maanantai 14. marraskuuta 2011

508. Kaksi oikeusprosessia

Ei, nämä eivät ole vielä tuomioita...

"Syytetty saapui oikeuteen noin kymmenen minuuttia myöhässä, yllään musta puku ja valkoinen paita. Saapuessaan oikeussaliin hän hymyili paikalle saapuneille toimittajille ja omaisille. Hänen ulkonäkönsä ei ole juuri muuttunut aiemmin julkaistuista valokuvista".

Tämä on katkelma suuren sanomalehden tämänpäiväisestä oikeussalikuvauksesta. Mutta kenen oikeudenkäynnistä jutussa mahtoikaan olla kysymys?

Väärin. Lehtijutussa ei ole kyse tänään alkaneesta kansanedustaja Ilkka Kanervan lahjusoikeudenkäynnin nimellä kulkevasta oikeudenkäynnistä. Lehtijutussa on kyse Oslossa tänään puoliltapäivin alkaneesta Anders Behring Breivikin vangitsemista koskevasta oikeudenkäynnistä ja teksti oli norjalaisesta Verdens Gangista. Ilkka Kanervan oikeudenkäyntikin toki alkoi tänään Helsingissä.

Oslolaisesta oikeussalissa ennen istunnon alkua otetuista kuvista ei näy syytetty Anders Breivikia, sillä B. oli jo etukäteen ilmoittanut, ettei halua tulla kuvatuksi istunnossa. Norjan lain mukaan syytetyn kuvaamiseen oikeudessa vaaditaan hänen suostumuksensa. Kuvissa näytettiin sen sijaan istunnon puheenjohtajana toiminutta tuomaria, syyttäjiä ja Breivikin kahta puolustajaa. Vangitsemisoikeudenkäynnin tuomarina on Torkjel Nesheim.

Helsingin oikeussalissa otetuissa kuvista käräjäoikeuden tuomareista sitä vastoin ei näy vilaustakaan eikä tuomareiden nimiä ole julkistettu. Tämä ei kiinnosta mediaa emmekä edes, istutaanko Kanervan juttua kolmen ammattituomarin kokoonpanossa vai niin sanotussa lautamieskokoonpanossa.

Sen sijaan kaikki viisi syytettyä eli Ilkka Kanervan lisäksi hänen lahjojikseen väitetyt liikemiehet Arto Merisalo, Tapani Yli-Saunamäki, Toivo Sukari ja Kyösti Kakkonen loistivat oikeussalissa ja sen eteisessä pääosassa leveästi hymyilen ja jopa naureskelleen.

Oslossa syytetyn haastatteleminen tiedotusvälineissä ei tulisi kysymyksenkään eikä Breivikia siis saatu edes kuvata salissa. Tuomari keskeytti Breivikin puheenvuoron heti alkuunsa kun tämä yritti ryhtyä selostamaan tekonsa motiiveja. Helsingissä Ike Kanerva ei sen sijaan ollut ehtinyt päästä kunnolla edes sisälle oikeuden eteishuoneeseen, kun sankka toimittajalauma olisi jo työntämässä mikrofoneja hänen suuhunsa ja kanerva antoi ensimmäisen lausuntonsa.

Näitä mediakäräjiä tuntui sitten jatkuvan koko päivän. TV:stä saimme kuulla Kanervan hyväntuulisen naurahduksen, kun toimittaja kysyi, mitä mahdollinen tuomio merkitsisi Kanervan kansanedustajan uralle. Eihän se ole mitenkään mahdollista, tuntui Kanerva haluavan viestiä. Kyösti Kakkonen piti syytettä aivan höpö höpö -juttuna ja "median keksimänä näytelmänä. Toivo Sukari sanoi prosessia aivan karmeaksi asiaksi, jonka syytteissä ei ole mitään perää. Kumpikin vakuutti, etteivät he olleet ikimaailmassa tienneet, että Kanerva on heidän kauppaketjujensa kaavoista päättävän maakuntahallituksen puheenjohtaja. Yli-Saunamäki hauskuutti toimittajalaumaa omalla tavallaan väittämällä pokkana, ettei hän edes tiedä, mikä se semmoinen maakuntahallitus tai -kaava on. Kun Kakkoselta kysyttiin, miksi hän sitten oli ollut maksumiehenä Kanervan synttärijuhlissa, Kyösti pyöritteli silmiään aivan hirmuisen hämmästyneen näköisenä ja kertoi, että pitihän hänen, koska hän on itsekin isänmaallinen mies ja tuolloin muutama vuosi sitten Suomelle oli saatu kunnon isänmaallinen mies eli Ilkka Kanerva. Tätä rataa tullaan varmaan menemään koko oikeusprosessi.

Luulen, että syyttäjänä toimiva valtionsyyttäjä Jukka Rappe on vielä ihmeessä näiden veijareiden selitysten kanssa. Virkarikosjutuissa aiemmin vaihtelevalla menestyksellä toiminut Rappe kun ei ole koskaan ollut mitenkään "yleisesti päällekäyvän" syyttäjän maineessa.

Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään siis Kanervan törkeitä lahjussyytteitä, jotka koskevat hänen saamiaan vaalitukia ja mahtipontisten 60-vuotisjuhliensa rahoitusta.
Syytteet koskevat Kanervan toimintaa Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana. Hän sai 56 000 euron edestä etuuksia liikemiehiltä, jotka suunnittelivat suuria kauppakeskuksia maakuntaan ja tarvitsivat niille sopivia alueita.

Syyttäjän mukaan Kanervalla oli mahdollisuus vaikuttaa maakuntaliitossa kaavoitukseen liikemiesten eduksi. Kyösti Kakkosta, Arto Merisaloa, Toivo Sukaria ja Tapani Yli-Saunamäkeä syytetään törkeästä lahjuksen antamisesta. Kaikki syytetyt kiistivät oikeudessa syyllistyneensä rikoksiin. Valtionsyyttäjä Rappe vaatii Kanervalle vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta törkeästä lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Tämä tietäisi rangaistuksen määräämistä ehdottomana. Muille syytetyille Rappe vaatii yllä olevasta kuvasta ilmeneviä rangaistuksia. Vaaditut rangaistukset eivät sido tuomioistuinta, jos tuomio tulisi syytteiden mukaisesti.

Syyttäjä Rappe pitää tapausta rakenteellisena korruptiona; vihdoinkin VKSV:ssa on siis havahduttu tähän. Syyttäjän mukaan Kanervalla olisi ollut halutessaan mahdollisuus vaikuttaa maakuntakaavaan liikemiesten haluamalla tavalla.

Kanerva vakuutti median edustajille, että hänen omatuntonsa on "sataprosenttisesti puhdas". Hän sanoo, että kaavoitusasiat eivät ole hänen ominta aluettaan, vaan hän on kiinnostunut ulko-ja turvallisuuspolitiikasta ja talousasioista.

Mutta miksi mies sitten istuu merkittäviä kaavapäätöksiä tekevän elimen puheenjohtajana, jollei hän edes tunne kaavoitusasioita kovin hyvin? Puolustus sanoo, että Kanerva vain johti muodollisesti puhetta maakuntahallituksessa ja että asiat ratkaistiin virkamiesesittelijän esittelyn mukaisesti. Mutta oleellista on toki se, että Kanervalla oli puheenjohtajan ominaisuudessa täydet mahdollisuudet vaikuttaa siihen, mihin suuntaan asioita ja siis edellä mainitun liikemieskvartetin ajamia kaava-asioita valmisteltiin ja minkä sisältöisiä esityksiä maakuntahallituksen päätettäväksi tuotiin.

34 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Sauli Niinistöä tuki muun muassa Kehittyvien maakuntien Suomi 10 000 eurolla. Kyösti Kaikkonen oli eräs KMS:n taustalla vaikuttaneista liikemiehistä. Niinistö kiisti tienneensä kuka tai ketkä yhdistyksen takana olivat. Tätä samaahan ne kaikki lahjoituksensaajat toitottivat.

Kuitenkin heti vuoden 2007 vaalien jälkeen Niinistön nimi esiintyi Kyösti Kakkoselle vuorineuvoksen arvonimeä hakeneiden henkilöiden joukossa. Puhemies Niinistön nimi taisi komeilla hakemuksen ensimmäisenä allekirjoittajana. Niinistö siis tunsi Kyöstin, muttei hänen kytköksiään suurlahjoittaja KMS:ään, hm.

"Mä tunnen Tsaikovskin, mut teoksiaan en"...

Mika Lako kirjoitti...

En jaksa nyt kaivaa tietoa uudestaan netistä, mutta kun joskus aikaisemmin sitä tein, niin minulle syntyi mielikuva, että vuoden 2007 eduskuntavaalien KMS oli tosiasiassa olemassa jo edeltävissä presidentinvaaleissa.

Jos nyt luottaa suomi24:ään, niin

Nova Group tuki puhemies Sauli Niinistön (kok) presidentinvaalikampanjaa 2006 yhteensä 40 000 eurolla.

Kohuttu yhtiö tuki IS:n tietojen mukaan Niinistön kampanjaa sekä suoraan rahallisesti että maksamalla merkittävän määrän hänen kampanjansa lehti-ilmoituksia.

Nova Groupin tuki Niinistölle suoraan oli noin 10000 euroa. Niinistön lehti-ilmoituksia maksettiin lisäksi 30000 euron edestä.

Näitä summia ei mainittu vaalirahailmoituksissa. Presidentinvaaleissa ilmoitusraja oli 3400 euroa.

Niinistö sai presidenttikampanjaansa tukea myös ainakin Tokmannin Kyösti Kakkoselta ja Maskun Toivo Sukarilta sekä Motonet-ketjun ex-johtajalta Lauri Juntuselta.IS:n tietojen mukaan Niinistö olisi saanut kultakin 10000 euroa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvällä miehellä on aina paljon - ja kaikenlaisia - tukijoita!

Tällä kertaa Niinistö on ollut niin fiksu, että on pannut lahjoitusten ylärajaksi 10 000 euroa per nenä tai firma.

mr kirjoitti...

Tavalliselle tallaajalle alkaa syntymään vahva vaikutelma siitä, että maamme on muuttumassa pellevaltioksi.

Jarkko Sipilä kirjoitti...

Tuomareiden kuvaamisesta: Tänään en ollut Kanervajutussa, mutta yllättävän usein tuomarit kieltävät itsensä kuvaamisen, erityisesti kovan rikollisuuden jutuissa.
Siihenhän tiedotusvälineillä ei ole mitään sanomista, salissa kuvataan tuomarin määrittämin ehdoin.

Jarkko S. / MTV3

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tosi on, että kuvaamisesta oikeuden istunnossa päättää oikeuden puheenjohtaja. Ns. nännijutussa KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos Mikko Tulokas päätti, että kuvaaminen on kiellettyä istuntosalin lisäksi myös eteistiloissa. Tästä päätöksestä on oikeustoimittajien toimesta kanneltu, oikeusasiamies ei ole vielä antanut päätöstään asiassa.

Eri asia on, että oikeuden kokoonpanoa koskevat tiedot ovat aina julkisia. Suomessa lehdistö ei ole kuitenkaan kiinnostunut kertomaan, minkänimisiä tyyppejä tuomaripöydän tekana istuu. Vissiin ajatellaan, että tuomarit on sen verran kuivia tyyppejä, ettei yleisö ole heistä tippaakaan kiinnostunut. Tuomarit kuitenkin ratkaisevat jutun.

Meilläkin voitaisiin mennä siihen, että syytettyjen, jotka usein peittävät päänsä vaikka minkälaisilla vaatekappaleilla, kuvaaminen olisi kiellettyä vastoin heidän omaa tahtoaan. Sama sääntö koskisi yleensä oikeusjutun asianosaisia.

Skorpioni kirjoitti...

Oli se sentään hyvä, ettei Ilkka Kanerva ollut "huputtanut" itseään. Vielä pahempi median kannalta olisi ollut, että kaikki epäillyt olisivat laittaneet hupun päähän jo ennen turvatarkastusta.

Silloin olisi varmasti mennyt sormi suuhun myös turvatarkastusta tekevillä vartoioiltakin saati siten "etelän metialla", joka on niin valveltunut, niin valveutunut ja "syö kädestä" lähes kaikilta tahoilta, kun vain jotain murusia pöydältä tippuu.

Vakavasti ottaen tähän kysymykseen oikeudessa "huppupäässä istuviin" on odoteltu jo kauan ylempien oikeusviranomaisten kannanottoa, mutta turhaan.

Minusta epäillyn valelääkärin vangitsemisistunto tai pikemminkin epäillyn kasvojenpaljastus teki "rehdin" vaikutuksen, mutta ehkä epäilty halusi vielä "mainostaa" itseään tässäkin vaiheessa. Mene ja tiedä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eikös niissä maissa, joissa on käytössä kuolemanrangaistus, tuomittu "huputeta" vasta täytäntöönpanovaiheessa? Kiinassa tuomituille ei suoda edes tätä "lievennystä."

Huppua käytetään meilläkin lähinnä vain silloin, kun syytetty on tunnustanut rikoksensa jo esitutkinnassa. Jos siis syytetty katsoo olevansa syytön tai haluaa ainakin antaa sellaisen vaikutelman, hän astuu oikeussaliin ilman huppua.

Miksi oikeuden puheenjohtajat antavat Suomessa kuvata huputettuja tai oikeastaan "huputtautuneita" syytettyjä, vaikka nämä eivät haluaisi tulla kuvatuiksi? Itsensä kuvaamisen puheenjohtajat sen sijaan kieltävät. Onko tämä tasapuolista?

Todellinen tasa-arvo ko. suhteessa saavutettaisiin, jos kuvaamisen aikana kaikki salissa olijat, yleisöä lukuun ottamatta, olisivat huppu päässä, siis tuomareita myöten. Kuvaajien huppuun tehtäisiin silmäreiät kuvaamisen onnistumista varten.

Anonyymi kirjoitti...

Todelliseen tunnelmaan oikeussalissa päästäisiin, jos tuomarit, asianajajat ja syytetyt olisivat pukeutuneet Ku Klux Klan -mallisiin viittoihin ja huppuihin.

Skorpioni kirjoitti...

Minusta oikeusministeriön pitäisi budjetoida varoja korvamerkittynä "huputtautuvien" epäiltyjen huputtamiseksi. Ja minä ehdottaisinkin standardihuppuksi mehiläisten hoitajien käyttämää suojainta, vaikka minulla ei ole siitäkään kokemusta.

Jos hupuksi valittaisiin mainittu mehiläisten hoitajien huppu, siitä saattaisi poikia meille vientituote, koska ainakin Kiinan luulisi käyttävän tuomioiden täytäntöönpanovaiheessa paljon huppuja.

Pitäisi panna kuitenkin varmuuden vuoksi ensin Pekka Hallberg selvittämään asiaa. Siitä muuten aukeaisi Pekalle eräs projeksi eläkepäivien varalle.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan turhaa sirkusta taas tämäkin episodi kun lopputulos on jo kaikkien tiedossa: jokainen todetaan syyttömäksi. Milloinkas viimeksi joku poliitikko tai häntä lähellään oleva taho olisi saanut langettavan tuomion? Kysynpä vaan.

Samaten Kanki-Kaikkonen ja Vihriälä tullaan toteamaan aikanaan syyttömiksi. Mark my words.

Pitäisi saada ihan tavallinen kaduntallaaja syytetyn penkille niin voisi tuomioitakin paukkua..

Anonyymi kirjoitti...

"Syyttäjä Rappe pitää tapausta rakenteellisena korruptiona; vihdoinkin VKSV:ssa on siis havahduttu tähän"
- taas kerran voisi muistuttaa siitä, miten naapurimaassa Virossa asiat on järjestetty. Viron oikeuskansleri antoi muutama vuosi sitten päätöksen (jonka Viron korkein oikeus/perustuslakituomioistuin hyväksyi) siitä, että kansanedustajat eivät saa edustajantoimensa aikana istua mm. kunnallisissa luottamuselimissä. Menettely nähdään Virossa valtiovallan kolmijaon vastaisena, minkä lisäksi tietysti esteellisyyskuviot vaikuttivat lopputulokseen. Luonnollisesti tällainen järjestely estää myös rakenteellisen korruption ilmenemismuotoja.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Pitäisi saada ihan tavallinen kaduntallaaja syytetyn penkille niin voisi tuomioitakin paukkua.."

Näin kirjaili anonyymi.

Mutta emmekö me kaikki ole syyllisiä nytkin? Olemmehan me äänestäneet Ilkka Kanervan, Matti Vanhasen, Kanki-Kaikkosen, Sauli Ninistön ja kumppanit Arkadianmäelle ja altistaneet heidän poliittisten lahjoitusten vastaanottamiselle ja korruptiolle. Olemmeko siis myötävaikuttaneen korruption syntymiseen ja suosimiseen?

Jos olisimme olleet valppaita ja äänestäneet eduskuntaan vain moraaliltaan vahvoja ehdokkaita, ei mitään häslinkiä olisi syntynyt.

J.P.H. kirjoitti...

Molemmat oikeusjutut ovat tärkeitä, vaikka ei niillä kovin paljon ole keskenään tekemistä.

Kanervan lahjontajuttu on mielenkiintoinen, koska se nitoo yhteen talouselämän ja poliittisen elämän eliitin, minkä kyllä useat ovat tienneet jo entuudestaan, mutta vasta nyt sitä käsitellään laittomuutena.
Toivottavasti jutusta annetaan kovat rapsut ja pääsyytetty joutuu tiilenpäitä lukemaan, mitä en kylläkään usko, sillä tuomaritkin ovat osa eliittiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Skorpionin Pekka Hallbergista ja Kiinasta tuli mieleen eilinen tv-uutisissa esitetty juttu toimittaja Kari Ahlbergin yrityksestä mennä tapamaan kotiarestissa istuvaa kiinalaista sokea ihmisoikeusasianajajaa, joka istui ensin 3-4 vuotta vankilassa, kun oli paljastanut kiinalaisten viranomaisten väkivaltaiset toimet, joita käytetään Kiinan yhden lapsen politiikan ylläpitämiseen, väkisin tehdyt abortit ja pakkosterilisaatiot jne.

Ahlberg ei päässyt kuvaajineen edes mainitun asianajajan, Chen Guangchengin, asumuksen lähelle, kun "vartijat" eli tosiasiallisesti rikosliigan jäsenet estivät väkivallan toimittajaan ja kuvaajaan kiinni käymällä ja heidän autoaan potkimalla kuvausryhmän matkanteon.

Ahlbergin raportista ilmeni, miten Kiinan ihmisoikeustilanne on edelleen vain kurjistunut ja pahentunut. Ahlbergin mukaan vallanpitäjät ja roistoliigat ovat yhteistyössä, koska ilmeisesti Kiinassakaan virkamiesvartijoita ei saada joka paikkaan vahtimaan kaikkia ihmisoikeusaktivisteja.

Uudessa Mara Ahtisaaresta kertovassa kirjassa "Matkalla" Mara esittelee Ahtisaaren-Hallbergin linjan 1990-luvulta, joka tähtäsi Kiinan ihmisoikeustilanteen paranemiseen. Linjan ideana oli "ymmärtää" Kiinan vallanpitäjien toimia ihmisoikeusasioissa.

Voiko mikään poliittinen tai ideologinen "linja" epäonnistua Ahtisaaren-Hallbergin linjaa pahemmin?

Anonyymi kirjoitti...

Jarkko Sipilä: "...yllättävän usein tuomarit kieltävät itsensä kuvaamisen, erityisesti kovan rikollisuuden jutuissa."
Kyllä asiassa on myös tietty työturvallisuusnäkökulma erityisesti kovan rikollisuuden jutuissa

Anonyymi kirjoitti...

"Syyttäjä Rappe pitää tapausta rakenteellisena korruptiona"
Kyllä todelinen rakenteellinen korruptio Suomessa on sitä, että rahat annetaan puoleelle tai sen kunnallisjärjestölle, jonka edustajat sitten erilaisissa elimissä tekevät tuon lahjoittajan edun mukaisia ratkaisuja.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jep, jep!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kukahan presidenttiehdokkaista puuttuisi presidenttinä, siis "arvojohtajana" tai arvokeskustelun käynnistäjänä, rakenteelliseen korruptioon ja vaatisi sen poiskitkemistä?

Anonyymi kirjoitti...

Niin kauan kuin on köyhiä päättäjiä ja varakkaita liikemiehiä, ei rakenteellisesta korruptiosta ikävä kyllä päästä eroon.

Muutama napakka tuomio saattaisi kyllä panna ilmiölle vähän jarrua.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Uusi valelääkäri-tapauksia tuntuu putkahtelevan ilmoille harva se päivä.

Valviran toiminta joutuu outoon valoon Sen virkamiesten tämänpäiväiset selitykset siitä, minkä vuoksi jo vuosi sitten Esa Laihosta tehtyä vihjettä ei, tutkittu, tuntuvat uskomattomilta.

Kuten aina tällaisissa yhteyksissä, myös Vlvira vetoaa - mihinkäs muuhun kuin resurssipulaan.

Valviran ja opetushallituksen virkamiesten töppäystä tutkii nyt KRP. Jos asiassa olisi vain kanneltu Jaakko Jonkalle, olisi Valviran selityksille löytynyt arvovaltainen ymmärtäjä.

Siru Pola kirjoitti...

Kyllä Mara olisi korjannut Kiinan ihmisoikeustilanteen, mutta kun sai se Nobelin, niin kaikki liikenevä aika meni edustamiseen, eikä ehtinyt tarttua toimeen oikein kunnolla. Resurssipula sekin. Jos olisi ollut Vara-Mara, niin Vara-Mara olisi voinut edustaa ja Täsmä-Mara hoitaa Härski-Hallbergin kanssa Kiiinan asiat kuntoon.

Anonyymi kirjoitti...

1. Hyvä että tästä jutusta selviämme oikeudenkäyntikulut maksamalla!
2. Hoitakoon kunnallispuolen korruptionsa P. Hallberg.
3. Onneksi hiihtoliitto on tällä kertaa syytön!

Anonyymi kirjoitti...

Miksi Breivik olisi kieltänyt kuvaamisen? Eikö hänellä kerrottu olleen tarve julistaa jotain, joka sitten jopa estettiin?
Jokin taho on kieltänyt kuvaamisen, se on varmaa.
Onko Breivikistä näytetty ainoatakaan kuvaa, liikkuvaa tai pysäytettyä, joka olisi kiistattomasti manipuloimaton otos?
Jos häntä ei näytetä, mikä mahtaa olla syynä?
Oletteko nähneet ainoatakaan seurantajuttua Oslon vaurioituneesta hallintokeskuksesta?

Anonyymi kirjoitti...

Mitä "isänmaallista" on siinä että ökyrikkaat liikemiehet voitelevat poliitikkoja rahoillaan? Siis aina kun näiltä Kakkosilta ja Merisaloilta kysytään miksi he rahoittavat juuri kokoomuspoliitikkoja on vakiovastaus: Koska he ovat niin isänmaallisia!

Eläköön isänmaa! Vielä kun nämä samat liikemiehet saataisiin lahjoittamaan edes murto-osa miljoonistaan sotaveteraaneille niin tarinalla olisi edes hivenen uskottavuutta. Sitä odotellessa..

Siru Pola kirjoitti...

Hyvää Ahtisaaren päivää !!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jahas, vai että Ahtisaaren päivä. Sekin vielä! Milloinka me saada almanakkaan Härski-Hallbergin päivä?

HS:n mukaan Topi Sukari kertoi eilen oikeudessa vastaajana kuultaessa - syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta - että hän antoi 9 000 euroa Kanervan synttärijuhliin, koska "kai minultakin meni vähän kusta päähän, kun silloin mentiin niin kovaa ja korkealta."

"Jos Martti Ahtisaari olisi pyytänyt samalla tavalla vaikka 20 000 euroa, olisin varmasti lähtenyt mukaan," sanoi Sukari.

Sukari kertoi, ettei hän ymmärrä kaavoitusasioita mitään eikä hän tiennyt, mikä rooli maakuntaliitolla on kaavoituksessa. Hän kiisti tienneensä Kanervan aseman maakuntaliitossa ja uhosi olevansa valmis laittamaan vaikka "munat pöydälle", jos asia ei ole näin.

Ei sentään "päätään pölkylle"!

Anonyymi kirjoitti...

Pekka Hallbergin eilinen radiohaastattelu jossa mm. selviää se miksi hän ei enää ole pressaehdokkaana ja mitä suunnitelmia hänellä on tulevaisuuden suhteen

http://areena.yle.fi/audio/1321372192039

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kuuntelin tuon Pekka Hallbergin eilisen haastattelun.

Huh, huh! Sanoin edellä, että rikosjutun vastaajalla ei ole totuusvelvollisuutta omassa asiassaan. Näköjään samaa pätee myös haastateltavana olevan julkkikseen, ei hänenkään ei tarvitse pysyä totuudessa. Jos haastattelijana on kesy toimittaja, niin haastateltava pääsee laukomaan "omia totuuksiaan" aivan mielin määrin.

Tässäkään haastattelussa Härski ei kertonut todellista syytä siihen, mikis hän luopui kaavailemastaan presidenttiehdokkuudestaan. Nyt hän kertoi, että hän on "sanonut viralliseksi syyksi perhesyyt". Ne siis eivät ole oikea syy luopumiseen. No, tämän kyllä jokainen on arvannut. Toisena syynä H. mainitsi "erilaiset oikeusvaltioprojektit eri puolilla maailmaa."

Mutta eiköhän syynä haaveiden kariutumiseen ollut yksinkertaisesti se, että H:lla ei ollut tarvittavaa kannatusta, vaikka hän korosti nytkin useaan otteeseen, että kannatuksen puutteesta asia ei olisi ollut kiinni.

Ilmeni myös, että H. oli keskustellut presidenttihaaveistaan useasti Mara Ahtisaaren kanssa. No, tätä minä olen aina itse epäillytkin. Luultavasti juuri Mara on yllyttänyt Pekkaa "ryhtymään" presidenttiehdokkaaksi. Mutta toisin kuin Maralla aikoinaan, Pekalla ei ollut takapirunaan Lasse Lehtistä eikä ketään muutakaan ihmistä tai joukkoa, joka olisi lähtenyt Pekan suuruudenhullua haavetta käytännössä edistämään.

Ei se riitä, että on pirunmoinen pyrky, jollei ole lainkaan nostetta! Tämä tuli H:n "yrityksessä" jälleen kerran todistetuksi.

Siru Pola kirjoitti...

Olisikohan tuo 28.12 sopiva myös H-Hallbergin päiväksi. Sen voisi samalla julistaa yleiseksi vapaapäiväksi niin olisi hieman vapaata joulun ja uudenvuoden välillä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Härski-Hallberg yllätti haastattelussaan torjumalla haastattelijan toteamuksen, jonka mukaan eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen antoi Hallbergille nuhteet hänen menettelystään isoäiti-asiassa.

Hallberg kiisti asian ja sanoi, että eihän oikeusasiamies antanut hänelle minkäänlaisia nuhteita asiassa! H:n mukaan oikeusasiamies oli vain "saattanut omat näkökohtansa" hänen tietoonsa.

Vaikka jokainen muu oli siinä uskossa, aina lehtien etusivujen otsikoita myöten, että "KHO:n presidentti Hallberg sai oikeusasiamieheltä ankarat nuhteet", tämän "oikeuden perikuva" Hallberg itse torjuu tyynesti moisen harhaluulon.

Tämä jos mikä osoittaa, millaisesta härskiydestä H:n kohdalla on kyse - Pekka Hallberg on todellakin ansainnut lempinimen "Härski-Hallberg."

Toisaalta Härskin tapaus ja selitys osoittaa, miten heppoisia oikeusasiamiehen tai oikeuskanslerin päätökset ovat. Vaikka laillisuusvalvojien päätösten perusteluissa - yleensä vain rivien välissä - voidaankin päätellä, että päätöksen antaja pitää, kuten EOA Jääskeläinen Hallbergin tapauksessa, virkamiehen tai tuomarin menettelyä täysin sopimattomana ja tuomittavana, päätyvät oikeusasiamies ja oikeuskansleri yleensä aina ainoastaan omien näkökohtiensa saattamiseen ao. virkamiehen tai tuomarin tietoon.

Ei tällaisia lepsuja päätöksiä, joissa ei anneta edes huomautusta varoituksesta tai syytteen nostamisesta puhumattakaan, pidetä päätösten kohteiden piirissä minkäänlaisena virallisena moitteena. Tämän valtakunnan ylimmän hallintotuomioistuimen päällikkötuomarin omassa asiassaan antama lausunto kirkkaasti todistaa.

Tuollaisilla lepsuilla lausunnoilla ja päätöksillä ei ole tulevaisuudessa yleensä eikä edes ao. virkamiehen tai tuomarin kohdalla minkäänlaista ennalta estävää vaikutusta.

Myös tämän asian Hallbergin haastattelu osoitti todeksi. Hallberghan sanoi, että varmaankin hän menettelisi jatkossakin samalla tavalla kuin menetteli isoäitien tapauksessa, jos samankaltainen tapaus tulisi uudelleen vastaan!

Skorpioni kirjoitti...

Niin herää kysymys, miksi poliisi ei ole tutkinut ja edes valvova valtakunnansyyttäjänviraston Jorma Kalske vaatinut tutkittavaksi Sauli Niinistön Kehittyvien maakuntien Suomelta saamaa vaalitukea ja Nova Groupin Sauli Niinistön presidentivaalikampanjaan vuonna 2006 antamaa hyvin runsaan vaalituen kokonaismerkitystä Niinistön pyrkimyksissä valtakunnan huippuvirkaan?

Onhan se nyt minun mielestäni paljon suurempi "nakki" kuin Kanervan juttu konsanaan. Kanervan juttuhan pyöri vain maakunnallisella tasolla, mutta Niinistön juttu valtakunnallisella tasolla.

Tarkoittiko Kanervan jutussa syytettynä oleva Ylä-Saunamäki myös Niinistön kohdalla sitä, että poliitikot olivat vaalitukea pyytäessään "suu auki kuin linnut" tarkoittaen sanonnallaan sitä, kuinka kärkkäästi poliitikot vaalitukea pyysivät.

Miksi ylä-ja alasaunamäet eivät puhu oikeudessa nyt näin. Onko vanhojen tuttavien näkeminen käräjäoikeudessa piristänyt mielen ja kaikonnut masennuksen vai onko "hyvät veljet" antaneet ohjeen, etteio poika näin voida puhua?


On se ihmeellistä, että kun meillä joku henkilö,niin kuin nyt esim.tämä Sale, pääsevät sille tasolle, että voi alkaa esiintyä "Isänmaan pelastajana", vaikka henkilössä ei olisi itse asiassa mitään erikoista, niin silloin alkavat päät kumartua ja alkaa kuulua kuiske, että nyt kansakunnan nimissä meidän täytyy kuuliaisesti vaieta selvistäkin väärinkäytöksistä ja epäkohdista.

Onko se se "SUOMALAINEN TEKO", joka on nyt lanseerattu Sauli Niinistön vaalisloganiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Sauli Niinistön "menestystarinan" kohdalla tulee kyllä mieleen eräs toinen tarina nimittäin satu nimeltään "Keisarin uudet vaatteet."

Mutta tässä valtakunnassa ei taida olla ketään, joka osoittaisi, että eihän tuolla kukkulan kunkuksi pyrkivällä kamreerilla ole kunkulta vaadittavaa tieto-taitoa ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Vähän kevennykseksi kerron tarinan 30 vuoden takaa. Istuin raastuvanoikeuden puheenjohtajana juttua, jossa pikku postikonttorin toimihenkilö/siivooja oli syytteessä törkeästä kavalluksesta lavastettuaan teon toisen pistoolilla uhaten tehdyksi ryöstöksi, mutta unohti isoisänsä huopatossut, joilla oli tehnyt "ryöstäjän" jalanjäljet lumeen, konttorin keittiön kaappiin ja kärähti. Juttu oli aikanaan iso ja koski suurta rahasummaa. Paikalla oli Alibin toimittaja, joka pyysi kuvauslupaa. Annoin sen sillä edellytyksellä, että myös meistä kolmesta tuomarista otetaan kuva ja julkaistaan jutun yhteydessä Alibissa ja näin kävi!