torstai 8. joulukuuta 2011

519. Perustuslakivaliokunta vs. Merkozy

Tätä näytelmää olemme joutuneet katselemaan kyllästymiseen asti...

1. Elämme kuuleman mukaan kohtalokkaita aikoja, mitä euron vakauteen ja koko euroalueen koossa pysymiseen tulee. Näin vakuutellaan johtavissa medioissa nyt oikein tosissaan.

2. EU:n talouskomissaarius Olli Rehn harmaantuu harmaantumistaan yrittäessään viikosta toiseen varoitella, että "aika tiimalasissa käy vähiin", se on käymässä nyt todella "todella vähiin", "enää ei ole kauan aikaa jäljellä" ym. yhtä kiehtovaa ja jännittävää.

3. Saksan Angela Merkel ja Ranskan Nicolas Sarkozy (= Merkozy), jotka tapaavat ja poskisuutelevat toisinaan telkkarissa harva se viikko - parhaimpina tai pahimpina viikkoina pari kolme kertaa viikossa - että oikein pahaa tekee katsellessa, ovat juonineet taas kerran yhdessä ja muita euromaita kuulematta yhteisen sopimuksen, tai luonnoksen tai minkä hemmetin paperin tahansa euron "pelastamiseksi" ja eromaiden talouksien vakauttamiseksi eli kuriin saattamiseksi.

4. Tuon sopimusluonnoksen yhtenä kohtana on säännöstö, jonka mukaan euromaiden valtiontalouksien kuriin saattamistoimista päätettäisiin vastedes enemmistöpäätöksellä - tai esimerkiksi 85 prosentin määräenemmistöllä - kun tähän asti tällaisiin päätöksiin on aina tarvittu kaikkien euromaiden yksimielinen hyväksyntä. Tähän nojaten Suomi ja sen hallitus pullikoivat pitkään vakausrahaston perustamista vastaan ja vaativat paljon puhuttuja"takuita." Näissä neuvotteluissa Jutta Urpilainen joutui muuten turvautumaan lontoolaisen asianajotoimiston apuun, toimiston valtiolta laskuttaman palkkion suuruutta ei ole kerrottu.

5. Suostuuko Suomen eduskunta, lähinnä sen suuri valiokunta, ja maan hallitus pääministeri Jyrki Kataisen johdolla tuohon Merkozyn "kavalaan" ehdotukseen ja hyväksyy sen pakon edessä? Vain piiloudutaanko asiassa perustuslain taakse? Perustuslakivaliokunnan on määrä antaa tänään asiasta lausuntonsa, joka muodollisesti sitoo suurta valiokuntaa ja koko eduskuntaa. Näin on ainakin vakuuteltu.

6. Vilkaisin perustuslakivaliokunnan eilistä pöytäkirjaan, johon oli ko. asian kohdalle rustattu, että valiokunnan jäsenten tulee noudattaa asian käsittelyssä "vaiteliaisuutta." Tämä kehotus ei näköjään koske valokunnan kuulemia asiantuntijoita, ei ainakaan sitä käheä-äänistä akatemiaprofessoria ja oikeusteoreetikkoa, joka kuulumatta edes niihin paljon puhuttuihin valtiosääntöoppineisiin, kähisi jälleen eilen telkkarissa, että Merkozy-sopimusmalli on selvästi perustuslain vastainen, sillä eihän eduskunta, pahus soikoon, saa luovuttaa verotusta ym. koskevaa päätösvaltaansa ulkopuolisille elimille.

7. No, Suomi on kuitenkin EU:n jäsenmaana parinkymmenen vuoden aikana luovuttanut hirmuisen määrään eduskunnalle kuuluvaa lainsäädäntövaltaa unionille. Eikä vain lainsäädäntövaltaa, vaan myös tuomiovaltaa mm. sikäli, että unionin tuomioistuimen kannanotot eli ennakkoratkaisut yksittäisissä tapauksissa sitovat suomalaisia tuomioistuimia aina korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta, vaikka tästä ei ole pykälän pykälään Suomen perustuslaissa.

8. Nytkään ei itse asiassa ole tätä kummallisemmasta asiasta kysymys, mutta jälleen kerran nämä valtiosääntöoppineet ja teoreetikot käyvät kuumina ja pelottelevat kansanedustajia, jotka ovat muutenkin Timo Soinin ja persujen pelossa aivan kauhuissaan pohtien koko ajan sitä, miten heidän käy seuraavissa vaaleissa.

9. Kaikesta pelottelusta huolimatta Suomi ja sen eduskunta ottaa lusikan kauniiseen käteen ja hyväksyy kakistelleen Merkozy-paperin. Eduskunta voi sen tehdä kahden kolmasosan äänten enemmistöllä ilman asian kiireelliseksi julistamista, koska kyse on valtiosopimukseen rinnastettavasta asiasta (PL 94.2 §). Persut äänestävät tietenkin vastaan, mutta osa kepun edustajista saataaneen asian taakse. Vasemmistoliittokin äänestää kokoomuksen kanssa kiltisti samalla tavalla, sillä puheenjohtaja Paavo Arhinmäki haluaa toki jatkaa niin kivaa urheiluministerin pestiään vielä monta vuotta.

10. Kuten Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö aikoinaan halusivat, Suomi on nyt EU:n ja euron ytimessä, niissä paljon puhutuissa "pöydissä", joissa asioista päätetään! Emmekö me enää haluakaan pysytellä noissa pöydissä ja ytimissä? Lipponen ja Niinistö veivät Suomen euroon sallimatta asiassa kansanäänestystä, johon euroon meno olisi ilman muuta tyssännyt. Kyllä heidän nyt pitää kantaa vastuu, kun molemmat heput sattuvat vielä olemaan presidenttiehdokkainakin. Väyrynen on aivan oikeassa: kyllä presidentinvaalikeskusteluissa pitää ottaa esille, mitä ehdokkaat ovat aikaisemmin tehneet ja saaneet aikaan.

11. Suomi on ollut ennen aina vaatimasta tiukkaan talouskuria EU:hun ja euroalueelle, tarvittaessa vaikka määräenemmistöpäätöksillä. Mutta nyt kun tähän olisi todella mahdollisuus ja tilaisuus, niin hallitusherroilta ja eduskunnalta tuntuukin menevän pupu pöksyyn ja kaikki tuntuvat haluavan vetäytyä perustuslain taakse. Onko Timo Soinin kannatuksen kasvun ja persujen pelko todella näin suurta?

11. Jutta Urpilaisen ajaman vakuus-operaation jälkeen Suomella ei enää ole kerta kaikkiaan kanttia ryhtyä yksin pullikoimaan Merkozy-suunnitelmaa vastaan, sillä se merkitsisi koko talouden vakauttamisoperaation kariutumista, mikä johtaisi puolestaan markkinoiden ja kansainvälisten luottoluokituslaitosten vastareaktioon, jolloin myös Suomen AAA-luottoluokitus mitä todennäköisimmin tippuisi kahteen tai yhteen A:han. Tämä johtaisi luotonsaannin tyrehtymiseen, suurtyöttömyyteen ja kaikkiin muihinkin kauheuksiin.

12. Kimmo Sasi oli oikeassa varoitellessaan eilen illalla Ylen A-plussassa, että Suomen "perustuslaillinen kanta" voi kaataa koko tekeillä olevan EU-sopimuksen.
- Onko niin, että Suomi käynnistää kaaoksen vastustuksellaan vai onko sitten mukana, Sasi kysyi. Ilmeisesti Sasi oli keskustellut asiasta ennen A-plusohjelmaa.

13. Pääministeri Katainen matkustaa tänä iltana Brysselin huippukokoukseen, jossa on tarkoitus päättää Merkozy-suunnitelmasta - tai jostakin muusta vastaavanlaisesta mallista, joka tuskin poikkeisi kovin paljon Merkozy-mallista. Kuten Kimmo Sasi sanoi, Kataisen asema on erittäin hankala. Jos Suomi on ainoa maa, joka vastustaa määräenemmistöön perustuvaa sopimusmallia ja jos minkäänlaista pakettia ja ratkaisua ei synny ja markkinoilla on maanantaina tämän johdosta täysi kaaos, niin mikä on Suomen pääministerin ja koko hallituksen vastuu kaikesta tästä?

14. Veikkaukseni on siis, että Suomi taipuu ja mitään perustuslakikriisiä, jota nämä valtiosääntöoppineet ja oikeusteoreetikot aina lausunnoissaan maalailevat, ei tule, vaan eduskunnasta löytyy tarvittava kahden kolmasosan enemmistö Merkozy-sopimuksen tai jonkin muun vastaavanlaisen sopimuksen hyväksymiselle. Suomi ei tule asettumaan poikkiteloin ja vaatimaan, että vakauttamispäätöksiin tarvittaisiin edelleen kaikkien maiden hyväksyntä.

14. Äsken juuri uutisoitiin, että Suomen vienti kääntyi lokakuussa jyrkkään laskuun. Miten suu sitten pantaisiin, jos ensi viikolla ilmoitetaan, että Suomen luottoluokitus onkin sitten AA eikä enää AAA?




77 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Brysselissä alkaa tänä iltana euron kohtalonkokous. Näin huutavat lehtien lööpit.

Nyt ei auta sitten muu, kun kaikki vaan Helsinki-Vantaalle porukalla veisaamaan pääministeri Kataisen koneen lähtöä odoteltaessa "Jumala ompi linnamme" -virttä.

Näin tehtiin, kun Urkki lähti Luumäen asemalta v. 1961 Neuvostoliittoon kohteenaan Novosobirsk ja noottineuvottelut.

Neuvoteltiin Neuvostoliiton johdon Suomelle lähettämästä vakavasta nootista. Nootista, jonka Urkki oli itse tilannut neukuilta pelästyttääkseen kansan ja saadakseen Honka-liiton luopumaan presidentinvaaliehdokkaastaan!

Toipila kirjoitti...

Nykyiset "nootit" ovat tainneet tulla niskaamme pikku hiljaa hivuttamalla pyytämättä ja ehkä yllätyksenäkin.

Meidänhän piti olla tienaamassa näiden perseaukisten maiden rahoittamisella, mutta mitenkä tässä nyt näin on käynyt?

Virolainen: ..."Jutta Urpilainen joutui muuten turvautumaan lontoolaisen asianajotoimiston apuun, toimiston valtiolta laskuttaman palkkion suuruutta ei ole kerrottu"...

Ohhoh, onko tästä uutisesta mitkään lehdet kirjoittaneet?

Nastos Tyrannialainen kirjoitti...

Minä olisin iloinen jos Suomi panisi hanttiin ja kolumnistin povaama kaaos (vihdoin) alkaisi. Kaikkihan sitä odottavat kun se kuitennii on tulossa.

Olisi hienoa pullistella mualimalla Suomen poikana, poikana joka polkaisi maailman tolalleen. Piikki kiinni huusi Suomen poika kun ryyppyremmi lattialla makasi.

Toipila kirjoitti...

Sillä se tauti paranee, millä se on tullutkin.

Siis lisää rahaa peliin.

Ja se sijoittajan vastuu, mitä se on?

Onko se sitä, ettei perseaukisille lainata?

Anonyymi kirjoitti...

"Suomi on nyt EU:n ja euron ytimessä, niissä paljon puhutuissa "pöydissä"
Eiköhän tämänpäiväisen Brysselin kokouksen jälkeen pikemminkin pöydän alla tai oven suussa, muruja syömässä. Muut niinhän se aina pienelle maalle käy, kun suurvallat alkavat päättämään (vrt 1939 Ribbentrop-sopimus).

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jos aikoo olla "Suurten pöydissä", niin on tietenkin noudatettava myös suurten pöytätapoja. Muuten joutuu pöydästä pois.

Anonyymi kirjoitti...

"veisaamaan ...lähtöä odoteltaessa "Jumala ompi linnamme" -virttä. Näin tehtiin, kun Urkki lähti Luumäen asemalta v. 1961 Neuvostoliittoon kohteenaan Novosobirsk ja noottineuvottelut."
Voin olla väärässä, mutta muistelen, että UKK lähti muualta kuin Helsingin rautatieasemalta juuri tuollaisen tilanteen välttämiseksi. Eikö tuo veisaaminen sen sijaan tapahtunut Paasikiven lähtiessä 1939 Moskovaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä siellä Luumäelläkin veisattiin, olin mukana.
Nim. Luumäen Luutapojat

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän yksin perussuomalaiset voivat estää perustuslain muuttamisen kiireelliseksi. Siihen vaaditaan 5/6 enemmistö. Persuilla on 39 edustajaa ja se riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Kemppinen on tänään jo ehtinyt julistaa että Merkelin ja Sarkozyn sopimus on Suomen perustuslain vastainen joten mitäpä sitä turhaan enää odottelemaan jonkun perustuslakivaliokunnan kantaa asiaan..

Anonyymi kirjoitti...

Perustuslakivaliokunta antoi juuri päätöksensä, ehdotettu sopimus on vastoin suomen perustuslakia. Se siitä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ai, että siis Suomi siis kaataa Merkelin ja Sarkozyn sopimuksen vedoten perustuslakivaliokunnan kantaan?

"Laki ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää"!

Samalla Suomi ottaa vastuun koko Eurooppaan uhkaavasta talouslamasta ja suurtyöttömyydestä, niinkö?

Katso kuitenkin perustuslain 73 §:n säännöksiä perustuslain säätämisjärjestyksestä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lukekaamme hieman perustuslakia.

Perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaan sellaiset valtiosopimukset, jotka koskevat perustuslakia, pitää hyväksyä kahden kolmasosan enemmistöllä normaalin yksinkertaisen enemmistön sijaan.

Menettely on kuitenkin kevyempi kuin muissa perustuslakimuutoksissa, joissa muutos pitää joko julistaa kiireelliseksi viiden kuudesosan enemmistöllä tai sitten hyväksyä uudestaan seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Kahden kolmasosan enemmistö tarkoittaa sitä, että muutosten taakse pitäisi saada 134 kansanedustajaa 200:sta. Hallituksen takana on 124 kansanedustajaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyse on nyt siitä, löytyykö keskustasta kymmenen tarvittavaa vastuunkantaja-edustajaa.

Persuistahan niitä ei kyllä löydy.

Skorpioni kirjoitti...

Enpä usko, etä Suomi on ainoa valtio, joka ei tänään hyväksy Saksan ja Ranskan kaavailuja. Kun EU:n perussäännöksiin pututaan, täytyy siitä päättämässä olla kaikkien EU maiden, siis esim. myös Ruotsin ja Englannin.

Pelkkään "ytimeen" kuuluvat valtiot eivät voi sääntömuutoksista päättää.

On ihmeellistä, että Suomea EU:een kuin käärmettä pyssyyn ajanut demarien ppresidenttiehdokas Paavo Lipponen arvosteli voimakkain sanoin "Merkozyta"eilen työväentaslolla.

Eikö tällä Kiinan keisariakin puhuttelemaan uskaltavalla johtajalla ollut sen verran asiasta päättäessään "älliä päässä" ja "Oliivi Euroopan" tuntemusta, että olisi tullut mieleen, miten ihmeessä taloudellisesti kuralla olevat Etelä Euroopan valtiot selviävät ytimessä kaikista velvotteistaan.

Tämän päivän Hesarin kuvassa olevan Paavo Lipposen ilme kertoo kyllä ns. kaiken. Mies on jossain muissa maailmoissa!

Anonyymi kirjoitti...

Sitä mentihin rehvakkaana yhteisvaluuttaan että heilahti kuin konsaan kukaan.
Pitäkää TE sentin ja kahdenkin roposet, niillä kun meillä ei ole käyttöä, nyt sitä nahkurin orrella riiputaan.
Antoikohan Tarja juhlaväelleen matkaevääksi pöydän antimiakaan, olis nyt tarpeen kun on huonot ajat tulossa
Hakaniemessä HURSTI kuuluu antaneen pipareita ja lettivehnästäkin vielä kotiinkin vietäväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Sitä mentihin rehvakkaana yhteisvaluuttaan että heilahti kuin konsaan kukaan.
Pitäkää TE sentin ja kahdenkin roposet, niillä kun meillä ei ole käyttöä, nyt sitä nahkurin orrella riiputaan.
Antoikohan Tarja juhlaväelleen matkaevääksi pöydän antimiakaan, olis nyt tarpeen kun on huonot ajat tulossa
Hakaniemessä HURSTI kuuluu antaneen pipareita ja lettivehnästäkin vielä kotiinkin vietäväksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki "Merkozy- asia" ei oikeesti liene aivan tämän päivän asia, vaan luultavasti tänään tai huomenna Brysselissä taas kerran vain todetaan, mikä on tilanne kussakin euromaassa ja mm. se, että Suomen perustuslaki ei sellaisenaan anna myöten kaavaillulle määräenemmistöön siirtymiselle.

Eduskunta kokonaisuudessaan joutuu ottamaan kantaa sopimuksen myöhemmin, jos Merkel ja Sarkozy pysyvät paperissaan sellaisenaan, ja silloin tullee eteen tämä kahden kolmasosan enemmistön saaminen asian hyväksymiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mee ei tairetakaan tavata Nahkurin orsilla, vaan Hurstin orsihilla!

Anonyymi kirjoitti...

Kimmo Sasi jätti tänään eriävän mielipiteen perustuslakivaliokunnan lausuntoon päätöksenteosta määräenemmistöllä EU:ssa.

Perustuslakivaliokunta katsoi lähes yksimielisesti, että päätöksenteon EU:n pysyvässä vakausmekanismissa pitää perustua jäsenvaltioiden yksimielisyyteen kuten tähänkin asti.

Sasi muistutti, että Suomen eduskunta on jo hyväksynyt sitoumuksia 14 miljardin euron arvosta. Tältä osin päätökset voitaisiin hänen mielestään tehdä määräenemmistöllä.

Hän olisi toivonut perustuslakivaliokunnalta selkeämpää näkemystä siitä, miten ristiriita saataisiin avattua.

"Lausunto on epäselvä eikä kovin hyödyllinen (huippukokoukseen matkustavalle) pääministerille", Sasi sanoi STT:n mukaan.

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki Virolainen on nyt vähän lapsellinen tässä "vastuunkanto" höpötyksessään.

Vastuunkantamisesta Suomessa puhuvat ainoastaan toistaiseksi sellaiset henkilöt jotka ovat paniikissa ja toimintakyvyttömiä.

Näillä henkilöillä hissi ei niin sanotusti enää nouse ylimpiin kerroksiin vaan jämähtää selkäydin pikkuaivotasolle. Tehdään refleksiivisesti mitä käsketään tai istutaan rekkaauton valoissa kuten pelokas jänis.

Jyrki Virolainen on ilmoittautunut paniikkitilaisten ja toimintakyvyttömien henkilöiden sankkaan joukkoon.

Onnea Jyrkille, en luekaan enää blogiasi!

Anonyymi kirjoitti...

Millähän perusteilla Yle valitsee haastattelemansa asiantuntijat? Joskus tuntuu, ettei tämä tai tuo ukkeli nyt liiku ainakaan oman osaamisensa ydinalueilla.

Entäpä ala, josta luvanmaksaja ei ymmärrä enempää kuin lehmä kuutamosta? Eipä pysty muuta kuin nyökyttelemään asiantuntijan puheen tahtiin.

Valitsemalla ennakkoasennettaan tukevan asiantuntijan voi toimittaja ohjata yleistä mielipidettä, eikä monikaan huomaa mitään.

Anonyymi kirjoitti...

S&P pudotti Yhdysvaltojen luottoluokitusta pykälällä, minkä jälkeen Yhdysvallat saa lainaa halvemmalla kuin koskaan. Se siitä professorin kaaosteoriasta.

Ei lainarahan hinta ole sidoksissa luottoluokittajan arvioon maksukyvystä, vaan markkinoiden arvioon. Riskitöntä tuottoa hakevalta sijoituspääomalta alkaa lisäksi loppua paikat minne mennä. Luuleeko professori, että Norja ja Ruotsi kykenevät imaisemaan kaiken sen likviditeetin, jota kehittyneiden maiden (USA, EKP, Iso-Britannia ja Japani) keskuspankit syytävät kilpaa maailman markkinoille?

Toiseksi. Suomi saa rahaa halvemmalla kuin koskaan. Tämä ei ole tervettä. Korkotason pitäisikin olla vähintään kaksinkertainen nykytasoon. Se olisi pitkällä aikavälillä vain hyvästä. Halpa raha puhaltaa kuplaa assetteihin (esim. asunnot), mikä puolestaan ajaa reaalitalouden vaikeuksiin, koska talouden toimijat joutuvat pyytämään palkkaa sen verran, että voivat asua jossain. Korkeat assettien hinnat on omiaan rapauttamaan reaalitalouden kilpailukykyä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, kaikenlaisia "asiantuntijoita" sitä näemmä taas tuppaa olemaan liikkeellä!

Ja sitten on tämä "pelvoton jänis", joka ei väistä edes rekka-autoa, vaan haluaa välttämättä jäädä ja rusentua rekan alle. Kurja kohtalo, ei voi muuta sanua.

Mutta kyllä hän uhmakkuudestaan huolimatta edelleen lukee tätä blogia joka päivä, vilkuilee varmaan monta kertaa päivässä. Ja yrittelee edelleen silloin tällöin heitellä jonkun "rakentavan" kommenttinsakin sekaan!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Perustuslakivaliokunnan lausunto 22/2011 vp asiasta löytyy tästä

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/pevl_22_2011_p.shtml

Eriävän mielipiteen lausuntoon jätti persujen kolmihenkinen jäsenistö, jossa enemmistön lausumaa pidetään liian tulkinnanvaraisena.

Kimmo Sasi jätti oman eriävän mielipiteensä.

Onpa valiokunnan lausuma todella niukasti perusteltu, siinähän tyydytään vain viittailemaan moniin aiempiin lausuntoihin. Ei siitä suuri valiokunta tai pääministeri saa juuri minkäänlaisia muita eväitä Brysselin huippukokoukseen.

Perustelit löytynevät asiantuntijoiden lausunnoista, mutta niitä valiokunta ei julkaise.

Valiokunnan jäsenten työ on kovin helppoa. Katsovat vaan mitä Kalle Tuorin lausunnon yhteenvedossa on sanottu ja kirjoittavat sitten muutaman rivin oman lausunnon suoraan siitä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nykyisellä hallituksella ei ole tarvittavaa 2/3 -enemmistöä eduskunnassa, joka voisi hyväksyä Merkozy-esityksen.

Mitä tekevät Merkel ja Sarkozy? Jäävät varmaan kiltisti odottelemaan, että Suomeen saataisiin vuoden 2014 vaalien jälkeen sellainen hallitus, jolla olisi tuo vaadittu 2/3-enemmistö?!

Anonyymi kirjoitti...

Jutta Urpilainen myönsi tänään, että Suomi on EU-maiden vähemmistössä yksimielisyysvaatimuksensa kanssa.
- Ei niitä tukijoita paljon ole. Iso osa jäsenmaista on valmiita määräenemmistöihin pysyvän kriisirahaston päätöksenteossa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eduskunnan suuri valiokunta ei torju suinkaan kokonaan Merkozy-julistusta, vaan on tässä suhteessa ainoastaan "skeptinen":

- Valtioneuvoston tavoin suuri valiokunta suhtautuu skeptisesti, muttei torjuvasti ajatukseen talouskuria tehostavista EU:n perussopimusten muutoksista.

Anonyymi kirjoitti...

Jännäksi menee. Barroso totesi juuri että älkää tulko perjantaina kertomaan että "emme voi hyväksyä tätä ja tätä jne. vaan kertokaa mitä voitte tehdä sopimuksen syntymiseksi.

Käsittääkseni Kataisella ei ole muita terveisiä Barrosolle kuin juurikin se ettei Suomi voi hyväksyä esitettyä päätöksentekojärjestelyä..

Ja kokouksesta ei kuulemma lähdetä enennkuin päätöksiä on nuijittu pöytään. Enpä haluaisi olla Jyrki Boyn housuissa..

Anonyymi kirjoitti...

Mutta missä on Olli Rehn? Onko hän jo selvinnyt LInnan juhlista?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ja mitä tekevät Suomen presidenttiehdokkaat?

Keskustelevat Guggenheim-museon sopivuudesta Helsinkiin ja parveketupakoinnista!

Jos Väyrynen yrittää kääntää keskustelua euroon ja EU:n talouskriisiin, niin Lipponen ja Niinistö ryhtyvät hankaliksi ja huutavat, että hei, eihän EU-politiikka kuulu enää lainkaan presidentin toimivaltaan!

Anonyymi kirjoitti...

Jyrki V. näyttää olevan järkijuristeja. Ymmärtää ulkopolitiikkaakin. Sitä, eikä budjetti- ja veropolitiikkaa, se EU-politiikkakin po. asiassa näyttää olevan. Nyt passiivisen pressan ja eduskuntaan kahlehditun pääministerin neuvotteluvalta on tämän Saksan ja Ranskan valmisteleman suunnitelman kohdalla tosiasiassa heitetty riitaisen eduskuntamme ja sen perustuslakivaliokunnan riepoteltavaksi, nähdään, mihin tuhoisaan veivaamiseen heikko neuvotteluasema. Ei ulkopolitiikassa voida esiintyä njet-demariurpilaisen tapaisilla mielipide-eväillä. Eikä pienen Suomen kannata vientimaana erkaantua taloudellisesti vahvan Saksan kyljestä. Se kesäinen "vakuusnäytelmä" oli jo tarpeeksi tuhoisa.

Anonyymi kirjoitti...

Herranen aika. Ei tässä mitään asiantuntijoita olla. Ja kyllähän sitä blogilla käväistään useinkin. Päällisin puolin täyttä asiaa ja hyvin perusteltua luettavaa myös niistä seikoista, joista valtamedia vaikenee.

Blogin kohta 11. vain hivenen yliarvioi luottoluokituksen merkitystä. Voi toki olla, etten ymmärrä kohtaa blogistin tarkoittamalla tavalla.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomen lisäsi vain Slovakia vastustaa Merkelin ja Sarkozyn kaavailemaa määräenemmistösuunnitelmaa.

Historia näyttää toistavan tässäkin itseään. Hertta Kuusinen (kom.) nimittäin lausui sodan jälkeen 1940-luvun lopulla, että "Tsekkoslovakian tie on myös meidän tiemme."

Nyt Jutta Urpilainen voi mutatis mutandis sanoa: "Slovakian tie on myös meidän tiemme."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yle Uutisten mukaan kokoomuksen Kimmo Sasi syyttää perustuslakivaliokuntaa politikoinnista.

Perustuslakivaliokunta totesi tänään torstaina, että Saksan ja Ranskan ehdottamat muutokset Euroopan kriisirahastoon olisivat ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Sasin mukaan valiokunnan lausunnosta jätettiin viime hetkellä pois pohdinnat siitä, miten ristiriita poistuisi.

Valiokunnan puheenjohtaja Koskinen selittelee valiokunnan menettelyä.

Anonyymi kirjoitti...

Akateemiset talousblogistit puhuvat tieteen koturneilta:
http://rahajatalous.wordpress.com/2011/12/08/valikysymys/
siitä, miksi Perussuomalaiset eivät ole todellinen vaihtoehto harjoitetulle politiikalle.
Se onkin ollut selvästi nähtävillä, että perussuomalaiset eivät todellisuudessa ole sanoutumassa irti vallitsevasta eurososialistisesta aatteesta.
Perussuomalaiset ovat oikeistoliberaaleiksi itseään kutsuvien toverikapitalisti-sosialistien tuekseen rakentama hämäys, SMP:n jatke, samaan tarkoitukseen.
Poikkeus perussuomalaisten linjassa ilmiselvästi oli kelkasta pudotettu totuudentorvi Markku Uusipaavalniemi.
Blogilla Raha ja talous Lauri Holappa taustoittaa ja sanoo:
..."Perussuomalaisten välikysymys osoittaakin, että he eivät kykene tarjoamaan todellista vaihtoehtoa nykytilanteelle. Perussuomalaiset ei vastusta EMUn taustalla olevaa talousteoreettista ajattelua, vaan tukee jopa vielä jyrkempää tulkintaa rahaneutraliteetista".

Skorpioni kirjoitti...

Ei hyvältä näytä! EKP veti maton alta ja sysäsi vastuun riitaisille poliitikoille. Suomen eduskunta teki kiireessä epäviisasta politiikkaa torppaamalla Saksan ajaman määräenemmistövaatimuksen. Aamulla nähdään missä mennään! Markkinan reaktiot ovat varmaan järkyttävät!

Soinikin oli illalla vakavan näköinen sen vuoksi, että ei pelkillä kielteisillä kannanotoilla nyt pitkälle pötkitä. Pää on tullut myös siellä vetävän käteen!

Anonyymi kirjoitti...

Sotasyyllisyysasia v. 1945:'

Stålberg kirjoitti Paasikiven laajsti siteeraamassa lausunnossaa, että Suomen perustuslaki ei tunne sotasyyllisyyttä.

Ja kuinkas sitten kävikään!?

Anonyymi kirjoitti...

Sotasyyllisyysasia tosiaan. Vielä suuremman vääryyden kanssa olemme tekemisissä nyt. Eikä tällä, toisin kuin sotasyyllisyysasialla, ole vähäisintäkään tekemistä maan edun kanssa, päinvastoin. Jossakin tulee raja vastaan. Toivottavasti se raja on nyt tässä.

Anonyymi kirjoitti...

Virolainen näyttää uskovan samoihin uskomuksiin kuin poliitikot, että EVM voisi helpottaa kriisiä. Ei tarvitse kuin miettiä ERVV:n epäonnistumista ja kyvyttömyyttä estää kriisin leviämistä havaitakseen, että EVM on kriisin ratkaisemisen kannalta turha. Sillä voi olla jotakin poliittista (uskomuksiin perustuvaa) merkitystä, mutta mittavissa olevaa taloudellista merkitystä kriisin laukaisemissa sillä ei ole.

Anonyymi kirjoitti...

Silloin kun perustuslakivaliokunta antaa lausuntoja perustuslain tulkinnoista, se toimii tavallaan perustuslakituomioistuimena, joka meiltä erillisenä institutiona puuttuu. Tästä seuraa, ettei lautakunnassa pitäisi olla mitään sijaa politikoinnille, vaan sen täytyisi pitäytyä puhtaasti juridisella tasolla. Näyttää siltä, että juuri näin se on yksimielisyyslausunnossaan tehnytkin, joten hatunnosto valioikunnalle.

Anonyymi kirjoitti...

Tekstitelkkarin mukaan Suomi on nyt yksin; ei ole Slovakiankaan tie käytössä. Suomi yksin on oikeassa ja Suomesakin vain Soini. Mutta kun Virolainen vastustaa Soiniakin. Kuka jää jäljelle? Jyrki V pressaksi UKK valtaoikeuksin.

Anonyymi kirjoitti...

J.V. Kirjoitti:

"Kyse on nyt siitä, löytyykö keskustasta kymmenen tarvittavaa vastuunkantaja-edustajaa.

Persuistahan niitä ei kyllä löydy."


Ei löydy kepustakaan, näin lupasi Mauri Pekkarinen tänään..

Kepu pettää aina.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Näyttää siltä, että juuri näin se on yksimielisyyslausunnossaan tehnytkin, joten hatunnosto valioikunnalle".

Perustusvaliokunta ei suinkaan ollut yksimielinen viimeisimmässä lausunnossaan.

"Mutta kun Virolainen vastustaa Soiniakin. Kuka jää jäljelle? Jyrki V pressaksi UKK valtaoikeuksin".

Kyllä, noilla valtaoikeuksilla olisin toki käytettävissä! Koskas ne seuraavat pressanvaalit taas ovatkaan, jahas vuonna 2018.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eduskunnan kantaa asiaan kysytään vasta kevättalvella. Siihen mennessä kepustakin voi hyvin löytyä nuo tarvittavat 10 ääntä.

Kun siis Suomen luottoluokitus alenee, vietin tyrehtyy entisestään, työttömyys kasvaa jne. niin kyllä silloin politiikka ajaa juridiikan ohitse.

Hallitushan voi vaikka kevääseen hajota, kun esim. vasurit poistuvat ruodusta ja niiden tilalle hallitukseen otetaan - keskusta!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomalaiset EU-asiantuntijat kritisoivat Suomen asettumista valtavirran vastaiseksi ”alaviitemaaksi” yön huippukokouksessa. Sisäpolitiikka vääristää tällä hetkellä pahasti Suomen EU-politiikkaa, katsoo Centrum Balticum -ajatushautomon johtaja, valtiotieteen tohtori Esko Antola.
–Näen, että tässä on aikamoinen linjanmuutos Suomen politiikassa, sanoo Antola Uudelle Suomelle.

Olen samaa mieltä, näin on todellakin käymässä! Persujen pelossa ja yksinomaan puoluetaktisista syistä piiloudutaan juridiikan ja perustuslain taakse.

Ajatellaan, että Bryssel onkin jonkinlainen raastuvanoikeus, ja että kyllä ne merkelit ja sarkozyt siellä nyt tutisevat, kun meikäpojat jyrähtelee Suomen perustuslaista!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomi haluaa kyllä edelleen olla "ytimessä" ja puolustaa euroa, mutta ajautuu laillisuuden puuskassaan yksinäiseksi marginaalivaltioksi, jota kaikki muut kummeksuvat.

Suomen tiukka "perustuslaillinen kanta uhkaa romuttaa ja kaataa koko euron ja saattaa Euroopan taloudelliseen kurimukseen.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Tänään on ennakoitu, että Obaman uudelleen valinta on kiinni ratkaisevasti siitä, saadaanko euron kriisi kurin.

Jos ja kun ei suomalaisista johtuvasta syistä saada, niin Suomen hallituksen ja persujen ja kepun kanta kaataa myös Obaman uudelleen valinnan!

Anonyymi kirjoitti...

Urpilainen on tänään kertonut että Suomella ei ole käytännössä muuta vaihtoehtoa kuin jäädä pois EVM:stä. Eli jatkossa Suomi on mukana EU:ssa mutta ei osallistu mahdollisiin tukipaketteihin. Kuinka tämä on edes mahdollista?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Katainen teki jo kompromissin: Suomen kanta ilmenee ainoastaan EU-huippukokouspäätöksen alaviitteestä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Timo Soini tänään:

- Ei Suomi muuta saanut kuin epämääräisen alaviitteen. Ei siellä olisi sopimusta, jos tämä olisi tosissaan blokattu, kommentoi perussuomalaisten Timo Soini presidenttitentissä.

No niin, se siitä Suomen perustuslailla uhoamisesta!

Puolueeton tarkkailija kirjoitti...

EU:n ytimessä oleminen tarkoittaa tänä päivänä sitä, että saa ensimmäisten joukossa sanoa: "Kyllä, kyllä" Sarcozyn ja Merkelin sopimille asioilla.Kait Suomen kannattaa ytimeen pyrkiä?

Katainen ilmoitti, että eduskunta saa päättää Suomen asenteesta. Vastoin suuren valiokunnan kantaa, Katainen siis aikoo tuoda asian eduskunnan hyväksyttäväksi. On siinä pojalla rohkeutta. Äänestäjät ja eduskunta ovat vastaan, mutta Katainen ehdottaa Suomeen perustuslain muutosta itsenäisen Suomen liki viimeisen oman päätöksen tekemisen luovuttamisesta EU:lle.

Tulisipa pian vaalit. Päästäisiin irti mokomasta "kyllä, kyllä Kaataisesta ja samalla Kokoomuksen valta-asemasta".

Anonyymi kirjoitti...

Kuuleehan sen jo Kuuro Reettakin, ettei Soini enää puhu vakuuttavasti, kun kovista asioista on kyse.

Persujen alamäki on alkanut. Soini voi vielä päästä presidentinvaalien toiselle kierrokselle, mutta sitten eväät on jo syöty.

Nyt vain rohkeutta nuorille johtopoliitikoillemme, ja mukaan siihen seuraan, johon kansan enemmistö haluaa kuulua.

Vai onko oman ehdokkaan saaminen pressanvaalien toiselle kierrokselle tärkeämpää kuin kansan etu.

Onneksi vaaleihin ei enää ole pitkä aika, ja muut puolueet pääsevät pian Soinin panttivankeudesta.

Tarjakin voisi vielä kautensa lopuksi tehdä yhden valtionaisteonteon ja tukea hallitusta.

Mutta onko Suomen tulevaisuus nyt Mauri Pekkarisen varassa? Taitaa mies päästä tekemään iltasypsyn SE-tuloksen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Puolueeton tarkkailija" ja muutkin joutuvat odottamaan vielä ensi maaliskuulle, jolloin vasta nähdään, mikä on hallitusten välisen sopimuksen kohtalo ja tuleeko Suomi saamaan siihen ainoana maana haluamansa varauman, vai tuleeko eduskunta järkiinsä ja luopuu Don Quiote -operaatiostaan ja vaatimasta yksimielistä päätöksentekoa.

Suomeen äänivaltaosuus EVM:ssä on vain 1,8 prosenttia, mutta silti vaaditaan, että päätökset tehtäisiin aina Suomen edustaman kannan mukaisesti.

Deekoo kirjoitti...

Olisi kiinnostavaa kuulla mielipiteitä myös kohdasta 7 (alla), eli tuomiovallan siirtymisestä pois maamme rajojen ulkopuolelle. En ole juristi, mutta minusta jo lakien kääntäminen toisille kielille on ongelma, ja voi muuttaa tulkintaa, saati sitten lainsäätäjän tahdon ymmärtämisenä?

"No, Suomi on kuitenkin EU:n jäsenmaana parinkymmenen vuoden aikana luovuttanut hirmuisen määrään eduskunnalle kuuluvaa lainsäädäntövaltaa unionille. Eikä vain lainsäädäntövaltaa, vaan myös tuomiovaltaa mm. sikäli, että unionin tuomioistuimen kannanotot eli ennakkoratkaisut yksittäisissä tapauksissa sitovat suomalaisia tuomioistuimia aina korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta, vaikka tästä ei ole pykälän pykälään Suomen perustuslaissa".

Anonyymi kirjoitti...

Jutta U:n uhkailut on pantu merkille Euroopan lehdistössä.

Anonyymi kirjoitti...

Luullaan Euroopan kovastikin arvostavan maantapaa, jossa pieni vähemmistö pitää rahavaltaa peukalonsa alla, suurta enemmistöä murjoen.

gorby kirjoitti...

Jos semanttinen pilkunviilaus perustuslaista ja sen noudattamisesta on se syy, jonka takia emme mene EVM:ään, hyvä niin.

Niille, jotka eivät ole tietoisia kaikista EVM:n herkuista suosittelen lämpimästi Aki Järvisen infopakettia aiheesta.

Ne taas, jotka sattuvat lukemaan, mitä Englannissa kirjoitetaan tästä, tietävät hyvin, että täkäläisen mielipiteen mukaan näitä "pelastus"-operaatioita tehdään pitkälti sen takia, jotta Saksan ja Ranskan pankkien tukemiseen (huom. ei pääomittamiseen!) saataisiin mukaan muut EMU-jäsenvaltioiden veronmaksajat.

Käteisen et. al. peloittelut tyyliin "taivas putoaa niskaan, jos ette ..." ovat kaikessa huvittavuudessaan kuin suoraan Asterixista.

Katsokaa, mitä kävi Islannille (tai Suomelle sen seurauksena), kun kylmästi nollasivat velkansa.

Puolueeton tarkkailija kirjoitti...

Päivän kokouksen jälkeen voi jo päätellä kokouksen suurimman annin.

Se oli selkeästi EU:johdon, EU-maiden johdon ja ainakin Suomen lehdistön peloittelupolitiikan paljastuminen.

Kaikki hehkuttivat pari kokousta edeltävää viikkoa kokouksen olevan viimeinen mahdollisuus välttää maailman talouden tuho. Ainakin EU-maiden piti romahtaa välittömästi, mikäli tulosta ei synny. Viimeiset 10 päivää olivat ratkaisevat EURON kannalta.

Kokouksessa tehtiin päätöksiä, jotka parhaimmillaan vaikuttavat puolen vuoden kuluttua. Maailman talous ei kaatunut. EU-maiden pörssikurssit nousivat. Euron pysyvyydelle ei tapahtunut mitään.

Osoittautui, että koko EU-uskovaisten uhkailu oli vain peloittelua. Tarkoituksena lienee ollut EU-valtioiden suostuttelu luovuttamaan valtioiden oikeudt päättää omista asioistaan EU:n kaukaiselle johdolle.

Tärkein johtopäätös tuloksesta on tietysti se, ettei EU-uskovaisten puheeseen kannata uskoa. Ei nyt eikä aiemminkaan. Jajärkevästi ajatellen ei myöskään tulevaisuudessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eivätköhän ne "uhkailijat" ja "pelottelijat" ole niin sanotusti vastapuolen leirissä. Tämä vaikutelma syntyy esim. Timo Soinin puheenvuoroja kuunnellessa. Niissä ei esitetä minkäänlaisia vaihtoehtoja, vaan pelotellaan mitä kaikkia kauheuksia seuraa, jos emme eroa euroalueesta.

Anonyymi kirjoitti...

Gorby ja Puolueeton tarkkailija, nämä IPU-mieliset rohkeat ritarit, eivät noteeraa miksikään esim. sitä, että eilen päätetty hallitusten välinen sopimus tuo uudeksi välineeksi jäsenmaiden budjettikurin, jonka puute on juuri mahdollistanut Kreikan ja muiden eteläisten maiden kurittomuuden tunnetuin seurauksin.

Aki Järvisen infopaketti oli luvalla sanoen hieman pitkästyttävä ja yksipuolinen esitys.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ristiriitaa:

Suomi, siis perustuslakivaliokunnan enemmistö, ei hyväksy, että EVM:n päätökset tehtäisiin määräenemmistöllä. Toisaalta Suomi sallii määräenemmistöpäätökset Kansainvälisessä valuuttarahastossa IMF:ssä.

Ovatko Kaarlo Tuori ja muut asiantuntijakumppanit, nämä todelliset vallankäyttäjät perustuslakivaliokunnassa, siis torkahtaneet?

gorby kirjoitti...

Eivätköhän ne "uhkailijat" ja "pelottelijat" ole niin sanotusti vastapuolen leirissä. Tämä vaikutelma syntyy esim. Timo Soinin puheenvuoroja kuunnellessa. Niissä ei esitetä minkäänlaisia vaihtoehtoja, vaan pelotellaan mitä kaikkia kauheuksia seuraa, jos emme eroa euroalueesta.

Hmmm ... suuresti ihmettelen mitä lukemalla saa tällaisen vaikutelman.

Mielestäni Suomen hallitukset 2011 ovat toitottaneet, että lama tulee, jos ei auteta PIGS maita (lue auteta Saksan, Ranskan ja pikkuisen myös Englannin pankkeja).

Nyt kaikki mittarit (esim. TK), osoittavat että lama tai vähintään taantuma on tulossa. Tai on jo päällä. Mutta eikö hallitus juuri sanonut, että tämä vältetään, kun rahaa lapioidaan etelään.

Kaikki kansainväliset asintuntijat (Käteinen ei koskaan nimennyt yhtään asiantuntijaa, jonka mielestä hyvän rahan heittäminen huonon perään on hyvä idea) taas ovat sanoneet koko ajan, että ainoa vaihtoehto on velkojen nollaus, mahdollinen PIGS maiden ero eurosta, sekä suurten pankkien pääomittaminen kansallisesti. Suomesta tällaisia asiantuntijoita ovat esim. Holmström ja Puttonen, muualta esim. Roubini, Krugman ja Warns.

Soini on tässä yhtälössä täysin kuoropojan roolissa. Joten on todella ihmeellistä, että yleisesti tarkkonäköinen blogisti jää voivottelemaan Soinin sanomisia tässä kontekstissa. Ehkä Rovaniemeltä on liian pitkä matka maailman turuille.

Anonyymi kirjoitti...

Kysymyshän on yksinkertaisesti siitä, kuka maksaa pankeille näiden huithapeleille lainaamat rahat takaisin.? Nämä pankit ovat ahneuksissaan antaneen maksukyvyttömille valtioille ja muille lainaa tuottojen toivossa. Nyt nämä lainan ottajat eivät pysty maksamaankaan takaisin niitä velkojaan?

Tässä tulevat nämä hölmöt pässit kuvaan mukaan, joilla nämä toisten velat maksatetaan. Ei kai Virolainenkaan suostu siihen, että hän maksaisi jonkun zorbaksen lainat pankeille.? Katsokaapa Ruotsia ja Englantia maksavatko he toisten ottamat lainat.? Eivät varmaan maksa. Siellä niillä on joku tolkku sentään veromarkkojen käytössä.

Ollaanko me suomalaiset niin hölmöjä ytimeen pyrkijöitä, että meiltä kupataan nämä toisten maksamattomat velat. ? Pahasti näyttää siltä, että nämä korkotilin tekijät ovat lompsa ojossa vapaaehtoisesti maksamassa toisten velat. Vähän on kuva kuin sököringissä, että tyhmimmältä putsataan rahat ensinnä. Ettei vain hölmöimmän eväitä syötäisi ensin.?

Anonyymi kirjoitti...

Alkaa saamaan jo farssin piirteitä nämä jatkuvat "viimeinen mahdollisuus pelastaa euro" kokoukset. Kuten Sixten Korkman totesi eilen telkkarissa niin mitään akuutteja päätöksiä ei tehty euron pelastamiseksi tässä kyseisessä kokouksessa. Maanantaina sitten nähdään kaatuuko se euro vaiko ei.

Paljonpuhuva oli Saksan kirjeenvaihtajan toteamus ettei kukaan edes noteerannut Suomen vastalausetta tässä määräenemmistöön siirtymisessä. Eurooppaministerikin totesi vain että "asioilla on tapana järjestyä" kunhan se aika koittaa. Ihmeen kevyesti tämäkin asia sivuutetaan vaikka Suomi voi estää tulevat tukipaketit. Kato ku siihen on vielä 3kk aikaa, ei mitään hätää..

Anonyymi kirjoitti...

siis suomihan ei ole tässä aiheuttamassa mitään omilla vaatimuksilaan. aiheuttaja josta josta tämä koko soppa johtuu on ihan joku muu kuin suomi. aina tätä saatanan pelkäämistä ja nöyristelyä saa lukea...saatana.koska me noustaan kyykystä ja ollaan valtio valtioiden joukossa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Suomen uhoamiselle määräenemmistöstä ei muualla Euroopassa edes korvia lotkauteta.

Asia on kaikesta uhoamista huolimatta sangen yksinkertainen:

Joko Suomi hyväksyy muiden jäsenmaiden tavoin uuden talousunionin ehdot tai sitten ei hyväksy. Vm. tapauksessa Suomi jää uuden unionin ulkopuolelle - stana!

Maaliskuuhun on aikaa ja siihen mennessä voi tapahtua vielä paljon, myös sellaista, mikä pehmittää perustuslailla uhoajat Suomessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Miksi nämä gorbyt, garbyt ja puolueettomat tarkkailijat rynni kaduille osoittamaan mieltään "Käteistä" vastaan ja Soinin ja IPU:n Antti Pesosen puolesta? Venäjälläkin on tänään mielenosoitusten päivä. Mutta nämä härmäläiset jurnuttavat vaan tuvissaan tiekkareiden ääressä purnaamassa.

Sääkin on juuri nyt mitä sopivin suurten joukkojen mielenosoituksille: lunta, vettä ja räntää sataa ja kaduilla on nilkkoja myöten sohjoa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Perustuslakivaliokunnan rinnastaminen perustuslakituomioistuimeen on rienausta riippumatonta oikeudenkäyttöä kohtaan.

P-valiokunta ei ole missään suhteessa riippumaton tai puolueeton, sillä siinä istu pelkkiä määräajaksi valittuja ja puolueistaan, jotka ovat jäsenet nimenneet, riippuvaisia poliitikkoja.

EVM-asiassa valiokunnan varajäsen Kimmo Sasi tunki väkisin valiokuntaan ja suorastaan "ajoi" pois valiokunnan kokoomuslaisen jäsenen Kopran, joka jätti lehtitietojen mukaan kokoushuoneen "ovet paukkuen."

Valiokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen, jonka hovioikeus on lainvoimaisella tuomiolla todennut rikkoneen ministerinä toimiessaan eli virassa yhtä keskeistä perusoikeutta ja aiheuttaneen valtiolle vahinkoa, kuvattiin valiokunnan kokouksessa kännykkä korvallaan. Arvattavasti häntä puhutteli langan toisessa päässä sdp.n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta U., joka määräsi, minkä ratkaisuvaihtoehdon valiokunnan tulee hyväksyä.

Koskinenhan kertoi, että valiokunnalla oli laadittu ratkaisua varten pari kolme vaihtoehtoa, joista sitten valittiin ns. riisuttu ja kaikkein ärhäkkäin malli; tätä valitteli Kimmo Sasi omassa eriävässä mielipiteessään,

Kimmo Sasi puolestaan esiintyi kokouksessa pääministeri Kataisen edustajana tai asianajajana. Siksi hän ajoi kokoomuksen vakijäsenen ulos kokouksesta.

Todellista valtaa perustuslakivaliokunnassa käyttivät tässäkin asiassa joka paikan asiantuntija prof. Kaarlo Tuori ja muutamat valtiosääntöoppineet, kuten professorit Tuomas Ojanen ja IIkka Saraviita.

He muotoilevat ne perustelut ja viittaukset valiokunnan aikaisempiin kannanottoihin samoin kuin ratkaisuehdotukset, jotka valiokunnan jäsenistö sitten kuuliaisesti yleensä sellaisenaan hyväksyy.

gorby kirjoitti...

Joko Suomi hyväksyy muiden jäsenmaiden tavoin uuden talousunionin ehdot tai sitten ei hyväksy. Vm. tapauksessa Suomi jää uuden unionin ulkopuolelle - stana!

Katsotaan nyt ihan rauhassa mitä tästä tämän viikon farssista seuraa, eli miten ja milloin tällainen uusi talousunioni perustetaan. Se on kuitenkin varmaa, että tämä unioni on jotain muuta, mihin Suomi liittyi aikoinaan. Vähänkin demokraattisemmassa valtiossa tällaisesta asiasta järjestettäisiin kansanäänestys. Valitettavasti se on täyttä myrkkyä EU-eliitille, joista suurinta osaa ei ole edes valittu tehtäviinsä demokraattisesti vaalien kautta.

Kannatta myös muistaa, että Ruotsi ei ole tulossa mukaan. Eikä heillä tunnu menevän niin huonosti.

Sitten tuosta anonyymin mainitsemasta budjettikurista. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään informaatiota siitä, miten tämä suuresti mainostettu budjettikuri tullaan kirjaamaan sopimuksiin. Tiedämme kuitenkin, ketä kaikkia maita on tungokseen saakka pyrkimässä mukaan tähän uuteen hässäkkään, joten ei tarvitse olla mikään suuri näkijä, jos ennustaa sanktioiden olevan julman kuuloisia mutta käytännössä nollan arvoisia.

Oikeastaan jo pelkkä tieto siitä, että tämä uusi talousunioni on hallitusten välinen sopimus (ei siis EU-sopimuksen laajennus), jota valvomaan halutaan hampaaton EU-komissio, oikeuttaa sanomaan, että meillä on käsissä (jälleen kerran) paradoksi, josta ei voi seurata mitään hyvää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ruotsin jättäytyminen talousunionin ulkopuolelle ei ole vielä mitenkään kirkossa kuulutettu asia; Ruotsi ei ole Britannian tavoin ilmoittanut jo tässä vaiheessa jäävänsä pois unionista.

Euron ulkopuolisista maista mukaan on tulemassa myös mm. Tanska.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Asiasta kolmanteen.

HS.fi kertoi äsken, että keskustan Antti Kanki-Kaikkonen on alekirjoittanut eilen perjantaina ensimmäisenä opposition edustajana sukupuolineutraalia avioliittolakia eli homoliittolakia tarkoittavan lakialoitteen.

Miksi juuri nyt?

Siksi, että Kanki-Kaikkosen aviosiippa Satu Taiveaho on hakenut Eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon perustettua Ihmisoikeuskeskuksen johtajan virkaa. Kanki on ehkä ajatellut, että hänen "ulostulonsa" asiassa saattaisi parantaa Sadun asemia viranhaussa.

Ihmisoikeuskeskuksen johtajan valitsee ja nimittää eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta.

Perustuslakivaliokunta käsittelee ko. nimitysasiaa tämän vuoden viimeisessä istunnossaan ensi tiistaina 13.12.

Taiveahon lisäksi johtajan virkaa on hakenut muutama varteenotettava lakimies; johtajalta ei vaadita juristin tutkintoa, jota Taiveaholla ei ole. Heistä voidaan mainita entinen apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt, joka on nykyään tasavallan presidentin neuvonantajana, KHO:n kansliapäällikkö Päivi Pietarinen, Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros ja asianajaja Markku Fredman. Päivi Pietarinen on KHO:n Pekka Hallbergin suosikki, joka on yhdessä kirjoittanut PH:n kanssa kiinankielisen kirjan "Oikeusvaltion rakentaminen".

Pekka Härski Hallbergin ja Mara Ahtisaaren "epäitsekkäistä" ponnisteluista huolimatta oikeusvaltion toteutuminen on Kiinassa, kuten hyvin tiedämme, vain entistä kauempana.

Anonyymi kirjoitti...

Vai on perustuslakivaliokunnan rinnastaminen perustuslakituomioistuimeen rienausta riippumatonta lainkäyttöä kohtaan. Näin blogisti asian näkee.
Jos näin olisi, se merkitsisi kyllä melkoista epäluottamusta tätä valtioelintä kohtaan. Tosiasiahan on, että plvk. on juuri ja yksinomaan se elin, jonka kannanotot ovat ylin ja sitova perustuslain tulkinnan suhteen. Jos joku valiokunnan jäsen äänestäisi ratkaisusta eri tavalla kuin mitä mieltä hän todellisuudessa on, se merkitsisi syyllistymistä virkarikokseen (aivan kuin tuomari tahallisen väärän päätöksen antaessaan). Kysymys ei ole poliittisesta tarkoituksenmukaisuusharkinnasta, vaan juridisesta kannanotosta. Kun valtaosa plvk:n jäsenistä on ei-juristeja, on selvää, että professoritason juristiasiantuntijoiden kuulemisella on ja pitääkin olla melkoinen merkitys kannanoton muodostamisessa.
Edellä sanotun kanssa ei ole ristiriidassa, jos syntyy äänestyspäätöksiä. Kyllä niitä syntyy tuomioistuimissakin, eikä kukaan rehellisesti kantaa ottaessaan ole "väärässä".
Eipä siis lytätä arvovaltaista valiokuntaa aivan pelleksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sanoin, että perustuslakivaliokunta ei ole, vaikka usein niin väitetään, a) tuomioistuin tai tuomioistuimeen rinnastettava lainkäyttöelin, eikä b) riippumaton samassa mielessä kuin tuomioistuimet ovat.

Perustuslaissa ei sanota tai säädetä, että perustuslakivaliokunta on a) tuomioistuin tai b) riippumaton taikka c) että p-valiokunnan kannanotot ovat "ylimpiä tulkintoja" tai edes "sitovia" tulkintoja. Valiokunnan kannanotot sitovat toki eduskuntaa, mutta eivät tuomioistuimia yksittäisissä oikeusjutuissa.

Perustuslaissa säädetään ainoastaan p-valiokunnan tehtävistä.

Tietenkin p-valiokunnan kannanottojen tulisi perustua yksinomaan lakiin ja juridiseen harkintaan, mutta tästä ei ole käytännössä ja todellisuudessa takeita. Tähän ei suinkaan riitä, että jossakin - muualla kuin perustuslaissa tai laissa - joku julistaa, että näin tulisi olla.

Perustuslakivaliokunnan jäsenten valintapa ei takaa valiokunnan riippumattomuutta, koska eduskunta eli käytännössä kukin eduskuntapuolue valitsee omat edustajansa valiokuntaan. Valiokunnan jäseniltä ei edellytetä juridista koulutusta tai kokemusta tuomarin tehtävistä.

Kuten EVM-asia koskevassa lausuntokäsittelyssä nähtiin, poliittisesti vahvempi valiokunnan varajäsen voi yksinkertaisesti noin vain käskeä vakinaisen jäsenen poistumaan valiokunnan kokoonpanosta, jotta pääsisi itse päsmäröimään valiokuntaan ja edustamaan samaan puolueeseen kuuluvan pääministerin ääntä ja tahtoa.

Onko tämä osoitus perustuslakivaliokunnan riippumattomuudesta? Täh?

Valiokunta ja sen maallikkojäsenet ovat käytännössä riippuvaisia kuulemiensa asiantuntijoiden kannanotoista, asiantuntijoiden, jotka se itse määrää antamaan asiasta lausunnon.

Mitään takeita ei ole käytännössä siitä, etteikö pääministeri, poliittisesti vaikutusvaltainen ministeri tai puoluejohtaja voi vaikuttaa edustamansa puoluetta valiokunnassa edustavien jäsenten mielipiteeseen ja siten perustuslakivaliokunnan kannanottojen sisältöön poliittisilla perusteilla.

Poliittinen tahto voidaan tarvittaessa pukea valiokunnassa juridiikan muodolliseen valekaapuun.

Vielä: missään kohtaa perustuslaissa ei säädetä, että perustuslakivaliokunnan jäsenet toimisivat tai heidän tulisi toimia tuomarin virkavastuulla asianomaisen rangaistuksen uhalla.

Toipila kirjoitti...

Professori Virolainen selvensi persutuslakivaliokunnan luonnetta ja asemaa niin hyvin, että tämä pitäisi pistää oikein huoneen tauluksi kaikille kansalaisille ja koulujen seinille presidenttien kuvien viereen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Perustuslakivaliokunnan kielteinen kanta EVM-päätöksentekoasiaan oli ennenaikainen. Valiokunta otti tai joutui ottamaan - kenenköhän aloitteesta tai vaatimuksesta - määräenemmistökysymykseen kantaa ja nimenomaan tiukan kannan ilmeisesti hatarien tietojen pohjalta, sillä talousunionin perustamiseen liittyvät kaikki kysymykset eivät ole valiokunnan tai Suomen hallituksenkaan tiedossa.

Perustuslakivaliokunnan olisi voinut ottaa määräenemmistökysymykseen kantaa vasta sitten, kun tiedetään, mitkä ovat ne "hätätilanteet", joihin määräenemmistöä on kaavailtu.

Tiettävästi valiokunnan sihteeristö oli luonnostellut valiokunnan päätöstä varten useampia eri vaihtoehtoja, joista toisissa olisi tyydytty ottamaan asiaan ainoastaan varovainen kanta johtuen juuri tarvittavien yksityiskohtaisten tietojen puutteesta.

Ilmeisesti valtiovarainministerin ja sdp:n ryhmän hallitus- ja eduskuntaryhmän vaatimuksesta valiokunta, jota johtaa sdp:n Johannes Koskinen, päätti valita vaihtoehdon, joka sisältää ehdottoman ei-kannan määräenemmistökysymykseen.

Näin siis "riippumaton" perustuslakivaliokunta.
Tänään jotkut oikeusoppineet ovat todenneet, että EVM:ään kaavailtu määräenemmistöklausuuli ei olisikaan ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.

No, tässähän ei ole mitään ihmeellistä! Asiantuntijoita nimittäin riittää vähän joka lähtöön, eli kun kysyjä eli poliittinen ryhmittymä valitsee "sopivan tai sopivat asiantuntijat, saa asiantuntijoilta kysymyksiin aina mieleisensä vastauksen.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on Englannin hallitus sekaisin kun liberaalit eivät haluakaan pääministeri Cameronin mukana eristäytyä Euroopasta!

Olisiko Merkozyn kannattanut ottaa tuo brittien Stubb kolmanneksi pyöräksi rattaisiin, jotta ei tarvitsisi kiukutella kuin joku Jutta?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Katainen tänään pääministerin haastattelutunnilla:

- Pääministeri ei vielä osannut sanoa, miten ongelma ratkaistaan. Hänen mukaansa nyt etsitään uutta ratkaisua. Asiasta keskustellaan sekä hallituksen sisällä että perustuslakiasiantuntijoiden ja perustuslakivaliokunnan kanssa.
---
Siis pääministeri ja koko hallitus aikoo vaikuttaa "riippumattoman ja puolueettoman" perustusvaliokunnan kantaan.