keskiviikko 4. marraskuuta 2015

975. KKO 2015:78:Käräjäoikeuden päätösvaltaisuus

1. Termillä prosessinedellytykset  tai oikeudenkäyntiedellytykset tarkoitetaan sellaisia seikkoja tai asianhaaroja, joiden tulee olla olemassa, jotta itse pääasia eli kantajan kanne (vastaavasti syyttäjän syyte) voitaisiin ottaa tuomioistuimessa tutkittavaksi ja ratkaistavaksi. Prosessinedellytyksiä koskevien säännösten avulla lainsäätäjä on pyrkinyt luomaan takeet kanteen asianmukaiselle käsittelylle oikeudenkäynnissä. 

2. Prosessinedellytykset on tapana jakaa oikeuskirjallisuudessa neljään ryhmään, eli a) tuomioistuimia, b) asianosaisia, c) jutun vireillepanoa ja d) itse asiaa koskeviin prosessinedellytyksiin. Nyt selostettavassa tapauksessa (KKO 2015:78) on kysymys yhdestä tuomioistuimia koskevasta prosessinedellytyksestä  eli tarkemmin sanottua tuomioistuimen kokoonpanon laillisuudesta tai päätösvaltaisuudesta. Tämä edellyttää mm., että oikeusistuimessa on lain mukaan oikea lukumäärä tuomareita.

3. Prosessinedellytykset ovat joko ehdottomia (absoluuttisia) tai tahdonvaltaisia (dispositiivisia). Edelliset ovat niin keskeisiä oikeudenkäynnin laillisuuden takeita, että mahdollinen puute niissä on tuomioistuimen otettava huomioon ex officio eli viran puolesta riippumatta siitä, onko vastaja tehnyt väitteen edellytyksen puuttumisesta. Jonkin ehdottoman prosessinedellytyksen puute johtaa yleensä siihen, ettei kannetta tai syytettä voida lainkaan tutkia. Tahdonvaltaiset prosessinedellytykset puolestaan koskevat vähemmän keskeisiä menettelyllisiä seikkoja, joita tuomioistuin ei noteeraa viran puolesta, vaan joiden tutkiminen edellyttää, että vastaaja (syytetty) tekee ensin väitteen (prosessiväite) tietyn edellytyksen puuttumisesta. Jollei väitettä tehdä, puute korjaantuu itsestään.

4. Käräjäoikeus on nykyisin pääsäännön mukaan päätösvaltainen rikosasiassa, kun tuomioistuimessa on lainoppinut puheenjohtaja ja kaksi lautamiestä; vielä jokin aika sitten lautamiehiä tuli olla kolme (OK 2:1.1). Käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa myös kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna (OK 2:1.2). Esimerkiksi Ulvilan murhajutussa tai parhaillaan käsitetävässä Jari Aarniota ym. vastaan ajettavassa rikosjutussa käräjäoikeus istuu kolmen lainoppineen jäsenen muodostamassa kokoonpanossa.

5. Nyt esillä olevassa tapauksessa on kysymys siitä, oliko käräjäoikeus voinut ratkaista rikosasian yhden jäsenen kokoonpanossa, jolloin käräjäoikeudessa on siis vain lainoppinut puheenjohtaja; tästä säädetään OK 2 luvun 6 §:n 1 momentissa.  Lainkohdan mukaan edellytyksenä on, että mistään syytteestä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta enintään kaksi vuotta, tai se, että syytteessä tarkoitettu yksittäinen rikos on jokin lainkohdassa luetelluista rikoksista, jotka koskevat lähinnä tiettyjä omaisuusrikoksia.

6. Ennakkopäätöksessä KKO 2015:78 selostetussa tapauksessa Keski-Suomen käräjäoikeus oli ainoastaan puheenjohtajan muodostamassa kokoonpanossa, siis ilman lautamieheiä, käsitellyt ja ratkaissut jutun, jossa syytetylle oli vaadittu rangaistusta, paitsi kahdesta pahoinpitelystä, jotka lain mukaan voidaan ratkaista yksijäsenisessä kokoonpanossa, myös  lapsen seksuaalisesta hyväkiykäytöstä (RL 20:6). Vm. rikoksesta enimmäisrangaistukseksi on säädetty vankeutta neljä vuotta, eli ankarampi rangaistus kuin edellä mainitut kaksi vuotta vankeutta. Ko. rikos ei ole myöskään mikään OK 2 luvun 6 §:n 1 momentissa luetelluista rikoksista, joissa käräjäoikeus on päätösvaltainen yhden jäsenen kokoonpanossa.

7. Käräjäoikeus ei siten selvästikään ollut päätösvaltainen tutkimaan ja ratkaisemaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa asiaa yhden tuomarin kokoonpanossa. Koska tuomioistuimen päätösvaltaisuus on ehdoton prosessinedellytys, käräjäoikeuden ei olisi tullut tutkia asiaa yhden tuomarin kokoonpanossa, vaikkei vastaaja tehnyt väitettä päätösvaltaisuuden puuttumisesta.

8. Vaasan hovioikeuden, jonne syytetty valitti tuomiosta, olisi pitänyt ottaa mainitun ehdottoman prosessinedellytyksen puuttuminen huomioon viran puolesta, vaikka vastaaja ei ollut tehnyt myöskään hovioikeudessa prosessiväitettä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut - ehkä hovioikeus ei vain huomannut puutetta - vaan hovioikeus toimitti pääkäsittelyn, tutki jutun myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta ja korotti rikoksista A:lle tuomittua yhteistä rangaistusta kolmella kuukaudella.

9. Korkein oikeus, jonne syytetty A valitti, oli kuitenkin tarkkana ja havaitsi tapahtuneen prosessivirheen. Vaikkei A  tehnyt edes ylimmässä oikeudessa väitettä käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden puuttumisesta, korkein oikeus reagoi viran puolesta (ex officio) asiaan ja informoi, kuten kuulemisperiaatteen asianmukainen noudattaminen edellyttää, A:ta sanotusta seikasta ja varasi hänelle tilaisuuden lausua siitä. Myös syyttäjältä ja asianomistaja B:tä pyydettiin lausumat, jotka myös annettiin.

KKO 2015:78

10. Korkein oikeus totesi käräjäoikeuden päätösvaltaisuutta koskevan virheen ja katsoi, aivan oikein, ettei virhe ollut korjaantunut sillä, että asia on valitusvaiheessa käsitelty laillisessa kokoonpanossa hovioikeudessa (perustelujen kohdat 11-17). Tämä on varsin selvä asia, joten perusteluissa ei olisi välttämättä tarvinnut viitata jo hieman vanhoihin EIT:n ratkaisuihin (kappale 14). Virheen johdosta asia tuli palauttaa takaisin käräjäoikeuteen.

11. Oikeuskirjallisuuteen korkein oikeus ei yleensä koskaan viittaa perusteluissaan, eikä tätä "ihmettä" tapahtunut nytkään, vaikka myös jutun palauttamisesta on Suomessa kirjoitettu runsaasti; vm. seikka todetaan myös KKO:n perusteluissa (kappale 20). Oikeuskirjallisuuden kannanottoja toki seurataan korkeimmassa oikeudessa tarkasti, mutta niihin "ei vaan ole lupa" viitata ratkaisujen perusteluissa. Jos mainitunlainen asia olisi käsitelty Ruotsin HD:ssa, olisi perusteluissa hyvin todennäköisesti ollut pari kolme viittausta siitä, mitä oikeuskirjallisuudessa on asiasta esitetty. Oikeuskirjallisuuden poisjättäminen ja sivuuttaminen ratkaisujen perusteluista lienee presidentti Pauliine Koskelon nimenomainen tahto tai suositus. Saa nähdä, muuttuuko korkeimmasa oikeudessa tässä(kään) suhteessa mikään, kun talo saa uuden presidentin ensi vuoden alussa.

12. Korkein oikeus on pohtinut myös kysymystä ns. osittaisesta lainvoimasta. Kyse on siitä, tuliko asia palauttaa käräjäoikeuteen kokonaisuudessaan, eli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ohella myös pahoinpitelyrikosten osalta, vaikka käräjäoikeuden virhe koski vain hyväksikäyttörikoksen tutkimista yksijäsenisessä kokoonpanossa.  Tätä kysymystä on pohdittu pro et contra näkökohtien valossa, kuten pitikin tehdä, ja päädytty siihen, että tapauksessa oli erityisiä syitä sille, juttu käsitellään palautuksen jälkeen käräjäoikeudessa uudelleen kaikkien kolmen syytekohdan ja korvausvaatimusten osalta (kappale 22). Oikeusneuvos Koponen oli toisella kannalla, mutta hänen perustelunsa, niin analyyttisiä kuin ne ovatkin, vaikuttavat minusta hieman hiusten halkomiselta ja lähestulkoon näpertelyltä. Koko ratkaisu olisi saattanut menettää "parhaan teränsä", jos korkein oikeus olisi päätynyt jutun palauttamiseen ainoastaan kahden syytekohdan osalta.

13. Myös tämän oikeustapauskommenttin loppukaneetiksi sopisivat sanat, joita olen aiemminkin näissä yhteyksissä käyttänyt: Enemmän tarkkuutta peliin, arvoisat tuomarit! Hyvän tuomarin perusominaisuuksiin kuuluu, niin alioikeudessa kuin hovioikeudessakin, ehdottomien prosessinedellytysten tarkastaminen ja reagointi niiden puuttumisen johdosta.

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minusta KKO:n linja olla viittaamatta oikeuskirjallisuuteen on oikea. Korkein oikeus luonnollisesti sijoittuu korkeammalle oikeuslähdehierarkiassa, ja siksi olisi epäjohdonmukaista, että ylemmältä asteelta viitattaisiin alemmalla asteella annettuihin näkemyksiin. Toki ylempi aste voi kuunnella alemman asteen näkemyksiä – niinkuin KKO taatusti tekeekin – mutta niihin nimenomaan viittaaminen olisi edellä mainitulla tavalla epäjohdonmukaista. Johdonmukaista sen sijaan on, että KKO viittaa ihan itse itseensä – ylempää lainkäyttöelintä ei Suomessa ole.

Tokihan tämä harmittaa tutkijoita ja professoreita. Niin mielelläänhän sitä näkisi itsensä istumassa ylimmillä lauteilla lainkäyttöasioissa (ikään kuin KKO:n opettajana).

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi nyt, mutta anonyymi ei näytä oikein ymmärtävän, mistä on kysymys.

Professorit ja tutkijat eivät muodostaa mitään "oikeusastetta", kuten anonyymi esittää, eivät alempaa eivätkä ylempää. Suomi on todella harvinainen poikkeus sikäli, sillä sen ylimmät oikeudet (KKO ja KHO) ovat lähes ainoita ylimpiä oikeusasteita koko maailmassa, jotka eivät viittaa oikeuskirjallisuuteen, puhumattakaan oikeuskirjallisuudessa esitetettyjen kannanottojen analysoimisesta. Kyse on takaperoisesta tai yleisestä oikeudellisesta kehityksestä jälkeenjääneestä kulttuurista, jos maan tuomioistuinten ja tutkijoiden välillä ei ole sanotunlaista vuorovaikutussuhdetta.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtaisiko yksi syy kirjallisviittausten vähyyteen olla se, että vanhaa kunnon lainoppia ei moniltakaan aihealueilta yksinkertaisesti ole saatavilla. Akateeminen nykyväki tekee mieluummin jotakin "tieteellisempää", joka kyllä saattaa tuottaa tiedekunnille tulospisteitä, mutta on käyttöarvoltaan vähäistä.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuo on huono selitys tai sen tapainen yritelmä.

Suomessa julkaistaan nyt enemmän väitöskirjoja samoin kuin käytännönläheistä oikeuskirjallisuutta kuin koskaan aikaisemmin. Materiaalista ei totisesti olisi puutetta.

Vanhaa kunnon lainoppia tuotetaaan etenkin prosessioikeuden osalta. Reilu kolmannes kaikista KKO:n antamista ennakkopäätöksistä koskee nimenomaan prosessioikeutta. Niin myös nyt blogijutussa kommentoitu ratkaisu KKO 2015:78.

Jollei hovoikeus, joka tehtävänä on kontrolloida käräjäoikeuksien ratkaisujen laillisuutta, ei hoksaa edes sitä, että KäO ei ole ollut päätösvaltainen, ollaan kyllä varsin huonossa jamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoitti: "Kyse on siitä, tuliko asia palauttaa käräjäoikeuteen kokonaisuudessaan, eli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ohella myös pahoinpitelyrikosten osalta, vaikka käräjäoikeuden virhe koski vain hyväksikäyttörikoksen tutkimista yksijäsenisessä kokoonpanossa."

Asiahan ei ole näin, koska OK 2:6:n mukaan yksi tuomari riittää vain niissä tapauksissa "jos mistään syytteessä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ei syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta enintään kaksi vuotta". Näin ollen kaikki eri rikoksia koskevat syytteen kohdat tulee käsitellä monijäsenisesti, jos yksikin syytekohta sitä edellyttää.

Anonyymi kirjoitti...

Ensimmäinen anonyymi tässä vielä.

En väittänytkään, että professorit ja tutkijat muodostaisivat jonkin "oikeusasteen", kuten toinen anonyymi tulkitsi kirjoitustani, vaan halusin ainoastaan kiinnittää huomiota siihen, että oikeuslähdehierarkiassa korkeimman oikeuden prejudikaatit ovat korkeammalla tasolla kuin oikeuskirjallisuudessa esitetyt näkemykset. Tämän vuoksi on mielestäni aivan perusteltua, ettei korkeamman tason oikeutta luova instanssi johda ratkaisujaan – ainakaan suoran mekaanisesti – alemman tason lähteistä. Tällainen kehäpäätelmä olisi valtiosääntöoikeudellisestikin hieman ongelmallinen. Kuuluuko ylin lainkäyttövalta korkeimmalle oikeudelle itselleen, vai kuuluuko se viimekädessä tutkijoille ja professoreille?

Sekin kuulostaa kyllä melko hurjalta väitteeltä, että Suomi olisi lähes valtio maailmassa, jonka ylimmät tuomioistuimet eivät viittaa oikeuskirjallisuuteen. Olisiko sinulla esittää jotain viittausta vertailevaan tutkimukseen, josta tämä käy ilmi, vai onko kyse ihan mututuntumalla hankitusta arvauksesta?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Kyse oli siitä, että toisen pahoinpitelyrikoksen (syytekohta 1) osalta käräjäoikeuden tuomio oli saanut lainvoiman, sillä A ei ollut valittanut siltä osin edes hovioikeuteen. Palautusperuste ei liittynyt välittömästi myöskään toiseen pahoinpitelyrikokseen (syytekohta 2), jonka osalta A oli valituksensa tehnyt. KKO:n koko jutun palauttamisen puolesta esittämät perustelut
löytyvät päätöksen kappaleesta 22.

Kuten KKO:n perusteluissa todetaan (kohta 20) jutun palauttamisesta ei ole laissa säännöksiä - mikä on sinänsä outoa - vaan palauttaminen ja siten myös sen laajuutta koskevat oikeusohjeet perustuvat oikeuskäytäntöön ja oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin. KKO viittaa eräisiin palauttamisesta annettuihin ennakkopäätöksiin, mutta oikeuskirjallisuuteen, josta "palauttamisopit" ovat paljolti "levinneet" oikeuskäytäntöön, KKO ei sen sijaan viittaa; kirjallisuuteen viittaaminen ei näet ole ollut KKO:ssa muutoinkaan "tapana".

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Ensimmäinen anonyymi kirjoitti kyllä ensimmäisessä kommentissaan nimenomaisesti "ylemmästä asteesta" eli KKO:sta, ja "toisesta asteesta", johon hän luki oikeuskirjallisuuden. Yleisesti eri "asteista" prosessioikeudessa puhuttaessa tarkoitetaan nimenomaan eri asteisia tuomioistuimista (oikeusasteita).

Tuomioistuin ei suinkaan johda kannanottojaan suoraan oikeuskirjallisuudesta, sillä oikeuskirjallisuus on ainoastaan sallittu oikeuskähde, ei sitova tai edes heikosti velvoittava. Monia tuomioistuinten käsittelemiä ja ratkaisemia kysymyksiä on käsitelty usein aikaisemmin ja siten myös ennen esim. KKO:n ennakkopäätöksiä, toisinaan vieläpä aika laajasti, oikeuskirjallisuudessa, joten tuomioistuin ei aina noin vain "tempaa" perusteluissa ilmeneviä käsityksiään ja johtopäätöksiään "tyhjästä" ja täysin omin päin. Oikeuskirjallisuuteen viittaaminen antaa perustelujen lukijoille lisäinformaatiota siitä oikeudellisesta päättelystä, jolla ratkaisuun on päädytty. Lukija voi myös, jos haluaa, perehtyä viitatun oikeuskirjallisuuden avulla tarkemmin tuomiossa käsiteltyihin kysymyksiin.

Vertalevan tutkimuksen osalta voidaan viitata esim. professori Heikki S. Mattilan artikkeliin "Viittausvertailua. Oikeusjärjestelmien ominaispiirteet tuomioistuinratkaisuissa". Mattila piti ko. teemaa koskevan esitelmänsä Rovaniemen HO:n 30-vuotisjuhlaseminaarissa 2009. Kuulijoiden joukossa oli mm. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, joten tieto meni myös KKO:een; toki oikeusneuvokset ovat tienneet asianlaidan muutenkin, mutta he eivät vain halua muuttaa perustelutyyliään. Ks. myös Virolainen, "Oikeuskirjallisuus oikeuslähteenä ja tuomion perusteluissa", Lakimies 2012 s. 3-32. Vm. artikkelissa on viitattu kymmeniin Ruotsin ja Norjan ylimpien tuomioistuinten ratkaisuihin sen suhteen, miten oikeuskirjallisuuteen on suotavaa tuomion perusteluissa viitata.

Anonyymi kirjoitti...

Avoimeen argumentaatioon ilman muuta kuuluu viittaaminen myös oikeuskirjallisuuteen ainakin jos ratkaisun perusteluihin ovat olleet omiaan vaikuttamaan oikeuskirjallisuudessa esitetyt näkemykset lain tulkinnasta.KKO halunnee korostaa,että se kykenee tulkitsemaan lakia turvautumalla vain lakiin ja sen esitöihin.Jos vaikkapa gradussa referoitaisiin jonkun oikeustieteilijän pohdintoja omana viisautena lähdettä mainitsematta,kysymys olisi sopimattomasta menettelystä.

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsin korkeimman oikeuden viimeaikaisista ratkaisuista, joissa on viitattu oikeuskirjallisuuteen, voidaan mainita 22.10. -15 annettu rikostuomio, jonka perusteluissa on viitattu kolme kertaa rikosoikeudellisessa kirjallisuudessa esitettyyn kannanottoon

http://www.hogstadomstolen.se/Domstolar/hogstadomstolen/Avgoranden/2015/2015-10-22%20B%205744-14%20Dom.pdf

Anonyymi kirjoitti...

Tuomioistuimen ei tarvitse toki viitata aina oikeuskirjallisuuteen, vaan viittaaminen "silloin tällöin" tulkinnanvaraisten kysymysten yhteydessä riittäisi. Yleensä on riittävää, että lainopillisessa kirjallisuudessa esitettyyn kantaan viitataan tulkinnanvaraista kysymystä koskevien perustelujen johdanto-osassa kysymyksenasettelun jälkeen. Jos kirjallisuudessa on esitetty tietystä kysymyksestä toisistaan poikkeavia mielipiteitä, tuomioistuimen ei tarvitse ryhtyä tutkijoiden välisen oikeusopillisen kiistakysymyksen ratkaisijaksi, vaan eri suuntiin päätyvien mielipiteiden lyhyt esittely riittää.

Anonyymi kirjoitti...

Blogiarkiston (2008-14) alasivut eivät avaudu vuoden ja kuukauden mukaan. Vanhoja postauksia voi lukea vain manuaalisesti selaamalla sivu kerrallaan taaksepäin. Harva jaksaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Harva meistä on rautaa…"

Selailu kannattaa!

Anonyymi kirjoitti...

"ettei virhe ollut korjaantunut sillä, että asia on valitusvaiheessa käsitelty laillisessa kokoonpanossa hovioikeudessa (perustelujen kohdat 11-17). Tämä on varsin selvä asia,"

Onko jossain päin maailmaa tai aikaisemmin sitten katsottu, että tuo virhe voisi korjaantua tuolla tavoin, kun asiaa KKO:n perusteluissa piti pohtia?

Sinällään kyseessä on niin perusasia, että ihmeellistä, ettei asiaa alemmissa oikeuksissa huomattu. Jatkossa toivoisi, että tuomioistuinten ICT-järjestelmissä tuollainen aiheuttaisi virhehälytyksen, että asia voitaisiin hoitaa jo KO:ssa.

Anonyymi kirjoitti...

"Enemmän tarkkuutta peliin, arvoisat tuomarit! Hyvän tuomarin perusominaisuuksiin kuuluu, niin alioikeudessa kuin hovioikeudessakin, ehdottomien prosessinedellytysten tarkastaminen ja reagointi niiden puuttumisen johdosta."

Tämä nuhde on syytä ottaa nöyränä vastaan. Tuomarikin on vain ihminen (!), mihin määritelmällisesti kuuluu erehtyväisyys.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki toki, mutta kun noita "erehtymisiä" näyttää sattuvan solkenaan eli vähän joka asiassa. Ainakin jos on uskominen KKO:n antamissa prejudikaateissa esille tulevia tapauksia.

Eilen tuli "ulos" ratkaisussa KKO 2015:78 ja tänään sitten tapaus KKO 2015:79. Ja molemissa valitusasteillekin oli "sattunut erehdys" ja vieläpä pahanlaatuinen sellainen!

Anonyymi kirjoitti...

"Suomi olisi lähes valtio maailmassa, jonka ylimmät tuomioistuimet eivät viittaa oikeuskirjallisuuteen. Olisiko sinulla esittää jotain viittausta vertailevaan tutkimukseen, josta tämä käy ilmi, vai onko kyse ihan mututuntumalla hankitusta arvauksesta."

Tätä on käsitellyt esim. Heikki E.S. Mattila Rovaniemen hovioikeuspiirin tuomioistuinten laatuhankkeen työryhmäraportissa XI s 105-. Mattilan mukaan kuulumme Indonesian korkeimman oikeuden kanssa siihen surulliseen oikeuskulttuuriin, jossa oikeuskirjallisuuteen ei viitata. (Ranskassa, jossa itse tuomiossa ei ole viittauksia, kirjallisuus ilmenee tietopankeista, joiden valmisteluun tuomioistuin osallistuu.

Suomen käytäntöön vaikuttanee määräävästi KKO:n arroganssi. Toivottavasti uusi presidenttiä ja nuoremmat oikeusneuvokset aikaa voittaen muuttavat tuonkin seikan tälle vuosituhannelle. Jotenkin ihmeelliseltä tuntuu ajatus, että viittaukset kirjallisuuteen tekisivät tiedemiehistä "vielä korkeamman oikeuden": KKO kun viime kädessä itse päättää, minkä oikeuskirjallisuudessa esitetyn mallin se hyväksyy.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Itsenäisenä ja riippumattomana tuomioistuimena KKO:n ei tietenkään tarvitse hyväksyä mittään oikeuskirjallisuudessa esitettyä "mallia" tai ratkaisusuositusta. Tästä ei ole kysymys, vaan keskustelecasta perusteljumetodista ja kaikkien tuomioistuimen oikeudelliseen päättelyyn tavalla tai toisella vaikuttaneiden seikkojen ja tietojen ilmoittamisesta.

Anonyymi kirjoitti...

"Koska tuomioistuimen päätösvaltaisuus on ehdoton prosessinedellytys, käräjäoikeuden olisi tullut jättää sanottua asiaa koskeva syyte tutkimatta, vaikkei vastaaja tehnyt väitettä päätösvaltaisuuden puuttumisesta."

Nyt en ymmärrä. Tuomioistuimen asia on ratkaista asiat oikeassa kokoonpanossa. Miksi siis tuomarin, joka oli toimimassa itse väärin, olisi pitänytkin jättää syyte tutkimatta? Kyllä asiaa käsittelevän tuomarin asia on etukäteen tutkia, että kokoonpano on oikea syyttäjän merkinnöistä huolimatta. Eipä ole tullut mieleenkään jättää syytteitä tällä perusteella tutkimatta, eikä tule kyllä tämänkään jälkeen.

Anna Lehto kirjoitti...

Tämä on hieno blogi. Olisi kiva kuulla enemmänkin esimerkkejä prosessiongelmista. Itse olen pähkäillyt tilannetta joissa osapuolilla oli vasta osituksen esisopimus tehtynä ennen erohakemuksta siis ( tämä tehty itse sopien ja molemmille ok). Sitten erohakemus ja aikaa kuluu - eräs seikka asumiskorvauksesta riitainen, josta toinen nostaa kanteen ja ko ottaa käsiteltäväksi. No, aikaa kuluu - sillä välillä molemmat sovussa vahvistavat osituksen lopulliseksi koska se hyvä muuten. No lopulta tulee ko:n ratkaisu jossa prosessin aikana toinen on kyllä tehnyt prosessiväitteen ja vaatinut pesänjakajaa ratkomaan töydennyspesänjaolla riitaisan seikan. Ko ottanut vain kantaa että on velkomusasia ja on toimivallassaan. Mitenköhän on? Menestyisikö prosessiväite ehkä hovissa. Pesänjakajasysteemi kun on olemassa!