perjantai 2. toukokuuta 2014

839. Heinäluoma: Koskelo ei painostanut kansanedustajia

1. Edellisessä blogijutussani kerroin Yle Uutisten "kohu-uutisesta", jonka mukaan kansanedustajat ovat hämmästelleet korkeimman oikeuden (KKO) presidentti Pauliine Koskelolta saamiaan sähköpostiviestejä asioissa, joita on käsitelty eduskunnassa. Toimittajien esittämien vihjailujen mukaan jotkut kansanedustajat olisivat pitäneet Koskelon lähettämiä viestejä arveluttavina jopa perustuslaissa säädetyn valtiovallan kolmijako-opin kannalta.

2. Pauliine Koskelo kiisti Yle Uutisten toimittajien painostusväitteet - kansanedustajat eivät itse sellaista väitettä edes esittäneet - ja kertoi lähettäneensä joillekin kansanedustajille ainoastaan lakiesityksiin liittyvää taustamateriaalia, kuten esimerkiksi tuomioistuinten päätöksiä tai esitelmiä taikka juridisissa lehdissä julkaistuja kirjoituksia.

3. Itse pidin ja pidän edelleen Yle Uutisten nostattamaa kohua lähinnä naurettavana hupijuttuna. Vielä naiivimmalta tuntui apulaisoikeuskanslerin sijaiseksi juuri viime viikolla nimitetyn Risto Hiekkataipaleen Ylelle antama haastattelukritiikki, jossa hän kritisoi voimakkaasti Koskeloa tyylitajun puutteesta ja yliopettajamaisesta menettelystä. Minusta ylin laillisuusvalvoja ei voi ensimmäisiksi virkatöikseen kyllä pahemmin lyödä kirvestään kiveen. 

4. Oikeusoppineet, myös valtiosääntösellaiset, ovat pitäneet tapauksen johdosta viisaasti suunsa supussa. Yhtä kuitenkin lukuun ottamatta. Lähes kaikkien oikeudenalojen tietäjäksi ja taitajaksi julistautunut professori ja entinen tuomari Jukka Kemppinen meni nimittäin taas möläyttämään typeryyksiä ja vaatimaan, nyt jo toisen kerran, Pauline Koskelon eroa virastaan.

5. Kemppisen innon puuttua lapselliseen asiaan juuri nyt ymmärtää sitä taustaa vasten, että hän on reilun viikon kuluttua eli 12.5. julkistamassa blogijutuistaan koottua kirjaansa. Kemppinen näyttää siis haluavan omituisella ulostulollaan saada mediajulkisuutta itselleen ja kirjalleen. Kuten sanottu, Kemppinen vaati edellisen kerran jo muutama vuosi sitten  Pauliine Koskelon eroamista tai erottamista virastaan ja silloin vaatimus herätti vielä suurempaa mediajulkisuutta kuin nyt, jolloin vastuulliset tiedotusvälineet eivät ole edes maininneet Kemppisen ko. vaatimusta.  Juristipiireissä Kemppisen blogijutut ja varsinkin sanotunlaiset erovaatimukset kuitataan yksinomaan huumorilla ja päänpudistuksilla, sillä jokainen ymmärtää, että Kemppinen turinoi vain lämpimikseen, hänen sanotut vaatimuksensa ovat kerrassaan älyttömiä.

6. Vapunaattona eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma otti Koskelon lähettämiin sähköposteihin kantaa; uutinen tästä julkaistiin muun muassa mm. Helsingin Sanomissa 30.4. otsikolla "Eduskuntaa ei painostettu".  Heinäluoma totesi aivan odotetusti, että eduskunnan kannalta Koskelon viestittely ei ole ongelma. Puhemies perusti kantansa keskusteluihin useiden viestejä saaneiden kansanedustajien kanssa sekä asian käsittelyyn puhemiesneuvostossa viime tiistaina. 

7. Heinäluoma sanoi, ettei hän ole tavannut henkilöä, joka olisi kokenut Koskelon lähettämät viestit häiritsevänä tai painostuksena. Puhemiesneuvostossa oli päin vastoin todettu, että korkeimman oikeuden esittämillä näkökulmilla on merkitystä lainsäädäntötyön kannalta. Heinäluoman mukaan on normaalia, että ihmiset esittävät näkökulmiansa ja kommenttejaan. Puhemiehen mielestä olisi suorastaan mahdotonta ajatella, että korkein oikeus painostaisi eduskuntaa, eikä tässä yhteydenpidossa mikään viittaa siihen. 

8. Heinäluoman mukaan korkeimmasta oikeudesta on ollut aikaisemminkin yhteydenpitoa eduskuntaan, eikä viestittely liity pelkästään presidentti Koskeloon. "Eduskunnassa on korkea arvostus Koskelon työtä kohtaan ja täällä on nähty että hän on toiminut hyvässä tarkoituksessa," sanoi Heinäluoma.  Puhemiehen mukaan  asia on eduskunnan puolelta on loppuun käsitelty. "Tänne saa postia lähettää ja myös sähköpostia", Heinäluoma sanoi lopuksi.

9. Jukka Kemppinen ei kuitenkaan malttanut jättää asiaa tähän, vaan on palannut siihen tämänpäiväisessä blogijutussaan "Läpinäkyvä tuomari". Kemppinen jorisee tyylilleen uskollisena niitä näitä joutavia Olavi Heinosesta lähtien, mutta nuo tarinat eivät liity mitenkään nyt esitettyihin väitteisiin, joihin Kemppinen on yhtynyt ja joiden mukaan Koskelo on voinut kenties syyllistyä jopa perustuslain rikkomiseen. 

10. Heinäluoman vakuutteluista huolimatta Kemppinen haluaa yhä edelleen pitää blogistin arvovallallaan yllä epäluuloa Koskelon viestien sisällön suhteen. "Muutoin julkisuuteen ei ole tullut tietoa, kuinka paljon viestiliikennettä on ollut ja mitä viestit ovat käsitelleet," hän uhoaa. Kemppinen ottaa esiin termin tuomarin läpinäkyvyys, jonka mukaan tuomarin on toimittava niin, ettei hänen toimintansa ole omiaan aiheuttamaan epäilyä asiattomasta menettelystä. Kemppinen vihjaa siis rivien välissä edelleen, että Koskelo on voinut menetellä lainvastaisesti. 

11. Se, että että tällaisia vihjailuja esittää henkilö, joka ei ole nähnyt ilmeisesti yhtä ainoaa Koskelon kansanedustajille lähettämään viestiä, on arveluttavaa. Ne ulkopuoliset, jotka ovat kyseisiä viestejä nähneet, eli eduskunnan puhemies ja HS:n toimittaja, ovat yhtäpitävästi kertoneet, että Koskelon viestit eivät ole olleet painostavia, vaan sisältäneet ainoastaan tarpeellista informaatiota mm. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista. 

12. Jukka Kemppinen ei näytä huomaavan, että useimmat hänen kertomansa anekdootit vanhoista tapauksista liittyvät läpinyvyyden kannalta sinänsä varsin harmittomiin tilanteisiin. Tällainen on esimerkiksi tapaus, jossa Kemppinen ja hänen advokaattiveljensä olivat  käyneet  yhdessä Raimo Siltalan ja Olavi Heinosen kanssa Savoyssa kestitsemässä tunnettua englantilaista oikeusoppinutta Ronanald Dworkinia. Kemppisen mukaan Dworkin on kuuluisa juristi. Oikeampi muoto olisi kuitenkin oli, sillä Dworkin kuoli vuonna 2013.  Ilmeisesti Kemppinen ei ollut saanut kutsua D:n hautajaisiin, sillä hän ei näytä tietävän tämän kuuluisuuden kuolemasta. Tuonkaltaisessa tapaamisessa ei ole ollut mitään arveluttavaa, vaikka Kemmppisen velimies maksoikin ravintolalaskun. Luultavasti Kemppinen halusi kertoa mainitusta tapauksesta vain hieman kerskuakseen, keitä kaikkia kuuluisuuksia hän on elämänsä aikana tavannut.

13. Kemppinen kertoo blogijutussaan myös muutamasta muusta läpinäkyvyyden kannalta kenties arveluttavasta, mutta samalla jokseenkin rutikuivasta tapauksesta.  Nuo tapaukset, jos ne ylipäätään pitävät paikkaansa,  voisivat olla tuomareiden läpinäkyyvyden kannalta arveluttavia. Mutta se, miten ratkaisevasti Pauliine Koskelon tapaus eroaa näistä muista tapauksista, on jäänyt Kemppiseltä kyllä kokonaan havaitsematta.

14. Kemppinen heittää juttunsa lopuksi, että "ehkä KKO:n pitäisi kuitenkin perustaa blogi". Hän perustelee ehdotustaan sillä, että Euroopan tuomioistuinten taustoittaminen avoimessa blogissa olisi hyödyllistä kaikille eikä aiheuttaisi epäilyjä, vaan hälventäisi niitä.Tässä kohdin  Kemppiselta näyttää jääneen huomaamatta tapa, jolla korkein oikeuden taustoittaa ja selostaa ennakkopäätöstensä perusteluissa juurtajaksaen mm. juuri ihmisoikeustuomioistuimen ja EU-tuomioistuimen ratkaisujen sisältöä. Aineisto, josta KKO:n presidentin kansanedustajille lähettämissä viesteissä on mainittu, onkin jo aiemmin  julkaistu asianomaisessa yhteydessä. Salaisesta tai muutoin julkisuuden kannalta arveluttavasta tiedosta ei siis ole ollut kysymys. 

15. Jos KKO tai vaikkapa KHO vastoin minun luuloani haluaisi perustaa oman blogin, niin kenet tulisi valita sen pitäjäksi tai päätoimittajaksi? Ehkä Kemppisen ehdotus sisältää vinkin, jonka mukaan hän itse voisi entisenä KKO:n esittelijänä ja muutenkin mukavana miehenä ryhtyä KKO:n blogin toimittajaksi. 





32 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mikä Teitä Kemppisessä niin riepoo, arvoisa blogisti?

Anonyymi kirjoitti...

Arvostan Koskelon aktiivisuutta informoida kansanedustajia EIT:n ratkaisuista, mutta ihmettelen samalla, että ovatko viestinnän kohteena olleet edustajat eli Ben Zyskowicz, Kari Rajamäki, Sampsa Kataja, Kimmo Sasija Kari Uotila niin aloitekyvyttömiä etteivät osaa käyttää Finlexiä tai ECHR:n omaa tietokantaa?

Anonyymi kirjoitti...

Tuollaista KKO:n blogia varten taitaisi tarvita vähintään muutaman tuomarin paneeli. Riittäisiköhän sekään, vai pitäisikö asianomaiset ratkaisun tehneet tuomarit valjastaa juttujensa jälkeen käsittelemään blogissa tuomioitaan?

Pitäisiköhän muidenkin tuomioistuiden noudattaa tuollaista ennakkopäätöstä? Montakohan tuomaria tarvittaisiinkaan lisää, kun Auerin tapauksen kaltaisissa jutuissa viran puolesta vuosikausiksi blogissa työllistyvät olisivat sidottuina siihen?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuskinpa mikään "niin riepoo", mutta jos tuolla tavalla riepoisi, niin sanotaan vaikka surkea älyttömyys.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kansanedustajat, vaikka he olisivat "kaikki zyskowiczeja", eivät vain ole niin kiinnostuneita ja viitseliäitä, että selaisisivat Finlexiä tai ECHR:n tietokantaa päivittäin tai edes kuukausittain. He ovat , kaikki tyyni, täysinpalvelleita veteraaneja, joita kiinnostaa vain julkisuus ja Arkadianmäellä pysytteleminen. Heillä on sitä paitsi sihteerinsä ja avustajansa, mutta eivät he viitsi käskeä edes näiden hoitaa ko. hommaa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

KKO:n ja KHO:n on tosiasiallinen sitovuus, eli alemman tuomioistuimen, joka haluaa poiketa jonkin prejudikaatin sanomasta, olisi perusteltava erityisen hyvin syy, miksi ne eivät halua noudattaa tietyn ennakkopäätöksen oikeusohjetta.

Sellaiseen nykyisistä tuomareista ei valitettavasti ole. Minä kyllä poikkesin tuomarina ollessani KKO:n ennakkopäätöksistä silloin tällöin tarvittaessa ja perustelin kantani aina seikkaperäisesti! Huomasin, että myöhemmin KKO sitten muutti omaa kantaansa,

Anonyymi kirjoitti...

Mikäs Kemppisen on tullut? Eikös Kemppinen ollut sitä mieltä, että blogin pitäminen on tuomarille peräti sopimatonta touhua? Se riippumattomuus, se riippumattomuus nimittäin... Kemppisen poplari kääntyy nähtävästi aivan siitä riippuen, mistä tuulee. Kahina kuuluu takariville, kun mielipiteet vaihtuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Onko arvovaltaisen korkeimman oikeuden presidentistä tullut siis muutamien laiskojen ja saamattomien kansanedustajien "tsuppari"? Ei helvetti, mihin tämä maailma on menossa!

Anonyymi kirjoitti...

"Kemppinen haluaa yhä edelleen pitää blogistin arvovallallaan (...)"

...mikä ihmeen blogistin arvovalta?

Mutta arvatkaapa mikä syö niin blogistien kuin muidenkin arvovaltaa: pahansuopa ja yleisesti henkilöön käyvä yleinen ilkeys. Se kun on helppoa, etenkin kun Kemppinen on kaiken lisäksi väärässä, mutta silti.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa taisi olla yleisesti ottaen yleistä ilkeyttä himpun verran liikaa!

Anonyymi kirjoitti...

”Cherchez la femme!”, "Cherchez la femme!", kaikkien ongelmien takana on nainen!


Anonyymi kirjoitti...

Niin, Alla Pugatsova
Päällä Pugatsov

Puolueeton tarkkailija kirjoitti...

Virolainen saattaa olla oikeassa siinä, että asiallisen informaation toimittaminen lainsäätäjille voi olla täysin asiallista toimintaa. Nyt vaikuttaa siltä, että ainakin se opn laillista.

Kuitenkin pari kommenttia asiasta sallittanee asian kommentoinnin tasapuolistamiseksi.
1) Paulinen Koskelo toimitti tämän informaation muutamille itse valitsemilleen kansanedustajille. Minkä perusteella hän valitsi vastaanottajat? Minkä perusteella hän valitsi ne edustajat, jotka eivät saaneet kyseistä informaatiota? Tiedon tarve? Puolue? Miellyttävyys? Vaikutusalttius? Joku muu syy? minkä perusteella hän valitsia asiat, jopista hän katsopi olevan syytä jaella ei julkkista lisäinfiormatiota?

2)Virolainen käsittelee asiaa täysin tietoon tulleiden "tosiasiain" perusteella. Hän ei suostu huomioimaan sitä, miltä moinen, sekä informaation kohteen että käsiteltävän asian suhteen valikoiva informaation jako näyttää ulkopuolisesta. Mieleen tulee väistämättä epäilys salaliitosta, jossa valtakunnan korkein lain tulkitsija suhmuroi määrättyjen lain säätäjien kanssa päästäkseen omiin tavoitteihinsa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Puolueeton t-lija on Kemppisen sielunkumppani.

He jaksavat jankuttaa jankuttamasta päästyään tuota Koskelon "valikoivaa" sähköpostittelua. He eivät noteeraa millään tavalla kansanedustajien "päällikön" eli eduskunnan puhemiehen todistusta siitä, että Koskelo ei ole yrittänyt painostaa eivätkä kansanedustajat ole nähneet ongelmaa siinä, etteivät he kaikki, siis 200 miestä ja naista, Oinosen Penasta Veltto Virtaseen, ole saaneet viestejä Pauliinelta.

Jo ovat kovapäisiä kavereita! Mutta minkäs teet, kyllä tähänkin maahan mahtuu monenlaisia jästipäitä! Minä suon tarkkailijalle toki sen ilon ja kaunan, että hänestä Koskelon menettely "ulkopuolisena" näyttää "kamalalta salaliitolta"! Kun vain malttaisi olla huutelematta outoja käsityksiään jatkuvalla syötöllä julki.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä lähtien äänestäjän on pitänyt vain luottaa poliitikon sanaan siitä, ettei ole epäasiallisesti vaikutettu?

Anonyymi kirjoitti...

Jokainen äänestäjä saa toki uskoa ihan mihin haluaa. Ilmankos Suomen eduskunnassa on niin paljon noita huuhaa-kansanedustajia, joihin äänestäjät ovat ilmeisesti hyvää hyvyyttään vain "uskoneet"!

Anonyymi kirjoitti...

Vähän kummallinen vaatimus, etta viestittäjä ei saisi itse valita kenelle lahettaa sahkopostia. Saahan ihminen käyttää sananvapauttaan kenen kanssa haluaa.

Veikkaan, etta P. Koskelo pitaisi hyvänä, jos hänen lahettamansa viestit leviäisivat laajemminkin. Vain jäykkä sovinnaisuus lie este sille, etta erilaisilla päälliköillä ei ole kullakin omaa, julkista virkablogiaan. Heidan viesteillaan olisi keskimäärin melko suuri arvo.

Anonyymi kirjoitti...

Päällikkötuomarin virkablogin suurin este kyllä lienee se, että kommentoijat väkisinkin kääntäisivät puheen yksittäisiin juttuihin. Ja niistähän suomalainen tuomari ei pukahda ohi tuomioon kirjoitetun. Ja onhan se ymmärrettävääkin, koska on neuvottelusalaisuus ja koska ainoa, mitä tuomariston yksimielisyys varmasti koskee, on juuri se tuomioon kirjoitettu.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tietenkin koko vouhotus "KKO:n omasta blogista" tai yleensä tuomioistuimen omasta blogista on typerä ja osoittta vain esittäjänsä suurta tietämättömyyttä ja/tai "poskeilun halua".

KKO ja KHO perustelevat nykyisin ennakkopäätöksensä niin seikkaperäisesti ja avoimesti, ettei mitään muuta ja minkäänlaisia "selitysblogeja" tarvta - siis sen niiden taholta.

Asia erikseen ovat sitten blogit - joita Suomessa ei tosin vielä valitettavasti ole minun blogini lisäksi muita - joissa tuomioistuimen ulkopuoliset asiantuntijat kommentoivat ja mahdollisesti myös kritisoivat KKO:n ja KHO:n ennakkopäätöksiä. Se on aitoa keskustelukulttuuria, eivät jotkut Kemppisen tapaisen blogin höpsytykset. Eivät myöskään jonkun professorin iltapäivälehdille tai Yle Uutisille antamat lyhyet ja mitäänsanomattomat lausunnot.

Anonyymi kirjoitti...

"Asia erikseen ovat sitten blogit - joita Suomessa ei tosin vielä valitettavasti ole minun blogini lisäksi muita - joissa tuomioistuimen ulkopuoliset asiantuntijat kommentoivat ja mahdollisesti myös kritisoivat KKO:n ja KHO:n ennakkopäätöksiä."

Maallikkona arvioin tuon ihan myönteisenä. Jokaisen blogin välillä on erikoistumista ja kun katsoo englanninkielistä blogimaailmaa, siellä hyvin kirjoittavien ammattilaisten blogit ajautuvat hyvinkin äkkiä erittäin tarkkarajaisiksi, jolloin niistä muodostuu lähinnä asiantuntijablogeja.

Kirjoitat elävästi ja selkeästi, jolloin asia tulee esille ja kirjoituksesi ymmärtää yhdeltä lukemalta, vaikkei itse osaakaan asettaa pykäliä järjestykseen. Kun kirjoitat vielä monipuolisesti lainkentästä ja välillä sen vierestäkin, on kiva tarkastella ja kommentoida blogiasi säännöllisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Onhan meillä Perustuslakiblogi, joka sisältää vallan mainioita asiantuntijakirjoituksia.

http://perustuslakiblogi.wordpress.com/

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Perustuslakiblogi toki on, mutta tuskinpa siinä on esim. viimeksi kuluneen vuoden aikana kuin paria KKO:n tai KHO:n päätöstä.

Tuohon blogiin kirjoittava ihmiset tuntuvat edustavat yhtä ja samaa aatesuuntaa ja juridista näkökantaa, toisinajattelijoita blogissa ei ole juurikaan esiintynyt.

Kirjoittajien näkemys perus- ja ihmisoikeuksista on lainsäädäntökeskeinen ja lainsäädäntö ko. alalla perustuu puolestaan samojen valtiosääntöoppineiden lausuntoihin. Blogiin kirjoittavat lähinnä ne valtiosääntöoppineet, jotka ovat asettuneet esim. yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevassa kysymyksissä eduskunnan perustuslakivaliokunnan "merkittävää julkista vallankäyttöä" tarkoittavalle kannalle, vaikka todellisuudessa siitä tai edes minkäänlaisesta julkisen vallan käytöstä ei asiassa olekaan kyse.

Kirjoittajat eivät näytä panevan minkäänlaista painoa sopimusvapaudelle ja -oikeudelle. Ko. kirjoittajat ovat tosiasiallisesti "pystyttäneet" KKO:n ennakkopäätöstä (2010) vastaan sotivan PeV:n kannan omilla valiokunnalle antamillaan asiantuntijalausunnoillaan, joiden mukaan valvontamaksun antamisessa olisi - mukamas - kyse merkittävästä julkisen vallan käytöstä. He tuntuvat olevan hanakasti kaikenlaista privatisointia vastaan. Kenties aatteellisista syistä.

Anonyymi kirjoitti...

Lehdissä on tänään Suomen ihmisoikeustuomarin paikkaa (ja ihmisoikeustuomioistuimen tilapäistuomareita) koskeva hakuilmoitus. Ihmisoikeustuomariksi valittavan henkilön ominaisuudet ja vakuuttavuus ovat äärimmäisen tärkeitä Suomenkin oikeuden tulevaisuuden kannalta. Valitettavasti ranskan kielen ymmärtämistä koskeva vaatimus meillä rajaa pahasti kyseeseen tulevien määrää.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ihmisoikeustuomarit eivät toki edusta "omaa maataan" eli joitakin sopimusvaltioita, vaan he ovat riippumattomia ja toimivat "henkilökohtaisessa ominaisuudessaan". Suomi ei valitse "omaa" tuomaria, vaan kukin sopimusvaltio asettaa vain ehdolle kolme henkilöä, joiden joukosta valinnan tekee EN:n parlamentaarinen yleiskokous.

Tuomareilaa vaaditaan "korkeaa tasoa", eivätkä he saa 9 vuotta kestävän toimikautensa aikana osallistua heidän riippumattomuuttaan ja puolueettomuuttaan vaarantavien sivutoimien tms. tehtävien hoitamiseen. EIT:n tuomarit eivät siten saa toimia esim. välimiehinä, tämä on ehdottomasti poissuljettua - toiisn kuin esimerkiksi Suomen KKO:n jäseniltä.

Tuomareiden toimikausi on siis 9 vuotta eikä tuomaria voida enää valita uudelleen tehtäväänsä. Tuomarin toimikausi päättyy myös, kun hän täyttää 70 vuotta.

Nyt suomalaisena EIT-tuomarina on Päivi Hirvelä, siviiliammatiltaan syyttäjä. Häntä ei siis voida valita tehtävään enää uudelleen. Viime kerralla Suomi asetti ehdolle myös oikeusneuvos Gustaf Möllerin ja professori Martin Scheininin.

Suurin osa EIT:n käsitteemistä asioista koskee prosessioikeutta. Nyt voisi olla siis jonkun prosessualistin vuoro tulla nimitetyksi virkaan. Varteenotettavia nimiä voisivat olla esimerkiksi ihmisoikeuksista paljon kirjoittaneetPasi Pölönen ja Antti Tapanila, KKO:sta vaikkapa Tuula Pynnä.

Anonyymi kirjoitti...

Asianajajista selvästi paras ehdokas EIT-tuomariksi olisi Markku Fredman.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sana "piilottelu" on kyllä tässä yhteydessä selvästi väärä.

Luulisin, että Koskelo ei ole liittänyt eri puolueiden eri kansanedustajille lähettämiinsä viesteihin mainintaa "luotamuksellinen" tai "ehdottomasti salainen"! Kansanedustajat ovat voineet "vuotaa" asian julkisuuteen kuten sitten on myös tapahtunut.

Kummallista tässä on vain se kiihko ja tapa, jolla media ja kaiken huipuksi myös jotkut ns. "oikeusoppineet" (Hiekkataipale ja Kemppinen ovat tapauksen johdosta täydellisesti vauhkoutuneet ja menettäneet malttinsa.

No, Hiekkataipale on varmaankin päättänyt "juhlistaa" pääsyään pariksi vuodeksi apukansleriksi ja Kemppinen puolestaan viikon päästä julkistamaansa uutta blogikirjaansa. Molemmilla herroilla on siis ollut selvästi "oma lehmä" ojassa!

Anonyymi kirjoitti...

Ministeriön virkamiehenä en edes tiennyt tällaisesta blogista, mutta auskultanttitoveri vuosikymmenten takaa vihjaisi. Aika kummallista keskustelua ollakseen juristien käymää! En ole havainnut kenenkään edes viittaavan perussäännökseen: Eduskunnan TIETOJENSAANTIOIKEUTTA koskeva PerustusL 47 §. 1 mom.(joka sekin oli jo HM:ssa). Lukekaa sentään se, siinähän se KAIKKI tästä asiasta on.

Eli: Asian eduskunnalle esittelevän ministeriön ja sen virkamiesten tehtävänä on huolehtia, että eduskunta, sen valiokunta, yksittäinen kansanedustaja saa asiaa koskevan kaiken tiedon, jota EK, valiokunta, KE työssään tarvitsevat ja johon HEILLÄ on oikeus! Näin yksinkertainen asia, mutta fundamentti, kun se on perustuslaissa säädetty.

Lain nimenomaisen säännöksen lisäksi yli 20 v kokemuksella (viim. ministeriön ylijohtajana): Ei tulisi mieleenkään olla täältä aloitteellinen eduskunnan suuntaan sen jälkeen kun HE, TME tms. on EK:n käsiteltäväksi annettu. HE:n täydentämisestä on tarkat säännökset ja määräajat samoin kuulemisesta. HE:t on valmisteltava niin hyvin, että olennaiset tiedot ovat perusteluissa ja niitä voidaan substanssivaliokunnassa täydentää.

Ennen HE:n antamista ministeriövalmistelussa ministeriöön tulee sähköpostillakin tavaraa monista suunnista, Etelärannasta, Hakaniemestä, MTK:sta ja vaikka mistä, asiasta riippuen. Vaikutetaan, lobataan, sovitellaan, yritetään kähmiä mutta lopulta päästään riittävään yksimielisyyteen kolmikanta-asioissakin jotta esitys voidaan EK:lle antaa ja "maata rakentaa".

Em. ja muutkin etujärjestöt voivat yrittää vaikuttamistaan vielä EK:ssakin, mutta virkamiehelle on mahdoton ajatuskin, että hän edes ministeriönsä edustajana kesken asian käsittelyn antaisi EK:lle/sen toimelimelle/KE:lle "tietoa" sen lakiasäätävän toimilimen käsiteltävänä olevassa asiassa.

Näin perustuslain 47 §:n sen 4 luvun muiden keskeispykälien mukaisesti täällä hallinnossa mennään. Kun on hallitusmuodosta periytyvät opit päässä ja sisäistetty, ei ole pulmia eikä ylilyöntejä täällä hallinnossa tullut. Meitä hallinnossa joskus (aiheellisestikin) moititaan, että ei avata lakikirjaa eikä hallita prosessia, mutta tämä nyt esillä oleva on meille niin pläkkiselvää, ettei ole tarvinnut lakikirjaa tästä avata eikä ministeriön ma. nuoremmille hallitussihteereillekään opastaa. Nm. Ylijohtaja X ministeriöstä Y (ei OM).

PS: Tulipa tylsä, mutta eipä ole henkilöönkäypää...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ylijohtajan kommentin tylsyydestä en tiedä, mutta olihan tuo johtajan "vuodatus" kyllä varsin yksipuolinen, se on pläkkivarma asia! Laeja, edes perustuslakia, ei toki ole sytä tulkita noin muodollisesti ja yksipuolisesti.

Ylijohtaja ei ole huomannut, että perustuslain 47 § koskee ainoastaan eduskunnan tietojensaantioikeutta valtioneuostolta ja ministeriöiltä, ja siitä huolehtii ao. ministeri.

Ko. pykälä ei estä kansanedustajiia hankkimasta tietoja muualtakin, kuten esim. tuomioistuimista. Lainkohta ei estä myöskään virkamiehiä ja tuomareita käyttämästä sananvapauttaan ja informoimasta eduskuntaa tai yksittäisiä kansanedustajia esim. sähköpostin välityksellä.

Se ei ole kiellettyä "piilovaikuttamista" eikä sähköpostien lähettäminen tuomareiden taholta yksityisille kansanedustajille riko myöskään tuomioistuomioistuinten riippumattomuutta, jollei ko. viesteissä yritetä painostaa edustajia tietynlaiseen tulkintaan tai tietyn kannan taakse.

Kyllä puhemies Heinäluoma tietää ja hänen mukaansa puhemiesneuvostossa pidettiin KKO:n presidentti Koskelon viestejä hyödyllisenä asianana.

Ylijohtaja olkoon siis rauhassa ja valvokoon vain oman tonttinsa osalta perustuslain 47 §:ää!

Anonyymi kirjoitti...

"Puhemies Heinäluoma tietää"...

Niinpä niin. Eipä tuo näytä (vielä, tietänekö äänestyshetkelläkään) tietävän ketä puolueensa seuraavaksi puheenjohtajaksi kannattaa, mikä on normaalisuomeksi = ei ole saanut sanotuksi, että EI kannata nykyistä puheenjohtajaa.

Eli nyt eduskunnan puheenjohtajana kärvistelee omissa posttraumaattisissa kivuissaan ja leikkii Fagerholmia. Me vanhemmat tai kirjoja lukeneet muistamme, kuinka eräskin ulkovaltojen edustaja (suurlähettiläs) valtiopäivien avajaiskahvilla meni eduskunnan puhemies ja Suomi-Israel ystävyysseuran puheenjohtaja Fagerholmille sopottamaan (tai antamaan vain "tietoja"). KF:n ohjaus valtiosalin kaiussa edustuston päällikölle ao. vieraalla kielellä oli: "Painu helevettiin"!

Entinen valtiovarainministeri, entinen puolueensa puheenjohtaja entinen sitä ja tätä ikuinen ylioppilas... jne. Heinis on omienkin joukossa lähinnä liikuttava. Pyrkyä oli mutta ei enää nostetta... Siinä sitten eduskunnan puheenjohtajana patsastelee, käy blogistinkin lähiseudulla Marskin majalla lippueamiraalien kanssa illallistamassa/iltapalaistamassa,småltalkkaa diplomaattipäivällisillä Amerikan edustuston päällikön kanssa molempia osapuolia kiinnostavista asioista (säästä, kevääntulosta, luonnon vaalimisen tärkeydestä jne.) ja tekee muita huomattavia valtiomiestekoja. Siihen traumaoloon sisäänrakennettuna kaikenlainen muukin establismentin nuoleskelu (kaikkien kirkkokuntien arkkipiispat, kaikki kenraalit, kaikkien instituutioiden presidentit ja firmojen maajohtajat eräitä heti mieleen tulleita luetellakseni). Nimimerkki: Valtiomies Kalevi Sorsan Muistoa Kunnioittaen - Erkki

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Joopa joo! Paskavirkojahan nuo tuollaiset puhemiehen hommat ovat!

Varsinaista työtä on minimalisen vähän, mitä nyt 2-3 kerta viikossa käy kopattelemassa nuijaansa sen toisen nujan vieressä (ST), siis silloin, kn eduskunta ei satu ole lomallaan, jota on noin puoli vuotta vähintään. Ottaa vastaan jonkun lähetystön Mongoliasta tai vastaavasta maasta ja sitten edustaa niin koti-kuin ulkomaillakin. ja mukanansa pitää raahata mukana vielä varttunutta muijaansa, jokma on noin puoli metriä Don Eeroa lyhyempi…

Ei ole herkkuva. muuten kuin Uosukaiselle ja sen Topille, hah, hahhaa!

Anonyymi kirjoitti...

Apropå oikeusaiheiset blogit. Mitä mieltä Virolainen on Aurejärven blogista?

http://erkkiaurejarvi.blogspot.fi/

Anonyymi kirjoitti...

"...kestitsemässä tunnettua englantilaista oikeusoppinutta Ronanald Dworkinia."

Dworkin on ollut amerikkalainen kuolemaansa asti, mutta tottahan hän työskenteli Englannissa, Lontoossa tarkemmin sanottuna.