torstai 24. lokakuuta 2013

791. KKO 2013:77. Näytön arviointi lapsen pahoinpitelyjutussa

1. Aika usein väitetään - joskus jopa rikosoikeuden professoreiden suulla (latojan huomautus) - että korkein oikeus ei ota näyttökysymyksiä joko lainkaan tutkittavakseen - siis anna valituslupaa - tai tekisi niin vain erittäin harvoin. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Korkeimman oikeuden prejudikaatit koskevat toki suurimmalta osin oikeuskysymyksiä eli lain soveltamisessa ilmeneviä ongelmia, joiden suhteen korkein oikeus haluaa ohjata alempien tuomioistuimien lainkäyttöä. Korkein oikeus ottaa kuitenkin yllättävän usein tapauksia, joissa on kysymys "vain näytöstä" eli näytön arvioinnista. Nyt esillä oleva tapaus KKO 2013:77 on esimerkki tästä, kuten jo ratkaisuselosteen otsikostakin ilmenee. Vastaavanlaisia tapauksia eli "näyttöprejudikaatteja" ovat esimerkiksi ratkaisut  KKO 1989:41, 1997:137, 1998:83, 1999:11, 2001:67, 2002:47, 2004:60, 2004:70, 2006:78, 2007:100, 2009:43, 2011:20 ja KKO 2013:27.

2. Blogikirjoituksessa nro 718/15.4.2013 olen kommentoinut KKO:n ratkaisua 2013:27 ns. Kolkonjärven murhajutussa, jossa oli kyse "puhtaasti" näytön arvioinnista. On syytä havaita, että todistusharkinnassa voidaan erottaa kaksi puolta, eli  todisteiden näyttörvon määrittäminen ja näytön riittävyyden arviointi. Jälkimmäisen vaihe koskee itse asiassa juridista kysymystä eli lain soveltamista koskevaa kysymystä, koska siinä tuomioistuin joutuu pohtimaan, mikä on lakiin ja vakiintuneen oikeuskäytäntöön perustuva näyttökynnys ja miten vahvaa näyttöä  ja vakuuttavuutta sen ylittyminen edellyttää.

3. Eilen 23.10. annettussa tapauksessa KKO 2013:77 on kysymys puhtaasti näytön arvioinnista. Tämä todetaan myös ennakkopäätöksen otsikossa lauseella "kysymys näytön arvioinnista". Asia- tai hakusaaa "näyttö" tai "näytön arviointi" ei kuitenkaan - tässäkään tapauksessa - mainita ennakkopäätöksen otsikossa, jossa on käytetty sellaisia hieman epämääräisiä ja mitäänsanomattomia sanoja kuin "oikeudenkäyntimenettely" ja "todistelu". Olen ennenkin huomauttanut siitä, että korkeimman oikeuden olisi syytä ryhtyä käyttämään hieman yksilöidympiä asiasanoja, mikä lisäisi ennakkopäätöksen käyttöä ja hyödynnettävyyttä. Tässä suhteessa toinen ylin oikeusasteemme eli KHO näyttää olevan "edistyksellisempi", sillä sen ennakkopäätöksissä mainitaan säännönmukaisesti paljon enemmän asiasanoja kuin KKO:n julkaisemissa prejudikaateissa.

4. Kommentoitavassa tapauksessa KKO 2013:77 oli kyse lapseen (X) kohdistuneesta pahoinpitelystä. Kahden ja puolen kuukauden ikäisellä lapsella havaittiin tutkimuksissa useita luunmurtumia, jotka olivat syntyneet 2 - 4 viikkoa aikaisemmin joko samalla kertaa tai verrattain samanaikaisesti. Vammat olivat lääkärinlausuntojen mukaan seurausta lapseen kohdistuneesta huomattavan suuresta ulkoisesta voimasta. Tapahtumainkulusta ei kirjallisten lääkärinlausuntojen lisäksi esitetty muuta selvitystä kuin lasta hoitaneiden vanhempien (A ja B) kertomukset, joissa he kiistivät aiheuttaneensa lapsen vammoja. Vanhemmille vaadittiin rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä tai törkeästä vammantuottamuksesta. 

KKO 2013:77

5. Jutussa toimitettiin suullinen käsittely myös hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Kaikki kolme oikeusastetta hylkäsivät syytteen näytön riittämättömyyden perusteella. Korkein oikeus toteaa (perustelujen kappale 31): " Koska lapsen vammojen syntymistapa oli jäänyt epäselväksi, ei asiassa voitu sulkea pois vaihtoehtoja, että vammat olisivat syntyneet tapaturman seurauksena tai sellaisen A:n ja B:n huolimattomanakin pidettävän  menettelyn seurauksena, mistä A ja B eivät ole halunneet kertoa". Lausumasta voidaan päätellä, että A:ta ja B:tä olisi voitu kenties syyttää vammantuottamuksesta sellaisen huolimattoman menettelyn johdosta, jota ei ole syytteessä kuvattu eikä väitetty syytettyjen viaksi; syytesidonnaisuus siis esti muiden vaihtoehtojen tutkimisen. Tällaista vaihtoehtoista syytettä ei ollut esitetty ilmeisesti siksi, koska esitutkinnassa ei ollut saatu näyttöä mainitunlaista huolimattomuutta osoittavasta teosta tai laiminlyönnistä.

6. Hovioikeuden tuomion perusteluissa kiinnittää huomiota kohta, jossa hovioikeus toteaa, että lapsen (X:n) lukuisat, vakavat murtumavammat olivat syntyneet hänen ollessaan vanhempiensa hoidossa. Hovioikeuden mukaan "tässä tilanteessa ei jäänyt järkevää epäilyä siitä, etteikö toinen vanhemmista tai vanhemmat yhdessä olleet pahoinpidelleet X:ää. Kun oli jäänyt selvittämättä, kumpi vanhemmista oli pahoinpidellyt lasta tai että he olisivat tehneet niin yhdessä, syyte törkeästä pahoinpitelystä oli hylättävä". Toisin kuin käräjäoikeus ja korkein oikeus, hovioikeus siis sulki pois mahdollisuuden, että lapsen vammat olisivat aiheutuneet tapaturmasta. Hovioikeus piti ilmeisenä, että vanhemmat tai toinen heistä oli pahoinpidellyt lasta. 

7. Miksi hovioikeus ei sitten tuominnut molempia syytettyjä pahoinpitelystä? Hovioikeuden mukaan siksi, ettei näyttöä ollut siitä, kumpi vanhemmista oli syyllinen tai olivatko vanhemmat yhdessä syyllistyneet pahoinpitelyyn. Hovioikeus on nojautunut ns. tekijävastuuseen, joka edellyttää, että jokainen vastaa rikosoikeudellisesti vain omista tekemisistään. Tekijävastuun tiukka soveltaminen johtaa siihen, että jollei näyttöä ole siitä, kumpi potentiaalisista tekijöistä, jotka kiistävät teon ja kenties syyttelevät toinen toisiaan, on tekijä, on molemmat vapautettava syytteestä, vaikka on ilmeistä, että jompikumpi heistä tai he yhdessä ovat tehneet ko. rikoksen. Tässä tapauksessa tilanne on kuitenkin ollut se, että vanhemmat ovat kertoneet hoitaneensa lasta yleensä aina yhdessä eikä kumpikaan heistä ole syyttänyt puolisoaan lapsen pahoinpitelystä. Eikö edes tällaisessa tapauksessa, jos vielä tapaturman mahdollisuus olisi todella suljettu pois, molempia syytettyjä voida pitää tekijäkumppaneina?

8. Tapauksessa kiinnittää huomiota erityisesti se, että syytetyt ovat kaikissa kolmessa oikeusasteessa kieltäytyneet kertomasta, miten lapselle aiheutuneet vammat ovat syntyneet, vaikka he ovat ilmeisesti tienneet vammautumisen syyn. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan "A:n ja B:n on täytynyt tietää murtumien syntymistapa". Korkein oikeus puolestaan lausuu (perustelujen kohta 29), että "A:n ja B:n on heidän omien kertomustensakin mukaan täytynyt sinänsä olla tietoisia siitä, milloin, millä tavoin ja mistä syystä vammat ovat syntyneet.  Korkein oikeus toteaa kuitenkin, että syytettyjen vaikeneminen mainituista seikoista ei ole riittävä näyttö heidän syyllisyydestään, eli vaikenemisesta "ei kuitenkaan voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että he olisivat yhdessä aiheuttaneet tai jompikumpi heistä olisi aiheuttanut vammat pahoinpitelemällä lasta ensisijaisessa rangaistusvaatimuksessa kuvatulla tavalla". - Tässäkin kohtaa korkein oikeus viittaa riven välissä syytesidonnaisuuteen eli syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, joka sitoo tuomioistuinta.

9. Perusteluissa on kyse eräästä syytetyn itsekriminointisuojan ilmenemismuodosta eli rikoksesta epäillyn tai syytetyn oikeudesta vaieta. Syytetyllä ei ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta ja hän voi kieltäytyä vastaamasta esitettyihin kysymyksiin. Todistustaakka on yksin syyttäjällä, jonka on näytettävä syytteenalainen teko ja syytetyn syyllisyys toteen.

10. Mutta onko syytetyn oikeus vaieta niin ehdoton, ettei vaikenemista voitaisi ottaa lainkaan huomioon näytön arvioinnissa? Jos syytetty vaikenee tai ei halua, kuten esillä olevassa jutussa oli asian laita, selittää, mitä syytteenalaisessa asiassa on tapahtunut, niin voidaan yleensä otaksua, että syytetty haluaa salata jonkin itselleen epäedullisen seikan. Vaikka syytetyllä ei ole todistustaakka eli velvollisuutta todistaa omaa syyttömyyttään, niin voitaisiinko hänelle silti sälyttää jokinlainen selitystaakka, jonka mukaan selityksestä kieltäytyminen voitaisiin ottaa huomioon yhtenä syytettä tukevana indisiona?

11.Pääsääntönä kuitenkin on, ettei syytetyllä ole selitystaakkaa. Ei ainakaan siinä muodossa, että langettava tuomio voitaisiin perustaa yksinomaan syytetyn vaikenemiselle tai selityksen antamisesta kieltäytymiselle. Mutta kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on eräissä rakaisuissaan todennut, syytetyn vaitiolo-oikeus ei ole ehdoton, eikä siis ole ihmisoikeussopimuksen vastaista käyttää syytetyn vaikenemista syyllisyyttä tukevana näyttönä sillloin, kun se ei ole ainoa tai pääasiallinen näyttö asiassa. Lisäksi edellytetään, että tilanne on ollut siinä määrin kvalifioitu, että normaalisti vastaus on edellytettävissä tilanteen erityispiirteiden perusteella. Jos syytetty tästä huolimatta ja asianmukaisesti tilanteesta informoituna vaikenee, vaitiolo voidaan ottaa huomioon.

12. Viittaan esimerkiksi EIT:n ratkaisuun John Murray v. Yhdistynyt kuningaskunta 8.2.1996. Murrayn valituksen johdosta EIT katsoi, ettei myötävaikuttamattomuusperiaate (itsekriminointisuoja) ole absuluuttinen, vaan tuomioistuimella voi olla lupa tietyin edellytyksin ottaa vaitiolo huomioon yhtenä syytettä tukevana seikkana. Tuomiota ei kuitenkaan saa perustaa puhtaasti syytetyn vaikenemiselle. Murrayn tapauksessa vallinneissa olosuhteissa, ottaen huomioon myös syytettyä vastaan esitetyn muun näytön painoarvo, oli EIT:n mukaan luonnollista ja hyväksyttävää, että kansallinen tuomioistuin oli pannut painoa myös syytetyn vaitiololle. Tapauksessa  Averill v. Yhdistynyt kuningaskunta 6.6.2000 EIT katsoi, että vaitiolo-oikeus ei saa estää sitä, että syytetyltä  selvästi selitystä vaativissa tilanteissa hänen vaikenemisensa otetaan huomioon harkittaessa syyttäjän esittämän näytön vakuuttavuutta. Perusteluissa todetaan myös, ettei poliisin kysymyksiin vastaamatta jättäminen ollut aiheuttanut valittajalle (Averill) rangaistuksen vaaraa.

13. Korkein oikeus viittaa usein innokkaasti EIT:n ratkaisuihin ja selostaa niitä päätöstensä perusteluissa joskus hyvinkin laajasti. Siksi hieman ihmetyttää, ettei nyt kommentoitavassa tapauksessa ole näin tehty, vaan KKO:n perustelut ovat yksinomaan "kotikutoisia" - EIT:n ratkaisukäytäntöön perusteluissa ei viitata sanallakaan.

14. Ratkaisussa KKO 2013:77 selostettu tapaus ja sen olosuhteet ja erityispiirteet ovat minusta sellaiset, että "hyvät selitykset" vauvan vammautumiselle olisivat olleet todella tarpeen. Miksi vanhemmat eivät ole halunneet kertoa, milloin ja millä tavoin ja mistä syystä lapsen vammat ovat syntyneet, vaikka he ovat aivan ilmeisesti  tienneet vastuksen mysteeriksi jääneeseen tapaukseen? He ovat maininneet yhtenä selityksenä isokokoisen koiran hyppäämiseen vauvan koppaan silloin, kun he eivät itse olleet paikalla. Tämä selitys on kuitenkin voitu sulkea tutkinnassa pois. Jos vammat olisivat olisivat syntyneet tapaturmaisesti, esimerkiksi kirjahyllyn kaatumisen seurauksena, niin miksi vanhemmat eivät olisi halunneet kertoa siitä? Kun vanhemmat vaikenevat tapaturman mahdollisuudesta, on perusteltua päätellä, kuten hovioikeus on tehnytkin, että vammat eivät ole syntyneet tapaturman seurauksena.

15. Ketä tai keitä vanhemmat ovat mahdollisesti halunneet suojella, jolleivät he ole itse syyllistyneet pahoinpitelyyn tai vamman tuottamukseen? Ratkaisuselosteesta ei käy selville, minkäikäisiä vanhemmat ovat olleet ja onko heillä muita lapsia. Epäselväksi jää myös se, oliko joku sukulainen tai tuttava joskus hoitanut tai katsonut lasta, kun vanhemmat eivät ole olleet kotosalla. Ovatko vanhemmat kenties pelänneet lastensuojelullisia toimenpiteitä, mikäli totuus vammojen syntymistavasta tulisi viranomaisten tietoon; tähän mahdollisuuteen viitataan käräjäoikeuden tuomion perusteluissa. Onko vanhemmilta pitkän oikeudenkäynnin missään vaiheessa kysytty syytä, miksi he eivät halua kertoa, miten lapsen vammat olivat syntyneet? Onko asiaa tutkittu ja selvitetty riittävän tarkasti esitutkinnassa? Monet kysymykset jäävät askarruttamaan lukijaa. Tästä nyt taas kerran nähdään, että totuus ei välttämättä selviä oikeudenkäynnissä.

31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lääkrintutkimuksissa lapsesta löytyivät seuraavat murtumat

- oikealla puolella kahdeksannen kylkiluun takaosassa murtumaan viittaava löydös

- murtuma vasemman reisiluun keskivaiheilla

- murtuma vasemman reisiluun keskivaiheilla

- murtuma vasemman reisiluun alaosassa

- murtuma vasemman sääriluun alaosassa

- murtuma vasemman jalan jalkapöydän ensimmäisessä luussa

- murtuma oikeassa solisluussa

- murtuma oikeassa värttinäluussa

-murtuma oikeassa kyynärluussa

-murtuma vasemmassa olkaluussa

- murtuma vasemmassa värttinäluussa

- murtuma vasemmassa kyynärluussa

Lääkäreiden mukaan vauvalle ei aiheudu vammoja itsestään.

Ko. lapsi otettiin huostaan jo ennen rikosilmoituksen tekemistä.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhemmilta olisi todellakin, kuten blogistikin huomauttaa, pitänyt kysyä oikeudessa syytä, miksi he he haluavat vaieta lapsen vammojen syntymistavasta. Eikö tämä juolahtanut edes KKO:n jäsenten mieleen? Onko oikeudenkäynti rikosjutuissa todella niin "hienotunteista", ettei tällaisia oleellisia kysymyksiä rohjeta esittää?

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni blogistin esittämä vaikenemisesta tehtävä syyllisyyttä tukeva indisio ei ole järkevä. Syytetyllä on oikeus toimia siten, että hän minimoi tuomion mahdollisuuden. Etenkin nyt kun syytetä oli rajattu kuten oli tehty, voi syytetty todeta, että tuomion mahdollisuus on paljon pienempi kuin jos kertoisi mitä on tapahtunut. Tätä ei siis saa käyttää tämän syytekuvauksen puolesta puhuvana seikkana.

Jos blogissa mainittu vaihtoehtoinen syyte olisi esitetty, olisi syytettyjen ehkä kannatanutkin kertoa mistä oli kyse, sillä tällöin tuomion todennäköisyys olisi oleellisesti kasvanut ja tällöin toki on tärkeämpää saada tuomio mahdollisimman lievästä teosta. Mielestäni syytteen rajaaminen on saanut aikaan tämän paradoksaaliselta vaikuttavan tuomion.

Anonyymi kirjoitti...

Kauhea tuo lista vauvan murtumista. Jos vanhemmat eivät ole pahoinpidelleet vauvaa, ts. ei löydy näyttöä siitä, eikö heitä voida syyttää sitten huolehtimisvelvoitteensa tms. rikkomisesta? Jos vauva on ollut heidän hoidossaan koko ajan? En ole perehtynyt tähän tapaukseen mitenkään ja blogitekstinkin luin nopeasti, koska itselläni tällä hetkellä kolmikuiset kaksoset, ehtii netissä vain käväistä nopeasti.

Pahaa tekee pelkkä ajatus, että kumpikaan aikuinen ei puuttuisi, kuka tahansa vauvaa vahingoittaa. Koira se tuskin on ollut. Eikö silloin voida syyttää, jos ei jää tarpeeksi sijaa epäilylle, että vammat olisi voinut aiheuttaa muu kuin vanhemmat, vaikka suoranainen näyttö ei riitä?

Toivon, ettei tuo lapsiparka ole vanhempiensa hoidossa enää ikinä.

Anonyymi kirjoitti...

A. Auerin jutun yhteydessä nimenomaan todettiin, ettei tuomarin tule alkaa prässäämään vastaajaa. Jos tämä ei tahdo vastasta niin sillä selvä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Mistään "prässäämisestä" ei tietenkään ole kysymys, jos syyttäjä tai tuomari kysyy syytetyltä syytä, miksi tämä ei ole halunnut kertoa, miten ja milloin hänen lapsensa vammat ovat syntyneet. Jos syytetty sanoo, ettei hän halua vastata kysymykseen, niin asia olisi sillä selvä.

Anonyymi kirjoitti...

Epäilty tai syytetty tuskin olisi vaarassa joutua vaihtoehtoisen syytteen vaaraan, jos hän kertoisi, että lapsen vammat olivat aiheutuneet tapaturman seurauksena. Jos hän kieltäytyy kertomasta, oliko tapaturma syynä vammoihin, niin silloin voidaan kyllä yleensä päätetellä, ettei tapaturma ole selitys vammoihin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos myöntää vammojen tulleen tapaturmaisesti ja esimerkiksi kuvailee miten ne ovat tapahtuneet, saattaakin helposti käydä niin, että saattaisikin käydä niin, että saisi syytteen ja/tai tuomion esimerkiksi vaaran aiheuttamisesta, heitteillepanosta tai vammantuottamuksesta. Alettaisiin siis tutkia onko mukana ollut tuottamusta tai laiminlyöntiä. Ja eiköhän jotakin tällaista taustalta pystyttäisi löytämään. Kun molemmat vanhemmat ovat samalla linjalla, on siis näköjään viisaampi olla kokonaan vaiti ettei avaa peliä tuottamuksellisten syytteiden ja tuomioiden riskille.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhempia on kyllä syytetty jutussa törkeästä vammantuotamuksesta. Syytesidonnaisuusnormin tiukasta tulkinnasta johtuu, että vammantuottamuksen vaihtoehtoiset teonkuvaukset olisi kerrottava syytteessä mahdollisimman tarkasti.

Anonyymi kirjoitti...

Tietysti kyseessä on prässääminen, jos syytetyt ovat kerran sanoneet kiven kovaan, että heidän mielestään koira on teon aiheuttanut. Oikeus on toki pitänyt selitystä epäuskottavana, mutta se, että tuomari tivaa syytetyiltä kesken oikeudenkäynnin, että "miksi valehtelet?" (tässä tapauksessa toki voitaneen pitää todennäköisenä, että syytetyt tietävät mitä on käynyt, mutta ei varmana) niin antaisi ainakin minulle kuvan siitä, että tuomari on jo päättänyt kantansa syytettyjen syyllisyydestä. Tuskinpa kukaan on niin tyhmä, että ensin kertoo lööperiä, ja sen jälkeen alkaa erikseen perustella, että tästä syystä minä sitä lööperiä kerroin ilman, että varmuudella on todettu valhtelijaksi.

Syyttäjä toki voi tällaisen kysymyksen esittää (ja on kukaties saattanut sen esittääkin), mutta jos syytetty sanoo vain kertovansa totuuden, niin ei siitä tuomareille jää mitään erityistä kirjattavaa tuomioon.

Anonyymi kirjoitti...

..mutta se, että tuomari tivaa syytetyiltä kesken oikeudenkäynnin, että "miksi valehtelet?"

Typerys!

Anonyymi kirjoitti...

Onko tosiaan niin, että syyte törkeästä pahoinpitelystä ja jopa törkeästä vammantuottamuksesta on näyttämättömänä hylättävä, kun perusteluissa selostetun näytön kannalta tilanne on se, että:

1) vammat ovat vaatineet syntyäkseen suurta energiaa;
2) vanhempien väitteet vammojen syntytavasta on suljettu epätodennäköisinä pois;
3) jollei kysymys ole vahingossa syntyneistä vammoista (joiden syntyminen siis edellyttäisi painavan kirjahyllyn kaatumiseen tai ilman turvaistuinta sattuneeseen kolariin rinnastuvaa voimaa), kysymykseen tekijöinä voivat tulla vain jompikumpi tai molemmat vanhemmista;
4) vammojen katsotaan sopivan pahoinpitelyn aiheuttamiksi (KKO:n perustelujen kappale 29);
5) minkäänlaista väitettä siitä, että vammat olisivat aiheutuneet esim. KKO:n katsomalla tavalla "korkealta putoamisesta" tai "muulla tavalla tapaturmaisesti" (kappale 27) ei ole esitetty. Ja kuitenkin on vähintäänkin epätodennäköistä, että näin pieni lapsi putoaisi tai vahingoittuisi tapaturmaisesti ilman, että molemmat tai edes jompikumpi vanhemmista sen huomaisi.

Huom. vielä, että KKO kappaleessa 24 näyttäisi edellyttäneen, että oikeudenkäynnissä olisi tullut esittää lääkäriä kuulemalla selvitystä siitä, missä määrin vammojen aiheuttama voima olisi yhteneväinen esim. lyömällä ja potkien tapahtuviin vammoihin. Ja lopulta kumminkin keksitään "kanina hatusta", että "kyllähän nämä murtumat voivat tulla korkealta putoamisestakin".

Miten ihmeessä pieni lapsi edes pääsee niin korkealle, että vammat aiheutuisivat sellaisella energialla, joka rinnastuu painavan kirjahyllyn kaatumiseen tai ilman turvaistuinta sattuneeseen kolariin!

Tekijänvastuu on tietysti yksi rikosoikeuden kantavista lähtökohdista. Vanhemmilla on kuitenkin erityinen huolenpitovelvollisuus lapsestaan - sitä suurempi, mitä pienemmästä lapsesta on kysymys. Eli mikäli epäselvyyttä tekijän henkilöstä jää - kuten näissä olosuhteissa helposti jää, kun mahdollinen pahoinpitely tapahtuu perhepiirissä ja kohdistuu kahden ja puolen kuukauden ikäiseen vauvaan -, syyttäjän olisi tullut muotoilla syyte ns. epävarsinaisen laiminlyöntirikoksen opit huomioon ottaen.

Tämä ajatus lähtisi siitä, että vanhemmalla on joka tapauksessa velvollisuus estää tunnusmerkistön mukaisen seurauksen aiheutuminen (ks. RL 3:3.2/2, jossa tällaisen velvollisuuden sanotaan voivan perustua "tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen", jollaisena kysymykseen tulee vanhemman ja lapsen suhde siihen liittyvine huolenpitovelvollisuuksineen), ja kun hän on tämän laiminlyönyt, on häntäkin rangaistava tekijänä. Näin ollen rikosoikeudellisessa katsannossa on samantekevää, kumpi lasta potkii. Eikä syytesidonnaisuuskaan asettaisi tällaiselle tulkinnalle estettä: syytteen yksilöimisvaatimus ei mainituissa olosuhteissa, teko-olosuhteet ja asianomistajan henkilö huomioon ottaen, voi ulottua sen yksilöimiseen, kumpi vanhempi tosiasiassa on pahoinpidellyt ja kumpi vanhempi sen on laiminlyönyt estää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tää vaatii jo hiukka kevennystä, kas tässä:

Kirjailija Raija Oranen väittää kirjassaan "Kaiken takana on Kekkonen", että Kekkosella oli v. 1976 suhde 47 vuotta nuorempaan eli 29-vuotiaaseen Maarit Tyrkköön.

Joo, tossa taisi tulla paljastetuksi myös Urkin mieliasento!

Anonyymi kirjoitti...

Vauvojen hoitopöydät saattavat olla noin metrin korkuisia. Sellaisesta kun pari kertaa tippuu, niin jotain vammoja voisi kyllä tulla; en sitten tiedä voisiko tulla tarpeeksi.

Jos vanhemmat nostavat lasta ilmaan käsien varassa ihaillakseen omaa saavutustaan ja sitten lapsi pääsee syystä tai toisesta otteesta niin tuosta tulee parin metrin tiputus.

Jos lapsi on ollut auton kyydissä ilman turvaistuinta ja on tullut jarrutustilanne ja vauva onkin paiskautunut ulos sylistä.

Onhan niitä tapoja. Monissa olisi mukana vähintään tuottamusta tai laiminlyöntiä, mutta esim. parissa ensiksi mainitussa voisi kyse olla myös tapaturmasta. On aivan ymmärrettävää, että tällaista tapahtumaketjua ei halua alkaa avaamaan, jos oikeusavustaja vakuuttaa ettei tuomiota tule vakavammasta rikoksesta jos mitään ei tunnusta. Ainoa motiivi kertoa omasta tuottamuksellisesta teosta tai tapaturmastahan olisi välttää tuomio tahallisesta teosta.

Anonyymi kirjoitti...

Kertomalla totuuden vanhemmat olisivat ehkä voineet välttää lapsen huostaanoton. Tai sitten ei.

Anonyymi kirjoitti...

Itse kiinnitin huomiota siihen, mitä KKO ratkaisunsa kohdissa 22-25 lausuu. Jutussa ei ilmeisesti kuultu lääkärinlausunnon laatineita lääkäreitä lainkaan todistajina, jolloin näyttöä jouduttiin arvioimaan vain kirjallisten lääkärinlausuntojen perusteella. KKO sitten toteaa, ettei näiden lausuntojen perusteella voida sulkea pois tapaturmaa. Olisiko johtopäätös voinut olla erilainen, jos lääkäreitä olisi kuultu ja KKO olisi voinut esittää lisäkysymyksiä tms? Eli onko tässä syyttäjä jälleen nukkunut ja lähtenyt ajamaan juttua puolivaloin?

Anonyymi kirjoitti...

Onhan ajateltavissa, että toinen vanhempi on pahoinpidellyt lasta toisen poissa ollessa. Tällöin on selvää, ettei pahoinpitelijällä ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen. Ja mahdollisesti poissaolleella vanhemmalla, vaikka hänen olisikin täytynyt tulla tietoiseksi pahoinpitelystä ja sen tekijästä, on kyllä aivan aihellinen motiivi olla kertomasta raskauttavia tietoja asiasta, jossa hänen aviopuolisonsa on syytteessä vakavasta rikoksesta. Vaikka vain toista vanhempaa olisi syytetty, olisi toisella aviopuolisona oikeus olla todistamasta OK 17:20:n nojalla. Ja ei kai laiminlyöntivastuun nojalla voi tahallisesta rikoksesta tuomita, jos on olemassa mahdollisuus, että toinen vanhempi on ollut poissa ja vasta jälkikäteen tullut tietoiseksi pahoinpitelystä, jota ei ole osannut odottaa tapahtuvaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Saivarrellahan aina voi eri suuntiin! Tässä nyt taitaa kuitenkin olla pääpointti se, että lapsi on otettu huostaan. Vanhemmat voivat miettiä tykönään, miksi näin kävi.

Anonyymi kirjoitti...

Totta hitossa vanhemmilla tulee olla oikeus vahingonkorvauksiin ja selvityttää aiheeton perättön ilmianto, koska rakkaudel(t)a vaalittu lapsi on viety.

Anonyymi kirjoitti...

Katsoisin, että olisi perusteltua kaventaa syytetyn itsekriminointisuojaa, tämän tyyppisissä tapauksissa. Syytetyn oikeus vaieta, tuntuu kohtuuttomalta ja pahalta, kun uhrina on pieni lapsi, joka ei pysty ilmaisemaan itseään millään tapaa; ei voi kertoa omaa puolta tapahtumista. Lasta koskevissa asioissa sovellettava lapsen edun periaate olisi siis otettava huomioon myös tällaisissa asioissa. Yleinen etu kaikkien lasten hyvinvoinnista menee syytetyn vanhemman oikeuksien edelle. Lapsen edun periaatteen mukaisesti tuomioistuimen tulisi viran puolesta huolehtia siitä, että lapsen oikeudet totetuvat lain mukaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä edellisen anonyymin kanssa. Tärkeintä on, että lapsi on nyt turvassa, mutta herää kysymys, miksi vanhemmille ei tehty mielentilatutkimusta. Eikö ko. toimenpiteelle ollut perusteluja?

Anonyymi kirjoitti...

Ellei vanhemmilla ole alkoholi- tai muita ongelmia, eiköhän huostaanotto ole viimeistään nyt syytä purkaa. Vaikea nähdä mikä olisi laillinen peruste huostaanoton jatkamiselle varsinkin kun tuli lainvoimainen vapauttava tuomio.

Anu Suomela kirjoitti...

Ihmetyttää että Suomessa ei ole kehitetty asiantuntijuuden kriteereitä. Jenkilässä Korkein oikeus asetti 1993 Daubert-standardit, joilla todistajan tieteellinen asiantuntijuus tulee testata.
Blogistin esittämässä tapauksessa kyseessä on erittäin vakava, täysin avuttoman vauvan pahoinpitely. Tuollaisen tapauksen selvittäminen olisi vaatinut ainakin kahden lasten ortopediassa tieteellisesti ansioituneen lääkärin lausuntoa ja suullista kuulemista. Tuollainen ansioituneisuus ei käynyt ilmi Korkin päätöksestä.

Lääkäreiden todistelussa tuli esiin, että vammat ovat ehkä syntyneet parin viikon kuluessa eri tilanteissa, eikä niitä selittänyt esim. kirjahyllyn kaatuminen tai koiran hyppääminen vauvan päälle. (Reisiluun kierteinen murtuma ei voi syntyä tällä tavalla).

Ongelmallista on, että meillä tuomioistuimet karttavat määrämästä asiantuntijoita. En tiedä miksi, ehkä joku osaa vastata. Avutonta vauvaa koskevassa tapauksessa, jossa on kyse lukuisista luunmurtumista, olisi ollut välttämätöntä selvittää erityisasiantuntijoita kuulemalla, miten lääketieteelliset löydökset on ymmärretävä.

Enemmän selvitystä olisi mielestäni kaivannut myös se, että terveydenhoitaja oli neuvolassa kiinnittänyt huomiota lapsen kasvoissa oleviin mustelmiin. Miten niiden syntymekanismi selitetään, ja minä ajankohtana ne ovat syntyneet suhteessa vauvan luunmurtumiin? Mustelmathan paranevat parissa päivässä, joten ovat ehkä merkkejä tuoreemmasta tapahtumasta.

Lääketieteen, kuten muidenkin oman alueensa asiantuntijat osaavat varmasti kysyttäessä ilmaista löydöksensä kansankielisesti. Tuomioistuinta saattaa pelottaa, etteivät ymmärrä toisen oppialueen termejä ja tutkimusmetodeja. Jos tästä on kyse, on hyvä rohjeta tehdä tyhmiä kysymyksiä, jotta saa faktat selviksi. Kyse ei pitäisi olla arvovallasta vaan aineellisen totuuden selvittämisestä. Sillähän tuomioistuin arvovaltansa takaa.

Vanhemmat on Korkin päätöksellä todettu syyttömiksi.Varmaa on, ettei lasta kuitenkaan palauteta vanhemmilleen. Vaikka ei tiedetä, miten ja kenen aiheutamia lapsen vammat ovat, on selvää, että noissa kodin olosuhteissa lapselle on syntynyt vakavia ruumiinvammoja. Niistä ovat hänen vanhempansa vastuussa, ei siis vanhempien esittämä koira, tai spekulatiivinen kirjahylly.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

"Syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä" - näyttää siltä, ettei epäilijä ole ollut kyllin järkevä, koska syyte on hylätty.

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi kirjoittaa: "Katsoisin, että olisi perusteltua kaventaa syytetyn itsekriminointisuojaa, tämän tyyppisissä tapauksissa."
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Vastaajathan ovat kertoneet oman versionsa tapahtumista. Pitäisikö heidät pakottaa tunnustamaan vain mitä tarkoitat?

Anonyymi kirjoitti...

Vastaus anonyymi esittämään kysymykseen, joka koski aikaisempaa kommentiani, syytetyn vanhemman itsekriminointisuojan kaventamisesta.

Kuten aikaisemmin totesin, yleinen etu kaikkien lasten hyvinvoinnista menee syytetyn vanhemman oikeuksien edelle. Itsekriminoitisuojan kaventaminen, tässä tapauksessa, tarkottaisi käytännössä sitä, että vanhemman on kerrottava, mistä vammat ovat syntyneet, vaikka tämä tarkottaisi itsensä kannalta epäedullisten seikkojen paljastamista, tai vähintään, heidän olisi perusteltava vaikenemisensa (uskottavalla tavalla).



Anonyymi kirjoitti...

Ei liity tähän asiaan, mutta huomasitko blogisti että Suomi sai (jälleen) EIT:ltä tuomion sananvapausasiassa?

http://www.hs.fi/kotimaa/a1383015637470?jako=6bfc7df754f964b7242d9de94167e487

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyllä!

EIT:n tuomion mukaan suomalaiset tuomioistuimet eli käräjäoikeus ja hovioikeus eivät olleet lainkaan perustelleet, miksi sananvapauden rajoittaminen oli tässä tapauksessa välttämätöntä. Ne eivät myöskään arvioineet, millä perusteilla Kari Uotin kunnian suoja arvioitiin tärkeämmäksi kuin toimittajien sananvapaus.

Hyvin tyypillistä suomalaisille tuomioistuimille! Eikä KKO tietenkään myöntänyt valituslupaa hovioikeuden tuomiosta.

Suomi on saanut poikkeuksellisen paljon tuomioita sananvapausartiklan rikkomisesta. Nyt annettu EIT:n tuomio on jo Suomen 18. langettava tuomio tästä asiasta.

Nyt sitten odotellaan EIT:n ratkaisua Pääministerin morsin -kirjan tapauksesta.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä anonyymin kanssa siitä, että syyte olisi tullut antaa myös epävarsinaisen laiminlyöntirikoksesta. (RL 3:3§)

Miksei sinänsä ansiokasta laillisuusvalvontaa toimittava Blogisti kiinnitä enempää huomiota syyttäjälaitoksen töppäilyihin?

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuslaitosta ei näköjöön voi syyttää ainakaan terveen maalaisjärjen käytöstä.

No eipä tule yllätyksenä että Suomen oikeusjärjestelmä on käytännössä yksi suuri vitsi. Jos esimerkiksi kaupungilla joutuu päällekarkauksen kohteeksi, ainoa järellinen toimintatapa (jos haluaa hyvitystä eikä pelkästään turpaansa), on vetää takaisin niin lujaa kuin lähtee ja sen jälkeen painella pakoon. Hyvin toimii ja tuomiokynnys on kerkoella, nimim. "kokemusta on"

- Syltty

Anonyymi kirjoitti...

KKO:n tuomareiden tulotiedot julki.

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/11/1827398/nain-tienasivat-korkeimman-oikeuden-tuomarit

Työskentelevätköhän provikkapalkalla? Mitä enemmän älyttömiä päätöksiä, sitä korkeampi palkka.