keskiviikko 20. tammikuuta 2016

996. Kaasusumutin kaikille?


1. Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ehdotti tänään tiedotteessaan, että kaasusumuttumien hankkimista olisi helpotettava. Halla-ahon mukaan lupa kaasusumuttimeen tulisi lähtökohtaisesti myötää, ellei mitään hakijan henkilöön liittyvää estettä ole. 



2. Jussi Halla-aho katsoo, että kansalaisten ja etenkin naisten turvallisuustilanne Suomessa on turvapaikanhakijoiden vyöryn johdosta huonontunut eikä poliisi pysty takaamaan kaikkien turvallisuutta kadulla. Turvapaikanhakijat ovat Halla-ahon mukaan toimettomia nuoria miehiä, joiden käsitys naisten asemasta ja fyysisestä koskemattomuudesta poikkeaa voimakkaasti siitä, mihin me täällä Suomessa olemme tottuneet. 

3. Halla-aho viittaa, paitsi Saksan Kölnissä uudenvuoden yönä tapahtuneisiin naisten ahdisteluihin - siellä on tehty ahdisteluista yli 700 rikosilmoitusta - Helsingissä poliisille uudenvuodenyön aikana tehtyjä seksuaalirikoksia koskevien ilmoitusten määrään. Poliisille on tehty mainituista ahdisteluista Helsingin keskustassa 15 rikosilmoitusta, joista yhdessä on kyse raiskauksesta. Tuolloin tapahtuneiden ja jo selvitettyjen rikosten osalta epäiltyinä on miespuolisia turvapaikanhakijoita, ja loputkin epäillyt ovat Halla-ahon mukaan tuntomerkeiltään ulkomaalaisia. 

4. Jussi Halla-ahon tiedotteen mukaan on "sietämätöntä, jos osa väestöstä, etenkin nuoret naiset, joutuvat ahdistelijalaumojen pelossa rajoittamaan omaa liikkumistaan. Tässä tilanteessa on tarpeellista keskustella siitä, miten parannetaan kansalaisten mahdollisuuksia puolustaa itseään vaaratilanteissa". Yksittäinen nainen ei  Halla-ahon näkemyksen mukaan kykene ilman kättä pidempään taistelemaan suurta nuorten miesten joukkiota vastaan, eikä pakeneminenkaan aina onnistu.

5. Halla-ahon mukaan kaasusumuttimet, joilla voidaan levittää  esimerkiksi kyynelkaasua tai muuta siihen verrattavaa lamaannuttavaa ainetta, ovat hyviä itsepuolustusvälineitä, eivätkä ne eivät aiheuta pysyviä vammoja eikä niillä pysty ketään tappamaan. Tavallisen kansalaisen on kuitenkin käytännössä hyvin vaikea saada lupaa kaasusumuttimen hankintaan. Markkinoille tulleet "turvasumuttimet", jotka sisältävät esimerkiksi suolaa tai mentolia, eivät Halla-ahon mukaan ole riittävän tehokkaita.

6. Halla-aho muuttaisi kaasusumuttimien lupakäytäntöä siten, että lupa myönnettäisiin "lähtökohtaisesti" aina, ellei sille ole mitään henkilöön liittyvää estettä. Hän ei usko, että kaasusumuttimien aiheeton käyttö lisääntyisi "merkittävästi". Lupakäytännön muuttaminen ei edellyttäisi lainmuutoksia, vaan sisäministeriön soveltamisohje olisi riittävä keino käytännön muuttamiseksi, Halla-aho arvelee.  Halla-aho on aiemmin suhtautunut myönteisesti turvapaikanhakijoiden valvontaa varten perustettuihin katupartioihin. Voitaisiinko katupartion kaikille jäselle myöntää lupa kaasusumuttimen hankintaan? Tämä tehostaisi merkittävästi katupartioiden toimintaa.

7. Sisäministeriön poliisiosasto on ehtinyt jo tänään tyrmätä Halla-ahon  ehdotuksen lieventää kaasusumuttimien lupakäytäntöä. Poliisin mukaan turvallisuustilanne on viranomaisten hallussa, joten nykyoloissa Halla-ahon ehdottomalle muutokselle ei ole tarvetta.  Ministeriön poliisiosaston osastopäällikkö Kauko Aaltomaan mukaan kaasusumuttimien yleistyminen voisi johtaa tilanteisiin, jotka eivät enää olisi järjestelmällisen viranomaistoiminnan käsissä ja hallussa.

8. Poliisin kanta on perusteltu. Jussi Halla-aho on ylidramatisoinut ja liioitellut naisten turvallisuustilanteen huonontumista Suomessa. Hänen ehdotuksena ei olisi toteutettavissa yksinomaan sisäministeriön ohjeilla, vaan edellyttäisi ilmeisesti ampuma-aselain muuttamista. Tähän ei kuitenkaan ole perusteltua syytä. Turvapaikanhakijoille alkaa kyllä vähitellen muutenkin selvitä, ettei kadulla kulkevia naisia saa porukalla häiritä tai ahdistella.



25 kommenttia:

Anu Suomela kirjoitti...

Pari päivää sitten telkkarissa esitettiin dokkari, jossa Kirkkonummelle pieneen Evigskogin kylään kärrättiin 250 vääränväristä ja tuntematonta kieltä mongertavaa muukalaista. Kuntalaiset purkivat tuntojaan ministeriön järjestämässä kyläkokouksessa. Isät ilmaisivat pelkonsa siitä, etteivät rohkene laittaa tyttäriään koulutielle, ja joku kauppias äitiy pelottelemaan, miten nuo varkaat ovat vieneet tavaroita hyllystä. Valtiovaltaa edustaville ei juurikaan sanansijaa jäänyt.

Ilmiselvästi kylän rauha oli vakavasti rikkoutunut, ja pelko levinnyt laajalle. Eli raiskaajat ja varkaat oli valtiovallan toimesta kärrätty tuohon luonnonkauniiseen ja omassa rauhassaan uinuneeseen kyläyhteisöön, jossa sattui olemaan tyhjillään lakkautettu hotelli.

Dokkarin lopussa haastateltiin yli 80-ppistä naista, joka muisti Karjalan siirtolaisten kiirellisen asuttamisen hätämajoituksiin. Muisti myös miten Porkkalan asukkaat kiireellä siirrettiin naaputikuntiin. Hänen mielestään se oli inhimillistä ja välttämätöntä.

Olen itse Viipurin evakkojen lapsi, vaikka synnyin vasta 1945. Suvun perimätiedossa on kirjattuna millaista tuo aika oli, kun omasta kodista jouduttiin lähtemään kaksi kertaa. Omaan henkilöhistoriaani on siis kirjautunut se, millaisiin elämänoloihin siirtolaiset joutuivat sopeutumaan, ja miten vihamielisesti heihin, ja heidän karjalanpiirakkoihinsa suhtauduttiin.

Minulle siis kasvoi lapsuudessa todella iso kolo sydämeen kaikkia niitä kohtaan, jotka olivat joutuneet sodan vuoksi jättämään kotinsa. Siihen aikaan ei onneksi ollut pippurisumutteita, joilla kantasuomalaiset olisivat osoittaneet hyljeksintänsä ‘heidän mailleen’ tunkeutuvia kohtaan.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Blogisti naivistelee viherpiipertäjien tyyliin, kun ummistaa silmänsä realismilta.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuoreen tilaston mukaan ulkomaalaistaustaiset, varsinkin Lähi-Idästä ja Pohjois-Afrikasta saapuneet miehet, ovat Suomessa syyllistyneet seksuaalirikoksiin 17-kertaisesti kantaväestöön verrattuna.

Turvapaikanhakijat ovat 80-prosenttisesti nuoria miehiä, joilla vieraalla maalla ei ole mahdollisuuksia normaaliin seurustelusuhteeseen. Joten ...

Seksuaalirikosten tutkintaan ja etenkin niiden julkistamiseen on viime aikoihin asti liittynyt voimakas pelko rasistiksi leimaamisesta. Niinpä tekijöiden taustoista on vaiettu ja jopa tekoja katsottu sormien läpi. Menetty on ollut samanlaista muuallakin Euroopassa, kunnes silmät ovat aivan viime aikoina (mm. Hannover ja Helsingin Rautatientori uudenvuoden aattona) avautuneet. Halla-aho on jo kauan sitten nähnyt keisarin uudet vaatteet ja puhunut asioista niin kuin ne ovat. Tähän asti - ja edelleen joidenkin kuten blogistin taholta - hänet on leimattu rasistiksi.

Kun poliisin voimavarat ovat rajalliset, naisten ahdistelua tapahtuu. Mitenkäs sitä blogistin mielestä voitaisiin rajoittaa - vai eikö mitenkään?

Anonyymi kirjoitti...

Ensin pippurisumute.Jos se ei riitä,niin sitten Mora-puukko vyölle pelotteeksi.Ja jos sekään ei riitä,niin seuraavaksi pistooli turvaksi.Eläköön Villi Länsi,jossa jokainen sai puolustaa itseään ja omaansa surmaamalla hyökkääjän,kun virkavalta eli sheriffi ei ollut paikalla turvaamassa henkeä,terveyttä, vapautta tai omistusoikeutta.

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ja katupartiointia on kyllä ehdottomasti lisättävä. Jokaiselle naiselle oma pikku partio mukaan kadulle uudenvuodenyönä, vappuna jne.

Halla-aho ei ole mikkää rasisti, vaikka hänet on tuomittu korkissa vihapuhheen levityksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Kaasusumuttimen luvatonta hallussapitoa pidettiin aikaisemmin lainsäädännöllisesti ampuma-aserikoksena, mutta KKO:n ennakkopäätöksen 2010:71 perusteella se ei sitä ole. Rikosoikeuden professori Matti Tolvasen mukaan kaasusumuttimen hallussapito ei ratkaisun perusteella vaatisi enää lupaa viranomaiselta.
Siitä vaan siis kaikki kokeilemaan!

Anonyymi kirjoitti...

Mistähän tällainen ennakkopäätös, siis KKO 2010:71.
Sehän käsittelee venevalkamarasitteen poistoa. Tolvanen
ei ole varmasti tähän viitännut.

Skorpioni kirjoitti...

Ei kaasua,vaan pippuria ja etälamautin kaikille naisille!

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä kaasusumuttinen todellinen teho on siinä, että mahdollinen päällekävijä näkee sumuttimen "uhrin" kädessä. Nopeassa tilanteessa sumutinta ei ehdi käyttää, tässä kai on myös syy, miksi poliisi käyttää etälamautinta.

Skorpioni kirjoitti...

Kaasun lisäksi kaikille naisille pippurisumutinta ja etälamautin etenkin irakilaisia varten! Täytyy olla vahvat aseet,ei tästä muuten mittään tule!

Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä se poliisi sanoi?

Kauko Aaltomaan mukaan kaasusumuttimien yleistyminen "voisi johtaa tilanteisiin, jotka eivät enää olisi järjestelmällisen viranomaistoiminnan käsissä". Eli kun mies yrittää raiskata naista kadulla eikä poliisi ehdi hätiin, niin se, että nainen puolustautuu kaasusumuttimella, on tilanne, jossa tapahtuma ei ole viranomaistoiminnan käsiisä??

Täytyy sanoa, että poliisin logiikka ei oikein avaudu tästä Aaltomaan lausumasta. Tulisiko siis tällaisessa tilanteessa raiskauksen tapahtua esteettä, jotta asia olisi "viranomaistoiminnan käsissä"? Vai ajatteeko poliisi, että naiset ryhtyvät vallan kaikkia kadulla vastaantulevia miehiä kaasuttamaan? Tuskin nyt sentään.

Tottakai kaasusumuttimet pitäisi jakaa naisille turvaksi ja varattomille pitäisi toimeentulotuesta antaa rahallista tukea niiden hankintaan.

Siru Pola kirjoitti...

Jos nyt sitten näitä sumuttimia ryhdytään suvaitsemaan, niin äitiyspakkaushan olisi hyvä paikka, johon jokaiselle tyttölapselle voitaisiin sujauttaa kaasuase mukaan. Jakeluhan olisi vissiin silloin kattava.

Mutta pitäisihän se tasapuolisuuden nimissä antaa poikalasten äitiyspakkauksiin myös mukaan. Ja äideille, mummoille, siskoille, veljille isille ja kaimoille vaikkei heille mitään pakkauksia menekään. Toisaalta pitäisihän heillekin antaa äitiyspakkaukset.

Alkaisi tuotanto elpyä. Kaasuaseiden vuositarkastukset olisi tehtävä pakollisiksi, samoin kuin venesammuttimien tarkastukset. Eduskunta kun asian päättäisi, niin ei siinä olisi EU herroilla mitään sanomista.

Toisalta taas voitaisiin ampua kovillakin. Äitiyspakkauksiinhan voisi sujauttaa Tikka...

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi tarkoitti kai kko:n päätöstä 2010:7?

Toipila kirjoitti...

Mistä Anu Suomela voi tietää kuinka moni nyt Suomeen tulleista maahantunkeutujista on todella pakolainen, kuinka moni on pelkkä elintasoshoppailija ja kuinka moni on jihadistiraiskaaja -murhaaja?

Karjalan evakoiden vartaaminen nykytilanteeseen on epäasiallista ja suorastaan moraalitonta.

Anonyymi kirjoitti...

Itse suosittelen aseistautumisen asemasta itsepuolustuskursseja. Niissä on nykyisin melkoisesti valinnanvaraa. Luonnollisti tämä tietenkin edellyttää vuosien harjoittelua, mutta se on kuin laittasi rahaa pankkiin. Kunto kohenee ja on sentään enemmän mahdollisuuksia hätätilanteessa. Kaasusumutteen käyttäminen kesken yllättvän hyökkäyksen, kun on aika epärealistinen ajatus.

Paras itsepuolustuskeino on tietenkin varata taksirahaa kostean illan jälkeen, jos liikkuu yksin. Ei tarvitse ruveta painimaan näiden "uteliaiden nuorukaisten" kanssa.

Siru Pola kirjoitti...

Miten niin karjalan evakoiden tilanteen vertaaminen nykytilanteeseen on moraalitonta. Ja jos on niin ketä kohtaamn moraalitonta??

Anonyymi kirjoitti...

Toipilaalle: vertaaminen myös juridisesti ontuva. Karjalan evakot olivat maansisäisiä siirtolaisia (intrenally displaced persons) eivät YK:n kriteereiden mukaisia pakolaisia.

Toipila kirjoitti...

Siru Pola:

-Maksoivatko ne karjalaiset evakot joillekin ihmissalakuljettajille päästäkseen pois kotikonnuiltaan?

-Lähtivätkö partalapset matkaan ja jättivät taakseen lapsilaumansa ja raskaana olevat vaimonsa?

- Olivatko karjalaiset evakot tyytymättömiä saamaansa ruokaan ja lähettivätkö kotiin jääneet lähteneiden perään rahaa, jotta nämä voisivat ostaa kaupasta mieluisia elintarvikkeita?

- Raiskasivatko ja ryöstivätkö karjalaiset evakot toisiaan ja muuttopaikkakuntansa kantaväestöä?

Tässä vasta muutama kysymys. Ehkä Siru Pola on päässyt jo jyvälle?

Anu Suomela kirjoitti...

Kovin surullista, että ihmiset lietsovat vihaa 'vääräuskoisia' ja 'vääränvärisiä' kohtaan, ikään kuin maahantulijat olisivat yhtenäinen ryhmä, jolla on tiettyjä tuomittavia ominaisuuksia. Näin ei tietenkään ole. Heissä on varmaankin sama määrä rikollisuutta kuin ihmisissä yleensä.

Juutalaisiin on kohdistettu vainoja varhaiselta keskiajalta lähtien, ja Hitler tietenkin käytti nuo uskomukset täysimittaisesti hyödykseen. Vaikea uskoa, että kukaan täysissä järjissään oleva nykysuomalainen puolustaa noita hirmutekoja.

Jos joku on pelottavaa, niin se on pelon lietsonta ilman yksilöivää tutkimustietoa faktoista: kuka, mitä, missä, milloin ja miten? Nyt poliisiylijohtaja on heitellyt mediaan mututietoja (vai onko tutkimuslähde olemassa?)

Itse en ole tehnyt tieteellistä selvitystä suomalaisten asenteista Karjalan siirtolaisiin ja heidän kokemuksistaan. Varmaan sellaistakin löytyy. Itselläni on lähteenä oman evakko-sukuni noin 700 sodan ajan autenttista kirjettä, valtaosa isäni ja äitini välisiä. Tiedossani on myös millaiset traumat sota jätti koko perheeseeni, ja etenkin radistina toimineeseen isääni. Se leimasi koko perheemme elämän.

En voi moittia ketään, joka haluaa pois sotatantereelta. En myöskään niitä, jotka lähtevät toivottomista olosuhteista etsimään paremman elämän edellytyksiä, sillä toiveella, että saisivat koko perheensä ja sukunsa turvaan.

Anu Suomela

Anonyymi kirjoitti...

Kävin Vaasan Claes Olssonilla ja havaitsin, että lähes kaikki pippurisumuttimet myyty loppuun, minkä kassa vielä varmisti. Aikamoista turvattomuutta tunnetaan. Tänään oli ykkösen aamuteeveessä tamperelainen kolmen hengen pelleryhmä, joka on tullut kuuluisaksi Sons of Odinin pilkkaamisesta. Mahtavaa meininkiä ja tosi hauskaa studiossa. Parasta pitkiin aikoihin!
Hyvä, että Odinin pojat saavat raitista ilmaa ja liikuntaa kunhan eivät syyllisty laitomuuksiin. "Ei tehrä tästä numeroo", kuten Tampereella on tapana sanoa.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jonkun evakkoperheen kokemaa huonoa kohtelua "kantaväestön" taholta ei pitäisi yleistää. Useimmat Kannaksen evakot saivat asianmukaisen, ymmärtäväisen ja jopa ystävällisen vastaanoton uudessa ympäristössä.

Olin vähän yli vuoden vanha, kun lähdimme evakkoon, jolloin meidät eli äitini, minut ja vanhempi veljeni kuljetettiin Töysän pitäjään ja siellä Mursulan taloon; isä oli sotahommissa. Mursulan talolta minulla on ensimmäiset muistikuvat elämästäni. Äiti teki talon töitä eikä kohtelussa ollut moittimista. Ruokailukin tapahtui talon pöydässä. Miesväen ollessa vielä sotahommissa talon ehdoton auktoriteetti oli vanha emäntä.

Kahden vuoden ikäisenä sain päähäni tehdä vanhalle emännälle aterioinnin aikana ikävän tempun. Kun pöydän päässä istunut matriarkka oli noussut seisomaan ja kurkottanut ottamaan pöydältä ruokaa lautaselleen, olin hiipinyt hissukseen hänen taakseen ja, juuri kun emäntä oli istumassa takaisin tuolilleen, vetässyt tuolin hänen altaan nopeasti taaksepäin. Tällöin isokokoinen emäntä oli muiden pöydässä olevien kauhistukseksi pyllähtynyt lautasineen päivineen takamuksilleen lattialle. Äitini kertoi säikähtäneensä kovasti ja ajatelleensa, että nyt meille kyllä taitaa tulla äkkilähtö talosta! Mutta mitä teki emäntä? Hän ei alkanut huutaa vaan kömpi tyynesti jaloilleen ja totesi rauhallaisesti, että ei tässä mitään, ei se ollut lapsen vika, sillä eihän hän (muka) ollut ymmärtänyt, mitä meni tekemään. Tämä oli ensimmäinen tapaus, josta tuli esille minussa joskus myöhemminkin ilmenevä halu horjuttaa auktoriteettejä. Hyvät välit Mursulan talonväen kanssa kuitenkin säilyivät ja jatkuivat myös sen jälkeen, kun perheemme siirtyi Töysästä Etelä-Suomeen.

Anu Suomela kirjoitti...

Yksi pääskynen ei kesää tee, eikä ehkä koko pääskys-sukukaan. Tarkoitukseni ei ollut tehdä yleistystä siitä, että Karjalan evakkoja olisi kaikkialla kohdeltu huonosti. Mutta he eivät olleet aina pelkästään tervetulleita, vaikka varmasti oli paljon ihmisiä, jotka ymmärsivät heidän hädänalaisen tilansa ja halusivat auttaa kanssaihmisään. Lämpimimmät kiitokset heille!

Sellaista suhtautumista tarvitaan nyt, kun Euroopassa on todellinen hätätila. Sadat tuhannet ihmiset riskeeraavat oman ja lastensa elämän päästäkseen kiinni turvalliseen elämään. Onko meillä kanssaihmisinä oikeus kieltää heiltä tuo mahdollisuus? Sillä perusteellako, että mukana tulee ehkä myös rikollisia? Tai että meitä pelottaa?

Anu Suomela

Unknown kirjoitti...

Kun Vantaalle viime syksynä lentokentän kupeeseen perustettiin näitä vokkeja ja "pojat" ilmaantuivat pelaamaan fudista uudenkarhealle Kartanonkosken kentälle, nousivat monen pienen lapsen vanhemman (minä mukaanluettuna)ihokarvat ylös. "Pojat" vaelsivat päivittäin kentälle isoina joukko-osastoina ja toimivat pillinvihellyksestä johtajansa määräyksestä. Nämä eivät ole mitään pakolaislapsia, nämä ovat koulutettuja sotilaita. Suomesta en ole itse löytänyt vielä laillisia, tehokkaita sumutteita, joten toistaiseksi hoidan koiranpissityslenkit Elnett-spray taskussa.

Mitä tulee eilisaamun aamutv:n Loldiers -oksennukseen, niin siitä aion tehdä kantelun Julkisen sanan neuvostolle.

Anonyymi kirjoitti...

Kaikilla pitää olla oikeus hakea turvaa sotaa ja vainoa vastaan.

Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat kuitenkin kulkeneet useiden turvallisten maiden kautta päämääränään Suomi, koska ovat kuulleet mediasta, että täällä on korkea elintaso ja mahdollisuus työllistyä ja saada taloudellisia etuja vastikkeettakin.

Suomella eikä millään muullakaan maalla ole velvollisuutta elättää turvallisissa olosuhteissa olevia ihmisiä. Siirtolaisille on omat sääntelynsä eikä niitä määräyksiä tule kiertää laittomin keinoin ja ihmissalakuljettajien toimesta. Laiton toiminta olisi saatava loppumaan ja ihmishenkien vaarantavat salakuljettajat kiinni ja vastuuseen teoistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, Timo Soinin johtama persupuolue lupasi ennen huhtikuun 2015 eduskuntavaaleja hallituksessa ollessaan kiristää Suomen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikkaa ja saada myös turvapaikanhakijoiden määrän alenemaan. Tuohon aikaan Suomeen saapui n. 5000 turvapaikanhakijaa vuodessa.

Mutta mitä tapahtui kuin persut tulivat hallitukseen ja Soinista leivottiin Sauli Niinistön toivomuksen mukaisesti ulkoministeri. Joo, turvapaikanhakijoiden määrä suorastaan räjähti käsiin ja Suomeen saapui puolessa vuodessa reippaasti yli 30 000 turvapaikan haikjaa.

Persujen suuret vaalilupaukset ovat osoittautuneet huijaukseksi. Ei siis mikään ihme, että persujen gallup-kannatus on suorastaan romahtnut. Kun vaaleissa persuja äänesti 17,7 prosenttia äänestäjistä, on puolueen gallup-kannaus tipahtanut puolessa vuodesa lähes kymmenellä prosenttiyksiköllä.

Tänään julkiastun HS-gallupin mukaan persuja kannattaa ja äänestäisi enää 9,6 % äänestäjistä. Ylen joukuussa julkaiseman gallupin mukaan persujen gallup-kannatukseksi saatiin vaivaiset 8,9 prosenttia. Esim. vihreät oovat ajanut selvästi ja ilmeisen lopullisesti persujen ohi.

Jussi halla-aho yrittää saada lähes hampaat irvessä persujen kannatuksen nousuun ehdottomalla, että kaikki suomalaiset saisivat "lähtökohtaisesti" oikeuden ja poliisin luvan kaasusumuttimien hankintaan. Jep, tällä tavoinhan se gallup-kannatus tietty nousee!

Jokainen järkevä ihminen kuitenkin ymmärtää, että Jussin ehdotus on vain silmänkääntötemmpu, sillä se on naurettavan naiivi ja täydellisen totutumiskelvoton idea.

Anonyymi kirjoitti...

Anu Suomelalle: sillä perusteella voi kritisoida maahanmuuttoa, että kaikki tulijoista ei ole avuntarpeesssa, ainoastaan osa. Toiseksi, emme voi ottaa kaikkia maailmassa eritavoin hädässä eläviä vastaan, se ei vain ole mahdollista. Jopa Ruotsi joutui aloittamaan kontrolloinnin. Tämä on julmaa, mutta näin vain on. (Eri kulttuurien yhteensovittamisesta syntyy myös ongelmansa, mutten mene siihen.) Autettava siis on, mutta vain tiettyyn rajaan saakka. Ongelma sinun esittämäsi kaltaisia kommentteja lukiessa on, että syntyy kuva halusta auttaa rajattomasti, naiivisti.