perjantai 27. elokuuta 2010

309. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa Pietarsaaren lapsensurmajutussa


Olen kommentoinut Pietarsaaren vauvasurma -juttua kolme kertaa: 11.8.2009, 207/9.1.2010 ja 238/31.3.2010. Tänään Korkein oikeus (KKO) pani jutulle pisteen evätessään pyydetyn valitusluvan. Valituslupaa olivat pyytäneet KKO:lta jutun kaikki osapuolet: virallinen syyttäjä, synnytyksessä kuolleen naisen isä asianomistajana ja syytteessä ollut mies.

Virallinen syyttäjä vaati jutussa rangaistusta noin nelikymppiselle vaasalaiselle muusikolle ja perheenisälle ensisijaisesti murhasta ja vaihtoehtoisesti avunannosta murhaan taikka ainakin törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä heitteillejätöstä. Mies oli syytteen mukaan surmannut hänen ja hänen pietarsaarelaisen salarakkaansa yhteisen lapsen välittömästi tämän syntymän jälkeen tai ainakin avustanut äitiä tämän surmatessa vastasyntyneen terveen poikavauvansa. Synnytys tapahtui naisen kerrostaloasunnossa Pietarsaaressa.

Murhasyytteessä olleella miehellä ja pietarsaarelaisella musiikkiopiston rehtorilla oli ollut salasuhde. Mies väitti, ettei hän tiennyt mitään synnytyksestä, vaikka hän oli naisen asunnolla synnytyksen tapahtuessa. Käräjäoikeus uskoi miestä, hovioikeus ei. Käräjäoikeus uskoi myös miehen väitettä, jonka mukaan tämä ei ollut tietoinen edes naisen raskaudesta. Hovioikeus oli tässäkin kohdin toista mieltä mm. sillä perusteella, että mies oli seurustellut naisen kanssa tiiviisti myös tämän raskauden aikana ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhdynnässä vielä päivä ennen lapsen syntymistä.

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki miestä vastaan ajetut syytteet toteen näyttämättöminä. Olen kritisoinut blogissani 11.8.2009 käräjäoikeuden tuomiota lähinnä siksi, että a) käräjäoikeus käsitteli jutun kokonaisuudessaan suljetuin ovin, ja b) käräjäoikeuden tuomio oli puutteellisesti ja osin tarkoitushakuisesti perusteltu, jolloin osa syytettä tukevaa näyttöä sivuutettiin perusteluissa.

Vaasan hovioikeus, jonne syyttäjä valitti, käsitteli jutun julkisesti, jolloin yleisölläkin oli tilaisuus seurata käsittelyä. Myös hovioikeus hylkäsi murhaa tai avunantoa murhaa koskevan syytteen näyttämättömänä. Katsoa blogi 238/31.3.2010.

Perusteluissaan hovioikeus vetosi muun muassa siihen, että lapsen napanuoran katkaisussa käytetyistä kynsisaksista löytyi vain naiseen ja lapseen viittaava näyttöä. Hovioikeuden mukaan nainen surmasi vauvan yksin. Tämän jälkeen hän pakkasi vastasyntyneen muovipusseihin ja piilotti ruumiin likapyykkien alle asuntonsa vessaan, mistä poliisi löysi lapsen vasta 3-4 päivän kuluttua.

Hovioikeuden mukaan kyse oli lapsensurmasta, jonka nainen teki yksin sekavassa mielentilassa sen jälkeen, kun synnytys yllättäen käynnistyi pari viikkoa ennen laskettua aikaa.

Hovioikeus luki kuitenkin vauvan isän syyksi törkeän kuolemantuottamuksen, koska tämä ei hälyttänyt ajoissa apua synnytykseen menehtyneelle naisystävälleen. Koska mies oli omankin kertomuksensa mukaan kuullut lapsen surmaamiseen liittyvät kovat lyöntiäänet WC:stä, hänen oli täytynyt kuulla myös lapsen syntymään liittyvät äänet, päätteli hovioikeus.

Hovioikeuden mukaan mies viivytteli avun hälyttämisessä. Nainen kärsi synnytyksen jälkeen suuresta verenhukasta, ja hänen tilansa heikkeni nopeasti. Hovioikeuden mukaan miehellä oli velvollisuus hälyttää apua välittömästi, vaikka hän ymmärsi naisen surmanneen lapsensa. Nainen toimitettiin ambulanssilla sairaalaan, mutta hän ehti kuolla verenhukkaan kohta sairaalaan tuotuna.

Hovioikeus tuomitsi miehen puolentoista vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kuolemantuottamuksesta. Ehdollisen rangaistuksen ohessa mies tuomittiin lisäksi suorittamaan 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. Hovioikeus katsoi kuitenkin sen kokonaan suoritetuksi, koska syytetty oli tapauksen vuoksi pitkään vangittuna, ja jutun tutkinta oli kestänyt epätavallisen kauan.

Korkein oikeus on nyt päättänyt, että jutussa ei myönnetä valituslupaa. Hovioikeuden tuomio jää siis lainvoiman saaneena pysyväksi.

KKO:n ratkaisu on sinänsä ymmärrettävä, sillä jutussa oli kysymys lähinnä näytöstä eikä KKO yleensä myönnä valituslupaa näytön uudelleen arviointia varten. Tosin käräjä- ja hovioikeus olivat päätyneet jutussa osaksi eri lopputulokseen, mutta ensisijaisen syytteen eli murhasyytteen osalta kumpikin oikeusaste oli päätynyt samaan lopputulokseen. Hovioikeuden tuomio on sitä paitsi näytön arvioinnin sangen hyvin perusteltu, joten tämänkään vuoksi KKO:lla ei ilmeisesti ollut syytä epäillä hovioikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta.

Minua jäi hovioikeuden tuomion perusteluissa vaivaamaan muutama kysymys, joilla ei ehkä ole lopputuloksen kannalta merkitystä, mutta joista hovioikeus olisi voinut lausua hieman tarkemmin. Hovioikeus ei mielestäni kiinnittänyt riittävästi huomiota syytetyn motiiviin auttaa naista surmatyössä. Mieshän halusi kaikin tavoin salata salasuhteen, naisen raskauden ja lapsen syntymän. Jos lapsi, joka syntyi täysin terveenä, olisi jäänyt henkiin, olisi salasuhde paljastunut myös miehen perheelle. Voidaan myös kysyä, miksi mies viivytteli 5-6 tuntia ennen kuin hän soitti hätäkeskukseen, vaikka nainen vuoti verta ja hänen vointinsa heikkeni nopeasti? Jollei mies osallistunut lapsen surmaamiseen tekijäkumppanina tai avunantajana, niin todennäköisesti mies olisi hälyttänyt sairaanhoitoapua samoin kuin poliisin välittömästi sen jälkeen, kun hän havaitsi verijäljet kylpyhuoneessa ja käsitti naisen synnyttäneen lapsen.

Joka tapauksessa miehen törkeästä kuolemantuottamuksesta saama 1,5 vuoden ehdollinen vankeusrangaistus on erittäin lievä, sillä voidaanhan sanoa, että mies itse asiassa antoi naisen kuolla, jottei tämä voisi todistaa häntä vastaan. Lain mukaan törkeästä kuolemantuottamuksesta voidaan tuomita jopa 6 vuoden vankeusrangaistus. Minusta korkein oikeus olisi voinut myöntää valitusluvan ainakin rangaistuksen mittaamisen osalta.

Kun murhasyyte on tullut kahdessa instanssissa perusteellisesti käsitellyksi, voidaan päätöstä, jolla valituslupa on evätty ja tapaus on julistettu loppuun käsitellyksi, toki ymmärtää. Luultavaa on, että myös korkein oikeus olisi tullut murhasyytteen osalta samaan lopputulokseen kuin alemmatkin oikeusasteet.

Me emme tosin tiedä, millä perusteella syyttäjä ja muut asianosaiset pyysivät KKO:lta valituslupaa ja millä perustella KKO puolestaan epäsi valitusluvan. KKO ei näet perustele millään tavalla valituslupapäätöksiään, vaan tässäkin asiassa KKO lausui lakonisesti: Valituslupaa ei myönnetä.

KKO:n käytäntö olla perustelematta valituslupapäätöksiään, on vakiintunut, mutta silti hämmentävä. Laista ei nimittäin löydy säännöstä, jonka mukaan KKO:n ei tarvitsisi perustella valituslupapäätöstään. Tässä suhteessa KKO noudattaa "omaa lakiaan." Kun ratkaisun perusteleminen on perustuslain (PL 21.2 §) mukaan yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kulmakiviä ja prosessilakiin sisältyy säännöksiä, joiden mukaan tuomion ohella myös tuomioistuimen päätökset on perusteltava, on KKO:n sanottu käytäntö lievästi sanottuna omalaatuinen.

Asianosaisille ja heidän edustajilleen samoin kuin asianosaisten läheisille ja tuttaville jää toki usein tämänkaltaisissa tapauksissa epäily siitä, että totuus ei ehkä sittenkään selvinnyt. Mutta itse asiassa tuomioistuimen, ei edes ylimmän oikeuden, tai koko oikeudenkäyntijärjestelmän tehtävänä ole selvittää niin sanottua aineellista totuutta. Reaalisesti ajatellen jutussa kun jutussa on periaatteessa mahdollista päästä vain niin sanottuun muodolliseen totuuteen eli sellaiseen ratkaisuun, jota jutussa esitetty oikeudenkäyntiaineisto huomioon ottaen voidaan pitää muita ratkaisuvaihtoehtoja perustellumpana ja siten hyväksyttävänä. Vaikka oikeudenkäynnissä pyritään totuuteen, siihen ei eri syistä johtuen ehdottomasti aina päästä.

Pietarsaaren jutussakin syytteessä ollut mies, jolla ei ole totuusvelvollisuutta, yksin tietää, mitä kyseisessä kerrostalohuoneistossa synnytyksen yhteydessä loppujen lopuksi tapahtui. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää tai olla varma siitä, saatiinko oikeusprosessissa "koko totuus" selvitetyksi. Syyttömyysolettamaa ei saatu murhasyytteen ja avuantosyytteen osalta prosessissa kumotuksi, joten syytettyä on kohdeltava näiltä osin syyttömänä.




19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teiltä ilmestyy pian uusi kirja tuomion perustelemisesta, mistä oli mainos Lakimieslehdessä. Mitä uutta teoksessa on pro&contra teokseenne ja miksi se olisi syytä ostaa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kirja "Tuomion perusteleminen" on minun ja OTL Petri Martikaisen yhdessä kirjoittama. Uusi kirja on Pro et conta -kirjaa paljon yksityiskohtaisempi ja siinä käsitellään konkreettisten oikeustapausten valossa tuomion (ja päätöksen) perustelemista sekä riita-asioiden, rikosjuttujen että osin myös hallintolainkäytön osalta.

Voisi sanoa, että kun Pro et contra -kirja käsitti tuomion perustelemisen "yleisen osan", uusi kirja painottuu perustelemisen erityisiin kysymyksiin konkreettisella tasolla. Kirjassa käsitellään erikseen mm. näytön perustelemista, oikeus- eli lainsoveltamiskysymysten perustelemista ja seuraamuskysymysten (mm. rangaistuksen mittaamisen) perustelemista.

Kirjassa yritetään pureutua siihen, mitä laatuvaatimuksia optimaalisille perusteluille voidaan asettaa ja selvittää, mikä on perustelemisen taso nykyisessä oikeuskäytännössä ja mitä puutteita perustelemisessa nykyisin ilmenee. Kirjan tarkoituksena on kehittää perustelujen tasoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun KKO epää valitusluvan, niin onko siinä kyse oikeudenkäynnistä, jonka tulee olla oikeudenmukainen ja jossa tehty päätös on perusteltava? Jos kielteinen valituslupapäätös ymmärretään vain ratkaisuksi siitä, ettei oikeudenkäyntiä enää jatketa, ei PL 21 §:n ja EIS 6 artiklan vaatimuksia tarvitse noudattaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tietenkin menettelyn, jossa valituslupa-asia ratkaistaan, tulee olla oikeudenmukainen! Ei kai voida sallia, että menettely olisi epäoikeudenmukainen ja KKO hyväksyisi ja hylkäisi valituslupa-anomuksia täysin mielivaltaisesti?

Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että ylimmän oikeusasteen ei tarvitsisi perustella valituslupapäätöksiään, mutta Suomessa kysymystä ei ole tarkasteltu lainkaan perustuslain 21 §:n kannalta lainkaan.

Päätös, jolla valituslupa evätään, ei ole mitenkään vähäpätöinen ja ratkaisu, jolla "vain" (kuten anonyymi sanoo) todetaan, ettei oikeudenkäyntiä jatketa. Kyse on sangen merkittävästä ratkaisusta, ratkaisu on rinnastettavissa esim. sellaiseen käräjä- tai hovioikeuden päätökseen, jolla kanne tai valitus jätetään tutkimatta. Vm. ratkaisut on lain mukaan perusteltava. Miksi siis KKO:n valitusluvan epäävä ratkaisu olisi eri asemassa?

Kun valitusluparatkaisuja ei millään tavalla perustella, ei ole mitään keinoa kontrolloida valituslupakäytännön asianmukaisuutta ja yhdenmukaisuutta ja sitä, millaisissa tapauksissa ja millä perusteilla valituslupia myönnetään ja missä taas ei. Perustelemattomuus antaa mahdollisuudet mielivallalle.

Ilmankos käytännössä ihmetellään aika usein, miksi kahdessa tai useammassa samanlaisessa tapauksessa KKO jossakin tapauksessa antaa valitusluvan, mutta toisissa tapauksissa taas ei myönnä.

Tarkkailija X kirjoitti...

Suomalainen virkamies eliitti on tottunut ajatukseen siitä, ettei "tyhmille" hallintoalamaisille tarvitse perustella omia päätöksiään, eihän ne niistä mitään kiutenkaan ymmärrä. Oikeudenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden vaatimus edellyttää kuitenkin rationaalisia ja loogisia perusteluja. Väitän päätöksien perustelujen vähentävän esim. EIT:lle tehtävien kantelujan määrää huomattavasti.

Pera kirjoitti...

Suuressa maailmassa kun on niin, että keskivertokansalaisella on varallisuutta käyttää juristia omiin tarpeisiin.

Eikä kauankaan ole siitä, kun Suomikin ns. oikeusvaltioiden joukkoon ryhtyi.

Kuinka oli aikoinaan, kun Suomi pohjoismaiseen yhteistyöhön pyrki. Eikö ollut näin, että Suomen tuli järjestää kansalaisilleen oikeusapu, ennen kuin Suomi hyväksyttäisiin muiden pohjoismaiden joukkoon yhteistyötä tekemään.

Kun kuulemma oli niin n. 1960-luvulla, että sama viranomainen pidätti, sakotti, laittoi putkaan ja vieläpä tuomitsi vankeuteen ilman tuomittavan oikeudellista apua, niin kaiketi ei Suomi ole vieläkään todellisten pohjoismaisten oikeusvaltioiden joukossa.

Tietokilpakysymys.
Minä vuonna oikeusaputoimistot olivat kaikkien kuntien asukkaiden saatavillla ?

Anonyymi kirjoitti...

Tuomioistuimiin ja oikeudenkäyntiin on jokaisella pääsy, niin kuin Ritz-hotelliin.

Anonyymi kirjoitti...

rahalla saa ja hevosella pääsee.
Ja jos rahaa ei ole niin asiasi päättyy jo poliisin tutkinnan rajoittamiseen, rikosten osalta.
Siviili jutusta en tiiä koska semmoseen ei olis ees ikinä varaa

Pirjo-Margit Jauhiainen, Espoo kirjoitti...

1. Oikeusaputoimitoista ei saa apua, kuka ei ole tarpeeksi nöyrä

2. Apua ei saa, kun asiakas on väärässä ja leski ei ymmärrä omaa parastaan ja lähde perikunnan asunnosta taivasalle

3. Yksi paperi puuttui, ei voida auttaa, kuin että, asiakkaalle olisi sanottu, että toimita pikimmiten puuttuva paperi, autamme teitä ilomielin ;)

4. Samasta toimistosta kukaan ei palvele, jos toisen kanssa kemiat ei ole pelanneet. Ei sosiaalivirastossa voi asiakkaalle sanoa, että olette ikävä asiakas, emme palvele teitä tässä toimistossa

5. Mitä köyhempi ihminen on, niin uskoakseni voidaan tehdä tutkinnan rajoitus ja samalla jättää tutkimatta. Kun ihmisellä ei ole apuja, että miten mikäkin valituslupahakemus laaditaan, niin automaattisesti voidaan jättää tutkimatta asia

6. Onhan se hyvä, että suomen "köyhien" puolustaja tuomarit eivät tarvitse kantasuomalaisia puolustaa, kun niistä on niin pienet korvaukset. Aluevaltaus on maahanmuuttajat, niin tuomaritkin pysyy paremmin leivässä ;)
Maahamuuttajien asioita ei tarvitse edes seuloa, kun heidän täytyy saada oikeutta.

Voi himskatti, onkohan minuun iskenyt kateuden piikki ;)

Anonyymi kirjoitti...

"Tässä suhteessa KKO noudattaa "omaa lakiaan." Kun ratkaisun perusteleminen on perustuslain (PL 21.2 §) mukaan yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin kulmakiviä ja prosessilakiin sisältyy säännöksiä, joiden mukaan tuomion ohella myös tuomioistuimen päätökset on perusteltava, on KKO:n sanottu käytäntö lievästi sanottuna omalaatuinen."

Onpa jännä nähdä, koska KKO vedetään tästä viimeinkin tilille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos lainsäätäjä on todella sitä mieltä, ettei KKO:n tarvitse perustella valitusluvan epäämistä koskevia päätöksiään, olisi tästä toki otettava lakiin nimenomainen säännös.

Mutta kun aloitteentekijää - OM:n ja hallituksen lakiesitystä, kansanedustajien lakialoitetta tai oikeuskanslerin kannanottoa - ei löydy, KKO jatkaa nykyistä linjaansa.

Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja, itsekin KKO:n jäsen, yritti 1990-luvulla puuttua asiaan ja ehdotti, että KKO voisi perustella ainakin merkittävimmissä asioissa valitusluparatkaisujaan. KKO ei tällekään ehdotukselle korviaan lotkauttanut. Lehtimaja moitti eräässä päätöksessään KKO:ta myös siitä, ettei se perustele päätöksiään, joilla tuomion purkua koskevat hakemukset hylätään.

Kun Olavi Heinoselle valittiin 2000-luvun alussa seuraajaa KKO:n presidentiksi, KKO "muisti" Lehtimajan mainitut kannanotot eikä esittänyt häntä presidentiksi. KKO:n esityksen mukaan virkaan nimitettiin Lehtimajan kilpahakija Leif Sévon, "mukava mies" - myös välimiehenä tunnettu.

Niin, Lehtimajahan taisi kritisoida oikeusasiamiehenä toimiessaan myös tuomareiden toimimista välimiehenä!

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Sääli sinänsä, että Lauri Lehtimajan kaltaiset suoraselkäiset tuomarijuristit jäävät "paitsioon"!

Lehtimaja on kunnioitettava mies ja hänhän oikeusasiamiehenä toimiessaan antoi ratkaisun (kannanoton), että vapaamuurarius luo esteellisyyden oikeudessa, eli jos "vapaamuurarituomari istuu juttua ja syytettynä tai kantajana on vapaamuurari, niin tuomrin on astuttava ulos oikeudesta (jäävättävä itsensä)". Tämä oli jotain tämä!!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eräs kommentoija kirjoitti Jukka Kemppisen blogissa näin:

- Virolainen laittoi blogiinsa "anonyymin" kysymään uudesta kirjastaan ja Virolainen myös vastasi omaa... anonyymin kommenttiin ja mainosti kirjaansa. Temppu on tuttu jo aikaisemmin esimerkiksi Tekniikan maailman "testeistä" kun itse kysyy ja itse vastaa saa haluamansa tuloksen. MOT.

Voi, voi, kaikkea se kateus ja vihanpito teettää! Tällaisille perättömille väitteille löytyy näemmä tilaa kollegojen blogeissa!

Mainittu väite ei pidä paikkaansa, vastasin minulle esitettyyn kysymykseen

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Edelliseen kommenttiini viitaten tässä erään Kemppisen blogikommentoijan vuodatus:


- Paljastavat vihjeet kirjoitti...
Niin, siis tuo kommentti Virolaisen kirjamainoksesta meni myös Virolaisen blogiin, mutta eipä pahalainen julkaissut sitä. Laittoi vain, että Kemppisen blogissa ilkeillään. Olisi sitten julkaissut eikä kitissyt. Keskustelun herättämäikseksi moraaliseikoista mä vaan.

---

Tiedoksi nimimerkille "Paljastuneet vehkeet" ja muillekin kommentaattoreille:

En julkaise kommentteina sellaista roskaa, jonka tiedän sisältävän täysin asiaan kuulumattomia ja perättömiä väitteitä.

Mutta näköjään tällaisille raakatuille kommenteille löytyy sijaa joidenkin muiden blogistien palstoilla.

Pitäisikö ryhtyä antamaan "valitusosoitus" JK:n blogiin tyypeille, joiden kommentit eivät minulle kelpaa?

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n valituslupien perustelemattomuutta on sen itsensä taholta perusteltu siten, että siten KKO voi keskittyä itse ennakkopäätösten perustelemiseen. Sinä voi olla jotain ajatusta.
Toissalta ajattelen, että jos valitusluvan epääminen on perustunut rationaaliiseen, yksilöityyn perusteseen (esim. että asiasta on jo ennakkoratkaisu. Miksi sitä ei voisi lyhyesti, täydellistä muotoa tavoittelematta ja vakiosanontoja käyttäen perustellakin? Otettakoon tarvittavat lisäresurssit vaikka siirtämällä KKO:ta rasittava ylimääräinen muutoksenhaku vaikka Helsingin HO:n tehtäväksi KKO:n "katsoessa päälle" valitusluvin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tosiaan, KKO vetoaa aina tuohon työmääränsä tai siihen, että valitusluparatkaisujen perusteleminen olisi jotenkin pois ennakkopäätösten perustelemisesta. Tällaisilla puheilla vain hämätään niitä, jotka eivät asioita eli tässä tapauksessa KKO:n päätöksentekosysteemiä tunne. Näitä asiaa tuntemattomia ovat juuri poliittiset päättäjät.

Kun itse tunnen hyvin KKO:n menettelytavat ja järjestelmän, voin vakuuttaa, että nuo KKO:n väitteet ovat turhaa puhetta, sillä luparatkaisujen lyhyiden perustelujen kirjoittamiseen ei todellakaan aikaa paljon tuhraantuisi eikä ennakkopäätösten perusteleminen siitä mitenkään kärsisi.

Muuten, korkein hallinto-oikeus eli KHO perustelee valitusluparatkaisunsa vakioituja sanontoja käyttäen.

Myös KKO antaa ennakkopäätöksiä ja se ratkaisee vuodessa noin 3 000 asiaa, KKO ainoastaan vajaat 1 000. KKO ei ruikuta työmääränsä paljoutta tai oman taikka ensiasteen hallinto-oikeuksien henkilöstön vähyyttä, mistä sitä vastoin KKO:n presidentti jaksaa vuodesta toiseen "natkuttaa."

Anonyymi kirjoitti...

Arvelisin KKO:n laiskuuden valitusluparatkaisujen perustelemisen tosiasiaassa jopa lissävän KKO:n työmäärää.

Se, että valitusluparatkaisut jätetään perustelematta johtaa siihen että on erittäin vaikea muodostoo käsitystä siitä minkälaisissa asioissa olisi mahdollista saada valituslupa ja minkälaisissa ei. Tämänvuoksi apätieoisuuden vallassa rukataan iso määrä hakemuksia KKO:n hylättäväksi.

Jos ratkaisut perusteltaisiin johtaisi tämä (omalla viiveelläänsä, tottakai) siihen että epätietoisuudessa rukattujen hakemusten määrä vähenisi merkittävästi.

Toipila kirjoitti...

Virolainen:

..."Muuten, korkein hallinto-oikeus eli KHO perustelee valitusluparatkaisunsa vakioituja sanontoja käyttäen.

Myös KKO antaa ennakkopäätöksiä ja se ratkaisee vuodessa noin 3 000 asiaa, KKO ainoastaan vajaat 1 000. KKO ei ruikuta työmääränsä paljoutta tai oman taikka ensiasteen hallinto-oikeuksien henkilöstön vähyyttä, mistä sitä vastoin KKO:n presidentti jaksaa vuodesta toiseen "natkuttaa.""...

Tässä on tainnut mennä KHO ja KKO enemmän kuin kerran sekaisin?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joo, kappas vain. Kommenttini toisessa kappaleessa KKO ja KHO ovat vaihtaneet paikkaa. KHO ratkaisee vuodessa n. 3 000 asiaa ja KKO n. 1 000 asiaa jne. KHO perustelee valituslupapäätöksensä, jos lupaa ei myönnetä, KKO ei.