370. KKO 2011:1; Groteskin nännijutun absurdi lopputulos, osa I

Missä nyt luuraa Mikko Paatero iänikuisine selityksineen...

1. Olen kirjoittanut nännijutusta jo niin monta kertaa, ettei enempää juuri viitsisi. Mutta pakko KKO:n tuomiosta on kuitenkin vielä muutama sana sanoa, on se niin omituinen ratkaisu. Jollei ennakkopäätöksiä kukaan kommentoisi eikä kritisoisi, niin voitaisiin luulla, että "korkilla" on oikeusjutuissa viimeinen sana.

2. Korkein oikeus kirjoittaa ratkaisujensa loppukaneetiksi aina sanat "Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot"! Asianomaisilla tarkoitetaan jutun asianosaisia eli vastakkaisia osapuolia, sekä asianomaisia viranomaisia, jotka joutuvat panemaan tuomion täytäntöön. Tämä ei kuitenkaan estä ulkopuolisia kritisoimasta ylimmänkään oikeusasteen tuomioita ja päätöksiä. "Viimeinen sana" tulee oikeusjutuissa olla tutkijoilla ja kriitikoilla. Tämä on sananvapautta ja sananvapaus on demokratiaa.

3. Minulla ei ole henkilökohtaisesti minkäänlaista intressiä kyseisen jutun lopputuloksen suhteen. Minua kiinnostaa lähinnä menettely (prosessi), jossa asiaa käsiteltiin ja ratkaisu syntyi, sekä tietenkin tuomion perustelut. Kyse on siitä, onko prosessi ollut asianmukainen, puolueeton ja läpinäkyvä, eli täyttääkö se oikeusvaltiossa oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetetut vaatimukset ja mitä epäkohtia ja puutteita käsittelyssä ja perusteluissa mahdollisesti ilmenee.

4. Kommentoin 5.1. Kanarialla ollessani tuomiota pikaisesti silmäiltyäni ratkaisusta seuraavasti:

- Korkein oikeus on antanut tanaan ulos paatoksensa nannijutussa (KKO 2011:1). Komeastipa alkoi vuosi, mutta valitettavasti komeus tarkoittaa tassa yhteydessa, etta "komeasti metsaan."- KKO:n ratkaisu perustuu nayttoon eli asianosaisten kertomusten arviointiin. Tuomion perusteluissa on kuitenkin huomioitu yksinomaan asianomistajan kertomus, syytetyn kertomus on sivuutettu kokonaan. KKO:n perustelut eivat siis toteuta lainkaan pro et contra -perusteluja. - Nayttaa selvalta, etta KKO on antanut lehdistossa tapauksessa velloneen yleisen mielipiteen vaikuttaa ratkaisuunsa. Kun seksuaalirikosjuttuja tulee KKO:een vain harvoin ja yl. mielipide ja eraat teoreetikot ovat vaatineet suu vaahdossa raiskausrikokssita tuomittavien rangaistusten koventamista, KKO on nyt paattanyt vastata tahan "huutoon." - KKO piti jutussa suullisen kasittelyn joskus syyskuussa muistaakseni. Valittomyysperiaate olisi edellyttanyt, etta KKO olisi antanut ratkaisunsa valittomasti tuossa istunnossa vastaanotetun todistelun perusteella. - Nain ei kuitenkaan tapahtunut, vaan KKO:ssa pidettiin - yllatys yllatys - viela kirjallinen esittely ja vasta siina tehtiin ratkaisu; siis kirjallisen aineiston pohjalta. Tama menettely sotii kaikkia hyvaa ja asianmukaista oikeudenkayntimenettelya ja sen perusperiaatteita vastaan. - Kovin tuntuu olevan heikoissa kantimissa KKO:n prosessioikeudellinen osaaminen!

5. Kun nyt olen lukenut KKO:n tuomion perusteluja tarkemmin, voin sanoa, ettei minulla ole edellä olevasta mitään poisotettavaa - kirjoitin minkä kirjoitin! Täydennyksenä mainitsen, että Rovaniemen hovioikeuden tuomio jutussa on annettu 9.10.2009 ja korkein oikeus myönsi valitusluvan viralliselle syyttäjälle ja asianomistajalle 11.3.2010; valitusaika hovioikeudesta KKO:een on 60 päivää. Suullinen käsittely jutussa pidettiin 7.9.2010. Olin itse seuraamassa KKO:n suullista käsittely (blogi 313/8.9.2010, "Rintojen tutkimusoppia KKO:n istunnossa"). Pääkäsittelyn jälkeen korkein oikeus toimitti asiassa vielä 8.12. kirjallisen esittelyn, jossa asia ratkaistiin.

6. Valituslupa tuli siis syyttäjälle ja asianomistajalle kuin konsanaan kuuluisa illallinen Manulle. Kun valitusaikaa KKO:een oli 10.12.2009 asti ja välillä on ollut noin kuukauden pituinen joulutauko, on KKO ratkaissut kysymyksen valitusluvan myöntämisestä todella vikkelästi. Tuskinpa erehdyn kuvitellessani, että KKO:ssa oli jo ikään kuin "vesi kielellä" seurattu nännijutun vaiheita ja sitä koskevaa runsasta netti- ja lehtikirjoittelua ajatuksella: tuo juttu me kyllä otetaan riemurinnoin käsittelyyn!

7. Mistä me yleensä tiedämme, onko tuomioistuimen ratkaisu oikea? Miten ja millä kriteereillä tuomiota ja sen oikeellisuutta voidaan ja tulisi arvioida? Nännijuttu on oiva esimerkki tapauksesta, jossa ei voida sanoa, että asiassa olisi olemassa vain yksi ainoa ehdottomasti oikea lopputulos. Tätä osoittaa jo sekin, että asia käsitelleet tuomioistuimet ovat päätynyt jutussa saman aineiston perusteella erilaisiin lopputuloksiin: käräjäoikeus ja hovioikeus hylkäsivät lääkäriin kohdistetut syytteet, kun taas korkein oikeus katsoi lääkärin syyllistyneen seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja virkavelvollisuuden rikkomiseen. Kaikissa kolmessa asteessa juttua käsiteltiin suullisesti istunnoissa, joissa asianomistaja ja syytetty olivat henkilökohtaisesti saapuvilla.

8. Oikeusastejärjestyksen mukaan kysymys on selvä: kun jokin ratkaisu on pakko hyväksyä ja valita, asia ratkaistaan lopullisesti ylimmän asteen kannan mukaisesti ja siihen on kaikkien tyytyminen ("tätä kaikki asianomaiset noudattakoot"). Mutta ratkeaako tai tulisiko myös ratkaisun oikeellisuutta ja hyväksyvyyttä arvioida pelkästään oikeusastejärjestyksen mukaisesti? Onko niin, että mitä korkeammalla oikeusastehierarkiassa olevan tuomioistuimen tuomiosta on kyse, sitä parempana tai oikeampana ratkaisua on pidettävä?

9. Tällaiseen ajatteluun ei pitäisi tuudittautua. Sokeasta auktoriteettiuskosta, joka joskus aikaisemmin oli vallitsevana ajattelusuunta, olisi syytä päästä eroon, kun kysymys on tuomioistuimien ratkaisujen arvioinnista. Tuomiota ei kannata pitää oikeana vain siksi, että se on tuomioistuimen antama, eikä korkeimman oikeuden tuomiota alemmanasteisten tuomioistuinten ratkaisuja parempana vain siksi, että se on ylimmän oikeusasteen antama. Tuomarit ovat aina vain ihmisiä ja tuomitseminen inhimillistä toimintaa. Tuomari, myös KKO:n tuomari, voi eri syistä johtuen kokea sympatioita tai antipatioita jompaakumpaa osapuolta kohtaan.

10. Esimerkiksi juuri seksuaalirikosasiassa tuomari saattaa unohtaa ohjeen "keep cool" ja toimia ja kenties myös ratkaista jutun jonkinlaisen moraalisen tuohtumuksen tai jopa kiihtymyksen vallassa taikka esimeriksi mediassa runsaasti tilaa saaneen saaneen niin sanotun yleisen mielipiteen mukaisesti. Vanhoissa Tuomarinohjeissa, jotka painetaan edelleen lakikirjaan alkuun, sanotaan kuitenkin näin: "Tuomari älköön Oikeudessa istuessansa kumpaankaan riitapuoleen vihastuko, sillä viha estää häntä harkitsemasta, mikä asiassa on oikeus."

11. Mistä ja miten vastausta kysymykseen tuomion oikeellisuudesta tulisi sitten etsiä? Minusta ei ole oikeastaan muuta keinoa, kuin tarkastella sitä, millaisen prosessin tuloksena ratkaisu on syntynyt eli millainen on ollut oikeudenkäyntimenettely. Hyvälle ja asianmukaiselle prosessille asetetaan yleisesti asianmukaisuuden eli rationaalisuuden vaatimus. Sanotaan, että oikeudenkäyntimenettelyn rationaalisuus justifioi ratkaisun lopputuloksen; tässä on vissi perä. Mitä rationaalisempi ja reilumpi oikeusprosessi on, sitä enemmän se justifioi lopputulosta.

12. Mitä sitten ovat oikeudenkäynnin rationaalisuusehdot? Lyhyesti sanottuna lainkäytöltä edellytetään seuraavia asioita: 1) tosiasiallista saavutettavuutta (access to justice); 2) osapuolten vastavuoroisuutta eli kontradiktorisuutta); c) asianosaisten tosiasiallista yhdenvertaisuutta, siis prosessuaalista tasapuolisuutta; ja 4) oikeudenkäynnin avoimuutta (läpinäkyvyyttä). Oikeudenkäynnin avoimuus voidaan puolestaan jakaa kahteen osa-alueeseen: a) ulkoinen avoimuus eli oikeudenkäyntiasiakirjojen ja käsittelyn julkisuus, ja b) sisäinen avoimuus eli ratkaisujen perusteleminen. Näistä asianosaisen kuuleminen, käsittelyn julkisuus ja oikeus saada perusteltu päätös mainitaan myös perustuslain 21 §:n 2 momentissa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruselementteinä.

13. Jos nämä rationaalisuusehdot täyttyvät, asiat ovat hyvin ja asianosaiset samoin kuin yleisö voivat suhtautua luottamuksellisesti myös ratkaisun lopputulokseen. Jos oikeudenkäynti on ollut reilu ja tasapuolinen ja siinä on, ei ainoastaan muodollisesti kuultu ja oltu kuuntelevinaan, vaan myös todella kuunneltu ja siis otettu otettu ratkaisua tehtäessä tasapuolisesti huomioon, mitä eri osapuolet ovat asiassa lausuneet, voidaan tuomion lopputulosta yleensä pitää korrektina; toki lainsoveltamis - tai tulkintavirheitä voi myös tällaisessa tilanteessa esiintyä. Jos taas menettelyn rationaalisuusehtojen täyttymisessä on ollut puutteita tai epäkohtia, voidaan myös tuomion lopputuloksen oikeellisuutta yleensä epäillä.

14. Käytännössä tuomion perustelujen laatu on tärkeä, minusta tärkein kriteeri arvioitaessa tuomion hyväksyttävyyttä ja oikeellisuutta. Kun ulkopuolisilla ei ole yleensä juuri koskaan käytännössä mahdollisuutta seurata oikeudenkäyntejä paikan päällä, he joutuvat muodostamaan käsityksensä tuomion lopputuloksesta perustelujen avulla. Media kertoo toki tuomioista, mutta sivuuttaa yleensä tarkemmat perustelut. Oikeudenkäynnin avoimuus ja perustelujen optimaalisuus edellyttävät, että perustelujen laatimisessa tulisi noudattaa pro et contra -metodia, toisin sanoen menetelmää, jossa tuomioistuin punnitsee avoimesti resonoiden vastakkain sekä ratkaisun lopputulosta puoltavia että sitä vastaan puhuvia seikkoja ja argumentteja ja ilmoittaa päättelynsä lopuksi, miksi lopputulosta puoltavat argumentit ovat painaneet punninnassa contra-perusteluja enemmän.

15. Katso lähemmin kirjaa Virolainen - Martikainen: Pro & contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä (2003, loppuunmyyty) tai Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum, 2010). Selvissä ja tavanmukaisissa tapauksissa tuomioistuimelta ei toki voida edellyttää aivan "viimeisen päälle" pro et contra -metodin mukaisen perustelemismetodin noudattamista. Mutta mitä vaikeammasta ja epäselvemmästä taikka riitaisemmasta asiasta on kyse, sitä tarkemmin oikeuden tulee toimia ja perustella ratkaisunsa kyseisen metodin edellyttämällä tavalla. Luonnollista on, että mitä korkeammalla tuomioistuinhierarkiassa olevan tuomioistuimen tuomiosta on kysymys, sitä laadukkaimpia perusteluja ratkaisulta edellytetään.

16. Jos perusteluissa sivuutetaan contra-perustelut ja tyydytään luettelemaan vain valittua lopputulosta puoltavia näkökohtia, voidaan menettelyn avoimuutta, puolueettomuutta ja siten myös lopputuloksen oikeellisuutta perustellusti epäillä. Yksipuolisesti perustellun tuomion voidaan epäillä perustuneen tuomioistuimen jäsenten ennakkokäsityksiin tai mielivaltaisiin tai puolueellisiin näkemyksiin. Pro et contra -perustelujen puuttuminen on merkki siitä, että vaikka molempia osapuolia on asiassa kuultu, ei tuomioistuin ole ottanut jutun hävinneen osapuolen esittämiä näkökantoja asianmukaisesti huomioon; aito kuulemis- eli vastavuoroisuusperiaate ei siis ole toteutunut.

17. KKO:n ratkaisema tapaus on harvinaislaatuinen ja eräitä omalaatuista piirteitä sisältävä juttu. Asiassa on kuitenkin kyse melko tyypillisestä sana vastaan sana -tilanteesta, jolla ei ole ollut silminnäkijöitä. Syyttäjä ja asianomistajana oleva tutkittava (potilas) väittävät tutkimuksen tehneen lääkärin loukanneen rintojen tutkimustilanteessa asianomistajan seksuaalista itsemääräämisoikeutta epäasianmukaisilla tutkimustoimenpiteillään. Syytteeseen joutunut lääkäri sitä vastoin selittää toimineensa parhaan ymmärryksensä ja kokemuksensa mukaan ja yksinomaan potilaan parasta ajatellen ja kiistää syytteen.

18. Asian käsittelyssä KKO:ssa, jota siis olin itse seuraamassa, ei näkynyt olleen ulkoisesti mitään erityisempää. Kuten olen kertonut blogissani 313/8.9.2010 kertonut, käsittely oli leppoisan tuntuista, ehkä jopa jotenkin pitkäveteistä; jäntevämpi prosessinjohto olisi ollut paikallaan. Vihastumisen merkkejä ei ainakaan oikeuden jäsenten kasvoilta ei voinut havaita, mutta toisaalta kateederin takaa ei juuri hymyiltykään. Pari hieman outoa yksityiskohtaa ilmeni.

19. Ensimmäinen koski puheenjohtajana toimineen oikeusneuvos Mikko Tulokkaan päätöstä, jolla hän määräsi kuvauskiellon - paikalla oli median edustajia - paitsi oikeussalissa, mikä on lain mukaan mahdollista - myös oikeuden eteistiloissa. Aiemmin voimassa olleen oikeudenkäynninn julkisuuslain mukaan kuvauskielto koski nimenomaisesti vain oikeuden istuntosalia, mutta uusi laki (YTJulkL 21 §) näyttäisi olevan tässä suhteessa väljempi. Oikeustoimittajat ovat kannelleet puheenjohtajan menettelystä eduskunnan oikeusasiamiehelle, jonka ratkaisu ei ole vielä tullut. Olen käsitellyt kuvaamiskieltoa blogissa 315/14.9.2010.

20. Toinen ja minusta edellistä merkittävämpi poikkeus normaalista oikeudenkäynnistä koski jutun asianomistajan kuulemista todistelutarkoituksessa yleisön läsnä olematta. Istuntoa seuraamaan tullut yleisö joutui poistumaan salista asianomistajan kuulemisen ajaksi. Sen sijaan syytettyä kuultiin yleisön ollessa saapuvilla. Laki on puheen olevassa suhteessa aika väljä ja antaa oikeudelle laajan harkintavallan, sillä laissa todetaan vain, että tuomioistuin voi asiaan osallisen pyynnöstä tai erityisestä syystä muutoinkin päättää, että suullinen käsittely toimitetaan kokonaan tai tarpeelliselta osin yleisön läsnä olematta muun muassa silloin, jos asiassa esitetään arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista.

21. Tässä tapauksessa tuskin oli kysymys arkaluonteisista asianomistajan terveydentilaa koskevista seikoista - tähän perusteeseen oikeusneuvos Tulokas viittaisi päätöksessään - koska jutun asiakirjoista ei käynyt ilmi minkäänlaista asianomistajan sairautta, vaan päinvastoin oli tiedossa, ettei hänellä ollut tutkimuksessa todettu epäiltyä rintasyöpää. Lisäksi asianomistajaa oli kuultu aiemmin samasta asiasta jo kahdessa eri oikeusistuimissa ja silloin yleisön ollessa saapuvilla. Miksi juttu olisi vasta kahden instanssin avoimen käsittelyn jälkeen muuttunut arkaluonteiseksi? Tapauksesta ja oikeusjutusta oli lisäksi kerrottu vuoden aikana moneen kertaan lehdistössä suurin otsikoin. Koska tuomioistuimet, tämä koskee näköjään myös korkeinta oikeutta, eivät perustele tarkemmin käsittelyn julkisuutta tai salaisuutta koskevia ratkaisujaan, emme tiedä, mitkä syyt todella olivat päätöksen taustalla. Oliko kyse vain siitä, että korkein oikeus sai "rauhassa" tilaisuudessa tentata asianomistajaa ja antaa tälle mahdollisuuden kertoa vapaasti asiasta?

22. Niin tai näin, mutta tämän kuulemiskysymyksen suhteen korkein oikeus näyttäisi poikenneen edellä mainitusta osapuolten tasapuolisuuden vaatimuksesta. Kuulemisen tapahduttua oikeuden puheenjohtaja ei selostanut, mitä asianomistaja oli tuossa "salaisessa" kuulemisessa, jossa syytetty ja hänen avustajansa saivat toki olla läsnä, oli kertonut. Tämä ei ilmene suoranaisesti myöskään KKO:n tuomion perusteluista, mutta perustelujen kappaleesta 8 voimme päätellä, että siinä mainitut tiedot eli lähinnä se, miten asianomistaja oli kertomansa mukaan kokenut syytetyn "tutkimusotteet", ovat peräisin nimenomaan tuosta asianomistajan salaisesta kuulemisesta.

23. Vielä eräs toinenkin - tai perusteesta ja laskutavasta riippuen kolmas - menettelyä koskeva virhe, ainakin kauneusvirhe, näyttää tapahtuneen korkeimman oikeuden käsittelyssä. Tarkoitan menettelyn välittömyyttä, joka merkitsee sitä, että jos juttu ratkaistaan, kuten tässä tapauksessa oli asian laita, oikeuden pääkäsittelyssä (siis suullisessa käsittelyssä), myös ratkaisun tulee perustua välittömästi tuossa tilaisuudessa vastaanotettuun todistus- ja muuhun oikeudenkäyntiaineistoon. Tämä puolestaan edellyttää muun muassa sitä, että käsittelykokoonpano ei saa muuttua ja että ratkaisua ei saa perustaa muuhun kuin pääkäsittelyssä vastaanotettuun aineistoon eli ratkaisua ei saa saa perustaa välillisesti oikeuden tietoon saatettuun aineistoon, kuten esimerkiksi pääkäsittelyssä pöytäkirjattuun todistusaineistoon.

24. Muutoksenhakuinstanssin eli hovioikeuden ja korkeimman oikeuden kohdalla välittömyysperiaate tarkoittaa lisäksi sitä, että pääkäsittelyn jälkeen jutussa ei pidetä kirjallista esittelymenettelyä, jossa esittelijä tekisi ensin jäsenille oman ratkaisuehdotuksensa. Välittömyyden säilymiseksi on määrätty, että oikeuden tuomio on annettava tietyssä määräajassa pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Käräjäoikeuden osalta tuo aika on pääsäännön mukaan 14 päivää ja hovioikeuden osalta 30 päivää pääkäsittelyn päättymispäivästä

25. Käräjäoikeuden ja hovioikeuden osalta välittömyysperiaatteesta on selkeät säännökset laissa (OK 24:2 ja 19), mutta korkeimman oikeuden osalta vastaava säännös puuttuu. Merkitsikö tämä sitä, että korkein oikeus voisi vapaasti menetellä toisin kuin mitä laissa on määrätty käräjäoikeuksia ja hovioikeutta tekemään todistelun ja yleensä oikeudenkäynnin välittömyyden toteutumiseksi? Ei suinkaan, sellainen ajatus olisi jokseenkin nurinkurinen. On syytä muistaa, että menettelyn välittömyys on tärkeä edellytys oikeudenkäynnin asianmukaisuuden toteutumiseksi. Välittömyysperiaate on myös oikeusnormi, joka velvoittaa, vaikkei kirjoitettua sääntöä olisikaan, tuomioistuinta ja siten myös korkeinta oikeutta huolehtimaan siitä, että menettelyn välittömyys ja sen kautta oikeudenkäynnin asianmukaisuus osaltaan toteutuisi.

26. Korkein oikeus ei kuitenkaan näytä noudattavan välittömyysperiaatteen edellyttämiä toimintatapoja. Ensinnäkin nännijuttua ei ole ratkaistu välittömästi pääkäsittelyssä vastaanotetun todistelun ja muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella. Tämä ilmenee siitä, että 7.9.2010 pidetyn pääkäsittelyn jälkeen korkein oikeus on toimittanut kirjalliseen menettelyyn kuuluvan esittelymenettelyn, jossa asia on ratkaistu varmaankin osin pääkäsittelyssä pöytäkirjaan merkityn tai muulla tavalla tallennetun aineiston samoin kuin muun kirjallisen materiaalin perusteella. Esittelymenettely, jossa oikeuden jäsenet ottavat kirjallisen menettelyn tavoin kantaa esittelijän heille esittelemään kirjalliseen aineistoon ja muistioon, ei voi toteuttaa menettelyn välittömyyttä.

27. Se, että jutussa oli toimitettu kolme kuukautta aiemmin suullinen käsittely, ei auta eikä tee menettelyä välittömäksi. Esittelystä on kului vielä kuukausi siihen, kun ratkaisu annettiin; käytännössä esittelystä tehtyä ratkaisua voidaan vielä joiltakin osin muuttaa asiakirjojen niin sanotulla "kierrolla." Jo suullisen käsittelyn ja kirjallisen esittelyn välinen aika, siis kolme kuukautta, on liian pitkä aika, kun sitä vertaa siihen, että käräjäoikeuden on annettava ratkaisunsa 14 päivän ja hovioikeuden 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Poikkeustapauksissa ja -edellytyksillä käräjäoikeus ja hovioikeus saavat tosin tietyin edellytyksin lykätä päätöksen antamista edellä mainittua aikaa kauemmaksi, jos esimerkiksi kysymyksessä oleva juttu on hyvin laaja. KKO:n käsittelyssä ollut nännijuttu ei sen sijaan ole ollut mitenkään laaja tai poikkeuksellisen vaikea ratkaista.

28. On selvää, että kolmen tai neljän kuukauden kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä oikeuden jäsenillä ei ole enää edellytyksiä muistaa pääkäsittelyn kaikki yksityiskohtia, vaan he joutuvat tukeutumaan päätöksenteossaan kirjallisiin muistiinpanoihinsa, esittelijän mietintöön ja muuhun välilliseen aineistoon. Olisiko tässä osasyy siihen, miksi korkein oikeus ei näytä "muistaneen", mitä syytetty kertoi KKO:n käsittelyssä ja mitä argumentteja syytetyn puolustus esitti jutussa? Nämä seikat nimittäin on, kuten jäljempänä ilmenee, totaalisesti sivuutettu tuomion perusteluissa.

29. Ruotsin korkeimmassa oikeudessa (Högsta domstolen) on voimassa pääpiirteittäin samantapainen oikeudenkäyntisysteemi kuin Suomen korkeimmassa oikeudessa. Mutta silloin kun Ruotsin korkein oikeus toimittaa suullisen pääkäsittelyn - se tapahtuu muuten paljon useammin kuin Suomen korkeimmassa oikeudessa - esittelijä (revisionssekreterare) ei varsinaisesti osallistu pääkäsittelyyn. Suomen KKO:n pääkäsittelyssä esittelijä sen sijaan istua "nakottaa" tuomaripöydän takana siinä missä oikeusneuvoksetkin, tavallaan siis kuudentena jäsenenä! Mikä tärkeintä: Ruotsin korkeimmassa juttua ei enää pääkäsittelyn jälkeen enää viedä esittelykäsittelyyn, koska kyse on suullisesta pääkäsittelystä eikä kirjallisesta käsittelystä. Sen sijaan Suomen KKO:ssa pääkäsittelyn jälkeen toimitetaan aina vielä kirjallinen esittelymenettely, jossa esittelijä esittelee asian jäsenille, jotka tekevät päätöksensä esittelijän mietinnön pohjalta. Pääkäsittelyssä, jota korkein oikeus nimittää suulliseksi käsittelyksi, käsitelty asia siis ratkaistaan lopullisesti vasta esittelyssä.

29.a. Norjan korkeimmassa oikeudessa (Høysterett) eiedes ole esittelijöitä. Asioissa pidetään lähes poikkeuksetta suullinen käsittely, jossa oikeusjutun osapuolten asianajajat eli erityisesti korkeimpaan oikeuteen kelpoiset advokaatit esittelevät asiat oikeudelle ja samalla ajavat juttua. Tämä on sitä todellista oikeudenkäyntiä! - Olen kuvannut joskus meidän hovioikeuksien, hallinto-oikeuksien ja korkeimpien oikeuksien oikeudenkäyntiä eräänlaiseksi kirjoituspöytäprosessiksi, jossa juttu "etenee", kun esittelijät ja tuomarit siirtelevät asiakirjanippuja pöydältä toiselle.

30. Kun asiaa eli Suomen KKO:n menettelytapoja on ihmetelty - no, eivätpä nuo muut (kollegat) ole oikein edes huomanneet koko merkillisyyttä - sanotaan, että näin voidaan meillä KKO:ssa tehdä, koska niin on aina tehty ennekin eikä laissa ole muuta sanottu! Siis tuo tärkeä välittömyysperiaate on unohdettu ja sivuutettu tyystin. Oikeuskulttuuri on meillä monessa suhteessa jälkijättöistä, niin myös tässä asiassa. Omin avuin ei haluta tehdä mitään järkevää eikä kehittää oikeudenkäyntimenettelyä, jollei laki siihen velvoita.

Sitten KKO:n ratkaisuun.

31. Korkein oikeus on julkaissut kotisivuillaan kyseisestä ennakkopäätöksestään ratkaisuselosteen (KKO 2011:1), joka vastaa itse pääasian osalta asianosaisille annettua tuomiota; assistenttini on hankkinut KKO:n kirjaamosta kopion tuomiosta käyttööni. Ratkaisuselosteesta on jätetty pois oikeudenkäyntikuluja koskeva jakso, joka sisältää kohtia asianosaisten avustajille sekä todistajille maksettavaksi määrätyistä palkkioista ja kulujen korvauksista.

Ratkaisuseloste (KKO 2011:1) löytyy tästä.

32. Päällisin puolin tarkasteltuna tuomio näyttää asianmukaiselta, teksti juoksee sujuvasti eikä kirjoitusvirheitä ole. Mutta tähän ei kannata eikä pidä tyytyä, vaan on syytä tutkiskella myös ratkaisun sisältöä - sanotaanhan, että "moni kakku päältä kaunis, vaik´on silkkoa sisältä" - ja tietenkin ennen muuta sen perusteluja. Perusteluistaan tuomio tunnetaan! Ovatko nännijutun tuomion perustelut avoimia ja täyttävätkö ne pro et contra -metodin vaatimukset?

32. Minun on pakko heti kärkeen todeta, että KKO:n tuomion perustelut, vaikka niillä onkin mittaa kohtuullisesti, ovat varsin niukat. Mutta vielä paljon pahempi puute on se, että perustelut ovat yksipuoliset, sillä ne on laadittu lähes pelkästään asianomistajan kertomuksen sekä yksipuolisesti syyttäjän sekä asianomistajan avustajan esittämään argumentointiin nojautuen. Syytetyn kertomus faktoista eli tutkimustilanteesta, joka poikkea osin asianomistajan kertomuksesta, on sivuutettu. Asianomistajan ja syytetyn kertomukset eivät poikkea kovin paljon toisistaan, mutta eräissä yksityiskohdissa on kuitenkin asian juridiseen arviointiin vaikuttavia eroavuuksia. Mutta vielä suurempi puute on siinä, että syytetyn avustajan esittämiä juridisia argumentteja ei ole otettu KKO:n tuomion perusteluissa lainkaan huomioon.

33. Edellä mainittu pro et contra -perustelumetodi on siis sivuutettu korkeimman oikeuden perusteluissa tyystin! Tämä on kovin yllättävää ja samalla myös surullista ja huolestuttavaa sekä syytetyn oikeusturvan että myös yleiseltä eli lainkäyttöä kohtaan tunnettavan luottamuksen kannalta. Miten ihmeessä näin yksipuolisesti perusteltuja tuomioita voidaan enää nykyaikana antaa maan ylimmässä tuomioistuimessa? Mistä tämä kertoo? Voidaanko tuomioistuimen puolueettomuuteen ja tuomareiden oikeamielisyyteen ylipäätään luottaa, jos tuomion perusteluissa sivuutetaan kokonaan toisen osapuolen - tässä tapauksessa syytetyn puolustuksen - oikeudenkäynnin aikana esiin tuomat seikat ja argumentit? Onko näin puutteellisesti ja yksipuolisesti perustelulla tuomiolla minkäänlaista merkitystä oikeuskäytännön ohjaamisessa?

34. Totean tähän väliin, että kollega Matti Tolvanen, rikos- ja prosessioikeuden professori Itä-Suomen yliopistosta (Itä-Suomessa ei tosin ole oikeustieteellistä tiedekuntaa), on tänään Suomen Laki -sivustolla (www. suomenlaki.com/uutiset/article559252.ece) nännijutun tuomion johdosta julkaistussa vajaan parin sivun pituisessa kommentissaan todennut, että "korkeimman oikeuden tuomio on merkittävä ennakkotapaus ja että siinä on perustellusti otettu kantaa siihen, mikä on sallittua hoito- ja tutkimustilanteissa."

35. Kissanviikset, sanon minä! Pätevältä ennakkopäätökseltä pitää kyllä edellyttää ensimmäiseksi, että se on asianmukaisesti, seikkaperäisesti ja kummankin osapuolen näkökannat huomioon ottaen perusteltu. Muutenhan siitä ei ota Erkkikään tolkkua eikä se kelpaa ennakkopäätöksi. Olisi syytä pitää mielessä, että tuomioistuimen ratkaisu ei ole jokin ennakkotieto siitä, miten jossakin hypoteettisessa tulevaisuuden tilanteessa olisi meneteltävä ja asiaa arvioitava. Ennakkopäätös on aina tuomioistuin ratkaisu, tuomio, jolla oikeus ratkaisee aina menneisyydessä sattuneen riidan tai rikosjutun. Tämä pitäisi toki muistaa, myös siellä Idässä!

36. Hämmästyttävää on myös se, että vaikka syyttäjän ja asianomistajan valitukset ovat kohdistuneet nimenomaan hovioikeuden (ja käräjäoikeuden) syytteen hylkäävään tuomiota ja sen perusteluja vastaan, KKO:n tuomion perusteluissa ei viitata sanallakaan hovioikeuden tai käräjäoikeuden tuomion perusteluihin! Myös tämä on poikkeuksellista ja osoittaa, että KKO on viis veisannut ("viitannut kintaalla") alempien tuomioistuinten ratkaisuille ja ryhtynyt käsittelemään asiaa ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä. Hyvin epätavallista.

37. Oikeudenkäynnin ja tuomion perustelemisen tulisi olla valistunutta vuoropuhelua, dialogia, jota tuomioistuin (tässä tapauksessa siis ylin oikeusaste) käy perusteluissaan toisaalta asianosaisten esittämän aineiston ja toisaalta alempien tuomioistuinten perustelujen kanssa. Suomen KKO:ssa, ainakin tässä tapauksessa, tämä puoli on kuitenkin sivuutettu kokonaan.

38. KKO:n tuomion perustelujen lähempi tarkastelu tuottaa vielä lisää yllätyksiä. Tämä koskee ensinnäkin tuomiossa selostettu Raahen käräjäoikeuden tuomiota. Toisin kuin KKO:n ratkaisuselosteesta voisi päätellä, kyseessä ei olekaan käräjäoikeuden koko tuomio, vaan ainoastaan hyvin lyhyt ja osin muokattu katkelma sanotusta tuomiosta. KKO on siis mennyt ikään kuin omin päin referoimaan käräjäoikeuden tuomiota, jolloin joitakin olennaisia ja nimenomaan syytetyn eduksi puhuvia seikkoja tuomiosta on itse asiassa pyyhitty pois. Näin ei tietenkään saisi tehdä.

39. Kun asiat ovat näin - siis huonolla tolalla - jatkan tapauksen kommentointia niin, että kirjoitan käräjäoikeuden tuomiosta näkyviin kokonaisuudessaan 1) syytetyn käräjäoikeudessa esittämän kertomuksen sekä 2) käräjäoikeuden johtopäätökset ja oikeudellisen arvioinnin. Hovioikeus on hyväksynyt käräjäoikeuden johtopäätökset ja oikeudellisen päättelyn sellaisenaan. Tämä vie tilaa, mutta kyllä kai nyt törkeästä rikoksesta syytetyn tulee saada edes sen verran oikeutta, että julkisuuteen saatetaan, ei vain syyttäjän ja asianomistajat näkemykset, vaan myös syytetyn oma versionsa tapahtumista sekä ne perusteet, joilla alemmat oikeudet ovat hylännyt syytteen.

Jatkan kommentointia huomenissa.