torstai 7. syyskuuta 2017

1110. Yle-gallup: Persut vahvassa nousussa, siniset edelleen laskussa


1. Ylen Taloustutkimukselta tilaamassa kyselyssä haastateltiin 21.8.-5.9, eli ajanjaksona, jolloin julkisuudessa puhuttiin ja kirjoitettiin laajasti varsinkin Turun puukotustapauksesta, yhteensä 1964 ihmistä. Heistä puoluekantansa kertoi n. 60 prosenttia vastanneista. Tutkimuksen virhemarginaali on kumpaankin suuntaan 2,3 prosenttia.
2. Kokoomus jatkaa edelleen maan suosituimpana puolueena. Kannatus säilyi edelliseen mittaukseen verrattuna ennallaan 20,8 prosentissa, mutta ero toisena olevaan vihreisiin kaventui tasan kolmeen prosenttiyksikköön. Ministeri Petteri Orpo esiintyy julkisuudessa jotakuinkin siedettävälllä tavalla. Hän ei ole ehkä  kovin välkky, muttei mikään tumpelokaan. Antti Rinteeseen verrattuna Orpo antaa lausuntoja medialle napakasti ja melko uskottavalla tavalla. Juha Sipilälle ominaista venkoilua ei Orpon kohdalla juuri ole havaittavissa.
3. Pääministeripuolue keskustan kannatus on sen sijaan luisunut yhä matalammalle tasolle, nyt jo 16,2 prosenttiin. Edellisestä Ylen mittauksesta, jonka tulokset julkaistiin pari kuukautta sitten,  tuli pudotusta nyt 1,1 prosenttiyksikköä ja puolue on kyselyn kolmanneksi suurin. Taloustutkimksen tomitusjohtaja Jari Pajunen toteaa, että keskustan kannatus on trendinomaisessa laskussa. "Ehkä ihmiset ja kannattajat tulkitsevat nyt niin, että kokoomus vie hallituksessa". 
4. Keskustan kannatus oli viimeksi yhtä heikoissa lukemissa syksyllä 2012, eli puolueen kannatus on palannut tasolle, jossa liikuttiin pian sen jälkeen kun Juha Sipilä oli valittu puolueen puheenjohtajaksi. Paavo Väyrysen  kohtalaisen hyvä menestyminen vuoden  2012 presidentinvaaleissa oli tekijä, joka alkoi pikku hiljaa nostaa keskustan kannatusta nousuun pohjamudista. Nyt Väyrynen ei voi pelastaa keskustaa, vaikka osalllistuu jälleen ko. vaaleihin. Matti Vanhasesta ei liene keskustan pelastajaksi.
5. Blogistin mielestä pääministeri Juha Sipilä ei näytä oikein ymmärtävän syitä, joiden vuoksi keskustan kannatus laskee. Sipilä porskuttaa valitsemallaan linjalla yhä eteenpin ja tekee kansalaisten mielestä outoja ja jopa käsittämättömiä ratkaisuja. Niistä yksi viimeisimpiä on Sipilän ja keskustan viime viikon lopulla hallituksessa läpi ajama kanta, jolla europarlamentaarikko Hannu Takkula , joka on Sipilän tavoin lestadiolainen Juhan hyvä kaveri, päätettiin nostaa karskisti EU:n tilintarkastustuomioistuin suomalaiseksi jäseneksi. Takkulalla ei ole kokemusta sen enempää tilintarkastuksesta kuin tuomioistuimistakaan. Hän on väitellyt tohtoriksi, mutta kasvatustieteestä. Takkulan valinta alensi keskustan suosiota ainakin n. 0,5 prosenttiyksikön verran.
6. Vihreiden kannatus on rikkonut viime kuukaudet kaikkien aikojen ennätyksiä ja sama tahti näyttää yhä jatkuvan. Ylen nyt julkaistussa kannatuskyselyssä vihreät on parantanut asemiaan toiseksi suurimpana puolueena. Puolueen kannatus nousi parilla prosenttiyksikön kymmenyksellä, 17,8 prosenttiin. Vihreiden kannatus on noussut viime keväästä yhteensä jo lähes viidellä prosenttiyksiköllä. Keskustan ja SDP:n ohi vihreät pyyhälsi ensi kertaa heinä-elokuussa tehdyssä Ylen kyselyssä.
7. Onko puolueen puheenjohtajan vaihtuminen syy vihreiden kannatuksen jatkuvaan nousuun? Vaikea sanoa, mutta toisaalta tuntuu siltä, että mitä enemmän nykyinen puheenjohtaja Touko Aalto "kaataa naista", sitä ripeämmin puolueen suosio kasvaa. En kuitenkaan suosittelisi tätä metodia esimerkiksi Juha Sipilälle tai Antti Rinteelle. 
8. Taloustutkimuksen Jari Pajunen arvioi, että vihreiden kannatuksen nousu ei voi jatkua loputtomiin tällaista vauhtia. Vihreiden vankimpia tukijoita ovat perinteisesti olleet nuoret ja koulutetut äänestäjät yliopistokaupungeissa. Kunnallivaaleissa vihreät valtasivat jo Jyväskylän Touko Aallon johdolla; nojoo, eikös se Aallon Alvarkin ollut Jyväskylän poikia!  Onkohan tulevissa eduskuntavaaleissa vihreiden valtauksessa vuorossa Oulu? Jos on, niin silloin on todella lähellä tilanne, jossa pääministeriksi nousisi Touko Aalto.
9. Antti Rinteen johtamat demarit ovat edellen laskusuunnassa. Nyt puoluetta kannattaa, jos Ylen suorituttamaan mittaukseen on uskominen, vain 15,6 prosenttia vastajista, missä on laskua edellisestä kyselystä 0,3 prosenttiyksikköä. Teki tai sanoi Antti Rinne mitä tahansa, niin yksi asia on varma: Sdp:n kannatus ei nouse vaan laskee. Rinne yritti viikko pari sitten puhua kannustavaan sävyyn "synnnytystalkoista", mutta pieleen meni tämäkin yritys, sillä puheenjohtaja sai ideatsan vain haukkuja omiltaan. Antti Rinteen suurin ongelma on hänen onneton ulosantinsa. Kun Antti pääsee ääneen, hän puhuu mahdollismman pitkään ja niin vaikeaselkoisesti, että ihmiset alkavat hermostua ja ihmetellä, että mitenhän tuollainen mies on voinut päästä entisen valtapuolueen johtoon. 
10. Blogistin resepti Antille tilanten korjaamiseksi on hyvin yksinkertainen, mutta taatusti tepsivä. Kuulepas Antti! Kun saat debatissa ja tv-haastattelussa puheenvuoron, puhu ja esiinny mahdollisimman lyhyesti ja rennosti, käytä sanomasi esittämiseen korkeintaan 3-4 lausetta tai enintään 10-15 sanaa kerrallaan. Älä yritä liikaa ja tavoitella sellaista, johon sinulla ei ole retorikan saralla mahdollisuutta päästä. Sinä et kykene hurmaamaan yleisöä tai tv-katsojia monisanaisuudella tai jatkuvilla selittelyillä. Ole lyhyt, ytimekäsä ja tehokas. Puhu mahdollisimman hitaasti, nyt sinä puhua pulputat aivan liian nopeasti, jolloin puheesi menee automaatisesti solmuun. Murahtele mahdollisimman usein - vähintän joka toisessa puheenvuorossasi - samalla tavalla kuin Paavo Lipponen teki, se sopii sinullekin oikein hyvin. Ole useimmiten yhtä synkän näköinen kuin Mauno Koivisto parhaina päivinään oli. Tässä suhteessa voit ottaa esimerkkiä myös historioitsija Teemu Keskisarjasta, joka painii pätevyyden suhteen sukunimestään huolimatta superraskaassa sarjassa, sillä Teemu ei hymyile tv:ssä koskaan, vaan hänen kasvonsa ovat alati synkeän näköiset; näin fiktionkin saa näyttämän kivuttomasti faktalta. Välillä voisit jyrähdelläkin, mutta vain lyhyesti, muutaman sanan jyrähdys riittää vallan hyvin. Jos näit maltat toimia, niin seuraavien eduskuntavaalien jälkeen istut hallituksessa pääministerinä. Tuolla tavalla ja metodilla Lipponenkin nousi pääministeriksi.
11. Perusuomalaisten suosio on vahvassa kasvussa, sillä puolue nosti Ylen mittaksessa kannatustaan selvästi eniten. Se on nyt  10,3 prosenttia, ja edellisestä tutkimuksesta PS:n suosio lisääntyi 1,5 prosenttiyksiköllä. Viime viikkojen vilkas keskustelu turvapaikkapolitiikasta ja sisäisestä turvallisuudesta näyttää suosineen nimenomaan perussuomalaisia. Näin siitä huolimatta, että esimerkiksi Jussi Halla-aho ja etenkin puolueen presidenttiehdokas Laura Huhtasaari ovat vetäneet hyvin maltillista linjaa tai lähestulkoon vaienneet Turun tapahtumista. Puolueen olisi järkevää myös jatkossa olla maahanmuuttopolitikkaa ja turvapaikanhakijoiden asemaa koskevissa lausunnoissaan varovaisia ja antaa muiden, etenkin sinisten, venkoilla ja vaahdota kannatuksen laskupaineessa.
12. Sitten tulee hännänhuippu, pikku ryhmä viekas jengi. Siniset vaihtaa nimeään vähän päästä, mutta sen kannatus ei vain lähde nousuun, ei sitten millään. Päin vastoin, sillä Ylen mittauksessakin tuli taas hieman laskua suosiolukuun niin, että ryhmää kannattaa vain 1,4 prosenttia vastaajista. Hallituksen pystyssä pysymisen rumalla tempullaan, jota Juha Sipilä, Petteri Orpo ja Sauli Niinistö kannattivat ja suorastaan ajoivat, kesällä taanneet siniset keräävät yhä edelleen epätoivoisen tuntuisesti kannattajakortteja, jotta yhdistys voitaisiin viedä puoluerekisteriin.
13. Sinisten tilanne on suorastaan karmea, mutta toisaalta se osoittaa oikeaksi vanhan kokemussäännön, jonka mukaan "sitä saa mitä tilaa". On surkuhupaisaa ja jopa hieman säälittävää nähdä, miten esimerkiksi ministerit Jussi Niinistö, Sampo Terho ja jopa Timo Soini - "liukas luikku" Simon Elosta nyt puhumattakaan - seiskoskelevat ikään kuin tumput suorina Narikkatorilla, Helsingin Asema-atukiolla tai Espoon Ison Omenan edessä, tai lähes lähtevät hädissään juoksentelemaan kadulla ohi kiirehtivien rauhallisten ja tympääntyneen näköisten ihmisten perässä anellen näiltä "nimmaria" eli allekirjoitusta heille tuputettuihin kannatuskortteihin.
14. Mutta kun kerran "Isot Pojat" eli Sauli, Juha, Petteri ja Timo ovat sopineet ja päättäneet, että operaatio "Timpan hillotolppa" on pelastettava ja vietävä "maaliin" saakka, niin siinäpä herrat nyt seiskoskelevat ja ihmettelevät, että mitenkäs tässä nyt näin hassusti kävi, kun meitä ei kannata enää juuri kukan ja Sipilän ns. enemmistöhallitustakin enää 38 prosenttia äänestysikäisistä ihmisistä; kun reissuun lähdettiin hallitusohjelma kainalossa, niin hallituspuolueiden kannatus oli 55 prosentin luokkaa. 
15. Tilanne, johon Suomessa on nyt ajauduttu, on demokratian ym. kannalta suorastaan irvokas. Aattelepa vaikka ite!  Yhdistyksellä, joka ei ole puolue, vaan vasta pyristelee puolueeksi päsemistään, ja jota kannattaa vain 1,4 prosenttia äänestäjistä, on hallituksessa viisi ministerinpaikkaa eli yhtä monta kuin maan suurimmalla puolueella kokoomuksella. Siniset pitää hallussaan sekä ulkomisterin että puolutusministerin salkkua. Kirsikkana kakussa on, että yhdistyksen kansanedustaja toimii muina miehinä eduskunnan puhemiehenä.
16. Mutta media susoii sinisten ministereitä ja etenkin yhdistyksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Eloa huomiota herätävllä tavalla. Simon Elo on poliitikko, jota haastateltiin esim. Ylen kanavavilla kesällä kaikista poliitikoista eniten. Sama tendenssi jatkuu edelleen. Kun eduskunta aloitti toissa päivänä tiistaina syysistuntokautensa entiseen loistoonsa kunnostetussa talossa, haastateltiin TV1:n pääuutislähetyksessä kahta poliitikkoa. Heistä toinen oli Antti Lindtman (sd) ja toinen - tietenkin Simon Elo (siniset).Tänä iltana TV1:n A-talk -lähetykseen, joka alkaa klo 21.00 ja kestää noin tunnin, on kutsuttu neljä kansanedustajaa, joista yksi on - tietenkin Simon Elo (siniset). 
17. Sinisissä ei ole luultavasti osattu kunnolla edes ajatella miten valovoimainen politiikko kansanedustaja Simon Elo todellisuudessa onkaan. Kun hänen kasvonsa ilmestyvät tv-ruutuun j näkyvät siinä 10 sekuntia kauemmn, voimme olla joka kerta melko varmoja siitä, että sinisten kannatus notkahta noin 0,2 prosenttiyksikön verran.


43 kommenttia:

DuPont kirjoitti...

Simon Elon suosimisen taustalla on tietenkin toimittajakunnan unelma siitä, että hän ja siniset kykenisivät oikeasti pysäyttämään PS:n tai ainakin suuresti haittaamaan Halla-ahon PS:n toimintaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää analyysiä ja tasapainoista tekstiä blogistin sulkakynästä. Tunnekuohu ei ole niin korkealla kuin Sauli Niinistön toimintaa puitaessa. Gallupissa ei juuri yllättävää, ihan odotettavaa, että Turun puukkoisku on lisännyt persujen kannatusta, mutta suurin kohu on jo takanapäin, eipä ole Halla-ahokaan enää puhunut vankilasaari -ideastaan halaistua sanaa.

Kepulla menee tosi heikosti. Vain 0.3 prosenttiyksikköä alle vuoden 2011 eduskuntavaalituloksen, joka oli sentään veret seisauttava katastrofi. Nyt siis 16.2., silloin 15.8 %. Mutta kepussa pidetään mölyt mahassa, mutta ilotulitus alkaa kun pressavaalit ovat ohi. Maltan tuskin odottaa sitä pyykinpesua.

Mutta paljon ehtii tapahtua sitä ennen. Ei meillä politiikan penkkiurheilijoilla ole valittamista.

Anonyymi kirjoitti...

Remontoidussa eduskunnassa oli kyselytunti. Kok. min. Risikon vastaukset jälleen kerran mitään sanomatonta jargonia, jota tosiaaan on saanut kuulla jo ihan tarpeeksi.

Nyt viimeistään tuli selväksi, miksi maassa olevaa ongelmaa ei saada ratkaistuksi, ei yksinkertaisesti tiedetä mitä pitää tehdä ja odotellaan tulevia tapahtumia.

"Pelolle ei saa antaa valtaa", huh huh, tämä on parasta mitä Risikko on saanut aikaiseksi, tätä tautofoniaa on jo kuultu tarpeeksi eli nyt toimeksi, jotta rikolliset saadaan maasta pois.

Sipilän hoitokokouksella yritettiin vahvistaa "yhteistä näkemystä", tämäkö on suomalaisten parhaaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Presidentin säestyksellä suoritettu perussuomalaisten hajottaminen on urakkana ns. kusassut. Se kääntyikin Halla-ahon menestykseksi eikä tappioksi. On yhteiskuntamoraalin kannalta kestämätöntä, että 1,4 prosentin kannatuksella sininen yhdistys pitää viisi ministerinpaikkaansa ja eduskunnan puhemiehen paikan. Eipä Hesari tai Yle moralisoi tätä.

Seuraavissa vaaleissa otti olkileipä. Poliittiset zombit Jussi Niinistö, Sampo Terho ja Simon Elo eivät uusi paikkojaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.

SDP ei tajua, että halventamalla perinteisen avioliiton, osallistumalla homo- ja lesbokulkueisiin, juhlimalla ramadania ja torjumalla Nato-jäsenyyden on vieroitettu vanhoja kannattajia. Viherteemat eivät vedä ja ovat sitä paitsi kieroutuneita.

Anonyymi kirjoitti...

Samalla kusaisi Sauli Niinistön tavoite selvitä pressanvaaleista yhdellä kierroksella.
Kyllä sitä nyt harmittaa!

Anonyymi kirjoitti...

Hannu Takkula mainittiin ja lestadiolaiseksi kutsuttiin, Sipìlän kaveriksi.
Ei ole lestdiolainen, perhe on erotettu liikkeestä jo kauan sitten, ja sitä ei tapahdu ihan helposti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hannu Takkula Iltalehdessä 22.7.2016:

- Minulla on lestadiolaistausta Oulusta ja avioero on iso asia. Olen ollut sukupuolineutraalia avioliittolakia jyrkästi vastaan, mutta olen miettinyt sitäkin asiaa laajasti. Olisiko sittenkin ihmisen oma asia, ketä rakastaa ja kenen kanssa menee avioliittoon tämä ihmisen lyhyen elämän aikana? Takkula pohtii vähän sanoja hakien.

Olisiko Hannu Takkulan takana siis a) avioero ja b) lestadiolaisuus?

Muistna, että Hannu Takkula oli ennen eduskuntaan pääsyään vakivieras Riitta Väisäsen Kymppitonnissa. Menestyi siinä todella hyvin. Toinen lähes vakivieras oli Ben Zyskowicz (kok)

Muuten, miksi Suomesta valitaan EU:n huippuvirkoihin lähes aina poliitikko? EU-tuomioistuimessakin oli ensin Olavi Ala-Nissilä (kesk), sitten Ville Itälä (kok) ja nyt sitten Hannu Takkula.

Hyvä puoli Takkulan valinnassa on se, että Ville Itälä saa etsiä uutta työpaikkaa, Hän onkin jo ehtinyt lorvia noissa EU-hommissa luvattoman kauan.

Mutta heti Itälälle pukkaa uutta työpaikkaa. Hän hakee Turun kaupunginjohtajaksi!

Anonyymi kirjoitti...

"Petteri Orpo esiintyy julkisuudessa jotakuinkin siedettävälllä tavalla. Hän ei ole ehkä kovin välkky, muttei mikään tumpelokaan."

Orpo on hyvässä ja pahassa ammattipoliitikko. Joskus elämässä keskinkertainen ammattimies on parempi kuin asiaa tuntematon yliälykäs nero.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Viron presidentti Kersti Kaljulaid toimi 2004-2016 myös Euroopan tilintarkastuomioistuimen jäsenenä. Hän ei ollut poliitikko, mutta oli kyllä 1999-2002 pääministeri Mart Laarin talouspoliittisena neuvonantajana. EU-virkaan valittaessa Kaljulaid oli Irun sähkölaitoksen johtaja.

Tulisiko Hannu Takkulasta vuoden 2024 presidentinvaaleisa keskustan ehdokas?

Anonyymi kirjoitti...

"Jari Pajunen arvioi, että vihreiden kannatuksen nousu ei voi jatkua loputtomiin tällaista vauhtia."

Ei tietenkään loputtomiin, mutta itse veikkaisin, että kyllä vihreät voivat päästä vanhoihin demarien huippukannatuslukuihin noin 25 prosentiin, jopa 30:een jos pystyvät nielemään myös vasemmistoliiton, sitten tulee raja vastaan. Syvällinen syy vihreiden ja demarien menestykseen on kannattajakunnan ikä: vihreillä nuoret ja demareillä 50-60-kymppiset.

Väliaikainen apu demareille olisi blogistin 10. kappaleessa esittämä - tai pikemminkin Rinne pikavaihtoon ja sanna marin -tyyppinen 2000-luvun politiikkohtilallehahmo ja sisältö 1900-luvun työväenretoriikasta tämän vuosituhannen palkansaajapuolueeksi.

Lopuksi: ei nykyhallitus ole demokratian irvikuva: se perustuu viime vaalien tulokseen. Demokratiaan kuuluu, että hallituksella on neljän vuoden näytönpaikka. Vasta 2019 katsotaan mihin se riittää - en usko, että pitkälle muilla kuin kokoomuksella. Mutta katsotaanpa millaisen enemmistöhallituksen Orpo saa silloin kokoon...

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Juha Sipilä on perustellut Hannu Takkulan valintaa ko. virkaan sillä, että "Takkula pitkäaikaisena EU-parlamentaarikkona tuntee hyvin EU:n rakenteet."

Hehheh! Tuo ei ole lainkaan ksetävä peruste, oikeudenöynnissä tuollaiselle perusteelle naurettaisiin. Brysselissä toimii paljon suomalaisia virkamiehiä, on toiminut jo vuosikausia, jollei peräti vuosikymmeniä, jota ovat melko korkeissa viroissa. He tuntevat EU-rakenteet vähintään yhtä hyvin kuin kasvatustieteilijä Takkulakin. Useimmat Hannua paljon paremmin.

MIksi Sipilän valinta ei osunut kenenkän heistä? Selitys on yksinkertainen: Sipilä halusi väen väkisin tehtävään poliitikon ja ertyisesti sellaisen, joka on a) keskustalainen, b)hänen hyvä kaverinsa ja c) taustaltaan lestadiolainen kuin hän itsekin.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Anonyymi: …ei demokratian irvikuva, se perustuu viime vaalien tulokseen.

Tuo on kyllä hurskastelua ja pään painamista pensaaseen.- suoranaista typeryyttä selkokielellä ilmaistuna.

Hallituksen salkkujako ei perustu sellaisenaan viime vaalien tulokseen, sillä yksi hallituspuolue on hajonnut tai oikeastaan epädemokraattisen menetlmin hajoitettu, kahteen lähes yhtä suureen osaan, joista toinen osa, joka oli alun perin myös hallituksessa, heitettiin pääministerin, ulkoministerin, valtiovarainministerin ja itse tasavallan presidentin yhteistuumin kylmästi yli hallituksen laidan.

Hallituksessa on ryhmttymä, joka ei ollut vaaleissa sellaisenaan mukana, mutta joka pitää 1,4 prosentin kannatuksellaan röyhkeästi halllussaan ulkoministerin ja puolustusministerin salkkuja ja kolme muuta salkkua plus eduskunnan puhemiehen paikkaa. Tällä perusteella hallituksen kokoonpanoa voidaan perustellusti kutsua irvikuvaksi.

Kaikki gallup-kyselyt ovat pari kolme kuukautta osoittaneet yhdensuuntaisesti, ettei hallituksella suinkaan ole äänestäjien enemmistöä takanaan, vaikka näin uskotellaan. Pääministerin ja muiden johtavien ministetereiden tulisi tunnustaa tosiasiat eikä yrittää syöttää kansalle virheelliseen käsitykseen perustuva tietoa ja antaa ihmisten ymmärtää, että kaikki on hyvin ja hoidettu perustuslain mukaisesti. Kykllä kansa tietää, ei se ole thymää, vaikka haerrat presidentistä ja pääministeristä alkaen niin uskovat.

Skorpioni kirjoitti...

Nämä kuukausittain julkaistavat HS:n ja Ylen gallupit ovat tietysti hauskaa viihdettä,mutta muuta merkitystä niillä ei juuri ole. Demarit gallupit ovat saaneet hysterian partaalle. Kuvaavaa sille on,että puheenjohtaja Rinteelle esitetään kysymys,joko eroatte, ja siihen Rinne vastaa,että nyt on tehtävä työtä kannatuksen nostamiseksi. Kuka tästä nyt tulee hullua hurskaammaksi? Totuus on,että Suomalaisen politiikan taivaalla ei ole tällä hetkellä yhtään valovoimaista tähteä.
Puolueista tai ryhmistä onnettomin tilanne on Sinisillä! Perussuomalaisesta irronnut ryhmä yrittää kerätä epätoivoisesti puolueen rekisteröimiseksi tarvittavia kortteja kasaan,mutta eivät tule siinä onnistumaan. Nyt hallituksessa on 0,2 % ryhmä. Tapasin kentällä kuukausi sitten Simon Elon,joka oli keräämässä nimiä rekisteröintikortteja. Nuhtelin vähän miestä Sinisten hölmöstä touhusta erota Persuista,koska kaikki rahat ja myös kannatus näyttää jääneen persuilla. Allekirjoitin rekisteröintikortin,kun Elo vakuutti,että hallituksessa pysytään. Uskon myös,että Siniset pysyvät hallituksessa,koska Soinille, Ninistölle, Terholle, Lindströmille ja Mattilalle ei tule koskaan kutsua uuteen hallituksen.
Oli suuri virhe Sipilältä ja Orpolta hajottaa perussuomalainen puolue! Siitähän persujen jakautumisessa oli kysymys. Tämä on kentän yleinen mielipide! Tämän vahvistaa maaseudulla politiikkaa tekevä serkkuni! Kyllä "serkut" tietävät!
Sipilä on mennyt suuruus. Valitettavasti " meidän Juha" ei pärjännyt politiikassa. Kokoomuksellahan on nykyisessä hallituksessa kuusi ministeriä,koska Sipilä ja Berner ovat tosiasiassa kokomuslaisia. Kepu valitsee seuraavassa puoluekokouksessa puheenjohtajakseen Antti Kaikkosen. Näin kertoo hevosmiesten tietotoimisto!

Anonyymi kirjoitti...

Eipäs nyt sentään aleta hevostelemaan, Skorpiooni!

Anonyymi kirjoitti...

"Hallituksen salkkujako ei perustu sellaisenaan viime vaalien tulokseen,"

Itse pidän ratkaisevana sitä, että nykyhallituksella on vaalien tuloksen mukaisen eduskunnan kansanedustajien enemmistö, mitä osoittaa sen perustamisen yhteydessä tehty luottamuslauseäänestys.

Puolueiden ministerimäärä ei ole mikään matemaattinen suhdeluku vaan poliittinen päätös, jossa tehdään poliittisia kompromisseja. Eduskunta on em. äänestyksessä ja muiden hallituspuolueiden eduskuntaryhmät - pitkin hampain - on hyväksynyt tuon kompromissin.

Tyylikkääksi en ole asiaa väittänytkään.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hohhoijaa! Muodollisesti anonyymi on perustuslaillisine käsityksineen oikeassa.

Mutta asiallisesti hän on tietenkin täysin väärässä. Sipilän hallitus ei ole asia- vaan muotolinjalla.

Juha Sipilä ja kumppanit toki tämän hyvin tietävät. Hänen ja Petteri Orpon pitää nyt kuitenkin vain sietää hamaan eduskuntakauden loppuun hallituksensa viittä "ottopoikia", ei siinä mikään auta.

Hallitustrion tiedotustilaisuudessa viikko sitten Juha esiintyi suupielet pahasti alaspäin, kun hänen vasemalle puolelleen steppaili Sampo Terho, joka luki paperista - hieman punastellen - "uutta" turvapaikkaohjelmaa, joka on lähes sanasta sanaan Jussi Halla-ahon ja perussuomalaisten vaatimusten mukainen.

Eilisellä kyselytynnilla hallituksen aitiossa istui vain yksi sininen, nimittäin Sampo terho. Vaikuttaa siltä, että muut sini-ministerit jotenkin häpeilisivät ottopoika-asemaansa. Timo Soini ja Jussi Niinistö järjestävät itsensä torstaisin itsensä muualle, mieluiten ulkomaan matkalle.

Eiliseen A-talk -lähestykseen siniset oli lähettänytt, yllätys yllätys, Simon Elon, jälleen kerran. Sinisten ministerit eivät enää hevin tule mukaan tv-keskusteluihin. Simon-paran esiintymisten myötä ryhmän kannatus joka kerta pikkusen notkahtaa alemmaksi. Ja hyvä näin.

Ryhmä "muut" on jo selvästi suurempi kuin ryhmä siniset, näin esim. Ylen-gallupin tulosten mukaan.

Toipila kirjoitti...

..."On yhteiskuntamoraalin kannalta kestämätöntä, että 1,4 prosentin kannatuksella sininen yhdistys pitää viisi ministerinpaikkaansa ja eduskunnan puhemiehen paikan"...

Yllä siteerattu Anonyymin tokaisu on tyylikkäässä linjassa blogistin käsitysten kanssa.

Poliittinen järjestelmämme ja eduskunnan enemmistö on aika sekaisin. Niinistökin on jollain tavalla kyvytön saamaan ryhtiä poliittiseen meininkiin. Mitähän meistä oikein ulkomaillakin ajatellaan - tämähän on yleensä se olennaisin huolenaihe.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä niin, ja jos ne ulkomaillasa saisivat vielä tietää, että Suomessa käy ja hyväksytään kaikki. Siellä kummisetä voi naida kummityttärenä, ihan valtakunnan huipulla asti, eikä sitä pidetän mitenkään outona. Päin vastoin, kansa taputtaa entistä vain hurjemmin.

Anonyymi kirjoitti...

Eihän tuossa edellä kerrotussa "naimisessa" ole mitään lainvastaista, ei sitten yhtään. Kaikki on laillista ja sillä siisti. Suomalaiset ovat läpeensä lainkuuliaista väkeä. Kyllä noin saa tehdä, aivan vapaasti.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Hesarin politiikan toimituksen esimies Kalle Silfverberg tänään

"Laura Huhtasaaren menestys presidnetivaaleissa on varma asia"

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005359186.html

Skorpioni kirjoitti...

Siltähän tuo näyttää eli tuo Huhtasaaren menestys pressanvaaleissa. Kalle Silfverbergin mukaan jos ja kun vaaleissa järjestetään toinen kierros, sillä olisivat vastakkain presidentti Niinistö ja Huhtasaari. Silfverbergin perustelee näkemyksensä hyvin ja näyttää nyt,että näin myös tapahtuu.
Suomen presidentinvaaleista tulee näemmän hyvin mielenkiintoiset. Kun Niinistö joutuu toisella kierroksella taistelemaan asemastaan rasitisen Huhtasaaren kanssa, tulee siitä eittämättä iso kansaivälinen uutinen. Lisäksi se virittää koko kotimaisen poliittisen kentän uudella tavalla. Presidentinvaalien seurauksena Persut saattavat hyvinkin vakiinnuttaa paikkansa yhdeksi suurimmaksi puolueeksi. Tämä riippuu paljon siitä, minkälaisin teemoin Huhtasaaari kampanjansa käy. Kun hänen läheinen neuvonantaja on analoginen Jussi Halla-aho, ei liene epäilystäkään siitä,ettei kampanjaa onnistuta " justeeraamaan" sopivan kriittiseksi, mutta silti samalla uskottavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista oli tämän YLE n esm klo 18 uutisointi. Huhtasaaren eduskunnassa esittämiä lausumia vastaan olivat tämä kok. Orpo, joka viisaudessaam salli eli ei pystynyt estämään v. 2015 yli 30.000 salskean pojan ja "partalapsen / miehen" maahan marssimisen ja vieläpä Ruotsin kautta.

Maalaisjärjellä ko. rajan ylitystä ei koskaan olisi pitänyt sallia, mutta Orpolla ei ollut tähän ns. munaa. MIKSI EI?

Toinen viisas oli sossujen Rinne ja siitä ei enempää.

Seuraavaksi uutisissa oli vuorossa juttu, jossa kertoiltiin, että pahasti radikalisoituneita maahan tulleita on Suomen vankiloissa kymmeniä. Eli nämä ovat kai sitten niitä, jotka irti päästyään ovat milloin tahansa valmiita tappamaan suomalaisia.

Kokonaan eri juttu on tietenkin se, että montakohan tuhatta vastaavanlaisia kävelee tälläkin hetkellä suomalaisilla kaduilla?

Jos Orpo olisi hoitanut aikoinaan asiat suomalaisten eduksi niin silloin rajan yli EI olisi päässyt yhtäkään laitonta ns. pakolaista.

On selvää, että Huhtasaari saa vaaleissa äänivyöryn, koska normaalit suomalaiset tietysti tietävät missä mennään.

Onkin ihmeellistä, että joidenkin poliittisten tahojen suuret johtajat eivät hyväksy asiaa vaan jaarittelevat ns. tutkainta vastaa niitä näitä.

Perusasiana pitäisi olla, että tosiasiat tunnustetaan eli päätä ei panna....pe...pensaaseen. Tämä prinsiippi puuttuu!!

Anonyymi kirjoitti...

Erikoista on, että Turun tapahtumat ja niiden johdosta noussut maahanmuuttovastaisuus eivät ole vähentäneet Vihreiden kannatusta, vaan päinvastoin suosio on lisääntynyt huolimatta maahanmuuttajia suosivasta linjasta.

Toipila kirjoitti...

Paula Risikko Iltalehdessä: Terrorismista ja islamista ei ole syytä puhua samassa lauseessa.

Miksei näyttö vielä riitä Risikolle?

Miksi Risikko teeskentee, ettei terrorismilla ole mitään tekemistä islamin kanssa?

Ville Vakio kirjoitti...

Mikä tahansa rosvokopla voi käyttää mitä tahansa uskontoa tai muuta ideologiaa keppihevosena. Terrorismia harjoittaa vain media ja sen terrorismiliturgiasta, jota yksilöt sitten papukaijamaisesti vouhkaavat edelleen. Allegorisesti: Shamaani tietää kulttuurin olevan vain peliä. Muut uskovat peliin totuutena. Siten shamaani pystyy tekemään taikojaan.

Toipila kirjoitti...

Onko todellakin niin, että vain persut ovat rohkeasti isänmaan asialla ja muut puolueet keskittyvät höyryämään vihapuheesta ja samalla peittelemään maahanmuuton järjettömän kalliin rahoituksen ja muut vaikeat ongelmat?

Pakolaiskriisin aikoihin mm Irak tyhjensi vankiloitaan Eurooppaan. Niinpä Suomeenkin tuli Ruotsin kautta nuoria asevelvollisuusikäisiä miehiä noin 32.000 kpl, joista ilmeisesti suurin osa oli sotilaskarkureita ja muita rikollisia.

Nyt tästä porukasta ei päästä eroon, koska Irak ei halua ottaa vastaan Suomesta ketään.

Suomen hallitus ja sisäministeri Orpo keskeisenä mokaajana laskivat maahan porukkaa, joka ei turvapaikkaa tarvitse, joita ei EU:n sääntöjen mukaan olisi tarvinnut maahan päästää ja joista ei päästä eroon, vaikka on todettu etteivät ole turvapaikan tarpeessa.

Nyt Suomen hallitus ja Orpon seuraaja sisäministeriksi tämä Paula Risikko (Rusakko?) ovat täysin neuvottomia tämän ongelman ratkaisemiseksi.

Vihapuheesta Suomen hallitus jaksaa jauhaa, jotta kansalaiset olisivat hiljaa hallituksen kyvyttömyydestä ja suoranaisesta tyhmyydestä maahanmuuton ongelmien edessä.

Anonyymi kirjoitti...

Toipila, mitä tarkoitat isänmaan asialla?

Anonyymi kirjoitti...

Perjantai-illan tv-uutiset (yle) olivat ahdistavat. Koskaan ei ole tullut yhteen putkeen niin paljon valhetta kuin puoluepomoilta, jotka hyökkäsivät Laura Huhtasaaren tervehenkistä lausuntoa vastaan. Suomi alkaa olla latvastaan henkisesti sairas.

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Tuota samaa parjauskampanjaa Yle uutiset on jatkanut myös tänään lauantaina. taukoamatta. TV1:n Ykkösaamussa haastatellun Touko Allon lausahdus, jonka mukaan Jussi Halla-ahon johtamat perusuomalaiset on ainoa puolue, jonka kanssa HÄN ei edes keskustelisi tulevaan - siis eduskuntavaalien 2019 - hallitukseen osallistumisesta, nousi koko lauantain ykkösuutiseksi. Aalto on siis pättänyt, etteivät persut kelpaa hallitukseen.

Tuota "Aallon totuuttta" toistettiin tänään kaikissa TV!:n uutislähetyksissä ykkösuutisena. varmaan myös radiouutisten pääteemana.

Mikä mies tämä Aalto kuvittelee olevansa oikeutettu päättämään ja jo tässä viheessa, kun seuraavat eduskuntavaalit ovat vasta kevällä 2019, jotakin tulevan hallituksen kokoonapnosta ja siitä, mitä puoluetta HÄN ei ainakaan sinne kelpuuttaisi Tai edes lausumaan jotakin sanotusta asiasta.

Voi hyvin käydä niin, etteivät myöskään vihreät ole vaalien jälkeisessä halltuksssa. Eihän vihreitä otettu myöskään Juha Sipilän hallitukseen.

Vaika mies on pitkä ja suuri, kuten Touko Aalto, niin hänen ei tarvitse sentään olla suuruudenhullu!

Toipila kirjoitti...

Anonyymille: Isänmaan asialla ollaan siten, että suomalaisista pidetään ensin huolta - Suomi ensin - ja sitten vasta katsotaan mitenkä voidaan maailmaa parantaa vaatimattomilla rahkeillamme.

Suomalaiset köyhät jonottavat leipäjonoissa ja juoksevat alennusten perässä, mutta hallituksen ja vasemmiston suurin tuska tuntuu olevan kuinka kohdellaan maassamme luvattomasti oleskelevia valepakolaisia.

Skorpioni kirjoitti...

Touko Aaltohan puhuu termillä MÄ! Siis MÄ,MÄ MÄ... kun Aalto ilmeisesti tarkoittaa mitä mieltä Vihreät puolueena on! Kupla koko Touko Aalto. Ei ole esittänyt yhtään konkreettista asiaa, miten vihreät maata pääministeripuolueena johtaisivat! Nytkin Aalto oli tarvinnut koko kesän "kypsyäkseen" ajatukseen, ettei MÄ mene persujen kanssa hallitukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Aallon ajatukset on tulleet selviksi. Maahanmuutto vapautetaan, ja rahat siihen otetaan suomalaisten selkänahasta.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi sotaveteraani-isäni ei tarvinnut nähdä sitä, että hallitus Sipilän johdolla avaa maan rajat.

Anonyymi kirjoitti...

Täällähän onkin ihmeellinen seurakunta koolla, kummallista ruikutusta menneen maailman tyyliin.
Tottakai Aalto saa valita hallituskumppaninsa, ainahan niin on toimittu.
Persujen kanssa voitaisiin kyllä toimia jyrkemminkin, Ruotsin vastuuntuntoisten puolueiden tyyliin. Ei muuta kuin boikottiin vaan!

Jyrki Virolainen kirjoitti...

Toki toki!

Annetaan Touko-pojalle työrauha ja täytellinen valinnanvapaus, mitä tulee hallituskumppanihin.

Vaihtaahan Touko naista ja seksikumppaniakin tämän tästä! Kumppani kuin kumppani, niin hallituksessa kuin sängyssäkin!

Anonyymi kirjoitti...

Uusimmassa Suomen kuvalehdessä ryhdyttiin jo spekuloimaan näiden lukujen valossa seuraavaa hallitusta: hieman yllättävältä tuntui ajatus, että Touko Aalto haluaisi hallitukseen nimenomaan kokoomuksen kanssa jättäen sekä kepun että demarit oppositioon. Tähän olen aina ajatellut, että vihreille poliittisesti kaukaisin puolue heti persujen jälkeen olisi juuri kokoomus. Itse olen kuvitellut, että noilla luvuilla tulisi viher-vasemmistolainen hallitus alkiolaisuuteen palanneella kepulla täydennettynä.

Toki Aalto saa julistautua kennen kanssa vihreät ei halua hallitukseen. Se synnyttää vaaan persuille mahtavan vaaliaseen Suomen suunnasta.

Toipila kirjoitti...

Jos tässä käykin niin, että persut eivät valitsekkaan vihreitä hallituskumppanikseen ikinä.

Anonyymi kirjoitti...

En yhtään ihmettele että Touko flirttailee kokoomukselle lähes yhtä ahkerasti kuin puoluetoimiston pimuille.

Vihreäthän ovat aate- ja arvostusmaailmaltaan erittäin lähellä kokoomusta, jopa eräänlainen kokoomuksen nuorisosiipi. Vihreiden kannattajakunta on hyvistä perheistä lähtöisin olevia korkeakoulutetuja nuoria. Heitä, jotka opiskelevat kolmikymppisiksi ja parantavat maailmaa. Reissaavat läpi Intiat ja Thaimaat.

Aikuistuttuaan nämä entiset vihreät nuoret menevät ihan siisteihin sisätöihin kouluihin ja virastoihin. Jossain vaiheessa muuttavat perheen kanssa Nurmijärvelle omakotitaloon ja ostavat auton. Sitten seuraavan kun lastenkin pitäisi päästä harrastuksiin. Seuraavaksi puoluekanta vaihtuu luontevasti kokoomukseen. Vihervasemmistolaista nuoruutta muistellaan vähän nolostellen viiniä tai viskiä takan ääressä siemaillessa.

Skorpioni kirjoitti...

Pirun hyvä analyysi vihreiden kehittymisestä kokoomuslaiseksi! Todella hyvin kirjoitettu. Jatkaisin vielä sen verran,että vihreillä ei ole mitään todellista käsitystä työnteosta. Kun tällainen pumpulusissa kasvanut ja pullomössö vihreä sitten siirtyy kokoomuslaiseksi, niin onhan se onttoa ryhtyä " parantamaan maailmaa". Voi vain esimerkiksi ryhtyä arvostelemaan koulutusleikkauksia jne. ilman mitään vastuuta. Kokoomukseen siirtynyt ja hyvinvointiin kasvanut vihreä aikuinen voi sitten huoletta ja kritiikittömästi uskoa tulevaisuutensa touhukkaan nuorkokomuslaisen "poliitikon"käsiin ja elää elämänsä onnellisena loppuun asti

Anonyymi kirjoitti...

On siellä myös vihervasuri-siipi, jonka idea tasapuolisuudesta on se, että muut elättää. Vasemmistoon ei haluta kuulua, koska se on niin vanhanaikaista, sama koskee Rinteen porukkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreiden gallup-kupla on tainnut mennä Toukopoukolle päähän, kun alkaa luetella hallituskelvottomia puolueita. Perinteisesti Suomessa ja tällä vuosikymmenelläkin kaikki eduskuntapuolueet ovat olleet hallitusvastuussa.

Skorpioni kirjoitti...

Eduskunta on omalaatuinen paikka! Kävijöistä ei jää mitään merkintää,ei edes hiilijalanjälkeä! Joka päivä on aina uus, sillä kukaan ei tiedä ketkä eilen siellä kävi! Sen sijaan eduskunta tiedotti,että vahtimestarit oli tarkoitus aseistaa Turun terrori-iskun jälkeen,mutta sitten tyydyttiin kuintenkin pamppuun,eikä muuta " kättäpitempää" tarvittu! Kansanedustaja Eero Lehti sen sijaan " tutkii " jotakin Floridassa niin innokkaasti,ettei edes Irma häntä pelästyttänyt! Hän jäi viikoksi odottelemaan Irmaa,kun muut kansanedustajat jo ihastelivat uusittua taloa ja varsinkin Wäinö Aaltosen kullattuja patsaita!

Anonyymi kirjoitti...

Oi Irma, oi Irma,
kaipaan lemmenlääkintää...

Noin laului aikoinaan Irwin.

Suomessakin on jauhettu ja vatvottu Irmaa töistä viikkoa ja seurattu sen lähestymistä kohti Floridaa tunti tunnilta. Toimittaja Mikä Hentunen on ollut Miamissa aivan haltioissaan!