perjantai 21. elokuuta 2015

964. Pekingin MM-kisat alkavat

Henri Manninen oli maratonilla 35:s. Maalissa mies sanoi: Nyt tarvitaan kylmä kalja.

1. Huomenna ne sitten alkavat, nimittäin yleisurheilun MM-kisat Pekingissä. Katsotaan tässä päivä päivältä, mitä on tulossa ja ketkä suomalaiset ovat mukana.

2. Ensi yönä kello 2.30 Suomen aikaan (Pekingissä kello on tuolloin 7.30) alkaa miesten maratonjuoksu. Suomen edustajana kisassa on  Henri Manninen (30), joka valittiin kisoihin viime vuonna juoksemansa ajan 2.16.43 perusteella; hänen nimensä löytyy MM-osanottajien listassa sijalta 81. Maninen ei ole aiemmin ollut arvokisoissa eikä häneltä odotetan huomenna mitään. Kunhan nyt maaliin asti jaksaisi juosta. Maratonin mitalisijat ja muut kärkipaikat jakavat melko varmasti Kenian ja Etiopian juoksijat. Maailman kärkiaika 2.02.57, joka on myös epävirallinen ME-aika, on Kenian Dennis Kimetton nimissä

3. Huomenna on miesten moukarinheiton karsinta. Suomesta Pekingiin on lähetetty kaksi moukarimiestä, joista David Söderberg (36) ylitti viikko pari sitten niukasti kisarajana olleen 76 metriä. Tuomas Seppänen (29) sitä vastoin sai kisapaikan rangingsijoituksen perusteella heitettyään Kalevan Kisoissa Porissa 73.95.  

4. Moukarinheiton tulostaso on maailmassa suorastaan romahtanut, johon löytyy selitys entistä tiukemmasta dopingvalvonnasta. Se on rokottanut hurjasti nimenomaan moukarinheiton tuloksia; ts. lähes kaikki parhaat moukaritulokset on tehty 20-30 vuoden aikana "dopingin vaikutuksen alaisena".  Kun vielä pari vuotta sitten maailmassa heitti melkein "ukko kuin ukko" yli 80 metriä, niin tänä vuonna vain yksi mies eli Puolan Pawel Fajdek (26) on ylittänyt sanotun haamurajan; hänen paras tuloksensa on 83.93 ja on heittänyt yhdeksässä eri kilpailussa yli 80 metriä. Toisena tilastossa on Lontoon olympiavoittaja (2012) ja edellisten MM-kisojen voittaja Kristian Pars (33) tuloksellaan 79.91. Pars on Fajdekin pahin kilpailija Pekingissä.

5. Olli-Pekka Karjalaisen vuonna 2004 heittämä moukarin SE-tulos on 83.30, jolla oltaisiin tämän vuoden maailman tilastossa kirkkaasti toisena; Karjalainen heitti uransa aikana kymmenen kertaa yli 80 metriä. Häntä ennen moukarin SE:tä piti hallussaan Juha Tiainen, joka heitti ennätyksensä 81.52 vuonna 1984. Tiainen voitti olympiakultaa vuonna 1984 Los Angelesin kisoissa; sieltä jäivät pois moukarinheittoa tuolloin hallinneet Neuvostoliitto ja pari kolme muuta Itä-Euroopan maata. Tiainen kuoli 47-vuotiaana vuonna 2003 kotikaupungissaan Lappeenrannassa.

6. Suomi lähetti Pekingin kisoihin peräti kaksi moukarinheittäjää juuri siksi, että moukarin taso maailmassa on romahtanut. Saa nähdä, selviävätkö molemmat suomalaiset karsinnasta varsinaiseen loppukilpailuun. Moukarin karsintaraja on 77.00 metriä, mutta veikkaan, että sen ylittää korkeintaan 6-7 heittäjää; loppukilpailuun selviää kuitenkin vähintään karsinnan 12 parasta. 

7. David Söderberg on osallistunut aiemmin vuosina 2002-2014 peräti yhdeksän kertaa arvokisoihin (olympiakisat, MM-kisat ja EM-kisat), mutta selviytynyt loppukilpailuun ainoastaan kerran eli viime vuoden EM-kisoissa, jolloin hän oli kahdeksas tuloksella 76.55. Veikkaan, että Söderberg selvittää karsinnan ja on sunnuntaina heitettävässä finaalissa kymmenes; Söderbergin oma ennätys on 78.83, jonka hän heitti jo vuonna 2003 - siis 12 vuotta sitten (!) - Lahdessa.  Luulen, että Tuomas Seppänen heittää karsinnassa 72 ja risat ja putoaa loppukilpailusta.

8. Pekingin moukarinheiton vanhin osanottaja on Valko-Venäjän Ivan Tihon (tai Ivan Tsikhan), joka on 39-vuotias. Hän on "voittanut" moukarinheiton MM-kisat kolme kertaa eli 2003 Pariisissa, 2005 Helsingissä ja 2007 Osakassa, sekä lisäksi EM-kultaa 2006 Göteborgissa. Ateenan olympiakisoissa Tihon tuli pronssille, samoin Pekingin olympiakisoissa 2008.  Vuonna 2008 Tihon kärähti kuitenkin dopingista, minkä vuoksi hänen MM-voittonsa Helsingissä (2005) ja EM-voittonsa 2006 (Göteborg) samoin kuin hänen pronssitilansa Ateena (2004) olympialaisissa on mitätöity ja hän on menettänyt mainitut kolme mitalia. Myös hänen Pekingin olympiakisoissa  saavuttamansa pronssimitali hylättiin ensin, mutta dopingtestissä sattuneen virheen takia hylkäyspäätös on myöhemmin kumottu.

9. Olli-Pekka Karjalainen  sijoittui Göteborgin EM-kisoissa 2006 hopealle Ivan Tihon jälkeen. Kun Tihonin voitto mitätöitiin ja hän menetti kultamitalinsa, "leivottiin" O-P. Karjalaisesta vuoden 2006 kisojen Euroopan mestari, mutta tämä tapahtui vasta vuonna 2014.  O-P. sai kultamitalinsa kahdeksan vuotta Göteborgin kisojen jälkeen Helsingin olympiastadionilla viime vuonna pidetyn Suomi-Ruotsi -maaottelun yhteydessä; Maamme-laulukin taidettiin soittaa ja Karjalainen seisoi yksinään palkintopallin korkeimmalla askelmalla. 

10. Tuomas Seppänen kertoo Helsingin Sanomissa tänään haluavansa dopingheittäjät pois MM-kisoista. Seppänen sanoee, että häntä suorastaan vituttaa katsoa, miten Ivan Tihon kävelee Pekingin stadionin käytävillä ikään kuin muina miehinä häntä vastaan. Seppäsen mukaan on  muiden kilpailijoiden halveeraamista, että 39-vuotias kärynnyt kaveri on edelleen mukana. 

11. Tuomas Seppäsen ketuksen kyllä ymmärtää. Ivan Tihon on kärynnyt dopingista peräti kolme eri kertaa, eikä ole heittänyt kansainvälisissä kisoissa seitsemään vuoteen. Toisaalta on syytä muistaa, että dopingia ovat aiemmin käyttäneet lähes kaikki muutkin huippuheittäjät, luultavasti n. 80-90 prosenttia moukarinheiton huipuista. Vain pieni osa heistä on jäänyt testeissä kiinni ja syynä tähän on ollut dopingvalvonnan eli testien puutteellisuus. Nykyisin sitä vastoin urheilija voi kärytä vielä monta vuotta dopingin käyttämisen jälkeen.

12. Neljäntenä suomalaisena on huomenna tulessa kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä. Hän loikki talvella hallissa lupaavasti ennätyksensä 14.20 ja kesäkuun alkupuolella vielä Lahdessa 14.06, mutta tuntuu sen jälkeen menettäneen kuntonsa. Hän on kärsinyt jalkavaivasta ja voidaan kysyä, onko jalkavaivaisen urheilijan lähettämisessä Pekingiin asti järkeä. Hongkongin viimeistelyleirillä tällä viikolla Mäkelä loukkasi vielä varpaansa. 

13. Naisten kolmiloikan karsinta hypätään huomenna, mutta on melko varmaa, että Kristiina Mäkelä ei selvitä karsintarajaa 14.25 eikä pääse loppukilpailuun, joka hypätään maanantaina.  Moukarinheiton tavoin myös naisten kolmiloikan taso on laskenut selvästi, sillä tänä vuonna vain yksi nainen maailmassa on ylittänyt 15 metriä. Hän on venäläinen Ekaterina Koneva. MM-kisan suurin voittajasuosikki on kuitenkin Kolumbian Caterine Ibarguen, muita kärkinimiä ovat todennäköisesti Venäjän Olga Rypakova ja Ukrainan Olga Saladukha.

14. Myöhään huomenna joustaan miesten 10 000 kilpailu. Selvä vottajasuosikki on britti Mo Farah, joka ratkaisee arvokilpailujen voitot yleensä 600 metrin pituisella loppukirillään; viimeiset 400 matriä hän pystyy juoksemaan tarvittaessa 52-54 sekuntiin. Muut mitali- ja kärkisijat menevät tässäkin lajissa Keniaan ja Etiopiaan. Kannattaa seurata  esimerkiksi nimiä Paul Kipsang Tanui (Kenia), Geoffrey Kirui (Kenia) ja Imane Merga (Etiopia).

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Urheilu on liikunnan liioittelua, sanoi Kemppinen blogissaan. Urheilukilpailujen seuraaminen on sitten kai ihan överiksi heittäytymistä. Marx sanoisi, että ooppiumia kansalle?

Anonyymi kirjoitti...

On tainnut kummallakin haihattelijalla, siis Marxilla ja Kemmpisellä, mennä tuossa(kin) kohdin aika lailla överiksi.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Valko-Venäjän Ivan Tihon, josta kerroin blogijutussa, epäonnistui pahoin miesten moukarinheiton MM-karsinnassa.
Tihon heitti parhaallaan ainoastaan 71,88 ja jäi lopputuloksissa sijalle 21. Finaaliin pääsi 12 parasta heittäjää.

Tihon laittoi kaiken peliin viimeisessä yrityksessään, joka päättyi rajuun kaatumiseen moukariringissä selälleen 39-vuotias valkovenäläisheittäjä selvisi hurjannäköisestä tilanteesta kuitenkin ilman loukkaantumista.

Tihon on ollut poissa kansainvälisistä kisoista seitsemän vuotta dopingsotkujen takia. Vuoden 2008 Pekingin olympiafinaalin jälkeen Tihon on heittänyt kahdessa kilpailussa, Valko-Venäjän kansallisessa cup-kilpailussa toukokuussa 2012 ja Venäjällä Moskovan alueen mestaruuskisoissa 24. heinäkuuta 2015. Jälkimmäisen hän voitti tuloksella 77,46, joka toi paikan MM-Pekingiin.

Ahneella oli paskainen loppu tässäkin tapauksessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulantyöntäjä Ville Tiisanoja kertoo omasta kiellettyjen aineiden käytöstään ja kärystään melko avoimesti


http://www.iltasanomat.fi/yleisurheilu/art-1440202677985.html

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Molemmat suomalaiset moukarimiehet selvittivät karsinnan ja heittävät huomisessa loppukilpailussa. David Söderberg oli karsinnan kuudes sinänsä varsin vaatimattomalla tuloksella 75.96 ja Tuomas Seppänen 11:s kauden parhaalla tuloksellaan 74.74.

Tämä sai esim. Yle Uutiset otsikoimaan hieman naiivisti, että "muokarikarsinnasta tuli huima näytös".

Noh, huima ja ei, sillä 30-40 vuoteen arvikisoissa ei ole nähty tuloksellisesti yhtä heikkotasoista moukarikarsintaa. Vain yksi mies eli MM_kisojen ehdoton ykkösuosikki Pawel Fajdek ylitti 77 metrin karsintarajan! Esim. Unkarin Pars, joka on olympiavitaja ja MM-kisavoittaja vuodelta 2013, sai tyytyä tulokseen 75.37; se uupuu noin 9 metriä hänen ennätyksestään.

Syy tulostason huimaan laskuun on selvä; kiristynyt dopingtestaus. Tulostason lasku kertoo armonta kieltä: kaikki huippuheittäjät, sekä.entiset että nykyisin vielä kuvioissa olevat, ovat käyttäneet aiemmin kiellettyjä dopingaineita.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Maratonin MM-kullan otti yllätysvoittaja Ghirmay Ghebreslassie, Eritrea, ajalla 2.12.28, hopeaa sai Etiopian Yemane Tsegay ja prosnssia Ugandan Munyo Solomon Mutaita.

Suomen Henri Manninen pääsi kuin pääsikin maaliin ajalla 2.30.22, joka uupuu hänen parhaasta tuloksestaa 14 minuuttia. Matkaan lähti 77 juoksijaa, joista maaliin jaksoi vain 42. Maalissa - vasta - ilmeni, että Manninen on astmaatikko, jolle Pekingin kuuma, kostea ja saasteinen ilmasto ei sovi.

Kenaialaiset eivät jostakin syystä pärjänneet. Mutta MM-kisat on todellisille huippumaratoonareille niin pilipali juttu, ettei se edes kiinnosta. Huippumaratoonarit kiertävät suuria maratonjuoksuja esim. Lontoosa, New Yorkissa, Berliinissä, Bostonissa jne. Niiden voittajille maksetaan isoja rahasummia.