lauantai 6. elokuuta 2016

1032. Rion olympiakisat alkoivat

                                                   Olympiatuli Maracana-stadionilla


1. Rion olympiakisat avatiin Suomen aikaan viime yönä. Kaksituntinen tv:n yhteenveto tarjosi, totta kai, komeaa katseltavaa. Mahtavat avaijaiset. Kyllä Brasiliassa osataan. Tuli mieleen, pystyisikö Suomi järjestämään edes likimain samanlaisia avajaisjuhlia, jos se joskus saisi olympiakisat järjestettäväkseen? Kysymys on kuitenkin täysin akateeminen, sillä kaikki tietävät, että Suomessa ei enää toista kertaa kesäkisoja järjestetä. 
2. Suomalaisista tv-selostajista Niki juusela onnistui tehtvävässän kohtalaisesti. Sitä vastoin naispuolinen selostaja vaikutti aika ponnettomalta ja onnettomalta. Mieleen mm. jäi, miten hän USA:n joukkueen marssiessa stadionille tokaisi itsekseen "Trump vai Clinton". Tämä möläytys sekoitti hetkeksi jopa aina nokkelan Juuselan konseptit. Ko. selostaja totesi jossakin välissä myös yhtäkkiä "tuolla palavat soihdut"; tv-katsojat eivät kuitenkaan nähneet minkäänlaisia "tulia". Olympiatuli tuotiin stadionille paljon myöhemmin.  Niki Juusela ei luonnollisesti tätäkään tokaisua ymmärtänyt, ja asia jäi myös katsojille epäselväksi. Kolmanneksi naisselostaja kysyi Nikiltä, että oliko tämä huomannut, että kisajoukkueet stadionille kolmipyöräisiä polkien johdattaneet naiset ja miehet ovat transseksuaaleja! Voi voi, pitää vain toivoa, että saamme kuulla myös jatkossa lisää vastaavanlaisia "puoliherkullisia" kommentteja sieltä "selostamosta"!
3. Niki Juuselakin ansaitsee tukistuksen sikäli, että hän luetteli jokaisen maan osalta, kuinka monta mitalia asianomainen maa on saaavuttanut kesäolympikisoissa aikaisemmin. Tai jos ei ole voitttanut yhtään kutamitalia tai muitakaan mitalia, niin sekin todetitiin vikkelästi. Erityisesti Juusela painotti sitä, kuinka monta kultamitalia, hopeamitalia ja prosnssimitalia  kentälle sisään marssiva maa oli vottanut Lontoon olympiakisoissa 2012. Voi pyhä sylvi! Mitä merkitystä tällaisilla tiedoilla on, kun nyt on kyse olympiakisojen juhlallisista avaijaisista? Ei tietenkään minkäänlaista! Muutenkin on hieman jopa naurettavaa, jos ja kun tv- ja radioselostajamme jatkavat maiden mitalimäärien itsepäistä luettelemista itse urheilusuorituksia eli kilpailuja koskevissa selostuksissaan. Näin on, valitettavasti, aiemmin aina tapahtunut ja niin tulee, herra paratkoon, aivan ilmeisesti tapahtumaan myös Rion kisoissa. Tämä saa katsojan helposti sulkemaan toosan tai telkkarin tai vaihtamaan kiireesti kanavaa.
3. Avajaisyhteenvedon jälkeen alkoi sitten klo 14.30 varsinainen kisaselostusruletti Pasilan kisastudiosta. Joutui oikein hieraisemaan hämmästyksestä silimään, kun näki, kuka tänään isännöi studiota. Hän oli suosikkiselostajaksemme usein mainittu Tapio Suominen sinisessä takissaan ja housuissaan. Muistamme hyvin, miten Tapio Suominen, joka on parhaimmillaan toki ollut hyvä selostaja, lähetettiin Lontoon kisoista 2012 heti kisojen alussa maitojunalla Suomeen. Suominen oli jäänyt kiinni uskottomuudesta ja hänen avoliittonsa kriisiytyi. Mies oli alkanut seurustella erään laulajattaren kanssa, mistä hänen vaimonsa nosti julkisen metakan. Suominen palasi siis kisoista Suomeen ja myöhemmin hän joutui pitkälle sairaslomalle kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia, johon hänen kerrotaan edelleen saavan jatkuvaa lääkitystä. Seurauksena oli myös avioero, minkä jälkeen Tapio solmi avioliiton ko. laulajatteren kanssa; sekin päättyi kuitenkin aika pian eroon.

4. Paikan päälle Rioon Tapio Suomista ei haluttu ymmärrettävistä syistä lähettää, mutta hän sai tehtäväkseen selostaa kisoja Ylelle Pasilan studiosta käsin. Viime talvena ja tänä kesänä Tapio Suominen on selostanut hiihtokisoja, jalkapallo-otteluja ja yleisurheilua asianmukaisesti ja hyvin. Mutta viikko sitten lauantaina Tapsa mieliala tai kunto - kenies molemmat - repsahti, kun hän oli selostamassa Joensuussa yleisurheilun  eliittikisoja. Nuo kisat menivät kyllä suoraan sanottuna surkeasti ja jopa penkin alle. Ei siis mikään ihme sinänsä, että (myös) Tapio avasi pullon ja joi itsensä känniin. Mutta hän teki virheen pyrkiessään vahvassa humalatilassa joensuulaiseen sporttibaariin, jonne häntä ei päästetty. Ravintolan ovimiehen ei auttanut muu kuin kutsua poliisipartio paikalle, sillä Suominen oli yrittänyt pyrkiä väkisin sisälle pubiin. Poliisisedät panivat Tapio-pojan maijansa  takaosaan ja kuskasivat selostajamme ilmeisesti pahnoille selviämään humalatilastaan.

5. Seiska-lehti sai tapauksesta vihiä ja julkaisi jutun Suomisen aiheuttamasta baarihäiriköinnistä ja poliisien paikalletulosta muutamalla valokuvalla höystettynä. Tapio Suominen oli ymmärrettävästi saamastaan ikävästä julkisuudesta allapäin. Hän sanoi kuitenkin selostavansa Pasilasta käsin Rion kisoja, kisalajeista kuitenkin lähinnä vain golfia. Yle Urheilun uutispäällikkö Marko Krapu vahvisti, ettei ko. baarikohu vaikuta asiaan, vaan Tapio Suominen selostaa olympiakisoja suunnitellusti ja "normaalisti". 

6. Hyvä näin, sillä kuten jo sanottu, Tapio Suominen on selostajana kokenut ammattimies. Mutta golfiin hänen selostuksensa ja panoksensa kisoista eivät näköjään rajoitu, vaan hän tulee toimimaan myös Pasilan kisastudion isäntänä. Tänään eli noin tuntui sitten Pasilan studiossa Tapsa vaikutti hieman hikiseltä tiukanoloisessa sinisessä puvussaan; olisiko Tapio päästänyt itsensä hieman lihomaan? Juontohomma meni kuitenkin asianmukaisesti 

7. Toivokaamme, että Rion kisat menisivät Tapio Suomiselta samoin kuin Suomen kisajoukkueelta onnellisten tähtien alla! Itse tosin olen pessimisti kisajoukkueemme menestyksen suhteen, sillä voi käydä jopa niin hassusti, etteivät suomalaiset urheilijat saa Riosta yhtään mitalia. Vahvin mitalikandidaatti Suomen joukkkueesta saattaa olla purjehtija Tuula Tenkanen. Jos Antti Ruuskanen on tervehtynyt täysin Amsterdamin EM-kisoissa saamastaan vammasta, hän voi olla kova luu ja voittaa vaikkapa koko keihäskilpailun.




18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mihin blogistilta unohtui painija Petra Olli ? Hän on melko varma mitalisti.

Anonyymi kirjoitti...

Urheilun selostaminen nyt ei mikään kauhean tärkeä tai vastuullinen tehtävä ole. Minun puolestani Suominen voi olla kännissä vaikka jatkuvasti. Ihan sama.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Jep, olisi kauhea ja tympeä tehtävä, jos seuraisi kaikki - suurelta osin täysin yhdentekevä jutustelu - mitä Ylen kisastudiosta TV2:ltä tulee Rion kisojen aikana.

Petra Olli ei unohtunut, mutta vaikka hän on tuore Euroopan mestari, hänelle ei liene mahdollisuuksia mitaleille. Parhaat painijat tulevat Euroopan ulkopuolelta vapaapainissa. Petra Ollilla on lisäksi edessään kova painonpudotus sarjaan 58 kg, kun hänen normaalipainonsa on jotain 64-65 kg.

Anonyymi kirjoitti...

Ruuskanen ja Pitkämäki pitäisi sijoittaa johonkin pehmustettuun eristyskammioon, jossa he eivät voi teloa itseään, ennen karsintaa. Näyttää siltä että nämä herrat vammautuvat jo pelkästä fyysisestä kosketuksesta. Onneksi Riossa sentään saavat sen haluamansa kaksi välipäivää palautuakseen karsinnasta. Yksi kova heitto karsinnassa kun vaatii kuulemma vähintään kaksi päivää palautumista. Vaikka satasen juoksijat pinkovat semifinaalin, ja finaalin saman päivän aikana, parin tunnin sisään, ihan vaan noin vertailun vuoksi. Kyllä siinä satasen juoksussakin otetaan kropasta kaikki irti, räjähtävällä voimalla. Ja palautuvat kuitenkin jo kahdessa tunnissa. Nynnyä porukkaa nämä keihäsmiehet, kun vetävät itsensä mukamas loppuun, yhdellä heitolla..

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Olen samaa mieltä kuin anononyymi.

On todella aika outoa, että jo 10-15 vuotta keihästä ammatikseen heittäneet suomalaiset, kuten juuri esim. Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki, eivät ymmärrä tai tiedä, kuinka paljon karsintakilpailuun kannttaa satsata ja millä tavalla karsinnassa kannattaa heittää!

On myös aika uskomatonta, etteivät keihäsmiehet pysty heittämään kunnon tuloksia kahtena päivänä peräkkäin. Antti Ruuskanen selvisi Amsterdamin EM-kisoissa karsinnan yhdellä heitolla (88 m), mutta valitteli finaalissa ja sen jälkeen, että ettei karsinnan ja loppukilpailun välillä ollut välipäivää! Käsittämätöntä, jos huippuheittäjän kunto lakastuu yhteen karsinnassa tehtyyn kiskaisuun!

Kyse on ilmeisesti siitä, että AR heitti karsinnassa pitkälle eli yli 88 metriä kun hän heitti rennosti ja turhia jännittämättä. Mutta sitten kun mentiin seuravana pävänä itse kilpailuun, Anttia jännitti niin kovasti, ettei hän sen vuoksi saanut heitettyä yhtään kunnon vetoa! Kyse ei ollut mistään puuttuvasta välipäivästä ja fysiikan ongelmista, vaan henkisen kantin pettämisestä.

Eikö näille huippuheittäjillekään ole olemassa minkäänlaista henkistä valmennusta, jossa selvitettäisiin, että parhaat tulokset syntyvät turhia jännittämättä ja hermoilematta, eivät hammasta purren ja helvetisti jännittäen! Ei kait sitten.

Anonyymi kirjoitti...

"Näyttää siltä että nämä herrat vammautuvat jo pelkästä fyysisestä kosketuksesta."

Rohkenen epäillä, että kyse on Suomessa vallitsevasta voimaan perustuvasta riuhtaisutyylistä (vrt blogistin ylistämä sulavan heiton Jan Zelensky). Eihän sitä mitkään paikat kestä, ainakaan pidemmän päälle. Keihäänheitto on taito- eikä voimalaji.

Anonyymi kirjoitti...

On niitä ihan puhtaita voimaheittäjiäkin. Tästä ehkä parhaimpana esimerkkinä Seppo Räty. Huonoinakin päivinä Seppo heitti aina yli 80m pelkällä voimalla. Hyvissä tuulioloissa meni sitten reilusti yli 90m. Toinen voimaheittäjä oli Ove Hohn.

On tosiaan aika käsittämätöntä ettei yksi vuorokausi lepoa riitä mukamas toipumiseen yhdestä ainoasta karsintaheitosta. Varsinkin kun kyseessä on ihan terve urheilija. Taitaa olla tosiaan niin että se suurin syy löytyy sieltä henkiseltä puolelta. Eipä siinä auta vaikka olisi viikko karsinnan ja kilpailun välissä, jos tekniikka ei pysy kasassa itse kilpailussa. Kun yritetään väkisin survoa sitä keppiä sinne 90m tuntumaan, niin kyllähän siinä paikat hajoavat. Näin taisi käydä Ruuskasellekin EM-finaalissa.

Välipäivistä viis. Pää kuntoon, niin hyvä tulee. Tämä koskee varsinkin Thomas Röhleriä.

Anonyymi kirjoitti...

Ei välipäiviä, pekkaspäiviä vaan!

Siru Pola kirjoitti...

Yrjö Nikkanen heitti sulavasti Kevyesti ja pitkälle. Ei jännittänyt ja otti aina heiton päälle punaviiniä. Trenasi metsätöillä. Joutoaikoinaan tappeli. Tosin ei juurikaan saanut vastusta.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hyvä huomio Yrjö Nikkasesta!

Yrjö Nikkanen oli arvokisojen kolminkertainen hopeamitalimies. Berliinin olympiakisoissa hän tuli toiseksi eli sai hopeaa, samoin kaksissa EM-kisoissa, nimittäin Pariisissa 1936 ja vielä 1946 Oslossa.

Mutta mikä tärkeintä, Yrjo Nikkanen on edelleen - ja vieläpä pysyvästi - ME-mies! Tarkoitan, että hän oli koivukeihään viimeinen ME-heittäjä. Hän heitti lokakuun puolessa välissä 1938 Kotkassa 78,70, joka tulos säilyi keihäänheiton ME-tuoksena lähes 15 vuotta! Vasta 1953 USA:n Frnklin (Bud) Held heitti uudenmallisella liitokeihäällään pidemmälle ja ylitti ensimmäisenä 80 metrin haamurajan. Nikkanen oli parantanut Matti Järvisen nimissä ollutta entistä ME-tulosta jo aiemmin v. 1938, sillä hän heitti elokuussa 1938 Kymissä tuloksen 77,87.

Yrjö N. oli syntynyt 1914, joten Berliinin kisoissa -36 hän oli vasta 22-vuotias. Jos sotaa ei olisi tullut ja olympiakisast olisi v. 1942 pidetty, kuten tarkoitus oli, Helsingissä, Yrjö Nikkanen olisi ollut melko varmasti olympiavoittaja.

Yle ohjelma-sarajassa Kiveen hakatut kerrottiin muutama vuosi sitten n. puoli tuntia Yrjö Nikkasen elämästä ja urheilu-urasta. Ohjelma on kuultavissa Areenassa. Nikkanen syntyi Karjalan Kannaksella Kanneljärvellä; samasta pitäjästä on muuten kotoisin myös harmonikkamestari Vili Vesterinen. Nikkanen kunnostautui sodasssa, mutta myös haavaoittui siellä.

Anonyymi kirjoitti...

Kuulehan Jyrki. Hyvä blogi, mutta tuo tämän postauksen kohta 2 vähän tökki. Tällä "naispuolisella selostajalla" varmaan oli joku nimikin? Hänen nimensä sijasta toistelet koko ajan hänen sukupuoltaan ("naispuolinen selostaja", "naisselostaja" x 2, "ko. nainen"), kuin sillä olisi jotain merkitystä. Vai oliko kommentaattorin sukupuoli jotenkin hänen työhönsä kommentaattorina vaikuttava seikka, tai muuten aiheellista korostaa näin vahvasti?

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi arvelee turhaan tarkoitusperiäni. Nimen mainitsematta johtui yksinomaan siitä, että en kerta kaikkiaan tiennyt, en tiedä vieläkään, kuka tuo selostaja oli ja mikä hänen nimensä on! Ehkä hän ei ollutkaan "yleläisiä", vaan kuuluu Somen Brasilian suurlähetystön henkilökuntaan. Tämä on majhdollista.

Kun noista nimistä tuli puhe, niin yksi puute - monien muiden joukossa - Ylen tv-selostuksissa on se, ettei selostuksissa kerrota tai panna tv-ruuttuun näkyviin, kuka tai ketkä selostavat tietttyä lajia tai lajeja. Toki kaikki tuntevat äänen perustella tunnetuimmat selostajamme muutenkin, mutta Riossa samoin kuin Pasilan studiossa äänessä on aika iso joukko sellaisia selostajia tai toimittajia, joiden nimiä ainakaan minä en tiedä tai muista.Esim. tunnin aikana lähetykset siirtyvät eri kisapaikoista ja -lajeista toiseen, mutta sitä, ketkä kulloinkin toimivat selostajina, Yle ei ilmoita.

Anonyymi kirjoitti...

Toimittaja Heidi Lipsanen on YLE:n nimittämä kirjeenvaihtaja Rio de Janeirossa ajalla 1.7.-31.8.2016. Hän ei ole urheiluselostaja. Kaikki tiedot löytyvät YLE:n nettisivuilta.

Lista olympiaselostajista:

http://yle.fi/urheilu/3-9069572

Anonyymi kirjoitti...

Yle:n Riion lähettämässä isossa toimittajajoukossa olisi ollut monia päteviänaistoimittajia, jotka ovat nimenomaan urheilutoimittajia. Kas kun heistä ei kukaan kelvannut Niki Juusela aisapariksi vaan homma piti antaa maallikolle.

Anonyymi kirjoitti...

Heidi on Iso D:n tytär ja ansioitunut toimittaja.

https://braziltalk.org/contributors/heidi-lipsanen/

Anonyymi kirjoitti...

No ilmankos...

Anonyymi kirjoitti...

Heidin pesti Riossa ja Brasiliassa kestää vain kaksi (2) kuukautta.

Siru Pola kirjoitti...

Nikkasesta vielä hieman. Hän oli ollut setäni kanssa metsäkämpällä samaan aikaan ja setä kertoili Yrjön tempauksista hauskoja juttuja. Voimaa, temperamenttia ja huumorintajua kuulemma riitti.

Joku voisi sorvata noita koivukeihäitä vieläkin ja "pojatkin" pääsisivät kokeilemaan sen heittoa.

Heikkapohjalta kun heitettäisiin niin näkisi, että onko Antin ja Teron ranteet niin rautaa kuin uskotellaan. Siinä olisi keihäskarnevaaleihin tms. pippaloihin oiva lisälaji.