perjantai 6. marraskuuta 2015

978. Pääministerin pinna kireällä

                            Hallitus tekee niin kuin minä sanon, hallitus olen minä!

1. Maassa on hallituskriisi ja hallitus uhkaa hajota. Hallituksen hajoittamista ei aja eikä sitä uhkaa oppositio, vaan hallitus uhkaa hajota sote-uudistusta koskeviin sisäisiin erimielisyyksiin. Vastakkain asiassa ovat keskusta ja kokoomus. Hallituksen kolmas "ässäpuolue" eli perussuomalaiset ovat täysin hiljaa, sillä heillä on yllin kyllin pureskeltavaa gallupkannatuksensa syöksykierteen kanssa. Persuille riittää, että saavat olla mukana hallituksessa, heillä ei ole varaa pullikoida vastaan juuri missään asiassa.

2. Jo vain, kyllä on aikoihin eletty, sillä pääministeri, jonka pitäisi kaiken järjen mukaan ponnistella hallituksensa koossapitämiseksi, ei tee näin, vaan hän toimii aivan toisin. Hän uhkaa hajottaa hallituksensa ja "kävellä presidentin luo" esittämään hallituksen eronpyynnön, jollei kokoomus suostu hänen kiristysyrityksiinsä ja hyväksy hänen ja keskustan ajamaa sotemallia (18 sotealuetta), jota kaikki asiantuntijat pitävät kaikkein huonoimpoana mallina. 

3. Kaikki kyllä ymmärtävät, että Sipilän uhkailujen ja suoranaisen kiristyksen taustalla on keskustan ikiaikainen halu luoda valtionhallinnon ja kuntahallinnon väliin itsenäinen maakuntahallinto. Sote -uudistus ei siis koske suinkaan vain sosiaali- ja terveydenhoidon uudistusta, vaan keskusta haluaa kytkeä siihen myös paikallishallintoa koskevan uudistuksen. Keskusta ajaa uudistusta "aluehallinto edellä", mutta kokoomus ei hyväksy keskustan suunnitelmia, vaan haluaa rajoittaa uudistuksen vain soteasioihin.

4. Pääministeri Juha Sipilä (kesk) marssi eilen  television pääkanavalle - ja vieläpä parhaaseen katseluaikaan - ja uhkaili selvin sanoin ja vieläpä kahteen otteeseen kaataa kolmen puolueen enemmistöhallituksen, jos kokoomus ei suostu hänen vaatimuksiinsa. Kaikki politiikan toimittajat, kommentaattorit ja asiantuntijat pitävät pääministerin tempausta ennenkuulumattomana menettelynä. Sellaista ei ole Suomessa tapahtunut ainakaan sotien jälkeen, tuskin sitä ennenkään, jos joku niitä aikoja enää muistaisi. 

5. Aattele vaikka ite: Suomeen on saatu vaivalla kolmen puolueen enemmistöhallitus, mutta nyt pääministeri aikoo kaataa hallituksen sotealueiden lukumäärän takia ja muodostaa uuden hallituksen, jolla olisi eduskunnassa vain 102 paikkaa; äänestyksissä vain 101 kansanedustajaa, sillä eduskunnan puhemies ei voi osallistua äänestyksiin. Kokoomus joutuisi lähtemään hallituksesta ja sen tilalle tulisi kaksi minipuoluetta eli Rkp ja Kd. 

6. Viimeisten gallupkyselyjen mukaan tuollainen hallitus olisi todellisuudessa vähemmistöhallitus, jota kannattaisi vain 35-37 prosenttia äänestäjistä. Tällä kokoonpanolla Sipilä II joutuisi johtamaan maata vielä 3,5 vuotta, vaikka kaikki tietävät, että persujen kannatus on jatkuvassa alamäessä ja puolue voi lähteä kävelemään hallituksesta melkein milloin tahansa. Tuollainen hallitus ei ollsi missään nimessä toimintakykyinen tekemään vaikeita päätöksiä ja viemään niitä myös "maaliin" eli panemaan ratkaisuja täytäntöön.

7. Juha Sipilän  on sanottu olevan projektijohtaja, joka johtaa hallitusta ja sen myötä koko maata yritysjohtajan otteella ja tulos tai ulos -pperiaatteella. Sipilälle tuntuu olevan pääasia, että päätöksiä saadaan aikaan nopeasti ja ne myös toteutetaan ja pannaan täytäntöön joutuisasti ja vastaan pullikoimatta. Sipilän hallitus on istunut  nyt 150 päivää, mutta hallituksen meno ei kyllä vaikuttavalta näytä. Merkittäviä asioita koskevia päätöksiä halutaan runnoa läpi väkisin, työmarkkinajärjestöille asetetaan määräaikoja ja uhkavaatimuksia ja samanlainen käytäntö näyttää olevan vallalla myös hallituksen sisällä. 

8. Sipilän hallitus on tehnyt leikkaus- yms. päätöksiä heikon valmistelutyön pohjalta, asiantuntijoiden lausuntoja, mielipiteitä ja varoituksia ei ole aina välitetty kuunnella tai ottaa huomioon. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, että hallitus on joutunut nololla tavalla perumaan monia merkittäviä hankkeita ja esityksiään. Jopa kätilöt kykenivät oitis osoittamaan, mihin hallituksen kaavailema sunnuntaityön palkankorotuksista leikkaaminen johtaisi; kahden kätilön "tv-väliintulo" johti siihen, että hallitus perui mainitun hankkeensa vähin äänin. Viimeksi toissa päivänä ja eilen hallitus joutui perumaan veronkiertäjille suunnatun tehokkaan katumushankkeen sekä  harmaan talouden tutkintaan varattujen määrärahojen leikkaushankkeensa.

9.  Suurin syy tähän sekamelskaan löytyy pääministerin toimintatavoista. Hän tuskaantuu yllättävän helposti, ei myönnä johtamistavoissaan olevia puutteita, vaan asettelee jatkuvasti uusia ja uusia määräaikoja ja deadlineja, jotta päätöksiä tehtäisiin ja tulosta syntyisi; sanalla sanoen Sipilä haluaa näyttää, miten yritysjohtaja toimii ja mistä nyt "pesee ja linkoaa". Sote-uudistuksen läpivienti on tästä erinomaisen surullinen esimerkki ja juuri siihen siihen hallitus uhkaa nyt kaatua ja kaatajana häärii maan pääministeri! 

10. Valtakunnan hallitus näyttää kadottaneen suuren osan toimintakyvystään eivätkä pääministerin uudet otteet ole omiaan parantamaan tilannetta. Tilanne sen kun huononee eikä muodollisen sovun saavuttaminen soteasiassa kokoomuksen ja keskustan välillä voi olla jättämättä hallituksen jatkotyöhön jälkiä eli "kiveä kenkään" ja parantamaan hallituksen yhtenäisyyttä ja toimintakykyä.

10. Joutuu pakostakin kysymään itseltään, kestääkö pääministerin henkinen kantti neljän vuoden hallituskautta loppuun asti?  Voitaisiin väittää, että ei kestä, jos "rumba" ja eestaas sähläily jatkuu samanlaisena hullunmyllynä kuin tähän asti. Maan talous ja vienti ei osoita toipumisen merkkejä, ei sitten millään. EU-komissio varoittelee Suomea tuon tuostakin jatkuvan velkaantumisen varoista. Komission eilen esittämien tilastolukujujen valossa unionissa on kaksi maata, joiden talouskasvu on selvästi heikompaa kuin muissa jäsenmaissa. Nämä maat  eli pahnan pohjimmaiset ovat Kreikka ja Suomi. Meillä on kohta 400 000 työtöntä, pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa koko ajan, akateemisen koulutuksen saaneiden ihmisten työttömyys lisääntyy hälyttävästi jne. Tämän kaiken keskellä hallituksen kaksi puoluetta riitelevät keskenään siitä, tulisiko maassa olla 18 vai 12 sotealuetta. Ei hyvältä näytä!

11. Juha Sipilän eilinen tv-esiintyminen, hänen tuskastumisensa ja uhkailunsa presidentin pakeille marssimisesta hämmensivät katsojia. Miehen pinna tuntuu olevan tosi kireällä. Jotku jopa aprikoivat aivan vakavissaan, onko pääministerillä kaikki kunnossa.

30 kommenttia:

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pääministerin eilen tv:ssä latelemien uhkausten ja ukaasien mukaan sovun soteasiassa piti syntyä yön kestävien neuvottelujen aikana "aamuun mennessä", sillä muuten pääministeri uhkasi kävellä presidentin luo jättämään halllituksen eronpyynnön.

Nyt aamu on jo pitkällä - kello on tätä kirjoittaessani hieman 9.15 - mutta mitä tapahtuikaan.

Sovintoon ei päästy yöllä, mutta Sipilä ei toteuttanutk erouhkaustaan, vaan sotevääntö sen kun vain jatkuu, eli "yöllisiä" neuvotteliuja jatketaan parhaillaan valtioneuvoston linnassa! Outoa! Sipilä tv-puhe eilen olikin siis vain teatteria.

Jos kokomus olisi järkevä puolue, se sanoisi Sipilälle: ota tai jätä, me emme taivu 12 sotealuueen mallista, muodosta vaan uuusi hallitus persujen, Rkp:n ja Sari Essayahin kanssa! Me siirrymme katselemaan tätä irvokasta näytelmää nyt opposiosta käsin!

Siru Pola kirjoitti...

Jo ei olisi tiedossa (??), että Sipilä on melkein raitis mies, niin luulisi helposti, että on ollut melkoisessa laitamyötäisessä koko hallitustaipaleen ajan.

Sellaista selittelyä, muuttelua ja kertomusten ja aikataulujen vaihtoa ei esitä kuin paatunut juoppo eukolleen ja työnantajalleen.
Harmi, koska työnantajana on nyt Suomi.

Eikö nämä tunarit käyneet hallitusneuvoteluja lainkaan??

Anonyymi kirjoitti...

Ihmiset maailmassa kaikkialla pakkautuvat asustuskeskuksiin. Jos sotepiirejä olisi 5, kuten asiantuntijat haluaisivat, Oulun yliopisto sairaalan aluella olisi reilu 0,5 miljoonaa kansalaista. Sen aluetta olisi turha pilkkoa. OUS:n alaisuudessa toimisivat varmasti esim. Kajaanin ja suurehkot sairaala ja monia muita pienempiä. Tuntuisi yksi piiri riittävän alueen asukkaille.

Toinen harvaan asuttu alue kaupunkeja lukuunottamatta on Itä-Suomi. Kuopion yliopistosairalan vaikutusalue ulottuisi kevyesti mm. Joensuuhun, Savonlinnaanja Mikkelin alueelle. Tuonkaan alueen asukasmäärä tuskin useita sotepiirejä elättäisi?

Kepu kai ajattelee, että sotepiirien pitäisi elättää maakuntahallinto.

Anonyymi kirjoitti...

Hallitus ei tule kaatumaan, se on päivänselvää. Kokoomus joko nielee 18 sotealueen mallin, tai vaihtoehtoisesti tulee 15:n malli, kompsomissina. Näin kukaan ei menetä kasvojaan. Jos olisin Sipilä, pitäisin kynsin hampain kiinni 18:n mallista, koska kokoomus antaa joka tapauksessa periksi. Kokoomus vähiten haluaa uusia vaaleja. Ja tämän tietää myös Sipilä varsin hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Poliittinen eliitti, jonka maailmankuva on syntynyt Senaatintoria kiertämällä, myhäilee huomenna partaansa jos rautakansleri Haglund palaa hallitukseen. Tänään on Svenska Dagen, se pysyy.

Anonyymi kirjoitti...

"Eikö nämä tunarit käyneet hallitusneuvoteluja lainkaan??"

No siinähän se ongelma olikin kun tehtiin uuden yrityspuolen mukaisen poliittisen kulttuurin mukainen "strateginen" hallitusohjelma. Politiikassa se kuitenkin tarkoittaa, että asiat jätetään riideltäväksi hallituksessa hallituskauden aikana.

Sipilän uutuudenviehätys on kovasti rapistunut. Persujen tilanne huomioon ottaen olen alkanut epäillä, että tämä hallitus istuisi vielä 3,5 vuotta.

Blogin kpl:een 10 ei voi muuta kuin yhtyä, kansalaisena pahoitellen.

Anonyymi kirjoitti...

No, pithän se arvata
et siitä tulloo, kun

hallituksessa ei ole ruåtsalaisia!

Anonyymi kirjoitti...

Miksi 18 sote-alueen malli kompastuu perustuslakiin?

https://perustuslakiblogi.wordpress.com/

Skorpioni kirjoitti...

Väillä tässä elämässä tulee tilanteita,jotka panevat epäilemään jonkun henkistä kanttia,! Sipilän henkistä tilaa en kuitenkaan asettaisi kyseenalaiseksi. Olen kolme kertaa tavannut Sipilän eri tilanteissa ja saanut sen kuvan,että kysymys on yksioikoisesti ja hieman omapäisestä miehestä,jollaiseen ei ole totuttu meidän poliittisessa kulttuurissa. Sipilä yksinkertaisesti haluaa saada aikaan tuloksia. Kun kokoomus on jauhanut sotkea 5-6 vuotta tuloksetta,Sipilä on saanut siitä tarpeekseen. Tuloksia siis tai "ukko ulos". kuten Sipilä sanoo. Voi olla että jopa pyrkii "ulos,"

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Niin, kyllähän ne kepulaiset tapaa toisiaan erilaisissa tilaisuuksissa!

Valtiopin professori Kimmo Grönlund, joka ei taatusti ole kepulainen, puolestaan sanoo, että Juha Sipilän tyyliin kuulu ehdottomuus, mikä johtuu hänen kokemattomuudestaan.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/professori-sipilan-ehdottomuus-johtuu-kokemattomuudesta/5545534

Grönlundin mukaan Sipilä on aivan liian ehdoton neuvottelija, koska hänellä ei ole kokemusta maan hallituksen johtamisesta. Yrityksen johtaminen, mistä Sipilällä on kokemusta, antaa hyvin erilaisen hierarkkisen aseman kuin demokraattisesti valitun hallituksen johtaminen.

Naulan kantaan! Kuten Kimmo Grönlund sanoo, demokratiaan kuuluu sovittelu ja dialogi, ei sanelu.

Sipilän tyyliin kuuluu ensin sanelu, ja kun se ei tuotakaan heti tulosta, kuten eilen ja tänään on nähty, vasta sen jälkeen Sipilä alkaa, vaikka hänen asettamansa "ehdottomasti viimeinen takaraja" on aikaa sitten päättynyt, neuvotella.

Nyt myös sote-neuvottelut jatkuvat, tällä kertaa nimikkeellä "tunnustelu". Valmista tulisi olla vasta ensi tiistaina, vaikka Sipilän eilien uhkauksen mjkaan valmista piti varhain tänä aamuna yöllisten neuvottelujen jälkeen; jollei olisi, Sipilä uhkasi marssia presidentin pakeille!

Iltalehden toimittaja Tommi Parkkonen on ainoita politiikan toimittajia, joka on uskaltanut tänään sanoa ääneen, että Juha Sipilä sanelee ja valehtelee.

Sanoisin, että Sipilän menettely ei johdu ainoastaan kokemattmuudesta vaan mitä suurimmassa määrin taitamattomuudesta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Politiikan toimittaja Tommi Parkkonen Iltalehdessä tänään:

Sipilä bluffaa ja valehtelee

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015110520621245_uu.shtml

Parkkosen mukaan Juha Sipolä kuvittelee olevansa uusi Kekkonen, mutta hän on ajanut täysin turhaan maan hallituskriisiin.

Skorpioni kirjoitti...

Vasta historia osoittaa,kuka on tässä sopassa valehtelija tai vedättää. Toimittajat nyt kirjoittelevat vain mielenkiinnon herättämiseksi ja jutuissa ei useimmiten ole edes "jutun juurta". Sipilähän on avoimesti vaalikampanjassaan tuonut esille,että "hänellä on missio Suomen pelastamiseksi". Samaa ei voi sanoa kyllä Kokoomuksen puheenjohtaja Stubbista,jonka älyttömät tempaukset ja hallituskumppaniensa väheksyminen muistamme vielä edellisen hallituksen loppuvaiheen tapahtumista.
Joka tapauksessa on selvää,että kolmen S:n troikka on saanut niin pahan kolhun,ettei hallituksen yhteistyölle ole edellytyksiä. Nyt on otettu tuumaustauko ensi viikon tiistaihin jotta voidaan selvittää mahdollisen uuden hallituksen pohja. Veikkaanpa,että Sipilän on mahdottomuus jättää Niinistö Saulin tapaamista tekemättä. Eiköhän se Sauli lähetä terveisiä Kokoomuksen lauantaina pidettävälle puoluevaltuustolle.Saas nähdä mitä kasettia Stubb ensi viikon alussa kuuntelee!

Anonyymi kirjoitti...

On muuten hupaisaa, miten persuista ei kukaan puhu nyt mitään. Soini on kuin sivuun tyrkätty ärsyttävä pikku veli, joka seuraa huuli pyöreänä, kun kaksi isompaa veljeä tappelee oikein rytinällä.

Tämähän johtuu täysin siitä, että soinille käy aivan mikä tahansa malli. 1 tai 100 sotealuetta, kunhan vaan ministeriaudi pysyy tiellä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Väärin sekä Skorpionilta että anonyymiltä.

Alex Stubb on kolmesta ässästä ainoa, joka on säilyttänyt malttinsa, kuten seuraavasta linkistäkin ilmenee

http://yle.fi/uutiset/stubb_rauhoittelee_tunteet_kayvat_kuumina_pysytaan_maltillisina/8437395

Ei ihme, että mies on kunnossa, sillä juoksihan Stubb Berkiinissä viikko pari sitten maratonilla oman ennätyksensä ja rikkoo kohta kolmen tunnin maagisen rajan.

Juha Sipilän tavoin myös Timo Soini on alkanut suorastaan vauhkoontua kokoomukselle ja syytellä kokoomuslaisia ja näiden apureita ja juoksupoikia rumilla nimieillä. Nyt Soinikin uhkaa tehdä soteasiasta hallituskysymyksen.

Eikö persujen pitäisi liittyä kiiruusti kepuun, sillä muuten puoluetta uhkaa joutuminen samaan höyhensarjaan KD:n ja Rkp:n kanssa?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kannatan toki lämpimästi hallituksen hajoamista, jolloin Sipilä joutuisi ottamaan uusiksi hallituskumppaneikseen Rkp:n ja Kd:n.

Olisi siinä kansalla todella hauska seurata, miten tuollainen porukka seuraavat 3,5 vuotta maata johtaa ja hallitsee!

Anonyymi kirjoitti...

Timo Soini arvostelee tuohtuneena kokoomuksen "palkkarenkien" twiittailua

http://yle.fi/uutiset/soini_tuohtunut_kokoomukselle_tilanne_huonompi_kuin_aamulla/8437480

Soinin mukaan mitään kompromissiesityksiä ei ole ollut lupa sote-asiassa tehdä. Eli jos kokomukselle ei kelpaa kepun ajama 18 alueen sotemalli, joka olisi samalla aluehallintouudistuksen pohja, niin ei muuta kuin Juha Sipilä kiireesti Sauli Niinistön puheille ja Stubb kumppaneineen pihalle!

Toivovainen kirjoitti...

Kokoomus haluaa luoda Suomeen yksityiset sote-markkinat. Kysymys ei ole luvuista kuten Sipilä totesi vaan luottamuksesta. Periaatteen mies!

Anonyymi kirjoitti...

Rkp huudetaan sisään vasta tiistaina ettei näytä lian rumalta Svenska Dagenina. Sitä ennen keksitään syy heittää Immoset ja Tynkkyset ulos Soinin perässä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Höpö-höpö, aivopesty-Toivovainen!

Kyse ei ole suinkaan mistään pyhistä periaatteita, vaan meneillään on taistelu vallasta ja alueiden hallinnastasekä tietenkin rahasta. Kyse on pelin politiikasta pahimmillaan.

Kepu haluaa mahdollisimman monta sote-aluetta, koska nämä alueet olisivat myös tekeillä olevan aluehallintouudistuksen pohjana. Mitä enemmän alueita, sitä useammalla alueella olisi kepuenemistöinen maakuntahallitus tai vastaava päättävä elin - persuilla terästettynä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Pääministeri Juha Sipilän olo käy yhä tuskaisemmaksi. Nyt hän vaatii, että sote-ratkaisun on synnyttävä "tänä päivänä". Eilen hän vaati, että ratkaisu sytyy viime yönä.

http://www.hs.fi/politiikka/a1446713629532

Jutun kirjoittajien mukaan Sipilä näyttää entistä vielä tuskaisemmalta.

Mitä hän huomenna vaatii? Kenties sitä, että ratkaisu pitää tehdä ennen saunaan menoa tai ennen kuin radiossa alkaa ohjelma "Lauantain toivotut levyt" - jos nimittäin ollaan lestadiolaisilla (sote)-alueilla.

Rukoilkaamme, ettei Juha vaan vallan sekoa!

Anonyymi kirjoitti...

Jospa helpoin ratkaisu olisi vain vaihtaa pääministeriä. Tosin presidentin kautta sekin tapahtuisi, mutta Rehn voisi tulla kepusta uudeksi pääministeriksi.

Anonyymi kirjoitti...

Eipäs, kun uudeksi pääministeriksi tulisi tietenkin Vanhanen. Tai Kääriäinen, tai S-L. Anttila, taikka Väyrynen tahi, sokeri pohjalla, Timo Kallis!

Anonyymi kirjoitti...

Timo Kalli on ehtinyt tietämään että kukaan ihminen ei tiedä mitä tulee tapahtumaan. Onko tämä se sama Mauno Koiviston kuvaa työhuoneensa seinällä pitävä Kalli joka kiikutti Sd.ryhmänjohtaja Jouni Backmanille mystisen "teloituslapu" jossa vaadittiin välitöntä ratkaisua Anneli Jäätteenmäen kohtalosta?

Anonyymi kirjoitti...

Ei, kun tämä Kalli on se Timo Kalli, joka käynnisti keväällä 2008 suuren vaalirahoitustutkinnan. Timo Kalli näet lausahti tv-kameroiden edessä, ettei hänen tarvitse noudattaa vaalirahoituslakia ja antaa ilmoitusta tukijoistaan, koska sanotusta laiminlyönnistä ei ole säädetty rangaistusta.

Tämä lausahdus on Timo Kallin ikioma puumerkki, jonka takia hän tulee jäämään ainiaaksi Suomen poliittiseen historiaan.

Siellä nyt istua nököttävät nämä kaikki kolme. Eivät Usko, Yoivo ja Rakkaus, vaan Timo, Kauko ja Matti, eduskunnan istuntosalin eturiveillä kepun penkeillä. Heistä vain yksi on tuomittu.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Stubb on yöllä ilmoittanut Sipilälle Kokoomuksen olevan "Redo att gå sönder", ei se ole ollut hallitusta pelastamassa välttämättä eilenkään, vaan suunta on uusiin vaaleihin. Sipilän deadline lienee toteutunut, lisäaika Niinistön luona vierailuun on vain sen selvittämiseksi, miten saisi pienpuolueiden kanssa muodostettua uutta hallitusta. Vasemmistoa siihen tarvitaan, Vihreät vähän turhan suoraan ilmaisivat halunsa vaaleihin.

Nyt jos Stubbissa olisi miestä, se tekisi jotain, että hallitus kykenisi saada jotain aikaiseksi. Ei suomesta löydy toista puoluetta, joka olisi valmis yksityistämään julkisen terveydenhuollon, se on nähty kahdella hallituksella. Nyt Kokoomuksen olisi paras nuolla haavansa Suomen hyväksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ultimatumi Ylelle!

Tuokaa se toimittaja Pirjo Auvinen nyt kiireesti pois seisiskelemasta sieltä Valtioneuvoston linnan edustalta Sanaatitorilta! Hän siellä valittelee ypöyksin pimeässä ja kylmässä illassa, että

Ma vartiossa seison ja
yössä yksinäin

ja

ettei tuolta sisältä ole tihkunut kerta kaikkiaan mitään tietoja.

Päivällä Pirjo laitetaan seisoskelemaan Eduskuntatalon edustalle, ja kun ilta koittaa ja yö saapuu, niin silloin Pirjo nähdään Valtioneuvoston linnam edustalta hyvin, hyvin vakavana ja ilman minkäänlaista informaatiota-

Anonyymi kirjoitti...

Soinin kanssa täysin samaa mieltä. Tämä kriisi olisi vältetty, jos sote olisi pultattu kiinni hallitusneuvotteluissa riittävän tiukasti.

Hallitusohjelman kirjaus:

”Valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon yhteensovituksesta tehdään erikseen päätös, jolla yksinkertaistetaan julkisen aluehallinnon järjestämistä (valtio, alueet ja kunnat). Ensisijaisena ratkaisuna on toimintojen keskittäminen tehtäviltään ja toimivallaltaan selkeille itsehallintoalueille”.

Anonyymi kirjoitti...

Soinin kanssa samaa mieltä on vain persu-idiootti.

Mutta ehkä hän katsoo, että joo, sehän olikin Soini, joka sai sotesopan maaliin.

Kenties persujen gallupkannatus paranee nyt hieman, eli nytkähtää 9,8 prosentists 9.9 prosentiin..

Anonyymi kirjoitti...

Poliittisesta tivolista muistuu mieleen Tommi Uschanovin, HS:n pääfilosofiksi koulutetun itäsuomalaisen, lanseeraama termi Suuri kaalihuijaus, eikä hänen tuoreemman kirjan nimi Hätä on tarpeen voisi sekään paremmin kuvata todellisuuttamme.

Anonyymi kirjoitti...

Masentavinta nyt tiedossamme olevassa lopputuloksessa on se, että maakauntahallinto ajaa kaiken tuottavuusajattelun ohitse sotessa ja myös muussakin. Kaikessa pitää säästää ja leikata, että saamme kotiseutuviroastot ja hallinnon pystyyn. Maakuntahallintoon voisi olla (niin luulin) varaa sitten kun bkt:n kehitys on saatu 10 pros paremmalle puolelle. Nyt on tulossa uudet siltarumpuorganisaatiot eli maakuntahallinto. Asioita on nyt pilkottu pienemmiksi asioiksi kuin kymmenien vuosien takaisia läänejä. Parin vuoden päästä vertaamme vanhojen läänien toimialoja verrattuna maakuntahallintojen toimintoihin.
- Lisäksi taitaa olla niin, että Jarpalla päätettävänä oleva käräjäoikeusverkkokin voi saada muotonsa vasta soten jälkeen (oikeasti maakuntahallinnon määrittymisen jälkeen ja vain kepun luvalla). Tässä nyt otetaan tuottavuuden taaksepäinloikkaa ja maakuntahenkisyys (vai nurkkapatrioottisuus) estää käräjäoikeuksien osaamisen vahvistumisen.