keskiviikko 16. marraskuuta 2011

509. Valelääkäritutkinnassa monenlaisia selvittäjiä

Vaikka syrjässä Suomi on, saivat pyhät pakarat, nauramaan jopa pakanat...

1. Valelääkäritapaukset, joita näyttää putkahtelevan ilmoille harva se päivä, työllistävät nyt poliisia. Poliisi tutkii viime lauantaina vangitun Esa Laihon tapausta, missä tutkittavaa varmaan riittääkin pitkään.

2. Tänään uutisoitiin, että lupa- ja valvontavirasto Valvira on jättänyt poliisille tutkintapyynnön myös Pirkanmaalla paljastuneesta valelääkäristä. Valvira sai eilen vahvistuksen pietarilaisesta korkeakoulusta, että Tampereella työskennelleen valelääkäriksi epäillyn miehen tutkintotodistus on väärennös. Tampereella selvitetään nyt kaikkien valelääkärin hoitamien potilaiden tilanne.

3. Poliisi ilmoitti muutama päivä sitten käynnistävänsä Esa Laihon jutun tutkintaan liittyen myös virkarikosta koskevan esitutkinnan. Helsingin poliisin talousrikosyksikön johtaja Ilkka Koskimäki sanoi YLE Uutisille, että Laihon jutun esitutkinnan yhteydessä on tullut esille seikkoja, joiden mukaan esitutkintakynnys virkarikosten osalta on ylittynyt. Koskimäen mukaan tutkinnan kohteeksi tulee lääkärinluvan myöntäminen ja siihen liittyvä valvonta. Tutkinnassa arvioidaan myös, onko toimittu riittävän tehokkaasti siinä vaiheessa, kun on tullut epäily siitä, että lääkäri (Esa Laiho) ei olisi pätevä. Esitutkinnan kohteeksi joutuu Koskimäen mukaan ensi sijassa lääkärien pätevyyttä valvova Valvira, mutta tarpeen mukaan muidenkin asiaan liittyvien viranomaisten toiminta selvitetään.

4. Valviran valvontatoimi näyttää menneen pefalleen kuin maalin kuivuminen Loviisan kirkon penkissä (ks. kuvaa yllä). On paikallaan, että lupa- ja valvontaviranomaisten toimien laillisuus ja tehokkuus tutkitaan perusteellisesti. Poliisi on oikea viranomainen tutkimaan asiaa, jos esitukintakynnys kerran on ylittynyt.

5. Tähän nähden peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin tänään tekemä päätös asettaa kolmihenkinen selvitysryhmä tutkimaan valelääkäriongelmaa, tuntuu oudolta. Ministeri perusteli työryhmän perustamista lähinnä vain toteamuksella, jonka mukaan "suomalaisten luottamus on kokenut kovia" ja että "viranomaisten toimintatavat vaativat muutosta."

6. Ryhmää johtaa entinen kansanedustaja Jacob Söderman ja sen tehtävänä on tutkia sosiaali- ja terveysalan lupaviraston Valviran sekä muiden viranomaistahojen toimintaa lääkäreiden tutkintoja koskevissa epäselvyyksissä. Ryhmän muut jäsenet ovat arkkiatri Risto Pelkonen ja entinen eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Työryhmän kokoonpanoon tulee tarvittaessa täydennyksiä. Ryhmän tehtävänä on selvittää paitsi ongelmia Valviran valvonnassa, myös hoitaja- ja lääkärijärjestöjen kantoja valvonnan tiukentamiseksi. Ryhmän työn odotetaan kestävän kuukausia.

7. Mistähän ministerille tuli moinen hoppu ko. eläkeläisistä kokoonpannun työryhmän pystyttämiselle? Valviran valvonnan pettäminen on valelääkärien paljastumisen vuoksi saanut osakseen rajua julkisuudessa kritiikkiä. Valvira toimii peruspalveluministerin johtaman ministeriön alaisuudessa. Onko Maria G-R. perustanut työryhmän lähinnä vain oman asemansa pönkittämiseksi?

8. Muissa maissa, joissa tällaisia valelääkäritapauksia paljastuisi, vaadittaisiin tuota pikaa asianomaisen ministerin eroa. Ministeri voisi myös erota vapaaehtoisesti. Suomessa tällainen ei kuitenkaan ole ollut tapana, kuten esimerkiksi sisäministeri Anne Holmlundin ministerikaudella tapahtuneesta kahdesta koulusurmatapauksesta hyvin muistamme. Meillä ministerit istuvat sitkeästi pallillaan, vaikka uskottavuus ministerin alaisuudessa toimivin viranomaisiin ja virkamiehiin ja samalla asianomaiseen ministeriin saisi osakseen miten voimakasta kritiikkiä tahansa.

9. Valelääkäritapausta selvitellään myös Valviran omassa keskuudessa ja tämän lisäksi vielä sosiaali- ja terveysministeriössä. STM selvittää Valviran toimintaa, ja Valvira puolestaan on aloittamassa kaikkien EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta valmistuneiden lääkärien pätevyyden tarkistamisen.

10. Onpa tässä tutkintaa ja selvittelyä kerrassaan! Puuttuu enää, että tapauksesta eli Valviran vastuusta kanneltaisiin oikeuskanslerille.

11. Aikooko ministerin perustama työryhmä lakaista epäilyt Valviran ja virkamiesten lainvastaisesta toiminnasta maton alle? Millainen suhde Södermanin työryhmän selvityksellä on poliisin jo käynnistämään Valviraan kohdistuvaan rikostutkintaan? Näyttää siltä, että Södermanin työryhmän toimeksianto ulottuu myös Valviran ja sen virkamiesten toiminnan tutkimiseen. Lopettaako poliisi käynnistämänsä virkarikostutkinnan ministerin nyt perustaman työryhmän takia? Minusta oikeuskanslerin tulisi puuttua peliin ja vaatia selvyyttä moniin päällekkäisiin tutkintoihin ja selvityksiin.

12. Miksi tällaisiin yhtäkkiä kasattuihin työryhmiin valitaan jäseniksi lähes aina vain eläkkeellä olevia virkamiehiä ja/tai poliitikkoja? Ajaako ryhmään nimettyjen jäsenten (muodollinen) arvovalta tällaiseen selvitystyöhön vaadittavan taidon, osaamisen ja tehokkuuden ohitse? Ajatteleeko työryhmän perustanut ministeri pesevänsä arvovaltaisen työryhmän avulla kätensä poliittiselta vastuulta?





48 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mari Guzenina-Richardsonin asettaman työryhmän jäsenten keski-ikä on 72,5 vuotta. Arkkiatri Pelkonen on täyttänyt 80 vuotta ja Jacob Söderman on 73-vuotias.

Ehkä ministeri on ajatellut johdonmukaisesti, että koska Esa Laiho ja kumppanit ovat toimineet lääkäreinä eli valesellaisina pääasiassa vanhusten piirissä, myös ko. työryhmän pitää koostua lähinnä vanhuksista.

Siru Pola kirjoitti...

Mutta missä on Lauri ?? Miksi raskaansarjan työryhmä- ja selvitysammattilainen on siirretty vilttiketjuun. Vai onko vielä jossain haja-asutusalueella viemäreitä kaivelemassa. Ikäkin passaisi työryhmään mainiosti. Vai tutkiiko hän jossain jotain muuta merkityksetöntä ??

Anonyymi kirjoitti...

Jacobille kotikenttä etu 80-luvun sosiaali- ja terveysmin. Pauniolta tuttu loppukaneetta tämä asia ei anna aihetta enempään. Tämä komedia kykenee kaikki ongelmat hävittämään. Miksi tähän arkkiatria tarvitaan "puoskarien luutarhan" sotkuja selvittämään? Johtaako jäljet sylttytehtaalle?

Anonyymi kirjoitti...

Olisi mielenkiintoista nähdä tutkimus jossa vertaillaan lentäjien ja lääkärien laadunvarmistusta. Siis sitä miten varmistetaan että kyseisten ammattien harjoittajat ovat päteviä. Ilmailukäytäntöjä pintapuolisesti tuntevana väittäisin että ei siellä Jumboa kovin montaa vuotta epäpätevästi lennetä.

Molemmissa hommissa toiminta on kai pääosin rutiinia eivätkä yksittäiset tehtävät ole ammattilaiselle kovin vaikeita. Silti toimijoiden kesken on varmasti eroja sekä heti alkuperäisen koulutuksen jälkeen että ikääntymisen ym. ilmiöiden vaikutettua. Yhteistä näissä on myös se että kämmäilyn seuraukset voivat olla hyvinkin vakavia.

Anonyymi kirjoitti...

Jos M G-R onkin asettanut valetyöryhmän.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Södermanin työryhmä aikoo kuulla valelääkärien yhdistystä.

Siru Pola kirjoitti...

Valelääkärien yhdistys on jo esittänyt syvän huolestumisensa siitä, että valtiovallan taholta on pyritty rajoittamaan valelääkäreiden työskentelymahdollisuuksia. Valelääkäreiden yhdistys on myös ilmoittanut vastustavansa valereseptien määräämisoikeuden laajentamista koskemaan myös valehoitajia. Valelääkäreiden yhdistys katsoo, että valehoitajien tulisi sallia määrätä vain lumelääkkeitä tekosairaille. Samalla valelääkäreiden yhdistys on esittänyt paheksuntansa siitä, että valelääkäreiden koulutuspaikkoja tullaan huuhaayliopistoissa lisäämään siten, että tulevaisuudessa valelääkäreiden työllistymiksmahdollisuudet heikkenevät. Valelääkäreiden yhdistys on esittänyt Lauri Tarasti lisäämistä selvitystyöryhmän tekojäseneksi. (STT)

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsissahan paljastui hiljattain tapaus jossa joku hemmo oli lentänyt matkustajakoneita 13v ilman lupakirjaa. Kait se suomessakin voisi olla ihan mahdollista.

Taisi saada vain 2000e sakot kun ei ollut aiheuttanut ainuttakaan vaaratilannetta. Että tämmönen tapaus..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ruotsissa nyt voi sattua kaikenlaista. Pari kolme päivää siten siellä julkaistiin selvitys, jonka mukaan rattijuopot saavat lievempiä rangaistuksia kuin vastaaviin rikoksiin (esim. kuolemantuottamus ja vamman tuottamus) liikenteessä syyllistyneet selvin päin ajaneet lajitoverinsa.

Ehkä on ajateltu, että jos on känissä niin ei voi harkita tekoaan ja sen seurausta yhtä tarkoin kuin selvin päin ollessa. Selvin päin ajaminen ja rikkeisiin syyllistyminen on siis raskauttava seikkaa ja osoittaa tekijässä suurempaa syyllisyyttä kuin kännissä ajaminen.

Anonyymi kirjoitti...

Muistaakseni joku oli ajanut bussia suomessa ainakin 20v ilman korttia. Ja eikös Silja-Linella joskus seilannut valekapteeni jolla ei ollut tarvittavaa pätevyyttä? Kyllähän näitä tapauksia tunnetaan moniltakin eri aloilta.

Vale upseeritapauksia puolustusvoimista en muista. Jokohan kohta paljastuu valekenraali..

Sauli Niinistö ei ainakaan voi esiintyä valemajurina koska kaikki tietävät että hän on vain kapteeni..

Anonyymi kirjoitti...

Vaan saas nähdä, koska löytyy ensimmäinen valetuomari/-asianajaja. Kai niitä osataan suomalaisiakin tutkintotodistuksia väärentää.
Sitä paitsi valelääkäri oli vain huolimaton: tiettävästi vanhaan hyvään neuvostoaikaan oli olemassa ammattiopiskelijoita, jotka suorittavat väärillä henkkareilla kaikki tentit, jolloin tutkintotodistus oli aito!

Anonyymi kirjoitti...

Valelääkäri Laiholla oli muhkeat tulot. Tämä osoittaa, että muodollinen kelpoisuus on tärkeämpää ammatillinen osaaminen. Tähän tämä lääkäriliiton syyksi luettava liian vähäinen koulutusmäärä on johtanut.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hm, Suomessako liian vähän lääkäreitä? Olen saanut käsityksen, jonka mukaan jo tuomion saanut Karkkilan valelääkäri ja nyt myös tämä Esa Laiho eivät tosiasiallisesti hoitaneet koskaan mitään kovin vaativia lääkärin tehtäviä.

Ainakin Karkkilan mies osallistui lähinnä vain toimistohommiin ja papereiden pyörittämiseen. Nämä samat hommat olisi voinut hoitaa joku sairaanhoitaja vähintään yhtä pätevästi.

Siis lääkäreille nykyisin kuuluvia vähäisempiä tehtäviä voitaisiin siirtää hoitohenkilökunnalle.

Anonyymi kirjoitti...

"Siis lääkäreille nykyisin kuuluvia vähäisempiä tehtäviä voitaisiin siirtää hoitohenkilökunnalle."

Samaa analogiaa käyttäen eihän oikeudenkäynnissä tarvita kuin yksi lainoppinut. Tuomari käväisisi salissa vilkaisemassa osapuolten naamat sekä paperit ja toteaisi tuomion. Tämän jälkeen sihteerit voisivat puuhailla paperisodan kuntoon.

Voitaisiin lopettaa monta hovioikeutta...

Anonyymi kirjoitti...

Eikös ainakin Söderman ja Paunio ole demareita? Olisiko tässä selitys kokoonpanoon?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuomareille aiemmin kuuluneita vähäisempiä asioita ja tehtäviä on jo ajat sitten siirretty kansliahenkilökunnan ratkaistavaksi.

Kanslistit mm. tuomitsevat ihmisille avoeron ja ratkaisevat omalla vastuullaan käytännössä lähes kaikki yksipuolisella tuomiolla ratkaistavat selvät ja riidattomat velkomusjutut.

Anonyymi kirjoitti...

Valelääkäreitä suurempi ongelma ovat ne tutkinnon suorittaneet tumpelot, joita ei pitäisi päästää potilaiden kanssa tekemisiin ollenkaan.

Muistelen hiljattain uutisoidun, että hoitovirheen seurauksena kuolee peräti 1700 suomalaista vuosittain. Moniko näistä on valelääkärin aiheuttama? Tuskin kovinkaan moni.

Yksikin valelääkäri on liikaa, mutta nyt Valviran resurssit kohdistetaan tämän hysterian seurauksena aivan liiaksi valelääkärijahtiin, kun oikeat ongelmat ovat ihan muualla.

Epäpäteviä huijareita on kaikissa ammattikunnissa. Vaarallisin tilanne on silloin, kun on henki ja terveys kysymyksessä. Muiden kuin lääkäreiden töpeksintä voidaan yleensä paikata rahalla.

Anonyymi kirjoitti...

Pakaroista en tiedä, mutta "kakara(t)" nauravat varmasti. Kun ei uskaltautunut ehdolle pres.vaaleihin tämä Sötermanni, niin täytyihän se johonkin naamansa saada..

Anonyymi kirjoitti...

"Siis lääkäreille nykyisin kuuluvia vähäisempiä tehtäviä voitaisiin siirtää hoitohenkilökunnalle."
Näin on jo tehty eräiden lääketieteen erikoisalojen osalta keskussairaaloissa. Sairaanhoitajat lääkärin määräyksestä antavat hoito-ohjauksen ja ottavat kontrollit. Hoitopalautteen saa lukea kirjallisena ja lääkärin pyynnöstä pääsee tapaamaan 3:lla hoitokerralla. Noh, hoito tehosi, joten mitä sitä turhia rutisemaan.
Oikeuslaitos on tässä suhteessa jäljessä, mutta eiköhän uusi tuottavuusohjelma hoida asian kuntoon.

J.P.H. kirjoitti...

Epäpätevistä työntekijöistä tuli mieleen, Jaroslavissa, Venäjällä tapahtunut lento-onnettomuus, kun toinen lentäjä oli edellisen illan juhlinnan jälkeen niin huonossa kunnossa ettei pystynyt olemaan ohjaimissa, edes nousun aikana, Oli vessassa oksentamassa, toinen lentäjä sairasti epilepsiaa. Kävi niin onnettomasti, että hän sai nousukiidon aikana epilepsiakohtauksen, keho jäykistyi, kuten epilepsiakohtauksissa melkein aina käy ja jalka osui jarrupolkimelle. Kone syöksyi Volgaan ja vain yksi selviytyi hengissä. Jaroslavin miljoonia tahkonneet kiekkossankarit kuolivat kaikki.
Kokemukseni mukaan epilepsiakohtauksen todennäköisyys kasvaa lääkityksestä huolimatta , jos on nauttinut alkoholia edellisenä iltana.
Olen ihmetellyt miksi asiasta ei Suomessa ole enempää kirjoiteltu, matkustaahan Venäjän ilmatilassa jatkuvasti myös suomalaisia, jopa Venäjän liigassa KHL:ssä pelaa kymmeniä suomalaisia, jotka joutuvat em. vaaratilanteisiin jatkuvasti.
Kuinkahan paljon läheltä piti tilanteita on pätemättömien tai sairaiden "ammattihenkilöiden" takia tapahtunut.

Tämäkin asia liittyy tähän rakenteelliseen korruptioon, josta käydään parasta aikaa oikeutta suomessakin.

Anonyymi kirjoitti...

Surkuhupaisaa on ollut VALVIRAn virkamiesten äkillinen intoutuminen tiedottelemaan ja antamaan lausuntoja vale-asioissa eri medioissa. Ikään kuin haluaisivat antaa kuvaa siitä, että ovat oikein terhakkaita valvonnassaan.

Tunnettu tosiasiahan on, että lääkäreiden ammattikunta on kollegiaalinen ja sulkee ammattikuntansa sisällä tapahtuvat asiat muulta yhteiskunnalta. Esimerkiksi Laihon tapauksessa ylilääkärit olivat antaneet lausuntonsa Laihon kyvystä ja pätevyydestä vaikka hoitajat yleisesti epäilivät Laihon ammattitaitoa.

Lienevät nämä lääkäreiden pätevyyttä valvovat VALVIRAn virkamiehet lääkäreitä, sillä eihän lääkäreiden pätevyydestä osaa kukaan muu sanoa mitään kuin toinen lääkäri, eikö niin. Näin ollen luontevaa on, että VALVIRAn suorittama valvonta on "kollegiaalista ja informatiivista" eli ihan löperöä.

Mielenkiintoista nähdä miten tälläkertaa painetaan villaisella VALVIRAn valvonnan pettämistä!

Anonyymi kirjoitti...

Mistä on peräisin tieto epileptikko -lentäjästä? Käsittääkseni Suomessa ajokortti peruutetaan epilepsiaan sairastuneilta lähes aina.

En oikein usko, että missään maassa epilepsiaa poteva liikennelentäjä saisi pitää lupakirjansa. Paitsi tietysti salaamalla sairautensa. Mutta silloin tuskin tiedettäisiin, että hän sai kohtauksen nousun aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä "tutkintakomission" puheenjohtaja Söderman arvosteli eilisessä A-Studion haastattelussa aika vahvasti rikosoikeuden asiantuntijoita ja kuulija ymmärsi sen, että "se on profoessorien syy", ettei meillä ole tiukempia korruptiolakeja?

Onko näin Jyrki Virolainen? Onko se professorien, vai poliitikkojen syy?

Toipila kirjoitti...

Eri nettikirjoittelussa sitkeästi epäillään, että ministeri Maria Guzenina olisi valeylioppilas.

Ylioppilastodistus on hukassa ja Guzenina on ilmoittanut ainakin kolme eri vuotta - 1988, 1991 ja 1992 - jolloinka hän olisi suorittanut ylioppilastutkinnon.

Mikä on totuus?

Anonyymi kirjoitti...

Eläinlääkäriliitto on jopa antanut oikein virallisen varoituksen oikeudessa virkaeläinlääkäriä vastaan todistaneelle eläinlääkärille. (Sivun alareunassa)

http://justiceforall.suntuubi.com/datafiles/userfiles/File/HU_20101203_A09.pdf

Onkohan lääkäriliitolla vastaavat käytännöt?

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta ruotsalaisen lentäjän tapuksesta sen verran, että hän oli salaa opiskellut SAS:n simulaattorissa Arlandassa siellä töissä olevan kaverinsa avustuksella ja itseopiskellen lentokoneiden manuaaleja. Hän ei ollut aiheuttanut yhtään vaaratilannetta. Päinvastoin oli saanut kunniamaininnan erittäin vaikeissa olosuhteissa thedystä laskeutumisesta. Hän oli itse laatinut kopiokonetta käyttäen lentolupakirjansa.

Mielestäni nyt aluksi pitäisi selvittää Valviran johtajien tutkintojen aitous, olkivat ne sitten lääkärin- tai muita tutkintoja. En ole sovinisti, mutta lähes kaikki vastuussa olevat Valviran johtajat ovat naisia. Onhan se mukavampi juoruta kahvikupin ääressä kuin tutkia jotain todistuksia. Ei muuta kuin "rautoihin". Kysessä on tosella vakava asia kun joitakin potilaita on saattanut menehtyä puutteellisen hoidon vuoksi tai ainakin heidän henkensä on voinut vaarantua. Todellista huolimattomuutta. Toisaalta on se lieventävä seikka eli valtion tuottavuusohjelma, joka tuottaa koko ajan ruumiita ja sairaseläkeläisiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toipilaalla on näköjään taipumus kaivella erilaisia ikivanhoja ja jo selvitettyjä tapauksia.

Minä näin jo 3-4 viikkoa sitten lehdissä virallisen selvityksen siitä, että Maria Guzenina-R. on suorittanut hyväksytysti yo-tutkinnon.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai ministeriä voi vaatia eroamaan sellaisten mokien takia, jotka ainakin pääosin on tehty edellisen hallituksen ja ministerin aikana? Ja vielä sellaisessa korostetun riippumattomaksi säädetyssä virastossa, jonka tekemisiin yksittäistapauksissa edes ministeri ei ylimalkaan saa puuttua!

Anonyymi kirjoitti...

Itseä vähän ihmetyttää nämä vallääkäriuutisoinnit. Petos sitä ja petos tätä...

Ei se mikään petos ole ollut. Ketä kohtaan se olisi petos? missä on vahinko? Kenelle vahinko on aiheutunut? tunnusmerkistö ei täyty.

Syytteitä jostain vammantuottamuksesta tai muista vastaavista voivat ajaa vain ne, joita on kohdannut valelääkärin toimesta huono hoito.

Anonyymi kirjoitti...

Lääkintöhallituksen lakkauttaminen ja Matti Ruokolan pakkosiirto eläkkeelle. Jacobin ministerinä olon aikoihin, tuli potilasvahinkolaki. Jacob on oikea henkilö arvioimaan luomuksiensa jälkitaudin nxkxtilaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kirjoitin blogissa ministereiden eroamisesta poliittisen vastuu kantamisen vuoksi yleisesti. Jos Valvira ei ole voinut hoitaa valvontatehtäviään resurssipulan johdosta, kantaa asianomainen ministeri vastuun resurssien vähäisyydestä.

Hallituksessa istuu sitä paitsi edellinen peruspalveluministeri eli Paula Risikko, joka on nykyisin sosiaali- ja terveysministeri. Valviran resurssipulaa koskevat valitukset voitaisiin kohdistaa paremminkin häneen kuin vasta puolisen vuotta ministerinä olevaan M.Guzenina-Richardsoniin.

J.P.H. kirjoitti...

Tieto lentäjän epilepsiasta on tutkintaraportista. Siinä mainitaan, että ohjaimissa olleen lentäjän ruumiista oli löytynyt lääkeainetta jota käytetään epilepsian hoidossa. Eikö silloin ole selvää, että lentäjä sairasti epilepsiaa. kun vielä tapahtui käsittämätön jarrutus kesken nousukiidon, ei ole vaikeaa päätellä lentäjän saaneen nousukiidon aikana epilepsiakohtauksen. Mitään muuta järkevää selitystä tapahtuneelle ei ole. Se miksi juopot ja vakavasti sairaat saavan lentää Venäjällä on tietenkin vakava asia, ja selittynee maassa rehottavalla korruptiolla. Terveen paperit saa rahalla hankittua ja Venäjä on tunnetusta maa, missä ei syljetä lasiin, ammatista huolimatta. Mahdollista on myös, että lentäjät olivatkin valelentäjiä, nyt aavelentäjiä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi kirjoitti:

-T ämä "tutkintakomission" puheenjohtaja Söderman arvosteli eilisessä A-Studion haastattelussa aika vahvasti rikosoikeuden asiantuntijoita ja kuulija ymmärsi sen, että "se on profoessorien syy", ettei meillä ole tiukempia korruptiolakeja?

Huomasin tuon Södermanin toteamuksen, jossa hän "syytti" "rikosoikeuden professoreja" Kyse ei kuitenkaan ollut korruptiosta koko laajuudessaan, vaan ainoastaan erään toimintamuodon kriminalisoinnista.

Hallitus ja eduskunta eivät tietenkään voi vetäytyä lainuudistusta koskevassa kysymksessä Södermanin tavoin joidenkin professorien selän taakse, vaan poliitikkojen ja puolueiden pitää kyllä ottaa vastuu epäkohdan korjaamisesta. Valtakunnasta löytyy varmaan myös asiasta eri mieltä olevia professoreja. Kuuntelevatko Söderman, oikeusministeri ja hallitus siis vain Helsingin tiedekunnan professoreja?

Hgin yliopiston ja vähän Turunkin rikosoikeuden proffat ovat kyllä olleet ja ovat kai edelleen hyvin fundamentalisteja ja pitävät hanakasti kiinni aikoinaan oppimistaan saksalaisen koulukunnan yleisissä opeissa.

Edellinen oikeusministeri Tuija Brax kuunteli heitä hyvin tarkoin eikä uskaltanut tehdä mitään, mistä Hgin rikosoikeusoppineet eivät tykänneet. Siksi Brax mm. jäädytti kysymyksen henki- yms. vakavien rikosten valmistelun kriminalisoinnin rangaistavuudesta koko nelivuotiskauden ajan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta Jyrki ja siis on ymmärrettävä, että jonkinlaisesta "klikkiytymisestä joidenkin taakse" on kyse, sillä mikäli aikoo olla aidon riippumaton ja puolueeton, niin J. Söderman valitsi sanansa varsin huolimattomasti.

Tähänhän voisi perehtyä syvällisemminkin.

Anonyymi kirjoitti...

J.P.H. kirjoitti: "Tieto lentäjän epilepsiasta on tutkintaraportista. Siinä mainitaan, että ohjaimissa olleen lentäjän ruumiista oli löytynyt lääkeainetta jota käytetään epilepsian hoidossa. Eikö silloin ole selvää, että lentäjä sairasti epilepsiaa."

Ei todellakaan ole selvää. Selvää on vain se, että hänen ruumiistaan löytyi ko. lääkeaineita. Kaikki muu on onkin sitten epäselvää.

Johtopäätös, että hänellä oli epilepsia, on pelkkä arvaus, joka ilman tarkempia tietoja tapauksen muista yksityiskohdista on yhtä todennäköinen kuin mikä muu arvaus tahansa.

Saman tyyppinen arvaus on esimerkiksi se, että lähes kaikilla urheilijoilla astma, koska he käyttävät astmalääkkeitä.

Anonyymi kirjoitti...

Ikäväkseni olen joutunut monesti toteamaan, että tuomioistuimet soveltavat näytön arvioinnissa samanlaista logiikkaa, jonka perusteella J.P.H. on pitänyt selvänä, että Jaroslavlin turmakoneen lentäjällä oli epilepsia.

Näytöstä vedetään mitä ihmeellisimpiä johtopäätöksiä, ja kun tähän vielä lisätään "kyllä me nämä asiat tiedetään" -asenne, onkin pajatso valmis suoltamaan asiassa ratkaisunsa.

Näytön arviointi on usein luvattoman heikkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Olisikohan Jacob suorastaan itse pyytänyt arvoisaa ministeriä nimittämään pimittämään nimittämään itseään tämän arvovaltaisen komitean puheenjohtajaksi. Tiedä heitä sitten...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, itse pitäisin Maria Guzenina-R:n "temppua" nimittää tämä ikä-ihmisistä koottu trio asialle todellakin vain "temppuna", jonka päätarkoituksena oli osoittaa, miten tehokas ja aikaansaapa peruspalveluministeri meillä oikein onkaan!

Ministeri aikoo tällä tempulla palauttaa ihmisten luottamuksen viranomaisten ja hallituksen ja ministeriön ja ministerin kykyyn hoitaa asia. Mutta tuskinoa se tällä tempulla onnistuu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

TV-uutisissa haastateltiin ex-peruspalveluministeri paula Risikkoa. Hän kertoi, että juu kyllä Valvirasta otettiin häneen jo keväällä 2010 yhteyttä ja kerrottiin, että heillä on aivan riittämättömät resurssit valvontaan!

Mutta, Paula sanoi, ei heillä tuolloin ollut puhetta "tällaisesta tapauksesta" - mitä tuo ilmaisu sitten tarkoittaneekin. Kun lisärahaa ei suorastaan vaatimalla vaadittu, niin ei sitä Valviralle sitten tietenkään hoksattu!

Näin sanoi Paula ja väläytti lopuksi jo tutuksi tulleen pohjaalasen hymynsä.

(Minusta P. Risikko, jota kehutaan kokoomuksessa kovasti, on tyyppiesimerkki poliitikosta, joka vain puhuu kauniisti ja ymmärtäväisen tuntuisesti - myös eduskunnan kyselytunneilla - mutta joka ei itse asiassa saa juuri mitään aikaan. Jos hänen puheitaan kuuntelee tarkalla korvalla. niin huomaa pian, että hei kamoon eihän niissä itse sanota yhtään mitään!).

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Juuri päättyneessä TV1:n A-talkissa puhuttiin myös valelääkärijupakasta. Huh!

Kun katseli ja kuunteli Valviran pääjohtajan M-L. Partasen puheita, niin sai (valitettavasti) kyllä vaikutelman, että sellainen virasto, millainen päällikkö! Onkohan Partanen hommassaan riittävän pätevä ja onko hänellä kaikki langat käsissään, epäilen.

Lääkäriliiton Pälve tietenkin puolusti täysin estottomasti omia ja "aitoja huippulääkäreitään" ja heidän osamaistaan.

Toisaalta prof. Sirkka-Liisa Kivela - illan paras ellei samalla ainoa todellinen asiantuntija ilman muuta - toi esiin, että valelääkärijupakka on vain yksi neula heinäsuovasta, sillä lääkärien valvonta, siis niiden aitojen, on Suomessa aivan retuperällä.

Kivelä suorastaan kauhisteli m. sitä, miten lääkärit puolustelevat kollegoitaan ja yrittävät lausunnoissaan peitellä ja heidän virheitään. Kivelän mukaan asiantuntijoina kuuluilla lääkäreillä ei useinkaan ole minkäänlaista asiantuntemusta! Lääkäriliittoa hän moitti selkein sanoin eettisten kysymysten sivuuttamisesta.

Minusta tuohon selvitystrioon olisi pitänyt valita Sirkka-Liisa Kivelä, ei Risto Pelkosta. Mutta ilmeisesti ministeri pelkäsi, että siitä ei hyvä seuraa häntä itseään ja hänen ministeriötään ajatelleen, jos Kivelä olisi selvitysmiehenä.

Potilasliiton edustaja Koistinen (vai Koljonen se nyt oli) vaikutti myös hieman oudolta, räväkkyyttä olisi pitänyt löytyä miehestä nähtyä paljon enemmän, sillä potilaat ja ihmiset ovat nyt todella vihaisia.

Skorpioni kirjoitti...

Helsingin poliisi iski ennen kuin Södermanin työryhmä ehti aloittaa sähläämisen. Hyvä poliisi.! Kerrankin tutkinta on aloitettu oikeasta päästä eli valvovista viranomaisista, joille ei jää aikaa sopia siitä, mitä kuulusteluissa kerrotaan. Todella hyvä aloitus rikostarkastaja Koskimäeltä.

Anonyymi kirjoitti...

Epilepsilääkkeeitä käytetään muissakin vaivoissa kuin epilepsiassa. Itse sain vakavan kuulovamman panssarivaunujoukkueen johtajana Parolassa ja sen mukana tinnituksen, jota lieventää eräs epilepsialääke.
Venäjällä tuo lentoturvallisuus on pitkälti retuperällä korruption vuoksi. Koneissa käytetään paljon ns.piraattiosia ja lentäjien kouluts on vähäistä.
Matkustajat ihmettelivät Novosibirskissa että onpa lentopelkoinen matkustaja kun lentoemännät väkisin raahasivat koneeseen, johon lentoemot: se on koneen kapteeni!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lovisaan sanomat kertoi 18.11., että pressaehdokas Pekka Haavisto oli käynyt tutustumassa Loviisan kirkon penkkien takapuolikuvioihin; katso niistä blogikuvaa.

Haavisto sanoi, että hän ei menisi maalaamaan kuvioita pois, sillä niistä voisi tulla jopa matkailunähtävyys.

Mitähän tähän Haaviston "rietasteluun" sanoisi persujen Peeuspena Oinonen? Vaatisi varmaan, että kahden miespuolista lajia olevia pakaran jälkiä ei saisi saisi jättää penkkiin rinnakkain - päällekkäisyydestä puhumattakaan!

Anonyymi kirjoitti...

Tässäkään tapauksessa yksikään virkamies ei tule kantamaan virkavastuuta.

Virkamieseliitin pippalot jatkuu vielä vuosia sen jälkeen, kun yksityisillä aloilla olisi mennyt jo työpaikat alta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ehkä myös Valviran toiminnot pitäisi yksityistää? Niin johan toiminta tehostuisi!

Tai sitten Valviran uudeksi pääjohtajaksi tulisi palkita vaikkapa Hjallis Harkimo.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä eikö Valviraa olekaan vielä yksityistetty kuten lääke- ja rokotuspuolen tilaus- ja valvontatoimi?!

Käväisin Vale-Suomessa joitakin vuosia sitten, ja hämmästelin käräjäoikeuden sihteerikön polvien notkahtamista mainitessani Suomi-maailman menosta, ja jälkeenpäin selvisikin, että tuomioita on Suomessa näppärää muuttaa tietokantoihin tuomioistuinkäsittelyjen jälkeen ihan miten lystää - ei ollut kukaan valvonut. Kyseessä olivatkin siis valetuomiot.

Valeviisumeita on myös havaittu saatavan tämän venäläisulkoistetun viisuminkirjoituksen myötä "ei tiedossa kenen toimesta" -veroparatiisisaariyritykseltä, jonka toimitilan aukaisun silkkinauhan kävi ulkoministerimme Pietarissa hiljattain leikkaamassa.

Hämmästyksekseni sain myös havaita, että tietokone tulostaa ihan käypiä apteekkireseptejä, joihin ei enää vaadita tuota aikaisemmin niin tärkeänä pidettyä, ikiomaa lääkärileimaa setelipainoleimasimella, joka vielä jokunen vuosikymmen sitten oli numeroidun lomakkeen lisäksi se ehdoton reseptin aitousvarmistus.

Sitä mukaan, kun järjestäytynyt rikollisuus soluttautuu yhteiskuntaan ja väärennösmahdollisuudet lisääntyvät, vähennetään vielä entisiäkin kontrollikeinoja.

Äkkiä katsottuna tilanne vaikuttaa kovin tarkoitushakuiselta.

Miten on, joko se Fujitsun koko Suomen kattava sähköinen potilasrekisteri on saatu koko jengin käyttöön?

Anonyymi kirjoitti...

Eikös tämä valelääkärikohu koskettanut juuri Pirkanmaata? No, jos ei rekisteriä Suomeen, niin toimintojen hallinta ja valvonta sitten vaikka Afrikkaan.

Näin kirjoitti Aamulehti tänään:

"Fujitsulle siirtyi vuosi sitten Tampereen kaupunkiseudun kuntien ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perustietotekniikka- ja järjestelmäpalvelut. Se oli tiettävästi siihen mennessä Suomen suurin kunta-alan it-toimintojen ulkoistus.

– Jos niin ei toimita, ei yleensä pärjätä kilpailuissa. Henkilökustannukset ovat Etelä-Afrikassa vain murto-osa suomalaisista palkkakustannuksista, Ahto perustelee.

Päätöksiä töiden siirtämisestä Tampereelta Etelä-Afrikkaan ei ole vielä tehty."

Niin, että ei kannata maksaa palkkaa suomalaisille, kun tulee kustannuksiakin, ennemminhän me maksamme palkkaa etelä-afrikkalaisille.

Onko tämäkään ulkoistaminen nyt mitenkään järjellisellä kuntamallilla - ihmettelee mitään tietämätön.

Deekoo kirjoitti...

Luin tietosuojavaltuutetun lausunnon työnhakijan tietojen googlaamisesta. Minusta tässä tapauksessa pitää luottaa Valviraan, koska jos sieltä on "puhtaat paperit", niin ketjun seuraavien lenkkien pitää luottaa, että asia on tutkittu kunnolla tai ryhtyä niihin toimiin, jotka ovat mahdollisia.