855. KKO 2014:46. Suuri kuittikauppajuttu

1. Suureksi kuittikauppajutuksi tai Anton-kuittikauppajutuksi kutsussa tapauksessa syyttäjä vaati käräjäoikeudessa syytetyille rangaistusta muun muassa törkeistä veropetoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista, rekisterimerkintärikoksista ja rahanpesusta. Väitettyjen rikosten tekoaika ajottui pääosin vuosille 2003-2005. Kuittitehtaan konttori sijaitsi Herttoniemessä. Jutussa oli lähes sata syytettyä ja juttua on pidetty laajimpana Suomessa käsiteltynä rikosasiana. Sotien jälkeen käsitelty asekätkentäjujttu lienee kuitenkin edelleen maamme laajin rikosjuttu.

2. Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion jutussa toukokuussa 2009 ja 44 syytettyä tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin, 40 ihmistä sai sakkorangaistuksen. Pisin tuomio oli viisi vuotta vankeutta. Viiden pääsyytetyn osalta toiminnan katsottiin olleen järjestäytynyttä rikollisuutta, koska määräävä tekijä toiminnassa oli ollut taloudellisen edun tavoittelu, kyseessä oli vakavat rikokset eli mm. törkeät veropetokset, ryhmän jäsenillä oli omat tehtävänsä rikosten toteuttamiseksi ja toimijoiden välillä vallitsi käskyvaltasuhteet. Syytettyjen joukossa oli useita moottoripyöräjengiläisiä. Osa syytetyistä tuomittiin korvaamaan verottajalle yli 5,5 miljoonaa euroa muun muassa maksamattomista ennakonpidätyksistä ja lähdeveroista.

3. Tuomittujen katsottiin pyörittäneen rakennusyrityksissä laajaa väärennettyjen kuittien kauppaa ja välittäneen pääkaupunkiseudun rakennustyömaille pimeää työvoimaa. Rikollinen toiminta ehti jatkua vuosia kymmenissä uudis- ja jälleenrakennuskohteissa 2000-luvun alkupuolella.

4. Tuomituista 41 henkilöä valitti käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. Koska myös syyttäjä ja Verohallinto valittivat, hovioikeudessa asiaa käsiteltiin kaikkiaan 67 syytetyn osalta. Asian pääkäsittely kesti hovioikeudessa 44 istuntopäivää - oikeutta istuttiin siis kuukausikaupalla - ja oikeus kuuli käsittelyssä 177 eri henkilöä .

5. Hovioikeus ratkaisi jutun 16.12.2011 antamallaan tuomiolla. Tuomio käsitti 700, liitteineen yhteensä 950 sivua. Hovioikeus muutti olennaisesti käräjäoikeuden tuomiota, silllä hovioikeus hylkäsi syytteet kokonaan 46 syytetyn osalta. Hovioikeus ei käräjäoikeuden tuomiosta poiketen katsonut, että jutussa vapautetut syytetyt olisivat tehneet töitään jutun päätekijöiden toimistoyhtiöiden lukuun. Hovioikeus ei myöskään pitänyt viiden pääsyytetyn toimintaa järjestäytyneenä rikollisuutena. Hovioikeuden tuomiota on luonnehdittu floppaukseksi jutun kolmelle syyttäjälle.

6. Jutun neljän päätekijän osalta hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että heidän määräysvallassa olleet toimistoyhtiöt olivat myyneet alihankintalaskuja eli kuitteja toisille rakennusalan yrityksille ja maksaneet omille työntekijöilleen pimeitä palkkoja. Yhtiöt olivat rikkoneet myös kirjanpitovelvollisuuttaan. Koska syytteistä vapautettujen syytettyjen ei katsottu tehneet töitään päätekijöiden toimistoyhtiöiden lukuun, toimistoyhtiöiden verovilppi jäi olennaisesti pienemmäksi kuin mitä käräjäoikeus oli todennut.

7. Hovioikeus tuomitsi päätekijät kuitenkin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin muun muassa törkeistä vero- ja kirjanpitorikoksista. Rangaistuksia alennettiin ja niiden pituus vaihteli kahdesta vuodesta ja seitsemästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Yhden päätekijän tuomiota alensi merkittävästi se, että hän oli osallistunut asiansa selvittämiseen. Ehdollista tai ehdotonta vankeutta jutussa tuomittiin lisäksi 14 muullekin syytetyylle. Hovioikeus tuomitsi jutussa myös muutaman sakkorangaistuksen.

8. Miten hovoikeuden tuomio erosi syyttäjien näkemyksestä ja käräjäoikeuden ratkaisusta? Veropetosten tekotapana tapauksessa oli nimenkäytöksi kutsuttu menettely. Rakennusmies tai -porukka sopi rakennustyöstä. Kun heillä ei ollut omaa firmaa, tarjosivat pääsyytettyiksi sittemmin joutuneiden toimistoyhtiöiden toimihenkilöt rakennusmiehille mahdollisuuden laskuttaa tehty työ heidän yhtiönsä kautta. Toimistoyhtiölle ilmoitettiin tehdyt tunnit tai urakan määrä, minkä jälkeen toimistossa kirjoitettiin ohjeiden mukaiset laskut, jotka lähetettiin työn tilaajille. Rahat maksettiin laskun mukaisesti toimistoyhtiöiden pankkitilille. Sieltä summat nostettiin käteisenä niin, että 10 % jäi toimistomiehille ja 90 % annettiin työn tehneille. Mitään veroja ei maksettu. 

9. Pääsyytettyjen puolustus perustui siihen, että veropetos oli tehty työn tehneiden omassa verotuksessa, ei toimistomiesten firman verotuksessa, kuten syyttäjät väittivät. Puolustuksen mukaan laittomien kuittien tai laskujen kirjoittaminen ei ole liiketoimintaa, josta pitäisi maksaa veroja. Helsingin hovioikeus asettui tuomiossaan samalla kannalle ja katsoi, että veropetokseen syyllistyy rakennusmies, joka käyttää toimistoyhtiön nimeä oman työnsä laskuttamiseen. Hovioikeuden mukaan veropetos ei siis ole tapahtunut toimistomiesten kuittifirmassa, joka ainoastaan tehtaili kuitteja työstä, jonka ulkopuoliset olivat sopineet tekevänsä. Rakennusmiehet eivät olleet toimineet avunantajina toimistofirmojen veropetoksessa, vaan päinvastoin toimistomiehiä olisi voitu syyttää avunannosta rakennusmiesten veropetoksiin. Kun tästä ei ollut syytetty, hovioikeus hylkäsi valtaosan syytteistä. 

10. Korkein oikeus myönsi  marraskuussa 2012 asiassa syyttäjälle ja Verohallinnolle valitusluvan. Eilen antamassaan päätöksessä KKO 2014:46 korkein oikeus otti veropetoksiin toisenlaisen kannan kuin hovioikeus ja palautti jutun noin 50 syytetyn osalta hovioikeuteen uudelleen käsiteltävksi. Korkeimman oikeuden mukaan syyttäjät eivät siten olleet syytteitä nostaessaan flopanneet tai syyttäneet väärin. Lisäksi korkein oikeus katsoi, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti, kun se oli ottanut tutkittavaksi kysymyksen siitä, olivatko myös ne vastaajat, jotka eivät olleet hakeneet muutosta käräjäoikeuden tuomioon, syyllistyneet ennakonpidätystä koskevaan veropetokseen. Hovioikeus oli toisin sanoen menetellyt vastoin tuomion osittaista lainvoimaa koskevaa säännöstä.

11. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2014:46 otsikko, josta tapauksen olennaiset kysymykset ilmenevät, on seuraavanlainen:

Veropetos - Törkeä veropetos
Lainvoima - Osittainen lainvoima
Muutoksenhaku
Oikeudenkäyntimenettely - Jutun palauttaminen

Syytteen mukaan rakennustöitä tehneet henkilöt A - D (useita kymmeniä henkilöitä) ja neljän osakeyhtiön toiminnasta vastanneet henkilöt X - Z (useita henkilöitä) olivat sopineet siitä, että rakennustyöt oli tehty yhtiöiden nimissä ja laskutettu yhtiöiden toimesta. Rakennustöistä yhtiöiden tileille maksetut rahasuoritukset oli nostettu tileiltä käteisenä ja rahavarat oli suoritettu A - D:lle siten, että suorituksista oli vähennetty X - Z:lle prosenttimääräiset palkkiot. Syyttäjä oli katsonut, että myös A - D olivat tosiasiassa vastanneet yhtiöiden toiminnasta siltä osin kuin kysymys oli ollut heidän rakennustoiminnastaan, ja vaatinut kaikkien mainittujen henkilöiden tuomitsemista rangaistukseen yhtiöiden verotuksessa tehdyistä veropetoksista, koska yhtiöiden toiminnassa oli laiminlyöty toimittaa ennakonpidätyksiä ja suorittaa työnantajan sosiaaliturvamaksuja sekä arvonlisäverojen tilittäminen. Syytteessä mainittuja veroja ja maksuja koskevat laiminlyönnit oli katsottu yhdeksi veropetokseksi.

Käräjäoikeus oli lukenut menettelyn X - Z:n syyksi veropetoksena ennakonpidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen välttämisen osalta, mutta oli katsonut A - D:n syyllistyneen veropetokseen vain siltä osin kuin he olivat laiminlyöneet niiden veromäärien maksamisen, jotka olivat vastanneet heille maksettujen palkkojen ennakonpidätysmääriä. Syyttäjä haki hovioikeudessa muutosta A - D:n osalta siltä osin kuin syyte työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen välttämisestä oli hylätty. Osa vastaajista A - D ei valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. Hovioikeus katsoi ensin syyttäjän avanneen valituksellaan hovioikeuden tutkittavaksi sen kysymyksen, olivatko väitetyt veropetokset tapahtuneet asianomaisten yhtiöiden toiminnassa myös niiden vastaajien osalta, jotka eivät olleet itse valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta. Tätä kysymystä arvioidessaan hovioikeus katsoi, ettei syytteessä kuvattu menettely ollut tapahtunut yhtiöiden toiminnassa siten, että menettelyyn osalliset A - D sekä X - Z olisivat välttäneet ennakonpidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen suorittamisen syytteessä väitetyllä tavalla, ja hylkäsi syytteen tällä perusteella.


Korkeimman oikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla katsottiin, ettei hovioikeuden olisi tullut ottaa syyttäjän valituksen perusteella tutkittavaksi kysymystä siitä, olivatko A - D sekä X - Z syyllistyneet käräjäoikeuden heidän syykseen lukemaan veropetokseen ennakonpidätysten osalta. Korkein oikeus katsoi edelleen, että syytteessä tarkoitettu menettely voi kaikkien menettelyyn osallisten osalta täyttää yhtiöiden toiminnassa tehdyn ennakonpidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen välttämiseen kohdistuvan veropetoksen. Koska hovioikeus ei ollut arvioinut asian tosiseikastoa tältä pohjalta, asia palautettiin hovioikeuteen.

12. Helsingin hovoikeus oli ilmeisesti katsonut, että koska ns. reformatio in peius -kielto, jonka mukaan valituksenalaista tuomiota ei saa muuttaa yksin muutosta hakevan asianosaisen vahingoksi, ei koske syyttäjän valtusta (tästä säädetään nykyisin OK 26 luvun 2 §:n 1 momentissa),  tämä olisi sellainen (nykyisin) OK 26 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy, jonka vuoksi hovioikeus voisi rangaistuksen koventamista vaativan syyttäjän valituksen johdosta tutkia, onko syytetty edes syyllistynyt hänen syykseen luettuun rikokseen. Mainittu OK 26:2.2:n säännös ei oikeuta hovioikeutta tutkimaan sellaisen teon syyllisyyskysymystä, jonka osalta käräjäoikeuden tuomio on jo saanut lainvoiman. Voisin viitata tältä osin vuodelta 1977 olevaan väitöskirjaani Reformatio in pejus-kiellosta.

13. Rikosoikeudellisesti korkein oikeus katsoi - toisin kuin hovioikeus - että syytteessä tarkoitettu menettely voi kaikkien menettelyyn osallisten osalta täyttää toimistoyhtiöiden toiminnassa tehdyn ennakkopidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen välttämiseeen kohdistuvan veropetoksen.

14. Anton-kuittikauppajutussa korkeimmassa oikeudessa käyty ja nyt päättynyt kolmas erä ei siis ollutkaan vielä oikeudenkäynnin viimeinen ja ratkaiseva erä.  Asian käsittely jatkuu kymmenien syytettyjen osalta Helsingin hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomiosta on vielä mahdollisuus hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.