maanantai 18. tammikuuta 2016

994. Uimahallilla kuohui

1. Turvapaikanhakijoista on ehtinyt aiheutua monenlaista ongelmaa ja riesaa. Useat Euroopan maat ovat kiristäneet pakolaispolitiikkaansa.Tänään on uutisoitu Tsekin presidentin tokaisusta, jonka mukaan muslimit eivät sopeudu Euroopaan ja että heitä on "käytännöllisesti mahdotonta" integroida eurooppalaisiin yhteiskuntiin. Ruotsin pääministeri Stefan Löfven on pitänyt maansa aiemmin harjoittamaa hieman lepsua maahanmuuttopolitiikkaa naiivina ja Tanskassa on viimeksi tänään raportoitu maan tiukentavan turvapaikanhakijoiden maahanpääsyä. 

2. Myös Suomessa on ilmennyt erilaista kuohuntaa turvapaikanhakijoiden osalta. Viimeksi on kerrottu tapauksesta, jossa Oulun kaupungin ao. virkamies on päättänyt antaa Haukiputaan tukiasumisyksikön nuorille turvapaikanhakijoille tammikuun loppuun asti kestävän porttikiellon Vesi-Jatulin uimahalliin.

3. MIksi näin, mitä Vesi-Jatulissa sitten oikein tapahtui?  No, sellaista, että naisten suihkutiloihin oli viime torstaina mennyt nuori miespuolnen turvapaikanhakija, joka oli tuijotellut hetken aikaa suihkussa alasti olleita naisia ja nuoria tyttöjä. Yksi naisista oli pelästynyt tästä ja alkanut kiljua, jolloin nuorukainen luikki nopeasti tiehensä. Nainen kertoi asiasta uimavalvojalle, jolloin hallin henkilökunta oli käynyt ystävällisesti sanomassa hallissa olleille 30:lle turvapaikanhakijalle, ettei naisten puolelle ole lupa mennä.  

4. Näin pääsi tapahtumaan, vaikka Haukiputaan mainitussa yksikössä oli käyty vasta edellisenä päivänä kertomassa, miten uimahallissa pitää käyttäytyä ja mitä siellä ei saa tehdä. Torstain tapauksen jälkeen on kerrottu, ettei ko. luvaton vierailu naisten suihkutiloissa ollut ensimmäinen kerta, sillä joku turvapaikanhakijoista oli käväissyt naisten suihkutiloissa jo aikaisemmin.

5. Oulun ao. viranomaiset päättivät antaa tapauksen johdosta kaikille Haukiputaan turvapaikkayksikön asukkaille porttikiellon uimahalliin tammikuun loppuun asti. Virkailijat ovat pyytänyt em. naiselta anteeksi tapausta ja luvanneet olla vastaisuudessa hänen tukenaan ja turvanaan, jos hän haluaa. Toivottavasti tilanne Vesi-Jatulissa nyt todella rauhoittuu, jottei paikallisten katu- tai hallipartioiden tarvitsisi puuttua asiaan.

6. Mediassa on taitettu peistä siitä, oliko kaikille turvapaikanhakijoille annettu porttikielto laillinen, jos vain yksi heistä töppäsi. Asiaa on tiedusteltu "kaiken maailman" oikeusoppineilta, kuinkas muuten. Useimmat heistä ovat kritisoineet moista "kollektiivista rangaistusta". Tarkkaan ottaen porttikiellossa ei ole kyse varsinaisesta rangaistuksesta, vaan muistutuksesta ja toimenpiteestä, jolla tiettyjen tarpeellisten käyttäytymissääntöjen noudattamista halutaan tehostaa.

7. Rikosoikeuden emeritusprofessori Martti Majanen piti tänään Iltalehdessä porttikieltoa "huolestuttavana" ja sanoi, että porttikelto on tosin "ikivanha keino", mutta moderniin yhteiskuntaan tuollainen "kollektiivinen rangaistus" ei sen sijaan sovellu. Hallinto-oikeuden professori Heikki Kulla on samoilla linjoilla ja lausuu Ilta-Sanomissa, että kysymyksessä on "joukkorangaistus" ja ettei yhden turvapaikanhakijan virheen vuoksi kaikille samaan ryhmään kuuluville annettava porttikielto ole asiallinen eikä myöskään lainmukainen seuraamus.

8. Koko väittely tuntuu hieman turhalta. Haukiputaan uimahallin henkilökunta teki oikein, kun häiriön aiheuttaja ja koko turvapaikanhakijoiden ryhmä postettiin virheen takia hallilta. Kun vastaavanlaista käytöstä oli ilmennyt jo aiemminkin - vaikkei siitä nostettu suurta haloota - oli myös paikallaan, että turvapaikkayksikössä koko porukalle annettiin lyhyt eli reilun kahden viikon pituinen porttikielto halliin. Näin myös siksi, että ko. turvapaikanhakijoille oli vain päivää ennen sanottua rikettä käyty asuntolassa varta vasten kertomassa, miten uimahallissa pitää käyttäytyä ja mitä siellä ei saa tehdä. Porttikielto on turvaamistoimi, jolla tilanne puolin ja toisin on haluttu rauhoittaa.

9. Kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden erilaiset kulttuurit voivat joutua törmäyskurssille monissa asioissa ja paikoissa, joten ei ole mikään ihme, että sellaista tapahtuu myös uimahalleissa. Turvapaikanhakijat ovat luonteeltaan suomalaisia vilkkaampia, joten ei ole ihme, että he saattavat hieman ihmetellä ja töllistellä kantaväestön joskus hieman totista ja vakavaa hallipuurtamista, minkä lisäksi alastomuus suihkutiloissa ja saunassa on heille tabu jne. Musliminaiset haluavat uida ainoastaan pitkähihaisissa ja  -lahkeisissa uima-asuissa eli burkineissa, joita voi joissakin halleissa vuokrata ja käyttää, toisissa ei.

10. Pitäisikö muslimeille varata halleista omia uimavuoroja ja sauna-aikoja? Joissakin yleisissä saunoissa muslimimiehet voivat käydä keskenään saunomassa.

11. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston ylitarkastaja Jussi Aaltonen kertoo tänään Iltalehdessä, että ko. kollektiivisessa porttikiellossa saattaa olla kyse etnisestä syrjinnästä, joka on voi rikkoa neljää eri lakia, eli yhdenvertaisuuslakia, perustuslakia,  rikoslakia ja tasa-arvolakia. Tarkastajan mukaan ongelmakäyttäytymiseen saa puuttua, mutta toimenpiteiden tulee olla yksitasoisia. 

12. Ylitarkastajan lausunto on luultavasti ollut pontimena sille, että Oulun kaupunginvaltuutettu Janne Hakkarainen (vihr) on kannellut Vesi-Jatulin porttikieltopäätöksestä yhdenvertaisuusvaltuutetulle. Kantelusta kerrotaan Kaleva-lehdessä. Kantelija maalailee haastattelussaan erilaisia "kauheuksia", joita turvapaikanhakijoille voisi kahden viikon pituisesta porttikiellosta aiheutua.

13. Haukiputaan tapauksesta saatiin tänään melko odotettu lopullinen ratkaisu. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja perui Haukiputaan turvapaikanhakijoiden tukiasumisyksikön kaikille asukkaille Vesi-Jatuliin annetun porttikiellon. Porttikielto koskee nyt ainoastaan sitä nuorta miestä, joka käväisi naisten suihkuosastolla. 

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/poliisin_tietoon_tullut_tapauksia_koskettelusta_uimahallissa__poliisi_rikosilmoitus_kannattaa_tehda_mahdollisimman_nopeasti/8599326

Mainitussa Kuusankosken tapauksessa koskettelijana olisi ollut "ulkomaalaistaustainen" mies.

Anonyymi kirjoitti...

Ylen kyselyn mukaan turvapaikanhakijat ovat aiheuttaneet uimahalleissa monenlaisia sekaannuksia ja pientä hankaluutta, mutta eivät vakavia järjestyshäiriöitä.

http://yle.fi/uutiset/kysely_uimahalleille_ei_vakavia_hairintatapauksia__omat_perverssit_tyollistavat_kylla/8603675

Anonyymi kirjoitti...

Haukiputaalla loppu hyvin, kaikki hyvin.

Toipila kirjoitti...

Ilmeisesti eri piirien asenteiden mukaan kannattaa odottaa vakavia järjestyshäiriöitä ja sitten vasta puuttua päättäväisesti naisten ahdisteluun uimahalleissa, kaduilla ja vaikka missä.

Tai ei ehkä puututa mihinkään mitenkään, koska on vaarana joutua leimatuksi rasistiksi. Miksi suomalaisista on tullut nössöjä?

Anonyymi kirjoitti...

Kaikki hyvin, kyllä.
Ehkäpä tapaus saa enstistä useampia lähiseudun naisia hakeutumaan Vesi-Jatulin uimahalliin.

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaiset ovat nössöjä ja ummistavat silmänsä pakolaisten häiriköinneiltä, naisten ahdisteluilta ja rötöstelyiltä siksi, että "herrat Helsingin" ovat toivoneet tai suorastaan pyytäneet poliiseja ja muita alemman tason virkamiehiä pidättäytymään turvapaikanhakijoita leimaavista lausunnoista ja sääntöjä rikkoviin kohdistuvilta toimenpiteistä. Siksi niinkin mitätön asia kuin turvapaikanhakijoille annettu "rangaistus" eli kahden viikon porttikielto vakavasta uimahallissa tapahtuneesta alastomien naisten tirkistelystä perutaan kiireesti muka etnisenä syrjintänä.

Kun turvapaikanhakija raiskaa pääministerin tuttavan tyttären Kempeleessä, pääministri on ensin vähällä polttaa päreensä kokonaan, pitää muutaman ministerin kanssa hätäkokouksen ja kutsuu median koolle, mutta hieman rauhoituttuaan alkaa vetää länkiä kaulaansa ja vähätellä tapausta. Onhan hänellä tyhjillään oleva omakotitalo Kempeleessä, jonka hän on luvannut antaa turvapaikanhakijoiden asuttavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko uimahallissa päässyt käymään niin, että alaikäiset pojat liian varhain ovat päässeet näkemään vastakkaisen sukupuolen vaatetonta näkymää ihan vaan harhautumalla väärälle puolelle uimahallin pesutijo ja saunaa. Mutta joskushan poikien on ryhdyttävä miehiksi, oli se kuinka hankalaa tahansa.

Nyreä kirjoitti...

Eräs asia ei oikein käynyt selville: Oliko kysessä järjestetty ryhmäkäynti uimahallissa. Mainittiin 30:n henkilön ryhmä. Jos oli järjestetty, kuului kai järjestyksenpito ryhmän vetäjille?

Jos ryhmä käyttäytyi epäasiallisesti, oli kai oikein, että ryhmä poistettiin. Määrääkö joku laki, että turvapaikanhakijoille, tulee järjestää käyntejä uimahallissa?

Jos näin on menetelty esimerkiksi koululaisryhmien kohdalla, haastatellaanko asiassa oikeusoppineita ja perustuslakiasiantuntijoita?

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi ...

"Siksi niinkin mitätön asia kuin turvapaikanhakijoille annettu "rangaistus" eli kahden viikon porttikielto vakavasta uimahallissa tapahtuneesta alastomien naisten tirkistelystä perutaan kiireesti muka etnisenä syrjintänä."

Vai "vakavasta tirkistelystä"! HAH! Kyllä nyt on nostettu myrsky vesilasissa. Pojankoltiaiset ovat kautta aikain Suomenmaassa ja varmaan muuallakin tirkistelleet alastomia naisia. Kyllä se on aivan luonteva osa mieheksi kasvamista.

Allekirjoittanutkin kaverinsa (sittemmin kasvatustieteen professori) kanssa vähän toisella kymmenellä ollessaan tirkisteli uimahallin ulkoventtiilistä naisten pukuhuoneessa käyskenteleviä alastomia naisia. Toki naiset tuolloin eivät tirkistelystä tienneet. Eihän tuo turvapaikanhakija sitä paitsi edes tirkistellyt, vaan katseli avoimesti.

Se, että aikuinen nainen tuossa tilanteessa reagoi kirkumisella, on pikemminkin osoitus naisen hysteriasta kuin miehen teon vakavuudesta. Olisikohan joidenkin naisten syytä opetella hieman leppoisampaa suhtautumista elämän ilmiöihin.

Edellä olevalla en tietenkään tarkoita, että asiaan ei pitäisi puuttua. Kahden viikon porttikielto ko. turvapaikanhakijalle on oikeaan osunut rangaistus.

Siihen aikaan, kun allekirjoittanut uintia harrasti, uimahalleissa miesten puolella liikuskeli naispuolisia siivoojia ilman mitään ongelmaa puolin tai toisin. Minkähän takia miessiivooja naisten puolella on niin suuri ongelma, ettei käytäntöä liene edes kokeiltu missään/koskaan? Mikä naisessa saa aikaan nyt nähdyn kaltaisen hysteerisen reaktion?

Anonyymi kirjoitti...

Suomalainen kasvatus on ihan toimiva, kunnes joku huomaa, että se saattaa syrjia, rikkoa perustuslakia tai ihmisoikeuksia. Vaikka tarkastelu ei etenisi millekään oikealle valitusasteelle, koska perustetta ei ole, siitä tehdyt ratkaisut vesittävät liian usein toimenpiteiden hyvän tarkoituksen.

Nyt meillä opetetaan näille nuorille kovaa vauhtia, että kaikki Suomen normit on rikottavissa. He itse kokevat alastomuutensa äärimmäiseksi intimiteetin loukkaukseksi. Kun yksi heistä tunkeutuu pesutiloihin katsomaan alastonta suomalaista naista ja siitä annetaan seuraamuksia, moitteet ja nuhtelun saakin se, joka on järjestänyt seuraamukset.

Kun saisi nämä vihreät, syrjintäjuristit ja muut ymmärtämään, että näiltä nuorilta vanhemmat ovat joko jääneet kauas tai heitä ei ole ollut. Vaikka joku katupartio yrittää vääriltä lähtökohdilta toimia, ei oikeiden rajojen osoittamisessa ole kyse sellaisesta vastakkainasettelusta. Kasvatuksessa rajat on osoitettava selkeästi. Näille nuorille ei ole järjestetty samalla tavalla kasvattajia kuin suomalaisilla ikätovereilla omat vanhemmat.

Kunpa toimittajat joskus ymmärtäisivät hakea sitä kasvatuksellista näkökulmaa tällaisiin ihan oikeisiin kasvatuksellisiin kysymyksiin. Laki ei ole kasvattaja, vaan toiminnan ehdottomat rajat, joiden sisällä kasvatuksenkin on kuljettava.

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti kirjoitti: "Kantasuomalaisten ja turvapaikanhakijoiden erilaiset kulttuurit voivat joutua törmäyskurssille monissa asioissa ja paikoissa, joten ei ole mikään ihme, että sellaista tapahtuu myös uimahalleissa".

Kyseisen turvapaikanhakijan etninen tausta on selvillä. Hänen kulttuurissaan vallitsee uskonnon säätelemä segregaatio miesten ja naisten välillä. Jos ko. henkilö olisi astunut maassaan hammamin naisten puolen ovesta sisään tarkoituksenaan alastomien naisten katselu, seurauksena olisi ollut minimissään raju moiteryöppy ja korvatilkka vielä päälle.

Anonyymi kirjoitti...

Poliitikot tärisevät ja tutisevat mattivanhasina ja ilkkakanervina median vähäsen kurkittua jalkoväliin, mutta kun reippaat maahanmuuttajanuorukaiset järjestivät pientä vipinää tuulipukunaisille, niin nousikin kauhea poru!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi sanoi ...
"Siihen aikaan, kun allekirjoittanut uintia harrasti, uimahalleissa miesten puolella liikuskeli naispuolisia siivoojia ilman mitään ongelmaa puolin tai toisin. Minkähän takia miessiivooja naisten puolella on niin suuri ongelma, ettei käytäntöä liene edes kokeiltu missään/koskaan?"

Anonyymi ei ole ajan tasalla. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton sivuilta löytyy seuraava info:

"Naisille ja miehille on omat puku, pesu-ja saunatilansa.
Tiloja voi siivota myös vastakkaista sukupuolta oleva siivooja,
tai tiloissa voi käydä vastakkaista sukupuolta oleva uinninvalvoja
esimerkiksi häiriötilanteissa."

Anonyymi kirjoitti...

Jep jep!

Turvapaikkaa hakevien nuorten miesten kantsisi siis hakea joukolla siivoojiksi Vesi-Jatuliin ja miksei myös muihinkin uimahalleihin.

Toipila kirjoitti...

Minkälainen raivo siitä nousisi, jos joku suomalainen mies menisi uimahallissa musliminaisten tiloihin tutkimaan "paikkoja"?

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko joku ohjata nämä viirilit maahanmuuttajamiehet ja ne iltapäivälehtien kertomat keski-ikäiset vok:ien uolkopuolella seuraa hakevat naiset yhteisille treffeille, niin saataisiin tämä kiivain kiimaongelma maassa rauhoitettua. Samalla sovittaisiin puolin ja toisin, että jätetään alaikäiset ja muut rauhaa kaipaavat ihmiset häirinnän ulkopuolelle.

Siru Pola kirjoitti...

Kyllähän se alastoman naisen näkeminen ilman muuta kiinnostaa muslimimaan kavereita.
Kiinnostaa tietysti (vielä) joitain kantaväestöönkin kuuluvia.

Ehdottaisin uskonnon perusteella sauna- ja hallivuoroja uimahalleihin. Milloinkahan me uskonnottomat päästäisiin kylpemään. Lestadiolaisisännät olisi päästettävä naisten vuoroilla, kuten vissiin muslimitkin. Enempää en uskalla ajatellakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kai yhdenvertaisuusvaltuutettu tekee kuitenkin päätöksen, kun asiasta on kanneltu? Tiedän omakohtaisesti kaksi muutakin uimahallia, jossa on ollut jouduttu harjoittelemaan käyttäytymistä. Toisessa valmennan harrasteryhmää. Koska valvojien ensisijainen tehtävä on hengissäpito, eivät he voi jättää allastiloja rajallisilla resursseillaan pitkäksi aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

http://yle.fi/uutiset/naisten_suihkutiloihin_uimahallissa_mennyt_turvapaikanhakijamies_pyytaa_anteeksi/8608287

Anonyymi kirjoitti...

Uimahallien arkea: Miehiä eksyy naisten puolelle yhtenään, naisia tiiraillaan ja jopa valokuvataan

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011920982187_uu.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Eikö tuo nyt ole aika yleistä Suomessa, että esimerkiksi huoltoasemalle annetaan tietylle nuorisoporukalle porttikielto, vaikka kaikki eivät olisi rikkomuksiin syyllistynyt. Itse sain vielä armeijassakin kärsiä kavereiden töppäilystä ja he minun. Sekin on osa mieheksi kasvamista.