetty.
Tähän juuri tähtäsi Vanhas-jutussa kustantaja Ojalan pyyntö suullisen pääkäsittelyn pitämisestä hovioikeudessa. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi pyynnön, koska pääministeri sitä vastusti; ilmeisesti hovioikeuden valmiit konseptit jutun ratkaisuksi olisivat voineet olla vaarassa mennä sekaisin, jos puolustus olisi saanut kuulustella pääministeriä hovioikeudessa.
Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä olivat tuon hovioikeuden jäsenet?
Vai ei kirjaa saanut Riihimäellä mistään?
Muuta kuule poika sieltä landelta ihmisten ilmoille stadiin, niin pääset tässäkin asiassa tiedon äärelle! Professorin palkalla se varmaan on mahdollistakin.
Hovioikeudessa jutun ratkaisivat hovioikeudenlaamanni Ilkka Sinisalo, hovioikeudenneuvos Marja Kartano ja viskaali Jarmo Hirsto. Tämän ilmoitti minulle kyselyyni Jarmo Hirsto tammikuussa.
Virolainen pohtii alkuperäisen tekstinsä kohdassa 19, voiko kyse olla yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä, kun väitetyn rikoksen uhri itsekin myöntää, että kyseessä ovat aivan harmittomat tiedot.
Rikosnimike on tuossa kohtaa kirjoitettu väärin: oikea muoto on yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen eikä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen. Ainakin Tiilikka on esittänyt tulkinnan, jonka mukaan loukkaavuutta edellytetään nimenomaan tiedon levittämiseltä, kun taas itse tiedon ei välttämättä tarvitse olla loukkaava.
Koko kirja on netissä ja siihen on merkitty myös Vanhasen osoittamat rikolliset kohdat
http://web.comhem.se/isotalo/sms.html
Seppo Isotalo
Joo, oikaisin sitten tuon pienen epätarkkuuden tekstissäni. Rikosnimike on tosiaan "yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen," jossa sana "loukkaava" viittaa yksityiselämään eikä tietoon.
Tiilikka, syyttäjä ja Vanhasen avustaja katsovat, että sillä ei ole väliä, minkälaisia julkistetut tiedot ovat, vaan heidän mukaansa riittää, että tiedot ovat yksityiselämää koskevia.
Onkohan kuitenkaan näin, epäilen, sillä teon rangaistavuus edellyttää, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa.
Matti Vanhanen kertoi eilen tv-haastattelussaan, että kirjan (kaikki) tiedot olivat sinänsä aivan harmittomia, ja näin on sanottu myös Vanhasen advokaatin lausumissa: "julkaistuihin lausumiin ei sinänsä sisälly mitään erityistä tai poikkeuksellista."
Mutta loukataanko yksityiselämää RL 24:8:ssä edellytetyllä tavalla, jos yksityiselämästä kerrotut tiedot ovat "aivan harmittomia" eli sellaisia, että niihin ei sisälly mitään erityistä tai poikkeuksellista?
Aivan harmittomat tiedot tuskin ovat omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä taikka halveksuntaa.
Yleisellä tasolla kommentoisin, että kyllä yksityiselämän suojaa koskevassa sääntelyssä on tietyllä tapaa kyse jonkin sellaisen kuin "yksityisyys" suojaamisesta sinänsä.
Kyse ei siis ole esimerkiksi pelkästään siitä, että yksilöä suojeltaisiin itseään koskevien "negatiivisten" asioiden kertomiselta.
Yksityiselämää loukkavaa voi siis varmasti olla tiedon levittäminen sellaisistakin asioista, joissa ei sinänsä ole mitään "negatiivista" mutta jotka luonteeltaan ovat yksityiselämään kuuluvia.
Sinänsä "harmittomienkin" yksityiselämää loukkaavien tietojen kertominen voinee siis ainakin periaatteessa hyvin täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
"Tietyllä tapaa kysymys" - millähän tapaa?
Eihän hovioikeuskaan katsonut kaikkien Vanhasen yksityiselämää "koskevien" tietojen loukanneen hänen yksityiselämäänsä, vaan rajasi nuo (loukkaavat) tiedot vain tiettyihin tietoihin.
Toipila kirjoittaa:
Pääministerin morsian itse asiassa tyhjensi pajatsoaan jo iltapäivälehtien haastatteluissaan hyvinkin pitkälle. Miksi sen jälkeen vasta kirja laukaisi tutkinnan ja syytteen?
Mitä ilmeisimmin Vanhanen hikeentyi iltapäivälehtien lööpeistä ja pisti suhteen poikki sen takia. Kirja oli tavallaan koonne jo aikaisemmin kerrotusta.
Mitä enemmän kokkeja, sen parempaa soppaa - vai miten se menikään.
En ole vielä tuomioon tutustunut, mutta kunhan saan sen luettua, saatan kirjoittaa tänne pidemmän pätkän. Luultavasti kumminkaan en.
Näin aluksi toteaisin kumminkin, että blogistin kantoihin on monin paikoin helppo yhtyä.
Oikeudenkäynti ei vaikuta olleen kovinkaan oikeudenmukaista. En nyt puhu hovioikeuskäsittelystä ja siitä, olisiko siellä pitänyt panna täysi rähinä uudestaan päälle - vaan siitä, miten syytteen teonkuvaus oli yksilöity.
Edellyttäen, että syytteen teonkuvauksessa ei ole yksilöity, mitkä kirjan kohdat ja millä perusteella konstituoivat yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen, on tuohon syytteeseen mahtanut olla perkeleellistä vastata. Siinä ovat saaneet advokaatit raapia päätään keksiessään perusteita, joihin tulisi syytettyjen puolesta vastata.
Toiseksi, on erittäin erikoinen tulkinta, että yksityiselämän piiriin kuuluvaksi ja asiattomasti levitetyksi väitetyltä tiedolta ei edellytettäisi minkäänlaista loukkaavuutta. Tämähän johtaisi aivan kestämättömiin lopputuloksiin.
Ajatelkaa nyt vähän.
Voisihan joku esimerkiksi väittää, että naapuri, joka on oikeudellisessa katsannossa yksityishenkilö, harrastaa kutomista ja seinän läpi kuuluvien äänien perusteella toisinaan seksiäkin. Nämäkin asiat voinevat olla yksityisyyden piirissä, mutta suhtautuisin kyllä hyvin skeptisesti tällaisen tiedon levittämisen rangaistavuuteen.
Minäkään en ole Ruususen kirjaa lukenut, mutta sen verran, mitä sitä kirjakaupassa silmäilin, niin ei siinä kyllä kovin rasvaisilla jutuilla revitellä.
Ja millähän tavalla sen tiedon tuominen julkisuuteen, että pääministerillä on lapsia, loukkaa tämän yksityisyyttä?
Täytyypä sanoa, että aikaisemmin suhtauduin hyvin kielteisesti Ruususeen ja siihen, miten tämä päättyneellä suhteella mässäili. Nyt olen vähitellen alkanut tuntea sympatiaa tätä kohtaan. Ja olen melkeinpä surullinen siitä, jos sakkorangaistus muodostuu tälle taloudellisesti yliraskaaksi.
Suurta vastenmielisyyttä tunnen sitä vastoin pääministeriä kohtaan. Retorisesti voitaisiin tietysti kysyä, että kumpikohan sitä julkista kuvaa mahtaa enemmän haitata: se, että pääministerillä todetaan olevan seksielämä - vaiko kenties se, että päättyneen oikeudenkäynnin ja julkisuuteen tuoreeltaan antamiensa kommenttien perusteella valtakunnan ykköspoliitikko on paljastunut aivan poikkeuksellisen pikkusieluiseksi ja kostonhimoiseksi mieheksi.
No, tämähän oli, Vanhasen omien sanojen mukaan, "juuri sitä, mitä hän haki". Saapa nähdä sitten, miten Maalaisliitolla vaaleissa pyyhkii. Onkohan tämän tuomion myötä menestystä luvassa (vanhan taistolaislaulun mukaan) "kaikilla rintamilla" - vai mahtaisiko tämä tuomio osaltaan jouduttaa pääministerin puolueen kannatuksen hupenemista.
Jyrki Virolainen kirjoitti oikaisseensa pienen epätarkkuuden tekstissään. Sitten hän kirjoittaa: `rikosnimike on tosiaan "yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen," jossa sana "loukkaava" viittaa yksityiselämään eikä tietoon.`
Mielestäni Virolainen meni päättelyssä väärille jäljille.
Kyse on kahdesta ilmaisusta: 1) yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen ja 2) yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.
Edellisessä "loukkaavan" viittaa sanaan "tieto", jolloin TIETO LOUKKAA.
Jälkimmäisessä sana "loukkaava" viittaa sanaan "levittäminen". Jolloin LEVITTÄMINEN LOUKKAA. Asia siis voidaan kirjoittaa muotoon: yksityiselämää loukkaava tiedonlevittäminen.
Kyse onkin siis levittämisestä, eikä (pelkästään) tiedosta. Oikeus on käsitellyt sitä, onko tiedonlevittäminen ollut loukkaavaa ja tullut siihen tulokseen, että on. Silloin ei ole pantu niin suurta painoa sille, onko tieto "harmitonta" tai "loukkaavaa".
Virolaisen mukaan Vanhanen itse on sanonut että kirjassa kerrotut tiedot ovat olleet "harmittomia". Silloin herää looginen kysymys: Miksi niistä "harmittomista tiedoista" piti mennä hovioikeuteen saakka hakemaan oikeutta? Mutta nytpä kyse olikin (harmittomien?) yksityiselämää koskevien tietojen levittämisestä, mikä nähtävästi painoi hovioikeuden vaa´assa enemmän kuin sananvapaus. Ehkäpä myös Vanhasen korkea asema painoi enemmän kuin naisyksinhuoltajan etu.
Todella hyvin valittu kuva! Patio del Cuarto Dorado oli todellakin aiemman palatsin yksityisen ja julkisen puolen erottaja.
Keränen - Enpä tiedä, voidaanko asiaa tulkita noin. Eikö silloin lakiin olisi pitänyt kirjoittaa"yksityiselämää koskevan tiedon loukkaava levittäminen." Sana "loukkaava" viitannee sekä yksityiselämään että tiedon levittämiseen.
Jos kyse on vain "aivan harmittomista" yksityiselämää koskevista tiedoista, niin niiden levittämistä tuskin voidaan pitää loukkaavana. Hovioikeuskaan ei pitänyt kaikkia Vanhasen kirjasta alleviivaamien tietojen kertomista loukkaavana.
Siinä on vissi ero, loukkaako tiedon LEVITTÄMINEN vai TIETO. Jos ihmisestä vastoin tahtoa kootaan suuri määrä persoonallista, vaikkakin yleisnäkemyksellisesti harmitonta, tietoa, sen levittäminen suurella kohulla ja huomiolla voi loukata, vaikka yksittäiset tiedot sinällään eivät olisi loukkaavia (miten tieto edes voi loukata?).
Tuskin monikaan haluaisi, että omia elämäntapoja, intiimielämää, makumieltymyksiä yms. levitettäisiin suurella kohulla kaikelle kansalle hänen persoonaansa markkinoinnissa hyväksi käyttäen - poikkeuksena tietysti "tyrkky-julkkisten" kategoria.
Toimittajat ovat jo suhteellisen hyvin ymmärtäneet, että kyse oli yksityiselämää loukkaavasta tiedonlevittämisestä eikä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.
Sinänsä kyllä tyhmää Vanhaselta, että välittömästi tuomion jälkeen kommentoi tietojen olleen harmittomia ja että kyse olikin vain periaatteesta. Oli hieman ylimielistä käytöstä. Ehkä hän yritti sillä peittää sen, että kuitenkin nolosteli, kärsi ja häpesi kirjan vuoksi, vaikka ei kehtaa sitä tunnustaa, kun muuten media tekisi siitäkin suuren kohun.
HO kuitenkin jaotteli tuomiossaan kyseiset tiedot ja niiden levittämisen kahteen kategoriaan, joista toiseen kuuluvien tietojen levittäminen ei hovioikeuden mukaan loukannut, mutta toiseen kuuluvien tietojen levittäminen loukkasi.
Syyttäjä ja Vanhanen taas lähtivät siitä, että kaikkien Vanhasen yksityiselämää koskevien tietojen levittäminen loukkasi, jopa tieto siitä, että Vanhasella oli kaksi kissaa.
Merkitystä on siis hovioikeuden tuomion mukaan myös tiedon ladulla, harmittomien tietojen levittäminen ei hovioikeuden mukaan loukkaa. Matti Vanhanen taas paljasti avoimesti hovioikeuden tuomion jälkeen, että kaikki häntä koskevat tiedot kirjassa olivat aivan harmittomia.
Tästä kysymyksestä olisi pitänyt käydä hovioikeudessa keskustelu, jota kustantaja pyysi, mutta jonka hovioikeus Vanhasen ja syyttäjän toivomuksesta epäsi. Asia jäi perusteellisesti selvittämättä, kun suullista käsittelyä ei järjestetty.
Kirjassa on sitä paitsi kyse Ruususen elämää kuvaavasta kirjasta, Vanhanen on vain sivuhenkilö.
Kirjaa voidaan hyvällä syyllä pitää omaelämänkerrallisena, vaikka se kuvaa vain tiettyä ajanjaksoa. Hovioikeus näyttää edellyttäneen, että Ruususen olisi pitänyt kirjoittaa koko elämänkertansa, jotta kirjaa olisi voitu pitää omaelämänkerrallisena teoksena, mutta tästähän ei tietysti voi olla kyse.
Kirjaa ei ole tiettävästi kustantajan oikeudessa kertoman mukaan markkinoitu Vanhasen yksityisyydellä, vaikka syyttäjä ja Vanhanen ovat näin väittäneet. Syyttäjän olisi pitänyt näyttää tämä markkinointia koskeva väitteensä toteen, mutta mitään näyttöä siitä ei ole tiettävästi esitetty, vaan hovioikeus on hyväksynyt väitteen sellaisenaan, vaikka se on kiistetty.
Mitä tulee tuohon tunnusmerkistön täyttymisen arvioimiseen, ts. siihen: 1) riittääkö täyttymiseen vain yksityiselämän piiriin kuuluvan tiedon levittäminen vai 2) edellytetäänkö tiedolta lisäksi loukkaavaa luonnetta, niin tässäpä joitakin mietteitä.
Toisen yksityiselämää koskevan tiedon esittämisen tulee RL 24:8.1:n mukaan "olla omiaan" "aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa".
Rangaistavalta teolta ei siis edellytetä konkreettisen vahingon tai kärsimyksen aiheutumista, vaan riittää, että tämä on teon tyypillinen seuraus. Suora viittaus asiaa koskevasta hallituksen esityksestä (HE 184/1999):
"Lainkohdassa tarkoitetun teon tulisi olla sellainen, että sen yleisesti ajatellaan aiheuttavan kärsimystä suurelle osalle sellaisista ihmisistä, joihin se kohdistuu. Kärsimyksen tulisi olla teon tyypillinen seuraus. Vastaavalla tavalla tulisi arvioida halveksuntaa".
Kyllä kai lain sanamuodon ja sen tulkintaa täsmentävien, em. lausumien nojalla tiedon tulee myös olla laadultaan sellaista, että sen julkistaminen tyypillisesti loukkaa henkilöä. Näin kai HO lakia tulkitsikin.
Sellainen tulkinta, jossa neutraalien tietojen levittäminen olisi itsessään kriminalisoitua, olisi melko absurdi ja omiaan kaventamaan sananvapautta tarpeettomasti. Näin siitäkin huolimatta, että persoonallisten makumieltymysten kertakaikkinen julkaiseminen voi itsessään olla inhottavaa, vaikka tiedoissa ei mitään pahaa olisikaan.
Sitä, onko tunnusmerkistö tässä tapauksessa täyttynyt, on vaikea kirjaa lukematta sanoa. Jos pääministeri kumminkin ilmoittaa, että tiedot olivatkin "aivan harmittomia", niin syyksilukemisesta voisi kirjaa lukemattakin olla toistakin mieltä.
Nähtävästi kyse on nk. korkeammasta juridiikasta, eikä tapaus ole lainkaan selvä. Silloin on kaikki syy viedä asia KKO:een ja tarvittaessa edelleen EIT:een. Vanhaselle ja kepuleille kyse on jatketusta kärsimyksestä, mutta sitä saavat, mitä tilasivat.
Kirjoitatte bloginne kommenttiosiossa: "Muissa maissa pidettäisiin hyvin outona, jos johtavan poliitikon rikosjuttua, jonka hän itse pannut vireille, käsiteltäisiin salassa julkisuudelta!"
Mihin perustatte käsityksenne muiden pitämisistä?
Vanhasen tapauksen käsittelyyn muiden valtioiden medioissa, vaiko muualla esiintyneisiin tapauksiin joissa johtava poliitikko on pannu alulle rikosasian(Tässä tapauksessa kaipaisin esimerkkejä tapauksista), vai jonhonkin muuhun?
Toipila kirjoittaa:
Kyllä hovioikeuden ratkaisu joutuu hyvin outoon valoon, kun pääministeri Vanhanen julkisesti ilmoittaa, että hänestä kirjoitetut jutut olivat "sinällään ihan harmittomia".
Niin, itseasiassa hovioikeus ryhtyi, sitä kenties itsekään tuskin lainkaan tiedostamatta, laajan toimenkuvan omaavaksi kirjallisuusarvostelijaksi. Päällimmäinen havainto on, että ilmeinen ammattitaidon puute leimaa tätä kriitikon tointa. Eniten on kateissa tämä kriitikon roolin rajaus: kirjallisuuskriitikko, sensori, kirjallisuuden erään lajityypin tuomitsija.. yhdessä syltyssä. Huh, huh, eipä tainnut vanha Ho tajuta, mihin ampiaispesään päänsä työnsi.
Pitäkää nyt vaan pojat - ja tyttö - huoli siitä, että tämä juttu viedään todella Ihmisoikeustuomioistuimeen. Tämähän on kuin parhaasta saippuasarjasta, vaikka vakava asia onkin: suorastaan palan halusta nähdä loppupelit ja -ratkaisu.
Veikko-setä
Toipila kirjoittaa:
Tässähän vielä joutuu epäilemään, että onko pääministeri Vanhanen syyllistynyt prosessipetokseen.
Ensin Vanhanen on näyttänyt suuttuneen ja tehnyt poliisille tutkintapyynnön. Mitä lie sanonut? Syyttäjä on tarttunut asiaan ja nostanut syytteen.
Kun juttu tulee hovioikeudesta ulos Vanhasta tyydyttävällä ratkaisulla, niin pääministeri kuittaakin, että ..."kyse on ollut sinällään ihan harmittomien tietojen levittämisestä"...
Kyllä tässä joutuu kysymään, että onko Vanhanen ihan järjissään?
Sinällään täysin käsittämötön on tuo hovioikeuden tuomio, varsinkin, kun asiaa ajattelee Vanhasen kommnttien jälkeen.
Eräs kysymys mietintämyssyssäni kuitenkin asian suteen herää:
- rajoittaako tämä päätös jossain suhteessa ihmisten sananvapautta siinä määrin, että omaelämäkerrallisissa teoksissa ei kukaan enää saisi mainita toisia ihmisia nimeltä tai kertoa mitä on kenenkin kanssa tehnyt? Varsinkin, jos tiedot ovat aikuisten normaaliin arkeen liittyviä asioita.
Ottaisitko Jyrki kantaa?
Toipila
Prosessipetoksesta ei varmastikaan ole kysymys. Kyllä Vanhanen ja ja hänen asiamiehensä ovat sanoneet jo käräjäoikeudessa, että kyseiset tiedot, jotka Matti V. oli merkinnyt kirjan sivuille, olivat sellaisia, ettei niissä sinänsä ole mitään erityistä tai poikkeuksellista.
Puolustus on kiinnittänyt tähän huomiota, mutta ilmeisesti asiasta ei ole tämän kummemmin keskusteltu. Hovioikeudessa ei lainkaan, kun hovioikeus päätti, ettei suullista ja julkista pääkäsittelyä kannata järjestää. Tuo sangen ratkaiseva kysymys näyttää jääneen siis puutteellisesti selvittämättä.
Siis kysymys siitä, voidaanko yksityiselämää loukata rangaistavalla tavalla myös levittämällä sellaisia tietoja, joissa ei ole mitään merkillistä, vaan jotka ovat täysin harmittomia ja sisältävät jopa suorastaan "herttaista" parisuhteen kuvausta kirjailijan omasta elämästä, johon ilmaantuu pitkä, hoikka, eronnut ja menestynyt mies.
Nyt Veikko-setä ja muut kommentoijat napsauttivat kyllä naulan kantaan.
Estäisikö Vanhas-tuomio toisin sanoen elämäkertojen julkaisemisen kokonaan?
Näyttää siltä, että tuon tuomion, säännöksen sanamuodon ja lainvalmisteluaineiston lausumien perusteella näin voitaisiin väittää.
Säännöksen sanamuodossa rangaistavuuden yhdeksi edellytykseksi mainitaan tietojen levittäminen "muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville" (RL 24:8.1, 2-kohta).
Hallituksen esityksessä (184/1999) todetaan, että uusi sanonta "muuten toimittamalla" kuvaa sitä, että "tiedon esittämisessä käytetty väline ei ole säännöksen tulkinnan kannalta olennainen".
Eli tuota lausumaa voitaisiin tulkita niin, että teoksen luonteella elämäkertana ei olisi merkitystä - vaan rangaistavuuteen riittäisi, että tiedot on kirjojen muodossa saatettu lukuisten ihmisten saataville.
Tämä sinänsä aivan mahdollinen tulkinta olisi kyllä järjetön - sehän olisi täydessä ristiriidassa nykyisen kustannuspolitiikan kanssa. Hovioikeus kumminkin vaikuttaa kannattavan tuota tulkintaa - ja se ottaa tuomiossaan (s. 11), kuten Veikko-setä aivan oikein totesi, kriitikon ja jopa sensorin roolin.
Se toteaa nimittäin, että "omaelämäkerrallisella teoksella käsitetään yleisesti teosta (SIC), jossa kerrotaan sen kirjoittajan elämästä ja jonka yhteydessä voidaan samalla sivuta myös toisen ihmisen elämää ja yksittäisiä tapahtumia."
"Kun Pääministerin morsian-kirjassa tarkastelun kohteena ovat pääasiallisesti toisen ihmisen elämään ja käyttäytymiseen liittyvät seikat ja kun kirja kuvaa vain lyhyttä jaksoa, ei enää voida puhua omaelämäkerrallisesta teoksesta".
Joo-o.
Mihinkähän tämä näkemys mahtaa perustua? Luullakseni aika monessa "elämäkertana" pidetyssä teoksessa tarkastellaan vain lyhyttä jaksoa. Ja aika monessa tarkastellaan myös toista ihmistä.
Hovioikeuden tuomion oikeusohjeiden perusteella rosikseen olisi pitänyt haastaa Harri Sirolan eläessä esimerkiksi Anja Snellman kirjastaan Syysprinssi, jossa tämä kuvaa aika rajusti Sirolan masennusta. Snellman ei tosin mainitse kirjassa Sirolaa nimeltä...
Olisikohan Ruusunenkin voinut kirjoittaa vaikka pääministeri "Teposta" - mitenköhän tämä olisi vaikuttanut syyksilukemiseen?
Tuo on kyllä mielenkiintoinen kysymys - mitä tarkoitetaan ilmaisulla "muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville", ja voiko "omaelämäkerrallisen teoksen" julkaiseminen ja levittäminen täyttää tunnusmerkistön. Sehän olisi prejudikaattiperuste, koska tuota kysymystä ei kyllä oikeuskäytännössä ole tiettävästi käsitelty...
Saapa nähdä, miten käy..
Tähän kohtaan kommentti perässä: Outoa on myös tapa, jolla hovioikeus tuomion sivulla 9 tyytyy ainoastaan lakonisesti luettelemaan ne kirjan sivut, joilla sen mielestä on esitetty Vanhasen sukupuolielämään, perhe-elämään, lasten tunteisiin ym. yksityiselämään liittyviä tietoja. Mutta eihän tämä tietenkään riitä, vaan hovioikeuden olisi tullut ainakin esimerkinomaisesti kertoa, mitä kirjassa on näiden tietojen osalta oikeastaan sanottu. Tuomiota lukeva ihminen ei voi muuten päätellä, onko kirjassa todella kyse tiedoista, jotka ovat, kuten laki edellyttää, omiaan loukkaamaan yksityiselämää ja aiheuttamaan kärsimystä. Tämä on minusta selkeä puute hovioikeuden tuomion perusteluissa.
Kommentti: Vaasan hovioikeus käsitellessään kunnianloukkausjuttua, ei edes luetellut lakoonisesti kohtia, jotka loukkasivat asianajan kunniaa, vaan tuomiolauselmassaan määräsi pouistettavaksi KAIKEN, siis esim asianajajan lehteen lähettämät ilmoitukset ja kaiken muunkin määrittelemättä, mikä kunniaa loukkasi, paitsi tietenkin oikeudessa käsitelty yksi kirjoitus. Oikeus määräsi siis poistettavakso kymmenet ilmoitukset ja linkit, joissa asianajan tai hänen toimistonsa nimi mainittiin. Tuomiolauselma: "Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan asianajaja Pekka Monosen tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan."
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio2lauselma.htm
KO ei myöntänyt valituslupaa ts. Vaasan hovioikeus tutkimatta tai edes luettelematta kirjoituksia tai ilmoituksia (paitsi tietenkin yhtä oikeudessa käsiteltyä) lakoonisesti totesi, että KAIKKI kirjoitukset ja ilmoitukset on poistettava, koska ne loukkaavat asianajajan kunniaa, ei kai se niitä sentään muilla perusteilla voinut määrätä poistettaviksi, koska kunnianloukkausrikoksesta oli kysymys. Mielestäni tämä olisi hyvä esimerkki opetusaineistoksi kuinka "slarveja" tuomioita oikeuslaitos syytää.
Pertti Manninrn (vai olisiko Manninen?)
Vaasan HO:n tuomiosa oli kyse kunnianloukkausrikoksesta, mutta Hgin HO.n tuomiossa taas "vain" yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Tässä on vissi ero.
Ja totesihan Vanhanenkin avoimesti, että kyse olikin "aivan harmittomista" tiedoista. Miksi tällaisia harmittomia sitaatteja ei voisi kertoa, kun koko kirja on sitä paitsi julkaistu ja voisi "kulua koko kansan käsissä?" Lausumat ovat olleet ja ovat edelleen kaikkien luettavissa.
Ja jollei suoria lainauksia kirjasta olisi haluttu jostakin syystä kertoa perusteluissa, niin olisi voitu ainakin hieman tarkemmin raottaa salaperäisyyden verhoa ja selostaa lyhyesti, millaisia nuo "kielletyt" lausumat olivat.
Se, ettei KKO myönnä valituslupaa hovioikeuden tuomion, ei tietenkään välttämättä tarkoita sitä, että KKO hyväksyisi hovioikeuden tuomion tai sen menettelyn! KKO on ennakkopäätöstuomioistuin, ota valituslupavaiheessa kiinnostaa vain se, onko tapauksella ennakkopäätösarvoa.
Hesarin toimittaja Saska Saarikoski, ent. Snellman, kirjoitti tänään kolumnissaan "Hovioikeus kirjakriitikkona", että oikeusistuin sopii huonosti sananvapausasioiden käsittelyihin. Helsingin HO:n Vanhas-tuomio sisältää Sarikosken mukaan "hämmentäviä ja huolestuttaviakin rajanvetoja, joilla voi olla laajempaakin merkitystä kirja-alan kannalta."
Saarikosken mukaan hän voisi nimetä lukuisia suomalaistenkin kirjoittamia kirjoja, joista olisi aikanaan tullut lainsuojattomia hovioikeuden näkemyksen perusteella. Saska Saarikoski mainitsee esimerkkinä isänsä Pentti Saarikosken, jonka tuotannolle oli tyypillistä vahva henkilökohtaisuus ja armoton rehellisyys. Pentti S. paljasti tuotannossaan Saska S:n mukaan omat heikkoutensa, muttei säästellyt läheisiäkään, eikä taatusti kysellyt lupaa.
Pentti Saarikosken läheiset eivät kuitenkaan ryhtyneet käräjöimään, vaan kirjoittivat omat vastineensa omiin kirjoihinsa, esimerkkinä Saska S. mainitsee Salaman, Sirkka Garamin ja Tuulaliina Variksen. "Niin yksityisestä tuli yleistä: kirjallisuutta ja kulttuurihistoriaa." sanoo Saska S. "Kunpa Matti Vanhasessa olisi ollut miestä toimia samoin,"kirjoittaa Saska Saarikoski.
Niinpä, kunpa Matti olisi käräjöinnin sijasta kirjoittanut oman näkemyksensä tapaus Ruususesta! Silloin hän itse olisi säästynyt paljolta ja me olisimme säästyneet paljolta. Kenties Matin kirja olisi myynyt niin hyvin, että hän voisi tämän vaalikauden jälkeen luopua politiikasta ja keskittyä yksinomaan kirjojen kirjoittamiseen!
Mutta mikä olisi ollut vetävä tai metroseksikäs nimi Vanhasen kyseiselle kirjalle? Vaikkapa "Matti, Ruususen pääministeri."
Matti, tämä ritari uljas ja nuhteeton, oli kuitenkin niin herkkähipiäinen ja tiukkapipoinen, että valitsi käräjöinnin tien.
Ja katso, hovioikeus päättikin suuressa viisaudessaan, että tästä lähtien valtakunnan johtavien poliitikkojen yksityiselämä on valtiovallan erityisessä suojeluksessa!
Jos tuo tuomio jää voimaan, niin kirjoittamatta tosiaan olisivat jääneet Henrik Tikkasen kadunnimi-sarja, Christer Kihlmanin romaanit sekä osa Saarikosken runoista ja proosakirjoista. Tai tuomiohan niistä ainakin olisi tullut.
Olisihan P. Saarikoski voitu tuomita siitäkin, että tämä nyysi isänsä Aunuksen retken-päiväkirjat ja kopioi ne sellaisenaan romaaniinsa Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Isä ei vienyt juttua raastupaan, eikä kyllä kirjoittanut vastinettakaan.
Niin, ja joutuihan Arvo Salokin oikeuteen siitä, että tämä oli käyttänyt Lapualaisoopperassaan Artturi Vuorenmaan kirjaa.
Tässä alkaa olla draaman aineksia. Ruusus-oikeudenkäyntihän voisi rinnastua näihin suuriin kulttuurioikeudenkäynteihin?
Saapa nähdä sitten, onko KKO:ssa sellaisia oikeusneuvoksia kuin Paavo Salervo, joka olisi aikanaan hylännyt Salaman jumalanpilkka-syytteen.
Mitä tulee siihen Vanhasen kenties tulevaisuudessa ajankohtaistuvaan kirjaprojektiin tästä prosessista, niin kirjan nimihän voisi olla - kunnianosoituksena ihmisluonnon kuvauksen mestarille, Dostojevskille - Idiootti.
Lyhyesti: yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen eroaa kunnianloukkauksesta siinä, että viimeksi mainitussa levitetty tieto on valheellinen, kun taas ensiksi mainitussa levitetty tieto on totta.Lisäksi yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä tuomitsemiselle on lisäehtona, että toden tiedon levittämisen tulee olla omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle (tunnusmerkistön vahinkoedellytyslauseke).
Mitä virkaa Hovioikeudella olisi, jos sinne ei voitaisi viedä juttuja tarkistettavaksi käräjäoikeuden päätöksien oikeellisuudesta? On ihan hyvä, että seuraava instanssi tarkistaa ettei lain ja totuuden ylittävä harkintavalta ole jutuissa vapaata riistaa. Aivan hieno idea tuo videointi. Nykyään oikeuksien ei tarvitse perustella perusteellisesti päätöksiään. Tokko osaavatkaan? Liiallinen riippumattomuus mistään ei myöskään ole edistyksellistä, varsinkin jos omat piirit valitusinstansseissa ovat siunaamassa epätyydyttäviä jopa laittomia päätöksiä.
Tämä Vanhasen kujanjuoksu näyttää estoisen miehen tosikkomaisella lapsellisuudella etsivän tavallisen kansalaisen olotilaa yksityisyydessä tai NLpoliitikkojen salaperäisyydellä verhottua sulttaanin elämää.
Tuo Saska Saarikosken idea oli kerta kaikkiaan älytön. Jos jonkun yksityiselämästä kirjoitetaan kirja vastoin hänen tahtoaan, niin siihen pitäisi vastata omalla kirjalla ja siis lisätä itselleen julkisuuden aiheuttamaa kärsimystä. Jo on aikoihin eletty.
Sitten media käyttäisi tuota "puolustuskirjaa" perusteena seuraavien paljastusten esittämiseen "kun hän on itsekin avautunut asioistaan". Vastentahtoinen julkisuuskierre olisi loputon.
Ehkä taidepiireissä tuo kirjoittelu on tyypillisempaa, mutta uskoisin pääministerin hommissa olevan tarpeeksi tekemistä ilman "kirjailua". Miten voisi olla vakavasti otettava pääministeri, jos itse ryhtyisi kirjailemaan parisuhdeasioistaan ja uuniperunahömpötyksistä?
Lisäksi tulee muistaa, että kuolleilla ei ole yksityiselämän suojaa ja että tiedon levittäminen ei välttämättä loukkaa, jos jonkun elämäkerrassa mainitaan useita ihmisiä, jolloin päähuomio ei ole heistä kenessäkään vaan kirjan kirjoittajassa. Näin ollen hovin tuomio ei ole mikään kuolinisku kustannusalalle. Ruusunenhan keskittyi nimenomaan Vanhaseen ja kirjaa myös markkinoitiin Vanhasella, mikä sekin on omiaan aiheuttamaan kärsimystä.
Ruusunenhan kirjoitti omista kokemuksistaan, joten ei voida sanoa, että hän olisi "keskittynyt Vanhaseen."
Ojalan ja Ruususen puolustus on kiistänyt syyttäjän ja Vanhasen väitteen siitä, että he olisivat "markkinoineet kirjaa Vanhasella." Siitä ei ole puolustuksen mukaan esitetty näyttöä. Hovioikeus ei ole perusteluissaan kertonut, miten Ojala ja Ruusunen olisivat markkinoineet kirjaa Vanhasella. Se, että kirjassa kerrotaan Ruususen ja Vanhasen seurustelusta, ei osoita, että kirjaa olisi markkinoitu Vanhasella. Ruusunen on kertonut omasta elämästään ja suhteestaan Vanhaseen.
Hovioikeus on puolustuksen mukaan tässäkin kohdin hyväksynyt sellaisenaan syyttäjän ja Vanhasen väitteen, josta ei ole esitetty näyttöä.
Lähetä kommentti