sunnuntai 4. lokakuuta 2009

163. Nyt jahdataan!

Myrskyn jälkiä

Suomen saloilla käy syksyisin kova jahti, myös ajojahdiksi kutsuttu. Sadat äijäporukat jahtaavat hirviä, erityisesti urossellaista, metsien kruunupäätä. Jahdataan tappamistarkoituksessa, vaikka kruunupää on luonteeltaan kiltti ja suosittu; jopa kärpäset ovat aina laumoittain sen kintereillä. Hirvi ei halua eikä voikaan käyttää ihmisiä ravinnokseen, toisin kuin esimerkiksi karhut ja sudet, nuo metsiemme perssuomalaiset ja vasurit. Hirvi on uljas ja kaunis näky luonnossa.

Mutta hirvi ei osannut pysyä metsissä. Jokin vimma ajoi sitä asutuskeskuksiin. Samanlainen taipumushan oli myös eräällä poliittisilla puolueella, joka aiemmin tunnettiin takametsien miesten puolueena. Seuraukset asutuskeskuksiin pyrkimisessä olivat niin liikenteessä kuin politiikassakin katastrofaalisia. Hirvikantaa oli siksi pakko vähentää.

Myös politiikassa puhutaan usein ajojahdeista. Poliitikot ovat mediassa vapaata riistaa, se on poliitikkojen osa. Eräänä syksynä meillä jahdattiin erityisellä innolla poliittisen elämämme kruunaamatonta kuningasta. Se tunsi nimen Matti ja se on nähtiin usein Nurmijärven Lypsämässä. Matti oli alun perin hirven tavoin lauhkea ja kesy ja viihtyi monenlaisissa säätiöissä ja hallituksissa. Matti-hirvi erottui joukosta jo säkäkorkeutensa, 197,5, takia; sitä kutsuttiinkin joskus Koljatiksi. Ei siis ollut mikään ihme, kun Matista tehtiin takametsien miesten ja naisten pomo. Mattia käytiin näyttämässä ulkomailla asti, mutta siellä se ei kuitenkaan viihtynyt, vaan oli yleensä tuppisuuna eikä suostunut syömään sille appeeksi tarjottuja vieraita heiniä ja sipuleita.

Vierasta kieltä Matti puhui vain välttävästi - kielibarometreissä Matin arvosanaksi mitattiin yleensä arvosanoja 6-6,5. Jopa autokuski Kimin kielitaitoa pidettiin Matin taitoihin nähden suorastaan loistavana. Mattia irvailtiin myös siitä, ettei se juonut väkeviä, ei ollut koskaan niihin edes koskenut. Lisäksi Matin seuraelämä herätti poikkeuksellisen suurta hämmennystä. Matti harrasti kaikenlaita nikkarointia ja omakotirakentamista.

Matti muuttui jahdin seurauksena tylyksi ja rupesi jurottamaan. Mikäs ihme tuo nyt on, alkaahan sitä nyt vähemmästäkin vituttaa!

Matin paras kaveri oli Lalli, nyrkkeilyn ystävä, mutta toisinaan yksinkertaisuuteen taipuvainen lajitoveri Satakunnasta. Hän teki Matin ja muiden kavereiden vuoksi mitä tahansa. Eräänkin kerran Lalli maksoi koko porukan sakot, vaikkei kukaan edes pyytänyt Lallia sakoja maksamaan. Lalli sopi hyvin Matin gorillaksi, mutta poliittiseen retoriikkaan ryhtyessään Lalli olisi tarvinnut avukseen tukihenkilön.

Matin ajojahti huipentui, kun Silmäänsahaaja-niminen ohjelmisto väitti, että Matti olisi ottanut vastaan erikoishöylättyä lautatavaraa eräältä säätiöltä ilmaiseksi. Tästä väitteestä Matti ei vielä olisi ollut moksiskaan, sillä puutavaran, olipa se sitten höylättyä tai tuppeen sahattua, lahjoittaminen oli puuta täynnä olevassa maassa ollut maan tapana jo pitkään. Mutta ohjelmassa väitettiin myös, että Matti ei olisi rakentanut Lypsämän taloaan yksin. Tästä Matti kiukustui.

Poliitikkojahdeissa pyritään aikaansaamaan poliittisia ruumiita. Erityistä hupia tuottaa, jos ministeri saadaan savustetuksi pois virastaan. Pääministerin potkut tai eronpyyntö olisi suoranainen lottovoitto, joka tekisi toimittelijasta maankuulun.

Pois potkituille poliitikoille kaverit pyrkivät kuitenkin järkkäämään jonkin lohdutushomman. Tällaisena poliitikkojen hautausmaana tunnettiin muun muassa KELAKE. Se oli kammottava virasto, jonka nimen mainitseminenkin sai kylmänväreet ihmisten selkäpiihin. Sinne poispotkittu poliitikko hautautui loppuiäkseen. Sen työpaikkaa kävivät Valtionhallinnon pulmapäivillä - niitä oli tapana järjestää 35 vuoden väliajoin - ihmettelemässä ja säälittelemässä tavalliset ihmiset ja eläkeläiset. Mattiakin oltiin jahtaamassa ja saamassa kiinni elävältä, jotta hänet voitaisiin ohjata "hoitoon" KELAKKEESEEN.

(Selitykseksi pari sanaa termistä "pulmapäivät." Termi tuli yleisesti tunnetuksi, kun valtionhallinnon 200 -vuotisjuhlissa Pohjan-Akka, tuo Kaikkien Oikeuksien eurooppalaistunut ylipapitar, loihe arvoitukselliseen tapaansa lausumaan, että maan poliittisen järjestelmän tilassa näyttäytyi "pulmia." Näin lausahdellaan Akka vilkaisi vieressään istuvaan Mattiin, mutta tämä ei ollut kuulevinaan, vaan keskittyi tylsän tilaisuuden varalta mukaansa ottaman Talonrakentaja -lehden viimeisen numeron tutkiskeluun. Samojen päivien yhteydessä pidetyssä juhlajumalanpalveluksessa arkkipiispa julmisteli valtakunnan johtajien moraalittomuudesta ja kehotti heitä tekemään parannuksen. Kirkon etupenkissä istunut Matti oli kuitenkin syventynyt virsikirjan väliin piilottomansa artikkelin "Miten rakennan talooni viherkuistin" lukemiseen eikä siksi kuullut arkkipiispan sanoja.)

Silmäänsahaajien väite sai Matin täysin pois tolaltaan.

Seuraavana aamuna metsä ryskyi ja hirviaitaa kaatui kilometritolkulla kun Matti porhalsi Lypsämästä pääkallon paikalle, jota oli alettu pahaksi äityneen korruption takia kutsua Pikku-Moskovaksi. Vaikka Matin työpäivä oli buukattu täpösen täyteen alkaen kello 8 Mauton Suomi -päivien avajaispuheesta ja päättyen Valtionhallinnon pulmapäivien iltatilaisuuteen ("pönöttävien bileet") Turun Linnassa, Matti sai kun saikin järjestettyä infon pääkallonpaikan juhlalokaalissa kello 12.30.

Tämä tiedotustilaisuus jäi ikuisiksi ajoiksi kansalaisten mieliin.

Kuten tunnettua, suomalainen on sellainen joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään jne. (J.Etto). Matti oli jalostanut tästä kokemussäännöstä oman versionsa politiikassa. Matti ei infonnut vaan vaati infoa, ei vastannut vaikka oli haastettu vastaajaksi, syytti vaikka ketään ei ollut kutsuttu vastaajaksi, käräjöi kun ei pitänyt käräjöidä, ei käräjöinyt kun olisi pitänyt käräjöidä, puhui ohitse kun olisi pitänyt puhua suoraan, vieritti vastuun toisille kun olisi pitänyt itse ottaa vastuu jne. Tämä taktiikka oli osoittautunut toimivaksi, suorastaan oivalliseksi.

Näin Matti toimi nytkin. Hän kiisti jyrkästi väitteen, ettei olisi muka rakentanut öky-taloaan itse. Päälle päätteeksi hän uhkasi todella erota, jollei häntä uskottaisi. Matti maalaili kauhukuvia, mitä kaikkea tästä seuraisi. Itänaapuri lähettäisi nootin ja rajoittaisi öljyn tuontia, EU:n komissio tulisi pitämään erityistarkastuksen, hartiapankkirakentaminen näivettyisi, puutavara ei kävisi kaupaksi, paperia ei enää valmistettaisi entiseen malliin, lehdet joutuisivat rajoittamaan ilmestymistään, 7 lautaa viikossa -niminen lehti kutistuisi Virallisen lehden tapaiseksi kuukausijulkaisuksi jne. KELAKKEESEEN Matti ei missään nimessä suostuisi luikkimaan. Mieluummin hän pakenisi Lallin kanssa Nurmijärven synkkiin metsiin, etsisi Hiidenkivi-säätiön jo 45 vuotta turhaan etsimän Hiidenkiven ja rakentaisi sinne säätiön varoilla oikean eko-talon.

Matti antoi ihmisille kaksi tuntia aikaa tulla järkiinsä, muuten heidän hukka ja perssuomalaiset perisivät. Mutta jo vajaan tunnin kuluttua infotilaisuudesta pitkä jono Sanoma-talon suunnasta lähestyi pääkallonpaikkaa ja Matin työhuonetta. Lähetystö pyysi Matilta nöyrästi anteeksi väitettään ja lupasi erottaa Silmäänsahaajien pomon.

Matti heltyi ja lupasi luopua eroaikeistaan. Varmimmaksi vakuudeksi rakennustaidostaan hän ilmoitti järjestävänsä kahden viikon kuluttua Lypsämässä taitonäytöksen, joka oli verrattavissa kyntökilpailuihin ja jossa hän tulisi rakentamaan päivässä taloonsa viherhuoneen.
Tästä rakennusnäytöksestä laadittaisin valtion kustannuksella Rakentajan maailma -lehden erikoisnumero, joka jaettaisiin kaikkiin suomalaisin kotitalouksiin kahtena kappaleena.

Tämän jälkeen Matti ja Lalli hallitsivat yhdessä maata ja maaseutua vielä pitkän tovin.

"Ja sitten me ryypättiin." Näihin sanoihin päätti tarinansa Taula-Matti, tuo Nurmijärven toisen suuren pojan Aleksis Stenvallin romaanissaan luoma roolihahmo. Hyvin sopisivat Taula-Matin sanat myös tämän jutun päätössanoiksi.

Mutta Lauta-Matti ei ryypännyt muuta kuin Hero-merkkistä uutejuomaa ja sitäkin vain liputuspäivinä. Matti ja Lalli lopettivat valtakunnasta ensin tupakanpolton ja sen jälkeen Matin kolmannella valtakaudella vielä viinanjuonnin.

Mitä sitten tapahtui? Siitä saatan kertoa joskus myöhemmin.


5 kommenttia:

Siru Pola kirjoitti...

Helvetin hyvä, etnkin toistamiseen luettuna

Nimetön kirjoitti...

Taitaa Siru olla valtiolla töissä, kun oikein kahdesti ehti lukea ja vielä työaikana.

Tarkkailija X kirjoitti...

Loistava pakina miehestä jonka nimi oli taulapää-Matti. Matilla oli talo jonka nimi oli korruptio -kartano jota ei kukaan osta. Onneksi Matti sai edes yhden talonsa myydyksi erityisryhmille valtion rahoilla. Nyt Matilla ei ole enää Matti kukkarossa kun NOVA:n saunasuti piti siitä huolen.

Nimetön kirjoitti...

Onhan nyt lama-aikana myös toisenlainen tapa olla valtiolla "töissä". Firmat ovat kovasti ulkoistaneet..

(Toki mahdollisuuksia on loputtomia.)

Norr-Rogel kirjoitti...

Aivan listava pakina! Näitä lisää, jos vakavammilta aiheilta aikaa jääpi.