Lehtitietojen mukaan korkeimman oikeuden (KKO) presidentti Pauliine Koskelo kehottaa STT:lle antamassaan lausunnossa oikeusministeriötä pohtimaan, pitäisikö rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyä Suomessa muuttaa virallisen syyttäjän syyteoikeuden osalta.
Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) viime vuosina lukuisia langettavia tuomioita sananvapausjutuista, joita myös mediajutuiksi kutsutaan. Viimeisin EIT:n langettava tuomio Suomelle annettiin viime viikolla. Olen kommentoinut tuomiota blogissa n:o 336/12.10.2010.
Kyseisessä jutussa iltapäivälehdessä julkaistussa artikkelissa oli kerrottu presidenttivaaliehdokkaan (Esko Ahon) keskeisenä kampanja-avustajana toimineen A:n avioliiton ulkopuolisesta suhteesta erään TV-toimittajan entiseen puolisoon. Suomalaiset tuomioistuimet, myös KKO, katsoivat artikkelin loukanneen A:n yksityiselämää. EIT oli toisella kannalla ja katsoi, että Suomi oli rikkonut EIS 10 artiklaa kun suomalaiset tuomioistuimet olivat puuttuneet valittajien sananvapauteen tavalla, joka ei ollut välttämätöntä demokratiassa.
Presidentti Pauliine Koskelo, tuolloin vielä oikeusneuvos, kuului sanotussa vuoden 2005 ratkaisussa (KKO 2005:82) enemmistöön. KKO:n ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen 4-1. EIT:n kanta vastasi kutakuinkin vähemmistöön jääneen oikeusneuvos Lauri Lehtimajan perusteluja.
EIT ei yhtynyt KKO:n enemmistön perusteluihin kampanja-avustajan asemasta, koska enemmistö ei ollut painottanut riittävästi avustajan tehtävien poliittista luonnetta ja niiden toimittamisen julkista yhteyttä. EIT:n mukaan lehtiartikkelilla oli muun ohella ajettu tärkeää julkisesti kiinnostavaa asiaa poliittisten taustatietojen muodossa. Valittajien maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia ja kulukorvauksia EIT piti kohtuuttoman suurina.
Presidentti Koskelon mukaan EIT:n ratkaisun perusteluista ilmenee, että se suhtautuu torjuvasti suomalaiseen järjestelmään, jossa virallinen syyttäjä on niin sanotun uhrin asialla ja ajaa rikossyytettä mediaa vastaan. Tällaista nimenomaista lausumaa en ole kuitenkaan kyseisen EIT:n tuomion perusteluista havainnut.
Yksittäisen kansalaisen kannalta syyttäjävetoisen järjestelmän etu on siinä, että asianomistaja selviää helpommalla ja pienemmällä taloudellisella riskillä kuin tilanteessa, jossa uhri ajaa itse syytettä tai nostaa vahingonkorvauskanteen. Jos syyttäjä häviää ajamansa jutun, valtio joutuu korvaamaan syytetyn avustajan palkkion ja muut oikeuskäyntikulut.
Pitää kyllä paikkansa, että Suomessa omaksuttu syyteoikeuden järjestely, jonka mukaan virallisella syytäjällä on syyteoikeus ja vieläpä ensisijainen syyteoikeus myös kunnianloukkauksen ja yksityiselämän suojaa koskevissa asioissa, on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellinen.
Tämä ei suinkaan ole epäkohdan eli Suomen EIT:ltä sananvapausjutuissa saamien toistuvien langettavien tuomioiden syy. Perimmäisenä syynä on suomalaisten tuomioistuimien ja myös korkeimman oikeuden ihmisoikeustuomioistuimien ratkaisujen puutteellinen tuntemus ja tuomioista toisinaan ilmenevä suoranainen välinpitämättömyys ihmisoikeussopimuksessa omaksuttua sananvapauden suojaa kohtaan.
Tuomioistuimet ryhtyivät 2000-luvulle tultaessa eräällä tavalla "ajamaan" johtavien poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojaa. Tuomioissa korostuu sananvapauden vähättely ja se, etteivät tuomioistuimet ole selvillä ihmisoikeustuomioistuimen kannanotoista. Korkein oikeuskaan ei ole aina - toisin kyllä ratkaisussa KKO 2005:82 - edes maininnut ns. mediajutuissa sananvapautta, vaan on tarkastellut asia yksinomaan yksityiselämän suojan kannalta. Tämä on ollut yllättävää ja selvä osoitus siitä, että meillä ei arvosteta pro et contra -tyyppistä tuomioiden perustelemistapaa.
Korkein oikeus täydentää käytännössä itse itseään eli tekee esityksen tuomioistuimeen valittavista uusista jäsenistä. Nämä virkaesitykset esitykset nimittävä viranomainen eli tasavallan presidentti säännönmukaisesti siunaa sellaisinaan.
Oikeusneuvos Lauri Lehtimajan jäätyä vuosi pari sitten eläkkeelle KKO:ssa ei ole ainoatkaan ihmisoikeusasioihin käytännössä perehtynyttä jäsentä. Viimeksi eli tämän vuoden alussa KKO:een oli tosin ehdolla ihmisoikeusasiantuntija, joka sai KKO:n esitysmenettelyssä pari kolme hajaääntä. KKO:n selvä enemmistö, presidentti Koskelon johdolla, päätti kuitenkin valita uudeksi jäsenekseen lähinnä liike-elämän juttuihin erikoistuneen asianajajan. Näin siitä huolimatta, että KKO:ssa oli jo entuudestaan 2-3 tällaisiin juttuihin erikoistunutta asianajajajäsentä, mutta ei siis yhtään ihmisoikeusasiantuntijaa. Valinnallaan KKO viestitti, että ihmisoikeusjutut ovat toisarvoisessa asemassa liike-elämän riita-asioihin verrattuna. Näissä asioissahan jotkut KKO:n jäsenet toimivat sivutoimisina välimiehinä.
Presidentti Koskelon STT:lle antama lausunto tuntuu ällistyttävältä, sillä hänhän näyttäisi haluavan vierittää syyn tuomioistuimien ja KKO:n epäonnistuneesta ratkaisukäytännöstä syyttäjien niskoille! Koskelo tuntuisi lähtevän siitä, että tuomioistuimen tuomitsee aina syyttäjän ajaman syytteen mukaisesti. Koskelon olisi kannattanut muotoilla lausuntonsa hieman huolellisemmin.
Asia on luonnollisesti niin, että syyttäjät eivät olisi enää vuosikausiin nostaneet perusteettomia syytteitä, jos KKO olisi kyennyt ohjamaan alempien oikeusasteiden ja samalla myös syyttäjien lainkäyttöä oikeilla ennakkopäätöksillään. KKO:n ylivoimaisesti tärkein tehtävänä on nimenomaan alempien tuomioistuimien ja syyttäjäviranomaisten lainkäytön ohjaaminen ja oikeuskäytännön yhtenäisyydestä huolehtiminen (OK 30:3.1). Nyt on osoittautunut, että KKO on epäonnistunut tässä tehtävässään media- ja sananvapausjuttujen osalta.
Presidentti Koskelo on tullut tunnetuksi oikeusministeriön ja lainsäätäjän arvostelusta muissakin yhteydessä. Myös tässä mediajuttuja koskevassa asiassa Koskelo näyttää haluavan sysätä vastuun lainsäätäjälle, vaikka kyse on selvästikin lainkäytön viheistä.
Eivätkö korkein oikeus ja sen presidentti haluaisi oikein kantaa vastuuta ratkaisuistaan? Vastuunkantoa ovat meillä aiemmin vältelleet lähinnä kansanedustajat ja muut johtavat poliitikot. Tehtävissään möhlineistä poliitikoista on mahdollista päästä eroon seuraavissa vaaleissa, jos äänestäjät niin tahtovat. Tuomarit sitä vastoin ovat perustuslain mukaan erottamattomia.
-------
Suomelle ja korkeimmalle oikeudelle näyttäisi olevan tulossa lisää sapiskaa ihmisoikeustuomioistuimelta. EIT on juuri äskettäin ottanut käsiteltäväkseen poikkeuksellisen nopeasti ex-professori Ari Huhtamäen tekemän valituksen koskien hänen KKO:lta viime kesäkuussa saamaansa hylkäävää purkupäätöstä Kari Uotin jutussa (KKO 2010:41). Purkuasia käsiteltiin täysistunnossa ja päätös syntyi äänestyksen jälkeen. EIT on pyytänyt Suomen hallitukselta vastausta Huhtamäen valituksen johdosta esitettyihin kysymyksiin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden toteutumisesta.
Hallitus on vastineissaan tähän asti yleensä aina puolustellut tuomioistuinten ratkaisuja. Nähtäisiinkö Huhtamäen tapauksessa sellainen ihme, että hallitus myöntää ihmisoikeusloukkauksen tapahtumisen?
17 kommenttia:
Kumma ettei Koskelo kiinnittänyt huomiota (ainakaan Hesarin nettiuutisen mukaan) siihen, että Suomessa voi kunnianloukkauksesta ja yksityiselämän loukkauksesta tuomita vankeusrangaistuksen. Parissa viimeisessä EIT:n sananvapaustuomiossa on viitattu Euroopan Neuvoston suositukseen 1577(2007), jolla vaadittiin vankeusrangaistuksesta luopumista herjausrikosten kohdalta.
Tältä osin lainsäädännön ja rangaistuskäytännön ohjaamisen tarve on ilmeinen.
KKO on myös ohjannut EIT:n kritisoimaa korvaustasoa yläkanttiin: tapauksessa KKO 1997:81 KKO katsoi, ettei 100.000 markan korvaus ollut liiallinen vaikka samasta yksityiselämän loukkauksesta oli ratkaisussa KKO 1997:80 tuomittu samalle palopäällikölle jo 50.000 markkaa.
Koskelo ei nähnyt malkaa omassa silmässään, vaan kaikissa muissa.
Syyttäjät mielihyvin luopuisivat kokonaan syyteoikeudestaan kunnianloukkaus-jutuissa.
Blogitekstin lopussa olevaa lisäystä koskeva tiedote löytyy Asianajajaliiton verkkosivuilta
http://www.asianajajaliitto.fi/viestinta/oikeudellisia_uutisia/kansainvaliset_tietolahteet/eit_ott_ari_huhtamaen_tuomio_hallituksen_kommentoitavaksi.html
Voi kun tuntuu hyvalta, kun saa lukea asiantuntevia vastakommentteja KKO:n presidenttien yms mahtien lausumiin! Kiitos, tamahan vaikuttaa aivan demokratialta!
Onko tama Virolaisten ja Kemppisten blogikirjoittelu nyt sitten kuudes vai seitsemas valtiomahti?
Retorinen vastaus blogin lopussa olevaan lisäykseen: "nähtäisiinkin".
Oliko se nyt Kari Suomalainen, joka joskus totesi, ettei rehellinen ihminen koskaan joudu tekemisiin ihmisoikeuksien kanssa.
Huhtamäen tapauksessa hallituksen kommenttia ei ole pyydetty pelkästään oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisesta vaan myös 7 artiklan tarkoittamasta rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta (ei rangaistusta ilman lakia).
"Tekemisiin ihmisoikeuksien kanssa".
Mitähän tuokin tarkoittanee? Ilmeisesti sitä, että Kari S. rinnasti ihmisoikeudet rikosoikeuteen.
(Olikohan tuo piirtäjä muuten itse aina rehellinen?)
Kun kulkee Hgin keskustan kaduilla, joutuu vähän päästä tekemisiin ihmisoikeuksien, siis ihmisoikeusilmiöiden kanssa. Tarkoitan esimerkiksi kerjäämistä ja romanialaisia kerjäläisiä, jotka mm. Mikko Paatero ja Ben Zyskowicz haluavat saada kiikkiin ja sakotetuiksi sekä karkottaa maasta - ihmisoikeuksista välittämättä.
Mielenkiintoista.
Tämän jutun osalta tähänastinen "ottelutilanne":
Koskelo - Brax 0 - 3.
Koskelo - Virolainen 0 - 6.
Saas nähdä, miten käy Huhtamäen casen. Epäilen ja melko raskaasti, että oikeus löytyy siinäkin EIT:n pöydästä.
Veikko-setä
Koskelo on katastrofi. KKO on hirmuisen surkea laitos ottaen huomioon kuinka päteviä juristeja siellä onkaan!
Muistan kuinka opiskeluaikana vielä huolimatta kaikesta kritiikistä yksittäisiä oikeustapauksia kohtaan piti KKO:ta arvossa. Mutta nyt parikymmentä vuotta lain parisssä työskennelleenä ns. käytännön juristina ei voi kuin kauhistella KKO:n ratkaisujen satunnaisuutta ja surkeita perusteluja.
Niin, tiedä häntä!
Kari Suomalainen lienee tarkoittanut kaikessa yksinkertaisuudessaan varmaankin lähinnä sitä, että on yleensä epätodennäköistä, että perusrehellinen ihminen joutuisi rikoksesta syytettynä leivättömän pöydän eteen, tai ylipäänsä tilanteeseen, jossa viranomaiset kajoaisivat tämän perusoikeuksiin. Sillä tilanteet, joissa viranomaiset joutuvat viranpuolesta toimimaan tavalla, joissa puututaan rikoksesta epäillyn perusoikeuksiin varmasti myös jossain määrin altistavat niille tilanteille, joissa yksilön ihmisoikeudet saattavat tulla loukatuiksi. Yksinkertaista logiikkaa, vai kuinka?
Näissä Uotin ja Huhtamäen tapauksissa sivusta seuraaja saa vain helposti sellaisen kuvan, että siinä pari tuomittua rikollista nyt vain yrittää vapautua seuraamuksista muotoseikkojen avulla, kuten amerikkalaisissa poliisi- ja oikeussalidraamasarjoissa vallan. Syyttäjän ei olisi pitänyt ylipäänsä käyttää Uotia vastaan sellaista näyttöä, joka rikkoi Uotin itsekriminointisuojaa vastaan. Ja jos muunlaista näyttöä ei olisi ollut riittävästi syytekynnyksen ylittymiseen, olisi ehkä pitänyt jättää se syyte ajamatta. Tuomioistuinten olisi pitänyt puolestaan ratkaista asia siten, että Uoti olisi katsottu syylliseksi syytteen mukaan, mutta jättää rangaistukseen tuomitsematta oikeudenmukaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.
Mitä Huhtamäki sitten oikein meinaa? Koska esirikos on "muotoseikan" mukaan katsottu teoksi, josta Uotia ei voida tuomita ottaen huomioon oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen, ei Huhtamäen toimet ole oleet lainvastaisia - ettei Huhtamäen toimilla ole rikottu Uotin velkojien oikeusturvaa? KKO:n toimet Huhtamäen suhteen ovat olleet täysin oikeat, ja onneksi ne ovat nyt myös lopullisia.
Tarinan opetus on se, että edes oikeustieteen professorit eivät ole lainkouran ulottumattomissa. Se mikä asiasta tekee jopa tragikoomisen on se, että Huhtamäki itse on kirjoittanut oppikirjoja rahanpesuun liittyen. Nämä tapaukset ovat aina mielenkiintoisia, joissa menestyvät ja menestyneet ihmiset, joille vain taivas on ollut rajana (jos sekään), ottavat ja menevät ryssimään näinkin onnettomalla tavalla.
No, nykyisin ihmisoikeudet ymmärretään paljon laajemmassa merkityksessä kuin Kari S:n elinaikana. Kari S:sta olisi voinut tulla hyvä perussuomalainen, kenties jopa puolueen presidenttiehdokas!
Anonyymin KKO:n Huhtamäen tapauksessa KKO:n enemmistön ylistävä kanta oudoksuttaa mm. sikäli, että siinä länsimaisessa demokratiassa perustavaa laatua olevaa ihmisoikeutta pidetään vain jonkinlaisena mitättömänä muotoseikkana, joka perustuu "amerikkalaisiin poliisisarjoihin."
No, itse asiassa KKO:n enemmistön perusteluista huokuu samanlainen ja itsekriminointisuojan ja koko ihmisoikeussopimuksen merkitystä vähättelevä ajattelu. Tätä taustaa vastaan ei olekaan ihme, että KKO on ajautunut ristiriitaan monissa muissakin tapauksissa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kanssa.
KKO voi tietenkin hakata päätään minun puolestani seinään jatkossakin, mutta eri asia on, että tämä ristiriita ei taida olla kunniaksi Suomen maineelle "eturivin oikeusvaltiona."
Pitäisi muistaa, että ihmisoikeuksiin kuuluu myös syyttömyysolettama. Jos rikoksesta tuomitun saama langettava lainvoimainen tuomio on myöhemmin purettu, ei purkuinstanssi saisi minun mielestäni jonkin toisen tuomion perusteluissa mennä rivien välissä toteamaan siihen tyyliin, että "no, tuo purkupäätös perustui vain mitättömään muotoseikkaan, kyllä se tuomittu siinäkin jutussa oli syyllinen!"
Tätä KKO:n enemmistön ihannoivaa kantaa anonyymi tuntuu kommentissaan edustavan.
Eikös muuan ex-hovioikeuden presidentti ole jo napakasti kiteyttänyt, että "Suomea ei voi sanoa eturivin oikeusvaltioksi" (HS 6.8.2010)?
Milloinkas tästä teemasta, Erkki Rintalan vieraskynäkirjoituksesta, olisi luvassa blogi?
Harras lukija toivoisi myös, että samassa yhteydessä käsiteltäisiin vaikkapa Pauliine Koskelon kirjoitusta, joka oli kai jonkinlainen vastine Rintalan kirjoitukseen.
Blogistin kollega Kemppinenhän ehti jo Koskelon kirjoituksen johdosta tuoreeltaan (13.10.2010) todeta, että "Koskelo on aika heikko kielenkäyttäjä ja poikkeuksellisen huono puhuja".
En nyt osaa Koskeloa arvostella, mutta totta on, että Rintalan kieli on kansantajuista ja särmikästä - sitä tollompikin ymmärtää. Koskelon kirjoitus taas lienee tarkoitettu etupäässä juristeille sekä muille asiaan vihkiytyneille ja teknokraateille.
Kirjoitukset eroavat toisistaan myös siten, että Rintala vaikuttaa aidosti ymmärtävän, mistä perus- ja ihmisoikeuksissa on kysymys, ja painottaa niiden kunnioittamisen, suojaamisen ja toteuttamisen tärkeyttä.
Ehkä perus- ja ihmisoikeudet ovat se "ylevämpi momentti", joka oikeuteen liittyy, mutta jota on mahdotonta määritellä, kuten sotatuomari Paavo Alkio päiväkirjoissaan (Erkki Rintalan toimittamissa) totesi.
Tämä "ylevämpi momentti" muistetaan kyllä mainita juhlapuheissa, mutta retoriikasta ei näemmä haluta tai osata jalkautua käytännön tasolle, kuten Suomen EIT:sta saamat tuomiot - ja kolmen peräkkäisen relatiivilauseen anonyymin, arvatenkin syyttäjän tai tuomarin, kirjoitus - osoittavat.
Paljon on meillä vielä oppimista, mutta onneksi Siperia opettaa.
Jos syyttäjä ei ajaisi kunnnianloukkausjuttuja, ei asianomistaja omalla riskillään useinkaan sitä tekisi.
Kun saatava korvaus on ehkä 5000-10 000 euron luokkaa, se on liki sama kuin oma ja vastapuolen kulu KO:ssa ja HO:ssa.
Näin lähestyttäisiin tilaa, jossa siviilijutut ovat kokonaan loppuneet nykymenettelyjen kulujen vuoksi.
"Kumma ettei Koskelo kiinnittänyt huomiota (ainakaan Hesarin nettiuutisen mukaan) siihen, että Suomessa voi kunnianloukkauksesta ja yksityiselämän loukkauksesta tuomita vankeusrangaistuksen. Parissa viimeisessä EIT:n sananvapaustuomiossa on viitattu Euroopan Neuvoston suositukseen 1577(2007), jolla vaadittiin vankeusrangaistuksesta luopumista herjausrikosten kohdalta."
Mihin tuokin "viisaus" perustuu: täysin perättömäksi tiedetyllä huhukampanjalla voidaan saattaa jonkun henkilön koko amatillinen pätevyys ja sitäkautta ehkä toimeentulokin vaaraan. Jos on lähdetty "täysin syyhyttä saunaa", miksi siitä anonyymin ja Euroopan neuvoston mukaan ei voisi seurata pientä - käytännössä ehdollista - vankeusrangaistusta. Vai halutaanko luoda maailma, jossa kunniaa on puolustettava omankädenoikeuden kautta?
Kysyjälle kunnianloukkauksen vankeusrangaistusuhasta: kun EIT on kahdesti hämmästellyt sitä, että Suomessa voi tuomita vankeutta, on se merkki siitä, että EIT pitää suomalaista seuraamusjärjestelmää arveluttavana sananavapauden kannalta. Vankeusuhka saattaa rajoittaa ihmisten halua käyttää sananvapauttaan. Pelkkä rangaistusasteikko - yhdistettynä korkeisiin korvausmääriin - on siis uhka sananvapaudelle vaikka asteikon yläpäätä ei käytettäisikään.
Kyllä tietysti hiukan aavistuttaa tulla tänne oikeusoppineiden sekaan tavallisena pulliaisena kantaa ottamaan esim. Koskelon kirjoittamisiin.
Siis, useinhan me tavalliset pulliaiset emme tiedä oikeutta saatuamme, että mitä näissä oikeuden papereissa oikeastaan kerrotaan tuomion saaneelle taikka muille tahoille.
Niin, nythän Ylellä pyörii "Leninin testamentti sarja", että tuossa leffan alkusanoilla on mielestäni kerrottu hyvin mitä tuomittu on kokenut ennen muinoin Venäjälläkin :
Olimmeko olemassa.
Vastaan, että olimme.
Kuulustelupöytäkirjan ilmeikkyydellä, painokkuudella -
ja asiakirjatekstin selkeydellä.
Yo. Ote Varlam Shalamovin kirjallisuudesta.
Lähetä kommentti