tiistai 21. elokuuta 2012

626. Suomesta "maailman onnistunein valtio" 


Minua on moitittu siitä, että käsittelen aina vain epämiellyttäviä asioita ja kaikenlaisia epäkohtia, poliitikkojen ja virkamiesten töppäyksiä jne. Milloinkaan en kuulemma kirjoita miellyttävistä asioista ja sellaisista, jotka ovat meillä todella ihanasti ja oikein hyvällä tolalla!

Nyt lupaan parantaa tapani ja voinkin tehdä sen riemurinnoin aloittamalla kertomalla juuri äsken tulleesta todellisesta ilouutisesta: 

Suomi on maailman onnistunein valtio!  

Kansainvälisen vertailun on tehnyt amerikkalainen säätiö. Konfliktien ja valtion romahtamisen uhka on kuulemma Suomessa vähäisin kaikista maista. Tämäkö siis tekee valtiosta onnistuneimman? Vertailussa oli mukana 178 ja niistä Suomi ainoana saa arvosanan, jonka mukaan sen kehitys on "erittäin vakaalla pohjalla". Muut pohjoismaat eli Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti samoin kuin Sveitsi, Hollanti ja Australiakin ovat Suomen jälkeen toiseksi parhaassa ryhmässä, eli vain "vakaalla pohjalla" (sustainable) olevia valtioita.

Onpa hyvä, että meillä on menestystä edes jossakin "lajissa". Lontoon olympiakisoissa kun Suomi jäi mitalitilastossa sijalle 66 eikä meillä siitä hirveän onnellisia oltu. Poikkeuksen teki "Ronssi-Ruuskanen" ja Pielavesi, jossa on juhlittu kun viimeistä päivää Antti Ruuskasen Lontoon keishäsronssimitallia.

Edellä mainitussa vertailussa Somalia on säilyttänyt johtopaikkansa maailman pahimmin romahtaneena, epäonnistuneimpana valtiona. Vain Kongo on raportin mittareilla lähes yhtä huonossa jamassa kuin Somalia. Sudan, Afganistan, Haiti, Irak, Pakistan ja Nigeria ovat muutamia niistä maista, joiden tilanne on vain hieman Somaliaa parempi mutta silti "erittäin hälyttävä". Hyi, hyi!

Raportin julkaisija The Fund for Peace (Rauhansäätiö) haluaa auttaa tunnistamaan ensi oireita konflikteista, jotka voisivat horjuttaa ja romahduttaa valtion – ja uhata myös naapurimaita. Venäjälle Suomen hyvä sija on varmasti myös iloinen uutinen: Suomi ei uhkaa naapurimaansa Venäjän rauhaa!
Venäjää, jonka sijoituksessa ko. kisassa ei ole tietoa, ei toki ole koskaan uhannut Suomen rauhaa, eihän?

Lopputulokseen arviossa on päädytty analysoimalla miljoonia asiakirjoja. Valtioille on annettu arvosana 12 pääkriteerin ja sadan niistä johdetun ominaisuuden mukaan. Ominaisuuksien luettelo on pitkä. Siinä ovat muun muassa kunkin valtion väestöpaine, pakolaisaste, köyhyys, talouden epätasainen kehitys ja taantuma, ryhmäkaunat, aivovuoto, ihmisoikeudet, laillisuus, asevoimien rooli, ja muut mahdolliset asejoukkiot. Arviointiohjelmassa listataan myös kansainväliset siteet, velkaantumisaste, mahdolliset miehitysjoukot, rauhanturvaajat ja pakotteet.

Näin! Suomessa asiat ovat siis todella hyvin ja maa siis makaa todistetusti "erittäin vakaalla pohjalla." Tästä kiitos kuuluu tietenkin oivallisille poliittisille johtajillemme. Mitä nyt pienistä ja vähäpätöisistä pulmistamme! Seuraavassa muutama vähäinen kommentti.

Kaikkien tamperelaisten hyvin tuntema Aamulehti otsikoi viime  lauantaina pääkirjoituksessaan, että "Suomi on oikeusvaltioiden rupusarjaa." No, väliäkös tuolla, sillä eihän tuollainen asia voi mitenkään amerikkalaisen Rauhansäätiön mukaan romahduttaa valtiota - oikeusvaltiota ei nyt lasketa! Sitä paisti meillä on oikein terhakka uisi oikeusministeri, joka on luvannut kieltää kaikkinaisen seksinoston ja -myynnin koko valtakunnassa. Oikein, tämä on hyvä ja turvallinen uudistus, joka takaa jokaiselle miehelle turvallisen kotimatkan kapakasta kotio pikkutunneilla pubien sulkemisen jälkeen. Meidän ei enää tarvitse pelätä kaikenlaisten ilolintujen liihottelevan paikalle inhottavine ehdotuksineen. Kunhan saamme Matti Norrin vielä johtamaan oikeudenkäyntilaitoksen uudistamista, ovat muutkin oikeusasiat onnistuvissa käsissä.

Suomessa ei ole korruptiota tai jos on, niin ihan vähän vain. Mitä väliä tässä on rakenteellisella korruptiolla, sillä eihän se ole oikeata korruptiota! Eihän Suomen laki edes tunne sanaa tai käsitettä korruptio, joten kyllä Rauhansäätiö miljoonia asiakirjoja läpikäytyään tuntee nämä asiat ja on osunut arviossaan aivan oikeaan, napakymppiin suorastaan!

Suomessa poliitikkojen ja talouselämän vaikuttajien symbioosi onnistuu erinomaisesti, sillä meillähän ovat sitä varten nämä hyvä veli -verkostot, jotka takaavat turvallisuuden ja onnistumisen. Bisnes onnistuu liikemiehille, kun voi rimpauttaa tarvittaessa vaikkapa presidentille, pääministerille tai Ilkka Kanervalle taikka Esko Aholle, ja poliitikkojen vaalirahoituksesta ei totisesti ole pula, siitä siitä pitävät yritykset ja poliitikkojen hyvät veljet talouselämän puolella hyvää huolta  - ja luottamuksellisesti tietenkin! Presidentit ja ministerit harrastavat yhteisiä ulkomaanmatkojakin liikemiesten kanssa (vienninedistämisen nimissä, heh) ja kaikilla on niin mukavaa ja onnistunutta!

Suomessa tehdään asukaslukuun nähden liki eniten itsemurhia koko maailmassa, varsinkin nuorten keskuudessa. Mutta ei syytä huoleen! Itsemurhan tekijät ja -kandidaatit ovat tunnetusti aina olleet outo rupusakkia, joka on vaaraksi, paitsi itselleen, mitä ei nyt lasketa, myös  yhteiskunnalle ja sitä rataa valtion turvallisuudelle. Tässä katsannossa on vain hyvä, että itsemurhaajat ymmärtävät päättää itse päivänsä eivätkä ole enää uhaksi kellekään!

Suomessa on paljon köyhien leipäjonoja, väitetään. So what, meillähän on Hurstin klaani, joka ruokkii nälkäiset jonossa terveellisellä ja turvallisella, Suomessa tuotetulla ja leivotulla leivällä ym. ruokatarpeilla, joten tämäkään ei vaaranna valtion turvallisuutta millään tavalla. Kun köyhät saavat leipää, voita ja makkaraa tarpeeksi, he lihovat kummasti eivätkä viitsi lähteä täysinäisin vatsoin kaduille rähjäämään ja mieltään osoittamaan! Onnistuneessa Suomessa ei ole tarvetta Pussy Riotin tapaisille performansseille, meille riittää Benin talli ja Pussy Beni -performanssi joka neljäs vuosi vaalien alla.

Suomesta uhataan lakkauttaa Liikkuva Poliisi, LP, eikö tästä aiheudu varaa yhteiskunnalle ja valtiolle? Ei aiheudu, sillä meillähän tiet ovat hyvässä kunnossa ja asianmukaisin liikennemerkein varustettuja, joten kaikkien on niitä pitkin turvallista ajella ja katsella kauniita maisemin, Me osaamme kyllä ajaa ilman poliisin neuvoja emmekä me tarvitse  tien vieressä pöheikössä nopeuden ylityksiä kyttääviä ja sakottamaan hinkivia konstaapeleja!

Suomessa on maailman Top 10:een kuuluva poliitikko, kun on kyse kaikkein vaarallisimmista poliitikoista ja puoluejohtajista. Eikö tämä ole suureksi vaaraksi, ei vain Suomen valtiolle, vaan myös naapurimaillemme? Ei toki, tämä on silkka väärinkäsitys. Kun näkee espoolaisen Timo Soinin käyskentelevän omiensa parissa Suuren Omenan kauppakeskuksessa tai istumassa Vermon raviradan tsiikaamassa, kun pollet juoksevat, minkä kintuistaan pääsevät, niin siitähän tulee vain hyvälle tuulelle! Kaikki odottavat vain ensin syksyn kunnallisvaaleja ja toivottavat Timpalle ja hänen puolueelleen uutta ja vielä entistä isompaa Jytkyä. Tätä Jytkyä ei pidä käsittää väärin, sillä se ei tarkoita mitään pommiuhkaa tai vastaavaa, vaan ihan vain kivaa performanssia ja happeningia, jota on hauska seurata, sillä kaikki tietävät, ettei Timppa suinkaan pyri hallitukseen ottaakseen vastuuta asioista, vaan hän vain uhoaa niitä näitä lämpimikseen oppositiossa. Miten tällainen jäbä voisi olla vaaraksi Suomen, saatikka sitten Euroopan ja koko maailman turvallisuudelle, kysyn vaan? 

Amerikkalainen Rahansäätiö on arvioinneissaan oikeassa, sillä valtiona Suomi on maailman turvallisin paikka, oikea lintukoto. Tänne toivotetaan mielihyvin tervetulleiksi myös somalit, nuo maailman kaikkein turvattomimmasta maasta tulevat ihmispolot, jotka sitten pikkuhiljaa sopeutuvat kivasti suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen rauhaa rakastaviin ja konflikteja kaikin tavoin välttämään ja estämään pyrkiviin mukaviin ja epäitsekkäisiin perussuomalaisiin ja muihinkin ihmisiin.

Muta entä sitten kansa, sillä säätiötutkimus koski vain valtiota? Ovatko suomalaiset ihmiset myös maailman onnellisimpia, vai mille sijalle he mahtaisivat tässä kisassa sijoittua? Tämä on jo toinen juttu, eikä sitä nyt kysytty. Pitääkö meidän aina ryhtyä itse vesittämään kaikkia näitä kauniisti kuvitettuja raportteja, joiden mukaan Suomen valtio on kärkisijalla koko maailmassa, täh? Tärkeintä toki on, että meidän valtiomme on maailman paras. Tämä luo hyvät edellytykset myös sille, että tässä maassa asuvat ihmiset, suomalaiset ja muukalaiset, ovat maailman onnellista kanssa, tämähän olisi täysin johdonmukaista. Jolleivät ole, niin syyttäkööt itseään.






31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Suomi ainoana saa arvosanan, jonka mukaan sen kehitys on "erittäin vakaalla pohjalla". Muut pohjoismaat eli Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti) samoin kuin Sveitsi, Hollanti ja Australiakin ovat Suomen jälkeen toiseksi parhaassa ryhmässä, eli vain "vakaalla pohjalla" (sustainable) olevia valtioita."

Olipa iloisia uutisia, kun pelkäsin jo, että ovat onnistuneet vallakaappauksessaan liittyen tuohon maanpetosrikoksen uutisointiin syyskuulta 2010, mutta mitä ilmeisemmin tilanne on hallinnassa, huh - mitähän se sitten muualla onkaan.

Turun Sanomat 1.9 2010

"Keskusrikospoliisi on loppusuoralla tutkinnassa, jossa on kyse Suomen turvallisuussalaisuuksien vuodosta. Tutkinnassa oleva maanpetosrikosepäily on erittäin harvinainen."

"Epäillyn rikoksen eli turvallisuussalaisuuden paljastamisen uskotaan tapahtuneen toukokuussa 2004. Tämän ohella on tutkittu kahta epäiltyä törkeää petosta, joiden osalta tekoaika ajoittuu vuoden 2004 syyskuun ja vuoden 2009 kesäkuun välille."

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/156965/Krp+tutkii+Suomen+mahdollista+turvallisuussalaisuusvuotoa

"Yle: Salattu tietovuoto liittyy sähköisiin henkilökortteihin

01.09.2010 17:02"

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2010/09/1179442

Suomessa - viitaten nyt Valviraankin - on aivan loistava ja toimiva valvonta. Tätäkin petollisuutta oli harjoitettu alkaen vuodesta 2004, ja jo vuonna 2010 huomattiin (ainakin uutisoida) maanpetosrikos. Hieno juttu - ei suotta kehuta maailman parhaaksi ja vakaimmaksi valtioksi!

Anonyymi kirjoitti...

Suomi maailman vähiten epäonnistunut valtio? Aiempina vuosina sija on kuulunut Norjalle, mutta kuten tutkimuksen tehneen Rauhansäätiön sivuilla todetaan, vakaus on joskus pienestä kiinni:

”The bombing and mass shooting by Anders Breivik in Norway demonstrated how a single, nationally traumatic event can negatively impact an otherwise highly stable country. Norway, which held best position on the Index for the first six years, now finds itself behind four other countries”.

Kiitämmekö ABB:tä tästä?

Anonyymi kirjoitti...

Duo Ahtisaari-Stubb hyppi fantastisesti paikoillaan kun Newsweek julkisti tutkimuksensa jonka mukaan Suomi oli maailman paras maa.

Se sattui tulemaan julki sopivasti ns. Brändiyhmän tarpeisiin.

Eiköhän tämä uudempi ole tilattu tukemaan pyrkimystä YK:n turvaneuvostoon?

Anonyymi kirjoitti...

Esko Aho EVA:n tilaisuudessa.
"Elelemme niinkuin ainakin Etelä-Euroopassa. Kunnat elää yli varojensa."
"Teknologiaakaan emme osaa hyödyntää."
Pitikä vielä ennen lähtöä Ahon pilata tämäkin ilo, juuri kun maamme noteerattiin korkeimpaan luokkaan.

En kuullut Venäjän ulkomninisteri Sergey Viktorovich Lavrovin lausuneen mitään. negattiivistä maatamme kohtaan.

Niin.. millä oikeudella entinen pääministemme lähtee arvostelemaan koti- ja synnyinmaatamme. Ja miehellä on opiskelupaikka ulkomailla.

Anonyymi kirjoitti...

Itsessään aiheeseen liittymätön kysymys, mutta silti mielenkiintoinen (ehkä ajankohtainenkin):

Mitä mieltä arvon emeritus professorimme on, jos plea bargain -järjestelmä rantautuisi Suomeen? Toimisiko ko. syytetteistä sopiminen täällä kylmässä pohjolassa?

t: oik.yo.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Voe veikkonen, vielä kysytnii! Suomessahan on onnistuu kaikki, maailman onnistuneissamme valtiossa!

Anonyymi kirjoitti...

Mentyään monta kertaa urallaan sinne mistä pallo oli juuri potkaistu pois, aikoo Esko Aho olla Harvardissa vihdoin oikeassa paikassa oikeaan aikaan vastaanottamassa Mäntyniemen maaliin johtavaa syöttöä.

Skorpioni kirjoitti...

Eipä ollut Jyrkin blogi nyt kovin onnistunut! Sorry vaan! Kyllähän Suomi yleisesti ottaen on hyvin onnistunut maa, vaikka sinänsä sana "onnistunut" on vähän vaikea hahmottaa eri maailman maita vertaillessa.

Eiköhän siirrytä toiseen aiheeseen!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuosta se nähdään. Mikään ei enää onnistu eikä tyydytä kriittistä lukijaa! Kun kirjoittaa "negatiivisesti", vaaditaan positiivisuutta, mutta kun sitten tekee noin, niin sekään ei ole sitten miellytä!

Anonyymi kirjoitti...

En kyllä ymmärrä miksi pronssimitalistejakin pitää palkita kuin voittajia konsanaan. Ruuskanenkin olisi kuulemma ollut tyytyväinen pelkkään kädenpuristukseen mutta kunnanisien oli pakko keksiä jotain parempaa niin lahjoitettiinpa sitten moottorivene! Kun sille perinteiselle tontille saatika kesämökille ei ollut tarvetta. Mitähän Antille olisi annettu jos olisi voittanut kultaa? Sukellusvene?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kateellisten panettelua! Kun mies kerrankin onnistuu, niin onnistumisesta ei saisi palkita - tässä maailman onnistuneimmassa maassa!

Olli K kirjoitti...

Kun näitä raportteja kommentoidaan tällä tavalla, jää jotenkin omituinen olo. Onko blogisti oikeasti katsonut, mitä raportti ilmoittaa tutkitun ja mitä siitä on tarkoitus päätellä, vai oletko kommentoinut kotimaista lehtimiestulkintaa? Onko blogisti sitä mieltä, että Suomessa näitä lueteltuja ongelmia ilmenee mutta muissa tutkimuksen kohteissa ei ole mitään, mikä ei ilmenisi tämän tutkimuksen tekotavalla.
Erikseen haluaisin puuttua itsemurhia koskevaan kohtaan. Suomi siis sijoittuu maailmanlaajuisessa vertailussa sijalle 19 kun verrataan itsemurhia asukaslukuun. Ympärillämme on sellaisia valtioita kuin Sveitsi, Belgia ja Ranska. Vähiten itsemurhia on tilastoitu sellaisissa onneloissa kuin Pakistan, Syyria, Egypti ja Haiti! Olisikohan tälle tilanteelle joitain muiita selittäviä tekijöitä kuin valtion "stability" tai "sustainable security".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ei pidä kysellä turhia ja tehdä turhia ongelmia! Meidän on toki onnistuneen valtion kansalaisina syytä luottaa siihen, että meidät onnistuneimmaksi valtioksi rankattu tutkimus on tehty täysin onnistuneesti!

Anonyymi kirjoitti...

Hyvähän Suomen on porskuttaa kolmen A:n maana ja paukutella henkseleitä kun työttömyysturva on pohjoismaiden alhaisin. Leipäjonot kertovat karua kieltään. Jos työttömyysturvan taso nostettaisiin esim. Ruotsin tasolle niin eipä enää komeiltaisi tilastojen kärjessä. Pelkkää silmänlumetta koko hypetys.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo nyt tyypillisen epäonnistuneen kansalaisen katkeraa vuodatusta! Tämä vain osoittaa, että sinänsä onnistuneessa valtiossa voi asustella myös negatiivisia ja vähemmän onnistuneita kansalaisia!

Anonyymi kirjoitti...

Onnellisin kansa kokoontuu kesäseuroille vartailemaan aikaansaannoksiaan, montako uutta pellavapäätä kukin perhe on saanut aikaiseksi, ja minkä mallisella mersulla ollaan liikkellä.

Mitään muuta vertailtavaa heillä ei olekaan. Ei ole mitään kulttuuria, ei omaa kirjallisuutta muuta kuin 1800-luvun lestadiolaista hartautta.

Mutta näitä eivät onnellisuusmittarit rekisteröi.

Anonyymi kirjoitti...

Kyse ei ole nyt ihmisten onnellisuudesta, vaan valtion onnistumisesta! Mutta hiukka pahantahtoisesti toisten yksityiselämää tarkkaileva ihminen ei taida olla itsekään kovin onnellinen?

Peräpohjalainen kirjoitti...

Sopiva koko kansan palkinto Ruuskas-Antille olisi, jos kielitoimisto
suosittelisi kirjakieleenkin sanan
"pronssi" tilalle sanan "ronssi" ainakin pronssimitalin yhteydessä. Sanan "sprintti" tilalle tulisi suositella sanaa
"rintti" peräpohjalaismurretta ansiokkaasti puhuvan hiihtäjä Sami Jauhojärven kunniaksi. Nykyisen sanan edessä on kaksi turhaa konsonanttia.

Anonyymi kirjoitti...

Ruuskasen akan pojan suussa sointuu komiasti myös sikäläisestä lepikosta lähtöisin oleva "resitentti" ja Nykäs- Matin "rosentti", joita on sadassa noin 110.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä pahantahtoisesti toisia kyttäilevän kansalaisen geeniperimä juontaa juurensa jo Korvatunturilta ammoisista ajoista lähtien, koska meidät on jo pienestä pitäen alistettu ikkunoista vakoilevien hiippalakkien tuomiovallan alle. Se on meidän kulttuuriamme, ja maailman vakain valtio syntyy juuri siten. Tänä tietotekniikan aikana sen korvaa Wilma.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasin eilen aamulla miettiväni mitä Suomessa mahtaa olla tekeillä, koska Bengt Holmström oli tv-ohjelman mukaan Aamu-tv:ssä, kunnes ymmärsin, että totta kai hän on Suomessa juuri silloin kun tämä "tutkimus" julkaistaan USA:ssa, kuten tapahtui myös pari vuotta sitten Newsweekin julkistaman tutkimuksen kohdalla.

Ei kai meitä suomenkielisiä turhaan sanota poliittisesti tyhmiksi!

Mitähän muuten Matti Vanhanen näinä päivinä puuhailee? Ehkä valmistelee osuuttaan YK:n turvaneuvostokampanjaan? Siihen tämä "rauhanrahaston" raportti tähtää yhtä hyvin kuin Suomea kehuneen Newsweekin tutkimuksen ajoitus sopi Ahtisaari-Stubb'n brändityöhön.

Kulttuurisotaa käydään nyt Aatos Erkon perinnöstä; siitä että järki syntyy USA:ssa, ja että sinnekin mennään meiltä aina Ruotsin kuninkaan portin kautta.

Holmström vie ja Aho vikisee.

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisten ja näitten somalialaisten elintasoerot. Kuvitellaanpa tilanne että suomalainen muuttaisi sellaiseen maahan jossa olisi yhtä suuri elitasoero kuin se on Suomen ja Somalian välillä....niin mikähän se olisi. Niin, sitäpä ei ole. Dubai voisi olla eli siellä suomalainen asuisi omassa hienossa talossaan, autona olisi Aston Martin tms, tietysti paras ilmainen ruoka ja juoma sis konjakit ja viskit, vaatteet, kultaketjut, kellot ja kaikki muukin olisi kalleinta mitä löytyy...ja kaikki tietysti ilmaiseksi. "Lomille" voisi lentää ilmaiseksi ihan mihin huvittaa. Jos johonkin tarvitsisi vielä pikkurahaa niin joka kuukausi saisi 10.000 euroa kahvitteluun. Että tällaselta tuntuu varmaan somali"pakolaiselta" Suomessa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kunigunde kirjootti:

"ps. Emeritukselle iso moiskaus poskelle sananvahvistuksen poiskytkennästä!"

Kiitos vaan, sehän tuntukin oikein mukavalta! Tiedoksi, että emerituksessa on kyllä muitakin kohtia kuin poski, joita kelpaisi moiskautella!

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Maailman parhaimman ja vakaimman valtion päivän uutissaldoa:

"Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on huolissaan lääkäreiden päihteiden käytöstä."

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/08/1604942/valvira-osa-laakareista-maarannyt-ylisuuria-laakeannoksia-itselleen

Propagandaosuus löytyy linkistä.


"Valvira: Usea hoitaja on varastanut lääkkeitä

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on huolissaan sairaanhoitajien ja lähihoitajien lääkkeiden väärinkäytöstä.

Valviran ryhmäpäällikön Markus Henriksson mukaan hoitohenkilökuntaan kohdistuneet työnantajien tekemät ilmoitukset ovat kasvaneet hurjasti viimeisen viiden vuoden aikana."

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/08/1604976/valvira-usea-hoitaja-on-varastanut-laakkeita

Ja kipupotilaalle vettä morfiinin sijasta - on se niin somaa.

Ja kuin sokerina pohjalla:

"Viimeisen kymmenen vuoden aikana järjestäytyneen rikollisuuden jengien määrä on kasvanut kymmenestä kahdeksaankymmeneen. Myös jäsenmäärät ovat kasvaneet huomattavasti.

Järjestäytynyttä rikollisuutta torjuvassa keskusrikospoliisissa seurataan kehitystä huolissaan. Poliisiuudistuksen yhteydessä KRP:lta ollaan poistamassa useita keskustoimistoja. Tämä tulee vaikeuttamaan entisestään järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaa."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012082715999862_uu.shtml

Juu, antaa mennä vaan.

Onko kenelläkään muuten tietoa, että kuka/mikä taho tulee korvaavaksi - vai pitäisikö kysyä mikä maa - kun tämä Suomen oma maanpuolustus- ja valvontatoimi on kokonaan lakkautettu?

Vai olisikohan syytä tarkistella vielä näitä hallinnon valtarakenteita?

"Toinen suurempi selvitys tehtiin Supossa vuonna 1983, kun Supon apulaispäällikkö Seppo Pylkkänen kyseli, olivatko eräät nimeltä mainitut poliisitarkastajat sekä eräs poliisimestari ja ylikomisario vapaamuurarijärjestön jäseniä. Tämän kyselyn tuloksena Supossa laadittiin paikkakunnittain lista lähes 40 poliisihallinnon palveluksessa olleesta vapaamuurarista, joista ainakin kolme oli tosin tuolloin jo eläkkeellä. Varmemmaksi vakuudeksi listalle otettiin – tosin sulkumerkkien sisällä – mukaan myös kolme tuomaria, yksi oikeusneuvos ja maaherra.

Supon päällikkönä toimineen eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen mukaan vapaamuurarit eivät myöskään koskaan kuuluneet Supon ”päärepertuaariin”, sillä ”ongelmat ja niiden ratkaisut olivat ihan muualla”. Supossa myös aina tiedettiin, ketkä talon omasta henkilökunnasta olivat järjestössä mukana – Tiitisen sanoin Supon ”silminä ja korvina”. Tiitinen lainaakin Leninin suuhun laitettua lausahdusta: ”Luottamus hyvä, kontrolli parempi.”

http://www.vapaamuurarit.fi/Suomeksi/Suurloosinalaistatoimintaa/Koilliskulmalehti/Kirjoituksiavapaamuurariudesta/Artikkeli/tabid/5763/ArticleId/2393/language/fi-FI/Default.aspx?Return=4372

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mutta entäpä jos tuo Haukion runokokelma onkin "toinen, täydellisesti uusittu laitos", jossa kerrotaan, mahdollisimman intiimisti tietenkin, että ylleni on nyt pujahtaneet uuden ja entistä komeamman, olkoonkin että samalla edellistä miekkosta "jonkin verran vanhemman valtiomiehen".paita, jonka selässä on iso numero 10..Miekkosen, jonka pelisukatkin tuntuvat olevan aina kateissa, varsinkin pesun jälkeen, ja jolla on taipumusta repiä pelihuosunsa kiivaamman yhteenototn jälkeen. Mitä Sale tähän vastaisi ja jos vastaisi, niin olisiko kyseessä hänen uusi kirjansa, jossa hän kertoo erään ministerin seikkailuista erään naispuolisen keskuslaisen ikansanedustajan kanssa "vallan kammreissa" ja mitä sitten tapahtui eduskunnan perustuslakivaliokunnan pöydällä, kun puhemies Tiitisen johtama unettava yöistunto oli vihdoin päättynyt ja oli syksy ja myrskyinen yö

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Antologia tai runokoelma "Naiseni kanssa perustuslakivaliokunnan pöydällä" voisi olla kova sana kirjallisuuden syys-ja joulumarkkinoille!

Anonyymi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

No ni, niin paljon kuuluu rakkauvveen...