maanantai 3. elokuuta 2015

960. Keihään varassa


1. Porissa käytiin viikonvaihteessa yleisurheilun Kalevan Kisat. Monenlaisia kilpailuja ja mestareita nähtiin, mutta yleiskuva kisoista jäi hieman vaisuksi. Tämä ei ole yllätys, sillä suomalainen yleisurheilu ei ole enää aikoihin ollut kansainvälisellä huipputasolla. Toki Porissa nähtiin muutamia ilahduttavia valonpilkahduksia, joista voidaan mainita vasta 17-vuotiaan Alisa Vainion voitto kympillä hyvällä ajalla.

2. Pekingin MM-kisat  kolmen viikon kuluttua 22.8. Suomesta kisoihin on tähän mennessä valittu ainoastaan 11 urheilijaa, sillä vaadittavia tulosrajoja on saavutettu vain ko. määrä. Porin kisoissa kisarajan rikkoi estejuoksija Sandra Eriksson. Valituista urheilijoista kolme on kävelijää ja kaksi maratonjuoksijaa,  sillä näissä lajeissa pääsyrajat eivät ole mitenkään kovia. Suomalaisilla kävelijöillä, ei edes Jarkko Kinnusella, tai maratoonareilla ei ole MM-kisoissa menestymisen mahdollisuuksia, hyvä jos joku heistä sijoittuisi 30 parhaan joukkoon.

3. Poriin tuli sunnuntaina katsojia tupa eli stadion täyteteen, sillä porukka halusi tulla katsomaan Suomen paraatilajia eli miesten keihäänheittoa. Tuntui siltä, että muut lajit jäivät hieman keihäänheiton varjoon. Porissa piti ratkaista, kuka on Pekingiin lähtevä kolmas keihäsmiehemme, Teemu Wirkkala vai Ari Mannio. Tästä kaksintaistelusta tuli kuitenkin pettymys, sillä kumpikaan mainituista herroista ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon. Pronssia keihäässä otti Toni Sirviö niukasti alle 80 metrin heitolla, mutta hän ei ole ylittänyt 82 metrin MM-kisarajaa.

4. Teemu Wirkkala voitti Mannion, mutta kaikesta näki, että Virkkalan nivus tai lähentäjälihas on niin sanotusti sökönä, sillä siihen malliin Teemu irvisteli tuskaisena heittojensa jälkeen. Vammansa takia Wirkkala heitti kilpailussa vain kaksi heittoa. Kisan jälkeen Teemu yritti uskotella, että hän tulee saamaan jalkansa nopeasti kuntoon, mutta tämä on lähinnä toiveajattelua. Tuon sortin vamma, jota Wirkkala yritti vähätellä vain lieväksi krampiksi, ei parane heittokuntoon viikossa tai kahdessa, ei edes kuukaudessa. Joka tapauksessa Wirkkalan heittokunnosta on saatava asiantuntijalääkärin lausunto, kotikunnan terveyskeskuksessa käynti ei riitä.

5. Ari Mannio oli eilen käydyn karsintakilpailun paras noin 82 metrin rennolla heitollaan. Mutta jo tuolloin saattoi kokemuksen perusteella arvella, että varsinainen kilpailu on ikuiselle jännittäjälle Manniolle liian vaikea. Ja näin myös tapahtui, sillä Mannio oli eilen kankea kuin sahapukki eikä saanut edes 79 metriä rikotuksi.  

6. Ari Mannio jäi kisassa viidenneksi, todella iso pettymys. Mutta minkäs teet, sillä mies ei  osaa heittää oikein. Hän ei keskity heittoihinsa kunnolla, vaan lähtee heittoradan päästä jousta löntystelemään vauhtia, joka oli eilen kaikista tv:ssä nähdysitä heittäjistä huonointa. Eikö Mannio tosiaan usko, että keihäänheitto on taitolaji, jossa paremmuus ei ratkea pelkällä voimalla ja jonkinlaisella sinnepäin riuhtaisulla!

7. Televisiossa ei näytetty lainkaan seitsemänneksi (Jarmo Marttila) ja kahdeksanneksi (Antti Liimatta) sijoittuneiden kilpailijoiden heittoja, vaikka he tekivät oman ennätyksensä. Sen siijaan kuudenneksi tulleen veteraani Harri Haataisen kaikki räpellykset näytettiin, vaikka suurin osa niistä jäi alle 70 metrin. Naisten pituushypyssä alle kuuden metrin ponkaisuja nähtiin useita, samoin naisten kuulantyöntäjien vaatimattomia pökkäyksiä. Keihään karsinnassa hieman yli 79 heittänyt Sami Peltomäki oli itse killpailussa aivan ulalla, sillä hän ei saanut keppiä lentämään kunnolla edes 70 metriä; tämä ei ole Peltomäelle mitenkään epätavallista.

8. Kannattaisiko MM-kisoihin lähettää myöskään Ari Manniota? Eipä juuri, sillä edes pistesijoille hänellä ei käytännössä liene mahdollisuuksia. Mutta kun Suomi saa joka tapauksessa lähettää keihäänheittoon kolme urheilijaa, niin olkoon se kolmas sitten Ari Mannio. Teemu Wirkkala on puolirampa eikä häntä pitäisi lennättää maapallon toiselle puolelle vain heittokyvyttömyyden toteamiseksi.

9. Suomalaisten mitali- samoin kuin pistemahdollisuudet ovat Pekingin MM-kisoissa täysin kahden keihäänheittäjän eli Tero Pitkämäen ja Antti Ruuskasen varassa. Kumpikin on ollut koko kesän varmassa kunnossa, Pitkämäki on heittänyt parhaimmillaan hieman yli 89 metriä. Porin Kalevan Kisoissa Antti Ruuskanen täräytti viimeisellä heitollaan oman ennätyksensä 88,98 ja ohitti sitä ennen johtaneen Pitkämäen, joka heitti heti ensimmäisellä kiskaisullaan myös upean tuloksen 87,22. 

10. Mikä tärkeinä, Antti Ruuskanen otti vihdoin itselleen myös kotikuntansa Pielaveden ennätyksen, jota oli pitänyt hallussaan parikymmentä vuotta 90-luvun huippuheittäjiimme kuulunut Juha Laukkanen tuloksella 88,22. Viime vuonna Ruuskanen voitti EM-kultaa omalla ennätyksellään 88,14, jolloin vitsailtiin, että tästä huolimatta miehellä ei ole hallussaan vielä oman pienen kotikuntansa ennätystä. Nyt Ruuskanen sai kisan jälkeen hyvän syyn leukailla, että voitto ja mainitut ennätykset olivat todellinen "herkkupala Savon miehelle".

11. Huolestuttavaa oli, että Pitkämäki joutui jättämään kaksi viimeistä yritystään tekemättä pakarassaan tuntemansa "nyppäyksen" takia. Se, onko kyseessä vain lievä kramppi vai vakavampi lihasvamma, selviää lääkärintutkimuksessa. Vaikutti oudolta, että nivustuntemusta jo ennen Porin kisoja valitellut Pitkämäki riuhtoi kilpailussa neljä täysvauhtista heittoa, vaikka hänen ensimmäinen heittonsa kantoi jo yli 87 metrin ja hänellä oli selvä johto. Viisas urheilija olisi jättänyt muut heittonsa väliin ja tarttunut keppiin vasta kuudennella kierroksella sen jälkeen, kun Ruuskanen ohitti hänet hirmuheitollaan. Tyhmyydestä sakotetaan, eli nyt Pitkämäki joutuu elämään epävarmuudessa sen suhteen, pystyykö lähtemään Pekingiin lainkaan. Kuortaneen ensi lauantain kisat jäänevät ainakin Pitkämäeltä väliin.

12. Tuossapa tuli juttua jo keihäänheitosta niin paljon, että muiden lajien tarkasteluun on syytä palata eri blogijutussa.

13. 4.8. - Tänään Teemu Wirkkala sitten ilmoitti - aivan odotetusti - että hän ei lähde MM-kisoihin, koska hänen reiden lähentäjälihaksessaan on repeämä. Suomen kolmas keihäsmies kisoissa on siten Ari Mannio. Tero Pitkämäki kävi tänään magneettikuvauksessa, jossa todettiin, että hänen jalkansa on kunnossa ja Tero voi heittää jo ensi lauantaina Kuortaneella.

9 kommenttia:

Asko Keränen kirjoitti...

SUL on kompastumassa omaan valintajärjestelmäänsä keihäänheitossa. Kolmannen heittäjän valintaa Pekingiin ei olisi tullut rajata Mannioon ja Wirkkalaan. Menettely on huono nuorille heittäjille kuten Toni Sirviölle, jonka kesän paras on sentään 81,62. Nyt mies oli kolmas tuloksella 79,73. Sirviö on vasta 23 -vuotias, pituutta 190cm ja painoa 98 kg eli kaverilla on tulevaisuuden keihäsmiehen mitat ja taito. Sirviöltä puuttuu MM -kisarajan ylitys, mutta puuttuisiko, ellei valintaa olisi rajatta kahden muun miehen välille?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Sirviö ja muutkin heittäjät ovat kuitenkin kilpailleet tänä kesänä ainakin kymmen kertaa eri kisoissa, jolloin heillä on ollut mahdollisuus tehdä kisarajan (82 m) ylittävä heitto; eivät ole onnistuneet tässä. Mannio ja Virkkala ovat sen sijaan ylittäneet ko. rajan parissa kolmessa kilpailussa kumpikin.

Skorpioni kirjoitti...

On piru vie upeen näköinen tuon Ruuskasantin lähes ysikymppinen, voi herranjestas!

Nimetön kirjoitti...

Jep jep, tosi on!

Ruuskanen tavoittelee kovaa triplaa: Viime vuonna EM-kulta, tänä vuonna Pekingissä MM-kulta ja ensi suvena Riossa olympiavoitto! Siinä olisi Savon miehelle todellinen herkkupala!

Siru Pola kirjoitti...

Olisinhan minäkin heittänyt ainakin 95 metriä toissapäivänä, mutta kun luulin, että Wirkkala tai Mannio on molemmat menossa kisoihin..

Sirviö olisi heittänyt ainakin 96 metriä, mutta kun oli varma, ettei pääse kisoihin, niin jätti tulokset ensi kauteen.

Nimetön kirjoitti...

Hämmentävää, että oletettavasti ihan vakavastiotettavat aikuiset ihmiset pystyvät innostumaan "urheilusta".

Nimetön kirjoitti...

Vakavastiotettavuus on todellakin vain olettamusta.
Mutta innostutaanhan sitä poliitikoistakin!

Skorpioni kirjoitti...

Hanna-Maria Seppäläkin jäin unninMM:ssä alkueriiin,vaikka syö Vitaeprota joka päivä! Humpuuki nainen jo monta vuotta!

Nimetön kirjoitti...

Josko myös Vitaepro olisi humpuukia?

Karppisen Pertti - kolome kultaa olymppialaisissa - alko syömään Vitaeprota vasta noin. 30-40 vuotta huippu-uransa jälkeen! Siinä sen salaisuus.