perjantai 13. heinäkuuta 2012

616. Auerin jutussa jahdataan nyt ex-tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahtea

Krp:n virkarikoksesta etsintäkuuluttamaa rikoskomisario Juha Joutsenlahtea ei epäillä "suuresta rikoksesta", kertoo VKSV:n syyteasiain yksikön päällikkö, valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Yle Satakunnan haastattelussa Rappe sanoi, että hänellä ei ole oikeutta kertoa asiasta tarkemmin.

Virka-aseman väärinkäyttö ei kuitenkaan ole mikään pikkurikos, sillä siitä voidaan RL 40 luvun 7 §:n mukaan tuomita sakon lisäksi vankeutta aina kahteen vuoteen saakka.

Juha Joutsenlahti aikoo ilmoittautua poliisille huomenna. Satakunnan Kansan tavoittama Joutsenlahti sanoo, ettei hän ole pakoillut haastemiestä. Omasta mielestään hän on ainoastaan ollut sairauslomalla.

Koska Joutsenlahden syyksi epäillyn virkarikoksen syyteoikeus uhkaa vanhentua, Satakunnan käräjäoikeus on poliisin pyynnöstä jatkanut syyteoikeutta ko. rikosepäilyssä. Käräjäoikeuden päätös on julistettu salaiseksi 25 vuodeksi. Joutsenlahden syyksi epäillyn rikoksen vanhenemisaika on viisi vuotta, joten se on tapahtunut todennäköisesti joskus vuonna 2007.

Kuten kaikki muukin Auerin jutuissa, myös tämä asia on siis päätetty julistaa täysin salaiseksi. Kas kummaa kun ei sentään  60 vuodeksi! Rappen mukaan jutun "varsinainen syyttäjä" on lomalla elokuun puoliväliin asti. Asian esitutkinta on meneillään.

Juha Joutsenlahti puolustautuu voimakkaasti - syyttää ylintä poliisijohtoa. Joutsenlahti on lähettänyt medialle viisisivuisen kirjeen, jossa hän kertoo yksityiskohtaisesti kokemuksistaan ja käsityksistään. Hän muun muassa arvostelee poliisiylijohtaja Mikko Paateroa sekä omia esimiehiään Satakunnan poliisilaitoksella. Lisäksi Joutsenlahti kokee tulleensa alistetuksi ja aliarvioiduksi työssään.

Yle Uutiset ei tässä vaiheessa julkaise kirjeen sisältöä tarkemmin sen sisältämän arkaluonteisen materiaalin takia.

Huh, miten salaista!

Mitä tästä kaikesta vielä oikein mahtaa seurata? Heiluuko Mikko Paateron palli, häntäkö Yleisradio tahtoo salailullaan suojella? Joutsenlahden kirje tullee kuitenkin enemmin tai myöhemmin julkiseksi - ja sietää tullakin!

54 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Etsintäkuulutettua rikoskomisario Juha Joutsenlahtea ei epäillä suuresta rikoksesta...

Ahaa! Porilainen komisario on siis vain pikkurikollinen ('petty criminal'), mutta liittyykö motiivi rahaan, seksiin vai valtaan?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Peliyhtiö Rovion eilen julkaisema uusi peli on saavuttanut heti suosiota. Amazing Alex -peli nousi Applen sovelluksia myyvän App Storen listalla Yhdysvalloissa suosituimmaksi maksulliseksi sovellukseksi.

Kenen mukaan uusi menestyspeli mahtaa olla nimetty Alexiksi?

Tietenkin meidän energisen ja "hämmästyttävän" (amazing) Eurooppaministerimme Alex Stubbin mukaan!

Anonyymi kirjoitti...

Varmasti liittyy kaikkiin kolmeen!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Seuraavaksi Roviolta odotetaan menestyspeliä nimeltä "Amazing Anneli".

Anonyymi kirjoitti...

Seppo sen kun kulkee vapaalla jalalla - vielä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Timo Soini paheksuu: Vapaavuori hajottamassa hallitusta.

Mitä ihmeen paheksumista Soinilla tässä muka on? Eikö hallituksen hajottaminen ole ollut koko ajan Timo Soinin tavoitteena? Jos hän ei itse saa hallitusta hajoamaan - kuten ei ole saanutkaan - niin olkoon, saatuna vieköön, vain kiitollinen, että hallitusta hajotetaan sisältä päin!

Anonyymi kirjoitti...

Dekkarin ainekset salailua, peittelyä ja harhautusta

Anonyymi kirjoitti...

YLE-uutisen mukaan komisario Joutsenlahtea epäillään ”--ensisijaisesti virka-aseman väärinkäytöstä ja toissijaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta tai tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta”.

Lisäksi uutisessa paljastetaan, että ”--epäily juontaa juurensa viiden vuoden takaisiin tapahtumiin Ulvilan surman tutkinnassa. Epäily koskee tunnistustilaisuutta, jossa Anneli Auer tunnisti porilaisen näyttelijän mahdolliseksi Ulvilan murhan tekijäehdokkaaksi”.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän olisi aika perustaa uusi erityistuomioistuin näitä Ulvila-liitäntäisiä juttuja varten. Työtä tuntuisi riittävän, ja ennen kaikkea salaisuus olisi syytä turvata.

Samaan erityistuomioistuimeen voisi sitten viedä kaikki muutkin poliisin, syyttäjän ja viranomaisten kannalta kiusalliset jutut (forum embarrassium).

Anonyymi kirjoitti...

Bodomin tutkinnan uutisoinnissa ihmettelin teltan kuvasta (oli muistaakseni IS:ssa), miten siitä pystyy päättelemään jotakin, tuli oikeudenkäynti tunnetuin tuloksin.
En ole aivan vakuuttunut onko tekninen tutkinta aivan aukotonta, ja hovioikeuden mukaan ei ilmeisesti tukenut syyttäjää.
Ktsotaan miten juttu etenee.

Anonyymi kirjoitti...

Voi saada käsityksen, että lähes kaikki Auerin puolesta puhuvat todistajat ja todisteet halutaan tavalla tai toisella vaientaa tai mitätöidä ja siten varmistaa, että KKO tekee "oikean" tuomion ja tuomitsee Auerin murhasta.

Anonyymi kirjoitti...

Nissinen esiin. Ei hän voi loputtomiin piiloutua alaistensa selän taakse.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä idea tuo Ulvilan jutun erityistuomioistuin. Sinne salailemaan, salaisella palkalla, salaiset oikeusviranomaiset. Päätökset - salaisia.

Tulikohan taannoin ns. haukuttua väärää puuta.Vaikka Väyrynen onkin numero uno, en ole malttanut ihailla keskustan tuoreen puheenjohtajan maltillista, miellyttävää ja järkevää esiintymistapaa. Kerta kerralla olen yllättynytkin positiivisesti. Sipilä alkaa kirjoittaa MTV kolmosen nettisivuilla blogia, katsotaan vahvistuuko kuva vai mureneeko illusio siihen.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Nissinen on keskittynyt koko alkuvuoden Sulkavan Soutuun! Ei Mattia nyt saa viime metreilläkään häiritä!

Seppo Isotalo kirjoitti...

Taas kerran ollaan tilanteessa, että media tekee kärpäsestä härkäsen juuri Ulvilan surmaa koskevassa kirjoittelussa. Se lähtee liikkeelle Iltalehdestä, jonka haltuun tulee Anneli Aueria panettelevaa virallista, mutta salassa pidettävää yksityisyyden suojaa loukkaavaa tietoa. Nyt asia olisi heti selvinnyt jos Joutsenlahden kirjelmä olisi julkistettu. Mutta tässä media asettaa stopin, jotta ilkeät henkilöihin kohdistuvat panettelut saisivat rauhassa kehittyä.

Vieläkään ei media ole suostunut kertomaan Turussa annetun tuomion sisältöä niin kuin se voidaan eritellä katsomalla tuomittuja korvauksia. Sieltä selviää, että Anneli Auer tuomittiin yksin noin kolmen kuukauden vankeuteen. Kts blogiani. Hänet pitäisi tietenkin päästää vapaalle jalalle valmistautumaan kahteen suuren taistoon. Samalla tavoin olisi Joutsenlahti voitu kuulustella kotipaikkakunnalla - selkäkivusta huolimatta.

Norr-Rogel kirjoitti...

Loistav idea! Ad hoc - tuomioistuin nimitettäköön sota-aikojen malliin. Tällä varmistettaisiin että saadaan "oikea" tuomio.

Anonyymi kirjoitti...

Jos tässä aletaan syyttelemään poliiseja rikostutkinnan eri vaiheissa tehdyistä virheistä, ei varmaan tekeminen lopu aivan heti.

Jos Joutsenlahti on menetellyt jotenkin yleisen virkarikostunnusmerkistön täyttävällä tavalla alkuvaiheen tunnistamistilanteessa, niin miten lienee laita sen poliisin, joka kuulusteli AA:n lasta ja sai aikaan mm. seuraavat kirjaukset hovioikeuden tuomioon:

"Puhuttelu ei ollut ollut asianmukainen vaan hyvin johdatteleva. Poliisi oli ehdottanut A:lle, että talosta poistunut mies oli ollut "iso". Lisäksi poliisi oli käyttänyt miehen poistumisesta ilmaisuja "kiipeilemässä" ja "ketterästi" ja ehdottanut A:lle, että mies oli ollut piilottelemassa jossakin. Poliisin painostuksesta A oli alkanut arvuutella, että mies oli poistunut "aika vikkelästi" ja että mies oli saattanut olla piilossa pesuhuoneessa. Johdattelusta huolimatta A oli kuitenkin pysynyt omassa kertomuksessaan, ja hän oli kyennyt vastustamaan johdattelua ikäänsä ja olosuhteisiin nähden hyvin. Puhuttelun johdattelevuus 1.12.2006 oli heikentänyt selvästi mahdollisuuksia saada A:lta myöhemmissä puhutteluissa luotettavaa tietoa tapahtumista, koska johdattelusta peräisin olevat ainekset olivat mahdollisesti pitkällä aikavälillä sisältyneet hänen muistikuviinsa.

... Lisäksi puhuttelut olivat olleet poikkeuksellisen johdattelevat ja jopa A:n psyykkistä vointia olennaisesti vaarantavat. Puhutteluista ei siten ollut ollut saatavissa luotettavaa tietoa tapahtumista.

... Hovioikeuden omienkin havaintojen mukaan tallenteilta käy hyvin ilmi A:lle 1. ja 7.12.2006 suoritetuissa puhutteluissa esitettyjen kysymysten johdattelevuus. A on kuitenkin oma-aloitteisesti kertonut tapahtumista mainituissa puhutteluissa sekä puhuttelussa 10.1.2007. Vuoden 2009 puhuttelut ovat sen sijaan olleet hovioikeudenkin arvion mukaan erityisen johdattelevat ja painostavat. Vuonna 2009 suoritetut puhuttelut eivät ole sisältäneet paljoakaan A:n omaa kerrontaa vaan ne ovat painottuneet poliisin omien käsitysten esittämiseen hänelle. Lisäksi, vaikka A:lta ei ole tapahtumista kulunut aika sekä aikaisemmat puhuttelut huomioon ottaen voitu enää tuolloin olettaa saatavan merkittävästi uutta selvitystä, puhuttelut ovat kestäneet useita tunteja ilman asianmukaisia taukoja."

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kaiken huippuna osoituksena poliisin epäasianmukaisista menettelytavoista voidaan pitää Auerilta saatua "tunnustusta". Hovioikeus ei antanut tälle polisin todellisuudessa sanelemalle tunnustukselle minkäänlaista näyttöarvoa.

Hovioikeudelta jäi tässä kohdin valitettavasti huomaamatta se virhe, että poliisi johdatteli Auerin tunnustamisen tilaisuudessa, missä Aueria kuultiin yksin, siis ilman avustajan paikallaoloa. Tämä on selvä ja paha virhe, joka mitätöi "tunnustuksen" näyttöarvon, kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja tänä vuonna antamassaan ennakkopäätöksessä myös KKO ovat todenneet.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisi Ei voi julkistaa keskeneräisiä tietoja tutkimuksista...., siis näin poliisi itse ilmoittaa. Hyvä.. poliisi voi kuitenkin vuotaa tietoja keskeneräisistä asioista, jos näin voidaa leimata epäilty syylliseksi??? Auer'ista vuodatettiin jopa Saatanan palvonta tietoja julkisuuteen, vaikka ne osaoittautuivatkin täysin perättömiksi. Miksi? Näis saatiin Auer'ista "syyllinen" kansan ja ehkä tuomioistuimenkin silmissä. On meillä oikeusvaltio! Nim L.H. Hoppu

Anonyymi kirjoitti...

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/136

Anonyymi kirjoitti...

"Vuoden 2009 puhuttelut ovat sen sijaan olleet hovioikeudenkin arvion mukaan erityisen johdattelevat ja painostavat. Vuonna 2009 suoritetut puhuttelut eivät ole sisältäneet paljoakaan A:n omaa kerrontaa vaan ne ovat painottuneet poliisin omien käsitysten esittämiseen hänelle. Lisäksi, vaikka A:lta ei ole tapahtumista kulunut aika sekä aikaisemmat puhuttelut huomioon ottaen voitu enää tuolloin olettaa saatavan merkittävästi uutta selvitystä, puhuttelut ovat kestäneet useita tunteja ilman asianmukaisia taukoja."

Jos ei tästä hovioieudne toteamuksesta käynnisty poliisirikostutkinta niin usko ja luottamus koko syyttäjävetoiseen poliisirikostutkintaan on syytä menettää.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.mikkoniskasaari.fi/node/136

Anonyymi kirjoitti...

No, jos ajatellaan porilaisen näyttelijän - ei ainoastaan pidätystä, vaan myös - vangitsemista, niin onhan se nyt totta vieköön kiusallinen episodi jatkotapahtumia ajatellen: miehen DNA todetaan oikeuslaitoksen toimesta niin tärkeäksi, että vapauttaa hänet, kun ei sido murhapaikalle, ja sitten pitäisi syyttää ja saada tuomio naiselle. Tutkinnanjohtaja Kuusirantahan tästä asiasta alunperin laittoi tutkinnan liikkeelle. Onhan se todella harmillinen juttu, ja mahdollisesti sabotoi koko Auer on syyllinen -linjan. Vähemmästäkin ihminen hermostuu, ja kun vielä heti, kun Auer oli pidätetty Paaterokin antoi lausunnon, että miten me olemme helpottuneita, kun murha selvisi.(TS)

Ja sitten - pahus tämä juttu - kuin kivi kengässä.

Norr-Rogel kirjoitti...

Mitä esitutkintojen salassapitoon tulee, niin muistelaanpas Vanhas-juttujen esitutkinta-aineistoa jonka PeVL julkaisi eduskunnan sivuilla perustellen "koska tieto kumminkin vuotaa julkisuuteen". Että se siitä salassapidosta JulkL 24 § 1 mom. 3-kohdan nojalla ja siitä, mitä PeVL:ssa poliisin salassapitokyvystä ajatellaan.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jokaheinäkuinen kärsimysnäytelmä - oikeastaan yksi monista (muistakaamme myös asuntomessut ym. kamaluudet) - on sitten taas ohitse.

Tarkoitan Seinäjoen Tangomarkkinoita, vai mikä niiden nimi nyt taas onkaan. En katsonut "kisoja" telkkarista tälläkään kertaan - on se niin hirveätä touhua! Uutisista näin pätkän kisoista ja ohimennen myös etupenkissä istuneen Sauli Niinistön kärsivän ilmeen. En yhtään ihmettele, että Salella oli niin kiire pois Seinäjoelta tuon kauheuden jälkeen, että siihen tarvittiin armeijan sotilaskone, vaikka Turkkuseen ja Kultarantaan on matkaa vain 300 kilsaa!

I-S:n mukaan lukijoiden ylivoimainen ennakkosuosikki Suvi Karjula - soinnukas nimi naiskilpailijalle muuten (!) - ei sitten voittanutkaan eikä päässyt edes loppufinaaliin. Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mikä Suvin esityksessä nyt mätti? Oliko hän "liian paksu perhoseksi"- tyyppiä, vai mistä lie kiikastanut? Joku kimeä-ääninen miekkonen julistettiin voittajaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tottakai Joutsenlahtikin pitää raivata pois tieltä, jotta Auerista saadaan tehtyä syyllinen miehensä murhaan. Joutsenlahtihan pitää edelleen kiinni Annelin syyttömyydestä (kuten jokainen järki-ihminen todettuaan, että näyttö ja todisteet todistavat, että Jukka S.Lahden murhaaja oli päivänselvästi joku muu kuin A.Auer) ja tämän vuoksi jo aiemmin joutui kurinpitomenettelyyn ja alennettiin, mutta Joutsenlahti sanoi, ettei hänellä ole muuta vaihtoehtoa, muuten hän olisi vaikeuksissa omantuntonsa kanssa.

Tässä Crime Storylta löytyneessä kommentissa on paljonkin totuutta. Edelleenkin pitäisi palata siihen alkuasetelmaan miksi hyvät opiskelukaverit Pekka Puputti ja Jukka S.Lahti kuolivat epäselvissä olosuhteissa peräkkäisinä öinä. Poliisilla on jopa murhaajan DNA, miksi eivät haravoi niitä Jukka S.Lahden murhaajan tuntomerkkeihin sopivia henkilöitä (tanakka, pyöreänaamainen, vatsakas), jotka tunsivat sekä Jukka S.Lahden että Pekka Puputin?

Lainaus Crime Storylta.

"Minullakin on oma teoria, mutten pidä sitä ainoana:

Murhan motiivi liittyi Lahden opiskeluaikoihin ja P. Puputin homoudesta tehtyyn väitöskirjaan. Miehethän opiskelivat samaan aikaan. En vain usko siihen, että on sattumaa, että polisi saa vihjeen, jossa sanotaan, että "Lahti kuolee ja Puputti katoaa" ja pam Lahti murhataan ja Puputti löytyy kuolleena! On tosiaan outoa, että kaksi toisensa tuntenutta miestä kuolee, jotka vielä opiskelivat samaan aikaan ja tutkivat arkaa aihetta - homoutta.

Kolmantena pyöränä juttuun liittyy vielä O. Stålström, jonka väitöskirjassa "Homoseksuaalisuuden sairasleiman loppu" kiitettiin Lahtea yhtenä tohtoriohjelman opiskelutoverina. Stålhströmin akateeminen ura päättyi siihen, kun hän tuhosi sen itse solvaamalla asiantuntijaa väitöskirjassaan "asiantuntijaksi", vain koska oli tämän kanssa eri mieltä. Jutussa käytiin käräjillä. Stålström masentui tästä ja lopetti akateemisen uransa ja siirtyi vartijan ammattiin. Mielenkiintoista on se, että Stålströmin ulkonäkö täsmää murhaajasta annettuihin tuntomerkkeihin. ENKÄ siis väitä, että hän olisi murhaaja. Puputtia murhaajana olen myös miettinyt, mutta en siihen jostain syystä usko. Jotenkin epäilen, että hänen kuolemansa ei ollut luonnollinen ja tuossa tapauksessa hän olisi uhri.

Mutta mitä tästä teoriasta jäi käteen? Se, että tässä teoriassa murhan motiivi liittyy tuohon väitöskirjaan ja homoseksuaalisuuteen. Enkä väitä, että Lahti olisi ollut homoseksuaali. Kuitenkin pyöri noissa piireissä, josta jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä. En siis kerro tuohon asiaan omaa kantaani, koska haluan kunnioittaa uhrin muistoa. Mutta yhtä kaikki epäilen, että tekijä liittyy noihin opiskeluaikoihin sekä mahdollisesti homopiireihin. Jollain tavalla homoseksuaalisuus tai seksuaalisuus yleensäkin liittyy jollain tavalla tähän murhaan.

Mites sitten Anneli? En usko oikein hänen syyllisyyteensä syistä, joihin myös puolustus vetosi. Kyllä minä olen vahvasti kallistunut sille kannalle, että tekijä on ulkopuolinen. Annelin seksuaalirikos-syytteisiin en nyt ota kantaa. Jostain syystä poliisi vain haluaa ratkaista jutun tällä tavalla.

Mutta yleensäkin tällaisissa tapauksissa, joku tietää totuuden, siis myös joku muu, kuin murhaaja itse. Mutta tietääkö Anneli murhaajan? Sitä olen kovasti miettinyt. Ja tietääkö alkuperäiset tutkijat, kuten Joutsenlahti murhaajan, muttei voi todistaa sitä? Kyllä minulla on sellainen kutina, että juttu ei vielä lähellekkään ole ratkaistu."

Erkki K. Laakso kirjoitti...

Poliisi mokasi rikospaikkatutkinnan ym!

Syyttäjä mokasi, kun ennenaikojaan "vuoti" julkisuuteen tarkoitushakuisesti Auerin saatananpalvonta väitteet y..

Valtakunnansyyttäjänvirasto jo toistamiseen Mokasi, kun vasta 5 vuoden "harkinnan" jälkeen rohkeni lähteä epäilemään Joutsenlahtea virkavirheistä ym.

Mikko Paapero on Jo mokannut niin monesti lyhyehköllä piällysmies urallaan, että olisi aika poistua hyvin ansaitulle eläkkeelle!

Usko ja luulen, että syksyllä on *oikeusvaltio Suomi* niin kriisiintynyt kaikesta tästä ym. että *päitä* tulee vääjäämättömästi putoamaan?

Blogistille esitän pienimuotisen kysymyksen, että koska on KKO viimeksi purannut laittoman tuomion jossa syytetty on kukaties ennättänyt rangaistusta kärsiä vuosia? En muista, vaikka jonkin verran olen alaa seurannut.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoiseksi menee kun lukee tuon Joutsenlahden kirjeen. Kyllä tämä osoittaa että ainakin melkoista peliä käydään rikostutkinnassakin armaassa Suomenmaassa. Ei liene tämän tiedon valossa ihme, että asioita salataan niin paljon.

Hyvä että tähän Auerin juttuun saadaan taustatietoa minkälaista "peliä" kulisseissa käydään. Kyllähän tuo vahvistaa epäilyjä siitä että Auer pitää hinnalla millä hyvänsä saada näyttämään tekijältä. Kuten aikaisemmin epäilin tässä on kysymys järjestelmän kokemasta arvovallasta ja sitä kautta järjestelmän edustajien arvovallasta.

Syyttäjät ja poliisijohto on nolattu oikeuden toimesta kun se on vapauttanut Auerin. Tälle pitää syyllinen löytää ettei juttu mennytkään niin kun se oli käsikirjoitettu.

Tässä on nähtävä se tosiasia, että kun mätäpaiseita löytyy jostakin valtion organisaatiosta, poliisista, syyttäjälaitoksesta, ministeriöstä, erilaisista laitoksista, verottasta, tai mitä näitä valtion byrokratiaorganisaatioita onkaan, niin organisaatio alkaa leimaamaan epäkohdat esiin tuonutta kaikin tavoin.

Onhan se tietysti laitoksen kannalta parempi leimata se yksi ongelmat esiin nostanut mätäpaiseeksi kuin myöntää että itse koko organisaatio on se mätäpaise jolle pitäisi jotakin tehdä.

Mahtaa niitä pullakahveja Annelin päänahan saamisesta juoneita tyyppejä ottaa pattiin kun hänet kaikesta huolimatta vapautettiin. Porilaisittain karhun kaatoa juhlittiin ennen kuin karhu oli edes kaadettu.

On siinä ollut juhlimisen aihetta kerrakseen? Kyllä ihmetyttää, että onko syytä juhlia näitä voittoja niin näkyvästi kuin mitallikahveja yleisurheilukisoissa ja jakaa kirjekuoria osallistuneille.?

Anonyymi kirjoitti...

Vai oli Saulilla katsomossa kärsivä ilme kasvoillaan...voi, voi...ehkäpä hän olisi viihtynyt paremmin parketilla tangon pyörteissä...olisi ainakin saanut pidellä kiinni naisestaan...tuntea ripaus animaalista aistillisuutta, kun vartalon liikkeet sulautuvat yhteen...”--Sun tuoksus olen tuntenut, sun tuoksus kaukaisen, kuin illan kasteenviileän, kuin illan ikuisen”.

Anonyymi kirjoitti...

Juttuteorioita on varmaankin "liikkeellä" useita Olisiko tutkittu sellaista, jossa Lahden murha olisi Annelin ja ulkopuolisen miehen yhteistyön tulosta?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jukka Rappen mukaan Joutsenlahtea ei epäillä mitenkään "suuresta rikoksesta". Luultavasti on niin, että tämä epäilty rikos on kyllä ollut poliisin ja syyttäjien tiedossa jo aika aikaisessa vaiheessa, mutta ko. rikettä on pidetty sen verran lievänä, ettei siitä ole haluttu nostaa rikosasiaa.

Miksi siis nyt, kun murhajutun valmistelu on parhaillaan vireillä KKO:ssa, asia onkin päätetty ottaa uudelleen esille ja vieläpä hyvin näyttävästi etsintäkuuluttamalla JJ ja vuotamalla etsintäkuulutus ja JJ:n kerrottu pakoilu julkisuuteen?

Ei kai vaan siksi, että puolustuksen "avaintodistajan" uskottavuus ja puolueettomuus on haluttu syyttäjien toimesta asetta kyseenalaiseksi ja tuoda näyttävästi "koko kansan" tietoisuuteen? Samanalainen motiivi siis kuin mistä väitetyssä saatananpalvonnassa ja sen julkaisemisessa syyttäjien toimesta on ollut kysymys.

Anonyymi kirjoitti...

Joutsenlahden mukaan tämä vaino liittyy hänen tulevaan todistamiseensa KKO:ssa. Miten pitkälle voidaan mennä, jotta hänen todistamisensa estetään, jos nyt jo on sanottu, että poliisiylijohtaja on estänyt surman tutkintaakin?!

Unknown kirjoitti...

Kun juttuja julistetaan salaisiksi onko laitaa että salaus tehdään jo käsittelyn alussa jolloin lautamiehetkin joutuvat asiaa vielä tuntematta tyytymään salaamiseen ?

Hariton

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Juha Joutsenlahti ei todellisuudessa lukeudu puolustuksen avaintodistajiin. Hän on johtanut esitutkintaa silloin, kun poliisi epäili ulkopuolista tekijää. JJ:lla on todistajana kertonut lähinnä vain omista "käsityksistään" Auerin syyttömyydestä. JJ on siten oikeastaan vain puolustuksen eli asianajaja Mannerin avustaja. Vaasan HO:n tuomiossa ei ole ilmeisesti kertaakaan edes viitattu JJ:n todistajankertomukseen.

Poliisiylijohtaja ei ole estänyt surman tutkintaa, vaan on vain estänyt tutkinnan siirtämisen tutkinnan alkuvaiheissa KRP:lle, kuten JJ yksityiskohtaisesti kirjeessään medialle kertoo. MIksi Paatero halusi, että jutun tutkintaa ei siirretä paikallispoliisilta KRP:lle? Luultavasti lääninpoliisijohtaja on halunnut ottaa "sulan" oman hattuunsa, jos Porin poliisi eli "paateron pojat" pystyisi selvittämään asian. Paateron suhteet KRP:hen eivät liene olleet kehuttavat.

Kuvaavaa Paateron toiminnalle ("paaterointi") on hänen ylpistelynsä v.2009 siitä, että juttu olisi (muka) saatu selvitetyksi Auerin "tunnustuksella" yms. todisteilla. Jokaisen poliisin johtoon kuuluneen virkamiehen olisi toki pitänyt ymmärtää, että asia ja Auerin syyllisyys oli tuolloin kaikkea muuta kuin selvä.

Seppo Isotalo kirjoitti...

Jyrki Virolainen toteaa, että Juha Joutsenlahti ei ole todistaja Ulvilan surmassa. Ei sen paremmin kuin me, jotka kommentoimme tapahtunutta. KKO:ssa ovat esillä ne kymmenet uudet todistajat, jotka syyttäjät ovat löytäneet, mm saatanan palvonnan asiantuntija Kalevi Ahorinta. Hänen todistuksellaan on keskeinen merkitys kun motiivina on, että Anneli Auer olisi surmannut miehensä rituaalina.

Oikeudessa dominoivat todistajat ja murhaajan ainoa näkijä Amanda Auer, nyt 15v. Täällä on kerrottu kuinka hän on lasten kuulusteluissa kielletystä johdattelusta huolimatta vakuuttanut, että hän näki murhaajan selän kun tämä poistui rikotusta ikkunasta.

Mutta aivan ilman horjuntaa ei Amanda ole paineesta selvinnyt, vaan spekuloinut siitä missä tekijä oli kun hän näki isänsä juolleena ja päästi vihlovan huudon (Hätäpuhelu 03.14). Oikeuskäsittelyyn on päässyt virheellinen käsitys, että Amanda olisi nähnyt murhaajan poistuvat vasta huudon jälkeen. Näin ei suinkaan ollut vaan murhaaja lähti ajassa 02.40. Sen näkee parhaiten Ulvilan surmaa koskevasta videosta youtub'issa.

Olen juuri tarkastanut asian kaikista seitsemästä Amandan puhutteluita. Hän ei missään vaiheessa sano, että olisi nähnyt murhaajan sen jälkeen kun kirkaisi. Jo aivan ensimmäisestä puhuttelusta lähtien on tämä asia sotkettu litteroinneissa. Lähemmin blogissani vielä tänään.

Mitä tämä opettaa: vika ei suinkaan ole poliisin tutkinnassa vaan ennakkoluuloisissa kuulusteluissa ja niiden tulkinnassa. Netissä ollaan ihan kamalia äitiä ja tyttöä kohtaan ja pari lehteä toimii syyttäjän äänitorvena, nyt juuri Juha Joutsenlahtea kohtaan. Ihailtavaa, että sekä äiti, että tytär ovat kestäneet tätä painetta viisi vuotta ja joutuvat vielä kestämään ainakin vuoden.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Muodollisesti Joutsenlahti on asianosaisen nimeämä ns. asiantunteva todistaja, mutta eri asia on, mikä hänen lausumiensa näyttöarvo on. Sen kysymyksen ratkaisee tuomioistuin.

Minusta nyt - ainakaan tässä blogissa - ei kannata lähteä setvimään ja esittämään erilaisia tulkintoja tai "teorioita" esimerkiksi sitä, missä kukin todistaja tai asianosainen oli milläkin hetkellä tai muista vastaavanlaisista yksityiskohdista. Antaa nyt oikeuden eli ensin KKO:n tehdä tässä suhteessa tehtävänsä ja ratkaisunsa.

Ilmeistä on, että laajan uuden aineiston vuoksi valituslupa myönnetään ja juttu palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Tämä ei tarkoita kannanottoa Auerin syyllisyyden puolesta tai sitä vastaan. Olisi yllätys, jos KKO päättäisi juttua palauttamatta ottaa asian itse tutkittavakseen ja antaisi siinä tuomion.

Seppo Isotalo kirjoitti...

Katson asiaa kahdelta kannalta, kuitenkin sitä perustalta, että Anneli Auer on syytön miehensä murhaan. Sosiaaliselta kannalta, siis minun ammattini kannalta, on väärin, että Auerin perhe pidetään vielä vuosi hajallaan, uuden hovioikeuskäsittelyn ajan.

Juridiselta kannalta tuntuu madottomalta, että KKO voisi lähettää Ulvilan surman takaisin hovioikeuteen kun ainoa virhe on ollut, että päätodistajan lausuntoa ei ole osattu tulkita oikein. Hovioikeus ei ole ymmärtänyt mitä Amanda todella näki. Siis uusi tarkastelu vahvistaa hovioikeuden päätöstä. Olen poiminut blogiini ne julkistetut uudet todistukset, joilla on merkitystä Aneli Auerin syyllisyyttä harkittaessa. Ne puoltavat kaikki hovioikeuden ratkaisua.

Siis se, mitä Ulvilan surmassa tapahtuu lähimpinä kuukausina jääkin riippuvaksi kuinka asiat tuodaan esiin julkisuudessa. KKO salaa aivan tarpeettomasti uutta aineistoa, ja juuri tämän takia siihen voi vaikuttaa vain julkisuuden kautta. Tämä blogi on itse asiassa tämän keskustelun ankkuri. Parasta on se, että blogin pitäjä on ottanut vaivakseen blogin tason säilyttämisen. Kiitos siitä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Se, mitä Ulvilan tapauksessa tapahtuu KKO:n käsittelyssä ja mahdollisen palauttamispäätöksen jälkeen hovioikeudessa, ei varmastikaan riipu ensi sijassa siitä, "kuinka asiat tuodaan esiin julkisuudessa".

Tuskinpa kellään ulkopuolisella on tarkkaa tietoa siitä, mitä kaikkea selvitystä uuteen todistusaineistoon sisältyy, eikä ulkopuolisten kannattaisi muutenkaan lähteä vetämään kovin tiukkoja omia johtopäätöksiä siitä, millä uusilla todisteilla on merkitystä ja millä ei.

Amandaa pitäisi tietenkin kuulla oikeudessa nyt henkilökohtaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Olen satavarma että Auer on syyllinen miehensä murhaan. Eihän kukaan tunnusta murhaa jos on syytön, eihän? Ei vaikka kuinka painostettaisiin. Ja ennenkaikkea, kukaan ei voisi olla noin viilipyttymäisen rauhallinen jos olisi syytön. Syyllisyyden voi aina kätkeä mutta syyttömyyttä ei. Kysykää vaikka keneltä tahansa psykologilta.

Siru Pola kirjoitti...

Minäpä katsoin tangokisaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Laulajat olivat keskitasoisia eikä "kuninkaallista" olisi tullut julistaa lainkaan. Harmi, etä keskitasoista naamanvääntelijääkin kutsutaan nyt, piipittävästä äänestä ja koomisesta tulkinnasta huolimatta, tangokuninkaaksi. Karmeaa katsottavaa oli etenkin Junnun pojan "runoilu". Mistä ihmeestä mies saa itsetuntoa höpistä järjettömiä. Ja toimittajat ylistävät lisäesiintymisten toivossa tätä puujalkatekniikan erikoismiestä. Sale oli nähtävästi valvonut muutaman yön liikaa. Kädet kyllä liikkuivat aplodien tahtiin, mutta joka toinen räpytys jäi pois. Jenni sen sijaan oli varsin virittyneen näköinen. Lieneekö ollut niin paljon innokasta ihailijakuntaa ympärillä. Ensi vuonna katson varmasti koko spektaakkelin. Pitää hankkia isompi televisio, että pääsee "lähemmäksi" Salea yms kuninkaallisia

Anonyymi kirjoitti...

Anonnyymillä on edessä loistava tulevaisuus tuomarina, kun kerran syytetyn syyllisyys selviä satavarmasti todisteita tutkimatta, enintään tarvitsee turvautua povarin apuun.

Anonyymi kirjoitti...

Viesti kahdessa osassa:

"Ulvilan murhaa koskevan asian (R2011/812) syyttäjiltä tullut lisäaineisto
28 maj 2012 00:02:03 CEST
Asia: Ulvilan murhaa koskevan asian (R2011/812) syyttäjiltä tullut lisäaineisto.

KKO:n esittelijä xxxxx,

Pyydän toimittamaan alla olevan kirjeeni tiedoksi kaikille Ulvilan surmaa käsitteleville KKO:n tuomareille. Pyydän saada vastaanottokuittauksen. Kiittäen, Sxxxxxx xxxxx

Hei,

Olen käynyt KKO:n kirjaamossa tutustumassa Ulvilan surmaan liittyvään lisätutkintamateriaalin (R2011/812) mukaanlukien hätäpuhelusta tehtyihin nauhoitteisiin (liitteet 32 ja 33).

Tein ko. ääninauhoitteista seuraavia huomioita:

Anneli Auer aloittaa hätäpuhelun melkeinpä huutaen (liite 32). Hän ei puhu rauhallisesti ennenkuin hätäkeskuksen henkilö pyytää häntä rauhoittumaan. (Hätäkeskus: Rauhotu, mikä paikkakunta?). Annelin sydän jyskyttää edelleen ja se kuuluu hänen puheestaan hengästyneenä läähätyksenä. Annelin raskas hengitys kuuluu myös toisella nauhalla (liite 33), josta on poistettu Annelin, xxxxxxn ja häke-äänet kokonaan. Annelin tytär xxxxxx Auer puhuu hätäkeskusnauhalla hätääntyneesti kimakan korkealla äänellä. Se on sydäntä raastavaa kuunneltavaa.

Molemmille kuuluisi Oscarit, jos tämä olisi muka ollut näyteltyä.

Liite 33: Jukka S. Lahti huutaa tuskissaan (kohta 01:30) "Annu, tule tänne apuun!" ja (01:49) "Tule Annu auttamaan" ja (01:52) "Annu, tule auttaan!" Miksi hän olisi niin huutanut, jos Annu olisi häntä puukottanut? Eikö hän olisi paremminkin sanonut “Annu lopeta!” tms.?

Nämä nauhalla kuuluvat Jukka S. Lahden avunhuudot puuttuvat kaikista näkemistäni litteroinneista. Miksi? Ne ovat todella selvästi kuultavissa liitteessä 33.

Liitteen 33 väärä litterointi oli muistikuvani mukaan liitettynä siihen materiaaliin, joka on KKO:n arkistossa toimittajien nähtävillä, ja jonka Iltalehti julkaisi 11.05.2012 (artikkelissa ollut litterointi sivun alinna). Se ei vastaa ollenkaan sitä mitä nauhalta todellisuudessa on kuultavissa. Mielestäni asiassa on syyllistytty tarkoitukselliseen vääristelyyn ja rikokseen syyttäjä Valkaman puolelta, sillä hänen on täytynyt olla tietoinen nauhan oikeasta sisällöstä.

Jukan tuskaiset avunhuudot Annulle todistavat, että paikalla oli joku ulkopuolinen.

Alkuperäisessä hätäpuhelunauhassa (liite 32) kuuluu myös Annelin puhelimessa ollessa (nauhalla kohta 0:56 - 0:58) kuinka tämä ulkopuolinen lyö kolmesti Jukkaa (päähän?) jollain (tylpällä?) esineellä (halolla tai kirveellä?). Litteroinnissa sanotaan, että kuuluu napsahdus ja kolahdus, vaikka äänet ovat paremminkin mäiskimistä, joihon Jukka reagoi jokaisella kerralla ähkien tai huutaen kivusta (“ahh”, “ähh” ja lujempaa (01:01)“aargh”). Anneli odottaa samaan aikaan sydän syrjällään puhelimessa (hengitys epätasainen/sydän hakkaa), ja kysyy sitten “onks joku tulossa jo? (01:12)”.

Nauhalta kuului myös xxxxxxn kammottava kirkaisu (03:14), ja juoksuaskelia (02:25).

Juoksiko Anneli murhaajaa pakoon?"

Jatkuu..

Anonyymi kirjoitti...

Jatkoa...

"Mielestäni olisi vaikea suorittaa tuollainen näytelmä lapsen kanssa taustanauhaa soittaen niin, että saisi nauhalta äänet synkkaamaan oikeisiin kohtiin hätäpuhelun kanssa. Ottaen huomioon xxxxxxn olleen vain yhdeksän-vuotias tapahtumien aikaan, olisi hän varmasti murtunut poliisikuulusteluissa, tai osoittanut muutoin käytöksellään suurta häiriintyneisyyttä. Pidän myös erityisen epätodellisena sitä ajatusta, että Anneli olisi edes muistanut painaa nauhurin äänitys-nappia tappaessaan miestänsä. Se todistaisi kylmäveristä etukäteissuunnittelua, eikä riidan päätteeksi tapahtunutta impulsiivista tekoa.

Edelleenkään en usko Annelin murhanneen Jukkaa, vaan sen teki joku ulkopuolinen. Se, että ulkopuolisen ääntä ei nauhalla kuulu, ei todista, etteikö hän ollut siellä hiiskumatta sanaakaan. Ehkäpä murhaaja ei halunnut ääntänsä tai aksenttiansa tunnistettavan? Huonekalujen liikahtelut ja pahoinpitelyn äänet kuuluvat kuitenkin nauhalta Annelin ollessa puhelimessa, mikä todistaa ulkopuolisen murhaajan olleen paikalla hätäpuhelun aikana.

Minua kiinnostaa se miten syyttäjä Valkama ohjeisti xxx xxxxxx 01.08.2011 tapaamisen yhteydessä? Noudattiko Valkama Stakesin ohjeita kieltäen xxx xxxxxx maallikkona haastattelemasta lapsia (videolle)? Vai rikkoiko Valkama näitä ohjeita syyllistyen rikokseen?

Haluan lopuksi vielä sanoa, että Annelin entinen miesystävä xxxx xxxxx ei ole pedofiili. Seri-syytökset ovat tekaistuja lasten kertomuksiin perustuvia epätoivoisia yrityksiä saada Anneli Auer tuomituksi miehensä murhasta.

Pyydän Korkeinta oikeutta ottamaan huomioon edellä mainitut seikat ja vapauttamaan Anneli Auerin vuosia jatkuneesta sairaalloisesta ihmisjahdista.

Ystävällisin terveisin,

Sxxxxxx xxxxx
Independent Filmmaker & Panic Assistant
Ba Hons, Media and Communications
University of London/Goldsmiths College
ja helsinkiläisen taksiautoilija xxxx xxxxx sisar
Ei nimimerkkiä kirjoitti:
Ulvilan murhaa koskevan asian (R2011/812) syyttäjiltä tullut lisäaineisto
28 maj 2012 00:02:03 CEST
Asia: Ulvilan murhaa koskevan asian (R2011/812) syyttäjiltä tullut lisäaineisto."

Erikoista, ulkopuolisen äänet ovat selvästi häkenauhalta kuultavissa ja Jukka S.Lahti huutaa useasti Annelia apuun. Kuitenkin julkisuuteen on annettu vääristelty kuva nauhan sisällöstä. Kuka on se ihminen, jota näin pitää suojella, että pitää tuhota yhden naisen elämä ja perhe?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ymmärrän kyllä edellä mainitun anonyymi S:n huolen.

Mutta tuollaisilla KKO:n jäsenille osoitetuilla vetoomuksilla ei ole käytännössä minkäänlaista merkitystä, eikä niitä luultavasti edes toimiteta valituslupa-asian kokoonpanoon kuuluvalle kolmelle jäsenelle, koska S:llä ei ole asianosaisen puhevaltaa asiassa.

S:n kannattaisi toimittaa havaintonsa Aueria puolustavalle asianajajalle.

Anonyymi kirjoitti...

"Anonyymi sanoi...

Olen satavarma että Auer on syyllinen miehensä murhaan. Eihän kukaan tunnusta murhaa jos on syytön, eihän? Ei vaikka kuinka painostettaisiin. Ja ennenkaikkea, kukaan ei voisi olla noin viilipyttymäisen rauhallinen jos olisi syytön. Syyllisyyden voi aina kätkeä mutta syyttömyyttä ei. Kysykää vaikka keneltä tahansa psykologilta."
Tjaa-a. Tässäpä lainaus Innocence Projectin verkkosivuilta:
"False Confessions

In about 25% of DNA exoneration cases, innocent defendants made incriminating statements, delivered outright confessions or pled guilty.

These cases show that confessions are not always prompted by internal knowledge or actual guilt, but are sometimes motivated by external influences."
http://www.innocenceproject.org/understand/False-Confessions.php
Eli syyttömät tekevät tunnustuksia. Suosittelen myös katsomaan Youtubesta James Duanen luennon (poliisi saa puolet puheenvuorosta) aiheesta "Don't Talk to Cops". Siitä käy aika hyvin selville miten vääriä tunnustuksia ja tuomioita voi syntyä ihan ilman että kukaan yrittää tehdä syyttömästä syntipukkia.

Anonyymi kirjoitti...

KKO:sta puheen ollen sattui kesälaitumella silmään Apu-lehden numero 27/5.7.12 jossa on 3 sivun juttu sen haluttomuudesta tuomionpurkuihin, erityisesti EIT eriävän ratkaisun jälkeen ja sananvapausasioissa. Koskelo puolustaa linjaa (jonka mukaan lainvoimaiset tuomiot on tarkoitettu pysyviksi eikä ole säännöstä muuttaa niitä, olkoonkin että jollakin perusteella on annettu EIT mukaan sopimusloukkausta koskeva ratkaisu. Jonkkaa patistetaan hakemaan peruutuksia aktiivisemmin. Hän sanoo, että sellaista on harkittu, mutta " se nyt vaan ei ole toteutunut " (suora lainaus). Mielenkiintoinen juttu tämäkin artikkeli.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jasså. MInulla on tapana lukea nuo Avut, Seurat ja Hymyt parturintuolissa istuessani. Tukka onkin päässyt rehottamaan jo aika pitkäksi, joten pitänee kohtapuolin mennä sinne ja yrittää sitten etsiä tuo Apu-lehden numero käsiin.

Joissakin maissahan on nimenomainen säännös, joka oikeuttaa kansallisen tuomioistuimen ko. tilanteessa purkamaan lainvoimaisen tuomion. Ei tuo asia eli lainvoimaisen tuomion purkaminen tai poistaminen ko. tilanteessa minusta edellyttäisi nimenomaista säännöstä laissa, jos EIT:n tuomion jälkeen n selvää, että lainvoimainen tuomio on perustunut ilmeisesti väärään lainsoveltamiseen. Poistihan KKO oman tuomionsa Kari Uotin jutussakin! Menettelyvirheen perusteella poistaminen onkin helpompaa kuin asiavirheen perusteella.

Jonkan mietteet osoittavat vain, miten hataralla pohjalla tämäkin asia siellä kanslerinvirastossa on.

Vääriä tunnustuksia todella tapahtuu aina silloin tällöin, joko poliisin painostuksen tuloksena tai jopa vapaaehtoisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Pauliine Koskelo on alkanut vaikuttaa ihmiseltä joka olisi aiheellista vetää alas vessanpöntöstä.

Unknown kirjoitti...

Joutsenlahden kirjoitus on hyvä. Kiusaamistilanteessa on oikein kirjoittaa julkisuuteen jos sisäiset menettelyt ei toimi.
Näyttelijän pidätyshässäkässä on varmasti tutkittavaa, Joutsenlahti tuo esiin huolensa koko prosessista ja oikeudenmukaisuuden mahdollisesta puutteesta.

Hariton

Jyrki Virolainen kirjoitti...

JJ:n virkarikosepäily ei liity näyttelijän pidätykseen, vaan epäillyn tunnistamistilaisuuteen, joka ei epäilyn mukaan ole ollut kaikilta osin asianmukainen.

Ovatko tutkinnanjohtaja ja tutkijat tehneet vanhan tempun ja menetelleet näin:

Tunnistusriviin asetetaan epäillyn lisäksi muutama rikosetsivä ja yhdelle heistä jätetään "epähuomiossa" kännykkä taskuun. Tunnistajalle eli AA:lle kerrotaan JJ:n tai jonkun tutkijan toimesta etukäteen, että epäilty mies seisoo rivissä sen tyypin oikealla puolella, jonka taskussa kännykkä "yllättäen" pirahtaa soimaan. Tällöin AA:n on helppo tehtävä "tunnistaa" tyyppi, jonka hän muka oli nähnyt talossa ja josta tutkijat haluavat tehdä epäillyn ja pidättää ja esittää vangittavaksi. Näin myös siinä tapauksessa, että tunnistusrivissä seisseiden tyyppien paikkoja vaihdetaan kännykkäepisodin jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoinen spekulaatio mutta en usko Joutselahden koittaneen ihan noin epärehellisin keinoin saada ketään syytetyksi tästä murhasta. Kaikki puhuu sitä vastaan että hän olisi mikään "bad cop" vaan juuri päinvastainen. Laittaa uransa vaakalaudalle kertomalla totuuden niin Auerin mahdottuudesta olla syyllinen samoin kuin keneltä vain poliisilta äärimmäistä rohkeutta vaativaa julkista selontekemistä poliisijohdon vehkeilystä.

Kaksi muuta tutkijaa tässä casessä olivat oikeudessa hänen kanssaan tähtitodistajina ja tuota teknistä näyttöä joka oli tuore ja näiden nyt jo eläkkeellä olevien pätevien tutkijoiden Joutsenlahdelle antamaa, media ei katsonut aiheelliseksi raportoida. Mutta myös he todistivat Auerin syyllisyyden rikokseen täysin poissuljetuksi erinomaisen perustellusti ja uskottavasti. Joutsenlahti halusi jutun 3kk sisällä KRP:lle samoin Eveliinan surman ja Bodomin päätutkija KRP:n legendaarinen rikoksen selvittäjä olisi mielellään sen tutkintaansa ottanut. Paikallimen poöiisijohto ( tuolloin Paatero) tätä vastusti. Joutsenlahti ei kunniaa ole tästä halunnut vaan antaa tapaus pätevämpiin käsiin. Vapautti kuten pitää, vahvan todistusarvon omaavan dna tunnustuksen perusteella rikoksesta epäillyt aiemmat syytetyt. Vastoin poliisin ylemmän johdon tahtoa. Tuskin siis kännyköitä laittoi tahalleen kenenkään taskuihin :)
Vai onko blogistilla tietoa että Joutsenlahti olisi urallaan aiemminkin syyllistynyt tällaiseen?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Eipä ole tietoa enkä tiedä myöskään Auerin jutun tunnistamistilaisuudesta!

Tuosta kännykän pirahtamisesta soimaan kesken tunnistamistilaisuuden kertoi Joutsenlahti itse medialle lähettämässään viestissä. Siitä arvelin, että epäiltäisiinkö JJ;tä syyttäjän ja KRP:n toimesta juuri tämän takia virkarikoksesta, en tiedä. JJ itse sanoo ko. viestissään, että tunnistamistilaisuus meni hänen mielestään muuten hyvin lukuun ottamatta juuri tuota kännykän pirahtamista kesken tilaisuuden.

Minulla ei ole tarkempaa tietoa, mitä JJ ja anonyymin mainitsemat kaksi muuta tutkijaa ovat kertoneet todistajina murhajutussa. Hovioikeuden tuomion perusteluissa ei näy merkkiä eli mainintaa näiden todistajien kertomuksista. He ovat siis ilmeisesti kertoneet lähinnä vain käsityksiään tutkinnasta ja AA:n syyttömyydestä. Tämä ei tarkoita välttämättä sitä, etteikö sanottujen todistajien kertomuksilla olisi ollut vaikutusta hovioikeuden todistusharkinnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tänään Iltalehdessä tutkinnanjohtaja sanoi, että ennen tunnistusriviä olisi Auerille näytetty epäillyn kuva.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä tunnistusrivihässäkän tai näyttelijän vangitsemisen arvo on itse murhatutkinnan kannalta, jos se tässä vaiheessa on noussut lähes elämää suurempaan merkitykseen?

Itse en keksi mitään muuta kuin "kahteen kertaan testatun DNA:n", joka ei sitonut näyttelijää rikospaikalle.

Edellä mainitulla analysoinnilla ei olisi mitään merkitystä, ellei olisi ratkaisevaa vertailunäytettä, ja eikö tämä lopputulema ole esitelty oikeuslaitokselle, kun ex-tutkinnanohtaja on hakenut vangitun näyttelijän vapauttamista?