keskiviikko 26. elokuuta 2015

966. Pekingin keihäskisa: 1) Yego, 2) Abdelrahman, 3) Pitkämäki

                                        Julius Yego MM-kultaa tuloksella 92,72

1. MM-kisojen keihäänheitossa kulta ja hopea menivät Afrikkaan. Voittoon heitti Kenian Julius Yego hirmutuloksella 92.72 ja hopeaa sai Egyptin Ihab Abdelrahman, joka heitti komeasti  88,99. 

2. Suomalaiset pärjäsivät hyvin, sillä Tero Pitkämki sai pronssia tuloksella  87,64 ja Antti Ruuskanen oli viides heitettyään 87.12. Suomalaisten väliin kiilasi Saksan Thomas Röhrl 87, 41. Ruuskanen heitti nivusvaivaisena.

3. Suomalainen Petteri Piironen toimii sekä Yegon että Abdelrahmanin valmentajana. Kisan jälkeen Yego ylisti Piirosen panosta vuolaasti. Kulta- ja hopeamitalimies ovat  valmentautuneet moneen otteeseen Kuortaneen urheiluopistolla ja myös kilpailleet Suomessa usein. Yegon tulos on nykyisellä keihäsmallilla heitettynä kaikkien aikojen kolmanneksi paras, häntä paremmin ovat heittäneet vain Jan Zelezny ja Aki Parviainen. 

4. Zeleznyn ME on todella hurja, hiukan yli 98 metriä; hän on heittänyt kaikkiaan seitsemässä kilpailuissa Yegon tämänpäiväistä tulosta pidemmälle. Aki Parviaisen SE on 93 m ja risat ja tuon tuloksen Parviainen heitti 90-luvun lopulla. Parviainen voitti MM-kultaa 1998 Sevillassa  ja sai vuoden 2001 MM-kisoissa  Edmontonissa hopeaa.

5. Pekingin pronssi on Tero Pitkämäelle jo seitsemäs arvokisamitali. Niistä yksi on kultainen ja vuodelta 2007, jolloin Pitkämäki voitti Osakan MM-kisat. Voidaan ehkä sanoa, että "vain" yksi kultainen, mutta toisaalta Tero on joutunut kilpailemaan todella kovia keihäsmiehiä vastaan, joista ykkönen on Andreas Thorkildsen, joka on voittanut kaksi olympiakultaa ja kaksi maailmanmestaruutta. 

6. Tero Pitkämäki kolkuttelee tämäkin vuonna 90 metrin rajaa, mutta tuon rajapykin hän on saavuttanut urallaan vain kaksi kertaa eli vuosina 2007 ja 2008; edellisestä ysikymppisestä on siis jo seitsemän vuotta. Hän on jo heittäjäksi melko iäkäs eli 32-vuotias. Pekingin MM-kisojen loppukilpailuissa oli vain kolme yli kolmekymppistä heittäjää: Pitkämäki, Antti Ruuskanen (31) ja tsekki Vitezlav Vesely (31).

7. Julius Yego on heittäjäksi melko lyhyt "patukka", mutta siitä huolimatta keppi lähtee vinhalla vauhdilla Juliuksen kädestä ja, mikä tärkeitntä, Yegon usein ajoitus pelaa hyvin ja keihäs lähtee riittävän korkealle. Antti Ruuskasen ikuinen riesana sen sijaan on liian matala heitto, joka kantaa melko harvoin todella pitkälle, vaikka heitossa on paljon "tautia takana". Julius Yego on vasta 26-vuotias ja hän voi olla ensi vuonna Rion olympiaikisoissa erittäin vaikeasti voitettava kaveri. Yego jätti Pekingissä kaksi heittoa väliin, mutta heitti viimeisellä yrityksellään puoli huolimattomasti n. 91 metriä, mutta astui heittonsa yli. Voi vain kuvitella, millaiset kultajuhlat Nairobissa ja koko Keniassa Yegon voiton kunniaksi tullaan järjestämään.

8. Naisten seiväshypyssä kultaa voitti Kuuban Yarisley Silva tuloksella 490, hopeaa ja pronssia saavuttaneet kilpailijat Brasiliasta ja Kreikasta hyppäsivät kumpikin 480.  Minna Nikkanen hyppäsi aivan tyydyttävästi sijoittuen SE:tä sivuavalla tuloksella 460 kymmenenneksi. Hänen taakseen jäi neljä hypääjää. Nikkanen valitteli kilpailun jälkeen, että yrittäessään korkeutta 470 hän otti käyttöönsä uuden jäykän seipään, jolla hän ei ole aikaisemmin hypännyt. Tätä voidaan kyllä hyvällä syyllä ihmetellä, sillä korkeuden 460 Minna ylitti niin puhtaasti, että sillä olisi voinut myös korkeus 470 ylittyä. Seipään vaihto ei siten voida pitää perusteltuna  asiana varsinkaan, jos Nikkanen ei ole noin jäykällä seipäällä aiemmin hypännyt.

9. Suomalaisilta tv-selostajita meni tänään "ohi" mm. se, että Minna Nikkanen ei ollut Pekingin kisassa paras pohjoismainen hyppääjä. Ruotsin Angelica Bengtsson sijoittui nimittäin jaetulle neljännelle sijalle hypättyään 470. Tämä tulos on uusi Ruotsin ja samalla Pohjoismaiden ennätys. 
                     Petteri Piironen, Suomi, Yegon ja Abdelrahmanin valmentaja

22 kommenttia:

Lemon Haze kirjoitti...

Jan Zelezny on tsekki, ei unkarilainen. Saat anteeksi.

Anonyymi kirjoitti...

Valmennus on voittajien osalta kunnossa kulta/hopea
Pitkämäen ja Ruuskasen syöksähdykset näyttää vähentävän metrejä keihään
kaarissa.
Tuomarien mahdollusuus olla puolueellinen ainakin pelikentillä on vähentynyt mutta leivättömissä pöydissä lisääntynyt. Nikkasen 450 ensimmäinen yritys näytti ylitykseltä mutta tuomio oli jotain muuta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Myös Julius Yego heittäytyi molemmissa yli 90 metrin heitoissaan melkolailla samalla tavalla pitkin pituuttaan radalle kuin Pitkämäki ja Ruuskanenkin. Samoin tsekki Vitezslav Vesely.

Seppo Rädyn mielestä Pitkämäen ja Ruuskasen tyyli on sanotusta syystä "helvetin ruma".

Anonyymi kirjoitti...

"Myös Julius Yego heittäytyi molemmissa yli 90 metrin heitoissaan melkolailla samalla tavalla pitkin pituuttaan radalle kuin Pitkämäki ja Ruuskanenkin."

Hämärästi muistelen, ette blogistikaan aikaisemmin tuosta tyylistä tykännyt, kyllä Räty oikeassa on.

Toisaalta jos keppi tuolla tyylillä lentää noin pitkälle niin nurinat on kai vain pakko niellä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pitäähän se kova juoksuvauhti saada toki jollakin keinolla pysäytetyksi, ettei juokse heittoaan yli!

Toisaalta syöksyminen näyttää olevan joillakin heittäjillä usein jonkinlainen itse tarkoitus. Ts. kaveri lähtee jo syöksymään, vaikka heitto ei ole vielä valmis. Tukijalan iskeytyminen radan pintaan jää vaille tehoa, jolloin kunnon heitto "pönkän päältä" ei onnistu.

Esim. Egyptin Abdelrahman ja Saksan Röhrl eivät edes "yritä" heittäytyä. Samaan sarjaan kuuluivat myös Norjan Thorkildsen, tsekki Jan Zelesny sekä Seppo Räty.

Ensimmäinen "syöksyjä" oli Mikko Paananen, Karijoen Tappara, jo 50-luvulla, joten eivät nuo "keihässyöksyt" ole suinkaan mikään uusi asia.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Zelezny syöksyi myös usein heitoissaan. Katsokaapa vaikkapa miehen maailmanennätysheitto tuubista. Komeasti mies vaan menee rähmälleen. En usko että Pitkämäki, saatika Ruuskainen, saisivat yhtään enempää mittaa heittoihinsa, vaikka pysyisivätkin pystyssä. Tämä syöksytyyli sopii hyvin nopeille, ja hoikille heittäjille, kuten edellämainitut. Rädyn kaltaista voimaheittäjää en osaa edes kuvitella syöksymässä heittojaan.

Anonyymi kirjoitti...

Älä sinä koskaan syöksyistä lakkaa
vaan hanki sinä itelles…

Pitäisikö tuosta heiton loppuvaiheesta ryhtyä antamaan tyylipisteitä samalla tavalla mäkihyoystäkin. Ts. heiton pituus ei yksin ratkaisisi, vaan vaaditaan myös "tyylikäs" heitto - syöksyllä tai ei.

Anonyymi kirjoitti...

Keihänheiton suomalaisen sankarivalmentajan Petteri Piirosen palatessa tänään Pekingistä Hki-Vantaalle kukaan ei ollut miestä vastassa.

http://www.iltalehti.fi/yleisurheilunmm2015/2015082720252741_cd.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Mikko Paananen oli jopa Pauli Nevalan valmentaja ja nyt Pauli ärhentelee "sukellustyylistä" hyville heittäjillemme.

Muistini peräkammarista pyrkii esiin tieto, että Paananen olisi edustajnut myös Pihtiputaan Tuiskua, vaan väliäkö hällä.

Toipila kirjoitti...

Kultamitalimies Pauli Nevalaa pyydettiin aikoinaan Saarijärvelle heittämään ja luvattiin pääsylipputuloista yksikolmasosa palkkioksi.

Nevala sanoi, että hän on sentään niin iso maailmantähti, että hän haluaa yksikuudesosan pääsylipputuloista.

Skorpioni kirjoitti...

Piironen on heti palkattava Suomen keihäsvalmentajaksi. Kun katselin tänään Ihalaisen kommentteja Sanni Utriaisen
heitoista, tulin entistä vakuuttavammaksi,että väärä päävalmentaja meillä on. Eikö Ihalaisenkin olisi komentaa Utriainen laihdutuskuurille. Näinhän Piironen teki Yegolle.
Utriainen oli "läskein" tämän päivän kilpailuissa,mutta samalla toiseksi viimeisin,jotain 34 sijalla. Jotain on pielessä suomalaisessa valmentamisessa, kun Pitkämäki ja hänen valmentajansa Hannu Kangas vasta nyt ovat sitä mieltä,että pitää ryhtyä analysoimaan Yegon heittosalaisuuksia. Kyllä luulisi,että ainakin valmentajan tulisi heti nähdä,että Julius heittovaiheessa ottaa terävät ja yksinkertaiset ristiaskeleet,kun taas Pitkäkäki ihmeellisesti ja tehottomasti "tepottelee" ristiaskeleissaan. Katsokaa vaikka videolta ja vertailkaa Juliuksen ja Teron heittoja!
Ja vielä se,että Piirosta kiellettävä heti valmentamista Yegoa ja Abdelrahmania.
Lopettakaa turha höpinä heittäytymisestä. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa miten keppi lentää. Tärkein on ristiaskeleet tehossa ja miten saat "pönäkän" eli tukiaskeleen siihen nivelletyksi. On siinä Kankaalla pähkäilemistä. Kyllä filmiä palaa ja Teron pitää "tepsutella" riskiaskeleittensa kanssa Etelä-Afrikan leireillä.
Muuten parasta antia Pekingissä oli minun mielestäni se kolmen tonnin esteiden voittajan Kenian Kemboin voitontanssi. Kemboin on muuten Nairobin poliisin "kantavia voimia". Tosin kuulemma vasta äskettäin epäiltynä jostakin raiskausrikoksesta! Pääsi sentään osallistumaan kisoihin ja voitti jo neljännen kultansa. On Kemboin päästä käsiksi takavarikoituihin testostereoidien varastoon, tiedä häntä!

Anonyymi kirjoitti...

Jo vaain!

Sanni Utriainen voiti 4-5 vuotta sitten nuorten MM-kultaa, mutta sen jälkeen minkäänlaista kehitystä ei ole tapahtunut.
Valmentajien pitäisi toki nähdä, ettei noin lyhyt mutta tukeva, suorastaan lihava nainen edes voi heittää kovin pitkälle. Se ei osaa heittää, mikä huomattiin taas tänään verattaessa Sannin kesyjä yrityksiä huippuheittäjien viskaisuihin.

Ajatella nyt. Suomalainen keihäänheittäjä jää karsinnan toiseksi viimeiseski (34:s) ja heittää vain 55 metriä, kun parhaat heittäjät nakkaavat kevyesti 10 metriä pidemmälle.

Ja sitten tämä ns. "viimeistely" ja valmistautuminen Pekingin kisoihin, aivan karmea juttu. Kaikki Suomen kisajoukkueeseen valitut lähtevät heti Kuortaneen kisoihin jälkeen Hongkongin "viimeistelyleirille, eli paikkaan, jossa on vielä kuumempaa ja kosteampaa kuin Pekingissä! Sanni U. sanoi karsinnan jälkeen, että hän on tehnyt Kuortaneen kisan jälkeen yhden, siis todella vain yhden (1) täysvauhtosen harjoituksen! Js vain vetää kolme viikkoa lonkkaa Hongkongissa, ei mikään ihme, ettei keihäs lennä MM-kisoissa yhtään mihinkään. Ruoka maittaa ja läski levenee mutta heitto ei suju.

PK kirjoitti...

Anonyymillä taitaa olla Utriaiset ja Sormuset sekaisin. Sanni Utriaisen keihäskarsinta meni kyllä penkin alle, mutta millähän mittapuulla 170 senttinen nainen on "lyhyt". Ja mitä tulee keihäänheittoon, niin mm. Pitkämäkeä päätä lyhyempi Julius Yego kai osoitti että heittäjän ja heittojen pituudella on vain heikko korrelaatio.

Anonyymi kirjoitti...

Yego ei ole läski tai lihava. Hän on laihduttanut viime vuodesta 6-7 kg suomaisvalmentajien kehotuksesta ja konrollissa. Tämä on yksi hänen menestyksensä salaisuudesta. Onko kukaan Suomessa viitsinyt tai halunnut kertoa Sannille, että hänen pitäisi pudotaa painoastaan 10-15 kg? Tuskinpa.

Anonyymi kirjoitti...

Lontoon olympiakisoissa 2012 Sanni Utriainen jäi karsinnassa kokonaan ilman tulosta, Pekingissä hän oli jo "lupaasti" karsinnan 34:s.

Ilahduttavaa "kehitystä" siis! Ei muuta kuin lisää makoilua Etelä-Afrikan, Kanarian ja Floridan leireillä! Kyllä se siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Onkohan blogisti vielä kesäterässä? Korkeimman oikeuden presidentin paikka on auki, ja kiinnostavia nimityksiäkin on sillä suunnalla tapahtunut.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Bloggisteri lennähti eiliseltään Etelän maille, viipyy siellä pitkään.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää reissua sinne. Menitkö minne kauas? Onko täällä ajankohtaiseksi syntynyt pakolaisasia näkynyt siellä konkreettisemmin?

Anonyymi kirjoitti...

Iltaa, koska arvon blogistilta luettavissa uutta materiaalia? T: Porto de Galinhas 2004

Anonyymi kirjoitti...

Lokakuussa olisi tarkoitus aloittaa.
Hyviä aiheita ei näytä puuttuvan.

Anonyymi kirjoitti...

Kumpi vai kampi valitaan KKO:n presidentiksi? Veikkaan ministerön lainvalmistelijaa.

Kai sinulla on oikea tausta?

Finlandia-talossa 2.10. järjestettävässä Lakimiespäivässä korruptio-aiheesta puhuu muiden muassa valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, otsikolla ”Kai sulla on jäsenkirja?” – näkökulmia korruptioon Suomessa.

Anonyymi kirjoitti...

Kenellä on ratkaiseva vaikutusvalta? Korkeimman oikeuden jäsenkunnalla, ministeriön virkamiesjohdolla, Lindströmillä vai S. Niinistöllä?