891. KKO 2014:81. Syytesidonnaisuus

1. Syytesidonnaisuus on juridinen käsite, jossa on kysymys siitä, millä tavalla rikosasian ratkaiseva tuomioistuin on sidottu jutussa esitettyyn syytteeseen. Syytesidonnaisuuden mukaan tuomioistuin saa tuomita syytetyn eli rikosasian vastaajan vain siitä teosta, josta häntä on syytetty. Ts. tuomioistuin ei saa lukea syytetyn syyksi sellaista tekoa, josta hänelle ei ole vaadittu jutussa rangaistusta. 

2. Lakiin syytesidonnaisuutta koskeva säännös lisättiin vasta vuoden 1997 rikosprosessiuudistuksen yhteydessä (ROL 11:3). Aikaisemmin  sääntöä noudatettiin tavanomaisen oikeuden nojalla, mutta tuomioistuinten sitä koskeva tulkintakäytäntö vaihteli melko suuresti. 

3. ROL 11:3:n mukaan tuomioistuin saa tuomita vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu. Sen sijaan oikeus ei ole sidottu syytteessä teosta käytettyyn rikosnimikkeeseen eikä lainkohtaan, jonka perusteella rangaistusta on vaadittu. Näiltä osin noudatetaan jura novit curia -periaatetta, jonka mukaan tuomioistuimen tehtävänä on soveltaa lakia viran puolesta, joten se ei ole sidottu asianosaisten, tässä tapauksessa siis syyttäjän tai asianomistajan, vaatimuksiin tai käsityksiin rikoslain sisällöstä ja soveltamisesta.

4. Korkein oikeus on viimeisten 30 vuoden aikana antanut useita syytesidonnaisuutta koskevia enakkopäätöksiä, joiden avulla alempien tuomioistuinten käytäntöä on pyritty ohjaamaan. Viimeksi näin tapahtui viime viikolla ratkaisussa 2014:81.

KKO 2014:81

4. Aikaisemmin ja vielä 1970-luvulla tuomioistuimet noudattivat syytesidonnaisuusnormin tulkinnassa professori Tauno Tirkkosen oppikirjoissaan esittämää tulkintaa. Sen mukaan tuomioistuimella on oikeus tutkia syyttessä tarkoitettu teko kokonaisuudessaan eli kaikkine syytteessä kuvattuun tekoon liittyvine ja oikeudenkäynnin aikana selvitettyine tunnusmerkistötekijöineen, vaikka syytteessä vm. seikkoihin ei olisikaan nimenomaan vedottu. Ratkaisevaa oli siis syytteessä tarkoitetun teon identiteetti, ei syytteessä esitetty teonkuvaus. 

5. Klassinen esimerkki: Jos vastaajaa syytetään varkaudesta, saa tuomioistuin Tirkkosen ja aiemman oikeuskäytännön mukaan tuomita hänet varastetun tavaran kätkemisestä, jos anastustekoa ei ole näytetty toteen, mutta anastettu omaisuus on tavattu syytetyn hallusta. Vaasan hovioikeuden presidenttinä tuomarin uransa päättänyt Paavo Alkio oli samoilla linjoilla kuin Tirkkonen (Näkökohtia syytteestä, LM 1964).

6. Vuonna 1974 eli 40 vuotta sitten kirjoittamani artikkeli (LM 1974 s. 25-43) on luultavasti ensimmäinen syytesidonnaisuutta käsittelevä esitys, jossa Tauno Tirkkosen edustama ja tuomioistuinten noudattama tulkinta todettiin erityisesti syytetyn puolustusintressiä ajatellen kohtuutomaksi ja virheelliseksi. Puolsin kirjoituksessa tulkintaa, jonka mukaan tuomioistuin on ratkaisua tehdessään sidottu syytteessä esitettyyn teonkuvaukseen, eli niihin oikeustosiseikkojen asemassa oleviin ja rikoksen objektiiviisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaaviin konkreettisiin tosiseikkoihin, joihin syyttäjä on rangaistusvaatimuksensa tueksi vedonnut. Teolla, johon tuomioistuin on sidottu, tarkoitetaan siten syytteessä esitettyä ja oikeudenkäynnissä vedottua teonkuvausta. Vaikka teon identiteetti ei muuttuisi, tuomioistuin ei voi perustaa ratkaisuaan sellaiseen tosiseikkaan, johon syyttäjä (tai asianomistaja) ei ole vedonnut.

7. Artikkelini julkaisemisen aikoina kuvittelin, että nyt tämä "melko simppeli asia" on sitten tällä selvä, eli tuskinpa asiasta enää edes ennakkopäätöksiä juuri tarvitaan. Mutta toisin kävi, sillä tämän jälkeen syytesidonnaisuusta koskevia ennakkopäätöksiä vasta alettiinkin antaa. Oikeuskäytäntö alkoi vähitellen muuttua edustamani syytesidonnaisuusnormin tiukan tulkinnan mukaiseksi. Toisaalta erilaisia ylilyöntejä ja virheellisiä ratkaisuja annettiin aina korkeinta oikeutta myöten. Tuomarit olivat opiskeluaikanaan päntänneet päähänsä "Tirkkosen oppeja" eivätkä olleet seuranneet, mitä oikeuskirjallisuudessa oli Tirkkosen kirjojen jälkeen esitetty.

8. Paha virhe ja oikein möhläys tapahtui 1984, jolloin korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen edellä kohdassa 5 mainitusta klassisesta tapauksesta. Ratkaisussa KKO 1984 II 154 korkein oikeus hyväksyi (ään. 4-1) hovioikeuden kannan, jonka mukaan varkaussyytteen perusteella syytetty voitiin tuomita syytteessä mainitun ja syytetyn hallusta tavatun anastetun esineen (pistoolin) kätkemisestä, vaikka näyttöä siitä, että syytetty olisi itse esineen anastanut, ei ollut, mutta hänellä aseen kertomallaan tavalla tuntemattomalta mieheltä ostaessaan oli ollut syytä varoa aseen saantoa laittomaksi. Ratkaisu on syytesidonnaisuusnormin vastainen, sillä mainittujen rikosten tekotavat ovat erilaiset eikä syytteessä vastaajalle vaadittu toissijaisesti rangaistusta kätkemisrikoksen tai -rikkomuksen perusteella. Kommentoin KKO:n ratkaisua kriittisesti eri yhteyksissä (ks. esim. LM 1985 s. 247-251 ja Materiaalinen prosessinjohto, 1988, s. 385-388).

9. Vuonna 1993 korkein oikeus muutti kantaansa ja katsoi, että koska varkaussyyte ei sisältänyt kätkemisrikoksen tunnusmerkistöön kuuluvia tekijöitä eikä syytetyllä ollut siten aihetta lausua mahdollisesta syyllistymisestään kätkemisrikokseen, häntä ei voitu tuomita varkaussyyteen perusteella kätkemisrikoksesta (KKO 1993:98, vahvennettu jaosto). Kommentoin ratkaisua tuoreeltaan hyväksyvässä mielessä (DL 1993), vaikka  oudoksuin hieman perustelujen niukkuuttaa ja sitä, ettei perusteluissa viitattu KKO:n aiempaan eli vuonna 1984 antamaan erilaiseen ennakkopäätökseen. 

10. Tämän jälkeen 90-luvulla korkein oikeus antoi syytesidonnaisuudesta ainakin viisi muuta ennakkopäätöstä ja sama tahti on jatkunut myös 2000-luvulla, jolloin asiasta on annettu tähän mennessä 14 ennakkopäätöstä. Syytesidonnaisuuden tulkinnassa noudatetaan nykyisin tiukkaa linjaa, eli ko. normia (RL 11:3) tulkitaan tavalla, jota kehotin  vuonna 1974 tuomioistumia noudattamaan. Tuomioistuinta sitoo syytteessä esitetty rikoksen objektiivisia ja subjektiivisia tunnusmerkistötekijöitä vastaava konkreettinen teonkuvaus, jonka ulkopuolelle tuomiossa ei ole lupa mennä. Syyttäjällä on rangaistusvaatimuksen perusteita koskeva väittämistaakka. Syyttäjän tehtävää helpottaa se, että hän voi jo alun perin haastehakemuksessaan vedota rangaistusvaatimuksen tueksi vaihtoehtoisiin teonkuvauksiin (vaihtoehtoinen syyte) sekä tarkistaa oikeudenkäynnin aikana syytettä ROL 5:17.2:ssa mainitulla tavalla. 

11. Nyt kommentoitava ratkaisu KKO 2014:81 koskee hieman epätavallista tapausta, mutta edellä mainittua tiukkaa tulkintaa noudattaen on epäilyksettä syytä katsoa, että hovioikeus on toiminut vastoin syytesidonnaisuusnormia (ROL 11:3). Hovioikeus on lukenut A:n viaksi teon, jonka tapahtuma-aika ja tekotapa poikkeavat syytteen teonkuvauksesta.

12. Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli syyllistynyt törkeään petokseen siten, että hän oli erehdyttänyt yhtiö B:n (IBM) henkilökuntaa tai käyttänyt sille syntynyttä erehdystä hyväksi ja näin menetellen saanut keväällä 2004 B:n tekemään A:n määräysvallassa olleen yhtiö C:n (MP Oy) kanssa sopimuksen tai sopimaan C:n osallistumisesta sopimusjärjestelyyn B:n kanssa. A oli salannut C:n maksukyvyttömyyden ja sen, ettei hänellä ollut tarkoitustakaan maksaa B:lle sopimukseen perustuvia suorituksia. Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti törkeästä petoksesta. Hovioikeuden mukaan A:n ei ollut näytetty erehdyttäneen B:tä tai käyttäneen hyväkseen sille syntynyttä erehdystä vielä sopimusta tehtäessä tai yhteistyöstä sovittaessa. Sen sijaan hovioikeus luki A:n syyksi törkeän petoksen sillä perusteella, että viimeistään siinä vaiheessa, kun A:n omistama yhtiö C oli syksyllä 2004 myyty kolmannelle, A oli erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttäen saanut B:n pysymään sopimusjärjestelyssä. - Syyte perustui siis yksinomaan sopimusneuvottelujen aikana ja sopimusta solmittaessa tapahtuneeseen erehdyttämiseen, mutta hovioikeus luki A:n syyksi vasta sopimussuhteen aikana tapahtuneen erehdyttämisen, jota ei ollut sisällytetty syytteen teonkuvaukseen.

13. Korkein oikeus korostaa aivan oikein perusteluissaan (kohdat 6 ja 12), että syytesidonnaisuuden tarkoituksena on turvata ensisijaisesti vastaajan puolustautumismahdollisuudet oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla. Nyt vastaaja ei ollut voinut varautua puolustautumaan hovioikeuden sittemmin hänen syykseen vasta sopimussuhteen aikana tapahtuneeseen erehdyttämiseen, kun syyttäjä ei ollut siihen teonkuvauksessaan vedonnut.

14. Perusteluissa olisi voitu pohtia lähemmin, mitä seikkaan vetoamisella syytesidonnaisuuden eli syyttäjän väittämistaakan yhteydessä tarkoitetaan. Näyttää siltä, että tuomioistuimilla, syyttäjillä ja asianajajilla on (yhä edelleen) hieman erilaisia käsityksiä asiasta. Vetoaminen on prosessitoimi, josta ilmenee asianosaisen, tässä tapauksessa siis syyttäjän, tarkoitus tuoda seikka esiin nimenomaan vaatimuksensa perusteena, jotta tuomioistuin panisi seikan tuomion perusteeksi eikä ottaisi seikkaa huomioon ainoastaan todisteena tai jonkinlaisena taustailmiönä. Oikeustosiseikkaan vetoamiseksi ei riitä, että syyttäjä (tai asianomistaja) vain mainitsee seikan ikään kuin ohimennen tai se ilmenee todistajan kertomuksesta tai todisteena esitetystä asiakirjasta.

15. Ko. tapauksessa asianomistaja (IBM) oli sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudelle antamassaan vastauksessa tuonut esiin, että erehdyttäminen ei ollut koskenut vain neuvotteluvaihetta (kuten syyttäjän teonkuvauksessa oli esitetty), vaan se oli jatkunut myös ko. laitteiden noutojen käynnistämisen jälkeen eli sopimussuhteen aikana (perustelujen kohta 8). Syyttäjä on puolestaan korkeimmalle oikeudelle selittänyt (kohta 9), että hänen käräjäoikeudessa tekemänsä syytteen tarkistus sisälsi myös hovioikeuden A:n syyksi lukeman menettelyn eli sopimussuhteen aikana tapahtuneen erehdyttämisen. Syyttäjä on väittänyt, että käräjäoikeuden tuomioon kirjattu teonkuvauksen tarkistus ei ole sanatarkasti vastannut sitä, miten syyttäjä oli pääkäsittelyssä asian ilmaissut. 

16. Kuten korkein oikeus perusteluissaan toteaa (kohta 10), syyttäjän (tai asianomistajan) on mainittava syytteen tarkistus niin selvästi, että muut asianosaiset ja tuomioistuin ymmärtävät, että rangaistusvaatimuksen perusteena olevaa teonkuvausta halutaan muuttaa tai tarkistaa.  Jos tarkoitetun teonkuvauksen sisältö jää epäselväksi, tuomioistuimen on  prosessinjohdon avulla selvennettävä asiaa.

17. Tämä pitää paikkansa. Tämän vuoksi käräjäoikeuden puheenjohtajan olisi tullut kysely- ja informointioikeuttaan käyttämällä selvittää, oliko syyttäjän (tai asianomistajan) tarkoituksena todella tarkistaa tai täydentää syytteen teonkuvausta, vai missä tarkoituksessa he olivat tuoneet uuden seikan esiin. Myös hovioikeuden olisi tullut  käyttää kyselyvelvollisuuttaan, sillä syytteen tarkistaminen on mahdollista myös hovioikeusvaiheessa. 

18. Jotta tuomarit ottaisivat materiaalisen prosessinjohdon vakavasti, olisi ratkaisun perusteluissa (kohta 10) ollut syytä mainita myös prosessinjohtoa ja kyselyvelvollisuuden käyttöä koskeva lainkohta, joka löytyy rikosasian pääkäsittelyn osalta ROL 6 luvun 5 §:n 2 momentista. Prosessinjohto olisi voitu mainita asiasanana ennakkopäätöksen otsikossa.