tiistai 15. helmikuuta 2011

388. Oikeushistorioitsija haluaa piilottaa tuomarit julkisuudelta

Jos oikeushistorioitsija saisi päätätä, lehdessä ei ilmeisesti saisi esitellä edes KKO:n jäsenten taustoja

1. Helsingin Sanomissa julkaistiin 25.1.2011 EVA-johtaja Matti Apusen mielenkiintoinen kirjoitus korkeimman oikeuden (KKO) tuomareiden näkymättömyydestä otsikolla "Yhdeksäntoista hiljaista hahmoa." Jatkoin omalta osaltani keskustelua blogissa 377/25.1.2011 julkaistussa kirjoituksessani "Korkein oikeus: Tuntemattomien tuomareiden tyyssija?"

2. Olen toistakymmentä vuotta vaatinut tuomarikunnan nimitysmenettelyyn enemmän avoimuutta ja esimerkiksi tuomareiden sivutoimien julkistamista. Viitaan esimerkiksi pamflettiini "Korkein oikeus kriisissä" (1997) ja vuonna 2008 professori Ilkka Saraviidan juhlakirjassa (Oikeus kansainvälisessä maailmassa) julkaistuun artikkeliini "Tuomioistuinten julkisuuskuvasta." Olen useissa blogikirjoituksissani valottanut 2-3 vuoden aikana KKO:n oikeusneuvosten nimitysmenettelyn eri vaiheita ja kertonut siinä yhteydessä muun muassa kaikkien oikeusneuvoksen virkaa hakeneiden nimet ja heidän tarpeelliset taustatietonsa.

3. Keskustelua asiasta jatkoi Helsingin yliopiston vertailevan oikeushistorian professori Heikki Pihlajamäki Helsingin Sanomissa viime perjantaina eli 11.2.2011 julkaistussa Vieraskynä-kirjoituksessaan otsikolla "Tuomarin näkymättömyydestä ei pidä tinkiä". Suomalais-kansallisen eli hieman umpimielisen tyylin mukaisesti Pihlajamäki ei sanallakaan mainitse tai viittaa Matti Apusen kolumniin, allekirjoittaneen kirjoituksista puhumattakaan; hän viittaa vain ympäripyöreästi "viimeaikaiseen julkiseen keskusteluun."

4. Professori Pihlajamäen kirjoituksesta tuli ensimmäisenä mieleen ajatus, että "onkohan KKO:n presidentti Pauliine Koskelo taas on pannut jonkun nuoren tutkijan asialle eikä ole vaivautunut itse ottamaan kantaa asiaan, vaikka se koskee nimenomaan korkeinta oikeutta." Sana "taas" viittaa tässä lokakuuhun 2009, jolloin uutiskynnyksen ylitti korkeimman päätös (KKO 2009:80). Tuolla ratkaisulla ylin oikeusasteemme purki ihmisoikeustuomioistuimen tuoreen ratkaisun (Marttinen vs. Suomi) perusteella vain neljä kuukautta aiemmin Kari Uotille antamansa langettavan tuomion (KKO 2009:27) itsekriminointisuojan rikkomisen johdosta. Uotia koskevan purkupäätöksen jälkeen Helsingin Sanomien vieraskynä-palstalle ilmestyi valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojasen kirjoitus otsikolla "Korkeimman oikeuden erehdys koitui ihmisoikeuksien hyväksi." Kirjoituksessaan Ojanen, sen sijaan, että olisi esimerkiksi allekirjoittaneen tavoin (ks. blogiani 176/20.10.2009) hieman kritisoinut KKO:ta aiempaa ja sittemmin purettua ratkaisusta (KKO 2009:27), tyytyi vain ikään kuin "onnittelemaan" korkeinta siitä, että se hoksasi purkaa oman virheellisen päätöksensä.

5. Merkille pantavaa on, että esimerkiksi korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo, sen paremmin kuin KHO:n presidentti Pekka Hallbergaan, eivät ole halunneet jatkaa Matti Apusen virittämää keskustelua. Sinällään tässä toki ole mitään uutta, tässä virallisten vaikenijoiden luvatussa maassa. Hyvä kuitenkin, että joku niin sanottu oikeusoppinut sentään on tarttunut täkyyn.

6. Ajatus siitä, että professori Heikki Pihlajamäki olisi tällä kertaa tilaustyön merkeissä Pauliine Koskelon "asialla", kuitenkin hieman hälvenee, kun professori ryhtyy muistelemaan, ketkä näkymättömästä tuomarikunnastamme ovat olleet julkisuudessa esillä ja mistä syystä. Pihlajamäki kirjoittaa nimittäin näin: "Presidentti Pauliine Koskelo on ollut muuten tuntemattomassa tuomarikunnassa poikkeus - ei vähiten siksi, että hän on tehtävässään ensimmäinen nainen."

7. Siinäs sen nyt sen kuulitte: Korkeimman oikeuden presidenttikin erottautuu oikeushistorioitsijan mukaan tuntemattomien joukosta vain sukupuolensa takia! Pihlajamäki ei näytä tuntevan presidentti Koskelon kirjoituksia tai julkisia esiintymisiä, vaan päättelee, että KKO:n presidentti tunnetaan vain siksi, että hän on virassa ensimmäinen nainen.

8. Jos Pihlajanmäki olisi vaivautunut tulemaan hetkeksi ulos tutkijankammiostaan ja ottanut selvää julkisuudessa esillä olleista tuomareistamme, niin hänen olisi pitänyt toki mainita Pauliine Koskelon ohella myös esimerkiksi KHO:n presidentti Pekka Hallberg, joka on ollut sanotussa virassa jo kohta 20 vuotta ja esiintynyt julkisuudessa paljon useammin kuin Koskelo konsanaan. Myös KKO:n ex-presidentti Olavi Heinonen oli kaudellaan ja jo sitä ennen 1970-luvun alussa, jolloin Urho Kekkonen nimitti hänet 31-vuotiaana KKO:n jäseneksi vastoin KKO:n yksimielistä virkaesitystä, ollut usein julkisuudessa. Heinonen muistetaan etenkin oikeuslaitoksen hulluna vuotena eli 1997, jolloin hän muun muassa Eeva Vuoren aiheuttamaan kriisiin tuskastuneena toi julkisesti esiin haluunsa vaihtaa presidentin virkansa ihan tavallisen tuomarin töihin.

9. Pihlajamäki mainitsee julkisuudessa esillä olleista tuomareista Koskelon lisäksi toisenkin nimen nimittäin oikeusneuvos Eeva Vuoren. Pihlajamäki sanoo, että Eeva Vuorta epäiltin talokauppaan liittyneestä veronkierrosta, mutta että "Vuorta ei tuomittu." Asia on kuitenkin niin, että Eeva Vuorta ei edes syytetty sanotusta veronkierrosta eli tarkemmin sanottuna avuannosta veronkavallukseen. Syytteen nostamatta jättämisestä nousi niin kova poru, että jopa tasavallan presidentti ja oikeusministeri kehottivat oikeusneuvos Vuorta eroamaan virastaan! Eduskunnan silloinen (1997) oikeusasiamies Lauri Lehtimaja, korkeimman oikeuden julkisuudessa hyvin tunnettuja tuomareita hänkin, tutki syyttäjän toiminnasta tehdyt kantelut ja arvosteli melko suorin sanoin syyttäjän syyttämättäjättämispäätöstä.

10. Pihlajamäki esittelee kirjoituksessaan aika karkein vedoin kaksi äärilaitaa eli yhdysvaltalaisen ja angloamerikkalaisen ja toisaalta mannereurooppalaisen oikeuskulttuurin ja niiden muovaavat tuomarien stereotyypit. Pihlajanmäen mukaan suomalaiset tuomarit ovat ranskalaisten, italialaisten ja saksalaisten kollegojensa tavoin värittömiä ja neutraaleja virkamiehiä, joiden henkilökohtaiset ominaisuudet eivät "syvälle juurtuneen kulttuuriperinteen mukaan vaikuta heidän ratkaisuihinsa." Pihlajamäki olisi voinut samaan syssyyn kertoa, että angloamerikkalaiseen oikeuskulttuurin vaikuttaneen amerikkalaisen realismin edustajien mukaan asia on juuri päin vastoin niin, että tuomarin ratkaisu saattaa riippua hänen istuntopäivän aamuna vaimonsa kanssa käymästään pikku riidasta tai jopa ruuansulatusvaivoistaan.

10a. Muuten, tuntevatkohan suomalaiset tuomarit käytännössä todella kovinkaan suurta yhteenkuuluvaisuutta ranskalaisiin ja italialaisiin tuomareihin kuin mitä professori yrittää meille ikään kuin vanhasta muistista syöttää? Luulisin, että suomalaiset tuomarit kuuluisivat pikemminkin jonkinlaiseen "pohjoiseen rotuun," joka on voinut saanut vaikutteita toista sataa vuotta kestäneen autonomian aikana myös venäläisestä virkamiesmentaliteetista.

11. Pihlajamäki on sikäli oikeassa, että perinteisen manner-eurooppalaisen oikeuskäsityksen mukaan tuomioistuimen tehtävänä on soveltaa säädettyä kirjallista lakia eikä, toisin kuin angloamerikkalaisen tai common law -oikeusjärjestyksen mukaan ajatellaan, aktiivisesti luoda oikeutta. Manner-eurooppalaisessa oikeuskulttuureissa painotetaan lainsäätäjän merkitystä enemmän kuin anglo-amerikkalaisissa oikeusjärjestyksissä. Manner-eurooppalaisissa ja vaikkapa esimerkiksi ruotsalaisessa oikeuskulttuurissa on vallalla korostetun instrumentaalinen oikeuskäsitys, jonka mukaan oikeus on poliittisten päätöksentekijöiden instrumentti, jolla nämä pyrkivät haluamaansa muutoksiin taloudessa ja kansalaisyhteiskunnassa.

12. Sen sijaan angloamerikkalaisessa järjestelmässä, jossa tuomarit ovat oikeusfilosofin Ronald Dworkinin sanoin "valtaistuimella istuvia ruhtinaita," oikeus ei ole vain eikä edes ensisijaisesti väline, vaan myös rajoitus, joka asettaa pidäkkeitä talouteen ja kansalaisyhteiskuntaan kohdistuville poliittisille interventioille. Jos oikeus ymmärretään nimenomaan kansalaisyhteiskunnan suojaksi, korostetaan samalla oikeuden moraalikytkentöjä, jotka instrumentaalisessa oikeuskäsityksessä jäävät taka-alalle.

13. Suomi on tyypillisesti laskettu mannereurooppalaiseen oikeuskulttuuritraditioon, jossa lainkäytölle on annettu varsin syrjäinen asema suhteessa lainsäädäntöön ja toimenpanovaltaan. Lainsäätäjän tietynlainen ylivalta on näkynyt oikeuslähdeopissa, jossa kielletään tuomioistuinratkaisujen, jopa ylimpien tuomioistuinten eli KKO:n ja KHO:n antamien ennakkopäätösten, oikeudellinen sitovuus ja painotetaan lainsäädännön esiöiden eli hallituksen ja oikeusministeriön laatimien lainvalmisteluasiakirjojen asemaa tulkinta- ja oikeuslähteenä.

14. Näiden kahden oikeuskulttuurin, angloamerikkalaisen ja mannereurooppalaisen, sisältö ja kehitys sekä keskinäinen suhde ei kuitenkaan ole lainkaan niin jähmeä kuin mitä Heikki Pihlajamäki antaa ymmärtää. Oikeuskulttuurien välisiä eroja on toki edelleen olemassa, mutta niiden erot ovat supistuneet. Angloamerikkalaisessa oikeuskulttuurissa on kirjoitetun lainsäädännön merkitys kasvanut, näin on tapahtunut varsinkin Englannissa. Toisaalta Manner-Euroopassa on ollut todettavissa selviä merkkejä tuomioistuinten ja tuomareiden aseman ja roolin voimistumisesta.

15. Edellä sanottu koskee myös Suomea. Suomalaisen oikeuskulttuurin muuttumiseen viimeisten 20 vuoden aikana aikana ovat vaikuttaneet erityisesti ihmis- ja perusoikeuksien murros ja EU-oikeuden vaikutukset. Muutokset ovat heijastuneet selvästi tuomioistuinten ja tuomareiden roolin korostumiseen.

16. Vasta 1900-luvun lopulla tapahtunut suomalaisen oikeuskulttuurin murros tiivistyy ihmis- ja perusoikeuksien asemaan, sillä ne alettiin vasta tuolloin ottaa tosissaan myös suomalaisessa lainkäytössä. Suomi oli liittynyt jo 1970-luvulla YK:n yleissopimuksin, mutta esimerkiksi KP-sopimuksen vaikutus kansalliseen oikeusjärjestykseemme jäi suhteellisen vähäiseksi. Välittömiltä vaikutuksiltaan paljon merkittävämpi tapahtuma oli Suomen liittyminen Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukseen 1990, sillä sanotun sopimuksen noudattamista valvoo Strasbourgin tuomioistuin ja valvonta perustuu tuomioistuimelle tehtäviin yksilövalituksiin. Suomen uudessa perustuslain keskeisiin tavoitteisiin kuuluu nimenomaan kansallisten perusoikeussäännöstemme saattaminen vastaamaan Euroopan ihmisoikeussopimusta.

17. Mainitsen tässä uudistuksesta vain yhden periaatteellisesti tärkeän muutoksen. Kun vanhaa perustuslakia (HM 92.2 §) oli tulkittu niin, että se suorastaan epäsi tuomioistuimilta oikeuden tutkia tavallisen lakien perustuslainmukaisuutta, on tilanne nyt tässä suhteessa toinen. Perustuslain 106 §:n mukaan tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

18. Suomalaisen oikeuskulttuurin perus- ja ihmisoikeuksien asemaa korostava murros ilmenee selvästi myös periaateargumentaation lisääntymisenä tuomioistuinten ratkaisujen perusteluissa; tätäkin voidaan pitää merkkinä oikeuskulttuurin eräänlaisesta anglo-amerikkalaistumisesta. Periaateluontoisilla argumentaatiolla tuomioistuimet kasvattavat itsenäisyyttään lainsäätäjästä ja asettavat samalla rajoituksia pidäkkeitä lainsäätäjän toimintaa määräävälle instrumentaaliselle suhtautumiselle oikeuteen. Voidaan sanoa, että tuomioistuimet, erityisesti ylimmät oikeusasteet, eivät Suomessakaan enää ratkaise vain yksittäistä juttu, vaan osallistuvat tulkinnallisissa tapauksissa oikeuden kehittämiseen. Lainsäätäjä jättää usein lakien jotkin pykälät tarkoituksellisesti väljiksi ja lainsäädännön tarkemman sisällön määrittämisen tulevan oikeuskäytännön varaan; tällaisia sanontoja löytyy esimerkiksi hallituksen esityksistä tai eduskunnan valiokuntien mietinnöistä. Suomessakin tuomioistuimet nähdään kiperissä tapauksissa lainsäätäjän työn jatkajana, eikä vain pelkästään "suuna, joka lausuu ulos lain sanat."

19. On selvää, että tuomioistuinten ja tuomareiden korostunut asema vaatii myös riippumattomuusperiaatteen uudelleen arviointia. Tuomareilta tulee vaatia edelleen yksittäistapauksellista itsenäisyyttä ja riippumattomuutta ja puolueettomuutta yhtä hyvin lainsäätäjän kuin toimeenpanovallankin haltijoista eli eduskunnasta ja maan hallituksesta ja ministeriöistä. Nykyisin on kuitenkin tärkeää myös se, että tuomareilla ei ole sidonnaisuuksia niihin yhteiskunnallisiin erityisintresseihin, jotka paljolti määräävät lainsäätäjän poliittista tavoitteenasettelua. Tältä kannalta ongelmallisia ovat esimerkiksi tuomareiden välimiestehtävät ja vastaavanlaiset yhteydet elinkeino- ja yrityselämän intresseihin, joilla on usein taipumusta jäädä piiloon ja riittävän tehokkaan kontrollin ulkopuolelle.

20. Heikki Pihlajamäki ihmettelee, miksi suomalaisiakin tuomareita ollaan nyt repimässä kulissista parrasvaloihin? Minusta taas tuntuu oudolta, että Pihlajamäki on ummistanut silmänsä edellä minituilta ja monilta muiltakin suomalaisen oikeuskulttuurin ilmiselviltä murroksilta ja muutoksilta. Niillä on ja tulee vastaisuudessa olemaan entistä suurempi merkitys myös tuomarien tehtävien kannalta. Minkälaisessa tutkijankammiossa professori on oikein elänyt, jollei hän ole havainnut minkäänlaisia muutoksia kuvailemissaan oikeuskulttuureissa.

21. Suomalaisia tuomareita ei olla "repimässä parrasvaloihin" suinkaan vain median tarpeita silmällä pitäen. Maailma muuttuu ja globalisoituu ja myös oikeuskulttuureissa tapahtuu merkittäviä muutoksia. Muutokset heijastavat voimakkaasti tuomareiden tehtäviin ja ihmisten oikeusturvaodotuksiin. Yleisen tiedontason parantuessa ihmiset ovat tulleet aikaisempaa tietoisemmiksi oikeuksistaan ja suhtautuvat entistä kriittisemmin kaikkeen julkiseen vallankäyttöön. Tuomioistuinten ja tuomareiden arvovalta ei enää perustu niiden muodolliseen asemaan yhteiskunnassa, vaan ne joutuvat ansaitseman auktoriteettinsa oman toimintansa kautta. Tuomareidenkin on ansaittava arvovaltansa joka päivä uudelleen.

22. Tähän nähden oikeushistorioitsijan vaatimus, jonka mukaan "tuomarin näkymättömyydestä ei pidä tinkiä", on minusta outo ja aikansa elänyt. Tuomioistuinlaitoksen toimintaympäristön muutokset edellyttävät lainkäytöltä entistä suurempaa läpinäkyvyyttä. Tällaisia muutoksia ovat edellä mainitun kansainvälistymisen ja Euroopan yhdentymisen lisäksi myös esimerkiksi väestön määrän ikääntyminen, ulkomaalaistaustaisen väestön määrän kasvu, yhteiskunnan jatkuva oikeudellistuminen, tietoyhteiskunnan kehitys jne. Ihmiset odottavat tuomioistuimilta entistä parempaa palvelua, aktiivista vuorovaikutusta ja mahdollisuutta osallistua oman asiansa käsittelyyn sekä hyvin ja avoimesti perusteltuja ratkaisuja. Oikeudenkäyntimenettelyn laatuun ja koettuun oikeudenmukaisuuden toteutumisen tuomioistuimessa joudutaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota

23. Kaikki edellä mainitut seikat asettavat tuomarin työlle korkeita laatuvaatimuksia. Tuomareiksi tulisi saada entistä paremmin koulutettuja ja todella korkean ammattitaidon ja -etiikan omaavia lakimiehiä ja -naisia. Tuomareilta edellytettäviä henkilökohtaisia ominaisuuksia ovat oikeamielisyys, itsenäisyys, ahkeruus, rohkeus. Ammatillisesti tuomareilta edellytetään kykyä tunnistaa ja analysoida oikeudellisia ongelmia, hankkia ongelmien ratkaisemiseksi tarvittavaa tietoa, johtaa prosessia asianmukaisesti ja tehokkaasti, ratkaista asiaa ilman tarpeetonta viivyttelyä ja ilmaista ratkaisun lopputulos ja siihen johtavat syyt seikkaperäisten, avoimien ja ymmärrettävästi ilmaistujen perustelujen avulla.

24. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, millaisia tuomareita tuomioistuimiin rekrytoidaan ja millainen on tuomareiden nimittämismenettely. Oikeudenkäynnin julkisuus edellyttää, että mediassa kerrotaan myös ratkaisun tehneiden tuomareiden nimet. Tiedotusvälineissä on syytä käydä keskustelua tuomareiden nimitysmenettelystä ja sen puutteista, ja mediassa on voidaan kertoa myös tuomareiden ammatillisista taustoista ja aikaisemmasta toiminnasta. Ylimmissä oikeusasteissa eli korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa avoinna oleviin tuomarinvirkoihin ilmoittautuneiden lakimiesten nimet ja taustat olisi syytä tuoda esiin jo ennen virkaesityksen tekemistä.

25. Oikeuskulttuurimme murroksessa oleva "mannereurooppalaisuus" ei ole ole tämän tyyppiseen avautumiseen mikään este tai pidäke. Kukaan ei ole ollut vaatimassa, en ainakaan minä, tuomareille Suomessa samanlaista ja yhtä pitkälle vietyä julkisuutta kuin Yhdysvalloissa. Selvää on myös, että perhesuhteensa, mahdolliset aviolliset syrjähyppynsä, ruokailutottumuksensa, harrastuksensa, vaatekaappiansa yms. asiat tuomarit saavat pitää "näkymättömissä."

26. Tuomioistuimien julkisuuskuva, johon kysymys tuomareiden näkymättömyydestä tai näkyvyydestä kiinteästi liittyy, olisi laajemman messun arvoinen asia.

27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti tuntuu Lavapuronsa lukeneen! Hyvä!

Anonyymi kirjoitti...

"Luulisin, että suomalaiset tuomarit kuuluisivat pikemminkin jonkinlaiseen "pohjoiseen rotuun," joka on voinut saanut vaikutteita toista sataa vuotta kestäneen autonomian aikana myös venäläisestä virkamiesmentaliteetista."
Luulempa, että maamme tarkimmin vartioituja valtiosalaisuuksia on se hentoinen henkinen "mahorkantuoksu", joka kaikkien hallinto- ja oikeuspalatsiemme käytävillä leijaillee. Siis ikkunat auki Eurooppaan!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos anonyymi tarkoittaa Juha Lavapuron väitöskirjaan, niin täytyy todeta, että en ole tuota kirjaa vielä edes nähnyt.

Anonyymi kirjoitti...

Merkittävä tuomio: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/EIT+tuomitsi+Suomen+kotietsinn%C3%B6ist%C3%A4/1135263835842

ja saa varmasti aikaan keskustelua poliisin oikeukskien tasosta.

Riitta kirjoitti...

Kaikki tuomarit komeroon ja ovi suljettava tiukasti munalukolla 100vuodeksi! Vasta sitten avataan ja tarkistetaan evoluution tulos, josko se "mahorkantuoksu" olisi häipyny?

Anonyymi kirjoitti...

"Jos anonyymi tarkoittaa Juha Lavapuron väitöskirjaan, niin täytyy todeta, että en ole tuota kirjaa vielä edes nähnyt."
Sitä juuri tarkoitan - suosittelen (vaikka aineellista tarvetta ei tuntuisi olevan, kun blogistilla tuomioistuinten kunnioitus tuntuu jo muutenkin olevan asianmukaista).

Anonyymi kirjoitti...

EIT:n huomautuksista johtuen täällä yritetään korjata tilannetta.

1. Valituslupa hoviin tulee selvästi vähentämään oikeudenkäynnin kestoa koska luvan epäämällä käsittely loppuu.

Jos ihmeen kaupalla pääsee poliisista ja vielä syyttäjästäkin läpi ja käräjäoikeus tekee surkean päätöksen niin ei tarvitse enää odotella korkeimman oikeuden valitusluvan hylkäämistä kun sen nyky lainsäädännöllä saa jo hovioikeus-vaiheessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oikeushistoria, jota siis professori Heikki Pihlajamäki edustaa, tuntuu olevan Helsingin yliopiston oikiksessa nykyisin hyvin merkittävä oppiaine; minun opiskeluaikoinani sitä pidettiin hieman ns. toisen luokan aineena.

Helsingin tiedekunnassa on kaksi oikeushistorian professuuria: 1) roomalaisen oikeuden ja oikeushistorian professuuri, jota hoitaa professori Jukka Kekkonen, ja 2) vertailevan oikeushistorian professuuri, jota siis Heikki Pihlajamäki edustaa.

Kannattaa muistaa, että tiedekunnan entisiin "kärkiaineisiin" kuuluvassa prosessioikeudessa tiedekunnassa on ollut vanhastaan kaksi professuuria.

Mutta kun toinen prosessioikeuden professoreita eli Juha Lappalainen jäi vuoden vaihteessa eläkkeelle, tiedekunta päätti yllättäen lakkauttaa tämän toisen viran kokonaan.

Asia meni tiedekuntaneuvostossa äänestykseen, jolloin mm. professori Heikki Halilan tekemä vastaehdotus, jonka mukaan prosessioikeus olisi säilyttänyt kaksi professorin virkaa, hävisi äänestyksessä numeroin 11-7.

Minusta toisen prosessioikeuden viran lakkauttaminen oli hyvin yllättävä ratkaisu, sillä prosessioikeus on hallinto-oikeuden ohella tiedekunnan selkeästi laajin oppiaine.

Itse asiassa siihen kuuluu kaksi laajaa kokonaisuutta: a) klassinen prosessioikeus eli oikeudenkäyntimenettely ja b) nykyisin erittäin laaja insolvenssioikeus (ulosotto, konkurssi, velkajärjestely ja yrityssaneeraus).

Yllättäviä usein näiden tiedekuntienkin ratkaisut.

Luin äskettäin joistakin, että Suomen asianajajaliitto puuhaisi erityisen asianajajaoikeutta koskevan professuurin perustamista lahjavaroin. No, onhan näillä suurilla advokaattifirmoilla toki varaa yhden professuurin ylläpitämiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Pihlajamäen kirjoituksessa yritetään häivyttää tuomarin henkilön vaikutus lainkäyttöön. Myös blogisti näkee kysymyksen palautuvan ja tyhjentyvän kysymykseen tuomarin ammattitaidosta ja -etiikasta. Kuitenkin tuomarit jatkavat lainsäätäjän työtä eli joutuvat siis suorittamaan vastaavia poliittisia arvovalintoja kuin poliittiset norminasettajat, hallitus ja eduskunta. Mitä ja kenen tarkoitusperiä palvelee, että tuomarien poliittisesta vallankäytöstä vaietaan eikä tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi sen vaikutuksista tuomarien rekrytointiin? Samoin loistaa poissaolollaan sellainen tieteellinen tutkimus, jossa tarkasteltaisiin kollegion tuomareiden yksilöllisten kannanottojen sijoittumista erilaisille arvoakseleille, esim. liike-elämämyönteisyys-yksilöpainotteisuus, työnantajahenkisyys-työntekijähenkisyys, liberaalisuus-vanhoillisuus tai porvarillisuus- ei-porvarillisuus. Avoimuudesta voisi ottaa oppia mm. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomareiden äänestyskäyttäytymistä koskevista tutkimuksista. Vai pelätäänkö tämän romuttavan tuomioistuinten muodollista arvovaltaa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuomarit, etenkin ylimpien oikeuksien tuomarit, ovat merkittäviä vallan käyttäjiä, siitä ei pääse mihinkään.

He ovat merkittävimpiä vallankäyttäjiä kuin vaikkapa eduskunnan ns. rivijäsenet.

En kuitenkaan puhuisi tuomareista poliittisen vallan käyttäjinä, koska tuomarit eivät edusta mitään puoluetta tai ideologiaakaan.

Tuomareiden vallassa on kyse lainkäyttövallasta ja siinä mielessä yhteiskunnallista vallankäytöstä, s samalla myös poliittisen vallankäytön kontrolloimisesta.

Minusta Suomessa voisi oikein hyvin tutkia esim. KKO.n ja KHO:n tumareiden vallankäyttöä anonyymin mainitsemilla "akseleilla."

Mutta eihän täällä juuri mitään kiinnostavaa tutkita, kirjoitellaan vain niitä näitä vaikkapa oikeushistoriasta ja -kulttuurista...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kannatan anonyymin ehdotusta KKO:n ja KHO:n tuomareiden omaksumia äänestyslausuntoja ja kannanottoja selvittävästä tutkimuksesta.

Mutta kukapa sitä tutkisi, kun toisaalta vaaditaan, että "tuomareiden näkymättömyydestä ei saa tinkiä"! Jos tuomareiden pitää olla näkymättömiä ja tuntemattomia, niin eihän niiden kannanotoista ja ideologiasta ota selvää Erkkikään!

Kun vallalla on pyrkimys "tuomareiden näkymättömyyteen", kirjoitetaan tuomion perustelutkin näkymättämiksi ja usein fasadiperustelujen muotoon niin, että ratkaisu näyttäisi seuraavan ns. loogisen syllogismin tavoin suoraan lain sanamuodosta ja jutun faktoista, vaikka tosiasiallisesti kyse olisi hyvin tulkinnallisesta tilanteesta, jossa tuomari valitsee lopputuloksen useiden eri ratkaisuvaihtoehtojen joukosta.

Tuomion perustelut kirjoitetaan niin, että lopputulos olisi ehdottomasti ainoa mahdollinen oikea ratkaisu, vaikka perustelut, jotka jätetään tuomiosta pois, puhuisivat jonkin toisen vaihtoehdon valitsemisen puolesta.

Tuomarit eivät meillä edes anna lausumiaan minä-muodossa, vaan kollegion nimissä. Vaikka kyse olisi vain yhden ainoan tuomarin ratkaisusta, päätös kirjoitetaan muotoon "käräjäoikeus/hovioikeus/KKO katsoo...tai tuomitsee" näin ja noin.

Suomalaisissa tuomioistuimessa vallitsee eräänlainen vimma päästä konsensukseen ja se myös yleensä onnistuu. Vaikka joku tuomari olisi eri mieltä tietystä kysymyksestä, hän useimmiten luopuu kirjoittamasta eriävää mielipidettään näkyviin, jottei kuva tuomioistuimen yksituumaisuudesta ja yhtenäisyydestä säilyisi.

Minulle entisenä tuomarina ovat menneisyydestä hyvin tuttuja tuomareiden tokaisut tyyliin " no, olen tästä kyllä eri mieltä, mutta en kuitenkaan äänestä (eli kirjoita eriävää kantaani näkyviin).

Samanlainen konsensuksen tavoitteluhan näyttäytyy juuri nyt perustuslakivaliokunnassa, jossa pohditaan tapaus Vanhasta. Tänään juuri valiokunnan puheenjohtaja KImmoa Sasi kertoi, että valiokunta hioo esitystään sellaiseen muotoon, että kaikki jäsenet voisivat sen yksimielisesti hyväksyä!

Jokainen ymmärsi Sasin "ulostulosta" oitis, että valiokunta ei tule esittämään Vanhasen tapauksen viemistä valtakunnanoikeuteen.

On se aika merkillinen "tuomioistuin" tuo perustuslakivaliokunta.

Jukka Ryhänen kirjoitti...

Enpä ole blogissa piipahtanut nyt viikkoon mutta täytyy sanoa että kyllä JV osaa perhana vaan kirjoittaa. Tämähän oli mitä parhain etydi tai jopa konsertto asiasta, ja huipentui koko tekstin ajan loppua kohti! Jumankauta, johan on äijällä kynää.

Ei voi muuta kuin sanoa että ilmeisesti maassamme on aika monenlaisia immeisiä. Niin avomielisiä, ennakkoluulottomia ja eteenpäin pyrkiviä, ulospäin katsovia - kuin sisään päin toljottavia, kaikkea muutosta vastustavia ja niin poispäin.

Tässähän alkaa uskoa jopa muutosten mahdollisuuteen kun tällaista blogia lukee.

Juuri tämä periaate-argumentaatio on loistava juttu. Esim. Raamattua jos lukee "pykälä pykälältä" eikä periaatteiden kirjana niin päätyy huikeasti metsään. Eiköhän sama päde aika moneen muuhunkin elämän osa-alueeseen, ja ennen kaikkea oikeuselämään jossa arvoilla on todella, todella keskeinen merkitystä.

Ei voida ajatella että jotkut vihertaaperot tai sossukommarit säätävät arvomme yksinomaan vaan kyllä tuomarin on tunnettava hyvä ja paha, oikea ja väärä, ihan itse. Silloin voidaan (ehkä) pysyä tiellä.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti on arvatenkin perillä todellisista syistä, jotka johtivat prosessioikeuden toisen professuurin lakkauttamiseen.

Tiedekunnassa nimittäin oli haluja täyttää tehtävä, mutta tiedekunnan toinen professori vastusti tätä jyrkästi ja halusi perustaa professuurin tilalle yliopistonlehtorin tehtävän, mikä sitten toteutuikin tai ainakin tulee toteutumaan.

Yleisen käsityksen mukaan syitä oli kaksi: epämieluisien kollegavaihtoehtojen torjuminen ja omien oppilaiden etenemisen varmistaminen.

Erös torjuttavista vaihtoehdoista näyttää olevan päätymässä Lappiin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vaikea uskoa tuota anonyymin selitystä professuurin lakkauttamisesta todeksi, itse en ole kuullut sellaista. Mutta kyllähän akateemisessa(kin) maailmassa voi tapahtua kaikenlaista kummaa!
Ne henkilökemiat, nääs!

No, Lappiin ollaankin sitten prosessioikeuteen saamassa - vaihteeksi(!) - kutsusta todella pätevä viran haltija!

Meikäläisellä on enää pari hassua viikkoa "palvelusta" jäljellä. Täytynee vissiin ruveta katselemaan uusia töitä!

Anonyymi kirjoitti...

Onkos tämä nyt laitaa: Berlusconi saa syytteen oikeuteen, mutta Vanhasen Matti ei!

Eikös sillä Berlusconilla pitäny juur olla se syytesuoja? Se on nyt vissiin lainannut sitä Vanhaselle.

Anonyymi kirjoitti...

Ajankohtaisessa Kakkosen keskustelevat parhaillaan Arto Merisalo ja ministeri Jan Vapavuori cowboykapitalismista.

Molemmat herrat ovat olleet joskus - nuoruudessaan - leivättömän pöydän ääressä syytettyinä ja myös tuomittuina.

He kyllä tuuntevat asian!

Anonyymi kirjoitti...

Orja pelkää vain kipua, vapaa ihminen pelkää eniten häpeää (Demosthenes)

Häpeä on julkisuuden toinen nimi.

Anonyymi kirjoitti...

Blogistin vastuusta: JV tiennee varsin hyvin, että lehdillä on otsikkotoimittajansa. Otsikosta "Tuomarin näkymättömyydestä ei pidä tinkiä" ei Heikki Pihlajamäki vastaa. Kannattaa siis lukea autenttinen kolumni, ei vain blogistin tulkintaa siitä. JV:llä on paitsi sujuva kynä, oma leimallinen tapansa lukea muiden kirjoituksia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lehden otsikko (tässä ei ole kyse lööpistä eli uutisotsikosta, vaan kolumnin otsikosta) saa yleensä aina sellaisen muodon, joka vastaa lehden asianomaisen toimittajan tai toimituspäällikön jutun sisällöstä saamaa kuvaa.

Tässä Pihlajamäen tapauksessa otsikko on saanut sen sisällön, joka jutun lukemisesta on syntynyt. Kirjoittaja ei voi sanoa, että otsikko ei vastaa lainkaan hänen juttunsa sisältöä. Jos hän haluaa niin tehdä, hänen pitää kääntyä lehden puoleen ja pyytää oikaisua. Lukijoille kirjoittajan ei kannata juuri otsikkoa "valitella."

Olen lukenut P:n vieraskynä-kirjoituksen ja kyllä siitä löytyy virkkeitä, joista ilmenee tuon otsikon sanoma.

Pihlajamäki kirjoittaa mm. näin: "Miksi tuomareita ollaan nyt repimässä kulisseista parrasvaloon" - Tulkinta: P. haluaa, että tuomarit pysyvät kulisseissa siis yleisön näkymättömissä. Eikö niin?

P. kirjoittaa: "Tuomareen värittömyys liittyy manner-eurooppalaiseen käsityksen demokratiasta" - Värittömyyden negatiivia piirteitä ei tuoda kirjoituksessa mitenkään esiin, ei myöskään sitä, että vaatimuksen avoimuudesta, läpinäkyvyydestä ja julkisuudesta ovat nykyisen demokratian kulmakiviä.

Kirjoituksesta välittyy kuva, jonka mukaan värittömyys ja kulisseissa lepäily on "oikean demokratian mukaista. Ei ole huomattu, että oikeuskulttuurit ovat murroksessa. Jos on, niin havainto ei välity kirjoituksesta.

Pihlajamäeltä on jäänyt -kirjoituksesta päätelleen - havaitsematta, että lainkäytön ja tuomiovallan merkitys on selkeästi kasvanut osin säädännäisen oikeuden kustannuksella myös manner-eurooppalaisissa oikeuskulttuureissa, myös Suomessa hyvin selkeästi. Tämä tietenkin edellyttää, että tuomiovallan käyttäjät kaivettaisiin kulisseista esiin.

P. päättää kirjoituksensa näin:
- Vanhaan mannereurooppalaiseen perinteeseen kuuluvassa tuomarin näkymättömyydessä on oma järkensä. Demokratiaan olennaisesti kuuluva oikeuspoliittinen keskustelu ei välttämättä vaadi amerikkalaistyylistä julkisuutta."

P. siis itse puhuu tuomareiden näkymättömyydestä." Onko otsikko siis harhaanjohtava?

P. antaa ymmärtää, ettei tuomareiden tarvitse osallistua lainkaan julkiseen oikeuspoliittiseen keskusteluun. Minusta ei ole syytä rajoittaa tuomareiden osallistumisoikeutta. Se on toki selvää, että tuomari ei voi julkisuudessa kommentoida julkisuudessa niitä ratkaisuja, joissa hän on itse ollut mukana päättämässä asiassa.

Kyllä P:n kirjoituksesta saa kokonaisuudessaan kuvan, että nykyinen käytäntö, jossa kansalaiset eivät tunne tuomareita ja jossa tuomareiden taustoista ja aikaisemmasta toiminnasta ei keskustella tiedotusvälineissä, on oikein hyvä, koska se kuuluu "vanhaan mannereurooppalaiseen perinteeseen."

Tuomarit on siis edellä mainitulla tavalla pidettävä pois julkisuudesta. Tämä on se viesti, jonka minä käsitin sisältyneen Pihlajamäen kirjoitukseen.

Jos on tarkoitettu jotakin muuta, niin se olisi ollut mahdollisuus tuoda kirjoituksessa esiin.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi
""Blogistin vastuusta: JV tiennee varsin hyvin, että lehdillä on otsikkotoimittajansa. Otsikosta "Tuomarin näkymättömyydestä ei pidä tinkiä" ei Heikki Pihlajamäki vastaa. "" keskiviikko, helmikuu 16, 2011

Onko Anonyymin esittämä vastuuvapauslauseke julkaistu Suomen Säädöskokoelmassa?

Jos Heikki Pihlajamäki ei halua vastata jokin lehden otsikoinnista, niin luulisi juristin tietävän mitä pitää tehdä?!

Mika Lako

P.S. Kysymys yleisölle, mitä pitää tehdä?

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Sanoma maksa noista vieraskynäkirjoituksesta hyvän palkkion, varmaan monta tuhatta euroa. Kyllä kirjoittajan pitää silloin tietää, mitä hän on kirjoittanut ja miten hänen kirjoitustaan luetaan ja tulkitaan! Jälkikäteinen valittele ei auta.

Anonyymi kirjoitti...

Onko tässä kuitenkin kysymys suomalaisesta tuomari-ihanteesta: olen ymmärtänyt, että anglo-saksinen ideaali on sankarituomari, joka tekee omintakeisia, kollegoista poikkeavia päätöksiä. Suomessa ihanteena on ollut viimeistään Tapio Nousiaisesta saakka tehdä mahdollisimman tasalaatuista jälkeä (normaalirangaistusajattelu), jolloin kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä korostuu. Moiteet tuomioistakin perustuvat useimmiten siihen, että joku tuomioistuin on (esim. raiskausjutussa) tuominnut liian lievän, yleisestä linjasta poikkeavan rangaistuksen. Toinen tätä ilmentävä seikka on se, että tuomaripiireissä tuskin kukaan briljeerailee sillä, että hänen ratkaisunsa poikkeavat muiden tuomioistuinten linjasta. Jos ideaalitilana on tuollainen "sikanauta", siihen huonosti sopii yksittäisten tuomareiden esiinnostaminen julkisuudessa. Eri asia on, että koko koneistolta edellytetään niitä hyvän tuomarin ominaisuuksia, jotka blogisti - tavanomaiseen tapaansa - kiteytti loistavasti:
"Tuomareilta edellytettäviä henkilökohtaisia ominaisuuksia ovat oikeamielisyys, itsenäisyys, ahkeruus, rohkeus. Ammatillisesti tuomareilta edellytetään kykyä tunnistaa ja analysoida oikeudellisia ongelmia, hankkia ongelmien ratkaisemiseksi tarvittavaa tietoa, johtaa prosessia asianmukaisesti ja tehokkaasti, ratkaista asiaa ilman tarpeetonta viivyttelyä ja ilmaista ratkaisun lopputulos ja siihen johtavat syyt seikkaperäisten, avoimien ja ymmärrettävästi ilmaistujen perustelujen avulla."
Näitä ideaaleja kukin tuomari pyrkiköön parhaansa mukaan noudattamaan, itsestään kuitenkaan numeroa tekemättä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuomareiden kaikissa oikeusasteissa olisi syytä ottaa ohjenuorakseen lause:
- Perusteluistaan tuomio punnitaan ja tunnetaan.

Angloamerikkalaisissa maissa tunnetut tuomarit ("sankarituomarit" ) erottautuvat "sikanautamassasta" perustelujensa takia, eivät "yltiöpäisten" tai "yleisestä linjasta" poikkeavin tuomioidensa takia.

Suomessa ne harvat tuomarit, jotka esiintyvät erilaisilla "päivillä" julkisuudessa, tunnetaan marisevista ja narisevista lausunnoistaan, joissa valitellaan resurssien vähyyttä ja (muka) jutturuuhkia" (sellaisia ei nykyisin ole) ja "turhia valituksia." Aina he ovat vaatimassa oman työnsä mukavoittamista ja muutoksenhakuoikeuden rajoittamista itse tuskin edes ymmärtämättä, että kaikki on pois ihmisten oikeusturvasta.

Mutta näiden narisijoiden ja marisijoiden pillin mukaan Brax ja poliitikot tanssivat.

Tämä on nähty jälleen kerran tämän vuoden alussa, jolloin hovioikeuksissa tuli voimaan jatkokäsittelylupajärjestelmä...huh, sainpas kuitenkin tuon hirveän sanan jotenkin kirjoitetuksi!

Jari Vento kirjoitti...

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Oikeusasiamies+moittii+KHOn+presidentti%C3%A4+iso%C3%A4itien+k%C3%A4%C3%A4nnytysjutussa/1135263859401

KHO:n Presidentti Pekka Hallberg on saanut moitteet nk. "mummojen käännytysasiassa" perutuslainvastaisesta toiminnasta. Eduskunnan oikeuasiamieheltä. Mielestäni myös Mikko Paateron tulisi saada samanlaiset moitteet. Mitä mieltä arvoisa blogisti on asiasta? Tällä perusteella voisi tehdä kantelun myös Mikko Paateron toiminnasta, kun ryhtyi konkreettisesti toteuttamaan "poliittisen Poliisin" toimintapaa. Josta ole aiemmninkin kirjoittanut.Vaikka Poliisi on jo vallankolmijako opin mukaan muille viranomaisille ja tuomioistuinalaitokselle alisteinen toimeenpanija.

Jari Vento kirjoitti...

Suomessa poliittinen korruptio on saanut järkyttävät mittasuhteet. Suomeen lähetetään kansainvälisiä vaalitarkkailijoita aivan kuten kehitysmaihin, kun epäillään vaaleja ja niiden lainmukaisuutta, Valtiososialismia pahimillaan. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/109350-suomesta-loytyi-ongelma-heilla-on-liikaa-valtaa

Anonyymi kirjoitti...

"Suomessa ne harvat tuomarit, jotka esiintyvät erilaisilla "päivillä" julkisuudessa, tunnetaan marisevista ja narisevista lausunnoistaan, joissa valitellaan resurssien vähyyttä ja (muka) jutturuuhkia" (sellaisia ei nykyisin ole) ja 'turhia valituksia'."
Blogisti taisi esittää kumoamattomat perustelut, minkä vuoksi suomalaisten tuomarien on parempi keskittyä puurtamaan juttujaan kammioissaan pysyen mahdollisimman kaukana julkisuudesta; ymmärryksen kuilu tuomarikunnan asenteiden ja muun yhteiskunnnan välillä kun tuntuu ylittämättömältä.
"Hullukin käy viisaasta niinkauan kun on vaiti"

Anonyymi kirjoitti...

Loistava, analyyttinen kuvaus Virolaiselta!
Veikko