keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

584.  Nova-johtajien jutussa ja Ilkka Kanervan lahjusjutussa kunnon tuomiot 
Kalliiksi tulivat näidenkin yhteislaulujen lunnaat...

1. Helsingin käräjäoikeudessa on käsitelty vaalirahasotkusta aiheutuneita syytejuttuja. Tänä aamuna käräjäoikeus antoi sitten kauan odotetun tuomionsa. Mennäänpä suoraan asiaan ja tuomioon, josta käräjäoikeus antoi seuraavan, minusta aika niukan tiedotteen:

"Helsingin käräjäoikeus on 18.4.2012 antamallaan tuomiolla ratkaissut laajan juttukokonaisuuden, jossa on käsitelty Nova Group Oy:n ja Nova Kiinteistökehitys Oy:n liittyviä velallisen rikoksia, kirjanpitorikoksia, törkeää lahjuksen antamista ja ottamista sekä eräitä muita rikoksia. Nova-yhtiöiden osalta kysymys on ollut keskeisesti törkeästä velallisen epärehellisyysrikoksesta, jossa yhtiöiden varoja oli siirretty lähipiirin hyväksi sekä käytetty  merkittäviä määriä liiketoimintaan liittymättömiin tarkoituksiin. Yhtiön varoilla on rahoitettu vaalitukea, josta osa on katsottu lahjomarikosten tunnusmerkistön täyttäväksi menettelyksi. Velallisen rikoksilla on aiheutettu yhtiöiden velkojille noin 5 miljoonan euron suuruiset vahingot.

Arto Merisalo on tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista,  törkeästä lahjuksen antamisesta, lahjuksen antamisesta, rekisterimerkintärikoksesta sekä kirjanpitorikoksesta 6 vuoden vankeusrangaistukseen. Pauli Hakala on tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista sekä liiketoimintakiellon rikkomisesta 4 vuoden vankeusrangaistukseen. Aija Merisalo on tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista ja törkeistä kirjanpitorikoksista 3 vuoden vankeusrangaistukseen. Tapani Yli-Saunamäki on tuomittu törkeistä velallisen epärehellisyysrikoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista, törkeästä lahjuksen antamisesta, lahjuksen antamisesta, rekisterimerkintärikoksesta sekä kirjanpitorikoksesta 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Lisäksi kolme muuta henkilöä on tuomittu Nova-yhtiöiden toiminnassa tehdyistä rikoksista vankeusrangaistuksiin, joista osa on määrätty ehdolliseksi.

Asiakokonaisuuteen liittyvässä törkeää lahjuksen ottamista ynnä muuta koskevassa asiassa  Ilkka Kanerva on tuomittu törkeästä lahjuksen ottamisesta  sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta 1 vuoden 3 kuukauden  ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Toivo Sukari on tuomittu törkeästä lahjuksen antamisesta 8 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kyösti Kakkoseen kohdistettu syyte on hylätty.

Ratkaisusta on äänestetty Kanervan ja Sukarin syyllisyyskysymyksen osalta." (Lihavoinnit palsturin).

2. Näin siis käräjäoikeuden tiedotteessa. Merisalo ja muut yli kahden vuoden linnatuomion saaneet on määrätty heti vangittaviksi, kuten laki määrää. Palaan asiaan tarkemmin myöhemmin. Tulin juuri äsken kunto- ja uimasalilta, missä kuulin radiouutisen tuomiosta. Tuntui hyvältä - rauta nousi jalkakyykyssäkin kevyesti - ja siltä, että kerrankin oikeus voitti ja poliitikkojen ja liikemiesten HV-verkostojen ympärille syntynyttä korruptiota aletaan saada vihdoin kunnon tuomioilla kuriin.

3. Vaalirahasotkuhan alkoi, kuten kaikki vielä muistanemme, keskustan ryhmänjohtajan Timo Kallin avomielisellä, mutta samalla röyhkeällä lausunnolla, jonka mukaan hänen ei tarvitse ilmoittaa yrityksiltä ja järjestöiltä saamiaan vaalitukiaan oikeusministeriölle, kuten laki edellytti, koska ilmoituksen antamatta jättämistä ei ole sanktioitu. Kalli sano silmät kirkkaan, että nuo kymppitonnien lahjoitukset ovat pelkästään hänen ja lahjoittajan välinen asia.

4. Mitään uutta Kallin ilmoituksessa ei sinänsä ollut, sillä lähes kaikki poliitikot tekivät samoin kuin Kallikin ja kaikki puolustivat ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntejään samoilla perusteilla kuin Kalli. Uutta oli oikeastaan vain Kallin hölmön avomielinen perustelu, jonka mukaan hän rikkoi lakia, koska lain rikkomisesta ei seurannut mitään rangaistusta tai muuta sanktiota.

5. Mutta mikä mahdollisti Kallin ja lukuisten muiden vaalitukia saaneiden kansanedustajien röyhkeän ylimielisen ja laista täysin piittaamattoman käytöksen? Tietenkin se, että oikeusministeriö, jonka olisi  lain mukaan pitänyt valvoa, että kansanedustajat antoivat asianmukaisesti laadit vaalirahailmoitukset, laiminlöi kokonaan valvontavelvollisuutensa. Ministeriön vaalirahajohtaja Arto Jääskeläinen esiintyi oikein elvistelen ja naureskellen mediassa ja kertoi , että ehei, eiväthän he valvo mitenkään vaalirahailmoitusten asianmukaisuutta, koska se ei kuuluu heidän tehtäviinsä.

6. Vaalijohtajaansa, kuten muihinkin virkamiehiinsä, sokeasti uskova ja luottava oikeusministeri Tuija Brax kiirehti myös pari kertaa oikein eduskunnan pöntöstä levittämään samaa täysin virheellistä väitettä. Brax vetosi myös vaaliasiantuntijana pidetyn Lauri Tarastin lausumiin, joissa oli katsottu, että vaalirahailmoitusten valvonta ei kuuluisi ministeriölle vaan - medialle! Muun muassa tästä "hyvästä" Lauri Tarasti saikin sitten ministerin arvonimen.

7. Hieman myöhemmin oikeuskansleri Jaakko Jonkka kuitenkin katsoi, ei oma-aloitteisesti, vaan hänelle tehdyn kantelun johdosta, että vaalirahailmoitusten valvonta kuului, kuten laissakin sanottiin, nimenomaan oikeusministeriölle. Jonkka havaitsi, että ministeriö oli ainakin kaksien vaalien jälkeen laiminlyönyt valvontavelvollisuutena. Jonka antoi tästä laiminlyönnistä vaalijohtaja Jääskeläiselle vakavan varoituksen, mikä on, ottaen huomion Jonkan muutoin sangen lepsun linjan, harvinaisen ankara seuraamus.

8. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei siis puutunut omasta aloitteestaan asiaan eli ministeriön kyseiseen vakavaan laiminlyöntiin - eipä tietenkään - vaan sen oikeuskansleri teki vasta hänelle tehdyn perusteellisen kantelukirjelmän jälkeen. Kuka oli kantelun tekijä? Se oli tämän blogin pitäjä (palsturi), kuten olen tässä blogissa vuonna 2008 kertonut. Ks. blogi nro 1/4.8.2008, joka löytyy tästä. Tämän jälkeen on käsitellyt vaalirahasotkua ja vaalirahailmoitusten valvontaa mm. blogeissa 8/14.8.2008, 21/21.9.2008, 43/6.11.2008 ja 44/7.11.2008.

9. Voisin siis nostaa pikkuisen omaa häntääni asiassa, jossa nyt on päästy jälleen yhteen vaiheeseen, kun vaalirahaa lahjoitustarkoituksessa jaelleet bisnesmiehet ja sitä hövelisti vastaanottaneet poliitikot ovat saneet ansaitut tuomionsa. Pitäisiköhän nostaa oikein lippu salkoon?

10. Toki tuomitut nyt hämmästelevät, tyrmistelevät ja kertovat kilvan valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. Tämä kuuluu pelin henkeen ja syytettyjen oikeuksiin. Tuomiot saattavat ylemmissä oikeusasteissa jonkin verran muuttua, sillä  niinhän asia on, että mitä ylemmäksi tuomioistuinlaitoksen hierarkiassa edetään, sitä enemmän sieltä löytyy näitä poliitikkojen ja liikemiesten ymmärtäjiä ja joskus jopa "veljiä" erilaisista yhteyksistä. Tässä tarkoituksessa poliitikot ja lainsäätäjä hyväksyvät meillä mukisematta tuomareiden ja jopa KKO:n tuomareiden osallistumisen rahakkaisiin välimiestehtäviin, että myös tuomareita saataisiin vedetyksi HV-verkostojen piiriin ja "auttamaan" joskus kenties hätään joutuvia ja apua tarvitsevia veljiään.

132 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Käräjäoikeus ratkaisi jutut kolmen ammattituomarin kokoonpanossa. Puheenjohtajana toimi käräjätuomari Airi Jousila ja muina jäseninä käräjätuomarit Inkeri Gummerus ja Petri voima.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ovat Nova-miehet saaneet linnatuomionsa sekä Kanerva ehdollisen.
Suomen kansa seuraa henkeään pidätellen tulevia asioiden käsittelyjä hovi-ja korkeimmassa oikeudessa.Käyneekö niin että tuomio sulaa kuin lumi..
Miksiköhän Kakkonen ei saanut rapsuakaan?Olisiko hyvät suhteet syynä ;)

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ilkka Kanervaa ei voida vielä erottaa eduskunnasta, sillä erottaminen on mahdollista vasta lainvoimaisen tuomion perusteella.

Tuomion lainvoimaisuuskaan ei vielä riitä erottamiseen, vaan vähintään yhden kansanedustajan on vaadittava eduskunnassa eroa. Tämän jälkeen asia käsitellään perustuslakivaliokunnassa, jonka lausunnon jälkeen mahdollisesta erottamisesta keskustellaan eduskunnan täysistunnossa.

Jos kansanedustaja tämän jälkeen halutaan erottaa, asiasta äänestetään. Äänestäneistä kahden kolmasosan on kannatettava eroa ennen kuin kansanedustaja erotetaan.

Kansanedustajan erottaminen langettavan rikostuomion perusteella on siis poliittinen kysymys.

Kauko Juhantalo aikoinaan erotettiin eduskunnasta valtakunnanoikeuden tuomion johdosta.

Anonyymi kirjoitti...

Yhteiskunta on tuomioiden myötä varmaan mennyt hiukkasen oikeaan suuntaan. Myönnettävä on, että palsturi on tehnyt osaltaan hyvää duunia tämän eteen.

Odotetaan nyt kuitenkin valituksia ja sitä, että tuomiot ovat lainvoimaisia.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Rovaniemen kelkkatehtaaseen liittyvä haara toi käräjäoikeudessa langettavan tuomion myös Rovaniemen kaupunginhallituksen entiselle puheenjohtajalle Ari Ruotsalaiselle.

Ruotsalainen sai Novalta vaalitukea ja oli päättämässä yhtiön pääsystä mukaan kelkkatehdashankkeeseen Rovaniemellä. Hänet tuomittiin kymmenen kuukauden ehdollisen tuomion lahjuksen ottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Ilkka Kanerva tuntuu ottavan tuomion raskaasti:

"Asia on todella vakava ja rankka sekä käräjäoikeuden päätös kova. Tuntuu kuin ihmiseltä olisi siivet leikattu pois."

Tähän voidaan todeta vain, että on absoluuttinen fakta, että ihmisillä ei edes ole siipiä. Mutta ehkä Kanervan "meno" on ollut tähän saakka pelkkää siipeilyä" ja liihottelua "kukasta kukkaan."

On vain hyvä, että tähän lentelyyn on nyt vihdoin tullut stoppi.

Toisessa aviisissa kanerva vakuuttaa, että "sydämessäni ei ole rikoksen muruakaan."

Niin, rikokset, varsinkin lahjusrikokset ja talousrikokset, tehdäänkin aivokapasiteetilla, ei sydämellä.

"Siivetönnä en voi lentää, vanki olen maan..."

Olli Tietäväinen kirjoitti...

Joutuuko Kanerva maksamaan lahjuksena saamansa rikoshyödyn valtiolle?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ote käräjäoikeuden tuomiosta:

"Ilkka Kanerva, Kehittyvä Maakunta ry ja Varsinais-
Suomen Linjanvetäjät ry tuomitaan yhteisvastuulli-
sesti menettämään valtiolle rikoksen tuottama
taloudellinen hyöty 47.784,98 euroa kuitenkin
siten, että menettämisseuraamus rajoittuu
Kehittyvä Maakunta ry:n kohdalla 25.000 euroon ja
Varsinais-Suomen Linjanvetäjät ry:n kohdalla
3.500 euroon."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ari Ruotsalainen tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen hänelle tuottamana taloudellisena hyötynä 27.372,80 euroa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Lasse Kontiola tuomittiin rekisterimerkintärikoksesta, joka liittyy KMS:n perustamiseen, ja kirjanpitorikoksesta 60:een päiväsakkoon á 14 euroa eli maksamaan sakkoa 840 euroa. Entinen asianajaja Pekka Lind, Vaasasta, tuomittiin avunannosta em. rekisterimerkintärikokseen 30:een päiväsakkoon á 78 euroa eli maksamaan sakkoa 2.340 euroa.

Hakki kirjoitti...

Oikean suuntaisia rangaistuksia talous- ja lahjontarikoksissa, vaikka tässä taitaa olla leimallisesti kyse lähinnä ensimmäisestä.

Sääli, että vaalirahatuen ilmoittamatta jättäneille, ja erityisesti sitä pimittää yrittäneille, ei lakia ole luettu lainkaan.

Puhumattakaan lautakasaansa ehkä vieläkin mökillään polttelevalle entiselle pääministerille.

Onnittelut bloginpitäjälle kantelustaan. Nyt saatu ensimmäinen ratkaisu palauttaa edes vähäisessä, joskin vain vähäisessä määrin uskoani oikeusjärjestelmämme toimivuuteen.

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2008/11/vihreita-arvoja.html

Anonyymi kirjoitti...

Käräjäoikeuden tuomiosta:

"Kanerva tuomitaan pantavaksi viralta niistä
julkisista luottamustehtävistä, joita hänellä
tuomitsemishetkellä on."

Tämä tarkoittaa (vain) Varsinaisen-Suomen Liiton puheenjohtajan tehtävää, ei kansanedustajan tehtävää, jonka menettämisestä päättää lainvoimaisen tuomion perusteella eduskunta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ilkka Kanervan osalta käräjäoikeuden päätös syntyi 2-1 -äänestyksen jälkeen. Eri mieltä ollut käräjätuomari Petri Voima katsoi, että Kanervalla ei ollut törkeän lahjuksen vastanottamiseen tarvittavaa tahallisuutta. Myöskään Merisalolla, Yli-Saunamäellä, Sukarilla ja Kakkosella ei tuomari Voiman mukaan ollut ko. osin vaadittavaa tahallisuutta.

Tuomari Voima on perustellut kantaansa mm. sillä, että " Kanerva on vuoden vuosikymmenen aikana vastaanottanut vaalitukea ja nauttinut hyväksyttävää vieraanvaraisuutta monelta eri taholta" ja että Merisalo ja kumppanit olivat tukeneet vuoden 2007 vaaleissa Kanervan lisäksi "yli 40 muuta kansanedustajaehdokasta ja tarjonneet muutenkin erilaisia runsaita vieraanvaraisuuksia lukuisille eri tahoille." - Maan tapa siis.

Voima vetosi votumissaan myös mm. siihen, ettei tämä ollut ollut tietoinen Merisalon ym. edustamien yhtiöiden hankkeista Varsinais-Suomessa

Anonyymi kirjoitti...

Pahoin pelkään että Hovissa tuomiot tulevat lievenemään selvästi. Merisalo saa todennäköisesti 1-2v ehdollisen ja Kanervakin todetaan vallan syyttömäksi. Tässä nyt vaan haluttiin tehdä selväksi ettei lahjuksia kannata antaa eikä varsinkaan ottaa.

Lievempiä tuomioita perustellaan sitten tyyliin "asianosaiset ovat jo saaneet kärsiä kohtuuttomasti julkisuudessa" tai jotain muuta käsittämätöntä mihin KKO:n kohdalla ollaan jo totuttu.

En ikimaailmassa usko että nämä tuomiot jäisivät voimaan.

Anonyymi kirjoitti...

"En ikimaailmassa usko että nämä tuomiot jäisivät voimaan."

Joo, eivätköhän ne Hyvät Veljet vaikuta siihen, että tuomiot lievenevät, mitä korkeammalle mennään.

Anonyymi kirjoitti...

Tässähän kävi niin kuin Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki -kappaleessa, jossa ”musta enkeli vei päivänsankarin”.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun vielä nähtäisiin, että Vehviläinen ja Wallin saisivat omat tuomionsa.. no tuskinpa nähdään, pojat kun junailivat rahat asuntokaupoilla.

Kanervan olisi kannattanut kysyä kummisetä Toffelta, miten nämä raha-asiat kannattaa hoitaa, jottei joutuisi tuomituksi!

Anonyymi kirjoitti...

Seurapiiritoimittaja Rita Tainola (Ilta-Sanomat), joka on kuulunut Merisalon ja Kanervan tuttavapiiriin, on kertonut käräjäoikeudessa todistajana näin (tuomion s. 235):

"Rita Tainola on kertonut päättäneensä ystävineen myöhäissyksyllä 2007 järjestää ystävälleen Kanervalle 60-vuotisjuhlat Helsingissä. Hän ei
muistanut, kuka sitä oli ensin ehdottanut. Tainola oli laatinut kutsuvieraslistaa niin sanottujen julkkisvieraiden osalta sekä huolehtinut
osin ohjelmasta. Juhlien rahoitus oli jäänyt muiden tehtäväksi. Seppo Koskinen ja eräs toinen henkilö olivat luvanneet osallistua rahoitukseen
ja Merisalo oli luvannut hoitaa loput. Tainola oli tietoinen, että Kakkonen ja Sukari olivat rahoittaneet tilaisuutta. Tainola oli keskustellut juhlista Kanervan kanssa joulukuussa 2007 ja tiedustellut juhlien ajankohtaa ja käynyt läpi kutsuvieraslistaa ns.
julkkisten osalta. Hän ei ollut keskustellut Kanervan kanssa juhlien rahoituksesta. Kanervan lähipiiristä Haavisto ja Manni olivat olleet mukana ainakin yhdessä palaverissa."

Anonyymi kirjoitti...

Huvittavaa että keskustajohto ei halua arvioida keskustalaisten saamia lahjustuomioita. Tuntuu jokseenkin nurinkuriselta että ammatikseen asioita kommentoivat keskustapoliitikot voivat jättää puolueen kannalta näinkin keskeisen asian vaille julkista huomiota. Olisikohan Kemin Costnerilla eli Paavolla jotakin sanottavaa?

Anonyymi kirjoitti...

Kun tarkastelee käräjäoikeuden päätöstä, pitää muistaa, että kovat tuomiot painottuvat velallisen rikoksiin. Kun intressi on 5 miljoonaa(varojen väärinkäyttö) ovat tuomiotkin tänä päivänä jo muutaman vuoden luokkaa, tämä on tärkeä mittaamiseen liittyvä tekijä.Kirjanpitorikokset niinikään ovat tänä päivänä melko ankarasti sanktioitu.
Ollaan lähestymassä tältä osin Ruotsin mallia.

Anonyymi kirjoitti...

Lapin yliopiston rikosoikeuden professori Terttu Utriainen Lapin Kansassa.

– Hirvittävän harvoin meillä annetaan näin kovia rangaistuksia talousrikoksista. Siinä mielessä tuomioita ei kuitenkaan voi pitää kovina, että kyse on konkurssirikoksista.

Anonyymi kirjoitti...

Hm, Terttuhan kuluu tunnetusti meidän kaikkien oikeudenalojen ja vähän vielä muidenkin tieteenalojen erityisasiantuntijoihimme. Häneltä lehdet saavat aina raflaavat otsikot - lyhyihin juttuihin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Prof. Terttu Utriaisen entinen assistentti ja oppilas, OTT ja asianajaja Harri Vento avusti jutussa Arto Merisaloa. Vento on väitellyt konkurssirikoksista, mutta eipä tämäkään nyt tuntunut oikein auttanut päämiestä. Valtion varoista Vento sai kuitenkin palkkioksi Merisalon avustamisesta ko. jutussa noin 80.000 euroa, mikä sentään lämmittänee hieman mieltä. Merisalo velvoitettiin korvaamaan mainittu summa valtiolle takaisin.

Anonyymi kirjoitti...

Tuomio oli oikean suuntainen, mutta pahoin "pelkään" että rangaistukset lievenevät seuraavassa oikeusasteessa. Mikäli joku asianosaisista vielä hakee valituslupaa KO:sta - en olisi yllättynyt jos sellainen myönnettäisiin.

ps. syytettyjen vakuttama syyttömyys ei ollut yllätys

Anonyymi kirjoitti...

Älä sure, Ilkka!

Säilyyhän sinulla sentään majurin sotilasarvosi, kun ei tullutkaan syyttäjän vaatimaa kahta vuotta linnaa. Tuli vain 1 v 3 kk ja sekin ehdollisena!

Anonyymi kirjoitti...

Kokoomuksen eduskuntaryhmän pomo Jan Vapaavuori on kommentoinut Ilkka Kanervan tuomiota, jota hän pitää ankarana.

Niin, Jan Vapavuoren omat nuoruudessa saamat tuomiot eivät toki olleet läheskään näin ankaria...

Anonyymi kirjoitti...

Onko Utriainen vielä kommentoinut lainkaan valejuristin tapausta, joka koskee Lapin yliopiston opiskelijaa? Eikö Lapin Kansa ole kiinnostunut tästä asiasta?

Anonyymi kirjoitti...

Kukahan ko. jutun tuomareista mahtoi istua "Voiman oikealla puolella"?

oscari kirjoitti...

Nyt on Hämeenlinnan naisvankilan tytöillä paha mieli. Ilkka kun ei saanutkaan pyttyä, olisivat niin toivoneet saavansa Ilkan ilokseen vähän pidemmäksikin aikaa!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Oskari! Eipäs nyt mennä henkilökohtaisuuksiin eikä asiattomuuksiin!

Anonyymi kirjoitti...

Entinen Nova-johtaja Arto Merisalo pääsee lusimaan kuuden vuoden kakkuaan Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaan Sörnäisten vankilaan. Laitos on kuuluisa Suomen mainetta ihmisoikeusasioissa tahraavista vessattomista vankiselleistä (paljuselli), joista on tosin hallitusohjelmassa luvattu päästä eroon vuoteen 2015 mennessä.

Hieman huonoa tuuria, ja talousrikollisesta tulee ihmisoikeusloukkauksen uhri, jonka inhimillisempien elinolosuhteiden puolesta pitäisi älämöidä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Yle Uutisten haastattelema lahjontarikoksista väitellyt professori Pekka Viljanen pitää Arto Merisalon ja Tapani Yli-Saunamäen rahankylvämistä poliitikoille harvinaisen törkeänä. KMS -yhdistys oli Viljasen mukaan peiteyhdistys, jonka tarkoituksena oli saada "Nova-mies" jokaiseen Suomen kuntaan.

Pekka Viljasen mukaan Merisalon ja Yli-Saunamäen saamat tuomiot ovat linjassa miesten tekojen kanssa, vaikka ankaria ovatkin. Merisalon tuomio on Viljasen mukaan kova, koska enimmäisrangaistus hänelle olisi ollut seitsemän vuotta. Toisaalta menettely oli harvinaisen törkeätä, harvoin näkee tällaista rahan kylvämistä.

Kanervan tuomiota Viljanen ei sen sijan pidä kovana. Poliitikkojen tulisi ottaa Kanerva-lahjusjutusta onkeensa se, että rahanantajat eivät ole koskaan pyyteettömästi liikkeellä. Minua hämmästyttää, että poliitikot ovat olleet valmiita toimimaan jo aiemmin talousrikoksista tuomittujen kanssa, sanoi Viljanen.

Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistys vaikuttaa Viljasen mukaan peiteyhdistykseltä, jonka on ollut tarkoitus peittää rahojen varsinainen alkuperä.
Yli-Saunamäki on kertonut kuulusteluissa, että tavoitteena oli saada "Nova-mies" joka kuntaan.

No niin, nyt sitten on Pekka Viljasellekin ja oikeudelle selvinnyt, että KMS oli peiteyhdistys!

Minulle tuo asia selvisi heti vuonna 2008, ja siksi esitinkin, että kaikkien KMS:ltä vaalirahaa saaneiden poliitikkojen, kuten esimerkiksi silloisen pääministeri Matti Vanhasen ja eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön, olisi tullut itse selvittää ja kertoa oikeusministeriölle, mitä ja kenen rahaa KMS oli heille jakanut. He olivat lain mukaan velvollisia asian selvittämään ja ilmoittamaan oikeusministeriölle. Jos selitystä ei olisi tehty, olisi ministeriön pitänyt vaatia se ao. poliitikoilta.

Esitin myös oikeuskanslerille kantelussani 2008, että hän ottaisi asian selvitettäväkseen, koska hänelle se olisi sopivasti kuulnut ja hän olisi voinut määrät myös oikeusministeriön asian selvittämään.

Mutta oikeuskansleri ei lausunut kantelupäätöksessään tästä hänelle esittämästäni asiasta mitään. Ei juuta eikä jaata!

Sillä tavallahan noista ikävistä kysymyksistä pääsee - kun ei ota niihin kantaa ollenkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Nova mies joka kuntaan. Kuntien lukumäärää ollaan pienentämässä, joten tämän kalaiset hankkeet, laittomat tai lailliset, ovat jatkossa helpommin teutettavissa ja tulevat myös halvemmiksi.

En siis usko, että todelliset hyvät veljet ja heidän toimintansa tulevat loppumaan tähän episodiin, jonka loppunäytös on vielä näyttelemättä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Arto Merisalo on ottanut itselleen uuden lempinimen: Suomen Hodorkovksi.

Kuten H., myös Merisalo katsoo tulleensa tuomituksi syyttömänä.

Merisalolla on jo kokemusta istumisesta, joten aika kulunee istuessa rattoisasti, ja jos mies pääsee käytännössä kolmen vuoden istumisella, niin hän voi ehtiä hyvässä lykyssä vaikkapa puuhaileman jo seuraavien eli vuoden 20 5 eduskuntavaalien rahoituksen kanssa!

Anonyymi kirjoitti...

Rita Tainolalta eivät varmaankaan jutun aiheet tämän keissin tiimoilta hevin lopu. Sielujen silmillä voimme lukea kohta Iltiksestä seuraavanlaisia lööppejä tai otsikoita:

- Ilkan rakkaan elämänkumppanin Elina Kiikon raskas kevät: Olen aina Ilkan tukena

- Ilkka ja Elina yhdessä toiveikkaina: Nousemme vielä uudelleen siivillemme!

- Näin Suomen Hadarkovki Arto "Artsi" Merisalo hoitaa bisneksiään vankityrmästä käsin

Anonyymi kirjoitti...

Hämmästyttä tuo syyttäjän (Jorma Kalske) asenne: hän tuntuu olevan tyytyväinen myös Kanervan tuomioon.

Tuomion oikeellisuudelle ei ole tietenkään mitään absoluuttista mittaria, mutta kun syyttäjän oma vaatimus oli vähintään kaksi vuotta ehdotonta, niin onhan nyt tuomittu vuosi ja kolme kuukautta ehtoollista huomattavasti vähemmän.

Syyttäjä ei siis menestynyt vaatimuksissaan tältä osin.

Ihmetyttää myös, että syyttäjä menee kommentoimaan tuomion oikeellisuutta heti kohta päätöksen jälkeen eikä jätä itselleen harkintavaltaa (tosiasiassa) muutoksemhakuun.

Anonyymi kirjoitti...

Käräjäoikeuden tuomiosta:

”Kanerva tuomitaan pantavaksi--".

Hmm, senhän piti olla rangaistus eikä...

Anonyymi kirjoitti...

"Hämmästyttä tuo syyttäjän (Jorma Kalske) asenne: hän tuntuu olevan tyytyväinen myös Kanervan tuomioon."

Jumankauta mistä näitä jeesustelijoita tulee.

Lainkäyttö on vakava asia. Vankeusrangaistus, ehdoton tai ehdollinen, on kova juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Mutta mutta..kun siis Kanerva todettiin syylliseksi lahjusrikokseen ja summakin oli aika iso (50.000e?) eikö silloin tuo ehdollinen tuomio ole liian lievä?
Siltä se ainakin tuntuu tavallisesta kansalaisesta.
Syyttäjähän vaati ehdotonta,mutta on nyt tyytyväinen annettuun ehdolliseen?On taas oikeustaju koetteilla sokealla Kreetallakin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Syyttäjän rangaistuksen laadusta tai määrästä eli esim. juuri vankeusrangaistuksen pituudesta esittämä käsitys tai esitys ei sido tuomioistuinta, joka voi tuomita, jos syyte hyväksytän, joko syyttäjän vaatimaa alemman tai kovemman rangaistuksen. Vaatimalla esim. kahden vuoden vankeusrangaistusta syyttäjä vain ikään kuin ilmaisee käsityksensä siitä, miten vakavana rikoksena hän pitää syytetyn tekoa.

Kanerva tapauksessa syyttäjä voi hyvinkin tyytyä tuomittuun rangaistukseen, sillä ehdollista rangaistusta syyttäjä oli joka tapauksessa alun perinkin esittänyt; ehdollisena vankeutta voidaan tuomita enintään kaksi vuotta.

Toinen asia on, että Kanervan valittaessa syyttäjä voi käyttää vastavalitusoikeuttaan ja vaatia tuomitun rangaistuksen korottamista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Muistelen syyttäjän vaatineen alun perin Kanervalle ehdollista kahden vuoden vankeusrangaistusta, mutta saatan muistaa värin.

Anonyymi kirjoitti...

"Ensin meni salkku sitten meni "tolkku" sitten meni mukavasti muuten vaan" Simo Salmisen laulelmasta.
Tarvitaan fyrkkaa kun biletetään.

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, että (oikeustieteellinen) kansalaisaloitteellisuus kantelun muodossa on tuottanut konkreettisia tuloksia vaalirahajupakan käsittelyssä ja moraalisessa arvioimisessa. Siitä vilpittömät onnittelut blogistille!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Uutisten mukaan Jyrki Katainen moitti Ilkka Kanervaa "tolkun puutteesta." Kanerva ei ollut pääministerin mukaan "tolkullinen."

Kyse ei kai kuitenkaan ole siitä, että Ike ei olisi tolkuissaan, sillä tämä sana tarkoittaa, ettei henkilö ole ollut oikein järjissään tai sitten hän on ollut esim. tolkuttomasti kännissä.

Norjassa kiistellään siitä, oliko Anders Breivik "täydessä tolkussa" hänen ammuskellessaan viime kesänä Utøyan saarella.

Olisiko Kanervalle Kataisen mielestä pitänyt tehdä mielentilatutkimus?

Anonyymi kirjoitti...

Apulaisoikeusasiamies Pirkko K Koskinen on kuollut Terhokodissa 9.4.12.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pirkko K. Koskinen oli ennen apulaisoikeusasiamieheksi siirtymistään Lapin yliopistossa työoikeuden professorina.

Kepeät mullat, voisi Pirkko K:n tuntien sanoa. Matrikkelin mukaan hänen harrastuksensa oli "elämästä nauttiminen."

Ei yhtään hassumpi harrastus.

Anonyymi kirjoitti...

Pirkko K. Koskinen tunnettiin rämäpäänä. Pikkusikari paloi usein ja viskiäkin kului. Pirkko K. muistetaan parhaiten ehkä siitä, miten hän hommasi Veikkauksen toimitusjohtajalle Matti Ahteelle potkut virastaan naistyöntekijöiden ahdistelun takia.

Anonyymi kirjoitti...

Professori PKK:sta jäi hieno muisto monille meille Lapin yliopiston entiselle oikkarille.

Voi sanoa, että Lapilla on ollut satumainen onni saada hyviä professoreita opettajikseen.

Anonyymi kirjoitti...

Salkun menetys nyt ainakin se mikä on varmaa.
Ja mukavaakin on varmasti ollut poika porukassakin.
Kanervan saavutuksia C.V.ltä KOK. KOK. KKO.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän päiväiset tuomiot innostavat varmaankin myös kepun kansan ( vai opiskeljoiden ) edustaja Kaikkosen pyrkimään kepulaisten uudeksi pj :si. Vitsi vitsi.
Taitaa olla näitten Nuorisosäätiötä(kin) kupanneen anttikaikkosen(kin) ns. mustapäivä, löysässä hirressä kunnes......
Kartanon talonmiehelle tulee lisää hommia kun ihan ITE OMISTAJA ei voi olla aina paikalla, he.

Anonyymi kirjoitti...

Politiikkapeli se varmaan on niin kivaa ettei huomata, milloin liikutaan harmaalla vyöhykkeellä ja millon ylitetään sektori.
Enään ei eletä Koiviston aikaa silloin mm. Sutia kiellettiin pelaamasta noppaa.

Anonyymi kirjoitti...

Toki asiallisesti samanlaisia lahjuksiahan ne ovat nuo kansanedustajaehdokkaille (Niinistö, Heinäluoma, Väyrynen ym. ym.) KMS:n kautta annetut "vaalituetkin". Vain Kanerva kärähti, kun hänellä sopiva virka maakuntaliiton hallituksen puheenjohtajana.

Anonyymi kirjoitti...

Kansanedustajien asema on perustuslaissa sangen laajalti suojattu. Heillä on erityinen syytesuoja rikosjutuissa eivätkä heitä koske virkamiesten lahjuspykälät. Ja kuten nyt nähtiin, tuomioistuin ei voi erottaa kansanedustajaa hommastaan, vaikka tämä tuomitaan lahjuksen ottamisesta toisessa tehtävässä (virassa) pitkään rangaistukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Turku.

Taxell, Kanerva, KMS. Turku lienee tauteineen maamme korruptoitunein kaupunki, jonka keisareita ei näivettyminen haittaa - kunhan saa olla tunkion huipula. On sitten kyseessä TYKSin virat, teatterin sotkut tai rakentamisen mljoonat - Turku mätänee käsiin.

Anonyymi kirjoitti...

Pirkko K. Koskinen oli sen verran räväkkä, että määräsi joskus syytteenkin virkamiehiä vastaan.

Noin 20 vuotta sitten yksi alkoholisoitunut reppana oli tuomittu vähäksi aikaa ehdottomaan vankeuteen. Kaveri ryyppäsi kuukausikaupalla yötä päivää, kunnes hänet kuskattiin linnaan. Sinne hän kuoli vuorokauden päästä, koska ei saanut ajoissa hoitoa.

Poliisi tutki ja syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen. Omaiset kantelivat, ja Koskinen määräsi syytteen nostettavaksi kuolemantuottamuksesta.

Niinpä niin, syyttämään määrätty syyttäjä ajoi syytettä vastahakoisesti, ja vankilan virkamiehet puolustautuivat byrokratian ohjesääntöihin vedoten. Syyte hylättiin, eikä syyttäjä valittanut.

Jäi häijy maku, koska siihenkin aikaan oli lääketieteellisesti hyvin tunnettu fakta, että pitkäaikaisen ankaran alkoholinkäytön lopettaminen kerrasta poikki on hengenvaarallista. Vangittu henkilö oli kuitenkin valtion vastuulla.

Samoihin aikoihin Suomi sitoutui EIT:hen. Jos omaiset olisivat älynneet valittaa sinne, langettava päätös olisi tullut satavarmasti.

Tämänkin takia hatunnosto Pirkko K:lle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Turkua on vaivannut pitkään korruptiosairaus nimeltään Turun tauti. Epidemiaa ei taida olla vieläkään saatu kuriin .

Myös putkakuolemat, joissa Suomi on tilastojen kärjessä, ovat Suomessa paha epäkohta. Juoppoputkaan kuolee meillä joka vuosi reilut parikymmentä asiakasta eikä heidän kuolemiaan kait juuri koskeaan kunnolla tutkita.

Juoppoputka voi olla yllättävä vaarallinen paikka, vaikka humalatila ei olisi mitenkään korkea. Vallankin, jos putkaan heitetyn ei pyynnöistä huolimatta sallita noutaa selliin omia lääkärin hänelle määräämiä lääkkeitään.

Nimimerkki kokemusta on, jonka putkareissun uutisoitiin käytettiin iltapäivänlehdestä puolisen sivua, joka suorastaan vilisi virheellisiä asiatietoja.

Anonyymi kirjoitti...

"Hirvittävän harvoin meillä annetaan näin kovia rangaistuksia talousrikoksista."

Onhan se kieltämättä noloa.
Ja helpolla kaikki pääsivät, vaikkei edes hovissa lievennettäisi, mikä lienee todennäköistä.

Anonyymi kirjoitti...

Ketjussa on epäilty, etteivät annetut tuomiot jää voimaan, vaan lievenevät HO:ssa. Turun Sanomien pääkirjoitustoimittaja (19.4) toteaa, että Helsingin käräjäoikeuden kiristynyt linja talousrikostuomioissa voi selittyä sillä, että:

- Kolmisen vuotta sitten käräjäoikeus sai kahdesta päätöksestä nenilleen. Ensin korkein oikeus tuomitsi ehdotonta vankeutta jutussa, jossa käräjäoikeus oli päästänyt syytetyt sakoilla. Sitten hovioikeus tuomitsi vankeutta, kun käräjäoikeus oli hylännyt syytteet kokonaan.

Lapin Kansassa ruoditaan tietenkin Rovaniemen kaupunginhallituksen entisen puheenjohtajan Ari Ruotsalaisen lahjustuomiota. Lehti haastattelee, ketäpä muuta kuin, rikosoikeuden professori Terttu Utriaista, jonka mielestä tämä on hyvä varoittava esimerkki siitä, että poliitikon on harkittava huolella seuransa.

– Opetus on, että jatkossa poliitikkojen on katsottava, kenen kanssa seurustelee. Kaikkien kanssa ei pidä pörrätä.

Johannes kirjoitti...

Eri mieltä ollut käräjätuomari Petri Voima katsoi, että Kanervalla ei ollut törkeän lahjuksen vastanottamiseen tarvittavaa tahallisuutta. Myöskään Merisalolla, Yli-Saunamäellä, Sukarilla ja Kakkosella ei tuomari Voiman mukaan ollut ko. osin vaadittavaa tahallisuutta.


Voisitteko Jyrki Virolainen hieman kommentoida tätä tahallisuusjuttua Kanervan kohdalla, tai vaikka linkata jos olette sitä aiemmin käsitellyt. Mielestäni se on jutun mielenkiintoisin kohta mutta jätätte sen käsittelemättä. Kiitos!

Siis että minkä takia käytössä ollut hyväksytty tapa yhtäkkiä muuttuu tahalliseksi rikokseksi tätä juttua käsiteltäessä?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Terttu on aina Terttu!

Kanervaa ei varmaankaan tuomittu siitä, että hän "seurusteli" tai "pörräsi" Nova-liikemiesten kanssa! Kyllä tuomioon vaadittiin muutakin. Asioita pitäisi yrittää käsitellä lehtilausunnoissa edes hieman vakavammassa sävyssä.

Käräjätuomari Voiman samoin kuin enemmistön hyvin laajat perustelut löytyvät käräjätuomion tuomiosta. Sen voi jokainen tilata Helsingin käräjäoikeuden kansliasta. Ainakin minä sain sen nopeasti sähköpostitse.

Tässä kommenttiosiossa veisi paljon tilaa ja aikaa ryhtyä yksityiskohtaisesti selostamaan ja analysoimaan käräjäoikeuden tuomion yksityiskohtia, joten en nyt siihen ala.

Kanervan sanotunlainen menettely lahjoja vastaanotettaessa ei tietenkään ole vastaavanlaisessa tilanteessa lain mukaan ollut aiemminkaan hyväksyttävää! Eri asia sitten on, jos ja miksi sellaisesta menettelystä ei ole aiemmin tehty juttua ja nostettu tutkintaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Keskustan(kin) poliitikot ovat olleet hyvin vaitonaisia Nova-johtajien, Arto Ruotsalaisen sekä KMS:ää perustamassa olleiden Lasse Kontiolan ja Pekka Lindin saamien tuomioiden jälkeen.

Viitaan myös blogijuttuuni 519/17.11.2011, jossa kerroin, miten Ike Kanerva paljasti käräjäoikeuden istunnossa Arto Merisalon "erittäin läheiset välit" pääministeri Matti Vanhaseen.

Hassua vain, että Nova-kuvion ja KMS:n roolin paljastuttua muutama vuosi sitten Matti Vanhanen puolestaan kertoi, ettei hän edes tunne "koko Merisaloa."

Niin se muisti voi pettää.

Anonyymi kirjoitti...

Aikanaan lehdistössä oli tietoja myös Supon päällikön Ilkka Salmen ja Arto Merisalon yhteydenpidosta. Taisi olla jopa Helsingin Sanomissa.

Salmen mukaan hän oli kertonut Merisalolle Supon kehittämisnäkemyksistä ja haasteista.

Varmaan tärkeää verkottumista puolin ja toisin! Kenties Merisalo antoi Supon pomoille Salmelle tärkeitä tietoja, ja päinvastoin.

Johannes kirjoitti...

Eri asia sitten on, jos ja miksi sellaisesta menettelystä ei ole aiemmin tehty juttua ja nostettu tutkintaa.


Eikö tätä seikkaa voi mielestänne mitenkään tulkita "tahallisuus"-perustetta lieventäväksi asiaksi?

Itse ajattelisin niin että ihmisillä on kullakin omat subjektiiviset suhtautumisensa lakiin ja riippuen siitä miten muut suhtautuvat, ja tuomareiden pitää tämä asia ottaa huomioon.

Anonyymi kirjoitti...

Ikävä oli kuulla Pirkko K.K.Koskisen poismenosta. Hänen työoikeudenopetuksestaan en saanut nauttia kuten esim. bloginpitäjän prossessioikeuden, mutta tapasin Pirkko Koskisen aivan sattumalta täällä Roomassa Villa Lanten edustalla muutama vuosi sitten.

Mukava ihminen ja varmasti kelpo juristi. Elämästä nauttija kuten totesimme lasillisella Gianicolo-kukkulan laella pienessä baarissa. Kepeät mullat lienee todellakin paras sananvalinta tässä yhteydessä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Johanneksen "vapaamielinen" kanta ei ole hyvä. Se johtaa helposti mielivaltaiseen ja eriarvoiseen lainkäyttöön, jossa selittelijät a la Ike pärjäävät, mutta kaikki eivät. Eikös Breivik myös väitä, että hänen tekonsa eivät ole rikoksia, vaan hänestä täysin oikeutettuja.

Johannes kirjoitti...

Tarkennan sen verran, että mielestäni tuomioistuinten pitää ottaa huomioon tavat ja tottumukset ainakin jossain määrin, ei siis siten että se johtaa täyteen harkinnanvaraisuuteen. Niinkuin ne varmaan ottavatkin. En ole juristi mutta luulen että jossain lakiteoriassa on tälle olemassa jokin hieno käsite.

Laki ei millään voi olla niin hyvä ja kattava etteikö tuomioistuinten tarvitsisi käyttää harkintaa tuomioita antaessaan. Muutenhan tuomarit voisi korvata roboteilla. Mieluiten ensin tosin korvattaisiin syyttäjät roboteilla, jotta kaikkia kohdeltaisiin samalla tavalla eikä sen perusteella kenen teot saavat eniten julkisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Johannes kysyy, miksi käytössä ollut hyväksytty tapa yhtäkkiä muuttuu tahalliseksi rikokseksi tätä juttua käsiteltäessä.

Kysymys on ymmärtääkseni oikeuskulttuurin muutoksesta. Käräjätuomari Voima puolusteli erimielisyyslausunnossaan Kanervan tekoa muun muassa sillä, että hän on usean vuosikymmenen ajan ottanut vastaan rahalahjoituksia monelta eri taholta. Toisaalta tulisi myös muistaa, että Euroopan neuvoston korruptionvastainen toimielin GRECO on antanut Suomelle viime vuosien aikana lukuisia suosituksia, jotka ovat liittyneet esimerkiksi lahjusrikosten rangaistuksen koventamiseen yksityisellä sektorilla ja kansanedustajaa koskevien lahjusrikossäännösten muuttamiseen. Elämme murroskautta ja hyvä niin. Oikeuspoliittiset varoituslaukaukset on ammuttu, kuten Iltalehden pääkirjoitustoimittaja asian ilmaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelin tuolla aikaisemmin syyttäjä Kalskeen kommenttia, josta syntyi vaikutelma, että hän oli varsin tyytyväinen Kanervan tuomioon.

Kalskeen vaatimus oli siis vähintään kaksi vuotta vankeutta (siis ehdotonta) ja tuomio oli vuosi ja kolme ehdollisena.

Joku piti ihmettelyä jo jeesusteluna. Siitä huolimatta ihmettelen edelleen Kalskeen toimintaa.

Mielestäni on varsin kova vaatimus, että henkilö todella passitettaisiin vankilaan. Voisi ajatella, että syyttäjä oli harkinnut vaatimuksensa erittäin huolellisesti. Kanervan sulkeminen vankilaan olisi ollut monessa suhteessa iso ja poikkeuksellinen tapahtuma.

Nyt syntyi kuitenkin se vaikutelma, ettei Kalske itse asiassa ollut tuollaista tarkoittanutkaan. Hänen mielestä huomattavasti lyhyempi ehdollinen tuomio oli yhtä hyvä.

Minun mielestäni Kalske on osoittanut erittäin huonoa harkintakykyä asiassa. Ei kai ole syytetynkään kannalta kohtuullista, että syyttäjä vaatii reilusti yläkanttiin kuin mitä uskoo saavansa.

Sama ihmettelijä totesi, että Kanervan saama tuomio on erittäin kova. Siitäkin voi olla montaa mieltä. Vuosi ja kolme kuukautta ehdollisena Kanervan kohdalla ei ole käytännössä yhtään sen kovempi kuin vaikkapa 60 päivää ehdollista.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Laki ei millään voi olla niin hyvä ja kattava etteikö tuomioistuinten tarvitsisi käyttää harkintaa tuomioita antaessaan."

Tietenkin harkintaa joudutaan aina käyttämään! Mutta ei toki niin, että syytetyn omat "tavat ja tottumukset" olisivat ratkaisevassa asemassa. Se olisi perin tyhmää!

"Hän on usean vuosikymmenen ajan ottanut vastaan rahalahjoituksia monelta eri taholta." - OIkeuskulttuurin muutoksesta saattaa olla merkkejä, mutta ei toki niin, että se mihin Kanerva tai joku muu syytetty on tottunut "aikaisemmassa kulttuurissa", olisi ratkaiseva tekijä. Se olisi aika naiivi peruste. Nyt vain lainkäyttäjä eli poliisi, syyttäjä ja tuomioistuin ovat "terhakoituneet", laki on ollut jo pitkään samanlainen: lahjuksen vastaanottaminen on kriminalisoitu ankarasti!

"Minun mielestäni Kalske on o." - Jos on, niin kertokaapa se sitten Kalskeelle itselleen! Kalskeella on vielä monta päivää aikaa ilmoittaa tuomioon tyytymättömyyttä. kanervan valituksen jälkeen syyttäjä voi myös vastavalituksellaan vaatia K:n rangaistuksenkoventamista, mutta tätä anonyymi ei näytä ymmärtävän.

Kanervan tuomiota voidaan pitää kyllä kovana, kun otetaan huomioon, että hän voi vielä joutua tuomion takia menettämään myös kansanedustajan paikkansa. Eiköhän se riitä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi puolustaa Kanervaa ja vaatii hänen tuomionsa kumoamista, koska Kanerva oli toiminut aiemminkin niin, eikä kukaan ollut puuttunut asiaan!

"Kiltti tuomioistuin, etteks te nyt voisi kumota tätä tuomiota, pliis. Mähän oon aina tehny just' samalla tavalla eikä koskaan kukaan oo puuttunu asiaan eikä koiraa oo perään hakkunu. Kamoon, enks' mä nyt voisi tehä edelleen samalla tavalla=! Niihän kaikki muutki pojat on tehny ja tekee"!

Anonyymi kirjoitti...

Vankilaan tänään passitettu Arto Merisalo kertoi eilen päivitetyssä blogissaan suunnittelevansa kirjan kirjoittamista ja kertovansa mahdollisesti blogissaankin "jotain uutta vaalirahakuvioista 2006-2007".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Timo Soini sanoi tänään, että Kanervan tuomio on "moraalinen viesti siitä, että ne kansanedustajat, jotka ovat saaneet rahaa Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä 10 tai 20 000, se raha pitäisi palauttaa."

Nova Group maksoi Kehittyvin maakuntien Suomi -yhdistyksen (KMS) kautta poliitikoille rahaa yhteensä 145 000 euroa vuosina 2007–2008.

Nova Groupin pesänhoitajan mukaan suurin osa vaalituista on jo palautettu konkurssipesälle. Pesänhoitajan mukaan sekä henkilökohtaisesti saatuja vaalitukia että puoluetukia palautettiin kiinteistökonserni Nova Gropiin "kovaa vauhtia syksyllä 2009."

Heh, heh! Vai oikein kovaa vauhtia!

Samanlaista "voitelurahaan" nuo silloisten ministerien ja kokeneiden kansanedustajien saamat "vaalituet" olivat moraaliselta kannalta nähtynä aivan samanlaisia kuin Kanervan saamat ja nyt tuomioon johtaneet lahjuksetkin!

Evät Merisalo ja kumppanit suinkaan "tuhlanneet" rahaa noviiseille ja ensimmäisen kerran yrittäjille, vaan järjestään vanhoille konkareille ja ministeritason poliitikoille.

Misiköhän, koska kaikki tiesivät, että nuo 10 tai 20 000 euron lahjoituksen saaneet paula lehtovuoret ja muut olisivat päässeet ilman mitään suurtukia tukia ja kovaa vaalimainontaakin eduskuntaan.

Siksi, että lahjarahoille odotettiin tiettyä vastinetta! Eiköhän selitys ole siinä.

Anonyymi kirjoitti...

On paikallaan, että tällaiset mätämunat puhkaistaan. Mutta onhan tämä Suomen oikeuskäytäntö kuitenkin täysin pöyristyttävää. Tänään kerrottiin myös lehdissä 15-vuotiaan tytön kaksoisraiskauksesta. Rangaistus: ehdollista. Äärettömän pöyrisyttävää, mutta tämäkin näyttää olevan maan tapa. Raha ratkaisee. Myös rangaistusasteikossa.

Anonyymi kirjoitti...

Varsinais-Suomen liiton poliittisten valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat kokoustaneet tänään ja esityslistalla on ollut Kanervan jatko maakuntahallituksen puheenjohtajana. Päätös asiasta annetaan kuitenkin vasta ensi viikon maanantaina.

Pitäisiköhän käydä ostamassa kukkakaupasta päivänkakkara ja nyppiä sen kukasta terälehtiä irti yksi kerrallaan samanaikaisesti luetellen ”jatkaa – ei jatka – jatkaa – ei jatka...”. Kumpikohan näistä kahdesta vaihtoehdosta osuisi viimeisen lehden kohdalle?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kanerva olisi tullut toki pidättää maakuntaliiton puheenjohtajan tehtävästä heti, kun hän sai syytteen törkeästä lahjusrikoksesta.

Mutta eiväthän ne hyvät veljet näin tehneet!

Päättihän oikeusministeriö äskettäin, että kuluttajariitalautakunnan puheenjohtaja saa jatkaa virassaan, vaikka on saanut syytteen lahjuksen ottamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

Kanerva tuomio on pikkujuttu verrattuna Ukrainan entisen pääministerin Julia Timoshenkon tuomioon ja tulollaan olevan uuteen syytteeseen. Timoshenko tuomittiin jokin aika sitten veropetoksesta 7 vuodeksi vankeuteen - tuomio ei ole ehdollinen. Nyt hän saamassa syytteen toisesta talousrikoksesta, josta voidaan tuomita 12 vuotta vankeutta.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti tarttui juuri olennaiseen eli miksi ihmeessä Nova Group antoi ruhtinaallisesti vaalitukea sellaisille ihmisille jotka eivät sitä missään nimessä olisi tarvinneet, kuten vaikkapa Sauli Niinistö (10 000). Eikö Saulilla ole muka varaa kustantaa omaa vaalikampanjaansa? Tai Ilkka Kanervalla? Kyllähän jokainen omilla aivoillaan ajatteleva tajuaa mikä tässä on ollut perimmäinen tarkoitus. Noh, Ike sai kärsiä ja Sauli korjasi potin. Elämä on.

Anonyymi kirjoitti...

Tuskin se oikeusministeriö edes mitään varsinaista päätöstä on tehnyt, että Kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajaa ei pidätetä virantoimituksesta. Tarkoitan kirjallista perusteltua päätöstä. Sellainen kai kuuluisi siihen hyvään hallintoon.

Sivusta seuranneena voisin suositella, että OM:n luottokorteille asetettaisiin viinan osto kielto. Se kun ei ole lahjusrikos, jos virkamies juottaa toista virkamiestä, mutta jotain rajaa pitäisi saada tuollekin haaskaukselle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, tässä sitä nyt ollaan!

Pitikö Ike Kanervan mennä vinoilemaan vuoden 1987 vaalien jälkeen, että "Sauli Niinistö, Salosta, on tyypillinen yhden kauden kansanedustaja."!

Olisiko ollut parempi, että Ilkka Kanerva olisi nimitetty aikoinaan Suomen Pankin johtajaksi? Jos sinne kelpasi aikanaan Harri Hookin, niin kyllä Ilkkakin olisi samat hommat hoitanut! Ilkka olisi jättänyt politiikan..mutta palannut varmasti eläkeiän jälkeen takaisin politiikkaan!

No, toki Ilkka on saanut omat mahdollisuutensa monta kertaa, aina ulkoministeriksi asti. Mutta se Tuksu, se Tuksu...ja ne muut myös!

Mutta ei hätää! Tänään oli jo lltalehdessä eka juttu, jossa kerrottiin parilla sivulla,miten Ilkka vetäytyi rakkaansa Eliina Kiikon hoiviin, Elina oli ottanut oikein vapaata töistään tätä varten.

Nyt saamme seurata pari vuotta tietyntyyppisistä lehdistä Ilkan "oikeustaistelua".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

OM kyllä tiedotti verkkosivuillaan Pauli S:n homman jatkumisesta ko. lautakunnan puheenjohtajana. Oli oikein perustelukin: Pauli ei näet käsittele lautakunnassa ollenkaan asuntokauppa-asioita; Paulia lahjoneet ovat asuntopuolen johtajia. Mutta lautakunnan täysistunnossa Pauli kyllä joutuu käsittelemään myös asuntoasioita, jos sinne jokin sellainen tapaus eksyy.

Ei se OM:kään näköjään kaikkea hoksaa.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni näyttökysymys Kanervan jutussa on aika mielenkiintoinen.

Vähemmistöön jäänyt tuomari lähti kai keskeisesti siitä, että rahat, syntymäpäivät ym. oli annettu Kanervalle ensi sijassa sen vuoksi, että hänellä oli merkittävä rooli valtakunnan politiikassa. Ei siis maakuntahommien eikä kaavoituksen takia.

Kyllä kai noinkin voi ajatella, mutta nouseeko näyttötaakka sitten niin korkealle, että ketään ei voi koskaan tuomita lahjusrikoksesta?

Keskeiset faktat olivat kuitenkin, että Kanerva oli maakuntahallituksen puheenjohtaja, että maakuntahallitus päättää kaavoista, ja että kestitsijöillä oli vireillä maankäyttöasioita Kanervan toimialueella.

Puolustukseksi riittää se, että tekeytyy tietämättömäksi: ei tunne maakuntahallituksessa käsiteltäviä asioita, ei tiedä liikemiesten maankäyttötoiveista, eikä tiedä kuka pippalot maksoi.

Jotenkin tuntuisi siltä, että hieman liian helppo tapa vapautua syytteistä. Etenkin kun päättäjän nimenomaisena tehtävänä on tietää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin juuri!

Kanervan puolustus vetosi kai myös siihen, ettei Kanerva juuri edes käynyt liiton kokouksissa, joissa kaavoituksesta päätettiin. Mutta eipä tämäkään häntä pelasta, sillä puheenjohtajana hän sai kaikki esityslistat ja pöytäkirjat ja hänellä oli luottomies varamiehenään, joka toimi puheenjohtajana. Tälle K. saattoi kertoa, miten asioissa piti päätettämän tai menettelemän.

Näinhän se yleensäkin menee. Kansanedustajat haalivat kaikenlaisia tehtäviä kunnissa ja maakuntaliitoissa, mutta niitä hoitavat käytännössä varamiehet. Tämä ei toki estä kansanedustajia etukäteen sopimasta asioista ko. varamiehen ja koko ao. puolueryhmän kanssa siitä, miten menetellään ja miten päätetään.

Varamiehet tekevät ns. "likaisen työn", jos sellaista sanontaa voisi käyttää, ja "isot kihot" eli kansanedustajat lymyävät taustalla, jottei heidän nimiään näkyisi virallisissa papereissa.

Kanervallakin oli tilaisuus vaikuttaa, se riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Eräs eurooppaoikeuden lehtori on osoittanut rikosoikeuden vähäisen tietämyksensä US-blogissaan

http://markkukiikeri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/103520-kanervan-tuomio-missä-olemme-ja-mihin-olemme-menossa

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Helsingin hovioikeuden tänään antamalla päätöksellä Arto Merisalo ja Yli-Saunamäki pysyvät edelleen vangittuina. Hovioikeus hylkäsi heidän kantelunsa.

Sen sijaan hovioikeus kumosi Aija Merisaloa koskevan vangitsemismääräyksen ja määräsi hänet päästettäväksi heti vapaaksi. Lehtiuutisessa ei ollut perustelua, mutta kirkas pääsääntö on se, että jos henkilö tuomitaan yli kahdeksi vuodeksi vankeuteen, hänet määrätään heti vangittavaksi. Aija Merisalo sai käräjäoikeudesta 3 vuoden vankeustuomion.

Siis: nytkö se hyssyttely jo alkoi?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hovioikeus kuulemma arvioi, että Aija Merisalon pitäminen vangittuna on "kohtuutonta."

Tämä tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että hovioikeus on tehnyt myös itse pääasiassa jo pikapäätöksen, jota se aikoo noudattaa. Ts. hovioikeus tulee valituksen johdosta alentamaan roimasti ainakin Aija Merisalolle tuomittua rangaistusta.

Outoa, mutta kuten jo moneen kertaan sanottu, ei toki tavatonta. Onhan tämä nähty jo niin monen monituista kertaa aiemminkin: Mitä ylemmäs valitustietä edetään, sitä kummallisemmaksi ja hyssyttelevämmäksi päätökset muodostuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Taitaa olla niin, että hovissa ei ole vain "hyviä veljiä", vaan myös "hyviä sisaria" tuomareina!

Anonyymi kirjoitti...

Aija Merisalon vapauttamisen syynä oli "opiskelupaikan säilyttäminen."

Heh! Olisipa Artsikin honannut kirjoittautua vaikkapa Liikemiesten kauppaopiston opiskelijaksi, niin hänkin olisi nyt vapaana miehenä. Istuskelisi kaikessa rauhassa Rita Tainolan, Juhani Hakolan ja Loka-Laitisen kanssa Kämpin terassilla ja katselisi ohirientäviä salkkumiehiä, joiden kanssa hän on verkostunut ja joista tuntee lähes jokaisen.

Anonyymi kirjoitti...

Eikö vankilasta käsin muka voisi opiskella? Ilmoittihan Arto Merisalokin juuri aloittavansa opiskelut, kun pääsee vankilan rauhaan.


Taas tuntuu oikeus menneen halpaan!

Anonyymi kirjoitti...

Kanervaa koskevasta äänestyslausumasta:

Annettu raha ei katso roolia. Ei siis pitäisi hyväksyä väitteitä tai näkemyksiä, että raha on annettu valtakunnan eikä kunnan poliitikon roolissa. Ei lahjusta voi pätevästi korvamerkitä, se muodostaa epäasillisen sidonnaisuuden saajalle tämän kaikissa rooleissa, joissa voi olla jaettavia etuja tarjottavana lahjuksen antajalle.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Juuri näin!

Anonyymi kirjoitti...

Tästä eteenpäin niinkuin tähänkin asti olemme luottaneet. korkearvoisiin kansanedustajiemme valiojoukkoon, jotka pyyteettömästi lakeja säätäen koko kansan parahaksi ja onneksi.

Anonyymi kirjoitti...

J. V. sanoi:
"Käräjätuomari Voiman samoin kuin enemmistön hyvin laajat perustelut löytyvät käräjätuomion tuomiosta. Sen voi jokainen tilata Helsingin käräjäoikeuden kansliasta. Ainakin minä sain sen nopeasti sähköpostitse."

Mitähän se maksaa?

Anonyymi kirjoitti...

Muuten. Professori Dan Frende arveli Lapin Kansassa 19.4.2012, että Kanervan tuomio voi hyvin kaatua hovissa, koska näyttö on suhteellisen heikko nimenomaan Kanervan maakuntaliiton toimeen nähden.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Minulle ainakaan käräjäoikeuden tuomio ei maksanut mitään, joten eivätköhän kaikki ihmiset ole ko. suhteessa tasavertaisessa asemassa keskenään.

Niin, professorithan ne nämä asiat aina parhaiten tietävät!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Professori Dan Frände:

"Toisaalta hovioikeus voi Fränden mukaan kiristääkin Kanervan tuomiota.

– Jos hän on todella ottanut lain tarkoittamassa mielessä lahjuksia 50 000 euroa vastaan, se on aikamoinen määrä, ja silloin ehdollinen tuomio on lievähkö."

Niin, professorithan ne nämä asiat aina parhaiten tietävät!

Anonyymi kirjoitti...

Ei mutta Kanervaa on nyt hauska kaiken maailman jeestulijoiden mollata. Odotetaan ensin tuomion lainvoimaisuutta.

Mutta kirjailija Sofi Oksanen asettui elisessä Enbusken tv ohjelmassa tukemaan (yleensä) Kanervaa ennakkoluulottomasti.

Mutta Sofi Oksanen ei olekaan laumassa räksyttäjä.

Anonyymi kirjoitti...

"Niin, professorithan ne nämä asiat aina parhaiten tietävät!"

Juuri niin JOS. Frände oli epäilevä juuri näytön suhteen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kun hovioikeuden tuomio tulee joskus reilun vuoden kuluttua, niin siihen mennessä meille on muodostunut voimakas kansanliike, joka vaatii Ilkka Kanervan vapauttamista ja syytteiden hylkäämistä. Sen iskulauseena on:

Sekaisin Ikestä!

Liikettä johtaa puhdistus-kirjailija Sofi Oksanen.

Kun näin on, niin eihän hovioikeus kerta kaikkiaan voi muuta kuin vapautta Kanervan syytteestä!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Vuoden 2007 vaaleissa yli 40 ministeriä ja vanhaa kokenutta kansanedustajaa sai KMS:n kautta Merisalon, Yli-Saunamäen, Sukarin ja Kakkosen kvartetilta "vaalirahaa" yhteensä n. 150 000 euroa.

Tutkittiinko tuolloin, mihin kukin lahjan saanut poliitikko käytti rahansa? Ei tutkittu.

Voidaan siten sanoa, että KMS kanavoi noille 44 vanhalle poliitikolle selvää lahjusrahaa, jolle odotettiin vastapalvelua. Siitä oli kysymys. Ilmiselvästä korruptiosta, mutta tätä poliisi ei välitä tutkia.

Kaikki nämä lahjarahaa KMS:ltä saaneet kansanedustajat ja ministerit ovat mukana myös kaavoituksesta päättävissä kunnanvaltuustoissa tai/ja maakuntaliitoissa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Syksyyn 2009 mennessä nuo 44 lahjusrahaa liikemiehiltä KMS:kautta vastaanottaneet poliitikot palauttivat "kiireen vilkkaa" saamiaan rahoja Novan konkurssipesään, Sauli Niinistö ensimmäisten joukossa Mistä tämä kertoo? Ainakin sen, että he eivät tarvinneet noita rahoja vaalikampanjaansa varten.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ensimmäinen vastapalvelus lahjusrahoille tuli heti vuoden 2007 vaalien jälkeen, jolloin Kyösti Kakkoselle haettiin porukalle ja suureellisesti vuorineuvoksen arvonimeä; varmaan tästä oli sovittu jo ennen vaaleja.

Arvonimihakemuksen ensimmäisenä allekirjoittajana oli Sauli Niinistö, joka oli saanut kampanjaansa varten 10 000 euroa KMS:ltä. Mukana oli myös Ilkka Kanerva.

Kerrankin Niinistö ja Kanerva siis esiintyivät yksimielisinä jonkin "hyvä" asian puolesta!

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko yksi syy sille että 3v tuomion saanutta ei passitettu suoraan vankilaan olla se, että on odotettavissa että hovioikeuden ratkaisuun kestänee yli 1,5v.

Silloinhan kolmen vuoden rangaistuksen saanut ensikertalainen olisi jo suorittanut tuomionsa kokonaan ennen, kuin asia on hovissa ratkaistu.

Sitten jos tuomiota alennettaisiin vaikka vain kuukausilla niin olisi tullut istuneeksi "yliaikaa".

Joka tapauksessa vaikuttaa kuitenkin vain talousrikollisille ja naisille suotavasta etuoikeudesta.

Yhtenä etuoikeutena on jo ollut se ettei syytettyjen tarvinnut olla tutkintavankina käräjäkäsittelyyn saakka, vaikka nimenomaan talousrikollillahan on usein tapana karata ulkomaille.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvä kysymys!

Vangittuna olevan syytetyn juttu on tietenkin käsiteltävä hovioikeudessa kiireellisenä eli sen käsittely ei saisi kestää 1,5 vuotta missään tapauksessa!

Ehkä hovioikeus on ajatellut, että se varaa itselleen lisäaikaa, kun se laskee "vain 3 vuotta" saaneen syytetyn (Aija Merisalon) nyt heti vapaaksi!

Toisaalta tuossa Nova-haarassa kaksi syytettyä (Hakalat) sai muistaakseni 3,5 vuoden vankeustuomion, joten nämä pääsisivät vapaaksi, jos tuomio pysyisi hovioikeudessa, 1v 8 kk istumisen jälkeen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Uuden Suomen entinen päätoimittaja, professori (h.c.) Jarmo Virmavirta katsoo Puheenvuoro-kirjoituksessaan, ettei Ilkka Kanervan saama tuomio ole oikeudenmukainen.

Virmavirta kummastelee, että "lahjonta toteutuu yleensä teutuu yleensä vasta, kun on olemassa konkreettinen teko", eikä Kanerva tehnyt muuta kuin otti rahaa vastaan. - Virmavirta ei näköjään oikein tunne nykyistä rikoslakia, kun on opiskellut joskus 50- ja 60-luvulla.

Virmavirran mielestä tuomiossa on kyse jonkinlaisesta syyttäjälaitoksen ja alioikeuden "puhdistautumisrituaalista".

- Ilkka Kanerva saa vastata yli 40 muunkin KMS:n poliittisen asiakkaan puolesta, Virmavirta toteaa.

Professori h.c. siis katsoo, että kun muitakaan "konnia" ei syytetä, ei Ikeäkään saa tuomita. Minusta taas pitäisi katsoa, että kun Kanerva tuomittiin, niin muutkin tulisi asettaa syytteeseen, jos he kerran ovat "samanlaisia konnia" kuin Ikekin.

US:n uutisen mukaan Virmavirta kuuluu Kanervan tuttavapiiriin. Niinpä. Molemmat ovat Turusta ja kokoomuksesta. Tämä olikin ko. uutisjutun tärkein havainto.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvä veljet puolustavat aina toisiaan! Kuten siis esim. Virmavirta Kanervaa.

Jos Kanervan juttu olisi istuttu Turun käräjäoikeudessa, lienee melko selvää, että syyte olisi hylätty. Luultavasti tämän takia Kanervan osuus päätettiinkin yhdistää Helsingin KO:ssa vireille olleeseen päähaaraan eli Merisaloa ym. vastaan konkurssirikoksista ajettuun juttuun.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

No, Virmavirta näyttää opiskelleen 60-luvulla. On valmistunut paria vuotta meikäläistä myöhemmin, vaikka on kolmisen vuotta vanhempi.

Anonyymi kirjoitti...

Lahjuksen ottamista kansanedustajana koskevat rikoslain säännökset, jotka otettiin rikoslakiin vuonna 2002 on hiljattain muutettu ja täsmennetty (esim. RL 40 luvun 4 a §). Edellytyksiä kansanedustajien rangaistavuudelle on madallettu, esim. lahjuksen ottamiseen ei enää välttämättä tarvitse liittyä lupausta ”toimia edun vuoksi edustajantoimessaan jonkin eduskunnassa käsiteltävänä olevan tai käsiteltäväksi tulevan asian päättämiseksi tietyllä tavalla”.

Ehkäpä professori Virmavirta ei ole perehtynyt päivitettyihin lahjusrikossäännöksiin, jotka antavat hieman enemmän liikkumavaraa rangaistavan käyttäytymisen määrittelemisessä?

mr kirjoitti...

Kaikesta päätellen tässä on tulevina vuosina vielä paljon oppimista siitä, miten nämä hyvien veljien piirit Suomessa pyörii.

Anonyymi kirjoitti...

Kanervaa ei tuomittu lahjuksen ottamisesta kansanedustajana eli anonyymin edellä mainitseman RL 40:4a:n nojalla, vaan törkeästä lahjuksen ottamisesta virkamiehenä RL 40:2.2:n nojalla ja virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:9).

Anonyymi kirjoitti...

Muuten. Myös professori Tolvanen suhtautui, prof. Fränden ohella, Lapin Kansassa 19.4.2012 epäilevästi Kanervan saamaan tuomioon sen näyttöpuolen suhteen.

Joko Kanervan saaman tuomion kohtalo hovissa on vedonlyöntikohteena SSP Overseas Betting Ltd:ssa?

Anonyymi kirjoitti...

"Jos Kanervan juttu olisi istuttu Turun käräjäoikeudessa, lienee melko selvää, että syyte olisi hylätty."

Katsooko blogisti, että Varsinais-Suomen käräjätuomarit ovat

- epäpäteviä
- puolueellisia
- lahjottavissa olevia
- muuten vain mätiä?

Jotain rajaa ihmisten mollaamiselle!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"Myös professori Tolvanen suhtautui, prof. Fränden ohella, Lapin Kansassa 19.4.2012 epäilevästi Kanervan saamaan tuomioon sen näyttöpuolen suhteen".

Tämähän on aivan ihanaa! Notta Tolvaanenkin, tämä itä-Suomen päivystävä professori oli tuota mieltä! Nyt kyllä on suhtauduttava erittäin varauksellisesti Hgin KäO:n Kanerva-tuomioon! Kera kaikkiaan!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Palsturi katsoo, että myös Varsinais-Suomen käräjätuomarit ovat vain ihmisiä ja että tuomitsemistoiminta on inhimillistä toimintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Tolvanen on opiskellut ja väitellyt Turkkuses...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuli mieleen Saksassa 1700- ja vielä 1800- luvun alkupuolella ollut käytäntö nimeltään Aktenversendung.

Siinä tuomioistuimet lähettivät kiperien oikeusjuttujen asiakirjat yliopistojen lainopillisille tiedekunnille lausunnolle. Alan professorit lueskelivat asia- ja pöytäkirjat ja kertoivat sitten lausunnossaan kantanaan, miten juttu pitäisi ratkaista. Tuomarit tekivät sitten yleensä aina päätöksensä näiden professoreiden lausuntojen mukaisesti. Juridinen tieto ja asiantuntemus "asui" tuohon aikaan tiedekunnissa.

Nykyisin oikeusjutun asianosaiset itse pyytävät usein lausuntoja alan professoreilta. Näitä lausuntoja ei pidetä varsinaisina asiantuntijalausuntoina, vaan lähinnä vain asianosaisten oikeusavustajien kirjelmiin verrattavina kirjelminä.

Näissä lausunnoissa on kuitenkin yleensä tapana tarkastella oikeuskysymyksiä yksipuolisesti eli yksinomaan lausunnon pyytäneen asianosaisen ja hänen menestymisensä kannalta. Jos professori, jolta lausuntoa on pyydetty, katsoo, että asianosainen on asiassaan väärässä, häneltä ei pyydetä lausuntoa tai kelteistä lausuntoa ei ainakaan kiikuteta oikeuden nähtäväksi.

Yllättävän usein professorit kuitenkin mukautuvat näkemyksissään ja lausunnoissaan lausunnonpyytäjän oikeusjutussa omaksumalle kannalle!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nykyisin vallalla oleva käytäntö, jonka mukaan professorit lausahtelevat lyhyesti kantojaan iltapäivälehdille ja joillekin radio- ja tv-kanaville, ei ole oikein mistään kotoisin. Helppohan noita tuollaisia lausahduksia on antaa, kun niitä ei tarvitse ryhtyä tarkemmin perustelemaan! Jos perustelee, eivät toimittajat kuitenkaan perusteluja julkaise. Heille riittää, että joku "oikeusprofessori" on lausahtanut asiassa jotakin. Tämä tällätään kiireesti jutun otsikkoon.

Miksi professorit sitten alentuvat tällaisia lausahduksia antamaan? Yksi syy on varmaan se, että käytäntö tuo heille "nimeä." Oikeusjuttujen asianosaiset ja heidän avustajansa näkevät, että tuo ja tuo professori on nyt "kuuma nimi", joten häneltäpä kannattaa varmaankin pyytää "varsinaisia" eli kirjallisia ja perusteluja lausuntoja joissakin muissa oikeusjutuissa.

Anonyymi kirjoitti...

En usko, että rikosoikeuden professorit Frände ja Tolvanen ovat antaneet lehteen lausumiaan, jota itse eivät pidä perusteltuna.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti taitaa olla oikeassa!

Lausunnonantajaprofessorien ja toimittajien välilläkin näyttää vallitsevan tietynlainen hyvä veli -verkosto! Seuratkaapa vain, miten tietyt kanavat ja lehdet ja niiden toimittajat saavat aina lausuntoja tietyiltä professoreilta.

Tämä kuuluu pelin henkeen ja bisnekseen. "Oikeiden"" eli ns. oikeustieteellisten lausuntojen antaminen asianosaisten advokaattien pyynnöstä oikeusjuttuja varten on professoreille todella hyvä bisnes.

Joidenkin oikeusprofessoreiden ajasta suuri osa kuluu juuri lausuntojen tehtailuun ja heidän ns. tieteellinen toimintansa on aika vähäistä. Aika kun ei riitä kaikkeen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

"En usko, että rikosoikeuden professorit Frände ja Tolvanen ovat antaneet lehteen lausumiaan, jota itse eivät pidä perusteltuna."

En minäkään usko enkä ole tätä edes väittänyt!

Anonyymi sekoittaa nyt pahemman kerran lausuntojen "perustelleisuuden" ja niiden "perustelemisen." Lausunto voi olla asiallisesti "perusteltu", vaikka sitä ei perustella mitenkään.

Lyhyt ja haastattelulausunto (lausahdus) lehdelle tai tv-toimittajalle voi toki osua sinänsä oikeaan, vaikka sitä ei perustella tarkemmin tai oikeastaan mitenkään.

Anonyymi kirjoitti...

Olen täsmälleen samaa mieltä Kalle Isokallion kanssa ettei Iken kannata missään nimessä valittaa hoviin koska sieltä saattaa häkki heilahtaa. Korkeinpaan ei todennäköisesti heru valituslupaa, tästä on kuulemma olemassa ennakkopäätöskin. Ike leikkii kyllä upporikasta tai rutiköyhää jos pitää päänsä. Ei kannata liiaksi luottaa siihen että käräjäoikeuden tuomio syntyi äänestyksellä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kalle Isokallio ei ole vissiin kuullut puhuttavan reformatio in peius -kiellosta, joka estää rangaistuksen koventamisen, jos vain syytetty yksin valittaa. Häkin heilahtaminen Kanervan jutussa edellyttäisi siis, että syyttäjäkin valittaa ja vaatii rangaistuksen koventamista ehdottomaksi.

Kalske tuntuu olevan kuitenkin aika haluton valittamaan. Syyttäjä voi kuitenkin vielä, sen jälkeen kun Kanerva on ensin valittanut, liittyä muutoksenhakuun vastavalituksellaan ja siinä yhteydessä vaati rangaistuksen koventamista.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymille, joka oikaisi virheellisen käsitykseni siitä, että Kanerva sai tuomionsa virkamiehenä, eikä kansanedustajana lämpimät kiitokset!

Verkkouutisissa Pirkanmaan maakuntahallituksen pj. Antero Saksala (kok.) oudoksuu tulkintaa virka-asemasta, että ”kaavoituspäätöksiin osallistuvaa maakuntahallituksen puheenjohtajaa verrataan virkamieheen”, ja sitä myöten ”herkemmästä lahjusrikkomuksen mahdollisuudesta”. Saksalan mielestä luottamushenkilö ei ole virkavastuullinen.

Eikö virkamiesvastuu kuitenkin RL 40 luvun 11 §:n mukaan ulotu selkeästi myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön?

Anonyymi kirjoitti...

Toimittajien ja luottoprofessorien symbioosihan alkaa muistuttaa entisaikojen kotiryssäjärjestelmää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kansanedustaja Antti Kaikkonen on kuulemma harkinnan jälkeen päättänyt olla tavoittelematta keskustan puheenjohtajan paikkaa.

Syynä tähän on se, että kertomansa mukaan Kaikkonen "istuu syksyllä käräjiä Nuorisosäätiön asiassa".

Koskas Kaikkosesta on lautamies tullut? Tuomarit "istuvat käräjiä", eivät syytetyt. Kaikkonenkin "istuu käräjillä syytettynä, jolle syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta.

Anonyymi kirjoitti...

No, ylioppilas (valtiot. yo) Antti Kaikkoselle nyt sattuu noita pieniä lipsahduksia näköjään aika usein.

Ettei kävisi niin, että käräjien jälkeen Kaikkonen joutuisi "istumaan tuomiotaan".

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Olisi mukava jos joku kävisi Tarja Halosen kampanjoiden rahoituksen läpi. Onko SAK suomen Teamsters? Nim. L.H.Hoppu

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ilkka Kanerva ilmoitti tänään jättävänsä Varsinais-Suomen liiton puheenjohtajan tehtävän "omasta aloitteestaan."
- Haluan näin taata kollegoille työrauhan, Kanerva tiedotti.

Kuka uskoo, että Kanerva jätti pestin täysin omasta halustaan? Asia eteni todellisuudessa niin, että liitohallitus päätti jo viime perjantaina, että Kanervan on lähdettävä. Hallitus varasi kuitenkin Kanervalle tilaisuuden ilmoittaa itse erostaan. Kanerva joutui siis taipumaan liiton hallituksen päätökseen, omasta halustaan Kanerva ei olisi eronnut.

Ja tuosta työrauhasta. Jos Kanerva olisi todella tätä halunnut, hän olisi tietenkin jättänyt ko. tehtävän jo välittömästi syytteen saatuaan ja väliaikaisesti heti tutkinnan alettua.

- Käräjäoikeuden päätös on kuitenkin kohdaltani täysin väärä, sanoo Kanerva. Hän vetoaa jälleen käräjäoikeuden äänestyspäätökseen ja katsoo, että enemmistö ol väärässä ja vähemmistö täysin oikeassa. Ei järin "demokraattiselta" tunnu Ike perustelu. Onko K. sitä mieltä, että oikeudessa tuomio on annettava vähemmistön kannan mukaisesti?

Kanervan mukaan "asiakirjapuoli ja henkilötodistelu osoittavat, etten mitenkään ole ollut vaikuttamassa maakuntaliiton kaavoituksesta antamiin lausuntoihin", Kanerva kertaa.
- Kuka oikeasti uskoo, että olisin junaillut Varsinais-Suomen liiton lausuntoja millään tavalla, kiteyttää Kanerva.

Kannattaisi lukea käräjäoikeuden tuomion perustelut. Sieltä vastaus Kanervan ihmettelyyn selviää. Lahjustuomioon ei lain mukaan tarvita virkamiehen tosiasiallista junailua. Riittää, että lahjuksella on pyritty vaikuttamaan virkamiehen toimintaan tai se on omiaan vaikuttamaan hänen toimintaansa ja virkamies tästä tietoisena ottaa vastaan tai hyväksyy lahjan tai edun.

Anonyymi kirjoitti...

Pirkko K. Koskinen oli ennen apulaisoikeusasiamieheksi siirtymistään Lapin yliopistossa työoikeuden professorina.

Kepeät mullat, voisi Pirkko K:n tuntien sanoa. Matrikkelin mukaan hänen harrastuksensa oli "elämästä nauttiminen."


Sama harrastus kuin Ilkka Kanervalla.

Anonyymi kirjoitti...

Koko Nova-tuomio on saatavissa pdf-muodossa oheisesta linkistä:

http://www.edilex.fi/data/uutiset/Novatuomio.pdf

Jari Vento kirjoitti...

Mitä mieltä tästä Helsingin Hovioikeuden ratkaisusta http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288577709851.html

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Olen kommentoinut tuomiota blogissa numero 746.